1000: RECKLESS LOVE: On The Radio
Vuonna 2010 ensialbuminsa julkaissut Reckless Love oli kuin hiuslakan tuoksuinen tuulahdus 80-luvulta, jolloin tukat olivat tuuheita, hampaat valkoisia, vaatteet värikkäitä ja kosmeettiset kasvojenehostustuotteet sallittuja myös miehillä. Sointupuolella suosittiin myös ennemmin duurityyppisiä ratkaisuja, milloin balladeihin ei haettu dramatiikkaa vastakkaisista kuvioista. Toissa vuonna ilmestyneen "Animal Attraction"-albumin kappaleella "On The Radio" palautettiin mieliin myös se merkitys, joka radiolla neljännesvuosisata sitten oli, ja onhan se näin vieläkin, kun asiaan vain sillä mielellä asennoituu, tällä tavoin yhdessä oman beibin kanssa.
Reckless Loven "On The Radio" sijoittui sijalle 1000.

999: J.J. CALE: Cocaine
70-luvun alkupuolella ensilevynsä julkaisseen J.J.Calen äänitysmetodit poikkesivat aikalaisistaan melkoisesti, kun taltioinnit suoritettiin tarvittaessa luomu- ja ekohenkisesti kotitalonsa kuistilla, eivätkä kappaleetkaan noudattaneet aina normaalia kaavaa alkuineen ja loppuineen, vaan sellaiseksi saattoi käydä vain osa jostain pidemmästä kokonaisuudesta jostain vain nostettuna ja lopuksi häivytettynä. Miehen yksi tunnetuimmista lauluista, "Cocaine" oli kuitenkin sähköisempi sisältäen riffin, joka omassa yksinkertaisuudessaan oli niitä rock'n'rolliin kuuluvia oivalluksia, joilla on tapana jäädä elämään, tämän kappaleen kohdalla Eric Clapton on myös toiminut ansiokkaana viestinviejänä sen suhteen. Mikään ylistyslauluhan tämä ei mainitulle jalosteelle ole, vaan pelkkä toteamus siitä, millainen vaikutus jauheella on.

J.J. Calen "Cocaine" sijoittui sijalle 999.

998: TOTO: Hold The Line
Meit' oli poikia studiossa viis, oli tyttöjä myös, muttei välitetty niist' -ainakaan rock'n'rollin kliseisimmissä merkityksissään. Kun monilla levyillä soittaneet studiomuusikot kutsuivat laulajakseen Bobby Kimballin, syntyi vuonna -78 ensialbuminsa julkaissut yhtye Toto, tähdäten tarjontansa suoraan aikuisempaan makuun, kun monia varttuneempia rockmusiikin ystäviä eivät silloiset uudet aallot tai diskorytmit puhutelleet. Toton soittajat olivat muutoinkin jo sen verran kokeneita, ettei mitään lastentauteja ensialbumilta ollut diagnosoitavissa, vaan melkoinen hittikappale "Hold The Line", jolla kuitenkin varsin perinteisesti rakkauspuolen asioista laulettiin.

Toton "Hold The Line" sijoittui sijalle 998.

997: OBITUARY: Slowly We Rot
80-luvun viimeisinä vuosina USA:n Floridan osavaltiosta rupesi kuulumaan melkoisen kummallista ääntelyä, kun "laulu" muistutti lähinnä kuolonkorinaa, kappaleiden temponkin ollessa tarvittaessa huomattavasti hitaampi kuin silloisten speed- ja thrash-yhtyeiden kaahaaminen. Termiksi tyylille vakiintui nopeasti "death metal", laulujen aiheiden myötäillessä myös kalmankatkuisia kuvitelmia. Asialla olivat tavanomaisimmin juuri ja juuri parikymppiset nuoret miehet, joilla ei ollut tarkoituskaan seurata edeltäjiään saati miellyttää ketään. Kesällä -89 julkaistu Obituary-yhtyeen ensialbumi "Slowly We Rot" täytti kaikki edelläkuvatut määreet ollen yksi lajinsa ensimmäisistä kokonaisuuksista, ja vaikkei sitä vastavuoroisesti suuremman yleisön toimesta laajemmin vastaanotettu, jäi levy kuitenkin rockhistoriaan yhtenä merkkipaaluna siitä nopeasta kehityksestä, jota metallimaailmassa 80-90-lukujen taitteessa elettiin.

Obituaryn "Slowly We Rot" sijoittui sijalle 997.

996: RAINBOW: Since You Been Gone
Noin 35 vuotta sitten Ritchie Blackmore halusi jollain lailla yksinkertaistaa Rainbow-yhtyeensä ulosantia, toisin sanoen saada lisää kuuluvuutta kappaleilleen etenkin USA:laisissa radioissa ja siihen tarkoitukseen eivät haltijoista, velhoista ynnä muista menninkäisistä kertovat laulut olleet omiaan, näinpä siihenastinen vokalisti Ronnie James Dio sai mennä ja tilalle tuli vuonna -68 pikkuhitin "Only One Woman" aikaansaaneen The Marbles-yhtyeen laulaja Graham Bonnet. Työn alle otettiin lainakappale "Since You Been Gone", jonka aiemmin oli levyttänyt biisin tekijä Russ Ballard, eteläafrikkalainen yhdistelmä Clout ja USA:ssakin yhtye Head East, mutta vasta Rainbow-käsittelyssä kappaleesta tuli hitti - Englannissa, jossa single ostettiin Top Teniin, USA:ssa ei tulkinnalle edelleenkään lämmetty. Mutta on kappale silti radioissa ehtinyt soimaan melko lailla näin pitemmällä aikavälillä.

Rainbow'n "Since You Been Gone" sijoittui sijalle 996.

995: ROCK'N'ROLL BAND: I'm Gonna Roll
Vuonna 1971 Ferris-yhtyeen kanssa ensilevynsä julkaissut Dave Lindholm oli vuosikymmenen puoliväliin mennessä ehtinyt olla varsin tuottelias ja valloittanut varsinkin tyttöjen sydämiä suomenkielisillä lauluillaan, samalla myös karvaisempien kriitikoiden kirjoittaessa myötäsukaisia lausuntoja arvioissaan. Tämä kaikki muuttui kuitenkin täydellisesti, kun "Isokynä" ilmoitti vuonna 1975 laulukielen vaihtuvan englanniksi uudessa yhtyeessä Rock'n'Roll Band, joka tulisi esittämään nimensä mukaista musiikkia eikä välttämättä mitään herkistelyjä - näinhän esikoisalbumin otsikko "Everybody Needs Dancemusic Sometimes" antoi osaltaan ymmärtää. Ja kun noihin aikoihin muutosten käsitettiin aina olevan luonteeltaan pysyviä, tuli siinä sitten rapaa kainaloon "itsensä myymisestä kaupallisuudelle" ynnä muulla, millä taiteilijaa nyt ylipäätään voi herjata. Dave Lindholmin tapauksessa ei tässä vaiheessa vain oltu vielä ymmärretty, että ainoa pysyvyys miehen uralla oli jatkuva muutos. Se tässä ei kuitenkaan ole muuttunut että sijalle 995 sijoittunut Rock'n'Roll Bandin "I'm Gonna Roll" etenee edelleen junan lailla ja toimii kuin sen käymälä.

994: DEF LEPPARD: Rock Of Ages
70-80-lukujen taitteessa brittimetallin uuteen aaltoon mielletty Def Leppard otti jo melko lailla etäisyyttä ilniöön ensi albumeillaan, ja varsinainen "jengin petturi" yhtyeestä tuli, kun vuonna -83 julkaistu kolmas albumi "Pyromainia" osoittautui Yhdysvalloissa jättimenestykseksi. Tuottajana yhtyeellä oli piiskuri ja perfektionisti Robert John "Mutt" Lange, joka jo aiemmin oli tehnyt AC/DC:stä salonkikelpoisen, joten aikaa ja ennen kaikkea studioaikaa ei säästelty Def Leppardinkaan tapauksessa. Jonkinlaista inhimillisyyttä kuvasi kuitenkin se, ettei lauluun "Rock Of Ages" meinannut millään syntyä tekstiä, ideana oli sinänsä aikaansaada Joan Jettin tunnetuksi tekemän "I Love Rock'n'Roll"in kaltainen yhteislaulukappale. Pelastukseksi tässä tapauksessa koitui levytysstudion tiloissa kokoontunut raamattupiiri, ja kun seuraavana päivänä Joe Elliott näki ison kirjan jääneen pöydälle auki virren "Rock Of Ages", suomeksi "Kallio, jok' aukenit" kohdalta, rupesi sanoituksellinen pässinliha kypsymään.

Def Leppardin "Rock Of Ages" sijoittui sijalle 994.

993: MACHINE HEAD: Ten Ton Hammer
90-luvun alkupuolella metallimusiikin kehitys jatkui rankkuuden yhdistämisellä rullaavuuteen, ja kun kaikille alalajeille "piti" keksiä oma määritelmänsä, olkoot tämä sitten "groove metal" ja USA:lainen Machine Head yksi sen ensimmäisistä sanansaattajista. Bändin sieluna toimi sinänsä pirteän, mutta auttamattomasti B-sarjaan tuomitun thrashyhtyeen Vio-Lencen kitaristi Robb Flynn, joka Machine Headin perustamalla lähti toteuttamaan omia visioitaan vuonna -94 julkaistulla debyttialbumilla "Burn My Eyes", kauttaaltaan jykevämmin tuloksin. Vuonna -97 julkaistu toinen albumi "The More Things Change..." käynnistyikin sitten kymmenen tonnin painoisella lekalla, kun alavireiset kitarat ryhtyivät jyskyttämään painavaa asiaansa. Osa "Ten Ton Hammer"-kappaleen viehätystä oli siinäkin, että välillä vokaloidut puhtaat osuudet eivät millään lailla himmentäneet kokonaisuutta, vaan päinvastoin täydensivät kuvaa.

Machine Headin "Ten Ton Hammer" sijoittui sijalle 993.

992: BEATLES: A Hard Day's Night
Noin puolitoista vuotta ensisnglensä julkaisun jälkeen The Beatles katsottiin vuonna 1964 jo niin suureksi, että ansaitsi oman juonellisen elokuvansa Elvis Presleyn malliin filmattavaksi ja teattereissa levitettäväksi. "A Hard Day's Night"issa bändi näytteli itseään erilaisissa koomisissa tilanteissa ja saatiinpa juoneen sisällytettyä niin fanihysterian eri muotoja kuin vanhemman väen paheksuntaa, sopivin välein uusia laulujaan esittäen. Elokuvan nimikappaleeseen kiinnitettiin erityistä huomiota, ja kun sopiva sävelmä oli saatu keksityksi, tuli siihen lisäksi vielä kuuluisa alkusointu ikäänkuin vangitsemaan katsojan/kuulijan huomion. Vaikka teksti olisi sinänsä voinut olla The Beatlesin omasta elämästä, kykeni siihen kuka tahansa samaistumaan, jos töissä oli selkänahkaa kulutettu, mutta kotona jälleen kaikki hyvin, kun Beatlesin alkupään tuotannon lauluille ominainen "Sinä" saisi läsnäolollaan aikaan rauhoittavan tunnelmallisen tasapainon.

The Beatlesin "A Hard Day's Night" sijoittui sijalle 992.

991: KINGSTON WALL: And I Hear You Call
Vuonna -92 Suomessa kuunneltiin ahkerasti etenkin yhdysvaltalaisia suuruuksia Metallicasta Guns N' Rosesin kautta Nirvanaan, siinä missä suomenkieltä ruvettiin pikkuhiljaa totuttamaan konepop-tyylisiin ilmaisumuotoihin. Tällaiseen maailmaan omakustanteena julkaistu Kingston Wallin ensialbumi sopi tietenkin äärimmäisen huonosti, kun nimen perusteella olisi saattanut odottaa jonkinlaista reggaeta, musisoinnin oltua kuitenkin varsin kaukana moisesta. Kolmikko Walli-Jylli-Kuoppamäki suolsi lähinnä tajunnanvirtaa, jonka saattoi antaa viedä mennessään, ja etenkin livenä improvisoinnille oli runsaasti tilaa. Ensilevyn kappale "And I Hear You Call" oli tavallaan tyylikäs esimerkki siitä, etteivät minkäänlaiset tyylilliset rajoitukset yhtyettä vaivanneet. Kappaleen alun itämaisista tunnelmista siirryttiin joustavasti Jimi Hendrix-tyylisiin kuljetuksiin, ja kuten Jiminkin tapauksessa, ei Petri Walli kuulunut rockhistorian väkevimpiin tulkitsijoihin, mutta juuri omiin kappaleisiinsa ainoina oikeina mahdollisina.

Kingston Wallin "And I Hear You Call" sijoittui sijalle 991.

990: FRANK MARINO: Strange Dreams
Maailma on täynnään erilaisia "maailman arvostetuin kitaristi"-listoja, mutta harvemmin niissä törmää kanadalaisen Frank Marinon nimeen - voisiko mies siten olla kärkipäässä "aliarvostetuimmat"-listalla. 70-luvulla Mahogany Rush-yhtyeensä kanssa vahvasti Jimi Hendrixin perimää soitossaan soveltanutta Marinoa kohdeltiin kenpäties jonkinlaisena jäljittelijänä tai ylipäätään vähän menneissä maailmoissa musisoivana kitaristilaulajana, miehen itsensä kommentoidessa, ettei valinnut tyyliään, vaan ilmaisee itseään siten, kuin sydämessään tuntee, eikä tällä ole välttämättä mitään tekemistä listamenestysten tavoittelun kannalta. Vuonna -82 julkaistun albumin "Juggernaut"in avauskappale "Strange Dreams" sai ilmestyessään jonkin verran radiosoittoa osakseen, ja tavallaan tietysti omituista sekin, että juuri tässä kappaleessa ei varsinaista kitarasooloa ole lainkaan.

Frank Marinon "Strange Dreams" sijoittui sijalle 990.

989: EXODUS: A Lesson In Violence
80-luvun puolivälissä Yhdysvaltain länsirannikolta rupesi kuulumaan uudenlaista pörinää Exoduksen julkaistua ensialbuminsa "Bonded By Blood", toisaalta kuivasti analysoiden periaatteessa levyllä sovellettiin käytäntöön vaikkapa Judas Priestin oppeja, ne vain äärimmäisen nopealla tempolla toteuttaen siten, että bändillä itselläänkin oli paikka paikoin vaikeuksia pysyä vauhdissa mukana. Runkona toimivat kuitenkin kohtalaisen perinteiset metalliriffit, ja kitarasooloissa noudatettiin samankaltaista vuorottelukäytäntöä kuin brittimetallin uudessa aallossa joidenkin esimerkkien mukaisesti. Toteutustapa oli silti siinä mielessä uusi, että nyt ei pyritty teknisesti virheettömään suoritukseen, vaan kahlitsemattomaan ulosantiin, joka ei välttämättä kohdannut silloisten varttuneempien raskaan musiikin ystävien tottumuksia. Omalla tavallaan Exodus lähestyi kuitenkin metallin sisintä uudesta kulmasta, kappaleensa "A Lesson In Violence" sijoittuessa sijalle 989.

988: BLACKFOOT: Good Morning
Vuonna 1979 ensilevynsä julkaissutta USA:laista The Knackia hehkutettiin uutena The Beatlesina, jollaista jostain syystä vain kaivattiin sen edesmenneen manttelinperijäksi. Alku olikin lupaava, kun ensisingle "My Sharona" hallitsi USA:n singlelistaa kuuden viikon ajan alkusyksystä -79. Niinpä kuitenkin vain kävi, että lento tyrehtyi osapuilleen tähän, eikä The Knackista tullut mitään suurta rockmusiikin uudistajaa - tuskin sitä toisaalta kukaan vakavissaan odottikaan. Kitaristilaulaja Doug Fiegerin silloiselle tyttöystävälleen Sharona Alperinille värkkäämä kappale jäi kuitenkin elämään, vaikka niin pariskunnan kuin The Knackin tarinat päättyivät jo paria vuotta myöhemmin.

The Knackin "My Sharona" sijoittui sijalle 987.

986: ALWARI TUOHITORVI: Rokataan vaan
Vielä 60-luvun loppupuolella Suomessa varsin yleisesti ajateltiin, että vakavasti otettavan rockmusiikin laulukieli on englanti, ja se ei puolestaan taittunut aina kovin vakuuttavasti suomalaissyntyisissä ääntämiselimissä. 70-luvun alkupuolella tilanne kääntyi jokseenkin päinvastaiseksi, kun monet silloiset aikalaiset osoittivat, että kyllä suomen kielikin rock-kaavassa toimii, kun niin vain tehdään. Vuoden 1974 alussa Alwari Tuohitorvi-yhtyeellä oli alla pari käännössingleä silloisen keikkasetin muodostuessa lähinnä ulkomaisista lainakappaleista, mutta loppuvuodesta julkaistulla debyyttialbumilla "Sateenkaari" ulkonen ilme oli jo kuin Sladen tai Sweetin kaltaisilla glam-rokkareilla ja kappaleet lähes kaikki omia, nuorekkaita suomenkielisiä kielikuvia myöten. Näitä ei silloisissa tiedostavissa piireissä välttämättä kovinkaan korkealle arvostettu, mutta tarvinneeko rockmusiikin pelkkää paasausta ollakaan. Alwari Tuohitorven yksi tunnetuimmista kappaleista oli "Rokataan vaan", sijoittuen sijalle 986.

985: KING DIAMOND: No Presents For Christmas
Melko lailla harvinaislaatuista lienee, että nyt lähes 30 vuoden uran tehneen yhtyeen ensimmäinen levytys oli joululevy, ja vähän mutkan kauttahan tämä tietysti saadaan näyttämään siltä, kun Mercyful Faten hajoamisen jälkeen vokalisti King Diamondin nimeä kantanut yhtye julkaisi jouluna 1985 ensisinglensä "No Presents For Christmas" - olettavasti vastareaktiona kaikenlaisille tingeltangel-joulujulkaisuille, jos kohta olihan näitä parodioitakin ehditty levyttää jo tätäkin ennen melkonen nippu. Perinnemetallipuolella joulukappaleet olivat tuolloin vielä melko lailla yksittäistapauksia, ja vaikka King Diamond oli jo tavallaan tuttu ennestään, unohtui tämä levytys melko pian jo yksin aiheensakin puolesta, mutta kaivetaan esille vuosittain asiaankuuluvissa yhteyksissä. Saipa King vangittua tekstiin erään tanskalaisen erikoisuudenkin, kun sikäläiseen joulunviettoon kuuluu olennaisesti skoolaaminen paikallisella väkevällä kirsikkaviinillä, jos kohta kauppa käy kyllä muinakin vuodenaikoina.

King Diamondin "No Presents For Christmas" sijoittui sijalle 985.

984: JUICE LESKINEN: Syksyn sävel
70-luvulla silloisen Mainos-TV:n järjestämä "Syksyn sävel"-laulukilpailu oli aikoinaan kunkin vuoden katsotuimpia tv-ohjelmia, sääntöjen mukaan yleisö sai postikorteilla äänestää loppukilpailuehdokkaista mieleisensä kappaleen vuoden voittajaksi, jolle huomioarvo oli sitä myöten taattu kuukausiksi eteenpäin. Juice Leskinen oli vuonna -74 lähettänyt oman kappaleensa kilpailuun, mutta tämä ei ollut läpäissyt karsintaseulaa jääden finaalin ulkopuolelle. Niinpä Juice päätti tehdä oman "Syksyn sävelensä", josta ilmestyessään ei oikein tiedetty, oliko laulu parodiaa, pottuilua kilpailua kohtaan vaiko kenties molempia, eikä kappaleeseen näin ollen oikein tiedetty miten suhtautua, olihan Leskinen tuossa vaiheessa tunnettu lähinnä humoristisista ralleistaan. Vanhan rakkauden päättymisestä ja uuden mahdollisesti alkamassa olevan kivuliaasta välivaiheesta kertova tarina on toki sittemmin tullut sijoitetuksi suomalaisten laulujen kansalliseen aarteistoon.

Juice Leskisen "syksyn sävel" sijoittui sijalle 984.

983: BLACK SABBATH: The Sign Of The Southern Cross
Vuonna -80 julkaistu albumi "Heaven And Hell" palautti kertaheitolla uskon Black Sabbathin tekemisiin, ei vähiten uuden vokalistinsa Ronnie James Dion mukanaan tuoman piristysruiskeen ansiosta. Jo seuraavana vuonna ilmestyi toinen Dion laulama albumi "Mob Rules", joka jäi kenties hieman edeltäjänsä varjoon - yllätyskortti kun oli tavallaan jo käytetty ja uusi levy "vanhan toistoa". Vaan mikäpä siinä, kun taso ei ollut millään muotoa laskenut. "Mob Rules"in eeppisimmäksi hetkeksi kohosi lähes 8-minuuttinen "The Sign Of The Southern Cross", jolla edellisalbumin nimikappaleen tapaan tunnelmaa vähin erin kasvatettiin raskain riffein ynnä yhdellä Ronnie James Dion kaikkien aikojen vaikuttavimmalla laulusuorituksella.

Black Sabbathin "The Sign Of The Southern Cross" sijoittui sijalle 983.

982: NAZARETH: Razamanaz
Kesällä 1973 suomalaisetkin raskaan rockin ystävät saivat seurattavakseen uuden tymäkältä kuulostaneen yhtyeen, jollainen se ei vielä kauttaaltaan ollut parilla aiemmin julkaistulla albumillaan. Talvella 1973 bändi pääsi lämppäämään Deep Purplea tämän Englannin kiertueella, ja kun tutummiksi tultuaan basisti Roger Glover oli tarjoutunut tuottamaan yhtyeen seuraavan levyn, lähti Nazarethin kolmas albumi "Razamanaz" käyntiin vauhdikkain tuplabassarein ja Dan McCaffertyn tavanomaistakin kireämmin lauluäänin. Levyn onnistumiseen vaikutti osaltaan sekin, että materiaali oli ollut valmiina jo edellisvuonna ja nimikappaletta soitettu jo keikoillakin. Silloinen teini ei välttämättä tiennyt, mitä moinen "razamanaz" mahtoi tarkoittaa, mutta jonkinlaista irrotteluahan sen täytyi merkitä, kun asia siten laulun kertosäkeessä esitettiin.

Nazarethin "Razamanaz" sijoittui sijalle 982.

981: MEAT LOAF: Bat Out Of Hell
Vuoteen 1977 mennessä rock-oopperoiden levyttämisestä olivat vastanneet lähinnä The Who, The Kinks ynnä muutamat niinikään lähinnä brittiläiset progebändit. Yhtä lailla vuoteen 1977 mennessä moisten ilmestysten arveltiin jo jääneen alaviitteiksi rockhistoriankirjoitukseen, mutta vasta tuolloin tömähti kauppuoihin varsinainen järkäle, joka menestyi myös kaupallisesti enemmän kuin mainiosti. Meat Loafin "Bat Out Of Hell"-albumin on laskettu olevan maailman kuudenneksi myydyin yksittäinen pitkäsoitto yli 43 miljoonan kappaleen myynnillään - ilman sen suurempia single- tai radiohittejä, jälkimmäisten puutteeseen lienee vaikuttanut myös kappaleiden pituus. Nimiteoksesta albumin sävel- ja sanataiteesta vastannut Jim Steinman on sanonut tähtäimessään olleen "kaikkien aikojen moottoripyörällä päiviltä"-aiheinen teos, jossa vauhtia tosiaan riittää loppuun saakka.

Meat Loafin "Bat Out Of Hell" sijoittui sijalle 981.

980: CREEDENCE CLEARWATER REVIVAL: Up Around The Bend
Vuonna 1970 Creedence Clearwater Revivalin ura oli huipussaan, ja bändin viides albumi "Cosmo's Factory" yhtälailla yksi uransa huippusuorituksista. Kitaristilaulaja John Fogertyn sävelkynä tuntui tuolloin ehtymättömältä, yhtye oli jo tähän mennessä ehtinyt levyttää melkoisen nipun klassikoiksi muodostuvia kappaleita, vaikka noihin aikoihin CCR oli jatkuvasti joko tien päällä tai studiossa. "Up Around The Bend" kuului CCR:n riemukkaimpiin ralleihin, ja Fogertyn mukaan sellaiseksi se oli tehtykin, jotta hetkeksi voisi unohtaa vuonna -70 maailmaa koetelleet sodat ja nälänhädät. Britanniassa kappaleen nimi aiheutti vielä lisähilpeyttä, kun sikäläisessä slangimerkityksessä "around the bend" tarkoitti mieleltään nyrjähtänyttä henkilöä, joten Kalifornian kasvatti John Fogerty täsmensi sikäläisillä livekeikoilla hymyssä suin, että kotipuolessa tässä liikutaan vain maasto-olosuhteissa.

Creedence Clearwater Revivalin "Up Around The Bend" sijoittui sijalle 980.

979: ZERO NINE: Bangin' On Drums
80-luvulla "hevi"-innostus oli Suomessakin huipussaan, eikä tässä vaiheessa sanaa vielä missään käytetty kuvaamaan elintarvikemyymälöiden hedelmä- ja vihanneskaukaloita. 70-80-lukujen taitteessa Kuusamossa perustunut Zero Nine oli yksi ensimmäisistä suomalaisista raskaan rockin yhtyeistä, jolla puitteet olivat kaikilta osin kunnossa, etenkin voimakasääninen vokalisti Kepa Salmirinne, jonka englanninkielen ääntämistä ei tarvinnut kuunnella myötähäpeää tuntien. Kun bändi sai 80-luvun puolivälissä tuottajakseen jykevämpien soundien päälle ymmärtäneen T.T. Oksalan ja levytyssopimuksen Virgin-levy-yhtiön kanssa, oli paketti kansainvälisestikin ajatellen kasassa. Valitettavasti valjakko oli joutunut lähtemään sen verran takamatkalta, että maailmalla heavy metal-boomi oli jo laantumassa, mutta Suomessa Zero Ninelle keikkaa riitti niin paljon kuin vain ehti tekemään. Vuonna -86 julkaistu "Intrigue"-albumi kuuluu bändin toimivimpiin ja sitä kautta koko 80-lukuisen kotimaisen raskaan rockin helmiin, sen avasi sijalle 979 sijoittunut kappale "Bangin' On Drums".

978: QUEENSRYCHE: Empire
Kun noin neljännesvuosisadan takaista USA:laista rockskeneä useimmiten lämmöllä muistellaan, päällimmäisenä mieleen muistuvat hard rock-yhtyeiden laulut tai uusia ulottuvuuksia hakeneet ärhäkämmät kokoonpanot. Jossain siellä välimaastossa askaroi kuitenkin omalla kunnianhimollaan Queensryche, jonka vuonna 1990 julkaistusta albumista "Empire" tuli bändin suurin menestys kolminkertaisella platinamyynnillään, osoittaen, ettei moni-ilmeisempi musisointi merkitse välttämättä sijoitusta marginaaliin. Napakalla riffittelyllä käynnistyvä nimikappale johdattaa tarinaan, jossa huumediilerit ja katujengit rakentavat omia imperiumejaan, eikä näiden vaikutuspiireissä ns. tavallinen kansalainen tuntisi oloaan välttämättä kovinkaan kotoisaksi.

Queensrychen "Empire" sijoittui sijalle 978

977: KREATOR: Flag Of Hate
80-luvun puolivälin tienoilla USA:n suunnalta puhaltaneet uudet metallituulet tuntuivat saaneen erityisen runsasta vastakaikua aikaan Saksassa, jossa ilmeisesti oli varttunut juuri sopiva ikäluokka mättämään tavaraansa Metallican, Slayerin ja Anthraxin malliin. Vuonna -85 ensialbuminsa "Endless Pain" julkaisseen Kreatorin esikuva taisi kuitenkin olla brittiläinen Venom, tosin ilman okkultistista viitekehystä. Tuskaa, vihaa, sotaa ja kuolemaa riitti kyllä sitten senkin edestä, jos kohta soitannollisesti oltiin vielä melko primitiivisten vaistojen varassa. Ensilevyltä elämään on jäänyt edelleen lähes poikkeuksetta keikoilla kuultava henkinen sodanjulistus "Flag Of Hate", joka sijoittui sijalle 977.

976: YUP: Meitä odotellaan mullan alla
Koko 90-luvun ajan YUP oli kyennyt tasaisesti kasvattamaan suosiotaan, ja palkkion yhtye työstään sai vuonna 1999, kun albumi "Normaalien maihinnousu" valtasi Suomen albumin ykköstilan. Vaikka bändi olikin karsinut jyrkimpiä kuviokäänteitään sitten alkuaikojen, oli YUP:n tekemisiin ehditty joissain piireissä lyödä jonkinlainen älykköleima, johtuen tietysti siitä, että toisinaan näennäisen yksinkertaisissa sävelmissä saattoi olla melko omintakeisia sanoituksia, yhtenä mieliinpainuneimmista kappale "Meitä odotellaan mullan alla", jossa kuolemanjälkeistä elämää löytyy maan uumenista sinne haudattujen vainajien eläessä hieman kuin miten maan päälläkin tekivät, ja siellä ei suinkaan pantaisi pahaksi, jos vaikka väki lisääntyisi - varsinaisen menetelmän ollessa poissuljettu - luonnollista tietä kuoleman kautta. Ideahan se on tietysti tämäkin, ja todennäköisesti melko harvakseltaan lauluihin asti kiteytynyt.

YUP:n "Meitä odotellaan mullan alla" sijoittui sijalle 976

975: PANTERA: Primal Concrete Sledge
Vuonna 1990 julkaistua Pantera-albumia "Cowboys From Hell" on tavattu pitää koko metallialalla sen luokan virstanpylväänä, jossa melko lailla ennenkuulumattomat kitarasoundit tarjosivat saattohoitoa soittajille tarkistamaan kenties hieman vanhentuneita ratkaisujaan, ja tokihan Phil Anselmon maaninen, mutta hallittu laulutyyli oli varsin uudenlaista tuolloin sekin. Siihen lisäten kurinalainen, tarvittaessa kuitenkin vapaaohjelmallakin takonut rytmiryhmä, niin Pantera-tuoteseloste oli osapuilleen tässä. Vaikka kappale "Primal Concrete Sledge" ei ole kuin hieman päälle pariminuuttinen, sisältää se huikeankuuloisia jakoja melkeinpä siten, että kuvittelee oman rytmitajunsa heittelevän ties minne.

Panteran "Primal Concrete Sledge" sijoittui sijalle 975.

974: BLACK SABBATH: Snowblind
Syksyllä -72 ilmestynyt Black Sabbath-albumi "Vol. 4" oli varsin osuvasti nimetty, olihan kyseessä yhtyeen neljäs pitkäsoitto ja volumeakin bändistä tunnetusti irtosi. Otsikko oli kuitenkin kompromissiratkaisu levy-yhtiön kanssa, yhtye itse kun olisi halunnut albumin nimeksi "Snowblind" levyltä löytyneen kappaleen mukaan, mutta ilmiselviä viitteitä kokainiin ei pidetty yhtiön toimistossa järin rakentavana ideana. Los Angelesissa äänitetyn levyn sessioissa pulveria kyllä kuluikin, yksityiskohtia voi silmäillä vaikkapa "Minä, Ozzy"-kirjan sivuilta. Jälleen kerran kuningasriffillä käynnistyvässä "Snowblind"issa käsitellään mitäpä muutakaan kuin tuntemuksia aineen vaikutuksista, joita ei suoranaisesti tarvita sen oivaltamiseen, että kappale "Vol. 4"-albumin vaikuttavimpiin antimiin kuuluu.

Black Sabbathin "Snowblind" sijoittui sijalle 974.

973: HORNA: Örkkivuorilta
Ikuisella kadotuksella, päinvastoin kuin rakkaalla lapsella, ei suomen kielessä ole kovinkaan montaa nimeä. Helvetti on varmasti se kaikkein tunnetuin ja nykyisin jo salonkikelpoinenkin, jota se ei välttämättä ollut vielä muutama vuosikymmen sitten ainakaan julkisesti käytettynä, joten neutraalimpi sana "horna" ajoi saman asian. Horna sopi myös osuvasti parisen vuosikymmentä sitten Lappeenrannassa perustuneelle yhtyeelle, jonka sanoitukset eivät varsinaisesti korostaneet lähimmäisenrakkautta saati muunkaltaista hyvyyttä. Vuonna -98 julkaistu Hornan ensialbumi "Kohti yhdeksän nousua" olisi periaatteessa voinut olla jo toinen, koskapa vuotta aiemmin ilmestynyt "Hiidentorni"-demo oli jo albumimittainen sekin. Kappaleessa "Örkkivuorilta" lähetettiin tavallaan sormusten herran tarun pahoja henkiä hieman todellisempaan maailmaan, jonne päästyään toimeksianto oli yksinkertaisen yksiselitteinen.

Hornan "Örkkivuorilta" sijoittui sijalle 973.

972: ALICE COOPER: I'm Eighteen
Vuonna 1971 Alice Cooper ei ollut vielä kovinkaan tunnettu, mutta tilanteeseen tuli korjaus jo seuraavana vuonna "School's Out"-hitin myötä. Suomessakin oivallettiin tuolloin, että Cooperilla oli allaan jo neljä lp:tä, joista kaksi ensimmäistä melko lailla vaikeasti hahmotettavaa psykedeelistä rockia. Kolmas albumi "Love it To Death" sisälsi jo sittemmin tavaramerkiksi muodostuneita kauhuelementtejä, mutta myös kappaleen, jolla nuoria äänilevyjen ostajia ja kuuntelijoita puhutella - "I'm Eighteen", jolla listattiin melko lailla kaikkia sen ikäisiä koskettavia huomioita tarinaksi, jossa ollaan aikuisuuden kynnyksellä, muttei aivan vielä lapsuuttakaan oltu taakse jätetty.

Alice Cooperin "I'm Eighteen" sijoittui sijalle 972.

971: STRAY CATS: Rock This Town
70-80-lukujen taitteessa Suomessakin oli nähtävissä ja kuultavissa historian siipien suhinaa, kun nuorisolle rupesivat maistumaan levytykset, joiden julkaisuista oli kulunut jo vähintäinkin kaksi vuosikymmentä. Tässä tapauksessa tietenkin vain osalle nuorisoa, uuden aallon rynkytys ja resuisuus kun eivät kaikkia miellyttäneet alkuunkaan, joten vastapainoa haettiin vanhasta rock'n'rollista ja rockabillystä. USA:laiselle Stray Catsille tämä oli melkoinen onnenpotku, kun kotimaassaan yhtye oli luokiteltu lähinnä sinänsä autenttisen kuuloiseksi retrobändiksi, muttei mitään uutta mullistavaa näyttämölle tuovaksi. Euroopan puolella tilanne oli täysin toinen, bändi esitti täkäläisittäin uuden kuuloista musiikkia ollen myös asiaankuuluvan näyttävä vaatteineen ja kampauksineen. Hiillos hehkui vielä näin kolmea vuosikymmentä myöhemminkin, kun Stray Catsin "Rock This Town" sijoittui sijalle 971.

970: NIGHTWISH: Amaranth
Toukokuun lopussa 2007 tunnelma Nightwish-leirissä oli oletettavasti osapuilleen samanlainen, kun omille vanhemmille pitäisi esitellä uusi tyttöystävä - tunnelma lienee sama päinvastoinkin, mutta Nightwishin tapauksessa kuvio kulki luonnollisesti näin päin. Lokakuussa 2005 melkoista kohua aiheuttanut avoin kirje laulajansa erottamisesta jätti jälkeensä melkoisen kookkaat jalkineet, ja niitä täyttämään tulisi ruotsalainen Anette Olzon. Oopperallinen ilmaisu jäi vähemmälle valaisulle albumilla "Dark Passion Play", vaikka eräänlaiseksi musikaaliseksi näytelmäksi olikin rakennettu. Samalla tavoin myyttisestä ikikukasta kertova kevyempi laulu "Amaranth" oli arvatenkin täsmäkohdennettu singlejulkaisuksi ja sitä kautta radiosoittoon, ja kyllähän laulu melkoisen tutuksi tulikin, ei vähiten tarttuvan melankolisen melodiansa vuoksi.

Nightwishin "Amaranth" sijoittui sijalle 970.

969: TURMION KÄTILÖT: Lepositeet
Melko lailla kauan kului aikaa siihen, että suomen kielellä esitetty industrial-metalli rupesi saamaan huomiota osakseen, johon syynä saattoi osaltaan olla Turmion Kätilöiden varsin riehakas lavashow toisinaan iltapäivälehtien uutisointikynnyksetkin ylittäen. Vuonna 2004 julkaistu debyyttialbumi "Hoitovirhe" ammensi aiheitaan niin psykiatristen hoitolaitosten menetelmistä, kuin ylipäätään ihmismielen pimeämmästä puolesta, hakkaavalla taustoituksella asiat esittäen. Kappaleen "Lepositeet"-tekstissä yksinäisyys vaikuttaisi olevan koskettavammin läsnä kuin tuhannessa parisuhdeasioissa hylätyksi tulemisen jälkeen kertovassa laulussa, aika lailla nihilistissä merkeissä.

Turmion Kätilöiden "Lepositeet" sijoittui sijalle 969.

968: EPPU NORMAALI: Poliisi pamputtaa taas
Yksinkertaisten asioiden on sanottu toisinaan olevan niitä tehokkaimpia, ja tämähän jos mikä pitää rock-musiikissa paikkansa.
Tosin kuulijakin on näissä tapauksissa vaarassa leimautua niinikään yksinkertaiseksi, mutta väliäkö sillä, jos joukossa on
porukkaa. Vuoden -78 alkupuolella julkaistu Eppu Normaalin ensisingle "Poliisi pamputtaa taas" oli yksinkertainen, ilmeisesti kuitenkin
aivan kykyjensä ylärajoilla soitettuna, ja melkoista halveksuntaa varhainen suomipunk saikin osakseen ainakin niistä piireistä, joiden
käsityksen mukaan jonkinlaisten tiettyjen kriteerien tuli täyttyä, ennen kuin levytyskynnys olisi ylitetty. Tämän kappaleen kohdalla se olisi
kuitenkin merkinnyt alkuvoimaisen riemun ja itsensäilmaisun täydellistä kuohimista.

Eppu Normaalin "Poliisi pamputtaa taas" sijoittui sijalle 968.

967: MOTÖRHEAD: The Chase Is Better Than The Catch
Loppuvuodesta 1980 julkaistiin yksi raskaan rockin kiistattomimmista klassikkoalbumeista, kun Motörheadin "Ace Of Spades"-albumilla voimakolmikko
teki selvää äänellistä jälkeä sinänsä melko samankaltaisin kappalein, reseptin silti toimiessa jyrän lailla. Maskuliinisuuden ja
yleisen äijäilyn häpeämätön esilletuonti takasi myös sen, etteivät diskoprinsessat vanhemmista nyt puhumattakaan voineet sietää tällaista möykkää,
joten tälläkin perusteella itsekukin pääsi halutessaan korostamaan omaa miehisyyttään, eihän tässä nyt mitään metroseksuaaleja oltu.
Kappaleessa "The Chase Is Better Than The Catch" ei muutenkaan sievistelty, vaan vanhojen bluesmiesten tapaan komennettiin tekemään se, mitä
varten vastakappale oli ylipäätään maan päälle luotu. Ja tämä kaikki melkoinen pilke silmäkulmassa.

Motörheadin "The Chase Is Better Than The Catch" sijoittui sijalle 967.

966: CINDERELLA: Gypsy Road
80-luvun viimeiset vuodet olivat USA:ssa kulta-aikaa glam rock-bändeille, ja siellä muiden mukana porskuttamassa Cinderella, jonka kaksi ensimmäistä
albumia ylsivät tilastossaan kymmenen kärkeen saakka ostettuina. Aikalaisistaan pienesti poiketen Cinderellan soinnissa oli aimo ripaus
Rolling Stones/Aerosmith-henkistä perimää, jonka katolla varsin kuluttavan kuuloisella äänenkäytöllä rääkyi kitaristilaulaja Tom Keifer, ulosantinsa
kuitenkin aina nuotissa säilyttäen. Vuoden -88 albumilla "Long Cold Winter" julkaistu "Gypsy Road" on yksi ties kuinka monista vapaudenkaipuuta huokuvista
lauluista, johon erinomaisesti sopii myös vapaan irtonainen riffipolitiikka ilman sen kummempia kuorrutuksia.

Cinderellan "Gypsy Road" sijoittui sijalle 966.

965: ENTOMBED: Left Hand Path
Kesällä 1990 Ruotsista rupesi kuulumaan aivan uudenkuuloista metallia, kun Entombedin debyyttialbumi "Left Hand Path" julki saatettiin. Kitarat oli viritetty
normaalia huomattavasti alemmas ja säröpedaalein luotiin sellainen äänivalli, ettei moista oltu aiemmin kuultu, hieman kuin Black Sabbath-riffejä olisi
nopeutettu ja levennetty suuntiinsa. Vokalisti L-G Petrovin kohdalla ei oikein laulamisesta voinut puhua, kun mies lähinnä karjui tekstinsä, mutta tehokeino sekin.
Levyn käynnistänyt nimikappale oli oikeastaan kaksiosainen, kun kuulijan korvia oli ensin möyhennetty neljän minuutin ajan, versioitiin päätteeksi
"Phantasm"- kauhuelokuvan tunnussäveltä. Kappaleen avaus on kuitenkin yksi metallihistorian vaikuttavimmista sisääntuloista ja tilan haltuunotosta.

Entombedin "Left Hand Path" sijoittui sijalle 965.

964: TWISTED SISTER: Stay Hungry
Vuonna 1984 julkaistu Twisted Sister-albumi "Stay Hungry" merkitsi yhtyeelle laajempaa läpimurtoa, kenpäties pienimuotoisten kompromissien seurauksena, kun kahden edeltävän albumin soundit olivat varsin raakoja ja tällä kertaa tuottajaksi palkattu Tom Werman hioi terävimmät särmät pois, tosin levyn tuotantobudejettikin taisi olla myös melko lailla suurempi kuin aiemmin. Toisaalta, harvemminhan sitä levyä pelkillä soundeilla myydään, eli oli tässä kyllä Dee Sniderin sävelkynän terävöitymiselläkin osuutensa. Levyn käynnistänyt nimikappale toimi oivana tervetulotoivotuksena, aluksi kun mentiin tuhatta ja sataa niin peremmällä odottivat sitten ne parit hyvin tutuiksi tulleet ja sellaisiksi jäävät biisit myöhemmin.

Twisted Sisterin "Stay Hungry" sijoittui sijalle 964.

963: SLAYER: Die By The Sword
Slayerin ensialbumin "Show No Mercy" julkaisusta tulee tänä vuonna kuluneeksi tasan kolme vuosikymmentä, jolloin ajat olivat monessa suhteessa hyvinkin toisenlaiset kuin nykyään. Levyn äänitykset rahoitettiin osin Tom Arayan omista säästöistä, jonka lisäksi toisen kitaristin Kerry Kingin isä sponsoroi omalta osaltaan poikansa harrastetoimintaa. Huomiota herättääkseen bändi valjasti käyttöönsä Venomin hyväksi - tai pahaksi - käyttämänsä symbolit, pentagrammit ja triplakuutoset, ynnä myöhempiä aikoja ajatellen hieman ajattelematta käytti runsaasti meikkiä takakannen kuvituksessa - tätä saikin selvittää moneen kertaan, kun Slayer tunnetummaksi tuli. Ensialbumin kappaleista yksi elämään jääneistä on keikkaohjelmistossa paikkansa ottanut muuan kappale, jota ennen Araya on tavannut kysyä yleisöltä "haluatteko te kuolla", vastauksen ollessa tässä yhteydessä harvinaisen yksimielisesti myönteinen.

Slayerin "Die By The Sword" sijoittui sijalle 963.

962: TERÄSBETONI: Orjatar
Vuonna 2005 veljeys, kunnia ja totuus olivat arvossaan, kun Teräsbetonin ensialbumia "Metallitotuus" myytiin melko lailla nopeasti yli 30.000 kappaletta ylittäen platinamyyntirajan, joka ei nyt kuitenkaan aivan jokapäiväistä metallilevyille Suomessakaan ole. Tosin ns. puhtaudenvaalijat kävivät kiukkuista ja henkilökohtaisuuksiinkiin menevää keskustelua bändin omien websivujen foorumilla, jotta ei kai tämä joku eväspekoni nyt vain luule olevansa jotain, iänikuisilla homoseksuaalisuuteen viittaavilla heitoilla höystettyinä. Pöhinää sai aikaan myös kappale "Orjatar", josta oltiin löytävinään mies-nais-vastakkainasettelussa nykymaailmalle vieraita piirteitä, ja selityksiä vaadittiin. Teräsbetonia ei nyt suoranaisesti kannattanut aina ihan tosissaan ottaa, mutta vakavasti ottaen "Metallitotuus"-albumi sisälsi hyvinkin tarttuvia kappaleita, näistä yhtenä sijalle 962 sijoittunut "Orjatar".

961: PAIN: Dancing With The Dead
80-luvun lopussa nuori Peter Tägtgren innostui kovasti death metallista, sattuihan mies asumaan juuri tuolloin USA:n Floridassa. Palattuaan 90-luvun alussa Ruotsiin Tägtgren perusti oman, edelleen toimivan Hypocrisy-yhtyeensä, täsmennykseksi sille, että mies pyörittää myös yhden miehen yhtyettään PAIN, jonka keikkakokoonpanoon kuuluu tietysti muitakin soittajia. PAINin reseptinä on voimametallin ja elektronisen musiikin yhdistäminen kuitenkin melodiain ehdoin, yksi tunnetuimmista kappaleistaan on vuonna 2005 julkaistun albumin "Dancing With The Dead-nimikappale, joka pohjautuu Tägtgrenin kokemuksiin sydämen pysähtymisestä - siis omansa, jonka lyönnit olivat lakanneet pariksi minuutiksi vuotta aiemmin.

PAINin "Dancing With The Dead" sijoittui sijalle 961.

960: 69 EYES: Feel Berlin
Matkailu tunnetusti avartaa, ja avoimin silmin siitä saa enemmän irti. Ja mitä usemammin silmin, sitä enemmän näkee. Vuonna 2004 The 69 Eyes liittyi "Devils"-albumillaan Sex Pistolsin, Leonard Cohenin, David Bowien ja kymmenien muiden artistien joukkoon, jotka jossain kappaleessaan ovat laulaneet aina kiehtovasta ja värikkään historian omaavasta Berliinistä. Biisissä "Feel Berlin" Bowie mainitaan jopa nimeltä ja kierrokseen mahtuu tuttuja maamerkkejä Checkpoint Charliesta rautatieasema Zoohon. Ja mikäs 69 Eyes-biisi se sellainen olisi, jollei lopuksi hieman suukoteltaisi.

The 69 Eyesin "Feel Berlin" sijoittui sijalle 960.

959: WHO: Pinball Wizard
Vuonna 1969 The Who julkaisi albumikokonaisuuden "Tommy", jota sittemmin ruvettiin kutsumaan ensimmäiseksi rock-oopperaksi kautta aikain. Ainakin se oli yksi ensimmäisistä juonellisista tarinoista, joka oli saumattomasti liitetty kahdelle lp-levylle. Tarinan päähenkilö Tommy näkee sodasta palanneen isänsä ottavan päiviltä äidin uuden miesystävän, tullen tämän jälkeen ohjeistetuksi, ettei nähnyt eikä kuullut mitään, eikä varsinkaan saisi kertoa kellekään näkemästään. Näinpä Tommy lukittui omaan maailmaansa, omaten kuitenkin yliluonnolliset flipperinpeluukyvyt, jotka esiteltiin kappaleessa "Pinball Wizard". Maestro Pete Townshend antoi jälkeenpäin ymmärtää, että juuri tuossa kohdassa tarinan kuljetus meni "vähän överiksi", eikä oikein ymmärtänyt sitä, miksi juuri tämä kappale nousi niin suosituksi. Eipä kai siihen muuta selitystä olekaan kuin vanha kunnon "kyllä kansa tietää".

The Who'n "Pinball Wizard" sijoittui sijalle 959.

958: IRON MAIDEN: Sanctuary
Vuonna 1980 Iron Maidenin solmima levytyssopimus EMI-yhtiön kanssa toteutti ensimmäiset fyysiset julkaisut, debyyttialbumi "Iron Maiden" alustettuna singlejulkaisulla "Running Free", ja näiden perään yksittäinen singlekappale "Sanctuary", joka oli ollut jo yhtyeen keikkasetissä aiemmin. Ensi albumin sessioista yli jätetty versiointi oli provosoivasti pakattu kuvakansiin, jossa Eddie-maskotti näytti tehneen teräaseella selvää Englannin silloisesta pääministeristä Margaret Thatcherista, joka kuvan perusteella olisi ollut repimässä irti Iron Maiden-keikkajulistetta talon seinustalta. Tästä laatulehdistö sai aiheen "Rokkarit haluavat tappaa pääministerin"-tyylisiin otsikointeihin, joka luonnollisesti merkitsi ilmaista mainosta yhtyeelle.

Iron Maidenin "Sanctuary" sijoittui sijalle 958.

957: HIM: Killing Loneliness
Vuonna 2005 julkaistu HIM-albumi "Dark Light" oli ensimmäinen USA:laiselle Sire-levy-yhtiölle tehty, ja äänityksetkin suoritettiin ensi kertaa Yhdysvalloissa. Liekö yhtälö sitten jotenkin vaikuttanut siten, ettei levystä tullut niin synkänhaurasta kokonaisuutta kuin edeltäjistään, jos kohta ei tässä nyt oltu mitään tiputanssejakaan lähdetty tekemään. "Killing Loneliness"-kappaleeseen inspiraatio oli saatu skeittaajakaverinsa Brandon Novakin heroiininkäytöstä, jonka oli aloittanut jo teini-ikäisenä, ja kun jo runsaan vuosikymmenen jatkunutta riippuvuutta ihmeteltiin, vastaus kuului "tappaakseni yksinäisyyden". Tekstin kielikuvat vaikuttavatkin tulleen tältä pohjalta rakennetuiksi myrkyllisine suudelmineen ja lämpimine syleineen.

HIMin "Killing Loneliness" sijoittui sijalle 957.

956: ROLLING STONES: Angie
Keväällä -72 Keith Richards oli Sveitsissä huumevieroitushoidossa ja tyttöystävä Anita viimeisillään raskaana, joten pullat olivat uunissa ikäänkuin sekä että. Pahimpien tärinöiden laannuttua mies pystyi jälleen tapailemaan kitarallaan joitain sointujakin, ja mollivoittoisesti käynnistynyt sormiharjoitus poiki sittemmin erään tunnetuimman Rolling Stones-balladin "Angie", joka Richardsin sanojen mukaan oli pelkkä työnimi laululle, eikä niinkään omistettu kellekään, vaikka näitä arvuutteluja tuli kappaleen julkaisun jälkeen riittämään. Laulu oli lähes kauttaaltaan Richardsin käsialaa, sen sijaan Mick Jaggerin ehdotuksesta sävytystä tuli lisäämään jousisektio, eikä tämä ollut välttämättä paperilla toiminut idea Keefin mielestä. Mutta kuten mies sittemmin totesi, eihän se hänen asiansa ole päättää, mistä ihmiset tykkäävät, pääasia, että näin tekevät,

Rolling Stonesin "Angie" sijoittui sijalle 956

955: BLACK SABBATH: Sweet Leaf
Loppukesästä 1971 julkaistuun Black Sabbathin kolmanteen albumiin "Master Of Reality" hupenivat Suomessakin monien teinien viikkorahasäästöt, ja moisen käteen saatuaan pakkaus osoittautui varsin erikoiseksi, levy ei pudonnutkaan tavanomaiseen tapaan sivustasta kätösiin, vaan oli kaivettava ylhäältä käsin ikäänkuin pastillirasian uumenista. Vinyylin lisäksi pakkauksesta löytyi yllätyslahjana juliste, joka lähes lensi huoneen seinälle, jos vain sinitarra ei ollut lopussa. Itse levykin käynnistyi omalaatuisella yskimisellä, ja vaikka kuinka sanakirjaa silmäili, ei "Sweet Leaf" näyttänyt tarkoittavan muuta kuin makeaa kasvin lehteä. Paljon myöhemmin ilmeni, että kitaristi Tony Iommi se siinä alussa köhi vedettyään liian tuimat savut henkeen, ja että marihuanaahan kappaleen nimi tarkoitti. Mutta eihän se varhaisteini moisista silloin mitään tiennyt, pääasia, että kitarariffi oli nujertava ja rumputyöskentely lähes kaoottinen.

Black Sabbathin "Sweet Leaf" sijoittui sijalle 955.

954: TAROT: I Walk Forever
Jos suomimetallissa kilpailtaisiin historiallisimmat väliinputoajat-lajissa, kyseenalaisella "palkintokorokkeella" nähtäisiin varmasti Tarot, jonka yli neljännesvuosisadan mittainen ura on aina ollut kaikenlaisten muoti-ilmiöiden ulkopuolella, johtuen osin myös siitä, että kunnianhimo ja kompromissit harvemmin samaan virkkeeseen mahtuvat, kuten äskeisessä. Vajaat kolme vuotta sitten ilmestynyt Tarot-albumi "Gravity Of Light" nousi kuitenkin Suomen albumilistan podiumille korkeimmillaan sijalle kaksi, edellään vain oletettavasti yleisesti ottaen vähemmän merkityksellinen saksalaisyhtye Baseballs, mutta hyvä näinkin. Ja aikaahan tämän korjaamiseen vielä riittää, sikäli kuin tämän mukaan jalkaisin edetään ikiajat.

Tarotin "I Walk Forever" sijoittui sijalle 954.

953: EVILE: Cult
Melko lailla kelmeimpiäkin yksityiskohtia myöten brittiläisen Evile-yhtyeen ulosannista tulee mieleen Metallican 90-lukuinen tuotanto, ja varmasti varsin harvinaisella tavalla yhdistävänä tekijänä yhtyeen basisti on kesken Euroopan kiertueen menehtynyt Ruotsin alueella, Evilen tapauksessa Mike Alexanderille kävi näin lokakuussa 2009. Kumpikin yhtye on myös käyttänyt hyväkseen tanskalaisen Sweet Silence-studion palveluja tuottaja Flemming Rasmussenin johdolla. Toissa vuonna ilmestynyt kolmas albumi "Five Serpent's Teeth" pysytteli uskollisena valitulle thrash metal-linjalle, johon tietty on vaikea enää kolmen vuosikymmenen jälkeen löytää aivan uusia lähestymiskulmia. Evilen ulosanti ei muutoinkaan ole niitä aivan räyhäkkäimpiä, mutta kurinalainen soitto ja säntillinen vokalointi pitää paketin sen verran tiiviinä, että kappaleensa "Cult" sijoittui sijalle 953.

952: POPEDA: Kersantti Karoliina
Aprillipäivänä 1995 Suomessa tuli voimaan laki, joka mahdollisti naisten vapaaehtoisen asepalveluksen miesten pakollisen vastaavan rinnalla. Lain valmistelu oli alkanut jo muutamaa vuotta aiemmin, kun hallituksen puolustusministerinä toimi kautta aikain ensimmäinen naispuolinen viranhaltija Elisabeth Rehn, joka päätyi myös nimeltä mainittuna jotakuinkin ilkikuriseen Popedan lauluun "Kersantti Karoliina". Ns. miesten koulu koki tällä tavoin melkoisen muutoksen, kun asevelvollisuuslain perusteella pakollisen palveluksen suorittamiseen motivoituminen oli muutenkin varsin yksilökohtaista, ja nyt ikäänkuin sukupuoliroolit heittäisivät täyttä kuperkeikkaa. Alunperin kappaleessa lähtökohtana oli vain toteamus "on mulla bootsit ja mä soitan kitaraa", mutta siitähän se lähti sitten levenemään sotilaallisiin ulottuvuuksiin.

Popedan "Kersantti Karoliina" sijoittui sijalle 952.

951. STRATOVARIUS: The Kiss Of Judas
Vuonna 1997 julkaistu Stratovarius-albumi "Visions" oli siihenastisen uransa huippukohta, väärin olisi sanoa, ettei sen jälkeen mitään yhtä merkittävää olisi syntynyt, mutta kokonaisuus on edelleen yksi ehyimmistä melodisen metallin saavutuksista kautta aikojen, ja omanlaistaan ylpeyttä tuntien ilahduttavaa on todeta sen syntyneen Suomessa. Bändin kehityskaari oli väistämättä johtanut siihen, että tässä vaiheessa ei pyritty enää olemaan vain osa jotain ympyrää, vaan hiomaan särmikästä kulmaa. Albumin avauskappale "The Kiss Of Judas" oli täydellistä melodista ja etenkin jykevän soundillista riemukulkua, jossa kaikki soittimet kuuluivat kirkkaina keskenään tasapainossa. Stratovariuksen "The Kiss Of Judas" vangitsi jo ensikuulemalta asiaan vihkiytyneet otteeseensa, sijoittuen sijalle 951.

950. BLUESOUNDS: T.H.E. World

70-luvun jälkipuoliskolla aukeni varsin korvinkuultavasti, mistä Dave Lindholm oli saanut musiikillisille käänteilleen lisämääreen "liian nopee", kun Pen Lee & Co:n ja suomenkielisen akustisen "Vanha & uusi romanssi"-lp:n jatkeeksi perustui yhtye Bluesounds, jonka vuonna -80 julkaistu debyyttialbumi "Black" löi arvatenkin jälleen ällikällä Lindholmin seuraajat varsin pelkistettyine ratkaisuineen, mutta kyllä niistä sitten kaikki irti otettiinkiin. Keskeisimmäksi kappaleeksi kohosi kymmenminuuttinen "T.H.E. World", joka lienee yksi maagisimmista kotimaisista rock-aikaansaannoksista kautta aikain, sinänsä yksinkertaisista aineksista laadittuna, mutta yhtä lailla tietynkaltaisella toistolla muistiin iskostetulla järjestelyllä toteutettuna. Taitaapa muuten sisältää yhden toimivimmista Lindholmin levyttämistä kitarasooloistakin.
Bluesoundsin "T.H.E. World" sijoittui sijalle 950.

HARDCORE SUPERSTAR: Beg For It
Ruotsalaisen Hardcore Superstarin ensialbumi "It's Only Rock 'N Roll" oli vuonna 1998 otsikkonsa mukaista soitantaa, joka ei tosin sillä hetkellä ollut sitä kysytyintä mahdollisinta. Katu-uskottavuuden rakentamiseenkin kuluu joltinenkin aika, ja silti saattaa huomata edelleen olevansa kadulla. Hardcore Superstarin kaltaisten yhtyeiden hankaluutena yleisestikin ottaen on se, että tämänkuuloista tavaraa on jo varsin paljon, jolloin klassikko-osastolle rynkiminen on aina vain vaikeampaa, mutta minkäpä sitä musikaalisille tahtotiloilleenkaan voi, ja ainahan rock'n'roll paikkaansa puolustaa. Vuonna 2009 julkaistun Hardcore Superstar-albumin "Beg For It" nimikappale sijoittui sijalle 949.

948. SLADE: Cum On Feel The Noize
Brittiläisiin perinteisiin kuuluu olennaisesti jalkapallo, ja kun Suomessakin ruvettiin 70-luvulla televisioimaan lauantai-iltapäivisin futismatseja, huomio saattoi pelin ohella kiinnittyä myös taustalta kuuluneisiin yleisön kannatuslauluihin - eihän täkäläisessä kulttuurissa moista tunnettu. Sama päti tavallaan rock-konsertteihinkin, yleisön odotettiin vain seuraavan esitystä eikä niinkään ottamaan osaa riehaan. Tätä oli arvatenkin tykönään pohtinut myös yhtye Slade - voisiko ajatella, että tehtäisiin biisejä pohjalta "tää on meidän kaikkien yhteinen juttu", ja näin syntyi kappale "Cum On Feel The Noize", jonka kertosäe oli kuin jalkapallostadioneilla toteutettua yhteislaulua. Joten ei muuta kuin yhdessä villiintymään, kun Sladen "Cum On Feel The Noize" sijoittui sijalle 948.

947. JEFFERSON AIRPLANE: White Rabbit
Vuonna 1967 julkaistu Jefferson Airplanen "White Rabbit" pohjautui Lewis Carrollin lastenromaanin "Liisa ihmemaassa" hahmoihin, oikeastaan jo alusta pitäen, kun tarinassa Liisa lähtee seuraamaan kania päätyen mainittuun ihmemaahan. Kappaleen tekijälle ja yhtyeen laulajattarelle Grace Slickille oli kertomansa mukaan luettu kirjasta enemmän kuin usein iltasatuja, joten hahmogalleria oli hyvin mieleen painunut. Mahdollista oli kuitenkin se, ettei liikkeellä oltu aivan viattomissa merkeissä, kun laulun alussa todettiin yhden pillerin suurentavan, toisen pienentävän, ja ne mitä mammalta saa, eivät vaikuta millään lailla. Lopuksi puolestaan kehotettiin ruokkimaan päätään, joten näitä yhdistelemällä saattoi mieleen tulla tietynlaisten tajunnanlaajentajien parissa askaroiminen. Tietenkin melko lailla korkealla olisi ollut kynnys ryhtyä tunnettua lastenkirjaa kyseenalaistamaan, joten jos tähän tarinaan oli koira haudattuna, oli se varsin kekseliäästi tehty.

Jefferson Airplanen "White Rabbit" sijoittui sijalle 947.

946. GARY MOORE: Still Got The Blues
Metallisen 80-luvun jälkeen Gary Moore otti lajiin melkoisesti etäisyyttä julkaisemalla sähköisen blues-albumin, joka tosin sisälsi myös rock'n'rollia, mutta lienee tunnetuin nimikappaleensa puolesta. "Still Got The Blues" osoittautui myös melkoiseksi myyntimenestykseksi tultuaan Englannissa palkituksi platinalevyllä ja Suomessakin kullan arvoisesti. Levyn hämyisä otsikkokappale onnistui myös tulkinnallisesti, Mooren lauluäänen sopiessa biisiin toimivammin kuin raaempiin revittelyihin, jota löytyy sitten puolestaan kappaleen kitarointipuolelta. Ja varsin ajaton laulun blueshenkinen tarinakin on rakkaudessa epäonnistumisia muistellen.

Gary Mooren "Still Got The Blues" sijoittui sijalle 946.

945. ACCEPT: Stalingrad
80-luvulla metallimaailman huipulle nousseen Acceptin ura tyssäsi jo vuosikymmenen loppuun mennessä, kunnes 90-luvulla homma elvytettiin uudelleen, jälleen samoin seurauksin. Tien päälle bändi saatiin vielä vuonna 2005 juhlistamaan neljännesvuosisadan kestänyttä uraansa, mutta sen ajateltiin olevan sitten siinä, kun Udo Dirkschneider ei nähnyt yhtyeessä tulevaisuuttaan, vaan vain menneitä muistoja. Näinpä varsin yllättäen vuonna 2009 ilmoitettiin Acceptin toiminnan tulevan jatkumaan, laulussa USA:lainen Mark Tornillo, jonka sopivuuden arviointi oli erilaisilla keskustelupalstoilla luonnollisesti varsin värikästä jo ennen kuin ensimmäistäkään kappaletta oli julki saatettu. Paluualbumi "Blood Of The Nations" oli kuitenkin jo mainio, ja viime vuonna julkaistu "Stalingrad" jo kerrassaan erinomainen, vanhoja Accept-perinteitä kunnioittaen ja niitä edelleen jalostaen, varsinkin nimikappaleensa osalta.

Acceptin "Stalingrad" sijoittui sijalle 945.

944. QUEEN: Killer Queen
Loppuvuodesta 1974 brittien singlelistan kakkoseksi nousi vallan omituisen kuuloinen järjestely, kun periaatteessa rockiltahan se kuulosti, kuitenkin jollain lailla teatraalisesti esitettynä, falsettilaulua kaihtamatta. Aivan, Queen-yhtyeen majesteetillinen "Killer Queen"hän se oli merkiten yhtyeelle läpimurtohittiä, jonka imussa albumi "Sheer Heart Attack" keräsi ansaitsemaansa huomiota sekin. "Killer Queen"illa kuuluivat jo korostetusti yhtyeen sittemmin niin tutuiksi tulleet tavaramerkit, moniääniset lauluharmoniat ja Brian Mayn kerrostetut kitarasoolot. Mies itse luonnehti kappaletta myöhemmin täydelliseksi pop-levyksi ja yhdeksi Freddie Mercuryn parhaista säveltämistä kappaleista ikinä, hienosti rakennettu sisältäen myös yhden sellaisista sooloista, joista on aidosti ylpeä. Vaikka itsekehu noin periaatteessa on useimmiten luotaantyöntävää, ei tässä tapauksessa auta muu kuin olla samaa mieltä.

Queenin "Killer Queen" sijoittui sijalle 944.

943. MANA MANA: Kuolla elävänä
Synkiksi luonnehdittavia yhtyeitä on Suomessa tupannut riittämään, mutta jos siihen lisätään vielä määreet lohduttomuus ja epätoivo, saa melko lailla nokittaa, jos Mana Manan tasolle kykenee nousemaan - tai laskeutumaan. Ja mikä tyylikkäintä, Mana Manan tekemisissä ei ollut aistivinaan minkäänlaista teeskentelemistä, vaan avoimen väkevä hauraus saatiin kuulostamaan siltä, kuin jokainen laulu olisi viimeinen, ja näinhän siinä tavallaan kävikin, kun laulaja ja tekstien kirjoittaja Jouni Mömmö päätyi omaan henkilökohtaiseen ratkaisuunsa runsaat kaksi vuosikymmentä sitten mielenterveysongelmista kärsittyään. Harvoin on Suomessa - saati muuallakaan kuultu Otra Romppasen aikaansaamaa kitaravallia, jossa instrumentti huutaa ja valittaa kuin äärimmäistä tuskaansa, täydentäen Mömmön toisinaan lähes lausuen esittämiä tekstejä. Parhaita esimerkkejä tästä oli kappale "Kuolla elävänä", joka sijoittui sijalle 943.

942. JETHRO TULL: Locomotive Breath
Vuonna 1968 ensilevynsä julkaisseesta Jethro Tullista tuli kotimaassaan Britanniassa varsin nopeasti suosittu, ja USA:ssakin mielenkiintoa riitti, vaikkei yhtye ollut ehkä niitä kaikkein helpoimmin lähestyttäviä, olihan äänimaailman yhtenä keskeisimpänä soittimena siihen saakka harvakseltaan rock-levytyksillä kuultu huilu, jota nokkamies Ian Anderson tapasi soittaa livenä toinen polvi koholla. Andersonin loihtimat melodiat olivat kuitenkin vaikeuksitta seurattavia, ja soitannollisesti liikuttiin vaivattomasti rankkojen rocksoundien ja heleämpien akustisten ilmaisujen välillä. Vuoden 1971 "Aqualung"-albumilla julkaistusta kappaleesta "Locomotive Breath" muodostui Jethro Tullille Se Biisi, joka jokaisella keikalla on soitettava. Anderson rakensi tarinaan eräänlaisen koko elämän mittaisen kaaren, jossa oltiin junakyydissä vain menolippu kourassa, eikä väliasemilla ollut poistumisen mahdollisuutta. Kaikkea mahdollista kipeän sattuvaa matkalle mahtui, mutta nekin koettelemukset oli vain kestettävä, aivan kuin tosielämässäkin.

Jethro Tullin "Locomotive Breath" sijoittui sjalle 942.

941. SOILWORK: Follow The Hollow
Kun vuonna 2002 soittimeen sysäsi Soilworkin neljännen albumin "Natural Born Chaos", eipä tosiaan voinut muuta ajatellakaan kuin "luonnollista kaaosta" avauskappaletta "Follow The Hollow" kuunnellessa. Bändin vokalistilta Björn "Speed" Stridiltä irtosivat vaivattomasti huudot, murinat ja puhtaat laulut, joita oli hyvä äännellä kitaristi Peter Wichersin moniulotteisiin kappaleisiin, ja "Follow The Hollow"lla repertuaaria tosiaan riitti. Alun ylikierrosten jälkeen tarjotaan huippumelodinen kertosäe, sama toistaen, murahteluvälikkeitä sekaan, ja kitarasoolon ajaksi progehtava suvantovaihe, ennen kuin taas mennään. Osien yhteensovittaminen pelkästään paperilla kuulostaisi jotakuinkin haastavalta, mutta niiden summa muodostaa melodisen death metallin saralla mitä nautittavimman kuunteluelämyksen.

Soilworkin "Follow The Hollow" sijoittui sijalle 941.

940. DEF LEPPARD: Let's Get Rocked
Rokattaisiinko, kysäisi Def Leppard keväällä 1992 julkaistun albuminsa "Adrenalize" alkajaisiksi, vastauksen oltua myöntävä ainakin niiden levynostajien osalta, jotka levyn niin Britannian kuin USA:n albumitilastojen ykkösiksi ostivat, vaikka rockmusiikissa puhaltelivatkin jo toisenlaiset tuulet. Edellisvuonna menehtyneen kitaristinsa Steve Clarkin muistolle omistettu albumi sisälsi keikoilla tavanomaisimmin täysvalkoisiin pukeutuneelle Clarkille osoitetun kappaleen "White Lightning", jonka työstäminen studiossa osoittautui sattuneesta syystä varsin rankaksi kokemukseksi, näinpä välillä päätettiin kokeilla vähemmän musertavissa merkeissä sävelmän "Let's Get Rocked"-taltiointia, ja tämä päätyikin albumin avauskappaleeksi ei vähiten "ilmoitusluontoisen sanomansa" johdosta. Esille tuodaan myös kielteiset kannanotot isän kotiaskareisiin patistamiselle ynnä radion soittamalle klassiselle musiikille.

Def Leppardin "Let's Get Rocked" sijoittui sijalle 940.

939. SIMON & GARFUNKEL: The Sound Of Silence

Syksyllä 1964 julkaistu Simon & Garfunkelin debyyttialbumi "Wednesday Morning 3am" ei ollut juuri sitä, mihin amerikkalaisnuoriso olisi tuolloin huomionsa kiinnittänyt brittiläisten pitkätukkien varastettua senhetkisen huomion, näinpä Simon matkusti Englantiin kokeilemaan siipiensä kantavuutta soolona Garfunkelin jatkaessa opintojaan kotipuolessa. Esikoisalbumin tuottanut Tom Wilson sai kuitenkin päähänsä kokeilla levyltä löytyneen akustisen "The Sound Of Silence"-kappaleen varustamista sähköisten instrumenttien taustoittamana, tuloksena sinänsä jo hajonneen duon ensimmäinen USA:n ykköshitti. Siinä sitten soolourat ja opinnot jäivät, kun hittikappaleen ympärille kasattiin toinen albumi "Sounds Of Silence", jonka jälkeen duo jatkoi kohti uusia menestyksiä. Jälkeenpäin Paul Simon kertoi pitäneensä laulun tekstiä jokseenkin lapsellisena teiniangstailuna ihmisten välisistä kommunikointivaikeuksista, arvellen kappaleen suosion perustuneen ennemminkin sen melodiaan. No, kuinka päin vain.

Simon & Garfunkelin "The Sound Of Silence" sijoittui sijalle 939.

938. KING CRIMSON: Red

Vuoteen 1974 mennessä viitisen vuotta toimineen King Crimsonin kokoonpano oli vaihdellut niin moneen otteeseen, ettei maestro Robert Frippin aivoituksista tainnut edes lähipiiri olla selvillä. Mainittuna vuonna julkaistulla albumilla "Red" kokoonpano oli supistunut kolmimiehiseksi, ja paria kuukautta ennen levyn julkaisua Fripp ilmoitti sen jäävän myös bändin viimeiseksi - ainakin sillä erää. Levyn viidestä pitkähköstä kappaleesta ei luonnollisestikaan mitään singlehittejä syntynyt, mutta eipä King Crimsonia niistä muutenkaan tunnettu. Levyn avaava nimi- ja instrumentaalikappale on toiminut monelle myöhemmälle metallibändille oppimateriaalina siitä, kuinka luodaan maanisen synkkä tunnelma virtuoosimaisin soittotaidoin vahvasti särötettynä - siitä kenties sävelmän nimi "Red", kun mittarit punaisella paukkuvat. Toimii tavallaan myös soundtrackina tuonpuoleisesta, täsmällisemmin sieltä alakerran puolelta.

King Crimsonin "Red" sijoittui sijalle 938.

937. TOBIAS SAMMET'S AVANTASIA: Avantasia
Tobias Sammetin saatua vuosituhannen vaihteessa viimeistellyksi Edguy-yhtyeensä neljännen albumin "Theater Of Salvation", tuolloin jo 22 vuoden kypsään ikään ehtinyt säveltäjä ryhtyi toteuttamaan metallioopperavisiotaan nimellä Tobias Sammet's Avantasia, johon tarkoitus oli kutsua vierailevia soittajia ja laulajia ilman Edguy-edustusta, jos kohta vuonna 2001 julkaistulla "The Metal Opera"lla parilla kappaleella kuullaankin kitaristi Jens Ludwigin sooloja. Dominikaanimunkki Gabrielista kertova fiktiivinen tarina käynnistyi vuodesta 1602 päätyen Avantasia-maailmaan, joka oli ihmisymmärryksen tuolla puolen, joten riittäköön se tässä kuvaukseksi pitkähkön rönsyilevästä juonesta. Gabrielille äänen antoi kukapa muu kuin Sammet itse, nimikappaleella kuultiin lisäksi Michael Kisken laulua Lugaid-roolihahmolle kirjoitettuna.

Tobias Sammet's Avantasian "Avantasia" sijoittui sijalle 937.

936. FOO FIGHTERS: Rope

Toissavuonna julkaistun Foo Fighters-albumin "Wasting Light" eteen julkaistun singlen "Rope" ensimmäinen minuutti pisti pohtimaan, näinköhän Dave Grohl oli löytänyt sisäisen etäisesti 70-lukuisen progeen päin kallellaan olleen jenkkirockin kuvioiden olemuksen, kunnes varsinaisia Foo Fighters-elementtejä rupeaa kuulumaan, etenkin jälleen kerran kerrasta mieleen jäävän kertosäkeen. Albumin äänitykset toteutettiin vanhalla analogitekniikalla, ja tuottajaksi Grohl kutsui Nirvanan "Nevermind"-albumilla vastaavaa tointa hoitaneen Butch Vigin, järjestelyjen merkitessä sitä, että yhtyeen piti oikein tosissaan treenata levyn kappaleet etukäteen, joten ilmankos yhteissoitto "Wasting Light"illa kuulostaa tavanomaistakin maukkaammalta. Tekstissä pyydetään antamaan sekä liekaa että toivoa, jotka eivät suomeksi kovinkaan kummoisesti rimmaa, englanniksi näin toki tapahtuu.

Foo Fightersin "Rope" sijoittui sijalle 936.

935. ALICE COOPER: He's Back (The Man Behind The Mask)
Vuonna 1986 eräänlaisen paluun suoritti mies, jonka kultakausi oli ollut 70-luvun alussa. 80-luku oli siihen saakka ollut varsin kuivaa aikaa listamenestysten kannalta, sen sijaan yksityiselämässä meno oli ollut melkoisen kosteata jo pitkään. Syksyllä 1983 Alice Cooper kiersi korkin lopullisesti kiinni vaihtoehtojen typistyttyä kahteen viimeisimpään mahdolliseen, elämään tai kuolemaan. Vuonna -86 julkistunut albumi "Constrictor" päättyi kappaleeseen "He's Back (The Man Behind The Mask)", soiden myös "Perjantai 13.päivä, osa 6 - Jason Lives" elokuvassa ja biisistä tehty video palautti uskon kauhu-Alicen paluuseen. Oikeastaan Cooperia oli tuolloin harmittanut, ettei musiikkivideoiden aika ollut vielä 70-luvulla, jolloin omat tekemisensä olivat visuaalisesti herkullisimmillaan, ja 80-luvun alussa kuntonsa, saati biisinsä, eivät olleet kovin tasokkaita. Tästä käynnistynyt uusi alku toi kuitenkin sittemmin lukuisia muistiin jääneitä elämyksiä.

Alice Cooperin "He's Back (The Man Behind The Mask)" sijoittui sijalle 935.

934. PARADISE LOST: One Second

Vuonna 1997 Paradise Lostin julkaisema albumi "One Second" merkitsi yhtyeelle eräänlaista uutta alkua, kun taakse oli jätetty kaikki death- ja doom-metallielementit näihin lukeutuen myös Nick Holmesin murinalaulut. Bändiä pitempään seuranneille uusi goottirockin ja 80-lukuisen syntikkapopin yhdistelmä saattoi olla melkoista käärmekeittoa, kun pinnallisesti ajatellen tarjonta oli lähempänä Depeche Moden ja Sisters Of Mercyn kaltaisia äänellisiä ratkaisuja. Tuolloisessa haastattelussani Holmes totesi, että tällaiset muodonmuutokset ovat tietty vähän hankalia puolin ja toisin, halutessaan laajentaa omaa ilmaisuaan ei voi lähteä siitä, että joku muukin on tämäntyyppistä musiikkia ehtinyt jo julkaista, ja toisaalta olisi itsekin ollut teininä raivoissaan, jos lempparibändi olisi yhtäkkiä kuulostanut joltain muulta kuin mihin oli jo ehtinyt tottua, päättäen lausuntonsa retoriseen kysymykseen "jospa annettaisiin näille biiseille kuitenkin tilaisuus sellaisina kuin ne ovat"?

Paradise Lostin "One Second" sijoittui sijalle 934.

933. SYSTEM OF A DOWN: Violent Pornography
Vuonna 2006 System Of A Down ilmoitti jäävänsä määrittelemättömän mittaiselle tauolle, josta tiedoksi saatettiin vain se, että saattaa useamman vuoden mittaiseksi venähtää. Jollain tavalla olikin aistittavissa, että takki oli jotakuinkin tyhjentynyt, varsinkin, kun se ei koskaan ollut kääntynyt, vaan linja säilyi yhtä ennalta-arvaamattomana kahdella vuonna 2005 julkaistulla albumilla "Mezmerize" ja "Hypnotize". Ensinmainitun kappaleessa "Violent Pornography" tehtiin arvatenkin ennätys sanan "everybody" käytössä, muiden huomioiden koostuessa loputtoman discon päälläolosta, siinä missä televisio kehotettiin sammuttamaan, jota radiossa voidaankin pitää ylivoimaisen oivaltavana ja toimivana rock-lyriikkana. System Of A Downin kappaleet ovat yleensä ottaen hieman kuin Facebookin "vaikea selittää"-tyyppiset parisuhteet, joten todettakoon täten, että System Of A Downin "Violent Pornography" sijoittui sijalle 933.

932. MUSTASCH: Bring Me Everyone
Viitisen vuotta sitten, 9. tammikuuta vuonna 2008 Tukholman Globen-hallissa jaettiin sikäläiset Grammis-palkinnot edellisen vuoden parhaiksi katsotuille saavutuksille äänilevypuolen saralta. Vuoden parhaaksi hard rock-aktiksi oli valikoitunut yhtye Mustasch, albumillaan "Latest Version Of The Truth", taakse jäi liuta pitkän linjan puurtajia kuten Candlemass, Arch Enemy, Clawfinger ja Entombed. Toisaalta, olihan Mustaschillakin jo vuosia takana, ja kenpäties kuvitelma laajemmasta tavoittavuudesta ollessaan Ruotsin EMI-yhtiön levyttävänä artistina. Tuolloin läpimurto tyssäsi kuitenkin firman "kelleköhän tätä yhtyettä kannattaisi yritää kaupata"-tyyliseen pähkäilyyn, eikä tällaisilla asioilla yleensä olekaan taipumus väkisin lutviutua. Mahdollisesti Ralf Gyllenhammar halusi tässä vaiheessa lähettää hieman terveisiä jo exäksi muodostuneen yhtiön suuntaan laululla "Bring Me Everyone", jonka jonkinlaisena uhon ja turhautumisen yhdistelmänä voisi käsittää.

Mustaschin "Bring Me Everyone" sijoittui sijalle 932.

931. GUNS N'ROSES: One In A Million

Vuonna 1988 julkaistun Guns N' Roses-ep:n "GN'R Lies" päätteeksi sijoitetusta kappaleesta "One In A Million" syntyi melkoinen kähinä, kun tekstissä mainittiin vähemmän mairittelevassa valossa ilmaisuja säästelemättä maahanmuuttajat, neekerit, homot ja näiden lisäksi vielä poliisit, joiden kaikkien taholta Axl Rose kertoi siihen mennessä ehtineensä kokea kaikenlaista tylytystä. Bändikaverit eivät välttämättä olleet kovin mielissään Rosen aikaansaannoksesta, vaan yrittivät vedota jonkinlaiseen vastuuntuntoon, olihan esimerkiksi Slashin äiti tummaihoinen. Myöhemmin Rosen lausunnot pehmenivät toteamukseen, että halusi vain olla mahdollisimman vähän tekemisissä mainitsemiensa tahojen kanssa. Tuskinpa kappale kuitenkaan aivan sattumalta levylle päätyi, ja kun etukäteen saattoi arvata, että yhtälö oli aivan liian maukas noin vain ohitettavaksi, voitiin kaavailla ainakin jonkinlaista kohua syntyvän. Bändillä oli arvatenkin vielä vuonna -88 kaikenlaisille palstamillimetreille käyttöä.

Guns N'Rosesin "One In A Million" sijoittui sijalle 931.

930. BEATLES: Strawberry Fields Forever
The Beatlesin päätös lopettaa vuonna 1966 julkiset esiintymiset ja keskittyä pelkästään studiotyöskentelyyn aikaansaikin heti melkoisen teoksen, kun John Lennonin lapsuudenmaisemiin, liverpoolilaisen Strawberry Fields-orpokodin ympärille sijoittunut "Strawberry Fields Forever"-kappale julkistui singlenä helmikuussa 1967. Siinä missä yhtye oli neljää vuotta aiemmin purkittanut ensi-lp:nsä yhdessä päivässä, käytettiin vain tämän yhden kappaleen viimeistelyyn 45 studiotuntia, sisältäen nopeutuksia, takaperin soitettuja nauhoja, ynnä jo edeltävällä "Revolver"-albumilla käytössä ollutta tuolloin uutta tekniikkaa edustanutta lauluäänen tuplaajaa. Tuottaja George Martinin sovittamien sello- ja trumpettiosuuksien taltioimiseen ja loppumiksaukseen kului tietysti aikaa siihenkin. Kappaleesta kuvattiin myös promootiofilmi, jossa bändi ei kuitenkaan ollut soittavinaan kappaletta, ollen eräänlainen varhainen "musiikkivideo".

The Beatlesin "Strawberry Fields Forever" sijoittui sijalle 930.

929. OZ: Turn The Cross Upside Down
Vuonna 1983 Ruotsiin muuttanut nakkilalaislähtöinen yhtye Oz sai samana vuonna julki albumin "Fire In The Brain", jota seurasi ep "Turn The Cross Upside Down", b-puolen tosin koostuessa kahdesta jo mainitulla lp:llä julkaistusta kappaleesta. Nimibiisin tekstiin oli yhdistetty kaikenlaista kristinuskoa kieltävää symboliikkaa - kirjoittajansa Jay C Bladen mukaan kuitenkin vailla sen syvällisempiä tarkoitusperiä. Okkultismin kanssa flirttailu päättyikin siihen paikkaan, kun Ruotsin tekijänoikeusjärjestö STIM tilitti yhtyeelle korvaukset kappaleen soitosta, suuruudeltaan tasan 666 kruunua. Rankasta meiningistään huolimatta Oz ei kyennyt suuremman luokan läpimurtoon, joten yönä eräänä Blade hiipi Tukholmassa ikkunasta ulos matkustaakseen Yhdysvaltoihin. Vaivihkainen poistuminen selittyi sillä, että yhtyeen kovaotteiseksi tiedetty rumpali ei välttämättä olisi ollut mielissään rintamakarkuruudesta. Aikaa myöten Jay Lewisiksi nimensä vaihtanut basisti palasi vuosituhannen vaihteessa Suomeen liittyäkseen Yö-yhtyeeseen, jonka basistin tointa edelleen hoitaa.

Ozin "Turn The Cross Upside Down" sijoittui sijalle 929.

928. D-A-D: I Want What She's Got

Toissa vuonna ilmestyneen D-A-D:n albumin otsikko "DIC.NII.LAN.DAFT.ERD.ARK" antaisi hieman kuin viitteitä siihen, että runsaat pari vuosikymmentä sitten pakolla toteutettu nimenlyhennys Disney-yhtiön aloitteesta kaivertaisi vielä mieliä, mutta eihän näistä veijareista ole aina niin selvää ottanut. Pääasia tietty, että musiikkipuoli toimii edelleen, albumin singlekappaleen "I Want What She's Got" lähennellessä jopa stoner-henkistä hard rockia. Biisistä tehdyllä videolla bändi ei tyydy vain tahtotilaan siitä, mitä naispuoliselta häneltä haluaa, vaan on pukeutunut itsekin tavanomaisimmin vastakkaisen sukupuolen yllä nähtäviin vaatteisiin, joten yhtye on kyennyt säilyttämään myös omanlaisen itseironian tekemisiinsä.

D-A-D:n "I Want What She's Got" sijoittui sijalle 928.

927. ANVIL: Metal On Metal

Vuonna 2008 ilmestyneestä dokumentista "Anvil! The Story Of Anvil" on ehtinyt muodostua jo melkoinen kulttiklassikko, kertoen 80-luvun alussa valioliigaan tyrkyllä olleen kanadalaisyhtyeen vastoinkäymisistä ja vähän kaikesta muustakin, keskeisimpänä juonenaan kuitenkin jo pikkupojista saakka toisensa tunteneiden Steve "Lips" Kudlow'n ja Robb Reinerin vielä yli viisikymppisinäkin kokema palava ja sammumaton into aina vain yrittää toteuttaa sitä rock'n'roll-unelmaa, joka alunperin oli saanut soittimiin tarttumaan. Hellyttävä asetelma poikikin jatkossa keikkoja enenevässä määrin, ja näinpä yhtye nähtiin Suomessakin Tampereen Sauna Open Air Festivaaleilla kesällä 2010 ja Saxonin lämppärinä Helsingin Nosturissa loppuvuodesta 2011, jolloin Lips saattoi kysellä yleisöltä, "tiedättekö mikä on minun lempimusiikkiani", vastaten kysymykseensä itse täräyttäen tavaramerkkikappaleensa ensisoinnut.

Anvilin "Metal On Metal" sijoittui sijalle 927.

926. AEROSMITH: Rag Doll

Vuonna 1987 julkaistuun Aerosmith-albumiin "Permanent Vacation" panostettiin aika lailla, kun tuottaja Bruce Fairbairn kutsuttiin loihtimaan yhtyeelle isot ja ilmavat soundit, ammattisäveltäjät kuten Desmond Child ja Jim Vallance sitoutettiin suorittamaan tarpeellisiksi katsottuja viilauksia siihen saakka lähinnä bändin keskenään tekemiin kappaleisiin, eikä huomiotta jäänyt sekään, millainen vaikutus tuolloin musiikkivideoilla oli. Ja tokihan Steven Tyler edelleen rock-kukosta kävi. Lopputuloksena oli riemukas kokonaisuus, jolla Aerosmith päivitettiin kertalaakista 80-lukuiseksi, ja moni levyn kappaleista on jäänyt sen jälkeenkin elämään. "Rag Doll"-biisin alkuperäinen työnimi oli "Rag Time", mutta nimi olisi saatettu käsittää jonkinlaiseksi haikailuksi vuosisadan alun ragtime-musiikkityyliin, josta kappaleelle jäivät kuitenkin lajille ominaiset puhallinkuviot.

Aerosmithin "Rag Doll" sijoittui sijalle 926.

925. EXODUS: The Toxic Waltz

Vuonna -89 thrash metallilla rupesi olemaan jo kohtuusuuruinen kannattajakunta, tosin iältään melko lailla nuorempaa väkeä, perinteisemmän metallin ystävät kun arvostivat hieman toisenlaisia painotuksia musiikkimieltymyksissään. Vuonna -85 ensialbuminsa "Bonded By Blood" julkaisseesta Exoduksesta oli tullut "lähes" suuri, mutta tunnetusti Metallica, Megadeth, Anthrax ja Slayer muodostivat sen "Big 4"-käsitteen. 90-luvun alkupuolella Exoduksen suosio vajosi melkoisesti, ja pillit pussitettiinkin useiksi vuosiksi. Muistiin on kuitenkin jäänyt vuoden -89 albumilla "Fabulous Disaster" julkaistu "The Toxic Waltz", joka tavallaan voisi jonkinlaista tanssia muistuttaakin. Kolmeneljäsosatahdissa ei kuitenkaan pyöritä, vaan kyse oli ennemmin slämmäämisestä ja lavalta daivaamisesta. Mieluiten suorin vartaloin ja korkeintaan puoli kierrettä oman pituusakselin ympäri, jotta (toivottavasti) vastaanottava yleisönosa saisi hyppääjän laskeutumaan elastisesti ilman ruhjevammoja, joilta ei tosin aina vältytty.

Exoduksen "The Toxic Waltz" sijoittui sijalle 925.

924. FRANZ FERDINAND: Take Me Out

Vielä vuosikymmen sitten Britanniassa saattoi lyödä läpi aivan ensimmäisellä albumillaan, eikä yhteisiä soittovuosiakaan tarvinnut olla montaa takana, Franz Ferdinandin tapauksessa hyvä jos pari. Ennen vuoden 2004 debyyttialbumia bändillä oli allaan peräti yksi kokonainen singlejulkaisu "Darts Of Pleasure", joka hädin tuskin näyttäytyi brittilistan viidenkymmenen myydyimmän joukossa, mutta seuraava single "Take Me Out" ostettiinkin jo listakolmoseksi, kuten ensimmäinen täyspitkänsä omassa tilastossaan. Sinkkuhitin resepti ei ollut mikään maata mullistava, periaatteessa paalujunttarytmin päällä toistetaan samaa melodiaa vuoroin kitaralla, vuoroin laulettuna ja väliin lyhyehkö edes hieman poikkeavampi kuljetus. Mutta näinhän rockhistoria on osoittanut, että yksinkertaisimmat ratkaisut ovat toisinaan ne kaikkein tehokkaimmat.

Franz Ferdinandin "Take Me Out" sijoittui sijalle 924.

923. HERRA YLPPÖ & IHMISET: Rautavaara rules

Noin puoli vuosisataa sitten Tapio Rautavaara saattoi hieman kuivasti todeta "rautalanka tuli, Rautavaara meni", viitaten laulelmatyyppisen tuotantonsa suosion hiipumiseen etenkin uuden sukupolven keskuudessa, jotka isoisän olkihatun asemesta hakeutuivat rytmisempien ratkaisujen pariin. Viime vuonna reissumies koki kuitenkin rehabilitointinsa ja määräsi jälleen, kun ohjelmaryhmä Herra Ylppö & Ihmiset julkaisi albumillaan "Mies ja nainen" kappaleen "Rautavaara rules". Sen teksti ei perinteikkäämmästä Ylppö-tuotannosta poiketen käsitellytkään parisuhdekiemuroita, ollen yksinkertaisuudessaan hieman kuin yläasteen välitunnilla riimitelty sanaleikki, jonka kehyksenä on Suomi ja niin urheilu- kuin elokuvatähtenäkin ansioituneen moniosaajan saavutukset, jotka kenties olivat jo päässeet unohtumaan.

Herra Ylpön & Ihmisten "Rautavaara rules" sijoittui sijalle 923.

922. MÖTLEY CRÜE: Mutherfucker Of The Year
Kesäkuussa 2008 Mötley Crue julkaisi pitkästä aikaa uuden albumin alkuperäiskokoonpanollaan, jatkumona vuosikymmenen puolivälissä tapahtuneelle paluulleen lavoille. Nelikon edellinen albumi "Generation Swine" oli jo 11 vuoden takaa, ja sekin hieman yhtyeen tahdonvastaisesti toteutettu, kun tuolloinen levy-yhtiö oli komentanut vokalisti Vince Neilin takaisin riveihin, tai muutoin albumi saattaisi jäädä julkaisematta. "Saints Of Los Angeles" ei sekään sinänsä merkinnyt paluuta 80-lukuisiin tunnelmiin, ja etenkin Mötley Crüen tapauksessa niitä olisi arvatenkin myös hyvin vaikeata uudelleen elää. Monien muiden vanhempien bändien lailla suosion pohjaksi tuntuu riittävän se, että pyrkii olemaan iätön näköispainos kultaisista vuosistaan parilla uudella biisillä höystettynä, joten linjan mukaisesti ei julistettu "olenpa kelju tyyppi", vaan suoraan ja peittelemättä "Mutherfucker Of The Year", joka kappale sijoittui sijalle 922.

921. KAMELOT: Forever
Yhtye, joka omilla websivuillaan kuvailee musiikkiaan melodiseksi metalliksi progressiivisin maustein, tarvittaessa doom- ja goottimetalliainesosia siihen sisällyttäen klassisiakaan ratkaisuja kaihtamatta, ei kuulosta oikein siltä, että tällaista bändiä kannattaisi valtavirrasta ryhtyä onkimaan. Eikä Kamelotia sieltä löytyisikään, mutta oma kannattajakunta kuuluukin sitten sarjaan uskolliset seuraajat, sen taitaessa olla palkitsevampaa kuin hetken hallinta. Bändin yksi tunnetuimmista kappaleista on jonkin verrankin tuota mainittua klassista osastoa, ilmeisesti silloisen norjalaisvokalistinsa Roy Khanin vaikutuksesta "Forever"-biisissä kuultava kertosäe, joka melkoisesti muistuttaa maan kansallissäveltäjän Edvard Griegin ratkaisua teoksessaan "Solveigin laulu". Ja näin, kun hyvä on laitettu kiertämään, on tästä muodostunut Kamelotille oma klassikkonsa, sijoittuen sijalle 921.

920. KLAMYDIA: Perseeseen
25 vuotta yhtäjaksoista toimintaa siten, että vähintään joka toinen vuosi on ilmestynyt uusi albumi, on jo melkomoinen saavutus, joskaan ei tietenkään aivan ainutlaatuinen. Suomalaisittain tietynlainen kansanomaisuus tekemisissä tuntuu olevan ainakin yksi pitkän iän salaisuuksista, ja sitähän Klamydialta on löytynyt aina, useimmiten pilke silmäkulmassa. Ja siitä kun otetaan seisaallaan vajaa metri maata kohti, ollaankin jo lähellä vyöhykettä, josta bändi viitisentoista vuotta sitten antaumuksella lauloi. Ulko-oven varsinaista tarkoitusta teksti ei niinkään käsittele, vaan leikittelee myyteillä länsinaapurimme miespuolisen väen seksuaalisesta suuntautumisesta ynnä seikkaperäisemmistä rajanylitysmuodollisuuksista, milloin on aihetta epäillä maahantuontiin liittyviä laittomuuksia.

Klamydian "Perseeseen" sijoittui sijalle 920.

919. VAN HALEN: Runnin' With The Devil

Vuoden 1978 suuria tulokkaita oli yhtye, jonka ura lähti rakettimaiseen nousuun heti ensilevystä alkaen. Van Halenilla oli allaan jo runsaasti keikkakokemusta ja paikallista suosiota, ja kun bändillä oli tarjota kitaravirtuositeettia Eddie Van Halenin soittamana, ynnä siekailemattomin show-elkein esiintyvä vokalisti David Lee Roth, oli vain ajan kysymys, milloin ryhmä tulisi kiinnittämään jonkun kykyjenetsijän huomion. Paria vuotta aiemmin muuan Gene Simmons oli tosin jo ehtinyt kustantamaan yhtyeelle demon, johon bändi itse ei ollut kuitenkaan tyytyväinen, jatkaen harjoituksiaan. Ajoituksellisesti tämä olikin onnistunut ratkaisu, kun ensialbumin julkaisun jälkeen Van Halen pääsi lämppäämään Black Sabbathia Englannin ja Pohjois-Amerikan kiertueille, esiintyen pirteän vauhdikkaasti siinä missä pääyhtye tyytyi rutiinisuorituksiin sisäisten ristiriitojen repimänä. Ja kun ensialbumi avautui yhteistyössä paholaisen kanssa, saatiin silläkin muutamat kulmat kurtistettua.

Van Halenin "Runnin' With The Devil" sijoittui sijalle 919.

918. DEF LEPPARD: Rocket
Jos 80-luvulta pitäisi nimetä jokin bändi, jota ilman 80-luku ei tuntuisi 80-luvulta, niin melkeinpä se Def Leppard olisi, sen verran kollektiiviseen tajuntaan yhtye levittäytyi, vaikkei kuulija niin sinänsä hard rockista olisikaan perustanut. Eikä Def Leppard mikään niin kovin puhdas kovakiviyhtye edes ollut, yhdistellen metallisempien varhaisvuosiensa kokemuksiin aiempien vuosikymmenten hyviksi havaittuja hengentuotteita, silleen nerokkaasti, ettei moista välttämättä edes huomannut. Vuonna 1987 julkaistulla "Hysteria"-albumilla ollut kappale "Rocket" kunnioitti tekstillään omia varhaisia virikkeitään, kun toistakymmentä levytettyä kappaletta saavat maininnan joko suoraan nimestä tai laulusta poimitusta tekstinosasta. Biisistä tehdyllä videolla voi näitä seurata myös visuaalisesti.

Def Leppardin "Rocket" sijoittui sijalle 918.

917. SIELUN VELJET: On mulla unelma
70-80-luvuilla Yleisradion tavanomaisimmin loppuvuodesta suorana radioimat Härmärock-konsertit olivat julkista palvelua parhaimmillaan, kun vuoden ansioituneimmat ja puhutuimmat yhtyeet/artistit uusia tulokkaita myöten pääsivät esittämään muutaman kappaleensa livenä vastaanotettavaksi vaikkapa niillä kuuluisilla kotisohvilla. Vuoden -84 konsertissa suora lähetys muuttui kuitenkin eräiltä osin painajaiseksi, kun Sielun Veljet aloittivat osuutensa vielä levyttämättömällä kappaleellaan "On mulla unelma", jota oli edeltänyt Ismo Alangon esittämä mielipide koti-uskonto-isänmaa-instituutioista, lievennettynä ilmaisua voisi kuvata sanalla "pötypuheita". Biisin edetessä korva väistämättä särähti kohdassa, jossa Alanko teki tiettäväksi pääasiallisen käyttötarkoituksensa Suomen kansallislipulle säännöllisesti toistuvien anatomisten toimintojen yhteydessä, eikä tämä mennyt yhtiön johtoportaassakaan ohi kuuloelinten. Jälkipyykin pesussa todettiin, ettei artisteilta katsottu voitavan edellyttää ennakkoon tilintekoa siitä, mitä aikovat esittää, ja ns. piuhat irti-ratkaisu olisi puolestaan merkinnyt ainakin jonkinasteista imagotappiota, joten hinta muodostui tällä kertaa tällaiseksi. Kappale oli siis vähintäinkin jo ainakin tunnetuksi puhuttu, kun se vuonna -85 ilmestyi yhtyeen albumilla "L'amourha".

Sielun Veljien "On mulla unelma" sijoittui sijalle 917.

915. METALLICA: Jump In The Fire
Maaliskuussa 1982 neljän nuoren miehen ryhmä kokoontui basistinsa autotalliin äänittämään demon, jolle taltioitui yhdeksän kappaletta. Näistä tosin vain kolme oli omia, mutta ne kaikki päätyivät yhtyeen seuraavana vuonna julkaistulle debyyttialbumille, jota ennen kokoonpanossa oli kuitenkin tapahtunut muutoksia. Mainittu basisti, Ron McGovney oli vaihtunut Cliff Burtoniin ja yhden demolle päätyneen kappaleen "Jump In The Fire" osatekijä Dave Mustaine Kirk Hammettiin, eli Metallicahan se tässä ensimmäisiä vuosiaan eleli. "Kill 'em All"-debyyttialbumilla virallisen julkaisunsa saanut "Jump In The Fire" oli levyn kappaleista sikäli poikkeuksellinen, ettei sillä ollut paljoakaan tekemistä tuolloisen speed metal-linjauksen kanssa, ollen ehkäpä helpommin lähestyttävä, josta syystä se todennäköisesti valikoitui myös singlenä julkaistavaksi, kun Metallica vuonna -84 sai lämppäyspestin Venomin Euroopan kiertueelle.

Metallican "Jump In The Fire" sijoittui sijalle 915.

914. HEAR*N AID: Stars
Vuonna 1984 Bob Geldofin ja Midge Uren käynnistämä Band Aid-projekti kiteytyi joulusingleen "Do They Know It's Christmas?", joka kokosi senhetkisiä brittiläisiä ja irlantilaisia huippunimiä studioon laulamaan ja puhaltamaan yhteen hiileen Etiopian nälkäänäkevien hyväksi. Mallia jäljiteltiin sittemmin useissakin maissa, Yhdysvalloissa raskaan rockin ja metallin edustajat järjestivät oman sessionsa keväällä -85 Ronnie James Dion kutsumana. Ja kun raskaampaan musiikkiin yleisesti liitetään tavallista kuuluvampi äänenvoimakkuus, esiintyi tämä nelikymmenhenkinen työryhmä nimellä Hear'n Aid, "kuule ja auta", joka tosin melko läheisesti muistuttaa myös englanninkielistä kuulolaitetta vastaavaa sanaa. Täyspitkän 7-minuuttisen "Stars"-kappaleen ohella julkaistiin myös lyhennetty singleversio, mutta syystä tai toisesta etenkin Yhdysvalloissa projekti vaiettiin yleisimmissä joukkoviestimissä liki kuoliaaksi. Mahdollisesti kyse oli jonkinlaisista uskottavuusongelmista, kuinka tällaiset tavallisesti paholaisen kanssa pelehtivät laulajat ja soittajat nyt yhtäkkiä olisivat maailman lasten hyvinvoinnista olleet kiinnostuneita. Tuoton ja lyhentämättömänä jakoon menneen summan laskettiin kuitenkin yltäneen noin miljoonaan dollariin.

Hear'n Aidin "Stars" sijoittui sijalle 914.

913. KREATOR: Extreme Aggression
80-luvun loppuun mennessä Kreator oli ehtinyt tulla sen verran tunnetuksi, että neljänteen albumiin päätettiin panostaa äänityttämällä se Los Angelesissa tuottajanaan Randy Burns, joka oli ehtinyt vaikuttamaan mm. Megadethin "Peace Sells... But Who's Buying"-albumilla vastaavissa tehtävissä. Thrash metal-albumeita oli hieman ylipäätäänkin ehditty moittimaan melko kolkkosoundisiksi, josta puolestaan syntyi se käsitys, että bändit nimenomaan näin halusivat, vaikka kyse oli paremminkin määrärahojen puutteesta - kovinkaan monia kaupallisia menestyksiä kun lajissa ei oltu ehditty vielä kokea. Kreatorin vuonna -89 julkaistu albumi "Extreme Aggression" oli kuitenkin kaikilta osin menestys, ei vähiten sen takia, että yhtye itsekin oli huipputikissä. Levyn nimikappale oli sijoitettu heti alkuun, ja noin puolen minuutin verryttelyn jälkeen alkaa sellainen leipominen ja mättäminen, ettei kireämmästä väliä - silloin lähes neljännesvuosisata sitten.

Kreatorin "Extreme Aggression" sijoittui sijalle 913.

912. MUSE: Resistance
Yksi suurimmista 2000-lukuisista rocktuhkimotarinoista - ellei suurin - on Muse-yhtyeen läpimurto ja nousu stadionluokkaan myös Suomessa, kuten noin puolen vuoden kuluttua tullaan Helsingissä huomaamaan. Vuonna 2009 julkaistu albumi "The Resistance" puhkaisi Suomen myynnillään platinarajan, joten puitteet ovat siinäkin mielessä kohdallaan. Albumin antimia analysoidessa nimitiputtelu näyttää olevan äärimmäisen helppoa, ja onhan Musen musiikissa kieltämättä paljonkin vivahteita menneistä, mutta tuskinpa se voi olla ainoa selitys bändin suosiolle, varsinkaan kun muoti-ilmiöksikään Musesta ei ole. Ehkäpä yhtye vain kykenee monia muita koskettavammin sommittelemaan yhteen ne tekijät, jotka aiemminkin ovat pintaa syvemmältä puhutelleet, ollen juuri tällä hetkellä hengissä, elossa ja läsnä.

Musen "Resistance" sijoittui sijalle 912.

911. KOTITEOLLISUUS: Mahtisanat

Eräs maailman tarkimmin varjelluista salaisuuksista on se, että Messias on jo palannut maan pinnalle, nimenomaan Suomeen. Kyseessä ei ole parin vuosikymmenen takainen Kauko Röyhkän väite, tai jos vaikka olisikin, on henki sittemmin siirtynyt Jouni Hynyseen. Miehen partakin oli ennen kuohintaansa parhaimmillaan kuin entisellä puusepällä, mutta kattavin todistusaineisto löytyy Kotiteollisuuden lauluista, joissa hyvin monessa mainitaan Jumala, näin luonnollisesti myös vuonna 2009 julkistuneessa kappaleessa "Mahtisanat", jolla listataan näinköhän jälleen hieman kärjistetysti suomalaisia perinteitä ehkei niin kunnioittavassa mielessä, tai kuka lausui? Osuvasti Kotiteollisuuden "Mahtisanat" sijoittui sijalle 911, siinä mielessä, että tekstissä mainittu suomalaisen ryyppyveikon ramadan eli tipaton tammikuu päättyi puolisen vuorokautta sitten.

910. CINDERELLA: Nobody's Fool
Jokaisen itseään kunnioittavan 80-lukuisen glam rock-bändin repertuaariin piti kuulua vähintään yksi voimaballadi, ja sellaisen jo ensialbumilleen "Night Songs" sisällytti Cinderella. Melko lailla Aerosmithin "Dream On"-kappaleen kanssa samanhenkinen julistus tihkuu varsin yleismaailmallista parisuhdeanalyysiä, jossa tunteet ja muistot ovat vielä pinnassa, mutta pilkkaa niillä ei suvaita tehtävän. Sen verran uskottavalta Tom Keiferin riipivä tulkinta kuitenkin kuulostaa, että olisi aivan hyvin saattanut aivan oikeassakin elämässä joskus tapahtua ja etenkin sattua.

Cinderellan "Nobody's Fool" sijoittui sijalle 910.

909: ENOCHIAN CRESCENT: Väkisinkastettu
90-luvulla suomalaisetkin, jos kohta varsin harvat äärimetalliyhtyeet pääsivät levyttämään muitakin kuin omakustanteita, ensimmäisten joukossa Enochian Crescent, jonka "Telocvovim"-trilogia levittäytyi kahdelle täysmittaiselle albumille ja yhdelle ep:lle. Bändi sanoutui irti silloisesta black metal-boomista, vaikka musisointinsa sinne suuntaan viittasikin. Kitaristi Victorin mukaan kyse oli kuitenkin kokonaisvaltaisesta mielentilasta, jossa musiikki oli vain se kuuluvin ilmaisumuoto. Ei siis sitä, että keikalla riehutaan ensin naama veressä, kotiin tultua käydään pesulla, luetaan pikkuisille iltasadut ja ruvetaan jännäämään lottoarvontaa. Kappaleesta "Väkisinkastettu" tuli yhtyeen tunnetuin, olihan se myös käytännössä ainoa suomenkielinen kappale, jonka sanoja pystyi seuraamaan. Kuten teoksen nimikin antaa ymmärtää, on kohdehenkilö ristiäisissään tullut voidelluksi siten, että oman ymmärryksen kehityttyä kaikki siihen liittyvä on saatava pois hangatuksi. Enochian Crescentin "Väkisinkastettu"-kappaleeseen on kyetty vangitsemaan melko harvinaista aitoa pelottavuutta, sijoittuen sijalle 909.

908: FOO FIGHTERS: Learn To Fly
Vuonna 1999 julkistuneella kolmannella albumillaan Foo Fighters julisti otsikollaan, ettei tässä ole enää mitään menetettävänä, jolla nyt tuskin tarkoitettiin sitä, etteikö Dave Grohlin johtama kokoonpano olisi jo kyennyt karistamaan Nirvana-tyyppiset mielleyhtymät harteiltaan. Levyn eteen julkaistu single "Learn To Fly" oli raikas poptuulahdus, jonka kertosäettä toistetaan niin pitkään, että taatusti tunnistuu heti seuraavalla kuuntelukerralla. Biisistä tehty video oli varsin hykerryttävä sekin, kun bändin jäsenet esiintyivät kukin useassa eri roolissa ja saatiinhan se konekin loppujen lopuksi turvallisesti maan pinnalle monien nauttimasta terästetystä kahvista huolimatta.

Foo Fghtersin "Learn To Fly" sijoittui sijalle 908.

907: RAM JAM: Black Betty
Vuoden 1977 rytisevimpiin tapauksiin kuului Ram Jam-yhtyeen versio kappaleesta "Black Betty", johon runko oli haettu muutamaa vuosikymmentä aiemmin julkistuneesta Leadbellyn tulkinnasta. Siinä ei säestäviä instrumentteja ollut lainkaan, joten Ram Jam hoiteli tämän puolen sitten senkin edestä. Amerikkalaisessa slangimerkityksessä Black Betty on tunnettu milloin viskipullona sisältöineen, milloin ruoskana, mutta luonnollisesti myös naispuolisena henkilönä, ahtaimmillaan arvellen jollain lailla rodullisena kannanottona ja niin muodoin paheksuttavana, elettiinhän jo 70-lukua. Herkillä hipiöillä kosketus voi tietty tuntua, mutta pitäisikö sen hintana olla musiikillisen menneisyyden kieltäminen, kun röck'n'roll tunnetusti polveutuu Afrikasta Yhdysvaltoihin rahdattujen orjien jälkeläisten esittämästä blues-musiikista.

Ram Jamin "Black Betty" sijoittui sijalle 907.

906: NIRVANA: Drain You
Jos ensikosketus Nirvana-yhtyeen tuotantoon kulki "Smells Like Teen Spirit"in kautta, saattoi hyväksi kakkoseksi yltää kappale "Drain You" - se kun julkaistiin tuoksulaulusinglen kääntöpuolella. Biisissä oli paikka paikoin samankaltaisia rakenteita kuin tunnuslaulukseen muotoutuvalla, ja väritykseksi oli lisätty hieman The Who'n 60-lukuisia ratkaisuja mieleentuova minuutin mittainen välike, jolla rymistellään vain soinnutuksin ja periaatteessa koko teos olisi voinut hyvin tulla jo mainitulla vuosikymmenellä levytetyksi amerikkalaisena psykedeelisenä garagerokkina, mutta tällöin soittokunnan jäsenistö oli tunnetusti vielä juuri syntynyt tai sitä odottelemassa.

Nirvanan "Drain You" sijoittui sijalle 906.

905: AJATTARA: Antakaa elää
Keväällä 2003 Pasi Koskisen ääntä kuultiin kahdellakin albumijulkaisulla, kun noin parin kuukauden välein ilmestyivät Ajattaran albumi "Kuolema" ja Amorphiksen "Far From The Sun", joka jäikin Ruoja-taiteilijanimen itselleen ottaneen solistin viimeiseksi yhtyeen riveissä. Ajattara takasi miehelle vapaudet sävellys- ja sanoituspuolella, ja varsin synkkää jälkeähän siitä syntyi, niin musiikillisesti kuin tekstillisesti. Lähinnä karjumalla toteutetut vokaaliosuudet takasivat puolestaan sen, ettei tällä tavoin esitetty suomenkielinen metalli löytänyt niin paljon ystäviä kuin vaikkapa perinteisemmissä ilmaisumuodoissa pitäytyneet aikalaiset, ja vajaa vuosi sitten Itse Ruoja Suruntuoja ilmoitti Ajattaran lopettaneen toimintansa. Siihen saakka tämä toivomus oli vielä voimassa, "Antakaa elää", joka sijoittui sijalle 905.

904: TEHOSEKOITIN: Maailma on sun
Vanhan tarinan mukaan tapahtui noin 90-luvun puolivälissä, parin nuoren punk-henkisesti pukeutuneen tytön astuessa sisään levydivariin, kysymys kuului "onks teillä Tehosekoitinta"? Tiskin takaa kuului vastaus "eipä ole, mutta tuosta viereisestä kodinkoneliikkeestä saattaisi löytyä". Parin minuutin kuluttua ovi kävi uudelleen asiakkaiden kertoessa, että eihän siellä ollut levyjä ensinkään. "Olisko teillä sitten Apulantaa"? Tämä kysymys vetikin myyjän jo sanattomaksi. Oletettavasti myöhemmin molemmat yhtyeet tulivat myöhemmin divarinpitäjällekin tutuiksi, ja Tehosekoitin nimensä mukaisesti aika laajalla skaalalla operoivaksi bändiksi. Vuonna 2000 julkaistulle " Rock 'n' Roll Monster Movie Show"-albumille sisältynyt "Maailma on sun" ei periaatteessa ollut kovin kaukana suomalaisesta iskelmätyyppisestä laulelmasta, toteutettuna aivan häpeämättömän romanttisella tekstillä, jossa maailman omistussuhteen ohella tehdään selväksi myös se, että kauniskin kaiken lisäksi on.

Tehosekoittimen "Maailma on sun" sijoittui sijalle 904.

903: RED HOT CHILI PEPPERS: By The Way
Kesällä 2002 julkaistulla Red Hot Chili Peppers-albumilla "By The Way" bändi siirtyi ikäänkuin loogisesti 2000-luvulle, kun ennakkoon singlenä eteen julkaistu nimikappale käynnistyi varsin pelkistetysti, kiihtyen sittemmin bändin tunnusomaisiin funk-kuljetuksiin, jos kohta tällä kertaa kontrolloidummin. Albumia on luonnehdittu kitaristi John Fruscianten ja vokalisti Anthony Kiedisin hallitsemaksi kokonaisuudeksi, ja kieltämättä Fruscianten kekseliäitä kitarakuvioita yhdistettyinä aina tarkotuksenmukaisiin soundeihin ovat korvakarkkia siinä missä Kiedis tulkitsee tekstinsä uskottavasti, vaikkei tarinoissa toisinaan tunnu oikein mitään tapahtuvankaan, joten muuten,

Red Hot Chili Peppersin "By The Way" sijoittui sijalle 903.

902: MEGADETH: Youthanasia
80-lukuisten thrash metal-bändien sydäntä lähellä tuntui olevan yhteiskunnallisten epäkohtien esilletuonti teksteissään, käsitellen usein sotia ja ympäristötuhoja. Toisaalta aihe oli siinä mielessä helppo, että kukapa valveutunut musiikinkuuntelija näitä ilmiöitä ehdoin tahdoin haluaisi maailmassa tapahtuvan. Megadeth ehkäpä jo nimensäkin puolesta oli "velvoitettu" askaroimaan tällä alueella, ja sama tahti jatkui 90-luvullakin, jos kohta rytmillisesti edettiin varsin hitaasti vuoden -94 albumin nimikappaleella "Youthanasia". Hiljattain isäksi tullut Dave Mustaine antaa armomurhaa ja nuorisoa yhdistävässä tekstissä ymmärtää, että oli mitä ikäluokkaa hyvänsä, aina on joku määräämässä kuinka elää ja hengittää. Lievää omakohtaisuutta voi löytää kohdasta, jossa onni miehen hylkäsi, ja näinhän Mustaine eräänlaisena metallin surullisen hahmon ritarina tunnetaankin.

Megadethin "Youthanasia" sijoittui sijalle 902.

901: DIMMU BORGIR: In Death's Embrace
90-luvulla äärimetallipuolella skenepetturuus katsottiin kaikista pahimmaksi pyhäin- tai epäpyhäinhäväistykseksi, ja oikeastaan vuoden 1997 albumilla Dimmu Borgir "syyllistyi" kertaheitolla kaikilta osin tällaiseen "takinkääntöön". Bändi oli ensinnäkin tehnyt sopimuksen ison Nuclear Blast-yhtiön kanssa, jossa yhteydessä sovittiin myös laulukielen vaihtumisesta englanniksi aiemman norjan sijaan. Aiempiin pärinäsoundeihin haettiin uudempaa ulottuvuutta ja iskevyyttä palkkaamalla tuottajaksi näiden asioiden päälle ymmärtänyt Peter Tägtgren, ja koskettimetkin soivat sulassa sovussa kitaroiden kanssa, joten syntisäkkiin kertyi tavanomaistakin enemmän "hävettävää". Truekriitikoista ei ole paljoa sen koommin kuultu, ja meille muille riittänee toteamus siitä, että "Enthrone Darkness Triumphant" kuuluu sinfonisen äärimetallin uljaimpiin saavutuksiin, jolla yhtye harppasi huiman askelen eteenpäin muodostuen jo tavallaan suunnannäyttäjäksi.

Dimmu Borgirin "In Death's Embrace" sijoittui sijalle 901.

900: APULANTA: Vasten mun kasvojani
90-lukuisen suomipunkin keihäänkärki Apulanta oli 2000-luvun alussa uudistanut soundiaan käsittämään koneellisiakin instrumentteja. Musiikkiin oli lisätty myös metallisempia ja vaihtoehtorock-tyylisempiä näkökulmia. Yhtyeessä oli tapahtumassa myös miehistönvaihdos, kun basisti Tuukka Temonen oli päättänyt keskittyä toiseen ammattiinsa visuaalisen ilmaisun alalla videopuolella. Miehen soittoa kuultiin Apulanta-levyllä viimeistä kertaa yhtyeen vuoden 2004 ainoalla julkaisulla, EP:llä "Pudota". Levyn avauskappale "Vasten mun kasvojani" soi suomalaisissa radioissa varsin taajaan, käynnistyen terhakkaalla kitarariffillä, jollaisesta moni hard rock-yhtyekin olisi voinut olla ylpeä. Lyriikkapuolella oltiin - voisiko sanoa jälleen kerran - suurin odotuksin käynnistetyn ja rakennetun ihmissuheteen selvitystilassa, konkurssin häämöttäessä.

Apulannan "Vasten mun kasvojani" sijoittui sijalle 900.

899: CHARON: Bitter Joy
90-luvun viimeisinä vuosina Suomessa syntyi - tai ehkäpä jonkinlaisen evoluution seurauksena kehittyi omankaltaisensa tunnelmametallin alalaji, joissa synkähköjä melodioita yhdistettiin yhtä lailla vähemmän valoisiin teksteihin, tunnetuimpina edustajinaan Sentenced ja HIM. Eräänlaiseen toiseen aaltoon pääsi mukaan Charon, jonka esikoisalbumi "Sorrowburn" oli ehtinyt julkistua vuonna -98 pienellä tanskalaisella Emanzipation-yhtiöllä, taaten sen, että tässä vaiheessa Charon ei Suomessa kovinkaan tunnetuksi tullut. Neljää vuotta myöhemmin tilanne oli muuttunut huomattavasti suotuisammaksi, kun albumi "Downhearted" nousi Suomen virallisen listan kolmoseksi, tavallaan bändilevyjen ykköseksi, kun edellä olivat Speden ja G.Pula-ahon puhesketsilevy ynnä "Lord Of The Rings"-elokuvan soundtrack-albumi. Charon-albumin avauskappaleessa "Bitter Joy" läsnä olivat kaikki asiaankuuluvat määreet, katkeruuden ja ilon ohella sydän, intohimo ja synti. Kappale sijoittui sijalle 899.

898: ZZ TOP: Viva Las Vegas
Vuonna 1992 julkaistu ZZ Top-kokoelma "Greatest Hits" oli varsin pätevä lajissaan, jos yhtye oli tullut tutuksi vasta 80-luvun puolella, koskapa trion ajanlasku näytti tässä tapauksessa käynnistyvän vuodesta -79. Toisaalta muutamaa vuotta aiemmin oli julkistunut varhaisemmasta tuotannosta koottu "Six Pack", joka nimensä mukaisesti sisälsi aikoinaan LP:inä julkaistut albumit sellaisinaan. Suurimmat hitit-kooste sisälsi kaksi uutta täkyä, joista Elvis-coveri "Viva Las Vegas" reippailtiin läpi 80-lukuisella ZZ Top-robottisoundilla, sinänsä tehokkaalla, mutta ei sen yhteydessä juurikaan mistään vanhojen aikojen letkeästä boogie-woogiesta voi puhua. Hyväntuuliseltahan tämä tietysti edelleen kuulostaa ja Billy Gibbonsin kitaratyöskentely mallikasta kuten aina.

ZZ Topin "Viva Las Vegas" sijoittui sijalle 898.

897: Korn: Word Up!
Vuonna 1986 USA:lainen yhtye Cameo sai melkoisen crossover-hitin biisistään "Word Up!", samannimisen albumin yltäessä bändin uralla ensimmäisenä platinakantaan. Toimintavuosia ja albumejakin oli tässä vaiheessa takana jo toistakymmentä, mutta vasta tämä tehokkaasti MTV-musiikkikanavan kautta levinnyt kappale jäi niinsanotusti päähän vaivaamaan. Lainausmielessä ensimmäisenä imua ehti hyödyntämään skottiyhtye Gun, jolla oli hetkensä saarivaltakunnan hard rock-näyttämöllä 90-luvun alussa, tutuimmaksi uudelleenversioinniksi lienee kuitenkin kohonnut Kornin näkemys, joka löytyi vuoden 2004 "Greatest Hits Vol. 1"-kokoelmalta "uutena" kappaleena. Bändi oli soitellut biisiä jo usean vuoden ajan keikkojensa soundcheckeissä, joten siinä mielessä oli varmasti tuttu. Korn-asteikolla jälki olisi kyllä voinut olla huomattavasti ilkeämmänkin kuuloista, mutta ehkäpä radiosoitolliset realiteetit vaikuttivat siten, ettei aivan särmikkäimpiä ulottuvuuksia käyty hakemaan.

Kornin "Word Up!" sijoittui sijalle 897.

896: UGLY KID JOE: Cat's In The Cradle
Laulaja/lauluntekijä Harry Chapinin vuonna 1974 julkaistu single "Cat's In The Cradle" jäi miehen ainoaksi ykköshitiksi, perustuen puolisonsa Sandran kirjoittamaan runoon. "Kissa kehdossa" sisälsi hieman syvällisemmän pohdinnan vanhemmuudesta, jossa isällä ei koskaan tuntunut olevan aikaa leikkiäkseen pikku poikansa kanssa, lupauksen kuuluessa "joskus myöhemmin". Ja eihän siitä koskaan mitään tullut, kun isä painoi töitä minkä kerkisi, kunnes vanhempana eläköityi ja oli aikaa soittaa jo aikuiseksi kasvaneelle pojalleen kysyen, voitaisiinko joskus tavata. Vastaus oli tässä vaiheessa kierrätystavaraa, ettei nyt ole aikaa, kun hommia on paljon ja muksukin flunssassa, mutta "ehkä joskus myöhemmin". Kierrätettynä kappale menestyi myös mainiosti, kun Ugly Kid Joe julkaisi versionsa vuoden -92 debyyttialbumillaan "America's Least Wanted", singlenä kappale noteerautui USA:ssa korkeimmillaan sijalle 6. Harry Chapin itse ei ollut enää tätä uutta tulemista todistamassa, menehdyttyään runsasta vuosikymmentä aiemmin auto-onnettomuudessa 38-vuotiaana.

Ugly Kid Joen "Cat's In The Cradle" sijoittui sijhalle 896.

895: HANOI ROCKS: Taxi Driver
Keväällä -82 julkaistun Hanoi Rocks-singlen "Love's An Injection" b-puolelle päätyi kappale "Taxi Driver", joka kohtuullisessa määrin oli velkaa The Clashinkin levyttämälle Vince Taylor and his Playboys-yhtyeen kappaleelle "Brand New Cadillac", eri tekstillä tosin. Biisin introksi lisätty lyhyt "kauhuinstrumentaali" oli sekin peräisin BBC:n "Sound Effects"-sarjan tehostelevyltä. Periaatteessa "Taxi Driver" oli äänitetty vain kokeilumielessä kertaotolla, vaan kerran kun tuntui toimivan, niin miksikäs ei hyödyntää tulosta tässä tapauksessa, varsinkin kun Mike Monroen äänenkäyttö rupesi kuulostamaan luontevammalta ja sitä kautta uskottavammalta myöhempiä aikoja ajatellen.

Hanoi Rocksin "Taxi Driver" sijoittui sijalle 895.

894: HIM: Wings Of A Butterfly
Syksyllä 2005 HIM-leirissä saattoi perhosten määrä vatsassa olla tavanomaistakin suurempi, kun USA:laisen Sire-yhtiön kanssa tehdyn sopimuksen ensimmäinen hedelmä, albumi "Dark Light", julkistui. Vastaanotto Yhdysvalloissa ylsi sittemmin kultalevyyn saakka ensimmäisenä suomalaisyhtyeenä koskaan, joten panostuksen voitaneen katsoa kannattaneen. Eteen lohkottu single "Wings Of A Butterfly" oli tarttuvuudessaan mitä ilmeisin valinta käyntikortiksi, vailla siihenastista jo kenties eräänlaiseksi tavaramerkiksi muodostunutta paatosta. Ja vaikka perhosen siipien repiminen kuulostaa paperilla varsin brutaalilta, toimenpiteen uskotaan joissain kulttuureissa tekevän sielusta kuolemattoman. HIMin tapauksessa rakkautta tietenkään unohtamatta.

HIMin "Wings Of A Butterfly" sijoittui sijalle 894.

893: PEER GÜNt: Years On The Road
Vuonna -87 Peer Günt julkaisi kolmannen albuminsa "Good Girl's Don't...", levyltä löytyneen kappaleen mukaan hyvätapaiset tytöt eivät viskiä juo, joten se vastaus tuli sillä selväksi. Bändin jo tähän mennessä saavuttaman suosion salaisuutta ei sitäkään tarvinnut kauaa arvuutella, perusrehellinen meno kun suomalaisiin ainakin tuolloin vielä upposi kuin hohtimet pohjaan, ja ilosanomaa vietiin perille noin keskimäärin 150 keikan vuositahtia, mainittuna vuonna -87 myös kansainvälisesti Roskilden festivaaleilla. Vaikkei Peer Güntilla vielä tässä vaiheessa ollut näkyvämpiä vuosia takana kuin jokunen, löytyi "Good Girls Don't..."-albumilta eräänlainen oodi tien päälle, "Years On The Road", jossa ehkä paremmin toivotaan niitä tulevia vuosia vielä runsain mitoin riittävän, ja onhan niitä riittänyt, yhdestä pidemmästä tauosta ynnä tietyistä henkilökuntajärjestelyistä huolimatta.

Peer Güntin "Years On The Road" sijoittui sijalle 893.

892: JUICE LESKINEN GRAND SLAM: Kaksoiselämää
Vuoteen 1986 mennessä Juice Leskisestä oli tullut, jollei kuuluisan koko kansan rakastama, ainakin koko kansan tuntema laulaja/lauluntekijä, jonka ohjelmistosta ainakin jonkin kappaleen oletettavasti jokainen kykeni nimeämään, oli se sitten hillitön huumoriverbaali-iloittelu nokkeline riimeineen tai pohdiskelevampi tarina. Näistä jälkimmäisiin sijoittui "Kaksoiselämää", jossa Leskinen tasapainoilee yksinäisyyden ja parisuhteen välillä, ollen vielä kiintynyt viimeksimainittuun, kiteytyen toteamukseen "Kadehdi en niitä jotka luotuja on kaksoiselämään, joskus tuntuu etten kunnolla saa eletyksi tätä yhtäkään".

Juice Leskinen Grand Slamin "Kaksoiselämää" sijoittui sijalle 892.

891: The BEATLES: Back In The U.S.S.R.
Loppuvuodesta 1968 ilmestyneen The Beatlesin nk. valkoisen tupla-albumin avasi rivakka rockpala "Back In The U.S.S.R.", joka sisälsi melkoisen velmuja vastakkainasetteluja alkaen yksinkertaisesti siitä, ettei The Beatlesia olisi Neuvostoliittoon edes päästetty esiintymään. Ideointi myötäili Chuck Berryn vuonna -59 levyttämää kappaletta "Back In The U.S.A.", joka estottomasti ylisti kotimaansa ihanuutta ja jonne kaipuu oli kova. Yhtymiä löytyi myös Beach Boys-kappaleeseen "California Girls", tässä tapauksessa tosin Moskovan, Ukrainan ja Gruusian tytöt vetivät vertailussa kauniimman korren. Eräille Yhdysvaltojen konservatiivisimmille tahoille sanaleikittely ei kuitenkaan auennut, vaan kappale koettiin "kommunismiaatteen edistämisenä". Kremlin kanta Beatles-tuotannosta olikin jo ehditty tehdä selväksi.

The Beatlesin "Back In The U.S.S.R." sijoittui sijalle 891.

890: JOHNNY CASH: San Quentin
Johnny Cashin vaiherikkaan uran yhdeksi sivujuonteeksi muodostuivat miehen tekemät vankilakeikat, aina uudenvuodenpäivästä 1958 alkaen. Palkkiota mies ei perinyt eikä näillä todennäköisesti ollut suurempaa vaikutusta levymyyntiinkään, mutta Cash koki voimakasta myötatuntoa kiven sisällä elämänpolkuaan tallaavia vankeja kohtaan, yhdysvaltalaisissa rangaistuslaitoksissa kun virikkeet olivat varmasti aika vähäisiä, toistuvia päivärutiineja noudattaen. Meininki näissä vankilakonserteissa muodostui tavanomaistakin tiiviimmäksi, joten tammikuussa -68 taiteilijan lisäksi paikalle tuotiin myös äänityskalusto, tuloksena livealbumi "At Folsom Prison". Jatkoa tälle tuli jo seuraavana vuonna, tällä kertaa vierailukohteena oli San Quentinin vankila Kaliforniassa. Tilaisuudessa esitetty kiinteistöä vähemmän mairitteleva nimikkolaulu sai kuullun perusteella melko lailla myrskyisän vastaanoton, jota ei pahemmin tarvitse ihmetellä.

Johnny Cashin "San Quentin" sijoittui sijalle 890.

889: POISONBLACK: Bear The Cross
Sentencedin lopetettua toimintansa vuonna 2005 vokalisti Ville Laihiala saattoi paremmin keskittyä yhtyeeseensä Poisonblack, jonka oli perustanut jo Sentencedin aktiiviaikoina. Yhtään sen aurinkoisempi ei tämäkään yhdistelmä vaikuttanut silti olevan. Umpikujat olivat samankaltaisia, jopa siinä määrin, että joskus niissäkin saattoi tulla raja vastaan ihmetellen, voiko elämä todellakin olla yhtämittaista epäonnistumista asiasta seuraavaan. Vuoden 2008 albumin "A Dead Heavy Day"n tunnetuimmaksi kappaleeksi kohosi "Bear The Cross", jolla läpikäydään olemassaolevan ihmissuhteen onttoutta. Ei siitä kuitenkaan tunnuta irtikään pääsevän, näinpä kummankin on kannettava yksi risti, vähintään se ikiomansa.

Poisonblackin "Bear The Cross" sijoittui sijalle 889.

888. EPPU NORMAALI: Kitara, taivas ja tähdet

Vuosi 1985 on viime aikoina ollut suomalaisittain erityisen mielenkiinnon kohteena, niin musikaalina kuin parisen viikkoa sitten ensi-iltansa saaneena elokuvana, joiden juoneen olennaisesti kuuluu Eppu Normaalin musiikki. Tuona vuonna Eput julkaisivat kahdeksannen albuminsa "Kahdeksas ihme", jollainen se otsikkoaan myöten olikin, jättäen jälkeensä soimaan lukuisia sinänsä ajattomia lauluja, mitä nyt musiikinkuuntelulaitteistot ovat suuntaansa kehittyneet. Jukebokseja vielä harvakseltaan baareista löytyy, mutta markoilla ne eivät enää toimi, kuten kappaleessa "Kitara, taivas ja tähdet". Musiikin aikaansaamiin erilaisiin tunnetiloihin eivät tekniset vempeleet ainakaan vielä ole sen sijaan kyenneet vaikuttamaan.

Eppu Normaalin "Kitara, taivas ja tähdet" sijoittui sijalle 888

887. GREEN DAY: 21 Guns
Keväällä 2009 julkistuneella "21st Century Breakdown"-albumilla Green Day jatkoi edellisen "American Idiot"in tapaan temaattisella rock-oopperalinjalla, jakaen kokonaisuuden kolmeen eri "näytökseen". Näistä viimeiseen "hevosenkengät ja käsikranaatit"-osioon oli sijoitettu kappale "21 Guns", joka käynnistyi hieman kuin 60-lukuinen sodanvastainen folklaulu, kaksikymmentäyksi kun on vakiintunut tykinlaukausten peräkkäiseksi lukemaksi sotilaallisten kunnianosoitusten yhteydessä. Green Day kehotti kuitenkin laskemaan aseet ja nostamaan yhdessä kädet ilmaan kertosäkeessä, josta varsinkin varttuneempi kriitikkokunta löysi melkoisia yhtäläisyyksiä 70-lukuisiin kappaleisiin, nimeten "lähteiksi" Mott The Hooplen "All The Young Dudes"in ja Electric Light Orchestran "Telephone Line"n. Näistä mahdollisesti aiheutunut vahinko ei liene kuitenkaan ylitsepääsemätöntä luokkaa.

Green Dayn "21 Guns" sijoittui sijalle 887.

886. MY CHEMICAL ROMANCE: Welcome To The Black Parade

Joka kymmenes vuosi tulee joku joka sanoo mitä tehdään, tai jollei, niin ainakin joka vuosikymmen tulee joku pienestä New Jerseyn osavaltiosta New Yorkin kaupungin liepeiltä rock-kartalle. 00-luvun manttelia siltä osin voidaan hyvällä syyllä sovittaa yhtyeelle My Chemical Romance. Bändin vuonna 2006 julkaisema albumi "The Black Parade" oli rakennettu teemalevyksi, jonka päähahmona oli "Potilas". Levyn otsikko viittasi viimeiseen noutajaan, tullen siinä muodossa, jonka kuolinhetkellään muistaa elämänsä aikana kaikkein mieliinpainuneimpana. Tässä tapauksessa lapsena nähdystä katuparaatista, joka lähtöhetkellä on luonnollisesti väriltään musta. Aihe sallii jo sinällään melkoisia musiikillisia kokeiluja, ja niitä löytyy viisiminuuttisesta kappaleesta "Welcome To The Black Parade", useampine erityylisine osineen. Kitarat mouruavat kuin Queenillä muinoin, eikä toisinaan kauaksi jää 90-lukuinen uuspunk-henkinen maailma, mutta osiensa summana bändi saa biisistä omannäköisen.

My Chemical Romancen "Welcome To The Black Parade" sijoittui sijalle 886.

885. SCORPIONS: Big City Nights

80-luvun alkupuolella Scorpions löi komeasti Yhdysvalloissa läpi, ainakin raskaamman rockin ystävien keskuudessa. Bändissä oli omanlaistaan eksotiikkaa, kun vokalisti Klaus Meinen aksentti särähteli toisinaan aika kuuluvasti aikaansaaden hymyä natiivien kasvoille, mutta väliäkö sillä, bändihän sen kuin vain hymyili takaisin. Eurooppalaisista - tässä tapauksessa siis lähestulkoon vain englantilaisista yhtyeistä poiketen Scorpionsin juuret eivät ollet bluesissa, vaan ennemminkin popimmassa ilmaisussa, usein vieläpä mollivoittoisesti, silti omalla tavallaan sympaattisesti. Vuonna -84 julkaistulle albumille "Love At First Sting" sisältynyt "Big City Nights" olisi amerikkalaisen tukkabändin käsittelemänä ollut arvatenkin sellainen aihe, jossa vaikkapa yön kuninkaat saalistavat aivan sitä mitä haluavat, siinä missä Scorpionsin näkemys kuulostaa pikemminkin siltä, että tässä sitä muukalaiset jostain hyvin kaukaa ihmettelevät silmät pyöreinä, kuinka suurta kaikki Amerikassa onkaan, kaupunkeja myöten.

Scorpionsin "Big City Nights" sijoittui sijalle 885.

884. APULANTA: Reunallat
Apulannan vuonna 2001 julkistunut albumi "Heinola 10" käynnistyi melkoisella super-grunge-vyörytyksellä, vai olisiko kyse ollut jo peräti nu-metallista, kappaleella "Reunallat", joka ei sen ihmeempiä sävellyksellisiä hienouksia sisältänyt, näinpä itse pääasia, jota noin kolmen minuutin ajan päähän taotaan, ei jää epäselväksi. Reunaltahan on vaikkapa jyrkänneolosuhteissa tavanomaisesti kaksi suuntaa, joko kiinteämmän maan puolelle tai tyhjyyteen, ja näinköhän kertosäkeessä siten arvotaan kauniin maailman ja viimeisen kellonlyömän välillä. Albumilla "Reunallat" sai kielioppisääntöjen vastaisen nimensä siitä syystä, että muutkin levyn kappaleet päättyivät t-kirjaimeen. Kun biisi julkaistiin myöhemmin singlenä, oli oivallus ehkä sen verran kulunut, että nimi trimmattiin oikeaoppista suomenkieltä noudattavaksi. Todettakoon tässä kuitenkin, että Apulannan "Reunallat"-kappale sijoittui sijalle 884.

883. IRON MAIDEN: Holy Smoke

Vuonna 1989 Iron Maiden oli jo hyvissä ajoin ilmoittanut pitävänsä taukoa kaikesta yhteistyöstä, oltuaan sitä ennen käytännössä yhden vuosikymmenen menossa ja tulossa, harvemmin paikallaan. Sapattivapaata seuranneen albumin "No Prayer For The Dying" oli määrä olla kuuluisa juurille paluu rockimpaan ilmaisuun melko lailla monitahoisiksi muodostuneiden albumikokonaisuuksien jälkeen. Eteen julkaistu single "Holy Smoke" kuulostikin aluksi napakalta neliminuuttiselta vaikkapa "Run To The Hills"in malliin, mutta muutaman kuuntelukerran jälkeen saattoi pohtia, näinköhän tästä kappaleesta vastaavankaltaiseksi klassikoksi olisi. Tekstillisestikin yhtye oli hieman totutun vyöhykkeensä ulkopuolella, kun kirjallisten tai historiallisten aiheiden asemesta kritisoitiin niinkutsuttuja tv-saarnaajia, jotka eivät oikeastaan Yhdysvaltojen ulkopuolella kuuluneet jokapäiväiseen tv-tarjontaan ja näin tarina saattoi kuulostaa hieman siltä, kuin aihe ei olisi bändille itselleenkään ollut niin kovin merkittävä.

Iron Maidenin "Holy Smoke" sijoittui sijalle 883.

882. LIMP BIZKIT: Rollin'
Limp Bizkitin läpimurto suorittui vuonna 2000 julkistuneella kolmannella albumillaan "Chocolate Starfish And The Hot Dog Flavored Water". Siltä lohkottu single "Rollin' (Air Raid Vehicle) päätyi myöhemmin soimaan niin elokuvissa kuin erilaisissa urheilutapahtumissakin vaikkapa jääkiekkojoukkueiden maalilauluna tai vapaapainiotteluita ryydittämään. Kertosäkeen "vyöryttely" onkin näihin omiaan, ja muutoinkin teksti sisältää lähinnä siekailematonta itsekehua. Limp Bizkit sinänsä oli tässä vaiheessa jälleen yhden uuden metallisuuntauksen keskeisimpiä nimiä, vaikkeivät yhtyeet itse "nu metal"-nimikkeestä välttämättä perustaneet. Lajilla oli raskaista rytmeistään ja kappaleistaan huolimatta melko lailla vähän tekemistä perinteisempien metallikäsitysten kanssa, ainesten ollessa ainakin tässä tapauksessa kotoisin funk-perimästä.

Limp Bizkitin "Rollin' (Air Raid Vehicle)" sijoittui sijalle 882.

881. RUSH: The Spirit Of Radio

Kanadalainen yhtye Rush käynnisti 80-lukunsa julkaisemalla heti vuoden 1980 alussa seitsemännen albuminsa "Permanent Waves", noustuaan sitä ennen jo melkoiseksi kulttisuosikiksi, tunnistettavina tekijöinään virtuoosimaiset taidot ja yhteensoitto, kuulostamatta kuitenkaan itsetarkoitukselliselta näpertelyltä. Geddy Leen lauluäänestä voitiin olla montaakin mieltä, mutta inhimillisesti ajatellen se kuulosti miltä kuulosti ja vastaanottajan tehtävä oli määritellä, hakeutuuko sen pariin vai pysytteleekö loitommalla. Levyn avauskappaleen nimi "The Spirit Of Radio" oli poimittu suoraan kotikaupunkinsa Toronton CKNY-aseman mainoslauseesta, ollen eräänlainen ylistyslaulu radion aikaansaamille tuntemuksille, sisältäen päätteeksi kannanoton, missä musiikista on muodostumassa kauppatavaraa kuin mistä hyvänsä tuotteesta.

Rushin "The Spirit Of Radio" sijoittui sijalle 881.

880. KOLMAS NAINEN: Äiti pojastaan pappia toivoi

Alavudella perustunut Kolmas Nainen oli lähellä suorittaa läpimurtonsa Rockin SM-kisoissa vuonna 1984, mutta tuolloin titteli meni tasaisessa mittelössä rankempaa rockia esittäneelle Peer Guntille. Noihin aikoihin suomenkielinen rock oli kuitenkin huippukysyttyä, joten Kolmas Nainenkin pääsi levytyspuuhiin vuonna -86. Kolmea vuotta myöhemmin syntyi yksi yhtyeen tunnetuimmista kappaleista "Äiti pojastaan pappia toivoi", joka yhdisti nokkelasti perisuomalaisen rappioromantiikan rocksoundeihin, ollen kuin luotu keskiolutbaarin jukeboksissa höylättäväksi alan miesten hoilatessa ainakin sen hetken iloisella tuulella kohtaloaan. Odotukset kun eivät aina toteudu yksi yhteen.

Kolmannen Naisen "Äiti pojastaan pappia toivoi" sijoittui sijalle 880.

879. KISS: Shout It Out Loud
Vuonna 1976 Kiss rupesi olemaan se kuumin nimi koko maassa, kuten edellisvuoden livetuplalla alkajaisiksi julistettiin. Yhtyeellä oli nyt varaa panostaa kunnon äänityssessioihin ja hard rock-asiat hallinneeseen tuottajaan Bob Ezriniin, tuloksena klassikkoalbumi "Destroyer". Eteen julkaistu single "Shout It Out Loud" oli hengeltään hieman samanlainen kuin jo tavaramerkkikappaleeksi muodostunut "Rock And Roll All Nite", lainaten hieman Rolling Stones-tyylisiä kuljetusmuotoja, kokonaisuuden napakkana pitäen. Samalla ei jätetty epäselväksi sitä, että kappaleen kertosäe on sävelmän keskeisin tekijä, parhaiten kotonaan stadionyleisön edessä yhdessä läpivietynä.

Kissin "Shout It Out Loud" sijoittui sijalle 879.

878. DIO: All The Fools Sailed Away
Vuoteen 1987 mennessä Ronnie James Diolla oli jo melkoinen ura takanaan ja oma Dio-yhtye saanut erittäin lämpimän vastaanoton kolmella ensimmäisellä albumillaan. Neljäs albuminsa "Dream Evil" on tupannut jälkeenpäin jäämään niiden varjoon, vaikkei ulosanti ollut juurikaan muuttunut. Vivian Campbellia seuranneen kitaristi Craig Goldyn mukaantulon myötä valtaosin tunnistettaviin riffeihin perustuneet kappaleet olivat nyt jollain tavalla alisteisia laulumelodioille, joissa ei oikein ollut entisen kaltaisia liekkejä. Levyn keskeisimpiin hetkiin kuuluukin pienesti voimaballadin puolelle menevä kappale "All The Fools Sailed Away", jonka tulkinnassa oli sitä tuttua Diomaista paloa, uljuutta ja ylväyttä. Dion vajaan kolmen vuoden takaisen poismenon yhteydessä biisiin tuli vielä lisäannos symboliikkaa, kun enää ei ollut paluuta sieltä, minne purjehdittiin.

Dion "All The Fools Sailed Away" sijoittui sijalle 878.

877. GAMMA RAY: Valley Of The Kings
Vuonna 1988 Kai Hansen jätti melko lailla yllättäen mukavassa nosteessa olleen Helloweenin, ilmoittaen syyksi kiertue-elämän uuvuttavan oravanpyörän. Paria vuotta myöhemmin, perustettuaan uuden yhtyeensä Gamma Rayn mies tunnusti ensilevyn "Heading For Tomorrow"n julkaisun yhteydessä, että kyllähän siinä egot olivat kolisseet myös melko lailla yhteen. Ja että näin ollaan taas aivan lähtöruudussa. Ensin alkuun vaikutti lähinnä siltä, että noppa tarjoilee pelkkiä ykkösiä etenemiseen, voimametallin yleisemmän suosion oltua kutakuinkin täydellisessä aallonpohjassa. Entisten huippunimien kunnian päivät loittonivat päivä päivältä, ja uudempien yhtyeiden tekemisiä moitittiin päämäärättömäksi tilutukseksi. 90-luvun puolenvälin jälkeen hevitaivas rupesi kirkastumaan, Hansenin otettua jälleen haltuun laulusolistin tehtävät ynnä tiivistämällä kappaleita sopivan suuruisiksi annoksiksi. Vuoden -97 albumilta "Somewhere Out In Space" löytynyt "Valley Of The Kings" oli siinä mielessä täydellinen mallikappale, sijoittuen tässä yhteydessä sijalle 877.

876. POETS OF THE FALL: Carnival Of Rust
2000-luvun suuriin suomalaisiin menestystarinoihin voidaan vaikeuksitta lukea neljällä ensimmäisellä albumillaan kultaa ja näistä vielä kaksi lisäksi platinapinnoitteisesti myynyttä Poets Of The Fallin julkaisua, vaikkei bändi tuntuisi olevan kuuminta trendikamaa tai erityisesti jollekin kohderyhmälle suunnattu juttu, joten varsin erinomaiselta tuntuu, että vielä voi pelkällä musiikillaan puhutella. Vuonna 2006 julkaistun toisen albumin "Carnival Of Rust"-nimikappaleesta olisi voinut rakentaa vaikka kuinka höyryävän paisutuksen, mutta toteutuksessa on pitäydytty intiimimmällä vyöhykkeellä, rakentaen lopputuloksesta kuitenkin monisävyisen kokonaisuuden. Rakkauttahan tässä janotaan, jotta ei tunnetusti ruostuisi.

Poets Of The Fallin "Carnival Of Rust" sijoittui sijalle 876.

875. SONATA ARCTICA: 8th Commandment
Kahdeksas käsky kuuluu "älä varasta", tosin Sonata Arctican "8th Commandment"-kappaleessa tunnutaan käskytettävän vain rumpuja, kitaroita ja koskettimia, ainakin vauhtinsa puolesta. No, eipä nyt kuitenkaan unohdeta yhtyeen moottoria Tony Kakkoa, joka valtaosin oli säveltänyt kaikki kappaleet vuonna -99 julkaistulle Sonata-esikoiselle "Ecliptica". Melodinen metalli rupesi noihin aikoihin olemaan Suomessa hyvässä nosteessa Stratovariuksen läpimurron jälkeen, ja hiemankos tässä tapauksessa asiasta tuolloin jonkin verran muistutettiin. Tästä oli kuitenkin hyvä jatkaa, entistä enemmän melodisempiin suuntiin, tämän kappaleen edustettua yhtyettä aggressiivisimmillaan.

Sonata Arctican "8th Commandment" sijoittui sijalle 875.

874. MEGADETH: Head Crusher
Yksi bändien useimmiten annetuista lupauksista on "palata juurille" seuraavan albumin yhteydessä - edellyttäen, että niitä juuria ylipäätään on ja tietyntyyppistä kaipuuta niille yleisön keskuudessa. Megadeth onnistui tässä ainakin vuonna 2009 julkaisemalla albumin "Endgame", tai vähintäinkin eteen julkaistulla singlellä "Head Crush", jota sai vuorokauden ajan ladata maksutta websivuiltaan. Biisi olisi voinut aivan hyvin julkistua jo 80-luvulla, tahti oli tappava ja niin oli laulun aihekin, jossa viitattiin keskiaikaiseen kidutusvälineeseen. Saa tässä pään kyllä biisin tahdissakin nykimällä melko tuntuvaan kuntoon.

Megadethin "Head Crusher" sijoittui sijalle 874.

873. BLACK SABBATH: Symptom Of The Universe

70-luvun puoliväli näytti monelle jo edellisellä vuosikymmenellä perustuneelle brittiläiselle, erittäin pitkätukkaiselle yhtyeelle muodostuneen ajanjaksoksi, jolloin haluttiin kokeilla jotain muutakin kuin jo vakiintuneita kuvioita tai suorittaa kokoonpanomuutoksia joukkueissa. Black Sabbath tuntui tässä vaiheessa tasapainoilevan vanhan ja uuden välissä siten, että kappale vain yksinkertaisesti muodostettiin kahdesta toisistaan poikkeavasta osasta. "Sabotage"-albumille sisällytetty "Symptom Of The Universe" käynnistyy kuinka ollakaan, jälleen kerran majesteetillisella kitarariffillä, vaihtuakseen lopuksi kuin täysin eri maailmasta olevaan jatsahtavaan kuviointiin. Biisistä on sittemmin tehty aika monta koveria, muunmuassa Stonen toimesta, mutta tavanomaisimmin näissä on tyydytty lainaamaan vain se olennaisin osa kappaleesta.

Black Sabbathin "Symptom Of The Universe" sijoittui sijalle 873.

872. TEHOSEKOITIN: Hetken tie on kevyt
90-luvun alusta alkaen runsaan vuosikymmenen toiminut Tehosekoitin ilmoitti kesän 2004 alkajaisiksi lopettavansa toimintansa katsottuaan ettei kykene enää kehittymään oikein mihinkään suuntaan. Nimensä mukaisesti bändi oli ehtinyt askaroimaan tyylilajissa jos toisessa, niissä myös aina ylipäätään onnistuen. Loppuvaiheissaan Tehosekoitin oli jo häpeämättömän romanttinen, varsinkin vuonna 2002 julkaistun kokoelma-albumin "Golden Greats" ainoana uutena biisinä esitellyllä "Hetken tie on kevyt"-kappaleella. Tarina on se vanha tuttu yksinäisyydestä, johon elämällä on heittää tilapäistä lievitystä, aina lähtöruutuun kuitenkin palaten. Melodinen toteutus oli siinä määrin mestarillinen, että on kelvannut jo tässä vaiheessa Vesa-Matti Loirin ja Laura Närhen levytettäväksi, ynnä Anna Puun esitettäväksi vuoden 2008 Idols-kilpailussa. Laulu on siis mitä ilmeisintä 2000-lukuista ikivihreäainesta.

Tehosekoittimen "Hetken tie on kevyt" sijoittui sijalle 872.

871. HURRIGANES: Bourbon Street
"Ei radion tai sanomalehtien kritisoitavaksi", julisti Hurriganes vuonna 1980 julkaistun "10/80"-lp:nsä takakannessa. Kuutta vuotta aiemmin ilmestyneellä Roadrunner-albumilla yhtye olikin onnistunut kaikessa, ja sen jälkeiset kokonaisuudet kieltämättä olivat hieman epätasaisempia, näinpä itseään kunnioittava kriitikko saattoi havaintonsa esille tuoda joskus hyvinkin vähemmän mairitellen. 70-80-lukujen taitteessa kiihkein Hurriganes-boomi tuntui sekin olevan jo takanapäin, kun punk- ja rockabilly-yhtyeet vaikuttivat viehättävän nuorempia kuuntelijoita enemmän, tähän Remu ikimuistettavasti totesi, ettei hänen yhtyeensä ole mitään uutta saati vanhaa aaltoa, vaan superaaltoa. "10/80"-albumi käytiin äänittämässä Tukholmassa Abban Polar-studioilla ja näinpä jälki olikin kauttaaltaan sellaista, että kuulunee jokaisen Hurriganes-fanin kolmen kärkeen silloin, kun bändin toimivimpia lp:itä listataan. Kappale "Bourbon Street" saatiin sekin toimimaan yksinkertaisen iskevästi, ja se sijoittui sijalle 871.

870. TURBONEGRO: All My Friends Are Dead
90-luvulla levytysuransa aloittanut ja tuolloin melko lailla marginaaliin jäänyt Turbonegro koki uuden tulemisensa vuonna 2003, kun suurempi yleisö löysi tuolloin julkaistun albumin "Scandinavian Leather". Tämä ei luonnollisestikaan tarkoittanut kaikkien musiikinkuuntelijoiden suopeutta materiaalia kohtaan, jossa oli melkoisesti muistumia 80-lukuisista USA:laisista hardcore-punkyhtyeistä - siis klassinen tapaus, jossa bändiä on helppoa vihata tai rakastaa, ja jos valinta on jälkimmäinen, uskollisuutta löytyy samanhenkisten kesken. Vuoden 2005 albumilla "Party Animals" homman nimi oli otsikkoa myöten selvä, kun bailuelukat irrottelevat, Turbonegro huolehtii mukaansatempaavasta soundtrackista, ja sen tahdissa pään voi jättää narikkaan ilman eteispalvelumaksua.

Turbonegron "All My Friends Are Dead" sijoittui sijalle 870.

869. SEPULTURA: Beneath The Remains
80-luvun puolivälissä ja vielä sen jälkeenkin thrash metal oli sen verran uusi ilmiö, ettei bändejä tahtonut oikein löytyä "riittävästi", vaikka tyyli oli jo oman yleisönsä löytänyt. Alalle hakeutuivat vain tosi vihkiytyneet, koska radiosoittoa saati kaupallista menestystä ei materiaalilla oikein voinut odottaa. Sekin tuli varmasti yllätyksenä, että niinkin syrjäisestä paikasta kuin Brasiliasta tulisi yksi lajin keskeisimmistä suunnannäyttäjistä. Yhdysvalloista Sepulturalle riitti onneksi ymmärrystä, kun Roadrunner-yhtiön sikäläinen haarakonttori kiinnitti yhtyeen merkilleen, näkemättä edes yhtään bändin keikkaa. Sepulturan kolmannen albumin "Beneath The Remains"-sessioihin palkattiin tuottajanaksi alalla jo mainetta niittänyt Scott Burns, joka tyytyi nimelliseen parintuhannen dollarin korvaukseen työstään. Mies oli lähinnä utelias näkemään, millaisia villimiehiä sademetsien uumenista brasilialaiseen studioon ilmaantuu. Bändillä itsellään oli kuitenkin kuosi jo kasassa ja äkä herkässä, joten onnistumisen puolellehan tämä meni, raunioiden keskelläkin.

Sepulturan "Beneath The Remains" sijoittui sijalle 869.

868. NICKELBACK: When We Stand Together
Yksi musiikkimaailman ikiaikaisista oletusarvoista tuntuu olevan suosion määrän käsittäminen kokonaisvakiona, joka elää markkinoiden tarjonnan mukaan. Jonkun suosio on siis joltakulta toiselta pois, ja siellä suosituimpien joukossa on aina joku, joka ei ole sitä ansainnut. Tällä vuosituhannella etenkin kanadalaisyhtye Nickelback on tässä suhteessa jauhettu melko palasiksi, yhtenä osatekijänä arvatenkin huikea kaupallinen menestyksensä. Bändin musisointi on kanadalaiseen tapaan pröystäilemättömän maanläheistä, tarttuvaa, ja varmasti myös siinä mielessä mietittyä, ettei lopputulos kuulostaisi miltään kantilta erityisen viiltävältä. Tietynlainen maailman syleileminen kuuluu myös yhtyeen tapakulttuuriin, etenkin kappaleessa "When We Stand Together", jossa katsellaan kun luodit lentelevät ja nälkää nähdään jossain siellä kaukana, ja suljetaan vastaanotin sen jälkeen. Eikä se voi olla oikein.

Nickelbackin "When We Stand Together" sijoittui sijalle 868.

867. BACHMAN-TURNER OVERDRIVE: You Ain't Seen Nothin' Yet
Jo vuonna 1974 Kanadasta ponkaisi kansainväliseen tietoisuuteen yhtye Bachman-Turner Overdrive, melkoisen äijämäisellä menolla. Tunnetuin kappaleensa "You Ain't Seen Nothin' Yet" kun perustui tarinaan, jossa aluksi kohdattiin naispaholainen, vieden aluksi sydämen, muttei siinä vielä kaikki, koska et ollut kokenut vielä mitään. Teksti ei tässä tapauksessa ollut kuitenkaan se ratkaiseva tekijä, vaan miten se esitettiin. Biisi rakennettiin studiossa normaaliin malliin, eli ensiksi äänitettin pohjat ja kitaristi Randy Bachman siihen laulamaan nk. demolaulua, joka on tarkoitus viimeistellä sitten varsinaiseksi myöhemmin. Koskapa veljellään Garylla oli lievä puhevika, lauloi Bachman kertosäkeen huvikseen änkyttämällä nauhalle, tarkoituksena oheistaa tästä Garylle ihan oma spesiaaliversio. Kun varsinaisen tallennuksen aika koitti, ei "normaalisti" laulettu osuus enää kuulostanutkaan kovin hyvältä, kuten periaatteessa yhtyeen mielestä koko kappale muutenkaan, mutta kelpo albumiraidaksi siitä katsottiin olevan. Taas vaihteeksi toisin kävi, jos kohta joillain tahoilla laulun käsitettiin tekevän jonkinlaista pilaa änkyttävistä ihmisistä. Tähän Randy Bachman totesi, että kyllähän tällainen koulimaton mies kuin hän itsekin rupeaa änkyttämään, jos oikein verevä naisihminen häneen huomionsa kiinnittää.

Bachman-Turner Overdriven "You Ain't Seen Nothin' Yet" sijoittui sijalle 867

866. DISCO ENSEMBLE: Drop Dead, Casanova
Tänä vuonna Disco Ensemblen debyyttialbumin "Viper Ethics" julkaisusta tulee kuluneeksi vuosikymmen, ja melko lailla samantien löi ällikällä melko monet, jälkihän kuulosti kuin musiikillisten amerikanserkkujensa aikaansaannoksilta. Jos bändin laulukielenä olisi ollut suomi, vaikutelma olisi täkäläisittäin saattanut olla vielä tehokkaampi, mutta kehuja sateli mm. Sue-lehdeltä, jonka toimitus valitsi debyytin vuoden kotimaiseksi albumiksi. Toinen albumi "First Aid Kit" sisälsi iskevän riehakkaan menopalan "Drop Dead, Casanova", sisältäen mainion kertosäkeen, jossa kenpäties on voimattomana vierestä jouduttu seuraamaan, kun Casanova kaataa mielitietyn. Eläkeläisten levyttämässä "Humppakasanova"-versiossa flaksi ainakin käy, alkuperäinen Disco Ensemblen "Drop Dead, Casanova" sijoittui sijalle 866.

865. TAROT: Pyre Of Gods
Vuonna 1998 julkaistulla Tarotin viidennellä albumilla "For The Glory Of Nothing" oli ainakin otsikkonsa puolesta pientä luovutuksen makua, kun bändin 90-lukuiset aikaansaannokset eivät kunnianhimoisista lähtökohdistaan huolimatta olleet suurempaa huomiota kiinnittäneet. Bändi telakoituikin julkaisun jälkeen Marco Hietalan muutettua Helsinkiin soittaakseen sittemmin mm. Sinergy- ja Conquest-yhtyeissä. Vuonna 2001 Marco kutsuttiin Nightwishiin basistilaulajaksi, ja todennäköisesti tämä tasoitti tietä myös Tarotin aktivoitumiselle, joka tietty olisi voinut tapahtua muutenkin, mutta tuskinpa tästä uudesta kytkystä haittaakaan oli. "Suffer Our Pleasures" albumi julkistui vuonna 2003, ja liveohjelmistoon siltä on jäänyt - jälleen kerran rankka ja kompromisseja kaihatamaton rutistus "Pyre Of Gods". Jolla yhtä jälleen kerran voi ihastella kuinka Marco Hietala venyttää jokaisen vokaalin ja konsonantin maaliin saakka, muun orkesterin suorituksia väheksymättä.

Tarotin "Pyre Of Gods" sijoittui sijalle 865.

864. RED HOT CHILI PEPPERS: Suck My Kiss
Syyskuussa 1991 julkaistu Red Hot Chili Peppersin albumi "Blood Sugar Sex Magik" merkitsi yhtyeelle melko lailla täydellistä läpimurtoa, vaikkei bändi sinänsä kuulunut mihinkään erityisaaltoon vaan puski eteenpäin jo aikoinaan omaksuminsa funk-rytmein höystettynä hieman toisenkaltaisinkin lauluin. Ensin mainittuihin kuuluu kiistattomasti kappale "Suck My Kiss", jossa funk-perimä kuuluu myös sille juuri ja juuri turvalliselle puolelle jäävällä tekstillä, jossa seksuaalisuutta korostetaan ilman erotiikkaa. Eipähän siitä tässä vaiheessa ollut vielä kovinkaan pitkää aikaa kulunut, kun bändin vaatetukseen oli ohikiitävän hetken ajan kuulunut pelkkä sukka.

Red Hot Chili Peppersin "Suck My Kiss" sijoittui sijalle 864.

863. SLAYER: Mandatory Suicide
Harvoinpa yhtye joutuu sellaisen ongelman eteen, että edellisellä albumilla tunnuttiin saavutettavan jo kaikki yhdessä lajissa, eikä siitä oikein enää paremmaksi voisi pistää. Ja kun ei haluttu tehdä hiilikopiota edeltäjästä, päätti Slayer ilmaisunsa laajentamisesta hitaampaan suuntaan vuonna -88 julkaistulla albumilla "South Of Heaven". Yhtä mieltä varmaan oltiinkin siitä, että edellinen "Reign Of Blood"-kokonaisuus tulisi jäämään oman lajinsa huipuksi, ja odotettavissa oli varmaan sekin, että neniä nyrpistyisi, kun tällä kertaa ei alinomaa edettäisi tuhatta ja sataa. Turpaan voi kuitenkin tujauttaa biisin alkuun sijoitetulla täsmäriffillä, ja sellainenhan löytyi kappaleesta "Mandatory Suicide". Pakollinen itsemurha ei tässä tapauksessa tarkoittanut bändin omaa uraratkaisua, vaan rintamalle komennetun sotilaan mietteitä tilanteesta, jossa vierestä kaatuu taistelutovereita kuin heinää.

Slayerin "Mandatory Suicide" sijoittui sijalle 863.

862. HASSISEN KONE: Tällä tiellä
Keväällä 1980 Hassisen Kone voitti Rockin SM-kisojen uuden aallon sarjan ja ensialbumi "Täältä tullaan Venäjä" saatiin kauppoihin jo saman vuoden kesänä, ollen myös ensimmäinen varsinainen välitön menestyslevy siihen saakka Suomen mestariksi valittujen yhtyeiden joukosta. Humoristiset rallit vaihtuivat seuraavana vuonna julkaistulla albumilla "Rumat sävelet" nimensä mukaisesti huomattavasti synkempiin tunnelmiin, täydellisen toivottomuuden kruunautuessa kappaleessa "Tällä tiellä". Raastavan yksinäisyyden kuvaus kuuluu samanaikaisesti suomenkielisen rocklyriikan koskettavimpiin ja puistattavimpiin, ja jospa kerrankin muistettaisiin myös basistia, tässä tapauksessa Jussi Kinnusta, jonka kuviointi kappaleen taustalla on hiukankin monipuolinen.

Hassisen Koneen "Tällä tiellä" sijoittui sijalle 862.

861. IRON MAIDEN: The Clansman
Vuonna 1998 Iron Maidenin ystävät olivat todennäköisesti supistuneet alhaisimpaan lukumääräänsä sitten alkuvuosiensa ennen levytyssopimusta, sen verran oli selkiä käännetty uudelle laulajavalinnalle Blaze Bayleylle, jonka kohtaloksi tuli jättää yhtye seuraavan vuoden alussa takaisin palanneen Bruce Dickinsonin tieltä. Bayleyn kanssa julkaistut kaksi albumia saivat ilmestyessään melko lailla nihkeän vastaanoton, vaikka jälkimmäiselle "Virtual XI":lle oltiin saatu Bayleyn äänialalle sopivampaa materiaalia mukaan. Varsinaiselle klassikko-osastolle voidaan aivan hyvin nostaa Maidenin eeppisiä teoksia edustava "The Clansman", johon Steve Harris oli saanut innoituksen elokuvasta "Braveheart", käsitellen Skotlannin itsenäisyyssotaa 1300-luvulla. Ilmeisesti Harris oli itsekin tyytyväinen aikaansaannokseensa, koskapa teos säilyi liveohjelmistossa vielä vuosikausia laulajanvaihdoksenkin jälkeen.

Iron Maidenin "The Clansman" sijoittui sijalle 861.

860. PEARL JAM: State Of Love And Trust

90-luvun alussa USA:n rock-pääkaupunkina toimi hetken aikaa maan luoteiskolkassa sijainnut Seattle, jonka aikaansaama liikehdintä saatiin vangittua myös Cameron Crowen ohjaamaan elokuvaan "Singles". Romanttisen komedian juoni ei ollut välttämättä niin kovin ihmeellinen, mutta tärkeintä tässä olikin ympäristö, jossa juuri tuolloin kuhisi ja pöhisi. Elokuvan soundtrack-albumi kokosi sekin keskeisimpien grungebändien tuotantoa samalle levylle, harmillisesti poislukien maineikkain Nirvana, joka kieltäytyi saamastaan tarjouksesta olla mukana elokuvassa. Pearl Jamilta kuultiin kaksi julkaisematonta kappaletta "Breath" ja "State Of Love And Trust", jotka molemmat oli taltioitu debyyttialbumninsa "Ten" sessioissa, mutta jätetty odottamaan myöhempiä aikoja. Rivakahko rakkauden ja luottamuksen tila sopi kuitenkin hyvin "Singles"-elokuvan yhteyteen, vaikka melkeinpä punk-sävelmää muistuttikin.

Pearl Jamin "State Of Love And Trust" sijoittui sijalle 860.

859. MAUKKA PERUSJÄTKÄ: Säpinää
70-luvun loppuvaiheissa Helsinki oli melko lailla virikkeetön kaupunki, mitä nuorempi asukas oli. Jos tähän ryhtyisi listaamaan kaikkea sitä, mitä nykyään on ja silloin ei ollut, luettelosta tulsi melkoisen pitkä, joten tyydyttäköön tässä toteamaan, että sota apatiaa vastaan julistettiin vuonna -79 Maukka Perusjätkän levyttämällä laululla "Säpinää". Periaatteessa Maukka oli punkpiireissä aktiivisesti hääränneen Ralf Örnin luomus, hieman kuin punkkareiden ja teddypoikien välimaastoon sopinut nimensä mukainen perusjätkä erittäin lyhyiksi leikatuissa hiuksissaan ja nahkatakissaan. Vaikkei Maukka syntyperäisenä stadilaisena omannut metsurimenneisyyttä, iskettiin miehelle kouraan moottorisaha, joka hallitsi äänikuvaa mainitulla debyyttisinglellä. Örn oli kehittänyt biisin pianointron soittamalla Rolling Stonesin "Satisfaction"-kuviota väärin päin, ja siitähän sitä lähdettiin ajoittaisin sahakuvioin elävöittämään Helsingin katuja.

Maukka Perusjätkän "Säpinää" sijoittui sijalle 859.

858. URIAH HEEP: Gypsy
Vuonna 1970 ensialbuminsa julkaisi sittemmin varsin pitkään ikään ehtinyt yhtye, josta Rolling Stone-lehden tuolloinen kriitikko Melissa Mills ei pitänyt sitten lainkaan, julistaen joutuvansa tekemään itsemurhan, jos tämä yhtye koskaan löisi läpi. Jokainen ymmärtänee jo ensi nuotista lähtien, ettei konsaan halua kuulla tätä enempää. Jyrkkä tuomio kohdistui Uriah Heepin ensialbumiin "...Very 'Eavy...Very 'Umble", joka käynnistyi edelleen yhtyeen liveohjelmistossa kuultavalla kappaleella "Gypsy". Biisin ainesosat olivat kieltämättä erikoiset, kun varsinaista kertosäettä ei ole lainkaan ja melkoisesti aikaa vierähtää vain kahden edestakaisen soinnun toistamisessa, tehokeinona kylläkin omaa luokkaansa, kuten Ken Hensleyn sanalla sanoen väkivaltaisesti käsittelemät Hammond-urut ynnä David Byronin puhdas, teatraalinen lauluääni.

Uriah Heepin "Gypsy" sijoittui sijalle 858.

857. TERVEET KÄDET: Pissaa ja paskaa

80-luvun alkupuolella suomalainen punk rupesi olemaan lyhyenlainen, jos kohta näyttävä alaviite rock-historiankirjoituksessa. Tunnetuimmat nimet olivat ottaneet etäisyyttä alkukantaisimpiin alkuaikoihinsa ja muiden kohtalona oli yksitellen hiipua seurannan vähenemiseen. Uskollisimmat kannattajat saattoivat kuitenkin jatkaa jyrkemmälle hardcore-linjalle, jota ensimmäisten joukossa edusti torniolainen Terveet Kädet. TK:n tapauksessa ei ollut pelkoa siitä, että bändistä tulisi koko kansan suosikki, biisien kestojen ollessa korkeintaan minuutin mittaisia, yleensä mieluiten vain puolet siitä. Tällainen toteutustapa oli tietysti melko lailla uudenkarheata kolme vuosikymmentä sitten, ehkä näin on vielä edelleenkin. Terveitten Käsien vuonna -82 julkaisema EP "Ääretön joulu" ei sisältänyt varsinaisia joululauluja, mutta näitä materioitahan syntyy myös juhlakauden ulkopuolella päivästä toiseen.

Terveitten Käsien "Pissaa ja paskaa" sijoittui sijalle 857.

856. NE LUUMÄET: Onnellinen perhe
80-luvulla Ramones-yhtyeen suosio ja seuranta rupesi hiipumaan sitten riehakkaan ja riemukkaan edellisen vuosikymmenen jälkipuoliskon, mutta Suomessa vuonna -86 Ne Luumäet palautti yhtyeen mieliin nokkelin suomennoksin Ramonesin kappaleista jäsenistönkin noudatettua yhtenäistä sukunimilinjaa esikuvansa mukaan. Jatkoa ajatellen leimasta muodostui jonkin sortin taakka, kun "Ne" ryhtyivät tekemään omia kappaleita, mutta usein niidenkin kuviteltiin olleen Ramones-suomennoksia, samanhenkisiä kun olivat. Viimeistään vuonna -91 havaittiin, että omia ollaan, kun single "Onnellinen perhe" nousi Suomen listaykköseksi soiden myös melko lailla radioissa. Biisin tekstin kirjoittanut Joey Luumäki kertoi viimeistelleensä sanoituksen kahdessa minuutissa, jossa ajassa on saatu kieltämättä melko lailla yhteisöllisyyttä ja huolenpitoa ylös kirjatuksi.

Ne Luumäkien "Onnellinen perhe" sijoittui sijalle 856.

855. LINKIN PARK: Crawling
Vielä viime vuosituhannen lopulla oli yleistä, että bändi lähestyi levy-yhtiöitä demollaan ja jos tämä herätti kiinnostusta, saatettiin yhtyettä tulla katsomaan keikalle. Tällä tavoin muiden muassa Linkin Park-yhtye pyrki tekemään vaikutusta, mutta näyttö ei vain tuntunut riittävän, monen mogulin arvellessa, että tyyli oli jo sen verran kaluttu, eikä tämä yhtye tuntunut tuovan vaihtoehtorockmaailmaan mitään uutta, vaikka musiikki sisälsikin jollain lailla modernimpiakin elementtejä. Nämä arviot eivät pahemmin olisi voineet pieleen mennä, kun bändin debyyttialbumi "Hybrid Theory" möi Yhdysvalloissa yli 10 miljoonaa kappaletta, ollen tämän vuosituhannen myydyin ensialbumi sikäläisittäin, Suomessakin myynti ylitti kirkkaasti platinarajan. "Crawling"-kappale palkittiin vuonna 2002 Grammylla vuoden parhaana hard rock-esityksenä, joten eipä kai sitä yhtye voi enempää ensilevyllään onnistua, vaikkei sitä aluksi oltu vainuavinaan.

Linkin Parkin "Crawling" sijoittui sijalle 855.

854. DEEP PURPLE: Hush

Vuonna 1967 USA:ssa julkaistu Billy Joe Royalin laulama single "Hush" nousi sikäläisellä listalla varsin vaatimattomasti sijalle 52, ja kun Britanniassa Kris Ife hieman sen jälkeen versioi oman tulkintansa singlelevylle, siihen ei monikaan kiinnittänyt huomiota, mutta muuan vuoden 1968 alkupuolella perustumassa ollut yhtye katsoi kappaleen soveliaaksi ensi-lp:lleen - omia kappaleita kun ei ollut tarpeeksi sitä tarkoitusta varten. Samoihin aikoihin Yhdysvalloissa perustettu Tetragrammaton-yhtiö etsi julkaistavakseen jonkin uuden brittiyhtyeen musiikkia, ja tähän kelpasi Deep Purplen debyyttipitkä "Shades Of Deep Purple". Siltä singleksi lohkottu "Hush" kelpasi amerikkalaisyleisölle tällä kertaa huomattavasti paremmin nousten tilastossaan sijalle neljä, sen sijaan Englannissa bändiä ei noteerattu lainkaan, ensin alkuun yhtyettä jopa luultiin amerikkalaiseksi. Sittemmin asia tuli korjaantumaan viimeistään parin miehistönvaihdoksen jälkeen, mutta kyllä tälläkin versiolla sittemmin tutuiksi tulleet elementit jo oraalla olivat.

Deep Purplen "Hush" sijoittui sijalle 854.

853. MOONSORROW: Sankarihauta
Erityisesti Pohjoismaissa metalli ja kansanmusiikki ovat tuntuneet saumattomasti sulautuneen yhteen, kiitos iloisia saaristolaisvalsseja lukuunottamatta varsin mollivoittoisen perimän. Ja kun myytit ja hahmotkin olivat ikäänkuin valmiina tekstitarjottimelle, ei ollut tarvetta ruveta vääntämään väkinäisiä tarinoita sarjamurhaajista sun muista nykyaikaisista ilmiöistä. Uranuurtajana toimineelle Amorphikselle rupesi muodostumaan seuraa vuosituhannen alussa, kun Moonsorrow sai ensimmäiset albuminsa julki, toisella "Voimasta ja kunniasta"-pitkäsoitolla jo kokonaisena yhtyeenä aiempien viritelmien jälkeen. Kappaleessa "Sankarihauta" ruumiita syntyi kyllä melko lailla siinäkin, joten millään lailla verettömiä eivät muinaisetkaan ajat tämän mukaan ole olleet.

Moonsorrow'n "Sankarihauta" sijoittui sijalle 853.

852. POPEDA: Tahdotko mut tosiaan

80-luvun viimeiset vuodet eivät suoneet Popedalle uusia kestohittejä entisten jatkeeksi - ei oikeastaan edes hetkellisiä, kunnes vuosikymmenen vaihduttua esiin marssitettiin Kersantti Karoliina ja vuonna -94 oltiinkin jo perimmäisen kysymyksen äärellä, esittäjänä hahmo, jolle elämä ei paljoakaan ollut antanut materiaalisessa mielessä. Tällaisia tapauksia löytyy huomattavasti herkemmin korttelikapakoiden hämyistä kuin korkeakoulujen käytäviltä, ja ensin mainittuun ympäristöön Popeda luonnollisesti on omiaan, näinpä kysymyksestä "Tahdotko mut tosiaan" tuli yksi Popeda-diskografian helmistä. Pate Mustajärven tulkintaa ei millään muotoa voi luonnehtia reppanamaiseksi, mutta hellyttävähän se on. Omanlaistaan osaamista sekin, kuinka yhdistää kaksi näin eri laidoilla kulkevaa käsitettä.

Popedan "Tahdotko mut tosiaan" sijoittui sijalle 852.

851. THE JIMI HENDRIX EXPERIENCE: Foxy Lady
Toukokuussa 1967 julkaistiin yksi rockhistorian mullistavimmista debyyttialbumeista, kun The Jimi Hendrix Experiencen lp:n kannessa kysyttiin kokemuksen perään, "Are You Experienced". Hendrixin kaltaista kitara-akrobatiaa ei ainakaan oltu koettu, ja sitä löytyy heti levyn avauskappaleesta "Foxy Lady", jossa ilkeänkuuloinen, kuin pidätelty feedback-efekti johdattaa itse lauluun. Ja siinähän ei perimmäisiä tarkoitusperiä millään lailla peitellä, pitäytyen kuitenkin hyvän maun turvallisemmalla puolella, kettumaisen viekas kun on englannin kielessä melko lailla samankuuloinen sana kuin nautintoon tähtäävää toimenpidettä kuvaava alatyylinen ilmaisu. Hendrixin kitarointityyliäkin voisi tässä kappaleessa luonnehtia eroottiseksi.

The Jimi Hendrix Experiencen "Foxy Lady" sijoittui sijalle 851.

850. FOCUS: Hocus Pocus

Lokakuussa 1971 hollantilaisyhtye Focus julkaisi toisen albuminsa "Moving Waves", ja noin vuoden päivät ehtikin siitä lainehtia, ennenkuin avauskappale "Hocus Pocus" huomioitiin muuallakin päin maailmaa, aluksi Englannissa, jossa singleksi lohkottu sävelmä oli nimenomaan lohkottu puolikkaaksi alkuperäisestä kuuden ja puolen minuutin mittaisesta kokonaisuudesta. Siinäkin ajassa ehti toki jo jatkuvasti toistuva kitarariffi takoutua päähän, ja sen soittanut kitaristi Jan Akkerman paljastua varsin vikkeläsormiseksi tiluttajaksi. Varsinaista laulua ei kappaleelta kuulunut, sen sijaan kylläkin jodlausta, ynnä muutamia muita yllätyksiä kappaleen edetessä, täysmittaisessa albumiversiossa luonnollisesti kaikessa riemukkuudessaan.

Focuksen "Hocus Pocus" sijoittui sijalle 850.

849. PRIMUS: Tommy The Cat
90-luvun alussa Kaliforniasta rupesi kuulumaan melko omituisia musiikillisia ratkaisuja, ainakin jos tämän yhdistelmän antia yritettiin sijoittaa rock-kartalle. Bändistä tunnettiin periaatteesasa etukäteen vain kitaristi Larry LaLonde, joka 17-vuotiaana oli liittynyt death metallia soittaneen Possessed-yhtyeen riveihin, mutta Primuksella ei tämän tyylisuunnan kanssa ollut mitään tekemistä. Bändin voimahahmo olikin basisti Les Claypool, jonka slap-soittotyyli kuulosti hyvinkin omintakeiselta, varsinkin kun soittimena oli nauhaton basso. Primuksen musisoinnista löytyi kosolti jazz-elementtejä yhdistettynä kieroon huumoriin, ja tällä reseptillä toteutettu albumi "Sailing The Seas Of Cheese" jäänyt aivan omaksi kokonaisuudekseen ilman pelkoa jäljittelijöiden lukumääräisestä runsaudesta. Levyn kappaleista tunnetuimmaksi kohosi videoksikin kuvattu "Tommy The Cat", jolla vokaaleissa vieraili hyvinkin yleisilmeeseen sopinut toinen oman tiensä kulkija, Tom Waits.

Primuksen "Tommy The Cat" sijoittui sijalle 849.

848. MARILYN MANSON: Tainted Love
Melkoisen kierroksen on tehnyt Gloria Jonesin vuonna 1965 levyttämä laulu, joka ilmestyessään ei suurta huomiota kiinnittänyt, ollen muutoinkin vain levyn b-puoliskolla. Vajaata vuosikymmentä myöhemmin brittiläinen klubi-DJ Richard Searling tuli hankkineeksi levyn Yhdysvaltain matkallaan, ja ryhtyi pyörittämään ostostaan kotipuolessa. Vielä kului kuitenkin vajaa vuosikymmen, ennen kuin laulusta tuli Britannian listaykkönen tuolloin modernina synapop-versiona, asialla duo "Soft Cell" vuonna -81. Ja tästä kun kelataan vielä kaksi vuosikymmentä eteenpäin, päästään puhumaan Marilyn Mansonin levyttämästä "Tainted Love"-versiosta, joka alunperin päätyi "Not Another Teen Movie"-elokuvan soundtrackille. Käsittely oli jälleen sovittunut vastaamaan kulumassa ollutta aikakautta, mutta perusasia - turmeltunut rakkaus - ei ollut miksikään muuttunut, ja kukapa muukaan osuvammin turmeluksesta sopisi laulamaan kuin Marilyn Manson, jonka versio "Tainted Love"sta sijoittui sijalle 848.

847. HANOI ROCKS: Motorvatin'
Alkuvuodesta -82 julkistunut Hanoi Rocksin toinen albumi "Oriental Beat" oli selkeätä kohennusta materiaalin ja itseluottamuksen suhteen, harmi vain, että levyn tuottaja Pete Wooliscroft päätyi ruuvaamaan levylle tuolloin jokseenkin jo vanhentuneet punk-soundit, kun rock'n'rollistahan tässä oli kyse. Paikka paikoin rumpali Gyp Casinon työskentely kuulosti myös jotenkin luokattomalta, etenkin avauskappaleessa "Motorvatin'". Myönteisenä puolena voi todeta, että "Oriental Beat" julkaistiin myös kansainvälisesti, sijoittuen luontevasti muun maailman vastaavan tarjonnan lomaan ilman "ai jostain Suomesta"-tyylisiä ihmettelyjä. Ja tokihan "Motorvatin'" edelleen pirteän iloiselta rock'n'roll-palalta kuulostaa, sijoittuen sijalle 847.

846. SONATA ARCTICA: Replica
Vuonna -99 julkistuneella Sonata Arctica-esikoisalbumilla "Ecliptica" tulee kappaleen 4 kohdalla vastaan ensimmäinen sytkäri-, nykyinen kännykän taustavalobiisi "Replica", joka balladinomaisesti käynnistyy, kierroksia kuitenkin loppua kohti lisäten. Levynjulkaisun yhteydessä tehdyssä haastattelussa totesin Tony Kakolle biisin olevan kenties "paras kappale, jota Scorpions ei ole levyttänyt", aiheuttaen hieman hämmennystä vastapuolessa. Tarkoituksena oli todeta materiaalin jo ensilevyllä olleen sen verran ensiluokkaista, että vertailukohteita piti samantien hakea jo vakiintuneemmista isoista nimistä, eikä tässä ollut mistään hännystelystä kyse. Sonata Arctica oli harvinaisen valmis yhdistelmä heti alusta saakka, viehätyksen perustuessa tyylikkäisiin kappaleisiin. Joka musiikissa kai kuitenkin edelleen on se keskeisin juttu.

Sonata Arctican "Replica" sijoittui sijalle 846.

845. SABATON: Attero Dominatus

"Murskatkaa tyrannia", julisti Sabaton vuonna 2006 toisen albuminsa alkajaisiksi. Latinankielinen ilmaus "Attero Dominatus" toimi myös albumin otsikkona, ja vähitellen Sabatonin sotaisat laulut rupesivat kiinnittämään huomiota myös kotimaansa Ruotsin ulkopuolella, ei vähiten Suomessa, jossa bändi tuntuu nykyisin käyvän esiintymässä useamman kerran vuodessa. Resepti vaikuttaa siis hyvinkin toimivalta, voimametallikappaleista ja ihmiskunnan käymistä sodista tarinat niihin rustaten. Livenä Sabaton on vieläpä varsin veitikkamainen, vaikka vakavista asioista lauletaankin. "Attero Dominatus" sijoittuu toisen maailmansodan viimeisiin hetkiin Saksan ja Berliinin osalta, pääkaupungin ollessa liekeissä, kolmannen valtakunnan luhistumisen ollessa yhtä lailla vain ajan kysymys, teos sijoittui sijalle 845.

844. KISS: C'mon And Love Me
Maaliskuussa 1975 Kiss oli vielä kaukana siitä myöhemmästä tunnettavuudesta, vaikka bändin kasvonaamiot olivat jo huomiota kiinnittäneetkin - lähinnä ehkä kielteisessä mielessä, kun jokseenkin köykäisiksi arvioidut kappaleet ja aluksi soittotaidotkaan eivät olleet ainakaan kyynisimpiä arvostelijoita vakuuttaneet. Helmikuussa -75 bändi komennettiin studioon äänittämään kolmatta albumiaan "Dressed To Kill", johon Casablanca-yhtiöllä ei ollut palkata erillistä tuottajaa, näinpä pomo itse eli Neil Bogart valvoi äänitysten sujumista, joka toisaalta pakotti Kissinkin skarppaamaan. Biisientekotaitokin oli kehittynyt siinä määrin, että levyltä löytyi pari myöhempää klassikkoa, vaikkei "C'mon And Love Me" singlejulkaisuna hetkauttanut ilmestyessään mihinkään suuntaan. Elävänä esityksenä laulu on kyllä sittemmin ehtinyt tutuksi tulla.

Kissin "C'mon And Love Me" sijoittui sijalle 844.

843. IRON MAIDEN: El Dorado
Myyttinen muinaiskaupunki "El Dorado" toimi ympäristönä Iron Maidenin lanseeratessa vuonna 2010 albumiaan "The Final Frontier", laitettuaan ilmaiseen nettijakeluun kultaisista unelmista kertovan kappaleen piikikkäällä tekstillä varustettuna siirtäen tarinan nykyaikaan. Maailmantalous kun tuntuu olevan riippuvainen siitä, että kaikki rahoitetaan erilaisin lainoin yksilötasoa myöten, toisin sanoen kulutetaan sellaiset rahat, joita ei ole vielä ansaittukaan, siirtäen laskunmaksua aina vain tuonnemmaksi, joten Iron Maidenilla oli tässä tavallaan profetiakin hallussa. "El Dorado" palkittiin vuoden 2011 Grammy-gaalassa parhaana metalliesityksenä, ollen ensimmäinen tämän luokan tunnustus pitkällä urallaan.

Iron Maidenin "El Dorado" sijoittui sijalle 843.

842. QUIET RIOT: Metal Health
70-luvun jälkipuoliskolla Los Angelesin klubeilla saattoi samalla keikalla nähdä pari mielenkiintoista yhtyettä, vähintäinkin kitaristiensa osalta, kun Van Halen ja Quiet Riot laittoivat lavoilla tuulemaan. Van Halen sai sittemmin levytyssopimuksen ja näin tapahtui myös Quiet Riotille, tosin vain Japaniin, jossa bändin kaksi ensimmäistä albumia julkaistiin. Kun ne eivät menestyneet, liittyi Randy Rhoads Ozzy Osbournen yhtyeeseen ja tähän Quiet Riotin tarina tilapäisesti päättyikin. Kevin DuBrow ei antanut kuitenkaan periksi, vaan perusti parin vuoden tuumaustauon jälkeen uuden kokoonpanon, saaden tällä kertaa sopimuksen Yhdysvaltoihinkin pienelle Pasha-merkille. Uuden Quiet Riotin ensialbumi "Metal Health" olikin sitten valtaisia menestys julkistuttuaan keväällä -83, nousten aina USA:n albumiykköseksi saakka, ensimmäisenä metallialbumina kautta aikain, jos kohta tätä on todennäköisesti silmäilty tähtilipun väristen lasien takaa, hard rockiahan levyltä enimmäkseen kuuluu. Termi "headbanging" oli sekin tuttu jo entuudestaan, mutta albumin nimikappale teki senkin liikkeen aiempaa tutummaksi.

Quiet Riotin "Metal Health" sijoittui sijalle 842.

841. WITHIN TEMPTATION: Stand My Ground

Sharon den Adelin ja Robert Westerholtin muodostamalta pariskunnalta lienee eniten kysytty sitä, kuinka musiikillinen yhteistyö yhtyeessä sujuu saman katon alla noin muutenkin eläen. Toisena utelun kohteena lienee ainakin suomalaisittain ollut se, kuinkahan tuttu muuan suomalainen naislaululla sinfonista metallia esittävä yhtye mahtaa olla, ja tavallaanhan myös Within Temptation perustui vuonna 1996 Alankomaissa, jos kohta laajempi kansainvälinen läpimurto tapahtui vasta vuonna 2004 julkaistulla albumilla "The Silent Force", Suomessakin kultalevyn arvoisesti, vaikkei bändi ennen vuotta 2005 ollut käynyt täälläpäin ikinä, ensimmäisen varsinaisen keikankin oltua jo ennakkoon loppuunmyydyllä Helsingin Tavastiaklubilla. Melankolinen sävelmä "Stand My Ground" tuntui kuitenkin uppoavan, sijoittuen tässä yhteydessä sijalle 841.

840. VIIKATE: Ah, ahtaita aikoja
Vuonna 2000 ensialbuminsa "Noutajan valssi" julkaisseen Viikatteen alakuloinen V-tyyli oli vuosikymmenen puoliväliin mennessä tullut siinä määrin tutuksi, että albuminsa olivat vakiinnuttaneet paikkansa Suomen listalla kärkikymmenikössä julkistumishetkillään ja viides albumi, "Unholan urut" oli poikinut hitin "Pohjoista viljaa". Samalla yhtyeen toiminta rupesi vakiintumaan ammattimaisemmaksi, siinä missä musisointi oli tähän asti ollut vielä lähinnä harrastus päivätöiden ohella. Vuonna 2006 materiaalia syntyikin sen verran paljon, että loppuvuodeksi kaavailtua albumijulkaisua lykättiin ja toimintamalliksi otettiin suuresta maailmasta tuttu "kahden albumin strategia". "Marraskuun lauluja I" ilmestyi tammikuussa 2007 ja kakkososa luontevasti lokakuun viimeisenä päivänä samana vuonna. Siihen mennessä oli jo hyvinkin tutuksi ehtinyt tulla kappale "Ah, ahtaita aikoja", jolla viikatemaisesti maailmassa on periaatteessa jotain kaunistakin, mutta sitä on lupa vain sivusta seurata.

Viikatteen "Ah, ahtaita aikoja" sijoittui sijalle 840.

839. THE BEATLES: Twist And Shout
Helmikuun 11. päivänä vuonna 1963 The Beatles kokoontui Lontoon Abbey Road-studioille äänittämään ensimmäistä lp-levyään. Sellaiseksi Englannissa tavanomaisimmin käsitettiin seitsemän kappaletta kummallakin puolella, yhteensä siis neljätoista biisiä, ja näiden äänityksiä varten tuottaja George Martin oli buukannut kuusi tuntia studioaikaa, jonka keskellä pidettiin tunnin mittainen ruokatauko. Pahaksi onneksi John Lennon oli sitten juuri täksi päiväksi saanut riesakseen oikein kunnon flunssan, ja kappaleista jouduttiin tekemään useampia ottoja, näinpä homma meni sittenkin ylitöiksi.Iltayhdeksältä valmiina oli kolmetoista kappaletta, joten yksi vielä puuttui ja se täytyisi nyt vain vielä purkkiin saada. Vanha satoja kertoja soitettu livenumero "Twist and Shout" valikoitui levyn viimeistelijäksi, ainoa vain, että päälaulajana tässä oli John Lennon äänensä jo kutakuinkin riekaleina, joten yhdellä otolla tämä melkein pitäisi purkkiin saada. Paikoitellen ääni kuitenkin vain petti ja soittoonkin jäi pieniä kommelluksia, mutta siinä vaiheessa arveltiin, että kukapa levyn viimeiseksi jäävää kappaletta niin tarkkaan kuuntelisi.

Näin siinä vain kuitenkin kävi, että viittäkymmentä vuotta myöhemmin The Beatlesin "Twist And Shout" sijoittui sijalle 839.

838. FREE: Wishing Well
Vuonna 1968 perustetusta Free-yhtyeestä tuli yksi silloisen brittiläisen rhythm & bluesin kärkinimistä, jos kohta yhtyeeltä taittui myös muunlainen ilmaisu, kuten klassikoksi muodostuneesta kappaleesta "All Right Now" voi aistia. Bändin taru ei kestänyt kuitenkaan kuin kolmisen vuotta, kun yhtye keväällä -71 ilmoitti hajoamisestaan. Päätös pyörrettiin kuitenkin varsin nopeasti, kun jo seuraavana vuonna nelikko julkaisi uuden albumin "Free At Last". Sitä seuranneesta kiertueesta tuli melkoinen katastrofi, kun pahaan huumekoukkuun joutunut kitaristi Paul Kossoff ei oikein ollut selvillä siitä, missä kulloinkin oli, ja tämä riitti basisti Andy Fraserille, joka tällä kertaa jätti yhtyeen pysyvästi. Loppuvuodesta 1972 uudistunut Free kokoontui äänittämään viimeiseksi jäänyttä albumiaan "Heartbreaker", jonka avauskappaleesta "Wishing Well" tuli ikivihreä siitäkin. Pitkään annettiin ymmärtää, että kappaleen kitarasoolot olisi soittanut vokalisti Paul Rodgers, mutta sittemmin vakuutettu Kossoffin olleen studiossa biisiä äänittämässä, kuultava jälkikin siihen viittaisi.

Freen "Wishing Well" sijoittui sijalle 838.

837. KYUSS: Green Machine
Black Sabbathin varhaistuotantoa voinee kiittää siitä, että 90-luvun alussa Kalifornian eteläosista rupesi kuulumaan jollain lailla tuttuja soundeja parin vuosikymmenen takaa, tällä kertaa kuitenkin erityisesti bassotaajuuksia korostaen, särökitarat alas viritettyinä ja helahoito mutaisella tuotannolla kuorrutettuna. Puhutaan siis Kyussin vuonna -92 julkaisemasta albumista "Blues From The Red Sun", joka tavallaan toimi puolestaan esimerkkinä myöhempien stoner rock-yhtyeiden tekemisille. Kaupallisesti ajoitus ei osoittautunut mitenkään onnistuneeksi, kun raskaammassa musiikissa mielenkiinto oli kohdistunut muihin tekijöihin, ja näinpä Kyuss lopetti toimintansa 90-luvun puolivälissä. Kitaristi Josh Homme pääsi tämän jälkeen menestyksen makuun perustamassaan yhtyeessä Queens Of The Stone Age, ja palasihan Kyuss'kin kuvioihin parisen vuotta sitten aluksi nimellä Kyuss Lives! ilman Hommea, joten yhdistelmä joutuu nyttemmin käyttämään nimeä Vista Chino. Mutta pääasia, että elää nyt edes jossain muodossa.

Kyuss'in "Green Machine" sijoittui sijalle 837.

836. BON JOVI: Always
Vuonna 1994 oli aika niputtaa Bon Jovin parhaat palat kokoelmalevylle "Cross Road", painottuen kylläkin niihin viimeisimpiin tuolloisiin julkaisuihin. Joka oli tietysti loogista, koska niissähän ne isoimmat hititkin lymysivät. Jo vakiintuneen tavan mukaan albumilta löytyi kaksi aivan uutta kappaletta, ja näistä mahtiballadista "Always" tuli oma hittinsä. Alunperin Jon Bon Jovi oli tehnyt kappaleen elokuvaan "Romeo Is Bleeding", mutta jättäytynyt projektin ulkopuolelle, koska ei ollut pitänyt elokuvasta. Singlenä "Always" ostettiin useissa maissa tilastojen kärkikymmenikköön, ja itse "Cross Road"-kokoelmaa ostettiin Suomessa yli 120.000 kappaletta, ollen kaikkien aikojen kolmanneksi myynein ulkomainen albumi maassamme.

Bon Jovin "Always" sijoittui sijalle 836.

835. HELLACOPTERS: Toys And Flavors
90-luvun puolivälissä Entombed-rumpali Nicke Anderssonin ja Backyard Babies-kitaristi Dregenin aluksi projektiluonteinen yhdistelmä The Hellacopters ei olisi voinut parempaa alkua uralleen saada, kun äärirankkaa garagerokkia sisältänyt debyyttialbumi "Supershitty To The Max" vuonna -96 julkistui. Seuraavalla albumilla "Payin' The Dues" velkaa maksettiin myös punk-perimälle, ja näillä eväillä suosio alan piireissä rupesi olemaan jo raivokasta luokkaa. Tässä vaiheessa Dregen palasi Backyard Babiesiin, joten Andersson ryhtyi toteuttamaan mieleisiään musiikillisia järjestelyjä käyttäen yhtyettä tavallaan vain työkalunaan, näinpä vuonna 2000 julkistuneella "High Visibility"-albumilla sävy oli melko lailla popmainen ja mahdollisesti alkuperäiseen raivoon verrattuna melko lailla säyseä. "Toys And Flavors"-kappaleessa oli kuitenkin tartuntapintaa, ja tokihan sekin kappale oli bändille ominaisella asenteella toteutettu.

Hellacoptersin "Toys And Flavors" sijoittui sijalle 835.

834. CREEDENCE CLEARWATER REVIVAL: Proud Mary
Vuoden 1969 ahkerimpia levyttäjiä oli Creedence Clearwater Revival, saattaen tuona kalenterivuotena maailmaan peräti kolme studioalbumia. Ja mikä merkillepantavinta, ilman täytekappaleisiin luokiteltavia esityksiä, jos kohta muutamat sävelmät nousivat myöhemmin omaan arvoonsa. Pelin avannut albumi "Bayou Country" sisälsi yhden bändin tunnetuimmista kappaleista "Proud Mary", kertoen tarinan Mississippi-joella seilaavasta siipiratasaluksesta. Alunperin John Fogerty kertoi saaneensa inspiraation kappaleeseen Mary-nimisestä pyykinpesijästä, mutta muotoillut sen uudelleen käsittämään kulkuneuvoa.

Creedence Clearwater Revivalin "Proud Mary" sijoittui sijalle 834.

833. VENOM: Black Metal
Vuonna 1982 brittimetallin uusi aalto höyrysi jo melkoisella paineella, joukossa nähtiin ynnä kuultiin myös yhtyeitä, joiden soitannolliset valmiudet eivät olleet aivan huippuluokkaa. Muuan yhtye teki juttunsa kuitenkin sen verran vakuuttavasti, että jäi lähtemättömästi metallin historiaan alansa pioneerina. Venomin "Black Metal"-albumin avasi sen lievästi Motörhead-tuotantoon kallellaan ollut vauhdikas nimikappale, joka ei nimestään huolimatta ollut millään lailla äärimmäisen synkkä, joskin tekstissä vilahtavat viitteet alakertaan vanhaa vihtahousua myöten. Venomia tarvittiin kuitenkin näyttämään myöhemmille speed-, thrash- ja black metal-yhtyeille, ettei metallibiisin kohokohta enää ollutkaan sen kitarasoolo, tai korkeuksissa ujeltava laulutulkinta, ja kyllähän tämä omalla tavallaan on edelleen tyrmäävä yli kolme vuosikymmentä julkaisunsa jälkeenkin.

Venomin "Black Metal" sijoittui sijalle 833.

832. HEART: Alone
Kaikkien 80-lukuisten mahtiballadien äiti ja sisarkin on kiistämättä Wilsonin sisarusten levyttämä laulu "Alone", esittäjänä tietenkin yhtye Heart. Aivan ensimmäinen tulkinta kappaleesta tämä ei kuitenkaan ollut, vaan soi amerikkalaisen tv-sarjan "Dreams" soundtrackilla runsasta paria vuotta aiemmin, mutta Valerie Stevensonin ja John Stamosin duetoimana "Alone" ei saanut siipiä alleen. Heartin jälkeen tulkintoja on tehty lukuisia, muunmuassa Celine Dionin toimesta ja Suomessakin aiheeseen on tarttunut Warmen, jonka levytyksellä vokaalipuolen hoiti Kimberly Goss. Ann Wilsonin riipaiseva suoritus on varmasti kuitenkin se tunnetuin, eräänlaisen salarakkaan asemassa kärvistellen, kuinka hänet saisi vain ja ainoastaan yksin omakseen.

Heartin "Alone" sijoittui sijalle 832.

831. OASIS: Don't Look Back In Anger

90-luvun yksi menestyneimmistä yhtyeistä nousi maailmankuuluksi Manchesterista, kun siellä perustunut Oasis ammensi vaikutteita legendaarisilta brittibändeiltä kuten The Beatles ja The Who, yhdistäen musiikkinsa tuolloin jo liki unohdettuun kukkoilevaan rock-asenteeseen - myös lavojen ja levytysstudioiden ulkopuolella. Bändin vuonna -95 julkaisema kakkosalbumi "(What's The Story) Morning Glory?" nosti Oasiksen biisinikkarin, Noel Gallagherin jo likimain The Beatlesin Lennon/McCartney-parivaljakon tasoiseksi lauluntekijäksi, eikä mies peitellytkään ihailuaan nimenomaan John Lennonin suuntaan. "Don't Look Back In Anger"-biisi muistuttikin melkoisesti John Lennonin aikoinaan luomia tunnelmia ja säveltäjä avoimesti myönsikin, että alun "Imagine"-laulun vastaavaa muistuttava pianointro oli silkka kunnianosoitus legendalle. Biisin tekstistä ei tekijä ollutkaan sitten niin varma, kertoen sen koostuvan lähinnä sanoista, jotka vain kuulostivat hyviltä laulumelodiassa. Näinhän niitä biisejä on joskus ennenkin tehty.

Oasiksen "Don't Look Back In Anger" sijoittui sijalle 831.

830. NEIL YOUNG: Like A Hurricane
Vuonna 1975 Neil Young oli toipumassa äänijänneleikkauksesta ja mies oli kutakuinkin täydellisessä puhekiellossa. Tilapäisenä työkyvyttömyysajanjaksona saattoi näinollen hengailla vaikka baareissa, ja yhdestä käynnistä tulikin musiikillisesti ikimuistettava. Gail-niminen neito sai Youngin pään aivan pyörälle, mutta iskurepliikit eivät oikein luontuneet, kun puhuminen edelläkuvatuista syistä hankalaa oli. Mies raapusti kuitenkin paperille sanat "You are like a hurricane. There's calm in your eyes". Tästä oivalluksesta Young tietenkin innostui värkkäämään myöhemmin biisin, josta tulikin varsin pitkä maestron halutessa biisiin soolotilaa. Pelkkä komppikitara ei vain tuntunut tukevan soinnutusta tarpeeksi. Näinpä treenikämpän nurkasta apuun nostettiin hieman muovisen oloinen soittopeli, Univox Stringman, joka oli kohtuualkeellinen syntetisaattori kyeten jäljittelemään viulujen ääniä, joskin varsin ohuen värittömästi. Lopputulos oli Youngin mielestä kuitenkin erinomainen, joten tallenne arkistoitiin mahdollista vastaista käyttöä varten. Biisi julkistui vuonna -77 julkaistulla albumilla "American Stars 'N Bars" ja "Like A Hurricane"sta kehkeytyikin välittömästi Youngin yksi suurista klassikoista, sijoittuen sijalle 830.

829. SEPULTURA: Arise

Brasilian ihmelasten kehitys- ja voittokulku jatkui vuonna 1991, kun Sepultura julkaisi neljännen albuminsa "Arise" thrashpohjaisen deathmetallin ystävien riemuksi. Soittopuoli oli kiinteytynyt entisestään sitten edeltäjänsä "Beneath The Remains"in, jolla tuli jo turpaan silläkin, mutta "Arise"lla siten, että nyt se jo sattui heti avaus- ja nimikappaleesta lähtien. Sen muistanevat hyvinkin elävästi he, jotka 6. heinäkuuta vuonna 1991 olivat kokoontuneet Hämeenlinnan Ahveniston moottoriradalle lämpömittarin näyttäessä iltapäivällä +32 astetta auringon paistaessa suoraan kohti lavaa, jolla Sepultura Giants Of Rock-settinsä aloitti nimenomaan "Arise"lla. Kyllä siinä varmasti itse kukin seisaalleen nousikin, jollei paahde tai väärä voitelu ollut ennakkoon kellistänyt.

Sepulturan "Arise" sijoittui sijalle 829.

502: SENTENCED - Sun Won't Shine

Vuonna -96 julkaistulla albumillaan "Down" Sentencedin muodonmuutos melodisemmaksi metalliyhtyeeksi aiemman korinailmaisun asemesta oli vielä melko nupullaan, näinpä kappaleiden rakenteissa kuului välillä ehkä kiusallisenkin kuuloisia samankaltaisuuksia, kun biisienteko uudella tyylillä ymmärrettävästi vielä vähän hakusessa oli. Toisaalta, ainahan tässä voi nähdä myös hyötynäkökohdan, kun tietää mitä odottaa, eikä tekstien osalta tarvinnut ainakaan pelätä tarinoita heleän aurinkoisista päivistä yhdessä sen ikuisen rakkauden kanssa tietä kulkien. Tai, kyllähän "Sun Won't Shine"-kappaleessa päästään tässä suhteessa alkuun, mutta tokihan sieltä jostain kylmä tuuli tulee Sentenced-malliin puhaltamaan lemmenliekit sammuksiin, jättäen jäljelle vain kuolemanhiljaista elottomuutta.

Sentencedin "Sun Won't Shine" sijoittui sijalle 502.

828: Alice In Chains- Angry Chair

Vuonna 1992 grunge-boomi rupesi toden teolla vyörymään, kun Nirvanan edellisvuonna julkaistu albumi "Nevermind" oli löytänyt tiensä aina vain useampaan soittimeen. Varsin moneen, ainakin viiteen miljoonaan yhdysvaltalaiseen, päätyi Alice In Chainsin toinen albumi "Dirt", jolta aikakaudelle tyypillisesti julkaistiin useampi single musiikkivideoineen. "Angry Chair" oli yksi harvoista Layne Staleyn täysin yksin värkkäämistä kappaleista, mutta olihan se kuitenkin rujossa kelmeydessään yksi albumin koukuttavimmista biiseistä. Varsin venytellen laulaneen Staleyn teksti oli tässä hieman kuin tarina pikkupojan jäämisestä kiinni jonkin kolttosen teosta,
ja nyt oli koittanut sovituksen hetki.

Alice In Chainsin "Angry Chair" sijoittui sijalle 828.

827: Gary Moore/Phil Lynott- Out In The Fields

Gary Mooren ryhdyttyä 80-luvun alkupuolella soittamaan raskaampaa rockia, vastaanotto alan piireissä osoittautui hyvinkin lämpimäksi. Miehen taidot kitaran käsittelyssä olivat kiistattomat, mutta varsinaisia hittibiisejä ei albumeilta siunaantunut. Samoihin aikoihin vanhan soittokumppaninsa Phil Lynottin urakehitys oli täysin päinvastainen Thin Lizzyn hajottua. Vuonna 1985 Moore pohti, josko alamäkeä voisi jotenkin suoristaa, ja kutsui Lynottin duetoimaan kappaleen "Out In The Fields", ja kas, tästä tulikin Gary Mooren suurin singlehitti biisin noustua brittilistan viidenneksi. Kappaleen teksti käsitteli tuonaikaista Irlannin tulehtunutta tilannetta, ehkäpä hieman liiankin maailmaasyleilevin sanakääntein, mutta kertosäehän oli heti kerrasta korvissa ja Mooren soolo oppimateriaalia harrastajakitaristeille.

Gary Mooren ja Phil Lynottin "Out In The Fields" sijoittui sijalle 827.

826: Uriah Heep- Loot At Yourself

Vuonna 1971 Suomessakin tunnettiin brittiläisen raskaan rockin edustajat kuten Black Sabbath, Deep Purple ja Led Zeppelin. Mainittuna vuotena nousunsa tähän valioliigaan varmisti myös Uriah Heep, julkaistuaan albumin "Look At Yourself". Lp:n kansiratkaisu oli varsin mielenkiintoinen, kun kehyksiin oli upotettu neliönmuotoinen pala tinapaperia, josta sen alle kehotetun albumiotsikon mukaan saattoi tarkkailla omia kasvojaan. Itse nimikappale oli sen luokan jytinää, minkä kovakalloisempi aines otti avosylin vastaan myös vastaisia kuuntelukertoja varten.

Uriah Heepin "Look At Yourself" sijoittui sijalle 826.

825: Moonspell- Opium

Portugalia ei juurikaan mielletty metallimaaksi, ennen kuin Moonspell julkaisi ensi-ep:nsä "Under The Moonspell" vuonna -94, debyyttialbumin "Wolfheart" seuratessa markkinoille seuraavana vuonna. Näillä levyillä vokalisti Langsuyar murahteli vielä varsin matalalta, mutta vuonna -96 ilmestyneellä kakkosalbumilla "Irreligious" ääni kuulosti jo valtaosin puhtaammalta ja taiteilijanimikin korvattu ulkomaanpassista löytyvällä tunnisteella Fernando Ribeiro. Moonspellin irtiotto death metallista tuntui onnistuneen, koska gootahtavampi ilme salli melodisemman lähestymiskulman vaikkapa kappaleessa "Opium", joka ei Ribeiron mukaan ollut sinänsä mikään ylistyslaulu opiaateille, vaan pohdinta 1800-luvulla vaikuttaneen portugalilaisen runoilijan Fernando Pessoan työmenetelmistä, josko oopiumin vaikutuksesta syntyisi tekstiä tajunnanrajan tuolta puolen. Kysyessäni oliko Moonspell "Irreligious"-albumia äänittäessään kokeillut myös tätä metodia, vastaus oli jyrkästi: ei. Tahattomasti siinä kuitenkin velmuhko hymy käväisi Ribeiron kasvoilla..

Moonspellin "Opium" sijoittui sijalle 825.

824: Red Hot Chili Peppers - Snow (Hey Oh)

Vuonna 2006 Red Hot Chili Peppersillä oli nelisenkymmentä julkaisukelpoista kappaletta, ja näitä kaavailtiin julkaistavaksi kolmella erillisellä albumilla puolen vuoden välein. Lopulliseksi ratkaisuksi muodostui kuitenkin 28 kappaletta sisältänyt tupla-albumi "Stadium Arcadium" ja ylijääneiden biisien sijoittelu sinkkujen "b-puoliksi". Nykyisessä jakelujärjestelmässä ratkaisu olisi saattanut päätyä alkuperäiseen suunnitelmaan, mutta näin vielä seitsemisen vuotta sitten. Yhdeksi kansion suurimmista hiteistä muodostui "Snow (Hey Oh), joka kalifornialaiselle yhtyeelle saattaa merkitä melkoista eksotiikkaa, siinä missä täälläpäin lunta tuntuu olevan silloin tällöin aina liikaa, kun omille kulkuväylille osuu. Anthony Kiedis ei sanojensa mukaan aihetta lähestynyt tältä kantilta, vaan kertoi lumen symboloivan koskemattomuutta ja uutta, puhdasta alkua.

Red Hot Chili Peppersin "Snow (Hey Oh) sijoittui sijalle 824.

823: The Rolling Stones - Jumpin' Jack Flash

Kesän 1968 alkajaisiksi The Rolling Stones päätti työntää historiaan edellisvuoden kokeilut psykedeelisemmän ilmaisun saralla, julkaisten bändin tyyliin paremmin sopivan rock'n'roll-palan "Jumpin' Jack Flash", johon ikuistettiin Keith Richardsin silloisen puutarhurin Jack Dyerin nimi - tosin ilman viitteitä työpanokseensa, kunhan osui vain sopivasti ikkunan alle kappaleen suunnittelun alkuvaiheessa. Biisi nousi brittien singletilaston ykköseksi ja kahmi kärkisijoja muuallakin päin maailmaa, joten tämä toimi yhtyeelle oivana osoituksena siitä, mikä se oma leipälaji olikaan - vaikkapa uuden rock-klassikon luonti edellisten lisäksi.

The Rolling Stonesin "Jumpin' Jack Flash" sijoittui sijalle 823.

822: Within Temptation - Shot In The Dark

Parisen vuotta sitten ilmestynyt Within Temptationin viides albumi "The Unforgiven" oli jo totuttuun tapaan menestys kotimaassaan Hollannissa, mutta manner-Euroopasta katsoen hieman etäämmällä erityisesti Suomessa Within Temptation-musiikki on otettu vastaan lämpimästi - esimerkiksi Englannissa bändillä ei toistaiseksi ole ollut asiaa edes kahdenkymmenen myydyimmän albumin joukkoon. Melankolinen melodiainkäsittely ei sinänsä ole mitään uutta, mutta Sharon den Adelilla on taito esittää asiansa uskottavasti ja luoda tarinoille omanlaistaan syvyyttä. Pahitteeksi ei ole myöskään lievästi europopiin kallellaan oleva poljento kappaleessa "Shot In The Dark", joka ei jäänyt yksinomaan rock-kanavien radiosoiton varaan, pysytellen kuitenkin sillä puolella, ettei yksinomaan tanssittavasta musiikista voida tämän yhteydessä puhua.

Within Temptationin "Shot In The Dark" sijoittui sijalle 822.

821: Testament - Over The Wall

Vuonna 1987 Testament-yhtye pääsi tarjoilemaan thrash metalliaan siitä innostuneille, debyyttialbuminsa "The Legacy" ilmestyttyä. Levytyssessioiden aikana bändin nimikin oli vielä Legacy, mutta huomattuaan samannimisen jazzia soittavan yhtyeen olevan jo Yhdysvalloissa toiminnassa, vaihtui perintö osaksi perunkirjoitusta. Chuck Billyn vokaalit ja kitarakaksikon Alex Skolnick/Eric Peterson kuvioinnit toimivat mehevästi tässä tyylilajissa, avauskappaleen "Over The Wall" käynnistyessä thrash-kaavan mukaisesti muutaman kymmenen sekunnin mittaisella riffittelyllä ennen äänihuulten avausta. Kitarasoolo-osuudessa mennään kuitenkin melko lailla kurinalaisesti perinteiseen malliin, joten aivan silkasta kaahaamisesta ei yhtye perustanut.

Testamentin "Over The Wall" sijoittui sijalle 821.

820: Apulanta - Hiekka

Apulannan vuonna 2002 julkaisema albumi "Hiekka" osoitti edelleen, että yhtyeellä riittää resursseja muuhunkin kuin 90-luvulla tutuksi tulleeseen punk-ilmaisuun, nimikappaleen käynnistäessä hieman hämmentävästi albumin, kuin osoittaakseen, että tältä levyltä kannattaa odottaa kaikkea odottamatonta. Kuivahko 80-lukuinen syntetisaattorikuvio - siis juuri sellainen, jollaisia kuultiin 80-luvulla saksalaisilla tanssipop-levyillä - johdattaa kappaleeseen, josta löytyy riittävä annos särmää, mieleen jäävä kertosäe, ja luonnollisesti teksti, jossa sinä ja minä ruotivat jälkimmäisen näkökulmasta, missä mättää ja mitä asialle voisi tehdä.

Apulannan "Hiekka" sijoittui sijalle 820.

819: The 69 Eyes - Dead Girls Are Easy

The 69 Eyes ja nu-metal-tyyppinen funk-rytmitys ei paperilla olisi kuulostanut kovin todennäköiseltä, mutta näinpä vain ainakin alkuun vuonna 2009 "Back In Blood"-albumilla julkaistu kappale "Dead Girls Are Easy" lähti käyntiin, muotoutuen sittemmin terhakkaaksi rockpalaksi, jos oli maine sattunut livahtamaan herkistelyjen puolelle muutamana aiempana vuotena. "Back In Blood"-otsikolla haluttiin mitä ilmeisimmin painottaa paluuta 90-lukuisille glam rock-juurille, jotka eivät silloin olleet itääkseen, mutta tätä perimää hyödynnettiin nyt loppua kohden melko lailla Mötley Crüe-maiseksi yltyvässä menossa, jossa yhtä hyvin oltaisiin voitu todeta elottomien tyttöjen olevan vaivattomia.

The 69 Eyesin "Dead Girls Are Easy" sijoittui sijalle 819.

818: Helloween - March Of Time

3. lokakuuta vuonna 1988 Helsingin Jäähallissa esiintynyttä Iron Maidenia lämmitellyt Helloween antoi ennen osuutensa alkua haastatteluita, puheenaiheena juuri hieman aiemmin ilmestynyt albumi "Keeper Of The Seven Keys Part 2", tai sitten hämmästely siitä, kuinka Helloween aika lailla muistutti ilmaisultaan Iron Maidenia. Kai Hansen yritti tällaiset lausunnot kuitata kohteliaisuutena tyyliin "sehän on hienoa, jos meitä voi Maideniin verrata", mutta ilmeisesti asian esille nosto oli ruvennut jo enemmän kuin tympimään. Tokihan Helloweenillä oli soitossaan tilukitarointia ja kiekulaulua, mutta Iron Maiden harvemmin hyödynsi neoklassisia elementtejä, joita löytyi kosolti esimerkiksi Hansenin kynäilemästä kappaleesta "March Of Time". Kitaristi piristyikin esittämästäni huomiosta silminnähden, ja kyllähän tässä jo omat Helloween-tavaramerkit läsnä olivat.

Helloweenin "March Of Time" sijoittui sijalle 818.

817: Soilwork - Stabbing The Drama

Vuonna 2005 Soilworkin julkaistessa kuudennen albuminsa "Stabbing The Drama" yhtye oli jo lunastanut paikkansa sen ruotsalaisen rintaman etujoukoissa, jonka väylänavaajana oli toiminut mikäpä muu yhtye kuin In Flames. Siinä missä viimemainittu oli tässä vaiheessa modernisoinut soundiaan kohtalaisen kauaksi 90-lukuisista tekemisistään, pitäytyi Soilwork vielä niissä vahvuuksissa, jotka sillä oli, napakoiksi rakennetut kappaleet rouhein riffein Björn "Speed" Stridin aggressiivisesti tai puhtaasti laulamina - tavanomaisimmin saman kappaleen sisällä siten, että kertosäkeeseen upotetaan se melodisin osuus. Näin myös albumin nimikappaleessa "Stabbing The Drama", joka sijoittui sijalle 817.

816: Eppu Normaali - Vuonna -85

70-80-lukujen taitteessa riehakkaan vastaanoton saanut Eppu Normaali nousi varsin vauhdikkaasti maan kysytyimpien yhtyeiden joukkoon siinä vaiheessa, kun musisointi muuttui alkuaikojen punkista kevyempään rocktyyppiseen ilmaisuun. Omat kokeilunsa ja etsintänsä yhtye joutui kuitenkin suorittamaan, eivätkä kuittailut "Suomen Dire Straits"ina välttämättä tekijöidensä mielialoja ensi hätään nostaneet, mutta tavallaan totta toinen puoli. Eppu-levyjen soundit rupesivat kuulostamaan viimeisen päälle ruuvatuilta helmenään vuonna -85 julkaistu albumi "Kahdeksas ihme", sisältäen myös "Vuonna -85"-nimisen laulun. Sen alkupuolella viljeltiin runsaasti lähinnä vain suomenkielelle ominaisia y-,ä- ja ö-äänteitä, liekö tarkoituksena ollut tällä tavoin täsmentää, että vääjäämättä käy se näinkin käytännön työelämässä.

Eppu Normaalin "Vuonna -85" sijoittui sijalle 816.

815: Def Leppard - Armageddon It

Vuonna 1987 julkaistulta Def Leppardin "Hysteria"-albumilta lohkottiin peräti seitsemän singleä, millä periaatteella albumia oli aikoinaan käyty rakentamaankin tuottaja Robert John "Mutt" Langen suosituksesta, että levyn jokainen kahdestatoista kappaleesta pystyisi toimimaan itsekseen omillaan. "Armageddon It" oli Joe Elliottin mukaan eräänlainen kunnianosoitus nuoruuden suosikilleen Marc Bolanille, ja kieltämättä T.Rex-mäistä kitarointia kappaleesta kuuluukin, kertosäkeen ollessa kuitenkin bändin omaa, ehtaa stadionluokan toteutusta.

Def Leppardin "Armageddon It" sijoittui sijalle 815.

814: HIM - The Funeral Of Hearts

Vuonna 2003 HIMin lanseeraama "rakkausmetalli" kelpuutettiin jo itse albumin otsikoksi "Love Metal", jos kohta levyn kanteen oli painettu vain liki reunasta reunaan yltävä bändin heartagram-logo. Tuoteseloste piti kuitenkin täsmällisesti paikkansa, etenkin siinä vaiheessa, kun sydämiä ruvettiin hautaamaan singleksikin lohkotussa kappaleessa "The Funeral Of Hearts". Varsinaisia metallifaneja tuskin märemmällä rätillä olisi voinut kasvoja koetella, kun Ville Valo herkisteli jo melkein ylilyönnin rajoilla tavallaan epäsuomalaisittain, vaikka fraseeraus ei periaatteessa ollut kaukana Rauli "Badding" Somerjoen herkemmästä tuotannosta. Viimemainittu ei tosin varmaan olisi levyttänyt oodia julmuudelle, mutta tästä vastakkainasettelusta syntyvät omat kipeästi sattuvat kitkapintansa.

HIMin "The Funeral Of Hearts" sijoittui sijalle 814.

813: Swallow The Sun - New Moon

Vuonna 2003 ensialbuminsa "The Morning Never Came" julkaissut Swallow The Sun antoi jo otsikkovalinnallaan ymmärtää, että yössä liikutaan, hitaasti mutta varmasti. Suomessa tällä doom metalliksi kutsutulla tyylilajilla ei seuraajia saati tekijöitä ollut koko kenttää ajatellen mitenkään massahysteriaksi saakka, lajissa kun pyrittiin luomaan äärimmäisen alakuloisia tunnelmia lohduttoman raskain kuvioin, eikä tämä välttämättä vastannut sitä mielikuvaa metallista, johon tavattiin mieltää vähintäinkin runsaammat kierrosluvut. Swallow The Sun kykeni kuitenkin löytämään kannatusta viime vuosikymmenen jälkipuoliskolla, kun yhtyeen albumit melko hämmästyttävästi nousivat yksi toisensa jälkeen Suomen kymmenen myydyimmän joukkoon. Vuonna 2009 julkaistu neljäs albumi "New Moon" sisälsi jo puhdastakin laulua, merkiten nimikappaleessa kuitenkin toivottomuuteen vaipumista, hänen lähdettyään pois, ainoana valonpilkahduksena kuun loiste, jolle anomuksensa valoisammasta tulevaisuudesta osoittaa.

Swallow The Sunin "New Moon" sijoittui sijalle 813.

812: Kotiteollisuus - Rakastaa/ei rakasta

Vuonna 2002 Kotiteollisuus löi viimeistään läpi viidennellä albumillaan "Kuolleen kukan nimi", jolta lohkotun singlen "Rakastaa/ei rakasta"-tarina käynnistyi Hynysen mukaan siitä, kun omin silmin todisti tekstissäkin kuvatun kärpäsen luonnollista kuolemaa. Jos omin silmin katsastaa biisistä tehdyn videon, on siihen puolestaan kasattu melko lailla koruttomasti nuorten suomalaismiesten elämää yön pikkutunneilla kuvattuna. Biisin alkuriffi oli periaatteessa poimittu kierrätyskeskuksesta, kun Kissin pariakymmentä vuotta aiemmin levyttämää "War Machinea" oli välillä ehtinyt hyödyntää myös Stone Temple Pilots kappaleessaan "Sex Type Thing". Mutta lainatahan saa, vaan ei varastaa, vai kuinka se näissä asioissa menikään.

Kotiteollisuuden "Rakastaa/ei rakasta" sijoittui sijalle 812.

811: Motörhead - Iron Fist

Vuonna -82 Motörheadilla oli kenpäties melkoisen työläs tehtävä jalostaa seuraaja albumille "Ace Of Spades", ja kun välissä julkaistu livelevy "No Sleep 'til Hammersmith" oli edellisvuonna ostettu brittilistan ykköseksi, olivat odotukset melko lailla harvinaisen korkealla. Kohteliaasti muotoillen "Iron Fist"-albumi ei ollut ainakaan kohennusta edeltävään studioalbumiinsa, osasyynä jollain lailla ahtaiksi ruuvatut soundit ynnä kappalevalikoima, joista jotkut vaikuttivat jollain lailla keskeneräisiksi jääneiltä "alta pois"-menetelmällä taltioituina. Nimikappaleessa oli entisaikojen menosta vielä räiskyvyyttä jäljellä, jos kohta muistuttikin hieman jo tavaramerkikseen muodostunutta "Ace Of Spades"-kappaletta.

Motörheadin "Iron Fist" sijoittui sijalle 811.

810: The Beatles - A Day In Life

Ensimmäisenä kesäkuuta vuonna 1967 julkaistiin lp-levy, jonka on katsottu mullistaneen koko siihen astisen äänilevyhistorian. The Beatlesin "Sgt. Pepper's Lonely Hearts Club Band" oli ensimmäinen rock-albumi, jonka kannet olivat avattavat, niihin oli painettu kappaleiden tekstit, kansitaide muutoinkin värikäs verraten vain paria vuotta aiemmin suosittuun "bändistä kanteen passikuva tarvittaessa jollain taustalla"-käytäntöön. Levyn kappaleet oli myös liimattu yhteen ilman väliraitoja, jolloin yhden biisin loppuessa seuraava lähti samantien nousemaan tauotta kuuluville. Albumin sisältämät biisit ovat varmasti yhdet eniten analysoiduimmat rockin historiassa, yhtyeen itse antaessa aikoinaan ymmärtää, että kokonaisuus tähtäsi päätöskappaleeseen "A Day In The Life". John Lennon oli sommitellut siihen johdannon ja loppuosan, kepeämmän väliosan ollessa Paul McCartneyn käsialaa. Tekstissä Lennon kuvaili tuntemuksiaan siitä, mitä oli hiljattain lehdistä lukenut, siinä missä McCartney muisteli lapsuuttaan, kaiken tämän massiivisella orkesteritaustoituksella toteuttaen.

The Beatlesin "A Day In The Life" sijoittui sijalle 810.

809: Wolfmother - Woman

Kauas on pitkä matka, ja aikansa kesti, ennen kuin australialaisen Wolfmotherin kotimaassaan vuonna 2005 julkaiseman debyyttialbumin sävelet kantautuivat muullekin maailmalle ihmeteltäväksi. Resepti oli periaatteessa juuri sellainen, mitä mantereen perimä likaisen ja räkäisen boogierockin taitajilta oli odotettavissa, eikä Wolfmother edes pyrkinyt minkäänlaiseen moderniin ilmaisuun, vaan lähinnä 70-lukuisten voimatriojen kaltaiseen suoramutkasovellukseen, jossa päällimmäisenä määräsi kitaristilaulaja Andrew Stockdalen lievästi Robert Plant-mainen ulosanti. Singlebiisi "Woman" sai melko lailla radiosoittoa osakseen USA:laisilla rock-asemilla, ynnä melkoisen tunnustuksen vuoden parhaana hard rock-esityksenä Grammy-gaalassa vuonna 2007 - tähän ei se muuan tunnetumpi australialaisyhtye ollut koskaan yltänyt, vaikka ehdolla AC/DC oli ollutkin.

Wolfmotherin "Woman" sijoittui sijalle 809.

808: Faith No More - Ashes To Ashes


90- ja 80-lukujenkin rock-kameleontti Faith No More sai havaita 90-luvun jälkipuoliskolla, kuinka tietyt lainalaisuudet rockmaailmassa toistuvat. Se, mikä aikoinaan oli uutta ja kekseliästä, katsottiin ikäänkuin tehtävänsä tehneeksi.
Faith No Moren vuoden -95 albumi "King For A Day...Fool For A Lifetime" oli ollut selkeätä kaupallista takapakkia ja suuntaus jatkui vuoden -97 varsin korskeasti nimetyllä "Album Of The Year"illa. Vaikutti siltä, kuin bändin yllätyskortit olisivat olleet tähän mennessä käytetyt, joten yhtye kuulosti tällä kertaa aivan itseltään, ainakin singleksikin lohkotulla kappaleella "Ashes To Ashes", jossa oli muistumia ensimmäisestä Faith No More-hitistä "We Care A Lot", yleistunnelmassa voi kuulla havinoita toisesta suuresta kappaleestaan "Epic".
Biisin nimi muodostui tavallaan enteelliseksi, koskapa Faith No More päätti lopettaa toimintansa albumin julkaisukiertueen jälkeen. Ihan tähänhän ei Faith No Moren taru vielä päättynyt, mutta tällä erää näin.

Faith No Moren "Ashes To Ashes" sijoittui sijalle 808.

807: Nirvana - The Man Who Sold The World

Aivan 70-luvun alussa David Bowie ei merkinnyt suurelle yleisölle vielä paljoakaan, kun kolmas albuminsa "The Man Who Sold The World" ilmestyi. Englannissa ostohalukkuutta ei välttämättä nostanut se, että levyn kannessa Bowie esiintyi naiseksi pukeutuneena, ja levy vaipui tässä vaiheessa lähes saman tien unohduksiin. Nimikappale levyttyi kuitenkin uudelleen Britanniassa Lulun toimesta vuonna -74, ja siitä inspiroituneena kappaleesta tehtiin myös suomenkielinen levytys "Mies joka myi maailman" Lea Lavenin laulamana.
Tunnetuimman näkyvyytensä "The Man Who Sold The World" sai kuitenkin Nirvanan käsittelemänä vuonna -93 MTV:n "Unplugged"-show'ssa, jonka jälkeen lauluntekijä itsekin ryhtyi pitkästä aikaa esittämään kappalettaan livenä. Sen jälkeen kun Kurt Cobainille oli huhtikuussa -94 käynyt kuten kävi, osa nuoremmasta yleisöstä käsitti David Bowien esittäneen kappaletta kunnianosoituksena Kurtin muistolle, ymmärtämättä, että laulu oli kylläkin Bowie-sedän itsensä tekemä.

Nirvanan esittämä "The Man Who Sold The World" sijoittui sijalle 807.

806: Boston - More Than A Feeling

Vuonna 1976 tekniikan kehitys oli mahdollistanut jo sen, ettei enää tarvinnut perustaa yhtyettä saadakseen biisejään toteutetuksi perinteisellä yhtyemiehistöllä. Yhdysvalloissa näppäränä tekniikan ihmemiehenä kitaristi Tom Scholz rakennutti itselleen pikku studion ja demosi biisejään soittaen itse kaikki instrumentit rumpuja lukuunottamatta, laulupuolen ollessa entisen bändikaverinsa Brad Delpin jäsentelemää.
Scholz sai vuonna 1975 solmittua levytyssopimuksen, johon levy-yhtiö sisällytti pykälän, että yhtyeellä tulee olla valmiudet myös live-esiintymisiin, joten kokoonpanoa jouduttiin leventämään vaatimuksia vastaavaksi. Nimeksi sai kelvata Scholzin silloinen kotikaupunki, Boston. Bändin vuonna 1976 julkaistua debyyttialbumia "Boston" ostettiin heti sen ilmestyttyä sellaisella innolla, että se möi kolmessa kuukaudessa yli miljoonan kappaleen platinarajan. Albumin suurin hitti "More Than A Feeling" vaikutti hieman osaltaan myös yhteen 90-luvun alun grunge-virstanpylvääseen, Nirvanan "Smells Like Teen Spirit"iin, koskapa Boston-kappaleen kertosäkeen rytmitys on kutakuinkin yksi yhteen siihen ja toisinaan Nirvana keikoillaan käyttikin "More Than A Feeling"iä johdantona omaan biisiinsä. Alkuperäinen Boston-sävelmä sijoittui sijalle 806.

BOSTON: More Than A Feeling

805: Iron Maiden - Different World

Elokuussa 2006 Iron Maiden julkaisi albumin "A Matter Of Life And Death", jolla bändi oli jälleen kokeillut jotain uutta, tällä kertaa kuitenkin vanhaan palaten. Levy oli eräänlainen "studiolive", tarkoituksena aikaansaada livemäinen tunnelma myös kuuntelijain korviin. Tätä tehostettiin - tai paremminkin jätettiin tehostamatta - sillä, ettei levyä ns. masteroitu lainkaan, vaan soitot ja laulut julkaistiin sellaisinaan kuin ne oli äänitetty. Ennen albumijulkaisua aivan ensimmäisenä näytteenä ilmoille saatettiin modernisti internetin välityksellä kappale "Different World", ollen mainion rouheankuuloinen menopala, jota ei tosin livenä ole soitettu sitten albumijulkaisukiertueiden, tähän tosin osasyynä on arvatenkin erilaisten teemojen ympärille rakennetut kokonaisuudet, joihin biisi ei ole ajallisesti sopinut. Mutta ehkä sitten joskus, jos Iron Maiden lähtee jollekin kiertueelle runkonaan 2000-luvulla levyttämänsä kappaleet...

Iron Maidenin "Different World" sijoittui sijalle 805.

804: Heart - Barracuda

70-luvun puolivälissä nuoruuttaan rock-orientoidusti eläneet pohjoisamerikkalaiset pojat ja mikseivät vähän varttuneemmatkin miehet tuskin ovat kyenneet unohtamaan Wilsonin sisaruksia Ann ja Nancy, jotka muodostivat Heart-yhtyeen ytimen. Muutoin miespuolisista soittajista koostunut bändi oli muutoinkin sopivasti rock ja seksikkyysnäkökulma oli kai tuosta jo rivien välistä ymmärrettävissä. Levy-yhtiössä asiaa jalostettiin vielä pitemmälle, jonkun pitäessä hyvänäkin ideana antaa julkisuudessa ymmärtää sisaruksilla olevan muutakin läheisempää tekemistä keskenään, kuin vain musiikin tekeminen.Tästä kimpaantuneina sisarukset värkkäsivät kostoksi biisin "Barracuda", joka julkaistiin singlenä vuoden -77 alussa. Laukkaavasti etenevä kappale toimi toki tyylikkäästi ilman taustoittavaa tarinaakin, sijoittuen tässä yhteydessä sijalle 804.

803: Aerosmith - Janie´s Got A Gun

Aerosmithin vuonna 1987 julkaiseman bailualbumin "Permanent Vacation"in jälkeen paria vuotta myöhemmin julkistuneella "Pump"-albumilla käsittelyssä oli vakavampiakin aiheita, näistä varmasti aika lailla pysäyttävimpänä laulu "Janie's Got A Gun", joka aluksi oli kulkenut työnimellä "Danny's Got A Gun", sen tarinan sijoituttua edelleenkin vaivaaviin silmittömiin väkivallantekoihin tuliaseen säestyksellä. Kappaleessa vainutun hittipotentiaalin takia arveltiin, ettei ehkä kannattaisi niinkään tuoda tätä puolta esille, jos vaikka joku laulusta ottaisi ei-toivottuja vaikutteita, näinpä päähenkilöksi vaihdettiin Janie ja kertomus insesti-isänsä päiviltä päästämisestä. Tytön kärsittyä vuosikausia kenenkään uskomatta sanomiansa tapahtuneista, koitti päivä jolloin Janie otti henkisesti rikki raadeltuna oikeuden omiin käsiinsä, tämän muodostaessa yhden rankimmista Aerosmithin koskaan julkaisemista teksteistä.

Aerosmithin "Janie's Got A Gun" sijoittui sijalle 803.

802: Bob Dylan - Hurricane

70-luvun puolivälissä vanhan protestilaulajan Bob Dylanin tuotanto oli muotoutunut melko säyseäksi, mutta vuonna -76 julkaistun "Desire"-albumin avauskappaleella koitti jälleen epäkohtien esillenoston aika. Dylan oli perehtynyt noin kymmentä vuotta aiemmin kolme kuolonuhria vaatineesta yökerhoammuskelusta elinkautiseen tuomitun nyrkkeilijän Rubin Carterin kohtaloon, ja vakuuttunut siitä, että mies istui kiven sisässä syyttömänä. Rikospaikkatutkinta oli aikoinaan suoritettu varsin näennäisesti ja Carter oli saanut tuomionsa lähinnä epämääräisen silminnäkijälausunnon seurauksena, Dylanin oltua laulussaan sitä mieltä, että ainoa syy oli nyrkkeilijän ihonväri. Carterin lempinimen "Hurricane" mukaan nimetty laulu oli varsin pitkä ja asiaa riitti. Sikäli kuin sen suhteen olisi ilmennyt ymmärtämisvaikeuksia, rullaavaa toteutusta pystyi kuitenkin helposti seuraamaan, haikean viulunsoiton pehmentäessä Dylanin varsin äkäistä ulosantia kokonaiskuvassa.

Bob Dylanin "Hurricane" sijoittui sijalle 802.

801: Hammerfall - Let The Hammer Fall


90-luvun puolivälissä melodisen metallin kysyntä maailmassa oli melko lailla vähäistä, tässä tapauksessa tietenkin lajia aina suosiva Japani poislukien. Näin kuitenkin myös Göteborgissa, jossa sikäläiset rankempaa musiikkia soittaneet muusikot aika ajoin kokoontuivat HammerFalliksi nimetyn projektin pariin soittelemaan harrastus- ja hauskanpitomielessä 80-lukuiseen perinnemetalliin pohjautunutta materiaalia. Projektista kehkeytyi sittemmin ihan oikea yhtye, ja menestys rupesi rakentumaan vuonna 1998 julkaistulla toisella albumilla "Legacy Of Kings". Edeltävän vuosikymmenen Accept- ja Pretty Maids-vaikutteet olivat kyllä melko vahvasti läsnä, mutta mitäpä siitä, kun välillä oli ehtinyt kasvaa uusi sukupolvi, joka ei välttämättä niin murinalauluista tai äärinopeista kuvioista piitannut. Metallimusiikin peruselementit olivat jälleen kunniassaan, ja niitä löytyi kappaleesta "Let The Hammer Fall", sijoittuen tässä yhteydessä sijalle 801.

800: Alice In Chains - Them Bones

Alice In Chainsin vuonna 1992 julkaisemaa kakkosalbumia "Dirt" ei suotta pidetä grunge-musiikin virstanpylväänä, eikä periaatteessa varmaan väärin olisi sanoa, että luokitus on jopa vähän rajoittava, sen verran eri sävyjä ja vaihtelevuutta kappaleista löytyy. Eipä ollut aivan tavanomaista "normaalimmankaan" rockin piirissä, että kappaletta kuljetetaan tyylilajissa varsin harvinaisella 7/8 tahtilajissa, mutta Alice In Chains sai tämän komeasti toimimaan kappaleessa "Them Bones", joka kaiken lisäksi oli sijoitettu vielä levyn avauskappaleeksi. Eräänlaista jo tavaramerkin tapaista oli kuultavissa myös laulullisista toteutuksista, jotka oli rakennettu ikäänkuin useampaan kerrokseen, ilman että kyse olisi ollut varsinaisista stemmalauluista. "Niillä luilla" viitattiin tietty siihen, mitä itse kustakin jäljelle jää, siinä vaiheessa kun viimeinen kutsu on käynyt.

Alice In Chainsin "Them Bones" sijoittui sijalle 800.

799: Metallica - The Memory Remains

Maailman suosituimman metalliyhtyeen kääntöpuolena tuntuu olevan myös maailman väärinymmärretyimmän yhtyeen asema, tavallaan jo niinkin kaukaa kuin 90-luvun alusta lähtien. 80-luvulla Metallica-fanit kun olivat kutakuinkin yhtenäistä joukkoa, edustihan yhtye itsekin valtavirran ulkopuolta, ja kapinointiin oli helppoa samaistua. Vuoden -91 musta albumi muutti tietysti kaiken, ja siitä lähtien on aina tuntunut löytyvän jokin kulma, josta yhtyeen tekemisiä sormella osoittaa. Ja jollei, aivan kuin jotain huomauttamista tulisi aina keksiä. Vuonna -97 julkaistu albumi "ReLoad" koostui osin edellisen "Load"-albumin sessioista ylijääneestä - tai yhtyeen mukaan tarkoituksella myöhemmin julkaistavaksi äänitetystä materiaalista - jälkeenpäin on kuitenkin ollut todettavissa, ettei kappalevalikoimasta ole kovinkaan moni biisi elinvoimaiseksi osoittautunut. Näihin lukeutuu kuitenkin varsin 70-lukuisen Black Sabbathin hengessä toteutettu kappale "The Memory Remains", johon lisäväriä tuo taustalauluun kutsuttu elämää kokenut laulajatar Marianne Faithfull.

Metallican "The Memory Remains" sijoittui sijalle 799.

798: Ozzy Osbourne - Perry Mason

Siinä missä nyky-Suomessa pallotellaan, olisiko sopiva eläkeikä 65, 70 vai 100 vuotta, Ozzy Osbournelle tämä oli selvää jo vuonna 1993. Hän jäisi eläkkeelle 45-vuotiaana, eli mainitun vuoden loppupuolella lukeman täytettyään ja viimeisteltyään jäähyväiskiertueensa "No More Tours". Joutenolo ei kuitenkaan kauaa jaksanut kiinnostaa, vaan Ozzy ilmoitti ryhtynensä tekemään jälleen biisejä, tällä kertaa yhdessä kitaristi Steve Vain kanssa. Näistä tosin vain yksi päätyi vuonna -95 julkaistulle albumille "Ozzmosis", Vai ei puolestaan lainkaan, vaan kitaraa tuli soittamaan vanha aisapari, Zakk Wylde. Vielä vanhempi aisapari löytyi basson varresta, alkuperäisessä Black Sabbathissa soitinta käsitellyt Geezer Butler. "Ozzmosis"in avauskappaleen "Perry Mason" päähenkilö oli puolestaan vielä kauempaa historiasta, kyseessä kun oli fiktiivinen tv-hahmo, jonka nimistä tv-sarjaa tehtiin 50- ja 60-luvuilla. Mason oli asianajaja, joka jaksosta toiseen sai tutkittavakseen murhan, jolle oli löytyvinään samantien päivänselvä syyllinen motiiveineen, mutta asianlaita ei jaksojen tarinoissa näin tietenkään ollut, näinpä Masonia kaivataan ratkaisemaan tässäkin tekstissä kuuluvia tapahtumia.

Ozzy Osbournen "Perry Mason" sijoittui sijalle 798.

797: Emperor - Thus Spake The Nightspirit

90-luvulla Norjan black metal-tuotanto oli varmasti maailman suurinta väestömäärään suhteutettuna, tai vähintäinkin julkisuusarvoon suhteutettuna, tietyistä oheistoiminnoista johtuen. Emperor-yhtyeen levytysuran alku lykkääntyi juuri näistä syistä tiettyihin tarkoituksiin käytettyjen kiinteistöjen tuhopoltoista saaduista tuomioista, mutta ehti kuitenkin hyvin lajinsa eturiviin vuonna -97 julkaistulla toisella albumillaan "Anthems To The Welkin Dusk". Sirkkelisoundinen ulosanti oli leventynyt käsittämään myös sinfonisia elementtejä, mutta keskeisimpänä kuvaa hallitsi armoton vyörytys kaikin äärimmäisin maustein. Päivänvaloa ei teksteissäkään kuvattu, vaan yön henki hiljaisuudessa vaelsi kappaleessa "Thus Spake The Nightspirit", sijoittuen sijalle 797.

796: Bon Jovi - You Give Love A Bad Name

Vuonna -86 kahdella ensimmäisellä albumillaan kohtalaista sukseeta saavuttaneen Bon Jovin ura muuttui täysin, kun albumin "Slippery When Wet" suosio oletettavasti ylitti vaatimattomimmilleenkin asetetut rimat moninkertaisesti. Vaikka synnytys oli itse yhtyeen, voidaan kätilönä pitää lauluntekijä Desmond Childia, joka oli mukana rakentamassa levyn kahta suurinta hittiä, "Livin' On A Prayer" ja "You Give Love A Bad Name". Viime mainittu julkaistiin myös levyn ensimmäisenä singlenä, todennäköisesti Childin ideoinnin seurauksena hieman erikoisesti toteutettuna, aloittaen suoraan kertosäkeestä ilman säestystä. Kyseessä oli muutoinkin ensimmäinen yhdessä bändin kanssa sommiteltu kappale, johon runko löytyi pöytälaatikkoasteelle jääneestä biisiluonnoksesta "Shot Through The Heart". Childin mielestä moinen kokemus ei vain olisi näyttänyt järin hyvältä kappaleen nimenä, etenkin kun 80-luvun puolivälissä senaattorirouvien tekstivalvontakomissio PMRC ylläpiti tehotarkkailua sanallisista ilmaisuista mahdollisesti esitettäviin reklamaatioihin, näinpä tässä tapauksessa varmuuden vuoksi päädyttiin vähemmän tulkinnanvaraiseen nimeen kappaleen otsikossa.

Bon Jovin "You Give Love A Bad Name" sijoittui sijalle 796.

795: HIM - Gone With The Sin

Jouluksi 1999 ilmestynyt HIMin kakkosalbumi "Razorblade Romance" merkitsi bändille läpilyöntiä Suomessa ja ovenavausta ulkomaille, kun levy seuraavana vuonna julkaistiin manner-Euroopassa ja Englannissa. Hieman kuin kansainväliseen tapaan albumilta julkaistiin Suomessa peräti neljä singleä, joista viimeisin, "synnin viemää", mukaili luonnollisesti vanhaa romanttista klassikkoelokuvaa "Tuulen viemää". "Gone With The Sin"-kappaleen alussa Ville Valo tulee lauluäänineen melko lailla iholle, siitä myös laulaen. Ennen "Razorblade Romancea" HIM tunnettiin Suomessa lähinnä Chris Isaak-koveristaan "Wicked Game", joten bändiä ei täällä oikein goottirockiksi osattu mieltää, mutta vaikkapa Saksassa aina mustiin pukeutuva väestönosa saattoi hyvinkin suopeasti vastaanottaa viestin kalpeasta ihosta ja jäisestä kosketuksesta.

HIMin "Gone With The SIn" sijoittui sijalle 795.

794: Stratovarius - Eagleheart

Lähes kolmen vuoden levytystauolta palannut Stratovarius julkaisi vuonna 2003 kaksikin albumia, "Elements" part 1:n ja 2:n yhdeksän kuukauden välein. Materiaali oli syntynyt vuoden 2002 aikana, kuitenkin siten, että kakkososalla kuultiin vielä ykkösen julkaisun jälkeenkin syntyneitä biisejä. Ykkösosan kappale "Eagleheart" tosin julkistui periaatteessa jo vuoden 2002 puolella singlenä, ollen käytännössä "SOS":n ja "Hunting High And Low"n tapainen helpommin seurattava "radiohitti". Teksti heijasteli koko lailla kaipuuta vapauteen harmaan arjen kahleista, jota ilmava toteutus ja lennokas kertosäe tyylikkään mainiosti tukee.

Stratovariuksen "Eagleheart" sijoittui sijalle 794.

793: Opeth - Demon Of The Fall

70-lukuisen progen ja modernin metallimusiikin yhdistelyyn melko lailla harvalla on ollut joko eväitä tai näkemystä, mutta niitä molempia löytyi jo 90-luvulla Opethilta - tai nokkamieheltään kitaristilaulaja Mikael Åkerfeldtiltä, joka myös pääosin vastasi vuonna -98 julkaistun kolmannen Opeth-albumin "My Arms, Your Hearse" kappaleiden teosta. Åkerfeldtin lähestymistapa ei tuntenut rajoja eikä jäljitellyt muita aikalaisiaan, vaan vanhan 70-luvun progen ystävänä ammensi kuviointia vaikkapa sen aikaisen King Crimsonin kitaroinnista , samaten kuin kappalerakenteissa ei kavahdettu jyrkkiäkään tunnelmanvaihteluita, jotka kaikki osatekijät kuuluvat yhdessä albumin onnistuneimmista kappaleista, "Demon Of The Fall"issa. Opeth ei tällä albumillaan asettunut välttämättä muiden murinalauluorkesterien yläpuolelle, mutta otti melkoisesti etäisyyttä kaavamaisempiin toteutuksiin tyytyneisiin tekijöihin.

Opethin "Demon Of The Fall" sijoittui sijalle 793.

792: Dingo - Levoton Tuhkimo

Keväällä 1984 julkaistu Dingon debyyttialbumi "Nimeni on Dingo" oli alkusoittoa myöhemmin hysteriaksi yltyvälle seurannalle, joka Suomen oloissa osoittautui ainutlaatuiseksi. Toki aiemminkin oli viiltävää kirkumista kotimaisten artistien keikoilla kuultu, mutta eväät olivat tuolloin löytyneet käännöskappaleista tai muualta kotoisin olleista tyylilajeista. Eihän Dingokaan mitään omaa musiikinlajia keksinyt, mutta maan rajojen ulkopuolelta ei tällaista jälkeä olisi voinut tuoda - itse tehdyt kappaleet ja tekstit, joista varsinkin jälkimmäisiin oli helppo samaistua, jos omat kokemukset sensuuntaisia olivat olleet. Tällaisia toivorikkaita "levottomia Tuhkimoita" oli varmasti ties kuinka paljon illasta toiseen, ja yhtä varmasti lohtua toi se, että Neumann tästä tunteesta lauloi yksilöllisen tuntuisesti vastaanottajan sisäistettäväksi.

Dingon "Levoton Tuhkimo" sijoittui sijalle 792.

791: Led Zeppelin - Living Loving Maid

Vuonna 1969 Led Zeppelin oli lähes jatkuvasti tien päällä, alla vain ensialbuminsa, joka tietysti merkitsi melko suppeata valikoimaa soitettavien kappaleiden suhteen lainabiiseilläkin täydennettynä. Tiukan kiertueohjelman lomassa bändi äänitytti uutta materiaalia suunnilleen siellä, missä kulloinkin sattui olemaan, näinpä kakkosalbumi saatiin julki lokakuussa -69 ollen puitteet huomioiden yllättävän onnistunut - sanalla sanoen erinomainen. Kappaleen "Living Loving Maid" kohtaloksi tuli kuitenkin nopea unohdus ainakin bändin itsensä toimesta, kun biisiä ei koskaan soitettu livenä Jimmy Pagen pidettyä sävelmää jokseenkin yksioikoisena, vaikka alkuun oli toimivalta kuulostanut. Täällä oltiin asiasta sikäli eri mieltä, että Led Zeppelinin "Living Loving Maid" sijoittui sijalle 791.

790: Sonata Arctica - Victoria´s Secret

Alusvaatteet on meidän aatteet, ymmärrettiin etenkin ulkomailla melko monessa korvaparissa Sonata Arctican julkaistua singlen "Victoria's Secret" keväällä 2003 edeltämään kolmatta albumiaan "Winterheart's Guild". Kappale ei ollut kuitenkaan mainoslaulu kansainvälisesti tunnetulle naisten aluspukeutumismerkille, eikä tekstistäkään ilmene, millaista vaatetusta yllä on vai onko ensinkään. Napakasti etenevässä laulussa salaisuuden muodostaa entisen taakse jättäminen ynnä elämän hyvien puolien huomioiminen. Mahdolliset viitteet Ruotsin kruununprinsessaan Tony Kakko kiisti vuosikymmen sitten myös tuoreeltaan, joten eipä kai tämä laulu analysoimalla miksikään muutu.

Sonata Arctican "Victoria's Secret" sijoittui sijalle 790.

789: System Of A Down

Yhdeksi tämän vuosituhannen kekseliäimmäksi yhtyeeksi osoittautunut System Of A Down saattoi vuonna 2005 julki kaksikin albumia, joskin samoissa sessioissa äänitettyinä. Näistä ensimmäisenä ilmestynyt "Mezmerize" sisälsi jälleen bändille ominaista luovaa hulluutta, ja paratkoon nyt sitten herra taikka narri, sille on myös kuuliaista kannatusta riittänyt. Kappale "Cigaro" ei ole kuin runsaan kahden minuutin mittainen päräys, joten asiaan mennään saman tien ensin anatomisesti oman pampun koosta rehvastellen, täydentäen lausuntoa vielä peräpään tuotteiden paremmasta tuoksusta ilman kanssa kosketuksiin joutuessaan. System Of A Down ei ole juuri koskaan lyriikoitaan sen tarkemmin selvitellyt, joten tässäkin tapauksessa riittänee totemaus "Cigaro"-kappaleensa sijoittumisesta sijalle 789.

788: Lenny Kravitz - Are You Gonna Go My Way

80-luvun loppuvuosina ei USA:laisissa levy-yhtiöissä ollut helppoa, kun olisi tarvittu kristallipalloa sen näkemiseen, mikä vuoden-parin päästä ihmisiä saattaisi kiinnostaa. Kirjo oli ehtinyt levitä jo varsin laajalle - listoilla pärjäsivät Van Halenin ja Mötley Cruen kaltaiset rockbändit ja toisessa päässä puolestaan vaikkapa Madonna tai Prince. Eritoten uuden aktin lanseeraaminen kysyi jo melkoisia investointeja, siinä missä vielä 70-luvulla oli riittänyt levyjen lähettely radioasemille, klubeille ja lehtiin soiton, keikkojen ja suopeiden arvioiden toivossa. Nyt tarvittiin lisäksi hintavia videoita huomion herättämiseksi, joten näinpä Lenny Kravitzin 80-luvun puolivälissä tarjoama visio funkpohjaisesta rockista, jossa kuuluisi myös 60- ja 70-lukuisia vaikutteita, ei vaikuttanut paperilla kovinkaan lupaavalta sijoituskohteelta. Toisin oli vajaata vuosikymmentä myöhemmin, kun Kravitzin kolmas albumi "Are You Gonna Go My Way" ilmestyi maaliskuussa 1993. Nimikappale sai riemukkaan vastaanoton myös Yhdysvaltain ulkopuolella, ja videokin siitä tehtiin, palkintona Grammy-tunnustus nimenomaan vuoden parhaasta miespuolisen artistin videosta. Itse kappale oli melkoisesti velkaa Jimi Hendrixin perinnölle, ja sisältää muistumia kappaleen "Lover Man" sävelkulusta. Toisaalta ei voi kiistää, etteikö kitaristilaulaja saanut biisiään toimimaan sisältönsä mukaisesti, houkutellen vastausta kysymykseensä, voisivatko tiet olla samansuuntaisia

Lenny Kravitzin "Are You Gonna Go My Way" sijoittui sijalle 788.

787: Linkin Park - What I've Done

Linkin Parkin julkaistua melkoiseksi menestykseksi osoittautuneen debyyttialbuminsa "Hybrid Theory" loppuvuodesta 2000 menoa ja vientiä riittikin siitä eteenpäin melkoisella aikataululla, Neljää vuotta myöhemmin, kun välillä oli julkaistu toinen albumi "Meteora", päätti Linkin Park vetää henkeä "jonkin aikaa", eli siinä mielessä klassinen tapaus, kun ensin on muutaman vuoden yrittänyt tehdä itseään tykö ja siinä tuhansien muiden yrittäjien joukosta onnistunut, saattoi pienimuotoisen tauon viettääkin hyvällä omallatunnolla. Vuonna 2007 julkaistun albumin "Minutes To Midnight" eteen julkaistu single "What I've Done" oli soundipuolen osalta yllättävän pelkistetty, tavallaan korostaen kertomusta siitä, kuinka on jääty miettimään mitä on joskus tullut tehdyksi ja pyrkiä pyyhkimään mielestään ainakin ne pahimmin mieltä painamaan jäänet töyssyt, toisin sanoen itse kunkin samaistuminen aiheeseen ei tässä millään muotoa vaikeuksia tuota.

Linkin Parkin "What I've Done" sijoittui sijalle 787.

786: Sturm Und Drang - Molly The Murderer

Keväällä 2007 Suomessa esittäytyi varsinainen bänditulokas, tuolloin 15-16-vuotiaista soittajista koostunut Sturm und Drang, jonka raikkaasti polkenut kappale "Rising Son" kuului myös kohtalaisen säännöllisesti tuolloin vastikään aloittaneen Radio Rockin taajuuksilla. Debyyttilabumin otsikko "Learning To Rock" antoi ymmärtää, että melko lailla tässä vielä aloittelijoita oltiin, vaikka jälki kuulosti jo kuin pitempään alalla olleilta. Vastakaikuakin tekemisille tuli, kun levymyynti ylitti platinarajan - ei siis lainkaan hassummin ensilevyksi. Toisella albumilla "Rock 'n Roll Children" jatkettiin siitä, mihin opintovaiheissa oltiin jääty, mutta sen jälkeen yhtye päätti pitää pienen tuumaustauon, joka levyjulkaisujen osalta venyi aina viime syksyyn saakka, jaksoon mahtui myös pari miehistönvaihdosta. "Graduation Day"-albumin eteen julkaistu single "Molly The Murderer" oli tällä kertaa kaihoisa balladi, sisältäen kuitenkin tunnistettavat Sturm und Drang-ainekset. Niihin olennaisena tekijänä sisältyy Andre Linmanin lauluääni, jossa on jotain selittämätöntä, vetoavaa nöyryyttä, jota suomalaisessa kansanluonteessa on hyveenä tavattu pitää. Ei tietenkään kaikissa tapauksissa, mutta tässä toimien.

Sturm und Drangin "Molly The Murderer" sijoittui sijalle 786.

785: Black Sabbath - Fairies Wear Boots

Black Sabbath päätti toisen albuminsa "Paranoid" kappaleeseen "Fairies Wear Boots", joka ei varsinaisesti ollut mikään loppukevennys, mutta kuulosti tässä yhteydessä jollain lailla vähemmän särmikkäältä teokselta. Sinänsä se ei ollut mikään ihme, olihan albumilta tähän mennessä kuulunut jo sen verran rankkaa soitantaa nimikappaleen, "War Pigs"in ja "Iron Man"in muodossa. Kappaleen johdanto soitetaan hieman kuin jamihengessä ennen lauluosuuksien alkamista, tekstien tultua kirjoitetuksi Geezer Butlerin ja Ozzy Osbournen toimesta. Butler viittasi keijukaisilla ikätovereihinsa, joilla oli hyvin lyhyiksi leikatut hiukset tai ei karvoitusta päälaella lainkaan, siinä missä Black Sabbathin jäsenistöllä tukat olivat kasvaneet hyvinkin yli silloisten normimittojen, aikaansaaden "neidit"-tyyppistä kuittailua maihinnoususaappaita pääasiallisina jalkineinaan käyttäneiltä työväenluokan edustajilta. Ozzylla keijukaiset näyttäytyivät niissä yhteyksissä, jolloin päätä oli sekoitettu hieman muullakin kuin hiusharjalla, saaden laulun päätteeksi tohtorilta selvityksen, mistä näyt johtuivat.

Black Sabbathin "Fairies Wear Boots" sijoittui sijalle 785.

784: Kiss - Tears Are Falling

Kissin 80-lukuisen kasvojenpesun jälkeen levytystahti jatkui varsin tiiviinä, kun vuoden -83 "Lick It Up"-albumin jälkeen jo seuraavana vuonna ilmestyi uusi "Animalize", ja edelleen vuonna -85 "Asylum"-otsikon saanut täyspitkä. Viime mainitulta singleksi lohkottu "Tears Are Falling" oli edeltäjistään poiketen mollivoittoisempi kuin vastaavissa merkeissä lohkotut "Lick It Up" ja "Heaven's On Fire", tavallaan "Asylum" vaikutti jollain lailla muutenkin synkemmältä kokonaisuudelta, liekö tähän vaikuttanut kitaristi Mark St. Johnin hyvin lyhyeksi jäänyt ura Kississä sairastuttuaan nivelreumaan, jonka seurauksena mies joutui jättämään yhtyeen. Tilalle tullut Bruce Kulick vaikuttikin kokoonpanossa sitten pitempään.

Kissin "Tears Are Falling" sijoittui sijalle 784.

783: Sonata Arctica - Kingdom For A Heart

Sonata Arctican vuonna 1999 julkaisema debyyttialbumi "Ecliptica" sisälsi koko lailla vauhdikkaasti poljettua power metallia, jotenkin silti saman tien kotoisan tuntuisesti, jos vertasi vaikkapa saman alan saksalaisiin jyrääjiin. Osasyynä tähän oli Tony Kakon melodiain käsittely, joissa mentiin mollivoittoisesti, muttei kuitenkaan millään lailla "vaarallisen uhittelevasti". Jos mielikuvituksen sallisi hieman laukata, niin "Kingdom For A Heart"-kappale olisi saattanut hitaammin toteutettuna toimia vaikkapa iskelmätyyppisenä ratkaisuna, täsmennettäköön kuitenkin, että vain osin. Mutta nämä olivat niitä pieniä yksityiskohtia, joilla tuntuma saatiin heti ensilevyllä luoduksi ja perille viedyksi.

Sonata Arctican "Kingdom For A Heart" sijoittui sijalle 783.

782: The Who - Who Are You

The Who'n vuonna 1973 julkaiseman mestarillisen "Quadrophenia"-rock-oopperan jälkeen bändin takki vaikutti melko lailla tyhjenneen, kun paria vuotta myöhemmin julkaistu albumi "The Who By Numbers" ei juurikaan sisältänyt yhtä ikimuistettavaa materiaalia, bändin ollessa muutenkin henkisesti tuuliajolla keskenään. Seuraavaa The Who-albumia saatiinkin odottaa aina vuoteen 1978 saakka, jolloin punk oli tehnyt läpimurtonsa, ja tavallaan The Who oli nostettu alan eräänlaiseksi kummisetäyhtyeeksi. Näinpä yhtye ikäänkuin kysyi itseltään albumin otsikolla, keitä olemme, sanaleikin sisältäen ja ymmärtäen, että punk-yhtyeet olivat sen ajan uusia kapinallisia, siinä missä The Who oli ollut vastaavassa asemassa 60-luvun puolivälissä. Minkäänlaista paluuta juurille ei Who kuitenkaan tehnyt, vaan omannäköisensä levyn trendeistä piittaamatta. Levyn nimikappale päätyi sittemmin paria vuosikymmentä myöhemmin myös amerikkalaisen CSI-tv-sarjan tunnussäveleksi.

The Who'n "Who Are You" sijoittui sijalle 782.

781: Mustasch - Damn It's Dark

Vuonna 2009 viidennen albuminsa julkaissut Mustasch oli tätä ennen kokenut ensimmäiset lähes vuosikymmenen kestäneen uransa miehistönvaihdokset, kun kitaristi Hansson ja hieman myöhemmin rumpali Hansson katsoivat aikansa koittaneen yhtyeen suhteen. Uudistuneen miehistön ensimmäinen albumi sai otsikokseen vain "Mustasch", Ralf Gyllenhammarin perustellessa valintaa sillä, että kyseessä oli tavallaan bändin uusi alku ja rockhistoriassahan usein yhtyeiden ensialbumit olivat olleet vain yhtyeiden nimisiä.
Suurempaa muutosta Mustasch-musiikkiin eivät vaihdokset merkinneet, päinvastoin nokkamies Ralf Gyllenhammar totesi bändin olevan paremmassa iskussa kuin koskaan. "Aiemmilla albumeilla oli kullakin pari ässäbiisiä, muutama hyvä biisi, ja loput sitten vähän sitä sun tätä. Tällä levyllä kaikki ovat tasaisen hyviä. Tai huonoja, riippuen itse kunkin kuulijan antennien asennosta", paistatteli Ralf. "Damn It's Dark"- kappale oli ainakin perinpohjaista Mustasch-rytyytystä, ja valaistuksen vähäisyyden harmittelu johtui tietenkin päättyneen ihmissuhteen jälkeisestä tunnetilasta. Yksi sydän oli jälleen saatu särjetyksi rock'n'rollin yli puolivuosisataisessa historiassa.

Mustaschin "Damn It's Dark" sijoittui sijalle 781.

780. Billy Talent - Rusted From The Rain

Billy Talent-yhtye oli ollut muodossa jos toisessa ja eri nimilläkin toiminnassa jo vuosikymmenen, ennen kuin viralliseksi katsottava debyyttialbumi "Billy Talent" julkistui syksyllä 2003. Täsmälleen sama kokoonpano oli jo viittä vuotta aiemmin julkaissut omakustannealbumin "Watoosh!", tuolloin vielä nimellä Pezz. Bändin esittämässä musiikissa oli kuitenkin ollut melkoisia heilahteluita tyylilajien suhteen. Vuonna 2009 julkaistulla kolmannella albumillaan "Billy Talent III" bändin musiikissa oli jo perinteisiä rocksävyjä, vaikka punk-perimä siellä aika ajoin pilkottaakin. Biiseissä oli panostettu tarttuvuuteen, eikä ehkä niinkään särmikkyyteen. Muunmuassa Pearl Jamia, Bruce Springsteeniä ja AC/DC:tä tuottaneella Brendan O'Brienilla lienee ollut osasyynsä tähän.
Levyn ensisinglestä "Rusted From The Rain" tuli samalla yksi levyn tunnetuimmista kappaleista, jonka kertosäe ei montaa toistoa vaadi päähän kiinnittyäkseen. Biisin sisältämä tarina sinänsä oli ties kuinka mones versio siitä, kun ihmissuhteessa vedetään matto alta. Samalla tietenkin monen kokemuksia heijastava.

Billy Talentin "Rusted From The Rain" sijoittui sijalle 780.

779: David Bowie - Starman

Vuodeksi 1972 David Bowie oli kehitellyt eräänlaisen teema-albumin, jonka perusideana oli ihmiskunnan tietoisuus kaikenlaisen elämän loppumisesta viiden vuoden kuluttua luonnonvarojen ehtymisestä johtuen. Ziggy Stardust-hahmo olisi kuitenkin tuleva täksi ajaksi Marsista luomaan toivoa, rauhaa ja rakkautta. Myös vapaan seksin ja tajunnanlaajentajien estottoman käytön kannalta. Bowie ei tässä vaiheessa uraansa ollut kuitenkaan kovin tunnettu, vaikka julkaisemansa albumit olivatkin myönteisiä arvioita saaneet. Kaupallinen menestys ei kuitenkaan kummoista ollut, kunnes albumi "The Rise and Fall Of Ziggy Stardust And The Spiders From Mars" ilmestyi kesäkuussa 1972 jäljen ollessa kauttaaltaan loistavaa. Rockhistoriassa ei ole tungokseksi saakka albumeita, missä ei olisi yhtään täytekappaleelta kuulostavaa esitystä, mutta niinpä vain tämä Bowie-albumi on täyttä tavaraa alusta loppuun ja ilman muuta miehen yksi keskeisimpiä teoksia pitkällä urallaan. Paria kuukautta ennen albumia julkaistu single "Starman" oli jäädä pitkäsoitolta pois, koska Bowie ei katsonut sen oikein sopivan kokonaisuuteen. Levy-yhtiössä oltiin kuitenkin sitä mieltä, että biisin tulee olla paitsi albumilla, myös sen pilottisingle. Pari "Starman"-esitystä Englannin tv:ssä riittivätkin sitten tekemään Bowien kertaheitolla tunnetuksi Iso-Britanniassa, ja pikkuhiljaa myös muualla maailmassa tämä lahjakas lauluntekijä löi itsensä lopullisesti läpi.

David Bowien "Starman" sijoittui sijalle 779.

778: Disturbed - Indestructible

Vuonna 2007 Disturbed-vokalisti David Draimanilla ei mennyt kovin hyvin. Mies oli joutunut moottoripyöräonnettomuuteen, ja menetti loputkin ajopeleistään, kun kotipihan autotalli paloi maan tasalle. Ihmissuhteissakin oli esiintynyt ilmakuoppia ja kaiken päälle pitkään vinossa ollut nenän asentokin piti suoristaa kohdalleen.
Näinpä Draiman päätti, että seuraavan albumin otsikkoon tulisi henkilökohtainen toteamus siitä, että kolhittu ja murjottu on, mutta tällaiset pikkuseikat eivät menoa pysäytä. "Indestructible" olikin tässä suhteessa osuva nimi albumille. Sen nimikappaleen Draiman omisti kenpäties hieman yllättäen USA:laisille sotilaille, jotka palvelivat kaukana "siellä jossain". Tavanomaisestihan rockpiirejä on tavattu pitää yhteisöinä, joissa ei nyt suoranaisesti olla kannattamassa mainitunkaltaista toimintaa, mutta muutamia poikkeuksiakin toki löytyy. Samalla Draiman halusi muistaa musiikkibisnestä, koskapa niin monen kaverinsa bändit olivat aluksi olleet toivoa täynnä ja sittemmin vain kadonneet jäljettömiin. Miksi Disturbedista tuli sitten yksi 2000-luvun suosituimmista akteista kotimaassaan USA:ssa, osan vastauksesta voi löytää tämän kappaleen nimestä, merkiten särkymätöntä.

Disturbedin "Indestructible" sijoittui sijalle 768.

777: ZZ Top- Got Me Under Pressure


Vuonna 1981 ZZ Top julkaisi seitsemännen albuminsa "El Loco", jolla bändin verevä boogierock soi edelleen napakasti, ja samalla periaatteella ryhdyttiin työstämään myös seuraavaa albumikokonaisuutta. Billy Gibbonsin jäätyä yksin viimeistelemään materiaalia, äänittäjä Linden Hudson esitteli Gibbonsille tuolloin uusien syntetisaattoreiden ja rumpukoneiden mahdollisuuksia, joista kitaristilaulaja innostuikin kovasti, jopa niin, että "Got Me Under Pressure"-kappaleen valmiiksi äänitetyt pohjat häivytettiin kutakuinkin täysin, ohjelmoitujen koneiden vastatessa uudesta taustoituksesta. Näinpä kuin sattuman kautta ZZ Top-soundi saatiin päivitetyksi 1980-luvulle, sillä seurauksella, että "Eliminator"-albumista tuli bändin tähän saakka menestynein albumi USA:ssa yli 10 miljoonan kappaleen myynnillään.

ZZ Topin "Got Me Under Pressure" sijoittui sijalle 777.

776: Radiohead - Creep

Brittiläisen Radiohead-yhtyeen kappale "Creep" oli julkistunut ensimmäisenä singlenään jo vuoden 1992 puolella, sisältyen myös seuraavan vuoden debyyttialbumilleen "Pablo Honey". Kumpaakaan levyä ei julkistuessaan mainittavammin myyty, eikä Englannin yleisradioyhtiö BBC:kään halunnut singleä soittaa, syyksi ilmoitettiin sen ylenpalttisen masentava tunnelma. Oikeampi veruke lienee kuitenkin ollut se, ettei biisiä haluttu soittaa siinä useamman kerran lauletun "fucking"-sanan vuoksi. USA:han vietynä Radiohead osui kuitenkin otolliseen grunge-maaperään, MTV:nkin pyörittäessä tiuhaan "Creep"istä tehtyä videota. Tosin laulun sanoista osuus "something fucking special" oli korvattu sanoilla "something very special".

Radioheadin "Creep" sijoittui sijalle 776.

775: Reckless Love - Hot

80-lukuisesta glam rockista aineistonsa ulkonäköä myöten ammentaneen Reckless Loven toissa vuonna julkaistu albumi "Animal Attraction" linjautui debyyttiään jonkin verran popimmalle puolelle, sinänsähän yhtyeen julkisuuskuvassa ei muutenkaan ollut minkäänlaista Guns N' Roses- tai Mötley Crüe-tyylistä dekadenssia, joten toteutuksessa on panostettu ennemminkin hyväntuulisuuteen kuin kadun särmikkäämmällä puolella taivaltamiseen. Näinpä "Hot"-kappaleen kuumotus ei välttämättä johdu läheiskontaktista, vaan vaikkapa Kalifornian lämmöstä, joissa olosuhteissa biisin video käytiin kuvaamassa, ja muutoinkin, kesäänhän tämä kappale kuuluu jos mihin.

Reckless Loven "Hot" sijoittui sijalle 775.

774: Guns N' Roses - Live And Let Die

Vuonna 1973 James Bond-elokuvien sarjassa tapahtui näkyviä ja kuuluvia muutoksia, kun Sean Connery luopui luvastaan tappaa ja agentin roolin otti hoitaakseen Roger Moore. Samoin "Live And Let Die"-elokuvan tunnussävelestä vastasi ensi kertaa joku muu kuin John Barryn työryhmä toimeksiannon kohdistuttua Paul McCartneyyn, joka nimesi luomistyön toiseksi osapuoleksi puolisonsa Lindan. Monikerroksisesta orkesterisovituksesta vastasi vanha Beatles-tuottaja George Martin. Kahdeksaatoista vuotta myöhemmin Guns N' Roses julkaisi oman, jos kohta pitkälti alkuperäistä toteutusta myötäilleen versionsa, josta tehtiin myös kuvitettu näkemys. James Bond-hahmon kanssa sillä ei ollut kuitenkaan minkäänlaista kytkyä, vaan videossa näytettiin livetaltiointia bändin konsertista höystettynä vanhoilla valokuvilla.

Guns N' Rosesin versioima "Live And Let Die" sijoittui sijalle 774.

773: Anthrax - Among The Living

Vuonna -84 ensialbuminsa "Fistful Of Metal" julkaissut Anthraxin kokoonpano koki lähes samantien kuuluvia muutoksia, kun basisti Danny Lilker poistettiin ryhmästä motivaatiossa tapahtuneen vähenemisen vuoksi, jolloin bändin roudari Frank Bello sai tilaisuutensa. Vokalisti Neil Turbin joutui puolestaan tekemään tilaa Joey Belladonnalle, joista jälkimmäinen vaihdos osoittautuikin merkittäväksi. Vuonna -85 julkaistu albumi "Spreading The Disease" nosti Anthraxin jo thrash metallin eturintamaan, mutta vielä ilkeämpää oli tulossa. Vuonna 1987 julkaistu kolmas albumi "Among The Living" oli jo sen tason näyttö, että surutta voidaan puhua kulmakiveen hakatusta virstanpylväästä. Nimikappale aloitti koko albumin ollen melkoinen perusteos thrash metallin saralta. Kuvaan kuului biisin eräänlainen puolentoista minuutin mittainen sisäinen intro, jonka jälkeen tahtia kiihdytetään ja valjastetaan varsinaiset riffihevosvoimat käyttöön. Oma säännönmukaisuutensa oli myös sillä, että laulumelodia vaeltelee jossain aivan muualla kuin mihin soinnutukset viittaisivat. Tekstiin innoituksen lähde oli löytynyt Stephen Kingin kirjoissa esiintyneestä Randall Flaggista, jonka ainoa missio maailmassa oli aikaansaada sekasortoa ja hävitystä, elävien keskellä.

Anthraxin "Among The Living" sijoittui sijalle 773.

772: Danko Jones - First Date

Me rakastamme teitä, Suomi, ja toivomme näkevämme teidät pian uudestaan, kuuluu usein lavalta ulkomaisten taiteilijavieraidenn päättäessä esitystään. Danko Jonesin tapauksessa tämä ei ole ollut pelkkää tyhjää sanahelinää, koskapa kanadalaiskolmikko on tällä vuosituhannella heittänyt Suomessa lähes kolmekymmentä keikkaa, ja tuskinpa ne vielä siihen jäävät. Ensimmäistä kertaa ei kuitenkaan enää koskaan voi tulla, mutta siitä Danko Jones lauloi vuonna 2006 julkaistulla albumillaan "Sleep Is The Enemy". Tämän ensideitin puitteet olivat varsin perinteiset, ensin mentäisiin elokuviin, sen jälkeen illalliselle, jonka tultua viimeistellyksi pieni jaloittelu kuunvalossa kuului yhtä lailla rituaaleihin, mutta yksi huolenaihe mieltä painoi, josko jo ensitapaamisella huulet kohtaisivat. Sitä Danko Jones jaksoi tivata kappaleessa "First Date", joka sijoittui sijalle 772.

771: Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus - Rajaton Rakkaus

Vielä vuonna 2000 suomen kieli ja metallimusiikki olivat olleet varsin etäällä toisistaan, ainakin menestykseen asti johtaneen vastaanoton osalta. Timo Rautiainen & Trio Niskalaukausta ei puolestaan olisi muulla kielellä voinut kuvitella laulavan, sen verran perisuomalaiselta yhtye kuulosti jo muutenkin. Varsinkin synkältä vuonna 2000 julkaistulla albumilla "Itku pitkästä ilosta". Avauskappale "Rajaton rakkaus" perustui tositapahtumiin, jossa suomalaismies oli avioitunut virolaisen morsiamen kanssa, mutta viimeksi mainittu ei kuitenkaan halunnut muuttaa Suomeen, eikä sulhanen puolestaan viihtynyt hieman etelämpänä, joten yksin kotimaahansa palattuaan ajatteli, että oli tullut yrittäneeksi haukata liian suurta palaa, päätyen henkilökohtaisen lopullisen ratkaisun tekemiseen, siinäkään kuitenkaan onnistumatta.

Timo Rautiainen & Trio Niskalaukauksen "Rajaton rakkaus" sijoittui sijalle 771.

770: Neil Young - Heart Of Gold

Vuonna 1971 Neil Young sai kiusalliseksi seuralaisekseen välilevyn pullistuman, aikaansaaden varsin kivuliaita selkäkipuja. Kun superkokoonpano Crosby, Stills, Nash & Yaungin toimintakin näytti olevan hiipumaan päin, ryhtyi Young valmistelemaan uutta soololevyä. Sähkökitaran soitto osoittautui selkävaivoista johtuen kuitenkin hankalaksi, kun sitä yleensä tulisi seisaallaan soittaa, ja jos plektra sattui tipahtamaan lattialle, ei Youngin selkä taittunut nostamaan sitä takaisin ylös. Näinpä mies otti käteensä akustisen kitaran, jota saattoi yhtä hyvin soittaa istualtaan, ja tästä syystä myös vuonna -72 julkaistu albumi "Harvest" oli yleisilmeeltään koko lailla rauhallinen. Levyn tunnetuimmaksi kappaleeksi kohosi herkkä rakkauden haikailutunnustus "Heart Of Gold", jossa Young on ollut etsimässä kultaa jonkun sydämestä, sitä kuitenkaan vielä löytämättä. Singleksi lohkottuna laulu ostettiin USA:n listaykköseksi, tässä tilastossa toistaiseksi ainoaksi sellaiseksi miehen uralla, joka ei suoranaisesti koskaan ole ollut millään muotoa hittihakuinen.

Neil Youngin "Heart Of Gold" sijoittui sijalle 770.

769: Eternal Tears Of Sorrow - Tears Of Autumn

Vuoden 2003 alkajaisiksi Eternal Tears Of Sorrow ilmoitti lopettavansa toimintansa julkaistuaan neljä albumia. Surun kyyneleitä ei yhtyeen ulkopuolella välttämättä vuolaasti vuodatettu ainakaan levyjen myyntilukujen perusteella, kun ainoaksi listanoteeraukseksi jäi neljännen albuminsa "A Virgin And A Whore" viikon mittainen näyttäytyminen juuri ja juuri Top 40:ssä, sijalla 39. Parin vuoden tuumaustauon ja parin miehistönvaihdoksen jälkeen Eternal Tears Of Sorrow ryhtyi kuitenkin työstämään uutta materiaalia, joka vuonna 2006 julkistui albumin "Before The Bleeding Sun" muodossa. Mahtipontisempi äänimaailma taustakuoroineen oli ottanut tilaa murinalauluilta, ja samaa sinfonista tunnelmaa oli tarjolla myös vuonna 2009 julkistuneella pitkäsoitolla "Children Of The Dark Waters". Singlenäkin julkaistun "Tears Of Autumn Rain"in teksti huokui yksinäisyyttä, pelkoa ja raivoakin, joista viimeksimainittu emootio sai loppua kohden kuitenkin väistyä, kuin alleviivaten sen tarpeettomuutta mielentilan kohentajana.

Eternal Tears Of Sorrown "Tears Of Autumn Rain" sijoittui sijalle 769.

768: Kiss - I Love It Loud

Vuonna 1982 Kiss paikkasi melko lailla muutamalla edellisellä albumilla kolhiintunutta mainettaan julkaisemalla albumin "Creatures Of The Night", merkiten paluuta 70-lukuisiin hard rock-soundeihin, joita Kissin leipälajina oli opittu pitämään. Levyn valmistelu oli puolestaan ollut hieman takkuista, kun Ace Frehley ei kitaroineen ollut kovinkaan tiiviisti muiden mukana, ja kuten myöhemmin ilmeni, ei soittanut levyllä lainkaan, vaikka kansikuvassa hahmonsa vielä näkyikin. Sessiopohjalta kitaroinut, sittemmin varsinaiseksi jäseneksi korotettu Vinnie Vincent oli omalla sävellyspanoksellaan mukana Gene Simmonsin ideoimassa areenalaulatuksessa "I Love It Loud", soittaen myös soolokitarat kappaleeseen. Singleksi lohkottuna biisi ei USA:n tai Britannian kärkisijoja hätyytellyt, mutta tässä vaiheessa tärkeintä olikin palauttaa usko Kissin tekemisiin, niitä isompia hittejä kun tulevaisuus olisi jälleen mukanaan tuova.

Kissin "I Love It Loud" sijoittui sijalle 768.

767: Dr. Feelgood - She Does It Right

70-luvun puoliväliin mennessä rockmusiikki oli ehtinyt kehittyä suuntaan jos toiseen, vähemmän oli taaksepäin katsottu ja toisinaan saattoi vaikuttaa siltä, että aina vain oli pyrittävä keksimään jotain uutta kehityksen itsensä vuoksi. Täysin päinvastaisista lähtökohdista ponnisti Lontoon liepeillä sijaitsevalla Canvey Islandilla 70-luvun alkupuolella perustunut Dr. Feelgood, jonka ohjelmisto koostui 60-lukuisesta rhythm & blues-henkisestä musisoinnista. Tammikuussa 1975 julkaistun ensialbumin "Down By The Jetty" avauskappale "She Does It Right" oli ehditty julkaisemaan singlenä jo edellisvuoden puolella, mutta siinä vaiheessa kappale ei myyntilistoille noussut. Bändin livekeikat osoittautuivat kuitenkin varsin hikisiksi ja railakkaiksi elämyksiksi, melko lailla viihdyttävää nähtävää oli myös ilmeettömänä ympäri lavaa poukkoilleen kitaristi Wilko Johnsonin elehtiminen soitannollisestikin erikoisella tavalla komppia ja sooloja yhtäaikaisesti jauhaen. Dr. Feelgood ei millään muotoa ollut kehittämässä mitään täysin uutta, mutta osoitti sen, että vanhojakin aineksia voitiin lähestyä uusin ilmein.

Dr. Feelgoodin "She Does It Right" sijoittui sijalle 767.

766: Judas Priest - Metal Gods

80-luvun alku osoittautui Britanniassa varsin vavisuttavaksi, kun brittimetallin uudeksi aalloksi nimetty metallikansannousu ryhtyi valtaamaan asemiaan niin bändien kuin yleisönkin keskuudessa. Kaikille osapuolille tämä ei tietenkään ollut mikän ideaalitilanne, etenkään heille, jotka "ansiokkaasti" olivat jo koko edellisen vuosikymmenen pyrkineet valistamaan harhaanjohdettuja musiikinkuuntelijoita "hevin" yleisestä typeryydestä ynnä yksi-ilmeisyydestä. Tällaisista lausunnoista oman osansa oli ehtinyt saada Judas Priest, mutta takaisinmaksun hetki koitti vuoden 1980 albumilla "British Steel", jota ostettiin brittien albumitilastossa korkeimmillaan sijalle 4 saakka. Levylle sisältynyt kappale "Metal Gods" ei alunperin viitannut yhtyeeseen itseensä, vaan tekniikan kehitykseen, jossa robotit olisivat pian orjuuttamassa ihmiskuntaa kaapattuaan komennon itselleen.

Judas Priestin "Metal Gods" sijoittui sijalle 766

765: Metallica - The Thing That Should Not Be

Kun Metallica oli avannut vuoden -86 albuminsa "Master Of Puppets" kappaleilla "Battery" ja "Master Of Puppets" saattoi kolmanneksi sijoitettu kappale "The Thing That Should Not Be" ensin alkuun kuulostaa hieman päämäärättömältä löntystelyltä, mutta oikeastaan biisi oli jopa kiusallisen salakavalasti vaaniva ja etenevä esitys, joka ei lopuksi kuitenkaan johtanut mihinkään ratkiraastavaan ratkaisuun. Kappaleen nimi viittasi H.P. Lovecraftin kirjalliseen Ktulu-hahmoon, joka jo edeltäneellä "Ride The Lightning"-albumilla oli ollut instrumentaalisti esillä sävelmässä "The Call of Ktulu", tarkoittaen tässä yhteydessä siis "sitä, jonka ei pitäisi olla olemassa". Biisin tekstistä taisi myös muuan Suomessa 90-luvun alussa perustunut yhtye Hybrid Children napata nimensä.

Metallican "The Thing That Should Not Be" sijoittui sijalle 765.

764: Coldplay - Viva la Vida

Coldplayn asema rock-kartalla on varmasti äärilaidalla, jos musiikinlajin ydinhajuksi käsittää hien, mallasjuomien tai viljasta tislattujen nesteiden tuoksut koko lailla vuosikymmenten ajan käytettyjen kolmen soinnun taktiikalla soitettuina. Sikäli, kuin haussa olisivat muunlaiset elämykset, yhtye on tarjonnut taidokkaasti rakennettuja kappaleitaan kuultavaksi osapuilleen tämän vuosituhannen alusta saakka. Vuonna 2008 julkaistun "Viva la Vida or Death and All His Friends"-albumin vain sen "eläköön elämä"- espanjankielisellä ilmaisulla nimettyä kappaletta ei kovin montaa sekuntia tarvitse kuunnella, kun vaistoaa kyseessä olevan brittiyhtyeen, hienostuneen sellaisen ja Chris Martinin äänestä nimenomaan Coldplayn. "Viva la Vida"n teksti lähentelee jo runoutta, joten tälläkään puolella ei tyydytä vonkaamaan tai haikailemaan. Näillä eväillä yhtye ei tietenkään aivan jokaisen sydämen valituksi tule, mutta vastaanottavaisia on riittänyt, tunnustuksena vaikkapa vuonna 2009 jaettu Grammy-palkinto vuoden parhaasta rock-albumista.

Coldplayn "Viva la Vida" sijoittui sijalle 764.

763: Motörhead - Born To Raise Hell


Motörheadin - siis käytännössä Lemmyn jouduttua 80-luvun jälkipuoliskolla kahnauksiin levy-yhtiönsä kanssa sai mies vihdoin sopimuksen isolle USA:laiselle Epic-yhtiölle, mutta vuonna 1992 julkaistua albumia "March ör Die" oli ymmärrettävistä syistä vaikeata markkinoida grunge-helteillä eikä levy kokonaisuudessaankaan ollut aivan onnistunein mahdollisin. Seuraavalla albumilla "Bastards" Lemmy palasi tosiasioiden pariin, mistä kaikki oli lähtenyt, tuloksena kappale "Born To Raise Hell", joka sai lisäkuuluvuutta elokuvassa "Airheads", jossa Lemmyllä oli lyhyt cameo-roolikin. Biisin laulullista osuutta oli soundtrackilla levennetty ottamalla mukaan Ice-T ja Ugly Kid Joe-vokalisti Whitfield Crane, mutta epäselväksi ei jäänyt se, kenen suusta ilmoitus jo syntymänsä yhteydessä saadusta tehtävästä kuulosti vakuuttavimmalta.

Motörheadin "Born To Raise Hell" sijoittui sijalle 763.

762: Ozzy Osbourne - Let Me Hear You Scream

Ozzy Osbournen elämäntarina lienee yksi rock-maailman tunnetuimpia niin päihde- ja huumehöyryissä vietettyine toilailuineen kuin varsinaisen musiikkinsakin osalta. Ja siinä keskipisteessä sympaattisen oloinen raakkuja vain ikäänkuin ihmettelee, että tällaistahan se elämä on. Välistä myötä- ja välistä vastamäkeä, mutta loppujen lopuksi aina jaloilleen päätyen. Vuonna 2010 julkaistu albumi "Scream" ei välttämättä tuonut taiteilijakuvaan mitään uutta, mutta eipä se Ozzylle niin tärkeätä ollut, ymmärtäen, ettei uutta "Paranoidia" tai "Mr. Crowleya" voi enää noin vain teettää. "Scream"-albumi oli periaatteessa vain omakohtainen testi, että albumillinen lauluja vielä syntyy, ja saahan niitä sitten tietysti arvostella miltä kantilta ikinä haluaa. Mutta jos nämä analyytikot saapastelisivat lavalle Ozzyn lailla pyytäen "Let me hear you scream", voisi hyvin olla, että aniharva jos kukaan siihen vastaisi".

Ozzy Osbournen "Let Me Hear You Scream" sijoittui sijalle 762.

761: Down - Stone The Crow

Vuonna -95 debyyttialbuminsa "NOLA" julkaissut yhdistelmä Down oli tosiaan yhdistelmä muissa yhtyeissä tunnetuiksi tulleista muusikoista, vokaaleissa Panteran Phil Anselmo, kitarassa Corrosion Of Conformityn Pepper Keenan ynnä Crowbar-miehet Kirk Windstein ja Jimmy Bower. Kaksi ensinmainittua vastasivat pääosin levyillä kuulluista pohjimmiltaan southern rock-henkisistä biiseistä, joihin oli kylläkin lisätty melkoisen jykeviä höysteitä. Ilman tuolloin suosionsa huipulla ratsastaneen Panteran Phil Anselmon läsnäoloa Downin jäsenten New Orleans/Louisiana-juurten mukaan nimetty albumi olisi saattanut jäädä vähemmälle huomiolle, mutta toisaalta Anselmo levyn myös elämään sai, kohtuuleppoisana etelänrokkina käynnistyvän "Stone The Crow"-kappaleen ollessa siitä hyvänä osoituksena, tunnelmasta toiseen.

Downin "Stone The Crow" sijoittui sijalle 761

760: Kolmas Nainen - Tästä Asti Aikaa

Vuonna 1986 ensialbuminsa julkaissut Kolmas nainen osui sinällään kysyttyyn suomirock-boomiin, mutta yhtyeeseen itseensä oli monella aluksi jollain lailla vaikeata suhtautua. Pauli Hanhiniemen tekstien syvintä olemusta oli kenties hankala hahmottaa, ja soitannollinen anti koettiin jollain lailla vähätellen "b-luokan Eppu Normaaliksi". Omaa ilmettä rupesi kuitenkin löytymään vuonna -89 melkoiseksi hitiksi kohonneen "Äiti pojastaan pappia toivoi"-laulun muodossa, ja vuonna -90 pankki räjähtikin komeasti neljännellä albumilla "Hyvää ja kaunista", joka lyhyessä ajassa möi tuolloin kultalevyyn vaadittavan 25.000 kappaleen määrän, ostotoimenpiteiden laantuessa vasta lähempänä 70.000 yksikköä. Tuottajaksi tullut Mikko Karmila oli ruuvannut Kolmannelle naiselle särmää soundeihin, ja kun biisivalikoimakin oli kohdallaan, niin eipä myyntiluvuissa ihmettelemistä ollut. Levyn avauskappaleesta "Tästä asti aikaa" tuli monella tasolla toimiva laulu, jolla aloittaa vaikkapa aina samanlaisena toistuva virikkeetön työpäivä, tai muistella menneitä ihmiskontakteja. Tekstin ohella - tai sen vaikkapa sivuuttaen - löytyy kappaleen soinnutuksestakin melkoisia yllätyksiä, jos sillä korvalla kuuntelee.

Kolmannen naisen "Tästä asti aikaa" sijoittui sijalle 760.

759: Pink Floyd - Money

Tämän kuun ensimmäisenä päivänä tuli kuluneeksi tasan 40 vuotta eräänlaisen lyömättömän ennätyksen tehneen albumin julkaisusta. Pink Floydin "The Dark Side Of The Moon"ia ostettiin Yhdysvalloissa Billboardin Top 200-listalle 591 peräkkäisenä viikkona yhteen menoon, ja on täysin varmaa, ettei minkään levyn elinkaari tule enää koskaan olemaan yli 11 vuoden mittainen vastaavissa merkeissä."The Dark Side Of The Moon" oli periaatteessa teemalevy, suosituimpana tulkintana se, että kuu symboloi tässä ihmismielen pimeämpää puolta. Levyn yksittäisistä kappaleista tutuimmaksi tuli "Money", joka tosiaan käsitteli kyltymätöntä rahanhimoa. Sävelmä tutustutti yleisön myös kenpäties ihan huomaamattaan hieman vaikeamman musisoinnin pariin - sen alkuosa kun soitetaan tuolloin ainakin hittilevyillä erittäin harvinaisessa 7/4-osa-tahtilajissa.

Pink Floydin "Money" sijoittui sijalle 759.

758: The Doors - Roadhouse Blues

Kesällä 1969 julkaistu The Doorsin neljäs albumi "Soft Parade" hämmensi melko lailla yhtyeen hieman psykedeelisempään soundimaailmaan tottuneita, kun levyltä kuului enempi viihdemusiikkiin miellettyjä jousi- ja puhallintaustoja. Helmikuussa -70 julkaistulla albumilla "Morrison Hotel" viulut ja torvet oli lukittu studion ulkopuolelle, ainoa puhallinsoitin, jota albumilla kuullaan, on Lovin' Spoonful-yhtyeen John Sebastianin soittama huuliharppu avauskappaleessa "Roadhouse Blues". Verevästi rullaava bluespohjainen biisi kuulosti jälleen ehdalta Doorsilta, ja on kelvannut lukuisille muillekin yhtyeille koveroitavaksi, kuten vaikkapa Status Quolle, Frank Marino & Mahogany Rushille ja Eppu Normaalille. Biisin loppupuolen tekstiosa "heräsin aamulla ja otin oluen" lienee kohtalaisen tuttu, ja esitetäänhän toimenpiteeseen perustekin, kun tulevaisuudesta ei niin tietoa ole, paitsi että loppu on lähellä.

The Doorsin "Roadhouse Blues" sijoittui sijalle 758.

757: Queensryche - I Don't Believe In Love

80-luvun USA:laisesta raskaan rockin ja metallimusiikin noususta tavataan mainitulta vuosikymmeneltä yleensä muistaa vain glam rock tai toisesta ääripäästä thrash metal. Näiden välissä Queensryche toteutti aivan omaa näkemystään, jossa perinnemetalli kohtasi progressiiviset sävyt korkealuokkaisin soittotaidoin, Geoff Taten kuorruttaessa kokonaisuuden huikeankuuloisella lauluäänellään. Toukokuussa 1988 julkaistu kolmas Queensryche-albumi "Operation: Mindcrime" oli progea ainakin toteutukseltaan, koskapa albumi muodosti temaattisen kokonaisuuden, kertoen tarinan päähenkilö Nikkin päätymisestä tohtori X:n aivopestäväksi, ja aina kuullessaan albumin otsikon sanan "mindcrime" miehen tulisi päästää joku viaton henkilö päiviltä. Musiikillisesti "Operation: Mindcrime" oli ajattoman onnistunut, Geoff Taten osoittautuessa siinä määrin harvinaislaatuiseksi laulajaksi, että vokalistilla oli taito saada sanat elämään, kovin paljoa tätä vakuuttavammin ei voisi ilmaista, ettei usko rakkauteen. Siihen on myös helppoa samaistaa itsensä, jos maailma on murjonut ja tunne-elämää kolhittu.

Queensrychen "I Don't Believe In Love" sijoittui sijalle 757.

756: Midnight Oil - Beds Are Burning

Australialainen rockmusiikki tavataan maanosan ulkopuolella käsittää kahtena pääluokkana, AC/DC:n ilmaisun tapainen koulukunta ynnä "muut", joista 80-luvulla suurempaan läpimurtoon kykenivät esimerkiksi Men At Work ja Midnight Oil. Jälkimmäinen oli mainituista siinä määrin erikoinen, että heillä oli lauluissaan jo melko lailla unohduksiin jäänyt erityispiirre, eli sanoma. Vuonna -87 julkaistu kappale "Beds Are Burning" rullasi mukavasti ja kertosäekin oli helposti rallatettava, mutta arvatenkin melko harva mielsi, että tekstissä kritisoitiin voimakkaasti Australian alkuperäiskansojen kahden vuosisadan ajan kestänyttä syrjintää, aina 1700-luvun loppupuolella tapahtuneesta brittien maihinnoususta saakka. Yhtye pestattiin esittämään kappaleensa vuonna 2000 Sydneyn kesäolympiakisojen päätösseremonioihin, jolloin mustiin pukeutuneiden yhtyeen jäsenten asusteista oli luettavissa suurikokoinen teksti "sorry".

Midnight Oilin "Beds Are Burning" sijoittui sijalle 756.

755: Santana - Black Magic Woman

Kuumana rakkauden kesänä vuonna 1967 San Franciscossa perustui yhtye, joka nimesi itsensä parikymppisen kitaristinsa mukaan. Meksikolaissyntyisen Carlos Santanan ei kuitenkaan ryhtynyt soittamaan tijuanaa sombrerot kutreillaan, vaan lajina oli perinteikkäämpi blues. Kaukana Lontoossa samoihin aikoihin perustui toisen kitaristin, Peter Greenin johtama Fleetwood Mac, niinikään blueshengessä. Viimemainittu julkaisi vuonna 1968 singlen "Black Magic Woman", josta ei kuitenkaan tullut mainittavampaa myyntimenestystä. Sen sijaan paria vuotta myöhemmin Santanan käsittelemänä kappaleesta tuli valtaisa hitti, kun biisiin oli lisätty bändin soundille ominaisia latinoinstrumentteja, etenkin lyömäsoittimia. Carlos Santanan kitarointi ei sekään ollut aivan puhdasta blueskaavan seurantaa, vaan sävelissä oli kuultavissa kosolti latinalaisamerikkalaista perimää.

Santanan versio "Black Magic Woman"ista sijoittui sijalle 755.

754: The Who - Won't Get Fooled Again

Vuonna 1969 julkaistusta rock-oopperasta "Tommy" tuli eräänlainen virstanpylväs rockin kehityskaareen, kun yhtye esimerkillään kykeni osoittamaan teemallisen albumikokonaisuuden mahdollisuudet. Suopeasta vastaanotosta riemastuneena Pete Townshend ryhtyi suunnittelemaan uutta kokonaisuutta työnimellä "Lifehouse", mutta projektin edetessä aina vain kunnianhimoisemmaksi täyttyi roskakori samaa tahtia, joten suunnitelma hyllytettiin, osa jo syntyneestä materiaalista päätyi kuitenkin elokuussa 1971 julkaistulle albumille "Who's Next". Ja onneksi näin, sillä työkalunaan kitaristilla oli tuon aikakauden yksi toimivimmista yhtyeistä, lopputuloksena myös yksi koko rockhistorian toimivimmista albumeista, vaikkei tällä kertaa yksittäisen teeman ympärille rakentunutkaan. Sen keskeisin, viimeiseksi sijoitettu kappale "Won't Get Fooled Again" ilmitoi The Who'n jo aiemmin julkituomaa kapinaa asetelmaan "minä raadan, sinä hyödyt", ja biisin ajattomuutta kuvannee se, että paljon myöhemmin biisi päätyi tunnariksi USA:laiseen "CSI:Miami" tv-sarjaan.

The Who'n "Won't Get Fooled Again" sijoittui sijalle 754.

753: Manowar - The Gods Made Heavy Metal

Vuonna 1996 Manowarin taistelu väärää metallia vastaan oli jatkunut jo noin puolitoista vuosikymmentä, jona aikana metallimusiikki oli ehtinyt jo muotoutua suuntaan jos toiseen, joten tosimetalli yhdelle saattoi merkitä jotain aivan muuta kuin Manowarin perinteikäs historiointi. Toisaalta yhtye ei enää tarvinnut vipuvartta tuodakseen esille omaa työjärjestystään, koskapa Manowarin fanikunta oli jo ehtinyt vakiintua, ollen yksi alansa uskollisimmista. Näinpä vuonna -96 julkaistulla "Louder Than Hell"-albumilla metallin ilosanoma kiteytyi vaikkapa kappaleeseen "The Gods Made Heavy Metal", jossa Manowar oli saanut tehtävän jumalilta, toteuttaen sitä äänekkäästi ja voimakkaasti, osoittaen samalla häviäjien ja metallimusiikin vihollisten paikan Manowar-maailmassa.

Manowarin "The Gods Made Heavy Metal" sijoittui sijalle 753.

490: SPARZANZA - Follow Me

Sparzanzaa ei ole tavattu pitää maailman persoonallisimpiin yhtyeisiin kuuluvana, eikä sen musiikissakaan tunnu olevan mitään uusia uria aukovia ratkaisuja. Monen ruotsalaisyhtyeen tapaan Sparzanza on kuitenkin oivaltanut, ettei kertosäkeen merkitystä voi liiaksi korostaa, näinpä niitä löytyi kosolti toissa vuonna julkaistulta albumiltaan "Folie a Cinq". Albumin slovaripuolta edusti kappale "Follow Me", jossa vaikutusta yritettiin aluksi tehdä perimaskuliinisella uholla, siirtyen siitä kielikuviin, joissa yhdessäolo merkitsisikin jonkinlaista vapautumista. Vaikka kaikkia osa-alueita oli kuultu jo aiemmin monissa muissakin eri yhteyksissä, kyettiin tässä rakentamaan jollain lailla rujon sympaattinen kuva itsestään.

Sparzanzan "Follow Me" sijoittui sijalle 490.

752: Mötley Crüe - Smokin' In The Boys Room

Vuonna 1985 Mötley Crüella ei mennyt kovinkaan hyvin. Edellinen vuosi oli päättynyt vokalisti Vince Neilin aiheuttamaan kuolonkolariin, jossa Hanoi Rocks-rumpali Razzle menehtyi. Show'n piti kuitenkin jatkua, ainakin levy-yhtiön mielestä, vaikka Neiliä saattoi odottaa pitkähkökin vapausrangaistus. Tuomio osoittautui myöhemmin varsin lieväksi, mutta sitähän ei vielä alkuvuodesta -85 voitu tietää, kun teolle laitettiin kolmas albumi "Theatre Of Pain". Jollain lailla tuskalliseksi lopputulos muotoutuikin, kun muistettavimmiksi kappaleiksi levyltä ovat jääneet oma voimaballadi "Home Sweet Home" ja lainakappale "Smokin' In The Boys Room", joka alkuperäisenä Brownsville Station-yhtyeen esityksenä oli ollut USA:ssa Top Ten-hitti jo vuonna 1973. Koulumaailmaan sijoittuneeseen kappaleeseen oli jo tuolloin ollut helppoa puhaltaa kapinahenkeä, ja luonnollisesti tämä sopi Mötley Crüen imagoon kuin lakka tukkaan.

Mötley Crüen versioima "Smokin' In The Boys Room" sijoittui sijalle 752.

751: The Jimi Hendrix Experience - Fire

Muuan paisutelluimmista rockmyyteistä on Jimi Hendrixin kitaranpolttorituaali biisinsä "Fire" yhteydessä, mutta eihän se alkuunkaan näin mennyt. Hendrix tuikkasi lavalla soittimensa tuleen vain kahteen otteeseen, maaliskuussa 1967 Lontoon Astoria-teatterissa, jossa episodin oli tarkoitus jäädä myös viimeiseksi, kun kitaristi poltti näppinsä tässä yhteydessä. Saman vuoden kesäkuussa Hendrix uusi kuitenkin temppunsa San Franciscon liepeillä järjestetyillä Montereyn pop-festivaaleilla, kun ennen Experience-yhtyettään livenä esiintynyt The Who suoritti "normaalit" kuvionsa hajottamalla instrumenttejaan, ja Hendrix oli päätellyt, että tästä pitäisi jotenkin pyrkiä pistämään vielä paremmaksi. Sytytysnesteen annostus oli tällä kertaa optimaalinen, ja koko toimitus tallentui myös filmille, josta syystä ilmeisesti ruvettiin olettamaan, että tällaista tämä on kai sitten aina. Eipä kuitenkaan ollut, ja soitossa ollut biisikin oli "Wild Thing", josta Montereyssa siirryttiin puutavaran olomuodon muuntotoimenpiteisiin tulta renkinä käyttäen. Sen sijaan The Jimi Hendrix Experiencen kappale "Fire" sijoittui sijalle 751.

750: Nine Inch Nails - Hurt

Nine Inch Nailsin - tai käytännössä Trent Reznorin vuonna -94 julkaisema albumi "The Downward Spiral" oli nimensä mukaisesti kierrettä ja nimenomaan alaspäin, kokonaisuuden henkiessä voimattomuutta, toivottomuutta ja mitä sen suuntaisia tuntemuksia nyt vain ikinä kuvitella voisi. Reznorin näkemys oli myös musiikillisesti kaukana tavanomaisista ratkaisuista, koneellisten instrumenttien hallitessa äänimaailmaa. Albumin päättävä "Hurt" oli kuitenkin varsin minimalistinen ja hauras yhteenveto, jossa vähemmän peitellysti kuvaillaan neulaseuralaisen vaikutusta elämään ja ajatuksiin. Omanlaistaan henkeä omanlaisella tulkinnallaan lauluun toi vuonna 2002 Johnny Cash, levytyksen julkistuessa vain runsasta kolmea kuukautta ennen poismenoaan.

Nine Inch Nailsin "Hurt" sijoittui sijalle 750.

749: ENSIFERUM - One More Magic Potion

Perinteinen kansanmusiikki mielletään melko lailla alalle vihkiytyneen kansanosan seuraamaksi ja ylläpitämäksi, joten marginaalimusiikin määritelmä on tällä täytetty. Vaan kun mukaan sekoitetaan toisenkuuloista marginaalimusiikkia - metallia, niin silloinpa levytykset nousevat Suomen albumilistalla kymmenen myydyimmän joukkoon ja livekysyntää riittää Eurooppaa ja Yhdysvaltoja myöten, ainakin, jos yhtye on Ensiferum. Bändin vuonna 2007 julkaisema kolmas albuminsa "Victory Songs" oli jo kokolailla muotopuhdasta kansanmusiikkielementtien yhdistämistä rankempaan metalli-ilmaisuun. Tässä taikajuomassa oli sen verran tehoa, että Ensiferumin "One More Magic Potion" sijoittui sijalle 749.

748: Viikate - Tanssi

Keväällä 2009 tuli kuluneeksi jo joltinenkin aika siihen saakka varsin tiuhaan levyjä julkaisseen Viikatteen edellisistä uusista kappaleista, joten vanhan bisnesajattelun tai täysin siitä riippumatta ennen kesän keikkoja oli hyvä julkaista jotain uutta, koska kokonaista albumia ei julki saataisi ennen syksyä. Näinpä tyhjiötä tuli täyttämään ep "Kesävainaja", jolle neljän uuden biisin ohella sisältyi myös ihkaensimmäinen Viikate-ep "Vaiennut soitto" livenä äänitettynä, kenpäties kieli silmäkulmassa tai pilke poskessa ajatellen lukuisia vastaavia produktioita, joissa monet kansainväliset yhtyeet olivat ruvenneet rakentamaan keikkasettinsä rungon jonkin albuminsa soittamisesta kokonaisuudessaan. Uusista Viikate-kappaleista "Tanssi" oli V-asteikolla yllättävänkin terhakka, olihan yhtye itsekin vuosikausia vannonut kiviriipan vetämisen nimeen. Tarina käynnistyy hieman kuin teloitukseen valmistautumisesta, kun päähän sovitellaan näköalat häivyttävää säkkiä, kertosäkeen kiertyessä tavanomaisimmin vainajan viimeisenä leposijana toimivan uurnan ympärille.

Viikatteen "Tanssi" sijoittui sijalle 748.

747: The 69 Eyesin - Gothic Girl

Vuonna -92 ensialbuminsa julkaisseen The 69 Eyesin imago perustui 90-luvulla enempi vähempi sleaze rockin nimeen, mutta aistittavissa oli, ettei kumppanuksilla ollut välttämättä aitoja kokemuksia rappioromantiikasta, eikä "Hellsinki Rock City"stä oikein millään saanut aikaiseksi Los Angelesia, vaikka kuinka yrittäisi asian näin muotoilla. Vuoden 2000 albumilla "Blessed Be" oltiinkin jo menestyksellisemmin kallellaan goottirockin suuntaan, jos kohta tässäkin tapauksessa tyylilajille ominainen kolkkous oli jätetty omaksumatta. Kaikesta huolimatta The 69 Eyesilla rupesi olemaan biisejä, joissa oli korvamatoainesta, ja vallan onnistuneeksi osoittautui kappale "Gothic Girl", vaikka alkuun Jyrki69:n omaksuma Peter Steelemäinen murahtelu hieman hymyilyttikin. Vanhaa kliseetä mukaellen, tästä oli kuitenkin hyvä jatkaa edelleen, tällä valitulla linjalla.

The 69 Eyesin "Gothic Girl" sijoittui sijalle 747.

746: Foo Fighters - Times Like These

Syksyllä 2002 ilmestyneen neljännen Foo Fighters-albumin "One By One" synnytys oli melko lailla kivuliasta, kun normaaliin tapaan aloitetut valmistelut päättyivät Dave Grohlin toteamukseen siihen saakka viimeistellyn materiaalin julkaisukelvottomuudesta, jolloin tässä välissä otettiin aikalisä Grohlin käväistessä tässä välissä soittamassa rummut Queens Of The Stone Agen albumille "Songs For The Deaf" vierailijan ominaisuudessa. Foo Fighters äänitytti tämän jälkeen koko "One By One"-albuminsa uudelleen rivakassa aikataulussa, joka kuului lopputuloksessa sekä että. Myönteiselle puolelle voitiin lukea spontaanin suora toteutustapa, toisaalta tämä saattoi heijastui biisirakenteisiin, kuten vaikka melko lailla 60-lukuisen The Byrdsin tuotannon mieleentuovassa kappaleessa "Times Like These", joka käytännössä koostui vain kahdesta erillisestä toistettavasta kuviosta. Mutta ehkä yhtye tarvitsi tätä juuri tähän hetkeen oltuaan lähes palasiksi hajoamassa - tällaiset ajat koettuaan oppii taas elämään ja rakastamaan uudelleen.

Foo Fightersin "Times Like These" sijoittui sijalle 746.

745: Metallica - Trapped Under Ice


Vaikka rockin historiassa albumikokonaisuuksia on laitettu kaikenlaisiin järjestyksiin milloin milläkin kriteerillä, yhdenlaista listaa ei kuitenkaan koskaan ole taidettu tehdä, olisihan se tavallaan myös varsin mahdotonta, eli mikä yksittäinen albumi olisi ollut kaikkein vaikuttavin siten, että olisi inspiroinut uusia soittajia tarttumaan instrumenttiin ja pitämään jotain levytystä esikuvanaan. Villinä veikkauksena vähintäinkin kärkikymmenikköön tässä kuvitteellisessa listassa tulisi hyvinkin oletettavasti sijoittumaan Metallican vuonna 1984 julkaisema albumi "Ride The Lightning", yrittihän yhtye itsekin sillä parantaa joka suhteessa esitystään debyyttiinsä "Kill 'em All" verraten. Jokaisella yksittäisellä kappaleella haettiin uusia kulmia ja suuntia jonka pystyi kuuntelemallakin aistimaan siten, että kokonaisuudesta muodostui paitsi vaikuttava, myös vakuuttava. Levyn lyhin kappale "Trapped Under Ice" oli myös levyn osapuilleen nopein, perustuen Kirk Hammettin jo Exodus-yhtyeessä kehittelemään kappaleeseen "Impaler", joka ei kuitenkaan aikanaan edistynyt demoversiota pidemmälle.

Metallican "Trapped Under Ice" sijoittui sijalle 745

744: Green Day - Peacemaker

90-luvulla uuspunkin aallonharjalla porskuttanut Green Day kasvoi ulos - tai vaistosi vuosituhannen vaihteeseen mennessä - ettei reseptiä voi hyödyntää loputtomiin. Näinpä vuonna 2000 julkaistulla albumilla "Warning" yhtye oli ottanut etäisyyttä punk-vaikutteisiin, merkiten samalla yleisilmeen hienoista synkistymistä. Riemukkaat rallit eivät enää vaikuttaneet olevan Green Dayn ydinpanostusta, ja tämä heijastui myös pienentyneiden myyntilukujen muodossa. Tavallaan Green Day otti kuitenkin edelleen vaikutteita 60-luvulta, nyt vain kuuluvammin kuin aiemmin. Niiltä ajoilta löytyivät myös ensimmäiset rock-teema-albumit, eräänlaisiksi "oopperoiksikin" nimetyt, joiden mestaroinnissa kunnostautui brittiläinen The Who. Green Dayn toimesta järjestelyä hyödynnettiin ensi kerran vuoden 2004 albumilla "American Idiot", jatkaen samalla kaavalla vuoden 2009 julkaisulla "21st Century Breakdown". The Who'n rock-oopperat "Tommy" ja "Quadrophenia" käsittelivät nuorten varttumista aikuisiksi, ja koska aihe on ikäänkuin aina jollekulle ajankohtainen, mikäpä sitä olisi hyödyntäessä."21st Century Breakdown"in kappale "Peacemaker" heijasteli sitä samaa voimattomuutta ja vihaa, joka yhtä lailla tästä maailmasta tuskin koskaan häviää, kuten tämä "Peacemaker", viitaten tässä erään käsiasemallin lempinimeen.

Green Dayn "Peacemaker" sijoittui sijalle 744.

743: Aerosmith - I Don't Want To Miss A Thing

Muuan 90-lukuinen ilmiö oli elokuvasävelmien valtaisa suosio etenkin siinä tapauksessa, kun tunnuskappale tilattiin erilliseltä lauluntekijältä, jonka tuotos saatettiin riittävän kuuluisan bändin tai artistin tulkittavaksi. Poikkeuksiakin toki oli, mutta v. 1998 ensi-iltansa saaneessa elokuvassa "Armageddon" kuultiin Diane Warrenin sommittelema "I Don't Want To Miss A Thing" Aerosmithin esittämänä. Synergiaeduissakin löytyi, koskapa bändin ura oli tässä vaiheessa notkahtanut melkoisesti sitten 90-luvun alkupuolen vuosien, ja loogiselta järjestely tuntui siinäkin mielessä, kun elokuvassa näytteli Steven Tylerin tytär Liv. "I Don't Want To Miss A Thing" vei Aerosmithin USA:n singletilaston ykköseksi kuukauden ajaksi, sikälikin historiallisesti,
että se oli bändin tuolloin 25 vuotta kestäneen levytysuran ensimmäinen, ja toistaiseksi myös ainoa USA:n singleykkönen.

Aerosmithin "I Don't Want To Miss A Thing" sijoittui sijalle 743.

742: Stratovarius - Destiny

Keväällä 1997 julkaistu Stratovarius-albumi "Visions" oli kaikinpuolinen menestys nostaen yhtyeen viimeistään myös kansainväliseen metallikärkeen. Saman vuoden syksynä bändi soitti kuukauden sisään Keski-Euroopassa 24 keikkaa, eivätkä nämä olleet mitään kellariklubeja, vaan ihan niitä samoja halleja, joissa siihen saakka olivat soittaneet ne hieman suuremmat nimet, joiden joukkoon Stratovariuskin nyt kirjattiin. Liekö suopealla vastaanotolla ollut innoittava ja rohkaiseva vaikutuksensa, kun syksyllä -98 julkaistu seuraava studioalbumi "Destiny" pani vielä "Visions"iakin paremmaksi - jollei sitteen kiistellä kuuluisista makuasioista. Albumin käynnistävä pitkä nimikappale on edelleenkin kutakuinkin vaikuttavinta, mitä perinnemetallilla on ollut tarjota. Teosta voisi kutsua kuluneella ilmaisulla eeppiseksi, mutta koska se ei oikein tuntuisi tekevän oikeutta, voitaneen tätä kohtalon kuvausta kutsua ultraeeppiseksi.

Stratovariuksen "Destiny" sijoittui sijalle 742.

741: Testament - Into The Pit

Vuonna 1987 ensialbuminsa "The Legacy" julkaissut Testament ehti hyvin mukaan thrash metallin ensimmäiseen aaltoon, saaden debyytillään mukavasti huomiota osakseen, joten seuraaja-albumi "The New Order" julkistui jo noin vuoden kuluttua. Ulosannin särmikkyys oli samalla tasolla kuin edeltäjällään, mutta tällä kertaa sävelmiä oli virtaviivaistettu napakampaan suuntaan, hyvänä esimerkkinä kappale "Into The Pit", joka toimenpide saadaan valmiiksi alle kolmen minuutin. Rakenteet olisivat mahdollistaneet pitemmänkin veivaamisen, mutta kappale pidetään kurinalaisesti koossa ilman venytettyjä riffiryppäitä tai tilusooloja. Thrash metal-keikoilla pitti tapaa olla sellaista pyörivämpää sorttia, mutta tässä laulussa ollaan kirjaimellisesti tuudittamassa ikiuneen maan uumeniin, eri tavoin sinne saatettuna.

Testamentin "Into The Pit" sijoittui sijalle 741

740: Yö - Joutsenlaulu

Suomirockin klassikkojen synnyssä sattumalla tuntuu usein olevan oma osansa, näin ainakin vuonna -83 ensilevynsä julkaisseen Yön tapauksessa. Kun ensialbumi "Varietee" oli ennen vuoden päättymistä myynyt yli 50.000 kappaletta ylittäen silloisen timanttilevyn rajan, oli tämä saavutus debytantille melko lailla harvemmin toteutuva ilmiö. Bändin keikkakalenteriin tuli yhtä paljon merkintöjä kuin jo vakiintuneemmille nimille, ellei enemmänkin. Yhtäkkinen elämänmuutos rupesi koettelemaan yläpäitä, etenkin, kun rock'n'roll-elämän lieveilmiöt oli yhtä lailla omaksuttu. Biiseistä pääosin vastannut, tässä vaiheessa vielä alle parikymppinen Jussi Hakulinen sai näistä toilailuista melko nopeasti tarpeekseen ryhtyen pohtimaan irtioton mahdollisuuksia. Niistähän ei luonnollisesti voinut ainakaan julkisuudessa ääneen puhua, ennenkuin toinen albumi olisi saatu julkaistuksi. "Nuorallatanssija"-otsikolla sittemmin ilmestyneelle albumille oli materiaalia vain puolen tunnin verran, kun studio jo kutsui, jolloin esiin nostettiin vielä Hakulisen säveltämä ja sanoittama "Joutsenlaulu", jota varsinainen laulaja Olli Lindholm ei ehtinyt kunnolla opettelemaan ennen äänitystä, joten Hakulinen sai laulaa Joutsenlaulunsa levylle itse. Jollain lailla vielä punk-henkiseksi noteeratun Yön albumilla teos oli paatoksellisuudessaan melkoinen kummajainen, eikä sitä alkuun oikein noteerattukaan. Saumattomasti toisiaan tukevat sävel ja sanat olivat kuitenkin omalla tavallaan saatu niin ainutlaatuisesti toimimaan, että kappale on ikiajoiksi jäänyt suomalaisen sävelkirjan lehdille.

Yön "Joutsenlaulu" sijoittui sijalle 740

739: Black Sabbath - Neon Knights

70-luvun päätteeksi parissa brittiläisessä metalliyhtyeessä tapahtui merkittäviä muutoksia, kun Black Sabbathin tiet erkanivat Ozzy Osbournen kanssa ja Rainbow'n kitaristi Ritchie Blackmore halusi yhtyeensä kuulostavan melodisemmalta rockilta, jolla voisi saavuttaa kuuluvuutta USA:laisilla radioasemilla. Kummankaan ryhmän olemassaoloa ei helpottanut se, että 70-luvun lopussa uusi aalto oli pyyhkimässä entisiä suuruuksia tieltään. Black Sabbathin hankaluuksia olivat lisänneet jo pitkään jatkuneet sisäiset kahnaukset, jotka puolestaan olivat vaikuttaneet parin edeltävän albumin sisältöihin, joten bändi teki siitä kivuliaan liikkeen, että antoi vokalistilleen Ozzy Osbournelle kenkää, kutsuen Rainbow'n jättäneen Ronnie James Dion mikrofonin ääreen. Vuonna 1980 julkaistu Black Sabbath-albumi "Heaven And Hell" olikin levy, jolla yhtye palautti uskon tekemisiinsä. Osaltaan tässä auttoi myös niinkutsutun brittimetallin uuden aallon suopea vastaanotto, ja alan nuorempien yhtyeiden ilmaisema ylistys Black Sabbathin tekemää pioneerityötä kohtaan. Kaikki perusfanit eivät kuitenkaan olleet samaa mieltä laulajanvaihdoksen kohentavasta merkityksestä, vaan ensin alkuun Ronnie James Dioa bändin keulana saatettiin myös vieroksua. Näiden "fanien" mielestä yhtyeen olisi kaiketi pitänyt jatkaa hamaan tappiin saakka Ozzy Osbournen kanssa, kunnes viimeinenkin "Paranoid" olisi encorena vedetty. Vaihdoksesta koitui kuitenkin yksi metallin kulmakivialbumeista, jonka avauskappale "Neon Knights" sijoittui sijalle 739.

Black Sabbathin "Neon Knights" sjoittui sijalle 739.

738: FREUD, MARX, ENGELS & JUNG - Särkynytsydämiset (viekää minut baariin)

Yhdysvaltalaisesta musiikkikulttuurista blues ja rock and roll on otettu avosylin vastaan kutakuinkin joka puolella maailmaa, siinä missä "lande ja länsi", eli country & western-lajin harrastajakunta Pohjois-Amerikan ulkopuolella on lukumääräisesti pieni, etenkin niissä maissa, joissa englannin kieli ei ole valtakunnan yleisin kommunikoinnin muoto. Suomessa 80-luvun puolenvälin jälkeen kantrimusiikin ilosanomaa ryhtyi levittämään yhdistelmä Freud, Marx, Engels & Jung debyyttialbumillaan "Rintaan pistää, sukat haisee, enkä pidä Jeesuksesta", sisältäen valtaosin Mikko Saarelan omintakeisin riimein suomentamia alunperin USA:laisia kantribiisejä. Guy Clarkin "Broken Hearted People (Take Me To A Barroom) kääntyi suuremmitta mutkitta lauluksi "Särkynytsydämiset (viekää minut baariin)", sen sijaan alkuperäisessä tekstissä unohdusjuomien pariin hakeutuneen päähenkilön kumppani jää Freukkarien versiossa maininnatta.

Freud, Marx, Engels & Jungin "Särkynytsydämiset (viekää minut baariin)" sijoittui sijalle 738

737: Entombed - Wolverine Blues

Vuonna 1993 julkaistulla kolmannella albumillaan "Wolverine Blues" Entombed ei sentään ollut liukunut death metallista sinisiin säveliin, mutta oli kuitenkin suorittanut korvinkuultavan linjauksen perinteisempien kappalerakenteiden suuntaan. Enää ei välttämättä edetty tuhatta ja sataa, ja riveihin palanneen L-G Petrovinkin laulusta sai jopa selvää sanojen osalta, kun tempoja oli hidastettu puristusvoimaa kuitenkaan vähentämättä - oltiin death'n'roll-nimikkeen sittemmin saaneen ilmaisumuodon alkuvaiheissa. Ahman elintavat eivät olleet nimikappaleessa kuvailtuna Avara luonto-sarjan malliin, mutta niihin kyllä viitattiin armottomana saalistajana ja tappajana kyltymättömän nälän kourissa.

Entombedin "Wolverine Blues" sijoittui sijalle 737.

736: Faith No More - Easy

70-luvulla varsin sähäkkänä funk-yhtyeenä tunnettu USA:lainen Commodores hölläsi tahtia vuoden 1977 singlejulkaisullaan "Easy", josta tuli Top Ten-hitti niin USA:ssa kuin Englannissa. 90-luvun alussa "Easy"-kappaleeseen tarttui Faith No More, joka oli jo ehtinyt osoittaa vähät välittävänsä tyylilajien oletetuista kuiluista, ja kieltämättä biisin syvin olemus oli varsin kaukana bändin siihenastisista tekemisistä. "Easy"n toimivuutta oli ennen levytystä ehditty kokeilemaan jo keikoilla, eikä vastaanotossa tuntunut olevan moittimista. Kappale otettiin työn alle myös studiossa "Angel Dust"-albumin sessioissa, tarkoituksena julkaista versio mahdollisena singlen b-puolena. Kävikin niin, että biisistä tehtiin kolme eri versiota, ja julkaistiin hieman maailmankolkasta riippuen eri yhteyksissä singleinä tai EP:n osana. Yleisin "Easy" päätyi myös Levi's-farkkumainokseen.

Faith No Moren versioima "Easy" sijoittui sijalle 736.

735: Motörhead - I'm So Bad (Baby I Don't Care)

Alkuvuodesta 1991 ilmestyi pitkästä aikaa uusi Motörhead-albumi "1916", lähes kolme ja puoli vuotta edeltäjänsä "Rock 'n' Roll"in jälkeen. Levy-yhtiöiden kanssa vääntäminen oli viivästyttänyt uuden materiaalin julki saattamista, toisaalta, kiihkein Motörhead-kuumekin oli tässä vaiheessa jäänyt jo taakse, vain kovaluisimpien jäätyä seuraamaan bändin tekemisiä, muista trendeistä piittamatta. Lemmy joukkoineen oli jo tässä vaiheessa osoittautunut yhdeksi viimeisistä rock'n'rollin vapaustaistelijoista, jotka vähät välittivät siitä, mitä ympärillä tapahtui, koska aitoudesta tinkiminen ei kuulunut vaihtoehtoihin. Kun Lemmy jyrähti "I'm so bad baby I don't care", ei ollut mitään syytä epäillä, etteikö tämä olisi täyttä totta. Maukkaita kielikuvia sisältänyt teksti oli omiaan pönkittämään vaikutelmaa, ja tavallaan edellä aikaansakin, kun jo runsaat kaksi vuosikymmentä sitten Lemmy ilmoitti heti kappaleen alussa pelehtivänsä puumien kanssa.

Motörheadin "I'm So Bad (Baby I Don't Care)" sijoittui sijalle 735.

734: MICHAEL MONROE - All You Need

Melko lailla harvinaislaatuista on, että artisti julkaisee eheimmän albumikokonaisuutensa jo yli 30 vuotta alalla oltuaan, mutta Michael Monroen tapauksessa on yhtä melko lailla perusteltua väittää näin. 90-lukuista tuotantoa tahtomattaankin varjosti Hanoi Rocks-menneisyys ainakin mielikuvissa, eikä vuosikymmen tuntunut muutoinkaan olevan otollisinta mahdollisinta esitetynkaltaisen musisoinnin vastaanotolle. Toissa vuonna ilmestyneellä albumilla "Sensory Overdrive" Monroen hyväntuulisuuteen pohjautuva julkisuuskuva ja kappaleet muodostivat tasapainoisen kokonaisuuden, jonka pääosassa oli rock'n'roll erilaisine koettuine ilmenemismuotoineen. Muutaman vuosikymmenen takaisille pop-perinteille kevyesti kumartava, ilmavasti rullaava "All You Need" sisälsi puolestaan ajatuksen, ettei elämässä kannata taivaita tavoitella, kun se mitä jo on, on paljon jo sekin.

Michael Monroen "All You Need" sijoittui sijalle 734.

733: RAGE AGAINST THE MACHINE - Guerrilla Radio

Vuonna 1999 Rage Against The Machine julkaisi kolmannen albuminsa "The Battle Of Los Angeles", ja eteen lohkottu single "Guerrilla Radio" teki selväksi, ettei raivo ollut mihinkään laantunut, vaikka bändi kohtuuharvakseltaan uutta materiaalia julkaisikin. Albumi nousi julkaisuviikollaan suoraan USA:n ykköseksi, joten yleisönkään mielenkiinnossa yhtyettä kohtaan ei hiipumista ollut havaittavissa. "Guerrilla Radio"-kappaleen keihäänkärjen kohteena oli tällä kertaa media, jota biisissä sai edustaa vanha kunnon radio, mielipiteiden muokkaajana tai kiusallisiksi katsotuista asioista vaikenevana tuuttina. Rage Against The Machine esitteli biisissä oman sissiradiovaihtoehtonsa, jonka tulisi kaapata taajuudet ja paljastaa kuuntelijoille varsinaiset totuudet. Toisaalta välineenä radion tiedettiin pystyvän tuomaan esille vain yhtä "totuutta" kerrallaan, ja maailmanhistoriassa tästä oli ollut jo melkoisen kolkkoja kokemuksia.

Rage Against The Machinen "Guerrilla Radio" sijoittui sijalle 733.

732: THE OFFSPRING - Pretty Fly (For A White Guy)

Rock-historia tuntee monia tapauksia, joissa niinsanotusti tyhjästä pinnalle ponkaisseiden taiteilijoiden alamäki alkaa tavanomaisimmin jo seuraavasta levystä. The Offspringin kohdalla näyttikin käyvän juuri näin. Vuoden -94 läpilyöntialbumille "Smash" saatiin seuraajaa odottaa lähes kolme vuotta, ja siinä vaiheessa yllätyskortti oli jo tavallaan ehditty käyttää, vaikkei vuoden -97 albumi "Ixnay On The Hombre" mikään suoranainen kaupallinen saati taiteellinen floppi ollut. Kurssi kääntyi kuitenkin takaisin nousuun vuoden -98 albumilla "Americana", jolta lohkaistu single "Pretty Fly (For A White Guy)" olikin vuoden riemukkaimpia ja samalla nokkelimpia esityksiä, videota myöten. The Offspring irvaili keskiluokkaiselle valkoiselle pojalle, jota kovasti kiehtoi gangsta-räppäreiden vaarallinen maailma ja kulttuuri ulkoisia tunnuksia myöten. Tosin ehkä kaulaketjussa roikottamansa riippulukko ei aivan bling-blingistä käynyt, mutta tärkeintähän olikin seurata muotia. Toisin sanoen The Offspring halusi heittää pienimuotoista herjaa tyypeille, jotka olivat pitävinään jostain musiikista vain sen takia, että se on nyt se trendikkäin laji tällä hetkellä, ja voi sitten julistaa biisin nimen tapaan, "olen minä silti aika viileä tyyppi, vaikka valkoinen olenkin".


The Offspringin "Pretty Fly (For A White Guy)" sijoittui sijalle 732.

731: RIVAL SONS - Pressure & Time

Uudelle Led Zeppelinille tuntuu aina vain olevan tilausta, sen varsinaisen jo yli 30 vuotta sitten tapahtuneen toiminnan lopettamisesta huolimatta. Sitä maailmaa ei kuitenkaan enää takaisin saada, missä Led Zeppeliniä pidettiin jopa elämää suurempana, eikä se varmasti liene myöskään ollut USA:laisen Rival Sonsin tähtäimessä. Bändin toissa vuonna ilmestynyt toinen, mutta ensimmäinen laajemmin levitetty albumi "Pressure & Time" sisälsi monen muunkin yhtyeen toteuttamaa retrohenkistä soitantaa, mutta tämä nelikko kuulosti olevan kuin luotu tässä tyylilajissa askaroimaan, siten, että asialle oli omistauduttu täydellisesti. Levyn nimikappale "Pressure & Time" toimi oivana osoituksena Rival Sonsin sointimaailmasta, sijoittuen sijalle 731.

730: ATREYU - Honor

Saksalaisen Michael Enden lastenkirjassa "Tarina vailla loppua" esiintyvän hahmon Atreyu mukaan itsensä nimenneen yhtyeen ensimmäiset albumit vuodesta 2002 lähtien julkaisi USA:lainen pienmerkki Victory Records, jonka julkaisupolitiikka alan piireissä oli tunnettu varsin hövelinä, toisin sanoen odotettavissa saattoi olla lähes mitä vain, paitsi valtavirtaa. Atreyu kykeni kuitenkin nousemaan varsin nopeasti yhtiön yhdeksi myyvimmistä artisteista, ja tuli näin luonnollisesti poimituksi isompaan talliin.
Neljäs albuminsa "Lead Sails Paper Anchor" osoitti Atreyun varsin monipuoliseksi yhtyeeksi, eli aivan yhteen muottiin tarjontaa ei pystynyt puristamaan. Verrokkinimet ovat yleensä harmillisen harhaanjohtavia, mutta Atreyun touhussa vaikutti olevan jotain samankaltaista eri tyyleistä piittaamattomuutta kuin Faith No Morella aikoinaan.
Biisi "Honor" olisi voinut olla silkkaa vasarointia alusta loppuun, mutta kertosäkeeseen olikin ympätty melodisempi osuus. Ikäänkuin näyttönä siitä, että siimaa ei tarvitse keksiä uudelleen, jos sen päässä on se vanha kunnon koukku.

Atreyun "Honor" sijoittui sijalle 730.

729: CARCAS - Heartwork


Vuonna 1988 julkaistu Carcassin esikoisalbumi "Reek Of Putrefaction" esitteli uudenlaisen tavan esittää musiikkia, jos kohta harva tätä sellaisena piti, ainakaan perinteisten määritelmien mukaan. Valtaosin minuutin-parin mittaisia pärähdyksiä sisältänyt albumi kun ei noudattanut niitä kaavoja, joissa musiikkikappaleissa tulee olla tietyntyyppisiä osia tietyntyyppisessä järjestyksessä. Alkuaikain grindcoresta Carcasskin kuitenkin "kesyyntyi" siinä määrin, että vuoden -93 albumilta "Heartwork" löytyi jo jäsennellympiä kappaleita, kitaroiden oltua viritettyinä alempaan asteikkoon, Jeff Walkerin raakkuessa sanojaan kuin vain yhden nuotin halliten. Kontrasteja rakennettiin melodisilla osuuksilla, joten "Heartwork"ia voidaan hyvällä syyllä pitää yhtenä ensimmäisistä melodisista death metal-levytyksistä, ennen kuin valtaistuinta ruvettiin nostamaan Göteborgin kaupunkiin. Nimikappale muodostui tanakan, johdonmukaisen riffittelyn, melodisten väliosien ja kokolailla karjuttujen vokaaliosuuksien yhdistelmästä, sen verran kiehtovasti, että Carcassin "Heartwork" sijoittui sijalle 729.

728: BON JOVI - Bed Of Roses

Vuonna 1992 julkaistulla albumillaan "Keep The Faith" Bon Jovi otti melkoisen harppauksen "aikuisempaan" suuntaan karsimalla 80-lukuiset glam rock-ainekset minimiinsä, jos kohta jo tuolloinkin oli edustanut lajin "siistimpää" osaa. Yleisön keskuudessa muutoksesta ei suoralta kädeltä innostuttu, bändin törmätessä keikoillaan ensi kertaa havaintoon, missä uudet biisit vastaanotettiin "pakkopullana", riehan syntyessä vasta tunnetumpien laulujen aikana. Levyn nimikappaleestakaan kun ei heti arvannut, oliko sen esittäjä Bon Jovi vaiko U2. Näistä syistä albumeilta tavataan kuitenkin julkaista useampia singlejä, ja toisena julkaistulla mahtiballadilla "Bed Of Roses" pyrittiin todistamaan, että ihan kelvollisia nämä uudetkin kappaleet ovat. Jon Bon Jovin kertoman mukaan melkoisissa krapuloissa kehitelty laulu tarjota kumppanilleen se ruusuinen vuode, siinä missä itse on levolle laskeva naulojen päälle, tehtiin tutuksi paitsi singlenä, pitämällä kappale myös runsaat 16 kuukautta kestäneen albumijulkaisukiertueen settilistassa illasta toiseen.

Bon Jovin "Bed Of Roses" sijoittui sijalle 728.

727: SOUNDGARDEN - Spoonman

1980- ja-90-lukujen taite molemmin puolin on jälkeenpäin ajatellen merkinnyt melko monen USA:laisen mieslaulajan tunnetuksi tulemista siten, että vieläkin on nimi monen muistissa ja lauluääni tunnistettavissa, yhtenä näistä hyvinkin eittämättä Soundgardenin Chris Cornell. Keväällä -94 julkaistulle albumille "Superunknown" tarvittiin toki muidenkin soittajien panosta, eikä aikaa säästelty yksittäisten kappaleiden hiomisessa paraatikuntoon aina tuottaja Michael Beinhornin säätämiä soundeja myöten. Albumin eteen julkaistu single "Spoonman" oli inspiroitunut seattlelaisesta katutaiteilijasta "Artis the Spoonman"ista, joka käytti soittiminaan eri mallisia ja -kokoisia lusikoita. Lyhyehköön tekstiin Cornell on sanojensa mukaan ujuttanut ajatuksen, jonka mukaan katusoittajan tai -taiteilijan nähdessään normi-ihminen tapaa laskemaan tämän sosiaalista luokitusta automaattisesti paria pykälää alaspäin, kykenemättä muutoinkaan kohtaamaan kanssaihmisiään ilman milloin mihinkin arvoihin perustuvia tekijöitä.

Soundgardenin "Spoonman" sijoittui sijalle 727.

726: CREAM - Sunshine Of Your Love

Yksi vuoden 1967 kuuluisimmista kitarariffeistä kuultiin loppuvuodesta julkaistulla brittiläisen Cream-yhtyeen toisella albumilla Disraeli Gears. Biisistä "Sunshine of Your Love" julkaistiin myös single, mutta harvapa tuolloin tuli ajatelleeksi, että tuo kuuluisa kuvio sävellettiin aluksi kontrabassolla. Bändin basisti, Jack Bruce oli saanut idean nähtyään Jimi Hendrixin keikalla ja sieltä ei kuin kiireen vilkkaa kontrabassolla tapailemaan päähänsä iskostunutta kuviota. Brucen sanoittajakumppani Pete Brown sommitteli samalla tekstiä ja kun tässä luomisen puuskassa meni koko yö, käynnistyi kappale sanoilla, jotka ilmaisivat aamun pian koittavan, toimien osuvasti edelleen vaikkapa kaikille yötöistä kotiinpalaaville.

Creamin "Sunshine Of Your Love" sijoittui sijalle 726.

725: NIGHTWISH - Master Passion Greed

Keskiviikko se oli myös 26. syyskuuta vuonna 2007, mutta varsin odotettu sellainen, koskapa tuona päivänä ilmestyi uusi Nightwish-albumi "Dark Passion Play". Mielenkiintoa lisäsi luonnollisesti huimasti se, että yhtyeen pääasiallisin laulaja oli vaihtunut Anette Olzoniksi, kuten sekin, että haastatteluissa oli annettu ymmärtää albumille sisältyvän myös tähän vaihdokseen liittyvää ruodintaa kappaleiden muodossa. Näihin lukeutui ainakin Nightwish-asteikolla äärirankka "Master Passion Greed", kuvaten mainittua hahmoa verenimijäksi, josta erittyvä löyhkä vetää puoleensa kärpäsiä. Maestro Tuomas Holopainen kiisti tuoreeltaan suoran yhteyden ex-laulajattaren manageripuolisoon, mutta totesi samaan hengenvetoon, että voihan tällainen olento silti olla oikeasti olemassa. Kappaleen lauluosuuksista vastaa pääosin Marco Hietala, Olzonin kuulumattomuutta perusteltiin biisin vaikealla toteutuksella, johon kaikkia nuotteja ei oikein oltu saatu soviteltua. Yhtenä syynä voi tosin olla sekin, ettei uudella laulajalla ollut oikein mitään tekemistä koko episodin kanssa, joten osuutensa olisi saattanut kuulostaa jotakuinkin päälleliimatulta, tavallaan myös tilanteeseen liittymättömänä osapuolena vaieten.

Nightwishin "Master Passion Greed" sijoittui sijalle 725.

724: ERIC CLAPTON - Tears In Heaven

Eric Claptonin 70-luvun alussa käynnistynyt sooloura oli huipussaan vuosikymmenen puolivälissä, mutta sittemmin tähti himmeni. 80-luku ei enää suuria hittejä poikinut ja mies oli muutenkin vaikeuksissa kuningas alkoholin määräysvallan alaisena. Vaikka Clapton oli 60-luvulla ollut eturivissä sähkökitaran soittotyylien kehittelyissä, ei miestä enää 80-luvulla pidetty kitarasankarina siinä missä vaikkapa Eddie Van Haleniä tai muita nuorempia vikkeläsormisia aikalaisiaan. Todennäköisimmin Clapton muistettiin enää muutamasta vanhasta kappaleestaan, joista Derek and The Dominosin "Layla" pärähtänee edelleenkin soimaan joka tunti jollain amerikkalaisella radioasemalla. Vuonna 1992 tilanteeseen tuli traaginen muutos, kun edellisenä vuonna nelivuotias Conor-poikansa oli leikkinyt ikkunalla ja pudonnut alas. Kun etäisyys maanpinnalle oli 53:n kerroksen mittainen, ei henkiinjäämismahdollisuuksia ollut. Murtunut Clapton sommitteli tapahtuneesta jälleennäkemisen toivossa laulun "Tears In Heaven", joka päätyi "Rush"-elokuvan tunnussäveleksi, saaden kuitenkin ilmaa siipiensä alle ihan omanakin laulunaan. Biisi sai peräti kolme tunnustusta Grammy-gaalassa, vuoden parhaana lauluna, vuoden levynä ja vuoden parhaana miehen laulamana pop-esityksenä, eikä mikään ihme, onhan laulu yksi rockhistorian koskettavimmista.

Eric Claptonin "Tears In Heaven" sijoittui sijalle 724.

723: KISS - God Of Thunder

Vuonna 1975 julkaistun Kissin livetuplan "Alive!" saama menestyksekäs vastaanotto poiki panostuksen seuraavalle studioalbumille tuottaja Bob Ezrinin muodossa, josko Kiss saataisiin vihdoin studiossakin kuulostamaan tanakalta rock-yhtyeeltä. Tavallaan ajoitus oli siinäkin mielessä onnistunut, ettei tuottajan auktoriteettia vielä kyseenalaistettu, siinäkään tapauksessa, kun Paul Stanley houkuteltiin antamaan kynäilemänsä kappale "God Of Thunder" Gene Simmonsin laulettavaksi. Ezrinin mielestä biisi sai tällä tavoin visuaalisempaa painoarvoa, ja bändin livesetissä siitä tulikin pitkäksi aikaa kappale, jonka aikana Simmons purskautti suustaan veren näköistä mönjää, lipoen tunnetusti mittavalla kielellään sekoituksen levälleen, tarvittaessa useita metrejä lavan pinnan yläpuolella. Show-temppuna varmasti yksi niistä yksinkertaisimmista oivalluksista, mutta aina tehonsa osoittaen haltioituneen yleisön edessä.

Kissin "God Of Thunder" sijoittui sijalle 723.

722: TOOL - Parabola

Viime vuosina, etenkin digitaalisten ostopalvelujen yleistyttyä, on nostettu esiin ajatus siitä, näinköhän perinteinen albumiformaatti on enää se ainoa autuaaksi tekevä musiikin julkaisumuotona. Usein näistä keskusteluista tuntuu puuttuvan se, ettei albumi sinänsä ole syypää, vaan he, jotka tilaa ovat täyttämässä. Vuonna 2001 julkaistu Toolin "Lateralus" käy hyvänä esimerkkinä siitä, mitä aikoinaan albumikokonaisuudella tarkoitettiin. Se kun ei päästä otteestaan koko 79 minuutin kestonsa aikana, etenkin, kun jokainen yksityiskohta on ajatuksella toteutettu. Levyn biiseistä "Parabola"-kappaleessa läsnäolon tunne on voimakkaimmillaan, kiitos Maynard James Keenanin vähäeleisestä väkevämpään ulottuvan ulosannin ja Adam Jonesin hypnoottisen kitaratyöskentelyn, joita rumpali Danny Careyn ja basisti Justin Chancellorin muodostama rytmiryhmä saumattomasti tukee - ellei välillä halua sen varastavan jopa pääosaa. Harvoissa ovat tämänkaltaiset tapaukset, joissa lopputulosta voi lähestyä näin monesta eri näkökulmasta.

Toolin "Parabola" sijoittui sijalle 722.

721: METALLICA - My Friend Of Misery

Metallica-vuosinaan Jason Newsted ei saanut kovinkaan montaa ideaansa läpi, ainoaksi krediitiksi vuoden 1991 "Metallica"-albumilla jäi kappale "My Friend Of Misery", jonka alunperin oli tarkoitus olla instrumentaali, jollainen oli sisältynyt jokaiseen bändin siihen asti julkaisemaan albumiin. Tuottaja Bob Rockin ehdotuksesta Newstedin kehittelemästä melankolisesta kuviosta päätettiin kuitenkin kasvattaa "erilainen" Metallica-kappale, lopputuloksena periaatteessa melko lailla perusriffipohjainen ratkaisu, jolla Newstedin hieno sommitelma kasvoi ikäänkuin hieman eri suuntaan, kuin olisi odottanut. Mutta ehkäpä tämä kuului sarjaan, jossa yllätys oli se, ettei sitä ollutkaan.

Metallican "My Friend Of Misery" sijoittui sijalle 721.

720: NEGATIVE - The Moment Of Our Love

Kun Suomessa on valmiiksi kielteinen, sillä voi samantien menestyä, näin ainakin vuonna 2003 ensilevynsä julkaisseen Negativen tapauksessa. Tosin myös suhtautuminen yhtyeeseen saattoi tapahtua tästä kulmasta, jollei oikein jaksanut innostua melko lailla kierrätykseen pohjautuneista kuvioista saati ennalta-arvattavasta stailauksesta. HIMin varjoakin bändin ylle sovitettiin, vaikkei Jonne Aaronin ulosanti Ville Valon väriseviä kuolemankatkuisia hönkäyksiä muistuttanutkaan. Ensisingle "The Moment Of Our Love" oli lajissaan silti vakuuttava, etenkin kertosäkeensä puolesta, ja kelläpä nyt riittäisi sydäntä kieltää tämäntapaista herkistelyä siltä sukupolvelta, joka parhaillaan sitä ensi kertaa elää, rakkauden ollessa totta juuri nyt, ei sillä hetkellä lauleta "perustetaan perhe, otetaan asuntolaina ja koitetaan sinnitellä".

Negativen "The Moment Of Our Love" sijoittui sijalle 720.

719: ZZ TOP - Legs

Vuonna 1983 ilmestyneellä albumilla "Eliminator" ZZ Topin soundimaailma muuttui varsin ratkaisevasti edellisiin julkaisuihin nähden, ja samalla yhtyeen visuaalista puolta ryhdyttiin tuomaan esille oivaltaen paria vuotta aiemmin aloittaneen MTV-musiikkikanavan levitysmahdollisuudet. Billy Gibbonsin ja Dusty Hillin parrat ynnä koko kolmikon käyttämät mustat aurinkolasit oli kuitenkin melko nopeasti nähty, joten musiikkivideot käsikirjoitettiin siten, että bändi vain putkahteli aika ajoin näkyviin ollen soittavinaan taustalla kuulunutta kappaletta tai tekemässä yhdessä tavaramerkiksi muodostuneen, osoittavan kädenliikkeen. Varsinaisella "the Eliminatorilla, eli vuoden 1933 mallisella kustomoidulla Ford Coupella ajellaan tietysti myös muutama kadunväli, ja tokihan silmänruokaa tarjosi myös "the Eliminator Girls"-kolmikko, koostuen Playboy-lehteen kuvatuista malleista. Näillä eväillä ZZ Topin "Legs"-kappaleesta tehty video voitti vuonna 1984 kautta aikain ensimmäisen MTV Video Music-palkinnon yhtyevideosarjassa, kappaleen sijoituttua tässä yhteydessä sijalle 719.

718: NATSIPASKA - Hevimies

Huumorimusiikilla on Suomessa pitkät perinteet, myös siten, että harvakseltaan radiosoittokynnys on julkaisuhetkillä ylittynyt, riippuen tietysti myös hieman siitä, katsottiinko tarjonnan edustavan hyvää vai huonoa makua. Ensinmainituista sähköisten viestimien siunauksen sai Lapinlahden Linnut aina omia tv-ohjelmia myöten, siinä missä Sleepy Sleepers pyrittiin lähinnä vaikenemaan kuoliaaksi, eikä bändiltä tilattu sketsisarja Viemäri-TV sekään kunniamainintoja kerännyt. Juvalainen Natsipaska-yhtye sai vuosituhannen vaihteessa julki kaksi albumia, jotka jäivät aika lailla pimentoon kenpäties yksin jo melko luotaantyöntävän nimensä johdosta. Omanlaisensa oivallus oli kuitenkin kappale "Hevimies", jolla ilveiltiin kaikenlaisten metallimusiikkiin yhdistettyjen yksioikoisten kliseiden kanssa, oli kyse sitten soittajasta tai kuuntelijasta, aikana, jolloin laji ei ollut vielä niin yleisesti hyväksyttyä saati arvostettua.

Natsipaskan "Hevimies" sijoittui sijalle 718.

717: SEPULTURA - Territory

Rockhistoriassa protesti- ja rauhanaatteen laulujen aikakauden käsitetään yleisesti kattavan ne vuodet 1960- ja -70-luvuilla, jolloin USA kävi Vietnamissa epäoikeudenmukaiseksi koettua sotaa. Myös 80- ja-90-luvuilla samantapaisia aiheita käsiteltiin, mutta ne taisivat jäädä monelta kuulematta, kun asialla olivat äärimetalliyhtyeet, kuten Sepultura vuoden 1993 albumillaan "Chaos A.D.". Biisillä "Territory" ilmaan heitettiin kohtalaisen yleisluontoisia iskulauseita valtioiden välisistä alueellisista erimielisyyksistä, kappaleesta kuvattu video antoi kuitenkin ymmärtää täsmennettynä olleen Israelin ja Palestiinan kansojen vuosikymmenten ajaksi jääneet ratkaisemattomat järjestelyt. Toisaalta Sepultura-fanit eivät välttämättä suosineet bändiä näiden kannanottojen vuoksi, vaan saadakseen kuulla rankempaa soitantaa, jota "Chaos A.D.":llä oli vielä entisestäänkin ryyditetty brasilialaisin kansansoittimin ja lisäämällä hardcore-punk-höyryä kappaleisiinsa. Joiltain aikalaisarvostelijoilta ei jäänyt huomaamatta "siinä missä Metallica vaikuttaisi liukuvan juuriltaan rockimmille linjoille, tekee Sepultura täsmälleen päinvastoin, hyödyntäen varhaisia innostuksiaan, kokemuksen kartuttua osaavammalla ja pystyvämmällä tavalla.

Sepulturan "Territory" sijoittui sijalle 717.

716: AEROSMITH - Walk This Way

70-luvun puolivälissä Aerosmith osoitti kolmannella albumillaan "Toys In The Attic", että ei riffin merkitystä voi koskaan liiaksi korostaa, näinpä "Walk This Way"n nakuttava kitarakuvio osoitti toimintansa melko nopeasti. Biisistä tuli Aerosmithille nopeasti yksi tunnuskappaleistaan, ollen edelleen keikkojensa settilistan osana. Vuonna -86 sama kappale toteutettiin laajemmin, kun hip hop-ryhmä Run-D.M.C. tarttui aiheeseen, ei vain itsekseen, vaan yhteistyössä alkuperäisesittäjän kanssa. Uutta tulemista tehneelle Aerosmithille tämä sopi mainiosti, ja saipa Run-D.M.C.:kin tästä kosolti lisänäkyvyyttä tekemisilleen, osoituksena, että rap-laulu sopii myös rocktaustan päälle. Ja tulipa "Walk This Way" versioiduksi vielä kerran kuutisen vuotta sitten, jolloin brittiläiset tyttöyhtyeet Sugababes ja Girls Aloud kokoontuivat levyttämään hyväntekeväisyyssinglen edunsaajana Comic Relief-järjestö, jonka esimerkin mukaan myös Suomessa vietetään lokakuisin ns. Nenäpäivää.

Aerosmithin "Walk This Way" sijoittui sijalle 716.

715: HIM - Wicked Game

Chris Isaakin kesällä 1989 julkaisema kolmas albumi "Heart Shaped World" tuli ja meni melko nopeasti suurempia järisyttämättä, mutta vuotta myöhemmin levyltä löytyneen laulun "Wicked Game" päädyttyä David Lynchin ohjaamaan elokuvaan "Wild At Heart"-Villi sydän, sai sävelmä mahdollisuutensa vetäen pitkäsoiton USA:n Top Teniin myyden kultakantaan saakka. Suomessakin Isaakin kuulas sävelmä tuli melko lailla tutuksi, ja erityisen huomioiduksi se tuli vuonna -96, tuolloin ensilevynsä julkaisseen HIMin raskaampana versiona. Kummassakin luonnollisesti yhtä lailla lumoutuneina ihmeteltiin, millä sydän oli satimeen saatu, kun vain sen murtuminen oli näköpiirissä.

HIMin versio "Wicked Game"sta sijoittui sijalle 715.

714: APULANTA - Armo

Apulannan keväällä 2005 julkaisema, jo kahdeksas studioalbuminsa "Kiila" osoitti, ettei Toni Wirtanen tarvinnut kummoisiakaan ainesosia loihtiakseen jälleen kerran päähän soimaan jäävän kappaleen, yhtenä niistä levyltä löytynyt "Armo". Vaikka yltiöpateettisuuden kanssa flirttailu on Apulannalle aikamoista arkipäivää, saa Wirtanen kuitenkin tulkintoihinsa tunteen "näin voi sinullekin ihan oikeasti käydä", ja kun säestyksen voimakkuudenvaihteluilla tarinaa tyylikkäästi maustetaan, ollaan jälleen 2000-lukuisen ikivihreän muodostumisen syntyvuosissa.

Apulannan "Armo" sijoittui sijalle 714.

713: RUSH - Limelight

Vuonna 1981 Rushin julkaisema albumi "Moving Pictures" jatkoi edeltäjänsä "Permanent Waves"in linjaa - ainakin jos vertaa näitä bändin 70-lukuiseen tuotantoon, joka koostui pitemmistä kokonaisuuksista, ainakin niiden muistettavimpien teosten osalta. "Moving Pictures"illa kappaleet tuntuivat kontrolloidummilta, ainakin varsin sofistikoituneen kuuloinen "Limelight", jolla bändin pääasiallinen sanoittaja Neil Peart tarkasteli kenpäties hieman yllättävästä kulmasta Rushille siunaantunutta suosiota. Parrasvaloissa oleminen ja esiintyminen ei sinänsä Peartia vaivannut, mutta kaipasi sen ulkopuolella omaa yksityisyyttä, jota ei aina tunnuta ajateltavan, vaan artistin pitäisi olla yhteistä omaisuutta ja läsnä kaiken aikaa alalla, jota kuitenkin julkisuus melkoiselta osaltaan pyörittää.

Rushin "Limelight" sijoittui sijalle 713.

712: SIELUN VELJET - Rakkaudesta

Sielun Veljien 80-lukuinen maallinen vaellus on yksi suomalaisen rockhistorian eksoottisimpia ja kiehtovimpia lukuja, yksin jo syntyasetelmassaan, jossa kaikenlaiset ennalta-arvattavuudet saati toimintaperiaatteet romutettiin ennenkuin niille oli ehditty syvällisempää ajatusta suoda. Oman tiensä kulkua kuvasti tavallaan myös vuonna 1987 vain singlenä julkaistu kappale "Rakkaudesta", aikakaudella, jolloin sinkut käsitettiin paremminkin albumimyynnin vetonauloina. Itse sävelmäkin oli varsin riitasointuinen, ainakin yleisempien standardien mukaan, Ismo Alangon hauraan väkevällä äänellä tulkittuna. Rakkaudesta laulettu teksti oli sekin varsin vähäeleinen, mutta paljonpuhuva - jopa monisanaisemmat tarinat peitoten.

Sielun Veljien "Rakkaudesta" sijoittui sijalle 712.

711: 3 DOORS DOWN - Here Without You

Syksyllä 2002 julkaistulle 3 Doors Downin kakkosalbumille "Away From The Sun" kohdistui luonnollisesti melkoisia odotuksia, kun debyytti "The Better Life" singlehitin "Kryptonite" vedättämänä möi Yhdysvalloissa alle neljässä kuukaudessa platinaa, ja runsaassa vuodessa yli 5 miljoonaa kappaletta. Tätä vasten "Away From The Sun"ia saattoi pitää varman päälle laskelmoituna pakettina, jossa ei minkään sortin varpaille pyritty hyppimään, toisaalta aiemmin tällaisia albumeja oli tavattu kutsua kokoelmaksi lauluja, joiden tekstejä Brad Arnold omalla tavallaan tulkitsi, ainakin balladipohjaisessa kappaleeseessa "Here Without You". Periaatteessa laulu oli sarjaa "kun jäin yksin, edelleen vain ajatuksissani olit" osa ties kuinka mones, mutta ei Arnold tässä kuitenkaan tunnu vain peräkkäisiä sanoja toistavan, vaan saattanut tehdä tuttavuutta itsekin tämän nimenomaisen tunteen kanssa.

3 Doors Downin "Here Without You" sijoittui sijalle 711.

710: DEEP PURPLE - Fireball

Syyskuussa 1970 Deep Purplen oli tarkoitus ryhtyä äänittämään seuraajaa albumille "In Rock", mutta bändin keikkakalenterissa riitti työmäärää etenkin singlehitiksi muodostuneen "Black Night"in jälkeen. Ja kun "In Rock" keikkui brittilistalla sinnikkäästi sekin, katsottiin, että sessioita voidaan aivan hyvin lykätä seuraavan vuoden puolelle. Kovin pitkiä yhtäjaksoisia studioaikoja ei sinnekään saatu kuitenkaan buukattua, joten "Fireball"-albumi harsittiin kasaan vähän silloin kun aikaa oli, tämän merkitessä sitä, että biisitkin kehiteltiin ikäänkuin lennosta, lopputuloksen muodostuessa varsin epätasaiseksi - tai vaihtelevaksi - kuinka vain. "In Rock"in viitoittamilla teillä oltiin oikeastaan enää levyn avaus- ja nimikappaleessa, joka käynnistyi tuottaja Martin Birchin huvikseen äänittämällä ilmastointilaitteen päälle kytkemisellä, siirtyen saumattomasti Ian Paicen tuolloin vielä harvoin kuultuun tuplabassarityöskentelyyn ja sitä kautta itse kappaleeseen, joka tavallaan kuulosti lopuksi hieman keskeneräiseltä. Ehkäpä siihen vaikutti se, ettei siinä ollut lainkaan kitarasooloa, vaan Roger Gloverin bassolla soittama väliosa siihen kuvitellussa kohdassa.

Deep Purplen "Fireball" sijoittui sijalle 710.

709: MOTÖRHEAD - Orgasmatron

Vuonna 1986 Motörhead kykeni vihdoin katkaisemaan yli kolmeksi vuodeksi venähtäneen hiljaiselon albumijulkaisujen suhteen, Lemmyn poislukien täysin uudistuneella kokoonpanolla sitten vuoden -83 albumin "Another Perfect Day". Esimakua nelimiehiseksi leventyneestä Motörheadista oli ehditty saamaan neljän uuden kappaleen muodossa kokoelma-albumilla "No Remorse", jolta elämään jäi kappale "Killed By Death". "Another Perfect Day"tä "Orgasmatron" muistutti korkeintaan siinä, että levyn nimikappale ei tälläkään kertaa ollut mikään vauhtielämys aiempien albumien tapaan, vaan tällä kertaa jopa melkoisen yksioikoinen rynkytys, jonka päälle Lemmy lähinnä lausuu käsityksiään sodista, uskonnoista ja poliitikoista. "Orgasmatron"-niminen laite oli jo vuonna 1973 kuvattuna Woody Allen-elokuvassa "Sleeper", eräänlaisena pömpelinä, jossa homma hoitui viidessä sekunnissa ilman ihokosketusta, mutta tällä ei tiettävästi ollut mitään tekemistä tämän kappaleen kanssa.

Motörheadin "Orgasmatron" sijoittui sijalle 709.

708: LORDI - Would You Love A Monsterman?

Kesällä 2002 Suomessa ei aivan voinut välttyä kuulemasta Lordi-yhtyeen 80-luvun hengessä rullannutta rockpalaa "Would You Love A Monsterman"?, omanlaisen lisäarvon muodostuessa bändin käyttämistä hirviöasusteista. Haastatteluissa painotettiin yhtyeen jäsenten koostuvan Lordi-yhteyksissä mielikuvitushahmoista, eikä ristimänimiä pidetty niin merkityksillisinä. Alunperin Lordi oli perustunut jo 90-luvun alussa Tomi Putaansuun muodostamana yhden miehen yhtyeenä, mutta viisi kappaletta sisältänyt kotidemo "Napalm Market" ei herättänyt vastakaikua levy-yhtiöissä. Demon kappaleista "I Would Do It All For You" toimi kuitenkin runkona hirviömiehen romanssiuteluille. Lordin debyyttialbumi "Get Heavy" saatiin julki loppuvuodesta, ja myönteinen vastaanotto jatkui seuraavanakin vuonna, kun levy palkittiin Emma-gaalassa vuoden parhaana hardrock-metallialbumina.

Lordin "Would You Love A Monsterman"? sijoittui sijalle 708.

707: MARILYN MANSON - Sweet Dreams (Are Made Of This)

Syksyllä 1981 julkistunut Eurythmics-yhtyeen debyyttialbumi "In The Garden" päätyi ilmestyessään melko harvan ostajan kuunteluun, eikä jatkoa ollut oikein missään kuulutettu. Toisaalta kaksikon David A. Stewart - Annie Lennox työmenetelmät olivat edullisia, kun Lennoxin lauluäänen taustalle Stewartin ei tarvinnut sommitella kuin syntetisaattorikuvionsa, näinpä äänitykset hoituivat kotioloissakin. Alkuvuodesta -83 julkaistu single "Sweet Dreams (Are Made Of This)" oli ajoitukseltaan kenties muutenkin onnistuneempi, kun vain elektronisia instrumentteja käyttäneitä taiteilijoita ei enää katsottu niin karsaasti kuin vielä joitain hetkiä aiemmin. Toki sävelmä ja sen toteutuskin oli aika lailla kerrasta mieleenpainuva. Sitä se oli myös vuonna 1995 Marilyn Mansonin julkaisemana ep:llä "Smells Like Children", ja periaatteessa tämä tulkinta nosti Mansonin laajempaan tunnettavuuteen, melkoisen ilkeän musiikkivideon ryydittämänä. Tavallisista lainaversioista poiketen Manson lisäsi jopa omaa tekstiä alkuperäiskappaleen lyriikoihin.

Marilyn Mansonin versio kappaleesta "Sweet Dreams (Are Made Of This)" sijoittui sijalle 707.

706: THE 69 EYES - Dance d'Amour

Siinä missä metalliyhtyeet ottivat 90-luvulla tavakseen alentaa kitaroittensa vireitä, teki The 69 Eyes sellaisen liikkeen, että madalsi laulajansa ääntä. Hieman päämäärättömäksi muodostunut askarointi kevyemmänpuoleisen hardrockin parissa sai näin kirjaimellisesti uudenlaista syvyyttä, varsinkin kun soitantaankin ilmestyi goottimusiikillisia sävyjä. Vuoden 2002 albumilla "Paris Kills" ulosanti oli laajentunut käsittämään jo muutamia ranskankielisiä ilmaisuja kappaleessa "Dance d'Amour", ja kieltämättä Jyrki69:n chanson-jäljittely alkuun hieman hymyilytti, muistellessaan vokalistin aiempaa rock-kukkoilua. Mutta yhdistelmähän toimi, etenkin ulkomaille vietynä, kun rajojen ulkopuolella The 69 Eyes oli 90-luvulla jäänyt marginaali-ilmiöksi, hieman kuten Suomessakin.

The 69 Eyesin "Dance d'Amour" sijoittui sijalle 706.

705: IMMORTAL - Blashyrkh (Mighty Ravendark)

90-lukuisen norjalaisen black metallin perusnimiin kuulunut Immortal jatkoi taisteluaan kahden soittajan voimin vuonna -95 julkaistulla albumillaan "Battles In The North", jonka soundimaailma oli yhtä kivuliaan kireä kuin aiemmin, kuvaten loputonta kylmyyttä ja ankaruutta. Albumin päätöskappaleessa "Blashyrkh (Mighty Ravendark)" tempoa oli kuitenkin hidastettu, tuoden mieleen länsinaapurissa vaikuttaneen Bathoryn tekemiset eeppisemmän metallin puolelta. Blashyrkh oli Demonazin ja Abbathin luoma mielikuvitusvaltakunta, jossa vuoret olivat korkeita, metsät tiheitä ja tuuli ikuisesti voimakas ynnä hyytävä, ilmankos maalauksellisia kasvoja suosineiden norjalaisten hengentuotteita toisinaan kutsuttiin leikkisästi ja hieman väheksyenkin "säätiedotuksiksi". Lähes kahdessa vuosikymmenessä musiikinlajista ei kuitenkaan ole tullut minkäänlaista valtavirtaa, siinä määrin jäistä tämä oli jo syntyessään.

Immortalin Blashyrkh (Mighty Ravendark) sijoittui sijalle 705.

704: AC/DC - Heatseeker

80-luvun alkuvuosien jättimenestysten jälkeen AC/DC:n albumituotannon myynnillinen käyrä rupesi sojottamaan alaspäin, vaikka vuonna -83 julkaistu "Flick Of The Switch" olisi ansainnut huomattavasti suopeamman vastaanoton mainion sisältönsä johdosta. Eikä vuoden -85 albumia "Fly On The Wall"iakaan voinut epäonnistuneena pitää, sen sijaan vuonna -88 ilmestynyt "Blow Up Your Video" sisälsi melko lailla nopeasti unhoon jääneitä sävelmiä. Parhaat paukut oli sijoitettu albumin alkuun, josta löytyi myös singlenä julkaistu "Heatseeker", ollen oiva osoitus AC/DC:n kyvystä luoda melko vähistä aineksista monipuolisin riffivaihteluin rullaava kappale. Ehkäpä "Blow Up Your Video"-albumin suurin saavutus ainakin Suomen kannalta oli se, että levy möi täällä kautta aikain ensimmäisenä AC/DC-pitkäsoittona kultaa, bändin Suomen vierailujen muututtua sen jälkeen aiempaa säännöllisemmiksi.

AC/DC:n "Heatseeker" sijoittui sijalle 704.

703: SLAYER - Postmortem

Harvaa albumia on rockhistoriassa pidetty enempänä kuin kappaleittensa summana, mutta Slayerin vuonna - 86 julkaiseman albumin "Reign In Blood" yhteydessä väitteeseen törmää tämän tästä. Eikä millään muotoa syyttä, toimiihan kokonaisuus johdatuksena modernin ja peräänantamattoman metallimusiikin maailmaan, jota yhtye itsekään ei ole kyennyt saati yrittänyt ylittämään tahi jäljittelemään. Yksittäisten kappaleiden poiminta esille levyltä tuntuisi näin muodoin turhalta, mutta esimerkiksi tapporiffien vaikutuksesta sopii hyvin kappale "Postmortem", johdattaen nimensä mukaisesti tuonpuoleiseen, jossa tekstin minähahmo muistelee hetkiä, joista tapahtumainkulku eteni suorittamaansa lopulliseen henkilökohtaiseen ratkaisuunsa saakka.

Slayerin "Postmortem" sijoittui sijalle 703.

702: FOO FIGHTERS - My Hero


Vuonna 1997 julkaistulla Foo Fightersin toisella albumilla "The Colour And The Shape" soitti jo "oikea" bändi, siinä missä debyytillä Dave Grohl oli vastannut lähes kaikesta yksin, joutuen näin tahtomattaankin tilanteeseen, jossa Foo Fighters käsitettiin aluksi "Nirvana-rumpalin sooloprojektina", vaikka tarkoitus oli aivan toinen. Kakkosalbumilla biisit oli myös paria poikkeusta lukuunottamatta kirjattu kollektiivisesti tehdyiksi, eikä levyltä löytyneestä kappaleesta "My Hero" voinut ainakaan Nirvanan suuntaan yhtäläisyysmerkkejä vetää, vaikka biisin kuviteltiin olevan omistettu Kurt Cobainille. Grohl painotti kuitenkin, että oli pitänyt Cobainia bändikumppanina, luokitellen "My Hero"-laulun sankarin joksikin tavalliseksi työntekijäksi, joka ei samanlaista tunnustusta tekemisistään saa kuin vaikkapa urheilijat tai rocktähdet, joita pitäisi katsoa ylöspäin ikäänkuin jo lähtökohtaisesti. Ehkäpä Dave Grohl halusi tällä tavoin alleviivata omaakin kansanomaisuuttaan.

Foo Fightersin "My Hero" sijoittui sijalle 702.

701: MERCYFUL FATE - Come To The Sabbath

Metallimusiikin ja okkultismin yhteys on lähes yhtä vanha kuin metallimusiikki lajina, josta syytä on vieritetty asioita ensimmäisten joukossa yhdistelleelle Black Sabbathille. Sointimaailman kelmeimmälle alueelle sijoittuva musiikillinen vyöhyke antaakin oivat lähtökohdat sanallisille mielleyhtymille paholaisen musiikkina, ja omalla tavallaan huippuunsa tämän kohotti tanskalainen Mercyful Fate, jos kohta jäi alkuvuosinaan melko lailla vähälle huomiolle ainakin myyntilukemien valossa. Ensimmäisenä, 80-luvun alkuvuodet käsittäneenä toimintajaksona julkaistut kaksi albumia ja yksi ep löydettiin kuitenkin viimeistään myöhemmin, kun korkealta ja kimeästi laulanut King Diamond oli tullut tunnetummaksi omannimisensä orkesterin yhteydessä. Toisella, vuonna -84 julkaistulla Mercyful Fate-albumilla "Don't Break The Oath" bändi oli jo melkoisessa iskussa, kappaleet selkeästi loppuun saakka mietittyjä, sävellettyjä ynnä sovitettuja. Levyn päättänyt kappale "Come To The Sabbath" kävi periaatteessa pienoisoopperasta lukuisine osineen, sijoittuen tässä yhteydessä sijalle 701.

700: TOPI SORSAKOSKI & AGENTS - Surujen kitara

Maineikkaan elokuvasäveltäjän Victor Youngin kehittelemä teema vuonna 1954 ensi-iltansa saaneeseen elokuvaan "Johnny Guitar" kuultiin hetimiten Suomessakin, ja kun alkuperäisversion oli laulanut Peggy Lee, täällä Reino Helismaan suomeksi sanoittaman "Surujen kitaran" ensilevytti johdonmukaisesti lauluyhtye Metro-Tytöt. Kolmea vuosikymmentä myöhemmin kappale päätyi Topi Sorsakosken & Agentsin ensimmäiselle albumille "In Beat", osoittaen, ettei siihen saakka rockin ja iskelmämusiikin välistä leveää kuilua ollutkaan mahdotonta ylittää. Ja mikä hienointa, jo unohtuneet ikivihreät sävelmät tulivat Agents-käsittelyssä jälleen kuuluville uudenkuuloisina, tyylikkäinä toteutuksina.

Topi Sorsakosken & Agentsin versio "Surujen kitarasta" sijoittui sijalle 700.

699: THIN LIZZY - The Boys Are Back In Town

Vuonna 1974 Thin Lizzy koki melkoisia muodonmuutoksia, joista näkyvimpinä olivat uudet kitaristit, 17-vuotias Brian Robertson ja Lontoossa koesoittoon osallistunut kalifornialaissyntyinen Scott Gorham. Vaikkeivät miehet entuudestaan toisiaan tunteneet, tuli kaksikon tuplakitaroinnista myöhemmin tavaramerkki Thin Lizzylle, joka muutoinkin aloitti puhtaalta pöydältä lakaten soittamasta livenä vanhoja biisejään, myös sitä tunnetuinta siihenastista versiotaan kansanlaulusta "Whiskey In The Jar". Pitkäksi aikaa jäi kuitenkin puuttumaan sellainen vastaava biisi, jota keikoilla aina odotettaisiin soitettavaksi. Vuonna -76 sellainen vihdoin yhtyeelle siunaantui. "The Boys Are Back In Town" oli menevä ja tarttuva ralli heti ensikuulemalta, ja tuplakitarat kruunasivat kappaleen. Tekstikin puhutteli juuri sitä väestönosaa, joka tykkäsi lähteä kaupungille bailaamaan, eli poikia, joilla mielessä oli irrottelu ja kenpäties jotain muutakin.
Alunperin teksti oli kuitenkin rakennettu kuvaamaan sotilaiden kotiinpaluuta, ja olipa biisin työnimenäkin ollut "G.I. Joe Is Back In Town". Ideaa ei pidetty kuitenkaan kovin hyvänä, kun samaan aikaan oltiin kotiutettu Vietnamissa taistelleita USA:laissotilaita, ja tämä olisi saatettu tulkita jonkinlaiseksi kannanotoksi käytyyn sotaan. Aluksi biisin "pelättiin" olevan myös liian aggressiivinen radiosoittoa ajatellen, ja "Jailbreak"-albumin singlepoiminnaksi olikin jo ehditty kaavailla rauhallisempaa palaa "Running Back". Singlelle se päätyikin, tämän kappaleen b-puolelle.

Thin Lizzyn "The Boys Are Back In Town" sijoittui sijalle 699.

698: NIRVANA - Rape Me

Vuonna 1993 julkaistulle Nirvana-albumille "In Utero" sisältynyt kappale "Rape Me" oli pääpiirteissään olemassa jo edellisen "Nevermind"-albumin sessioissa, ollen kuitenkin rakenteeltaan kohtalaisen yhtenäinen "Smells Like Teen Spirit"in kanssa, joten päällekkäisyyksiltä välttyäkseen kappale jäi niinsanotusti muhimaan. Paria vuotta myöhemmin biisi kuitenkin viimeisteltiin, jos kohta teksti jäi melko lailla itseään toistavaksi. Väkivaltaiseen sukupuoliseen kontaktiin pyytäminen ei laulun aiheena ollut aivan jokapäiväistä, Kurt Cobainin kuvaillessa minähahmoa naispuoliseksi henkilöksi asenteella "anna tulla tänne vaan, tämä tullaan myöhemmin kostamaan". Toisena suosittuna tulkintana "Rape Me" on Cobainin tervehdys medialle, joka ei ehkä ollut sitten aina ymmärtänyt, millä tavoin taiteilija itse jutut ja kirjoitukset vastaanottaa.

Nirvanan "Rape Me" sijoittui sijalle 698.

697: NIGHTWISH - The Islander

Nightwishin albumeilla melko harvakseltaan julkaistaan muiden kuin Tuomas Holopaisen sävellyksiä, mutta vuoden 2007 "Dark Passion Play"lle sisältyi Marco Hietalan "The Islander", josta etenkin keikoilla muodostui hiljaisempi hengähdystauko äänekkäämpien vyörytysten väliin, kun Hietala ja Emppu Vuorinen akustisine kitaroineen ynnä Holopainen vienoine koskettimineen kappaletta tulkitsivat, loppupuolella myös Anette Olzonin liittyessä lauluun. Levyversiolla vierailemassa oli Troy Donockley säkkipilleineen ja muine kelttiläisine instrumentteineen. Tuomas Holopaisen kirjoittamassa tekstissä jo kypsään ikään ehtinyt "saarelainen" muisteli kulunutta elämäänsä, käsittäen, ettei sitä ollut enää paljoa jäljellä.

Nightwishin "The Islander" sijoittui sijalle 697.

696: APULANTA - Vääryyttä!!1!

Tavanomaisesti ihminen halajaa oikeutta, mutta Apulannan tapauksessa keväällä 2011 haussa oli "vääryyttä", soiden myös samoihin aikoihin ensi-iltansa saaneessa elokuvassa "Vares-huhtikuun tytöt". Tai tokihan laulussa oikeutta haettiin toteamalla, etteivät asiat olleet menneet kuten sujuvinta olisi ollut, näinpä voimasanan höystämänä koettiin vääryys tapahtuneeksi. Varsin voimakkaalta Apulanta kuulostaa myös kappaleessa, joka käynnistyy lähes mahtipontisen kansallislauluomaisesti, eikä säröä säästellä peremmälläkään. Kertosäkeen osalta Toni Wirtanen kykeni jälleen kerran loihtimaan sävelkuvion, joka on aivan kuin jostain ennestään tuttu, mutta eipä vain mieleen tule.

Apulannan "Vääryyttä!!1!" sijoittui sijalle 696.

695: MOTÖRHEAD - (We Are) The Road Crew

Motörheadin vuonna 1980 julkaiseman albumin "Ace Of Spades" jykevyys ei rajoitu pelkästään nimikappaleeseen, melko lailla tunnetuksi tuli myös roudareiden työmäärää raadollisimmillaan kuvannut laulu "(We Are) The Road Crew". Biisin taidettiin yleisesti käsittäneen olleen jonkinasteinen ylistys Motörheadin omalle työryhmälle, mutta olihan Lemmyllä itselläänkin kokemusta tavaroiden kasaamisesta ja purkamisesta varhaisvuosiltaan. Avainsanana tekstissä on "taas yksi", oli kyse sitten keikkapaikasta, hotellista jota ei löydy, tai superliimaputkilosta kamojen paikkaamiseen. Naisystäväkin häipyy saatuaan tarpeekseen kumppaninsa tekemästä työstä, joka ei koskaan tule valmiiksi, vaan jatkuu aina vain päivästä toiseen eri ympäristöissä. Ja silti, Lemmy saa roudarin työn kuulostamaan paljon mielenkiintoisemmalta kuin konttoriaskaroinnin kahdeksasta neljään suoritettuna.

Motörheadin (We Are) The Road Crew sijoittui sijalle 695.

694: KOTITEOLLISUUS - Vieraan sanomaa

Syksyllä 2003 ilmestynyt Kotiteollisuus-albumi "Helvetistä itään" merkitsi sitä, että nytpä rupesi keikkakysyntää ilmenemään aivan eri tavalla kuin aiemmin, helpoimman kautta voi käyttää sanaa "läpimurto". Seuraaja-albumi "7" julkistui noin puolentoista vuoden kuluttua edeltäjästään, eli tahti jatkui entisellään, mutta arvatenkin takaraivossa oli tällä kertaa lisänä ennakko-odotusten lisäämä kasvain, alitajuisesti tai ilman. Ensimmäiseksi singleksi valikoitui kappale "Vieraan sanomaa", joka myös levytyssessioissa oli viimeistelty ensimmäisten joukossa. Tavaramerkit olivat jo melkeinpä totutusti paikallaan, eli runnova alustus ja duuripohjainen kertosäe. Tekstin minähahmo oli harvinaisen eristynyt koko maailmasta, jolla ei tuntunut olevan mitään annettavaa, saati otettavaa. Lähietäisyydelle mahdollisesti eksyvän kanssaihmisen sanomiset eivät nekään mene edes toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, vaan ohittuvat täysin.

Kotiteollisuuden "Vieraan sanomaa" sijoittui sijalle 694.

693: METALLICA - The Shortest Straw

Metallican elokuussa 1988 julkaisema neljäs albumi "...And Justice For All" sai osakseen hieman ristiriitaisen vastaanoton soundimaailman kuulostettua jotenkin kolkolta ja muutenkin kipakan ytimekkäät kappaleet olivat saaneet tehdä tilaa pidemmille maalailuille. Varsin vähälle livehuomiolle albumin kappaleista jäi "The Shortest Straw", vaikka biisi rakenteensa puolesta olisi sopinut jo edeltävälle "Master Of Puppets"-albumille. "Pitkän tikun" vedon uumoiltiin liittyvän syksyllä 1986 bändin keikkabussissa tapahtuneeseen Cliff Burtonin hengen vieneeseen vuodearvontaan, mutta teksti ei tähän vaikuttaisi viittaavan. Myöhempinä vuosina biisiä on kuultu sittenkin myös livenä, esimerkiksi Helsingin Kalasatamassa viime kesänä.

Metallican "The Shortest Straw" sijoittui sijalle 693.

692: LORDI - Hard Rock Hallelujah

Vuonna 2006 päättyi lähes puoli vuosisataa kestänyt odotus, kun Suomi voitti Eurovision laulukilpailut, joihin täältä oltiin osallistuttu vuodesta 1961 asti, paitsi niinä vuosina, jolloin ei päästy edes karsintoihin edellisvuosien huonon menestyksen takia. Vuoden 2006 voitto oli näin ollen paitsi historiallinen, joidenkin mielestä silti "väärin voitettu". Kun Lordin esitys "Hard Rock Hallelujah" oli 10. maaliskuuta valittu Suomen edustajaksi toukokuussa järjestettävään finaaliin Kreikan Ateenassa, ei tästä kulunut montaakaan päivää, kun Suomen ryhdikkään papiston edustajat olivat jo luokittelemassa esitystä saatananpalvonnaksi, herttaisimpana ilmentymänään Helsingin ortodoksisen seurakunnan pastori Isä Mitro, joka julkisesti ehdotti yhtyeelle oma-aloitteellista vetäytymistä euroviisufinaalista. Loppukilpailun alla syntyi vielä kustannuksellisia kiistoja, kun pyrotekniikkaan erikoistunut saksalainen työryhmä vaati finaaleissa esityksen visualisoinnista 38.000 euron suuruista lisäkorvausta, eikä YLEssä syntynyt suuria intohimoja tällaisen ylimääräisen menoerän maksamiseen. Tuska-festivaaliorganisaatio käynnistikin tämän johdosta kansalaiskeräyksen laittamalla pohjakassaksi 5000 euroa.
Loppukilpailussa Lordin "Hard Rock Hallelujah" äänestettiin voittajaksi lähes 50 pisteen erolla toiseksi sijoittuneeseen Venäjän Dima Bilanin esitykseen, joten voitto oli täysin ylivoimainen. Suhtautuminen Lordiin muuttui myös lähes yhdessä yössä täysin toisenlaiseksi aina tasavallan ylintä johtoa myöten. Ja oltiin Euroviisuista mitä mieltä hyvänsä, laulukilpailujen huomioarvoon peilaten voidaan Lordin voittoa perustellusti pitää Suomen kaikkien aikojen suurimpana saavutuksena kevyen musiikin lajissa, jos tällaista luokitusta tässä yhteydessä voi käyttää.

Lordin "Hard Rock Hallelujah" sijoittui sijalle 692.

691: ELVIS PRESLEY - Burning Love

Vuonna 1968 Elvis Presley sai, tai joutui huomaamaan, että suuruuden päivät olivat kaukana takana. Miehen 60-luku oli kulunut pääasiassa elokuvia tehden, ja levytyspuolen ajoivat elokuvien soundtrackit. Jonkin aikaa resepti toimikin, mutta filmit rupesivat olemaan ennen pitkää liukuhihnatavaraa, kuten myös niille tehdyt laulut. Uudemmalle yleisölle Elvis edusti jo mennyttä maailmaa, josta kuitenkin oikeastaan haettiin vauhtia musiikillisen uran jatkumiselle. "Comeback Special"iksi kutsutussa tv-spesiaalissa Elvis oli puettu mustaan nahka-asuun esittämään rock'n'roll-numeroitaan, ja vastaanotto näille osoittautuikin huomattavan lämpimäksi. Katsojamittareilla mitattuna "Comeback Special"ia seurasi sen lähetysaikana 42 prosenttia USA:n tv-yleisöstä. Näinpä elokuvien filmaaminen sai jäädä ja panostus siirrettiin jälleen levytys- ja esiintymispuolelle. Vuonna -72 Elvikselle tarjottiin levytettäväksi Arthur Alexanderin vuotta aiemmin laulamaa kappaletta "Burning Love", taiteilijan suhtautuessa tähän aluksi kuitenkin epäröiden, arvellen lopputuloksen muodostuvan melko koomiseksi, jos tuolloin 37-vuotias äijä laulaisi siinä kuin kissa pistoksissa tulisesta kiihkosta. Elvis saatiin kuitenkin maaniteltua mikrofonin ääreen, hoitaen osuutensa mallikkaasti talteen.

Elvis Presleyn "Burning Love" sijoittui sijalle 691.

690: SONATA ARCTICA - San Sebastian (Revisited)

Hyvin harvinainen on varmasti sellainen järjestely, jossa yhtye ensiesittää uuden kappaleensa livenä siinä kaupungissa, jonka mukaan biisi on nimetty. Mutta kyllähän tämä suomalaisilta onnistuu, tarkemmin Sonata Arcticalta, joka keväällä 2000 toimi Stratovariuksen "Infinite"-kiertueen toisena lämppärinä, ja turneen ulotuttua pohjoisespanjalaiseen San Sebastianin kaupunkiin, kuultiin mainittu kappale julkisesti ensi kertaa nimenomaan tässä yhteydessä. Levylle "San Sebastian" päätyi saman vuoden elokuussa julkistuneelle EP:lle "Successor", ja yleisesti ottaen ajateltiin biisin syntyneen kaupungissa koetuista aurinkoisista elämyksistä, ellei peräti pienestä lomaromanssista. Illuusiot kuitenkin karisivat Tony Kakon ilmoitettua kappaleen olleen oikeasti jo paria vuotta aiemmin syntynyt. Biisi äänitettiin uudelleen Sonata Arctican kakkosalbumille "Silence", jonka versio lienee se tutumpi toteutus.

Sonata Arctican "San Sebastian (Revisited) sijoittui sijalle 690.

689: DEICIDE - Dead By Dawn

Floridassa vuonna 1987 perustuneesta Deicidesta tuli death metal-lajin yksi tunnetuimmista yhtyeistä saatuaan ensialbuminsa julki vuonna 1990, kooten aiemmin Carnage- ja Amon-nimillä toimineen bändin jo julkaistut demokappaleet yhteen, toki tässä yhteydessä asianmukaisemmin äänitettyinä ja tuotettuina. Basistilaulaja Glen Benton painotti, ettei lauluäänensä tallennuksissa käytetty minkäänlaisia efektilaitteita, kuten vaikkapa vuonna 1981 ensi-iltansa saaneen kauhuelokuvan "The Evil Dead" juoneen perustuneessa kappaleessa "Dead By Dawn". Benton antoi myös kirjaimellisesti kasvot death metallin syvimmälle olemukselle, poltatettuaan otsaansa pysyvän arven ylösalaisin käännetyn ristin muodossa, siinä missä muille aikalaisille musiikinlaji saattoi olla vain hetkellistä irtiottoa arkielämästä. Kysyttyäni basistilaulajalta haastattelussa, onko mies pohtinut jo elämäänsä tuonpuoleisessa, vastaus kuului hyvin ykskantaan, että helvetti häntä odottaa, ja hän sitä.

Deiciden "Dead By Dawn" sijoittui sijalle 689.

688: W.A.S.P. - Blind In Texas

80-luvun puolivälissä Suomen yksi kuumimmista ulkomaisista yhtyeistä oli W.A.S.P., jonka esittämä rankemmanpuoleinen rock puhutteli etenkin nuorempaa yleisöä myös visuaalisella tasolla. Sopiva ripaus lainsuojattomuutta saatiin mukaan joutumalla - tai hakeutumalla PMRC-musiikintutkimuskeskuksen hampaisiin. Alunperin yhdistys oli periaattessa ilmoittanut vain haluavansa varoitustarroja sellaisten levyjen kansiin, joiden sisältö saattaisi tekstien puolesta olla arveluttavaa ja kaivata vanhempien ohjeistavaa tulkintaa alaikäisille kuuntelijoille. Vauhtiin päästyään PMRC tosin laajensi toimintapiiriään ilmoittelemalla radioasemille soitettavien levyjen sopivuudesta, musiikkikanava MTV:lle videosisällöistä ja managereille huomioimaan edustamiensa yhtyeiden lavashowt. W.A.S.P.:n tapauksessa häkin sisälle lukitun naishenkilön näyteltyä pieksemistä tuskin pidettiin kasvatuksellisena, saati eettisenä. W.A.S.P:in musiikillisena valttina alkuvaiheessaan olivat kappaleet, joissa pääpaino oli helposti seurattavuudella, eivätkä tekstitkään sisältäneet sen lyyrisempää tarinankerrontaa. Toisella albumillaan "The Last Command" julkaistu "Blind In Texas" oli kuvaus Kalifornian poikien reissusta Teksasiin, jota USA:n sisäisesti ja kliseisesti pidetään jokseenkin junttimaisten ja yksinkertaisten ihmisten osavaltiona, vaikka tilanne todellisuudessa onkin muuttunut paljon villin lännen saluuna-ajoista. Paikan päällä valmistetut ja tarjotut väkevät alkoholijuomat oli kuitenkin tislattu edelleen niin epäpuhtaasti, että näkökykyhän niitä siemaillessa meni.

W.A.S.P.in "Blind In Texas" sijoittui sijalle 688.

689: AUDIOSLAVE - Be Yourself

Kun Zack de la Rocha ilmoitti vuoden 2000 loppupuolella jättävänsä Rage Against The Machinen, ei jäljelle jäänyt kolmikko katsonut tarpeelliseksi ryhtyä etsimään uutta laulajaa - tai ehkäpä ei ehtinyt, kun tuottaja Rick Rubin ehdotti kokeilemaan soolouralle siirtyneen Soundgarden-laulajan Chris Cornellin kanssa yhteistyötä, aluksi pohjalta "syntyisikö siitä jotain". Syntyipä hyvinkin, kokonaan uusi yhtye Audioslave, jonka ensialbumi julkistui vuonna 2002. Mitään sen suurempaa musiikillista perintöä ei kummastakaan ex-yhtyeestä mukaan otettu, vaan pöytä oli alussa kutakuinkin puhdas, toki Cornellin tunnistettavaa lauluääntä lukuunottamatta. Keväällä 2005 julkaistu toinen albumi "Out Of Exile" ostettiin julkaisuviikollaan USA:n listan ykköseksi, ja Top Ten-sijoituksiin yllettiin muuallakin päin maailmaa, myös Suomessa. Eteen julkaistusta "Be Yourself"-kappaleesta tuli siitäkin yksi yhtyeen tunnetuimmista aikaansaannoksista, käynnistyen kuulaalla kitaroinnilla ennen Cornellin sävykästä mukaantuloa. Kappaleen kehotus olla oma itsensä ei sisältänyt sen suurempia syvällisyyksiä, ollen Cornellin mukaan kuitenkin kuin pienimuotoinen anteeksipyyntö aiemmin elämässään tekemistä virheistä, alleviivaten sitä, että oli niistä omana itsenään silti vastuussa, kuten muutkin omistaan.

Audioslaven "Be Yourself" sijoittui sijalle 687.

686: THE OFFSPRING - Come Out And Play

Jo 60-luvulta lähtien rock-äänilevytuottajien sanastoon on kuulunut "gimmick", eli suomeksi suunnilleen "koukku", johon parhaassa tapauksessa tartutaan jo ensikuulemalla. Merkiten sitä, että sen biisin haluaa kuulla toistamiseenkin. Ja sen jälkeenkin vielä ties kuinka monta kertaa. The Offspringin vuonna 1994 julkaisemassa "Come Out And Play"-kappaleessa se saattoi olla alussa kuultu twang-kitaramaisesti soitettu kuvio, joka etäisesti muistutti itämaista musiikkia. Eli "koukussa" kannatti olla jotain entuudestaan tutunkuuloista, ennalta-arvaamattomaan ympäristöön sijoitettuna. Itse kappale oli punk-henkinen puristus sinänsä vakavasta aiheesta, kouluväkivallasta, mutta taitavasti Dexter Holland vältti tekstissään saarnaavan vaikutelman. Suomessakin "Smash"-albumi oli loppujen lopuksi valtaisa myyntimenestys yli 70.000 kappaleen myynnillään.

The Offspringin "Come Out And Play" sijoittui sijalle 686.

685: MANOWAR - Black Wind, Fire And Steel

Vuonna 1987 Manowarin taistelu tosimetallin puolesta oli ehtinyt viidenteen albumiinsa "Fighting The World", ensi kertaa isomman yhtiön isommalla budjetilla toteutettuna, merkiten äänitysten suorittamista täysin digitaalisesti, mikä noihin aikoihin oli vielä harvinaista. Ja kenpäties myös kallista, mutta kuten Joey deMaio on todennut, kaikki syyt puolustella surkeita soundeja ovat tekosyitä. Ajan hengen mukaisesti panostettiin myös musiikkivideopuolelle, mutta kaupallisesti tulokset jäivät Yhdysvalloissa vaatimattomiksi, koskapa albumi ei missään vaiheessa näyttäytynyt Billboardin julkaisemalla Top 200-listalla. Manowar-maailma oli kyllä muutenkin kaukana amerikkalaisesta arkipäivästä. Albumin päättäneessä kappaleessa "Black Wind, Fire And Steel" pääosassa oli bändin arkkityyppi, kuolematon taistelija, joka yksinään loputonta tietään taivalsi, murskaten mahdolliset viholliset kohdatessaan. Vapauden tunne oli siis arvokkaampi kuin verkostoituminen.

Manowarin "Black Wind, Fire And Steel" sijoittui sijalle 685.

684: HURRIGANES - It Ain't What You Do

70-luvun alkupuolen Suomessa muun rockmaailman tapaan uskottiin, että jatkuva eteenpäinmeno on ainoa kuviteltavissa oleva liikemuoto. Jo kertaalleen tehdyn musiikin jäljittelemistä ei katsottu "edistykselliseksi" eikä sillä ainakaan katsottu olevan menestymisen mahdollisuuksia. Mutta kyllä kansa tiesi, ja se tiesi Hurriganesin. Jollei aivan heti, niin viimeistään myöhemmin oppi. Kustannussyistä puoliksi livenä äänitetty ensialbumi "Rock and Roll All Night Long" ei ollut vielä se levy, mutta Ruotsissa äänitetystä lp:stä "Roadrunner" sellainen tuli. Avauskappaleeseen "It Ain't What You Do" oli tavoiteltu tuonaikaisen Status Quon henkeä, mutta kyllähän lopputulos ihan Hurriganesilta kuulosti, mitä nyt tekstiä oli lainattu melko pitkälti USA:laisen J. Geils Bandin vuonna -71 levyttämästä kappaleesta "It Ain't What You Do (It's How You Do It)".

Hurriganesin "It Ain't What You Do" sijoittui sijalle 684.

683: DEF LEPPARD - Animal

Elokuussa 1987 koitti vihdoin se päivä, jolloin Def Leppard sai julki neljännen albuminsa "Hysteria". Erinäisetkin vastoinkäymiset olivat viivästyttäneet valmistelua siten, että edeltävän "Pyromania"-albumin ilmestymisestä oli ehtinyt kulua jo yli neljä ja puoli vuotta. Aikaa kului periaatteessa myös siihen, että lopputulokseksi kelpasi vain täydellisyys, tai ainakin niin lähelle, kuin mahdollista oli päästä. Englannissa ja Euroopassa ensisingleksi valikoitui kappale "Animal", ehkäpä siksi, että albumin työnimenä oli pitkään ollut "Animal Instinct". Miltään kovin eläimelliseltä kappale ei ensin alkuun tosin kuulostanut, lähinnä mieleen tuli amerikkalainen aikuisrock, joka tavallaan ymmärrettiin hyvässä ja pahassa laskelmoiduksi vedoksi bändin suopeasti vastaanottanutta USA:ta ajatellen. Kertosäkeessä oli kuitenkin kerroksia enemmän kuin pilvenpiirtäjässä, bändin pitäessä yhden esikuvansa Queenin tapaan tarkkaan huolta siitä, ettei yhtye käytä soitannollista tai laulullista ulkopuolista apua levylle päätyvässä materiaalissa, tässä tapauksessa kuitenkin tuottaja Robert John "Mutt" Lange ilmeisesti katsottiin sisäpiiriin kuuluvaksi, koskapa laulaa taustoja osana yhtyeen muodostamaa "The Bankrupt Brothers"ia.

Def Leppardin "Animal" sijoittui sijalle 683.

682: GUNS N' ROSES - Patience

Yksi vuoden 1988 taatusti kuumimmista rock-nimistä oli Guns N' Roses, jonka edellisvuonna julkaiseman debyyttialbumin "Appetite For Destruction"in myynti oli käynnistynyt hieman yskähdellen, mutta keväällä 1988 platinaraja ylittyi ja siitä eteenpäin saatiin Yhdysvalloissa teettää useampikertoimisia platinalevyjä lähes kuukausittain. Albumi oli tässä vaiheessa kuitenkin jo lähes vuoden ikäinen, ja tällöin taloudellisesti järkevää olisi tietysti saada jotain uutta kaupattavaa markkinoille. Keikkakalenteri ei vain antanut myöten ainakaan kokonaisen uuden albumin suunnittelulle ja valmistelulle, joten ratkaisuksi kehiteltiin EP "G N'R Lies", jonka A-puolen muodosti aiemmin julkaistu live-EP "Live Like A Suicide" ja toisen puolen neljä uutta Guns N' Roses-kappaletta, joista yksi oli tosin jo debyytillä julkaistun "You're Crazy"-kappaleen akustinen versio. Akustisia olivat myös nämä kolme muutakin uutta kappaletta.
Niistä Izzy Stradlinin kynäilemä "Patience" julkaistiin myös singlenä, ja tuli näistä kaikista "Lies"-EP'n kappaleista tunnetuimmaksi. Biisin teksti oli bändin maineeseen nähden melkoista siirappia, eikä vokalisti Axl Rosekaan ollut suoritukseensa täysin jos alkuunkaan tyytyväinen. Mutta vuonna -88 tällä ei ollut niin väliä, kun tarkoitus pyhitti lopputuloksen. "G N'R Lies" möi USA:ssa runsaassa kuukaudessa tuplaplatinaa.

Guns N' Rosesin "Patience" sijoittui sijalle 682.

681: BATHORY - One Rode To Asa Bay

Vaikkei Thomas Forsbergista koskaan tullut suuremman luokan kuuluisuutta, on taiteilijanimeä Quorthon käyttäneen miehen vaikutus äärimetalliin ollut kiistaton ja tavallaan edelleen jatkuva, vaikka menehtyikin sydänkohtaukseen vuonna 2004 vain 38-vuotiaana. Bathory-nimikkeen alla julkaistut albumit olivat etenkin alkuvaiheissaan aikaansa edellä, Quorthonin kehitellessä tarjontaansa mistään säännönmukaisuuksista tai suosiontavoitteluista piittaamatta primitiivisestä blackmetallista kerronnallisempaan viikinkimetalliin - oikeastaan koko viimeksi mainittu käsite syntyi Bathoryn vuonna -88 julkaiseman "Blood Fire Death"- ja paria vuotta myöhemmin ilmestyneen "Hammerheart"in ympärille. Etenkin jälkimmäinen ammensi aineistoa skandinaavisesta mytologiasta, kruununaan pitkä ja maalauksellinen "One Rode To Asa Bay". Quorthon oli tässä vaiheessa luopunut kokonaan murinavokaaleista, eivätkä miehen puhtaasti laulamat osuudet aina kenties niin nuotilleen osuneet, mutta tunnetta löytyi senkin edestä. Eräänlaisen palveluksen Quorthon tuli tehneeksi tuleville, etenkin pohjoismaisille metalliyhtyeille esimerkillään ankaramman musiikillisen ilmaisun ja karujen perinnetarinoiden saumattomasta soveltuvuudesta keskenään.

Bathoryn "One Rode To Asa Bay" sijoittui sijalle 681.

680: SYSTEM OF A DOWN - Lonely Day

System Of A Downin vuonna 2005 julkaistuista albumeista osa 2, "Hypnotize" sisälsi varsin synkänkuuloisen laulun "Lonely Day", jonka tekijä Daron Malakian tulkitsi itse, Serj Tankianin laulaessa vain taustoja kertosäkeeseen. Sitkeästi eläneen huhun mukaan Malakian olisi omistanut kappaleen tulipalossa lapsena kuolleelle veljelleen, joka oli kuitenkin mahdoton yhtälö, kun kitaristi on vanhempiensa ainoa lapsi. Tukea teorialle oli haettu kappaleen videosta, jossa erilaiset objektit ovat liekeissä, mutta muutoin kuvitus tukee laulun ideaa yksinäisestä päivästä, jollaista ei enää haluaisi kokea, ilmeettömien kasvojen ympäröimänä, vain Malakianin itse liikuttaessa huuliaan kappaleen sanojen tahdissa.

System Of A Downin "Lonely Day" sijoittui sijalle 680.

679: QUEEN - We Are The Champions

Vuonna 1977 Queen julkaisi kuudennen albuminsa "News Of The World", jolla musiikillista linjaa oli ruuvattu sopusuhtaisemmaksi pidättäytymällä niistä aivan ylenpalttisimmista mahtipontisuuksista, kuten heti avauskappaleessa todettiinkin, "We Will Rock You". Sitä tauotta seuranneesta "We Are The Champions"ista tuli kuitenkin se varsinainen hitti, vuosikymmeniksi eteenpäin. Freddie Mercurylla oli ollut laulu valmiina jo jonkin aikaa, sitä ei vain oltu saatu sopimaan millekään albumille. Suurta väliä tällä ei kuitenkaan tainnut olla, onhan biisin tiedonanto ajaton. Kappale löysi sittemmin kotinsa eri urheilukilpailujen päätösseremonioihin, joissa juhlinnan kohteena olivat luonnollisesti mestarit, ja tällaiseksi Freddie Mercury oli laulun alunperin ajatellutkin. Soraäänet yhtä lailla narskuivat, kun Queenin ajateltiin tehneen häpeämättömän kehulaulun itsestään. Kitaristi Brian Mayn mukaan "We Are The Champions"in tehtävä oli kuitenkin yhdistää bändi ja yleisönsä, että olisi jokin sellainen laulu, jota olisi helppo hoilata mukana ja tuntea sen hetken olevansa osa voittajajoukkoa.

Queenin "We Are The Champions" sijoittui sijalle 679.

678: HERRA YLPPÖ & IHMISET - Sata vuotta

Maj Karma-yhtyeestä tutuksi tullut Herra Ylppö julkaisi vuonna 2008 ensimmäisen oman albuminsa, tosin bändimuotoon Herra Ylppö & Ihmiset puettuna. Jo ennen levyn ilmestymistä Ylppö oli herättänyt tervehenkistä pöhinää julistamalla siinä sivussa pelastavansa suomirockin, joka lausunto oli tietenkin haltuunottavampi kuin pelkkä "nämä-nyt-ovat-sellaisia-biisejä-jollaisia-aina-olen-halunnut-levyttää". Albumin nimikappale "Sata vuotta" ei kaukokaipauksellisen tekstinsä puolesta varsinaisesti poikennut vaikkapa Unto Monosen "Satumaasta", mutta tapa, jolla herra asiansa esitti, oli kuin kohde olisi ollut aivan vieressä. Ja juuri, kun tiettäväksi oli tehty, että vuosisadankin voisi täyttymystä odottaa, vedetään matto alta kieltämällä kuitenkin vastavuoroinen ihastuminen.

Herra Ylpön & Ihmisten "Sata vuotta" sijoittui sijalle 678.

677: IRON MAIDEN - The Reincarnation Of Benjamin Breeg

Elokuussa 2006 Iron Maiden julkaisi albumin "A Matter Of Life And Death", jolla bändi oli jälleen kokeillut jotain uutta, tällä kertaa kuitenkin vanhaan palaten. Levy oli eräänlainen "studiolive", tarkoituksena aikaansaada livemäinen tunnelma myös kuuntelijain korviin. Tätä tehostettiin - tai paremminkin jätettiin tehostamatta - sillä, ettei levyä ns. masteroitu lainkaan, vaan soitot ja laulut julkaistiin sellaisinaan kuin ne oli äänitetty. Tällä kertaa ensisinglenä ei myöskään ollut rullaava ja helppotajuinen neliminuuttinen ralli, vaan varsin jankkaava yli seitsenminuuttinen "The Reincarnation Of Benjamin Breeg". Omanlaistaan liiketoimintaa oli sekin, että biisistä tehdyn videon sai ladata Iron Maidenin websivuilta maksua vastaan, mutta siinähän ei kauaa mennyt, ennen kuin kuvitus oli jo ilmaiseksikin katsottavissa muilta sivuilta. Kenpäties tämä oli tarkoituskin, saihan video näin tavallaan kielletyn hedelmän makulisän, ja tuli nähdyksi varmaan useamman katsojan toimesta, kuin jos video olisi alunperin suosiolla laitettu maksutta näytille. Hymyssä suin oli varmasti myös laskelmoitu, että internetin hakumoottoreita tullaan rasittamaan lukuisasti "kuka oli Benjamin Breeg"-tyyppisillä etsinnöillä, joten hahmon ympärille kehitettiin fiktiivinen elämäntarina, joka loppujen lopuksi johdatti bändin Eddie-maskottiin.

Iron Maidenin "The Reincarnation Of Benjamin Breeg" sijoittui sijalle 677.

676: U2 - Sunday Bloody Sunday

Vuoteen 1983 mennessä U2 oli julkaissut kaksi albumia, joista debyyttiä "Boy" pidettiin "lupaavana" ja seuraajaa "October" hengellisyyspainotteisuudessaan "sekavana". Bändi oli näihin aikoihin pähkäillyt julkisestikin, ovatko rockelämä ja uskon harjoittaminen ristiriidassa keskenään, ja jos valinta pitäisi näiden välillä suorittaa, niin bändi saisi hajota. Juuri mikään ei tässä vaiheessa viitannut siihen, että U2:sta olisi tuleva yksi rockhistorian suurimmista yhtyeistä. Kolmannen albuminsa "War" kannessa katsojaa tuijotti jälleen "Boy"n tapaan pikkupoika, mutta tällä kertaa varsin vihaisella ilmeellä varustettuna. Samaten albumi käynnistettiin kappaleella "Sunday Bloody Sunday", joka käsitteli vuoden 1972 niinsanotun verisunnuntain tapahtumia Pohjois-Irlannissa brittisotilaiden avattua tulen katolisia mielenosoittajia kohti, välittömänä seurauksena 13 kuolonuhria. Suuttumusta lisäsi eritoten se, että vainajista yli puolet olivat vain parikymppisiä nuorukaisia. Näinpä U2 sai sitten joksikin ajaksi "saarnabändin" leiman itselleen, mutta biisistä kehkeytyi sittemmin myös yksi tunnetuimmista kappaleistaan.

U2:n "Sunday Bloody Sunday" sijoittui sijalle 676.

675: Motörhead - Rock Out

Motörhead on julistanut rock 'n' rollin ilosanomaa pian jo neljän vuosikymmenen ajan, eikä minkä tahansa rock ' n' rollin, vaan alleviivatusti äänekkään sellaisen. 90-luvun alussa saattoi olla lyhykäinen hetki, jolloin Motörheadia yritettiin "stailata" amerikkalaisissa radioissa helpommin omaksuttavaksi, mutta eihän siitä mitään tullut. Mainitun vuosikymmenen puolivälissä bändi supistui siksi kolmikoksi, joka edelleen toiminnassa on. Tällä kokoonpanolla on synnytetty kahdeksan albumia, joista yhtäkään ei voi luonnehtia välityöksi, eipä välttämättä aina tietty mestariteokseksikaan, mutta mitäpä sillä väliä. Motörheadin tehtävänä alati muuttuvassa musiikkimaailmassa on olla Motörhead, eikä muuta, ja bändi oivaltaa sen varmasti itsekin. Vuoden 2008 albumilta "Motörizer" irtosi pitkästä aikaa kappale, joka osoitti, ettei tässä nyt silti oltu tekemässä albumeja vain siksi, että sellainen on hyvä julkaista noin joka toinen vuosi. "Rock Out" oli pariin minuuttiin puserrettu täsmäisku jolla tehtiin taas kerran selväksi se, miten miellyttävä vaikutus kovaäänisellä rockilla on. Ja kukapa siitä olisi ollut soveliaampi selkoa tekemään kuin pitkällisen kokemuksen aiheesta omannut Lemmy.

Motörheadin "Rock Out" sijoittui sijalle 675.

674: LINKIN PARK - One Step Closer

Vuonna 2000 julkaistulle Linkin Park-debyytille "Hybrid Theory" oli summattu siihen astinen lähes puoli vuosikymmentä kestänyt työmäärä, kuulostaen ilmestymishetkellään kuitenkin uudelta. Ja kun musiikissa oli melko lailla raskautta, määritelmäksi keksittiin "nu metal", jota varsinaiset metallifanit eivät kuitenkaan noin vain ostaneet, olihan vokaaleissakin kammoksuttuja rap-elementtejä ja aihepiiritkin tuntuivat käsittelevän jonkinlaista nuorisoangstia kuvitteellisten hahmojen sijaan. Linkin Park sai samantien tavaramerkkibiisin itselleen jo heti ensimmäisellä singlellään "One Step Closer", jolla annettiin ymmärtää, että askelkin vielä, niin täällä ollaan sietokyvyn rajamailla. Mahdollisilla vastatoimenpiteillä ei kuitenkaan uhiteltu, vaan lähinnä kaivattiin vain henkistä liikkumavaraa. Aihe oli kuitenkin sinänsä iätön, koskapa bändi tapasi vuodesta toiseen soittaa kappaleen livesettinsä viimeisenä jokaisen esiintymisensä yhteydessä.

Linkin Parkin "One Step Closer" sijoittui sijalle 674.

673: LED ZEPPELIN - Babe I'm Gonna Leave You

Syksyllä 1968 perustunut Led Zeppelin ei pahemmin aikaillut äänityspuuhien aloittamisessa, vaan oli jo noin kuukauden sisään studiossa nauhoittamassa materiaalia ensialbumiaan varten. Bändillä ei tässä vaiheessa ollut levytyssopimusta, joten kustannukset kaivettiin omasta kukkarosta. Näinpä studiotuntejakaan ei yhdeksän kappaleen tallentamiseen kulutettu kuin 36 tuntia. Järjestely sopi kuitenkin Led Zeppelinille, joka oli jo keikoilla harjoituttanut materiaalinsa kuosiin. Omia kappaleita ei tosin oltu ehditty juurikaan tekemään, Joan Baezilta kuultu "Babe I'm Gonna Leave You" merkittiin kansansävelmäksi, ja vasta 80-luvulla aukesi, että erolaulun olikin aikoinaan sommitellut USA:lainen folklaulaja Anne Bredon, joka taas puolestaan oli kyennyt välttymään Led Zeppelin-version kuulemiselta toista vuosikymmentä. Mielenkiintoista tietysti, että kappale oli Englannissa levyttynyt jo vuonna 1964 The Plebs-yhtyeen toimesta, ja silloinkin kuviteltiin kappaleen olleen kansansävelmän. Anne Bredon tuli joka tapauksessa saamaan tekijänoikeuskorvauksensa takautavasti ja Led Zeppelin puolestaan ensialbuminsa julki tammikuussa 1969, sisältäen tämän "Babe, I'm Gonna Leave You"n, joka sijoittui sijalle 673.

672: VIIKATE - Ei enkeleitä

Tammikuussa 2007 julkaistu Viikatteen "Marraskuun lauluja I"-albumi nousi suoraan Suomen albumitilaston ykköseksi, ensimmäistä kertaa yhtyeen historiassa, joten todennäköisesti yleensä alakuloisena esiintyvällä bändillä oli aihetta juhlaan. Olihan Viikate ehtinyt heilua tähän mennessä jo vuosikymmenen, joten tunnustus tuntui varmasti sitäkin makoisammalta. Albumin myynti ylitti muutamassa kuukaudessa kultalevyrajan 15.000 kappaletta, ja väliin mahtui myös monen suomalaisyhtyeen unelma, Viikatteen itsensäkin merkkipaaluksi nimeämä loppuunmyyty keikka Helsingin Tavastia-klubillla. "Marraskuun lauluille" sisältynyt "Ei enkeleitä" oli Viikatteen tapaan tyylipuhdas surumielinen suoritus, jossa elämän polulle saattaa osua huterarakenteinen silta, jonka ylittämisessä eivät enkelitkään apuun riennä. Turvaa ei tarjoa edes usko, ainakaan sellainen, joka perustuu siihen pelkoon, jota myös viisauden aluksi on tavattu kutsua.

Viikatteen "Ei enkeleitä" sijoittui sijalle 672.

671: SLAYER - Dead Skin Mask

Vuonna 1990 julkaistulla albumillaan "Seasons In The Abyss" Slayer saattoi ottaa jo rennomminkin, tämän tosin käsittäessä vain hitaampia tempoja tarvittaessa. Ja sellainenhan sopi varsin kelmeään kappaleeseen "Dead Skin Mask", joka pohjautui 50-luvulla perin makaabereissa merkeissä operoineen Ed Geinin edesottamuksiin, joihin keskeisimpänä toimenpiteenä kuului vastahaudattujen naisten ylöskaivaminen ja nylkeminen, irtileikatusta materiaalista tarkempiin yksityiskohtii menemättä erilaisten esineiden valmistaminen, näistä Slayer oli kappaleensa nimeksi poiminut kasvonaamion. Biisin toteutus oli kuin olisi itse ollut yhtyeen mukana hautausmaille astelemassa, tekstin tuodessa esiin ihmismielen ehtymätöntä kekseliäisyyttä.

Slayerin "Dead Skin Mask" sijoittui sijalle 671.

670: IRON MAIDEN - Wrathchild

Varsin lämpimän vastaanoton keväällä 1980 julkaistulla ensialbumillaan saanut Iron Maiden hakeutui studioon vielä saman vuoden puolella uudelleen aloittaakseen toisen albuminsa äänitykset. Biisejä kun oli varastossa vielä runsaasti, joten "Killers"-nimen saanut albumi sisälsi kutakuinkin samankuuloista materiaalia kuin debyyttikin. Suurin poikkeus kuultiin tuotantopuolella, kun raskaamman ja hieman muunkinlaisen musisoinnin parissa kannuksensa ansainnut Martin Birch oli palkattu ruuvaamaan asiaankuuluvat soundit levylle. Yhteistyö Iron Maidenin kanssa jatkuikin sittemmin aina Birchin eläköitymiseen saakka, vuoden -92 "Fear Of The Dark"-albumin jälkeen. "Killers"in kappaleista "Wrathchild" oli kuultu levytettynä jo aiemmin, vuonna -80 julkaistulla eri esittäjien kappaleista kootulla kokoelma-albumilla "Metal For Muthas", mutta "Killers"ille kappale äänitettiin uudelleen ja sijoitettiin ensimmäiseksi varsinaiseksi kappaleeksi instrumentaalin "The Ides Of March" jälkeen.

Iron Maidenin "Wrathchild" sijoittui sijalle 670.

669: MONTY PYTHON - Always Look On the Bright Side Of Life


Vuonna 1979 ensi-iltansa saanut komediallinen elokuva "Monty Python's Life Of Brian" sai osakseen melkoisesti ylistäviä tunnustuksia, jos kohta kristilliset yhteisöt eivät välttämättä niihin yhtyneet. Elokuvateatterien ulkopuolella saatettiin suorittaa fyysisiä päivystystoimenpiteitä tuoden sanallisesti ilmi sen seikan, ettei tällaista historian tahallista vääristelyä ynnä häväistystä tulisi mennä katsomaan ja sitä kautta kohdentaa lipputuloja tekijöille. Elokuvan alussa raamatulliset itämaan tietäjät ovat tuomassa lahjojaan vastasyntyneelle poikalapselle, mutta tässä elokuvassa tähti oli johdattanut väärään osoitteeseen, jossa Jeesuksen asemesta seimen sisuksissa olikin Brian, jonka elämä muotoutui melkoisen samanlaiseksi kuin Raamattuun oli kirjattu. Elokuvan päätös lienee kuitenkin paljon tutumpi, kun laulu "Always Look On The Bright Side Of Life" alkoi soida muissakin yhteyksissä kuin elokuvassa kuvattujen hiemankin useamman kuin kolmen - tarkalleen kahdenkymmenenkolmen ristiinnaulitun laulamana, kuten elämäänsä rennommin suhtautuneiden vainajien hautajaisissa ja vaikkapa Iron Maidenin konserttien läksiäislauluna salin valojen sytyttyä.

Monty Pythonin "Always Look On The Bright Side Of Life" sijoittui sijalle 669.

668: APULANTA - Ravistettava ennen käyttöä

Apulannan loppuvuodesta 2008 julkaisema Kuutio (kuinka aurinko voitettiin)-albumi sisälsi vaikkapa spraymaalipurkeista tutun käyttöohjeen "Ravistettava ennen käyttöä", samannimisen kappaleen muodossa. Vispiliike aloitetaankin heti täsmärummutuksella rytmikkäin hei-hei huudoin, jotka kuulostaisivat kuin luoduilta karvanoppa-autostereoiden toistettavaksi siihen saakka, kunnes minäanalyysi käynnistyy Toni Wirtasen tapaan, kiteytyen epäilyyn omasta epätäydellisyydestä. Kertosäehän Apulannan tapaan ei tällaisesta ole tavannut kärsiä, ei myöskään tässä tapauksessa. Teksti viittaa päänsisäiseen ravisteluun, josta voi ajatella, että helpoin ratkaisumalli elämässä eteen osuviin kysymyksiin on suhtautua niihin lähtökohtaisesti kielteisen varauksellisesti, molekyylien liikuttamisen eri asentoihin tuottaessa kuitenkin mahdollisesti toisenlaisen näkökulman.

Apulannan "Ravistettava ennen käyttöä" sijoittui sijalle 668.

667: BRUCE SPRINGSTEEN - Born In The U.S.A.


80-luvun alkupuolella Bruce Springsteen oli jo vakiinnuttanut paikkansa lauluntekijänä ja tarinankertojana, usein amerikkalaisista arjen sattumuksista laulaen. Vuoden 1984 albumin "Born In The U.S.A.":n nimikappaleessa pääosassa olivat Springsteenin tuntemat kaverit, tai muutoin vain kuulemansa kertomukset sotilaista, jotka olivat palvelleet maataan Vietnamin sodassa vuosikymmentä aiemmin. Taisteluista ehjin tai vähemmän ehjin nahoin selvinneetkin saivat huomata, ettei kohtelu kotimaassa ollut enää samankaltaista kuin lähtiessä, USA kun ei varsinaisesti voittanut Vietnamin sotaa, vaan vetäytyi konfliktista julkisten ja kansainvälisten mielipiteiden oltua jyrkän tuomitsevia Yhdysvaltain toimenpiteille. Springsteen halusi laulullaan kiinnittää huomiota näiden kaltoin kohdeltujen veteraanien koettelumuksiin, ja ironisesti antoikin ymmärtää, että USA:laiseksi syntyminen saattaa elämän edetessä vaikuttaa näinkin. Sanoma ei vain tahtonut mennä perille mahtipontisen intron ja korostettujen "Born In The U.S.A." toteamusten tultua mielletyiksi isänmaallisuudeksi ja ylpeilyn aiheeksi, vaikkei tällä ollut mitään tekemistä itse tarinan kanssa. Jatkossa Springsteen riisuikin kappaleen kiertueillaan akustiseksi versioksi, jotta alkuperäinen idea olisi paremmin ymmärretty.

Bruce Springsteenin "Born In The U.S.A." sijoittui sijalle 667.

666: PARADISE LOST - As I Die

Vuonna 1989 brittiläisen Paradise Lostin julkaisema debyyttialbumi "Lost Paradise" ei juurikaan poikennut muusta silloisesta alkukantaisesta death metallista, tosin, lajin levytyksetkin olivat tuolloin vielä harvalukuisia. Vuoden -91 albumilla "Gothic" linjaa oli saneerattu doom metallin suuntaan, korinalauluista kuitenkaan luopumatta. Sama hidastempoisempi linja jatkui vúoden -92 albumilla "Shades Of God", joka sisälsi sittemmin yhden tunnetuimmaksi tulleista kappaleistaan. Tosin pienen mutkan kautta. Metallimusiikin, ja etenkin marginaalisemman sellaisen, levitysväline 90-luvun alussa oli vielä vinyyli-lp, koska hintaero cd-vastaavaan oli vielä melkoinen. "Shades Of God"in cd-versiolle lisättiin julkaisuhetkellään bändin ylijäämäksi luokittelema kappale, "As I Die" ikäänkuin houkuttimeksi kalliimmalle sijoitukselle. Tai kun sille ei muutakaan käyttöä keksitty. Keikoilla kävi kuitenkin sen verran harvinaisesti, että
kaikkialla porukat huutelivat jatkuvasti "soittakaa As I Die", joten, kun kappaleesta oli tullut melkeinpä hittibiisi ilman singleä, julkaistiin erillinen "As I Die"-EP. Sen lisäkappaleet eivät kuitenkaan bändin yleisöä vauhkoonnuttaneet samaan malliin kuin aluksi "Shades Of God"-albumin ylijäämäksi luokiteltu hypnoottinen nimikappale.

Paradise Lostin "As I Die" sijoittui sijalle 666.

665: OPETH - Deliverance

Kesällä 2002 Opeth oli sulkeutunut studioon äänittääkseen uutta materiaalia, tarkoituksena julkaista tupla-albumi, jolla toinen levy edustaisi yhtyeen siihen saakka melkoisen raskasta linjaa, toisen sisältäessä maalailevampaa, rauhallisempaa soitantaa. Taiteellisesti tyylikäs ajatus ei kuitenkaan kohdannut levy-yhtiön taloudellisia näkökulmia, joten albumit julkaistiin erillisinä muutaman kuukauden välein, aloittaen raskaammasta "Deliverance"-albumista. Levyn yli 13-minuuttiseen nimikappaleeseen oli kuitenkin saatu mahdutettua Opethin kumpikin ilmaisumuoto, rytmittäen murina- ja puhtaat laulut limittäin, soiton tukiessa vuoroin kumpaakin ulosantia. Teoksen tarinan voi laajasti tulkiten kokea käsittelevän salamannopeasti päättynyttä rakkautta, jossa jakelun sisältö on palautunut lähettäjälleen, vieläpä ilkikurisesti nauraen.

Opethin "Deliverance" sijoittui sijalle 665.

664: DINGO - Autiotalo

Syksyllä 1984 julkaistiin yksi tunnetuimmista suomalaisista musiikkikappaleista, kun Dingon "Autiotalosta" tuli sen ja seuraavankin vuoden tunnetuin rakennus levymyyntilistoilla. Julkaisun alkuperäinen tarkoitus lienee ollut toimia välipalana ennen uutta albumia, mutta näinpä vain kappaleesta tuli bändille Se Biisi, jota ei tähän päivään mennessä ole unohdettu. Lähes ylimaallisiin mittoihin kohonnut suosio aikaansai luonnollisesti myös vastareaktion äärimmäisen tiukkoine analyyseineen, joissa huomattiin, että alun laulumelodia oli nuotilleen suoraan joululaulusta "Heinillä härkien kaukalon", lisäksi kielikuvat aivovaurioista ja narkomaanin sisäänhengittämisistä arvioitiin jokseenkin asiaankuulumattomiksi. Ostavaa yleisöä, joista hyvinkin ilmeisesti prosentuaalisesti suurempi osa oli naispuolisia, ei kuitenkaan näistä hätkähtänyt, kun "Autiotalo" sisällytettiin keväällä 1985 julkaistulle albumille "Kerjäläisten valtakunta". Levy on edelleen Suomen kaikkien aikojen neljänneksi myynein albumi yli 190.000 kappaleen myynnillään.

Dingon "Autiotalo" sijoittui sijalle 664.

663: PANTERA - The Art Of Shredding

Panteran vuonna 1990 julkaisema albumi "Cowboys From Hell" merkitsi likimain täydellistä tyylillistä muodonmuutosta siihen saakka ilmestyneisiin neljään albumiin verraten - jos kovin moni oli niitä edes kuullutkaan, joten perusteltua on lähteä ajatuksesta, että "Cowboys From Hell" oli yhtyeen ensilevy, ainakin siinä muodossa, missä se tultiin tuntemaan. Albumin päättänyt "The Art Of Shredding" oli varsin puhdasoppista thrash metallia, aina yhteiskunnallisia oloja kritisoivaa tekstiään myöten. Se ei kuitenkaan ollut kappaleen keskeisintä antia, vaan Diamond Darrellin repimä, "shreddaama" kitarasoolo, joka ei tässä yhteydessä määritelmää tavallaan täyttänyt, kun "shreddaajien" oli käsitetty tähän mennessä tarkoittavan Eddie Van Halenin tai Yngwie Malmsteenin kaltaisia kitaristeja. Darrell antaakin termille tavallaan uuden ulottuvuuden vain noin puoliminuuttisessa soolossaan, joka kuulostaa kuin olisi syntetisaattorilla toteutettu pitkine, ei niinkään vauhdikkaaseen soittoon tähtäävine äänineen, joita kyllä sitten nuorempi kitaristipolvi ryhtyi isommalla opettelemaan ja jäljittelemään.

Panteran "The Art Of Shredding" sijoittui sijalle 663.

662: DANKO JONES - Full Of Regret

Kohta parisen vuosikymmentä toimineen kanadalaisen Danko Jonesin urakaari on ollut hieman kummallinen, kun bändi on ollut huomattavasti suositumpi Euroopassa kuin Pohjois-Amerikassa, niin listasijoitusten kuin keikkailun kannalta. Kotimantereellaan Danko Jonesille tarjoutuu yleensä vain lämppäripestejä, siinä missä eurooppalaisissa klubeissa tungosta riittää aivan omillaankin. Vuonna 2010 julkaistun viidennen albumin "Below The Belt" singlekappale "Full Of Regret" sai biisistä tehdyssä videossa nimekästä vetoapua, kun tarinan juonessa bändi halutaan päästää päiviltä. Projektin pääpomoa näyttelee Lemmy, joka palkkaa varsinaisen työn tekijäksi mm. "Taru sormusten herrasta"-elokuvissa näytelleen Elijah Woodin ja vastaava missio videolla on myös näyttelijätär Selma Blairilla. Danko Jonesin mukaan lopputulos näyttää siltä, kuin sen tekemiseen olisi uponnut miljoona dollaria, mutta laski yhtyeen kassavarannoista huvenneen vain 25 taalaa biisin kuvitukseen. Kappaleella saatiin myös vihdoin korkattua USA:n Top 40- ja Kanadan Top 100-listat, joskin aivan viimeisinä listattujen joukossa.

Tässä yhteydessä Danko Jonesin "Full Of Regret" sijoittui sijalle 662.

661: NORTHER - Frozen Angel


Varsin harvinaista on se, että elokuvan ääniraidalle päätyy melodista death metallia - siis silloin, kun kyse on musiikkimaailmaan liittymättömästä juonellisesta elokuvasta. Vares-filmien toisessa osassa "V2 - jäätynyt enkeli" Norther sai kuitenkin paitsi biisinsä "Frozen Angel" elokuvan tunnussäveleksi, esiintyä myös itse filmissä. Vaikka tämä vuoden 2007 alussa ensi-iltansa saanut jännityselokuva keräsi lähes 200.000 katsojaa, ei Norther-levytysten kohdalla tämän johdosta mitään ylimääräistä piikkiä syntynyt - tosin ne olivat siihenkin saakka myyneet tasaisesti aina vuoden 2002 debyytistä "Dreams Of Endless War" lähtien. Viime kesänä yhtye kuitenkin ilmoitti karun yksinkertaisesti lopettaneensa toimintansa ajan ja kenpäties myös mielekkäiden tulevaisuuskuvien puuttumisiin.

Northerin "Frozen Angel" sijoittui sijalle 661.

660: LINKIN PARK - Breaking The Habit

Linkin Parkin vuonna 2000 ja huikeaksi menestykseksi osoittautuneen debyyttialbumin "Hybrid Theory"n jälkeen noin kahta ja puolta vuotta myöhemmin seuranneella kakkosalbumilla "Meteora" ilmaisua laajennettiin melkoisen radikaalisti ainakin kappaleen "Breaking The Habit" osalta, tämän ollessa aika lailla riisuttu esitys ainakin raskaampien riffien ja rap-lauluosuuksien osalta. Oikeastaan tämänkaltaisen, kokolailla elektronisesti etenevän kappaleen olisi saattanut kuulla jo 80-luvulla jonkin brittibändin toteuttamana, joten tavallaan melko kaukana oltiin Linkin Parkin ensialbumillaan muodostamista mielikuvista. "Breaking The Habit" tunnetaan slangi-ilmaisuna tietyntyyppisten riippuvuuksien kanssa kamppailuille ynnä niistä eroon pyrkimisille, ja jollain lailla vaikutti siltä, että Chester Benningtonilla oli tässä tulkinnassaan omakohtaistakin kokemusta mukana, etenkin sen jälkeen, kun mies julkisesti oli kertonut kompastuneensa korkkiin ja hieman muihinkin esineisiin. Omalla tavallaan hypnoottinen tämä Linkin Parkin "Breaking The Habit" kuitenkin on, sijoittuen sijalle 660.

659: KOTITEOLLISUUS - Kuolemajärvi

Lokakuussa 1939 oli Suomessa määrätty toimeenpantavaksi ylimääräiset kertausharjoitukset maailmanpoliittisen tilanteen kuumentumisen johdosta, näinpä liikekannallepantavan miehistön yhdeksi kokoontumispaikaksi oli määrätty Helsingin Vallilassa sijainnut Harjun ruumishuone, jonka edustalle johti tuolloin vielä rautatie. Symboliikan täydensi ilmoittautumispäivämäärä, perjantai kolmastoista, ynnä joukkojenkuljetusjunan ilmoitettu pääteasema, Kuolemajärvi Karjalan kannaksella. Tiettävästi tällä ei ollut sen kummempaa tekemistä kesällä 2007 julkaistun Kotiteollisuus-ep:n "Kummitusjuna" kanssa, koskapa kiskoilla liikkuva kuljetusmuoto taisi viitata Mika Kaurismäen vuonna 1991 ensi-iltansa saaneeseen elokuvaan "Zombie ja kummitusjuna", siinä missä "Kuolemajärven" teksti antoi ymmärtää siirtymistä vedenalaiseen olomuotoon, johon tavallaan jäädään sieltä koskaan maan pinnalle palaamatta.

Kotiteollisuuden "Kuolemajärvi" sijoittui sijalle 659.

658: QUEEN - I Want To Break Free

Vuonna 1984 Queen julkaisi hieman kokeellisempien vuosien jälkeen albumin "The Works", joka merkitsi paluuta suoraviivaisemman rockin pariin, jos kohta kevyemmällä kosketuksella kuin vielä 70-luvulla. Albumi poiki useita hittejä, yhtenä niistä "I Want To Break Free". Basisti John Deaconin kynäilemä kappale oli perinteinen tarina siitä, kuinka ihmissuhteessa ollaan kahden vaiheilla. Pitäisi saada olla vapaa, muttei se yksinelokaan sitten niin mukavaa ole. Puhuttelevampaa jälkeä bändi aikaansai biisistä tehdyssä videossa, jossa koko yhtye oli pukeutunut naisten vaatteisiin. Kohtaukset oli jäljitelty englantilaisten ikiomasta ja ikiaikaisesta saippuasarjasta "Coronation Street", ja briteillä olikin hauskaa sitä seuratessa. Sen sijaan USA:ssa musiikkikanava MTV hyllytti videon, kun vaikkapa Freddie Mercuryn viikset-sukkanauhat-yhdistelmää ei pidetty järin esteettisenä näkynä. "The Works"-albumin vastaanottokin jäi Yhdysvalloissa vaisuksi, eikä Queen lähtenyt edes USA:ta kiertämään levynjulkaisun jälkeen. Omalla tavallaan ja etenkin videovisuaalisesti toteutettuna kappale toimi kuitenkin asenneilmastoa pöyhivänä, vaikkei konservatiivisin silmin vastannutkaan ikiaikaisia ideaaleja.

Queenin "I Want To Break Free" sijoittui sijalle 658.

657: DEEP PURPLE - Soldier Of Fortune


Vuonna 1973 Deep Purplen äärimmäisen kireäksi ruuvattu keikkailutahti rupesi vaatimaan veroaan, kun äärimmäisin lahjakkuuksin varustetulle yhtyeelle ei suotu aikaa levytysten valmisteluihin siten, että itse yhtyekin olisi saattanut kokea onnistumisen tunteita. Poislähteneiden Ian Gillanin ja Roger Gloverin tilalle tulleiden David Coverdalen ja Glenn Hughesin kanssa jatkoa kuitenkin vielä syntyi, mutta loppuvuodesta 1974 ilmestyneen "Stormbringer"-albumin jälkeen maestro Ritchie Blackmore rupesi puolestaan olemaan kypsynyt yhtyeeseensä. Albumin päättänyt balladi "Soldier Of Fortune" toimi kuitenkin osoituksena pistämättömästä melodiantajusta ynnä siitä, etteikö "jytäyhtyeillä" ollut halutessaan kompetenssia myös rauhallisempien sävelmien tulkintaan. Laulun tarina oli melkeinpä kuin kovan pojan elämänkansiosta, missä menneinä vuosina millään ei ollut mitään väliä, mutta vanhemmitenkaan ei oikein aloilleen kykene asettautumaan. Näinpä se on aina vain päivästä toiseen otettava vastaan se, mitä elämällä antaa on.

Deep Purplen "Soldier Of Fortune" sijoittui sijalle 657.

656: VIIKATE - Sysiässä

Vuonna 1980 Lemmy loihe kiteyttämään korttipelin syvimmän olemuksen klassikossaan "Ace Of Spades". Jos haluat haastaa, täällä ollaan. Voit voittaa, voit hävitä, sillä ei minulle väliä. Peli itsessään on se keskeisin tapaus. Tästä runsaat kolme vuosikymmentä eteenpäin, niin ollaan Viikatteen albumissa "Petäjäveräjät", ja sen tunnetuimmassa kappaleessa "Sysiässä". Ehkäpä sattumalta kappaleen tempo on myös varsin vauhdikas, ja ehkäpä sattumalta siinäkin rohkeata miestä onnetar kiittää. Kummassakin tapauksessa kuitenkin se ässäkortti on uupuvinaan, ja kummassakaan se ei tunnu jaossa käteen osuvan.

Viikatteen "Sysiässä" sijoittui sijalle 656.

655: DOOM UNIT - Killing Time

Loppuvuodesta 2008 perustetun Doom Unitin jäsenet olivat jo tahoillaan musisoineet erinäisissä yhteyksissä, osasyynä bändin muodostamiseen oli kauhuelokuva "Skeleton Crew", jonka tekijätiimissä laulusolisti Jape toimi valomiehenä ja osatuottajana. Biisi "Killing Time" värkättiin alunperin tässä yhteydessä käytettäväksi, vaan koska Radio Rock järjesti samoihin aikoihin suomalaisille demobändeille Starba-kilpailun, laitettiin biisi myös sinne arvioitavaksi. Lopputuloksena Doom Unit voitti koko kisan ja "Killing Time" taottiin kanavalla taatusti tutuksi. Täyspitkä albumi "Cross The Line" ilmestyi marraskuussa 2009 nousten julkaisuviikollaan Suomen albumilistan kakkoseksi. Jo yksin aikataulullisista syistä oli selvää, ettei bändin pöytälaatikko pursunnut levyttämättömistä biiseistä, toisaalta debyyttialbumin julkaisuakaan ei voinut venyttää ties minne. Eihän näin tavata menetellä tiettyjen tv-laulukilpailujenkaan kanssa. Doom Unitin "Killing Time"a ei tulla ehkä muistamaan minään käänteentehneenä rock-kappaleena, mutta vuoden 2009 historiankirjoituksen ääniraidalle se on jäänyt soimaan, sijoittuen tässä yhteydessä sijalle 655.

654: IRON MAIDEN - Bring Your Daughter...To The Slaughter

Vuonna 1990 Iron Maiden palasi tositoimiin vietettyään sitä ennen jo pitkään etukäteen mainostamansa sapattivuoden kaikista yhteisistä kuvioista. Jälleennäkeminen ei kuitenkaan osoittautunut riemukkaaksi kitaristi Adrian Smithille, joka päätti jättää yhtyeen tyytymättömänä siihen materiaaliin, jota oltiin työstämässä uudelle albumille. Tilalle tuli nykyäänkin yhtyeessä vaikuttava Janick Gers. Lokakuussa 1990 julkaistu "No Prayer For the Dying" oli viimeisimmistä 80-lukuisista levyistään poiketen varsin suoraviivaista rutistusta, joka olisi voinut olla hyväkin asia, mutta suurelta osin löytymättä jäivät ne kuviot, jotka viehättivät Maidenin alkuaikoina. Pitkäikäisimmäksi kappaleeksi livetilanteissa osoittautui Bruce Dickinsonin kynäilemä "Bring Your Daughter...To The Slaughter", joka oli ilmestynyt jo aiemmin Dickinsonin omana versiona elokuvan "A Nightmare On Elm Street 5: The Dream Child"-soundtrack-lp'llä, mutta biisi oli hautautunut sinne varsin erityylisten esitysten joukkoon, eikä näin muodoin aikaansaanut laajempaa ostohalukkuutta albumille vain yhden kappaleen takia. Biisi julkaistiin Iron Maiden-versiona myös singlenä, ja sopivaksi päivämääräksi tämän kohtalaisen pornon tekstin omaavan laulun julkaisulle katsottiin jouluaatto, jolloin Englannissa kaupat ovat auki, yhtyeen leirissä laskien, että single saattaisi nousta listalle, jos Iron Maiden-fanit täsmäkohdennettaisiin ostamaan levy sen yhden ainoan päivän aikana, ennenkuin singletilasto siltä viikolta suljettaisiin ja koottaisiin. Single nousikin Iron Maidenin historiassa ainoan kerran listaykköseksi, ja se merkitsi automaattisesti sitä, että näin olisi vielä seuraavallakin viikolla, koska tuolloin ei niinsanottujen välipäivien myynnistä erillistä listaa perinteisesti koottaisi.

Iron Maidenin "Bring Your Daughter...To The Slaughter" sijoittui sijalle 654.

653: RISE AGAINST - Help Is On The Way

Hieman kaikenlaiseen tekemiseen on nykyisin helppoa lätkäistä kyynisyyttä hehkuva leima, aidon välittämisen - jos sellaista enää aikoihin on ollutkaan - tultua syrjään työnnetyksi tai jollain lailla epäilyttäväksi vaistotuksi. Luonnonmullistuksia, niiden sattumusajankohtaa tai lähelle osumista ei kuitenkaan voi niin vain valita, joten ehkä tämä rupeaa vähitellen olemaan yksi niitä ihmiskuntaa yhdistäviä tapahtumia, joita ei voi vain silkalla välinpitämättömyydellä sivuuttaa, kun kaikkia voi odottamatta koskettaa. Rise Againstin toissa vuonna julkaisema kappale "Help Is On The Way" sai innoituksensa vuoden 2005 hirmumyrsky Katrinasta, joka huuhteli melko lailla perin pohjin New Orleansin kaupungin Yhdysvalloissa, samaten vuonna 2011 Japanissa maanjäristys tsunameineen sai aikaan mittavia tuhoja ilman, että ihminen olisi tapahtumiin voinut millään lailla vaikuttaa. Rise Againstin biisissä oli kuitenkin ehkä jo sellainen vähemmälle huomiolle jäänyt välittämisen osoitus, ettette jää yksin, vaan apua on tulossa.

Rise Againstin "Help Is On The Way" sijoittui sijalle 653.

652: TIMO RAUTIAINEN & TRIO NISKALAUKAUS - Elegia

Suomalaisten suhde viinaan on iät ajat ollut todennäköisesti monin tavoin selitettävissä, silti aina selittämätön käsite, kuinka ehdoin tahdoin sisäistetty hermomyrkky saa asiat luistamaan tai ne sekaisin, voittajana loppujen lopuksi aina pullon henki, jolla puolestaan ei koskaan ole mitään voitettavaa. Timo Rautiainen & Trio Niskalaukauksen "Elegia" niputti Jarkko Martikaisen kirjoittamaan tekstiin vuonna 2002 julkaistulla albumilla "Rajaportti" muutamat tekijät. Niitä ei ollut montaa, äidinrakkaus, harvoin kenenkään elämänkaareen kuuluva lapsen kuolema, johon ei alkoholiriippuvuuden takia kuulunut enää edes häpeä, vaan silkka voimattomuus Kuninkaan edessä, jota sävelmällinen toteutuskin tuki. Timo Rautiainen & Trio Niskalaukauksen "Elegia" on yksi suomenkielisen rockhistorian vähäeleisimmistä, silti paljonpuhuvimmista alkoholinkäytön kuvauksista, sijoittuen sijalle 652.

651: PEARL JAM - Even Flow

Vuosi 1991 on jäänyt rockhistoriaan melkoisena kilometripaaluna, vaikkei monellakaan tuona vuonna albumeitaan julkaisseella yhtyeellä kovin montaa mailia takanaan ollutkaan. Debyyttialbuminsa tuona vuonna julkaissut Pearl Jam ei sinänsä laittanut uusiksi mitään keskeisen olennaista, mutta melkoisen järisyttävä kokemus "Ten" oli yhdistellessään - tai palauttaessaan mieliin 70-lukuisia ratkaisuja modernimpiin maailmoihin, näihin kuuluen estottomat kitaraseikkailut Mike McCreadyn ja Stone Gossardin toteuttamina, siinä missä Eddie Vedder vokaaleineen oli ehkäpä vielä keskittyneempi virheettömän kuuloiseen suoritukseen, kuin aivan veret seisauttavaan järjestelyyn, ainakin kappaleen "Even Flow" osalta, ilman, että tässä esittelyssä olisi mainittu sanaa "grunge" ensinkään. Uskoa voisi senkin, että biisin kitarasoololla olisi Jimi Hendrixin vähintäinkin postuumi hyväksyntä.

Pearl Jamin "Even Flow" sijoittui sijalle 651.

650: BILLY IDOL - White Wedding

Vuonna 1976 Englannissa perustunut Generation X oli periaatteessa oikeassa paikassa oikeaan aikaan, kun uusi aalto rupesi huuhtelemaan vanhoja tekijöitä tieltään. Tämä yhtye ei kuitenkaan päässyt tapahtumien aivan ytimeen, vaan hajosi kolmen albumin jälkeen villityksen jo laannuttua. Vokalisti Billy Idol muutti tässä vaiheessa New Yorkiin kokeilemaan soolouraa. Idol kykeni tietenkin jo taiteilijanimivalinnallaan alussa ärsyttämään jonkinlaisena kukkopoikana, ja tahallisen yliammuttu kovisimago teki tehtävänsä sekin. Idolista tuli myös selkeästi yksi ensimmäisistä artisteista, jotka löivät läpi vuonna -81 aloittaneen musiikkikanava MTV:n välityksellä. Vuoden -82 "Billy Idol"-ensialbumille sisältyneestä "White Wedding"istä sukeutui kestohitti, ei vain kulkevuutensa ansiosta, vaan aiheestaankin. Päällisin puolin valkoisiin pukeutunut morsian on tietenkin kaunista nähtävää, mutta itse laulu ei niinkään avioliittoinstituutiota ylistä, vaikka sitä ahkerasti häissä soitetaankin. Idol muistuttaa, että maailmassa ei mikään ole reilua, turvallista, varmaa tai aitoa, eikä naimisiinmeno tuo näitä käsitteitä yhtään sen lähemmäksi yhteiselämässä.

Billy Idolin "White Wedding" sijoittui sijalle 650.

649: HELLOWEEN - Dr. Stein


Elokuussa 1987 Hämeenlinnassa järjestettiin ensimmäinen etupäässä raskaaseen rockiin ja metalliin keskittynyt Giants Of Rock-festivaali, jonne ulkomailta esiintymään oli tilattu Dio ja Helloween, muiden aktien ollessa kotimaisia alan taitajia, kuten esimerkiksi Zero Nine, Havana Blacks ja tuolloin englannin kielellä rockia esittänyt Kirka. Väkeä tuli paikalle kuitenkin vain kuutisentuhatta, joten vuonna 1987 ei Suomesta oikein voinut puhua heavy metallin luvattuna maana, kuten sittemmin on ymmärtää annettu. Lajia rasitti - tai oli jo oikeastaan pitkään rasittanut eräänlainen väheksyntä, joka oli saanut perusteettomat, mittavat muotonsa, kuin toivoen, että kyseessä olisi ohimenevä ilmiö. Samankaltaisia kokemuksia taisi olla saksalaisella Helloweenillä, joka sinänsä vakavasti otettavan toimintansa oli "naamioinut" jo nimensä väännöksellä Halloween-juhlasta helvettiin viittavaksi, saati biisillään "Dr. Stein", jossa kyseinen tohtori valmistaa laboratoriossaan esikuvansa Frankensteinin tapaan hassuja olioita, joista tulee muunmuassa rockmuusikoita ja poliitikkoja. Päätteksi Dr. Stein kloonaa vieläpä itsensäkin. Tarina oli täten tavallaan - ja tahallaan kehitelty näin pähkähulluksi, eräänlaiseksi vastineeksi kaikille muille hirviöille, joita tuolloin metallimusiikissa tavan takaa luotiin.

Helloweenin "Dr. Stein" sijoittui sijalle 649.

644: METALLICA - Mama Said


Kesäkuussa 1996 Metallica toimitti vihdoin uutta materiaalia julkaisuun albumimitassa lähes viiteen vuoteen, ja "lastia" olikin kertynyt "Load"-albumille lähes 80 minuuttia, cd-levyn enimmäiskeston verran, mahdollistaen myös uudenlaisia aluevaltauksia, kuten kappaleen "Mama Said", jolla ei suuremmin ollut tekemistä metallimusiikin kanssa kantrisävyineen ja steelkitaroineen. Biisi sai osakseen ehkä hieman liiankin hapanta kohtelua, etenkin sellaisissa korvissa, joissa mikään ei saisi koskaan muuttua. Melankolisen melodisessa laulussa James Hetfield käy läpi suhdetta äitiinsä, joka edesmeni Hetfieldin ollessa kuudentoista ikäinen, "niin paljon sanomatta jäi"-pohjalta, osoittaen Metallica-sävelmien taipuvan myös tällä tavalla esitettäviksi.

Metallican "Mama Said" sijoittui sijalle 644.

648: CMX - Vallat ja väet


1990-luvun yksi vähemmän järjestellyistä suunnitteluista on ollut CMX:n tarina suomalaisessa rockhistoriassa. Bändin biiseistä on ikäänkuin saanut otteen, tai ei ole, riippuen kuinka kulloinkin on vastaanotolla oltu. Aivan kuin oltaisiin oltu jossain ulottuvuuksissa ylimmissä, tai ties missä, mutta vanhaa klisettä mukaellen kylmäksi ei ole jätetty. Jos kohta ei myöskään tehty. Vuonna 1996 julkaistulle albumille "Discopolis" sisältynyt "Vallat ja väet"leikitteli periaatteessa väkivallalla, jota ei kuitenkaan tuntunut olevan olemassakaan, ainakaan kertosäkeen esitystavan perusteella. Elämä on tietenkin yksi perusedellytyksistä, että vapauttakin voisi kaihota, mutta teot, sanat, toiveet ja pelot näitä kaikkia kovasti varjostavat, ja ne tässä kappaleessa pistelevät kukin tahoiltaan.

CMX:n "Vallat ja väet" sijoittui sijalle 648.

647: STONE SOUR - Say You'll Haunt Me

Kuuluisa "vaikea" kolmas albumi voi osoittautua myös helpoksi siinä tapauksessa, kun ensin projektiksi käsitetty tunnetun yhtyeen jäsenen oma yhtye tai sooloilu on tullut tutummaksi. Näin vaikuttaisi käyneen Stone Sourin tapauksessa. Slipknot-vokalisti Corey Taylorin ja kitaristi Jim Rootin luotsaama yhtye julkaisi ensialbuminsa vuonna 2002, jolloin suhtautuminen oli luonnollisesti "no, ei kai näiden sivuprojektien ole tarkoituskaan kuulostaa emoyhtyeeltään"-pohjainen. Toinen albumi "Come What(ever) May" toimi vahvistuksena sille, että hommalla on jatkuvuutta ja vuonna 2010 julkaistuun "Audio Secrecy"yn pystyttiinkin viimeistään suhtautumaan siten, että Stone Sour on ihan oma toimiva yksikkönsä, eikä vain vapaa-ajan harrastus. Albumista tuli melko tummasävyinen, eikä runsaaseen radiosoittoon päätynyttä "Say You'll Haunt Me"-kappalettakaan voi minään kovin iloisena rallina pitää, vaikka Corey Taylor siinä puolisostaan laulaakin, lähes kuin hätähuutona, ettei vallitseva asiaintila vain koskaan muuttuisi. Hyvähän se on ottaa tällainenkin vaihtoehto huomioon jo ennalta, jolloin lopputuloskin kuulostaa varsin synkältä. Biisi ei välttämättä ole rock-historiassa mitenkään ainutlaatuinen, mutta tavallaan siltä kyllä kuuluu, että 2010-lukua eletään. Oletettavasti vielä 90-luvulla ei kukaan huipputuottaja olisi sallinut kertosäkeen yhteydessä kuultavaa särölaulua lopullisessa versiossa ajatellen radioystävällisiä näkökohtia, mutta nykyään siihen tuskin kovinkaan moni huomiotaan erikseen kiinnittäisi.

Stone Sourin "Say You'll Haunt Me" sijoittui sijalle 647.

646: ACCEPT - Breaker

Keväällä 1981 julkaistu Acceptin kolmas albumi "Breaker" osui hyvään saumaan brittimetallin uuden aallon nostattamia hyökyjä ajatellen, mutta Suomessa yhtyeestä ei yleisesti tiedetty juuri mitään, vaikka levy täällä julkaistiinkin normaalissa järjestyksessä. Elettiin nimittäin sellaisia aikoja, jolloin jonkin tietyn yhtyeen musisointia ei saanut kuullakseen noin vain, eikä "heviä" radiostakaan paljoa kuulunut. Asiantunteva ja ystävällinen levykauppias oli melkeinpä ainoa tapa tutustua tuntemattomiin nimiin soittonäytteiden kera myymälässään, ja nykyisin tietysti irvokkainta, että juuri tämä ammattikunta on ahdinkoon ajettu. Uusi löytö tuntui kuitenkin samalla sitäkin arvokkaammalta, jopa pientä ylpeyttä tuntien, että muut eivät tästä niinkään ole perillä. Acceptin räväkkä soitanta ynnä Udo Dirkschneiderin kireä vokalointi täyttivät runsaat kolme vuosikymmentä sitten vaativammatkin kriteerit heavy metallin osalta, mutta melko lailla oletettavaa on, että moni tutustui yhtyeen varhaisempaan tuotantoon vasta hieman myöhemmin, edelleen, elettiinhän aikoja, jolloin kaikki tapahtui hieman hitaammin. Mutta vastaavasti ei ollut niin kiirekään joka suuntaan.

Acceptin "Breaker" sijoittui sijalle 646.

645: CHILDREN OF BODOM - Deadnight Warrior

Children Of Bodomin syksyllä 1997 ilmestynyt ensialbumi "Something Wild" oli osuvasti nimetty, soitannan oltua varsin villiä, Alexi Laihon ulosannin muodostuessa puolestaan jostain kahlitsemattoman vakuuttavasta uhosta, joka ei kuitenkaan ollut mitään turhanpäiväistä pullistelua, vaikka Alexi jo 18-vuotiaana soitti melkoisen osan kitaristeista näreikköön. Oli melko lailla hämmentävää, että bändi kykeni saman tien saamaan aikaan niin voimakkaan läsnäolon tunteen, että tämä kaikki, mikä tässä tapahtuu, on juuri nyt ja tässä, kuin jostain eri maailmasta. Radiosoittoa tällaisella materiaalilla ei ollut kovinkaan säännöllisesti luvassa, joten biisit tuotiin tykö perinteisen jalkatyön muodossa, milloin lämppärinä isommille nimille, milloin omilla keikoilla kaikenlaiset underground-klubi-illat koluten. Jo tuolloin, nyt yli 15 vuotta sitten vaistosi, että Children Of Bodom tulisi saamaan laajemmankin hyväksynnän tekemisilleen, kuten kävikin. Samalla bändi on kuitenkin kyennyt säilyttämään sen normeista piittaamattoman asenteensa, ja edelleen vaan, se mikä on tapahtumassa on nyt ja tässä, ei huomenna eikä hetki sitten.

Children Of Bodomin "Deadnight Warrior" sijoittui sijalle 645.

643: GEORGE THOROGOOD & THE DESTROYERS - Bad To The Bone


70-luvun jälkipuoliskolla George Thorogood The Destroyers-yhtyeensä kanssa oli vielä korkeintaan blues- ja boogieväen seuraama yhdistelmä, mutta vuonna -82 isomman levy-yhtiön kautta julkaistu albumi "Bad To The Bone" tavoitti useampiakin kuulijoita. Sopiva sekoitus omia ja lainakappaleita rehevänoloisella kovisimagolla esitettynä toimivat ainakin äijäistuntojen taustamusiikkina, ja löytyipä nimikappaleelle käyttöä erilaisiin elokuvakohtauksiin ynnä urheilutapahtumiin, vaikkapa jääkiekkopelaajaa jäähyaitioon saattelemaan rangaistuksen saatuaan. "Bad To The Bone"-kappaleella ollaan perusasioiden äärellä, biisissä ei periaatteessa toisteta kuin yhtä kuviota alusta loppuun, sisältäen kuitenkin Thorogoodin tarinointia ynnä taidokasta slidekitaratyöskentelyä, Hank Carterin töräyttelemän saksofonin höystäessä kokonaisuutta.

George Thorogood & The Destroyersin "Bad To The Bone" sijoittui sijalle 643.

642: THE ROLLING STONES - It's Only Rock 'N' Roll (But I Like It)

Musisointi, jolla ei ole tarkoitus palvella Jumalaa, on peräisin Paholaisesta. Ja Paholainen ei ole tyytyväinen, ennen kuin on saanut aikaan mahdollisimman paljon tuhoa. Paholaisen työkaluna on erityisesti rock-musiikki, eikä vain pelkästään musiikki, vaan tapa jolla sitä julkisesti esitetään. Vielä on tuleva aika, jolloin yleisölle ei riitä mikään muu kuin se, että joku surmaa itsensä lavalla. Näin julistivat 70-luvun alkupuolella USA:laiset Raamatun erehtymättömyyteen uskovat yhteisöt. Aivan tarkkaa tietoa siitä, oliko The Rolling Stoneskin nämä mielipiteet kuullut, ei ole, mutta äskeiseen viitaten samankaltainen kuvaus löytyy vuonna 1974 julkaistusta laulustaan It's Only Rock'n'Roll (But I Like It), jossa Mick Jagger kysyy "jos iskisin veitsen sydämeeni lavalla esiintyessäni, riittäisikö se helpottamaan oloanne"? Oikeastaan Jagger oli -ainakin osin - kohdistanut kritiikkinsä levyarvostelijoille, jotka olivat suhtautuneet nihkeästi edelliseen Rollari-albumiin "Goat's Head Soup". "Kuinka yhtye, jonka nimi oli synonyymi kapinallisuudelle vielä 60-luvulla, julkaisee lp:n, jonka keskeisin laulu on balladi Angie"? Jaggerin vastaus tähän kuului - kuten jo varmasti selväksi tuli - se on vain rock'n'rollia, mutta pidän siitä. Eikä tämän kappaleen muuta ollut tarkoitus ollakaan, The Rolling Stonesin ollessa myös likimain ainoa oikea yhtye tällaista väitettä esittämään, niin luontevan vaivattomasti se heiltä tässä käy.

The Rolling Stonesin "It's Only Rock 'N' Roll (But I Like It)" sijoittui sijalle 642.

641: KING CRIMSON - 21st Century Schizoid Man

60-luvun loppuun mennessä musiikintekijät olivat oivaltaneet, ettei singlelevy ja sen mahdollinen menestyminen ollut enää ainoa tie tunnetuksi tulemiseen, albumikokonaisuudella saattoi rakentaa laajemman kuvan osaamisestaan, ja sitä kyllä löytyi King Crimsonilta vuonna -69 julkaistun esikoisensa "In The Court Of The Crimson King"-perusteella. Avauskappaleeksi sijoitettua yli 7-minuuttista, lohdutonta tulevaisuudenkuvaa maalaillutta "21st Century Schizoid Man"ia tuskin kaavailtiin pirteäksi radiorallatukseksi, eikä se sitä ollutkaan, sisältäen kuitenkin huikeita soitannollisia kurinalaisia suorituksia. Voipa kappaletta pitää myös eräänlaisena esimetallina, sen verran säröiseksi laulu on käsitelty, lopputuloksen ollessa muutoinkin painostavan raskas.

King Crimsonin "21st Century Schizoid Man" sijoittui sijalle 641.

640: LEEVI AND THE LEAVINGS - Pohjois-Karjala

Vuonna 1986 julkaistun Leevi and The Leavings-singlen "Kerro terveiset lapsille"-nimikappale ei kuulune bändin aivan keskeisimpään tuotantoon, sen sijaan b-puolelle sijoitettu "Pohjois-Karjala" on tullut huomattavan paljon tutummaksi ainakin soittotapahtumissa mitaten, tekstinkin poikettua Gösta Sundqvistin tavanomaisesta elämän ja ympäristön tarvittaessa ironisestakin tarkkailusta. Tokihan lauluun oli päähahmoksi rakennettu elämässään suurempia elämyksiä vaille jäänyt minä, jolle kuitenkin saattaisi löytyä kaltaisensa vastakappale jostain menneisyydestä, jota Pohjois-Karjalasta lähdetään hakemaan rennommin pukeutuen kaljanjuonninkin ollessa sallittua kelloon katsomatta. Gösta Sundqvist ei ollut kotoisin Pohjois-Karjalasta, ja pitikin hyvänä asiana sitä, ettei ainakaan tämän kappaleen perusteella voinut hänen "aina" käsittää laulavan omasta itsestään.

Leevi and The Leavingsin "Pohjois-Karjala" sijoittui sijalle 640.

639: BRUCE SPRINGSTEEN - Born To Run

Yksi maailman tunnetuimmista rock-lehtikirjoituksista painettiin paperille vuonna 1974, kun Rolling Stone-lehden kriitikko Jon Landau julisti The Real Paper-pienlehdessä: "Olen nähnyt rock'n'rollin tulevaisuuden, ja hänen nimensä on Bruce Springsteen. Kun hänen kaksi tuntia kestänyt esityksensä oli päättynyt, kysyin itseltäni, voiko kukaan tosiaan olla näin hyvä. Voiko kukaan puhutella minua sillä laajuudella kuin Springsteen, kykeneekö rock'n'roll vielä puhuttelemaan sillä voimalla ja mahdilla kuten se joskus teki". Vastaus oli arvatenkin kyllä, ainakin mitä Springsteeniin tuli. Tämä kirjoitus ei vielä nostanut Springsteenin jo julkaisemien kahden lp:n myyntilukemia, eikä Landaukaan tyytynyt tämän jälkeen vain hehkuttamaan näkemäänsä, vaan ryhtyi Springsteenin manageriksi ja tuottajaksi. Kahden ensimmäisen lp:n jälkeen levy-yhtiössä suhtauduttiin jo hieman varauksella artistiin, jonka levyjä ei oltu myyty kovinkaan kehuttavasti, mutta Landau neuvotteli melkomoisen budjetin kolmannen levyn valmisteluja varten pohjalta "eiväthän ne voineet menestyä, kun ei niihin paljoa oltu sijoitettukaan". Näinpä levylle ruvettiin rakentamaan kohtalaisen massiivista äänimaisemaa, ja yhtenä ensimmäisistä viimeistellyistä kappaleista oli "Born To Run", jota Springsteen oli soittanut jo keikoillaankin. Eräänlaista esiversiota laulusta jaettiin ennakkopromona radioasemille soittoon jo hyvän aikaa ennen albumin julkaisua, joka koitti elokuussa 1975, nimeksi tuli mainittu "Born To Run", joka julkaistiin samanaikaisesti myös singlenä. Lauluhan oli taattua Springsteeniä, tai ainakin sitä, mistä mies myöhemmin tultaisiin tuntemaan, ehkä hieman ylitsepursuavaankin kliseiseen tapaan. Amerikkalainen unelma, valtatiet, kadut, ja sitten ne kaksi yksinäistä, hieman eksyneen oloista sydäntä pitämässä toisiaan kädestä kiinni, aurinkoisempaan tulevaisuuteen uskoen. Aikalaislehdistössä rock'n'rollin tulevaisuuden tekijöiksi povattiin varmasti muitakin lukuisia artisteja ja yhtyeitä, mutta eipä moisia lausuntoja ole myöhemmin esiin kaivettu, jos toteutumatta ovat jääneet. Bruce Springsteenin kohdalla näin kävi, laulunsa "Born To Run" sijoituttua sijalle 639.

638: SERJ TANKIAN - Empty Walls

Vuonna 2006 System Of A Down-leirissä päätettiin määrittelemättömän mittaisesta telakoitumisesta, jona aikana yhtyeen jäsenet voisivat kokeilla omia ulottuvuuksiaan ja niitä mieltymyksiään, joita ei System Of A Down-kyltin alla pidetty luontevina. Ensimmäisenä oman soolotuotteensa markkinoille sai vokalisti Serj Tankian, jonka albumi "Elect The Dead" julkistui lokakuussa 2007. Koska lauluääni oli ehtinyt tulla tutuksi jo SOAD:n yhteydessä, ei sitä puolta tarvinnut sen koommin markkinoida. Huomio kiinnittyikin Tankianin sävellyksiin, joita harvakseltaan oli System Of A Downin levyiltä kuulunut, kitaristi Daron Malakianin hoidettua pääosin sen puolen. Tällainen asetelma ei välttämättä suosi sooloilijoita, koskapa vertailukohta on jo olemassa ja "puhdas pöytä"-ajattelutapa näin ollen hankalampi. Tankian tuntui panostaneen enemmän tarttuuvuuteen, kuin System Of A Downin toisinaan kieron nerokkaisiin ratkaisuihin. Tätä henkeä löytyy ainakin avauskappaleesta "Empty Walls", eikä Tankian ollut muuttunut yhtään sen vähempää kantaaottavammaksi kuin ennenkään. Tosin, mies ei ole aina ollut kovin halukas analysoimaan tekstejään jälkeenpäin, mutta ainakin videon perusteella teemana tuntuisi olevan sodanvastaisuus. Toisaalta tähänkin ollaan saatu kuittauksena, että käyttää videoidensa tekemisessä ammattitaitoisten ohjaajien palveluksia, eikä välttämättä kuvita tarinoitaan itse.

Serj Tankianin "Empty Walls" sijoittui sijalle 638.

637: QUEEN - Radio Ga Ga

Vuonna 1983 Queen oli päättänyt pitää välivuoden live-esiintymisistä ja vähän toisistaankin, oltuaan enempi vähempi tiiviisti työn ääressä keskenään yli vuosikymmenen ajan. Vasta syyskesällä yhtye kokoontui uuden albumin työstämistä varten. Rumpali Roger Taylor oli kehitellyt syntetisaattorilla ja rumpukoneella kuvion, jota oli ajatellut käyttää - ja käyttikin - vuonna 1984 sooloalbumillaan "Strange Frontier", kappaleessa "I'll Cry For You (Love, Hope And Confusion). Tältä pohjalta rakentui kuitenkin yksi Queenin 80-luvun suurimmista hiteistä, "Radio Ga Ga", kun muut Queen-miehet pääsivät toteuttamaan ideoitaan Taylorin esityön pohjalta. "Radio Ga Ga" ei ollut sinänsä mikään kuvitteellinen radioasema, vaan sisälsi hieman, jollei vähän enemmänkin kritiikkiä radiotoimintaa kohtaan yleisesti. Siinä missä radio oli aiemmin tarjonnut koskettavia elämyksiä, oltiin vähitellen taannuttu äänitapetin levitysmuodoksi, "radio ga ga"ksi, eikä tätä kehitystä laulussa pidetty suotavana. Kuten ei sitäkään, että saadakseen uutta musiikkia kuuluville, edellytettiin kappaleesta tehtyä videota, eikä sekään aiemmin ollut tarpeen, kun pelkästään korvat riittivät aistimaan sisällön. Lohdullisesti biisissä kuitenkin toivotaan ja oletetaan, että radio säilyttää edelleen paikkansa joukkoviestinnässä, jollaisesta vuonna -84 tuskin osattiin edes kuvitella, millaista se vuonna 2013 tulisi olemaan.

Queenin "Radio Ga Ga" sijoittui sijalle 637.

636: APULANTA - Jumala

Vuonna 2002 julkaistulla albumilla "Hiekka" Apulanta laajensi ilmaisuaan myös love metallin puolelle, ainakin kappaleen "jumala" alkajaisiksi. Jälleen kerran pariskunta ottaa etäisyyttä kahden kesken muusta maailmasta jääden vangeiksi asetelmaan, jossa ympäröivä väri on puhdasta kultaa, mutta punainen lanka kateissa. Yhtä jälleen kerran kappaleen kertosäe on puolestaan niin vangitseva, että entiset korvamadot saavat tehdä tilaa - sikäli kuin jo eivät valmiiksi olleet Apulantaa. Jotta käsitteet eivät olisi menneet sekaisin, oli "jumala" kirjoitettu sittemmin myös singlejulkaisun kanteen pienellä kirjaimella, erotukseksi hengellisemmästä Jumalasta.

Apulannan "Jumala" sijoittui sijalle 636.

635: ATREYU - Blow

90-luvulla alkanut äärimetallin ja hardcore-punkin yhdistely sai osuvaksi yhdistelmäluokituksekseen metalcore, jossa vokalointi oli tavanomaisimmin aggressiivisen suoraviivaista ja soitannassa edellämainittuja elementtejä milloin kumpaakin puolta painottaen. Tällaisilla eväillä toimintansa aloitti myös yhtye Atreyu levytysuransa 90-luvun viime hetkillä. Vuonna 2007 julkaistulla neljännellä albumilla "Lead Sails Paper Anchor" kuultiin jo muunkinkaltaisia sävyjä, jopa 80-lukuista hard rockia kappaleen "Blow" muodossa tullen levyn yhdeksi tunnetuimmista biiseistä - ehkäpä juuri siksi, että kasarielementit olivat kappaleessa niin kuuluvasti läsnä vonkuvia kitarasooloja ja loppurypistystä myöten. Vokaalipuolella Atreyu kuulosti silti kutakuinkin itseltään. Eikä tässä sinänsä ollut muusta kyse kuin höyryjen ilmoille päästämisestä, joten sen syvemmät analyysit yhtyeen tilasta tai kehityssuunnista olivat tässä mielessä tarpeettomia.

Atreyun "Blow" sijoittui sijalle 635.

634: NICK CAVE & KYLIE MINOGUE - Where The Wild Roses Grow

Nick Cave & The Bad Seedsin vuonna 1996 julkaisema albumi "Murder Ballads" sisälsi paperilla varsin mielenkiintoisen yhdistelmän, kun kappaleeseen "Where The Wild Roses Grow" Cave pyysi duettoapua lähinnä pop-prinsessana tunnetulta Kylie Minoguelta, jolla ei tuntunut olevan mitään yhteistä Caven synkähkön tuotannon kanssa, ainoana yhdistävänä tekijänä korkeintaan australialainen syntyperä. Caven maailmankuvaa ennakkoasetelma tuskin heilautti mihinkään suuntaan, päinvastoin, mielelläänhän sitä puristeja näpäyttää, milloin siihen vain löytyy sopiva tilaisuus. Oikeastaan Nick Cave oli jo pitempään etsinyt tilaisuutta yhteistyöhön Minoguen kanssa, ja katsoi tilaisuuden koittaneen tässä kohtalaisen makaaberissa yhteydessä. Laulun tarina oli sijoitettu kolmea päivää kuvanneeseen jaksoon, joista ensimmäisenä poika tapaa sen maailman kauneimman tytön, toisena tuo tälle ruusun, ja kun tyttö kysyy, missä näin kauniita ruusuja kasvaa, poika lupaa kolmantena päivänä näyttää paikan. Kun sinne saakka päästiin, ruusut oli nähty ja ensisuudelma vaihdettu, poika yllättäen surmaakin tytön todeten, että kaiken kauniin on kuoltava.

Nick Caven ja Kylie Minoguen "Where The Wild Roses Grow" sijoittui sijalle 634.

633: HELLOWEEN - Perfect Gentleman


Vuoden 1993 päätteeksi sai Helloween huomata olevansa melkoisessa käymistilassa, kun rumpali Ingo Schwichtenbergin huumeongelma ja toisinaan varsin luokattomat esitykset livekonserteissa johtivat potkuihin, eikä tilannetta parantanut vokalisti Michael Kisken puolelta tapahtunut painostaminen soittaa popmaisempaa materiaalia, jota oli tullut jo edellisvuonna julki monen fanin vieroksuman "Chameleon"-albumin muodossa. Näinpä myös Kiske sai lähteä, mutta eipä tilalle tullut Andi Deriskään vaikuttanut paperilla vakuuttavammalta vaihtoehdolta, kun meriittiä oli lähinnä 80-lukuista hard rockia levyttäneestä yhtyeestä Pink Cream 69. Tähän vielä lisäten sen, ettei melodinen metalli parikymmentä vuotta sitten ollut lajinakaan enää kovin suosittua, niin lähdepä siinä sitten tulevaisuutta rakentamaan! Kesällä 1994 julkaistu albumi "Master Of The Rings" oli kuitenkin sopusuhtainen kokonaisuus, ja palautti ennen kaikkea uskon Helloweenin tekemisiin. Levyn yhdeksi tunnetuimmaksi lauluksi kohosi "Perfect Gentleman", ironinen tarina itseään ihailevasta miehestä, jonka eteen naisen ei auttanut muuta kuin polvistua, sikäli kuin hyvän päälle ymmärsi.

Helloweenin "Perfect Gentleman" sijoittui sijalle 633.

632: DEPECHE MODE - Personal Jesus


70-80-lukujen taitteessa rupesi etenkin Iso-Britanniasta käsin kuulumaan uudenkuuloisia soundeja, kun elektronisilla taustoilla esitettyjä kappaleita rupesi näkymään listakärjissä, Gary Numanin Tubeway Army-yhtyeensä kanssa rakentaen pohjaa tuleville Human Leaguen menestyessä myöhemmin mainiosti hyvin popmaisilla kappaleillaan. Suomenkieleen vakiintui tästä uusi ja turhan yleistävä määritelmä "syntikkapop", Depeche Moden saadessa osakseen myös tämän kyseenalaisen leiman, vaikkei sillä edellämainittujen kanssa ollut paljoakaan yhteistä. Bändin 80-luku oli sen menestyksekkäin ja myöskin innovatiivisin, soundiratkaisujen kehittyessä alinomaa. Teksteissäkin käsiteltiin ihmissuhteita syvällisemmin kuin vaikkapa Human Leaguen romanttisissa tunnelmissa ja yhteiskunnallista kantaaottavuuttakin löytyi. Yksi bändin suurimmista hiteistä, "Personal Jesus", ilmestyi vuonna -89 pohjautuen Priscilla Presleyn kirjaan "Elvis and Me", jossa rouva Presley ruoti elämäänsä edesmenneen miehensä kanssa. Raamatun Jeesuksen kanssa biisillä ei ollut muuta tekemistä kuin kielikuvana, jossa jokainen muodostaa oman vapahtajansa omiin tuntoihinsa pohjaten. Kappale sai tavallaan uutta merkitystä, kun myöhemmin tahoillaan kaksi varsin tunnettua taiteilijaa tarttuivat biisiin omista lähtökohdistaan, huomioiden molempien julkisuuskuvat. Marilyn Mansonin versio huokui imagolleen ominaista maailmanloppua, siinä missä tunnetusti kristilliset arvot omaksuneen Johnny Cashin pelkistetty tulkinta kävi likimain gospel-laulusta.

Depeche Moden "Personal Jesus" sijoittui sijalle 632.

631: SABATON - Cliffs Of Gallipoli


Vuosituhannen vaihteessa lähinnä hiihtokisoista tunnetussa Falunissa perustunut Sabaton sai odotella aina vuosikymmenen puoliväliin saakka, ennen kuin lähinnä demomateriaalista koostunut debyyttialbumi "Fist For Fight" sai seuraajansa, eikä aivan mutkatonta "Primo Victoria"n julkisaanti ollut sekään, kun yhtye joutui kustantamaan äänitykset omista kukkaroistaan. Levy koostui jo kuitenkin sittemmin tutuksi muodostuneesta tavaramerkistä, tekstien pohjautumisista historiallisiin taisteluihin, joita säestetään mahtipontisen power metallin taustoittamana. Oman pikantin lisänsä muodostaa myös vokalisti Joakim Brodenin terävästi sorauttelema r-kirjain. Vuoden 2008 albumilla "The Art Of War" käsittelyssä oli ensimmäisen maailmansodan aikainen Gallipolin taistelu, jossa brittilaivasto yritti maihinnousua silloisen Osmanien valtakunnan alueelle nykyisessä Turkissa sijaitsevalle Gallipolin niemimaalle. Operaatiosta tuli kuitenkin varsinainen katastrofi, kun noin 300.000:n brittisotilaan arveltiin menettäneen henkensä, ilman minkäänlaisia sotilaallisia vastineita, kuinka monen nuoren unelmat ja lupaukset lopullisesti rikkoutuivat, kuten kysymys tässä kappaleessa kuuluu.

Sabatonin "Cliffs Of Gallipoli" sijoittui sijalle 631.

630: DEEP PURPLE - Knocking At Your Back Door

Vuonna -84 perustui melkoinen superyhtye, kun kaksi Rainbow-jäsentä ynnä yksi Black Sabbath, Whitesnake ja Gary Mooren yhtyeen jäsen lyöttäytyivät kimppaan. Yhdistelmä oli tosin soittanut yhdessä jo aiemminkin, ja ollut silloin hyvinkin menestyksekäs, kyseessä siis Deep Purplen legendaarinen "kakkoskokoonpano", jonka edellisestä yhteisesiintymisestä oli ehtinyt kulua jo 11 vuotta. Paluuta oli tavallaan ehditty odottaa, mutta ei sen toisaalta arveltu koskaan toteutuvan, kun Ritchie Blackmoren ja Ian Gillanin välien arveltiin olleen jäähtyneen tulehtuneet. Vanha vire löytyi kuitenkin heti "Perfect Strangers"-albumin avauskappaleella "Knocking At Your Back Door", jolla rock'n'roll-perimää pidettiin ainakin siinä mielessä yllä, että teksti vilisi peitellyn seksuaalisia viitteitä. Mutta kyllä itse sävelmäkin toimivaksi osoittautui kaikin puolin.

Deep Purplen "Knocking At Your Back Door" sijoittui sijalle 630.

629: DARK TRANQUILLITY - Punish My Heaven


90-luvun puolivälissä Göteborgista rupesi kuulumaan uudenlaista jyminää, kun Dark Tranquillity julkaisi toisen albuminsa "The Gallery". Periaatteessa eväät olivat jo 80-lukuisia, kaksi kitaraa, raa'asti laulava vokalisti ja vauhti ilman nopeudenrajoitussäätimiä. Silti, lähestymistapa oli melodisempi, eikä hiljaisempia suvantokohtiakaan kaihdettu. Laji sai nimikkeekseen "melodinen death metal", koskapa tekstit kuitenkin esitettiin melko lailla karjahtelevaan sävyyn. Avauskappaleesta "Punish My Heaven" löytyi poikkeuksellisesti neoklassisia ja kansanmusiikillisia kuvioita, ja ainakin tässä Dark Tranquillity poikkesi edukseen perusmöyhentämisestä. Teksti korosti silti metallille ominaista täydellistä ykseyttä pimeydessä, heittäen haasteen jopa koko maailmankaikkeudelle.

Dark Tranquillityn "Punish My Heaven" sijoittui sijalle 629.

628: SKID ROW - I Remember You

Alkuvuodesta 1989 debyyttialbuminsa julkaissut Skid Row pääsi samantien melkoiseen myötätuuleen, olihan taustajoukoissa Jon Bon Jovin perustama kykyjenetsintäorganisaatio Underground Music Company ynnä tuttavuus Dave "The Snake" Sabon kanssa jo niiltä vuosilta, jolloin Bon Jovi itse toimi studion siivoojana ja kahvinkeittäjänä. Skid Row-debyytiltä jäi samantien elämään useampia kappaleita, näiden joukossa tämäntyyppisille yhtyeille "pakollinen" voimaballadi "I Remember You", olematta kuitenkaan siirappinen tai pateettinen vuodatus, vaan bändille sopivasti iloisella mielellä toteutettu muistelus.

Skid Row'n "I Remember You" sijoittui sijalle 628.

627: MAJ KARMA - Ukkonen


Elokuussa 2006 jyrähteli ukkonen muutoinkin kuin vain luonnossa, kun Maj Karman seitsemäs albumi "Ukkonen" julkistui. Vaikka tiedossa oli, ettei yhdistelmä ollut karttanut metallivaikutteita jo Kauniit Kuvat-olomuodossaankaan, kuljetettiin levyn nimikappaletta lähes thrash metallista peräisin olleella kiihkolla. Herra Ylpön laulu ei toki ollut vääntynyt rikkinäisimpiin muotoihin, vaan aluksi suunnilleen rauhallisesti puhumalla tehdään selväksi, mitä tuttuja käsitteitä kannattaisi karttaa, ettei vain kävisi kuinkaan. Tekstin avainsanana onkin pelkääminen, kohdata väistämättä eteen tulevia ikäviä asioita. Ilman niitä ei toisaalta voisi koskaan kokea eläneensä.

Maj Karman Ukkonen sijoittui sijalle 627.

626: BLONDIE - Call Me

70-luvun puolivälissä perustunut Blondie oli vuosikymmenen loppuun mennessä kokenut melkoisen muodonmuutoksen, kun alkuun undergroundpunkkia tehtailleesta yhtyeestä oli kuoriutunut lähes pesunkestävä discorock-yhtye, ensimmäisenä helmenään vuonna -78 julkistunut kappale "Heart Of Glass", jolla laulajatar Deborah Harrystä tuli viimeistään useammankin märän unelman kohde. Varsinaiseksi diskokuningattareksi Harrya ei kuitenkaan voinut mieltää, sen verran kovuutta äänestään paikoitellen löytyi, kuten vuonna -80 julkistuneessa kappaleessa "Call Me", saaden ensiesityksensä "American Gigolo"-elokuvan soundtrackilla. Napakasti alusta loppuun etenevä kappale kuulostaa elokuvasta irrotettuna kuin suunnatonta ikäväänsä Deborah Harry siinä ilmoille laulaisi, mutta elokuvan juoneen olennaisena osana kuului yhteydenotto puhelimitse, jolloin "American Gigolo" saattoi tulla tarjoamaan palveluksiaan maksukykyisille tilaajille.

Blondien "Call Me" sijoittui sijalle 626.

625: KISS - Crazy Crazy Nights

Vuonna 1986 Paul Stanleyllä riitti taas pähkäiltävää, kun bändikumppanillaan Gene Simmonsilla tuntui olevan taas monta rautaa tulessa yhtyeen ulkopuolella, joka aika oli puolestaan poissa Kiss-yhtyeen toiminnasta. Ja kun Stanleyllä ei muita tulonlähteitä ollut, asetelma kismitti varmaan huomionarvoisesti. Edeltävä albumi "Asylum"kaan ei ollut poikinut mitään merkittävää singlehittiä, ja vaikkeivät ne Kissille mikään elinehto olleetkaan, ei niistä varsinaisesti mitään haittaakaan ollut. Syksyllä 1987 julkaistulta albumilta "Crazy Nights" sellainen jälleen löytyi, kun Stanleyn yhdessä Adam Mitchellin kanssa kynäilemä "Crazy Crazy Nights" iskeytyi tajuntaan etenkin Euroopassa, vetäen albumimyynnin ripeästi myös Suomessa tuolloiseen 25000 myydyn kopion kultakantaan. Riemukas, joskin bändin asteikolla hieman popimpi kappale kuvasti sopivasti kapinaa sitä oletusarvoa kohtaan, että pitäisi olla jotain mitä ei ole, ja tähänhän sitä on tietyssä iässä helppoa samaistua. Kiss-musiikista voi olla ylpeä omassa porukassa, eikä se armeijakunta ihan vähäinen olekaan.

Kissin "Crazy Crazy Nights" sijoittui sijalle 625.

624: CMX - Ainomieli '97

Vuonna 1992 CMX sai - ilmeisesti yhtyeelle itselleenkin yllätyksenä - sopimuksen ison EMI-yhtiön kanssa, vaikka aiempi levytetty tuotanto ei varsinaisesti antanut aihetta odottaa suuremman yleisön kiinnostuksen heräämistä. Mutta niinpä linjat ja näkemykset olivat muutoinkin muuttumassa. "Aurinko"-albumille sisältynyttä kappaletta "Ainomieli" pidettiin potentiaalisena hittinä, mutta tavanomaista kepeämmän kappaleen singleyttämistä taidettiin hieman jänistää "kasvojen menetyksen" pelossa, mieleenjäävässä kertosäkeessäkin kuultiin vain levyllä vierailleen Costi Snellmanin ääntä. Viittä vuotta myöhemmin "Ainomielestä" tehtiin uusi versio kokoelma-albumille "Cloaca Maxima", ja nyt Yrjänä oli koko kappaleen ajan läsnä myöhemmällä "pehmeämmällä" ilmaisullaan. Taustoista oli puolestaan rakennettu alkuperäistä tuhdimmat, ja juuri tämä "Ainomieli ´97"-versio sijoittui tässä yhteydessä sijalle 624.

623: SPARZANZA - My World Of Sin

Vuonna 2001 ensialbuminsa "Angels Of Vengeance" julkaisseella Sparzanzalla kesti aikansa, ennenkuin laajempi huomio saavutti yhtyeen tekemiset, jona aikana oli tietysti myös hyvä hioa linjaansa ja kehittyä tietenkin myös biisien tekijöinä, alkuaikain Sparzanza kun ei oikein tahtonut aikalaisistaan erottua. Kolmannella albumillaan "Banisher Of The Light" Sparzanzalla rupesi olemaan jo omiksi tunnistettavia kappaleita ja lisää julkistui seuraajalla "In Voodoo Veritas", voodoossa on totuus tunnetusta latinankielisestä ilmaisusta viinin uskonnolla korvaten. Jämäkästi etenevässä kappaleessa "My World Of Sin" synnit tunnustetaan, mutta anteeksi ei ruveta pyytelemään. Päinvastoin, siihen maailmaan kutsutaan muitakin osalliseksi.

Sparzanzan "My World Of Sin" sijoittui sijalle 623.

622: BLUR - Song 2

90-luvun puolenvälin Britanniassa herkuteltiin vastakkainasettelulla, jotta kumpi se onkaan kovempi yhtye, Oasis vai Blur. Aivan samaan tapaan olisi voinut kysellä vaikkapa Manchesterissa, kumpiko jalkapallojoukkue on parempi, U vai C, eikä vastausta sittenkään saisi. Oasiksen levyttämät kappaleet kuulostivat tavanomaisesti yhtyeeltä itseltään, mutta Blur askaroi surutta kaikenlaisten tyylilajien parissa, näinpä bändin todennäköisesti tunnetuin laulu "Song 2" oli mitä epätyypillisintä Bluria melkoisine grunge-vaikutteineen - bändi itse väitti kappaletta lähinnä parodiaksi kyseisestä tyylilajista, mutta niinpä vain Yhdysvalloissa juuri tämä kappale teki Blurista tunnetun - nimenomaan vieläpä niiden radioasemien välityksellä, jotka korostetusti olivat grungenkin omakseen ottaneet. Menestyksellä ei kuitenkaan väitetä hintalappua olevan, joten ei kai sen niin väliä, millä tavoin se saavutetaan.

Blurin "Song 2" sijoittui sijalle 622.

621: JOHN LENNON - Imagine

John Lennonin toinen Beatlesin hajoamisen jälkeinen sooloalbumi, vuoden 1971 "Imagine" sisälsi kuuluisan nimikappaleen, jossa mies unelmoi maailmasta ilman sotia, valtioiden välisiä rajoja, rahaa tai uskontoja. Ylevät ideaalit olivat kenties sinänsä kannatettavia, tosin ne eivät vaikuttaneet kovinkaan todennäköisesti lähitulevaisuudessa tapahtuviksi. Nimettiinpä biisi tuoreeltaan yhdeksi pateettisimmaksi ja patronisoivammaksi ikinä, koskapa tekijällä itsellään oli tiettävästi varallisuutta loppuiäkseen. Samaten ne tuolloiset USA:n viranomaiset, jotka olivat päättämässä Lennonin pysyvästä oleskeluluvasta Yhdysvaltoihin, eivät olleet järin innoissaan tästä modernista "kommunistisesta manifestista". Lennon vastasi, että unelmointi ei varmaan ole millään lailla kiellettyä. Ei hän oleta, että asiat tähän suuntaan ikinä kääntyisivätkään, mutta siinä missä joku haaveilee paremmasta elämästä yksilöllisesti itselleen, kai hän saa tehdä laulun, jossa unelmoi globaalimmin, odottamatta laulussa esittämiensä asioiden toteutumista, siksi laulun nimenä olikin "kuvittele".

John Lennonin "Imagine" sijoittui sijalle 621.

620: HIM - When Love And Death Embrace

Vuonna 1997 HIMin ensialbumille oli annettu varsin huomiotaherättävä nimi, luki sen kuinka päin hyvänsä. "Greatest Lovesongs vol. 666":llä tuskin haluttiin väittää, että näitä "suurempia" rakkauslauluja ei olisi koskaan tehty, eikä kolmen kuutosen muodostam yhdistelmä ollut ehkä vielä niin kulunut merkitykseltään kuin nykyään. HIMin debyyttialbumi esitteli luonnollisista syistä vielä hieman itseään etsiskelevän yhtyeen materiaalinsa puolesta, mutta tyylilaji ja -taju tuntui olevan hallussa alusta saakka, vaikka HIM aluksi haluttiinkin syystä selittämättömästä sijoittaa metalligenreen. Tämähän saatiin näppärästi käännettyä voitoksi ryhtymällä kutsumaan musisointia "love metalliksi" ja kaappaamalla metallialan yhden keskeisimmistä symboleista, pentagrammin, muokaten sen sydänkuviolla "heartagrammiksi". Albumin eteen julkaistu single "When Love And Death Embrace" olikin albumin hallituin ja sävykkäin kokonaisuus. Kappaleeseen oli onnistuttu vangitsemaan nimensä mukaisesti kaksi toisistaan varsin kaukana olevaa käsitettä ne yhteen kytkien, ja Ville Valon tapa esittää asia kuulosti samantien vakuuttavalta, vaikka kappaleen romanttisuus olikin melko lailla kaukana todellisuudesta.

HIMin "When Love And Death Embrace" sijoittui sijalle 620.

619: LED ZEPPELIN - Heartbreaker

Lokakuussa 1969 julkaistu Led Zeppelinin kakkosalbumi oli melkoinen tilkkutäkki mitä äänityksiin tuli, levyn kappaleita työstettiin kesken tiiviin keikkatahdin välissä, joskus riippuen pelkästään siitä, milloin oli hieman pidempi vapaajakso ynnä sattuiko kaupungista löytymään sopivaa äänitysstudiota ammattitaitoisine henkilökuntineen. Kappale "Heartbreaker" purkitettiin New Yorkissa sikäläisessä A&R-studiossa - melkein, koskapa kappaleen keskelle sijoitettu vajaan minuutin mittainen kitarasoolo äänitettiin paljon myöhemmin jossain aivan muualla ja "liimattiin" vain biisin osaksi ennen julkaisua. "Heartbreaker" käynnistyi ajankohtaansa nähden Jimmy Pagen erittäin aggressiivisella kitarariffillä, sydämen murtumisen tuska kuuluu jatkossa Robert Plantin laulussa ja John Paul Jonesin särötetyssä bassossa, John Bonhamin rummutusta mitenkään unohtamatta. Led Zeppelin säilytti "Heartbreaker"in liveohjelmistossaan aivan viimeisille keikoille saakka, tässä yhteydessä kappale sijoittui sijalle 619.

618: MÖTLEY CRUE - Saints Of Los Angeles

Vuonna 2008 Mötley Crüe julkaisi alkuperäiskokoonpanollaan albumin "Saints Of Los Angeles", kun edellisestä vastaavasta oli kulunut jo 11 vuotta. Välivuosina Crüe-julkaisuja oli kuitenkin saatettu markkinoille milloin eri kokoonpanoin ja monin eri kokoelmin, joten nimeä pysytettiin mielissä, ei vähiten kirjan "The Dirt"-törkytarina ansiosta. Bändi oli tehnyt myös paluun lavoille, joten loogisena jatkeena uusi albumi puolusti paikkaansa. Levy nousikin julkaisuviikollaan USA:n albumitilaston neloseksi.
Eräänlaiseksi ikuisuuskysymykseksi rock-pappojen kohdalla tuntuu muotoutuneen pohdinta "mikä saa jatkamaan", kun varsinaisista menestysvuosista on jo aikaa. Basisti Nikki Sixx on tähän myhäillen todennut, ettei näistä hommista oikein ole enää henkisiä motiiveja päivätöihin menoon, ja kun syntymässä oli hyvänkuuloisia kappaleita, niin miksikäs ei? Ihan tyhjille saleillekaan ei ole tarvinnut soitella, ja kyllähän kiertueet aina kotiolot voittavat. Väite Los Angelesin pyhimyksistä yhtyeeseen miellettynä saattaa varmasti poikia eriäviäkin mielipiteitä, tässä yhteydessä Mötley Cruen "Saints Of Los Angeles" sijoittui sijalle 618.

617: POISONBLACK - Mercury Falling

Alkuvuodesta 2011 julkaistua Poisonblack-albumia "Drive" edelsi single "Mercury Falling", jonka helisevä kitaraintro antoi hetkeksi aiheen ajatella, näinköhän Sentenced olisi palannut, mutta tämä oli tietenkin mahdoton asia toteutuakseen. Toisaalta Ville Laihialan laulu olisi aiemmin syntyessään saattanut jollekin Sentenced-albumille sopiakin, mutta mitäpä tuolla pallottelemaan. "Mercury Falling"in teksti kuitenkin viittasi kärsimyksessä piehtarointiin, jossa kuitenkin oli jotain hyvää, kun ei tiedetty, tulisiko tulevaisuudessa sattumaan vielä viiltävämmin.

Poisonblackin "Mercury Falling" sijoittui sijalle 617.

616: U2 - With Or Without You

Vuonna 1987 julkaistulla albumillaan "The Joshua Tree" U2 nousi viimeistään supersarjaan, kun kenpäties jo harvinaiseksi käyneeseen malliin taiteellinen uskottavuus ja kaupallinen menestys löivät kättä päälle. Bändin toimintaa leimanneelle nöyryydelle ja ihmisläheisyydelle tuntui sittenkin löytyvän kysyntää, vaikka bändi tämän jälkeen ei voinut enää olla elämää pienempi. "The Joshua Tree" poiki lukuisia elämään jääneitä kappaleita, näistä yhtenä "With Or Without You", jonka Bono oli omistanut puolisolleen, kuin aavistaen, että yhtye rupeaa vastedes syömään entistä enemmän yhteistä laatuaikaa. Pelkistetyn hauras toteutus tuki tunteiden ilmaisua tasapainoisesti, sijoittuen tässä yhteydessä sijalle 616.

615: ZZ TOP - Rough Boy


70-luvun alusta saakka ZZ Top oli toiminut eräänlaisen äijärockin esilläpitäjänä blues- ja boogierockin tunnetusti puhuteltua voittopuolisesti miehistä kuuntelijakuntaa. Kun 80-luvulla ZZ Top-musiikkiin takoutui tanssittavia rytmejä, laajentui yleisö vastaavasti käsittämään muitakin kuin raavaita oluen särpijöitä. On vaikea kuvitella, että vuoden -85 "Afterburner"-albumilla ilmestynyt, lähinnä AOR-balladin kuuloinen "Rough Boy" olisi ennen tätä päätynyt ZZ Topin levytykselle, sen verran kaukana oltiin niistä kuuluisista juurista. Tekstissä kovisimagoa pyritään vielä ylläpitämään, tosin siten, että kuori on oikein konstein kyllä murrettavissa.

ZZ Topin "Rough Boy" sijoittui sijalle 615.

614: NIGHTWISH - Bye Bye Beautiful

Vuoden 2005 yksi laajimmin uutisoiduista rock-mediatapahtumista olivat Tarja Turusen saamat potkut Nightwishistä, ja tästä käynnistyi varmasti samantien lähtölaskenta seuraavaan vastaavanlaiseen, eli kenestä uusi laulaja, muuttuuko musiikki ja mitä arvuuteltavaa nyt vain ikinä asian ympäriltä voisi keksiä. Toukokuussa 2007 esiteltiin uusi laulaja, ruotsalainen Anette Olzon, Eva-singlejulkaisun yhteydessä, varsinaisen albumin "Dark Passion Play" ilmestyessä syyskuun lopussa. Väliin oli julkaistu single "Amaranth" ja tokihan albumikappaleiden osalta internet-seula oli ehtinyt jo vuolaasti vuotaa. Avausteos "The Poet And The Pendulum" oli Tuomas Holopaisen henkinen tyhjennysharjoitus menneistä ja linja jatkui Nightwish-asteikolla äärimetallisella kappaleella "Bye Bye Beautiful", jolla lähetettiin terveisiä ynnä hyvästejä ex-laulajan suuntaan. Diplomaattisesti Olzon oli sinänsä kuitenkin asian ulkopuolisena tahona tässä kappaleessa saanut laulettavakseen peitellympiä kielikuvia, siinä missä varsinaiset ryöppyosuudet hoitaa Marco Hietala. "On kuoltava tunteakseen elävänsä"- toteamus ei ollut ennenkuulumaton oivallus, mutta tässä yhteydessä varmasti kohdallaan. Joihinkin sattuu, ja joihinkin sattuu vielä enemmän.

Nightwishin "Bye Bye Beautiful" äänestettiin sijalle 614.

613: EDGUY - Vain Glory Opera

Elo-syyskuun vaihteessa vuonna 1997 Stratovariuksen ollessa Saksan kiertueella, kuului Timo Tolkin hotellihuoneen ovesta koputus. Kitaristin mentyä katsomaan kuka siellä, käytävässä oli noin parikymppinen iloisenpirteä nuorimies, esittäytyen: "Terve! Minä olen Tobias Sammet, ja soitan sellaisessa yhtyeessä kuin Edguy. Tulin kysymään, olisiko sinulla kiinnostusta ynnä mahdollisuuksia miksata seuraava albumimme"? Tolkki katseli vierastaan hieman kummastellen, todeten, että eipähän tämä näin kylmiltään esitettynä mikään poissuljettu idea ole. Hiljaa nyt vain ihmetellen, että onpa nuorimies varsin suorasukaisen määrätietoinen, yleensähän tämmöisissä asioissa lähestytään vähän toisilla tavoin. Lopputuloksena Tolkki paitsi miksasi, soitti myös kitarasooloa kappaleeseen "Out Of Control" albumilla "Vain Glory Opera", jonka nimikappale oli kokonaisuuden ehdoton huipentuma ja säilynyt liveohjelmistossa siitä eteenpäin. Kappaleen intro ja rytmitys muistuttivat etäisesti Europen "The Final Countdown"ia, mutta kyllähän Edguy tästä oman eeppisen, ikimuistettavan oopperansa hetimiten rakensi.

Edguyn "Vain Glory Opera" sijoittui sijalle 613.

612: KISS - God Gave Rock 'N' Roll To You II

Kissin vuonna 1991 julkaisema laulu "God Gave Rock 'N' Roll To You II" oli oikeastaan syntynyt jo pariakymmentä vuotta aiemmin, kun brittiläinen Argent-yhtye sen alunperin äänitti albumiaan "All Together Now" varten. Julkaisuun kappale päätyi kuitenkin vasta paria vuotta myöhemmin albumilla "In Deep", singlenä "God Gave Rock 'N' Roll To You" näyttäytyi saarivaltakunnassa korkeimmillaan sijalla 18., joten ihan mitään järin suurta kappaletta siitä ei muodostunut, paitsi tietenkin Kiss-uusiokäsittelyssä. Tämä versio kuultiin alunperin osana "Bill & Ted's Bogus Journey"-elokuvan soundtrackia, mutta oman merkityksensä laulu sai tultuaan omistetuksi kuolemansairaalle rumpalilleen Eric Carrille, joka menehtyi vielä samaisen vuoden 1991 marraskuussa vain 41-vuotiaana. Osin raamatullisia viitteitä sisältävässä tekstissä painotettiin, kuinka tärkeätä on pitää unelmistaan kiinni, varsinkin rock'n'rolliin liittyvistä sellaisista, vaikkei kovin rohkaisevalta aina näyttäisikään. Eric Carrilla ne varmasti toteutuivat, mutta otettiin myös varsin varhaisessa vaiheessa pois.

Kissin "God Gave Rock 'N' Roll To You II" sijoittui sijalle 612.

611: ISMO ALANKO SÄÄTIÖ - Rakkaus on ruma sana

Kun Ismo Alangon Suomi putos puusta vuonna 1990, jäivät taakse Sielun Veljien varsin värikkäät vaiheet, tarkoittamatta kuitenkaan sitä, että Alanko soolourallaan olisi julkaissut millään muotoa vähemmän haasteellisia lauluja. Viimeisin sooloalbumi "Irti" vuonna 1996 oli jälkeenpäin miehen itsensä mielestä kokeilu, jolla levy tehtiin kahdessa viikossa aloittaen tyhjältä pöydältä valmiiksi miksattuun lopputulokseen. Tästä kokeneempana Ismo Alanko perusti oman Säätiö-yhtyeensä, ja "Pulu"-albumia varten kappaleet valmisteltiin jälleen pitemmän kaavan mukaisesti. Albumilta irrotettu single "Rakkaus on ruma sana" käynnistyi varsin itämaisin sävyin, kertosäkeeseen mennessä oltiin kuitenkin päästy jo "alankomaisempiin" kuvioihin. Tekstin osalta sana rakkaus vaikutti paitsi rumalta, myös turhalta, tunteidenilmaisun kun ei pitäisi olla vain yhden sanan yksinoikeus.

Ismo Alanko Säätiön "Rakkaus on ruma sana" sijoittui sijalle 611.

610: AC/DC - Girls Got Rhythm

Kesällä 1979 julkaistun AC/DC:n "Highway To Hell"-albumin tunnetuimmaksi biisiksi lienee kohonnut sen avaava nimikappale, mutta peremmältähän löytyy tietty lisääkin herkkuja. "Highway To Hell"in tultua julkaistuksi albumilta myös ensimmäisenä singlenä, toisena kunnian sai kappale "Girls Got Rhythm", hieman virheellisesti otsikoitu riemukas ylistyslaulu ei kaikille, vaan vain sille yhdelle ainoalle tytölle, joka miljoonien joukosta oli valikoitunut Bon Scottin mielitietyksi - ainakin laulun tekstissä. Sävellyksellisesti huomionarvoista on, että tässä vaiheessa Youngin veljeksillä rupesi olemaan jo sen verran kokemusta riffien järjestelystä keskenään, lopputulosten sisältäessä näennäisistä yksinkertaisuuksistaan huolimatta varsin kieroja koukkuja aina sopivin välein.

AC/DC:N "Girls Got Rhythm" sijoittui sijalle 610.

609: RYTMIHÄIRIÖ - Seppo (nimi muutettu)

Jo noin neljännesvuosisata sitten perustunutta Rytmihäiriötä voi pitää lajissaan ainoana, siinä mielessä, että tyylilleen on aivan oma nimike, "surmacore". Suurempaa sateenvarjoa avattaessa hardcore-punk ja grindcore kävisivät yhtä lailla, surman viitatessa etupäässä teksteihinsä, joissa monissa käsitellään kuolemaa väkivalloin tehtynä, todennäköisesti poikkeuksetta alkoholin vaikutuksen alaisena. Prosenttijuomista pääosassa on suomalainen erikoisuus, appelsiininkuorella maustettu punaisesta vermutista ja ginistä valmistettu sekoitus. Vuonna 2006 julkaistulle albumille "Seitsemän surman siunausliitto" sisältynyt kappale Seppo (nimi muutettu) viittaa nimellään rikoslehtien tapaan ilmaista tarinan henkilö anonyymisti, tarinan itsessään ollessa karua kuvausta pitkään tauotta jatkuneesta keskinäisestä alkoholinkäytöstä, session päättyessä veriseen välienselvittelyyn. Viranomaisten tutkimusryhmälle jää tehtäväksi kartoittaa, missä järjestyksessä tapahtumat ovat edenneet, koska läsnäolijoiden muistiin on jäänyt huomattavia aukkoja sumentuneiden aivotoimintojen oltua kyvyttömiä rekisteröimään tapahtuneita.

Rytmihäiriön Seppo (nimi muutettu) sijoittui sijalle 609.

608: RAMONES - Poison Heart

80-90-lukujen taitteessa Dee Dee Ramone jätti yhtyeen, jota oli ollut perustamassa noin viittätoista vuotta aiemmin, ja vastannut myös useista bändinsä klassikkokappaleista, vaikka Ramones kirjauttikin nimensä kollektiivisesti kappaleiden tekijäkrediitteihin. Vuonna 1992 julkaistulla albumilla "Mondo Bizarro" Dee Deen kädenjälki näkyi vielä kappaleessa "Poison Heart", joka ns. ramopunkista poiketen olikin vallan poptyyppinen tapaus - yhtye tosin oli jo 80-luvulla ottanut etäisyyttä 70-lukuisiin yksinkertaisiin ratkaisuihinsa, mutta jäänyt jollain lailla tyhjän päälle kiihkeimmän hurmion laannuttua. "Poison Heart" oli kirjaimellisesti sydämellinen kappale, jonka tekstissä minähahmolle - kenpäties Dee Deelle itselleen - ei oikein tuntunut löytyvän maailmasta paikkaa, koska kaikilla, joiden kanssa tekemisiin joutui, tuntui olevan sydän silkkaa myrkkyä. Vuonna 2005 HIM levytti myös tämän kappaleen singlelleen "Wings Of A Butterfly", siinä missä Ramonesin alkuperäinen "Poison Heart" sijoittui sijalle 608.

607: METALLICA - All Nightmare Long

Syyskuussa 2008 Metalica julkaisi odotetun uuden albuminsa "Death Magnetic" - siinäkin mielessä odotetun, että tällaista paluuta juurille-tyyppistä levyä oli kaivattu jo ties kuinka kauan. Kappaleiden rakenteissa oli vahvaa 80-lukuista henkeä tuottajaa myöten, kun äänimaailman rakentajaksi kutsuttiin Slayerin kanssa mainitulla vuosikymmenellä urotekoja tehnyt Rick Rubin. "All Nightmare Long"-kappale oli periaatteessa 80-lukuisista aineksista jalostettu, mutta valitettavasti tämä ei voinut olla enää uutta ja ihmeellistä. Tosin Metallicakaan ei tyytynyt pelkän vanhan lämmittämiseen, biisissä oli yksi kulkevimmista kertosäkeistään aikoihin, eri osissa mielikuvitusta käytetty, kitarasooloissa pituutta "kuin silloin ennen", kaiken kaikkiaan yksi mallikkaimmista Metallican myöhäiskauden kappaleista.

Metallican "All Nightmare Long" sijoittui sijalle 607.

606: JUDAS PRIEST - Living After Midnight

Vuoteen 1980 mennessä Judas Priest oli ehtinyt julkaista jo viisi albumia, mutta 70-luvun jälkipuoliskolla perinteinen heavy metal ei ollut se kaikkein kysytyin laji - Priestin tapauksessa jotkut aina valppaat brittikriitikot kyselivät kirjoituksissaan, vieläkö joku viitsii tämmöistä tehdä, entä ovatko nämä mahdollisesti vieläpä tosissaan. Keväällä 1980 julkaistu albumi "British Steel" löysi kuitenkin yleisönsä brittimetallin uuden aallon nousun myötä, olihan albumi sattumoisin myös nimetty kansallishenkeä nostattavaksi. Kulissien takana oli muutenkin viilattu etenkin tekstillistä ilmaisua virtaviivaisemmaksi, enää ei pohdiskeltu, mitä löytyy kuoleman tuolta puolen, poissa olivat myös tappokoneet ja viiltäjät. "British Steel"illä pääpaino oli metallikielen perusilmaisuissa, kuten voima, nopeus, lujuus ja taipumattomuus. Tästä poikkeuksena oli Judas Priest-asteikolla varsin erikoinen ralli, pelkästään duurissa kuljetettu "Living After Midnight", eikä tässä laulussa oltu metalliyhteisön kanssa liikkeellä, vaan yksilöllisesti omana voittamattomana itsenään, vuorokaudenaikana, jolloin normikansalaiset ovat unten mailla valmistautumassa seuraavan työpäivän koitoksia varten.

Judas Priestin "Living After Midnight" sijoittui sijalle 606.

605: RED HOT CHILI PEPPERS - Give It Away

90-luvun alkuun mennessä Red Hot Chili Peppers tunnettiin suuren yleisön keskuudessa lähinnä siitä, että lavaesiintymiseen liittyi kiinteästi ainakin hetken ajan esilläolo mahdollisimman niukoissa asusteissa, toisin sanoen peittämällä strateginen vyöhyke tennissukalla. Levytetyistä biiseistä tunnetuin taisi olla "Higher Ground", sekin Stevie Wonderilta lainattu. Vuonna -91 julkaistu albumi "Blood Sugar Sex Magik" antoikin sitten kosolti uutta kuunneltavaa, ja ennenkaikkea itse tehtyä, kuten ensi singlenä julkaistun kappaleen "Give It Away". Biisi oli syntynyt spontaanisti treenikämpällä, tuli vuoden -93 Grammy-gaalassa palkituksi vuoden parhaasta hardrock-esityksestä jättäen taakseen tällaiset ehdokkaat kuten Nirvanan "Smells Like Teen Spirit" tai Pearl Jamin "Jeremy". Alku vain ei ollut kovinkaan myötäsukainen, kun radioasemat eivät halunneet lisätä soittoon jotenkin omituisesti nykivää kappaletta, jossa ei oikein vaikuttanut olevan edes minkäänlaista melodiaa, mutta tokihan sävelmää on sittemmin radioissa veivattu muutamankin kerran.

Red Hot Chili Peppersin "Give It Away" sijoittui sijalle 605.

603: BAD RELIGION - 21st Century (Digital Boy)

90-luvun alkupuolella Bad Religion oli uuspunkkeineen kovassa nosteessa, huolehtien alkuperäisen punk-hengen mukaisesti siitäkin, että teksteissä oli kantaaottavuutta. Solmittuaan levytyssopimuksen suuren Atlantic-yhtiön kanssa, bändi kaivoi vanhasta tuotannostaan uusiksi levytettäväksi kappaleen "21st Century (Digital Boy)"n, joka toisella kierroksella saikin enemmän huomiota osakseen. Biisin idea oli kuitenkin ollut niinkin kaukaa kuin brittiläisen progebändin King Crimsonin "21st Century Schizoid Man"ista, sovellettuna muotoon digitaaliajan pojasta, jolla piti olla kaikenlaista tavaraa kaikkimullehetinyt-pohjalta. Perhekuvioista paljastetaan sen verran, että isä oli jonkinlainen keskiluokkainen älykkö, siinä missä äidin henkinen hyvinvointi oli jo riippuvainen ns. ilopillereistä. Suoranaista kohdeirvailua siis, joka viedään perille varsin runnovaan tyyliin.

Bad Religionin "21st Century (Digital Boy)" sijoittui sijalle 604.

603: NAZARETH - Love Hurts

1960- ja -70-luvuilla saattoi vielä hyvinkin käydä niin, ettei yksittäinen laulu tehnyt kummoistakaan vaikutusta ensiyrittämällä, eikä vielä toisellakaan, mutta oikean esittäjän kohdalle osuessaan sävelmästä muodostuisikin ikivihreä. Malliesimerkkinä moisesta voidaan pitää kappaletta "Love Hurts", joka jo vuonna 1961 levyttyi kahdenkin artistin toimesta, The Everly Brothers-tulkinnan sijoituttua albumiraidaksi ja Roy Orbisonin vastaavan päädyttyä singlen b-puolelle. Hitin kappaleesta teki soolouralle siirtynyt Traffic-yhtyeen rumpali Jim Capaldi, jonka vuonna 1975 levyttämä "Love Hurts" nousi brittien singlelistan neloseksi. Tosin harva lienee kuitenkaan tätä enää muistellut, kun Nazarethin tulkinta kappaleesta rupesi laajemmalle leviämään. Bändi oli äänittänyt oman versionsa jo vuonna 1974, mutta päättänyt saman tien, että tällaista vollotustahan ei nyt ainakaan Englannissa kehtaa julkaista, menee vielä rankan rockyhtyeen maine. Levy-yhtiönsä Hollannin ja Länsi-Saksan haarakonttorit innostuivat laulusta kuitenkin siten, että julkaisivat sen singlenä - vaille sen suurempaa menestystä. USA:ssa "Love Hurts" otettiin kuitenkin vastaan suopeammin, kun se korvasi "Hair Of The Dog"-albumilla Randy Newman-lainakappaleen "Guilty", singlenä biisistä tulikin Nazarethille läpimurtokappale uudella mantereella, kun USA:ssa yllettiin sijalle 8 ja Kanadassa aina ykköseksi saakka. Joten joskus on näköjään vähän vaikeata itse nähdä metsää puilta, mutta onneksi kappale saatiin kuitenkin jätetyksi elämään, samalla tavoin kuin Nazarethkin sai tulkintaansa aivan omanlaisensa otteen.

Nazarethin versioima "Love Hurts" sijoittui sijalle 603.

602: STRAY CATS - Runaway Boys

Vuonna 1980 perustunut Stray Cats koostui kolmesta parikymppisestä nuorukaisesta, joiden soittama musiikki oli kuitenkin heitäkin vanhempaa. Varhaisen rock'n'rollin ja rockabillyn risteytys toimi kotimaassaan USA:ssa mainiosti klubiolosuhteissa, mutta levy-yhtiöissä Stray Catsiin suhtauduttiin jonkinlaisena retrobändinä, jolla ei luulisi olevan minkäänlaisia menestymisen mahdollisuuksia. Näinpä yhtye päätti kokeilla, löytyisikö Englannista kiinnostusta. Bändin kyvyt oivalsi vanhaan rock'n'rolliin intohimoisesti suhtautunut Dave Edmunds, joka tarjoutui tuottamaan yhtyeen ensialbumin. Siitä tulikin kertaheitolla hyvinkin onnistunut, Stray Catsin modernisoidun rock'n'rollin upotessa tuolloin hyvin vastaanotolle alttiiseen väestönosaan, ei vähiten myös tyylitajuisen ulkonäkönsä puolesta. Se koostui vanhoista teddy-poikien suosimista läskipohjakengistä, 50-lukuisista tukkalaitteista ja nahkatakeista - ainakin ensilevyn kannessa. Autenttisuutta lisäsi myös basisti Lee Rockerin soittama akustinen pystybasso.
Suomessakin radiossa soi kohtuullisen tiheästi kappale "Runaway Boys", joten eipä ihme, että Stray Cats-debyytti ostettiin täällä listaykköseksi asti - tämä ei ollut kovin yleinen tapahtuma täkäläisissä tilastoissa ulkomaisen bändin ensilevyn kohdalla. Stray Catsissa oli kuitenkin sellaista raikkautta ja tuoreutta, yhdistettynä rock'n'rollin perusarvoihin, kapinointiin ja uhmaan, jotka vetosivat vuonna 1980 tällä tavoin.

Stray Catsin "Runaway Boys" sijoittui sijalle 602.

601: THE BEATLES - Let It Be

Loppuvuodesta 1968 Paul McCartney päätti, että nyt saa riittää. Nimittäin tämä studiossa nysvääminen. The Beatlesin tulisi suorittaa paluu keikkalavoille, jolla toimenpiteellä saattaisi taas löytyä sitä yhdessätekemisen meininkiä, joka oli vähin erin kadonnut bändin sisäisistä suhteista. Siis eräänlainen paluu juurille, jota kuvasi
McCartneyn keksimä työnimi, "Get Back". Heti alkuun paljastui kuitenkin karu totuus. Yhteensoittotaidot olivat melko pahasti ruostuneet, kun parin edellisen vuoden tuotokset olivat lähinnä palapeleinä koottuja. Ajan mittaan valkeni, että tämä projekti oli viisainta hyllyttää tällä erää ja lähteä totutulta pohjalta rakentamaan uutta studioalbumia, jonka nimeksi tuli "Abbey Road". "Get Back"-sessioiden nauhoja ei kuitenkaan lopullisesti haudattu, vaan nauhat lennätettiin USA:han Phil Spectorin työstettäviksi. Kun McCartney sai jousilla kuorrutetut sovitukset kuultavakseen, mies huomasi, että kovinpa kauas oli päädytty alkuperäisideasta kaivaa se vanha rock'n'roll-henki yhtyeestä esiin. Ja kun tässä oltiin paremminkin menossa eri teille, vaihdettiin albumin nimikappaleeksi paremmin joutsenlaulua kuvannut "Let It Be". Kappaleesta julkaistiin kaksi eri versiota - maaliskuussa 1970 julkaistun
singleversion oli äänipöydän ääressä kasannut luottomies George Martin, kun "Let It Be"-albumilla kuuluu Spectorin näkemys, jolla taustakuoro on korvattu lähes kokonaan orkesterisoittimin ja kitarasooloksi oli valittu "sähäkämpi" otto George Harrisonin eri tulkinnoista.

The Beatlesin "Let It Be" sijoittui sijalle 601.

600: APULANTA - Koneeseen kadonnut

Talvella 2007 Apulanta julkaisi jo yhdeksännen albuminsa "Eikä ole edes vielä ilta", joten olisi luullut, että vähän kaikki olisi jo tullut tehdyksi, vieläpä moneen kertaan. Bändillä on ollut kuitenkin kyky uusiutua aina "sopivasti", ja saada se myös kuulostamaan siltä, ettei kyse oli uudistumisesta itseisarvona. Samaten melko varmasti valmiilta albumilta ennen julkaisua esiin pomppaavat ns. radiobiisit, jotka nekään eivät kuitenkaan vaikuta suunnittelupöydällä sommitelluilta. "Koneeseen kadonnut" edusti Apulannan 2000-lukuista raskaampaa toteutusta, joka ei välttämättä ollut kaukana metallista, mutta riittävän loitolla kuitenkin. Tekstistä ei oikein enää muuta osannut odottaakaan, kuin että katkolle ja nippuun meni taas yksi kauniiksi tarkoitettu suhde, ja milteipä tavaramerkinomaisesti sanomaa tehostaen vaimentamalla kappaleen loppupuolella säestys hetkeksi, jotta viimeistelyyn saadaan vielä se lopullinen puristus. Ehkäpä jo tuttua, mutta harvemmin turvallista.

Apulannan "Koneeseen kadonnut" sijoittui sijalle 600.

599: MOTÖRHEAD - Whorehouse Blues

Melko lailla laitimmaisena ajatuksena olisi pitänyt sitä, että Motörhead joskus urallaan heittäytyisi "unplugged"-linjoille, mutta näinpä vain kävi vuonna 2004 julkaistun "Inferno"-albumin päätteeksi. "Whorehouse Blues"illa säestyksestä huolehtii akustinen kitarointi, Lemmyn ladellessa tekstiään kertovasti vanhojen bluesmiesten malliin. Syynä tällaiseen järjestelyyn ei ollut mikään sen kummempi kuin halu yllättää kuuntelijansa, ja rock'n'rollhan se on kuitenkin bluesista polveutunut. Eivätkä kriitikotkaan voineet nyt kirjoittaa arvosteluihinsa "sama levy kuin edellinen, vain eri biisien nimisinä", jos kohta Lemmy tuskin näistä mitään leikekirjoja on keränyt. Riemuliiteriin ei laulu viittaa muutoin kuin aivan lopuksi, että sellaisen olisi voinut joskus vaikka perustaa. Hauskaa on kuitenkin ollut ilman sitäkin kuluneet kolme vuosikymmentä, eikä siitä koskaan tunnu saavan kyllikseen.

Motörheadin "Whorehouse Blues" sijoittui sijalle 599.

598: MUSE - Time Is Running Out

Vuonna 2003 julkaistulla kolmannella albumillaan "Absolution" rupesi Muse pistämään polvilleen jo puolta Eurooppaa, kun levy nousi kahdeksassa maassa kymmenen myydyimmän levyn joukkoon, Britanniassa ja Ranskassa aina ykköseksi saakka. Suomessakin Muse-innostus oli jo oraalla sijan 12 arvoisesti, levyn viettäessä albumilistalla yhteensä kymmenen viikkoa. Ja silti vuosikymmen sitten oli vielä vaikea kuvitella, että yhtye olisi nouseva stadionluokkaan. Eteen julkaistussa singlessä "Time Is Running Out" oli kuitenkin kaikki brittiläisen poprockin mehukkaimmat ainesosat edustettuina, hiipivästä alusta kasvattaen laulua suuremmaksi. Tekstissä elämänkumppani oli osoittautunut kaiken energian kuluttavaksi, mutta irtiottokaan ei tuntuisi oikein onnistuvan, näinpä aika oli käymässä vähiin. Asetelma on rakennettu ties kuinka monta kertaa aiemminkin, mutta Muse sen omalla tavallaan toteuttaen.

Musen "Time Is Running Out" sijoittui sijalle 598.

597: DISTURBED - Land Of Confusion

70-luvulla progressiivisen rockin kärkinimiin kuulunut Genesis viilasi seuraavalla vuosikymmenellä ilmaisuaan popmaisemmaksi, samalla uusinta uutta teknologiaa hyväkseen käyttäen. Yksi menestyneimmistä tämän kauden albumeista oli vuonna 1986 julkaistu "Invisible Touch", jolta löytyi yhteiskunnallista kantaaottavuuttakin kappaleen "Land Of Confusion" muodossa. Noihin aikoihin maailma tuntui pyörivän kolmen suurvaltahahmon, Ronald Reaganin, Margaret Thatcherin ja Mihail Gorbatsovin ympärillä. "Liian paljon ongelmia, liian vähän rakkautta, tämä on se maailma, jossa elämme, ja nämä kädet meille annettu. Käyttäkäämme niitä rakentaaksemme tästä maailmasta kelvollisen paikan elää", runoili Genesis kuin 60-lukuisessa hippihengessä. Miten tämä sitten sopi vuoteen 2005, kun Disturbed sisällytti "Land Of Confusion"in albumilleen "Ten Thousand Fists", vokalisti David Draimanin mukaan oli tarkoituskin, että se "ei olisi sopinut". Ideana oli ollut ottaa käsittelyyn jokin biisi, jolla ei päällisin puolin ollut mitään tekemistä musiikkinsa kanssa ja muokata siitä näköisensä. Tässä tapauksessa se myös kannatti, koskapa biisi sai varsin runsaasti radiosoittoa Yhdysvalloissa - ehkäpä enemmän kuin omat kappaleensa siihen saakka.

Disturbedin versio "Land Of Confusion"ista sijoittui sijalle 597.

596: RAMONES - Sheena Is A Punk Rocker

Rockmusiikista puhuttaessa yksi käytetyimmistä kliseistä on "ei tarvitse keksiä pyörää uudelleen, sen kuin vain odottaa, että se pyörä tekee työn, ja ollaan asetelmassa, mistä se liikkeelle lähti". Tämä toteutui kohtalaisen täydellisesti Ramonesin kohdalla 70-luvun puolivälin jälkeen. Rockmusiikkia oli siihen mennessä levytetty parisenkymmentä vuotta, eikä se ollut osoittanut alussa ennustettuja, vähitellen poismeneväksi nuorisoilmiöksi taantumisen merkkejä. Päinvastoin, se oli vain kehittynyt kehittymistään täysi-ikäiseksi, mutta tavallaan unohtanut lähtökohtansa. Ramonesia ei välttämättä tarvittu asiain palauttamiseksi entisilleen, mutta sen se vain toiminnallaan kykeni tekemään. Bändin biisit eivät olleet vinyylipuoliskon mittaisia monikerroksisia rakenteluita, vaan noin pariin minuuttiin puristettuja olennaisuuksia, kuten joskus vielä 60-luvulla. Kehitystä oli kuitenkin sen verran tapahtunut, ettei laulujen tyttöä tarvinnut palvoa enää etäältä, vaan hän saattoi olla osa porukkaa, kuten Ramones-laulussa "Sheena Is A Punk Rocker". Hänestä ei tarvinnut tietää muuta, kuin ettei kuulunut diskomusiikin ystäviin, kuuluen toisin sanoen tuolloisen ajankuvan mukaan oman tiensä kulkijoihin.

Ramonesin "Sheena Is A Punk Rocker" sijoittui sijalle 596.

595: RAMMSTEIN - Benzin

Vuonna 2005 julkaistun Rammstein-albumin "Rosenrot" ensisingleksi oli valikoitunut kappale "Benzin", jonka arveltiin luontevasti liittyvän bändin tunnetusti live-esityksissään vuolaasti käyttämiin pyroteknisiin tehosteisiin. Tosin, bensiini ei näissä ole kovinkaan käyttökelpoinen ratkaisu, koskapa hyvin äkkiä saliin täytyisi kutsua useampi yksikkö pelastusalan ammattilaisia sammutustehtäviin. Toisena tulkintana pääteltiin tulevaisuudenkuvausta tilanteesta, jossa millään muulla aineella ei ole enää merkitystä raakaöljyvarojen ollessa viimeisiä pisaroita vaille käytettyjä. Till Lindemannin mukaan idea oli kuitenkin syntynyt nähtyään elokuvan "Love Liza", jonka niminen henkilö tekee syystä selittämättömästä itsemurhan, puolison jäädessä ihmettelemään tapahtunutta. Juonen edetessä leskelle kehittyy riippuvuus bensiinihöyryjen sisäänhengittämiseen, josta syystä muut "polttoaineet" eivät ole enää merkityksellisiä, kuten "Benzin"in tekstissä annetaan ymmärtää. Tasaisesti etenevässä kappaleessa ei ehkä ole varhaisemmalle Rammsteinille ominaista sotilaallista täsmällisyyttä, mutta tuskinpa olisi ollut järkevää sitoutua loppuiäkseen pelkän marssimusiikin esittämiseen.

Rammsteinin "Benzin" sijoittui sijalle 595.

594: MINISTRY - Jesus Built My Hotrod

Vuonna 1981 Al Jourgensenin perustama Ministry sai odottaa läpimurtoaan vuosikymmenen, tyylilajinsa kun oli 80-luvulla vielä varsin omituiselta kuulostanut industrial-metalli, ainakin suuren yleisön korvissa, ja vaikka musisointi vuosikymmenen loppua kohden muuttui aina vain aggressiivisemmaksi, ei metalliyleisökään osannut kovin suopeasti suhtautua yhtyeeseen, jossa oli vain kaksi jäsentä, taustoituksen ollessa varsin koneellinen, etenkin tietokoneohjelmoitujen rumpujen osalta. Tämä kääntyi kuitenkin voitoksi vuonna 1991 julkaistulla singlellä "Jesus Built My Hotrod", joka eteni vastustamattomasti alusta loppuun saakka. Ministryllä oli tässä vaiheessa takanaan jo neljä albumia, mutta todennäköisesti tämä kappale oli monelle ensikosketus yhtyeen tuotantoon. Näinpä jäi kenties huomaamatta, että melkoista gonzoilua sisältäneet lauluosuudet hoiteli vierailulla ollut Butthole Surfers-vokalisti Gibby Haynes, suositun tarinan mukaan tuntematta biisiä ennalta lainkaan, ollen äänitystilanteessa miedosti ilmaisten ei aivan selvin päin, ja yhden ainoan oton jälkeen poistunut studiosta vaivautumatta edes kuuntelemaan millaiselta oli kuulostanut. Vaikea tästä olisi kuitenkin varmaan ollut toisellakaan kertaa parantaa.

Ministryn "Jesus Built My Hotrod" sijoittui sijalle 594.

593: SONATA ARCTICA - The Last Amazing Grays

Suomalaisista metalliyhtyeistä Sonata Arctica on kohonnut siihen asemaan, että uuden albumin ilmestyessä voidaan samantien ruveta naputtamaan kehyksiä kultalevyjä varten. Ainakin näin kävi yhdessä päivässä syksyllä 2009 ilmestyneen uransa kuudennen albumin "The Days Of Grays" kohdalla. Muhkein orkesteritaustoin toteutettu levy voisi tavallaan johtaa kysymykseen, voiko tämäntyylisiä albumeja enää muilla tavoin tehdäkään. Toisaalta, biisimateriaali viime kädessä ratkaisee, ja sen suhteenhan Sonatalla ei pahemmin ole ollut mitään pelättävää. Radiosoittoon ennen albumia julkaistu kappale "The Last Amazing Grays" kävi vajaan kuuden minuutin mittaisessa albumikestossaan eräänlaisesta pienoisoopperasta, jossa oli havinoita paitsi Queenin tapaisista kerrosrakenteluista, yllättäen myös 80-lukuisesta niinsanotusta synapopista. Jonkinlaista menneen kaipuuta ja eräänlaista luovuttamistakin henkii laulun teksti, jossa "viimeiset hämmästyttävät harmaat" ovat vielä ikäänkuin maisemissa, mutta aika tekee vääjäämättä tehtäviään nuorempien "laumanjohtajien" ottaessa vastuuta, Sonata Arctican lemmikkieläimeen suteen viitaten.

Sonata Arctican "The Last Amazing Grays" sijoittui sijalle 593.

592: DANKO JONES - Had Enough

Danko Jonesin esittämä konstailematon musisointi on tuntunut uppoavan erityisesti suomalaiseen makuun, ja ihmekö tuo, ainahan täällä ollaan osattu arvostaa triokokoonpanojen pelkistettyä ulosantia vain olennaiseen keskittymällä. Torontolaistrion viides albumi "Below The Belt" ei muodostanut tästä poikkeusta, vaan kappaleessa "Had Enough" meno oli totutun suoraviivaista ilman sen kummempia kiemuroita. Bändille ominainen uho oli tekstiä myöten kohdallaan, siinä kumppani saa kuulla paitsi kunniansa, myös sen, että nyt riittää. Jossain mielessä olisi voinut odottaa, kun toivotetaan helvetin liekeissä kärventymistä, että soitantakin voisi kuulostaa siltä pohjalta vielä aggressiivisemmalta, mutta ehkäpä bändi haluaa ylläpitää huoneessaan tietyn siisteystason, ettei aivan kaoottiseksi menisi.

Danko Jonesin "Had Enough" sijoittui sijalle 592.

591: MOLLY HATCHET - Fall Of The Peacemakers

Siinä missä glamrockin voittokulun voidaan laskea käynnistyneen Los Angelesista, kuin myös Seattlea pitää grungen syntysijana, ollaan Floridan osavaltion Jacksonvillen kaupungista lähdetty maailmalle viemään southern rockin ilo- ja välillä vähän surumielistäkin sanomaa. Jacksonvillessä ovat perustuneet niin Lynyrd Skynyrd, Blackfoot, 38 Special ja Molly Hatchet, kaikkia yhdistävänä tekijänä ainakin alkuvaiheissaan ihmisläheinen tarinointi ilman pinnallisia kukkoiluja tai lohduttomia angstailuja. Molly Hatchetin keskeisimpään tuotantoon kuulunut kappale "Fall of The Peacemakers" julkistui vuonna 1983 bändin viidennellä albumilla "No Guts...No Glory", sikäli oikea-aikaisesti, että alkuperäinen vokalisti Danny Joe Brown oltiin juuri saatu takaisin ruotuun. Lynyrd Skynyrdin tapaan Molly Hatchet luotti myös kolmen kitaran tulivoimaan, ja sitähän "Fall of the Peacemakers"issa myös täysimittaisesti hyödynnetään. Vaikkei kappaleessa nimiä mainitakaan, oli se kunnianosoitus tunnetuille rauhantekijöille, jotka olivat kokeneet väkivaltaisen lopun, järjestyksessä Martin Luther King, John Lennon ja John F. Kennedy, kysymyksen kuuluessa, monenko hyvän ihmisen on vielä kuoltava, varustettuna vetoomuksella mielettömyyden lopettamisesta.

Molly Hatchetin "Fall Of The Peacemakers" sijoittui sijalle 591.

590: BLOODHOUND GANG - Fire Water Burn

Vuonna 1996 Bloodhound Gang muutti varsin kuuluvasti konseptiaan, kun edellisen vuoden debyyttialbumilla raikasi vielä rap ja kokoonpanossakin oli tapahtunut muutoksia. Samalla päättyi myös sopimus ison Columbia-yhtiön kanssa, toinen albumi "One Fierce Beer Coaster" julkaistiin aluksi pienmerkillä, yhtyeen jäsenten lähetellessä levyjään sellaisille USA:laisille radioasemille, jotka saattaisivat materiaalista kiinnostua. Muuan seattlelainen asema innostuikin kappaleesta "Fire Water Burn", tosin noin paperilla ajatellen, miksiköhän. Biisi kun käynnistyy huokean oloisesti akustisella kitaralla soitetulla kahdella soinnulla, jonka päälle veltohko lauluääni rupeaa toteamaan "katto on tulessa, mutta vettä ei tarvita, antaa sen palaa vaan". Tarinan varsinainen anti koostuu nuoren valkoihoisen pojan halusta muistuttaa kovaa mustaa gangsteria, lihakset eivät vain tunnu siihen riittävän. Kappaleesta kuvattu video on varsin riemukas sekin, siinä Bloodhound Gang esiintyy eräänlaisen vanhainkodin ruokasalissa, ja alkuun vain vanukkaan syömiseen keskittyneet asukit innostuvat vähitellen bändin soitannasta, kunnes lopuksi paljastuu, että kyse oli kuurojen hoitolaitoksesta.

Bloodhound Gangin "Fire Water Burn" sijoittui sijalle 590.

589: KORN - Blind

Kun Yhdysvalloista käsin oltiin 80-luvulla saatettu maailmalle thrash- ja death-metal-tyyliset lähestymistavat, tultiin 90-luvulla jälleen uusin eväin. Tällä kertaa pääpaino tuntui olleen armottomassa intensiteetissä, ilman, että määräävänä tekijänä olisi vauhti tai luonnottomalta kuulostanut vokalointi. Panteran korkattua 90-luvun albumillaan "Cowboys From Hell", yhtä lailla tärkeänä tulevia ajatellen voitiin pitää Kornin vuonna 1994 julkaisemaa oman nimistään debyyttialbumia. Heti avauskappaleesta "Blind" ilmeni, että jälleen oltiin jonkin uuden aikakauden kynnyksellä, sen verran väkevästi Jonathan Davis vakuutti sokeuttaan, ei fyysistä, vaan sitä tuntemusta, ettei jaksa välittää ympärillään tapahtuvista asioista, ei sen puoleen itsestäänkään. Biisin ääriraskas riffittely ei sekään kuulostanut siltä, että olisi ollut johonkin tiettyyn suuntaan velkaa jo aiemmin esitetylleille ratkaisumalleille.

Kornin "Blind" sijoittui sijalle 589.

588: TOTO - Africa

Rock'n'rollin ikiaikaisiin myytteihin on kuulunut ryysyistä rikkauksiin-tyylinen uranluonti, jossa jo kouluajoista yhtä pitäneiden kaverusten tai muutoin vain yhteen lyöttäytyneiden nuorukaisten muodostama bändi joutuu kulkemaan pitkän tien kohti huippua - jos sitä koskaan on edes saavuttaakseen. Vuonna 1978 ensialbuminsa julkaisseen Toton lähtökohdat olivat täysin toisenlaiset, kuuden studiomuusikon muodostaman yhtyeen toimeentulo oli jo vakaalla pohjalla, ja varsinkin soitannasta karsittu häiritsevät särmät olemattomiin. Katu-uskottavuusmittari näytti siis nollaa, jollei ollut peräti pakkasen puolella. Heti ensimmäisestä singlestä "Hold The Line"sta tuli hitti, mutta sen jälkeen Toton osalta oli hieman hiljaisempaa ennen vuonna 1982 julkaistua neljättä albumiaan, jolla sitten tapahtuikin. Levyn päätöskappale "Africa" nousi singlenä USA:n listaykköseksi, ollen myös takuuvarmaa radiosoittoainesta varmasti edelleenkin. Laulun aihe oli yhtyeelle itselleen kuitenkin kääntämätön lehti - Toton jäsenistä kun kukaan ei tuohon mennessä ollut Afrikassa koskaan käynyt. Teksti rakennettiinkin siltä pohjalta, mitä mantereesta oltiin luettu tai liikkuvien kuvien muodossa nähty.

Toton "Africa" sijoittui sijalle 588.

587: ALICE COOPER - School's Out

Hörhön psykedeelisenä yhtyeenä kahdella ensimmäisellä albumillaan esittäytynyt Alice Cooper rupesi kahdella seuraavalla albumillaan "Love it To Death" ja "Killer" kuulostamaan jo kuunneltavalta, listasijoitustenkin kohotessa USA:ssa tärkeänä pidetyn neljänkymmenen myydyimmän joukkoon. Varsinainen singlehitti oli vielä kuitenkin hakusessa, jos kohta vuonna 1970 julkaistu "I'm Eighteen" jo Top 20-sijoituksia kolkuttelikin. Laulun aiheesta saatiin kullanarvoinen vinkki hittijahtiin, kun oivallettiin, että nuorisolle kannattaa laulaa heitä koskevista asioista. Mutta mikä voisi olla sellainen kaikkia yhdistävä aihe? Pitkällisen pähkäilyn jälkeen vastaus oli lopuksi hyvin yksinkertainen. Koulunkäynti. Syntymästään saakka ihminen joutuu tottelemaan ja elämään erilaisten sääntöjen mukaan, ja vasta koulun loppuminen on oikeastaan ensimmäinen hetki elämässä, jolloin voi itse päättää edes jollain tasolla omasta tulevaisuudestaan. "School's Out"-biisi rakennettiin siten, että koulutus loppui siihen tykkänään, mutta joka vuosihan ne lukukaudet päättyvät, biisin ollessa yhtä lailla ajankohtainen juuri sillä hetkellä, myös vielä näin yli neljä vuosikymmentä julkaisunsa jälkeen.

Alice Cooperin "School's Out" sijoittui sijalle 587.

586: DR. FEELGOOD - Milk And Alcohol

70-luvun puolivälissä Dr. Feelgood onnistui tekemään vaikutuksen vanhoihin rhythm and blues-kaavoihin perustuneella soitannallaan, aikakaudella, johon saakka yleensä aktiivisesti oltiin pyritty unohtamaan muinaiset aikaansaannokset edesmenneinä ja tehtävänsä tehneinä suorituksina. Yleisö ei välttämättä vain ollut jatkuvien uudistusten perään, ja siksipä Dr. Feelgood sai hyvinkin lämpimän vastaanoton perus- ja mikseipä muunkinlaisen rockin ystävien keskuudessa. Alle saadun lentävän lähdön jälkeen vokalisti Lee Brilleaux ja kitaristi Wilko Johnson kuitenkin riitautuivat, seurauksena viimemainitun eroaminen yhtyeestä. Tilalle saatu John "Gypie" Mayo oli kuusikielisen käsittelijänä kyvykäs hänkin, muttei samanlainen persoonallisuus kuin Johnson, joten 70-luvun loppuun mennessä Dr. Feelgoodin levytysten listasijoitukset rupesivat olemaan haihtumaan päin. Vuonna -79 saatiin kuitenkin uran ainoa Top Ten-singlehitti Mayon ja Nick Lowen kynäilemällä kappaleella "Milk And Alcohol". Lowe oli paria vuotta aiemmin suositellut bändin kitaristiksi tutukseen tullutta Albert Järvistä, mutta asia ei koskaan edennyt toteutusasteelle, tiettävästi brittiläisten viranomaisten työlupabyrokratian kankeudesta johtuen. Mikä oli sääli, koskapa tässä jos silmänsä ummistaa kitarasoolon ajaksi, voisi siihen Järvisen hyvin kuvitella.

Dr. Feelgoodin "Milk And Alcohol" sijoittui sijalle 586.

585: BEASTIE BOYS - (You Gotta) Fight For Your Right (To Party)

Maaliskuussa 1987 USA:n albumilistan kärkeen pyyhälsi ensi kertaa hiphopiksi ja rapiksi luokiteltu albumi, Beastie Boysin debyytti "License To Ill", historian tavallaan toistaessa tuolloin kolmen vuosikymmenen takaisia tapahtumia, kun rock'n'roll saatiin lanseerattua suurelle yleisölle valkoihoisten esittäjien voimin. Alkuun punk-yhtyeenä aloittanut Beastie Boys hivuttautui 80-luvun puolivälissä hiphop-linjoille, ja kun live-keikoilleen palkkaama DJ Rick Rubin ryhtyi myöhemmin levytuottajaksi Def Jam-yhtiössään. pääsi Beastie Boys luontevasti levyttämään debyyttialbumiaan kuvatunkaltaisella menestyksellä. Mikään suurempi yllätys ei ollut se, että levyyn suhtauduttiin varsin kaksijakoisesti - heti avauskappale "Rhymin & Stealin'" oli oikeastaan vain Black Sabbathin "Sweet Leaf"in päälle räpättyä tarinaa, aikaansaaden tietty taivastelua menestykseen ratsastamisesta ilman omia ideoita. Suopeammin Beastie Boysiin suhtautui Rolling Stone-lehti, joka sittemmin kuuluisin sanoin julisti "kolme idioottia loi mestariteoksen". Tunnetuin laulu levyltä lienee (You Gotta) Fight For Your Right (To Party) aina toimivalla nostatuksellaan. Beastie Boysin vaikutus ulottui hyvinkin myös Suomeen saakka, ollen kohtuullisessa määrin esikuvana 80-90-lukujen taitteen lyhyelle suomiräp-buumille.

Beastie Boysin (You Gotta) Fight For Your Right (To Party) sijoittui sijalle 585.

584: ISMO ALANKO - Kun Suomi putos puusta

Vuoteen 1990 mennessä Ismo Alanko oli ehtinyt levyttää jo varsin monimuotoista musiikkia, uutta aaltoa, kokeellisempaa soitantaa, ynnä perinteistä suomi-iskelmääkin omalla tyylillään. Sooloartistina Ismo debytoi vuonna -90 albumilla "Kun Suomi putos puusta". Alanko oli kuitenkin jo bändilevyilläänkin ollut niin hallitsevassa roolissa, ettei soololevy sinänsä merkinnyt mitään uutta aluevaltausta. Levyn nimikappale sisälsi osuvaa, aikaansa sidottua tarkkailua agraari-Suomen väistymisestä urbaanimman Suomen tieltä, pohdiskellen, oliko muutos tarpeen, ja ennen kaikkea, oliko se muutos parempaan. Kovinkaan ihmislähtöinen tuo murros kun ei ollut, yht'äkkiä vain esimerkiksi tenniksenpeluu liikuntamuotona oli jotenkin tavoitteellisempaa kuin saman toimeliaisuuden harjoittaminen vaikkapa maataloustöissä, tai tv-ohjelmien seuraaminen virikkeellisempää kuin luonnonilmiöiden aistiminen. Oman lukunsa laulussa sai myös englanninkielisillä ilmaisuilla hienosteleminen, aivan kuin suomen kieli olisi jotenkin jo niin muinaista.
Eipä tosin lauluntekijäkään tainnut aavistaa, ettei levyn julkaisun jälkeen kuluisi kauaakaan, kun Suomi tosiaan taloudellisesti putoaisi puusta ja vähän korkeammaltakin.

Ismo Alangon "Kun Suomi putos puusta" sijoittui sijalle 584.

583: DANZIG - Dirty Black Summer

Kesällä 1986 levytuottajaksi siirtynyt Rick Rubin katsasti potentiaalisia kykyjä kiinnitettäväksi kaavailemalleen levy-yhtiölle, innostuen näkemänsä Samhain-yhtyeen esityksestä siinä määrin, että halusi bändin ehdottomasti talliinsa. Tai täsmällisemmin, oikeastaan vain laulusolisti Glenn Danzigin. Miehellä oli jo taustaa kulttisuosiota saavuttaneen Misfitsin keulahahmona, mutta suurempi menestys oli kiertänyt bändin varsin etäältä. Sopimuksen reunaehdoksi Danzig määräsi, että vähintään basisti Eerie Von seuraisi mukana myös tähän uuteen yhtyeeseen, jonka nimeksi vaihtui Danzig. Näinpä soittokunnan muulla jäsenistöllä ei olisi niin suurta merkitystä, koska solisti ei vaihtuisi, näinpä Danzig-nimen alla saattoi kokoonpano elää tarpeen mukaan. Vuonna -88 julkaistulla ensilevyllä soittanut nelikko pysyi kuitenkin kasassa aina 90-luvun puoleenväliin saakka. Vuonna -92 julkaistu kolmas albumi "How The Gods Kill" oli eheä kokonaisuus, josta muistetaan ikuinen kesähitti "Dirty Black Summer", lähinnä kuitenkin sen käänteisessä merkityksessä, tässä kun ei niinkään lämmitellä auringon hellittävänä. Glenn Danzigin laulutapaa oltiin usein verrattu Jim Morrisonin vastaavaan, ja tässä sitä oltiinkin jo melko lähellä vertailukohdetta.

Danzigin "Dirty Black Summer" sijoittui sijalle 583.

582: LED ZEPPELIN - Since I've Been Loving You

Lokakuussa 1970 julkaistun Led Zeppelinin kolmannen albumin yhdeksi kohokohdaksi nousi pitkähkö blueskappale "Since I've Been loving You", ollen myös osapuilleen ensimmäinen levyä varten kehitelty sävelmä, biisiä kun oli ehditty soittaa jo livenäkin, ja näin oli myös tarkoitus toteuttaa kappaleen studioversio. Siinä loppujen lopuksi onnistuttiinkin, vaikkei Jimmy Page ollut millään löytää haluamaansa soundia kitarastaan, lisäongelmia aiheutti John Bonhamin käyttämä erikoisherkkä bassorumpupedaali, jonka ominaisuuksiin kirjaimellisesti kuului omanlaisensa "vinkuva" ääni, joka tuppasi hitaan herkässä kappaleessa puskemaan läpi, eikä sen eliminointi aivan täysin onnistunutkaan. Robert Plantin laulusuorituksesta ei sen sijaan voida olla kovinkaan montaa mieltä, harvoin näin raastavaa latausta on yhteen kappaleeseen saatu, todellisella tunteella.

Led Zeppelinin "Since I've Been Loving You" sijoittui sijalle 582.

581: THE BEATLES - Yesterday

Vuonna 1965 levytettiin yksi sittemmin hyvin tunnetuksi kohonnut sävelmä, jonka vetovoima ei edelleenkään ole osoittanut laantumisen merkkejä. Alkuperäinen idea oli kuitenkin jo edelliseltä vuodelta, tekijän oltua kovin huolissaan siitä, ettei vain olisi alitajuisesti kopioinut jo jotain olemassaollutta sävelmää. "Yesterday"sta tuli yksi pophistorian kauneimmista ja tunnetuimmista balladeista, mutta ei ihan noin vain. Ensinnäkin, kuten mainittua tuli, Paul McCartney'ta vaivasi se, josko tämä nyt kuitenkin olisi jonkinlainen etiäinen jostain, ja sitten kun biisi olisi levyllä, pomppaisi joku jostain voitonriemuisena esittämään aiemmin levyttämänsä samanlaisen kuvion. Muita Beatles-jäseniä huolestutti ennemminkin se, miten yleisö suhtautuisi periaatteessa kuitenkin rock'n'roll-yhtyeen ohjelmistossa tällaiseen kappaleeseen. Lisäongelmia aiheutti se, ettei "Yesterday"'stä yhdessä soitettuna tullut oikein mitään. George Harrisonille kuviointi oli alusta alkaen outo ja John Lennon tyytyi studiossa vain nakuttamaan kitaraansa Ringo Starrin ihmetellessä, mitä hän tässä kappaleessa oikein tekisi, kun ei siihen oikein mitään rumpukomppiakaan voinut ajatella. Tuottaja George Martinin ehdotuksesta päädyttiin järjestelyyn, jossa Paul jäi yksin studioon kitaransa kanssa, ja muu säestys hoituisi jousikvartetin toimesta."Yesterday" julkistui vuonna 1965 albumilla "Help!", ja laulussa olisi varmasti ollut myös singlepotentiaalia, mutta etupäässä John Lennon ei pitänyt ideaa kannatettavana. Jos The Beatlesin nimellä julkaistaisiin yht'äkkiä tämmöinen balladi, niin mitenköhän rock-uskottavuuden laita olisi, näinpä Britanniassa viihteellisemmän musiikin tulkitsijana ansioitunut Matt Monro sai tilaisuutensa levyttää kappaleen singleksi. USA:ssa ja monessa muussa Euroopan maassa Yesterday kelpasi hyvin myös Beatles-singlenä julkaistavaksi, eikä se tiettävästi ainakaan vähentänyt yhtyeen tuolloista suosiota missään.

The Beatlesin "Yesterday" sijoittui sijalle 581.

580: GREEN DAY - Holiday

Syksyllä 2004 julkaistun Green Dayn "American Idiot"- albumin äänitykset oli aloitettu jo lähes puoltatoista vuotta aiemmin - tai oikeastaan teolle oli laitettu "Cigarettes And Valentines"-työnimellä varustettu kokonaisuus. Saatuaan parisenkymmentä kappaletta valmiiksi masteräänitteiksi ne kuitenkin katosivat mystisesti studiosta, jolloin bändi päätti aloittaa uudelleen aivan alusta uusin kappalein, tästä ehkäpä aiheellisestikin oletettiin, että taisivatpa varastetut kappaleet lentää vain hyllylle. Edellinen albumi "Warning" oli ollut Green Day-asteikolla omituisen akustissävyinen, mutta teema-albumiksi rakennetulla "American Idiot"illa kitaroissa oli jälleen rouheutta ynnä lihaksia. Kappaleessa "Holiday" oli myös omankaltaisensa sanoma, ei niinkään leppoisaa lomailua kuvaten, vaan "amerikanidiootti"-otsikkoa mukaellen "aivojen lomallaoloa", osoittaen sormella kaikkia heitä, jotka uskovat poliitikkojen antamiin onttoihin lupauksiin, hyväksyen hiljaisesti kaikki toimensa kyseenalaistamatta niitä missään muodossa.

Green Dayn "Holiday" sijoittui sijalle 580.

579: SURVIVOR - Eye Of The Tiger

Elokuvan ja rock'n'rollin liitto solmittiin jo varhaisessa vaiheessa - oikeastaan saman tien kun koko musiikinlaji kartalle piirtyi. Bill Haley & The Cometsin "Rock Around The Clock" nousi listoille ja klassikoksi vasta vuoden päästä julkaisustaan soidessaan vuonna 1955 elokuvan "Blackboard Jungle" alkutekstien taustalla, Elvis-elokuvat olivat oma lukunsa tässä suhteessa, 60-luvulla The Beatles näytteli musiikkiinsa pohjautuvissa elokuvissa ja 70-luvulla filmatisoitiin vaikkapa The Who'n rock-oopperat "Tommy" ja "Quadrophenia". Yksittäiselle kappaleelle saatiin huomiota varmimmin, jos sävelmä soi James Bond-elokuvan tunnarina. Tässä suhteessa ollaankin sitten jo kohtalaisen lähellä yhtä 80-luvun tunnetuinta elokuvabiisiä. Sylvester Stallonen käsikirjoittamat ja pääosanäyttelemät kahden ensimmäisen Rocky-nyrkkeilyaiheisen elokuvan soundtrackit olivat sisältäneet lähinnä instrumentaalimusiikkia, jos kohta ensimmäiselle Rocky'lle sisältyneen "Gonna Fly Now"n teema olikin tullut kutakuinkin tutuksi. Kolmannelle Rocky-elokuvalle Stallone halusi tunnariksi iskevän rockbiisin, ja sellainen oli jo mielestään valmiiksi tehtykin - elokuvan juontakin mukaillut Queenin "Another One Bites The Dust". Tähän Stallone ei saanut kuitenkaan oikeuksia, jonka voisi tulkita sitenkin, että hintapyyntö oli kohtalaisen suolainen. Tämä koitui onnenpotkuksi Chicagossa perustuneelle yhtyeelle Survivor, jonka kaksi jo julkaistua albumia eivät olleet juurikaan vaikuttaneet maapallon pyörimisliikkeeseen. Jälkimmäiseltä albumilta "Premonition" julkaistu single "Poor Man's Son" oli kuitenkin ollut pikku hitti, ja sen Stallonekin oli jossain vaiheessa kuullut. Näinpä Survivor sai vastaanottaa Stallonelta tilaustyön elokuvan "Rocky III" tunnussäveleksi, ohjeistuksena "jotain samankaltaista kuin Poor Man's Son, eikä pahitteeksi olisi, jos tekstissä huomioitaisiin elokuvan juoni alakynnestä mestariksi". Parivaljakko Frankie Sullivan-Jim Peterik teki työtä tilattua, ja kun tuotos "Eye Of The Tiger" täytti Stallonen kriteerit, sai kappale soida korostetusti Rocky-elokuvasarjan kolmannessa osassa. Omalla tavallaan mielenkiintoisena yksityiskohtana - kiireestäkö sitten johtuen - elokuvan ääniraidalla soi Survivorin kappaleesta tekemä varhainen demoversio, jonka lomaan oli liimattu mukaan tiikerin karjahtelua. Levylle "Eye Of The Tiger" äänitettiin studiossa normaaliin tapaan ilman ylimääräisiä efektejä, kappaleen lähdettyä julkaisunsa jälkeen elämään jo omillaankin, halliten USA:n singletilaston kärkipaikkaa kuusi viikkoa putkeen kesällä 1982.

Survivorin "Eye Of The Tiger" sijoittui sijalle 579.

578: WHITESNAKE - Fool For Your Loving

Maaliskuussa 1976 David Coverdalella ei mennyt kovinkaan hyvin. Mies oli paria vuotta aiemmin päässyt likimain pystymetsästä yhden tuolloin maailman suurimman yhtyeen, Deep Purplen vokalistiksi. Ja nyt, ennen kiertueen päätöskeikkaa, kosketinsoittaja Jon Lord ja rumpali Ian Paice olivat ilmoittaneet, että tämä loppuu heidän osaltaan tähän, koskapa kaksikon Glenn Hughes-Tommy Bolin työmoraali oli huumeriippuvuuksista johtuen hyvin vaihteleva. Etupäässä luokaton. Coverdalen vaihtoehdoksi ei jäänyt niin muodoin kuin sooloura, ja yleisön mielenkiinnon lasku useammalla pykälällä. Perustettuaan yhtyeen Whitesnake, Coverdale sai myös huomata, että musiikki-ilmastossa puhaltelivat aivan toisenlaiset tuulet, uuden aallon ja diskomusiikin muodossa. Musiikkilehdissä ei palstatilaa tällaisille jäänteille juurikaan riittänyt, ja kun levyt eivät yltäneet listoilla terävimpään kärkeen, ei näkyvyyttä tullut listaohjelmissakaan. Vuonna -80 Whitesnakella lähti kuitenkin kulkemaan, kun "unohdettu kansa" sai ääntään kuuluville. Raskaamman rockin ystäville musiikin perimmäisenä tarkoituksena ei ollut päästä peilipallojen alle vääntelehtimään, eivätkä uuden aallon soittajien usein vajavaiset soittotaidot miellyttäneet sen koommin, kun korvat oli jo totutettu taiten toteutettuihin laadukkaisiin esityksiin niin levyillä kuin lavoilla. Ja kun Whitesnaken vuoden -80 kokoonpanossa herrain Coverdale, Lord ja Paice polut yhtyivät jälleen, oli tämä jo sinänsä tae laadusta. Albumi "Ready An' Willing" otettiinkin lämpimästi vastaan Englannissa listasijan 6. arvoisesti ja avauskappale "Fool For Your Loving" noteerautui singlelistalla sekin. Biisin on usein väitetty olleen mittatilaustyönä B.B. Kingille tehty, mutta studiossa tuottaja Martin Birch ehdottanut, että bändin kannattaisi julkaista siitä oma versionsa. Todennäköisempää on, että King oli vain mielessä, kun kappaletta rakennettiin, Coverdalen pitäessä tärkeänä sitä, että biisin bassokuvion tulisi muistuttaa Kingin kanssa noihin aikoihin yhteistyötä tehneen Crusaders-yhtyeen ratkaisuja funkahtavan "pumppaavalla" vaeltamisella. Biisi versioitiin yhdeksää vuotta myöhemmin Whitesnake-albumille "Slip Of The Tongue", tällä kertaa bassopuolella ei tainnut olla niin suurta merkitystä, kun paremminkin Steve Vain kitarat jyräsivät miksauksessa kuuluvimpina.

Whitesnaken "Fool For Your Loving" sijoittui sijalle 578.

577: TYPE O NEGATIVE - Christian Woman

Type O Negativen julkaisemat kaksi ensimmäistä albumia 90-luvun alussa aikaansaivat lähinnä hämmennystä, kun bändin varsin vapaamuotoisesta soitannasta lauluosuuksineen ei oikein välttämättä auennut, mikä näiden perimmäinen tarkoitus oli. Kolmannella albumilla "Bloody Kisses" tilanne olikin toinen, kun ulosantia oli selkeytetty ja lauluääntä madallettu tarvittaessa siten, että melodia saattoi kuulostaa melkeinpä puheelta. Kesällä 1993 julkaistun "Bloody Kisses"in avasi sittemmin yhdeksi tavaramerkikseen muodostuneista kappaleista, "Christian Woman", yhdeksänminuuttisena teoksena jakautuen kolmeen eri osaan. Näistä ensimmäinen, "Body Of Christ" (Corpus Christi) viipaloitiin myös singleksi radio- ja videokäyttöön. Biisin teksti rinnastaa uskossaan syvästi kristillisen naishenkilön ja seksuaalisen viettinsä tavalla, jossa Peter Steele antaa ymmärtää lihallisten ilojen ottavan voiton, siitäkin huolimatta, että ruumista ja sielua tuonpuoleisessa odottaisivat kuumat paikat. Joita Steele kykenisi kuitenkin järjestämään jo tässä elämässä, toisella tavoin.

Type O Negativen "Christian Woman" sijoittui sijalle 577.

576: SMASHING PUMPKINS - Bullet With Butterfly Wings

Jos USA:laisen rocknäyttämön haluaisi 80-luvun puolestavälistä 90-luvun vastaavaan tunkea pähkinänkuorien sisään, niin päällisin puolin 80-luvun loppu bailattiin ja 90-luvun alussa ruvettiin ajattelemaan. Nahanluonti oli lähes täydellinen, kun glamrock-yhtyeet saivat väistyä blondattuine, kireän kimakkaäänisine laulajineen ja suosio suuntautui vähemmän elämää suuremmille, persoonallisemmille yhtyeille. Nirvanan, Pearl Jamin ja Alice In Chainsin menestys loi ilmapiirin, jossa levy-yhtiöt uskalsivat kiinnittää talleihinsa erikoisempiakin ilmiöitä. Kaikista näistä ei tietenkään välttämättä sen suurempaa syntynyt, mutta ainakin Smashing Pumpkins hyötyi kovasti asetelmasta.
Kolmas albuminsa, ”Mellon Collie And The Infinite Sadness” sisälsi yli kaksi tuntia musisointia, 28:lle eri kappaleelle jakautuneena, ja pientä teemakokonaisuuden tuntuakin löytyi, kun kumpikin levy nimettiin vuorokaudenaikoihin viittaavilla käsitteillä, ykköslevyn ollessa ”Dawn To Dusk” ja toisen ”Twilight To Starlight”. Smashing Pumpkinsin nokkamies Billy Corgan näki albumin eräänlaisena versiona Pink Floydin ”The Wall”-teoksesta X-sukupolvelle sovitettuna, toisin sanoen heille, joiden oli määrä astua työelämään 90-luvun alun varsin syvässä taloudellisessa taantumassa. Ensimmäisestä singlestä, ”Bullet With Butterfly Wings”istä tuli Smashing Pumpkinsille ensimmäinen hitti ja samaten kappale, josta se aina tullaan muistamaan. Se palkittiin myös vuoden 1997 Grammy-gaalassa vuoden parhaana hard rock-esityksenä.

Smashing Pumpkinsin ”Bullet With Butterfly Wings” sijoittui sijalle 576.

575: MOTÖRHEAD - Bomber

Vuonna 1943, kesäkuun kolmannenkymmenennenensimmäisen päivän hämärtyessä Britannian kuninkaalliset ilmavoimat olivat saaneet tehtäväkseen suorittaa pommituslennon Saksaan Ruhrin teollisuusalueelle. Johtavan koneen tultua ammutuksi alas ja sytyttyä maassa palamaan, käsittivät perässä tulleet kohteen olleen siinä pudottaen tuhoisan lastinsa uumenistaan. Kyse oli kuitenkin Altgartenin pikkukaupungista, jolla ei ollut mitään sotilaallista merkitystä, aiheuttaen suurta tuhoa siviiliväestön keskuudessa, varsinkin, kun tuomisina oli äärimmäisen iljettäviä fosforia sisältäneitä pommeja, aiheuttaen säälimättömän tulimyrskyksi nimetyn efektin vielä siinäkin vaiheessa, kun pommit olivat jo räjähtäneet. Tämä tarina, kuten ehkä jo virheellisestä päivämäärästä saattoi oivaltaa, oli fiktiota, peräisin Len Deightonin kirjoittamasta, vuonna 1970 julkaistusta kirjasta. Rock-historiaan teos liittyy siten, että Lemmy oli ahmimalla lukenut kirjan kannesta kanteen, ja kunnianosoituksena sille nimennyt Motörheadin vuonna 1979 julkaistun kolmannen albumin kirjan nimen mukaan "Bomber"iksi. Lemmy jalosti ideaa vielä pitemmälle siten, että rakennutti lavarekvisiitaksi saksalaisen Heinkel-pommikoneen näköispainoksen, joka nähtiin Helsingin jäähallissakin marraskuussa 1981 Motörheadin konsertissa. Kone oli rakennettu liikkuvaksi, joten minkäpä muunkaan kuin "Bomber"-kappaleen aikana häkkyrä teki ahnaita syöksyjä liikkuen tarvittaessa myös sivusuunnassa. Melkoinen oli huojunta myös permannon puolella, kun muovikuppi-istuinten selkänojien päällä pyrittiin riveittäin tasapainoilemaan siten, että kaikki näkisivät.

Motörheadin "Bomber" sijoittui sijalle 575.

574: JUDAS PRIEST - You've Got Another Thing Comin'

Vuonna 1980 Judas Priest oli saanut mukavasti radiosoittoa silloisilla kappaleillaan "Breaking The Law" ja "Living After Midnight", ja tämän suuntauksen haluttiin jatkuvan seuraavalla albumillaan "Point Of Entry". Levystä muodostui kuitenkin pienimuotoinen pettymys useastakin eri syystä - ensi kertaa bändillä ei ollut yhtään biisiä valmiina ennen studioon menoa, ja kun äänittämö sijaitsi Ibizan saarella, sateisen Britannian kasvatteja kiinnosti enemmän taivaalta porottanut aurinko ja Espanjan huokean hintatason hyödyntäminen, etenkin mitä alkoholijuomiin tuli. Yhtye itsekin totesi myöhemmin, ettei "Point Of Entry"sta tainnut tulla uran parasta albumia, mutta sessioiden aikaiset bailut olivat kylläkin parhaat siihenastisessa elämässä! Vuonna 1982 yhtye suuntasi jälleen Ibizalle, mutta teolle tuli huomattavasti sähäkämpi albumi "Screaming For Vengeance". Tällä albumilla bändi löi lopulta itsensä läpi myös Yhdysvalloissa - "Screaming For Vengeance" onkin sikäläisittäin myydyin kokopitkänsä, ja ainoa, joka on ylitttänyt USA:ssa tuplaplatinalukemat Judas Priest-diskografiassa. Levyn hittikappaleeksi räätälöity "You've Got Another Thing Comin'" ei vuosien saatossa ole osoittautunut bändin ihan oivaltavimpiin kuuluvaksi, mutta on vuosikausia toiminut keikkojensa viimeisenä kappaleena, tiedonantona siitä, että jotain muuta on seuraava tämän jälkeen, ollen siinä kohdin kyllä laulu paikallaan.

Judas Priestin "You've Got Another Thing Comin'" sijoittui sijalle 574.

573: RAINBOW - Tarot Woman

70-luvun puolivälissä brittiläinen raskas rock oli melko kuihtuneessa tilassa. Suuremmat nimet kykenivät vielä huomiota kiinnittämään vanhoilla meriiteillä, mutta niitä ei enää lukumääräisesti montaa ollut jäljellä. Vähemmän menestyneet raskaammat yhtyeet -uudemmista nyt puhumattakaan - eivät puolestaan saaneet enää levytystilaisuuksia ainakaan isommilla yhtiöillä. Vuonna 1975 saatiin alalle kuitenkin uusi nimi, jonka takaa löytyi vanha tekijä - Deep Purplesta eronnut kitaristi Ritchie Blackmore. Alunperin sooloalbumiksi kaavailtu ensilevy sai nimekseen Ritchie Blackmore's Rainbow, joka yhtyeen nimessä lyhentyi sittemmin käsittämään vain sen sateenkaari-osion. Laulusolistiksi Blackmore oli kutsunut USA:laisen Ronnie James Dion, jonka oli tavannut Elf-yhtyeensä toimiessa lämmittelybändinä Deep Purplen keikoilla. Dion mukaantulon reunaehtoihin kuitenkin kuului, että myös bändinsä on saatava soittaa Blackmoren kaavailemalla albumilla, joten pitkin hampain kitaristi tähän suostuikin, ilmoittaen kuitenkin omana ehtonaan, että vain tämän ensimmäisen, yhden ja ainoan kerran. Vuoden 1976 "Rainbow Rising"-albumille olikin Blackmoren sanoin "lepsut soittajat" vaihdettu kyvykkäämpiin, ja tämähän se myös soitossa kuului. Esimerkiksi rumpali Cozy Powellin läsnäolo riitti jo yksin aikaansaamaan aivan toisenlaisen jämäkkyyden kappaleisiin edeltäjäänsä verraten.
Mitään hittisinglejä "Rising"ilta ei ollut lohkottavissa, mutta mitäpä niillä olisi tehnytkään, kun koko albumi puhui ja soi puolestaan, vaikka varsin hämmentävästi käynnistyikin liki puolitoistaminuuttisella moog-introlla, tuolloin 22-vuotiaan, täysin ennalta tuntemattoman Tony Careyn toimesta johdattaen avauskappaleeseen "Tarot Woman". Se puolestaan kuulosti siltä, millaiselta Ritchie Blackmore olisi todennäköisesti halunnut ex-yhtyeensä Deep Purplen kuulostavan vuonna 1976, mutta näin uusissa ympyröissä.

Rainbow'n "Tarot Woman" sijoittui sijalle 573.

572: MICHAEL MONROE - 78

Toissa vuonna julkaistu Michael Monroen albumi "Sensory Overdrive" lienee tämän vuosikymmenen merkittävin rock-albumi, ainakin sellaiselta tekijältä, joka oli 16-vuotias vuonna 1978. Monroen nimellä julkaistut viisi edeltävää sooloalbumia olivat jääneet vuoden -89 "Not Fakin' It"iä lukuunottamatta jokseenkin varjojen maille, mitä biisien muistettavuuteen tulee, ja harva osannee nimetä 90-lukuisilta bändivirityksiltä, Jerusalem SlimIlta ja Demolition 23:ltä sen koommin yhtään ässäkappaletta, vaikka viimeksimainitulla niitä oli tekemässä Bruce Springsteenin aisapari Little Steven. Ylipäätään Michael Monroe taidettiin muistaa lähinnä Hanoi Rocksin laulajana, joten jollain lailla "Sensory Overdrive"n perusteella syntyi mielikuva, että tällä levyllä oli nyt haluttu hakata kiveen biisejä, jotka muistettaisiin hiemankin kauemmin. "78" viitannee vuosilukuun, jolloin tee-se-itse menetelmillä ei tarvinnut tehdä kompromisseja, ja kuten huomattu oli, ei pelkkä keskisormen tuuletus ollut johtanut suurempiin muutoksiin - oli siis aika ottaa se pois takapuolesta ja ladata suoraa toimintaa Michael Monroen näyttäessä esimerkkiä. Kun ei kai tämä savikiekkolevyn pyörimisnopeuteen per minuuttikaan viittaa.

Michael Monroen "78" sijoittui sijalle 572.

571: DEF LEPPARD - Love Bites

Muuan etenkin 80-luvulle osunut, tavallaan tuolloin levynostajan kannalta jokseenkin kummallinen ilmiö oli yksittäiseltä albumilta lohkottujen singlelevyjen runsas määrä. Olihan se kuluttajan kannalta hieman omituista, kun jos albumi oli jo kerran ostettu, niin miksi samaa tavaraa piti vielä julkaista uudelleen, vaikka soundit saatiin kenties paremmiksi 12-tuumaisilla maksiversioilla ja b-puolilta saattoi löytyä jotain jännää. Kuitenkin, vähän tuo ihmetytti, mutta levy-yhtiöiden logiikka toimikin toisin. Jos sopivin välein ajoitetut singlejulkaisut saatiin ujutettua radiosoittoon, saatettiin tällä tavoin pidentää itse pitkäsoitonkin elinkaarta. Niitä kun ei enää ollut tarkoitus julkaista vuosittain, kuten vielä 70-luvulla hyvin yleisesti tapana oli. Elokuussa 1987 julkaistulta Def Leppardin "Hysteria"-albumilta sivutettiin peräti seitsemän singleä, joista viides, "Love Bites" imaisi USA:ssa varsinaisen albumin listaykköseksi - paria viikkoa vaille vuoden julkaisunsa jälkeen. Pehmosoul-kappaleen tavoin käynnistyvää voimaballadia kasvatetaan sopivalla jännitteellä kohti kertosäettä, jossa lauluraitoja onkin sitten jälleen muutama kerros Def Leppardin tapaan. Tekstissä todennäköisesti kohteluunsa pettynyt mies haluaa muistuttaa, että kyllä se rakkaus yhtä lailla puree ja sattuu toistakin osapuolta, vaikka sen kohteena vaikuttaisikin olevan eri ihminen, silti, omiakaan näppejä ei uskaltaisi poltettavaksi laittaa, kun ei tiennyt, kestäisikö sen kuin mies.

Def Leppardin "Love Bites" sijoittui sijalle 571.

570: OZZY OSBOURNE - Dreamer


Niin Lemmyä kuin Ozzy Osbournea yhdistää yksi lausunto, kuuluen: "Jos Beatlesia ei olisi koskaan ollut, ei meistäkään olisi ikinä kuultu yhtään mitään. Jos 60-luvun puolen välin Englannissa oli yksikin parikymppinen rock-soiton harrastaja, joka olisi kieltänyt unelmoivansa Beatlesin kaltaisesta menestyksestä, hän yksinkertaisesti valehteli".
Näistä kahdesta Osbourne antoi Beatles-vaikutteiden kuulua myös omassa tuotannossaan, selkeimmin vuoden 2001 kappaleessaan "Dreamer". Sana oli poimittu John Lennonin kappaleesta "Imagine", jonka tunnelma on Ozzynkin biisissä vahvasti läsnä. Tosin, siinä missä Lennon esitti unelmansa maailmanrauhasta, oli Osbournella mukana myös ympäristönäkökulma, nostaen esille huolenaiheen siitä, millaisen pallon jälkipolville jätämme. Omanlaistaan nostetta "Dreamer"ille toivat syyskuun 2001 terrori-iskut, kun Ozzyn "Down To Earth"-albumi kuukautta myöhemmin julkistui. Rauhallisempana palana biisi kelpasi albumiraitanakin radiosoittoon, toimien eräänlaisena paremman tulevaisuuden toivomuksena maailmalle.

Ozzy Osbournen "Dreamer" sijoittui sijalle 570.

568: RAMONES - Somebody Put Something In My Drink

Vuonna -76 ilmestynyt Ramones-debyytti "Ramones" teki tiettäväksi yhtyeen noin kolmen soinnun ja noin kahden minuutin taktiikan, jota sovellettiin myös livenä. Alkuaikain Ramones tekikin riehakkaan vaikutuksen heihin, jotka musisoinnille altistuivat, muissa tapauksissa suhtautuminen yhtyeeseen saattoi olla huomattavasti etäisempää.
Tuottaja Phil Spector innostui kuitenkin Ramonesista, ja tarjoutui tuottamaan neljännen albumin "End Of The Century". Spector sovelsi Ramones-musiikkiin 60-luku-alkuisia menetelmiään, jolloin lopputulos kuulosti popmaisemmalta. Vaikka levy menestyikin hyvin, kiinnostus Ramonesia kohtaan rupesi tämän jälkeen laskemaan. Oletettavasti resepti ei muutenkaan olisi ollut loputtomasti hyödynnettävissä. Sinnikkäästi Ramones kuitenkin jatkoi levyttämistä läpi 80-luvun, ja vuoden -86 albumin "Animal Boy" avauskappaleesta "Somebody Put Something In My Drink" sukeutui pienimuotoinen hitti. Suomessa Ramones-henki pihisi vielä tässäkin vaiheessa , kun samaisena vuonna ensialbuminsa julkaissut Ne Luumäet suomensi levyllään Ramones-tuotantoa joko lähes uskollisina käännöksinä alkuperäisille tai foneettisesti jäljitellen, niinpä mainittu kappale sai suomalaiseksi nimekseen "Sam pani kai jotain juomaani". Alkuperäisen Ramones-drinksun, gintonicin Ne Luumäet esitteli kuitenkin viinana colalla. Vuonna 2002 Children Of Bodom nosti laulun jälleen esiin alkuperäiskielellä, kun versionsa löytyi singleltä "You're Better Off Dead!"

Ramonesin "Somebody Put Something In My Drink" sijoittui sijalle 568.

567: MANOWAR - Fighting The World

Tosimetallin sanansaattajat, Manowar, sai viidennen albuminsa "Fighting The World" julki isolla levy-yhtiöllä merkiten tuotantopuolen selkiytymistä aiempiin, välillä varsin rujonkuuloisiin pitkäsoittoihinsa. Aikaa valmisteluun ja viimeistelyyn oli huomattavasti enemmän, ja vaikka Manowar-leiristä annettiin ymmärtää, että taiteellinen vapaus - fanien hyvinvoinnin ohella - olisi viimeinen asia, mistä yhtye suostuisi tinkimään, oli tuskin sattumaa, että levyn ensimmäiset kappaleet oli tarkoituksella tehty helpommin sulaviksi. Nimi- ja avauskappale "Fighting The World" oli Manowar-tyylinen nostatus metallimusiikin kaikkivoipaisuudelle ynnä sille, ettei kyseessä ole naurun asia, vaikka 80-luvun jälkipuoliskolla lajin harrastajat haluttiin yleisesti ottaen leimata jollain lailla yksinkertaisiksi. Eipä Manowarkaan toisaalta sisällyttänyt lauluihinsa mitään suuria ihmissuhdedraamoja, vaan julkitoi korostetusti maskuliinista ylivoimaa, tehden selväksi, ettei vetistelyllä tai nyyhkyttelyllä ollut sijaa taistelijoiden sydämissä.

Manowarin "Fighting The World" sijoittui sijalle 567.

566: STONE - No Anaesthesia

Vuonna 1989 toisen albuminsa julkaissut Stone otti huiman harppauksen eteenpäin mukavan vastaanoton saaneesta ensialbumistaan, joka oli summannut yhtyeen siihenastiset aikaansaannokset. Noihin aikoihin ei ollut mitenkään automaattista, että suomalainen metalliyhtye saisi samantien tunnustusta ja kannatusta tekemisilleen, joten hyvinkin oletettavasti tästä rohkaistuneena bändi jalosti linjaansa edelleen puheenaolevalla kokonaisuudella "No Anaesthesia". Levyn kymmenminuuttisessa nimikappaleessa lienee ollut oma rakentamisensa, lopputuloksen kuulostaessa kuitenkin alusta loppuun saakka jäntevältä. Speed- ja thrashmetalli ei tähän saakka ollut suomalaisbändin soittamana koskaan kuulostanut näin maukkaalta, johtuen luonnollisesti myös siitä, ettei sitä juurikaan oltu täälläpäin levytetty. Stone joutui toimimaan oman väylänsä tienavaajana, koskapa musisointi ja kappalerakenteet eivät pohjautuneet perinteisiin Iron Maiden/Judas Priest-tyylisiin ratkaisuihin, vaan kitarariffit ja soolot saattoivat mennä aivan omia menojaan, yllään laulu, jossa ei siinäkään välttämättä ollut melodiaa perinteiseen tapaan käsitettynä. Soittotaidot Stonella olivat kuitenkin jo tässä vaiheessa huippuluokkaa.

Stonen "No Anaesthesia" sijoittui sijalle 566.

565: MÖTLEY CRÜE - Too Fast For Love

Vuonna -81 perustetun Mötley Cruen levytysura lähti liikkeelle omakustannealbumilla "Too Fast For Love", josta alkuun otettiin varsin varovainen 900 kappaleen painos. Kysyntää ilmeni kuitenkin siten, että loppujen lopuksi levyä saatiin kaupaksi parisenkymmentätuhatta kappaletta, joka ei tietenkään USA:n mittakaavassa ollut suurikaan lukema, mutta tuntemattomalle yhtyeelle varsin lupaava kuitenkin. Osa näistä levyistä päätyi myös Suomeen näytekappaleiksi, kun elokuun 1982 alkuun kaavailtiin parin viikon mittaista Skandinavian kiertuetta, Suomi mukaanlukien, mutta vierailu jäi tuolloin toteutumatta. Ehkäpä hyvä niin, koska havumetsien maassa vastaanotto olisi saattanut olla melko opettavaista luokkaa tällaisille varsin näyttävän näköisille soittajille etenkin niillä seuduilla, joilla miesten edellytettiin perinteisesti näyttävän miehiltä eikä riikinkukoilta! Elektra-yhtiö kiinnostui kuitenkin itse äänitteestä levytyssopimukseen johtaneella seurauksella, jolloin levy miksattiin ja äänitettiin osin uudelleen, mutta tämä toimenpide ei suurempaa vastakaikua aiheuttanut, Mötley Crüe kun oli vielä melko lailla yksittäinen ilmestys näyttävän ulkonäön ja kohtuuyksinkertaisen rockin yhdistelmänä. Albumin nimikappaleessa sanoma oli kuitenkin jo kohdallaan, kun olet nuori ja "hullu", ei ole aikaa pysähtyä rakkaudelle.

Mötley Crüen "Too Fast For Love" sijoittui sijalle 565.

564: R.E.M. - Losing My Religion

Vuonna 1980 perustettu R.E.M. osoittautui mainitulla vuosikymmenellä hyvinkin tuotteliaaksi, julkaisten tuona aikana kuusi albumia. 90-luvun alussa vaihtoehtorockiksi mielletty bändi rupesikin olemaan valtavirtaa. Esimakua oltiin silti saatu jo 80-luvun puolella, tulivathan biisit "The One I Love" ja "It's The End Of The World As We Know It" varsin tutuiksi, tehden myös "vaihtoehto"-määritelmän joltisenkin tarpeettomaksi. Olivathan kyseessä varsin perinteiset poplaulut, joissa kuului kaikuja aina 60-luvulta saakka. Vuosi -91 ja seitsemäs albumi "Out Of Time" osoittautuikin R.E.M.:n lopulliseksi läpimurroksi, kun levy nousi USA:n ja Englannin albumiykköseksi, ja levyltä lohkottu single "Losing My Religion" teki tehtävänsä sekin. Biisin käynnistävä mandoliiniriffi oli siinä mielessä mielenkiintoinen, että kitaristi Peter Buck oli vasta opettelemassa kyseisen instrumentin soittoa, ja kuultu kuvio oli yksi ensimmäisistä sormiharjoituksistaan. On tietysti makuasia, onko se jäänyt päällimmäiseksi mieleen vaiko Michael Stipen kertovasti laulama teksti, jossa arvotaan ihmissuhteen jatkuvuutta. Vaikka biisin nimi viittasikin uskosta luopumiseen tuohduttaen tietyt piirit, kyse oli paremminkin toivon tai luottamuksen menettämisestä. Tunnustusta yhtye sai siten, että kappaleella kuitattiin Grammy-palkinto vuonna 1992 vuoden parhaasta lauletusta pop-esityksestä yhtye-sarjassa.

R.E.M.:n "Losing My Religion" sijoittui sijalle 564.

563: SENTENCED - The Suicider

Hieman hätäisessä tahdissa äänitetyn "Down"-albumin jälkeen Sentenced kokosi rivinsä järjestykseen vuodeksi -98, jolloin bassoa oli tullut soittamaan Sami Kukkohovi ja bändi muutoinkin saanut ilmeensä kasaan - luonnollisesti synkemmänpuoleiselle sellaiselle. Muutoksen perillevienti oli vain hitaampaa 90-luvulla, jolloin moni saattoi käsittää Sentencedin edelleen alkuaikain örinäbändiksi, ja sillä perusteella luotaantyöntäväksi. Suomenkin keikoilla väkeä rupesi kuitenkin käymään jo kiitettävästi, Frozen-albumin korkeimman listasijoituksenkin ollessa jo komeasti kolmas. "The Suicider"-kappaleessa poljento oli jo lähinnä rockia metallin asemesta, kertosäkeen oltua sitä tarttuvaa kuningasluokkaa. Tekstissä pääasiallisimpana toimenpiteenä oli otsikon mukaisesti itsemurha, ei vain kertaalleen lopullisesti suoritettuna, vaan jokapäiväisenä rutiiniluonteisena tapahtumana, jota järjestelyä ei nyt ihan tosissaan voinut ottaa, joten bändin kieliposkiset - tai poskettomat - tekstit olivat nekin jo hyvin muotissaan.

Sentencedin "The Suicider" sijoittui sijalle 563.

562: JUDAS PRIEST - Beyond The Realms Of Death

Vuonna 1978 heavy metallin kysyntä ei ollut kuluttajien keskuudessa kovinkaan vilkasta - oikeastaan se oli aallonpohjassa Judas Priestin julkaistessa neljännen albuminsa "Stained Class". Leimaa lyötiin pohjalta "että vielä joku viitsii", vaikka bändi oli tässä vaiheessa löytämässä identiteettiään raskaan musiikin hetteikössä. Albumille sisältynyt "Beyond The Realms Of Death" oli kaikin puolin tyrmäävä ja kylmääväkin elämys, Rob Halfordin yltyessä yhdeksi parhaista laulusuorituksistaan levylle laulettuna. Teksti on koruton kertomus siitä, kuinka maailmalla ei ole tarjota muuta kuin kärsimystä ja tyhjyyttä, tasapainon löytyessä vasta tuonpuoleisesta.

Judas Priestin "Beyond The Realms Of Death" sijoittui sijalle 562.

561: PROCOL HARUM - A Whiter Shade Of Pale

Toukokuussa 1967 julkaistusta Procol Harumin ensisinglestä "A Whiter Shade Of Pale" tuli melkoinen rock-klassikko, vaikka sävelmän juuret olivat vahvasti klassisessa musiikissa. Tosin juuri tällä tavoin ei Johann Sebastian Bachin "Air"-teoksesta lainattua sävelkulkua hieman muuttamalla oltu aiemmin käsitelty, saati kovin usein tähän saakka ylipäätään yritetty esittää klassishenkistä musiikkia rocksoittimin. "Valkoisempi varjo kalpeasta" oli myös sanoituksellisesti omilla teillään, koska tähän saakka katsottiin riimien ja loppusointujen kuuluvan ikäänkuin asiaan, mutta tässä tapauksessa sääntöä ei niin kirjaimellisesti noudatettu. Brittiläisten vuonna 2009 julkaistujen tilastojen mukaan "A Whiter Shade Of Pale" oli määrällisesti eniten julkisesti soinut kappale Yhdistyneissä kuningaskunnissa kuluneiden 75 vuoden aikana, joten mitä ilmeisimmin klassikkokappaleita ei loppuun voida kuluttaa.

Procol Harumin "A Whiter Shade Of Pale" sijoittui sijalle 561.

560: APOCALYPTICA - Bittersweet

Suomen ja maailmankin mittakaavassa yksi eriskummallisimmista yhtyeistä on taatusti ollut Apocalyptica - tietenkin siis siten, että aikaansaannoksilla on saavutettu myös menestystä. 2000-luvun puoleenväliin mennessä yhtye oli antanut periksi alkuaikain uhmakkaille lausunnoilleen, ettei bändin levytyksillä koskaan kuultaisi muita instrumentteja kuin selloja - laulusta nyt puhumattakaan. Aivan loppuvuodesta 2004 julkaistu single esitteli harvinaisen duettoparin sekin, maailmallakin tunnettujen Ville Valon ja Lauri Ylösen tulkitseman kappaleen "Bittersweet", jossa osajakona oli suunnilleen Valon rooli "katkerana", pelinsä jo menettäneenä rakastajana ja Ylösen "suloisena" vielä suureen tunteeseen uskovana. Singlenä kappale nosti ensi kertaa Apocalyptican Suomen listaykköseksi - tähän saakka toistaiseksi ainoan kerran.

Apocalyptican "Bittersweet" sijoittui sijalle 560.

559: GREEN DAY - American Idiot

2000-luvun alkupuolella Green Day sai huomata saman, jonka niin kovin moni muukin ennen heitä rock-historiassa. Uudet yhtyeet menivät ohi kummaltakin puolen, ja oman, vuonna 2000 julkaistun albumin "Warning" myyntilukemat olivat enää muisto menneistä. Bändi ryhtyi silti valmistelemaan uutta albumia työnimellä "Cigarettes And Valentines", mutta materiaali "katosi" jonnekin yhtyeen antaman selvityksen mukaan, rikosnimikkeellä varkaus. Sen sijaan, että Green Day olisi muistellut miten kappaleet oikeastaan menivätkään, päätti ryhmä aloittaa uudelleen täysin puhtaalta pöydältä, tuloksena teema-albumi "American Idiot", hieman vastaavaan malliin kuin The Who'n rock-ooppera "Tommy". Tässä tapauksessa tarinan päähenkilönä oli "Jesus Of Suburbia"- niminen hahmo, jonka kautta bändin kitaristilaulaja ja tekstienkirjoittaja Billie Joe Armstrong peilasi omaa siihenastista elämäänsä. Levyn nimi- ja ilmeinen hittikappale "American Idiot" oli sijoitettu heti albumin alkuun pohjustamaan tarinan jatkoa, biisin antaessa ymmärtää amerikkalaisten muuttuneen median johdateltavissa olevaksi massaksi, jota liiallinen tieto saattaisi satuttaa. Ja tästähän Green Day halusi jyrkästi sanoutua irti.

Green Dayn "American Idiot" sijoittui sijalle 559.

558: DISTURBED - Inside The Fire

Minään yllätyksenä tuskin tulee se, että moni rockbiisi perustuu tositapahtumiin. Varsin karmaiseva se on ollut siinä tapauksessa, että Disturbed-vokalisti David Draimanin kertoma pitää paikkansa. Biisin "Inside The Fire"-video käynnistyy ns. jojo-tyyppisellä ratkaisulla, uhrin osoittautuessa Draimanin tyttöystäväksi. Kuvituksen jatkuessa itse pääpiru tulee laulajalle ehdottamaan hiippakunnan vaihtoa yhtä lailla, ratkaisumallina haulikko, mutta Draiman ei kykene laukaisemaan asetta, koska on puettuna pakkopaitaan.
Tositapahtumaa tässä oli Draimanin mukaan se, että hänellä tosiaan oli ollut 16-vuotiaana tyttöystävä, joka oli päätynyt kuvatunkaltaiseen ratkaisuun. Jotta "Inside The Fire"-video ei olisi herättänyt katselijoissa vastaavanlaisia ajatuksia, oli sen alkuun liimattu Draimanin kommentointia itsemurhan tarkoituksettomuudesta ynnä tapauksiin erikoistuneen auttavan puhelimen numero. Biisi sinänsä kelpasi radiosoittoon mukavasti ja teki tunnetuksi vuoden 2008 albumiaan "Indestructible", joka nousi suoraan USA:n ykköseksi ollen tuolloin kolmas peräkkäinen Disturbed-albumi, joka tähän oli yltänyt. "Inside The Fire" oli ehdolla myös Grammy-palkinnon saajaksi parhaasta hardrock-esityksestä, mutta sillä kertaa pysti ojennettiin Mars Voltalle.

Disturbedin "Inside The Fire" sijoittui sijalle 558.

557: SCORPIONS - No One Like You

Vuoden 1979 "Lovedrive"-albumista käynnistynyt Scorpionsin muodonmuutos hieman hämyisämmästä yhtyeestä helpommin omaksuttavan hard rockin pariin palkittiin vihdoin vuonna -82 albumilla "Blackout", joka olikin onnistunut kokonaisuus kansiaan myöten - tosin viimemainitusta väitteestä voidaan olla useampaakin mieltä. Biisipuoli oli kuitenkin sujuvinta Scorpionsia siihen saakka, vaikka lähellä oli, ettei lopputulos olisi ollut kuullunkaltainen Klaus Meinen äänihuulten jouduttua operoitaviksi, ja kun paranemisesta ei voitu antaa mitään takeita, hälytti yhtye Don Dokkenin laulamaan demoversiot biiseistä ja tarvittaessa liittymään pysyvämpäänkin työsuhteeseen, mutta onneksi tähän ratkaisuun ei tarvinnut päätyä, onhan Meinen äänessä se täysin omanlaisensa sävy murtavine aksentteineen, jota ilman bändi ei yksinkertaisesti entisensä olisi ollut. Kappale "No One Like You" olisi tekstinsä puolesta voinut toimia vaikka minkälaisen nyyhkyballadin sanoituksena, mutta tähän malliinhan se toki tuli ikimuistettavasti toteutetuksi.

Scorpionsin "No One Like You" sijoittui sijalle 557.

556: 30 SECONDS TO MARS - From Yesterday

Vuonna 2002 julkaistu 30 Seconds To Marsin nimisensä debyyttialbumi oli melkoinen kummajainen, kun ensilevyttäjä sai samantien käynnistää levytysuransa teema-albumilla, jota jotkut arvioijat vertailivat jopa Pink Floydin tuotantoon. Tähän suuntaan ei enää viittoiltu bändin toisen albumin "A Beautiful Lie" julkistuessa, eikä siihen olisi oikein syytäkään ollut, kun Jared Leto on lauluosuuksissaan huomattavasti estottomampi, vaihtoehtorockiksi kai tätä olisi ilmestymisvuonnaan 2005 voinut kutsua, mutta vaihtoehtokäsite oli tainnut jo ajat sitten muodostua vähemmän selkeäksi kategoriaksi, ja mitäpä moisella olisi 30 Seconds To Marsin tapauksessa tehnytkään. Kappaleessa "From Yesterday" tehdään varsin intensiivisesti selväksi, että menneisyyteen on jäänyt jotain mieltäpainavaa, eikä asia tunnu unohtuvan ilman perusteellista käsittelyä itsensä kanssa.

30 Seconds To Marsin "From Yesterday" sijoittui sijalle 556.

555: SLIPKNOT - Sulfur

Elokuussa 2008 monen pitkä odotus päättyi, kun Slipknot julkaisi uuden albuminsa "All Hope Is Gone". Edellisestä kun oli ehtinyt kulua jo neljä vuotta ja numerot 8 ynnä 4, vokalisti Corey Taylor ja kitaristi Jim Root askaroineet välillä sivuprojektinsa Stone Sourin kanssa. Mitä uudelta albumilta sopi siis odottaa? Ainakin se osoittautui varsin raskaaksi, ja tunnelmia oli löytynyt jopa death metallin puolelta. Biisi "Sulfur" kuulosti osin myös siltä, että 90-lukuista Panteraakin oli tullut hyvinkin ilmeisesti joskus kuunneltua. Albumi nousi monissa maissa listaykköseksi, muunmuassa Suomessa ja myös kotimaassaan Yhdysvalloissa - ensi kertaa urallaan. Vaikka joskus tuntuisi siltä, että bändit ikäänkuin ottaisivat tällaiset itsestäänselvyyksinä, ainakin Yhdysvalloissa syvästi tiedostetaan, ettei suhteessa julkaisujen määrään monikaan artisti voi ylpeillä ykkössijalla, kun niitä on tarjolla vain viitisenkymmentä vuosittain. "Sulfur" oli levyn äkäisintä antia ja siihen päättyi tavallaan myös eräs aikakausi. Biisistä tehdyllä videolla numero kaksi, basisti Paul Gray esiintyi viimeisen kerran kuvitettuna tällaisessa yhteydessä menehdyttyään keväällä 2010.

Slipknotin "Sulfur" sijoittui sijalle 555.

554: CHARON - Little Angel

Vuonna 1998 ensialbuminsa "Sorrowburn" julkaissut Charon pystyi hämmästyttävästi kuulostamaan aikalaiseltaan Sentencediltä, saaden aikaan ilkeileviä lausuntoja varustettuna "sääli"-etuliitteellä - sikäli kuin sattui levyä edes kuulemaan. Pieni tanskalainen levy-yhtiö ja kutakuinkin tuntematon yhtye ei ollut sellainen yhdistelmä, jolla paljoa esille vyöryttäisiin, eikä toinen albumi "Tearstained" sen kummempaan vastaanottoon yltänyt sekään. Vuonna 2002 julkaistu albumi "Downhearted" ilmestyi kotimaisittain näissä asioissa erikoistuneella Spinefarm-yhtiöllä, joten tämä helpotti osaltaan tunnetummaksi tuloa - tällä kertaa oltiin tosin huomaavinaan melkoisia HIM-vaikutteita, joten eipä näköjään Charonia voitu lähes mitenkään aivan omana yksikkönään käsittää! Singlenäkin julkaistusta "Little Angel"ista voi tietysti pienimuotoisia mielleyhtymiä syntyäkin, mutta biisinä sopi hyvin suomalaisen melankorockin maailmaan, jääden nyttemmin toimintansa lopettaneen Charonin yhdeksi muistettavimmista kappaleista.

Charonin "Little Angel" sijoittui sijalle 554.

553: DIO - The Last In Line

Ronnie James Diolla oli jo melkoiset kannukset ryhtyessään oman yhtyeensä vetäjäksi toimittuaan Rainbow'n ja Black Sabbathin vokalistina. Mies itse ei alkuun ollut kuitenkaan yhtään varma siitä, kuinka nimisensä kokoonpanon debyyttialbumi "Holy Diver" vastaanotettaisiin. Tosin, kun tuon levyn oli kuullut, niin eipä ollut epäilystäkään siitä, etteikö se tästä lähtisi. Korkea taso jatkui myös seuraavalla "The Last In Line"-albumilla, ja nämä levyt kuuluvatkin ikiajoiksi heavy metalin ehdottomaan eliittiin.
Nimikappaleesta tehdyllä videolla muuan fillarilähetti joutuu elämänsä hissimatkalle maailmaan, jossa varsin säälimättömästi kohdellaan voimatonta tai tahdotonta ihmismassaa. Näyttävyyskin tuli taattua sillä, kun kuuluisa kauhuelokuvaohjaaja Don Coscarelli huolehti kuvituksesta. Mutta eipä se video tätä kappaletta tehnyt, vaan Ronnie James Dion ainutlaatuinen tulkinta. Ja kun bändikin oli paremmassa kuosissa kuin erinomaisessa, sillä ei ollut väliä, oltiinko paholaisia vai jumalaisia, jonon häntäpäässä oltiin, itse sävelmän lukeutuessa Dion ja koko metallialan huikeimpiin aikaansaannoksiin.

Dion "The Last In Line" sijoittui sijalle 553.

552: CMX - Kultanaamio

Kun laulutekstien yksi käytetyimmistä ilmauksista lienee "minä rakastan sinua", on melko lailla loogista, että A.W.Yrjänä käynnistää CMX:n biisin "Kultanaamio" toteamalla "minä vihaan sinua". Yrjänän usein jopa filosofiaan taipuvia tekstejä on pidetty milloin runoutena, milloin taidekuonana, mutta ainakin ne ovat rikkoneet perinteisen käsityksen sanoituksista tiettyyn muottiin puristamisesta, ja kenpäties CMX-tuotantoa tarkastellessa saaneet hieman liiankin suuren painoarvon. Vuonna 1994 julkaistulla "Aura"-albumilla julkaistu "Kultanaamio" kun sisältää myös soitannollisia oivalluksia soinnutuksesta twang-kitarointiin saakka, jousisovituksia unohtamatta.

CMX:n "Kultanaamio" sijoittui sijalle 552.

551: TYPE O NEGATIVE - Love You To Death

Love metallin synty on tavattu mieltää erääseen suomalaisyhtyeeseen, mutta tavallaan määritelmää voisi käyttää aivan hyvin Type O Negativen vuonna 1996 julkaiseman albumin "October Rust" kohdalla, etenkin kappaleessa "Love You To Death". Rakkaus ja kuolema kulkevat tässäkin käsi kädessä, jos kohta Peter Steelen laulamana tietyntyyppisellä uholla, lopuksi kuitenkin epävarmuutensa tunnustaen, vastapuolen jalustalle palvottavaksi nostaen. Musiikillisesti särmikkäät soundit yhdistettynä psykedeeliseen eteerisyyteen loivat sointimaailman, jollaista ei ennen eikä Steelen runsaan kolmen vuoden takaisen poismenon johdosta bändin toiminnan lopettamiseen johtaneen tapahtuman jälkeenkään ole kuultu.

Type O Negativen "Love You To Death" sijoittui sijalle 551.

550: QUEEN - Another One Bites The Dust

Aina 80-luvun alkuun saakka Queen oli painattanut levynkansiinsa tekstin "ei syntetisaattoreita", haluten painottaa, että kaikki levyiltä kuuluvat äänet olivat "oikeilla" soittimilla aikaansaadut. Näin siis vielä 70-lukuisen, yleisemmän ajatustavan mukaan. Vuoden 1980 albumilla "The Game" käytäntö muuttui bändin halutessa laajentaa soundimaailmaansa, toisaalta, nopeuttihan tämä myös työskentelyä. Eikä syntetisoijien käyttöä tässä vaiheessa pidetty enää niin järin suurena "rikoksena" muutenkaan.
Eräästä käytännöstä yhtye ei kuitenkaan luopunut, ja se oli basisti John Deaconin vähintään yhden kappaleen sisällyttäminen jokaiselle albumille. "The Game"n tapauksessa se oli Deaconin bassokuvion hallitsema "Another One Bites The Dust". Biisillä Queen suoritti myös lopullisen aluevaltauksen tanssilattioille, ja myöhemmin myös moniin joukkueurheilutapahtumiin ennen mittelön alkamista. Onhan kappaleen teksti sen verran nostattava, että toisen kohtalona on purra pölyä, kun toinen jää jaloilleen ylväänä seisomaan, Freddie Mercuryn äärimmäistä itseluottamusta uhkuvaan tapaan esitettynä.
John Deacon paitsi sävelsi biisin, myös soitti lähes kaikki siltä kuuluvat instrumentit. Brian Mayn kitarointia kuullaan lähinnä vain kappaleen alussa ja Roger Taylorin rumpujensoitto toteutettiin sekin looppikierrätyksenä. Sen sijaan niitä alkuun mainittuja syntetisaattoreita ei tällä kappaleella kuulla lainkaan.

Queenin "Another One Bites The Dust" sijoittui sijalle 550.

549: KREATOR - Pleasure To Kill

Syksyllä 1985 ilmestynyt Kreatorin debyyttialbumi "Endless Pain" osoitti sen, että speed metal oli rantautunut myös Euroopan puolelle. Levyä voidaan luonnehtia primitiiviseksi harjoitustyöksi, koskapa runsasta vuotta myöhemmin julkaistu kakkosalbumi "Pleasure To Kill" sisälsi jo sen verran jämerää piiskausta ja tukistusta, että nyt oltiin jo melkoisten äärimmäisyyksien äärellä. Mille Petrozzan mielenkiintoinen tapa ikäänkuin sylkeä sanoja suustaan ei välttämättä poikennut paljoa Slayerin Tom Arayan ulosannista, ja tavallaanhan tässä vaiheessa oltiin uusia ilmaisumuotoja kokeilemassakin - etenkin, mitä kuuntelijoiden vastaanottokykyyn tuli. Nimikappaleen splatter-lyriikat olivat melkeinpä jo kuin yliampumista yliampumisesta, mutta niinpä vain nautinto tappaa tahtoo näin edelleen tehdä.

Kreatorin "Pleasure To Kill" sijoittui sijalle 549.

548: APULANTA - Mitä kuuluu

Vuoden -95 lopussa ruvettiin enenevässä määrin kyselemään "mitä kuuluu", kun Apulannan "Hajonnut"-EP ilmestyi. Kysymyksen asettelu biisissä oli kuitenkin katkeransävyinen, ja toteutuskin hieman Nirvanan "Smells Like Teen Spirit"-kappaletta muistuttava. Toisaalta ei häiritsevässä määrin, ja tokihan jaottelua "rauhallisempi A-osa - pellit auki-kertosäe" oli jo aiemminkin harjoitettu. "Mitä kuuluu"-biisi osui kuitenkin sikäli herkkään saumaan, että radioiden europop-vyörytys oli tuolloin massiivisimmillaan, eikä muilla lajeilla ollut siinä hetteikössä oikein tilaa, kaikkein vähiten tällaisia kielteisiä mielleyhtymiä herättävällä kappaleella. Biisi poiki kuitenkin vierailun TV1:n suoraan Lista-lähetykseen, jossa Toni Wirtanen kertoi rehellisen mielipiteensä radioiden soittolistakäytännöistä. Etenkin niiden laatijoista. "Mitä kuuluu"-laulusta tuli kuitenkin Apulannan yksi tunnetuimmista kappaleista, eikä liene liioiteltua väittää, myös yksi suomalaisen rockin tärkeimmistä kappaleista julkaisuajankohtaansa ajatellen, vaikka niinsanottu rockin yhtenäiskulttuuri olikin tässä vaiheessa jo pirstaloitunut. Jyräävä "yhden asian totuus" kaipasi tuolloin, kuten tavallaan aina, vastakkaisen puolen edustajien vaihtoehtoja, johon Apulanta toi oman näkemyksensä.

Apulannan "Mitä kuuluu" sijoittui sijalle 548.

547: MOUNTAIN - Mississippi Queen

Rock-historian kuuluisin lehmänkello-intro kuultaneen Mountain-yhtyeen vuonna 1970 julkaistussa kappaleessa "Mississippi Queen", joka muutoinkin oli varsin spontaanisti studiossa syntynyt biisi. Yksinkertaisehko, silti aikaansa nähden äärimmäisen raskaahko kehitelty riffipohjainen kuljetus ei oikeastaan tarvinnut muuta kuin sanoituksen tuekseen, jolloin bändiin hiljattain rumpaliksi liittynyt Corky Laing muisteli muuatta cover-bändikeikkaansa, johon saattoi sisältyi neljä vajaan tunnin mittaista settiä peräjälkeen lyhyin tauotuksin. Näinpä joskus saattoi joutua hieman venyttämään ja improvisoimaan, jolloin eräällä keikalla yleisön joukossa ollut Mississippin osavaltiosta varsin houkuttelevasti pukeutunut naishenkilö oli habituksellaan aikaansaanut pieniä ajatuksellisia mielleyhtymiä lähempään tuttavuuteen, joten teksti ei sinänsä ollut muuta kuin ohikiitävänä hetkenä syntynyt ylistyslaulu nähdylle lähes tai kauttaaltaan taivaalliselle ilmestykselle. Koska vuonna 1970 ei äänitysstudioissa tunnettu vielä ns. klikkiraitoja, tapana oli vain laskea neljään, aloittaa siitä, ja leikata myöhemmin tämä laskuosuus pois. Lehmänkellolla toteutettu "yykaakoonee" kuulosti kuitenkin sen verran hyvältä, että se päätettiin jättää myös lopulliseen miksaukseen levylle prässättäväksi.

Mountainin "Mississippi Queen" sijoittui sijalle 547.

546: MÖTLEY CRÜE - Looks That Kill

Rock'n'rollin alkuajoista saakka naispuolisia ihmisiä tavattiin kohdella teksteissä kuin jonkinlaisina jalustalle nostettuina taivaallisina olentoina, saada näin myös tytöt innostumaan rock'n'rollin ilosanomasta, tämän sopiessa työjärjestykseen aivan luontevasti, silloin kun tarkoitus oli hyväntuulisuutta ylläpitää. 60-luvulla Rolling Stonesin ja Animalsin kaltaiset yhtyeet saattoivat tuoda esiin jo raadollisempaakin puolta yhdistymisen merkeissä, 70-luvulla vaikkapa Kissin antaessa säyseän peitellysti ymmärtää, että yksityisiltä vyöhykkeiltä saattaisi kummallekin osapuolelle löytyä jotain kiinnostavaa. Näinpä 80-luvun alkupuolella Mötley Crüen oli jo helpompaa vedellä mutkia suoriksi, tehden selväksi, että ulkonäöllä on merkitystä, toistaen tätä kappaleessaan "Looks That Kill" siihen saakka, että sanoma oli varmasti perille mennyt vastustamattomasti etenevän kitarariffin saattelemana. Ja vaikkei tämänkuuloinen tunnustus välttämättä kaikkia naispuolisia ihmisiä koskettanutkaan, se riitti, että huomiointia tärkeänä pitävät tavoitettiin, hieman kuin 60-lukuisessa tango-Suomessa laulajan tehtävänä oli tulkita niitä tuntoja, joita ujompi miespuolinen yleisönosa ei sanotuksi saanut, Mötley Crüen toimiessa äänitorvena heille, jotka laittautumista osasivat arvostaa kolmisen vuosikymmentä sitten.

Mötley Crüen "Looks That Kill" sijoittui sijalle 546.

545: IRON MAIDEN - Stranger In A Strange Land

80-luvun puoliväliin saakka Iron Maiden oli nostattanut tekemistensä rimaa aina vain korkeammalle ja korkeammalle, joten vuonna -86 julkaistua albumia "Somewhere In Time" tavattiin varsin monenkin mielestä lähestyä siten, että nyt oltiin jo jollain lailla menettämässä otetta. Totta on, että kokonaisuus taisi olla Iron Maidenin synkin ja "pohdiskelevin" siihenastisista, mutta ei levy missään nimessä huono ollut, vaikka siltä puuttuikin se aiemmilta levyiltä löytynyt vähintään yksi lyhyempi helppotajuinen rallatus. Adrian Smithin värkkäämä "Stranger In A Strange Land" oli vajaan kuuden minuutin mitastaan huolimatta jämerä kokonaisuus, joka toimi aivan siihenastisten Maiden-klassikoiden tasolla, kertoen tarinan aikoinaan arktisilla alueilla menehtyneestä tutkimusmatkailijasta, jonka maalliset jäännökset olivat jäätyneet odottamaan sataa vuotta myöhemmin tapahtuvaa löytämistään.

Iron Maidenin "Stranger In A Strange Land" sijoittui sijalle 545.

544: TIMO RAUTIAINEN & TRIO NISKALAUKAUS - Surupuku


Suomen kielen ja raskaan rockin yhdistelmä vaikutti olevan melkoista utopiaa ennen vuosituhannen vaihdetta, muutamia satunnaisia poikkeuksia lukuunottamatta. Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus kykeni kuitenkin osoittamaan, että homma saadaan toimimaan, osin aivan puhtaalta pöydältä. Raskaan jynkyttävien riffien oli tähän saakka odotettu edellyttävän myös raaemmanpuoleista laulua, mutta Rautiainen piti ulosantinsa selkeänä, toisinaan jopa täysin vastakohtaisen rauhoittavana. Kääntöpuoleksi tähän tuli tosin jonkinlaisen saarnasmiehen asema, etenkin, jos tekstistä oli vaistottavissa jonkinlaista kantaaottavuutta. Vuonna 2002 julkaistulta "Rajaportti"-albumilta löytynyt, myös singleksi lohkottu "Surupuku" kertoi Jarkko Martikaisen kirjoittamana tarinan, jossa maailmanmeno oli muuttunut pinnallisuuden ihannoimiseksi mitä ilmeisimmin televisiossa suosittujen "positiivisten pellejen" roolien arvostuksella, kansojen suurmiesten tullessa puolestaan esitellyiksi jokseenkin kateissa oleviksi tai kyvyttöminä päätösten tekoihin. Kiteytettynä oikeuden tapahtuminen saisi vaihtamaan vaatetuksen väriä kirkkaampaan, mutta siihen saakka ainoana vaihtoehtona on musta.

Timo Rautiainen & Trio Niskalaukauksen "Surupuku" sijoittui sijalle 544.

543: METALLICA - St. Anger

Vähintäinkin viimeisen neljännesvuosisadan aikana yksi maailman seuratuimmista yhtyeistä on ollut Metallica, vieläpä siten, että monilla faneilla on omankaltaisensa näkemys siitä, mitä yhtyeen pitäisi tehdä, siinä missä yhtyeellä itsellään omansa siitä, mitä he tekevät kysymättä muilta neuvoja. Ja kun aina nämä kaksi asiaa eivät käy yksiin, joskus eivät lähellekään, ehkäpä kauimmaksi odotuksista päästiin vuoden 2002 albumilla "St.Anger". Levy oli melkoinen vihanpurkaus, jota pidettiin sinänsä hyvänä asiana, toteutustapaa sen sijaan ei. Purkkimaiset soundit yhdistettyinä kitarasoolojen puuttumiseen hämmensivät monia ja aikaansaivat tunnelman, että Metallica se tosiaan tekee mitä lystää, ja tarvittaessa näyttääkseen, että heillä jos keillä on siihen myös varaa. Tottahan tuo tavallaan olikin, jos "St.Anger" olisi ollut jonkin tuntemattomamman yhtyeen aikaansaannos, ei tunnettavuus tällä välttämättä olisi lisääntynyt. Albumin nimikappale oli kuitenkin takuuvarmaa Metallica-melodiointia ja teksti suoraa, kahlitsematonta selostusta syvästä ja jatkuvasta vihantunteesta, tavallaan siten, että siitä haluttiin väljemmille tunnevesille asia purkauksenomaisen aggressiivisesti esittämällä.

Metallican "St.Anger" sijoittui sijalle 543.

542: ROB ZOMBIE - Dragula

White Zombien hajottua vuonna 1998 nokkahahmo Rob Zombie julkaisi jo samana vuonna ensimmäisen sooloalbuminsa "Hellbilly Deluxe", jolla musiikillisia muutoksia ex-yhtyeeseensä voitiin pitää lähinnä kosmeettisina. Rob Zombien mieltymys kauhumaailmaan kun ei ollut kadonnut minnekään, tätä ilmensi jo ensisinglenä raskain rytmein, kitarariffein ja elektronisin maustein varustettu "Dragula", joka sopi paitsi metallimaailmaan, myös tanssilattioille, sikäli kuin moista tarvetta olisi ilmennyt. Kappaleessa liikuttiin tekstin mukaisessa vampyyrimaailmassa, jossa kuolleita oltiin zombien lailla painottaen tätä olotilaa kaiken aikaa.

Rob Zombien "Dragula" sijoittui sijalle 542.

541: The Doorsin "People Are Strange" sijoittui sijalle 541.

Vuonna 1967 julkaistun The Doorsin toisen albumin "Strange Days" singlekappaleeksi lohkottiin Jim Morrisonin pohdiskelevasti laulama "People Are Strange", jonka säestys oli rock-kappaleeksi hieman omituisen kuuloinen saluunapianoineen sun muine ratkaisuineen - ihmisten omituisuuksistahan laulussa toisaalta laulettiin, tai kirjaimellisemmin vieraantuneisuudesta. Oli toki selvää, että The Doors silloisia rajoja rikkomalla saattoi tosiaan tuntea itsensä vieraantuneeksi, kun ei seurannut vakiintuneita käytäntöjä kappaleidensa rakenteluissa, etsien uusia lähestymiskulmia, joiden toimivuudesta tekohetkellä ei ollut takeita, eikä menestys naismaailmassa kiveen kirjoitettu, kuten tekstissä annetaan ymmärtää. Jim Morrisonin vähäeleinen, lähinnä runotyyppinen ratkaisu sanoituksessa teki selväksi kuitenkin olennaisimman varsin inhimillisen havainnon, että ihmiset kohtelevat sinua hieman omituisena, jollet halua lukeutua massaan ja sen vietäväksi.

The Doorsin "People Are Strange" sijoittui sijalle 541.

540: CMX : Palvelemaan konetta

Vuoden 2003 albumillaan "Aion" CMX lähenteli jo liki teollisuusmetallityyppistä ilmaisua, kuitenkin sen vielä rockpuolisena säilyttäen, vaikka omalla tavallaan lainausmerkeissä "Palvelemaan konetta" antoikin ymmärtää, että inhimillisten lähestymistapojen kanssa saattaisi olla vähän niin ja näin. Sinänsä oivaltavasti A.W. Yrjänä vastakkainasettelee kuitenkin menneisyyttä kuvaten sitä kaunokielisin sanoin kauneus, sopu ja rehellisyys, siinä missä vallitseva olotila eli nykyisyys hohkaa kylmyyttä ja jäätä.

CMX:n "Palvelemaan konetta" sijoittui sijalle 540.

539: DIO - We Rock

Runsaat kolme vuotta sitten edesmennyt Ronnie James Dio ehti jättämään valtaisan perinnön myös myöhemmille sukupolville kuultavaksi, ilman, että laulunsa tai tekstinsä olisivat olleet millään lailla aikaansa sidottuja. Ronnie James Diolle harvinaisen tärkeitä olivat kanssaihmiset ja heidän kanssaan kanssakäyminen - kukaan ei ollut muita vähempiarvoisempi - eikä hän puolestaan halunnut olla millään jalustalla saati kenenkään yläpuolella. Ronnie James Dio oli omasta mielestään yksi meistä, hänellä vain sattui olemaan sellainen lahja, jota kaikille ei oltu suotu, jumalainen lauluääni täydellisesti heavy metal-lajiin soveltuen. Dio teki toisen, vuonna 1984 ilmestyneen albuminsa "The Last In Line" alkajaisiksi selväksi, ettei hän tarkoittanut meillä vain pelkästään häntä ja taustoittavaa yhtyettään, vaan kaikkia meitä, jotka vain halusivat tähän kyytiin lähteä.

Dion "We Rock" sijoittui sijalle 539.

538: APOCALYPTICA feat. Adam Gontier - I Don't Care

Apocalyptican johtajuuden ohella Eicca Toppisella on riittänyt kysyntää säveltäjänä myös muihin tuotantoihin, kuten vuonna 2007 ensi-iltansa saaneen "Musta jää"-elokuvan musiikin luomiseen. Tästä sukeutui synergiaetuja myös Apocalyptican levylle, kun Toppinen hyödynsi elokuvassa kuultua "Love Song"-teemaa kappaleessa "I Don't Care", joka sisältyi samana vuonna julkaistulle Apocalyptica-albumille "Worlds Collide". Laulutulkinnan tuli suorittamaan kanadalaisen Three Days Grace-yhtyeen vokalisti Adam Gontier, ja onpa kappaleen tekijätietoihin kirjattu ruotsalaisen Max Martininkin nimi, joka löytyy myös melko monen Britney Spears-hitin levyetiketistä. Kuten varsin monen muun vastaavan huippusuositun esittäjän kohdalla. "I Don't Care" nousi ensimmäisenä suomalaisyhtyeen esittämänä kappaleena ikinä Billboard-lehden noteeraamissa USA:n tilastoissa listaykköseksi, kun tieto komeili Mainstream Rock-listan kärjessä. Saavutus ei ole aivan jokapäiväinen, ja kuvastanee selloyhtyeen seurannan laajuutta Yhdysvalloissa.

Apocalyptican "I Don't Care" sijoittui sijalle 538.

537: BLINK-182 - All The Small Things

Jollain lailla sopivaan rakoon osui Blink-182:n vuonna 1999 julkaisema kolmas albumi "Enema Of The State", vaikka jo edeltänyt "Dude Ranch" oli ollut Yhdysvalloissa huomionarvoinen menestys. Vuoden -99 albumi toi bändin kuitenkin tietoisuuteen muuallakin päin maailmaa, ei vähiten tarttuvan "All The Small Things"-rallatuksensa ansiosta. Luokittelijoille Blink-182:n menestys aiheutti joltistakin päänvaivaa, eikä kehitelmä "pop punk" ainakaan viimeksi mainitun osalta ollut lähelläkään, eipähän yhtyettä voinut kovin kapinallisena pitää, mutta kenpäties amerikkalaisittain oli helpompaa viittoilla 90-lukuisiin The Offspringiin ja Green Day'hin silloin, kun käytettävissä ei ollut kuulemiseen perustuvaa materiaalia. Pop-luonnehdinta kävi toisaalta aivan hyvin, tulihan lauluharmonioista kuten itse kappaleesta mieleen harmiton 60-luku soveltuvin osin. Tekstipuolen kerrotaan syntyneen kitaristilaulaja Tom DeLongen tyttöystävän huomautuksista siitä, kuinka biisintekijä tuntui aina omistavan laulunsa muille tytöille, eikä sille läheisimmälle. Näinpä nämä "kaikki pikku asiat", toisin sanoen huomionosoitukset oli tässä tapauksessa turvallisinta pakata yhteen kappaleeseen, sillä seurauksella, että biisistä tuli yksi yhtyeen tavaramerkkikappaleista.

Blink-182:n "All The Small Things" sijoittui sijalle 537.

536: ERIC CLAPTON - Cocaine

Vuonna 1970 Eric Clapton julkaisi ensimmäisen sooloalbuminsa sisältäen kappaleen "After Midnight", jonka tekijäksi oli merkitty J.J.Cale. Miehen aikaansaannoksia, saati miestä itseään, ei rock-maailmassa tunnettu, eikä Cale itse edes tiennyt Claptonin versioineen tekemänsä sävelmän. Calen kaveri ja levytuottaja Audie Ashworth laskeskeli, että syliin tipahtanutta julkisuutta kannattaisi hyödyntää tekemällä sooloalbumi, osuvasti nimetyn "Naturally"n ilmestyttyä vuonna -71. "Luonnollisuus" tarkoitti tässä osaltaan sitä, että Cale niin halutessaan suoritti biisien äänitykset kotitalonsa kuistilla studion asemesta. Calen sooloura lähtikin tästä mukavaan nousuun ja lisää Clapton-kytkyä seurasi 70-luvun jälkipuoliskolla, kun vuoden 1977 "Slowhand"-albumille päätyi edellisenä vuonna julkaistu Cale-biisi "Cocaine". Ajan mittaan Claptonin versiosta tuli livesettinsä vakionumero, ja laulu tuli varmasti tutuksi myös rockasemien pyörittämänä, vaikka aihe olikin päällisin puolin hieman arveluttava. Tekstissä tosin tehdään hetimiten selväksi, "jos haluat ryömiä maan pinnalla, valintasi on kokaiini".

Eric Claptonin versioima "Cocaine" sijoittui sijalle 536.

535: ELVIS PRESLEY - Hound Dog

Vuonna 1956 Elvis Presleyn levytysura lähti kunnolla käyntiin, kun laulaja oli kiinnitetty isolle RCA-yhtiölle. Siirtosumma Elviksen ensimmäiset levyt julkaisseelle Sun-merkille oli suuruudeltaan 40.000 dollaria, ja tämä sijoitus lienee ollut yksi äänilevyhistorian tuottoisimmista. Heti ensimmäinen RCA-single "Heartbreak Hotel" nousi USA:n listaykköseksi, ja kärkeen nousi myös levytys "Don't Be Cruel". Senaikaisen laskumallin mukaan myös b-puoli saatettiin listalla noteerata, joten sille painettu "Hound Dog" kirjattiin myös ykköstilalle vuoroin a-puolen kanssa. Ensimmäisen levytyksen "Hound Dog"ista oli tehnyt Big Mama Thornton jo vuonna -53, nousten tuolloin USA:n rhythm & blueslistan ykköseksi, joten aivan tuntematon laulu ei ennen Elvis-käsittelyä ollut. Alkuperäistä oli kuitenkin tuunattu siten, että siihen oli lisätty kitarasoolo, ja kenties se kekseliäin oivallus - napakka rumpufilli, joka välillä ikäänkuin keskeyttää kappaleen. "Hound Dog" sai runsaasti näkyvyyttä myös televisiossa, ja studioyleisön naispuolisten osanottajien ilmeistä oli pääteltävissä melkoinen innostus ja mielenkiinto Elviksen liikehdintään laulusuorituksensa aikana. Vaikutelma ei jäänyt huomiotta myöskään vanhoillisempien katsojien keskuudessa, kun Elviksen ääntä verrattiin kollikissan keväiseen mouruntaan, biisien sanojenkin ollessa mitään tarkoittamatonta hölinää. Luonnollisesti huolta kannettiin siitäkin, että Amerikan puhtoinen nuoriso saisi Elviksestä aivan väärän roolimallin ja kaikenlainen vastuuttomuus tulisi ennen pitkää rehottamaan, jollei tällaista menoa saataisi kitketyksi pois saman tien. Rock and roll oli siis vuonna 1956 ottamassa ensiaskeleitaan vaarallisena musiikin esittämisen muotona - vaikka aikaa vielä tulisikin kulumaan siihen, että sitä ylipäätään musiikkina pidettäisiin.

Elvis Presleyn "Hound Dog" sijoittui sijalle 535.

534: TERÄSBETONI - Taivas lyö tulta

Vuonna 2005 Suomelle esiteltiin uudenlainen totuus paria vuotta aiemmin perustuneen Teräsbetoni-yhtyeen toimesta, kun albumi "Metallitotuus" huhtikuussa julkistui. Väitteeseen kannatti silti suhtautua suurpiirteisesti, koska Teräsbetonin hyökkäyskalustoon tyylisuunnista kuului vain voimametalli. Käsite vaikutti myös enemmän tai vähemmän USA:laisen Manowarin lanseeraamasta "true metal"-termistä lainatulta, kuten osittain myös yhtyeen soitanta liukkaine bassokuvioineen ja yksinkertaisen jyräävine riffeineen. Teksteissä vilahtivat taajaan sankarit, miehuus, kunnia ja jo 80-luvulla voimaa uhkunut metalliuho, johon melkoisena kontrastina bändi esiintyi livenä tavaramerkinomaisesti ylävartalo paljaana, kuin omaa haavoittuvuuttaan korostaakseen. Monella "puhtaan" metalliaatteen vaalijalla syntymäpipo kiristikin päätä melkoisesti, kun eihän tämä nyt alkuunkaan ollut mitään muuta kuin jotain parodiaa korkeintaan ja siinäkin tapauksessa huonoa sellaista. Näin asia ei kuitenkaan voinut olla, koska bändissä oli harvinaisen puhtaan, kirkkaan ja korkean metalliäänen omannut J. Ahola. Pohjimmiltaan Teräsbetonin "Metallitotuus" oli pienet pilkkeet silmäkulmissa rakennettu kokonaisuus, jossa metallin kliseitä käytettiin lähinnä työkaluina hyväntuulisen lopputuloksen aikaansaamiseksi. Taistelulauluista "Taivas lyö tulta" osoittautui kaikkein suosituimmaksi ja kestävimmäksi, sijoittuen sijalle 534.

533: SONATA ARCTICA - Paid In Full

Vuonna 2007 julkaistu Sonata Arctica-albumi "Unia" olisi saattanut olla nimeltään "Unelmia", mutta sanan katsottiin olevan liian vaikea kansainvälisiä markkinoita ajatellen. Eräänlaisia unelmia yhtye pääsi tässä silti toteuttamaan, kokeilemaan, josko Sonata pärjäisi hieman muunkinlaisella musiikilla kuin laukkakompilla etenevällä power-metallilla. Bändin keulahahmo Tony Kakko ilmaisi hieman hämmentävästi tuonaikaisissa haastatteluissa, ettei oikeastaan koskaan voimametallista ollut niin välittänytkään, ja tässä iässä (hieman päälle kolmikymppisenä) oli jo korkea aika tehdä jotain sellaista, mikä itseäkin miellyttää. Lausunnon jyrkkyyteen vaikutti ehkä se, että "Unia" oli kaikin puolin onnistunut tuotos, johon Kakko itsekin vaikutti hyvin tyytyväiseltä. Singleksi lohkottu "Paid In Full" oli ilmiselvästi sellaiseksi tehtykin radiosoittoa ajatellen, ei aivan mahtipontisin mahdollinen laulu, riittävät koukut silti sisältäen, tarinana ihmisuhteen päättyminen ja siitä seurannut itsensä etsiminen ja uudelleenarvioiminen.

Sonata Arctican "Paid In Full" sijoittui sijalle 533.

532: MUSE - Uprising

Vuonna 2009 ilmestyneen Muse-albumin "The Resistance" paalupaikalla kuultiin kappale "Uprising", joka kuivasti analysoiden oli silkka kädenojennus ja kumarrus 80-luvun alun brittiläiselle uusromanttiselle aallolle, Matthew Bellamyn taituroimassa kappaleessa kun hieman useampi kuin joka toinen elementti muistutti tuosta aikakaudesta. Vaatimattoman kuuloinen melankolisuus ja lähes ylidramaattinen kertosäe pitivät tästä huolen. Silti, kyse ei ollut silkasta kierrätyksestä, Musen tapoihin kun kuului hioa jokainen yksityiskohta omankuuloisekseen ja tähän bändin viehätys varmasti perustuukin. Puhumattakaan siitä, että melodiain rakentelu oli myös tavanomaista tyylikkäämmin hallussa. Kapinointiin ja vastarintaan yllyttävä teksti olisi mahdollisesti kaivannut aggressiivisemman sävelmän taustakseen, mutta tämäkin lienee yksi Musen tavoista toteuttaa musiikkiaan, luomalla kontrasteja ja jättämällä kuulijansa välillä ihmettelemään, kuinka tässä näin kävikään.

Musen "Uprising" sijoittui sijalle 532.

531: SLAYER - Hell Awaits

"Musiikki, jonka tarkoitus ei ole palvella Jumalaa, on paholaisesta lähtöisin, ja siksi sitä tulee karttaa". Tällaisen luonnehdinnan rock'n'roll sai jo 50-lukuisessa USA:ssa, itse vihtahousun ruvetessa laajemmin esiintymään teksteissä paremminkin vasta 60-luvun loppupuolella, kun brittiläiset Arthur Brown kappaleellaan "Fire" ja yhtye Gun biisillään "Race With The Devil" saavuttivat suosiota. Lisää seurasi pian yhtyeiden Black Sabbath ja Black Widow muodossa. Siinä missä tunnetumpi ensinmainittu kiisti jyrkästi harjoittavansa minkäänlaista okkultismia, jälkimmäinen ei salannut sitä millään lailla live-esitystenkin osaltaan tukiessa vaikutelmaa. Yhteys hautautui jokseenkin vuosikymmenen ajaksi, kunnes AC/DC:n humoristiseksi tarkoitettu "Highway To Hell" sai kuuluvuutta osakseen, ja heti vuosikymmenen vaihduttua Venom-yhtye rupesikin sitten lataamaan aiheesta täysillä, tosin enempi kieli poskessa hekin. Vaikutti kuitenkin siltä, että käsitteet paholainen ja helvetti sopivat erityisen hyvin raskaampaan musiikkiin, varsinkin jos soitantakin oli enempi kaahaus- kuin jäsennellympää osastoa. USA:n puolella Slayer innostui aiheesta jo pelkästään käyttöönsä ottaman pentagrammi-logon puolesta ja vuonna -85 julkistuneen albumin nimikappaleessa vilahtelee niin viikatemies kuin itse Saatanakin. Vaikutuksen tehostamiseksi kappaleen alkuun oli lisätty luupinomaisesti toistuva sanapari "join us", joka aukesi vasta, jos vinyyliä kuunteli vastapäivään pyörittämällä. Suurempaa kohua tästä ei kuitenkaan noussut, johtuen varmastikin levyn alkuun vaatimattomiksi jääneistä myyntimääristä. Oli tietysti helpompaa ja näyttävämpää käyttää näissä asioissa keppihevosena vaikkapa Ozzy Osbournen kaltaisia suuruuksia, kuin nostaa kohua tuolloin varsin tuntemattoman Slayerin tekemisistä, olisihan se saattanut olla vain ilmaista mainosta yhtyeelle. Oman puumerkkinsä yhtye oli tuleva tekemään hetikohta myöhemmin tämän vuoden 1985 julkaisun jälkeen.

Slayerin "Hell Awaits" sijoittui sijalle 531.

530: DEAD KENNEDYS - Too Drunk To Fuck

Vuonna 1978 perustettu Dead Kennedys oli kenpäties "aidoin" USA:lainen punk-yhtye brittiläisiin aikalaisiinsa verraten, sisällytettyään teksteihinsä yhteiskunnallisia kannanottoja. Olihan yhtyeen nimikin jo valmiiksi provosoiva, viitaten 60-luvulla väkivaltaisen lopun saaneisiin kansakunnan likimain ikoneihin - sinänsä kuitenkaan tuomatta esille sitä, oliko se hyvä vai huono asia. Bändin neljäs single "Too Drunk To Fuck" oli edeltäjistään siinä mielessä poikkeava, ettei nyt irvailtu lomailulla kansalaisiaan teurastavassa silloisessa Kambozhassa tai yllytetty ironisesti toimenpiteisiin köyhien saattamiseen päiviltä neutronipommilla parempiosaisten verotuksen keventämiseksi. Dead Kennedysin "Too Drunk To Fuck" oli pelkistetty toteamus siitä, kun oli sisäistetty liikaa lamaannuttavia juomia, eikä intiimikontaktia ollut ajatteleminen ennen höyryjen haihtumista, sijoittuen sijalle 530.

529: ANNIHILATOR - Alison Hell

80-luvun jälkipuoliskolla thrash metal-nälkä oli melkoinen alueen omaksuneiden kuuntelijoiden keskuudessa, joten vuonna 1989 ensialbuminsa "Alice In Hell" julkaissut kanadalainen Annihilator niputettiin muitta mutkitta tämän tyylilajin edustajaksi, vaikkei soitantaansa kovin puhdasoppisena thrashina voinutkaan pitää. Sen sijaan hyvin kurinalaisena ja teknisenä kylläkin, muistettavimpana suorituksenaan monista eri palasista koottu kappale "Alison Hell", jonka leimaa-antavimpina elementteinä olivat Randy Rampagen varsin vertahyytävät ja usein toistuvat kiekaisut Alisonin nimenhuudon yhteydessä. Kappale - kuten koko albumi edusti ilmestyessään jotain miltei täysin ennenkuulumatonta kappalerakentelua, ja vaikka Jeff Watersin kutakuinkin yksinvaltaisesti johtama yhtye on tähän mennessä julkaissut 12 studioalbumia "Alice In Hell"in perään, on debyytti jäänyt jollain lailla "siksi" albumiksi, jolla yllätys suoritettiin täysin puskista, eikä sitä korttia ollut enää käytettävissä yhtä kokonaisvaltaisesti sen jälkeen.

Annihilatorin "Alison Hell" sijoittui sijalle 529.

528: APULANTA - Teit meistä kauniin

Vuonna 1998 julkaistu Apulannan neljäs albumi "Aivan kuin kaikki muutkin" oli otsikostaan huolimatta siinä määrin poikkeava, ettei biiseillä ollut nimiä lainkaan, vaan ne oli vain numeroitu yhdestä kymmeneen. Singleksi lohkotuilla kappaleilla katsottiin viisaimmaksi - aivan kuin kaikki muutkin - antaa lauluille nimikin, ja näinpä sellaisen sai sävelmä "Teit meistä kauniin". Biisistä tuli yksi Apulannan tunnetuimmista ja sisälsi takuuvarmaa teiniangstia, jossa jollain hetkellä on koko maailma käsissä ja melkeinpä heti seuraavassa onkin vastaavasti painamassa harteita. Oli tämä tunneskaalan vyörytys hieman liioiteltua tai ei, ainakin se oli tehokas. Singleä myytiin yli 30.000 kappaletta ja vielä siitäkin suurempi väkimäärä on päässyt laulamaan kertosäettä, kun biisi luonnollisesti myös liveohjelmistoon päätyi.

Apulannan "Teit meistä kauniin" sijoittui sijalle 528.

527: METALLICA - King Nothing

Vuoden 1996 odotetuimpia albumeja oli varmasti Metallican "Load", joka julkistui lähes viisi vuotta edeltävän ja valtaisaksi menestykseksi osoittautuneen "Metallica"-albumin jälkeen. Näköpiirissä ei siis suoranaisesti ollut paluuta 80-lukuisiin tunnelmiin, kun nahanluonti oli saatu näinkin suuressa mittakaavassa tehdyksi, vaikka tosin se ei välttämättä ollut "mustaa albumia" luotaessa se, mihin varsinaisesti oltiin tähdätty. "Load" ei ilmestyessään saanut jakamatonta suitsutusta osakseen, voittopuolisesti oltiin sitä mieltä, ettei tämä nyt ainakaan ollut kehitystä vuodesta -91. Jos vertailee "mustan albumin" ja "Load"in singlelohkaisuja keskenään, paljastuu totuus melko karuksi viimemainitun tappioksi. Viimeisenä, neljäntenä singlenä julkaistu "King Nothing" oli periaatteessa melko lailla samalla tavoin kuvioitu kuin jo hyvinkin tutuksi tullut "Enter Sandman", aina lopun "never-neverland"-viittausta myöten. Tekstipuoli kuulosti näennäisäreältä tökkimiseltä jonkun itseään maailman napana tai Euroopan omistajana itseään pitävän suuntaan, mutta kaikesta huolimatta, kyllähän Metallica sai biisiin sen riittävän ja tarvittavan imun, jolla kappale saadaan mieleen jäämään.

Metallican "King Nothing" sijoittui sijalle 527.

526: RED HOT CHILI PEPPERS - Otherside

Vuonna -91 julkaistu Red Hot Chili Peppersin albumi "Blood Sugar Sex Magik" oli USA:ssa valtaisa myyntimenestys, poikien lukuisia hittejä kuten armottomalla funk-potkulla toteutettu "Give It Away" tai toisenlaisempia tunnelmia edustanut soulhenkisempi pala "Under The Bridge". Läpimurron jälkeen alkoivatkin sitten kaikenlaiset hankaluudet, joita tavataan kutsua menestyksen varjopuoliksi. Kiinnitetäänhän niihin myös huomiota aivan eri lailla, kuin jos kyseessä olisi pienen piirin tuntema taiteilijaryhmä. Vuonna -99 julkaistulla albumilla "Californication" oli "vanha jengi koossa taas", tuloksena voittoisa myyntimenestys, levymyynnin ylitettyä platinarajan Yhdysvalloissa runsaan kuukauden kaupankäynnin jälkeen. Albumin kappaleista "Otherside" oli nimensä mukaisesti kuvaus tuonpuoleisesta, tässä tapauksessa siten, että tässä elämässä koetut epäoikeudenmukaisuudet ovat vietävissä myös tuon kaikista suurimman rajan taa, eli varsin inhimillinen ajattelutapa silloin, kun vääryyksien oionta ei vaikuta reaaliselta toteutumiselta tässä maailmassa. Biisinä "Otherside" kuuluu Red Hot Chili Peppersin melodisimpiin ja pohdiskelevimpiin, samalla tietysti myös tunnetuimpiin.


Red Hot Chili Peppersin "Otherside" sijoittui sijalle 526.

525: LED ZEPPELIN - Communication Breakdown

Syyskuussa 1968 rivinsä koonnut Led Zeppelin ei aikaillut studioon menon kanssa, kun jo seuraavan kuukauden aikana äänitettiin materiaalia ensialbumia varten - omalla kustannuksella, näinpä kappaleet oli jo etukäteen valmiiksi harjoiteltu kalliiden studiotuntien maksimaaliseksi hyödyntämiseksi. Biisivalikoimassa oli melko lailla perimää Jimmy Pagen Yardbirds-ajoilta, mutta mahtuipa mukaan jokunen ihan uusikin ratkaisu, kuten lyhyt mutta ytimekäs "Communication Breakdown", joka oli merkitty kolmikon "Bonham/Jones/Page"-nimiin. Varmasti myös Robert Plant olisi krediitteihin puumerkkinsä ansainnut, vaan kun sattui olemaan vielä edellisen sopimuksensa talutusnuorassa, ei ollut järkevää kohdentaa mahdollisia tuloja taholle, jolla olisi lopputuloksen kannalta ollut vain rahastusmahdollisuus. Sen sijaan Plant saa kuitenkin huutaa aivan sydämensä pohjasta saakka, kuinka keskusteluyhteyden katkeaminen johtaa hermoromahdukseen, jollaisen toki saattoi saada myös kappaletta kuuntelemalla, eipä vuonna 1969 oltu vielä kovin monessa yhteydessä näin estotonta revittelyä kuultu. Ja kuten myöhemmiltä ajoilta tiedetään, tämä oli yhtyeelle vasta alkua.

Led Zeppelinin "Communication Breakdown" sijoittui sijalle 525.

524: Sielun veljet - Peltirumpu

80-luvulla suomirockissa oli havaittavissa kenpäties ensi kertaa ns. muottiajattelusta luopuminen, siis ettei yhtyeellä läpimurtonsa jälkeen olisi oikein enää liikkumavaraa mihinkään muuhun suuntaan. Eppu Normaali kykeni kuitenkin onnistuneesti muuntumaan uuden aallon yhtyeestä omaksi, tunnistettavaksi rock-orkesteriksi ja Tuomari Nurmioltakin saattoi odottaa mitä hyvänsä, vaikka ensi-lp:nsä "Kohdusta hautaan" olikin ollut kallella kantrisävyihin. Radikaaleimmasta muutoksesta vastasi kuitenkin Ismo Alanko, joka hajotti Hassisen koneensa vuonna -82, ja perustamansa Sielun veljet otti varsin mittavasti etäisyyttä aiempiin tekemisiinsä. Uuden bändin ensimmäiset keikat saatiin varsin helposti buukattua Alangon vanhalla maineella, mutta olivat varsinaista shokkihoitoa sille yleisönosalle, joka oli kuvitellut Sielun veljien jatkavan Hassisen koneen perintöä. Levytyspuolella bändi väläytteli alkuun hyvin omintakeista vaihtoehtoa, sitä, ettei bändi levyttäisi lainkaan. Tämä ei sentään toteutunut, mutta ensimmäinen albumi, kolme vinyylipuoliskoa käsittänyt "Sielun veljet" oli livetallenne. Alkuaikojen spontaanius vaihtui vuonna -85 suunnitelmallisemmaksi, kun albumin "L'Amourha" tuottajaksi kutsuttiin T.T. Oksala, materiaalinkin osoittautuessa hieman helpommin seurattavaksi. Avauskappaleesta "Peltirumpu" tuli ensimmäinen Sielun veljien hitiksi luokiteltava kappale, koko albumin myydessä yli 40.000 yksikköä, ansaiten yhtyeelle kultalevyn.

Sielun veljien "Peltirumpu" sijoittui sijalle 524.

523: MISFITS - Die, Die My Darling

"Sopeutumattomat" oli varmasti hyvä nimenvalinta bändille, joka 70-luvun jälkipuoliskolla perustui Yhdysvalloissa silloisessa punk-hengessä, vaikkei aiheitaan ammentanutkaan yhteiskuntakritiikistä saati muista epäkohdista, The Misfitsin tarinoiden sijoituttua lähinnä kauhumaailmaan. Glenn Danzigin mukaan The Misfits-nimi oli napattu vuonna 1961 ensi-iltansa saaneesta elokuvasta, joka oli jäänyt Marilyn Monroen viimeiseksi näyttelijätyöksi. Koska The Misfits-musisointi ei juurikaan tehnyt vaikutusta olemassaoleviin levy-yhtiöihin, perusti Danzig oman, jonka nimeksi erinäisten vaiheiden jälkeen tuli "Plan 9", senkin 50-60-lukujen taitteesta poimien elokuvan "Plan 9 from Outer Space"-nimestä. Misfitsin levytetty tuotanto ei pahemmin ostajia kiinnostanut, eikä koko yhtyeestäkään sen kuusivuotisen uran aikana otsikoita revitty. Viimeiseksi jäänyt single "Die, Die My Darling" oli muutoinkin looginen päätös bändin siihenastiselle uralle, koskapa yhtye oli hajonnut jo puolta vuotta ennen levyn julkaisua. Näinpä vain sitten myöhemmmin kävi, että Metallica sisällytti Misfits-tuotantoa omana versiona ep:lleen "Garage Days Re-Revisited" vuonna -87, kappaleyhdistelmän "Last Caress/Green Hell" ollessa myös liveohjelmistossa, joten The Misfits-kiinnostus sai tästä aivan uutta kimmoketta yleisön keskuudessa. "Die, Die My Darling" päätyi sekin Metallican käsiteltäväksi vuonna -98 julkaistulle tuplalle "Garage Inc.", The Misfitsin alkuperäisen sijoituttua tässä yhteydessä sijalle 523.

522: FAITH NO MORE - The Gentle Art Of Making Enemies

Vuonna 1995 Faith No More julkaisi viidennen albuminsa "King For A Day...Fool For A Lifetime" jatkoksi kaikin puolin menestyneelle, kolmea vuotta aiemmin ilmestyneelle albumille "Angel Dust". Muutosta oli tapahtunut sen verran, että pitkäaikainen kitaristi Jim Martin oli jäänyt pois ja tilalle tullut vokalisti Mike Pattonin sivuprojektin, Mr. Bunglen Trey Spruance. Liekö järjestely vaikuttanut sitten siten, että biisissä "The Gentle Art Of Making Enemies" kuulostaisi olevan melko lailla Mr. Bungle-elementtejä, äkkivääriä ratkaisuja ja monen erityyppisen osan yhteen sulattamista. Hieman samalla reseptillä, millä vaikkapa System Of A Down tulisi myöhemmin menestymään. "King For A Day...Fool For A Lifetime" möi kuitenkin vaatimattomasti edeltäjäänsä nähden ja alkuun suunniteltu "The Gentle Art Of Making Enemies"in singlejulkaisu jäi toteutumatta, kun albumin aiempiakaan singlelohkaisuja ei juuri oltu noteerattu. Ehkäpä tämä biisi hieman liian "vaikea" olisi ollutkin, jos kohta kertosäehän tässä jää kyllä päähän soimaan.

Faith No Moren "The Gentle Art Of Making Enemies" sijoittui sijalle 522.

521: ANTHRAX - Madhouse

80-luvun puolivälissä ja jo hieman sitä ennenkin USA:sta oli ruvennut kuulumaan uudemmankuuloisia metallikuvioita, jotka eivät enää tyytyneet etenemään aiemmin toteutettujen mallien mukaan. Varsinaiseksi ideahautomoksi oli osoittautunut maan länsirannikko, mutta osattiin sitä New Yorkissakin. Ja koska metalliyhtyeellä tuli lähes säännönmukaisesti olla jokin keskivertoihmiselle luotaantyöntävä nimi, sopi siihen tarkoitukseen hyvin pernarutto eli Anthrax. Bändin ensilevy "Fistful Of Metal" oli ilmestynyt vuonna -84, mutta yhtyeen henkilöstöasioista huolehtinut kitaristi Scott Ian katsoi vokalisti Neil Turbinin määräilevän liikaa biisienteossa, poistaen laulajan yhtyeestä. Sama kohtalo koitui basisti Danny Lilkerille, yhtenä syynä jatkuva luistaminen treenikämpän vuokranmaksuvelvoitteista. Uudet miehet Joey Belladonna ja Frank Bello ottivat vastaavat tontit haltuunsa ja ensimmäiset tulokset kuultiin albumilla "Spreading The Disease". Biisit oli merkitty kollektiivisesti yhtyeen nimiin, lukuunottamatta kahta kappaletta, joilla kuului vielä riveistä poistettujen jäsenten ideoita. Samalla bändi sai tuekseen kohtuusuuren Island-levy-yhtiön, joka mahdollisti musiikkivideon teon kappaleesta "Madhouse". Näyttökerrat MTV:ssä jäivät kuitenkin vähäisiksi tai sijoittuivat ainakin myöhäisempiin ajankohtiin, kuvituksen kun saattoi käsittää ilkkumiseksi oikeassa elämässä mieleltään järkkyneille. Aivan täysin eri planeetalta ei Anthrax-metalli kuitenkaan ollut, "Madhousessa" kun voi kuulla havinoita vaikkapa Judas Priestistä, jonka vaikutusta tekemisiinsä Scott Ian ei pyrkinytkään kieltämään.

Anthraxin "Madhouse" sijoittui sijalle 521.

520: FOO FIGHTERS - Best Of You

Foo Fightersin menestyksekkään 90-luvun loppupuoliskon jälkeen bändin historiassa tapahtui pienimuotoinen notkahdus, johon osansa saattoi olla suorituspaineiden ja työuupumuksen yhdistelmällä. Lokakuussa 2002 julkaistu albumi "One By One" jäi keulamiehensä Dave Grohlin mukaan "levyksi, jota ruvettiin tekemään, ja siitä tuli levy, joka tuli tehdyksi", toisin sanoen ei tainnut olla itsekään kovin tyytyväinen aikaansaannokseen. Vuoden 2005 julkaisulla "In Your Honor" kohennettiinkin tasoa huomattavasti, kansio sisälsi kaksi noin 40:n minuutin mittaista cd:tä, vinyyliajan tupla-lp-formaattia jäljitellen, etenkin kun levyt oli jaoteltu "räväkämmäksi" ja "ei-niin-räväkäksi" kokonaisuuksiksi. Ykköslevyltä löytyneestä "Best Of You"- kappaleesta sukeutui melkoinen hitti, varsin positiivisella tekstillä höystettynä. Siinä kehotetaan etsimään parhaita puolia itsestään, vaikka elämä joskus vähän vaikealta tuntuisikin, joten ehkäpä biisi oli Grohlillekin jonkinlaista itseterapiaa. Mikään mahdottomuushan ei ole sekään, että biisi on saattanut pelastaa jonkun elämän, ja silloinhan ei kyse voi olla aivan turhasta teoksesta.

Foo Fightersin "Best Of You" sijoittui sijalle 520.

519: THERAPY? - Screamager

90-luvun alkupuoliskolla punk teki ryminällä paluutaan, tai ehkäpä paremminkin, sitä soittavat yhtyeet saivat jälleen enemmän huomiota osakseen. Suurimmat seurannat keskittyivät USA:laisten The Offspringin ja Green Dayn vuonna -94 julkaistuihin albumeihin, mutta tahollaan tuloaan oli tehnyt myös pohjoisirlantilainen Therapy?, jonka musisointi ei tosin välttämättä kuulostanut jenkkikollegoidensa vastaavalta. Pari pienmerkille tehtyä minialbumia olivat vakuuttaneet sen verran, että debyyttialbumin "Nurse"-tekoon päästiin isomman yhtiön suojissa. Lyhytlevyistä Therapy? ei kuitenkaan luopunut, ja tavallaan hyvä niin, koska bändin läpimurtokappale "Screamager" sisältyi vuonna -93 julkaistulle ep:lle "Shortsharpshock". Amerikanserkkujen kanssa biisillä oli yhtäläisyyttä riittävässä määrin ainakin teiniangstin muodossa, tai ylipäätään kapinoitiin sitä vastaan, että pitäisi yrittää olla maailman ihmeellisin ilmestys ulkonäköasioiden osalta. Harvoin tämäntyyppistä kannanottoa on paketoitu niinkin lyhyeen muottiin, kuin toteamukseen: "Tällä naamalla ei paljoa sydämiä särjetä, eikä monia ystäviä haalita. Sinun kauneutesi saa minut tuntemaan yksinäiseksi, vaan kun katson pintaasi syvemmälle, ei sielläkään ole ketään kotona".

Therapy?n "Screamager" sijoittui sijalle 519.

518: SENTENCED - Bleed

Kesällä 1996 Sentencedin tilanne oli lievääkin jyrkemmin kaoottinen, kun basisti/vokalisti Taneli Jarva ilmoitti sen suurempia selittelemättä jättävänsä yhtyeen, juuri kun jalkatyö yhtyeen tunnetuksi tekemisessä oli saatu alulle parin Euroopan kiertueen muodossa, osana isompaa pakettia, mutta kuitenkin. Koska studioaika uuden albumin äänityksiä varten oli jo varattu, jouduttiin suorittamaan pieniä luovia ratkaisuja, jollei peräti hätäratkaisuja. Laulupuoli oli nyt ainakin saatava haltuun, ja siihen toimeen pestattiin demotasolla askaroineen Breed-yhtyeen vokalisti Ville Laihiala, jolle ei kovin paljoa aikaa jäänyt sisäistyä Sentenced-materiaalin tulkitsemiseen. Näinpä vuoden 1996 albumilla "Down" oli paikka paikoin kuultavissa varman päälle kärisemistä ilman vielä sen karismaattisemmin äänenpainoin, mutta olosuhteet huomioiden suoritusta ei sinänsä käy moittiminen. "Bleed"-kappaleella kollegiaalista apua murinavokaalien muodossa toi kiertuekumppani Samaelin Vorph, joten kehityskaari death metallista sävykkäämpään oli tässä vaiheessa osin vielä oraallaan. Se oli kuitenkin jo tämän perusteella selvää, että melodioista ei enää tultaisi tinkimään.

Sentencedin "Bleed" sijoittui sijalle 518.

517: BLACK SABBATH - Children Of The Sea

Vuonna 1979 Black Sabbath oli tullut tiensä päähän, kun yhtyeen jäsenten rankka päihteiden ja huumeiden käyttö oli ruvennut vaikuttamaan aikaansaannoksiinsa. Vuoden 1978 albumin "Never Say Die" äänityksiin oli saatu kulumaan lähes puoli vuotta, sessioiden edettyä tahdissa "ei tästä nyt tänään mitään synny, kun ollaan niin sekaisin". Ja sama seuraavana päivänä. Ja seuraavana. Vaikka koko porukka myöhemmin on myöntänyt 70-luvun loppuvuosien olleen melko huuruisia, sovitettiin syntisäkin viitta vokalisti Ozzy Osbournelle, joka saamistaan potkuista katkeroitti mielensä vuosiksi eteenpäin. Vuonna 1978 myös Rainbow-yhtyeessä tapahtui, kun kitaristi Ritchie Blackmore oli päättänyt yhtyeensä osin neoklassisen linjan loppumisesta ja vaihtumisesta USA:n radioasemia liehittelevään perinteisempään rockiin, eli "miekkojen, noitien ja muiden taruhahmojen aika olisi ohi". Tämä ei sopinut vokalisti Ronnie James Diolle alkuunkaan, joten Dio ilmoitti ottavansa mieluummin lopputilin. Jälkeenpäin ajatellen mielenkiintoista oli se, että tuleva rouva Osbourne, tuossa vaiheessa vielä Sharon Arden, oli saattamassa yhteen Dioa ja Black Sabbathia. Yhteiset intressit löytyivät nopeasti, ja etenkin Tony Iommi oli hyvin mielissään uudesta laulajasta, mahdollistaen biisien teossa aivan uudenlaiset ulottuvuudet, joita ruvettiinkin heti hyödyntämään albumilla "Heaven And Hell". Esimerkiksi "Children Of The Sea"-kappale kyettiin käynnistämään rauhallisella introlla ja kasvattamaan siitä biisi omaan uljuuteensa. Muutenkin mystisiä aiheita levytyksillään suosineelle Black Sabbathille ei myöskään tuottanut minkäänlaista ongelmaa se, ettei Dio halunnut arkipäiväisistä ihmissuhdeasioista laulaa.

Black Sabbathin "Children Of The Sea" sijoittui sijalle 517.

516: AC/DC - Big Gun

Vuonna 1993 AC/DC:n diskografiassa ilmestyi melkoinen kummajainen, single, joka ei edeltänyt varsinaista albumia, eikä myöskään tullut sisältymään sellaiselle. "Big Gun" oli tilaustyö Arnold Schwarzeneggerin tähdittämään elokuvaan "Last Action Hero", toimien myös sen tunnussävelenä. Biisistä kuvattiin myös erillinen musiikkivideo, tukeutuen osin elokuvan varsinaisiin hahmoihin. Muissa suoranaisissa yhteyksissä biisiä ei sittemmin olla kuultukaan, kun AC/DC ei esimerkiksi koskaan ole "Big Gun"ia esittänyt livenä. Muutoinkin kappaleen riffi ja osin laulumelodiakin myötäilee The Beatlesin kesän 1966 ykköshittiä "Paperback Writer". AC/DC:n kannalta merkittävämpää taisi olla se, että tässä yhteydessä tuli tutustuneeksi tuottaja Rick Rubiniin, jonka kanssa äänitettiin vuonna -95 julkistunut albumi "Ballbreaker".

AC/DC:n "Big Gun" sijoittui sijalle 516.

515: KORN - Twisted Transistor

Korn-yhtyeen valtavirtasuosio huipentui vuoden 1999 albumiinsa "Issues", jonka jälkeen julkaistut kaksi albumia eivät enää niin suuria massoja sykähdyttäneet. Bändin vokalisti, aina sanavalmis Jonathan Davis syytti tästä internet-vuotoja, jotka olivat "pakottaneet" levyjen julkaisut jollain tapaa viimeistelemättöminä, yksityiskohtia kuitenkaan tarkemmin määrittelemättä. Lisää päänvaivaa aiheutti kitaristi Brian Welch, joka ei keksinyt huumeriippuvuuteensa enää muuta ratkaisua kuin pyytää Korkeimman johdatusta asiaan. Welchin mukaan Jumala näyttäytyikin hänelle ohjeistaen, kuinka huumeet jätetään elämästä. Tähän liittyi myös Kornista irrottautuminen, josta päätöksestä Davis sai melkoisen hepulikohtauksen, olihan Welch ollut yhtyeen perustajajäseniä. Vuoden 2005 albumilla "See You On The Other Side" toinen kitaristi James Munky Shaffer sai hoitaa tonttinsa yksin ja kerran kun saneeraamaan ryhdyttiin, käännyttiin tuotantoasioissa The Matrix-työryhmän ja Atticus Rossin puoleen. Jälki oli yhtyeen mielestä varmasti tyydyttävää, koskapa tuottajat mainittiin myös kappaleiden tekijäkrediiteissä. Avauskappaleessa "Twisted Transistor" Korn groovasi ankarammin kuin aikoihin ja siitä tulikin albumin yksi soitetuimmista kappaleista, ei ehkä vähiten siksi, että teksti kertoi radion hyvää aikaansaavasta vaikutuksesta. Jos maailma murjoo, eikä lohtua näy, älä anna periksi, musiikki parantaa olotilasi. Eri asia on tietenkin se, mitkä kanavat Kornin julistusta taajuudellaan soittavat.

Kornin "Twisted Transistor" sijoittui sijalle 515.

514: TYPE O NEGATIVE - Black No.1 (Little Miss Scare-All)

Vuonna 1993 Type O Negative sai runsaasti uusia ystäviä julkaistuaan albumin Bloody Kisses, Bändin vuonna 1990 julkaistu "Slow, Deep And Hard" oli monelle melko käsittämätön kokonaisuus, eikä treenikämpällä äänitetty "live"albumi "Origin Of The Feces" ollut sen helppotajuisempi. Varsinkin, kun levyn ensipainoksen kanteen oli kuvattuna ja suurennettuna johtohahmonsa, basistilaulaja Peter Steelen peräaukko. "Bloody Kisses"-albumin kannessa nähtiin puolestaan kahden naisen nautintoa kuvaavat kasvot ja itse levyn sisältökin oli aiempia jäsennellympi. Vaikka Type O Negativen selkeämpi linjaus saikin nopeasti leimauksen goottimetalliksi, oli tämä täysin tarpeetonta, koskapa bändi ei kuulostanut miltään muulta kuin itseltään. Tahallisen hämäräksi jätettiin sekin, oliko kappale "Black No.1 (Little Miss Scare-All) oodi kauhukulttuurille vaiko lievästi ilkikurinen kliseiden niputus muunmuassa Halloween- ja Nosferatu-käsitteitä hyödyntäen. "Bloody Kisses"-albumilla teokselle kertyi mittaa noin 11 minuuttia, siinä missä singleytettynä ja videoituna kappale puristettiin alle viisiminuuttiseksi.

Type O Negativen "Black No.1 (Little Miss Scare-All)" sijoittui sijalle 514.

513: IMPALED NAZARENE - Total War - Winter War

Vuonna 1990 ensialbuminsa julkaissut Impaled Nazarene on alusta saakka hämmentänyt yleisöä, lähinnä sitä, joka ylipäätään on ulosantiin perehtynyt. Aina ei ole ollut täysin selvää, onko yhtyeellä jokin suurempikin missio toteutettavanaan, vai vaihteleeko se tilanteen mukaan. Yhtyeen nokka- ja puhemies Sluti666 on haastatteluissa välillä osoittautunut kuin venkoilevaksi veteraanipoliitikoksi, siinä mielessä silti harmittomaksi, ettei ole kansakunnan kaapin päällä vaan visusti sen alla. Ja jos runsaasti kansainvälistäkin huomiota ynnä vastareaktioita keränneen Impaled Nazarenen kanssa ryhdyttäisiin pelaamaan korttia, pakassa tuskin olisi muita kuin natsikortteja. Vuoden 1994 "Suomi Finland Perkele"-albumin "Total War - Winter War"-kappaleen käsitettiin kirjaimellisimmillaan olleen jollain lailla revanssihenkeä uhkuva julistus, mutta samalla historiallisiin tapahtumiin viittaavaa yliammuttua uhoamista, jolle ei suoranaisesti enää 90-luvun alkupuolella ollut käytännön pohjaa.

Impaled Nazarenen "Total War - Winter War" sijoittui sijalle 513.

512: U2 - One

90-luvun alussa U2 oli jo yksi maailman suurimmista rock-yhtyeistä. Perinteisten rock-kliseiden kanssa bändillä ei ollut kuitenkaan mitään tekemistä. Mielikuvaksi muodostui osapuilleen se, että pieniä ihmisiä tässä ollaan, vaikka bändi sinällään suuri onkin. 80-90-lukujen taitteen jälkeen U2 ryhtyi äänittämään uutta albumia Berliinissä, jossa oli juuri tapahtunut melkoinen mullistus, kun kahta erillistä Saksaa jakanut muuri oli konkreettisesti murtunut. Yhtye itsekin oli halunnut hakeutua normaalikuvioista poikkeaviin ympyröihin, kun "kotikulmilla työskentelyssä oli aina olemassa laiskiintumisen vaara".Ympäristö olikin siinä määrin virikkeellinen, että U2 ajautui sisäisiin ristiriitoihin siitä, mihin suuntaan musiikillisesti jatkaa. Bändi kun ei oikein ollut tottunut siihen, että nyt heiltä ihan oikeasti odotetaan uutta albumia, jonka pitäisi tietenkin olla niin täydellinen kuin kuvitella voi. Kuvaannollinen jää saatiin murtumaan, kun kitaristi The Edge sommitteli kuvion, johon vokalisti Bono puolestaan kertoi saaneensa tekstin "kuin taivaasta suoraan syliin". "One"-laulussa kuvailtiin niin bändin sisäisiä, rakoilevia tunnelmia kuin Saksan jälleenyhdistymistä, ynnä etäisesti myös 60-lukuista hippiaatetta. Toki biisiä voi lähestyä ihan perinteisenä rakkauslaulunakin, ja joka tapauksessa se kuuluu yhtyeen muistettavimpiin levytyksiin.

U2:n "One" sijoittui sijalle 512.

511: IGGY POP - The Passenger

70-luvun puolivälissä Iggy Popin huumeriippuvuuden aste oli jo todella voimakas ja mies päätti kirjautua vieroituslaitokseen. Hoitojakson aikana brittiläinen ystävänsä, David Bowie kävi usein tervehtimässä taiteilijaa, kutsuen Popin mukaansa vuoden -76 "Station To Station"-kiertueelle. Elämä tien päällä ei välttämättä ole se ympäristö, jossa kuivilla pysyttely parhaiten onnistuisi, ja näinpä turneen päätyttyä molemmat kumppanukset katsoivat parhaaksi muuttaa joksikin aikaa silloiseen Länsi-Berliiniin, pois tutuista kuviosta keskittymään ennemmin musiikin luomiseen. Bowie-levytysten ohella yhteistyössä syntyi myös kaksi albumillista Iggy Pop-tuotantoa, näistä jälkimmäisen, "Lust For Life"n sisältäessä kappaleen "The Passenger". Työryhmään kuului tässä vaiheessa kolmaskin jäsen, Bowien kiertuekitaristi Ricky Gardiner, joka loihti "The Passenger"iin sen vangitsevan kitarakuvion. Laulun "matkustaja" näkee kuljetusvälineen ikkunasta muunmuassa taivaan, tähdet ja nukkuvan kaupungin, todeten sen kaiken kuuluvan sinulle ja minulle. Paperilla kenties ääliöromantiikalta vaikuttava teksti, mutta Popin tulkitsemana tunnelma saa tietysti omankaltaistaan ulottuvuutta.

Iggy Popin "The Passenger" sijoittui sijalle 511.

510: KYLÄHULLUT - Lisää persettä rättipäille

Vesku Jokisen, Alexi Laihon ja Tonmi Lillmanin muodostama Kylähullut sai vuonna 2007 aikaan pienimuotoista keskustelua julkaistuaan ep:n "Lisää persettä rättipäille", jonka nimikappaleen otsikkoa vähemmistövaltuutettu Mikko Puumalainen piti paheksuttavana ja itse kappaleen tekstiä ennakkoasenteita alleviivaavana, huonoa makua osoittavana yleistyksenä. Kokoonpano itse ilmoitti vastineenaan, ettei kappaletta tulisi ottaa kirjaimellisen vakavasti, tarkoituksena ei myöskään ollut suoranaisesti esittää minkäänlaisia kaikenkattavia ratkaisumalleja suuntaan tai toiseen. Jokisen johtama Klamydia-yhtye oli jo aiemminkin ehtinyt leikitellä ties kuinka monien kansallisten, yleistyksiin perustuvien kuvitelmien parissa, tämän kappaleen ehkä kuitenkin viitatessa uskonasioihin ns. harmaalta vyöhykkeeltä, keskeisimpänä toteamuksenaan silti se, että se aika mikä menee seksin harjoittamiseen, on poissa kumouksellisista aktiviteeteista.

Kylähullujen "Lisää persettä rättipäille" sijoittui sijalle 510.

509: TURISAS - To Holmgard And Beyond

Hämeenlinnassa perustunut Turisas on siitä merkillinen yhtye, että keikkaa riittää ulkomailla siihen malliin, ettei bändiä kovin usein kotimaassaan livenä nähdä. Omanlaistaan eksotiikkaahan Turisaksessa tietysti on, mutta toisaalta samantien tunnistettavien kappaleiden lukumäärä on varsin vähäinen, jollei kuulu yhtyeen aivan innokkaimpiin seuraajiin. Vuonna 2007 ilmestyneeltä albumilta "The Varangian Way" lohkottu single "To Holmgard And Beyond" lienee yksittäisistä kappaleistaan tunnetuin, avaten yli vuosituhannen taakse sijoittuvan teema-albumin tarinan, jolla lähdetään matkaamaan niinkutsuttua viikinkien idäntietä nykyisen Venäjän alueelle vesistöjä pitkin. Kappale kuulostaisi tässä varmaan vaikuttavammalta, mikäli tähän olisi oheistaa Turisaksen visuaalinen ilme kasvomaaleineen ja turkiksineen, mutta kyllähän suunta tehdään selväksi kertosäkeen siinä nostatuksessa, jonne matkatessa taaksepäin ei katsota.

Turisaksen "To Holmgard And Beyond" sijoittui sijalle 509.

508: BILLY TALENT - Fallen Leaves

Kanadalaisen Billy Talentin kappale "Fallen Leaves" oli varsin koruton kertomus
bändin kokemuksista ollessaan äänittämässä ensialbumiaan maan länsirannikolla
Vancouverissa, jossa jäsenistö ei voinut välttää näkemästä kaupungin kodittomien
suurta lukumäärää, näistä vieläpä suuren osan oltua erittäin voimakkaassa huumekoukussa, tähän tekstissäkin viitaten, "vielä yhdet, vannon sen jäävän viimeiseksi". Maan pikkukaupungeissa kun työllisyystilanne ei ollut kovin kaksinen, oli lähdettävä etsimään onnea suurkaupungista - sitä koskaan löytämättä - sen sijaan Vancouverin ytimessä sijaitsevasta Pigeon Parkista tuli taivasalla sijainnut oleskelutila muiden vastaavien "pudonneiden lehtien" kanssa, tarkoittamatta näillä välttämättä marihuanakasvustoa vaan Kanadan symbolia vaahteranlehteä, joita sitten yksitellen putoaa kansalaistensa muodossa kaduille. Billy Talentin äärimmäisen tarttuva "Fallen Leaves" ilmestyi toisella albumillaan vuonna 2006, sijoittuen tässä yhteydessä sijalle 508.

507: WHITESNAKE - Don't Break My Heart Again

80-luvun alkuisen brittimetallin uuden aallon nousun yksi iäkkäämmistä hyötyjistä oli David Coverdale, jos kohta hänkin iältään tuolloin vielä alle kolmekymppinen. Se varsinainen uusi aalto oli kuitenkin halunnut hukuttaa kaikenlaiset dinosaurukset ja lohikäärmeet historiaan, mutta voittajien joukkoon jäikin valkokäärme, Whitesnaken jatkaessa edelleenkin uraansa. Kaikkien rakkauselämässään kovia kokeneiden miesten tulkin ura kääntyi nousuun vuonna 1980 albumilla "Ready an' Willing", josta oli hyvää jatkaa "an'" linjalla vuonna -81 albumiin "Come an' Get It", paraatikappaleenaan melankolinen "Don't Break My Heart Again". Siinä Coverdale oman lausuntonsa mukaan purki tuntojaan ensimmäisestä avioliitostaan, jossa ei loppuvaiheissa ollut enää muuta kuin tyhjyyttä tarjolla, silti, jokainen tie irtiottoon tuntui palauttavan vain lähtöruutuun. Kokemuksena varmasti henkilökohtainen, samalla kuitenkin myös niin yleinen.

Whitesnaken "Don't Break My Heart Again" sijoittui sijalle 507.

506: APULANTA - Anna mulle piiskaa

Vuonna 1996 Apulanta ilmaisi halukkuutensa fyysisen kivun kokemiseen julkaisemalla singlen ”Anna mulle piiskaa”. Tai sitten oli tehty jotakin väärin ja se koettiin rangaistavaksi tavalla, jolla lapsia joskus koulutettiin ja huomioimaan mahdolliset erheet vastaisuudessa. Kappaleen teksti ei suoranaisesti ole mitään syvällistä lyriikkaa, vaan koko biisin pihvi oli paistettu kertosäkeeseen, höystettynä muutamalla kielteisellä kielikuvalla, kuinka maailma murjoo eikä silitä päätä ainakaan juuri tässä kappaleessa. Siitä tuli kuitenkin yksi 90-lukuisista suomirockin klassikoista, ja Apulannasta yksi kiireisimmistä yhtyeistä vuodeksi 1997, jolloin ”Anna mulle piiskaa” sisältyi kolmannelle albumilleen ”Kolme”. Se nousi suoraan Suomen albumilistan sijalle 1., ensimmäisenä Apulanta-kiinnityksenä näihin korkeuksiin, ja kuten yhtye itse myöhemmin on todennut, siihen loppui myös musiikin harrastaminen. Tässä vaiheessa se rupesi olemaan täyttä työtä.

Apulannan ”Anna mulle piiskaa” sijoittui sijalle 506.

505: THE DOORS - Break On Through (To The Other Side)

60-luvun alkupuolella Kalifornia tunnettiin lähinnä surf-musiikista, keihäänkärkenään The Beach Boys. Vuosikymmenen puolivälin jälkeen rupesivat kuitenkin uudenlaiset musiikilliset tuulet puhaltelemaan San Franciscosta ja Los Angelesista käsin. Viimemainitussa kaupungissa The Doors oli keikkaillut jo hyvän aikaa ennen tammikuussa -67 julkistunutta debyytti-LP:tään "The Doors", joka oli samalla uusia uria aukova, kuin myös eräällä tavalla paluuta menneeseen. Tämä ilmeni lähinnä siinä, että Doors-musiikissa ei kuultu minkäänlaisia lauluharmonioita, vaan vokaaliosuuksista vastasi yksin Jim Morrison. Jo alusta pitäen oli selvää, että Morrisonin laulu ja Doorsin soundi olivat jotain ainutlaatuista, mutta niinpä oli noihin aikoihin monilla muillakin. Näistä poiketen Doorsissa korostui kuitenkin avoin seksuaalisuus ja kapinallisuus, eli juuri ne elementit, joista vanhemmat perillisiään viisaasti yrittivät varoittaa. Avauskappale "Break On Through" (To The Other Side) oli silkkaa kehotusta rajojen rikkomiseen, jossa lisäksi oli peittelemätöntä seksiaktin kuvausta naispuolisen kumppanin kokemana. Vuonna 1967 ei tällaisia purkauksia oltu vielä järin usein totuttu äänilevyiltä kuulemaan, joten murrosvaiheessa oltiin siltäkin osin.

The Doorsin "Break On Through" (To The Other Side) sijoittui sijalle 505.

504: NIRVANA - Heart-shaped Box

Ei ollut Nirvanallakaan helppoa lähteä tekemään seuraajaa läpilyöntialbumilleen "Nevermind", joka vuoden 1991 julkaisunsa jälkeen oltiin ehditty jo kohottaa yhdeksi tärkeimmistä albumeista vuosikymmeneen ja millä kaikilla ylistyssanoilla levyä nyt vain pystyttiinkään kuvaamaan - ei tosin syyttä. Bändin mielestä menestys oikeutti jatkoa suunniteltaessa suurempiin taiteellisiin vapauksiin, kun taas levy-yhtiössä oltaisiin mieluusti nähty ja ennen kaikkea kuultu jatkumoa suunnilleen kaikki yllättäneelle menestyslevylle. Nirvana vetäytyi helmikuussa 1993 studioon pariksi viikoksi, ja työskentelyn tehokkuuden takasi se, että Minnesotan osavaltiossa sijainneen äänittämön lähistöllä ei ollut muutakaan tekemistä, ja jos olisi ollutkin, umpihanki esti spontaanit irtiotot. Tuottajaksi palkattu Steve Albini oli räminäosaston miehiä, päättäen alkajaisiksi, että nytpä ei tehdäkään mitään puhtoiseksi kompressoituja silosointuja vaan tallennetaan säröt siten kuinka ne vahvistettuina kaiuttimista kuuluvat. Levy-yhtiön saadessa tallenteet kuultavakseen, ensireaktiona oli, voikohan tällaista räminää edes ajatella julkaistavaksi. Monia radioasemia soundi tuskin olisi miellyttänyt, vaikka asialla oli yksi Yhdysvaltain kuumimmista nimistä sillä hetkellä. Kompromissina R.E.M.-yhtyeen levyjä tuottanut Scott Litt pestattiin tekemään pieniä muutoksia albumille noin yleisesti ja miksaamaan kokonaan uusiksi pari singleksi kaavailtua kappaletta, toisena näistä "Heart-shaped Box". Tekstille on tarjottu selitystä Kurt Cobainin ja Courtney Loven suhteesta, ujuttamalla mukaan molempien horoskooppimerkit, viimemainitun myöhemmin väitettyä laulun kertovan omasta naisellisesta ns. yksityisalueestaan. Toisaalta Cobain ilmoittaa biisissä kaipaavansa takaisin äitinsä napanuoraa, kiivetäkseen takaisin kohtuun ja syntyäkseen uudelleen, joten ehkäpä Cobainin ja Loven suhteessa kaikki palikat eivät olleet aivan kohdallaan. Eipä käy kuitenkaan kieltäminen sitä, että sävelmänä teos jäi Nirvanan jäämistön yhdeksi positiivisimman kuuloiseksi lähes duurissa kuljetetuksi kappaleeksi.

Nirvanan "Heart-shaped Box" sijoittui sijalle 504.

503: BLACKFOOT - Teenage Idol

70-luvun loppupuolella southern rockillaan tunnetuksi tullut Blackfoot suoritti melkoisen muodonmuutoksen vuoden -83 albumillaan "Siogo", joka kuulosti ennemminkin hard rockilta. Tokihan näitä elementtejä oli Blackfootin musiikissa kuultu aiemminkin, mutta nyt korostetummin, lähinnä levy-yhtiönsä painostuksesta. Etelävaltioleimalla kun oli melkoinen "aijämusiikin" maine, ja kun 80-luvun alussa musiikkivideoilla rupesi olemaan merkitystä mielikuvien muokkaajina, kannatti musisointiakin ruuvata valtavirran suuntaan laajemman yleisön toivossa, pohdittiin Blackfootin tulevaisuutta kaupalliselta kannalta. Bändiin liittyi samalla kosketinsoittajaksi melko lailla eri maailmasta kotoisin ollut entinen Uriah Heep-mies Ken Hensley, ja vaikkei nimeään näykään kappaleen "Teenage Idol" tekijäkrediiteissä, kuulostaa melodia hyvin pitkälti kädenjäljeltään verraten aikaisempiin saavutuksiinsa ex-yhtyeessään. Tiedä sitten oliko hinku teinitähdeksi jonkinlaista ironiaa levy-yhtiön kaavailujen suuntaan, lopputuloksena oli kuitenkin päinvastoin suosion lasku vanhan fanikunnan vierastettua tällaista muodonmuutosta. Silti, Blackfootin "Teenage Idol"ista tuli yksi tunnetuimmista kappaleistaan, sijoittuen tässä yhteydessä sijalle 503.

501: OZZY OSBOURNE - No More Tears

Vuonna 1991 Ozzy Osbourne julkaisi kuudennen sooloalbuminsa "No More Tears", ollen varsin vaihteleva kokonaisuus, ja tässä tapauksessa ainoastaan myönteisessä mielessä. Ozzy oli ilmeisesti oivaltanut, ettei hänen aina vain tarvinnut olla se rockin villimies ja huru-ukko samassa persoonassa, vaan voisihan sitä kai tulla käsitetyksi jollain lailla edes joskus vakavasti otettavana musiikintekijänä. Maineestaan ja menneisyydestään Ozzy ei toki sinänsä voinut irtiottoa tehdä, ja sitä sopivasti hyödyntämällä biiseihin oli saatavissa omanlaistaan syvyyttä. "No More Tears" oli sikälikin poikkeuksellinen kokonaisuus, kun mies ilmoitti tämän olleen uransa aivan ensimmäisen albumin aivan selvin päin tehtynä. Nimikappaleessa "No More Tears" taiteillaan rullaavan rock-kappaleen ja kelmeyden välimaastossa, jälkimmäisestä tunnelmasta vastaa lähinnä laulun teksti, jossa seurataan sarjamurhaajan otteita niin ulkopuolisin silmin kuin itsensä puskapäivystäjän näkökulmasta. USA:ssa albumi möi platinaa vain kolmessa kuukaudessa, joten kiinnostus pimeyden prinssiä kohtaan oli Yhdysvalloissa jo hyvinkin vakaata luokkaa, monessakin mielessä.

Ozzy Osbournen "No More Tears" sijoittui sijalle 501.

500: THE 69 EYES - Never Say Die

Kevättalvella 2007 The 69 Eyes julkaisi kahdeksannen albuminsa "Angels", jo aiemmin suunnitellusti jatkumona edelliselle "Devils"-albumilleen. Bändin "goth 'n' roll"iksikin nimetty musisointi oli tässä vaiheessa Suomessa jo tuttua lukuisin jalometallilevyin palkittuina. The 69 Eyes oli jo tähän mennessä näkyvästi hyödyntänyt erilaisia kauhuelementtejä vampyyreineen ja luurankosymboleineen, toisaalta yhtye oli kuitenkin vaikuttanut yhtä pelottavalta kuin yksittäinen musta kissa, joka oli päättänyt ylittää kadun siltä kohdalta, jolla ei ole suojatietä, muttei mitään muutakaan liikennettä.
The 69 Eyesin soitannollisesta materiaalista löytyy kuitenkin tartuntapintaa, ja vaikkei niistä välttämättä mitään koko kansan lauluja ole syntynytkään, on bändistä muotoutunut kuitenkin omankaltaisensa tavaramerkki, albumin "Angels" ilmestyessä jopa Helsingin sisäisen bussilinjan 69 kylkimainontaa myöten. "Never Say Die"-kappaleen tekstissä mennään kahden kesken rohkaisevasti, hieman jopa uhoavasti, lopuksi kuitenkin yksin omaa kohtaloaan surevaksi, sydämen jäätyä vaille kaivattua vastakaikua.

The 69 Eyesin "Never Say Die" sijoittui sijalle 500.

499: PAPA ROACH - Last Resort

90-luvun jälkipuoliskolla Papa Roachin musisointi ei ollut vakuuttanut suurempia levy-yhtiöitä, näinpä oli perustettava itse piensellainen, ja julkaistava vuonna -97 debyyttialbumi "Old Friends From Young Years" sen kautta, tärkeimmän myyntikanavan ollessa keikkojen oheistavaratiskeillä. Ensialbumin jälkeen Papa Roach julkaisi vielä pari EP:tä, ja niiden oltua omakustannepohjalta sangen myyviä, lähestyi suuri Warner Music Group yhtyettä, kustantaen uuden demon äänityksen. Se ei kuitenkaan vakuuttanut yhtiötä sopimuksen solmimiseen saakka, vaikka demolla oli muunmuassa biisi "Last Resort".
Näytteen tultua hylätyksi, innostui DreamWorks-yhtiö Papa Roachista. Tämän firman yhtenä omistajana oli monet bändit ja artistit aiemmin löytänyt David Geffen, joka tuolloin 56-vuotiaana vainusi yhtyeessä sitä kuuluisaa potentiaalia. Papa Roachin toinen täyspitkä "Infest" ilmestyi keväällä 2000, sieltä ensimmäiseksi singleksi lohkottiin edellämainittu "Last Resort". Ehkäpä se tosiaan oli hieman liian ankaraa tavaraa isolle levy-yhtiölle, kun pääosan kappaleesta täyttää pohdinta tekisikö itsemurhan vai ei, tuntuu vain niin vaikealta jatkaa tästä, kun joka suunnassa odottaa umpikuja. Biisistä tuli kuitenkin yksi Papa Roachin tavaramerkeistä, ja onneksi ainakin toistaiseksi vastauksena kappaleessa heitettyyn kysymykseen on ollut "ei".

Papa Roachin "Last Resort" sijoittui sijalle 499.

498: LED ZEPPELIN - Good Times Bad Times

Elämään mahtuu niin hyviä kuin huonoja aikoja, mutta Led Zeppelinillä ei ehtinyt vuonna 1968 olla juuri minkäänlaisia yhteisaikoja kuin kuukauden verran ennen ensialbuminsa äänitysten aloittamista. Levystä tuli kuitenkin samantien hämmästyttävän valmiinkuuloinen, avauskappaleen "Good Times Bad Times" johdatellessa Led Zeppelinin raskaammanpuoleiseen musiikilliseen maailmankuvaan. Luulot otetaan oikeastaan heti pois jo kappaleen A-osassa John Bonhamin mielikuvituksellisella rumputyöskentelyllä, siihen saakka kohtalaisen tuntemattoman Robert Plantin antaessa omaa näytettään äänijänteittensä kestävyydestä ynnä rekisterin laajuudesta. Jimmy Pagen kitarasoolo ei kestä kuin noin 20 sekuntia, mutta asiaa siinä on enemmän kuin monella 20 vuodessa, unohtamatta ehkäpä yllättäen kappaleen riffeistä pääosin vastannutta John Paul Jonesia.

Led Zeppelinin "Good Times Bad Times" sijoittui sijalle 498.

497: YNGWIE J. MALMSTEEN - You Don't Remember, I'll Never Forget

Vuonna 1981 levytuottaja Mike Varney oli saanut kuultavakseen ruotsalaisen, mystisellä Powerhouse-nimellä varustetun demon kiinnostuen nauhalla soittaneen kitaristin kyvyistä. Täksi paljastui äänityshetkellä vain 16-vuotias Yngwie Malmsteen, joka sai kutsun Yhdysvaltoihin mahdollisen instrumentaalisooloalbumin äänittämistä varten, näihinhän Varney oli jo ehtinyt erikoistua perustamansa Shrapnel-yhtiön julkaisujen muodossa. Malmsteenille järjestely sopi vallan erinomaisesti, Ruotsin silloisessa ummehtuneessa musiikillisessa ilmapiirissä kun ei tuntunut olevan sijaa etenemiselle. Raskasta rockia ja metallia kyllä seurattiin, mutta tämä ei välttämättä koskenut paikallisia yhtyeitä. Aluksi Malmsteen sijoitettiin USA:ssa yhtyeeseen Steeler, ja hieman myöhemmin entisen Rainbow-vokalistin Graham Bonnetin aisapariksi Alcatrazz-nimiseen orkesteriin, jossa Malmsteen pääsi esittelemään jo tuolloin ällistyttäviä kykyjään laajemmalle yleisölle. Vuonna 1986 Yngwiellä oli jo oma yhtye, Rising Force, jos kohta kolmas oma albuminsa "Trilogy" julkaistiin vain Yngwie J. Malmsteen-nimellä. "You Don't Remember, I'll Never Forget"-biisistä tehdyllä videolla Malmsteen esittelee kitara-akrobatiaa muutoinkin kuin pelkästään soittamalla, heiluttaen instrumenttiaan ties minkälaisissa solmuissa, itse kappaletta voidaan puolestaan pitää neoklassisen metallin yhtenä kulmakivenä, josta ruvettiin myöhemmin mallia ottamaan muidenkin toimesta.

Yngwie J. Malmsteenin "You Don't Remember, I'll Never Forget" sijoittui sijalle 497.

496: MUSE - Hysteria

2000-lukuisten bändien suurimmaksi ongelmaksi on usein luonnehdittu sitä, että levytettyä rockmusiikkia on jo 50-luvulta lähtien ja kaikki mahdollinen suunnilleen jo keksitty ja käytetty, joten väistämättömänä seuraamuksena on vertailukohtien lukuisuus. Puhumattakaan siitä, ettei enää aikoihin ole ollut mitään yhtenäistä rock-seurantaa, joten lähes ainoaksi tavaksi laajemman kosketuspinnan saavuttamiseksi on oma tekemisen meininki. Onnistuneimmasta päästä tässä valossa on brittiyhtye Muse, jonka seuranta on alati kasvanut. Kolmannen albuminsa "Absolution" ilmestyttyä syyskuussa 2003, oli kotimaa Britannia jo polvillaan, edellisen "Origin Of Symmetry"n tultua palkituksi jo platinalevyllä. "Absolution"ista Muse sai puolestaan ensimmäisen ykkösalbuminsa brittilistalla. Singlenä julkaistu tyrmäävän bassokuvion omaava "Hysteria" oli biisin nimenä periaatteessa jo Def Leppardin käyttämä, ja kun kappaleen kertosäe on iskeytynyt tajuntaan, saattaa muistella, että johan tällaisia Queen julkaisi jo aikoinaan. Mutta miksipä antaisi moisten asioiden vaivata, Muse oli tässä ja nyt, tehden vuosikymmenen takaiseen maailmaan tuoreenkuuloista musiikkia, aivan kuten muutkin vastaavat yhtyeet, jotka kukin aikoinaan olivat olleet läpi murtautumassa.

Musen "Hysteria" sijoittui sijalle 496.

495: BLACK LABEL SOCIETY - Parade Of The Dead

Jos metroseksuaalille pitäisi hakea mahdollisimman täydellistä vastakohtaa, ensimmäisten joukossa mieleen tulisi Zakk Wylde. Mies toteuttaa esiintymisessään ja musiikissaan sitä linjaa, jonka juuret ovat jo 60-luvun loppupuolella, toisin sanoen tukka ja parta saa kasvaa, ja rockin kuuluu olla raakaa ja siloittelematonta, toki paikoitellen myös herkemmät kuviot sallien. Wylden yhtye Black Label Society on hieman enemmänkin kuin yhtye, muodostaen tiiviin yhteisön faniensa kanssa, aina moottoripyöräkerhotyylisen tunnuksen nahkaliiveissä käyttöä myöten. "Yhdistyksellä" on myös omat sääntönsä, joihin kuuluu muunmuassa "valitusosaston" kiinniolo ja elämän eläminen täysillä, oluen toimiessa janonsammuttajana. Viimemainitusta Wylde on itse tosin joutunut tinkimään, kun mies muutama vuosi sitten joutui verenohennuslääkekuurille, eikä siihenastista 24:n oluttölkin päiväannosta suositeltu enää nautittavaksi. Mitenkään tämä ei silti kuulu vaikuttaneen kolmisen vuotta sitten ilmestyneeseen Black Label Society-albumiin "Order of The Black", meno ainakin on yhtä armotonta kuin aiemmin. Biisissä "Parade Of The Dead" ei kuolleita kohtia ole kuin kappaleen nimessä, tuoden mieleen hieman aikaisempia työnäytteitään Ozzy Osbournen kanssa. Tekstipuolella käynnistetään heti aluksi vallankumous kehottaen murskaamaan vanhat pyhät lait, joita noudattamalla ei elämä ole muuta kuin tasapaksua tarpomista kohti kuolemaa, eikä tämä ole välttämättä se elämän tarkoitus, joka etsinnässä aina on.

Black Label Societyn "Parade Of The Dead" sijoittui sijalle 495.

494: RUSH - YYZ

Yksi rockmaailman tunnetuimmista instrumentaalikappaleista lienee Rushin "YYZ", joka ilmestyi vuonna 1981 albumillaan "Moving Pictures". Kappaleen kirjainyhdistelmä on kunnianosoitus kotikaupungilleen Torontolle, jonka kansainvälisen lentokentän kansainvälinen koodi on juuri tuo nimeltä mainittu kirjainyhdistelmä. Neil Peartin mukaan sävelmä sai nimensä siitä hyvänolontunteesta, jonka kokee aina siinä vaiheessa, kun matkalaukun kahvaan kiinnitetään Torontoa merkitsevä tarratunniste. Lähes 40 toimintavuotensa aikana Rush on ollut kentällä melkoinen kummajainen, pyörittämättä koskaan mitään kliseitä tai olematta mitenkään erityisen trendikäs. Jo alusta saakka bändin kappaleita saatettiin pitää liian pitkinä ja koukeroisina, sanoitusten ollessa jossain omituisissa sfääreissä leijuvaa scifiä, ja jollei mistään muusta motkotettavaa löytynyt, niin viimeistään Geddy Leen varsin viiltävästä lauluäänestä, jota muuan kriitikko luonnehti "kuin hamsteriksi tehosekoittimessa". Rush-maailmaan vihkiytyneet ovat puolestaan pitäneet yhtyettä hämmästyttävän musikaalisena yksikkönä, joka jaksaa aina yllättää levystä toiseen.

Rushin "YYZ" sijoittui sijalle 494.

493: SATYRICON - Mother North

Vuonna 1997 julkaistu Satyriconin kolmas albumi "Nemesis Divina" on jäänyt oman alansa klassikkolevyksi, vaikka suurin osa kuuntelijoista oletettavasti vierastaa tämäntyylistä esitystapaa, black metal-tyylistä ilmaisua siis. Satyriconin musisointi oli tässä vaiheessa tosin jalostunut jo "pimeän keskiaikaiseksi" metalliksi, toisin sanoen tekstien pääosissa eivät välttämättä olleet raamatulliset symbolit, vaan ne olosuhteet, joissa karussa pohjoisessa elettiin vuosisatoja sitten. "Mother North" oli oodi Äiti maalle, tarkennettuna tässä Pohjolaksi. Äärettömän rivakalla tahdilla etenevä kappale kelmeän melodisella kitarakuvioinnilla varustettuna yhdisti myös varsin erikuuloiset vokaaliosuudet keskenään, kun Satyrin raakkumista taustoitti pienimuotoiselta mieskuorolta kuulostanut järjestely.

Satyriconin "Mother North" sijoittui sijalle 493.

492: AC/DC - Moneytalks

80-luvun alussa AC/DC oli yksi maailman suosituimmista rock-yhtyeistä, mutta bändin luovuttua ulkopuolisen tuottajan käytöstä sinänsä laadukas vuoden 1983 albumi "Flick Of The Switch" ei enää ollut kahden aiemman albumin kaltainen myyntimenestys suosion ruvetessa samalla kääntymään laskuun. Ehkäpä se, mikä oli hetken ollut hauskaa, olikin nyt vanhan toistoa, ja siitähän AC/DC:tä on usein tavattu syyttää. Yksittäiset onnistumiset AC/DC:n osalta olivat 80-luvun jälkipuoliskolla kuitenkin harvassa.
Vuoden 1990 albumille "The Razor's Edge" yhtye palkkasi tuottajaksi Bruce Fairbairnin, jolla oli jo näyttöä Bon Jovin läpilyönnissä ja Aerosmithin palauttamisessa listakärkiin. Fairbairnilla olikin vissi näkemys siitä, millaista soundia amerikkalaisille radioasemille kannattaa tarjota. Siinä missä pari aiempaa AC/DC-albumia oli sisältänyt selkeätä täytemateriaalia, löytyi "The Razor's Edge"ltä kosolti tasokkaita kappaleita. Suureksi suosikiksi kohosi "Moneytalks", riffit siinä olivat sopivan simppeleitä radioidenkin kiitettävästi laulua soittaessa. Kappale päätyi myös livenä esitettäväksi "The Razor's Edge"-kiertueohjelmistoon, ja biisin ollessa lopuillaan yleisön joukkoon tiputettiin nippukaupalla "Angus-dollareita", eli USA:n yhden dollarin seteleitä muistuttavia maksuvälineitä, joihin oli painettu Angus Youngin kasvokuva ynnä AC/DC-logo.

AC/DC:n "Moneytalks" sijoittui sijalle 492.

491: ROLLING STONES - (I Can't Get No) Satisfaction

Vuonna 1965 Keith Richardsin uinaillessa hotellihuoneensa vuoteessa, rupesi päässä soimaan melodianpätkä ja sanarykelmä "I Can't Get No Satisfaction". Unenpuutteestahan tässä paremminkin oli kyse, mutta Richards päätti hyräillä melodian ja viisi sanaa kasettinauhurille, varmuuden vuoksi. Tämän jälkeen nukkumatti tulikin aika samantien, koskapa nauhalle oli tarttunut parin minuutin mittaisen varsinaisen äänityksen lisäksi puolisen tuntia kuorsausta. Ideasta kehittyi luonnollisesti biisi "(I Can't Get No) Satisfaction", jonka kulmakiveksi muodostui lähes koko kappaleen ajan jauhava kitarariffi äänensärkijän läpi soitettuna. Tähän saakka varsin vaatimattomasti myyneet "fuzz box"it saivat tästä aivan uutta nostetta kaupankäyntiin, varastojen niiden osalta tyhjetessä melkoisella vauhdilla. "Satisfaction"illa oli myös Rolling Stonesille merkitystä, bändi sai tästä ensimmäisen USA:n singlelistaykkösensä, Britanniassa levy nousi myös kärkeen, muttei ensimmäistä kertaa saarivaltakunnan tilastohistoriassa. Kappaleen radiosoitosta mainitulla alueella huolehtivat lähinnä silloiset merirosvoradiot, koskapa valtakunnallisille kanaville tekstin katsottiin olevan seksuaalisesti liian vihjaileva. Nokkelasti tekstissä annetaan ymmärtää tyytymättömyyden johtuvan siitä, etteivät mainosten antamat lupaukset tarkoita aina täyttymyksen saavuttamista, mutta kyllähän siellä loppupuolella sanoituksessa vilahtaa myös tyttö, jonka kanssa ei sillä hetkellä onnistu.

Rolling Stonesin "(I Can't Get No) Satisfaction" sijoittui sijalle 491.

489: EVANESCENCE - Going Under

Vuonna 2003 ensialbuminsa "Fallen" julkaissut Evanescence osoittautui debyytillään yhdistelmäksi, joka oli pienesti gootti, sopivasti altsu ja paikka paikoin metalli. Eipä siis ihme, että levystä tuli valtaisa menestys, myyden maailmanlaajuisesti yli 15 miljoonaa kappaletta, ollen Suomessakin julkaisuvuotensa toiseksi myydyin ulkomaisen esittäjän albumi platinastatukseen kohoten. Se vuoden 2003 myydyin ulkomainen albumi Suomessa oli Metallican "St. Anger", joten varsin nimekkääseen seuraan Evanescence jo ensialbumillaan kohosi. Bändi ei luonnollisestikaan olisi välttämättä ollut niin tunnistettava, jollei sillä olisi laulajanaan toiminut viehättävä Amy Lee, luonnehtien hittikappaletta "Going Under" kuvaukseksi naisesta, joka vihdoin päättää pistää toimimattoman suhteen lopullisesti poikki. Tämänkaltaisia tarinoita on varmasti ennenkin kuultu, mutta Amy Leen tulkinnassa on sellaista uskottavuutta, että paikkansa on varmasti siinä mielessä ansainnut.

Evanescencen "Going Under" sijoittui sijalle 489.

488: OASIS - Wonderwall

90-luvun puolivälin Englannissa oli kuin oltaisiin eletty 60-lukua uusiksi, kun brittipop jylläsi listoilla ja siitä kaikkein suurimmasta suosiosta kilpaili kaksi yhtyettä, lontoolainen Blur ja pääkaupungista katsoen jostain perähikiältä kotoisin ollut Oasis, kuten vastaavasti 60-luvulla Rolling Stones ja Beatles. Oasis ei kuitenkaan ollut Liverpoolista vaan Manchesterista, mutta tässäkin tapauksessa voitto meni "maaseutu"yhtyeelle.
Oasiksen toinen albumi "What's The Story (Morning Glory)" oli jättimenestys Englannissa, jossa levyä myytiin yli 4 miljoonaa kappaletta - vain Queenin "Greatest Hits", ABBA-kokoelma "Gold" ja Beatlesin "Sgt. Pepper's Lonely Hearts Club Band"-albumit ovat saarivaltakunnassa myyneet vielä lukumääräisemmin. Suomessakin tämä Oasis-albumi möi kultaa yli 20.000:lla todennetulla ostotapahtumalla. Albumilta lohkottiin viisi singleä, joista akustisempi "Wonderwall" oli järjestyksessään kolmas ja kappale tuli varsin tutuksi myös radioista - olihan se sovelias sävelmä myös pehmeiden suosikkien soittoon linjanneille kanaville. Mikään siirappisen hempeä palvontalaulu tämä ei kuitenkaan ollut, vaan tulevaisuus jätettiin sopivan avoimeksi, arvuutellen, ehkäpä sinä olet se, joka minut pelastaa, ollen aina mielessä ynnä ajatuksissa.

Oasiksen "Wonderwall" sijoittui sijalle 488.

487: KLAMYDIA - Suomi on sun

Suomen tasavallan itsenäisyyspäivänä vuonna 2002 maan eliitti ja kerma kokoontui perinteiseen tapaan presidentinlinnaan juhlimaan tuolloin 85-vuotiasta Suomea juhlallisin menoin. Omanlaistaan kunnioitusta osoitti puolestaan Klamydia julkaisemalla juuri itsenäisyyspäivänä uuden singlen - tai paremminkin ep:n "Suomi on sun", iäkkään sotaveteraanin näkökulmasta, jossa taistelukavereiden määrä on jo melkoisesti harventunut, omankin viimeisen iltahuudon ollessa enää ajan kysymys. Huhtikuun 2003 alussa Klamydia kanavoi levyn tuoton - noin 4000 euroa - lyhentämättömänä Sotainvalidien Veljesliitolle, samaten radiosoitoista kertyvät teostotulot myös jatkossa. Tästä hyvästä Vesku Jokinen on tuskin kuitenkaan saanut vastaanottaa kutsua alussa mainittuihin juhliin.

Klamydian "Suomi on sun" sijoittui sijalle 487.

486: TOOL - Vicarious

Varsin säästeliäästi levyttävä Tool-yhtye onnistui erinomaisesti vuonna 2006 julkaistulla albumillaan "10,000 Days", kerrankin niin musiikillisesti kuin kaupallisestikin. USA:ssa levy nousi tilastonsa ykköseksi ja Suomessakin julkaisuviikolla kakkoseksi - joutuen nöyrtymään samanaikaisesti julkaistulle Red Hot Chili Peppersin "Stadium Arcadium"ille. Tool avautti albuminsa kappaleella "Vicarious", jolla ratkaisulla ei ainakaan itseluottamusta puuttunut. 5/4-osa tahtilaji ei listahittien rytmityksenä ole kovinkaan tavanomainen, mutta eipä kai siihen niin huomiota tullut kiinnittäneeksi, kun riffipuoli bassokuvioineen lähti vangitsemaan jo samantien, ja jahka Maynard James Keenanin välillä lähes kuiskaava ääni valtasi tilan, kokonaisuus rupesi olemaan kohdallaan. "Toisen puolesta eläminen" tarkoittaa tässä yhteydessä televisiota, joka uutisoi kaikenlaisia tapahtuneita kauheuksia ympäri maailmaa, visuaaliseen annin saattaessa olla sen verran koukuttava, ettei oma elämä tunnu oikein miltään, jollei säännöllisesti näe joidenkuiden muiden kärsivän.

Toolin "Vicarious" sijoittui sijalle 486.

485: METALLICA - Turn The Page

70-luvun puolivälissä ja hieman jo sitä ennenkin Yhdysvaltain albumitilastoissa noteerattiin varsin korkeallakin monen yhtyeen ja artistin livetaltioinneista kootut levyt - yhtenä esimerkkinä Bob Seger The Silver Bullet Bandinsa säestämänä. Tupla-lp "Live Bullet" möi ajan mittaan viisinkertaista platinaa, sisältäen muunmuassa kappaleen "Turn The Page", joka sai runsaasti radiosoittoa osakseen vuonna 1976 tapahtuneen julkaisunsa jälkeen. Todennäköisesti Metallicallakin tämä livetallenne toimi lähteenä omaa versiotaan ajatellen, koskapa studioversion ilmestyessä vuonna -73 Segerin albumilla "Back In '72" sivuutettiin omana aikanaan lähes täysin. Taiteilija on myös kieltänyt levyn uudelleenjulkaisun vedoten omasta mielestään alisuorittamiseen toteutuksen kannalta, näinpä lp:tä ei ole milloinkaan virallisesti julkaistu cd-formaatissa. Metallican versio ilmestyi vuonna -98 cover-albumillaan "Garage Inc.", ollen myös siinä mielessä tärkeä, että "Turn The Page" toimi levyn ensisinglenä. Haikea kuvaus keikkaelämän loputtomuudesta ja yksinäisyydestä ei ollut ehkä aivan Metallican perusosaamista, mutta tokihan yhtye laulusta omankuuloisensa teki.

Metallican versio "Turn The Page"sta sijoittui sijalle 485.

484: BON JOVI - Wanted Dead Or Alive

Vuonna 1986 julkaistun, jättimenestykseksi osoittautuneen Bon Jovin albumin "Slippery When Wet" neljän ensimmäisen rockpalan jälkeen tarjottiin hieman rauhallisempi toteutus, yhdeksi bändin suosituimmaksi kohonnut villin lännen henkinen pala "Wanted Dead Or Alive", jolle löytyi esikuva Bob Segerin vuonna -73 levyttämästä, sittemmin myös Metallican versioimasta kappaleesta "Turn The Page". Tarinat ovat sikäli yhteneviä, että molemmissa kuvataan keikkamuusikon arkea pitkine välimatkojen taittoineen, hetken parrasvaloissa olemisineen ja jälleen arkeen palaamisineen. Vain keikkapaikkojen nimet ja yleisö vaihtuvat, oma elämä ei niinkään. Bon Jovin "Wanted Dead Or Alive" lähti kuitenkin julkaisunsa jälkeen elämään omaa elämäänsä, sijoittuen sijalle 484.

483: RAGE AGAINST THE MACHINE - Bullet In The Head

Viimeistään 90-luvun alussa tuli tutuksi uusi termi "crossover", kun haluttiin kuvata musiikkia, jossa oli vaikutteita useammasta eri lähteestä. Rage Against The Machinen tapauksessa ne olivat rap, metalli, ja funk, yhdistettynä tarvittaessa hyvinkin kantaaottaviin teksteihin. Vuonna 1992 julkaistulle ensialbumilleen sisältynyt "Bullet In The Head" kritisoi USA:n mediakontrollia, syynä ainakin osin paria vuotta aiemmin käynnistynyt Persianlahden sota, joka pyrittiin selittämään kansalaisille parhain päin, ei siis siten, että uhreja syntyy väistämättä puolin ja toisin. Musiikillisesti Rage Against The Machinen palikat olivat samantien tunnusomaisia, näihin sisältyen Tom Morellon mielikuvituksekas kitarointi ynnä Zack de la Rochan tapa toistaa sanayhdistelmiä niin kauan, kunnes ovat kappaleessa mainitun luodin tapaan päähän jääneet.

Rage Against The Machinen "Bullet In The Head" sijoittui sijalle 483.

482: GODSMACK - I Stand Alone

Vuonna 1998 Godsmack sai varsin lentävän lähdön uralleen, kun debyyttialbuminsa "Godsmack" ilmestyi. Tai oikeastaan se oli ilmestynyt jo edellisenä vuonna pienellä riippumattomalla yhtiöllä otsikolla "All Wound Up", mutta vasta suuren yhtiön suojissa levytys lähti leviämään. Menestyskin tuli ikäänkuin hieman vanhan kaavan mukaan, kun bändin kotikaupungissa Bostonissa muuan radio-DJ oli ruvennut ahkerasti pyörittämään kappaletta "Keep Away", kysynnän lähdettyä tästä kasvuun huomio heräsi hieman toisaallakin. Neljää vuotta myöhemmin Godsmackin kitaristilaulaja Sully Ernalta kysyttiin, voisiko debyyttialbumin kappaletta "Voodoo" käyttää suunnitteilla olleen toimintaelokuvan "Skorpionikuningas"-soundtrackilla. Erna totesi että mikäpä siinä, mutta voitaisiinhan sitä varten tehdä ihan uusikin kappale, tuo "Voodoo" kun oli jo kuitenkin melkoisen iäkäs. Samalla biisi voitaisiin räätälöidä ikäänkuin leffan juonen mukaiseksi. Kappaleesta "I Stand Alone" tulikin elokuvan tunnussävel, kuvaten sillä "Skorpionikuninkaan" mielenmaailmaa. Lihaskimpulla oli periaatteessa herkempikin puolensa, mutta viime kädessä mies seisoi yksin päätöstensä takana ilman neuvonantajia, koska oli aiemmin joutunut pettymään kuunneltuaan muita liian tarkkaan. Samaistuminen tähän roolimalliin ei miehisille miehille ole ennenkään tuottanut vaikeuksia, etenkin, kun Erna sai sävelmään kehitettyä oman kuningaskuljetuksensa ja väkevän tulkinnan.

Godsmackin "I Stand Alone" sijoittui sijalle 482.

481: TESTAMENT - Practice What You Preach

80-luvun loppupuolella, etenkin Metallican menestyttyä, isot levy-yhtiöt rupesivat Yhdysvalloissa suhtautumaan suopeammin thrash metal-yhtyeisiin uusien kiinnitysten muodossa. Enää ei oltu myöskään niin radiosoiton armoilla, kun MusicTV-kanava lähetti säännöllisesti "Headbanger's Ball"-metalliohjelmaa. Vaikka lähetysaika olikin monen työssä- tai koulua käyvän kannalta sietämätön, pystyihän jo suunnilleen joka taloudesta löytyneen videonauhurin ajastamaan ohjelman tallennusta varten ja katsoa myöhemmin. Metallicalle ensilevytysmahdollisuuden tarjonnut Johnny Zazula kiinnitti vuonna -86 Megaforce-merkilleen Legacy-yhtyeen, joka joutui kuitenkin vaihtamaan nimensä sen oltua jo rekisteröitynä eräälle jazz-yhtyeelle. Testamentiksi nimensä vaihtaneen kokoonpanon ja Megaforce-yhtiön yhteistyökumppaniksi tuli Atlantic-yhtiö, joka kustansi musiikkivideot, ja sellainen tehtiin muunmuassa vuoden -89 albumin nimikappaleesta "Practice What You Preach". Testamentin kannalta ajoitus oli kuitenkin hieman liian myöhäinen. Kun 90-luvun alussa Metallican ja Megadethin kaltaiset veturit rupesivat kuulostamaan varsin erilaisilta 80-lukuisiin juuriinsa verraten, samalla kun Floridan osavaltiosta rupesi kantautumaan uudenkuuloista urahtelua death metallin muodossa, rupesi thrash metal kuulostamaan monen korvissa siltä niin edelliseltä vuodenajalta. Testamentin kannalta grungen läpimurto osui myös pahimpaan mahdolliseen saumaan. 90-luvun alussa julkaistut kaksi albumia "Souls Of Black" ja "The Ritual" möivät hyvin vaatimattomasti ja tämän jälkeen yhtyeessä rupesi väki vaihtumaan rivakassa tahdissa. Toimintaa ei kuitenkaan ole koskaan suoranaisesti lopetettu, vaikka taukoja on jouduttu pitämään välillä parit syövätkin selättäen, joten tämä yhtye on ainakin omia oppejaan käytännössä soveltanut.

Testamentin "Practice What You Preach" sijoittui sijalle 481.

480: HIM - Your Sweet Six Six Six

HIMin debyyttialbumi "Greatest Lovesongs Vol.666" oli aikaansa nähden melko ällistyttävä paketti, jonka luomiseen oli varmasti rohkaissut edellisenä vuonna julkaistun Chris Isaak-koverin "Wicked Game" saama myönteinen vastaanotto. Aika harvoin oltiin suomalaisittain operoitu näin syvillä, tai ainakin sellaisilta kuulostavilla tunteilla, eikä HIM juurikaan arkaillut keulahahmonsa Ville Valon johdolla yhdistää ylitsevuotavaa romantiikkaa väistämättömään suureen voimaan, kaiken päättävään kuolemaan. Viimemainitun kanssa ihmisen on päivittäin elettävä, ja sitä ennen moni soisi elämäänsä liittyvän suuria ja kahlitsemattomia onnen tunteita, niitä, jotka ilman elämää jäisivät tietenkin kokematta. "Your Sweet Six Six Six"-kappaleessa viitataan luonnollisesti Ilmestyskirjan pedon lukuun, mutta tekstiin suhteutettuna, eipähän siinä tarvitse suurtakaan mielikuvitusta siihen, että kyse saattaisi olla myös seksistä. Asia jätetään kuitenkin sen verran tulkinnanvaraiseksi, mikä tietenkin mystifioi kappaleen sisällön.

HIMin "Your Sweet Six Six Six" sijoittui sijalle 480.

479: ANTHRAX - Got The Time

70-luvun loppumetreillä moni markkinoille tullut brittiartisti sai huomata tulleensa niputetuksi ”uusi aalto”-nimikkeen alle, vaikkei musiikillaan mitään tekemistä punkin kanssa olisi ollutkaan. Joe Jacksonin vuoden -79 debyyttialbumi ”Look Sharp!” sisälsi lähinnä popiin päin kallellaan ollutta rockia, jos kohta varsin katkeransävyistä. Yhteiskunnallisia asioita levyllä ei juurikaan käsitelty, vaan Jackson oli vaikkapa lähinnä avoimen kateellinen heille, jotka elivät onnellisessa parisuhteessa. Albumi julkaistiin myös Yhdysvalloissa, menestyen siellä varsin mukavasti, vaikka miehestä ei etukäteen paljoa tiedettykään. Tässä tapauksessa ”uusi aalto”-leima kääntyi ikään kuin Jacksonin eduksi, koskapa USA:ssa ”New Wave”n koettiin ikään kuin tarkoittavan tämänkuuloista musisointia. Ilmeisesti New Yorkissa 80-luvun alussa perustunut Anthrax oli asian käsittänyt myös näin, koskapa vuonna -90 levyttivät uransa siihenastisella huipulla Jackson-koverin ”Got The Time” viidennelle albumilleen ”Persistence Of Time”. Biisistä tulikin Anthraxin veivaamana varsin suosittu, kuuluen bändin tuonaikaiseen livesettiin säännöllisesti soitettuna. Ehkäpä moni bändin faneista ei alkuperäistä ollut kuullutkaan, vaikka melkoisen napakalla tempolla sekin läpi vietiin.

Anthraxin versio ”Got The Time”sta sijoittui sijalle 479.

478: BOB DYLAN - Like A Rolling Stone

Keväällä 1965 Bob Dylan teki puolentoista viikon mittaisen Englannin kiertueen, palaten siltä Yhdysvaltoihin jokseenkin turhautuneena. Mies oli ikäänkuin kyllästynyt esittämäänsä materiaaliin, harkiten hetken aikaa jopa lopettamista. Koottuaan itsensä Dylan päätti ennemmin jatkaa laajentamalla ilmaisuaan sähköisemmälle puolelle siihenastisten akustisten folk-laulujen oheen. Tuntojaan purkaakseen mies kynäili kappaleen "Like A Rolling Stone", jolla oli Dylanille itselleenkin suuri merkitys jatkoa ajatellen. Biisi päätyi miehen niinkutsutulle muodonmuutos-lp:lle "Highway 61 Revisited", jonka A-puolella säesti sähköinen rock-orkesteri, b-puolen koostuessa akustisemmista soolonumeroista. "Like A Rolling Stone"sta tehtiin toistakymmentä ottoa, joista ensimmäiset kuluivat sen selvittämiseen, ettei alkuun kaavailtu 3/4-osa "valssitempo" sopinut kappaleeseen. Lopullisen silauksen biisi sai, kun studiolla hengaillut 21-vuotias kitaristi Al Kooper komennettiin Hammond-urkujen ääreen improvisoimaan jotain kappaleeseen sopivaa. Dylan piti kuulemastaan, haluten levyversiolle miksata urut aivan pintaan. Kun äänittäjä Tom Wilson kertoi, ettei tämä herra Kooper oikeastaan ollut edes urkuri, kerrotaan Dylanin kehottaneen lähestymään asiaa siltä kantilta, kumman nimi tulee levyn kanteen, hänen vai Wilsonin. Seuraava painiottelu käytiin Columbia-yhtiössä, jonka edustajien mielestä vuonna -65 kuusiminuuttinen kappale oli aivan liian pitkä radiosoittoa ajatellen ja muutoinkin yleissoundi oli "turhan" särmikäs. Sanomattakin lienee selvää, ettei taiteilija itse pitänyt näitä näkökulmia missään arvossa ja lopputulos kädenväännöstä tuli sittemmin tunnetuksi. "Like A Rolling Stone"ssa ei vakuuteltu aikakaudelle tyypillistä ikuista rakkautta, vaan heitettiin varsin kyynistä kommenttia hyväosaisista, ja kuinka sieltä voidaan tulla ryminällä alas. Siinä vaiheessa joutuukin kysymään itseltään, miltä tuntuu, kun ei ole yhtään mitään, niin omaisuuden kuin henkilön itsensäkin puolesta.

Bob Dylanin "Like A Rolling Stone" sijoittui sijalle 478.

477: TYPE O NEGATIVE - My Girlfriend's Girlfriend

Type O Negativen vuoden 1993 läpimurtoalbumin "Bloody Kisses"in jälkeen uutta albumia saatiin odottaa lähes kolme vuotta, jolloin "October Rust" jatkoi periaatteessa siitä, mihin bändi oli edellisellä albumillaan jäänyt, tahtoen sanoa, tekemättä sen suurempia suunnitelmia, tai pitääkö tässä vastata johonkin odotuksiin. "Bloody Kisses" oli sentään myynyt USA.ssa platinaa ja etenkin levy-yhtiössä oltaisiin mieluusti nähty hieman helpommin sulavampia kappaleita, joita voisi kaupata jo saavutettujen asiakkaiden ohella yhä useammalle. Peter Steele vastasi pyyntöihin värkkäämällä humoristiseksi tarkoitetun laulun "My Girlfriend's Girlfriend", jossa muodostetaan ns. triangeli ilman dramatiikkaa viihtyen muutoinkin oikein hyvin kolmistaan. Type O Negative-tuotannossa biisi oli kyllä ihmeteltävänkin kepeä, mutta tokihan särmikkyyttä oli riittävästi ja Steelen matala murahtelu tekee selväksi, ettei kyseessä ole kuitenkaan ihan tavanomainen poplaulu. Biisistä tuli yksi Type O Negativen tunnetuimmista ja aikaansaanee jonkinlaiset väreet edelleenkin lähes 17 vuotta julkaisunsa jälkeen.

Type O Negativen "My Girlfriend's Girlfriend" sijoittui sijalle 477.

476: URIAH HEEP - July Morning

Tapahtui heinäkuussa 1971, Ken Hensley aamuvarhain bussimatkalla keikkapaikalta toiselle jossakin. Aikansa kuluksi mies koppasi käteensä akustisen kitaran, ja ryhtyen soinnuin säestämään itseään laulellen "There I was, on a July morning, sitting on a bus..". Eipä kuulostanut kovin mielenkiintoiselta jatkoa ajatellen, mutta alku tuntui toimivalta. Heinäkuinen aamu sai jäädä kappaleen alkuun ja nimeksikin koko teokselle, jonka äänittämiseen käytettiin peräti yksi kokonainen studiopäivä. Kokeiltiin eri vaihtoehtoja, olikohan kappale liian pitkä, olivatkohan osat silleen luontevassa tasapainossa, ja niin edelleen. Loppujen lopuksi Uriah Heepin "Look At Yourself"-albumille päätyi kuitenkin se aivan ihkaensimmäinen otto kappaleesta. Biisistä tuli myös yksi Uriah Heepin tunnetuimmista, vaikka esimerkiksi radiosoitto pituudesta johtuen olikin suhteellisen vähäistä. Erityisen suosituksi kappale kohosi edesmenneessä Neuvostoliitossa, koskapa sikäläiset vanhat diggarit muistelevat, että sävelkulku kosketti syvästi slaavilaisia, sentimentaalisia tuntoja. Uriah Heepin levyjä ei luonnollisestikaan paikallisissa kaupoissa myyty, muttei niitä sinänsä takavarikoitukaan, jos jollain neuvostokansalaisella moinen oli. Noihin aikoihin levyn arvo olikin luokkaa arvaamaton. Myös Bulgariassa "July Morning"ista tuli puolittainen kansanlaulu, kun tuhannet ihmiset rupesivat ottamaan tavakseen kokoontua Mustanmeren rannalle jokaisena heinäkuun ensimmäisen päivän aamuna laulamaan kappaletta, alkuun pienimuotoisena protestina vallitsevia oloja vastaan. Nyttemmin kappaleen tekijä Ken Hensley on henkilökohtaisestikin tavannut ottaa vuosittain osaa tähän tapahtumaan, toimien laululle eräänlaisena orkesterinjohtajana urkuineen. Tosin mies itse ei ollut odottanut tällaista vastaanottoa, silloin kun heinäkuussa 1971 laulunsa teki, pitäen hämmästyttävänä sitä, että vielä yli neljän vuosikymmenen jälkeenkin voi yhdellä ainoalla tekemällään biisillä olla näin valtava merkitys näille ihmisille, ylläpitäen tätä traditiotaan. Vaikkeivät he muutoin puhuisi englantia lainkaan tai hyvin vähän, osaavat he silti "July Morning"in sanat ulkoa.

Uriah Heepin "July Morning" sijoittui sijalle 476.

475: SYSTEM OF A DOWN - Aerials

Syyskuussa 2001 julkaistu System Of A Downin kakkosalbumi "Toxicity" huomioitiin samana vuonna monilla "vuoden parhaat levyt"-listoilla, eikä syyttä. Bändi oli selkeästi kyennyt erottautumaan muista jo tässä vaiheessa, pyrkien karistamaan alussa toiminnalleen liimatun nu-metal-leiman harteiltaan. Sen verran särmikästä soitanta kuitenkin oli, ettei levyä voi minään pop-albuminakaan pitää. Varsinainen päätöskappale "Aerials" julkaistiin myös singlenä, saaden yhtä lailla videototeutuksen osakseen. Siinä seurataan paitsi yhtyeen soittoa, myös hieman omalaatuisen näköistä pikkupoikaa eri tilanteissa. System Of A Down antoikin ymmärtää, että biisissä tarkkaillaan maailmaa ikäänkuin henkisessä kasvussa jälkeenjääneen pojan näkökulmasta. Tavoilleen uskollisena yhtye toisaalta väitti, ettei laulu kerro sen kummemmin mistään. Hienosti se kuitenkin on rakennettu Serj Tankianin varsin ainutlaatuisella lauluäänellä tulkittavaksi.

System Of A Downin "Aerials" sijoittui sijalle 475.

474: TAROT - Wings Of Darkness

Muuan nykyinen pohjoiseurooppalainen heavy metallin "luvattu maa" oli vielä 80-luvun puolivälissä melkoinen kehitysmaa lajin asenneilmaston suhteen. Valtamedioissa metallimusiikkiin suhtauduttiin asiallisimmillaan herttaisesti hymyillen ja töykeimmillään metallifanien älykkyysosamäärien alhaisuutta arvuutellen. Vaikka moni ulkomainen yhtye oli levytyksillään yltänyt täällä jo jalometallilukemiin, olivat paikallisten bändien myyntiluvut vaatimattomia - sikäli kuin olivat edes päässeet levyttämään. Harrastebändejä maassa kyllä riitti, mutta levytyssopimuksen ehtona ja ohjeistuksena oli useimmiten "laulakaa suomeksi". Toisinaan vielä rohkaisevalla lisäyksellä "vaikka ette te kuitenkaan uskalla, siksi, koska teillä ei ole mitään sanottavaa lauluissanne".
Kuopiolainen Purgatory sai kuitenkin tilaisuutensa, kun Kirka kiikutti saamansa demokasetin silloiseen levy-yhtiöönsä. Bändin nimeä pidettiin kuitenkin liian "vaikeana", jolloin tilalle keksittiin helpommin lausuttava Tarot. Ensisingle "Wings Of Darkness" ilmestyi vuonna -86, bändi ujutettiin samalla esiintymään "Hittimittari"-tv-ohjelmaan, korostaen visuaalista puolta vahvoilla meikeillä, Marco Hietalaa sellaisista kulmista kuvaten, että sanoma meni taatusti perille edellämainittujen tahojen naureskeltavaksi. Että nämä miehet ne varmaan Ozzy Osbournen tapaan syövät puluja aamiaiseksi ja lepakoita illalliseksi. Tarot sai kuitenkin kosolti myönteistäkin vastaanottoa osakseen, johtuen osin siitä, että musiikkilehtiin oli palkattu nuoruutensa raskaamman rockin parissa viettäneitä kirjoittajia ynnä radiohuomiota tuolloin vasta aloittaneiden paikallisradioiden erikoisohjelmissa. Tarotia, kuten Zero Ninea ei myöskään vaivannut suomalaisten laulajien koetinkivi, englannin kielen ääntäminen asianmukaisella tavalla, saati, että itse soitossa olisi ollut huomauttamista.

Tarotin "Wings Of Darkness" sijoittui sijalle 474.

473: AC/DC - Stiff Upper Lip

Kaikenlaisten maa- ynnä muiden brändien työryhmille voisi suositella tutustumista yhteen maailman brändätyimpiin rock-yhtyeisiin, jolta saa aina mitä odottaa, minkään ihmeemmin muuttumatta. AC/DC-miehistä huokuu se, että he ovat syntyneet rokkaamaan, ja aikovat tehdä niin hautaan saakka. Suunnilleen ainoa vaihtelu, mitä bändin jäsenet itse lausunnoissaan joskus antavat ymmärtää, on se, että "seuraavalla levyllä olisi tarkoitus palata juurillemme", vaikka niitä juuriahan nimenomaan on työstetty kaiken aikaa. AC/DC:n tekemisiä ei oikeastaan voi verrata kuin omiin aikaansaannoksiinsa, vuonna 2000 julkaistun "Stiff Upper Lip"-albumin ollessa tässä suhteessa hieman edeltäjiään tasapaksumpi. Nimikappaletta lukuunottamatta levyltä ei löytynyt ikihittiainesta, vaikka samanaikaisesti moni muu yhtye olisi voinut onnitella itseään, jos olisi kyennyt kehittämään albumin muissa kappaleissa kuultuja riffejä. Toisin sanoen, hieman kyntäessäänkin AC/DC on kuitenkin se kaikkein suurin yhtye AC/DC-maailman sisäistäneille.

AC/DC:n "Stiff Upper Lip" sijoittui sijalle 473.

472: VOLBEAT - Radio Girl

Hieman runsaat seitsemän vuotta sitten Volbeatilla oli suuri päivänsä. Perjantaina 30. kesäkuuta alkaen kello 14 bändi pääsi esiintymään Roskilden festivaalien Odeon-lavalle, paikka oli ansaittu osapuilleen sillä, että syyskuussa 2005 julkaistu debyyttialbuminsa "The Strength/The Sound/The Songs" oli valittu vuoden albumiksi Tanskan metallimusiikkigaalassa. Volbeatin tapauksessa metalli oli varsin venyvä käsite, eikä luokitus ainakaan edesauttanut yhtyeen taivalta kotimaassaan, pikemminkin päinvastoin. Tanska ei levymyynnin osalta ole mikään metallin luvattu maa, eikä bändin debyyttiä pahemmin edellämainittua gaalaa lukuunottamatta juuri missään noteerattu.
Toinen Volbeat-albumi "Rock The Rebel/Metal The Devil" ilmestyi helmikuussa 2007, jolloin se ostettiin suoraan Tanskan listan ykköseksi. Historiankirjoitukseen tämä merkittiin kaikkien aikojen ensimmäiseksi tanskalaisyhtyeen julkaisemaksi, ykkössijan saavuttaneeksi metallialbumiksi maan myyntitilaston historiassa. Samalla arvoasteikko Roskildessa koheni, kun vuonna 2007 Volbeat avasi koko festivaalin pää- eli oranssilavan osalta.
Suomessa kuvio toistui jokseenkin samanlaisena, kun bändin toinen albumi nousi tilastoihin ensi kertaa elokuussa 2008, puolitoista vuotta julkaisunsa jälkeen. Juuri tätä ennen Volbeat oli esiintynyt riehakkaaseen tapaansa Vantaan Ankkarockissa ja Mikkelin Jurassic Rockissa, ja olipa laulu "Radio Girl" saattanut muutamankin kerran soida tällä kanavalla. Vokalisti Michael Poulsen on ilmoittanut, ettei pahemmin mainitusta metallileimasta välittäisi ja ehkäpä siitä jo tässä vaiheessa eroon on päästykin bändistä puhuttaessa. Vanhan koulukunnan ympäristö on mieluisampi, joten ilmankos tämän laulun aiheena oli radio ja jospa sieltä saisi sen yhden tietyn laulun kuulla. Kuulostaa omankin työn kannalta turvallisemmalta kuin jos laulettaisiin "voi suoratoistopalvelu, soita se ihana taivaallinen laulu minulle".

Volbeatin "Radio Girl" sijoittui sijalle 472.

471: GREEN DAY - Boulevard Of Broken Dreams

Särkyneiden unelmien katu esiteltiin musiikissa jo 1930-luvun puolivälissä, kun perin lohduton laulu "The Boulevard Of Broken Dreams" soi elokuvassa "Moulin Rouge". Jo tätä ennen vastaavana katuosuutena oli pidetty Los Angelesin Sunset Boulevardia, jolle Hollywoodissa filmitähden urasta haaveilleet ja niissä pettyneet päätyivät kaikessa koruttomuudessaan "kadulle". Koskapa maailmaan näitä toiveita mahtuu, on "Boulevard of Broken Dreams" kelvannut käsittelyyn myös eri sävelin vaikkapa Hanoi Rocksin työstämänä ja tuoreimmillaan Green Dayn vuoden 2004 albumilla "American Idiot". Keskitempoisessa kappaleessa oli heti ensikuulemalta tartuntatakuu, ja Iso-Britanniassa muuan Noel Gallagher piti Green Dayn aikaansaannosta soinnutuksia myöten vohkittuna Oasis-kappaleesta "Wonderwall". Biisintekijä Billie Joe Armstrong kuittasi tämän toteamalla, että kappaleen nimen hän oli tarkoituksella historiasta lainannut. Ja biisin tarinan, koskapa ei hän nyt varmasti ensimmäinen lauluntekijä ole, joka kirjoittaa yksinäisyydestä. Joka tapauksessa biisi palkittiin vuonna 2006 Grammy-palkinnolla vuoden kappaleena. Mainittu "Wonderwall" oli sekin Grammy-ehdokkaana vuonna 1997 kahdessakin sarjassa, mutta sillä kertaa pystit jäivät pokkaamatta.

Green Dayn "Boulevard Of Broken Dreams" sijoittui sijalle 471.

470: DEREK AND THE DOMINOS - Layla

Vuoteen 1970 mennessä Eric Clapton oli ehtinyt soittaa jo monissa yhtyeissä ja julkaista ensimmäisen sooloalbuminsakin. Mies oli kuitenkin jokseenkin tympääntynyt tähtikulttiin ja jo aikaa sitten sovitettuun kitarajumalan viittaan. Jospa sitä voisi olla olevinaan vain bändin jäsen, mikä olisi enemmänkin yhteisviritys kuin "minä ja ne muut"? Ratkaisu löytyi kokoonpanosta Derek and The Dominos, joka kuulosti vähemmän viralliselta kuin alunperin kaavailuissa ollut "Eric Clapton and Friends". Perusryhmä kylläkin muotoutui Delaney & Bonnie & Friends-kokoonpanon soittajista, Claptonin tutustuttua näihin aiemmalla kiertueellaan. Albumisessioiden kynnyksellä Clapton pääsi näkemään kauan kaipaamansa Allman Brothers Bandin konsertin, ystävystyen tämän jälkeen nopeasti kitaristi Duane Allmanin kanssa, sillä seurauksella, että osallistui Derek and The Dominos-albumin äänityksiin kitaransa kanssa. Lopputuloksena syntyi tupla-lp "Layla And Other Assorted Love Songs", jonka myynti oli julkaisunsa jälkeen kuitenkin varsin nihkeätä, varsinaista singlebiisiäkään kun kansiolta ei oikein löytynyt. Sellaiseksi kutistettiin nimikappale "Layla", jonka muusana oli toiminut George Harrisonin puoliso Pattie Boyd. Epäonnekseen Clapton oli tuolloin kaverinsa vaimoon syvästi ihastunut, ja laulun nimikin oli lainattu hieman samankaltaisen juonen sisältäneestä kirjasta "The Story Of Layla". Tämä lyhennetty versio kelpasi jo radiosoittoonkin, sillä seurauksella, että on amerikkalaisten rockasemien peruskauraa edelleenkin. Alunperin kappale oli tarkoitettu balladiksi, mutta rocksävyiseksi se muuttui Duane Allmanin ehdotuksesta, lähinnä sähäkän alkuriffinsä puolesta. Pitkä albumiversio oli puolestaan siitä erikoinen, että se oli liimattu yhteen kahdesta eri sessiosta, joiden välissä oli useampi kuukausi.

Derek and The Dominosin "Layla" sijoittui sijalle 470.

469: SEPULTURA - Refuse/Resist

Sepulturan viides albumi, "Chaos A.D." käynnistyi mielenkiintoisella tavalla, kun aivan alussa kuultiin kitaristilaulaja Max Cavaleran vielä syntymättömän lapsen sydänääniä, joista siirryttiin ensimmäiseen varsinaiseen biisiin "Refuse/Resist". Lähes koko albumi oli melkoisen protestihenkinen asiat perille toimittaen Sepulturan tapaisella death/thrash metallilla, kantaa otettiin niin ajankohtaisiin kuin jo pitempään vallinneisiin ilmiöihin. Kappaleessa "Amen" kirjattiin ylös viimeiseksi profeetaksi itsensä julistaneen David Koreshin masinoimaa joukkoitsemurhaa Texasissa samaisena vuonna 1993, kuolonuhreja 75. "Slave New World" vastusti sensuuria, "Territory"n kuvatessa Israelin ja Palestiinan kansojen ratkaisemattomia erimielisyyksiä. Toisaalta Sepultura-fanit eivät välttämättä bändiä suosineet kannanottojensa vuoksi, vaan saadakseen kuulla rankempaa soitantaa, jota "Chaos A.D.":llä oli vielä entisestäänkin ryyditetty brasilialaisin kansansoittimin ynnä lisäämällä hardcore-punk-höyryä kappaleisiinsa. Joiltain aikalaisarvostelijoilta ei jäänyt huomaamatta "siinä missä Metallica vaikuttaisi liukuvan juuriltaan rockimmille linjoille, tekee Sepultura täsmälleen päinvastoin, hyödyntäen varhaisia innostuksiaan, kokemuksen kartuttua osaavammalla ja pystyvämmällä tavalla. Vaikkei "Chaos A.D.":llä ole varsinaista nimikappaletta, kaaoksen vuosi julistetaan alkaneeksi heti levyn avausbiisissä "Refuse/Resist", tekstin koostuessa lähinnä iskulauseiksi kirjoitetuista havainnoista elämänmenosta, ja kun biisin nimisanat ovat livenä ilmoille kajahtaneet, siinä on muutamakin nyrkki ehtinyt kohti taivasta singahtaa.

Sepulturan "Refuse/Resist" sijoittui sijalle 469.

468: METALLICA - Until It Sleeps

Kun vuonna 1996 julkaistulta Metallica-albumilta "Load" ensisingleksi lohkottiin kappale "Until It Sleeps", kyynisimmillään olisi voinut ajatella, että näinpä tässä uniaihetta hyödynnettiin muistona viiden vuoden takaisesta "Enter Sandman"ista, joka vastaavaan malliin julkaistiin "Metallica"-albumin singleytettynä käyntikorttina. Kappaleessa viitattiin kuitenkin James Hetfieldin muistoihin äidistään Cynthiasta, joka oli kuollut syöpään Jamesin ollessa 16 vuoden ikäinen. Äidin kieltäydyttyä uskonnollisista syistä kaikenlaisista lääkehoitomuodoista, hidas riutuminen oli luonnollisesti sitäkin synkempää seurattavaa. Alkuperäisessä demovaiheessa kappaleen huomattiin melkoisesti muistuttavan Soundgardenin vuonna -94 julkaisemaa kappaletta "Fell On Black Days", mutta lopullisessa versiossa yhtäläisyyksiä tuskin muussa oli kuin kelmeähköissä tunnelmissa.

Metallican "Until It Sleeps" sijoittui sijalle 468.

467: THE ROLLING STONES - Gimme Shelter

Vuoden 1969 iskulause "rock, rauha, rakkaus", joka Woodstock-festivaalien yhteydessä tunnetuksi tuli, sai tylyn päätöksen saman vuoden joulukuussa, kun USA:n länsirannikolla San Franciscon liepeillä Altamontin moottoriradalla järjestettiin eräänlainen mini-Woodstock. Pääesiintyjänä The Rolling Stones, listalla myös Santana, Jefferson Airplane, The Flying Burrito Brothers ja Crosby, Stills & Nash. Samaisena vuonna 1969 Rolling Stonesia oli USA:n kiertueellaan kritisoitu varsin suolaisista lippujen hinnoista, joten yhtye päätti järjestää ilmaiskonsertin joulukuun kuudentena Altamontiin. Ja tokihan väki liikkeelle tällaisella tarjouksella saadaan, paikalle kun hakeutui noin 300.000 katsojaa. Puitteet olivat vain varsin onnettomat. Altamontin moottorirata oli tasaista maastoa, ja lavarakennelma hädin tuskin metrin puolentoista korkeudella. Näinpä suurin osa yleisöstä ei nähnyt lavan tapahtumista yhtään mitään - jättiscreenien aika koitti vasta paljon myöhemmin - joten lavan eteen pakkautui aivan liikaa väkeä. Rollareiden saatua esityksensä alkamaan liikehdintä tietenkin lisääntyi, ja tässä vaiheessa reviiriajattelu rupesi lähentelemään lakipistettään. Joku halusi nähdä keikan lähempää, jotkut taas halusivat tungoksesta pois. Osa taas halusi jopa lavalle, tai tuli tahtomattaan sinne suuntaan työnnetyksi. Heidän joukossaan 18-vuotias Meredith Hunter. Paikalle eräänlaisia valvontatehtäviä suorittamaan palkattujen Helvetin Enkeleiden, tai vähintäinkin Rollareiden fyysisen koskemattomuuden suojelemisen perusteella muuan moottorimiehistä ottikin Hunterin fyysiseen käsittelyynsä, heittäen nuorukaisen takaisin yleisön joukkoon. Hunter ei ollut saamastaan kohtelusta mielissään, vaan päätti raivoissaan ryhtyä asioiden jälkiselvittelyyn. Tämä päättyi asianosaisen kuolemaan, koskapa moottoripyöräkerhon jäsen oli ollut näkevinään käsiaseen suunnattuna kohti Mick Jaggeria, puukottaen Hunterin kuoliaaksi. Eräänlaista hirtehisyyttä välikohtaukselle toi se, että Woodstockin malliin paikalla oli kuvausryhmä dokumenttielokuvan tekoa varten. Sen nimeksi tuli "Gimme Shelter", biisin mukaan, joka oli julkaistu päivää aiemmin Rollareiden albumilla "Let It Bleed". Rollari- tai millä hyvänsä asteikolla biisi oli vuonna -69 harvinaisen groovaava, kuvaten tekstissä noita varsin väkivaltaisia aikoja, jotka tuotiin itse kunkin kotiin kuvitettuina television yleistyttyä huoneistojen seinustoilla.

The Rolling Stonesin "Gimme Shelter" sijoittui sijalle 467.

466: GUNS 'N ROSES - Mr. Brownstone

Guns 'N Rosesin vuoden 1987 debyyttialbumilla "Appetite For Destruction" kaikki kappaleet oli merkitty kollektiivisesti tehdyiksi, parilla bändin ulkopuolisella lisämerkinnällä varustettuna. "Mr. Brownstone"-kappaleesta vastasivat lähinnä kuitenkin Slash ja Izzy Stradlin, tarinan mukaan ensimmäisenä biisinä, joka syntyi bändin solmittua levytyssopimuksen Geffen-yhtiön kanssa. Ilmankos ruskeata heroiinia tarkoittavassa biisissä maailma tuntui auenneen, siinä missä aiemmin oltiin eletty kellon mukaan, lopuksi ei ollut niin väliä, missä kohtaa vuorokautta mentiin. Jälkeenpäin on helppo todeta, että "Mr. Brownstone"n rautaisesta otteesta irtautuminen tuli vaatimaan kivuliaitakin toimenpiteitä, mutta näin vielä iloisesti rallatellen aivan levytysuransa alkupäässä.

Guns 'N Rosesin "Mr. Brownstone" sijoittui sijalle 466.

465: RAINBOW - Gates Of Babylon

Huhtikuussa 1977 Rainbow'n aloittaessa uuden albuminsa äänitykset, yhtye oli kaikkea muuta kuin kasassa. Kolmikko Ritchie Blackmore - Ronnie James Dio - Cozy Powell aloitti työstämisen keskenään, ja kun bassoa soittamaan kutsuttu Mark Clarke ei osoittautunut maestro Blackmoren mieltymyksiä vastaavaksi, sai Clarke häipyä Blackmoren itsensä ottaessa huolekseen myös nelikielisen soittamisen. Sessioiden puolivälissä bassoa tuli kuitenkin soittamaan Bob Daisley ynnä kosketinsoittaja David Stone, vastaten sävelmän "Gates Of Babylon" kohtalaisen puhuttelevasta, itämaishenkisestä introsta. Kappale oli samalla viimeinen, joka albumille äänitettiin, näinpä mukaan ehdittiin pyytämään baijerilainen jousiorkesteri säestystehtäviin, Münchenissä kun albumia äänitettiin. "Gates Of Babylon" oli raskaamman rockin historiassa taatusti ensimmäisiä itämaisten ja klassisten elementtien ympärille rakennettu teos, jolla - kuinkapa muutenkaan - Blackmore ja Dio näyttävät jälleen kerran, kuinka hommat kuuluu hoitaa.

Rainbow'n "Gates Of Babylon" sijoittui sijalle 465.

464: KOTITEOLLISUUS - Kaihola

Syksyllä 2003 julkaistu albumi "Helvetistä itään" oli Kotiteollisuuden kannalta lopullinen läpimurto ja jatkoa seurasi puolentoista vuoden kuluttua. Bändin seitsemäs albumi oli otsikoltaan vain yksinkertaisesti numero 7, mutta ilmestymisviikollaan se oli Suomen albumitilastossa numero 1. Levyltä julkaistiin kaksi singleä, joista tehtiin myös musiikkivideot. Kappaleen "Kaihola"-videossa -tai lyhytelokuvassa- "Posteljounina" toimi Hynynen ja naisasioissa ilmeisen saamatonta, hieman pyylevää asukasta Kari Hietalahti. "Kaihola" itsessään oli jo eräänlaista Kotiteollisuus-tavaramerkkiä, missä synkistä asioista laulettiin raskaan ja duuripohjaisen soinnuttelun päälle ja tokihan raamatullisia viitteitä oli tähänkin lauluun ujutettu. Mutta todennäköisimmin biisistä päähän on soimaan jäänyt sen kertosäe, jossa ei lohtua saati lämpöä ole jaossa, kunkin oman elämän Kaiholassa.

Kotiteollisuuden "Kaihola" sijoittui sijalle 464.

463: KORN - Narcissistic Cannibal

Kornin toissa vuonna ilmestyneeltä albumilta "The Path Of Totality" lohkottu toinen single "Narcissistic Cannibal" oli varsin koneellistettu kuljetus, apukuskeinaan elektronisen musiikin alueella kunnostautuneet Skrillex ja Kill The Noise, lopputuloksena silti yksi inhimillisimmistä Korn-kappaleista - ainakin kertosäkeensä osalta. Jonathan Davisin mukaan laulu kertoo ihmisistä, jotka ovat niin täynnä itseään, etteivät tyydy pilaamaan vain muiden elämää, vaan lopuksi on kyseenalaistettava jo itse oma erinomaisuutensa. Käytännön toteutus saattaa olla ehkä hieman vaikeata, mutta helpon kuuloiseksi Korn sen tässä ainakin tekee.

Kornin "Narcissistic Cannibal" sijoittui sijalle 463.

462: BLACK SABBATH - Die Young

Miamin kaupunki Floridassa tunnettaneen ympäri maailman aurinkoisuuden tyyssijana, ja sinne Black Sabbathkin suuntasi Tony Iommin ehdotuksesta äänittämään uutta albumiaan vuoden 1979 loppupuolella. Kokemusta Criteria-studioiden viihtyvyydestä jo oli, kun vuonna -76 julkaistu "Technical Ecstasy" oli siellä äänitetty. Tällä kertaa laulaja olisi kuitenkin toinen, Ronnie James Dio, jolla puolestaan oli oma päämääränsä lopputuloksen suhteen. Se ei missään tapauksessa saisi kuulostaa siltä, että tässä oltaisiin vain tultu Ozzy Osbournen tilalle, vaan yhtyeen uuden identiteetin tulisi löytyä saman tien. Tässä myös onnistuttiinkin. Kappaleen "Die Young" väitetään syntyneen Bee Gees-vokalisti Barry Gibbin Miamin-asunnossa, olematta kuitenkaan omistettu hänelle saati muutenkaan erikseen kellekään. Sanoma on varsin yksinkertainen, kehotus elää tätä hetkeä, koska huomista ei koskaan tule. Aivan kirjaimellisesti nuorena nukkumista ei kannata kuitenkaan harkita, vaan käsittää se ennenmminkin toteamuksena, jos jo nuorena jää elämän nautinnoista paitsi.

Black Sabbathin "Die Young" sijoittui sijalle 462.

461: MANA MANA - Maria Magdalena

Kun laulu alkaa toteamuksella tyttöystävän joutumisesta mielisairaalaan, voidaan sen ajatella olevan varsin ainutlaatuinen tapaus, ja sitähän Mana Manan vuonna 1988 julkaistu ensisingle "Maria Magdalena" oli. Teksti perustui tavallaan tositapahtumiin, kun mielenterveysongelmista kärsinyt laulaja Jouni Mömmö oli hoitojaksonsa aikana joutunut tällaisen kohtauksen todistajaksi, yhteisen tulevaisuuden näyttäessä tässä tapauksessa hyvinkin lohduttomalta. Soitosta löytyy mielipuolisuutta siitäkin, nimittäin Otra Romppasen kitaratyöskentelystä, antaen soittimensa ulvoa ja valittaa transistorivahvistin savuten ilmaisten täydentävästi ikäänkuin sen, johon Mömmön melko kertovaan tapaan esittämä teksti ei yksin loisi riittävää käsitevoimaa. Mana Manan taival suomalaisen rockin kentällä jäi lyhyeksi ja paperilla alaviitteenomaiseksi, naulaten kuitenkin tällä kappaleella nimensä historiaan ikiajoiksi.

Mana Manan "Maria Magdalena" sijoittui sijalle 461.

460: FAITH NO MORE - Digging The Grave

Faith No Moren vuoden -95 albumijulkaisu "King For A Day...Fool For A Lifetime" oli varsin odotettu vajaata kolmea vuotta aiemmin ilmestyneen "Angel Dust"in seuraajana, mutta myyntiluvut jäivät edeltäjäänsä huomattavasti vaatimattomammiksi, bändin levitettyä musiikillista palettiaan entistäkin värikkäämmäksi. Eteen julkaistu maistiaissingle "Digging The Grave" saattoi osaltaan sekin hämätä, kuulostaen melkoisesti juuri suosioon suunnattomaan nousseiden The Offspringin tai Green Dayn uuspunk-ralleilta, joten oliko Faith No More hyppäämässä bändivaunuun vai kokeilemassa rajojaan, ihmettelivät monet. Biisissä oli toki oma tarttuvuutensa, mutta ehkä juuri tältä yhtyeeltä ei odotettu näin yksinkertaistettuja ratkaisuja. Haudankaivuu-teema sopi kuitenkin myöhemmin erinomaisesti Sentencedille, joka värkkäsi biisistä oman version vuoden -98 "Frozen"-albuminsa digipak-painokselle, Faith No Moren "Digging The Grave"n sijoituttua tässä yhteydessä sijalle 460.

459: NEIL YOUNG - Hey Hey, My My (Into The Black)

Rockhistorian varmasti yksi vähiten laskelmoivista hahmoista on ollut Neil Young, joka ei juurikaan ole millään lailla johdonmukaisesti uraansa rakennellut. Listasijoitusten kannalta miehen kulta-aikaa oli 1970-luku, jonka Young päätti julkaisemalla alle puolen vuoden sisään kaksi livealbumia. Näistä ensimmäinen, heinäkuussa 1979 julkaistu "Rust Never Sleeps" ei ollut tavanomainen "tunnetuimmat biisit live-versioina"-pakkaus, vaan päinvastoin yleisön äänet oli parhaan mukaan yritetty häivyttää kuulumattomiin. Biisit olivat ennenjulkaisemattomia, vinyylin käsittäessä akustisen a- ja sähköisen b-puolen. Eikä levy ollut edes kokonaan elävä, vaan kaksi kappaletta oli äänitetty studiossa. Albumi käynnistyi ja päättyi tavallaan yhdellä ja samalla kappaleella, kun sävelmä sai molemmat mainitut käsittelyt. Rujohko ja sähköllä vahvistettu säröinen "Hey Hey, My My (Into The Black)" huomioi rock-kuvioissa tapahtuneet muutokset 70-luvun lopussa, Elviksen kuoltua yksi pioneereista oli poissa, ja uuden aallon väen mielestä tämä tuntui olevan vain hyväksi rockin kannalta. Neil Young oivalsi, että punkkareiden mielestä hänkin todennäköisesti kuuluu niihin artisteihin, jotka voisivat tehdä tilaa uudelle sukupolvelle. Young tekikin aivan päinvastoin, tarkastellen ilmiötä omasta näkökulmastaan. Laulussa keskeisesti mainittu Sex Pistolsin Johnny Rotten oli parissa vuodessa ehtinyt saada ilveilystä tarpeekseen, mies kun ei alkuunkaan pitänyt itseään edes laulajana, tullen kuitenkin nostetuksi jonkinlaisen uuden rock-messiaan asemaan.
Aikain alussa rock and roll oli tullut jäädäkseen, kukaan ei vain tiennyt, ketä sitä jatkossa tulisi esittämään. Oli kuitenkin hienompaa palaa loppuun, kuin vain vähitellen hävitä kuvioista. Tästä Neil Youngkin saattoi 70-luvun lopussa olla huolissaan, mutta päinvastoin tekikin havainnoistaan ikimuistoisen klassikon.

Neil Youngin "Hey Hey, My My (Into The Black)" sijoittui sijalle 459.

458: DEEP PURPLE - Speed King

Vuoteen 1969 mennessä Deep Purple oltiin opittu tuntemaan aikakaudelle tyypillisenä psykedeelisenä rock-yhtyeenä, mutta Ritchie Blackmoren kuultua Led Zeppelinin ensialbumin, mies oivalsi, että tulevaisuus kuulostaisi jokseenkin siltä. Koitti siis täydellisen muodonmuutoksen aika, ja sen ensimmäiseksi kirjaimelliseksi kulmakiveksi albumi "Deep Purple In Rock". Blackmore ei mielestään ollut saanut tarpeeksi tunnustusta kitarataiturina, joten tämä puoli tehtiin selväksi heti avauskappaleen "Speed King" alkajaisiksi. Biisi esitteli myös sittemmin tutuksi tulleen tavaramerkin, kitaran ja kosketinsoitinten väliset "vuoropuhelut", kuten uuden solistinsa, Ian Gillanin uskomattomat äänivarat."Speed King"in teksti toisti lähinnä Little Richardin aikoinaan lanseeraamia käsitteitä lauluissaan "Tutti Frutti", "Good Golly, Miss Molly" ja "Lucille", mutta vauhtiahan tästä kappaleesta ei tosiaan vuonna 1970 puuttunut.

Deep Purplen "Speed King" sijoittui sijalle 458.

457: IRON MAIDEN - Iron Maiden

Huhtikuussa 1980 julkistunut Iron Maidenin ensialbumi esitteli uudenkuuloisen yhtyeen, jossa perinteisempää heavy metallia toteutettiin aggressiivisemmalla punk-asenteella, vaikka viimeksimainitusta nokkamies Steve Harris ei olisi yhtyeensä yhteydessä halunnut kuulla sanallakaan puhuttavan. Monesta uuden aallon yhtyeestä poiketen Iron Maidenin soitannolliset valmiudet olivat huippuluokkaa, ja ne olivat kouliutuneet ahkeralla keikkailulla. Niitä vain oli ollut hankala saada Lontoon ytimeen muusta Englannista puhumattakaan juuri punk-valtakauden aikana, mutta sitä suuremmaksi maine oli ehtinyt kasvaa kotikulmilla Itä-Lontoossa. "Iron Maiden"-kappale oli bändin yksi ensimmäisistä aikaansaannoksista, päätyen myös ensialbumin päätöskappaleeksi - samaan paikkaan, jossa biisiä tultaisiin vuosikaudet myös Iron Maidenin konserteissa kuulemaan. Keskiaikaisen kidutusvälineen ylistyslaulu soveltui mainiosti bändin esitystapaan, hienoutenaan tyylikäs tuplakitarointikuvio, jolla koko kappale käynnistettiin.

Iron Maidenin "Iron Maiden" sijoittui sijalle 457.

456: MOKOMA - Huomenhaamu

Sydänjuuriin törmää suomen kielessä yleensä vain silloin, kun on loukkaantunut tai pahoittanut mielensä niistä joka ainoata myöten. Sydänjuuret toimi myös runsaat kolme vuotta sitten ilmestyneen Mokoma-albumin otsikkona. Tämä ei kuitenkaan vielä riittänyt, vaan laaria tyhjennettiin puolta vuotta myöhemmin Juurta jaksain, samannimisen EP:n muodossa. Sydänjuuret-albumin sessioissa oli syntynyt siinä määrin käyttökelpoista materiaalia, että jo siinä vaiheessa tiedettiin muutaman kappaleen karsiutuvan finaalikierroksilta. Näihin lukeutui Mokoma-asteikolla lievästi rauhallisempi ja puhtaasti laulettu "Huomenhaamu", joka tätä ennen taisi olla suomen kielessä tuntematon käsite. Aamuhan se tulee tunnetusti päivittäin, ja biisin varsin synkkä ynnä pohdiskeleva teksti saadaan kyllä aavemaiselta kuulostamaankin. Jos joskus tuntuisi siltä, että olisi anteeksipyynnön ja paremman tulevaisuuden toivottamisen paikka eivätkä omat sanat tuntuisi riittäviltä, voi sanoman perillevientiä yrittää tällä laululla.

Mokoman "Huomenhaamu" sijoittui sijalle 456.

455: ACCEPT - Son Of A Bitch

Joulukuussa 1980 Accept vetäytyi pieneen pohjoissaksalaiseen Wilsterin kaupunkiin äänittämään kolmatta albumiaan "Breaker", toteuttaen tällä kertaa omia visioitaan siitä, miltä yhtyeen tulisi kuulostaa. Kahdelle ensimmäiselle neuvonantajia oli riittänyt ruuhkaksi saakka etenkin levy-yhtiön taholta, lopputuloksena se, ettei Acceptille suotu mahdollisuutta toimia omine vahvuuksineen. Levyn äänittäjäksi tuli entinen kitaristinsa Michael Wagener, jolle sittemmin tulisi urkenemaan aivan oma uransa suuressa maailmassa. Vuoden -81 puolella julkistunut "Breaker" olikin laatutyötä alusta loppuun, jos kohta Saksasta ei tässä vaiheessa vielä osattu metalliaatelia odottaa. "Son Of A Bitch"-kappaleessa lähetettiin terveisiä syvyyksistä musiikkibisnekselle, heille, joilla on valta luvata unelmat tähteydestä ja yhtä lailla olla lunastamatta niitä, jollei kaikki aivan suunnitelmien mukaan menisikään, tähtäin siirretään vain sitten seuraavaan menestyjäkandidaattiin.

Acceptin "Son Of A Bitch" sijoittui sijalle 455.

454: CREEDENCE CLEARWATER REVIVAL - Have You Ever Seen The Rain?

Vuonna 1970 Creedence Clearwater Revival oli uransa huipulla ja samalla natisemassa liitoksistaan. Komppikitaristi Tom Fogerty ei ollut järin tyytyväinen asemaansa yhtyeessä, kun tekemänsä laulut saati ehdotukset bändin linjan tarkistamisesta eivät saaneet vastakaikua osakseen. Henkilökohtaisessakin elämässä miehen 30-vuotispäivät lähenivät, ja kulunut vuosikymmen oli kulunut suunnilleen tien raivaamisessa kohti huippua. Se oli nyt saavutettu, ja merkitsi, että CCR tulisi jatkossakin määräämään aikataulutuksen hyvin pitkälle. Oli siis aika jättäytyä yhtyeestä ja siirtyä soolouralle, vaikka päätös pikkuveljeään Johnia kovasti vaivasikin. Tom Fogerty oli mukana vielä Creedence Clearwater Revivalin kuudennella albumilla "Pendulum", jolle sisältyi yksi pikkuveljen hienoimmista kynäilemistään balladeista, "Have You Ever Seen The Rain?". Vaikka veljesten välit olivat asetelmista johtuen varsin tulehtuneet, ei John Fogertyn laulussa ole havaittavissa minkäänlaista syyttelyä tai katkeruutta, vaikka laulu tästä odotettavissa olleesta välirikosta kertoikin, paremminkin tilannetta vain harmiteltiin. Laulun aurinkoista päivää käytettiin kielikuvana sille, ettei menestykselle näyttänyt loppua tulevan, ja silti "sade" tuli pilaamaan sen.

Creedence Clearwater Revivalin "Have You Ever Seen The Rain?" sijoittui sijalle 454.

453: VAN HALEN - Panama

Jos 80-luvun ilonpito ja huolettomuus pitäisi puristaa yhteen kappaleeseen, kärkisijoilla tulisi ehdottomasti olla Van Halenin vuonna 1984 julkaisema "Panama". Se ei nimestään huolimatta viittaa keskiamerikkalaiseen tasavaltaan, vaan kilpa-autoon, joka sai toimia yleispätevänä kulkuneuvona biisin tekstissä. Tosin myös kaksoismerkityksessä, koskapa amerikkalaisittain omaa autokultaa yleisesti kutsutaan naispuoliseksi häneksi, näinpä ei ihme, että kone on kiiltävä, liikkuvat osat puhtaita, ja tien liittymästä yhteys David Lee Rothin makuuhuoneeseen. Jättimenestykseksi osoittautuneen "1984"-albumin jälkeen itse David Lee Rothin yhteys Van Haleniin katkesi, merkiten yhden aikakauden loppua, näin vielä kuitenkin hyvinkin iloisissa tunnelmissa.

Van Halenin "Panama" sijoittui sijalle 453.

452: NIGHTWISH - Sacrament Of Wilderness

Vuonna 1998 Nightwish pääsi tositoimiin toisella albumillaan "Oceanborn", esikoisen "Angels Fall First" toimittua lähinnä "studiossa terästettynä leirinuotiodemona", kuten tuonaikaiset lausuntonsa kuuluivat. Leirinuotio kylläkin mainitaan levyltä lohkotussa singlessä "Sacrament Of Wilderness", mutta muutoin meno on sittemmin tutuksi tullutta sinfonista metallia Tarja Turusen oopperallisin lauluosuuksin, julkaisuhetkellään hyvinkin uudenkuuloisena yhdistelmänä, tuoden omanlaistaan herkkyyttä muutoin varsin raskastempoiseen toteutukseen. Kappaleesta tuli myös Nightwishin ensimmäinen ykköshitti sen noustua Suomen singletilaston kärkeen aivan vuoden 1998 viimeisellä listaviikolla, säilyen myös pitkään bändin liveohjelmistossa.

Nightwishin "Sacrament Of Wilderness" sijoittui sijalle 452.

451: METALLICA - Damage Inc.

Vaikka Metallican "Master Of Puppets"-albumi olisi periaatteessa voinut päättyä "Orion"-instrumentaaliin, jolloin takana oli jo lähes 50 minuuttia musisointia, viimeisteltiin paketti kappaleella "Damage Inc." eräänlaisessa "kerran vielä"-hengessä. Uutta kulmaa se ei albumille enää muodostanut, mutta rivakkana thrashpalana toimi mainiosti yhteenvetona kokonaisuudelle. Samalla se sattuneesta syystä oli myös viimeinen Metallica-kappale, jonka tekijöiksi oli merkitty koko silloinen nelikko, Cliff Burtonin poistuttua tästä maailmasta levyn ilmestymisvuonna myöhemmin syksyllä 1986, merkiten tavallaan itse yhtyeellekin yhden musiikillisen aikakauden päättymistä.

Metallican "Damage Inc." sijoittui sijalle 451.

450: SONATA ARCTICA - Last Drop Falls

Vuonna 1999 julkaistu Sonata Arctican esikoisalbumi "Ecliptica" oli ensilevyksi harvinaisen valmis paketti, joten noin puoltatoista vuotta myöhemmin julkaistulla "Silence"lla ilmaisua sopi jo laajentaakin, tässä tapauksessa balladipuolelle. "Last Drop Falls" oli sävykäs ja monikerroksinen tunnelmapala, jossa puitiin eräänlaista on/off-suhdetta kahden rakastavaisen kesken, lähinnä kylläkin miesnäkökulmasta välillä sapekkaine sanakäänteineen, kunnes viimeinen pisara oli siitä rakkauden tynnyristä vuodatettu, tunteittensa nurkkaan ahdistetun miehen päästäessä päätteeksi ilmoille alatyylisen, naispuolista ihmistä halventavan sanan.

Sonata Arctican "Last Drop Falls" sijoittui sijalle 450.

449: TWISTED SISTER - I Wanna Rock

New Yorkissa 70-luvun puolivälissä perustunut Twisted Sister ei ollut saanut vuosikymmenen loppuun mennessä levy-yhtiöitä kiinnostumaan musiikistaan - tai tässä tapauksessa myös kokonaispaketista ulkoisine puitteineen - eivätkä pari omakustannesingleä tilannetta sen paremmaksi muuttaneet. Englannin puolella pää saatiin kuitenkin auki pienen Secret Recordsin toimesta ensi-ep:n "Ruff Cutts" ja albumin "Under The Blade" muodossa. Mihinkään suuriin myyntilukuihin ei ylletty ja levy-yhtiökin teki vararikon, mutta tässä vaiheessa USA:ssa kiinnostus oli herännyt. Musiikkivideot olivat muodostuneet varsin merkityksellisiksi markkinointivälineiksi ja Twisted Sisterhän oli jo valmiiksi varsin kuvauksellinen. Atlantic-yhtiö nappasi yhtyeen talliinsa, kiinnittäen ansioituneen tuottajan Tom Wermanin vastaamaan äänellisestä kokonaisuudesta, tulosten julkistuessa keväällä -84 albumilla "Stay Hungry". Kahdesta kappaleesta teetettiin myös videot, joissa molemmissa suosittiin asettelua nuorukainen vastaan auktoriteetit. Näistä "I Wanna Rock" sijoittui koulumaailmaan, jossa opettaja huomaa oppilaansa piirtäneen muistivihkoonsa Twisted Sisterin logon, pitäen tästä syystä tiukkasävyisen puhuttelun kysyen lopuksi, mitä tämä elämältään oikein haluaa. Vastaus "I Wanna Rock" oli nokkelan yksinkertainen ja hyväntuulinen biisi ja sanomakin harvinaisen kohdallaan. Etenkin, jos valintatilanteeseen pakotetaan.

Twisted Sisterin "I Wanna Rock" sijoittui sijalle 449.

448: MUSTASCH - Double Nature

Vuonna 2007 Mustasch taisi Suomessa olla tuttu korkeintaan lehtien tai nettisivujen levyarvostelupalstoilta, kotimaassaan Ruotsissa menestyksen oltua jo kutakuinkin kohtuullista. Bändin levytyssopimus EMI-yhtiön kautta oli taannut kattavan julkaisukanavan, mutta yhtiössä ei tuntunut olevan oikein ketään, joka olisi yhtyeen asiaa päämäärätietoisesti ajanut. Näinpä Mustasch vaihtoi sopimuksen päätyttyä pienemmälle, riippumattomalle Regain Recordsille ja julkaisi sen kautta albuminsa "Latest Version Of The Truth". Levy olikin Ruotsissa siihenastisista Mustasch-albumeista suurin menestys, noustuaan listalla sijalle 3. tullen myöhemmin palkituksi vuoden hardrock-yhtyeenä/levynä Ruotsin Grammis-gaalassa. Suomessa albumin ensisingleä "Double Nature" tunnetuksi teki samana vuonna toimintansa aloittanut Radio Rock kappaleen noustua varsin nopeasti sahatuimpien joukkoon. Ralf Gyllenhammarin vetämä "kaksoisrooli" milloin rakastajana, milloin vihaajana kuvasti perinteikästä rockuhoa, joka biisissä oli muutoinkin varsin laittamattomasti kohdallaan.

Mustaschin "Double Nature" sijoittui sijalle 448.

447: LINKIN PARK - Numb

Vuonna 2003 ilmestyneen Linkin Parkin toisen albumin "Meteora"n päättänyt kappale "Numb" julkaistiin paitsi singlenä, myös musiikkivideona, jossa opiskelijatyttö kokee elämässään kovia bändin musisoidessa kirkkotyylisessä rakennuksessa. Paikkaa maailmassa ei tahdo löytyä, ja milloin pieni toivonkipinä sen suhteen välkkyisikin, kyetään sekin sammuttamaan vain yksinkertaisesti selät kääntäen, eikä lopuksi itse Linkin Parkiakaan ole videon päätteeksi saatavilla. Samaistuminen laulun tarinaan etenkin nuoremmalla iällä - miksei vanhemmallakin - vaikeuksia tuota, jota yksinkertaisen melankolinen laulumelodia vielä tehostaa.

Linkin Parkin "Numb" sijoittui sijalle 447.

446: ALIEN ANT FARM - Smooth Criminal

Michael Jacksonin nimen mainitseminen saa yleensä aikaan mielleyhtymiä jos jonkinmoisia, ehtihän mies tulla tunnetuksi musiikkinsa ohella paljosta muustakin. Vuoden 1987 "Bad"-albumilla julkistunut "Smooth Criminal" ei ehkä tule ensimmäisenä mieleen taiteilijan tuotannosta, mutta Alien Ant Farm-yhtyeen levytyksistä kylläkin, kun cover-versio "Smooth Criminal"ista ilmestyi bändin ensisinglenä vuonna 2001, päätyen soimaan myös elokuvan "American Pie 2" taustalle. Idea kappaleen levyttämiseen oli kenpäties se varsin tavanomainen, biisin alkuosaa veivattiin ennen keikkoja soundcheckeissä ja kun paikallaolleilta tuli rohkaisevaa palautetta koko sävelmän versioinnista, päädyttiin se myös toteuttamaan.

Alien Ant Farmin versio "Smooth Criminal"ista sijoittui sijalle 446.

445: MELROSE - Rich Little Bitch

70-80-lukujen taitteessa suomalaisessa lehdistössä oli esillä silloisen nuorison jakautuminen punkkareihin ja diinareihin, toisin sanoen räkäisemmän uuden aallon musiikin kannattajiin ja vastaavasti vanhan rock'n'rollin kuuntelijoihin. Sinänsä piti paikkansa, ettei ollut välttämättä kovin terveellistä hakeutua "vastapuolen" hallitsemiin tilaisuuksiin, mutta muutoin monessa tapauksessa seinät tulivat vastaan, tarkemmin sanoen treenikämpän seinät. Harrastebändit saivat unohtaa eturistiriitansa, sikäli kuin niitä edes oli, varaillessaan harjoitusvuoroja lähinnä eri nuorisotaloista. Näin ainakin alle kilometrin Helsingin rajan pohjoispuolella sijaitsevassa itävantaalaisessa, johdonmukaisesti Länsimäeksi nimetyn lähiön K-lähikaupan yläkerrassa sijainneessa nuorisotilassa. Omat harjoituksensa siellä aloitti 80-luvun alussa Melrose, jonka alkuajat kuluivat perinteistä rockabillyä soitellessa, mutta tähän kyllästyttiin varsin pian. Soitinvalikoimaan jäi kuitenkin ns. "läski"- eli akustinen kontrabasso, kun ilmaisua lähdettiin survomaan aggressiivisempaan suuntaan. Bändin keikoilla mentiin aina sata lasissa, tai vaikka ilmankin laseja, jos tarpeen. Meininki saatiin tallennettua myös vuonna -86 ilmestyneelle ensialbumille "Melrose", jonka itseoikeutetusti avasi estottoman kahlitsematon "Rich Little Bitch". Biisi päätyi myös seuraavana vuonna ensi-iltansa saaneen Aki Kaurismäen ohjaamaan elokuvaan "Hamlet liikemaailmassa", jossa osa kappaleesta nähtiin live-esityksenä tyylikkäässä mustavalkomaisemassa.

Melrosen "Rich Little Bitch" sijoittui sijalle 445.

444: ALICE IN CHAINS - Down In A Hole

Alice In Chainsin vuonna -92 julkaistulta toiselta albumilta "Dirt" julkaistiin peräti viisi singleä, niistä viimeisimpänä "Down In A Hole". Se oli niistä myös vähiten albumin otsikkoa kuvannut kappale. Toteutus oli muuta aineistoa huomattavasti "siistimmin" toteutettu, ja vaikka särmää soitannasta löytyykin, pysyi vokalisti Layne Staleyn suoritus varsin kurinalaisena kautta biisin, jonka lauluharmonioiden puhtaus tuo mieleen 60-luvun lopussa tunnetuksi tulleen kolmikon Crosby, Stills & Nash. Laulun teemakaan ei sinänsä anna aihetta irrotteluun, käyhän kitaristi Jerry Cantrell siinä läpi tuntemuksiaan pitkäaikaisen ihmissuhteen päättymisestä, jouduttuaan klassisen valinnan eteen. Joko minä, tai sitten tuo bändisi, kumppanuussuhteen ylläpito kun oli tietty hankaloitunut Alice In Chainsin menestyksen myötä. Cantrell valitsi tunnetusti yhtyeensä, mutta aivan heti ei henkisten siteiden katkaiseminen onnistunut, ja tekstissä, olisiko jotenkin grungelle tyypillistä, palattaisiin mieluusti takaisin kohtuun, josta voisi aloittaa elämänsä uudelleen.

Alice In Chainsin "Down In A Hole" sijoittui sijalle 444.

443: PINK FLOYD - Another Brick In The Wall part 2

Loppuvuodesta 1979 julkistui yksi rockhistorian suurimmista, tai ainakin suureellisimmista produktiosta, Pink Floydin tupla-lp "The Wall". Albumin kantavana teemana oli Pink-nimisen päähenkilön traumaattinen elämä aina lapsuudesta saakka. Toisessa maailmansodassa menehtynyt isä, ylisuojeleva äiti, kielteiset muistot koulusta, kaikki nämä antoivat aiheen rakentaa ympärilleen muusta maailmasta eristävän muurin. Lisää rakennusaineita saatiin rocktähteyteen liittyvistä elämäntavoista, huumeista, uskottomuudesta ja lopuksi karille ajautuneesta avioliitosta, jolloin muuri oli lopullisen valmis. Suurempaa mielikuvitusta ei tarvittu siihen, että "The Wall"-konseptin keksinyt Roger Waters tässä tavallaan heijasti omaa siihenastista elämänkaartaan. Kokonaisuudesta lohkaistu "Another Brick In The Wall part 2":sta tuli omillaan albumin tunnetuin sävelmä, vaikka kuvaili vain tarinan sen osaa, joka oli sijoitettu koulumaailmaan kapinoimaan opettajien jonkinlaista mielivaltaa vastaan. Sävelmän tunnetuimmaksi kohonnut elementti oli syyttävän kuuloinen lapsikuoro, unohtamatta kitaristi David Gilmourin työskentelyä soitintaan käsittelemässä. Tekovaiheessaan varmaankin yksi odottamattomimmista maailmanlaajuisiksi levinneistä rock-klassikoista, mutta niin siinä vain kävi, että jokainen musiikinlajia seurannut tunnistaa tämän kappaleen vaivatta.

Pink Floydin "Another Brick In The Wall part 2" sijoittui sijalle 443.

442: PELLE MILJOONA OY - Moottoritie on kuuma

Suomalaisen punkin syntymävuodeksi voi perustellusti laskea vuoden 1978, jolloin sekä Eppu Normaali että Pelle Miljoona julkaisivat ensialbuminsa. Soitannolliset valmiudet eivät olleet huippuunsa hiottuja, mutta eihän se punkissa niin tarkkaa ollutkaan. Ja eihän se punkkia olisi edes siinä tapauksessa ollut. Näistä kahdesta Pelle säilytti punkin ainakin ideaalisella tasolla jatkossakin, vaikka sekaan sopi lauluja muistakin aiheista kuin maailmanparannusteorioista. Soittokaan ei ollut enää jatkuvaa kaahausta, vaan mukaan mahtui myös reggae- ja jopa jazz-sävyjä, tosin vähäisessä määrin. Suurin muutos tapahtui vuonna -80, kun basisti Ari Taskinen toi Yhdysvaltain matkaltaan mukanaan syntetisaattorin. Alustavat harjoitukset tuottivat kuvion, jossa toistui kahdeksan säveltä perätysten soitettuna. Tästä kehittyi intro kappaleeseen "Moottoritie on kuuma". Kun sävelmä päätyi levylle saakka, nokkelimmat huomasivat sen muistuttavan Genesiksen aiemmin julkaistua kappaletta "Dancing With The Moonlit Knight", mutta Taskinen ei ainakaan tunnustautunut progen kuuntelijaksi. Paremminkin vakuutti, jos olisi asianlaidan tiennyt, olisi kuvio ollut taatusti toisenlainen. Toisaalta, teksti tässä kenties biisistä suomirock-klassikon teki. Siinä yhdistyi perisuomalainen kaukokaipuu 80-luvun alun olosuhteisiin, etenkin nuoremman väen näkökulmasta. Vielä silloin monelle maailma oli unelmaa, ja Suomi oli totta, vailla sen suurempia ulkopuolisia vaikutteita rajojen ulkopuolelta.

Pelle Miljoona Oy:n "Moottoritie on kuuma" sijoittui sijalle 442.

441: BLACKFOOT - Highway Song

Jollei southern rock-klassikossa ole hieman haikea tunnelma, loputon valtatie, ja kaipuu oman kullan viereen, ei sitä todennäköisesti klassikoksi kelpuutettaisikaan. Blackfootin vuonna -79 julkistunut "Highway Song" ylittää mittapuut selkeästi, kokien onneksi ilmestymisensä kolmannella, mutta ensimmäisellä isolle levy-yhtiölle tehdyllä albumilla "Strikes". Etelän miehen on tehtävä, mitä miehen on tehtävä, tässä tapauksessa heittää keikkaa ympäri Yhdysvaltoja pienellä palkalla, mutta suurella kärsivällisyydellä. Southern rock-perinteitä kunnioittaen kappale etenee noin puoleen väliin balladinomaisesti, kunnes soolojen ajaksi tempo tuplataan kitaroiden jatkaessa tilittämistä omin ilmaisuin.

Blackfootin "Highway Song" sijoittui sijalle 441.

440: AIRBOURNE - Too Much, Too Young, Too Fast

On vain kaksi tapaa soittaa rock'n'rollia, sielulla ja sydämellä. Tai oikeastaan kolmaskin, niillä molemmilla. Tätä tekemisissään soveltaa ainakin yhtye Airbourne. 2000-luvun alussa australialaisille O'Keeffen veljeksille Joel ja Ryan rock'n'roll oli vielä vain harrastus, mutta vuonna 2006 oltiin jo niin pitkällä, että bändi oli Yhdysvalloissa äänittämässä debyyttialbumiaan "Runnin' Wild". Levyllä Airbourne osoittautui räväkäksi rockbändiksi, saaden luonnollisesti kuulla viittauksia eräästä jo 70-luvulla maailmalle lähteneestä maanyhtyeestään, jossa sattumoisin myös vaikuttaa veljespari, mutta milläpä niitä välttäisi, kun yhtye on Australiasta ja soittaa samanhajuista musiikkia kuin maailman tunnetuin aussibändi AC/DC". Eikä veljeksillä mitään sitä vastaan, etenkin, jos oma ura tulisi kestämään yhtä kauan. Biisillä "Too Much, Too Young, Too Fast" ei kuitenkaan sellaista murehdita, vaan perinteiseen rock'n'roll-tapaan elämä on nyt ja se kannattaa elää vielä kun voi, muu maailma kun on käskijöitä ja vastoinkäymisiä pullollaan. Kannattaa siis tyhjentää se ennen seuraavan täyden avaamista.

Airbournen "Too Much, Too Young, Too Fast" sijoittui sijalle 440.

439: ACCEPT - Midnight Mover

80-luvun puolivälissä Accept rupesi olemaan jo maailmankuulu ainakin metallia seuraavan yleisön keskuudessa, alla vuonna -83 julkaistu albumi "Balls To The Wall", jonka nimikappaleesta oli yhtyeelle ehtinyt jo kehkeytyä eräänlainen tavaramerkkikappale. Oli siis järkevintä jatkaa samoilla linjoilla, muutenkin, koskapa täsmätyyppinen musisointi tuntui Acceptilta parhaiten luistavan. Keväällä 1985 julkaistulta "Metal Heart"-albumilta julkaistu single "Midnight Mover" vaikutti kolmiminuuttisessa mitassaan radio- ja videokäyttöön räätälöidyltä, ja ainakin viimemainittu toteutus lienee jäänyt monen mieleen varsin silmiäsärkevänä kokemuksena epäinhimillisesti pyörivine kuvineen. Tekstissä bändi vaikutti jonkin verran amerikkalaistuneen, koskapa päivänvaloa karttava keskiyön liikehtijä kertoi huumediileristä. Näihin yhtye tuskin oli ainakaan kovin usein törmännyt kotikaupungissaan, runsaan 150.000 asukkaan Solingenissa Saksassa.

Acceptin "Midnight Mover" sijoittui sijalle 439.

438: IRON MAIDEN - Caught Somewhere In Time

Heinäkuussa 1985 Iron Maiden päätti 11 kuukautta kestäneen "World Slavery"-kiertueensa ollen tämän jälkeen melkoisen puhki, oikeastaan turneen loppuosakin oli osoittautunut jo melkoisen hermoja repiväksi. Näinpä yhtye piti loppuvuoden taukoa toisistaan, merkiten sitä, että vuodesta 1980 alkanut uusi albumi/vuosi-tahti ei enää jatkunut. Syksyllä 1986 ilmestyneellä "Somewhere In Time"-albumilla Iron Maiden oli selkeästi hakenut uusia uria, mikä ilmeni jo avauskappaleesta "Caught Somewhere In Time". Siinä missä aiempien albumeiden avausbiisi oli ollut ns. totaalinen haltuunotto, oli tämä kappale lievästi maalailevan progemainen kuvaten myös koko albumin yleisilmettä, jakaen fanit jokseenkin kahteen leiriin. Mutta kuten Steve Harris on alinomaa bändin uralla todennut, hän ei katso taaksepäin ottaen malleja sieltä, vaan tähtää mieluummiin uuteen ja ennenkokemattomaan.

Iron Maidenin "Caught Somewhere In Time" sijoittui sijalle 438.

437: FAITH NO MORE - Evidence

Faith No More upposi melkoiseen kuoppaan vuonna 1995 julkaistuaan viidennen albuminsa "King For A Day...Fool For A Lifetime". Kolmea vuotta aiemmin julkaistua "Angel Dust"ia pidettiin yleisesti kaikin puolin merkkiteoksena, mutta seuraajan kysyntä osoittautui melko vaatimattomaksi. Kitaristi Jim Martin oli tosin tässä välissä poistunut riveistä, mutta tuskin sekään voi koko kuviota selittää. Kenpäties eteen julkaistu single "Digging The Grave" aikaansai epäluulon, että Faith No More olisi livennyt uuspunk-linjoille, vaikka bändin tavaramerkiksi oli jo ehtinyt muodostua eri tyylilajeista siekailematon piittaamattomuus. Aivan toista ääripäätä edusti hämyinen, myös singlenä julkaistu jazzhenkinen kappale "Evidence". Vaikka USA:ssa "King For A Day...Fool For A Lifetime"-albumin saama vastaanotto jäi vaisuhkoksi, pärjäsi julkaisu Euroopan puolella huomattavasti paremmin. Englannissa levy nousi albumilistalla sijalle 5 ja Suomessa sijalle 2.

Tässä yhteydessä Faith No Moren "Evidence" sijoittui sijalle 437.

436: ELVIS PRESLEY - Suspicious Minds

Joulukuussa 1968 Elvis Presley teki näyttävän paluun parrasvaloihin tv-show'ssa "Comeback Special", joka koostui pääosin Elviksen varhaisista rock'n'roll-numeroista. Miehen ura oli 60-luvulla jo ehtinytkin luhistua enimmäkseen tyhjänpäiväisten elokuvien ja yhtä lailla niille sävellettyjen enimmäkseen vähemmän muistettavien laulujen johdosta. Vuonna -69 Elvis sai pitkästä aikaa vyölleen pari isompaa hittiä, mutta rock'n'rollista ne olivat aika kaukana. "In The Ghetto" oli lievästi gospel-henkinen esitys, ja "Suspicious Minds" puolestaan viihteellisemmän kuuloista poppia. Tästä kappaleesta Elvis sai kuitenkin USA:ssa ensimmäisen ykköshittinsä vuosikausiin. Jos sävelmän kuorrutus olikin hieman suureellinen, kykeni Elvis jälleen kerran tunnetta tulkitsemaan.
Ihmissuhde oli ajautunut pisteeseen, jossa omaa luotettavuuttaan tuli alinomaa todistella, eikä valmista syntynyt sittenkään. Kiintymys oli kuitenkin niin voimakasta, ettei oikein eri teille ollut lähtöä, mutta näinkään ei voinut jatkua. Tätä solmua ei kappaleessa auki saada, vaikka Elvis parhaansa näin anellakseen tekeekin.

Elvis Presleyn "Suspicious Minds" sijoittui sijalle 436.

435: TYPE O NEGATIVE - I Don't Wanna Be Me

Vuonna 2003 Type O Negativen huhuiltiin olevan jo hajoamistilassa, mutta totuus oli huomattavasti arkisempi. Osa bändin jäsenistä vaimoineen olivat kukin vuorollaan lisääntyneet yhdellä perillisellä, joten nokkamies Peter Steele jäi vain odottelemaan muun soittokunnan ilmoitusta töihinpaluusta. Albumi "Life Is Killing Me" ilmestyi näin ollen neljän vuoden kuluttua edeltäjästään "World Coming Down"ista. Vaikka albumin yleisilme oli synkkä kuin myrskyinen yö, ei Steele lausuntojensa mukaan halunnut helliä tässä mitään itsemurha-aikeita, päinvastoin: "Me käsittelemme aiheita, joihin metallimiehet eivät välttämättä niin kajoa. Meille on ihan normaalia tuoda julki tunnetilojamme, että mekin saatamme kärsiä, tuntea tuskaa ja surua, emmekä aina pysty kolhuitta kohtaamaan pettymyksiä elämään väistämättä kuuluvina asioina". Singlenä albumilta julkaistu napakka "I Don't Wanna Be Me" voisi tietty toimia eräänlaisena hätähuutona tyytymättömyydestä omaan tilaansa, mutta Steele ei sanojensa mukaan ollut tekstiä niin viimeisen päälle pohtinut. Käyhän siitä toki ilmi, että oli jokseenkin tympääntynyt julkiseen mielikuvaansa, mies ei tunnetusti pitänyt keikkailusta, mutta joutui tietenkin hoitamaan levynjulkaisukiertueet, ja kuten itsekin totesi, kyllähän hänkin halusi aikoinaan lempibändinsä livenä nähdä, joten vastavuoroisesti hänenkin oli nähtävillä oltava.

Type O Negativen "I Don't Wanna Be Me" sijoittui sijalle 435.

434: W.A.S.P. - Chainsaw Charlie (Murders In The Rue Morgue)

Vuonna 1992 Blackie Lawless sai valmiiksi kolmen vuoden urakkansa, teema-albumin "The Crimson Idol" julkistuttua. Käytännön syistä levy julkaistiin kuitenkin yhtyeensä W.A.S.P.:in nimellä. Tarinan keskushahmona toimi kuvitteellinen teinipudokas Jonathan Steel, joka varastaa musiikkiliikkeen näyteikkunasta karmiininpunaisen kitaran, tähdäten sittemmin otsikon mukaiseksi rock-idoliksi. Markkinointiapuaan tarjoaa ison levy-yhtiön pomo "Chainsaw Charlie", jolle tältä todelliselta albumilta löytyi oma nimikkokappaleensa. Sanomattakin lienee selvää, ettei "moottorisaha-Charlien" liiketoimintamalleihin kuulunut muuta kuin nopean tilin tekeminen, jonka jälkeen artistin arvo mitataan käytettyjen rukkasten valuuttakurssilla. Tosielämässä Lawlessille kävi hieman vastaavasti "The Crimson Idol"insa kanssa, kun USA:ssa Capitol-yhtiö ei halunnut julkaista albumia "Chainsaw Charlie"-singlen siivittämänä kuten Euroopassa, vaan johtokappaleeksi haluttiin levyn nyyhkyballadi "Hold On To My Heart", näinpä levyn julkaisu lykkäytyi Yhdysvalloissa vuoden 1993 puolelle.

W.A.S.P.:n "Chainsaw Charlie (Murders In The Rue Morgue)" sijoittui sijalle 434.

433: KISS - Rock And Roll All Nite

Helmikuussa 1975 Kiss sai kesken USA:n kiertueensa levy-yhtiönsä pomolta Neil Bogartilta käskyn palata välittömästi New Yorkiin. Syy oli varsin yksinkertainen, yhtiöllä ei ollut enää varaa rahoittaa turneen jatkamista joten jäljellä olevat kassavarat kannatti sijoittaa ennemmin uuden albumin tekemiseen. Säästösyista Bogart toimi itse levyn tuottajana antaen myös ohjeistusta biisintekoon. Tulisi tehdä ainakin yksi laulu, josta tulisi Kiss-tavaramerkkibiisi vähän samaan tapaan kuin jostain "Paranoid"ista tai "Smoke On The Water"ista tietyille brittiyhtyeille. Paul Stanley kehitteli kertosäkeen " I wanna rock and roll all nite, a party every day" lopun sisällön koostuttua Gene Simmonsin pöytälaatikkokappaleesta "Drive Me Wild". Sen verran rivakassa tahdissa kappale viimeisteltiin, ettei siihen jäänyt edes kitarasoololle tilaa, tuottaja Bogartin todettua tähän, että niitä on maailmassa jo muutenkin tarpeeksi. "Rock And Roll All Nite" ilmestyi Kissin kolmannella albumilla "Dressed To Kill" ja julkaistiin myös singlenä. Se näyttäytyi vaivoin USA:n sinkkulistalla sijalla 57, vaan kun samainen kappale julkaistiin live-versiona tupla-lp:ltä "Alive!", noustiin jo pykälälle 12. Mainitun livekansion julkaisun jälkeen Kissin rahahuolet tunnetusti myös päättyivät, ja voisi hyvin olettaa, että nämä eletyt kädestä suuhun-päivät olivat yhtenä motiivina siihen, että bändi tuotteistettiin jatkossa lähes viimeistä soluaan myöten.

Kissin "Rock And Roll All Nite" sijoittui sijalle 433.

432: NIGHTWISH - The Kinslayer

Huhtikuun 20. päivän aamu vuonna 1999 päättyi USA:ssa Columbinen lukiossa hyvin traagisesti, kun 17-vuotias Dylan Klebold ja puoltatoista viikkoa aiemmin 18-vuotispäiviään viettänyt Eric Harris avasivat koululaitoksessa tulen opettajiaan ja opiskelijatovereitaan kohti. Lopputuloksena 12 oppilaan ja yhden opettajan surma ynnä itse tekijät, jotka päättivät verilöylyn itsemurhaan. Teon motiivit jäivät näin ollen arvailujen varaan, mutta ainakaan järjellä selitettävissä ne eivät olleet. Uutiset tavoittivat myös kaukaisessa Suomessa Tuomas Holopaisen, joka kiteytti omat pohdiskelunsa vuonna 2000 "Wishmaster"-albumilla julkaistuun kappaleeseen "The Kinslayer". Osin vuoropuheluna toteutettu kappale päättyy mainintaan viidestätoista kynttilästä, yhdeksästä vaaleanpunaisesta, neljästä sinisestä ja kahdesta mustasta, symboloiden uhrien sukupuolia paitsi tekijöiden osalta, muodostaen ne kaksi viimemainittua.

Nightwishin "The Kinslayer" sijoittui sijalle 432.

431: PEARL JAM - Jeremy

Vuonna 1991 julkaistulta Pearl Jamin debyyttialbumilta "Ten" löytyi samantien singlepotentiaalia useammankin kappaleen voimin, "Alive"n ja "Even Flow"n saadessa toimia tuolloin uuden uljaan grunge-musiikin johtotähtinä, siinä missä kolmas single "Jeremy" oli tyylipuhdas rock-kappale. Tarinan päähenkilö oli 15-vuotias Jeremy Wade Delle, joka myöhästyi kerran oppitunniltaan. USA:laisen käytännön mukaan tällaisissa tapauksissa tulee olla vanhempien tai huoltajan kirjallinen lupa poissaololle, joten opettaja kehotti Jeremyä hakemaan tällaisen paperin ennen pulpettiin istuutumista. Palatessaan pojalla oli kuitenkin kädessään järeä revolveri, ilmoittaen, että oikeastaan tämän hän kävi hakemassa, surmaten itsensä luokan edessä. Pearl Jam-vokalisti Eddie Vedder oli lukenut lehdestä asiasta kertoneen lyhyen artikkelin, ja kokenut, että uutisteksti kaipasi syventävää otetta laulun muodossa. Biisistä tehtiin myös video, jonka jälkeen ainekset hankaluuksia varten olivatkin kasassa. Loppukohtauksesta oli luonnollisesti poistettava itsemurhaa kuvaava osuus, mutta siihen jäi kuitenkin näkymä oppilaista, joiden vaatteissa oli veriroiskeita, näinpä Jeremyn luultiin ampuneen luokkatovereitaan. Videolla näkyy myös hetken ajan, kuinka oppilaat seisovat pulpettiensa vieressä oikea käsi nostettuna suoraksi yläviistoon, tullen tulkituksi natsitervehdyksenä, vaikka oikeammin kyseessä oli USA:ssa ennen toista maailmansotaa käytössä ollut tapa osoittaa uskollisuuttaan Yhdysvaltojen tähtilippusymbolille, mutta kiusallisista samankaltaisuuksista johtuen tämä korvattiin sittemmin painamalla oikea käsi sydämen kohdalle. Pearl Jam ei tämän jälkeen enää videoita tehnytkään kuuteen vuoteen, ilmoittaen tosin syyksi sen, että haluavat mieluummin tulla muistetuksi musiikistaan kuin videoistaan.

Pearl Jamin "Jeremy" sijoittui sijalle 431.

430: RAGE AGAINST THE MACHINE - Killing In The Name

Vastakkainasettelun aika ei ollut ohi, kun 90-luvun alussa kitaristi Tom Morello rupesi pystyttämään uutta yhtyettä. Tuikitärkeää laulupuolta tuli hoitamaan Zack de la Rocha, joskin laulu oli tässä tapauksessa hyvinkin puhevoittoista - siis räppiä. Rage Against The Machinen pohjalla jyräsivät kuitenkin metallielementit, näistä eivät vähäisimpänä Morellon raskaat kitarasoundit. Rytmityksissä saatettiin kuitenkin nojata funk-poljentoon, kuten läpimurtokappaleessaan "Killing In The Name". Kappaleesta muistetaan varmasti päällimmäisenä fuck-sanan vuolas viljely kapinallisessa hengessä, biisin näennäisen monotonisuuden tehdessä salakavalasti tehtävänsä viisiminuuttisen kestonsa aikana, vaikka sisältää melodisiakin kitarointikoukkuja. Surmaaminen jonkun nimiin viittasi siihen ammattikuntaan, joka Yhdysvalloissa on valtuutettu toisen ihmisen hengiltäottoon tilanteen niin vaatiessa, siis poliiseihin. De la Rochan teksti kyseenalaisti ne perusteet, joilla toimintamalli on katsottu oikeutetuksi, antaen ymmärtää, että virkavallalla saattaa olla mielessään ihonväriin liittyviä tekijöitä tehdessään ratkaisuja. Muista päättäjistä puhumattakaan.

Rage Against The Machinen "Killing In The Name" sijoittui sijalle 430.

429: TWISTED SISTER - We're Not Gonna Take It

Vuonna 1984 monen varhaisteinin johdatus rockmusiikkiin kulki Twisted Sisterin "Stay Hungry"-albumin kautta. Vaikka kyse ei ollut varsinaisesta "lastenlevystä", parista kappaleesta tehdyt videot olivat kyllä tietylle kohderyhmälle tähdätyt. "We're Not Gonna Take It"-biisin kuvitetussa tarinassa isälliselle auktoriteettihahmolle käy alinomaa huonosti pyrkiessään ohjeistamaan ja kasvattamaan jälkikasvuaan ns. kunnon kansalaisiksi, joiden maailmassa ei esiinny tällaista kapinointia mitä ihmeellisimmän näköisten friikkien johdatuksella. Hellyttävän näköistä tietenkin on, kun Dee Snider on pikkuväkeä ruokapöydän ääressä opastamassa, että kaikkea ei tarvitse niellä eikä enää tarvitsekaan, jos näin vain päätetään. Laulu ja siitä tehty video aikaansaivat osaltaan PMRC:n, vanhempien musiikkitutkimuskeskuksen perustamisen, koska yhdistelmä saattoi olla liian houkutteleva annetun mallin jäljittelemiseen, Dee-sedän kasvatusmenetelmät kun tuntuivat varsin sallivilta. Biisi sinänsä toki toimii mitä mainioimpana nostatuskappaleena tilanteessa jos toisessakin.

Twisted Sisterin "We're Not Gonna Take It" sijoittui sijalle 429.

428: OZZY OSBOURNE - Mama, I'm Coming Home

Rockhistoria tuntee varsin monta levytystä aina vanhoista blues-lauluista lähtien, kuinka ollaan tilapäisesti eletty niinsanottua täyttä elämää, ennenkuin järki palaa ruutuun ja olo rupeaa tuntumaan katuvaiselta. Ozzy Osbournen laulettavaksi moinen laulu sopikin varsin hyvin, olihan miehellä jo 90-luvun alussa kaikenlaisia tempauksia tilillään ja miehen elämäntyylin tiedettiin olleen varsin railakas päihteineen ja pillereineen. Mutta nyt olisi kotiintulon aika. "Mama, I'm Coming Home" oli omistettu puolisolleen Sharonille, joka parhaansa mukaan oli pyrkinyt pitämään miestään jollain lailla tolpillaan, poiketen muutoinkin Ozzyn siihenastisesta metalli/hardrock-tuotannosta ollen varsin sävyisä, osin kantrihenkinen balladi, jonka tekemiseen Motörheadin Lemmykin oli puumerkkinsä jättänyt. Ensiesiintymisensä kappale oli saanut vuoden -91 albumilla "No More Tears", jonka kanteen Ozzy oli muutenkin stailattu hieman kuin parannuksen tehneeksi hahmoksi enkelinsiipineen neutraali-ilmeisenä. Torahampaat ja veriroiskeet tuntuivat siis jääneen taakse 80-luvun puolelle. "Aikuisempi" Ozzy kelpasi myös radioaalloille, kun "Mama, I'm Coming Home" julkaistiin singlenä vuoden -92 puolella, tehtiinpä kappaleesta kaksi erillistä musiikkivideotakin. Ja paikkansa kappale on säilyttänyt Ozzyn livesetissäkin, asiaankuuluvasti encoreosuudessa.

Ozzy Osbournen "Mama, I'm Coming Home" sijoittui sijalle 428.

427: IRON MAIDEN - Can I Play With Madness

Voinko leikitellä hulluudella, kysyi Iron Maiden vuonna 1988 ensimmäisellä singlellään "Seventh Son Of A Seventh Son"-albumilta. Tai paremminkin sitä kysyi laulun minähahmo, joka malttamattomana halusi tietää tulevaisuudesta etukäteen, hakeutuen profeetan ja tämän kristallipallon ääreen. Mitään ei kuitenkaan näkynyt, ja tämä oli johtaa utelijan hulluuden partaalle. Vastaus kysymykseen tosin annettiin - sielusi tulee kärvenemään tulijärvessä, joko tässä tai seuraavassa elämässä. Eipä siis ihme, että metallilyriikat saattavat tämän perusteella kuulostaa melko omituisilta joidenkin korvissa. Itse biisi oli duuripohjainen, ja selkeästi myös singleksi suunniteltu. Ehkäpä ralli ei aivan ikimuistettavimpiin Maiden-saavutuksiin kuulu, mutta tokihan sillä tehtävänsä oli albumin lanseeraamisessa.

Iron Maidenin "Can I Play With Madness" sijoittui sijalle 427.

426: MICHAEL MONROE - Dead, Jail or Rock 'N' Roll

Vuonna 1989 julkaistu Michael Monroen sooloalbumi "Not Fakin' It" oli jo paperilla varsin kovankuuloinen, kun taustajoukoista löytyi nimekkäitä muusikoita mukaanlukien Little Steven sävellysapuna kolmella kappaleella, mm. mainiossa avauksessa "Dead, Jail or Rock 'N' Roll", jonka tekijätiimin kuului myös levyllä kitaraa soittanut Nasty Suicide. Biisistä tehdylle videolle vierailemaan tuli niinikään muuan tuonaikainen kuuma nimi, Axl Rose. Levyn jakelu ja markkinointi meni vain jokseenkin penkin alle, etenkin, kun levy-yhtiössä oltaisiin mieluusti viitattu Monroen Hanoi Rocks-menneisyyteen, taiteilijan itse haluttua mieluummin tulla tunnustetuksi omillaan, joten suksien risteämiseltä ei kyetty välttymään. Avausbiisissä annetuista vaihtoehdoista rock'n'roll esitellään myönteisimpänä, Michaelin sympaattiseen tapaan ilman kukkoilu-uhoa. Kyllähän sen rock'n'rollin luulisi olevan jo itsestään selvä valinta muutenkin.

Michael Monroen "Dead, Jail or Rock 'N' Roll" sijoittui sijalle 426.

425: BAD COMPANY - Bad Company

Alkuvuodesta 1973 Free-yhtyeen vokalisti Paul Rodgers joutui tekemään raskaan päätöksen. Kitaristikaima Kossoffin huumeriippuvuus oli saavuttanut sellaiset mittasuhteet, että luottamusta tulevaisuuteen ei enää ollut, eikä Free muutenkaan enää entisensä, joten viisaimmalta tuntui lopettaa koko yhtye. Toisaalla Mott The Hoople-kitaristi Mick Ralphs oli tympääntynyt yhtyeen keulakuvan, Ian Hunterin johtamistyyliin. Mies ei millään tahtonut saada omia kappaleitaan Hunter-seulan läpi levylle saakka, joten yhteinen jammailuhetki Rodgersin kanssa poiki idean uudesta yhtyeestä. Mukaan lähtivät Free-rumpali Simon Kirke ja entinen King Crimson-basisti Boz Burrell. Yhtyeen nimeksi valikoitui Bad Company, vuonna 1972 ensi-iltansa saaneen elokuvan mukaan, sen Amerikan sisällissotaan sijoittuvasta tarinasta ammentui myös bändin melankolinen nimikkokappale, jolla Freen kuopattu henki oli vahvasti läsnä, ei yksin Rodgersin sielukkaan tulkinnan, vaan myös Mick Ralphsin tyylitajuisen kitaroinnin myötä.

Bad Companyn "Bad Company" sijoittui sijalle 425.

424: CHUCK BERRY - Johnny B. Goode

Vuonna 1958 julkaistiin yksi rockhistorian kuuluisimmista kitaraintroista, tai tarkemmin yksi monista Chuck Berryn kehittelemistä moisista. Tällä kertaa laulun aiheena oli "Johnny B. Goode". Berryn kolmea vuotta aiemmin ilmestynyt ensilevy "Maybellene" oli vielä periaatteessa rakkauslaulu, mutta miehestä sukeutui nopeasti sujuva tarinankertoja, joka nivoi muitakin käsitteitä teksteihinsä, aina putkareissuista koulumaailmaan, vaikka Berry oli tässä vaiheessa jo päälle kolmikymppinen. "Johnny B. Goode" oli puolestaan kitaransoittaja, joka ei ehkä osannut lukea ja kirjoittaa yhtä hyvin kuin muut, mutta oli instrumenttinsa hallinnassa pistämätön, äidinkin ollessa pojastaan ylpeä. Kenpäties jonain päivänä nimensä kirjoitettaisiin suurin kirjaimin keikkapaikan ulko-oven yläpuolelle. 50-luvun lopun Yhdysvaltojen yleiseen ajatusmalliin sijoitettuna pidettiin tietysti hieman arveluttavana sitä, että ihonväriltään tummempi taiteilija se näin vain nuorisoa villitsi. Rock'n'roll-väki ei kuitenkaan tällaisille pannut painoa, vaan riemukas laulu vastaanotettiin hyväksyvästi myös valtaväestön nuorempien edustajien piirissä, saati jatkossa, kun kymmenet eri yhtyeet ja artistit levyttivät oman versionsa biisistä.

Chuck Berryn "Johnny B. Goode" sijoittui sijalle 424.

423: BRUCE SPRINGSTEEN - The River

Bruce Springsteenin vuoden -75 läpimurtoalbumin "Born To Run"in jälkeen touhu rupesi takkuamaan, kun ex-managerinsa Mike Appel vaati lakiteitse vanhoihin sopimuksiin perustuneita saataviaan. Prosessin päätyttyä kolmea vuotta myöhemmin albumi "Darkness On The Edge Of Town" olikin varsin synkkä, eikä välttämättä ollut vuonna 1978 sitä, mitä vaikkapa discopoppiin ihastunut kuluttajakunta oli kaivannut. Ja kun albumilla ei oikein singlehittipotentiaaliakaan ollut, jäi vastaanotto hieman hämmentäväksi, ynnä myyntilukemat noin puoleen "Born To Run"in vastaavista. Vuonna -80 ilmestyneellä tupla-lp:llä "The River" olikin tunnelmia vastaavasti laidasta laitaan, riemunpurkauksista pohdiskelevampiin teoksiin. Levyn nimikappale kuului jälkimmäisiin, ja nykyisin myös Pomon tunnetuimpiin yksittäisiin kappaleisiin. Joella on tunnetusti vain yksi kulkusuunta, aivan kuten ihmiselämässäkin, haikeahkon "The River"in tarinan kertoessa nuoresta pariskunnasta, jolle on yllättäen siunaantumassa perheenlisäystä. Karun hääseremonian jälkeen elatuspuoli on horjuvaa taloudellisessa taantumavaiheessa, mutta muistoissa oli kuitenkin tuo elinvoimaa symboloinut joki, johon oli ihana kastautua tai muuten vain sen rannalla viettää yhteistä aikaa. Kunnes laulun lopussa joki on kuivunut, aivan kuin ne joskus niin voimakkaat tunteet.

Bruce Springsteenin "The River" sijoittui sijalle 423.

422: HASSISEN KONE - Rappiolla

Rockin Suomenmestaruuskilpailuja uudistettiin 70-luvun jälkipuoliskolla siten, että aiemman yhden yleisen sarjan lisäksi mestaruustitteleitä myönnettiin myös tyylilajikohtaisesti, tähän saakka kun oli hieman vaikuttanut siltä, että mestaruudet menivät järjestään yhtyeille, jotka olivat tehneet parhaiten kotiläksynsä, joko instrumenttien hallinnassa tai entuudestaan tunnettujen tyylien jäljittelyssä. Suurta yleisöä näillä ei oikein koskaan kuitenkaan kohdattu. Vuonna 1980 uuden aallon sarjan voittanut Hassisen kone oli tavallaan perustettukin kyseisiä kisoja varten, ja vaikka oli ollut kasassa vain nelisen kuukautta ennen finaalia, hämmästytti yhtye kutakuinkin täydellisellä valmiudellaan. Bändi pääsi levyttämään ensialbumiaan, ja kisojen voitosta käynnistynyt kysyntä sen kuin jatkui, kun kesän -80 päätteeksi julkaistu "Täältä tullaan Venäjä" möi kultalevyyn oikeuttavan määrän. Avauskappaleesta "Rappiolla" tuli melkoinen rallatteluhitti, joka soi myös varsin tiuhaan radiossa. Biisin kuviteltu sanoma ei kuitenkaan lämmittänyt paria radiossa työskennellyttä konservatiivishenkistä naistoimittajaa, joiden nuorisoa kasvattavat ihanteet olivat joltain aivan toiselta vuosikymmeneltä, sellaiselta, jossa kodin ja käden taidot olivat tavoiteltavia asioita, yhdistettynä hengellisen puhtaaseen moraaliin. Toimittajakuntien välillä käytiin jopa lyhyt "rokkisota", mennen lähinnä saivartelutyyppiseksi heittelyksi, Hassisen koneen kuitatessa päätteeksi kaikki julkisuuspisteet.

Hassisen koneen "Rappiolla" sijoittui sijalle 422.

421: VAN HALEN - Ain't Talkin' 'bout Love

Vuonna 1978 julkaistulla Van Halenin debyyttialbumilla kitaristi Eddie Van Halen teki hieman samanlaisen täystyrmäyksen kuin Jimi Hendrix hieman yli vuosikymmentä aiemmin. Eddien käyttämä "tapping"-tekniikka ei sinänsä ollut uusi, sitä ei vain aiemmin oltu kuultu tässä laajuudessa. Ensialbumin kitaraosuudet jätettiin muutoinkin livemäisiksi ilman sen kummempia päällekkäisäänityksiä, jolloin ei tarvinnut tulla koputtelemaan nokkaa siitä, että lopputulosta olisi manipuloitu studiotekniikan avulla. Tätä tehosti sekin, että levylle jätettiin tarkoituksella jopa suoranaisia soittovirheitä. "Ain't Talkin' 'bout Love" oli yksi Van Halen-debyytin puhuttelevimmista kappaleista kitaraosuuksiensa suhteen ja antoi varmasti siihenastisille kitaransoiton opettelijoille uutta harjoiteltavaa. Eipä kuitenkaan unohdeta vokalisti David Lee Rothinkaan suoritusta, jossa oikein perinteisellä rock-uholla höyhennetään ex-kumppanin ominaisuuksia, nämä havainnot maan rakoon tunkemalla.

Van Halenin "Ain't Talkin' 'bout Love" sijoittui sijalle 421.

420: APULANTA - Pahempi toistaan

Keväällä 2005 julkaistulta Apulanta-albumilta "Kiila" oli lohkoa jälleen pari hittikappaletta, näistä toisena metalcorea ja tanssibiittiä yhdistellyt "Pahempi toistaan", jossa pikanttina lisänä kuullaan Toni Wirtasen haurasta falsettilaulua, jännitysmomentin ollessa siinä, pysyykö se aivan nuotissa, mutta tuskinpa pisteitä olisi tarvinnut vähentää, vaikkei suoritus virheetön olisi ollutkaan. Näitä kylläkin löytyi tekstistä vähintään kaksi, koskapa muutoin asetelmaa ei olisi saatu aikaiseksi. Wirtanen sen sijaan kykenee jälleen käärimään maton alta heiltä, joilla luulot itsestään ovat olleet liian korkealla. Ja sitähän enemmän se sattuu, mitä kauempaa maahan putoaa.

Apulannan "Pahempi toistaan" sijoittui sijalle 420.

419: BILLY IDOL - Rebel Yell

Vuonna 1981 Billy Idol muutti New Yorkiin kokeilemaan onneaan sooloartistina oltuaan sitä ennen ikuiseksi lupaukseksi jääneen Generation X-yhtyeen keulilla. Stailaamon kautta Idolille kehitettiin jonkin sortin kovisimago, jonka perillevientiä helpottivat joistakin biiseistään tehdyt videot, legendaarisella ylähuulen vasemman reunan paikoittaisella puristusnostolla. Eduksi oli sekin, ettei USA:ssa oltu oikein hahmotettu 70-luvun lopun brittipunkin syvintä olemusta, eli yhteiskunnan ulkopuolelle hakeutumista ja epäkohtien sormella osoittelua. Näinpä Idol edusti uudella mantereella ikään kuin käsitystä siitä, mitä tällainen ”punk” oli vain ulkoiset seikat huomioiden. Toisen sooloalbuminsa nimikappale ”Rebel Yell” olisi sekin voitu hyvin käsittää kapinallisen hihkaisuna, ja näin varmasti useimmiten ajateltiinkin. Idol kertoi kuitenkin saaneensa idean lauluun amerikkalaisesta viskimerkistä, joten kertosäkeessä tanssityttö ei välttämättä huuda ”yee-haw”ta vaan nauttii tislettä haluten sitä lisää. Biisin sähäkkä toteutus ja rullaava rakenne lienevät kuitenkin jälleen ne syyt, miksi kappaleesta tuli niin suosittu. Tavallaan siihen on myös vangittu vuoden 1983 silloinen moderni soundimaailma kitaralähtöiseltä pohjalta, jota syntetisaattorein maustetaan.

Billy Idolin Rebel Yell sijoittui sijalle 419.

418: BIG BROTHER AND THE HOLDING COMPANY - Piece Of My Heart

Nykyään ei taida olla enää mahdollista, että yksi ainoa festivaaliesiintyminen, ilman ainuttakaan siihen saakka julkaistua levytystä tekisi taiteilijan tunnetuksi periamerikkalaiseen "yliyön sensaatio"-malliin. Vuonna 1967 elettiin kuitenkin aivan eri maailmassa, kun Janis Joplin esiintyi Montereyn pop-festivaaleilla, San Franciscon liepeillä. Tässä vaiheessa Joplin toimi Big Brother and the Holding Companyn laulusolistina, seikka, josta yhtye itse piti tarkasti kiinni. Janisin liittyessä yhtyeeseen, laulutyylinsä oli vielä melkoisen hento ja vei aikansa, ennenkuin laulajatar oppi käyttämään ääntään rockmaisemmin. Festivaalien jälkeen paria kuukautta myöhemmin julkaistu yhtyeen niminen debyyttialbumi ei kuitenkaan myynyt odotetusti, materiaali oli äänitetty jo edellisvuonna eikä pienellä Mainstream-levy-yhtiöllä ollut rahkeita kummoiseenkaan markkinointiin. Kun suuri Columbia Records osti sopimuksen itselleen, ruvettiin rakentamaan kakkosalbumia "Cheap Thrills", jolle mukaan tulisivat ainakin Montereyssa säväyttäneet lainasävelmät "Ball And Chain" ja "Summertime". Koska yhtyeellä ei ollut omaa materiaalia tarpeeksi, käytiin vielä kolmanteen kertaan lainaamon puolella, josta löytyi työstettäväksi kappale "Piece Of My Heart", ensi kertaa levylle laulettuna vuonna -67 Aretha Franklinin isosiskon Erma Franklinin toimesta. Joplinin tulkinta lienee näistä kuitenkin huomattavasti tunnetumpi, ja oli se palanen sydämestä minkä kokoinen hyvänsä, niin sydänverellä Joplin ainakin asiansa esitti. Kappaleesta löytyy useampia myöhempiäkin tulkintoja, mutta tätä on tavattu pitää kaikkien aikojen onnistuneimpana.

Janis Joplinin -tai tarkalleen ottaen Big Brother and The Holding Companyn- "Piece Of My Heart" sijoittui sijalle 418.

417: OPETH - Ghost Of Perdition

Mikael Åkerfeldtin johtama Opeth-yhtye on periaatteessa ollut hieman vaikeasti lähestyttävä, etenkin, jos on varustettu vain yhdellä vastaanottomuodolla kerrallaan. Opethin musiikissa brutaalit ja sävykkäämmät osuudet niveltyvät saumattomasti toisiinsa, ja kun asian kerran otin haastattelutilanteessa puheeksi, Åkerfeldt vastasi pitävänsä kummastakin ilmaisumuodosta, eikä halunnut rajoittaa tekemisiään sen mukaan, mitä joku moisesta saattaa olla mieltä. Heittäen vastakysymyksenä, missä vaiheessa rockhistoriaa on tehnyt sellainen yhtye tai artisti, jonka johtoajatuksena on ollut "ei näin voi tehdä"?
Vuonna 2005 julkaistun Opeth-albumin "Ghost Reveries" kymmenminuuttinen avaus "Ghost Of Perdition" olikin melkoisen kylmäävä - ja samalla lämmittävä - elämys, jossa luomisvoimaa ei oltu kahlehdittu, vaan päin vastoin annettu rönsyillä joka suuntaan, värikkään, silti kurinalaisen kokonaisuuden kasvattaen ja viimeistellen.

Opethin "Ghost Of Perdition" sijoittui sijalle 417.

416: THIN LIZZY - Whisky In The Jar

Vuonna 1972 Thin Lizzyllä oli alla kaksi vaatimattomasti menestynyttä albumia, mutta loppuvuodesta oli luvassa lisää ainakin näkyvyyttä. Bändi oli buukattu tuolloin huippusuositun Sladen Englannin kiertueelle lämppäriksi, ehkäpä hieman epäeettiseksi katsottavalla tavalla. Sladen manageri Chas Chandler oli tunnettu siitä, että oli nostanut Jimi Hendrixin maailmanmaineeseen, ja Thin Lizzyn vastaava, Chris Morrison oli vedonnut Chandleriin, voisiko yhtyettä millään ajatella suunnitteilla olevalle kiertueelle. Kas kun Thin Lizzykin oli Jimi Hendrix Experiencen tapaan triokokoonpano, ja keulahahmona tummahipiäinen mies! Levy-yhtiössä puolestaan laskettiin, että kiertueen tueksi pitäisi saada vähintäänkin uusi single julkaisuun. Phil Lynottilla olikin yksi uusi kappale valmiina, "Black Boys On The Corner", joka purkitettiin kaikkien taiteen sääntöjen mukaan A-puoleksi. Kääntöpuolelle tarvittiin kuitenkin myös jotain, ja kun muuta omaa uutta materiaalia ei ollut, ehdotukseen jonkin lainakappaleen versioinnista bändi suhtautui jyrkän kielteisesti. Hätäiseksi kompromissiksi keksittiin vanha irlantilainen kansanlaulu "Whisky In The Jar", joka viimeisteltiin nopeasti sen suuremmin miettimättä saati aikailematta. Nauhoitukset lähtivät edelleen prässättäväksi ja Thin Lizzy kiertueelle. Bändin hämmästys olikin suuri, kun radiosta kuului viimemainittu laulu, ja levykaupassakin voitiin todeta "Whisky In The Jar"in päätyneen A-puoleksi. Tämän täytyi nyt olla jonkinlainen sekaannus. Levy-yhtiöstä kuitenkin varmistui, että järjestely oli ihan tarkoituksellinen. Biisi vaikutti onnistuneemmalta ja helpommin markkinoitavalta, mitä se periaatteessa olikin. Single nousi Englannin listakuutoseksi ollen ensimmäinen Thin Lizzy-merkintä kyseisissä tilastoissa. Irlannissa levy nousi puolestaan listakärkeen. Tämä ei ollut kuitenkaan se tapa, jolla Thin Lizzy itse olisi tunnettavuutta halunnut. Bändillä oli sopimuksestaan jäljellä vielä yksi LP, ja Phil Lynott piti siitä huolen, ettei kappale taatusti päätynyt enää syksyllä -73 julkaistulle albumille "Vagabonds Of The Western World", saati, että levytyssopimusta olisi Decca-yhtiön kanssa jatkettu. Kun kitaristi Eric Bell hieman levynjulkaisun jälkeen jätti yhtyeen, pääsi Lynottkin eroon "vastentahtoisesta" hitistään.

Thin Lizzyn "Whisky In The Jar" sijoittui sijalle 416.

415: SIXX:A.M. - Life Is Beautiful

Elämä on ihanaa, kun sen oikein oivaltaa, lauloi jo Tapio Rautavaarakin aikoinaan. Erityisen hienoa sen luulisi olevan miehelle, joka on jo kertaalleen ehditty julistaa kuolleeksi. Mötley Crue-basisti Nikki Sixx annosteli jouluaatonaattona 1987 heroiinipiikkiinsä sen verran ylimääräistä, ettei sydän enää kestänyt moista. Kahdella adrenaliiniannoksella pumppu saatiin kuitenkin vielä toimintakykyiseksi ja mies pidettyä väestörekisterissä elävien kirjoissa. Tästä pikakelaten parikymmentä vuotta eteenpäin, Sixx päätti kirjata kansien väliin heroiinin sävyttämät vuotensa, ei vain yksien, vaan niin kirjan kuin levynkin muotoon, jälkimmäisen toimiessa audioelämyksenä luetun päälle. Kirja sai nimekseen "The Heroin Diaries: A Year In The Life Of A Shattered Rock Star", suomeksi pelkistetymmin "Heroiinipäiväkirja". Levyosastolle mies perusti yhtyeen Sixx:A.M. Vaikka "Life Is Beautiful" toimisi jo omillaankin ylistyksenä elämälle, toteaa Sixx kappaleessa, että tarvittiin yhdet hautajaiset oivaltamaan tämä. Tällä Sixx viitannee kaverinsa, Ratt-yhtyeen kitaristin Robbie Crosbyn menehtymiseen, kuolinsyynä AIDS vuonna 2002. Sixx kun oli toiminut soittajan henkilökohtaisena konsulttina tiettyjen asioiden opettelussa ja kun Crosby myöhemmin sai HIV-tartunnan likaisesta neulasta tunnetuin lopputuloksin, on siinä saattanut olla hiemankin peilissä katsottavaa.

Sixx:A.M.:n "Life Is Beautiful" sijoittui sijalle 415.

414: NICKELBACK - Burn It To The Ground

Yksi 2000-luvun suurimmista kaupallisista menestystarinoista on ollut Nickelback, jonka albumeita on tähän saakka myyty yli 50 miljoonaa kappaletta. Saavutus on verrattain huikea, huomioiden, että kaikenlaisten vertaisverkkojen tai muiden internet-palvelimien on katsottu ajaneen äänilevyteollisuuden hallitsemattomaan syöksykierteeseen. Nickelbackia tällainen ei tunnu häiritsevän lainkaan. Bändin levyistä tosin noin viisi kuudesosaa on myyty yksinomaan USA:ssa ja kotimaassaan Kanadassa, joten Nickelback ei sinänsä ole ihan stadionluokan suuruus muualla päin maailmaa. Eikä siinä ole oikein mitään musiikin ulkopuolista tartuntapintaa hypetysmielessäkään. Bändin nokkamies, Chad Kroeger ei juurikaan erotu normikansalaisesta, jollaisen voisi tavata missä hyvänsä kahvilassa mokka-annoksen ja sanomalehden ääressä. Ja jos melkoista kriitikkoarmeijaa olisi uskominen, niin eipä siinä musiikissakaan mitään niin ihmeellistä ole. Nickelbackilla on rajumpi ja rauhallisempi puolensa, kuten lukuisilla muillakin yhtyeillä, muttei periaatteessa mitään, joka nostaisi biisinsä ylitse muiden. Kyllähän sellainen saattaa arvostelijaa askarruttaa. Vuoden 2008 albumille "Dark Horse" bändi palkkasi tuottajaksi AC/DC:n ja Def Leppardin suurimmat menestyslevyt tuottaneen Mutt Langen, jonka kokemuksen ja kädenjäljen seurauksena vaikkapa rankempaa puolta edustava "Burn It To The Ground" pysyy juuri sillä turvallisemmalla puolella, jota amerikkalaiset radioasemat arvostavat, ollen samalla kuitenkin sen verran kulkeva, että livenä saadaan yleisö kohottamaan nyrkkiä kohti kattoa. Ja kun tekstissäkin oikein luvan kanssa otetaan kuppia ja bailataan hyvissä tunnelmissa, seuraavan päivän tullessa sitten joskus, niin tokihan tällaiselle otollista maaperää löytyy.

Nickelbackin "Burn It To The Ground" sijoittui sijalle 414.

413: BARATHRUM - Last Day In Heaven

90-luvulla black metal rantautui Suomeenkin, ja kehotukset kannattamaan sotaa kristillisyyttä vastaan yleistyivät täkäläistenkin yhtyeiden levynkansissa. Osa yhtyeistä halusi tosin pitää termiin etäisyyttä, koskapa lajin kylmimmän olemuksen katsottiin käsittävän muutakin kuin pelkkien raamatullisten oppien vastustamista. Vuonna -90 Kuopiossa perustunut Barathrum, tai lähinnä nokkamiehensä Demonos Sova keksi musiikilleen määritelmän "jetblack metal", alleviivaten kenpäties hyvin säröistä soundimaailmaansa, johon lisäpohjaa toi kahden erillisen basson käyttäminen levytyksillä. Vuonna -98 julkaistu albumi "Legions Of Perkele" sisälsi yhtyeen todennäköisesti tunnetuimman kappaleen "Last Day In Heaven", josta Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus levytti myöhemmin suomenkielisen version "Viimeinen päivä taivaan?". Alkuperäisessä tekstissä Sova kuvailee tilannetta, jossa helvetistä eksyy taivaaseen sinne kuulumatonta porukkaa, tämän jälkeen paratiisista ei enää mitään jäljelle jääkään, kuten viimeinen päivä-käsite antaa ymmärtää.

Barathrumin "Last Day In Heaven" sijoittui sijalle 413.

412: KOTITEOLLISUUS - Tämän taivaan alla

Syksyllä 2003 julkaistu Kotiteollisuus-albumi "Helvetistä itään" löi yhtyeen laajemmassa mittakaavassa läpi, kun levyltä julkaistut kolme singleä saivat kukin vuorollaan tasaista radiosoittoa, ja jollei sen ääressä viihtynyt, keikkoja bändi teki albumijulkaisun jälkeen kolmisenkymmentä noin puolentoista kuukauden sisään. "Tämän taivaan alla" oli albumin kolmas singlejulkaisu ja sisälsi, jollei stadionluokan, niin ainakin suuremman sisähallin kokoisen kertosäkeen. Muutoin kappaleessa oli tutuksi tullutta Kotiteollisuus-kontrastia - duurissa kulkevaan säveleen lauletaan ahdistuksesta ynnä omasta pienuudesta kuinka ollakaan - raamatullisin kielikuvin. Ja se biisin lopun askarruttanut kitarakuvio, se on aika lähellä Carpenters-yhtyeen "Yesterday Once More"-hitin kertosäettä.

Kotiteollisuuden "Tämän taivaan alla" sijoittui sijalle 412.

411: HELLOWEEN - Future World

Saksalaisyhtyeet Scorpions ja Accept olivat lunastaneet paikkansa maailmalla jo 80-luvun alkupuolella, ja tämä menestys innoitti kotimaassaan monia muitakin yhtyeitä jäljittelemään tämänkaltaisia tekemisiä. Varsinainen saksalaisen metallin uusi aalto muhi kuitenkin uudemmassa esitystavassa, kun esille olivat astumassa uudet, parikymppisten nuorukaisten perustamat yhtyeet. Hampurissa vuonna -84 perustunut Helloween oli aluksi nelimiehinen, kun toinen kitaristeista, Kai Hansen, hoiti myös laulupuolen. Yhden albumin ja 2 EP:tä julkaistuaan Hansen ei kuitenkaan tuntenut oloaan kotoisaksi molemmissa rooleissa, joten bändiin pestattiin vokalistiksi 18-vuotias Michael Kiske. Samalla Helloweenin siihen saakka kaahausvoittoinen tyyli sai uusia sävyjä, kun vuonna -87 julkistui alunperin tupla-albumiksi kaavailtu "Keeper Of The Seven Keys, part 1", tuolloin vielä pienen riippumatoman Noise-yhtiön laskettua tuplalevyn julkaisun taloudellisesti liian raskaaksi, olihan kyseessä kuitenkin vielä varsin tuntematon bändi.
Tunnettavuus kuitenkin lisääntyi "Keeper Of The Seven Keys"- ykkösen myötä, olihan Kai Hansen kyennyt sommittelemaan sille lukuisia toimivia lauluja, kuten "Future World", lähestyen aihetta pienellä sarkastisella pilkkeellä. Tavanomaisemmin ihmiskuntaa on peloteltu synkillä tulevaisuudenkuvilla, mutta tässä pidot sen kuin vain paranevat. Hieman opastavasti tämän annetaan ymmärtää olevan mahdollista vain, jos itse on valmis tekemään jotain sen eteen, mutta ainakin sävelmä on neljännesvuosisadassa ehtinyt melko lailla soimaan yhtyeen keikoilla.

Helloweenin "Future World" sijoittui sijalle 411.

410: THE HELLACOPTERSv- By The Grace Of God

Vuonna 1994 Entombed-rumpali Nicke Andersson perusti sivuprojektikseen yhtyeen The Hellacopters, jossa saisi soittaa kitaraa ja laulaa musiikinkin ollessa huomattavasti suoraviivaisempaa rock'n'rollia kuin Entombedin örinävokaalein toteutettu death metal. Kävikin niin, että projekti vei miehen mennessään, Anderssonin erottua paria vuotta myöhemmin Entombedista keskittyäkseen kokonaan The Hellacoptersiin. Bändin musisointi oli omalla tavallaan ajatonta, vaikka vaikutteita olikin selvästi imetty 60-lukuisesta USA:laisesta autotallirockista. Mutta väliäkö taasen tällä, kun tyyliä ei tuolloin oltu aikoihin laajemmin kuultu. Hellacopters kasvatti pikkuhiljaa suosiotaan kotimaassaan Ruotsissa ja kävi myös ahkerasti Suomessa esiintymässä otolliselle maaperälle. Uran huipuksi muodostui vuonna 2002 julkaistu albumi "By The Grace Of God", joka nousi Ruotsin albumitilaston kakkoseksi ja Suomessakin kahdeksanneksi. Levyn nimikappale oli takuuvarmaa hittiainesta, ja jätti jälleen kerran ihmettelemään sitä, kuinka luontevasti ruotsalaisilta tuntuvat helposti seurattavat kertosäkeet syntyvän. Ja vaikka biisin yleisilme onkin melankolinen, ei se missään vaiheessa ole pateettinen.

The Hellacoptersin "By The Grace Of God" sijoittui sijalle 410.

409: AC/DC - Rock 'n Roll Train

Lokakuussa 2008 AC/DC julkaisi yli kahdeksan vuoden tauon jälkeen uutta materiaalia, joskaan perusasetelmassa ei mikään ollut muuttunut. Kukapa AC/DC:ltä mitään suurempia kokeiluja olisi odottanutkaan, johan tyylistään oli ehtinyt muodostua yhtyeelle oma tavaramerkkinsä ynnä toimintaedellytys jatkuvuudelle, varsinkin kun luotettavaa levytysuraa vuonna 2008 oli takana jo lähes 35 vuotta. Ja kun perusasiat tuntuvat itse soittokuntaakin miellyttävän, muutosvastarinta AC/DC:n tapauksessa on mitä perustelluin.
"Black Ice"-albumi möi maailmanlaajuisesti yli 5 miljoonaa kappaletta, joten levyä oli varovaisestikin arvioiden ehditty jo odottaa. Avauskappaleesta "Rock 'n Roll Train" tuli kiertueille myös livesetin avaava kappale, jonka nimeä oltiin kuitenkin hieman jouduttu vääntämään, kun biisissä ei sinänsä lauleta rock'n'roll-junasta vaan omille teilleen lähteneestä "runaway train"ista. AC/DC-miehetkin muistivat vielä Soul Asylum-yhtyeen v. 1993 jättihitin "Runaway Train", joten sekaannuksia välttääkseen piti tämä oma kuljetusväline nimetä uudelleen. Tuumatalkoissa ei kauaa mennyt, kun huomattiin, että rock'n'rolliahan tässä soitetaan, joten vaihdetaan vain se sanayhdistelmä biisin otsikkoon.

AC/DC:n Rock 'n Roll Train sijoittui sijalle 409.

408: ELÄKELÄISET - Hulluna humpasta

Joensuulaisen Kumikameli-yhtyeen sivuprojektina syntynyt Eläkeläiset rupesi kummastuttamaan yleisöä 90-luvun alussa humppaversioillaan tutuista sävelmistä. Yleisilme oli vahvasti karrikoitu, aivan kuin eläkeiän saavuttaneen väestönosan ainoana musiikillisena mieltymyksenä olisi humppa ja lisääntynyttä vapaa-aikaa vietettäisiin enimmässä määrin bingohalleissa. Tavanomaisesti elämän ehtoopuolta helpottaviin apuvälineisiin löytyi niinikään viitteitä Eläkeläisten teksteistä. Maineeseen kuului olennaisesti myös esiintyminen - tai ainakin antaa asian ymmärtää siten olevan - perisuomalaisen kansallisessa tilassa eli voimakkaasti päihtyneenä. Eläkeläiset otti osaa alkuvuodesta 2010 järjestettyihin Euroviisukarsintoihin kappaleella "Hulluna humpasta", jonka riehakkaanoloinen esitys kummastutti asiantuntijakommentaattorina suorassa lähetyksessä lauluja analysoinutta Marco Bjurströmiä. Näkemänsä perusteella julkilausuma kuului "ei tule pärjäämään ulkomailla, täällä tuommoinen voi tietysti naurattaa". Asiantuntemus oli tässä kohdin hieman puuttellista, koska Eläkeläiset ovat jo vuosikausia nauttineet kohtuullista, ellei peräti hurmoksellista kulttisuosiota Saksassa. "Hulluna humpasta" sijoittui karsinnassa kolmanneksi, siinä missä voittokappale, Kuunkuiskaajien "Työlki ellää" jäi Euroviisujen loppukilpailussa niukasti finaaliin karsittujen 20:n maan joukon ulkopuolelle.

Eläkeläisten "Hulluna humpasta" sijoittui sijalle 408.

407: DIO - The Last In Line

Keväällä 1983 julkaistu Dio-yhtyeen debyyttialbumi "Holy Diver" sai laadukasta jatkoa seuraavan vuoden kesänä "The Last In Line"- albumin muodossa, näiden kahden levyn oikeastaan kiteyttäessä Ronnie James Dion yhden lempisanan "magic". Elämässä joskus vain kaikki osuu kohdalleen, ja hienointa on, kun ne hetket saa sillä hetkellä tallennetuiksi. Ei voi tietää, mistä ne tulevat ja minne menevät - sehän se niin taianomaista onkin.
"The Last In Line"-nimikappaleesta tehdyllä videolla muuan fillarilähetti joutuu puolestaan elämänsä hissimatkalle maailmaan, jossa varsin säälimättömästi kohdellaan voimatonta tai tahdotonta ihmismassaa. Näyttävyys taattiin sillä, kun kuuluisa kauhuelokuvaohjaaja Don Coscarelli huolehti kuvituksesta. Mutta eipä se video tätä kappaletta tehnyt, vaan Ronnie James Dion ainutlaatuinen tulkinta. Ja kun bändikin oli paremmassa kuosissa kuin erinomaisessa, sillä ei ollut väliä, oltiinko paholaisia vai jumalaisia, jonon häntäpäässä oltiin.

Dion "The Last In Line" sijoittui sijalle 407.

406: CREEDENCE CLEARWATER REVIVAL - Bad Moon Rising

Vuonna 1969 John Fogertyn sävelkynä vaikutti ehtymättömältä, kuin myös melko moneen suuntaan taipuvalta. Creedence Clearwater Revivalin toisen albumin "Bayou Country" ilmestyttyä alkuvuodesta, jo kevääksi ilmestyi uusi single, nimenomaan kantrisävyinen single "Bad Moon Rising" edeltämään entistäkin maanläheisempää albumia "Green River". Hilpeähkö sävelmä maalaili iloisesta ilmeestään huolimatta synkkiä tulevaisuudenkuvia, joiden lähteitä päästiin tuoreeltaan arvuuttelemaan, vaikka Fogerty itse väitti inspiroituneensa vuonna 1941 ensi-iltansa saaneesta fantasiaelokuvasta "The Devil and Daniel Webster", ja erityisesti filmiin sisältyneestä pyörremyrskykohtauksesta. Vuonna -69 Yhdysvalloissa oli puolestaan poliittista liikehdintää jos jonkinmoista, jolloin kappaleen tultua tutummaksi oletettiin sen ennustaman lopun aikojen koittamisen merkitsevän John Fogertyn tapaa ilmaista "ei hyvältä näytä".

Creedence Clearwater Revivalin "Bad Moon Rising" sijoittui sijalle 406.

405: CHILDREN OF BODOM - Follow The Reaper

Vuonna 2000 Children of Bodom pääsi Ruotsin reissulle ihan työn merkeissä, kun bändi äänitytti kolmannen albuminsa "Follow The Reaper" Peter Tägtgrenin johdolla kuuluisassa The Abyss-studiossaan. Viisikko oli ehtinyt vakiinnuttaa nimensä jo ulkomaita myöten, joten tavallaan ensi kertaa toiminta oli nyt suunnitelmallisempaa kuin vain ihmetellen silmäillä, että kaikkea sitä bändille tapahtuukin. Biisientekoon ja viimeistelyyn käytettiin tarvittava määrä aikaa sen sijaan, että studiossa vain katsottaisiin mitä irtoaa, näinpä lopputuloskin kuulosti aiempia mietitymmältä - sen myönteisessä merkityksessä. Children of Bodomin maskotti eli viikatemies oli kansikuvassa nostettu keskeiseksi katseenvangitsijaksi, otsikon mukaisella seurantakehoituksella. Sitä riitti levyn ilmestyessä syksyllä 2000 siinä määrin, että nousi julkaisuviikollaan Suomen virallisen albumilistan kolmanneksi, edellään vain samalla viikolla julkaistut hieman nimekkäämpien U2:n ja CMX:n uutukaiset.

Children Of Bodomin "Follow The Reaper" sijoittui sijalle 405.

404: 22 PISTEPIRKKO - Birdy

80-luvun alussa Rockin Suomenmestaruus-kisoilla oli vielä huomattava merkityksensä, elettiinhän tuolloin huomattavasti suppeammassa mediaympäristössä kuin nykyään. Automaattisen huomioarvon katsottiin joskus johtaneen siihen, että arvovaltaiset raadit valitsivat voittajiksi mahdollisimman erikoisia yhtyeitä, hieman kuin opastaakseen valistumattomia normikuuntelijoita. Utajärveläisen 22 Pistepirkon valinta vuoden -82 mestariksi olikin varsin mieliä hiillostanut tunnustus. Yksinkertaisen minimalistinen soitanta kun ei kovin monelle tahtonut aueta. Bändin vaihdettua laulukielekseen englannin, rupesi 80-90-lukujen taitteessa myös ulkomaille olemaan asiaa, tosin, kuten Suomessakin, 22 Pistepirkolla oli lähinnä vain vakiintunut yleisönsä, kompromissittomasta linjastaan johtuen. Jälkeenpäin yhtye on todennut, että tämä ratkaisu oli kuitenkin se, joka avasi ikkunat maailmalle, joskin sangen ahtaasta raosta. Valtavirtaa jäljittelemällä ura olisi todennäköisesti laskenut mahalleen varsin nopeasti. Vuoden -92 albumilla ”Big Lupu” julkaistu kappale ”Birdy” on yksi bändin tunnetuimmista, sisältäen varsin helposti seurattavan kertosäkeen, silti melko vähäeleisellä säestyksellä toteutettuna. Biisiä voidaan ihan hyvästä syystä pitää omanlaisenaan suomirock-klassikkona, vaikkei se sitä perinteisintä suomalaisäijärokkenrollia olekaan.

22 Pistepirkon ”Birdy” sijoittui sijalle 404.

403: GUNS N' ROSES - Knockin' On Heavens Door

Vuonna 1973 sai ensi-iltansa Sam Peckinpahin ohjaama elokuva "Pat Garrett & Billy The Kid", johon Bob Dylan oli tehnyt musiikin räätälintyönä. Dylanin nimissä julkaistiin elokuvan soundtrack-albumi, joka sisälsi pääosin instrumentaaleja, mutta myös yhden tunnetuimmaksi kohoavista lauluistaan, "Knockin' On Heaven's Door". Tämä laulu lopullista lähtöään tekevästä apulaissheriffistä oli mojova hitti jo Dylanille itselleen, ja paria vuotta myöhemmin Eric Clapton levytti aiheesta oman versionsa, ottaen biisin myös liveohjelmistoonsa. 90-lukuiselle yleisölle "Knockin' On Heaven's Door"in tunnetuksi tekemisestä vastasi suosionsa aallonharjalla ollut Guns N' Roses, jonka näkemys kuultiin sekin vuoden 1990 elokuvan "Days Of Thunder" soundtrack-albumilla. Tosin biisi oli ollut tässäkin tapauksessa livesetissä jo pitkään, ja levylläkin, hautautuneena tosin "Welcome To The Jungle" maxisinglen brittipainoksen kääntöpuolelle. Koska se arvatenkin jäi harvempien hankkimaksi, varmistettiin kappaleen läpimeno albumilla "Use Your Illusion II". Oikeastaan tässä kyseessä oli vain lievästi muunneltu versio jo "Days Of Thunder" soundtrackilla kuullusta esityksestä, mutta tämän jälkeen ei tarvinnut enää ihmetellä, miksi kappale kuultiin usein Guns N’ Rosesin keikkasetissä varsin venytettynä vetona.

Guns N' Rosesin versio "Knockin' On Heaven's Door"ista sijoittui sijalle 403.

402: RAMMSTEIN - Amerika

Rockmusiikin juuret ovat tunnetusti Yhdysvalloissa, ja rock oli myös ensimmäinen musiikinlaji, jolla laajemmassa määrin ruvettiin kritisoimaan amerikkalaista elämänmuotoa - aivan kuin siitä nyt mitään yhtenäistä standardia olisi edes olemassa. Silti, jo 60-lukuiset USA:laisyhtyeet ja sooloartistit rupesivat heristelemään sormea, onko ihan kaikki oikein tässä maassa, joka lähettää kansalaisiaan Vietnamin viidakoihin sotimaan, monien muidenkin yleisesti omaksuttujen käsitteiden päätyessä kriittisten analysointien kohteiksi. Vuonna 2004 Rammsteinilla oli oma näkökulmansa tähän, todeten biisissään "Amerika", oltiin missä päin maailmaa hyvänsä, aina elettiin Amerikassa, tai vähintäinkin Amerikkaa. Ei sellaista maailmankolkkaa olekaan, missä ei olisi kaupan Coca-Colaa, kun vaikkapa teetä ei niinkään. Vaikka onkin maailman eniten nautittu juoma veden jälkeen. "Amerika" tekee tiettäväksi, vaikkei yksilö haluaisi olla missään tekemisissä Yhdysvaltojen kanssa, mahdollisuudet sen välttämiseksi ovat vähäiset. Englannin kieltä "Amerika"ssa kuullaan enemmän kuin Rammstein-lauluissa yleensä - lähes kaikki bändin sanoituksethan ovat saksaksi, joten tässä tapauksessa englannilla ilmaistaan se, että juuri tätä kohtaa ei lauletakaan äidinkielellä.

Rammsteinin "Amerika" sijoittui sijalle 402.

401: RAGE AGAINST THE MACHINE - Bulls On Parade

90-lukuisesta rock-uusiutumisesta päällimmäisenä muistetaan tavanomaisimmin grunge, mutta tapahtuipa tuolloin toki paljon muutakin. Kantaaottavat laulut eivät sinänsä olleet mikään uusi keksintö, mutta niitä esittäessään Rage Against The Machine yhdisti rapin ja metallin koko lailla ennenkuulumattomaan tapaan. Vuonna 1996 ilmestynyt toinen albuminsa "Evil Empire" nousi ilmestyessään suoraan USA:n albumitilaston ykköseksi, ja jo aiemmin eteen julkaistu single "Bulls On Parade" puhutteli huomioillaan. Asevarusteluun ja sodankäyntiin tuntuu rahaa aina riittävän, ruokaan ja koteihin kaikille sen sijaan ei. Oikeutuksen tälle suo "terrorismin vastainen taistelu", tarvittaessa ennaltaehkäisevänä toimenpiteenä. Ainakin tällä tavoin kansalaisille asia halutaan myydä heidän keskuudessaan, joiden toimeentulo aseiden valmistamisesta on riippuvainen. Rage Against The Machinen missio ei kuitenkaan johtanut sanottavampiin muutoksiin yhteiskunnallisissa asioissa, ja tokihan yhtyeen tarkoitusperiä arvuuteltiin muutoinkin. Yhtye itsehän teki meuhkaamisellaan myös sinänsä kohtuullista tiliä, joten tähän oli vastapuolen puolestaan helppo tarttua huomautusmielessä.

Rage Against The Machinen "Bulls On Parade" sijoittui sijalle 401.

400: ANIMALS - House Of The Rising Sun

“On paikka kuulu kurjuuden, talo nousevan auringon” lauloi Lasse Mårtenson levylle vuonna 1964. Aiemmin samaa aihetta samana vuonna oli Englannissa käsitellyt The Animals, jonka versio vanhasta kansansävelmästä ”House Of The Rising Sun”, oli brittien singlelistalla ostettu aina sijalle yksi saakka. Oman versionsa siitä oli Bob Dylan ehtinyt levyttää jo vuoden -62 debyyttialbumilleen, siltä Animals-vokalisti Eric Burdon ei kuitenkaan ollut laulua bongannut, vaan kuullut sen kotikaupungissaan Newcastlessa eräässä pubissa trubaduuri Johnny Handlen esittämänä. Animalsien ohjelmisto koostui noihin aikoihin lähes pelkästään lainakappaleista, ja kun ”House Of The Rising Sun” oli kuulostanut ”sopivan erilaiselta”, rupesi bändi työstämään aiheesta levyä, varsinkin kun livenä esitettäessä biisi oli ehtinyt saada jo myönteisen vastaanoton. ”Työstö” tarkoitti tässä tapauksessa sitä, että kappale äänitettiin studiossa yhdellä otolla talteen ja valmista tuli noin varttitunnissa. Silti biisiin saatiin vangittua monta keskeistä ja monen myöhempiin tekemisiin vaikuttanutta yksityiskohtaa. Hilton Valentinen kehittelemää kitaraintroa ruvettiin vastedes opettelemaan ties kuinka monen nuoren kitaristilupauksen toimesta, Eric Burdonin raa'an laulutyylin tehdessä oikeutta yhtyeen ”eläimelliselle” nimelle, olihan tällainen irrottelu kutakuinkin ennenkuulumatonta vuonna 1964. Vaikka kappaleen sovitus oli bändin yhteinen, kunnia siitä on suotu vain urkuri Alan Pricelle, jonka soittama kuvio tosin myös tunnusomainen biisissä on. Raadollisempi selitys tälle on, etteivät kaikkien nimet mahtuneet levyn etikettiin, jolloin siihen päätyi vain aakkosissa ensimmäisenä ollut Alan Price. Eipähän julkaisulta etukäteen toisaalta mitään odotettukaan, mutta päinvastoin kuitenkin kävi, tulkinnan kuuluessa rock-historian kaikkien aikojen tunnetuimpiin hetkiin.

The Animalsin ”House Of The Rising Sun” sijoittui sijalle 400.

399: SYSTEM OF A DOWN - Vicinity Of Obscenity

System Of A Downin toistaiseksi viimeisin albumi, marraskuussa 2005 julkaistu "Hypnotize" oli jatkoa aiemmin samana vuonna julkaistulle "Mesmerize"lle, molempien sisältäessä silti samoista sessioista syntynyttä materiaalia. Bändin ohjeistuksen mukaan levyjä kannatti kuitenkin lähestyä toisistaan erillisinä kokonaisuuksina. Biisi "Vicinity Of Obscenity" vaati puolestaan varmasti useamman lähestymiskerran, sen verran nopeasti osat seuraavat toisiaan, ettei yhden kuuntelukerran jälkeen voinut kuin ihmetellä, siinäkö se kappale jo menikin. Varsinaista System Of A Down-riemujuhlaahan rakenne on, ja varsin hilpeältähän "banaani-terrakottapiiraan" hokeminen sekin kuulostaa. Bändi ei juurikaan ole tavannut selitellä tekstejään, vaan jättänyt tulkinnat mieluummin avoimiksi itse kullekin. Joissain tapauksissa tämä on merkinnyt sitä, että tekstissä ei päätä sen koommin kuin häntää ylipäätään ole. Tässä tapauksessa on teoretisoitu, että banaani merkitsisi miehistä elintä, ja terrakottapiiras sen vastakappaletta. Tosin, kun terrakotta on kuivunutta savea, olisivat halut tässä olleet hyvin yksipuolisia. Tai sitten voi tehdä asian helpommaksi ajattelemalla, että ehkäpä haluttiin vain tehdä tämä sävelmä kuultavaksi, ja sanat olivat vain siihen sopivan kuuloisia.

System Of A Downin "Vicinity Of Obscenity" sijoittui sijalle 399.

398: CMX - Ruoste

80-luvun puolivälissä varsin railakkaana hardcore-yhtyeenä aloittanut Cloaca Maxima kävi läpi melkoisen muodonmuutoksen seuraavan vuosikymmenen alkupuolella, kun miehistöä vaihtui ynnä etäisyyttä raastamisesta ruvettiin ottamaan perinteisemmän ilmaisun suuntaan. Vuonna 1992 ilmestynyt albumi "Aurinko" kävi vielä käyntikortista, siinä missä alkuvuodesta -94 ilmestynyt "Aura" nousi albumilistan kolmoseksi, osin varmasti niinkin epätodennäköisen radiohitin kuin "Ruoste" ansiosta. Akustisin soittimin taustoitettu laulu kun ei kuulostanut mitenkään helposti aukeavalta, tekstinkin ollessa lähinnä runoutta. Maailmalla ei koskaan ole mihinkään kiire, kun sen sijaan ihminen tiedostaa aikansa rajallisuuden. Tähän ei haluttaisi vastoinkäymisiä, mutta niiltä harvemmin voidaan myöskään välttyä. Ihmiselle kun ruostesuojausta ei ole keksitty.

CMX:n "Ruoste" sijoittui sijalle 398.

397: TOOL - Schism

"Odotettu uusi albumi" on yksi kuluneimmista äänilevymarkkinoinnissa käytetyistä kliseistä, mutta harvinaisen hyvin paikkansa se piti Tool-yhtyeen "Lateralus"-albumin julkaisuhetkellä vuonna 2001. Edellinen "Aenima" oli siinä vaiheessa jo viiden vuoden takaa, Toolin pidättäydyttyä sen jälkeen uuden materiaalin julkaisusta ajauduttuaan erimielisyyksiin levy-yhtiönsä kanssa sopimuksen jatkuvuudesta. Muutkin yhtiöt kun olisivat tässä vaiheessa mieluusti nähneet Toolin tallissaan, ja siirtosumma olisi ollut neuvoteltavissa yhtyeen omien laskelmien pohjalta. Tämä ei johtunut siitä, että Tool olisi ollut jotenkin erityisen kaupallinen yhtye, paremminkin päinvastoin. Bändi oli kuitenkin jo eräänlainen tavaramerkki, jolta sopi odottaa lähinnä vain odottamatonta, ryhmän uusiutumiskyvyn vaikuttaessa rajattomalta. Näin ainakin Lateralus-albumia kuunnellessa. Yksi sen keskeisimmistä kappaleista oli lähes 7-minuuttinen "Schism", joka tuskin kertakuuntelulla kellekään aukesi. Ihan helppotajuisimpana rallatuksena ei voine pitää kappaletta, jossa useammat tahtilajit vuorottelevat melkoisesti pyörittäen, silti tyylikkäästi kasassa pysyen, kitara- ja bassokuvioiden maagisuudesta puhumattakaan. Progestahan tässä melkein kysymys olikin, eikä mitenkään poissuljettua olisi se, että Tool voi 2000-luvun sukupolvelle merkitä samaa kuin Pink Floyd tai King Crimson jo 70-luvulla eläneille. "Schism" huomioitiin myös vuoden 2002 Grammy-gaalassa, kun bändille ojennettiin palkinto edellisvuoden parhaasta metalliesityksestä.

Toolin "Schism" sijoittui sijalle 397.

396: VIIKATE - Pohjoista viljaa

Viikate-yhtyeen levytetystä tuotannosta voisi päätellä, että bändi viettää ikäänkuin päivittäin hautajaisia, tosin ei omiaan. Sanoituksissa riemunhetket ovat harvassa, jos lainkaan olemassa. Varsinaisia tarinoitakaan ei juuri kerrota, vaan kuvailemalla eri tilanteita tekstit aukeavat, jos ovat auetakseen. Usein ne sivuavat kansakunnan yhteistä myyttis-romanttista perintöä, jonka mukaan varsin karuihin olosuhteisiin ovat esi-isät aikoinaan ajautuneet, äideistä puhumattakaan. Vuonna 2005 ennen "Unholan urut"-albumia julkaistulla singlellä "Pohjoista viljaa" päivä ei edelleenkään paistanut mutta tuulta, mitä ilmeisimmin vastaista, riitti senkin edestä. Puhumalla asiat eivät parantuneet, saati että hautomalla olisi mitään kuoriutunut. Kaarle Viikatteen mukaan "Pohjoista viljaa" oli "ehkä jo kolmas tai neljäs versio samasta biisiaihiosta", mutta vasta tällä kertaa Viikate sai korvinkuultavaa radiosoittoa osakseen. Bändi oli jostain syystä niputettu samaan suomenkieliseen raskassarjaan kuin aikalaisensa Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus ja Kotiteollisuus, ja vaikka nämäkin orkesterit ammensivat aiheitaan suomalaisesta sielunmaisemasta, eroa oli kuitenkin kuin yöllä ja päivällä. Viikatteen tapauksessa sellaisella, jolla aurinko ei paista.

Viikatteen "Pohjoista viljaa" sijoittui sijalle 396.

395: SLAYER - War Ensemble

Vuonna 1990 Slayer oli jo vakiinnuttanut nimensä osana niinkutsuttua "The Big Four"ia, joihin lukeutuivat samoihin aikoihin Slayerin kanssa ensilevynsä julkaisseet USA:laisyhtyeet Metallica, Anthrax ja Megadeth. Näistä vain Slayer jätti johdonmukaisesti balladit levyttämättä eikä flirttaillut rap-artistien kanssa Anthraxin tapaan. Slayer oli vain Slayer, pyrkimättä olemaan mitään muuta. Vuonna 1990 julkaistu albumi "Seasons In The Abyss" käynnistyi murhaavalla "War Ensemble"-tulituksella, tuoden esille sodankäynnin ne puolet, joita voitonparaatit eivät esittele. Uhrausten määrästä kertovat hautaristit ja verenvuodatus kun tuppaavat jäämään alaviitteiksi tiellä kohti rauhansopimusta.

Slayerin "War Ensemble" sijoittui sijalle 395.

394: DEF LEPPARD - Pour Some Sugar On Me

Vastoinkäymisten kautta voittoon pätee varsin hyvin Def Leppardin vuoden 1987 albumiin "Hysteria". Äänitykset oli ehditty aloittaa jo kolmea vuotta aiemmin, kun rumpali Rick Allen joutui auto-onnettomuuteen, jonka seurauksena vasen kätensä jouduttiin amputoimaan olkapäästä saakka, miehen jouduttua opettelemaan soittamisen uudelleen Allenille räätälöidyllä erikoisvalmisteisella rumpusetillä. Sessioiden aikana tuottaja Mutt Lange ehti myös kolaroimaan tahollaan, seurauksena toinen jalka pakettiin, kun taas vokalisti Joe Elliott sairastui 26-vuotiaana sikotautiin, joka tavanomaisimmin podetaan lapsuusvuosina. Elokuussa -87 albumi saatiin vihdoin julki, vastaanoton ollessa kotimaassaan Englannissa ja muualla Euroopassa vallan suopea, mutta USA:ssa Def Leppard oli jo ehtinyt "unohtua", vaikka menestyikin siellä mainiosti edellisella albumillaan "Pyromania". Puolta vuotta myöhemmin "Hysteria"n ns. elinkaari oli jo hiipumassa, ja vaikka levyä oli myyty jo kolmisen miljoonaa kappaletta, ei se vielä riittänyt kattamaan tuotantokustannuksia, joiden tuohon aikaan laskettiin olleen maailman suurimmat siihenastiset. Englannissa albumilta oli jo julkaistu singlenä kappale "Pour Some Sugar On Me", joka laitettiin erikseen levitykseen USA:ssa videon kera. Tämä aikaansaikin sen, että "Hysteria" nousi USA:n albumiykköseksi - lähes vuoden julkaisunsa jälkeen. Kappale sinänsä oli niitä kuuluisia viime hetkellä levylle laitettuja - tuottaja Langen mielestä albumilta oli puuttunut "jotain", kehottaen bändiä kehittelemään viimeisissä sessioissa jonkinlaisen "groovaavan up-tempo-kappaleen, joka ei kuitenkaan olisi ihan hard rockia". Koordinaatit olivat aluksi kenties hieman epäselvät, mutta biisihän siitä aikaan saatiin.

Def Leppardin "Pour Some Sugar On Me" sijoittui sijalle 394.

393: DEEP PURPLE - Black Night

Deep Purplen kesän 1970 alussa julkaisema albumi "Deep Purple In Rock" määritteli ei vain uusiksi, vaan uudisti varsin kauttaaltaan käsitykset raskaan rockin painovoimasta. Levy-yhtiön kannalta sillä oli vain yksi puute, toisin sanoen sopiva singlebiisi pitkäsoiton markkinoimiseksi, joten josko yhtyettä voisi vaivata vielä jonkin näppärän sinkkubiisin luonnostelulla? Ja silleen aika vauhdilla, mikäli mahdollista. Ritchie Blackmoren päätöksellä johtoriffi kupattin kutakuinkin suoraan Ricky Nelsonin levyttämästä kappaleesta "Summertime", sommitellen sen ympärille jotain soveliasta kuviointia. Tekstin kirjoittamiseen käytettiin kuuluisat viisitoista minuuttia, aiheesta, mikä nyt kesäisestä vuodenajasta ensin mieleen tulisi. Hämärät yöt..., laitettakoon yksi niistä samalla säkkipimeäksi. Blackmore halusi mukaan myös pari kitarasooloaan, että loppuisi vähitellen se Jimmy Pagen tai Jeff Beckin palvominen tai että hänet nostettaisiin vähintäinkin samalle viivalle heidän kanssaan. Eikä hassummin tuloksin. Single "Black Night" nousi brittilistan kakkoseksi, ollen tähän saakka kaikkien aikojen korkeimmalle mainitussa tilastossa noussut Deep Purplen single.

Deep Purplen "Black Night" sijoittui sijalle 393.

392: MÖTLEY CRUE - Shout At The Devil

Vuonna -81 perustetun Mötley Crüen levytysura lähti liikkeelle omakustannealbumilla "Too Fast For Love", joka kiinnitti Elektra-yhtiön huomion levytyssopimukseen johtaneella seuraamuksella. Levy miksattiin ja äänitettiin osin uudelleen, mutta tällä toimenpiteellä ei listoja vielä valloitettu. Toiselle albumille palkattiin tuottajaksi jo muunmuassa Ted Nugentin ja Cheap Trickin kanssa ansioitunut Tom Werman, jos kohta Mötley Crüen siihenastinen yleisö ei välttämättä pitänyt soundillisia hienouksia paketin aivan olennaisimpana osana. Raskailta ne silti saatiin kuulostamaan, etenkin levyn Led Zeppelin-henkisessä nimikappaleessa "Shout At The Devil". Laskelmointia tai ei, niin tokihan otsikko kiinnitti huomiota tietyissä piireissä, varsinkin kun lp:n kansi oli täysin musta kohokuvioidulla pentagrammilla varustettuna. Bändi kuitenkin torppasi epäilyt saatananpalvonnasta ilmoittamalla, että filosofiaansa kuului hetkessä eläminen ilman talutusnuoria, eikä neuvojen vastaanottaminen kuinka pitäisi olla tai miten pitäisi tehdä ollut sen koommin kiinnostuksen kärjessä. Nikki Sixxin mukaan piru tarkoitti tässä nimenomaan kaikkia ilonpitoa rajoittavia tekijöitä, joille kuuluu aina vähän hanttiin pannakin.

Mötley Cruen "Shout At The Devil" sijoittui sijalle 392.

391: PINK FLOYD - High Hopes

Vuonna 1994 ilmestyi Pink Floydin toistaiseksi viimeisin studioalbumi ”The Division Bell”, bändin oltua jo tätä ennen melkoisessa käymistilassa noin vuosikymmenen ajan, basisti Roger Watersin ja kitaristi David Gilmourin välien tulehtuneisuuden vuoksi, Waters ei olisi sallinut Gilmour-johtoisen Pink Floydin operoivan vanhalla nimellä, mutta nokittelu päättyi kompromissiratkaisuun, kun Waters sai vaihtokaupassa itselleen vuoden 1979 ”The Wall”-albumiin liittyvän tarinan ja hahmot. Näinpä kummoisenakaan yllätyksenä ei tullut se, että ”The Division Bell”-albumin kantavana teemana oli kommunikointi, tai lähinnä sen puuttuminen. Välttämättä kyse ei ollut pelkästään ex-yhtyekumppaneiden mykkäkoulusta, vaan aihetta laajennettiin yleisemmälle tasolle. Puhumalla asiat voisivat selvitä, miksei siis sanoja käytetä? Eipä ole kellään ollut kaikenkattavaa vastausta tähän kysymykseen noin muutenkaan. Jos ”The Division Bell” – kuten vahvasti näyttää – jää Pink Floydin viimeiseksi albumiksi, ainakin uralla on komea päätöksensä. Kappaleessa ”High Hopes” palataan lapsuuden maisemiin, missä ruoho oli vihreämpää ja päivät kirkkaampia, edelleen ne varmasti sellaisia myös ovat, mutta nuoruusvuosien jäätyä taakse itse kukin huomaa, että ne suuret unelmat ovat vain himmenneet. Vanhemmiten kun ihminen tässäkin suhteessa viisastuu.

Pink Floydin ”High Hopes” sijoittui sijalle 391.

390: MANOWAR - Kings Of Metal

80-luvun alussa perustettu Manowar sai pitkään tarpoa pienten levy-yhtiöiden ja levytysbudjettien kanssa, kunnes vuonna -87 albumilla "Fighting The World" tausta-asiat saatiin kuntoon. Vastaanoton kanssa etenkin kotimaassaan Yhdysvalloissa oli puolestaan hieman niin ja näin, kun bändin kahlitsematonta uhoa tervehdittiin jokseenkin "keitähän tekin luulette olevanne"-pohjalta. Euroopassa Manowar symboloi yksinäistä soturia, joka ei apua pyydellyt eikä armoa antanut, sopien kenties paremmin täkäläiseen metalliajattelumaailmaan. Vuonna -88 julkaistu "Kings Of Metal" oli luonnollista jatkumoa edeltäjälleen, lopputuloksena uransa kenpäties vaikuttavin tai ainakin ehein albumi, bändin ehdittyä olla lukuisia vuosia samassa kokoonpanossa. Levyn nimikappale ei sekään jättänyt epäselväksi, keitä nämä metallin kuninkaat olivat ja ketkä heidän yleisöään.

Manowarin "Kings Of Metal" sijoittui sijalle 390.

389: BEASTIE BOYS - Sabotage

80-luvulla rock-ilmaisu laajeni käsittämään jälleen yhden uuden osa-alueen, kun hip hopiksi nimetty musiikinmuoto lähti Yhdysvalloista leviämään maailmalle. Siinä missä 60-luvun alussa yhteen miellettiin The Beach Boys ja lainelautailu, 80-luvulla omankaltaisensa yhdistelmä oli Beastie Boys ja rullalautailu. Jälkimmäinen ei tosin juurikaan skeittaamisesta laulanut, ja nimien samankaltaisuuskin lienee pelkkä yhteensattuma. Beastie Boysien vuonna -86 julkaistu debyyttialbumi "Licensed To Ill" oli valtaisa menestys USA:ssa tehden tunnetuksi paitsi esittävän kolmikon, myös tuottaja Rick Rubinin. Yhteistyö päättyi kuitenkin tähän, kun bändin jäsenet katsoivat, että Rubin oli Def Jam-yhtiönsä kautta pimittänyt taiteilijoille kuuluvia tuloja. Pari seuraavaa Beastie Boys-albumia eivät enää yltäneet "Licensed To Ill"in myyntilukemiin, mutta vuonna 1994 tultiin taas. Albumi "Ill Communication" ostettiin USA:n albumiykköseksi singlen "Sabotage" siivittämänä. Kappaleen nimestä huolimatta Yhdysvaltain turvallisuuskoneisto saattoi olla rauhallisin mielin - ei tässä mistään yhteiskunnallisesti lamauttavasta toiminnasta ollut kyse, vaan Beastie Boysien itsekehusta. Tällä kertaa perinteisellä rock-kaavalla levysoitinten raapimissäestyksellä.

Beastie Boysin "Sabotage" sijoittui sijalle 389.

388: W.A.S.P. - L.O.V.E. Machine

W.A.S.P.:in ensilevyn julkaisusta tulee ensi vuonna kuluneeksi 30 vuotta, ja näinpä vain albumi "W.A.S.P." on edelleen yksi toimivimmista raskaan rockin debyyttialbumeista kautta aikojen. Sanoma taottiin raskaalla kädellä ja tarttuvilla kappaleilla perille, näyttävän visuaalisuuden tullessa ikäänkuin bonuksena kaupan päälle. Vaikka bändi luokiteltiin tuolloin nousussa olleeseen glam rock-kategoriaan, oli W.A.s.P. kuitenkin aivan oma yksilöllinen yksikkönsä, korostaen nimenomaan yksilöllisyyttä. Siinä missä vaikkapa Twisted Sister lauloi "I Wanna Rock", esitti W.A.S.P. kutakuinkin saman asian toteamalla I Wanna Be Somebody", esimerkiksi siinä se pieni ero. Ei viimemainittua kiinnostanut yleisluontoinen rockia ylistävä esilletuonti, vaan se, että juuri heihin kiinnitettäisiin huomiota. W.A.S.P.-maailmassa tyttöjäkään ei vokoteltu saati liehitelty, vaan asiat ilmoitettiin suorasukaisesti, jopa totuudenmukaisesti, kuten vaikkapa kappaleessa "L.O.V.E. Machine". Biisin nimen perusteella tekstin saattaisi olettaa olevan estotonta maskuliinista uhoa, mutta hieman kuin anteeksipyydellen minähahmo toteaa jättäneensä jälkeen lähinnä murskattuja sydämiä, joita valehtelevat silmänsä olivat itkettäneet, pukien sanoiksi jo melko ikiaikaiseksi osoittautuneen tunteen rakkauden sattuvasta kivusta.

W.A.S.P.:in "L.O.V.E. Machine" sijottui sijalle 388.

387: DIO - Rock 'N' Roll Children

Ronnie James Dion perustama Dio-yhtye pääsi menestyksen makuun heti alkumetreillä, olihan vokalistilla tässä vaiheessa esittää melkoista meriittiä Rainbow'n ja Black Sabbathin keulilta. Eikä kokoonpano muutenkaan koostunut untuvikoista, poikkeuksena parikymppinen kitaristi Vivian Campbell, joka toki soittimensa oli ehtinyt haltuun ottaa. Kolmannen "Sacred Heart"-albumin äänityksissä tuli yhtyeen johtajan kanssa jonkinlaisia erimielisyyksiä, Ronnie James Dion jälkeenpäin todettua tilanteen olleen tosiaan jotenkin tulehtunut. Nuorimies kun oli halunnut äänensä kuuluville suunniteltua enemmän, mutta jäätyään huomiotta tyytyi soittamaan vain sen mitä vaadittiin, jokseenkin nyreissään. "Sacred Heart" jäikin viimeiseksi Dio-albumiksi Vivian Campbellin osalta. Sehän ei kuitenkaan estänyt sitä, etteikö tämäkin pitkäsoitto olisi toiminut, varsinaisten tykkibiisien määrä tuntui vain vähentyneen. Onnistuneimpiin aikaansaannoksiin kuului "Rock 'N' Roll Children", jonka tarinassa asetelma oli perusmallia. Nuorella pariskunnalla ei musiikkimieltymyksestään johtuen ollut ystäviä, mutta heillä oli toisensa, ja heillä oli rock 'n' roll.

Dion "Rock 'N' Roll Children" sijoittui sijalle 387.

386: AC/DC: Hard As A Rock

Vuonna 1995 AC/DC katkaisi siihen asti pisimmän levytystaukonsa julkaistessaan uutta materiaalia albumilla "Ballbreaker". Edellisestä "The Razor's Edge"-albumista oli kulunut viitisen vuotta, ja "Ballbreaker"in piti olla ties kuinka mones AC/DC-albumi, jolla palattaisiin bändin 70-lukuisiin tunnelmiin. Siinä mielessä osaksi onnistuttiinkin, kun rumpali Phil Rudd oli palannut yhtyeeseen. Etenkin vokalisti Brian Johnson oli tästä hyvinkin mielissään. Eipä hänellä tietysti ollut mitään välillä soittaneita ammattilaisiakaan vastaan, mutta Rudd oli Johnsonin mielestä kuitenkin se AC/DC:n selkäranka, jonka paikkaaminen ei noin vain onnistuisi. Tuottajana "Ballbreaker"-albumilla toimi jo monien eri musiikkityylien parissa ansioitunut Rick Rubin, mutta kenpäties juuri tästä syystä lopputuloksesta ei kovin 70-lukuista kuitenkaan tullut. Ja kun levyllä ei sen koommin ollut "The Razor's Edge"n kaltaisia stadionsoundeja - saati hittejä - ei "Ballbreaker" ihan sytyttänyt. Avauskappale "Hard As A Rock" oli toki syntyessään jo klassikko, mutta niitä olisi kaivattu pari lisääkin. Kovin suurta väliä tällä ei tuntunut olleen ostavalle yleisölle, Suomessa albumi nousi julkaisuviikollaan suoraan ykköseksi ja piti kärkipaikkaa hallussaan siitä vielä pari viikkoa peremmälle. Kultalevyrajakin ylittyi lähes 40.000:n kappaleen myynnillä.

AC/DC:n "Hard As A Rock" sijoittui sijalle 386.

385: DOORS - L.A. Woman

Loppuvuodesta 1970 The Doorsin kokoontuessa äänittämään uutta albumia Jim Morrisonin elämäntavat olivat jo varsin arvaamattomat, joten täsmällisten studioaikojen varaamisen katsottiin olevan kutakuinkin hyödytöntä. Näinpä Doors rakennutti aivan oman "workshop"insa, jossa voisi työskennellä silloin kun se yhtyeelle parhaiten sopi. Näinpä "L.A. Woman"- albumista tuli varsin jamihenkinen, ja soitotkin tallennettiin lähes livenä, vain kosketinsoittaja Ray Manzarek lisäili omia osuuksiaan jälkeenpäin. Morrisonin päivittäiset sessiojuomat koostuivat korillisesta olutta, joka heijastui tiheinä wc-käynteinä päivän mittaan. Suositun tarinan mukaan miehen mikrofoni sijoitettiinkin suoraan kylpyhuoneeseen, jolloin aikaa ei kuluisi edestakaisin ramppaamiseen. Tosiasiassa kylpyhuoneesta taidettiin vain hakea luonnollista kaikua, siellä Morrisonin osuus albumin nimikappaleesta kuitenkin taltioitiin. Mies oli tässä vaiheessa jo huomattavan pöhöttyneessä kunnossa ja kun vuosien mittaan sisäistetyt väkevät alkoholijuomat yhdistettynä runsaaseen tupakointiin kuuluivat Morrisonin äänessä jo varsin römeästi, vaihteluväli ulosannin osalta lähes kahdeksanminuuttisessa biiissä muodostui melko suureksi. Mutta eihän tätä jälleen kerran voisi millään muullakaan tavoin kuvitella toteutettuna, vaikka pariakymmentä vuotta myöhemmin Billy Idolin versio tuli varsin tutuksi sekin.

Doorsin "L.A. Woman" sijoittui sijalle 385.

384: D-A-D - Laugh And A Half

Alkuaikoinaan melko mielenkiintoisen kuuloiseen hillbilly-rock-kategoriaan sijoitetun D-A-D:n suosio tai ainakin huomioarvo oli ylimmillään 80-90-lukujen taitteessa, jolloin yhtye sai rahakkaan levytyssopimuksen Yhdysvaltoihinkin. Sen suurempaa läpimurtoa tästä ei kuitenkaan koitunut, mutta Euroopassa nimi joko jo oli tai oli tuleva hyvinkin tutuksi. D-A-D:n musisoinnissa ei ollut sinänsä mitään, mitä ei jo aiemmin olisi kuultu, mutta vastustamattoman hyväntuulista se oli. Repertuaarissa oli muutoinkin sävyjä sähköisesti vahvistettujen ratkaisujen ohella nuotiolaulutyyppisiin toteutuksiin saakka. Tällaisena voitiin pitää vuoden -91 "Riskin' It All"-albumin päättänyttä kappaletta "Laugh And A Half", joka oli eräänlaista oman elämän kertaamista pohjalta "jotain hyvää meikäläisessäkin, vaikka välillä on päässyt lipsumaan". Mikäpä tuohon samaistuessa, varsinkin kun sinänsä melankolisen melodian taustalla paistoi kuitenkin peruspositiivinen asenne, ehkäpä sitä kuuluisaa tanskalaista iloisuutta.

D-A-D:n "Laugh And A Half" sijoittui sijalle 384.

383: LOS BASTARDOS FINLANDESES - Acapulco

Seitsemisen vuotta sitten ensisinglensä julkaissut Los Bastardos Finlandeses esittäytyi imagoltaan meksikolaishenkisenä aina taiteilijanimiään myöten, jos kohta soittokunta oli jo monista eri yhteyksistä ehtinyt tulla tutuksi tulemaan, keulillaan englantilaissyntyinen "El Taff Bastardo", jonka äänenmuodostus viittasi siihen, että kalanmaksaöljyä ei oltu voiteena käytetty, viskiä ja tequilaa todennäköisemmin senkin edestä. Motörhead-henkinen musisointi, joka debyyttialbumilla "My Name Is El Muerte" leveni käsittämään myös southern rockin ynnä muiden miehekkäiden tyylilajien nyanssit, sijoitti Los Bastardos Finlandesesin vaivattomasti laatikkoon, josta on tavattu poimia rehevän maanläheiset kuulokuvat. Toissavuonna "Saved By Rock'n'Roll"-albumilla ilmestynyt "Acapulco" oli kallellaan kohtuusimppeliin hard rock-ilmaisuun, jonka lisäksi melkeinpä riitti, kun tiesi sijoittaa kaupungin lomanviettopaikkoineen eteläiseen Meksikoon alueelle, jossa suomalaisen hellerajan ylittävät lukemat muodostavat seudun vuosittaisen keskilämpötilan. Eikä oikeastaan muuta kuin silmät ummistaen kuvittelemaan, jos vaikka siellä muutaman minuutin ajan tämän melodian merkeissä voisi olla.

Los Bastardos Finlandesesin "Acapulco" sijoittui sijalle 383.

382: SENTENCED - Nepenthe

Sentencedin alkuvuodesta 1995 julkaisema albumi "Amok" merkitsi yhtyeelle irtiottoa death-metal-juurista melodisempaan suuntaan, lauluosuuksien olematta enää yksioikoisen suoraviivaista matalalentoa, Taneli Jarvan käyttäessä ääntään "äijämäisemmin". Kuultiinpa osalla biiseistä jopa naisääntä Virpi Rautsialan taustalaulamana, näihin oli death-metal-levytyksillä varsin harvoin tähän mennessä tullut törmänneeksi, sen koommin kuin "Nepenthe"-kappaleen introssa kuultuun akustisen kitaran hallintaan. "Amok" oli Sentencedin ensimmäinen albumi, joka noteerautui Suomen Top 40-albumilistalla, korkeimpana sijoituksenaan kenties vaatimattomalta kuulostava 24:s. Joka tapauksessa Suomessa oltiin - ja nimenomaan kotimaisten yhtyeiden osalta - uuden metalli-innostuksen kynnyksellä, kun niin Amorphis, Sentenced ja Stratovarius olivat saaneet itselleen levytyssopimukset ulkomailta, ja täkäläisillä keikoilla meno rupesi olemaan jo sangen riehakasta. myös yleisön keskuudessa. Sen sijaan "Nepenthe"ssä kaiken hyvyyden todettiin olevan vain väliaikaista, joten tekstipuolella yhtyeen linjaus vaikutti hyvinkin suunnitellulta jo lähes kaksi vuosikymmentä sitten.

Sentencedin "Nepenthe" sijoittui sijalle 382.

381: IRON MAIDEN - Alexander The Great

Steve Harris, vaikka onkin maailman yhden tunnetuimman heavy metal-yhtyeen basisti lauluntekijänäkin keskeisin hahmo, ei ole koskaan peitellyt ihannointiaan 70-lukuista progressiivista rockia kohtaan. Soittotaidot olivat näillä orkestereilla kohdillaan kuin sekin, ettei minuutteja välttämättä laskettu, kun jotain teosta viimeisen päälle rakennettiin. Harrisin omia työnäytteitä kuultiin jo 80-lukuisilla Iron Maiden-levytyksillä, yhtenä esimerkkinä vuoden -86 albumin "Somewhere In Time" päättänyt "Alexander The Great", johon kerronnallisen puolen Harris oli muotoillut 300-luvulla ennen ajanlaskua vaikuttaneesta Makedonian kuninkaasta ja sotapäälliköstä, Aleksanteri Suuresta. Puolentoista minuutin mittaisen marssihenkisen intron jälkeen avautuu itse asia, yksi toimivimmista Harris-sävellyksistä, johon Bruce Dickinson vetäisee melko vastustamattomaan malliin tarinaa, jossa maantieto tulee tutuksi Balkanin ja Lähi-idän osalta. Teos on tavallaan tullut tunnetuksi siitäkin, ettei Iron Maiden ole koskaan esittänyt "Alexander The Great"ia livenä konserteissaan. Syyksi Harris on ilmoittanut - arvatenkin kieli ainakin posken suuntaisesti - ettei Adrian Smith muista, kuinka alunperin on soolonsa levylle soittanut.

Iron Maidenin "Alexander The Great" sijoittui sijalle 381.

380: QUEENS OF THE STONE AGE - Go With The Flow

Vuonna 2002 julkaistua Queens Of The Stone Agen albumia "Songs For The Deaf" on ehditty pitää jo yhtenä tärkeimmistä kulumassa olevan vuosituhannen julkaisuista, ja turha kai tähän on lisätä, ettei suinkaan syyttä. "Lauluja kuuroille" oli eräänlainen teema-albumi, ei niinkään yhtenäiseen tarinaan pohjautuen, vaan rakenteeltaan, jossa levyn keston eli runsaan tunnin ajan taitetaan matkaa Los Angelesista yhtyeen kotikulmille Joshua Treen autiomaahan, levyltä soivien kappaleiden kuuluessa kuin kuvitteelliselta radioasemalta, ajatuksen sisältäessä ehkä pientä piikkiä ohjelmistojen suuntaan, jos kuulorajoitteisuutta lähestytään siltä pohjalta, ettei korville vieraaseen soitantaan kovin suopeasti suhtauduttaisi. "Songs For The Deaf"illa Queens Of The Stone Age ei nimittäin liehitellyt minkäänlaista kuulijakuntaa, vaan toteutti omia näkemyksiään, rummuissa vierailevana soittajana Foo Fightersin Dave Grohl, josta syystä "Go With The Flow"-kappaletta kuunnellessa saattoivat ajatukset livetä siihen suuntaan, vaikkei aihetta olisi ollutkaan. Biisi oli vuonna 2004 ehdolla Grammy-palkinnon saajaksi sarjassa paras hard rock-esitys, mutta sillä kertaa tunnustus meni Evanescencen esitykselle "Bring Me To Life".

Tässä yhteydessä Queens Of The Stone Agen "Go With The Flow" sijoittui sijalle 380.

379: ZZ TOP - Tush

80-luvulla maailmanlaajuiseen suosioon yltänyt ZZ Top oli kotimaassaan jo varsin kuuma nimi vuonna -73, kun kolmas albuminsa "Tres Hombres" käväisi USA:n albumitilaston Top Kympissä, ylittäen seuraavana vuonna USA:n kultalevyrajan puolella miljoonalla myydyllä kopiolla. Vuodeksi -74 ZZ Top ei saanut uutta levyä aikaiseksi, ja vuoden -75 albumi "Fandango"! parsittiin sekin kasaan mielenkiintoisella tavalla. Vinyylin A-puoli koostui livemateriaalista, asiaa läheltä seuranneiden mukaan yhdeltä bändin epäonnistuneimmista keikoista Billy Gibbonsin jännitettyä äänitystilannetta, B-puolen koostuttua uusista studiolevytyksistä. Järjestely osoittautui sikäli kannattavaksi, että näihin kuuteen uuteen biisiin sisältyi "se" ainakin 70-lukuisittain tunnetuin biisinsä "Tush", jonka soittamiseen ZZ Top on tavannut keikkansa päättää ties kuinka monen vuosikymmenen ajan. Biisin tekstissä lähdetään radalle katselemaan josko vähän "tush"ia ilmaantuisi näköpiiriin, ja bändi onkin saanut arvatenkin kiitettävästi vastata kysymykseen, mitä sana tarkoittaa. Lukuisista versioista mainittakoon vaikkapa "jotain tosi siistiä" tai pelkistetyimmillään "naispuolisia istumalihaksia". Oli se nyt mitä hyvänsä, niin riemukkainta kenties on, ettei sitä ihan tarkkaan tiedetäkään.

ZZ Topin "Tush" sijoittui sijalle 379.

378: RAGE AGAINST THE MACHINE - Know Your Enemy

Rage Against The Machinen nimisensä debyyttialbumi oli merkkitapaus vuonna 1992 kohtalaisen monessakin suhteessa. Levyllä yhdistettiin metallisoundeja rap-lauluun, joka ei tekstiensä puolesta ollut oman egon esilletuomista vaan vihaista julkilausumaa havainnoiduista epäkohdista. "Know Your Enemy"-kappaleessa kehotetaan otsikon mukaan tunnistamaan vihollinen, tässä tapauksessa jälkijättöisesti koulun opettajille, jotka tahtoivat oppilaansa kieltävän oman identitettinsä. Mahdollisesti asia ei aivan näin jyrkästi mennyt ainakaan alemmilla luokilla, mutta eipä Rage Against The Machine noin muutenkaan yritä tarkastella asioita useista näkökulmista, vaan painottaa omaansa viimeisen päälle. "Know Your Enemy"llä vierailee tuolloin vielä varsin tuntemattoman Tool-yhtyeen vokalisti Maynard James Keenan, suurempaa huomiota herättikin kitaristi Tom Morellon erikoinen tekniikka kappaleen sooloissa. Levyn kanteen oli painettu tiedonanto "albumilla ei kuulla sampleja, koskettimia tai syntetisaattoreita", soundien selittyessä sillä, että Morellon kitaraan oli rakennettu ns. "killswitch"-näppäin, jota ylösalas painamalla saattoi vaimentaa kitaramikrofonien ulostuloja haluamaansa tahtiin, aikaansaadun efektin kuulostaessa kitarasyntetisaattorilta. Näinpä asianlaita ei kuitenkaan ollut.

Rage Against The Machinen "Know Your Enemy" sijoittui sijalle 378.

377: VENOM - Countess Bathory

Vuonna 1982 brittimetallin uusi aalto höyrysi jo melkoisella paineella, ja siinä joukossa nähtiin ynnä kuultiin yhtyeitä, joiden soitannolliset valmiudet eivät välttämättä olleet aivan huippuluokkaa. Muuan yhtye teki kuitenkin juttunsa eri tavalla kuin muut, jääden näin lähtemättömästi metallin historiaan alansa pioneereina. Venom ei juurikaan voinut briljeerata virtuoosimaisilla soittotaidoilla, joten trio keskittyi siihen mitä osasi, vetäen homman tarkoituksella överiksi etenkin tekstipuolella, miksei myös muussakin esiintymisessään. Omanlaistaan kohua aiheutti luonnollisesti myös Venomin flirttailu okkultististen ja satanististen aiheiden parissa, vaikka todellisuudessa bändin jäsenillä ei ollut minkäänlaisia kytkentöjä alan varsinaisiin harrastajiin. Toki sen oli Venomkin oivaltanut, mitä vähemmän jostain asiasta annetaan tietoa, sitä enemmän siitä puhutaan. Vuoden 1982 Venom-albumia "Black Metal" pidetään eräänlaisena aapisena myöhemmille speed-, thrash- ja black metal-yhtyeille. Näissä tapauksissa metallibiisin kohokohta ei ollutkaan sen kitarasoolo tai korkeuksissa ujeltava laulutulkinta, vaan Venom jauhoi melko yksioikoiselta riffipohjalta säestäen Cronoksen laulua, joka oli lähempänä karjumista kuin yritystä aikaansaada jonkinlaista hyräiltävää melodiaa. "Black Metal"-albumilta löytyvä kappale "Countess Bathory" kertoi tarinan nelisensataa vuotta sitten kuolleen unkarilaisen kreivitär Elisabet Bathory'n mieltymyksestä kylpeä nuorten neitsyiden veressä, koskapa katsoi sen olevan hyväksi hipiälleen. Ammeentäytettä järjestyi siten, että kreivitär kutsui linnaansa köyhiä maalaistyttöjä syömään vatsansa täyteen, näiden aterioiden jäädessä näiden elämänkaarten viimeisiksi.

Venomin "Countess Bathory" sijoittui sijalle 377.

376: QUEEN - Who Wants To Live Forever

80-luvulla Queen lisäsi soitinvalikoimaansa siihen saakka vieroksumansa syntetisaattorit, joka ratkaisu hieman kummeksutti ensin alkuun. Olihan näitä syntikkabändejä jo melkoinen nippu muutenkin. Yhtyeen puolelta vastattiin, että laitteisto on 70-lukuisista soittimista kehittynyt, eikä Queenilläkään ole mitään syytä jäädä jälkeen siitä kehityksestä. Tämähän se vain mahdollistaisi uudemmantyyppiset kokeilut. Queenin musiikki oli ruvennut kiinnostamaan elokuvamaailmassakin, esimerkiksi vuoden 1980 "Flash Gordon"-soundtrack-albumi sisälsi pelkästään Queenin musisointia, lähes kirjaimellisesti, koskapa valtaosa kappaleista oli instrumentaaleja. Mitä ilmeisimmin tästä syystä levyn vastaanotto jäi sangen vaisuksi. Paremmin meni vuonna -86 elokuvan "Highlander"-yhteydessä, kun elokuvassa soi useampi laulettu Queen-kappale. Varsinaista erillistä elokuva-albumia ei julkaistu, mutta monet biisit päätyivät vuonna -86 julkaistulle pitkäsoitolle "A Kind Of Magic". "Who Wants To Live Forever" oli taattua, mahtipontista Queeniä, soiden elokuvassakin yhden siinä esiintyneen dramaattisimman kohtauksen taustalla.

Queenin "Who Wants To Live Forever" sijoittui sijalle 376.

375: MEGADETH - Public Enemy No. 1

Kolmetoista eli Thirteen on kelvannut useammankin kuin kolmentoista albumin otsikoksi vuosien mittaan, onhan lukemalla tietty oma symbolinen merkityksensä muihin lukuihin verraten. Oman kokonaisuutensa toissa vuonna julkaisi Megadeth, Dave Mustainen kuvatessa ratkaisua omin laskelmin. Kyseessä kun oli Megadethin kolmastoista studioalbumi, mies itse oli syntynyt 13. syyskuuta, aloittanut kitaransoiton 13-vuotiaana ja albumillekin kappaleita syntyi kolmetoista, vaikka umpeutumassa ollut levytyssopimus oli edellyttänyt vain kahtatoista uutta biisiä. Aivan kolmeatoista vuotta ei kulunut kuitenkaan siihen, kun pitkää väli- ja kelirikkoa viettäneet Mustaine ja kaimabasistinsa Ellefson lyöttäytyivät jälleen yhteen "Thirteen"-albumin merkeissä, ja näinköhän tämä vaikutti siihen, että kipinät sinkoilivat jälleen kuin ennen vanhaan, tällä kertaa onneksi vain soiton osalta. Yhteiskunnan vihollisista harvemmin on lauluja tehty kolmanneksitoista vaarallisimmasta, tässä ympäristössä ykkönen on aina ykkönen. Mustainen inspiraationa lauluun oli 1920-lukuisen kieltolain aikana mittavan omaisuuden kerryttänyt gangsteri Al Capone, jonka liiketoimien kanssa kilpailleet yrittäjät poistettiin järjestelmällisesti markkinoilta, tarvittaessa väkivaltaisesti.

Megadethin "Public Enemy No. 1" sijoittui sijalle 375.

374: RAMMSTEIN - Mein Land

Toissa vuonna Rammsteinilta ilmestyi levytysuransa ensimmäinen kokoelma-albumi "Made In Germany", sisältäen viisitoista tutuksi tullutta kappaletta menneiltä vuosilta, ja koska kyseessä oli edelleen aktiivitilassa loimuava yhtye, sisälsi kooste vakiintuneen käytännön mukaan jotain uuttakin, tässä tapauksessa kappaleen "Mein Land". Siinä Rammstein ottaa ikäänkuin kantaa maahanmuuttoon, liittyen mahdollisesti pakolaisuuteen tai elintason kohentamiseen, vastaanoton kuitenkin saattaessa olla varsin tyly, tehden selväksi sen, että tämä on minun maani, ja niin näytät täällä nyt olevan sinäkin, vaikket tänne ehkä niin kuuluisikaan. Biisistä tehty video oli sijoitettu puolen vuosisadan takaiseen amerikkalaiseen ranta- ja lainelautakulttuuriin, kuvauksetkin käytiin suorittamassa autenttisilla paikoilla Yhdysvaltain Kaliforniassa. Videon päätteeksi "Rammstein Beach Party" päättyy yhtyeelle ominaisempaan pyroshow'hun pikakelaamalla ajassa eteenpäin siihen hetkeen, jota kappaleen julkaisuhetkellä elettiin.

Rammsteinin "Mein Land" sijoittui sijalle 374.

373: PEARL JAM - Black

Elokuussa 1991 julkaistulta Pearl Jam-debyytiltä "Ten" oli seuraavaan vuoteen mennessä ehditty viipaloida julkaisuun jo kolme erillistä singleä, joista kenties se vaikuttavin oli ollut nimenomaan se kolmas, eli "Jeremy". Näinpä levy-yhtiössä ilmeni halua vielä yhteen singlelohkaisuun, kohdistuen kappaleeseen "Black". Vokalisti Eddie Vedder ei kuitenkaan suostunut tähän, vedoten siihen, että biisi oli melko henkilökohtainen ja varsin tunteellinenkin, eikä halunnut nähdä laulua listattuna missään singletilastoissa muitten tekemien kepeämpien rallien seassa. Sinänsä varsin ryhdikäs ulostulo huomioiden, että vasta debyyttialbuminsa julkaissut yhtye rupesi tällä tavoin sanelemaan reunaehtoja levy-yhtiölle. Vedderillä oli tosin asiapohjaakin mielipiteelleen. Vaikka "Black" ei soitannollisesti mikään ultrasynkkä elämys ollutkaan, biisin tekstissä oli runsaasti runollisia ilmaisuja, syynä mikäpä muukaan kuin suhteen päättymisestä seurannut allapäin olo. Hän oli löytänyt toisen, ja laulun minä jäi voihkimaan, miksei hän voinut olla tähtenä tällä taivaalla. Näinpä jäljelle jäi vain pelkkää mustaa. "Black"in asemesta neljäntenä singlenä "Ten"-albumilta julkaistiin kappale "Oceans", mutta "Black" näyttäytyi silti Billboardin mainstream rock-kappaleiden listalla sijalla 3. Vedder ihmetteli moista ja soitteli henkilökohtaisesti suurimmille radioasemille penätäkseen, ettei kai levy-yhtiö vaan sittenkään ollut kiellosta huolimatta kävellyt yhtyeen yli. Näin ei asia ollut, vaan biisi oli vain soinut radioissa niin tiuhaan albumipoimintana.

Pearl Jamin "Black" sijoittui sijalle 373.

372: AC/DC - Who Made Who

80-luvun puolivälissä AC/DC:tä lähestyttiin kenpäties hieman yllättävältä taholta, kun kauhukirjailija Stephen King halusi yhtyeeltä materiaalia elokuvaan "Maximum Overdrive", jonka King myös itse ohjaisi. Miehen lempiyhtye kun oli AC/DC, ja tällä tavoin voitaisiin suorittaa uusia aluevaltauksia puolin ja toisin. Bändi tarttuikin tarjoukseen, kun ura oli hieman notkahtanut sitten 80-luvun alun menestyspäivien. Toki AC/DC:lle kysyntää riitti kiertueiden muodossa, mutta jonkinlaiselle hittibiisille oli kieltämättä tilausta. Lähes räätälintyönä sellainen tehtiinkin kappaleesta "Who Made Who", jonka tarkoituksena tuskin muu olikaan kuin jäädä päähän soimaan. AC/DC pystyi kuvaamaan biisistä myös oman videon, joka lähtikin musiikkikanavilla pyörimään tiuhaan tahtiin. "Who Made Who"n ympärille koottiin myös soundtrack-albumi, joka nimikappaleen ohella sisälsi vain kaksi uutta kappaletta, nekin instrumentaaleja, joten vanhalle AC/DC-fanille levy ei ollut millään lailla välttämätön hankinta. Toisaalta moni teini saattoi tutustua AC/DC:iin tämän albumin kautta, jos kohta se ei mikään varsinainen "best of" ollutkaan. Sellaisia AC/DC oli tähän mennessä ja vuosia sen jälkeenkin kieltäytynyt johdonmukaisesti julkaisemasta.

AC/DC:n "Who Made Who" sijoittui sijalle 372.

371: RED HOT CHILI PEPPERS - Californication

Vuonna 1991 Red Hot Chili Peppers löi läpi komeassa kaaressa viidennellä albumillaan "Blood Sugar Sex Magik", jota seuranneella kiertueella kitaristi John Frusciante heitti kuitenkin hanskat tiskiin kesken Japanin keikkojen, loppujen konsertointivelvoitteiden hoiduttua vuokratyövoimalla. Jo tässä vaiheessa otettiin yhteyttä entiseen Jane's Addiction-kitaristiin Dave Navarroon, mutta mies ei ollut siinä vaiheessa käytettävissä. Myöhemmin kuitenkin oli, ja sai kutsun liittyä yhtyeeseen pysyvästi. Vuonna -95 julkaistu albumi "One Hot Minute" ei vastannut läheskään odotuksia, ja vuonna -98 oli Navarron vuoro lähteä, näinpä tilalle palasi kukapa muu kuin aktinsa eheyttänyt Frusciante. Jo aiemminkin albumeillaan tuotteliaaksi osoittautunut yhtye julkaisi 15 uutta kappaletta vuonna -99 levyllä "Californication", lähentyen nimikappaleella perinteisempiä rocksävyjä. Biisi on eräänlainen "kunnianosoitus" kotiosavaltiolleen, jossa kenties pelkistetyimmillään toteutuu käsite "maassa maan tavalla", eli täällä unelmista saattaa tulla totta, mutta yhtä lailla on mahdollista, kuten maantieteellisestikin, läntinen maailma loppuu täällä Tyyneen valtamereen. On siis unohdettava juurensa ja "kalifornisoiduttava" paikan päällä pärjätäkseen.

Red Hot Chili Peppersin "Californication" sijoittui sijalle 371.

370: KISS - Lick It Up

Vuonna 1978 Kissin suosio oli saavuttanut huippunsa, alamäen alkaessa osin yhtyeen itsensä tekemin ratkaisuin. Elokuvakokeilut ja kunkin jäsenen samanaikaisesti julkaisemat soololevyt floppasivat ainakin aiempiin saavutuksiin verraten, ja kun perään osui Kiss-asteikolla kolme varsin heppoista albumia, rupesi yhä useampi selkä kääntymään yhtyeen suuntaan. Tilannetta eivät millään tavoin helpottaneet yhtyeen sisäiset ristiriidat, kaksikon Gene Simmons-Paul Stanley otettua lähes täydellisen vetovastuun Kiss-tekemisistä. Korjaustoimenpiteisiin ryhdyttiin vuonna -82 julkaistulla kelpo albumilla "Creatures Of The Night", jolla yhtye esiintyi kenpäties raskaampana kuin koskaan. Levyä seurannut kiertue ei kuitenkaan ollut menestyksekäs edellämainittujen epäonnistumisten oltua tuoreina mielissä, eikä silloinen Kiss-yleisö välttämättä pitänyt tästä uudesta, rankemmasta ilmaisusta sen koommin. Käytettävissä oli näin ollen enää yksi, tai parikin käyttämätöntä valttikorttia. Bändi tulisi näyttävästi esiintymään ilman maskeja musiikkikanava MTV:n suorassa lähetyksessä, ja julkaisemaan albumin, jolla olisi perinteisempää hard rockia. Kasvojenpesuhan ei suinkaan tarkoittanut sitä, että ulkoisesta näyttävyydestä olisi muutoin tingitty, etenkin konserteissa meno jatkui entisen kaltaisena. Ajoitus "pinnalliselle" muodonmuutokselle oli kuitenkin mitä sopivin vuonna -83, kun albumi "Lick It Up" julkaistiin. Glam rock oli Yhdysvalloissa tuolloin nousussa, ja vaikka Kiss oli samankaltaista musiikkia esittänyt jo lähes vuosikymmenen, kuulosti Kiss tässä yhteydessä jälleen tuoreelta ja elinvoimaiselta.

Kissin "Lick It Up" sijoittui sijalle 370.

369: ROLLING STONES - Sympathy For the Devil

Yksi rockhistorian kohutuimmista lauluista - ainakin julkaisuhetkellään vuonna 1968 - oli The Rolling Stonesin "Sympathy For The Devil". Alkuperäinen työnimi "Devil Is My Name" oli ehkä hieman liian haastava tässä yhteydessä, joten lopuksi päätettiin mieluummin osoittaa myötätuntoa paholaiselle. Biisi ei kenties sävelmänä ole suureellinen mestariteos, vaan tenho perustuu hypnoottiseen rytmiin, jota kappaleen pääasiallinen säveltäjä Mick Jagger luonnehti "sambakompiksi". Tekstiä riittää ja osan siitä katsottiin pohjautuneen Mihail Bulgakovin kirjaan "Saatana saapuu Moskovaan", jota Jaggerin silloinen tyttöystävä Marianne Faithfull oli suositellut luettavaksi. Viitteitä maailmanhistorian verisimpiin tapahtumiin löytyy itse laulustakin näinollen runsaasti. Teksti esitetään kerrontamuodossa, tavallaan kuin paholainen puhuttelemassa ja viekoittelemassa yksittäistä ihmistä pauloihinsa, tosin on myös laskeskeltu, että laulun "devil" olisi itse kunkin ihmisyksilön pimeä puoli. Jagger itse ei juurikaan ole syvempää analyysiä julkisuudessa tehnyt, mutta painokkaasti todennut, ettei kyseessä ole saatananpalvonta, vaikka biisin nimi saattaisi sen suuntaisia ajatuksia herättääkin. 90-luvulla kappale sai jälleen kuuluvuutta, kun Guns N' Roses teki versionsa vuonna 1994 ensi-iltansa saaneen elokuvan "Veren vangit"-lopputekstien taustalle soimaan. Se jäi myös sen bändin viimeiseksi levytykseksi alkuperäisten toimintavuosiensa osalta, päätyen kokoelma-albumille "Greatest Hits".

The Rolling Stonesin "Sympathy For The Devil" sijoittui sijalle 369.

368: THE WHO - Baba O’Riley

Vuonna 1969 julkaistu The Who’n rock-ooppera ”Tommy” oli saanut suopean vastaanoton, joten tämäpä se taisi rohkaista kitaristisäveltäjä Pete Townshendia jatkamaan samalla linjalla. Siinä missä ”Tommy”n tarina oli käynnistynyt toisen maailmansodan jälkeisistä traumoista, uuden ”Lifehouse”n tarkoituksena olla scifi-henkinen kuvaus tulevaisuuden maailmasta, jossa rockmusiikki olisi kauas taakse jäänyttä elämää, ihmisistä tullut etukäteen ohjelmoituja olentoja, joiden tehtävänä oli vain elää elämänsä vailla minkäänlaisia virikkeitä. Lisääntyminenkin hoituisi koeputkihedelmöitysten avulla. Valoa "Lifehouse"-tarinaan toi guruhahmo, joka kertoi seuraajilleen muistavansa vielä ne vanhat hienot ajat, jolloin rockmusiikilla pystyttiin koskettamaan ihmisiä. Siinä oli tunnetta, se yhdisti ihmisiä, se antoi elämälle sisältöä. Näinpä tätä tarkoitusta varten tulisi perustaa erityinen elämäntalo, "Lifehouse", jossa voisi käytännössä osoittaa kaikille, millainen vaikutus rockilla on. Biisejä tarinaa varten ruvettiin äänittämään alkuvuodesta 1971, mutta Townshend joutui toteamaan, ettei tämä nyt kuitenkaan taida oikein lähteä. Tai jos lähti, niin korkeintaan lapasesta. Townshendin kunnianhimolla sävelmät tuppasivat venymään ja polveilemaan siten, että kuuluisa punainen lanka oli kateissa säveltäjältä itseltäänkin. Huomattuaan pyörivänsä lähinnä ympyrää ”Lifehouse”nsa kanssa, projekti hyllytettiin ja päätettiin ryhtyä tekemään LP-kokonaisuutta perinteiseen tapaan erillisistä kappaleista koostuen. Jo syntynyttä materiaalia hyödynnettiin kuitenkin osin, kun tuottaja Glyn Johnsin tehtäväksi oli annettu ylimääräisiksi katsottujen rönsyjen karsiminen. Tämä kannattikin, koska elokuussa -71 julkaistu albumi ”Who’s Next” on napakka kokonaisuus, yksi niistä rock-albumeista, jotka toimivat alusta loppuun. Avauskappale ”Baba O’Riley” oli nimellään kunnianosoitus Townshendin henkilökohtaiselle gurulle Meher Baballe ja säveltäjä Terry Rileylle, kuuluen näihin "Lifehouse"-projektista parturoituihin biiseihin. Townshendin alkuperäisessä visiossa kappale olisi saattanut venyä jopa puolituntiseksi teokseksi, kun jo demoversiokin oli liki kymmenminuuttinen. Voisi kuitenkin olettaa, että tähän viisiminuuttiseen on olennaisin saatu sisällytettyä, tuskinpa tähän mitään lisättävää olisi kaivattu.

The Who’n "Baba O’Riley" sijoittui sijalle 368.

367: RAINBOW - Man On The Silver Mountain

Vuoden 1974 loppupuolella Ritchie Blackmoren päässä kypsyi ajatus lähteä soolouralle perustamastaan Deep Purplesta, tai äänityttää ainakin sooloalbumi, vaikka bändi oli noihin aikoihin yksi maailman suurimmista nimistä. Omiin nimiin studiossa ennen vuodenvaihdetta kokeeksi äänitetyt kappaleet, Quatermass-yhtyeeltä lainattu "Black Sheep Of The Family" ja oma "Sixteenth Century Greensleeves" kuulostivat sen verran hyviltä, että tältä pohjalta vaikutti kannattavalta jatkaa projektia. Vokalistiksi Blackmore oli kutsunut Purplea kiertueilla lämmitelleen Elf-yhtyeen solistin Ronnie James Dion ruveten pohtimaan, keitä muita soittajia voisi ajatella mukaan. Diolla oli tähän valmis vastaus, asettaen Elf-yhtyeensä jäsenten mukaantulonsa reunaehdoksi, laulaja kun koki pelkän mahdollisen oman läsnäolonsa äärimmäisen tylyksi liikkeeksi muita kohtaan. Asiasta päästiinkin yksimielisyyteen, kun Blackmore sai vakuudet siitä, että Elf-miesten pesti kestää vain tämän yhden albumin ajan. Tosin kitaristi Steve Edwards ei ymmärrettävistä syistä kuulunut sopimuksen piiriin. Blackmoren vielä sooloalbumina edennyt projekti äänitettiin helmi-maaliskuussa 1975, jonka jälkeen mies ilmoitti jättävänsä Deep Purplen keskittyäkseen uuteen yhtyeeseensä Rainbow. Soitettuaan viimeisen keikkansa Purplen riveissä seurasi ilmoitusluonteista asiaa Ronnie James Diolle.

"Rainbow-albumi julkistuu elokuussa, joten ehtosi bändikavereittesi mukanaolosta on tullut näin täytetyksi siltä osin. Marraskuussa alkavalle USA:n kiertueelle he eivät kuitenkaan tule mukaan. Itse asiassa, olen jo antanut heille kenkää. Syyskuussa aloitamme harjoitukset turneeta varten. Rainbow'ssa soittavat silloin Cozy Powell rumpuja, Jimmy Bain bassoa ja Tony Carey koskettimia. Nyt kysymys vain kuuluukin, oletko sinä laulussa, vai haluatko kenties vielä jatkaa Elfissä". Sen yhtyeen toiminta päättyi tunnetusti tähän, uuden Rainbow-kokoonpanon kuulostaessa heti tiukemmalta kuin ensilevyllä soittanut ryhmittymä, etenkin rumpujen osalta. Ensilevyn sessioissa Blackmoren kuunnellessa Gary Driscollin rumputyöskentelyä kappaleeseen "Man On The Silver Mountain" kitaristi oli puistellut päätään todeten "tuo ei millään voi olla maailman vaikein kappale, mutta kovinpa vaikealta kuulostaa tahdissa pysyminen. Onneksi tiedossa on, että tämä tulee jäämään tähän".

Rainbow'n "Man On The Silver Mountain" sijoittui sijalle 367.

366: KISS - Love Gun

Juuri ennen "Love Gun"-albumin julkaisua kesäkuussa 1977 Kiss sai kuulla olevansa tilastoidustikin USA:n menestynein yhtye sinä vuonna. Taakse olivat jääneet niin Aerosmith, Eagles kuin Led Zeppelinkin. Vaikka bändin muusikoita pidettiin lähinnä keskinkertaisina eivätkä levytkään suuria kehuja kriitikoilta saaneet, yleisö oli puhunut. Kohennusta oli tapahtunut kuitenkin sitten alkuaikojen. Paul Stanley oli ruvennut kiinnittämään huomiota biisien sovituksiin, siinä missä ensimmäisillä levyillä kappaleet oli sanojensa mukaan soitettu suunnilleen sillä tavalla, "mikä nyt vain ensimmäiseksi oli tullut mieleen". Puitteet vuonna -77 olivat toki myös aivan toisenlaiset menestyslevyjen julkitulon jälkeen. Stanleylla oli tapana käydä tarvittaessa aivan itsekseen studiolla kokeilemassa uusia juttuja, ja mies rakensikin biisinsä "Love Gun" aivan omillaan valmiiksi saakka, sen jälkeen muut vain sisään soittamaan omat osuutensa. Tässä tapauksessa Stanley hoiteli kitaransa ohella myös basson soiton.
Biisillä ei pahemmin jäänyt epäselväksi, mitä "asetta" Stanley laulussaan tarkoittaa, albumin ollessa Kissin uran suurin siihenastinen menestys nousten USA:n tilastossa sijalle 4. "Love Gun" jäi myös alkuperäiskokoonpanon viimeiseksi varsinaiseksi Kiss-studioalbumiksi, vaikka muutamaa myöhempää levyä vielä yhteisinä markkinoitiinkin. Niillä kuitenkin käytettiin osin jo sessioapuja Kiss-kuumeen oltua muutoinkin paria vuotta myöhemmin jo talttumaan päin. Mutta näin vielä huipulla.

Kissin "Love Gun" sijoittui sijalle 366.

365: IRON MAIDEN - Running Free

Marraskuussa 1979 EMI-yhtiö kiinnitti talliinsa lupaavaksi katsomansa yhtyeen Iron Maidenin, vakuututtuaan bändin taidoista omakustanne-EP:llä "The Soundhouse Tapes" kuin myös ennenkaikkea jo kohtalaisen vankan fanikannatuksen vuoksi, joka oli syntynyt ja kasvanut bändin kohtuullisen ahkeran keikkailun pohjalta. Tätä oli tosin haitannut se aikaa vienyt tosiseika, että yhtyeen jäsenet olivat vielä päivätöissä syksyyn -79 saakka. Ensialbumi "Iron Maiden" ilmestyi huhtikuussa 1980 ja tavan mukaan eteen oli julkaistu single, tässä tapauksessa "Running Free". Sounds-lehden toimittaja Geoff Barton oli ehtinyt nimetä Iron Maidenin jo osaksi "New Wave Of British Heavy Metal"-ilmiötä, joskin "Running Free" muistutti lähinnä 70-luvun alkuisia voimatrio-yhtyeiden aikaansaannoksia, tätä myös biisin kohtalaisen yksinkertainen rakenne korosti. Toisaalta, "Running Free"llä on varmasti muutamankin kerran yleisöä laulatettu vähän pitempään. Tuskinpa kellään oli pikku oluthöyryissä mitään sitä vastaan, että sai tehdä tiettäväksi olevansa vapaa ainakin sen hetken, kunnes arkinen aherrus taas olisi sitä varsinaista elämää. Ensialbumin tuottajaksi EMI oli palkannut Wil Malonen, joka ei kuitenkaan ollut pestistään kovin kiinnostunut, ehdottaen, että yhtyehän voisi itse säätää suunnilleen sellaiset soundit kuin halusi. Kun Maiden-jäsenillä ei studiokokemusta juurikaan ollut, jäi jälki näin ollen varsin raa'aksi ja livemäiseksi, jota on toisaalta jälkeenpäin kaiholla muisteltu. "Running Free" ei suoranaisesti kuulu Iron Maidenin monipuolisimpiin sävelkulkuihin, mutta Paul Di'Anno kykeni laulusuorituksellaan tekemään selväksi, että ihan heti ei tähän suuntaan kannata kahleita sovitella.

Iron Maidenin "Running Free" sijoittui sijalle 365.

364: VAN HALEN - Hot For Teacher

Musiikkikanava MTV:n levittäessä näkyvyyttään 80-luvun alkupuolen Yhdysvalloissa, varsin moni nuorukainen sai vaivattomasti nähdäkseen yhtyeitä, jotka saattoivat inspiroida oman soittoharrastuksen aloittamiseen. Van Halenilla saattoi siihen olla osuutensa jo siihen saakka julkaisemillaan levyilläkin, mutta nythän sitä näki omin silmin tv-ruudusta, kuinka vaivattomasti hymyssä suin Eddie Van Halen luritti kitaraansa. Into päästä harjoittelemaan saattoi olla sitäkin suurempi, jos samaistui Waldo-nimiseen ujoon ja säikkyyn oppilaaseen "Hot For Teacher"-biisin videossa. Naispuoliset opettajatkin kouluissa olivat arvatenkin perinteisemmän konservatiiviseen jakkupuku-rintarossi-yhdistelmään pukeutuneita, kuin samaisessa videossa, jossa vaatetus oli paremminkin äärimmäisen niukahko. Biisi sisältyi Van Halenin albumille "1984", joka ilmestyi samaisen vuoden alussa. Loppukesästä yhtye oli Euroopassa osana AC/DC:n tähdittämää Monsters Of Rock-pakettia, jolloin Van Halen nähtiin livenä Tukholman Råsunda-stadionilla lauantaisena iltapäivänä elokuussa -84. Tämä onkin jäänyt toistaiseksi ainoaksi alkuperäiskokoonpanon konsertiksi Skandinaviassa. "Hot For Teacher"-video"koulun" päätyttyä Van Halenin jäsenet päätyivät erilaisiin ammatteihin, tai kuten Eddie Van Halenin tapauksessa, hoitolaitokseen. Ennuste osui myös oikeassa elämässä kohdalleen, kun mies on useaan otteeseen ollut päihdevieroituksessa. Sen sijaan varmaa tietoa ei ole siitä, mitä "Waldo"sta tuli, henkilöityen tavallaan siihen, että varmasti melko moni Eddien kitaroinnista innostunut jätti soittoharrastuksen sikseen, kun ei se niin helppoa ollutkaan kuin miltä televisiossa näytti.

Van Halenin "Hot For Teacher" sijoittui sijalle 364.

363: SLIPKNOT - Dead Memories


Slipknot on työskentelytavoissaan ollut siitä mielenkiintoinen yhtye, että on tavannut pitää taukoja viimeisteltyään albumin ja siihen liittyvän julkaisukiertueen sitten vuoden 2001 läpimurtolevynsä "Iowa". Vuonna 2008 tultiin jälleen toistaiseksi uusimmalla studioalbumilla "All Hope Is Gone", joka otsikko varsin hyvin kuvasikin levyn antimia, biisien puolestaan ollessa hyvinkin vaihtelevia ääriaggressiivisista maalailevampiin. Jälkimmäiseen kategoriaan sijoittui singlenäkin julkaistu "Dead Memories", joka oli varsin kaukana siitä mielikuvasta, mikä Slipknotista oli muodostunut alkuaikojensa perusteella. Kuolleet muistot löytyivät tässä sydämestä, joka aikansa oli sykkinyt toiselle, muttei oikein koskaan eloon herännyt. Helposti lähestyttävä melodinen kappale ei ollut ehkä aivan sitä totutuinta Slipknotia, mutta näinpähän niitä kasvoja - tai Slipknotin tapauksessa kasvonaamioita - on toisinaan pesty ja kohotettu.

Slipknotin "Dead Memories" sijoittui sijalle 363.

362: SCORPIONS - Wind Of Change

Elokuussa 1989 Moskovan Luzhniki-stadionilla järjestetyn musiikin ja rauhan festivaalin yhdeksi esiintyjäksi kutsutun Scorpionsin solisti toi terveisensä kotimaastaan varsin kuuluisin sanoin: "Meidän isämme tulivat tänne panssarivaunuilla. Me puolestamme tulimme tänne vain kitarat mukanamme". Scorpions oli esiintynyt Neuvostoliitossa jo vuotta aiemmin silloisessa Leningradissa, ollen hämmästynyt, kun yleisö oli tuntenut biisit ja laulanut mukana. Muutoinkin bändin odotukset olivat olleet melko epäileviä ensin alkuun: "Luulimme ja suunnilleen odotimmekin, että konserteissa olisi ollut tiukka tunnelma ja hymytöntä yleisöä miliisivalvonnan alaisena, mutta menohan oli ihan yhtä riemukasta kuin muuallakin", totesi Meine haastattelussani vuonna -90. Noista elämyksistä sai alkunsa biisi "Wind Of Change", kuvaillen siinä tätä vapautumisen tunnelmaa. joka ikäänkuin ansaitsi tulla dokumentoiduksi. Ja sitten tapahtuikin jotain aivan odottamatonta, alle kolmea kuukautta myöhemmin Berliinin muuri avattiin 9. marraskuuta 1989, eikä paluuta entiseen, suljettuun järjestelmään enää ollut. "Wind Of Change" osuikin näin sangen otolliseen saumaan. Aluksi biisi oli vain albumiraitana marraskuussa -90 julkaistulla albumilla "Crazy World", koskapa Scorpionsilla oli kuitenkin raskaan rockin maineensa, eikä tällainen balladi vaikuttanut soveltuvan singlelohkaisuksi, ainakaan heti. Vuonna -91 näin kuitenkin tehtiin, jolloin laulu symboloi kylmän sodan päättymistä lopullisesti.

Scorpionsin "Wind Of Change" sijoittui sijalle 362.

361: SONATA ARCTICA - Don't Say A Word

Sonata Arctican tultua kahdella ensimmäisellä albumillaan tutuksi pirteän melodisen metallin työstäjänä vuoden 2003 albumilla "Winterheart's Guild" lähdettiin jo haastavammille urille, ja jatkoa seurasi vuoden 2004 julkaisulla "Reckoning Night". Tässä vaiheessa yhtye oli pestannut riveihinsä erillisen kosketinsoittajan, Henrik Klingenbergin solisti Tony Kakon keskityttyä pelkästään lauluun myös studiossa. Sävellyspuoli säilyi kuitenkin lähes kokonaan edelleen Kakon hallussa. Singleksi eteen lohkottu "Don't Say A Word" sisälsi tuttuja Sonata-elementtejä, mutta kaiken aikaa biiseissä rupesi olemaan yhä enemmän maukkaita koukeroita ja pikku yksityiskohtia. Uusi levytyssopimus saksalaisen Nuclear Blast-yhtiön kanssa takasi myös laajemman levityksen, jolloin "Reckoning Night" kirjautti listasijoituksia Saksassa, Norjassa ja Sveitsissä. Suomessa albumi nousi sijalle 2, koskapa Rammsteinin "Reise, Reise" ei ollut syksyllä 2004 kellistettävissä. Otsikon kehotus pysytellä vaiti sisälsi tekstissä varsin karmaisevan tarinan, jossa sanat olivat menettäneet merkityksensä ja kumppanuussuhde enemmän kuin lopullisesti katkolla, toisen osapuolen sovitellessa itselleen jumalan roolia päättäen toisen puolesta, ettei tämä tulisi seuraavaa aamunkajoa näkemään.

Sonata Arctican "Don't Say A Word" sijoittui sijalle 361.

360: MARILYN MANSON - The Beautiful People

Marilyn Mansonin levytysura käynnistyi varsin huomiota herättämättä vuonna 1994 debyyttialbumilla "Portrait Of An American Family". Ilmeisesti tässä vaiheessa suurin ihmetyksen aihe oli miehen taiteilijanimi, yhdistettynä Marilyn Monroesta ja Charles Mansonista. Seuraavana vuonna paljon tutummaksi tuli Mansonin laulama koverversio Eurythmics-biisistä "Sweet Dreams (Are Made Of This)". Vuonna -96 Marilyn Manson olikin sitten valmis ottamaan käyttöönsä järeämmät ja ennenkaikkea omat aseet. "Antichrist Superstar"-albumin otsikko ei jättänyt asianosaisia kylmäksi, härnäten samanaikaisesti moneen suuntaan. Ensimmäinen sana närkästytti hengelliset piirit ja jälkimmäinen musiikkialan vastaavat, että mikäs kukkopoika se tämmöinen Manson oikein luulee olevansa. Vastausta tuli vaikkapa kappaleessa "The Beautiful People", joka räiski sekin useaan suuntaan. Modernilla marssikompilla käynnistyneessä biisissä osansa saivat ns. pintaliitäjät, joille haistatellaan sitä itseään, lisäksi ennustetaan fasismin ennen pitkää peittoavan vapaan markkinatalouden ja olipa mukaan tungettu saksalaisen 1800-lukuisen filosofi Nietzschenkin ajatuksia yli-ihmisyydestä. Eipä siis ihme, että monet kansalaispiirit nousivat takajaloilleen, sitähän ei voinut tietää, oliko Manson tosissaan vaiko vain peilaamassa ajankuvaa. Joka tapauksessa rock oli taas vaarallista ja haastavaa vähintäinkin tämän kappaleen ajan.

Marilyn Mansonin "The Beautiful People" sijoittui sijalle 360.

359: VOLBEAT - Guitar Gangsters & Cadillac Blood

Vuonna 2008 Volbeat räjäytti Suomessa pankin keväisellä klubikiertueella ja parilla kesäisellä festariesiintymisellä. Näinpä ei ollut ihme, että syyskuun alussa julkaistu uusi albumi "Guitar Gangsters & Cadillac Blood" kiilasi Suomen albumilistan ykköseksi, muutoinkin Volbeatia pidettiin yhtenä tuonaikaisista kuumimmista uusista nimistä, josta ei juurikaan pahaa sanaa kuultu tai luettu, bändin elämänmakuisen rock 'n' rollin ja paikoittaisten metallisävyjen yhdistelyn kuulostaessa varsin omaleimaiselta. Albumin nimikappale oli riittävän äijämäinen tarina kitaragangstereista tien päällä, jos kohta lopputoteamus "ei meitä kannata pelätä, tulimme vain viihdyttämään teitä" veti hieman mattoa alta. Mutta ehkäpä se oli Volbeatin tapa tehdä asiat toisin, vaikka noin muutoin kaikki musiikkinsa elementit olivat ennalta tuttuja.

Volbeatin "Guitar Gangsters & Cadillac Blood" sijoittui sijalle 359.

358: TOOL - The Pot

Eräänä rockbisneksen lainalaisuutena on pidetty "mitä vaikeatajuisempaa musiikki on, sitä nihkeämpää on kaupankäynti". Poikkeuksia tähän sääntöön tietty löytyy, ja niitä on ilmennyt vielä 2000-luvullakin, vaikka monesti kuulee myös todettavan "kaikki on jo kertaalleen, jollei useampaan kertaan tehty". Yhdysvaltalainen Tool toki perustui, levytti ja menestyikin jo 90-luvulla, mutta säästeliäästi uutta materiaalia julkaiseva yhtye rupesi keräämään laajempaa mielenkiintoa paremminkin kuluvalla vuosituhannella. Silläkään ei ole tähän mennessä julkaistu kuin kaksi albumia, viimeisen niistä ollessa vuonna 2006 julkaistu "10.000 Days". Varsinaisia sinkkuhittejä Tool ei varsinaisesti ole metsästänyt, mutta sellainen tuli kappaleesta "The Pot", joka nousi USA:n singlelistalla aina ykköseksi saakka. Eikä sinänsä aiheetta, onhan kappaleen rytmi varsin koukuttava ja vokalisti Maynard Keenanin suoritus vähintäinkin sielukas, vaikkei Toolin musiikissa soul-vaikutteita olekaan. Luokittelua on kyllä esiintynyt jos jonkinmoista, metallisesta särmikkyydestä alkaen, mutta Keenanin ulosannissa on kosolti myös grungevaikerointia ja voipa "The Pot"issa halutessaan kuulla havinoita Led Zeppelinin rytmillisistä ratkaisuista. Koska USA:ssa tietyissä piireissä rock on kaiken pahan alku ja juuri, tahdottiin siellä suunnalla "The Pot" käsittää jonkinlaiseksi marihuanan ylistyslauluksi slangimerkityksensä mukaan. Vastaus tähän löytyi itse kappaleen tekstistä, jonka teemana on tekopyhyys, ja "pot" se pata, joka kattilaa soimaa.

Toolin "The Pot" sijoittui sijalle 358.

357: CHILDREN OF BODOM - Children Of Bodom

90-luvun puolivälissä suomalaisen metallibändin oli lähestulkoon mahdotonta saada levytyssopimusta itselleen, paitsi ulkomailta. Sikäläisten firmojen toimintatavoissa oli puolestaan toivomisen varaa, sikäli, kuin sattuivat olemaan yhtä tuntemattomia kuin toivorikas yhtye. Espoolainen IneartheD-yhtye oli kuitenkin saanut aikaiseksi sopimuksen belgialaisen pienyhtiön kanssa, mutta noihin aikoihin voimakkaasti omaa tuotantoaan kasvattanut kotimainen Spinefarm-yhtiö vainusi bändissä potentiaalia, kehottaen purkamaan ulkopuoliset kytkennät. Jotta sen suuremmilta korvausvaatimuksilta vältyttäisiin, ilmoitti yhtye Belgiaan vain yksinkertaisesti hajonneensa eikä näin ollen mitään materiaalia ollut syntymässä. Oikeammin bändissä oli vaihtunut vain kosketinsoittaja, mutta viisainta oli silti keksiä yhtyeelle uusi nimi. Koska bändi oli kotoisin Espoosta, kaivettiin historiasta mieleen vuoden 1960 selvittämättömät Bodom-järven telttasurmat ja kun suurin osa yhtyeen jäsenistä oli noin 18 vuoden ikäisiä, tuli uudeksi nimeksi Children Of Bodom. IneartheD-vaiheessa ensialbumin työnimenä oli toiminut "Something More", mutta tämäkin muutettiin sinänsä paljon osuvammaksi "Something Wild"iksi, joka saatiin kauppoihin loppuvuodesta 1997. Erillisen singlen julkaiseminen levyltä katsottiin tarpeettomaksi, mutta seuraavana vuonna sellaisena julkaistiin albumilta pois jäänyt nimikkokappale "Children Of Bodom", jonka tarina bändin Bodom-nimisten kappaleiden tapaan sijoittui karmaisevan lopun saaneeseen telttaretkeen helluntaina 1960.

Children Of Bodomin "Children Of Bodom" sijoittui sijalle 357.

356: BON JOVI - It's My Life

Bon Jovi käynnisti uuden vuosituhannen julkaisemalla kesäkuussa 2000 uuden albumin "Crush", lähes päivälleen viisi vuotta edeltäjänsä "These Days"in jälkeen. Niistä suurimmista hiteistä rupesi aikaa olemaan kulunut jo toista vuosikymmentä, ja kun listoilla vuosituhannen vaihteessa jylläsivät aivan toisenlaiset nimet, olikohan Bon Jovilla enää saumoja tässä ympäristössä? Eteen julkaistulla singlellä "It's My Life" tukeuduttiinkin osin vanhoihin kuvioihin kitaristi Richie Samboran kurnuttaessa talkbox-efektiä "Livin' On A Prayer"in malliin laulun päähenkilöidenkin ollessa samat, Tommy ja Gina, joiden suhde oli säilynyt vakaalla pohjalla. Paria vuotta aiemmin edesmennyt Frank Sinatrakin sai oman mainintansa, kun laulussa todettiin elämässä noudatetun omaa tietä, huomioiden sen, ettei mikään ole ikuista, on siis syytä elää tässä ja nyt.

Bon Jovin "It's My Life" sijoittui sijalle 356.

355: BAD RELIGION - American Jesus

Ulkopolitiikan ja kristinuskon yhdistäminen saa toisinaan mielenkiintoisia muotoja. Raamatun viidennen käskyn mukaan Jumala antoi Mooseksen kautta ihmiskunnalle tiedotettavaksi "älä tapa", vaan kun vuonna 1991 Yhdysvaltain presidentti George Bush (vanhempi) käynnisti omalla käskyllään Persianlahden sodan, perusteluinaan mies esitti, että Jumala oli USA:n puolella. Tästä Bad Religion-yhtye sai idean biisiinsä "American Jesus", koskapa Bushilla ilmeisesti oli ainakin omasta mielestään valtuutus tulkita Raamattua tavallaan. Sinänsä yhtyeen nimenvalinnalla ei ollut mitään tekemistä asian kanssa, koskapa bändi oli perustunut jo 70-80-lukujen taitteessa. Biisi ilmestyi Bad Religionin vuoden 1993 albumilla "Recipe For Hate", mollissa kulkevan sävelmän kuulostaessa hieman kuin anteeksipyynnöltä niiden USA:laisten puolesta, jotka eivät järjestelyistä olleet alkuunkaan samaa mieltä, mutta nämä äänet harvemmin tilaa saavat uutisoinnissa. Onpa kuitenkin rock-historian yksi niistä kappaleista, joissa tekopyhyyttä ei voisi täsmällisemmin kuvata. Luonnollisesti aivan oma lukunsa tästä kappaleesta on Eläkeläisten suomennos "Humppaava Jeesus".

Bad Religionin "American Jesus" sijoittui sijalle 355.

354: DEF LEPPARD - Hysteria

Def Leppard-rumpali Rick Allenin jouduttua auto-onnettomuuteen vuoden 1984 viimeisenä päivänä syntyikin seuraavan vuoden alkuun melkoinen mediahässäkkä, kun arvuuteltiin pystyykö mies vielä soittimiaan käsittelemään, toisin sanoen, jatkaako Allen yhtyeen riveissä. Ymmärrettävästi myöskään esitetyt "miltä nyt tuntuu"-tyyppiset kysymykset eivät mielialaa kohentaneet, olihan rumpali päässyt lähes hengestään. Ratkaisuksi tuli uuden, erikoisvalmisteisen rumpusetin rakentaminen ja luonnollisesti sen soittamisen opetteleminen. Koko episodista saatiin kuitenkin otsikko seuraavalle albumille, joka saatiin julki vasta elokuussa 1987 nimellä "Hysteria". Albumin nimikappale ei kuitenkaan viitannut tieltäsuistumisonnettomuuteen, vaan niihin tuntemuksiin, kun mielitietty on alituiseen mielessä. Toisaalta kertosäkeessä viitattiin parantumiseen ja ihmeeseen, joten ehkäpä tämä antoi pientä pohtimisen aihetta syväanalyytikoille.

Def Leppardin "Hysteria" sijoittui sijalle 354.

353: PANTERA - Mouth For War

Panteran uuden ajan alku koitti kesällä 1990, kun siihen saakka lähinnä glam rockia soittanut yhtye kiristi ruuvia huomattavasti albumin "Cowboys From Hell" muodossa. Kun jatkoa seurasi paria vuotta myöhemmin "Vulgar Display Of Power"-albumilla, ei yksikään ruuvi ollut enää löysällä. Avauskappale "Mouth For War" julkaistiin myös levyn ensimmäisenä singlenä, jossa heti alkuun Phil Anselmo uhkuu kostoa, toteaa kulkeneensa vääriä polkuja elämässään, suorittaen myös mielentilan omadiagnoosin ilmoittaen vihan höyryjen ulospäästön olevan parasta lääkettä auringon alla. Vaikka biisi on ikäänkuin valmis jo kolmen minuutin kohdalla, laitetaan loppuun vauhtia vielä tuplaten lisää, sanoman lopullisen perilleviennin alleviivaamiseksi.

Panteran "Mouth For War" sijoittui sijalle 353.

352: HANOI ROCKS - Don't You Ever Leave Me

Vuonna -79 perustetun Hanoi Rocksin tähtäimenä oli, jollei aivan alusta saakka, ei kuitenkaan kauaa sen jälkeen vain yksi asia, pyrkiä läpimurtoon kansainvälisillä markkinoilla. Asenne oli vallan ennenkuulumaton tuonaikaisessa Suomessa, pienimuotoisia yrityksiä kun oli jo ollut, mutta kun eivät ne ulkomaan ruojat ymmärtäneet hyvän päälle. Hanoi Rocks-leirissä ymmärrettiin, ettei punainen matto levity eteen, jos sitä jää Suomeen odottamaan, joten yhtye valitsi hetimiten tukikohdakseen Tukholman, jossa ei tarvinnut vastaanottaa "ei teistä koskaan kuitenkaan mitään tule"-tyyppisiä vähätteleviä lausuntoja asioista "paremmin" perillä olevilta. Tukholmassa äänitettiin myös Hanoi Rocksin ensialbumi "Bangkok Shocks, Saigon Shakes, Hanoi Rocks". Soitto levyllä oli vielä hieman hakusessa, ja vaikuttaisi siltä, että tuotantopuolella Michael Monroe ja Andy McCoy olivat tyytyneet varsin nopeasti siihen, että soittimet ja laulu sen kun vain erottuvat toisistaan. Oletettavaa tosin on, ettei studioaikaakaan ollut päiväkausia käytössä. Esimerkiksi balladi "Don't Never Leave Me" kuulosti melko hätäisesti toteutetulta, joskaan kahlitsematonta intoa asiaan ei käy kiistäminen. Pahiten tulkinnassa tökki Monroen äänialalle sopimaton sävellaji, mutta vuonna -84 asiat olivat Hanoi Rocksilla aivan toisin, kun kappale otettiin uusiokäsittelyyn. Tällä kertaa tempo oli hitaampi, ja Monroe pystyi pistämään lauluun tulkintapuoltakin sen sijaan, että olisi vain yrittänyt laulaa suorituspohjalta läpi. Biisin puheosuuteenkin saatiin aitobrittiläinen korostus, kun rumpali Razzle saneli tekstin talteen.

Hanoi Rocksin "Don't You Ever Leave Me" sijoittui sijalle 352.

351: METALLICA - Fuel

Vuonna 1997 Metallica teki jotain sellaista, jota ei ollut tehnyt sitten alkuaikojensa, julkaisten uuden albumin kahtena peräkkäisenä vuotena. Oikeastaan kyse oli kuitenkin jatkeesta edeltävälle Load-albumille, jonka sessioissa oli syntynyt runsaammin materiaalia kuin mitä yhdelle albumille olisi mahtunut. Alkuperäisestä kaavailusta julkaista tupla-albumi luovuttiin käytännön syistä. Jotta uutta ReLoad-nimellä julkaistua albumia ei olisi käsitetty vain ylijäämäkappaleiden kaatopaikkana, äänitti Metallica "uusiakin" biisejä ReLoadille. Yleisilme kummallakin albumilla oli silti kohtalaisen samankaltainen, eli Metallican tapauksessa kummaltakaan albumilta ei oikein klassikkokappaleita ole osoittaa. ReLoad käynnistyi kuitenkin rivakasti biisillä "Fuel", joka kelpasi pitkään myös liveohjelmistoonsa, toisinaan avausbiisinä, koska James Hetfield sanojensa mukaan pääsi sillä "käyntiin". Kappale versioitiin myös vuoden 1999 "S&M"-albumilla San Franciscon sinfoniaorkesterin taustoittamana.

Metallican "Fuel" sijoittui sijalle 351.

350: LYNYRD SKYNYRD - Sweet Home Alabama

Vuonna 1974 Lynyrd Skynyrdin toinen albumi "Second Helping" käynnistyi laululla, josta oli tuleva yksi tunnusomaisimmista levytyksistään - aina tähän päivään saakka ja ties kuinka pitkäksi aikaa tästä eteenpäin. Tällaisia tapauksia on tavattu nimetä rock-klassikoiksi, ja sitähän "Sweet Home Alabama" aivan taatusti on. Biisiä on tavattu pitää nokitteluna Neil Youngille, jolle oli päätetty antaa laulullista palautetta kappaleistaan "Southern Man" ja "Alabama", tiedoksi, että Etelän miehet eivät kaipaa neuvoja siitä, kuinka olla ja miten ajatella. Vähemmälle huomiolle jäi se, että biisissä Lynyrd Skynyrd kritisoi myös silloista USA:n politiikkaa. Alabaman tuolloinen kuvernööri, George Wallace oli tunnettu mielipiteistään, joiden mukaan ihonvärillä on väliä ja historialliseen malliin mustien paikka olisi puuvillapelloilla tai yksitoikkoisissa tehdastöissä omissa, eristetyissä yhteisöissään. Tästä tavallaan tuli myös kappaleen nimi "Sweet Home Alabama" eräänlaisena sarkasmin osoituksena, bändihän ei itse ollut Alabamasta kotoisin, vaan Floridasta. Terveisiä lähetettiin myös Watergate-salakuunteluskandaalin johdosta eroamaan joutuneelle presidentti Richard Nixonille, että mitenköhän se omatunto sielläpäin mahtaa jaksella. Pienimuotoisia vahinkojakin kappaletta äänitettäessä sattui. Alussa kuuluva "turn it up" ei ollut alkuperäissuunnitelmissa, vaan vokalisti Ronnie Van Zant pyysi sillä kuulokkeisiinsa ääntä lisää. Tuottaja Al Kooper oli myös ehdottanut, että Neil Young-osuuteen sämplättäisiin Youngin "Southern Man"-laulua ikäänkuin täsmennykseksi, miksi miestä nyt tässä silleen riepotellaan. Van Zant ei kuitenkaan halunnut tätä viitettä levylle, mutta lyhyt ja vaimea pätkä sinne kuitenkin jäi korvin havaittavaksi. Entä miten Neil Young itse suhtautui kappaleeseen? Eipä häntä kuulemma harmittanut muu kuin se, ettei biisi ollut hänen itse tekemänsä, sen verran hyvänä kappaletta piti.

Lynyrd Skynyrdin "Sweet Home Alabama" sijoittui sijalle 350.

349: ALICE IN CHAINS - Man In The Box

Vuonna 1983 Jerry Cantrell teki havainnon, että ei taida ihan häntä varten olla tämä koulunkäynti. Rock-elämä vaikutti paljon kiinnostavammalta. Ongelmana oli vain se, ettei Cantrell soittanut mitään instrumenttia, mutta koska Eddie Van Halen näytti musiikkivideoissa niin riehakkaalta kitaransa kanssa, niin sitähän
voisi opetella soittamaan. Vaikka tässä vaiheessa olikin jo 17-vuotias. Muutamaa vuotta myöhemmin Cantrell muutti Seattleen, jossa Layne Staleylla oli eräänlainen kerhotila. Paikka oli auki vuorokaudet ympäri, bändit treenasivat, kalja virtasi, eikä kukaan noteerannut jos vaikka aineistoa löytyi laillistamattomaltakin puolelta. Cantrell ja Staley perustivatkin melko samantien bändin, eikä vain yhtä, vaan kaksi. Staleylla oli visio heavy metal-parodiasta, jossa bändi soittaisi drag-vetimet yllään, siinä missä Cantrell olisi halunnut keskittymistä hard rockiin, johon Staleykin sittemmin taipui. Nimen yhtye otti kuitenkin tältä suunnitteluasteelle jääneeltä naistenvaateheavybändiltä - Alice In Chains. Vuonna -89 Columbia-yhtiön kykyjenetsijä Nick Terzo sai vastaanottaa
demomateriaalia tältä uudelta yhtyeeltä, kiinnittäen huomionsa sen aikaisesta yleislinjasta poikkeavaan toteutukseen. Haussa oli muutenkin uudentyyppistä soundia, eikä
taas sitä tuhannetta versiota senaikaisesta glamrockista, jossa lauletaan korkeista koroista, säihkyvistä sääristä ja muusta aiheeseen liittyvästä. Kun yhtiön toimitusjohtaja Don Ienner kuuli nauhan, Alice In Chains päätettiin kiinnittää talliin välittömästi ennen kuin muut ehtisivät, bändin saadessa aloittaa ensialbuminsa
äänitykset vielä saman vuoden joulukuussa. Elokuussa 1990 julkistunut "Facelift" ei kuitenkaan aluksi ollut kummoinenkaan menestys, ensimmäisen puolen vuoden aikana kaupaksi kävi vain nelisenkymmentä tuhatta kappaletta, kunnes musiikkikanava MTV rupesi pyörittämään "Man In The Box"-kappaletta tehorotaatiossaan. Siitä puolisen vuotta myöhemmin "Facelift"in myynti olikin ylittänyt USA:n kultarajan, 500.000 kappaletta.

Alice In Chainsin "Man In The Box" sijoittui sijalle 349.

348: STONE SOUR - Through Glass

Stone Sour-yhtye on toiminut Slipknot-vokalisti Corey Taylorille ja kitaristi Jim Rootille sopivana varaväylänä toisenlaisen musiikin luomiseen silloin, kun pääyhtye on pitänyt taukoa. Toisaalta, Stone Sour oli olemassa jo ennen Slipknotia, mutta olisiko yhtä lailla saanut huomiota osakseen, onkin näitä "kumpi ensin, muna vai kana"-pohjaisia pohdiskeluja. Tärkeintä lienee kuitenkin, että kuunneltavaa jälkeä syntyy, oli ympäristö kumpi hyvänsä. Vuoden 2006 Stone Sour-albumille "Come What(ever) May" sisältynyt "Through Glass" oli rauhallisempi pala, jota ei oikein olisi kyennyt kuvittelemaan Slipknot-mankelin läpi jyrättynä. Taylorin mukaan laulussa ihmetellään sitä, missä vaiheessa musiikkiteollisuus käänsi selkänsä vanhalle järjestelylle, jossa bändit tai artistit tekivät itse kappaleensa ja nämä saivat sitten tilaisuutensa, jos aineistot katsottiin toteuttamiskelpoisiksi. Taylorin havainnoinnin perusteella nyttemmin oltiin hakemassa pikavoittoja, joissa tv:n eli lasin läpi katsottuna laulukilpailun voittaja sai hetkensä parrasvaloissa, ja tultuaan täysimääräisesti hyödynnetyksi, pistettiin kierrätykseen seuraavan tieltä. Sinällään teksti toimii sitenkin, että siinä ikäänkuin katsotaan menneisyyteen, josta jotkut hetket eivät ole aivan sellaisia, joita mielellään muistelisi. Näinpä ne ovat myös niitä, jotka eivät koskaan mielestä unohdu.

Stone Sourin "Through Glass" sijoittui sijalle 348.

347: BLACK LABEL SOCIETY - In This River

Monissa rock- ja mikseipä muissakin lauluteksteissä joki on usein saanut symboloida ihmiselämää, joka aina vain kulkee tai virtaa eteenpäin, taaksepäin suunta ei koskaan ole käännettävissä. Black Label Societyn vuoden 2005 "Mafia"-albumin kappaleessa "In This River" äänessä on vain Zakk Wylde, säestäen itseään pianolla ja kitaralla. Kappale oli omistettu edellisvuonna traagisesti työnsä ääreen surmatun kitaristi Dimebag Darrellin muistolle. Lisäsyvyyttä tälle Black Label Society-asteikolla herkälle tunnelmoinnille tuo se, että Wylde ja Darrell olivat sydänystäviä keskenään. Kaikki häipyy mustaan, eikä koskaan palaa takaisin, ovi on sulkeutunut, vain toinen jäänyt jäljelle. Eipä tuon tyhjentävämmin voine jäähyväisiä ystävälleen jättää.

Black Label Societyn "In This River" sijoittui sijalle 347.

346: SENTENCED - Cross My Heart And Hope To Die

Keväällä 2002 julkaistu Sentenced-albumi "The Cold White Light" toi viileän löyhähdyksen keskelle kirkasta kevättä, vallaten Suomen albumitilaston ykköstilan suoraan julkaisuviikollaan, kuten kahta vuotta aiempi edeltäjänsä "Crimson", joten yhtye oli tässä vaiheessa ikäänkuin vakiinnuttanut seurantansa, kuten myös tyylinsä. Erona ehkä vain se, että tässä vaiheessa Sentenced kuulosti jo vaarallisen hyvältä, toisin sanoen palikat oltiin saatu entistäkin jykevämpään järjestykseen. Albumin avannut kansansävelmä "Konevitsan kirkonkellot" oli 70-luvulla eläneille tuttu jo Piirpauke-yhtyeen toteuttamana, josta siirryttiin ensimmäiseen varsinaiseen omaan kappaleeseen "Cross My Heart And Hope To Die". Kuolema kohtasi jo ensimmäisellä rivillä, ja hieman erään love metal-pioneerin tapaan toivottiin jälleennäkemistä ynnä -yhdistymistä myös tuonpuoleisessa. Minähahmon olemassaolo lakkaakin aivan kappaleen päätteeksi, mutta ilmaan jää kysymys, saivatko he sitten loppujen lopuksi toisensa.

Sentencedin "Cross My Heart And Hope To Die" sijoittui sijalle 346.

345: DOORS - The End

Rock-historian yksi pisimmistä klassikkokappaleista on kiistämättä The Doorsin "The End", jos kohta alun alkaen biisiä ei kuitenkaan oltu suunniteltu lähes 12-minuuttiseksi. Jim Morrisonin tyttöystävä ei aikoinaan ollut halunnut muuttaa laulajan - tai tuolloin vielä opiskelijan - kanssa yhteen asumaan, tämän traumaattisen kokemuksen ollessa eräänlainen lähtölaukaus kappaleelle. Myöhemmin biisi pidentyi, kun ennen levytyssopimustaan The Doorsilla oli vakiokiinnitys "Whisky-A-Go-Go"-klubille, tämän merkitessä kahta livesettiä illan aikana. Materiaalipulan yllättäessä kätevin tapa saattaa minuutit täyteen oli luonnollisesti venyttää kappaleista joitakin, ja kun "The End"in tapauksessa tämä tuntui toimivan, toteutettiin kappale likimain sellaisenaan ensi-LP:n sessioissa. "The End" äänitettiin kertaotolla vain kynttilän valaistessa studiota, ja johdonmukaisesti teos myös päätti "The Doors"-albumin. "The End"in on usein käsitetty tarkoittavan mitäpä muutakaan kuin kuolemaa, eikä tässä tapauksessa välttämättä kovin paljoa pielessä oltaisi, Jim Morrison kun joskus oli lausunut, että ajattelemalla kuolemaa tuntee elävänsä. Kuuluisaksi kohosi myös "The End"in välikohta, jossa Morrison laulaa niinsanotusta oidipus-kompleksista, murrosikäisen pojan seksuaalisesta heräämisestä, jossa isä koetaan uhkana, kasvavien tarpeiden ollessa äidin hoidettavissa. Kumpaankin tulkintaan Morrison suhtautui kuitenkin etäisesti todeten, että "The End"in voi itse kukin kokea niin monella tavalla. Se kuitenkin tiedetään, että Jim Morrisonin amiraali-isälle kappale soitettiin kommenttia varten, mutta sellaista ei saatu. Biisin päätyttyä upseerin ilmekään ei värähtänyt eikä luonnehdintaa kuulunut. Silminnähtävästi mies oli kuitenkin tärissyt melko voimakkaasti mainitun Oidipus-kohtauksen aikana. "The End" saattoi jäädä myös viimeiseksi biisiksi, jonka Jim Morrison elinaikanaan kuuli. Mies oli viimeiseksi jääneen yönsä aikana kuunnellut vanhoja Doors-levyjä, ja miehen löydyttyä seuraavana päivänä pariisilaisen vuokrahuoneistonsa kylpyammeesta, oli "The Doors"-debyytti-lp pinon päällimmäisenä.

The Doorsin "The End" sijoittui sijalle 345.

344: THE CLASH - London Calling

70-luvun jälkipuoliskolla punk rockista näkyvimmin esillä olivat brittiläiset, räävittömiksi katsotut yhtyeet jokseenkin arveluttavine soittotaitoineen. Ja toisaalla Ramonesin kaltaiset kokoonpanot, jotka painottivat tarjontansa hauskanpidon puolelle. Punk-ideologiaan olennaisesti liittynyt "tee se itse"-ajattelu ei edellyttänyt vuosikausien mittaista soittoharjoittelua, ennenkuin lavalle tai levylle oli asiaa. Silti, poissuljettua ei ollut se, että taidot voivat kehittyä siinäkin vaiheessa, kun jo näkösällä ollaan. Vuonna 1979 The Clash julkaisi melkoisen tyylilajien vaihtelun kirjon esitelleen tupla-lp:n "London Calling", josta tuli yksi tuon aikakauden kulmakivistä.
Nimikappale jäljitteli toisen maailmansodan aikaisia BBC:n uutiskatsauksia muulle maailmalle lähetettyinä, alkaen aina sanaparista "Täällä Lontoo". The Clashin tapauksessa "uutiset" sijoittuivat tulevaisuuteen. Jääkausi teki tuloaan, tehtaiden koneet olivat pysähtymässä ja viljapellot lakastumassa. unohtamatta mahdollisesti pientä inhimillistä virhettä ydinvoimalassa tapahtuvaksi, seurausten saattaessa olla kuitenkin mittavia. Tarkastelua tehtiin yksilön näkökulmasta, mutta yhtä lailla kaikkia koskevina.

The Clashin "London Calling" sijoittui sijalle 344.

343: GARY MOORE - Over The Hills And Far Away

Gary Mooren sooloura oli 80-luvun alkupuolella osoittautunut varsin menestykselliseksi - tosin vain niissä piireissä, joilla oli korvaa raskaammalle rockille. Mooren kitaransoittotaidot olivat tähän lajiin omiaan, ja kun biiseissäkin oli kosolti puhtia, eivät levytykset jääneet näiltä osin noteeraamatta. Raskaan rockin aihevalikoima on toisinaan kuitenkin varsin rajallinen, ja kun Moore ei laulujaan laatinut fantasiahahmoista tai naisten kaatamisista, tuli vuoden -87 albumille "Wild Frontier" aimo annos kansallisromantiikkaa, Mooren tapauksessa kelttiläisestä historiasta. Levyn avausbiisissä "Over The Hills And Far Away" kuullaan myös perimätietoon perustuvia musiikillisia kuvioita, tarinan itsessään kertoessa saavuttamattomasta rakkaudesta, johon helpotusta olisi luvassa vasta kun vuosikymmenen mittainen vankilatuomio olisi istuttu taposta, johon laulun henkilö ei ollut edes syyllinen. Mies ei vain voinut käyttää vedenpitävää alibiaan tilanteessa, jossa olisi joutunut tunnustamaan viettäneensä yön parhaan ystävänsä vaimon kanssa.

Gary Mooren "Over The Hills And Far Away" sijoittui sijalle 343.

342: MÖTLEY CRÜE - Dr. Feelgood

80-luvun lopussa glam rock - tukkametalli - puudelihevi, kuinka vain, oli suosionsa huipulla, ja yksittäisistä bändeistä huipulla taivalsi Mötley Crüe. Bändin työmoraalissa rupesi vain olemaan kovasti toivomisen varaa, puhumattakaan ylipäätään hengissä säilymisestä. Managerikaksikko Doc McGhee-Doug Thaler keksivät tähän oivan parannuskeinon. He eivät vain yksinkertaisesti buukanneet bändille keikkoja, jollei orkesteri rupeaisi suhtautumaan asioihin vakavammin eikä itsestäänselvyyksinä. Samaten yhtye passitettiin Kanadaan Vancouveriin äänittämään seuraavaa albumiaan, jotteivät kotikulmien houkutukset olisi alinomaa läsnä. Tuottaja Bob Rock oli myös etukäteen ilmoittanut, että sessiot tulisivat olemaan ainakin mahdollisimman pitkälle päihteettömät ja huumeettomat. Varmuuden vuoksi Rock päätti äänityttää kunkin jäsenen soitannan toisista erillään tehokkaamman työskentelyn maksimoimiseksi. Syyskuussa -89 julkaistu albumi "Dr. Feelgood" olikin kauttaaltaan loistelias, niin soundeja kuin biisejä myöten, ja ansiosta levy nousi USA:n albumitilaston ykköseksi lokakuussa juuri bändin Suomen vierailun alla. Lehdistötilaisuudessa vokalisti Vince Neil myhäilikin aiheesta mielissään, monen yhtyeen antaessa ymmärtää, ettei listasijoituksilla ole mitään merkitystä, mutta kyllä niillä on. Kun Neil oli kuullut "Dr. Feelgood"in nousseen USA:n albumiykköseksi, se oli sanojensa mukaan elämänsä onnellisin päivä. Ei moni levyttävä artisti moiseen yllä ikinä, eikä tuota saavutusta voisi enää koskaan ottaa pois. Ja jos levytyssessiot pyrittiin pitämään mahdollisimman tervehenkisinä, ei se kuitenkaan tarkoittanut sitä, etteikö aiheista voisi edelleen laulaa. Levyn nimikappaleen "tohtori Hyväoloon" kun tuskin törmäisi ainakaan noin vain terveyskeskuksessa. Lähikaduilla ehkä niinkin.

Mötley Crüen "Dr. Feelgood" sijoittui sijalle 342.

341: ACCEPT - Fast As A Shark

Vuonna 1982 silloisesta Länsi-Saksasta kuului melkoista takomista, kun Accept julkaisi neljännen albuminsa "Restless And Wild". Ei kuitenkaan aivan levyn alusta saakka, kun "Fast As A Shark"-kappaletta edelsi ikäänkuin savikiekolta soitettu pätkä 1800-luvulta peräisin ollutta saksalaista perinnelaulua "Ein Heller und ein Batzen", joka sai kuitenkin hetimiten tehdä tilaa Acceptin ryminälle, jahka levysoittimen neula oli väkivalloin siirretty uraltaan. Sinänsä vitsiksi tarkoitettu järjestely rupesi kuitenkin kuulostamaan pahalta, kun ilmeni, että alunperin marssityyppinen laulu oli ollut hyvin suosittu 1930-lukuisessa Saksassa. Bändi itse kun oli käsittänyt, että kyseessä olisi ollut lastenlaulu, eikä lainkaan perillä siitä, että sävelmän tahdissa oli aikoinaan marssittu hyvinkin sotilaallisesti. Melkoisella vauhdilla Accept kuitenkin "Fast As A Shark"insa läpi vei, johan kappaleen nimikin siihen viittasi ja velvoitti, tullen tällä tavoin varmasti kiinnittäneeksi monen alan harrastajan huomion, vaikkei yhtye vielä vuonna 1982 ollutkaan kovin tunnettu.

Acceptin "Fast As A Shark" sijoittui sijalle 341.

340: LEEVI AND THE LEAVINGS - Teuvo, maanteiden kuningas

Vuonna 1988 Leevi and The Leavings olisi voinut viettää levytysuransa kymmenvuotisjuhlia, mutta kuten tunnettua, bändi ei juhlimista harrastanut, tai ainakaan keulahahmonsa Gösta Sundqvist. Yhtye tuli tunnetuksi paitsi lauluillaan, myös siitä, että vastasi johdonmukaisesti kaikille keikkatarjouksille kieltävästi. Syyksi tähän Gösta tarjoili useitakin vastauksia: "Emme ole kovin hyviä soittajia...tai ainakaan minä en ole. Pitäisi harjoitella aivan valtavasti livetilanteita varten. Ainakaan emme olisi kovin näyttäviä livenä. Enkä minä tietäisi, miten kappaleiden väleissä yleisöä pitäisi puhutella. Miksi siis ryhtyä johonkin sellaiseen, mitä ei vain kerta kaikkiaan osaa"? Se, minkä Gösta Sundqvist osasi, oli laulujen laatiminen, usein eräänlaisena ulkopuolisena tarkkailijana, mutta samalla kuin vaistoten kuuntelijan samankaltaiset kokemukset, sillä erotuksella, että oli kertojan roolissa. Ja koska laulukielenä oli suomi, lähtökohtana oli suomalainen kulttuuri ja ajattelutapa, vaikka lauluissa huideltiinkin välillä ympäri maapalloa. Biisin "Teuvo, maanteiden kuningas" - säveleen oli vaikuttanut vuotta aiemmin The Hooters-yhtyeen julkaisemat kappaleet "Satellite" ja "Johnny B", mutta tekstissä heitettiin hirtehistä jäynää vuonna 1988 lähes kansallissankareiksi kohotettujen suomalaisten rallikuskien innoittamien pienten kyläyhteisöjen jäljittelijäkuljettajien suuntaan, jota ironiaa lisää tietty se tosiasia, ettei Gösta Sundqvistilla itsellään ollut eläissään ajokorttia.

Leevi and The Leavingsin "Teuvo, maanteiden kuningas" sijoittui sijalle 340.

339: FAITH NO MORE - Midlife Crisis

Vuonna 1992 julkaistun Faith No More-albumin "Angel Dust" ensisingleksi lohkottiin kappale "Midlife Crisis", jonka mielenkiintoisimpana piirteenä taisi alunperin olla se, että kappaleen työnimenä oli "Madonna". Aivan, se kuuluisa taiteilijatar. Vokalisti Mike Pattonin mukaan kyse ei ollut omakohtaisesta kokemuksesta, koska tuolloin hieman päälle parikymppisenä ei keski-iän kriisi vielä vaivannut. Madonna sen sijaan oli jo lähentelemässä 35:n ikävuoden rajapyykkiä, Pattonin kiinnitettyä huomiota siihen, kuinka laulajatar aina vain jaksoi esiintyä ikiteininä. Melko lailla rankkaa tekstiä kappaleessa kyllä kuullaankin, osin tahdottiin tosin panetella heitäkin, jotka tämän kaiken mahdollistivat. Faith No More kun ei koskaan tavannut kysyä mikä kellekin maistuisi.

Faith No Moren "Midlife Crisis" sijoittui sijalle 339.

338: HANOI ROCKS - People Like Me

Vuonna 2001 Hanoi Rocksin urasta julkaistiin kattavahko neljä cd:tä käsittänyt boksi, jonka markkinointitilaisuuksiin oli saatu mukaan Andy McCoy ja Michael Monroe, joiden ei tuolloin oletettu olevan kovin hyvissä väleissä keskenään. Kuumin kysymys oli tietysti se, vieläkö Hanoi Rocks tulisi tekemään jotain yhdessä. Vastaukset olivat lupauksia herättäviä tyyliin "eihän sitä koskaan tiedä" ja "älä koskaan sano ei koskaan", ja että voisihan sitä tämän julkaisun kunniaksi jonkin keikan malliksi tehdäkin. Tämä toteutui vielä samana vuonna Ruisrockissa, tosin nimellä Hanoi Revisited, koska McCoyn ja Monroen lisäksi yhtyeen muut soittajat eivät tähän saakka olleet millään muotoa olleet Hanoi Rocksin kanssa tekemisissä, basisti Timpa Laine oli kylläkin jo ehtinyt soittaa Michael Monroe Bandissa. Pientä kulmain kurtistelua aikaansai se, että toiseksi kitaristiksi oli pestattu Popedan Costello Hautamäki, vaikka miehen kyvyt rock-kitaroinnissa kiistattomat ovatkin. Ruisrock-esiintyminen ei jäänyt pelkäksi vanhan lämmittelyksi, vaan jo vuonna 2002 samainen kokoonpano esiintyi jo reilusti nimellä Hanoi Rocks, julkaisten ensimmäisen studioalbumin kahdeksaantoista vuoteen, otsikolla "Twelve Shots On The Rocks". Oli jokseenkin selvää, ettei tässä nyt voitu vain jatkaa siitä mihin aikoinaan jäätiin, olihan välissä ehtinyt kasvaa kokonainen uusi rock-sukupolvi ja "mutakaksoset" itsekin pariakymmentä vuotta vanhempia eri kokemuksineen. "People Like Me"-kappaleessa jatkettiin kuitenkin vanhaa kunnon kapinaa, todeten, että turha se on paistatella menneillä menestyksillä. Ehkä jotkut unelmat jäivät toteutumatta, mutta niiden eteen ei sielukaan ollut kaupan.

Hanoi Rocksin "People Like Me" sijoittui sijalle 338.

337: GUNS N' ROSES - Rocket Queen

Guns N' Rosesin vuonna 1987 julkaisema debyyttialbumi "Appetite For Destruction" päättyi kappaleeseen "Rocket Queen", josta Axl Rose veisteli kyseessä olevan tarinan tapaamastaan naishenkilöstä, joka tulisi perustamaan Rocket Queen-nimisen yhtyeen, ja tekevänsä keikkaa ei vain maapallolla, vaan koko universumin alueella, halliten koko maailmaa sieltä käsin. Kappaleessa kuultavien "eroottisten voihkeiden" Slashin slidekitarasoolon yhteydessä kerrottiin puolestaan olevan autenttisia, kun Guns N' Rosesia "innokkaasti fanittanut" ja rumpali Steven Adlerin kanssa heilastellut Adrianna Smith olisi halunnut hieman näpäyttää poikaystäväänsä. Noin puolen tunnin mittainen intiimisessio Rosen kanssa äänitettiin studiossa nauhalle, jolta sovelaimmiksi katsotuimmat kohdat päätyivät myös itse levylle. Adlerille asiasta mainittiin tosin vasta, kun levy oli jo julkaistu. Oli nyt miten oli, Guns N' Rosesilla oli debyyttialbumilleen laatumateriaalia sen verran, että tutummaksi ovat saattaneet tulla muutamat levyn muut kappaleet, osoituksena bändin tuonaikaisesta luomisvoimasta.

Guns N' Rosesin "Rocket Queen" sijoittui sijalle 337.

336: NEIL YOUNG - Rockin' In The Free World

Vuonna -89 Neil Young päätti levytystensä suhteen sekavahkon 80-lukunsa julkaisemalla "perinteisemmän" rock-albumin. Otsikosta oli havainnoivinaan lievää hirtehisyyttä, kun mies oli levytyssopimukseensa neuvotellut itselleen 80-luvun alussa täydelliset taiteelliset vapaudet niitä myös täysillä soveltaen. Kuinka ollakaan, näiden jälkeen tämän juurillepaluualbumin nimenä oli "Freedom". Vapautta käsitteli myös levyn tunnetuimmaksi tullut kappale, varsinaiseksi rock-kansallislauluksi ilman valtioiden rajoja kohonnut "Rockin' In The Free World". Julkaisuajankohta - loppuvuosi 1989 - osui tavallaan sopivaan saumaan, kun saman kesän alussa toisinajattelijoita oli jyrätty Pekingin Taivaallisen Rauhan Aukiolla ja Berliinin muuri murtumassa. Young oli kuitenkin kohdistanut laulunsa USA:laiseen luokkajakoon, jossa joillain menee todella hyvin ja joillain vastaavasti äärimmäisen huonosti, todeten sarkastisesti, että jälkimmäisillähän on silti oikeus rokata vapaassa maailmassa, vaikkei olisi kotia saati juuri mitään muutakaan. "Freedom"-albumilla laulusta oli kaksikin eri versiota, soitetuimmaksi näistä on osoittautunut sen sähköisempi toteutus.

Neil Youngin "Rockin' In The Free World" sijoittui sijalle 336.

335: APOCALYPTICA feat. COREY TAYLOR - I'm Not Jesus

Vuonna 1996 melkoisena kuriositeettina ensialbuminsa julkaissut Apocalyptica oli vuosikymmenessä ehtinyt varsin pitkälle, vaikka lähtökohtana olivatkin olleet nippu Metallican kappaleita neljälle sellolle sovitettuina. Oli kuitenkin selvää, ettei jatkoa ajatellen pelkkä metallikappaleiden koverointi selloilla totetutettuina jaksaisi kovin kauaksi kantaa. Kolmannella albumilla "Cult" vuonna 2000 kuultiinkin joissain kappaleissa rumpuja, ja sävelmät olivat jo voittopuolisesti omia. Kahdesta albumin kappaleesta tehtiin myös lauletut singleversiot. Vuoden 2007 albumi "Worlds Collide" oli Apocalyptican levytysuralla järjestyksessään kuudes, ja sillä laulettujen kappaleiden osuus oli jo lähes puolet. Kvartetti itse oli puolestaan maailmalla jo niin tunnettu, että mukana oli ikäänkuin luonnostaan niinkin erityyppisiä ja kuulusia laulajia kuin Rammsteinin Till Lindemann, Lacuna Coilin Cristina Scabbia ja Slipknotin - tai tässä vaiheessa ehkä paremminkin Stone Sourin Corey Taylor. Viimeksimainitun laulama kappale "I'm Not Jesus" julkaistiin myös singlenä ja mielenkiintoistahan tässä yhdistelmässä oli se, että instrumentaaliyhtyeeksi profiloituneen Apocalyptican levyltä kuuluukin varsin kärjekästä kannanottoa hengellisten yhteisöjen asioista, laulun tarinassa lapsena hyväksikäytetyn pojan vartuttua aikuiseksi koetut vääryydet otetaan uudelleen käsiteltäviksi, jolloin julistus kuuluukin "en ole Jeesus, enkä tule antamaan kärsimyksiäni anteeksi". Omalla tavallaan biisissä on mielenkiintoista sekin, etteivät Corey Taylor ja Apocalyptica fyysisesti tavanneet toisiaan levytyssessioissa vaan Taylor lauloi oman osuutensa kaukana muista Yhdysvalloissa.

Apocalyptica/Corey Taylorin "I'm Not Jesus" sijoittui sijalle 335.

334: JUDAS PRIEST - Electric Eye

Vuonna 1980 Judas Priest oli saanut osakseen mukavasti radiosoittoa silloisilla kappaleillaan "Breaking The Law" ja "Living After Midnight", joten tietynlaista jatkumoa odotettiin seuraavalta albumilta "Point Of Entry". Levystä muodostui kuitenkin pienimuotoinen pettymys, vaikka sisälsikin muutaman jollei nyt klassikkoa niin kelpo kappaleen kuitenkin. Tyhjäkäyntiä vaikutti olevan kuitenkin liikaa, johtuen osin siitä, että äänittämön sijoituttua Ibizan lomasaarelle, sateisen Britannian kasvatteja kiinnosti enemmän taivaalta porottanut aurinko ja Espanjan huokean hintatason hyödyntäminen, etenkin mitä alkoholijuomien hinnoitteluun tuli. Vuonna 1982 yhtye suuntasi jälleen Ibizalle, mutta teolle tuli huomattavasti ärhäkkäämpi albumi "Screaming For Vengeance", jonka nimikappale ja avausyhdistelmä "The Hellion/Electric Eye" olivatkin sähäkintä Priestiä aikoihin. Tällä albumilla bändi löi lopulta itsensä läpi myös Yhdysvalloissa - "Screaming For Vengeance" onkin sikäläisittäin myydyin kokopitkänsä, ja ainoa, joka on ylitttänyt USA:ssa tuplaplatinalukemat Judas Priest-diskografiassa. "Electric Eye"-"sähkösilmä" tarkkaili avaruudesta käsin ihmiskunnan menoa jo vuonna 1982, mitään yksityisyyden suojia kunnioittamatta. Näinpä, vaikka tarina voisi sijoittua nykypäiväänkin, ei uutta tekniikkaa ole tässä vielä luonnollisista syistä mainittu.

Judas Priestin "Electric Eye" sijoittui sijalle 334.

333: CHILDREN OF BODOM - Blooddrunk

Huhtikuussa 2008 Children Of Bodom julkaisi kuudennen albuminsa "Blooddrunk", edellisen "Are You Dead Yet"?in ilmestymisestä olikin ehtinyt kulua jo yli kaksi ja puoli vuotta. Syynä ei sinänsä ollut ideoiden puute, vaan paremminkin se, että bändi tuntui olevan alinomaa tien päällä. Varsin harvan suomalaisyhtyeen tarvitsee nimittäin varata kalenteristaan neljää kuukautta vuodesta soittaakseen esimerkiksi The Unholy Alliance-kiertueella Slayerin ynnä muiden kanssa Pohjois-Amerikassa ja Euroopassa, kuten Children Of Bodom vuoden 2006 jälkipuoliskolla. Vuoden 2007 alussa kitaristi Alexi Laiho murjoi jälleen kerran luustoaan, tällä kertaa syynä keilailutaitojen tilapäiseksi osoittautunut riittämättömyys, kun liuku meni liian pitkäksi ja kompuroinnin seurauksena ensimmäisenä kovaan pintaan osui olkapää, tämän merkitessä puolentoista kuukauden soittokieltoa ja keikkojen perumisia. Loppuvuodesta 2007 samaiset puolitoista kuukautta käytettiin uuden albumin valmisteluun, tuloksena mainittu "Blooddrunk". Osuvasti Laiho ilmoittikin otsikon nimen viittaavan riippuvuuteen itsetuhoisesta käyttäytymismallista. Mitään suuria muutoksia albumi ei yhtyeen taiteilijakuvaan tuonut, joka antoikin joillekin analyytikoille aiheen motkottaa paikallaanpolkemisesta ja itsensä toistamisesta. Tosiasia kuitenkin on, että aivan samanlaiseen järjestykseen osasia ei aikaan saa kuin yhtye itse, ja "helpolta" kuulostava lopputulos on silti saattanut vaatia lukemattomia työtunteja. Bodomeilla oli muutenkin vielä tekemistä tunnettavuutensa kanssa vaikkapa Pohjois-Amerikassa, jossa yleisö ei välttämättä ollut perehtynyt yhtyeen back-katalogiin. "Blooddrunk" nousikin USA:n albumitilastossa sijalle 22. Suomen Top 40 listalla levy oli kaksi viikkoa ykkösenä ja sen jälkeen alempia sijoituksia noteerattiin vielä runsaat neljä kuukautta putkeen. Luonnollisesti myös kultaraja ylittyi viiden edellisen albumin lailla.

Children Of Bodomin "Blooddrunk" sijoittui sijalle 333.

332: THE JIMI HENDRIX EXPERIENCE - Hey Joe

Melko harvassa ovat ne tapaukset, joissa tulevaa rock-klassikkoa ei alkuperäisesittäjä koskaan päässyt levyttämään, vaikka näin olisi halunnut. 50-luvun loppupuolella USA:n länsirannikolla folk-trubaduuri Billy Roberts esitti tekemäänsä laulua "Hey Joe, Where You Gonna Go" keikoillaan, mutta yksikään levy-yhtiö ei innostunut aiheesta. Robertsin kookas ja lihaksikas ulkomuoto oli ehkä hieman liian raamikas varsin väkivaltaisen tekstin esittäjäksi. Biisi päätyi vuonna -65 The Leaves-yhtyeen levyttämäksi varsin räväkkänä versiona, jääden kuitenkin vaille sen suurempaa huomiota. Vuonna 1966 toinen länsirannikon bändi Love sisällytti laulun ensi-lp:lleen hitaampana tulkintana, jonka jälkeen mainittu The Leaves järkevöi levyttää nimeltään "Hey Joe"ksi lyhennetyn biisin uudelleen Love-tyyppisenä versiona. Tämä levytys näyttäytyikin jo USA:n singlelistalla, tosin vain sijalla 31. Sen jälkeen biisi kelpasi vielä samaisena vuotena -66 useammankin artistin levyttämäksi, näistä yhtenä folkrock-laulaja Tim Rose. Muista poiketen mies ei orjallisesti noudattanut selkeätä laulumelodiaa, vaan ikäänkuin vain tiputteli sanoja suustaan. Manageri Chas Chandler näki tämän esityksen livenä, ja arveli, että tämä sopisi vastikään Englantiin kutsumansa Jimi Hendrixin ensisingleksi, koskapa kitaristi ei oikein pitänyt itseään laulajana ainakaan tässä vaiheessa, näinpä tämä järjestely sopi vallan mainiosti myös taiteilijalle itselleen. Tosin, olisiko siinä tilanteessa ollut niin hanttiinkaan laittamista.
The Jimi Hendrix Experiencen "Hey Joe" julkaistiin joulukuun 1966 puolivälissä, ja vanhoja suhteitaan hyväksi käyttäen Chandler oli järjestänyt bändin esiintymään televisioon, suosittuun musiikkiohjelmaan "Ready Steady Go"! kolmea päivää ennen levynjulkaisua. Kun Hendrix esitteli soolotaitojaan myös hampaillaan soittaen, tämä jäi sen verran lähtemättömästi mieleen, että katsojat tämän levykaupassakin muistivat, singlen noustessa brittilistan kuudenneksi. Samalla siihen saakka varsin vähäiselle yleisölle esitetyt keikat myytiin loppukiertueen ajaksi täpötäyteen. Ilmeisesti yksi harvoista, jolle Hendrixin versio ei ollut mieleen, oli edellämainittu Tim Rose, joka julkitoi mielipiteenään osapuilleen sen, ettei kovin usein ole kuullut yhtään tulkintaa jostakin levyttämästään kappaleesta, joka olisi näin täydellisesti murhattu.

The Jimi Hendrix Experiencen "Hey Joe" sijoittui sijalle 332.

331: NIGHTWISH - Bless The Child

Toukokuussa 2002 julkaistu Nightwish-albumi "Century Child" ei ehtinyt kauaa kaupan olla, kun se oli myynyt jo kultalevyyn oikeuttavan määrän. Tarkalleen ottaen kahdessa tunnissa levy oli myynyt yli 15.000 yksikköä. Albumi olikin sen vuoden toiseksi myydyin kotimainen pitkäsoitto, vain Popstars-ohjelmassa menestynyt Gimmel kykeni suurempaan lukemaan. Vaikka Nightwish olikin luokiteltu vielä tuolloin jotenkin "arveluttavaan" metalligenreen, oli sen tekemisissä ollut aina jotain sympaattisen kotikutoista. Keskeisenä hahmona hääri maestro Tuomas Holopainen, joka nyt vain sattui säveltämään kuullunkaltaista musiikkia, vailla minkäänlaisia laskelmoinnin tai ylvästelyn elkeitä. "Century Child"illa taustalla kuultiin jo kohtuumassiivisia orkesterisovituksia, samalla kun Tarja Turusen äänenkäytöstä oli vähennetty toisinaan hieman itsetarkoituksellisilta kuulostaneita oopperamaneereja. Avauskappale "Bless The Child" olikin näin ollen napakka tervetulotoivotus albumin maailmaan, jossa voimakkaammat ja herkemmät sävyt tukivat saumatta toisiaan.

Nightwishin "Bless The Child" sijoittui sijalle 331.

330: JETHRO TULL - Aqualung

Vuosi 1971 jäi rock-historiaan siinäkin mielessä, että varsin moni tunnettu yhtye julkaisi mainittuna vuonna jollei aivan ylittämättömän albuminsa, joka tapauksessa yhden keskeisimmistä. Tämän aikaansai myös brittiyhtye Jethro Tull LP:llään "Aqualung". Rock-musiikissa ei juurikaan oltu käsitelty uskonasioita ennen tätä, paitsi nyt tietenkin viitteinä Jumalan hahmoon vaikkapa Beach Boysien laulussa "God Only Knows" tai Black Sabbathin nimikkokappaleessa. "Aqualung"-albumilla tuolloin 23-vuotias Ian Anderson ravisteli käsityksiä kuitenkin oikein kunnolla, kuten vaikkapa laulussa "My God", joka pääsikin kautta joutui Englannin yleisradioyhtiön BBC:n kiellettyjen laulujen listalle. Radioaaltoja ei välttämättä haluttu antaa käytettäväksi tekstille, joka viittasi Englannin kirkon veriseen historiaan, saati julkitoisi Häneen kohdistuvaa kritiikkiä. Levyn nimikappaleeseen Anderson oli saanut idean puolisonsa ottamista valokuvista, joissa edustettuina olivat ns. rantojen miehet. Taitavasti lauluntekijä kuvasi yhtä tällaista likaisena ja luotaantyöntävänä aggressiivisen kitarariffin säestämänä, vaihtuakseen herkemmäksi taustoitukseksi, jolloin vanhasta miehestä tulikin sympaattisen oloinen ja koko lailla säälittävä tapaus. Tempoa vaihdetaan kappalessa vielä kolmannenkin kerran, jolloin "vesikeuhkon" elämä kuvataan hyvin karuna, terveyden ollessa täysin romuna.

Jethro Tullin "Aqualung" sijoittui sijalle 330.

329: MOKOMA - Valkoista kohinaa

Käsitettä "valkoinen kohina" ei juurikaan tarvitse selittää äänittämöhenkilökunnalle tai konserttimiksaajille. Suhinasignaalia tavataan syöttää testimielessä kaiuttimiin, jolloin varmistetaan niiden oikeinkytkentä ja toimintakunto. Mokoman viime vuonna julkaistulle albumille "180 astetta" sisältynyt kappale "Valkoista kohinaa" oli tästä varsin kaukana, bändi mätti jälleen sydämensä kyllyydestä akustisten seikkailujen jälkeen. Kantaaottavuudessakin löytyi jälleen, kun sinänsä jo melko lailla käsiteltyyn aiheeseen maailman väestöräjähdys ja sen aiheuttamat muutokset rinnastetaan oivaltavasti valkoisen vallan ja valkoisten valheiden yhdistelmäksi, tosin teollistuneita maita rupeaa olemaan nyttemmin jo muuallakin kuin perinteisemmillä seuduilla. Melko - ehkä vähän liioitellullakin tavalla toistetaan, kuinka meitä on täällä liikaa, mutta ehkäpä Marko Annala tällä toistamisella halusi asiaa nimenomaisesti alleviivata.

Mokoman "Valkoista kohinaa " sijoittui sijalle 329.

328: 30 SECONDS TO MARS - The Kill

90-luvun puolivälissä Los Angelesissa perustunut 30 Seconds To Mars henkilöityy vahvasti kitaristilaulajaansa Jared Letoon, joka vastaa lähes kaikista bändin kappaleista. Musiikki oli myös se tekijä, joka miehen Los Angelesiin oli alunperin tuonut. Materiaalille ei aluksi ollut kuitenkaan kysyntää, joten Leto teki ohessa pieniä näyttelijärooleja, ja ajan mittaan näistä kalenteri rupesikin täyttymään niin tv- kuin elokuvapuolella. Ensimmäisen albumin 30 Seconds To Mars sai julki vuonna 2002. Suuremmat huomiot kiinnitettiin kuitenkin vasta seuraavaan albumiin, kolmea vuotta myöhemmin julkaistuun "A Beautiful Lie"hin, ja yhdeltä siltä lohkottuun singlebiisiin "The Kill". Rakenne "rauhallisempi a-osa-hanat auki-kertosäe" on toki varsin tuttu jo entuudestaan, mutta tehokkuus piileekin juuri näissä lyhyissä pyrähdyksissä, joista huomaa, että 2000-luvulla ollaan. Jared Leto on varmasti eräänkin kerran saanut vastata kysymykseen, onko näyttelijänura siloittanut tietä musiikkialalle, ja sympaattisen nöyrästi todennut, että varmaan levymogulien kynnys on matalammalla, jos artisti on tuttu jo entuudestaan muista yhteyksistä kuin täydellinen "ei-kukaan", painottaen tietty, että alunperin hän kuitenkin musiikilla pyrki uraa luomaan. Eikä ketään varmaan ihmeemmin häirinnyt se, että aikoinaan vaikkapa Frank Sinatra näytteli huippurooleja elokuvissa ollen hyvin suosittu laulajanakin. Nykyään kai vain oletetaan, että nämä jollain lailla poissulkevat toisensa, ettei voi olla "hyvä" kuin yhdessä lajissa. Lohdutukseksi voinee todeta, että Suomessakin on muutama nimi, jotka ovat molemmilla alueilla menestyneet.

30 Seconds To Marsin "The Kill" sijoittui sijalle 328.

327: MEGADETH - Train Of Consequences

90-luvun alkupuolella Megadeth teki omanlaisensa "metallicat" virtaviivaistaen soittoaan huomattavasti rockimman puolelle, ja kun vuonna -90 mukaan liittynyt kitaristi Marty Friedman oli tuonut mukanaan aimo annoksen erilaisia näkemyksiä ynnä tietotaitoa, siihen saakka Dave Mustainen sangen itsetietoisesti luotsaama yhtye rupesi soundimaailmassaankin ottamaan etäisyyttä 80-lukuisiin särmikkäämpiin järjestelyihin. Toki myös levytysbudjetit menestyksen myötä tuppaavat kasvamaan. Aggressiivisuudesta ei kuitenkaan luovuttu, sen todisti vuonna -94 julkaistun "Youthanasia"-albumin ensisingle "Train Of Consequences". Biisi etenee tosiaan junan lailla, ja kuvattiinpa biisin videokin kyseisessä matkustusvälineessä. Aiheena kappaleessa on kuitenkin peliriippuvuus, kun lopettaminen ei onnistu ennen kuin on puilla paljailla. Hevosetkaan eivät pysty laukkaamaan niin nopeasti, kuin missä tahdissa pelimerkkejä on mahdollista syytää vedonlyöntiin. Studiossa biisin viimeistely tuotti toisenlaista tuskaa, nelisenkymmentä ottoa tarvittiin, ennenkuin lopullinen levyversio oli valmis. Friedmanin soittama kitarasoolo oli kuitenkin paketissa kertaotolla, syystä tai toisesta työkalunaan japanilainen Stratocaster-mallin halpakopio, hintaluokassa 400 dollaria.

Megadethin "Train Of Consequences" sijoittui sijalle 327.

326: MÖTLEY CRÜE - If I Die Tomorrow

80-luvulla valtaisaan suosioon kohonnut Mötley Crüe palasi jälleen alkuperäiskokoonpanoonsa vuonna -97, huomatakseen, että ei tämä nyt oikein lähtenyt kuitenkaan kulkemaan. Paria vuotta myöhemmin rumpali Tommy Lee oli niin kypsynyt touhuun, että ilmoitti jättävänsä yhtyeen, lähinnä sen takia, ettei voinut sietää vokalisti Vince Neiliä, ei halunnut edes nähdä tätä, saati esiintyä kanssaan. Päätökseen vaikutti ehkä sekin, että Leellä oli neljä kuukautta aikaa miettiä asiaa vankilassa istuessaan, silloisen puolisonsa Pamela Andersonin pahoinpitelystä. Vuonna 2004 tilannetta tarkasteltiin uudemman kerran, ja arvatenkin Leen Methods Of Mayhem-yhtyeen melko vaatimaton vastaanotto edesauttoi jälleenyhdistymispohdinnoissa. Ensin alkuun buukattiin paluukiertue, jonka yhteyteen julkaistiin kokoelma-albumi "Red, White & Crüe" neljällä ennenjulkaisemattomalla kappaleella höystettynä. Näistä yksi, "If I Die Tomorrow", oli alunperin kanadalaisen Simple Plan-yhtyeen tuotannosta, mutta kappale oli jäänyt heiltä käyttämättä julkaisumielessä. Tuottaja Bob Rock ehdotti Mötley Crüelle biisin hyödyntämistä, näin tapahtuikin, jahka basisti Nikki Sixx oli tehnyt tekstiin kohtalaisen kuuluvia muutoksia, haluten ehkäpä muistuttaa bändikavereitaan elämän rajallisuudesta. Vaikka kaikkea on tullut tehdyksi, onko ihan kaikki tullut sanotuksi. Ja mihin ihmeeseen niin monet vuodet olivatkaan kadonneet.

Mötley Crüen "If I Die Tomorrow" sijoittui sijalle 326.

325: RED HOT CHILI PEPPERS - Under The Bridge

90-luvun alussa Red Hot Chili Peppersin laulajalla Anthony Kiedisillä oli ongelma. Tai ongelma syntyi siitä, että hänellä ei ollut enää ongelmaa tietyntyyppisen kuivatusjakson jälkeen, mutta bändikaverit John Frusciante ja Flea jatkoivat "vanhaan malliin". Tulipa siinä sitten Kiedisille mieleen, että joskus tuntuu yksinäiseltä. Kun ei ole sitä riippuvuutta aiheuttavaa ainetta kumppanina, ja soittokunnan jäsenetkin jotenkin vieraantuneen oloisia. Maailma tosiaan näyttäytyy erilaisena selvin päin. Kirjoitettuaan mietteensä muistivihkoon, se päätyi "Blood Sugar Sex Magik"-albumin sessioiden aikana tuottaja Rick Rubinin silmäiltäväksi. Kiedis ei kuitenkaan halunnut ryhtyä tekstin pohjalta toimenpiteisiin, ajatellen, ettei sillä ollut mitään tekemistä Red Hot Chili Peppersin musiikin kanssa. Sanoittaja puhuttiin kuitenkin ympäri pohjalta "no tehdään sitten sellainen kappale, joka ei kuulosta miltään aiemmalta tekeleeltämme". Näinpä tästä lähti kappale "Under The Bridge" muotoutumaan. Sillan alapuoli symboloi sitä paikkaa, josta Kiedis oli aiemmin tavannut hankkia tiettyjä laittomia kulutushyödykkeitä, mutta noustuaan ikäänkuin sen yläpuolelle, silta toimi tässä tapauksessa yhteytenä kohti valoisampaa tulevaisuutta, vaikka sitten yksinäänkin. Lopputuloksena oli bändin suurin siihenastinen hitti - vaikka se Kiedisin mielestä olisi joutanut jäädä yksittäiseksi albumiraidaksi. Singlenä "Under The Bridge" nousi USA:n listakakkoseksi ollen yksi yhtyeen tunnetuimmista kappaleista, merkiten aikoinaan myös bändin lopullista läpimurtoa valtavirtaan.

Red Hot Chili Peppersin "Under The Bridge" sijoittui sijalle 325.

324: EPPU NORMAALI - Murheellisten laulujen maa

80-luvun alussa suomirockilla meni varsin hulppean riemukkaasti, kun kuvaan oli ilmestynyt tuoreita tekijöitä muutamaa vuotta aiempien Eppu Normaalin, Hassisen Koneen ja Pelle Miljoonan tapaan. Kolme vuosikymmentä sitten rock oli kuitenkin Suomessa vielä marginaali-ilmiö koko musiikinseurantaan suhteuttuna. Suomeksi laulettu iskelmämusiikki oli sitä, jota ns. kansan syvät rivit kuuntelivat, ja tämän rinnalle olivat nousseet diskorytmit. Eikä lajien välillä ollut oikein minkäänlaista kanssakäymistä, päinvastoin, kuilut olivat syviä ja leimat paksuja. Vuonna -82 suomirockin nousu olikin hienoisessa välivaiheessa, kun Hassisen kone lopetti toimintansa, Pelle Miljoona otti edelleen etäisyyttä punk-menneisyyteensä ja Eppu Normaali joutunut jonkinlaiseen käymistilaan sanoittajansa Mikko Saarelan keskittyessä biologian opintoihinsa. Musiikillisesta annistakin oli aiempi ominainen hyväntuulisuus jokseenkin kateissa vuonna -81 julkaistulla albumilla "Cocktail Bar". Seuraavana vuonna ilmestynyt "Tie vie" olisi saattanut olla lopullinen kuolinisku yhtyeelle, jollei se olisi sisältänyt kappaletta "Murheellisten laulujen maa", jossa oikeastaan parodioitiin senaikaisia suomi-iskelmiä, joissa elämässä ei onnistunut yhtään mikään, hyvistä tarkoitusperistä huolimatta. Kliseenomaisesti suomalaismies tarttuu viime kädessä pulloon aina silloin, kun elämä kolhii eikä hetkeen ole tarttumista, vaan alamäki tulee olemaan tästä ikiajoiksi säilyvä.
Hyvin suosituksi kohonnut "Murheellisten laulujen maa" merkitsi Eppu Normaalille pelinavausta rockpohjaisten iskusävelmien suuntaan, menestyksen ollessa sittemmin tässä laulujen maassa hyvinkin omaa luokkaansa.

Eppu Normaalin "Murheellisten laulujen maa" sijoittui sijalle 324.

323: RAMMSTEIN - Ich tu dir weh

Vuonna 2009, toistaiseksi viimeisimmällä varsinaisella studioalbumillaan Rammstein vakuutti rakkautta riittävän kaikille, "Liebe ist für alle da". Päähuomion levyltä keräsi alkuun hiukkasenkin pornahtava kappale "Pussy", toiseksi singleksi albumilta lohkoutui "Ich tu dir weh" - "tuotan sinulle tuskaa". Rammstein-asteikolla kappale oli varsin suoraviivainen metallipala ilman sen kummempia kiemuroita. Teksti huokui maskuliinista ylemmyydentunnetta, Rammsteinin tapauksessa on tosin järkevintä yrittää vastaanottaa sanoitus kahdella eri korvalla. Periaattessa Rammstein voisi tällä biisillä tehdä niinikään pilaa miessukupuolen suurista luuloista. Tämähän on joka tapauksessa ollut Rammsteinin voimavara, monenlaisten asioiden kaksoismerkitykset samoin sanoin ilmaistuina ärsytyskynnysten ravistelulla niin ylä- kuin alapuolelta. Kohua "Ich tu dir weh" kykeni aiheuttamaan saksalaisella kielialueella, Saksassa, Itävallassa ja Sveitsissä, kun tekstin katsotiin ihannoivan sadomasokismia, ja tämäkös se sai virkamieskukkahattuprikaatit liikekannalle, kun varmaan tähdellisempiäkin asioita voisi olla pohdittavana kuin yksittäinen musiikkikappale ja sen merkitys.

Rammsteinin "Ich tu dir weh" sijoittui sijalle 323.

322: METALLICA - Disposable Heroes

Metallican "Master Of Puppets"-albumin alkuperäisessä lp-versiossa biisiä "Disposable Heroes" tuskin oli sattumalta sijoitettu b-puolen alkuun, väistämättähän siinä tuli pieni hengähdystauko, kun joutui liikahtamaan levysoittimen luo kääntääkseen puolta A-puolen jo varsin vakuuttavien antimien jälkeen. Tämä palkittiinkin lähes uskomattomalla riffikimaralla runsaan puolentoista minuutin ajan ennen vokaalien esiinmarssia. Tai oikeastaanhan niitä riffejä ei ollut kuin kolme, mutta sitäkin vakuuttavampia - voisi myös sanoa että tähän saakka ennenkuulumattomalla energialla esitettyinä. "Kertakäyttösankarit" liittyvät sodassa taistelemaan komennettuihin rintamasotilaisiin, jotka käskytetään etulinjaan, oli sieltä sitten paluuta tai ei, lähinnä jälkimmäiseen näiden kertakäyttösankarien osalta viitattaneen. Uuttahan on aina tilalle komennettavissa viimeiseen mieheen tai aselepoon saakka.

Metallican "Disposable Heroes" sijoittui sijalle 322.

321: IRON MAIDEN- Blood Brothers

Vuonna 2000 - tai oikeastaan jo edellisvuonna monen Iron Maiden-fanin korpivaellus päättyi, kun Bruce Dickinson palasi seitsemän ja kitaristi Adrian Smith yhdeksän vuoden tauon jälkeen yhtyeeseen. Vaikka Blaze Bayleyn läsnäolo mikrofonin takana oli kohteliaasti hyväksytty, ei se kuitenkaan ollut se sama Iron Maiden, jonka moni oli aikoinaan omakseen ottanut. Kesän 2000 alkajaisiksi julkaistu albumi "Brave New World" oli eräällä tavalla pienoinen tilastokummajainen, kun bändin johtohahmolta Steve Harrisilta oli mukana vain yksi yksin kynäilemänsä kappale, "Blood Brothers". Se ei kuitenkaan toiminut nostatuksena bändin jälleenyhdistymiselle, vaan Harrisin edesmenneelle isälleen omistama laulu. Tekstissä pohditaankin varsin syvällisesti, löytyykö elämälle koskaan mitään vastausta, ja mitä elämä oikeastaan edes on. Sävelmästä itsestään ei juuri voinut erehtyä, kyllähän tämä niin Steve Harrisin käsialalta kuulosti jo aiempiin kertomuksellisiin teoksiinsa verraten.

Iron Maidenin "Blood Brothers" sijoittui sijalle 321.

320: ISMO ALANKO - Taiteilijaelämää

Kun Suomen olosuhteissa yhtye tai artisti on pystynyt jatkamaan urallaan kolme vuosikymmentä, on se yleensä perustunut tietyntyyliseen jatkuvuuteen, ilman radikaaleja irtiottoja normaalikuvioista. Tapaus Ismo Alanko on puolestaan täysin päinvastainen - viehätys on perustunut paremminkin siihen, ettei raja-aitoja ole alun perinkään ollut. 90-luvun alussa Alanko siirtyi soolouralle tarkastelemaan muunmuassa suomalaisten ilmiöiden sopeutumista silloiseen kansainväliseen nykymenoon ja jokseenkin huonostihan siinä kansallisille erityispiirteille kävi. Vuonna -95 Alangon kolmannen sooloalbumin nimikappale "Taiteilijaelämää" puolestaan niputti kliseet siitä, kuinka taide ei ota syntyäkseen ilman tajunnan laajentamista esimerkkeinä vähemmän normikaavojen mukaan eläneet runoilijat ja lauluntekijät, joiden joukkoon Alanko itsensäkin ironisessa hengessä kohottaa. Ainakin laulussa mainituista henkilöistä on ainoana elävien kirjoissa.

Ismo Alangon "Taiteilijaelämää" sijoittui sijalle 320.

319: HARDCORE SUPERSTAR - We Don't Need A Cure

Vaikka rockmaailmassa ei ole tavattu jakaa minkäänlaisia periksiantamattomuuspalkintoja - suurin osahan harrastuspohjalta aloittaneista yhtyeistä jää joka tapauksessa lähtöruudun jälkeisille alueille - ruotsalaiselle Hardcore Superstarille sellaisen voisi ajatuksenomaisesti ojentaa. Levytys- ja livetasolle nousu kun ei pitkään aikaan ole sekään merkinnyt automaattisesti huomion lisääntymistä, mutta sinnikkäällä jalkatyöllä ja läsnäololla tunnustusta on tullut. Kauan siihen tosin menikin, huomioiden, että bändin debyyttialbumi "It's Only Rock 'n' Roll" ilmestyi jo vuonna 1998. Suomessa Hardcore Superstar merkkautti ensimmäisen tilastomerkintänsä vasta tänä vuonna "vasta" yhdeksännellä albumillaan "C'mon Take On Me", ja kotimaassaankin näitä saatiin odottaa liki vuosikymmenen. Vaikka "best of"-tyyppiset kokoelma-albumit eivät yleensä ole kuin kooste yhtyeen eri vaiheista, Hardcore Superstarin toissa vuonna julkaistu "The Party Ain't Over 'Til We Say So" paketoi periaatteessa kuitenkin bändin olennaisimmat aikaansannokset heille, jotka eivät niihin aiemmin olleet tutustuneet. Lisänä tarjottiin uusi kappale "We Don't Need A Cure", varsinainen korvamato, jota hyvin tutuksi julkaisuhetkellään tehtiin. Kun äärimmäisen yksinkertainen kertosäe oli tullut sisäistetyksi, saattoi kuuntelija tarvita lääkitystä vaikkei yhtye itse sitä tämän julistuksensa mukaan tarvinnutkaan.

Hardcore Superstarin "We Don't Need A Cure" sijoittui sijalle 319.

318: SKID ROW - Youth Gone Wild

USA:laisilla 80-lukuisilla glamrock-yhtyeillä vaikutti laulujensa perusteella menevän varsin lujaa, ja monelle teinipojalle melkoinen kynnys lähestyä vastakkaista sukupuolta tuntui sujuvan tuosta vain, mikäli uskomista oli vaikkapa Mötley Cruen tai Poisonin lauluihin. Toisin sanoen samaistuminen oli hieman hankalaa, jos oli sattunut syntymässään saamaan hiukankin ujommat geenit. Skid Row lähestyi vuoden -89 debyyttialbumilla nuorisonäkökulmaa toiselta kantilta, kun "Youth Gone Wild"-lauluun valikoitui ikiaikainen teema siitä, kuinka harteille sälytetään vastuita juuri silloin, kun voisi elää villisti ja vapaasti. Ja tämähän se on yhdistävä tekijä jos mikä. "Youth Gone Wild" julkaistiin albumilta myös singlenä, saaden napakkana biisinä runsaasti näkyvyyttä musiikkikanava MTV:llä. Tämä puolestaan takasi debyyttialbumillekin kysynnän, joka nosti uuden tulokkaan USA:n albumilistan Top kymppiin sijalle 6. Suomessakin levyn myynti ylitti tuolloisen 25.000:n kappaleen kultalevyrajan.

Skid Row'n "Youth Gone Wild" sijoittui sijalle 318.

317: DIMMU BORGIR - Progenies Of The Great Apocalypse

Vuonna 2003 Dimmu Borgir oli jo varsin kauaksi etääntynyt juuristaan, jotka koostuivat primitiivisestä black metal-tyyppisestä soitannasta norjankielisiä tekstejä raakkuen. Vokaalien osalta ilmaisussa ei sinänsä ollut suuria muutoksia tapahtunut, vaikka kieli olikin ehtinyt vaihtua englanniksi. Sen sijaan biiseihin oli lähdetty hakemaan lisäkuuluvuutta massiivisin taustoituksin. Vuoden 2001 albumilla "Puritanical Euphoric Misanthropia" mukana oli jo Göteborgin oopperaorkesteri, mutta syksyllä 2003 julkaistulla "Death Cult Armageddon"illa Prahan filharmonikot. Eipä siis ihme, että levyn tunnetuin kappale "Progenies Of The Great Apocalypse" iskee melkoisella voimalla päin. "Suuren maailmanlopun jälkeläiset" eivät tekstipuolellakaan tyytyneet mihinkään alisteiseen asemaan, vaan vetäytyivät julistamaan omaa vapauttaan loputtomassa sodassa keskinkertaisuuksia ja tukahduttavia rajoituksia kohtaan, toteuttaen vain ja ainoastaan oman sydämen ääntä. Kovin paljoa jäljittelijöitä ei Dimmu Borgirilla tässä vaiheessa ollutkaan, mutta eipä sinfoninen black metalli mitään valtavirtayleisöäkään vuosikymmen sitten puhutellut. Tämä oli kuitenkin eräs tapa laajentaa musiikillisia ilmaisutapoja, omalla sarallaan mitä laadukkaimmin toteutettuna.

Dimmu Borgirin "Progenies Of The Great Apocalypse" sijoittui sijalle 317.

316: FOO FIGHTERS - All My Life

Foo Fightersin "omaelämäkerta" ilmestyi vuonna 2002 neljännen albuminsa "One By One" muodossa, jolta ensisingleksi haluttiin nostaa jokin räväkämpi pala. "All My Life" aloitti kuitenkin elämänsä instrumentaalina, jonka toimivuudesta ei yhtyeellä itselläänkään ollut täyttä varmuutta siinä vaiheessa. Bändin manageri kuuli studiossa biisin aihion, kehottaen Dave Grohlia laulamaan päälle jonkinlaista demolaulua. Kun asiainhoitaja ilmoitti, että tästä kappaleesta ihmiset tulevat pitämään, oli Grohl hieman ihmeissään. "Todellako? No, täytyy kai sitten kirjoittaa siihen jonkinlainen teksti". Aiheeksi muotoutui elämä, ja siinä sijainneen tyhjiön täyttäminen. Kukapa ei näin olisi joskus kokenut, joten samaistuminen oli monelle arvatenkin helppoa. Vaikka Dave Grohl myöhemmin on antanut ymmärtää, ettei "One By One"-albumi kuulu uransa suuriin onnistumisiin, palkittiin se kuitenkin Grammy-palkinnolla vuoden parhaana rock-albumina. "All My Life" sai puolestaan vastaavan tunnustuksen parhaasta hardrock-esityksestä.

Foo Fightersin "All My Life" sijoittui sijalle 316.

315: QUEEN - We Will Rock You

Vuonna 1977 Queenin monumentaalisiksi paisuneiden ulottuvuuksien aika tuntui olevan ohi, kun bändi julkaisi pääosin kohtuumittaisia kappaleita sisältäneen albumin "News Of The World", viitaten kuuluisaan englantilaiseen sanomalehteen, jota oli ruvettu julkaisemaan jo 1800-luvulla nimensä mukaisesti uutislehtenä. 60-70-lukujen taitteessa samaisen painotuotteen sisältö muuttui kuitenkin sensaatiohakuisemmaksi keskittyen julkkisten yksityiselämän erilaisiin tapahtumiin, eikä Queenin jäseniä kiinnostanut lainkaan paparazziarmeijan väijyminen kintereillään, päinvastoin. Albumin avasi julistus "We Will Rock You", joka oli tarkoituksella tehty aineksiltaan yksinkertaisen helpoksi. Rummut ja kädet löivät muuttumatonta rytmiään omassa tahdissa, tekstissä pojasta varttui vanha mies kolmessa säkeistössä, "We Will Rock You"-osuuden oltua kuin brittiläiseltä jalkapallostadionilta taltioitu. Sävelmä päätyikin monien urheilutapahtumien soundtrackiksi, samaten kuin bändi itsekin pääsi myöhemmin nostattamaan käsiä stadionluokan areenoilla.

Queenin "We Will Rock You" sijoittui sijalle 315.

314: SONATA ARCTICA - Tallulah

Loppuvuodesta 1999 julkaistulla debyyttialbumillaan "Ecliptica" kemiläinen Sonata Arctica vaikutti varsin valmiilta yhdistelmältä melodisen metallin kyntötöissä levyn ulotuttua näyttäytymään Suomen virallisella albumilistallakin korkeimmillaan sijalla 18. Tästähän ei luonnollisestikaan ollut muita suuntia eteenpäin kuin se, joka näkyy heilautettaessa takaraivoa taaksepäin. Vuonna 2001 ilmestynyt toinen täysmittainen albumi "Silence" oli esikoista jäsennellympi kokonaisuus, sisältäen pari balladiakin, ehkäpä sen kansanosan tyrmistykseksi, joilla on taipumusta lokeroida yhtyeet ja eritoten niiden tekemiset omiin karsinoihinsa. Kappale "Tallulah" oli kuitenkin ollut jo Sonata Arctican esivaiheen Tricky Beansin vuoden -97 demolla "Peacemaker", rakenteeltaan suunnilleen samanlaisena kuin neljää vuotta myöhemmin ilmestyneellä "Silence"lla, joten mutina tässä suhteessa ei ollut aivan kohtuullista. Tarina itsessään oli täynnä tragediaa jätetystä pojasta, jonka tunteet eivät olleet väljähtyneet yllätyksenä tulleen sivaltavan eroilmoituksen jälkeen, mutta oivallettu oli, että helpompaa on elää yksin, kuin pelätä yhdessäoloajanlaskun loppuvan. Avoimeksi jäi, oliko kertomus kytköksissä oikeasti koettuun elämään, kun varsin tarkasti eritellään seuraajan näissä kumppanuusasioissa olleen pitkätukkaisen rumpalin, joka soitti bändissä, siinä missä kertojaminä nieleskeli edelleen kyyneleitään.

Sonata Arctican "Tallulah" sijoittui sijalle 314.

313: BULLET FOR MY VALENTINE - The Last Fight

Vuonna 2005 ensialbuminsa julkaissut Bullet For My Valentine oli kohtalaisen haastavassa paikassa, koskapa metallia eri muodoissaan oltiin keritty takoa jo runsaan kolmen vuosikymmenen ajan. Kaikki oli jo ikäänkuin kuultu, mutta samahan oli pätenyt likimain kaikkiin rockmusiikin alalajeihin jo hyvän aikaa. Ja minkäpä sille voi, että jäsenistö oli syntynyt osapuilleen 80-luvun alussa, veren kuitenkin vedettyä metallin puoleen. Bullet For My Valentinen onneksi he eivät olleet ainoita 80-luvun alussa syntyneitä, vaan monelle muullekin vaikkapa Metallican ja Megadethin ajanlasku alkaa vasta 90-luvun alusta. Viimemainittu yhtye tuleekin hakematta mieleen, kun soimaan lähtee kolmen vuoden takaiselta BFMV-albumilta "Fever" löytvä kappale "The Last Fight". Matthew Tuckin ääni ei kuitenkaan muistuta Dave Mustainen nasaalia, vaan on metalliympyröissä kohtuullisen normaali ja puhtaanpuoleinen. Rivakasti rullaava ja melodinen biisi ei sinänsä tuonut kenttään mitään uutta, mutta voidaan hyvinkin lukea yhdistelmäksi 2000-lukua ja vanhempaa taidonnäytettä, etenkin kitarasoolonsa osalta. "Viimeinen taisto" käydään tekstissä mitä ilmeisimmin huumevieroituksessa, kylmä hiki ja hallusinaatiot ovat ainakin vahvasti läsnä. Käsitystä tukee myös biisistä tehty video, jossa bändin soittaessa väleihin oli kuvattu kaksi hahmoa ottamassa mittaa toisistaan, toisen ollessa naamioitu. Kun maski biisin päätteeksi riisutaan, niin mieshän oli yksi ja sama eli taistellut itsensä kanssa.

Bullet For My Valentinen "The Last Fight" sijoittui sijalle 313.

312: ALICE IN CHAINS - Rooster

Keväällä 1992 Alice In Chains kokoontui levyttämään toista täyspitkää albumiaan seuraajaksi alkuun nihkeästi, mutta sittemmin kultakantaan myyneelle debyytilleen "Facelift". Uusi albumi sai otsikokseen "Dirt", jolla pyrittiin viestimään, että levyn sisältö olisi huomattavasti särmikkäämpää kuin aiemmat tuotoksensa. Kitaristi Jerry Cantrell on jälkeenpäin muistellut, että studiossa käytettiin kosolti erilaisia sisäisiä tajunnanlaajentajia, joten tämä saattoi osaltaan vaikuttaa varsin virtaavaan, silti kontrolloituun lopputulokseen. Kappale "Rooster" toikin mieleen 60-70-luvuilta vastaavat päivät, jolloin etukäteen ei määritelty, mitä pitäisi tehdä tai miltä kuulostaa. Cantrellin nerokas avaussoinnutus johtaa hitaasti nousevaan kappaleeseen, jossa vokalisti Layne Staleykin käyttää antaumuksella koko skaalaansa. Jollain tavalla "Rooster"ia kuunnellessa mieleen hiipii ajatus, että Led Zeppelin olisi jossain vaiheessa saattanut kuulostaa tällaiselta, jos toimintaansa olisi jatkanut, mutta olihan tässä Alice In Chains hoitamassa omaa tonttiaan. "Rooster"in tekstin käsitetään yleisesti viittavan Cantrellin isän kokemuksiin Vietnamin sodassa, palvellessaan ilmavoimissa, jonka tunnuksena oli USA:n kansallislintu valkopäämerikotka. Kun Vietkongin sissit eivät koskaan moista otusta olleet nähneet, kutsuttiin sotavangeiksi otettuja tunnuksen kantajia "kukoiksi" eli "rooster"eiksi. Cantrellin isä kuului onnellisiin kotiinpalaajiin, mutta sodankäynti oli jättänyt henkiset jälkensä, eikä suhde Jerry-poikaan muodostunut kovin tiiviiksi, joten eräänlaista sovittelun makua tässä biisissä on havaittavissa.

Alice In Chainsin "Rooster" sijoittui sijalle 312.

311: ZZ TOP - Gimme All Your Lovin'

Vuonna 1982 kaksi miestä oli memphisiläisessä studiossa pohtimassa yhtyeenä jo vakiintuneen nimen soundin päivittämistä. ZZ Top oli tullut tunnetuksi bluespohjaista boogierockia räimivänä yhtyeenä, mutta kitaristilaulaja Billy Gibbons kaipasi jotain modernimpaa otetta äänimaailmaan. Avuksi tuli äänittäjä Linden Hudson, joka hallitsi senaikaiset tietokoneet ja syntetisaattorit täydellisesti, saaden Gibbonsin innostumaan niiden mahdollisuuksista. Alkuun uutta albumia oli ryhdytty äänittämään perinteisellä tavalla, eli rumpali Frank Beard hoiti osuutensa ensin talteen, matkustaen sen jälkeen takaisin kotiinsa Houstoniin golfharrastuksensa pariin, Hudsonin ja Gibbonsin jäädessä studioon viimeistelemään albumia. Ensinmainittu laittoi kappaleen "Gimme All Your Lovin'" soimaan, huomioiden kitaristille rumpujen olevan jollain lailla vetelästi soitetut, jolloin myös bassolinja seurasi tuota rytmiä. Nytpä tässä olisi kuitenkin käytettävissä uusinta teknologiaa edustava Linn-rumpukone, jolle voisi ohjelmoida tarkemman ja virheettömän rytmitaustan. Jospa laitettaisiin 124 iskua minuutissa, joka jostain syystä on juuri se tahti, joka saa ihmiset tanssimaan? Saatuaan näytteen Gibbons hyväksyi idean, kehottaen muokkaamaan muitakin kappaleita rytmillisesti täsmällisempään suuntaan. Lopputuloksen kuultuaan rumpali Beard oli lähinnä tyrmistynyt kuullessaan osuuksiensa tulleen pyyhityksi lähes kauttaaltaan, mutta rauhoittui todennäköisesti jatkossa, kun ZZ Topin kysyntä kasvoi ennennäkemättömiin mittoihin, "Eliminator"-albumin muodostuttua bändin myydyimmäksi yli 10 miljoonan kappaleen myynnillään yksin USA:ssa.

ZZ Topin "Gimme All Your Lovin'" sijoittui sijalle 311.

310: NIRVANA - Lithium

Nirvanan syyskuussa 1991 julkaistu "Nevermind"-albumi muodostui yhdeksi suurimmaksi 90-luvun alun menestyslevyksi, makuasioista riippuen ehkäpä kaikkein vaikuttavimmaksi. Ainakin se jätti jälkensä rockhistoriaan monin eri tavoin, valloittaen niin kriitikot, yleisön kuin radioasemat, vaikka bändi tätä ennen oli ollut kutakuinkin tuntematon. Kaikki tapahtui varsin nopeasti, kun niinkutsuttu iso pyörä oli lähtenyt rullaamaan. Alkuperäisen aikataulun mukaan Nirvanan ajateltiin julkaisevan uuden albumin jo vuoden 1992 loppupuolella, mutta USA:laiseen tapaan menestysalbumia lypsettiin pitempään. Näinpä kesällä -92 "Nevermind"ilta lohkottiin kolmas single, nimeltään "Lithium". Biisistä kävi hyvin ilmi se, kuinka Nirvana oli kappaleensa rakentanut, eli rauhallisempaa avauskuljetusta seurasi "pellit auki"-kertosäe ja näitä kahta elementtiä sitten loppuun saakka vuorotellen. Kappaleen nimi "Lithium" ei viitannut pitkäikäisiin paristoihin, vaan kaksisuuntaisen mielialahäiriön hoitamisessa käytettyyn lääkitykseen. Tekstissäkin tunnelmat vaihtuvat itsesäälistä vilpittömään innostukseen, joka jollain tavalla myös henkilöityi Kurt Cobainiin. Ehkäpä yksi osasyy Nirvanan menestykselle olikin tämä omalla tavallaan peittelemätön avoimuus, arvaamattomuuteen yhdistettynä.

Nirvanan "Lithium" sijoittui sijalle 310.

309: RAINBOW - Long Live Rock 'n' Roll

70-luvun puolivälissä Ritchie Blackmore oli saanut tarpeekseen perustamastaan Deep Purple-yhtyeestä. Mies oli päättänyt lähteä soolouralle, vaikka bändinsä olikin yksi tuonaikaisista suurimmista rock-nimistä. Blackmoren uusi yhtye Rainbow jatkoi totutuilla heavy metal/hard rock-linjoilla, muttei live-esiintymisissään juurikaan hyödyntänyt Deep Purplen perintöä. Oikeastaan kokoonpano mieluummin otti etäisyyttä koko järjestelyyn, ja tästä seurasi se käytännön tosiseikka, että ryhmä joutui rakentamaan livesettinsä melkoisen puhtaalta pöydältä. Näinpä Rainbow'n eräänlaiseksi ongelmaksi muodostui se, ettei yhtyeellä alkuun ollut sellaista peruskappaletta, joka olisi ollut esittäjänsä ns. "Se Biisi", ja edes jonkinlaisena runkona settilistalle. Vuoden 1978 albumilla "Long Live Rock 'n' Roll" tämä asia hoidettiin pois päiväjärjestyksestä nimikappaleen myötä. Samalla Blackmore joukkioineen tuli tallentaneeksi pienen hetken tuonaikaista musiikillista ajankuvaa. Disco- ja tanssimusiikki tuli noina vuosina aina vain suositummaksi, eikä tuolloin voinut tietää, oliko rock 'n' rollilla ylipäätään enää jatkuvuutta. Vastaus on tiedossa näin 35 vuotta myöhemminkin. Rumpali Cozy Powell ja vokalisti Ronnie James Dio eivät tätä sanomaa ole enää tässä maailmassa tiettäväksi tekemässä, mutta tämä julistus ei elä vain pitkään, vaan ikuisesti.

Rainbow'n "Long Live Rock 'n' Roll" sijoittui sijalle 309.

308: HURRIGANES - I Will Stay

Jouluksi 1974 ilmestynyttyä Hurriganes-LP:tä "Roadrunner" on tavattu pitää suomalaisen rockin virstanpylväänä ja kulmakivenä, eikä tuohon liene mitään lisättävää. Kolmikko ei muodostunut musiikkikonservatorioiden priimuksista, vaan lajinsa viimeisen päälle sisäistäneistä soittajista, näinpä Hurriganes valloitti joukkueena ja samalla yksilöllisinä persoonina. Remu katujen kasvattina, Cisse ikuista 50-lukua elävänä rokkarina, Albertin tyytyessä sanomaan sanottavansa kitarallaan. "Roadrunner"-lp'n ainoa hitaampi pala, tanskalaiselta The Lollipopsilta lainattu "I'll Stay By Your Side", Hurriganes-käsittelyssä "I Will Stay"-nimiseksi lyhentynyt kappale oli kuin luotu nimenomaan Cissen tulkitsemaksi, hieman ehkä ujohkosti, mutta silti äärimmäisen vakuuttavasti. Hurriganesia voidaan hyvällä syyllä pitää ensimmäisenä uskottavana suomalaisena rock-yhtyeenä, josta vaistosi, etteivät nämä kaverit tehneet juttuaan vain lavalla esiintyessään, vaan elivät ja hengittivät samaa Hurriganes-ilmaa vuorokaudet ympäri.

Hurriganesin "I Will Stay" sijoitui sijalle 308.

307: KORN - Freak On A Leash

Liekanarua aina tarvitaan, varsinkin jos siihen pitää kiinnittää jokin kummajainen. Melkoisen omituisena 90-luvulla albumidebyyttinsä julkaissutta Kornia aluksi pidettiinkin. Luokitteluvaikeudet olivat Kornin tapauksessa heti ilmeiset, koskapa särösoundit viittasivat metalliin, mutta yhtye vokalistinsa Jonathan Davisin sanoin ei ollut moisesta lainkaan mielissään. Hän käsitti metallimaailman sellaisena, jossa uhotaan voimansa tunnossa, lauletaan kaikenlaisista sankareista tai fantasiahahmoista, vedetään jotain roolia keikan ajan, jonka jälkeen ollaan sitten kuitenkin täysin tavallisia tallaajia. Tienraivaajan osa ei ollut helppo, ja aikansa veikin, ennenkuin Korn-filosofia monelle aukesi. Palkitsevinta tässä oli tietty se, että kolmas albuminsa, vuonna -98 julkaistu "Follow The Leader" ostettiin USA:n ykköseksi, myyden ajan saatossa viisinkertaista platinaa. Singlenäkin julkaistusta "Freak On A Leash"ista tuli yksi bändin tavaramerkkikappaleista, ei vähiten Grammy-palkitun musiikkivideonsa ansiosta. Kuullaanpa biisissä myös jonkinlaista, sittemmin tutummaksi tullutta beatboxingia kappaleen keskivaiheilla.

Kornin "Freak On A Leash" sijoittui sijalle 307.

306: KISS - Deuce

Alkuvuodesta 1973 perustuneen Kissin alkutaival ei ollut kovin ruusuinen, kun ensialbumi "Kiss" julkistui noin vuotta myöhemmin ensikokoontumisesta. Tuonaikaisissa Yhdysvalloissa radiosoitto oli lähes ainoa tapa saada huomiota musiikillisille tekemisilleen, eikä Kissin soitanta tässä vaiheessa ollut vielä kovin tiiviissä kuosissa. Visuaalisuuttahan yhtyeellä olisi ollut senkin edestä, mutta "vakavasti otettavissa" musiikkilehdissä asenne oli jo sellainen, että rockia sai arvostella hieman kuin elokuvia tai teatteriesityksiä, eli tarvittaessa myös kielteiseltä kantilta, ja kun Kissin ensi-lp ei edustanut taidetta, jäivät kohteliaankin ymmärtäväiset lausunnot perin harvinaisiksi. Levyltä löytyi kuitenkin sittemmin livenä mainiosti toiminut kappale "Deuce", jolla Kiss tapasi usein keikkansa aloittaakin, onhan siinä sellainen käyntiin potkiva rytmitys. Kappaleen tehnyt ja laulusuoritukset hoitanut Gene Simmons väitti myöhemmin, ettei "Deucea" sanoittaessaan edes tiennyt, mitä se tarkoittaa. Korttipakan kakkosta kylläkin, mutta ehkei Simmonsinkaan korvien ohi ollut voinut mennä muuan "Deuce"-sanan slangimerkitys, liittyen seksuaalisessa kanssakäymisessä noudatettavaan tiettyyn työjärjestykseen, joten ehkä vielä tässä vaiheessa kannatti olla tietämästään vaiti.

Kissin "Deuce" sijoittui sijalle 306.

305: NIGHTWISH - Storytime

Nightwish julkaisee albumeja sen verran harvoin, että niille muodostuu tietty huomioarvo jo hyvissä ajoin ennen varsinaista julkaisupäivää, näinpä markkinointistrategiatkin on kannattavaa laatia sen mukaan. Keväällä 2007 yhtyeellä oli kaiken lisäksi esiteltävänään uusi laulaja, joka taatusti tultaisiin ottamaan vertailukohteeksi edeltäjälleen, näinpä tuolloin lähdettiin liikkeelle varovaisesti varman päälle balladilla "Eva", joka ei kuitenkaan kuvannut sitä, mitä "Dark Passion Play"-albumi tulisi voittopuolisesti sisältämään. Näinpä vuoden 2011 albumin "Imaginaerum"in esittelysingleksi valittiin rivakampi "Storytime", Tuomas Holopaisen vahvistettua lausuntojen kera, että tämä kuulostaa suunnilleen siltä, mitä odotettavissa on. Teksti pohjautui vanhaan, joulun alla vuosittain esitettävään "Lumiukko"-animaatiolyhytelokuvaan, jossa perheen pieni poika pääsee lentämään päähenkilön kanssa nähden ilmasta käsin kaikenlaista sellaista jännittävää, mitä ei koskaan ollut kokenut, ja tämä oli Holopaisenkin ideana "Storytime"-tarinassa. Kertosäkeessä maininnan saavat myös Peter Pan ja Mikä-mikä-maa.

Nightwishin "Storytime" sijoittui sijalle 305.

304: CREAM - White Room

Vuonna 1966 perustunut Cream oli yksi maailman ensimmäisistä voimatrioista, jotka näyttivät, ettei ratkaisevaa ole soittajien lukumäärä, vaan äänenvoimakkuus. Kolmikon tunnetuin jäsen tässä vaiheessa oli kitaristi Eric Clapton, joka oli ehditty kohottaa jo kitarajumalaksi näytöillään Yardbirds- ja John Mayall's Bluesbreakers-yhtyeissä, siinä missä basisti Jack Bruce ja rumpali Ginger Baker omasivat lähinnä jazz-taustaa. Blues olikin Cream-musiikin perusrunkona, mutta bändi yhdisteli sulavasti eri tyylilajeja keskenään, poptyyppisemmistä lauluista taiteellisempiin ulottuvuuksiin. Sävelmät kuljetettiin perille tuonaikaisten mittapuiden mukaan varsin raskaalla kädellä särötetyin kitaroin ja tanakin rytmein. Vaikka Clapton oli etukäteen bändin tunnetuin muusikko, Cream-laulujen tulkkina toimi yleisimmin Jack Bruce, näin myös vuonna -68 julkaistussa laulussa "White Room". Näihin aikoihin teksteissä oltiin ruvettu käsittelemään aiheita myös perinteisen tyttö-poika-suhdetarkastelun ulkopuolelta, eikä kirjoittajan tarvinnut välttämättä olla yhtyeen jäsen, näinpä "White Room"in sanat runoili Jack Brucen kaveri Pete Brown. Jonkinlaisesta parisuhdedraamasta tässä kuitenkin lienee kyse, koska lopuksi jäädään pimeään, jossa varjotkin pakenevat toisiaan, kontrastina vitivalkoiselle huoneelle, jonka verhoilu on kuitenkin musta.

Creamin "White Room" sijoittui sijalle 304.

303: KOTITEOLLISUUS - Lemminkäisen laulu

Helmikuussa 2009 ilmestynyttä Kotiteollisuus-albumia "Ukonhauta" odotettiin irvileukojen puolella - kuten jo varmaan monia edeltäjiäkin - pohjalta, kuinkahan yhtye pystyy taas naamioimaan vanhat kappaleensa jollain lailla toisessa järjestyksessä esitettäviksi. Poikittaista mailaa tälle ajattelutavalle tarjosi kuitenkin levylle sisältynyt "Lemminkäisen laulu", jossa avausriffi murjoo kieltämättä jälleen Kotiteollisuus-hihnalta, mutta samalla hyvinkin vangitsevasti. Kertosäettä käytetään toki duurisoinnutuksen puolella, mihinkäs leuka karvoistaan pääsisi, mutta esimerkiksi jumalaa ei mainita laulussa lainkaan. Tarina on periaatteessa suomalainen, mutta hyvinkin yleismaailmallinen, kun alkuun on purjehdittu avioliiton auvoisaan satamaan, rupeavat sulhasta kiinnostamaan enemmän satamakaupunkeihin ainakin muinoin olennaisesti liittyneet kapakat. Kalevala-runokokoelman Lemminkäiseen viitataan sotiin lähtemisen yhteydessä, mutta nykyäänhän taustalla saattaa olla myös tuotesijoittelutyyppinen ratkaisu, jossa rakennusyritys on saattanut pienimuotoisella huomionosoituksella vaikuttaa kappaleen nimeämiseen.

Kotiteollisuuden "Lemminkäisen laulu" sijoittui sijalle 303.

302: STAM1NA - Pakkolasku

Melko harvoin on suomalaisessa musiikkikentässä suitsutettu niin yksimielisesti yhtyettä, joka periaatteessa toimii kaikkien mukavuusalueiden ulkopuolella. Stam1na on kuitenkin jokaisella julkaisemallaan albumilla, jollei nyt aina kerta toisensa jälkeen ylittänyt itseään, pitänyt tason vakaasti hyvän ja erinomaisen välimaastossa. Tämä on tavallaan tietysti pelottavaa, koskapa jossain vaiheessa on bändi jos toinenkin tavannut "notkahtaa", mutta ainakaan tähän mennessä moisesta ei ole ainakaan suureen ääneen ollut puhetta. Vuoden 2010 albumille "Viimeinen Atlantis" sisältynyt "Pakkolasku" ei viitannut niinkään tilanteeseen, jossa lentokone pyritään tuomaan takaisin maan pinnalle silloin, kun normaalia käyttövoimaa ei syystä tai toisesta ole käytettävissä. Samaan tapaan kuitenkin Stam1nankin kappaleessa ollaan jo kulutusmatkalla, jonka päättyminen on vain ajan kysymys. Yksittäiseltä kuluttajalta saattavat loppua pelimerkit, mutta kaikilta ne eivät ehdy yhtä aikaa, joten kulutusjuhla jatkuu siihen saakka, kunnes lopussa esitetään viimeinen lasku. Se pakolla suoritettava.

Stam1nan "Pakkolasku" sijoittui sijalle 302.

301: JOAN JETT & THE BLACKHEARTS - I Love Rock 'n' Roll

Muuan television varhaisista lempinimistä oli taikalaatikko, ja melkoisen taianomaisesti tv onkin kyennyt nostamaan erilaisia rockartisteja kuuluisuuteen jopa vain kertanäytön seurauksena, samaten edelleenkin erinäisten laulukilpailujen voittajilla tie tunnettuuteen kummasti tasoittuu tv-näkyvyyden ansiosta. Hieman poikkeavampi oli brittiläisen The Arrows-yhtyeen tarina, kun bändillä 70-luvun loppupuolen Englannissa oli oma tv-show, jossa haastateltiin silloisia musiikkialan tunnettuja nimiä, Arrowsin saadessa eräänlaisen talonbändin asemassa esittää omiakin kappaleitaan. Sopimuksen mukaan The Arrows ei saanut kuitenkaan levyttää niitä, koska mainosarvo olisi ollut ilmeisen läpinäkyvä, ja kun bändi show'nsa esittämisen loputtua sai biisejään vihdoin myös äänilevyinä julki, ei juuri kukaan ollut niistä enää kiinnostunut. Joan Jett oli kuitenkin ollessaan The Runawaysien kanssa brittikiertueella nähnyt "The Arrows Show"ssa bändin esittävän kappaleensa "I Love Rock 'n' Roll", ajatellen sen sopivan joskus omia tarkoitusperiään palvelemaan. Tämä hetki koitti loppuvuodesta 1981, jolloin The Runaways oli hajonnut ja Jettin taustalla soitti uusi yhtyeensä The Blackhearts. Biisi julkaistiin myös singlenä, jolloin levy ostettiin alkuvuodesta -82 USA:n sinkkuykköseksi. Aika monelle tuli varmaan yllätyksenä se, ettei biisi ollut Jettin oma eikä edes kovin uusi, mutta näinpähän kitaristilaulajatar oli saanut kappaleesta tehdyksi hyvin omankuuloisensa version, eikä tätä rakkaudentunnustusta ollut mitään syytä epäillä.

Joan Jett and The Blackheartsin "I Love Rock 'n' Roll" sijoittui sijalle 301.

300: SOUNDGARDEN - Black Hole Sun

90-luvun alkupuolen Yhdysvalloissa uudella bändillä saattoi olla vaikeuksia saada näkyvyyttä, jollei tullut yhdistetyksi maagiseen ilmiöön nimeltään grunge. Soundgarden oli alusta pitäen luokiteltu tähän lajiin, lähinnä kylläkin kotikaupunkinsa Seattlen johdosta, koskapa musiikillaan ei aina välttämättä ollut mitään tekemistä angstisuuden kanssa. Jättipotin Soundgarden kuittasi niinikään vasta vuonna -94 albumillaan "Superunknown". Piirun verran rauhallisempi pala "Black Hole Sun" oli saanut alkunsa kokeilulla, jossa sähkökitaran signaali ohjattiin tavanomaisimmin urkuihin kytkettävän Leslie-kaiuttimen kautta. Sen sisällä pyörivät elementit tuottavat yhtä lailla "pyörivän" äänen ja tämä koituikin "Black Hole Sun"in toteutuksessa tunnusomaiseksi. Toki melodiakin oli sen verran mieleenpainuva, ettei sävelmää pelkän efektin ympärille oltu rakennettu. Tekstiäkin on yritetty analysoida tapaan, jossa kyseessä olisi ns. "eka kerta", tai että laulu on saanut nimensä seattlelaisessa puistossa sijaitsevasta "Black Sun"-veistoksesta, jossa on huomattavan kokoinen reikä keskellä. Tekstinkirjoittajan, Chris Cornellin mukaan sanat ovat kuitenkin laulussa vain siksi, että kuulostivat hyviltä kertomatta minkäänlaista elämää suurempaa tarinaa.

Soundgardenin "Black Hole Sun" sijoittui sijalle 300.

299: AMORPHIS - Alone

90-luvun jälkipuoliskolla Amorphis ryhtyi määrätietoisin ottein ottamaan etäisyyttä death-metal-menneisyyteensä, jälkeenpäin ajatellen ikäänkuin suunnitelmallisesti. Muutosten tulisi olla hienovaraisia, vähän kerrallaan, ettei vanha fanikanta kaikkoaisi ja aikansa sekin veisi, ennenkuin käsitykset örinävoittoisesta ilmaisusta tulisivat päivitetyiksi tilanteen tasalle. Vuoden 2001 albumin "Am Universum"in avauksessa "Alone" digitaaliviivein varustetut kitarat helisivät 70-lukuiseen Pink Floydin malliin, Pasi Koskisen laulusuorituksen ollessa kauttaaltaan puhdas, silti samanaikaisesti riittävän särmikäs. Teksti kuvastaa yksinäisyyttä lohduttomimmassa muodossaan, missä epäonnistuminen on ollut täydellistä, eikä laulua sovi suositella kuunneltavaksi ainakaan siinä tapauksessa, jos mielessä on käynyt köysikaupassa asiointi, näinpä myös ripaus perisuomalaisuutta ainakin tekstien puolesta oli laulussa säilytetty.

Amorphiksen "Alone" sijoittui sijalle 299.

298: OZZY OSBOURNE - Bark At The Moon

Jouluksi 1983 ilmestynyttä Ozzy Osbournen kolmatta sooloalbumia "Bark At The Moon" oli tunnetusti edeltänyt sarja tapahtumia, joista johtuen julkaisu ei ollut aivan tavanomainen. Maaliskuussa 1982 vain 25-vuotiaana lento-onnettomuudessa menehtyneen kitaristin Randy Rhoadsin poismeno oli johtanut Ozzyn melkoisiin itsesyytöksiin pohjalta "jollen minä olisi niin ehdottomasti halunnut Randya bändiini, hän olisi vielä elossa". Mutta eihän tällaisia mistään etukäteenkään voi yksinkertaisesti tietää. Uusi kitaristi, Jake E. Lee tuli ryhmään samaa kautta kuin Rhoadskin, eli Ozzyn kaverin Dana Strumin suosittelemana. Leellä oli merittiiä Ratt-yhtyeen esiasteen Mickey Rattin kitaristina, ja sen jälkeen Ronnie James Dion siipien suojassa askaroineessa Rough Cutt'issa. Oikeastaan Dio oli houkuttelemassa Lee'tä perusteilla olleeseen Dio-yhtyeeseensä, mutta tämä yhteistyö jäi treeniasteelle. Vaikka "Bark At The Moon"-levyllä kaikki kappaleet on merkitty yksin Ozzy Osbournen säveltämiksi, on vaikea uskoa, etteikö Lee olisi ollut kovasti vaikuttamassa ainakin kappaleiden ilmeisiin. Nimibiisin avausriffin kuuntelu puoltaisi ainakin tätä näkemystä.

Ozzy Osbournen "Bark At The Moon" sijoittui sijalle 298.

297: CHILDREN OF BODOM - Silent Night, Bodom Night

Keväällä 1999 julkaistu Children Of Bodomin toinen albumi "Hatebreeder" osoittautui huomattavasti tiukemmaksi ja jäsennellymmäksi kokonaisuudeksi kuin debyyttinsä, jolla bändin omaleimainen soundi oli jo kuultavissa. "Hatebreeder"illä se oli jalostunut entistäkin tiukemmaksi ja määrätietoisemmaksi. Lisensointisopimus saksalaisen Nuclear Blast-yhtiön kanssa oli taannut sen, että keikkaa riitti myös ulkomailla. Tämä tiivis kiertäminen varmasti osaltaan hioikin yhteensoiton siihen kuosiin, jolla sitä "Hatebreeder"illä kuultiin. Jos levyltä halusi jotain moitittavaa etsiä, sellaiseksi saattoi muodostua Alexi Laihon lähinnä yhteen nuottiin perustunut karjunta lauluosuuksissa, mutta tämä vastaavasti korvattiin soittimin toteutetuissa tyylitajuisissa melodioissa, sooloista nyt puhumattakaan. Laiholla oli myös kyky saada kitaransoittonsa näyttämään ja kuulostamaan äärimmäisen helpolta, vaikka harjoitustunteja tuolloin hädin tuskin parikymppisellä nuorukaisella olikin takanaan ties kuinka monia tuhansia. "Silent Night, Bodom Night"-kappaleessa palattiin helluntain 1960 Bodomjärven telttasurmiin, jossa bändin levynkansiin paikkansa vakiinnuttanut viikatemies kävi hakemassa omansa. Biisin lopussa tiedoksi saatetaan, että järven rannalla kannattaa edelleen olla varuillaan, koska maataloustyökalun heiluttaja ei välttämättä ole vielä riittävän tyytyväinen saaliiseensa. Tästä huolimatta - tai juuri ehkä siitä syystä - Bodomjärven rannasta tuli eräänlainen matkailunähtävyys ulkomaisten fanien keskuudessa, ja milloin paikalle saapui ennakkoon ilmoittautunut suurempi lähetystö, oli bändillä toisinaan aikaa vielä itsekin lähteä paikan päälle "matkaoppaiksi".

Children Of Bodomin "Silent Night, Bodom Night" sijoittui sijalle 297.

296: BACKYARD BABIES - Minus Celsius

Vuonna 1994 ensialbuminsa julkaisseelle Backyard Babiesille on usein povattu sitä suurta läpimurtoa, mutta toistaiseksi on ollut tyytyminen oman kannattajaryhmän suosioon. Rockmaailmassa kun työvoittoja mielellään monelle soisi, mutta ainahan pelkkiä voittojakaan ei missään näy. Työtä sen sijaan riittää aina tehtäväksi. Backyard Babies on historiansa aikana vaihdellut sujuvasti tyylejä räkäisemmästä katurockista 80-lukuhenkiseen glam rockiin kuulostaen silti koko ajan omalta itseltään, lähestymistavan ollessa aina suoraviivaisen mutkaton. Neljännellä albumillaan, vuoden 2003 "Stockholm Syndrome"lle sisältyi bändin yksi tunnetuimmista kappaleista, "Minus Celsius", jossa kyyti oli kylmää, ainakin tekstinsä puolesta. Näinhän tässä taas kerran mentiin pakkasen puolelle ihmissuhteessa. Vaikka bändi on käynyt usein Suomessa esiintymässä, ei se ole oikein levymyyntiin heijastunut. "Stockholm Syndrome" ei noussut albumilistalle lainkaan, ja "Minus Celsius"kin näyttäytyi singlelistalla vain viikon ajan sijalla 16., siinä missä kotimaassaan Ruotsissa albumi oli sikäläisellä listalla lähes puoli vuotta, korkeimpana sijoituksenaan toinen, vastaanottaen tästä Ruotsin Grammis-gaalassa vuoden hardrock-albumi-palkinnon.

Backyard Babiesin "Minus Celsius" sijoittui sijalle 296.

295: THE JIMI HENDRIX EXPERIENCE - Purple Haze

60-luvun loppupuolella singlelevy oli vielä merkittävä tapa tuoda esille uusia biisejä, ja tuonaikaisessa Englannissa singlen elinkaareksi oli laskettu noin kolme kuukautta, jonka jälkeen oli hyvä laittaa uutta julkaisua jakoon, silmälläpitäen nimen säilymistä mielissä. Kaavaa noudatettiinkin tunnollisesti The Jimi Hendrix Experiencen lanseeraamisessa. Jouluksi -66 ilmestynyt ensisingle "Hey Joe" sai jatkoa seuraavan vuoden maaliskuussa, tällä kertaa Hendrixin itse tekemällään kappaleella. Suunnittelu oli alkanut jo "Hey Joe"n ilmestymisen aikoihin, kun manageri Chas Chandler oli kuullut Jimin treenaavan jotain riffiä, komentaen sommittelemaan siitä biisin ynnä kirjoittamaan tekstin. Hendrixhän totteli, lopputuloksena kappale "Purple Haze". Jos "Hey Joe"lla kitaristin soitanta oli vielä hieman pidättyväisen kuuloista, "Purple Haze"lla annettiin palaa vailla minkäänlaisia rajoja. Nokkelahko veto oli myös nimetä kappale "purppuranväriseksi usvaksi", jota Hendrix luonnehti rakastumisen aiheuttamaksi näyksi pään sisällä. Mitenkään epäselvää vuonna -67 ei kuitenkaan ollut, että "Purple Haze" kuului myös senaikaiseen huumeslangiin, joten tässä päästiin ainakin hyödyntämään vanhaa "puhutaan mitä puhutaan, kunhan puhutaan"-julkisuusjärjestelyä, linkittäen taiteilijakuvan siihen hieman vaarallisempaan ja arvaamattomampaan kategoriaan.

The Jimi Hendrix Experiencen "Purple Haze" sijoittui sijalle 295.

294: THE 69 EYES - Lost Boys

Syksyllä 2004 julkaistu The 69 Eyes-albumi "Devils" sai aivan uudenkaltaista levitystä osakseen, kun bändi oli saanut levytyssopimuksen ison EMI-yhtiön kanssa. Jo tätä ennen Suomikin oli saatu vastaanottavaisemmaksi, etenkin bändin tunnustettua sen tosiasian, että maan kesä on sen verran lyhyt ja vähäluminen, ettei Helsingin Mannerheimintiestä ole maan Sunset Boulevardiksi eikä kaupungista sleaze-rockin maailmankeskukseksi. The 69 Eyes sai tosin kuulla hiemankin kuittailua siitä, että 90-lukuinen glam rock-tyylinsä oli vuosituhannen vaihduttua muuttunut huomattavasti goottisävyisemmäksi, etenkin solistinsa Jyrki 69:n ryhdyttyä laulamaan matalammalta kuin aiemmin. Sanojensa mukaan kyse oli niinsanotusta luonnollisesta kehityksestä, ainahan hänellä tällainen sävy äänessään oli ollut, sitä ei vain aiemmin oltu tuotu niin kuuluvasti esille, kuului valaisevampi kommentti. Paremminkin vastaanottavuuden astetta taisi lisätä se, että bändin biisit rupesivat olemaan napakampia, ja "Devils"-albumin kappale "Lost Boys" jopa sitä luokkaa, että vaikkapa 80-lukuinen Billy Idol olisi voinut haluta biisin levyttää. Toisaalta, vuonna 2004 suomalaisten ei enää tarvinnut lähteä hattu kourassa maailmalle esittelemään saavutuksiaan, vaan tehdä ne selviksi omillaan.

The 69 Eyesin "Lost Boys" sijoittui sijalle 294.

293: MACHINE HEAD - Davidian

Kirjauttaakseen nimensä rock-historiankirjoitukseen, ei oikeastaan tarvita kuin muutamaa asiaa. Musiikillisia näkemyksiä, uskoa ja rohkeutta niiden esilletuontiin, sinnikkyyttä, ja toisinaan oikeata ajoitusta. Joskus voi tietysti lottokin osua kohdalle, mutta kitaristilaulaja Robb Flynn joutui taivaltamaan pitemmän kaavan kautta innostuttuaan monen muun lailla thrash metallista 80-luvun alkuvuosina. Olihan ympäristökin tuolloin mitä otollisin, San Franciscon Bay Area. 18-vuotias nuorukainen perusti vuosikymmenen puolivälissä yhtyeen Forbidden Evil, joka ilman Flynniä jatkoi pelkällä Forbidden-nimellä, kitaristin lähdettyä perustamaan yhtyettä Vio-Lence, jonka 80-90-lukujen taitteessa julkaisemat albumit eivät olleet enää tyhjiötä täyttämässä, kykenemättä tekemään aivan valtaisaa vaikutusta. Robb Flynnin uusi yhtye Machine Head teki kuitenkin sen kesällä 1994 julkaistuaan debyyttialbuminsa "Burn My Eyes", jonka avauskappale "Davidian" johdatti varsin ankaran, lähes tunnin mittaisen koettelemuksen pariin. Tuonaikaisiksi vertailukohdiksi olisivat sopineet korkeintaan Pantera ja Sepultura, jotka nimet myös taajaan vilahtivat uuden yhtyeen ensialbumin arvioissa. Silti, ei Machine Headiä oltu synnytetty perässä hiihtämään, vaan vakaasti kulkemaan omalla ladullaan.

Machine Headin "Davidian" sijoittui sijalle 293.

292: VOLBEAT - Sad Man's Tongue

Vuonna 2007 julkaistun Volbeatin toisen albumin "Rock The Rebel/Metal The Devil"
singlekappale "Sad Man's Tongue" käynnistyi petollisen leppoisalla, kantrihenkisellä introlla, josta melko nopeasti siirryttiin kuitenkin suoraviivaiseen runttaamiseen, jatkaen tällä linjalla maaliin saakka. Tekstissä äiti varoittaa viekkaista naisista, siinä missä isä kehottaa ottamaan elämänohjeekseen Johnny Cashin levytykset, joten näillä eväillä Michael Poulsen mahdollisesti on maailmalle lähetettykin. Suomeen Volbeat saapui vuonna 2008 useaampaankin otteeseen, "Sad Man's Tongue"n sisällyttyä luonnollisesti silloisiin settilistoihin. Näillä käynneillä saattoi olla sikälikin merkitystä että "Rock The Rebel/Metal The Devil" nousi Suomen virallisella albumilistalla kahdenkymmenen myydyimmän joukkoon - puolitoista vuotta levyn julkaisun jälkeen.

Volbeatin "Sad Man's Tongue" sijoittui sijalle 292.

291: SLAYER - South Of Heaven

Vuonna 1988 julkaistulla albumilla "South of Heaven" Slayer jatkoi yhteistyötä tuottaja Rick Rubinin kanssa, olihan alla yhtyeen Se Albumi "Reign In Blood", jota ei kuitenkaan yritetty toistamiseen tehdä, vaan hakea uusia, ennenkuulumattomia kulmia Slayer-soundiin. Monen pettymykseksi tämä tarkoitti särön vähentymistä kitaroissa, kuin myös ylipäätään hitaampia tempoja kappaleissa, jos kohta ei sitä välttämättä albumin nimikappaleessa huomaa. Tom Arayan ulosantikaan ei ole hyökkäävän ärhäkkää, vaan melko lailla selkeästi tarinaa pystyy seuraamaan taivaan etelänpuolisesta alueesta, joka helvettinä luonnollisesti tunnetaan. Tässä tapauksessa tosin voidaan perustellusti ajatella, että taivas onkin se, joka näkyy silmät sinne suuntaan nostamalla, ja se helvetti on ikäänkuin jo maapallolle saatu luotua ihmiskunnan omatoimisilla teoilla.

Slayerin "South Of Heaven" sijoittui sijalle 291.

290: DEAD KENNEDYS - Holiday In Cambodia

1970-luvun jälkipuoliskon punk-vallankumous ei keskittynyt pelkkään yksinkertaistettuun musisointiin, vaan yhteiskunnallisia epäkohtia tuotiin myös hanakasti esiin, joko omilta nurkilta tai vähän kauempaakin, ollen pienimuotoista sukua 60-luvun protestilauluille. Nyt ei vain lempeästi jääty odottelemaan sitä, että olisivatpa asiat tulevaisuudessa paremmin, vaan näkökannat tuotiin esille turhia kursailematta, yhtenä äänekkäimmistä Dead Kennedys-yhtyeen Jello Biafra. Jo yhtyeen nimenvalinta osui USA:n poliittisen historian arkaan kohtaan, ja lisää löylyä Biafra löi kappaleessa "Holiday In Cambodia", rinnastaen oman kansakuntansa pilalle hemmotelluimman väestönosan niihin kärsimyksiin, joita punaisten khmerien valtaannousu 70-luvun jälkipuoliskolla aiheutti pääministerinsä Pol Potin johdolla. Diktatuuriin perustuneet "uudistukset" käsittivät lähinnä vanhan, etenkin koulutetun väestön joukkoteurastuksia, siinä missä ruumiillisen työn tekijöiltä edellytettiin ehdotonta kuuliaisuutta, tarvittaessa aseilla uhaten, jos aikoivat pitkiksi venyneiden työpäiviensä jälkeen saada ravinnokseen kupillisen riisiä. Jello Biafra kehottikin näin ollen lomailemaan Kambodzhassa kokeakseen, mitä elämä voi kurjimmillaan olla, sen sijaan, että vain piehtaroitaisiin yltäkylläisyydessä luullen oman itseriittoisuuden olevan koko maailma.

Dead Kennedysin "Holiday In Cambodia" sijoittui sijalle 290.

289: VAN HALEN - Jump

70-80-lukujen taitteessa USA:laiset raskaan rockin yhtyeet olivat vielä melkoisessa marginaalissa, eikä tässä tapauksessa puhuttu edes metallista. Suosittu toteamus soittajilta kuultuina olikin, ettei tässä olla mitään valtavirtaa liehittelemässä, vaan virta saa luvan kääntyä tähän suuntaan.
Ensin alkuun Van Halen'kin luokiteltiin USA:ssa heavy metaliksi ja siitä syystä ei välttämättä niin radioystävälliseksi yhtyeeksi, mutta kummasti vain käsitykset olivat muuttuneet vuoteen 1984 mennessä, jolloin bändin kuudes, samaisen vuosiluvun mukaan nimetty albumi ilmestyi. Aiempi menestys oli mahdollistanut oman kotistudion perustamisen, ja tämä heijastui vähintäinkin siten, että kitaristi Eddie Van Halen oli kaivanut esiin kosketinsoittimensa, joita hyödynnettiin heti ensisinglen "Jump" alkajaisiksi. Veto oli sinänsä kekseliäs, koskapa syntikkamattoja kuului useissa senaikaisissa suosituissa biiseissä, ehkäpä sopivasti "pehmentäen" Van Haleninkin soundia. Kumma kyllä bändin kovaydin-fanit eivät tästä juurikaan suivaantuneet, ehkäpä se riitti, että kuuluihan siellä jälleen kerran Eddie Van Halenin kitara-akrobaattinen soolo. Suositun - ja etenkin levinneen - tarinan mukaan David Lee Roth olisi tv-uutisia silmäillessään nähnyt kuvaa miehestä, joka oli hyppäämässä alas korkean talon katolta varmaan lopputulokseen, alhaalla hätääntyneen joukon huutaessa kuorossa "don't jump", josta Roth olisi näin oivaltanut päinvastaisen merkityksen. Hyvin mahdollista on sekin, että "jump" tarkoittaa tässä hyppyä tuntemattomaan, jättää vanha koettu taakse ja siten hakea elämälleen uutta suuntaa.

Van Halenin "Jump" sijoittui sijalle 289.

288: LINKIN PARK - In The End

Linkin Parkin esittelemä monikäyttöteoria sai lokakuussa 2000 ilmestyttyään välitöntä myönteistä vastakaikua, vaikka albumi "Hybrid Theory" oli yhtyeen vasta ensimmäinen pidempi työnäyte. Levyltä lohkottiin neljä singleä, joista viimeisimpänä kappale "In The End". Tämä olikin ehkä järkevä järjestely, koskapa biisin rap-osuudet olisivat saattaneet leimata Linkin Parkin kyseiseen kategoriaan, jos "In The End"iä olisi käytetty albumin käyntikorttina. Kappaleen rakenne oli kuitenkin sikäli toimiva, että kertosäehän tästä jäi päähän soimaan. Rakkaudesta kaikki alkaa, ja samalla toivotetaan vaikeudet tervetulleiksi. Uskomaton määrä energiaa ja aikaa kuluu tunteen voimistamisen ja rakentamisen puolesta, lopuksi kuitenkin jälleen kerran turhautumiseen päätyen. Ja vaikkei toinen osapuoli olisi mitään tuntenutkaan, palataan aiheessa aina lähtöruutuun. Johonkin asti oli päästy, mutta lopussa sillä ei ollut mitään merkitystä sen suhteen, paljonko ja kauanko oli turhaan yritetty.

Linkin Parkin "In The End" sijoittui sijalle 288.

287: PEER GUNT - I Don't Wanna Be A Rock 'n' Roll Star

Rock-maailman yksi pysyvimmistä lainalaisuuksista on kysymys: Kuinka saada oma ääni kuuluville, ja yleisön arvioitavaksi? Lajissa, jossa tarjonta ylittää aina kysynnän. 1960-luvun loppupuolen Suomessa järjestettiin mitä ihmeellisimpiä "uusien kykyjen" katsastustilaisuuksia mitä mielikuvituksellisempien "mestari"-nimikkeiden alla. Kilpailijoita riitti, ja näennäisesti "voittajaksi" valittu akti sai järjestelmällisesti hieman myöhemmin huomata, että päivätöiden tai opintojen taaksejättäminen ei ollut loppuelämän kannalta se kaikkein järkevin vaihtoehto. Syksyllä -69 perustettu Popmuusikot ry. otti "Rockin Suomen Mestari" tavaramerkin ikään kuin haltuunsa, järjestäen vuosittain rock-amatööriyhtyeille "viralliset" SM-kilpailut. Urheiluilmeestään huolimatta tarkoituksena oli silti vain nostaa esille lupaavia bändejä, eikä sinänsä yrittää laittaa niitä paremmuusjärjestykseen. 70-lukuiset "mestarit" jäivät lähinnä kuriositeeteiksi, kunnes 70-80 lukujen taitteessa uuden aallon sarjat kuitanneet Ratsia ja Hassisen kone hyötyivät tittelistä ainakin alkuun. Vuonna 1984, kesken kiihkeimmän suomenkielisen rock-nosteen aikoihin, voiton nappasi kuitenkin raskaampaa rockia englannin kielellä esittänyt Peer Günt. Pientä tai vähän suurempaakin parran pärinää aiheutti se, että voittopuolisesti mestarit olivat tätä ennen esittäneet asiansa suomeksi, ruotsiksi tai instrumentaalisti. Peer Güntista tuli kuitenkin yksi suomalaisen rock'n'rollin kiintotähdistä, joka on tarjonnut lukemattomia ja unohtumattomia hetkiä perusmoukarointinsa parissa. Tärkeintä ei ole tähteys, vaan työn viimeistely siten, että niin tekijät kuin vastaanottajat ovat tahoillaan mitä tyytyväisimpiä aikaansaannoksiin.

Peer Guntin "I Don't Wanna Be A Rock 'n' Roll Star" sijoittui sijalle 287.

286: RAMONES - Pet Sematary

70-luvun puolivälin jälkeen riehakkaasti vastaanotetun Ramonesin tähti rupesi hiipumaan punk-innostuksen laannuttua, samaten yhtyeen itsensä ruuvattua linjaansa perinteisempien popkappaleiden suuntaan. 80-luvulla Ramonesin albumimyynti oli enää murto-osa huippuvuosista, mutta yksittäisiä biisionnistumisia niille mahtui. Vuoden -89 "Pet Sematary"-kappale sai huomattavaa lisänäkyvyyttä soidessaan samannimisessä kauhuelokuvassa, pohjautuen Stephen Kingin kirjaan. King toimi myös elokuvan käsikirjoittajana, jolloin oli luonnollista, että mukaan ujuttui kirjailijan diggaamaa Ramonesin musiikkia. Elokuvan nimikkokappale syntyi tilaustyönä ja kuinka ollakaan, biisistä tehdyllä videolla möyritään nimenomaan hautausmaalla. Biisin tekstikin myötäili elokuvan juonta, joten kaikinpuoliset hyötynäkökohdat tulivat varmasti huomioiduiksi. Ynnä että onhan kappale ihan omillaankin takuuvarmasti tunnistettavaa Ramonesia.

Ramonesin Pet Sematary sijoittui sijalle 286.

285: DOORS - Light My Fire

Vuonna 1967 julkaistu The Doorsin debyyttialbumi poiki samantien läpilyöntihitin ja bändin tavaramerkiksi muodostuneen kappaleen "Light My Fire", jonka pääasiallinen tekijä, kitaristi Robby Krieger halusi biisin tekstiin kaikki neljä peruselementtiä, siis maan, ilman, tulen ja veden. Keskeisimpänä näistä kuitenkin - kuten nimestäkin kykeni jo päättelemään - oli tuli. Biisi oli merkitty kaikkien neljän jäsenen yhteiseksi aikaansaannokseksi, mutta joistain käsityksistä poiketen Jim Morrisonin panos tällä laululla oli lähinnä tulkitsijan rooli. Mies ilmaisikin jatkossa jonkinlaisen periaatteellisen vastenmielisyytensä "Light My Fire"a kohtaan, koska omasta mielestään se ei edustanut The Doorsia linjakkaimmillaan ja silti laululla oli ainakin yhtyeen alkuvaiheissa suurin julkisuusarvo. Ehkäpä tilanne olisikin muodostunut toisenlaiseksi, kun "Light My Fire"a pidettiin aluksi albumiraitana muiden joukossa. Radioasemilla oli kuitenkin herännyt kiinnostusta kappaleen soittoa kohtaan, mutta ongelman noihin aikoihin aiheutti sen seitsenminuuttinen kesto. Tuottaja Paul A. Rothchild sai tehtäväkseen suorittaa biisille kirurgiset toimenpiteet ja kun sakset oli palautettu telineeseensä,teos oli saatu mahdutettua alle maagisen kolmen minuutin rajan. Tämähän saattoi silti edesauttaa albuminkin myyntiä, koska vain tällä tavoin sai varmasti kuullakseen kokopitkän version.

The Doorsin "Light My Fire" sijoittui sijalle 285.

284: THE CRANBERRIES - Zombie

Suhteessa väkilukuun on varsin ällistyttävää, kuinka muuan saarivaltio on kyennyt tuottamaan niin valtaisan määrän muuallakin maailmassa suosituksi osoittautunutta musiikkia, oli kyse sitten perinnesävelmistä, euroviisuista tai rockista. 80-90-lukujen taitteessa The Cranberriesin perustuessa Irlannissa oli noin 3,5 miljoonaa asukasta. Yhtyeen vuonna -94 julkaistu "Zombie" oli eräänlainen nykyaikainen protestilaulu, johon viitekehys oli haettu Irlannin tunnetusti ei aina niin sopuisasta historiasta. Suurehkona kivenä kengässä on ollut Iso-Britanniaan kuuluva Pohjois-Irlannin maakunta, kun tietyt tahot olisivat mielellään nähneet saaren yhtenäisenä Irlantina. Näistä tunnetuimpana Irlannin tasavaltalaisarmeija IRA, tehostaen viime vuosisadalla näkemyksiään lukuisin pommi-iskuin, jotka vaativat useita satoja kuolonuhreja sotilaiden, viranomaisten ja täysin sivullisten siviilikansalaisten muodossa. The Cranberries - tai laulajansa Dolores O'Riordan tekstinkirjoittajana - ideoikin "Zombie"n nimenomaan vuonna -93 Englannin Warringtonin kaupungissa tapahtuneesta attentaatista, jossa kaksi lasta sai surmansa, ihmetellen laulussa, kuinka väkivaltaa seuraa vain hiljaisuus oikeutetun suuttumuksen asemesta.

The Cranberriesin "Zombie" sijoittui sijalle 284.

283: SCORPIONS - Rock You Like A Hurricane

80-luvun alussa Scorpions löi läpi Yhdysvalloissa albumilla "Blackout". Kolmessa kuukaudessa levy oli myynyt kultaa, ja sen perään painettiin vielä tiivis 50:n keikan Pohjois-Amerikan kiertue. Tämä ei tuolloin ollut aivan jokapäiväistä mannereurooppalaiselle yhtyeelle. Hieman hymyssä suin vokalisti Klaus Meinen varsin voimakkaalle saksalaisaksentille aluksi suhtauduttiinkin, mutta periamerikkalaiseen tapaan osattiin antaa arvostusta sille, että töitäkin kielen oppimiseksi oli korvinkuultavasti tehty. Vuoden -84 "Love At First Sting"-albumille sisältyi hyvinkin mahdollisesti Amerikan kokemuksista kertonut kuvaus tien päällä olemisesta, elämisestä ja esiintymisistä, kaihtamatta suorasukaisia kuvauksia siitä, kuinka aamulla ei vuoteessa tarvitse herätä yksin viimeisen päälle vedetyn show'n jälkeen. Mutta sitähän ei ole aikaa jäädä pähkäilemään, kun on jo aika täydentää adrenaliinivarastoja seuraavaa esitystä varten. "Rock You Like A Hurricane"n melodinen anti oli sekin sitä luokkaa, että tässä vaiheessa yhtye oli kutakuinkin suurimmassa iskussa siihenastisella urallaan.

Scorpionsin "Rock You Like A Hurricane" sijoittui sijalle 283.

282: RAINBOW: I Surrender

70-luvun vedellessä viimeisiään Ritchie Blackmore päätti, että velhojen, tähtiintuijottajien sun muiden taruhahmojen tie oli Rainbow-yhtyeessä loppuun kuljettu. Sitähän vuonna -79 julkaistun albumin otsikko "Down To Earth" tarkoitti - takaisin maan pinnalle. Levy sisälsi pikku hitin "Since You've Been Gone", Blackmoren tapauksessa harvinaislaatuisesti lainakappaleena, tässä tapauksesa Russ Ballardin tuotannosta. Samankaltaisella linjalla jatkettiin, jahka silloinen vokalisti Graham Bonnet oli saatu savustetuksi yhtyeestä. Bonnetin mukaan "I Surrender"-kappaleesta tehtiin jo hänen aikanaan demoversio, mutta Blackmore laskeskeli, että viisainta oli hommata bändiin toisentyyppinen laulaja, ulkonäköä myöten. Valinta kohdistui tuolloin varsin tuntemattoman Fandango-yhtyeen vokalistiin Joe Lynn Turneriin. "I Surrender"ista ei tullut Blackmoren kaipaamaa USA:n läpimurtohittiä, mutta Euroopan puolella sen sisältänyt albumi "Difficult To Cure" möi Englannissa peräti platinaa ja Suomessakin kultaa. Osa tästä selittyy ehkä tuolloin suopeammasta musiikki-ilmastosta raskaammalle rockille noin ylipäätään, toisaalta kohtalaisen popahtavana kappaleena "antautuminen" saattoi herkistää sellaisiakin korvia, jotka eivät niinkään olleet hard rockille altistuneita.

Rainbow'n "I Surrender" sijoittui sijalle 282.

281: GUNS N' ROSES - Don't Cry

17. syyskuuta 1991 päättyi monen pitkä odotus, kun Guns N' Roses julkaisi samanaikaisesti kaksi albumia, "Use Your Illusion I":n ja samannimisen II:n. Debyyttialbumista "Appetite For Destruction" oli kulunut jo yli neljä vuotta, ja kun senkin varsinaiseen esiinmarssiin oli kulunut yli vuosi, oli yhtye välillä julkaissut vain satunnaisesti uusia yksittäisiä kappaleita. Maine ja menestys olivat kuitenkin nousseet aivan omiin sfääreihinsä, joten bändi tavallaan palkitsi odotukset julkaisemalla kaksi ja puoli tuntia lähes kokonaan uutta musiikkiaan samana päivänä. Voittopuolisesti biisit olivat syntyneet vuoden 1990 aikana, mutta olipa varhaisvuosiltakin jäänyt muutama levyttämätön kappale varastoon. "Don't Cry"-balladin väitettiin olleen jopa aivan ensimmäinen Guns N' Rosesin keskenään värkkäämä kappale, jolloin elettiin vielä lähempänä 80-luvun puoliväliä. Biisi oli periaatteessa suunnitteilla jo debyyttialbumille, mutta siellä balladin virkaa toimitti jo "Sweet Child O' Mine", joten "Don't Cry" jäi varoiksi vastaista käyttöä varten. Biisistä löytyikin kaksi eri versiota "Use Your Illusion"-albumeilla. "Don't Cry" oli perinteinen erolaulu, jossa kehotetaan kuitenkin pitämään pää pystyssä ja kyyneleet kurissa. Vaikka lopputulos kuulostaakin kuin Axl Rose siinä tytölle lohtuaan laulaisi, kappaleen synty oli täsmälleen päinvastainen. Kitaristi Izzy Stradlin oli aikoinaan tapaillut tyttöä, joka ei kuitenkaan nähnyt suhteessa minkäänlaista tulevaisuutta, yrittäen ilmaista tämän tuntemuksen mahdollisimman sovittelevasti.

Guns N' Rosesin "Don't Cry" sijoittui sijalle 281.

280: NIRVANA - Come As You Are

Vuonna 1991 julkaistun, vielä varsin tuntemattoman Nirvanan "Nevermind"-albumin markkinointistrategiaksi valittiin kaksi singlejulkaisua, joista ensimmäisen, "Smells Like Teen Spirit"in tarkoitus oli herättää aluksi huomiota vaihtoehtopiireissä ja toisella, "Come As You Are"lla tavoitella puolestaan laajempaa yleisöä. Kuten tunnettua, ensisinglestä tuli se valtaisa menestys ja "Come As You Are" sai palvella vain jatkumona tälle. Tästä seurasi se ongelma, jota laulun tekijä Kurt Cobain oli jo etukäteen hieman pelännyt. Mies tiesi itsekin, että oli lainannut avausriffin melko suoraan brittiläisen Killing Joken kappaleesta "Eighties", tosin hitaammin soitettuna. Biisin julkaisustakaan ei ollut kulunut kuin 7 vuotta, ja kun Nirvana 90-luvun alussa tuli maailman yhdeksi tunnetuimmista yhtyeistä, ei tämä samankaltaisuus jäänyt Killing Joke-miehiltäkään huomaamatta. Oikeustoimiin ei kuitenkaan ryhdytty, ehkäpä ne katsottiin liian vaivalloisiksi ja loppujen lopuksi asia raukesi Cobainin kuolemaan. Eipähän oikeuksiensa penääminen siinä vaiheessa olisi tietenkään kovin korrektilta enää tuntunut. Nirvanan "tule sellaisena kuin olet"-vetoomus toimi kuitenkin esityksenä tyylikkäästi, ja sopi vallan mainiosti mielikuvaan Kurt Cobainista hieman ujonoloisena taiteilijana. Ei sinun tarvitse olla yhtään sen enempää kuin mitä olet, kun enhän minäkään ole.

Nirvanan "Come As You Are" sijoittui sijalle 280.

272: VOLBEAT - Fallen

Vuodelta 2010 elämään jäi taatusti Volbeat-kappale "Fallen", joka vakavasta aiheestaan huolimatta oli bändille ominainen riemukkaanoloinen ralli, pienin melankolisin osuuksin höystettynä. Michael Poulsenin isän edesmeno oli kirvoittanut laulajaa muisteloihin, joissa oli kokenut isänsä aina olleen kannustamassa poikansa musiikkiharrastusta, josta tulikin sittemmin elämäntyö. Välttämättä vanhempain osoittama kohtelu ei kaikissa tapauksissa ole tällaista, vaan kehotus olisi yhtä hyvin saattanut kuulua hakeutumisesta ns. "kunnon töihin". Varttuessaan ihmiselle on luontaista etääntyä vanhemmistaan, mutta jonain päivänä nämä aina elämässä olleet hahmot eivät enää olekaan läsnä, ja mielen saattavat vallata ajatukset mallia enemmänkin olisi voitu tekemisissä olla, näin myös "Fallen"-laulussa, jolla Poulsen esittää viimeisen kiitoksensa isälleen yhteisistä vuosista, ylipäätään kaikesta.

Volbeatin "Fallen" sijoittui sijalle 272.

279: ANTHRAX - Antisocial

Melko harvoin on tapahtunut niin, että ranskalaisperäisestä kappaleesta on tullut USA:laiselle yhtyeelle yksi sen tunnetuimmista esityksistä, mutta kerranpa nyt näinkin. Anthraxin tartuttua Trust-yhtyeen kappaleeseen "Antisocial" tai "antisocial", kuten se alkuperäisessä esityksessä äännettiin, sijoittui vuonna 1988 julkaistulle Anthrax-albumille "State Of Euphoria", ja kun versiosta tuli melkoinen livesuosikki, lohkottiin biisi myös singlenä julkaistavaksi. Luonnollisesti Anthrax käytti lähteenään Trustin englanninkielistä versiota "Antisocialista", joka ei, kuten ehkä olisi voinut olettaa, sisälstänyt tarinaa yhteiskunnan ulkopuolelle hakeutuneesta kapinallisesta, vaan hahmosta, jolle raha ja varallisuus oli kaikki kaikessa, ei ihmissuhteiden ylläpito. Trustin alkuperäinen ranskankielinen esitys oli tunnelmaltaan raaemman punkmainen, siinä missä Anthraxin tunnetummaksi kohonnut näkemys melko lailla siistimpi siihen verraten. Tekipä Children of Bodomkin kappaleesta oman versionsa vuoden 2009 cover-albumilleen "Skeletons In The Closet"

Anthraxin versio "Antisocial"ista sijoittui sijalle 279.

278: SPARZANZA - Temple Of The Red-eyed Pigs

Jo 90-luvulla perustunut Sparzanza sai odottaa tilaisuuttaan melko kauan, kun vasta viides albuminsa, "Folie A Cinq" noteerautui albumilistoilla, eikä tällöinkään kotimaassaan Ruotsissa, vaan ahkerasti vierailemassaan Suomessa, jossa vuoden 2011 alkupuolella julkaistu albumi nousi tilastossaan kymmenen myydyimmän joukkoon, tarkalleen kahdeksanneksi. Näinpä vokalisti Fredrik Weileby tunnusti aiemmin tänä vuonna Radio Rock-risteilyllä, että kukin jäsen käy edelleen päivätöissä, tosin silleen joustavasti aikataulutetuissa, että bändin toiminta on aktivoitavissa aina silloin, kun kysyntää ilmenee. Ehkä hieman liioitellulta kuulostaisi luonnehdinta yhtyeestä "Ruotsin Kotiteollisuutena", mutta jotain samankaltaista on bändin yhdessä sen tunnetuimmista kappaleista, "Temple Of The Red-eyed Pigs". Se käynnistyy melko lailla jyräävästi kulminoituen puolittain duurissa toteutettuun kertosäkeeseen, jonka tarkoituksena on mikäpä muukaan kuin päähän soimaan jääminen. Yhtenäisyyttä löytyy myös tekstin osalta, kun jumalviittauksia on melko lailla tässäkin tarinassa.

Sparzanzan "Temple Of The Red-eyed Pigs" sijoittui sijalle 278.

277: SLAYER - Seasons In The Abyss

Vuonna 1990 julkaistu Slayerin albumi "Seasons In The Abyss" jatkoi edellisten menestyslevyjensä "Reign In Blood"in ja "South Of Heaven"in linjoilla, tosin myös eräällä tavalla menneisyyttäänkin muistellen, ainakin mitä levyn kuusi-ja-puoliminuuttiseen nimikappaleeseen tuli. Keskitemposta kappaletta nostatetaan aluksi yli kahden minuutin mittaisella kelmeänkuuloisella introlla, ja kenpäties aivan uutta Slayer-levyllä oli lauluosuuksien "tuplaaminen", jota "Seasons In The Abyss"issä kuullaan erityisen selkeästi ja sikäli, jollei jo tähän mennessä olisi selvinnyt se, että Dave Lombardo oli yksi tämän lajin nerokkaimmista rumpaleista, niin viimeistään tässä. "Seasons In The Abyss" kuuluu niihin kappaleisiin, jossa biisin nimeä ei mainita tekstissä, mutta muutoinhan tarinassa tyhjiötä ryhdytään täyttämään sulkemalla silmät, unohtamalla kaiken siihenastisen antaen ajatustensa vaipua tasolle, jota mielettömyydeksikin on kuvattu.

Slayerin "Seasons In The Abyss" sijoittui sijalle 277.

276: SEX PISTOLS - Anarchy In The U.K.

Muuan marraskuussa 1976 julkaistu yhtyeen ensisingle ei välttämättä ollut mikään musiikillinen merkkiteos, mutta jälkeenpäin ajatellen toimi lähtölaukauksena kokonaiselle alakulttuurille toimien myös äänitorvena silloisen nuorison vaietuille tunnoille. Näillä perusteilla Sex Pistolsin "Anarchy In The U.K." on ilman muuta yksi tärkeimmistä rockbiiseistä ikinä, vaikka ilmestyessään moni pitikin sitä jonninjoutavana mölyämisenä. Samaahan toisaalta sanottiin myös Elviksestä pariakymmentä vuotta aiemmin. Sex Pistols-anarkialle löytyi välittömästi omat kannattajansa siitä nuorison osasta, joiden tulevaisuudenkuva ei näyttänyt kovin ruusuiselta, vielä vähemmän sieltä löytyi haluja nöyrtyä "systeemin" orjuutettavaksi, joten mitäpä näin ollen muuta kuin elää päivä kerrallaan. Ja jollei biisin ideologia niin sykähdyttänyt, saattoi siinä silti vaistota paluun perusasioiden pariin, musiikillisesti yksinkertaisena toteutuksena, johon Johnny Rottenin räkäinen ulosanti loi sen viimeisen kuorrutuksensa.

Sex Pistolsin "Anarchy In The U.K." sijoittui sijalle 276.

275: PANTERA - 5 Minutes Alone

Teksasista tuli taas tunti tukkapöllyä vuonna -94, kun Pantera julkaisi kolmannen 90-lukuisen albuminsa. Vuosikymmenen alussa omaksuttu raskaampi tyyli oli jalostunut sellaiseksi, jossa ei säälitty ketään eikä mitään. Albumi "Far Beyond Driven" teki myös listahistoriaa, kun se nousi USA:n tilaston ykköseksi. Sitä ennen ja tuskin sen jälkeenkään ei vastaavaa vyörytystä ole kärkipaikalle ostettu. Albumin tunnetuimmiksi kappaleiksi muodostuivat videoiksikin kuvatut "I'm Broken" ja "5 Minutes Alone". Voi myös olettaa, että laulussa "25 Years" tuolloin 25-vuotiaan vokalistin Phil Anselmon lähettämät terveiset isälleen eivät nekään olleet mitenkään lämpimiin väleihin viitanneita."5 Minutes Alone" venähti kappaleena hieman tuon viiden minuutin ylikin, kertoen kahden kesken suoritettavasta välienselvittelystä, joka perustui tavallaan tositapahtumiin. Eräällä Panteran keikalla kun muuan häirikkö oli parhaiden kykyjensä mukaan nälvinyt Phil Anselmon laulusuorituksia ynnä yleistä habitusta siinä määrin tarmokkaasti, että Anselmo viimein pyysi muuta yleisöä "vaientamaan" kaverin sopivimmiksi katsotuilla keinoilla, toisin sanoen fyysisellä väliintulolla. Kun tilanteesta ei selvitty aivan ilman ruhjeita ja mustelmia, sai Panteran manageritoimisto myöhemmin vastaanottaa kirjeen, jossa piestyn pojan isä kertoi harkitsevansa oikeustoimia yllytyksestä väkivaltaan julkisella paikalla, mutta asia kuulemma kuittautuisi sillä, jos saisi itse kouluttaa Anselmoa kahden kesken viiden minuutin ajan. Vokalistin vastine käsitti kutakuinkin samanlaisen ehdotuksen, ja kuultin sitten tavallaan tämän kappaleen muodossa.

Panteran "5 Minutes Alone" sijoittui sijalle 275.

274: THE JIMI HENDRIX EXPERIENCE - Voodoo Child (Slight Return)

Toukokuun 1968 alussa The Jimi Hendrix Experience oli kokoontunut studioon paitsi äänittääkseen uutta materiaalia, esiintymään myös filmiryhmälle, joka oli tullut kuvaamaan dokumenttia Hendrixistä. Työn alla oli tällöin kappale "Voodoo Child (Slight Return)", jonka parissa kolmikko tarmokkaasti askaroi sen studiopäivän ajan. Paitsi basisti Noel Redding, joka piti biisiä uskomattoman tylsänä, valitellen sen kulkevan koko ajan E-soinnusta, mitä nyt välillä parissa muussa nopeasti kyläiltiin. Kuvioideointi muodostui näin ollen basistin kannalta ei edes haasteelliseksi, vaan pelkästään suorituspohjaiseksi. Eipähän tähän toisaalta mitään virtuoosibasismia osannut kaivata, koskapa Hendrix hoitelee sähkökitarallaan sen puolen enemmän kuin riittävästi. Saipa Jimi tekstiinsäkin sellaisen uhon, jossa pilkkoo kokonaisen vuoren paljain käsin, omistaen biisin 60-luvun loppupuolella vaikuttaneelle, afroamerikkalaisten ihmisoikeuksia kohentamaan pyrkineelle Mustat Pantterit-järjestölle, joka sen melkeinpä kansallislaulukseen nosti.

The Jimi Hendrix Experiencen "Voodoo Child (Slight Return)" sijoittui sijalle 274.

273: BEFORE THE DAWN - Deadsong

Vuosituhannen vaihteessa perustunut Before The Dawn on suomalaisessa metallihistoriankirjoituksessa tupannut jäämään jonkinlaiseksi alaviitteeksi ainakin silloin, jos tila esilletuontiin on ollut rajoitettu. Tasoa yhtyeeltä on toki löytynyt, ja listasijoitusten kannalta ensimmäinen onnistuminen kirjattiin neljännellä, vuonna 2007 julkaistulla albumilla "Deadlight", joka sai Before The Dawnin nimen ensi kertaa näyttäytymään täkäläisessä Top 40-albumitilastossa. Tätä oletettavasti edesauttoi kotimaisen levy-yhtiön panostus markkinointiin aiemmat kolme albumia julkaisseen espanjalaisyhtiön toimeliaisuuteen verraten. Before The Dawnin musisointi jäi sekin jollain lailla marginaaliseksi, vaikka esimerkiksi singlenäkin julkaistulla "Deadsong"-kappaleella oli hyvinkin tartuntapintaa tyylikkäästi toteutettuna. Yhtyeen johtaja, Tuomas Saukkonen ilmoitti tämän vuoden alussa kuopanneensa yhtyeen seitsemän albumin, yli kahdeksankymmenen kappaleen ja tuhansien työtuntien jälkeen, joten "Deadsong" toimii tässäkin yhteydessä eräänlaisena joutsenlauluna bändin uralle.

Before The Dawnin "Deadsong" sijoittui sijalle 273.

271: FIVE FINGER DEATH PUNCH - Hard To See

Vuonna 2007 julkaistu Five Finger Death Punchin debyttialbumi "The Way Of The Fist" sai Euroopan julkaisunsa vasta vuoden 2009 alussa, joten saman vuoden syksynä julkaistu toinen albumi "War Is The Answer" saattoi tulla melko nopeasti eteen heille, jotka eivät mahdollisesti olleet tutustuneet debyyttiin jo import-albumina tai muutoin nykyisin käytettävissä olevin sähköisin keinoin. Kuten bändin nimi ja ensialbumin otsikko antoivat jo sinällään ymmärtää, oli ulosantikin aggressiivisempaa osastoa, tämä ei puolestaan tullut samantien mieleen "War Is The Answer"in eteen julkaistulla "Hard To See"-singlellä, jonka alku kuulosti hieman siltä kuin Five Finger Death Punchia olisi käytetty valtavirtahuuhtelussa. Karjahtelua rupeaa kuitenkin kuulumaan kappaleen edetessä, joten laajemman hyväksynnän alttarille uhrautumisena tätä ei voinut pitää. "Hard To See"n tekstistä yhtye on antanut ymmärtää, että nykyisin monelle tuntuu olevan vaikeata hahmottaa kokonaisuutta, oli aihe mikä hyvänsä. Jostakin asiasta nostetaan pieni yksityiskohta muokkaamaan mielipidettä tai käsitystä, jota kielteisen kautta halutaan pönkittää.

Five Finger Death Punchin "Hard To See" sijoittui sijalle 271.

270: IRON MAIDEN - The Evil That Men Do

Ihmisten pahojen tekojen kostaminen jälkipolville jatkuu aina vain, teki Iron Maiden vuonna 1988 selväksi albumillaan "Seventh Son Of A Seventh Son". "The Evil That Men Do" viittasi osin Shakespearen näytelmään Rooman keisarista Julius Caesarista, jonka kohtaloksi koitui salaliitto diktatorisia hallintatapojaan kohtaan ja sen seurauksena toimeenpantu lopullinen poisto tehtävistään. Kappaleen tekijätiimi Bruce Dickinson, Adrian Smith, Steve Harris oli siinä mielessä harvinaislaatuinen, että aiemmilla albumeilla tämä oli koettu ja kuultu vain kerran, vuoden -83 "Piece Of Mind"illa biisillä "Die With Your Boots On" ja puheenaolevan albumin ensisinglellä "Can I Play With Madness". Dickinson ja Smith olivat kylläkin jo keskenään esiintyneet monien Maiden-kappaleiden aikaansaajina, liekö siis Harris ollut vain määrittämässä tahdin ja järjestyksen, millä homma toteutetaan. Joka tapauksessa Iron Maidenin keikalta on harvoin teemakiertueet poislukien tarvinnut poistua kuulematta tätä kappaletta, eikä Bruce Dickinsonin laulullinen ulosanti jätä epäselväksi sitä, miksi on saanut lempinimen "ilmahälytyssireeni".

Iron Maidenin "The Evil That Men Do" sijoittui sijalle 270.

269: AMORPHIS - You I Need

2000-lukuinen Amorphis on osoittautunut melkoiseksi menestykseksi vuosikymmenen puoliväliin osuneen laulajanvaihdoksen jälkeen, jopa niin, että bändiä on jo hieman kritisoitu riskejä vältteleväksi ja niin muodoin helpomman kautta kysyntää ylläpitävänä yhtyeenä. Hyvinkin todennäköistä kuitenkin on, että tällä alueella ei mikään synny helposti saati laskelmoiden. Toki Amorphis vuonna 2011 albumilla "The Beginning Of Times" jatkoi Kalevala-aineiston hyödyntämistä, kuulostaen myös melko lailla totutulta toteuttamiselta. Mikä tuskin Amorphis-musisoinnin omakseen ottaneita kuuntelijoita vaivasi, ja heitähän riittää, koska kesän 2011 alkajaisiksi julkaistu "The Beginning Of Times" ostettiin suoraan Suomen albumitilaston ykköseksi. Aina ei ole ollut näin, Amorphiksenkaan kohdalla. Eteen julkaistulla singlellä "You I Need" kuultiin totuttuja Amorphis-elementtejä, melankolista melodiaa, sävykästä Joutsenlaulua ja kyllähän ne Santeri Kallion piano-osuudetkin tulevat, kun aikansa odottaa, mieshän oli myös kappaleen säveltänyt. Tarusankari Väinämöisen tarinaan perustuneesta kokonaisuudesta, tässä ollaan ehkä kosintavaiheessa.

Amorphiksen "You I Need" sijoittui sijalle 269.

268: PEER GÜNT - Bad Boys Are Here

Suomalaisessa musiikkimaussa konstailemattomilla voimatrioilla on ollut oma vankka kysyntänsä. Tai ainakin sen yleisönosan keskuudessa, jota maanläheisempi lähestymistapa on puhutellut. Hurriganes, Motörhead, ZZ Top... Oman yhdistelmänsä näistä loi Peer Günt, suoraviivainen rock'n'roll kun ei turhia maalailuja tarvitse. Peer Güntin jo 70-luvun loppupuolella käynnistynyt toiminta sai ensimmäisen tunnustuksensa vuonna -84, jolloin yhtye kruunattiin rockin Suomen mestariksi. Arvonimi sinänsä ei ollut tässä ehkä se olennaisin asia, mutta kieltämättä nopeutti yhtyeen esilletuloa tuolloisessa, varsin säännöstellyssä joukkoviestinnässä rockmusiikin suhteen. Vuonna 1986 julkaistu toinen albumi "Backseat" sisälsi kappaleen "Bad Boys Are Here", joka oli kuin luotu Peer Günt-keikan avauskappaleeksi - eiväthän pojat välttämättä ihan oikeasti niin pahoja olleet, mutta raskaammissa rock-ympyröissä on turha myöskään muniin puhallella, saati kumarrella kuvia tai sankareita. Biisissä tärkeintä on oikeastaan se, mikä elämässä noin suunnilleen muutenkin, elää juuri se tämä hetki, ja elää se täysillä. Vaikka sen hetken jälkeen joutuisikin taas arkeen palaamaan.

Peer Güntin "Bad Boys Are Here" sijoittui sijalle 268.

267: KOTITEOLLISUUS - Raskaat veet

Vasta yhdennellätoista albumillaan Kotiteollisuus päätti liittyä niiden yhtyeiden joukkoon, jotka ovat julkaisseet vain yhtyeen nimeä kantavan albumin. Saavutus sekin, kuten sekin, että ylipäätään nykyisinä albumijulkaisujen kyseenalaistamisaikoina päästään niiden osalta toiselle kymmenelle. Levylle sisältyneellä "Raskaat veet"-kappaleella lähdettiin kuvaannollisesti vesille, Hynysen laulusuorituksenkin oltua varsin järvenraikas ilman tavanomaista kärinäänsä. Ei "Raskaat veet" kuitenkaan suomipopin puolelle lipsunut, siitä piti totutun paksuinen Kotiteollisuus-äänimatto huolen. Tekstin riepottelun aiheena ovat tällä kertaa poliitikot, jotka poikkeuksetta kuvataan pyrkyreinä ja oman edun tavoittelijoina, joiden korulauseet ja kokkapuheet eivät vastaa sitä todellisuutta, missä työvaatteet roikkuvat tyhjän pantteina ja työntekijät itse oluen ääressä unohtamassa, mitä työnteko oikeastaan merkitsikään.

Kotiteollisuuden "Raskaat veet" sijoittui sijalle 267.

266: BULLET FOR MY VALENTINE - Hearts Burst Into Fire

Brittiläisen raskasmetallin historia on siitä omanlaisensa, että sitten 70- ja 80-lukujen saarivaltakunnasta käsin ei ole enää alan yhtenäisellä rintamalla maailmoja valloitettu, vaan onnistumiset ovat jääneet yksittäisiksi. Harrastajia on tietenkin vaikka kuinka paljon, mutta paikan päältä on tunnetusti löytynyt muidenkin lajien harjoittajia moneen suuntaan. Ja kun kartalta katsotaan yhden perinteisesti erillisenä katsotun alueen, Walesin tarjontaa raskaamman musiikin alueelta, lista ei muodostu kovin pitkäksi. 70-luvulla yhtye Budgie sai kohtalaista marginaalisuosiota osakseen, 2000-lukuisista walesmetallibändeistä pisimmälle on päässyt Bullet For My Valentine. Bändin toiselta, alkuvuodesta 2008 julkaistulta "Scream Aim Fire"-albumilta lohkottu single "Hearts Burst Into Fire" ei välttämättä ollut metallia muutoin kuin temponsa johdosta, sävelmän oltua voittopuolisesti duuripohjainen. Yhtyeen itsensä lanseeraama termi "punk metal" olikin tämän kappaleen osalta varsin hyvin kohdallaan, ja kun biisin tekstikin oli riutumista yksinäisyydessä loppuiän kestävää eroa peläten, oltiin tässä lähinnä ikiaikaisten pop-perinteiden kanssa tekemisissä, soitannollisen toteutuksensa poiketessa tästä kuitenkin ainakin painoarvonsa puolesta.

Bullet For My Valentinen "Hearts Burst Into Fire" sijoittui sijalle 266.

265: DOORS - Riders On The Storm

Tuottaja Paul A. Rothchildin vieraillessa The Doors-yhtyeen alustavissa albumisessioissa loppuvuodesta 1970, joutui kyläilijä toteamaan kuulevansa jotain sellaista, mihin ei ollut varautunut. Alkuhämmennyksen muututtua raivoksi mies muistutti yhtyeen olleen vuotta-paria aiemmin yksi USA:n vaarallisimmista bändeistä, siinä missä teolla ollut aihio kuulosti joltain hissimusiikilta. Tarkemmin kyseessä oli kappale "Riders On The Storm". Rothchild ilmoitti, ettei hän rupea tällaista kuonaa työstämään, näinpä vastuu siirtyi äänittäjä Bruce Botnickille. Albumi äänitettiin lähes livenä, ja kauppoihin se ilmestyi huhtikuussa 1971. Jim Morrison oli muuttanut tuolloin kuukautta aiemmin Ranskaan saadakseen elää edes hieman omaakin elämää, ynnä vähän muutenkin ottaakseen etäisyyttä kotimaastaan, jossa oli kommellustensa vuoksi joutunut lehdistön alituisen tarkkailun kohteeksi. Laulaja innostui kovasti "L.A.Woman"-albumin noususta USA:n tilaston kymmenen myydyimmän joukkoon todeten kitaristi Robby Kriegerille puhelimitse, että tähänhän kannattaa ilman muuta kehitellä jatkoa, jahka täältä Pariisista olisi kotiin palannut. Krieger ei aivan ääneen ilmaissut, että se edellyttäisi melkoisia tarkistuksia Morrisonin työmoraalissa, mutta jätti jatkon kuitenkin avoimeksi. Tiedossa kun oli, että Jim Morrisonin korvaaminen toisella laulajalla ei olisi tehtävistä helpoimpia. Morrisonin löydyttyä asuntonsa kylpyammeesta kuolleena heinäkuun 1971 alussa ei jatkoja tarvinnut laulajan osalta enää pohtia. Doors jatkoi vielä jäljelle jääneellä miehistöllä parin albumin verran, hyvin vaatimattomin tuloksin. "Riders On The Storm" oli "L.A.Woman"-albumin kappalejärjestyksessä viimeisenä ja oli tiettävästi myös studiosessioissa viimeisenä äänitetty biisi. Tuskinpa siis komeampaa testamenttia monikaan rock-elävä on maailmalle jättänyt.

The Doorsin "Riders On The Storm" sijoittui sijalle 265.

264: APOCALYPTICA - Not Strong Enough

Apocalyptica on varmasti rockhistorian yksi ainutlaatuisimmista yhdistelmistä, ei vain yksin kokoonpanonsa takia, vaan siksikin, että resepti on kantanut jo lähemmäs kahta vuosikymmentä. Yhtä ällistyttävältä tuntuu sekin, että yhtyeellä ei tunnu olevan minkäänlaisia vaikeuksia saada maailmanluokan nimiä levyilleen vierailemaan, ja kuten vuoden 2010 albumille "7th Symphony", myös muuan hyvinkin arvostettu lauluntekijä rockpiirien ulkopuolelta. Diane Warren voi lukea meriiteikseen peräti 7 Grammy-ehdokkuutta tekemilleen kappaleille, näiden joukossa Starshipin "Nothing's Gonna Stop Us Now", Aerosmithin "I Don't Want To Miss A Thing", ynnä varsinaisella pystillä palkittu Celine Dionin "Because You Loved Me". Löytyipä Warrenilla kuitenkin aikaa Eicca Toppisenkin tiedusteluun, löytyisikö Apocalypticalle työstettäväksi mitään. Warren esitteli Los Angelesin toimistossaan tekemiään kappaleita, jotka olivat soitannollisesti jo kohtalaisen viimeisteltyjä, mutta Toppisen mielestä ne kaikki kuulostivat enemmän tai vähemmän valtavirtaan veistetyiltä. Pöytälaatikosta löytyi kuitenkin yksi sävelmä, jonka Warren loihti pianollaan kuuluviin, ja Eicca arveli, että tämä se voisi olla, pyytäen saada biisin käyttöönsä. Lupa heltisi, mutta kappaleesta jouduttiin Toppisen mukaan tekemään useampi versio ja sovitus, ennenkuin lopputulos kuulosti Apocalypticalta. Lauluun kutsuttiin Shinedown-yhtyeen Brent Smith, tällä toteutuksella Apocalyptican "Not Strong Enough" sijoittui sijalle 264.

263: JUDAS PRIEST - Turbo Lover

80-luvun puolivälissä Judas Priest oli vakiinnuttanut asemansa heavy metalin yhtenä kärkinimenä alati paisuvine konserttilavasteineen sun muine efekteineen. Levytyksilläkin taso oli kyetty säilyttämään korkeana, mutta vuonna 1986 julkaistua albumia "Turbo" kohtasi yleisesti ottaen hieman viileämpi vastaanotto. LP-mittaiselle albumille oli syntynyt materiaalia yli tarpeen, jolloin bändi suunnitteli hetken aikaa jopa tuplakansion julkaisua. Hankkeesta kuitenkin luovuttiin, ja normaalilp:lle koottiin sessioiden "kaupallisimmiksi" katsotut biisit. Suurinta nurinaa tuntuivat aiheuttavan Judas Priestin käyttöönsä ottamat kitarasyntetisaattorit, mikäpä yhtye ei haluaisi uutta tekniikkaa kokeilla silloin, kun moiseen mahdollisuus on. Joidenkin mielestä syntetisoidut äänet eivät kuuluneet raskaampaan rockiin, ne ovat asia erikseen ne puleeratut tyypit, jotka jotain futupoppia plinkuttavat, jotkut metallifanit kun eivät välttämättä keskitietä kulje, saati tunnista. "Turbo Lover"-kappaleen tekstiä pidettiin puolestaan joissain arvosteluissa yhtenä typerimmistä rockteksteistä koskaan, ehkäpä siellä ei ymmärretty, että laulun aiheena oli lähinnä moottoripyörä kuljettajajineen. Toisaalta mainittu kappale poikkesi melko lailla siihen saakka totutusta Judas Priestistä. Säksättävärytminen kuljetus on säilyttänyt kuitenkin tenhonsa runsaan neljännesvuosisadan ajan ollen edelleen yksi heavy metalin tunnetuimmista aikaansaannoksista.

Judas Priestin "Turbo Lover" sijoittui sijalle 263.

262: RAINBOW - Kill The King

Melko harvassa ovat sellaiset kappaleet, joista olisi ensin julkaistu live-versio ennen studiototeutusta, tavanomaisimmin marssijärjestys on ollut päinvastainen. Rainbow'n "Kill The King" julkistui kuitenkin ensin vuonna 1977 livetuplalla "On Stage". Biisin synnyttämiseen johti tietynlainen tarve, kun bändin ohjelmistossa oli siihen saakka ollut voittopuolisesti melkoisen pitkiä kappaleita, eikä oikein sellaista napakkaa avausta konsertille, Rainbow'n keikat kun tuolloin sisälsivät aika lailla mittavia improvisoituja osuuksia, eikä soittajisto välttämättä heti keikan alusta ollut vielä riittävästi sopeutunut näihin tilanteisiin. Yleisöstä nyt puhumattakaan. Näinpä "Kill The King" toimi suunnitellusti keikkojen avausbiisinä, jopa niin intensiivisesti, että vuonna -78 albumille "Long Live Rock'n'Roll" sisällytetty studioversio kuulosti jokseenkin aneemiselta "On Stagen" äärimmilleen viritettyyn toteutukseen verraten. Kappaleen tekstissä kyse lienee kansannoususta tyrannin tavoin hallinnutta kuningasta vastaan, toisaalta on uumoiltu Ronnie James Dion ottaneen mallinnuksen shakkipelistä. Joka tapauksessa Dion myöhemminkin teksteissään soveltama tapa kerrata samoja sanoja kuin korostaakseen niiden merkitystä oli tässä kappaleessa erityisen hyvin kuuluvilla.

Rainbow'n "Kill The King" sijoittui sijalle 262.

261: HARDCORE SUPERSTAR - We Don't Celebrate Sundays

Vuonna 1997 perustuneen Hardcore Superstarin matka kohti menestystä on ollut sen usein ainoana oikeana tapana pidetyn pitemmän kaavan kautta, jolloin mitään ei ole syliin pyytämättä pudonnut. Oli se nyt sitten oikea tapa tai ei, kokemus tapaa yleensä karttua vain yhteisten vuosien aikana. Hardcore Superstarin vaikutteet alkuaikoina otettiin sumeilematta 80-lukuisesta USA:n länsirannikon glamrockista, joka vuosituhannen vaihteessa ei suoranaisesti ollut se kaikkein muodikkain vaihtoehto, jolloin leimasin heilahti herkästi merkinnällä "vieläkö näitä joku todellakin haluaa". Vuonna 2004 bändi pitikin pienimuotoisen tuumaustauon, kun edellisvuoden kiertuevelvoitteet rankkoihin juhlimisiin yhdistettyinä olivat ruvenneet syömään henkistä kanttia jo melko huomattavalla tavalla. Vuonna 2005 bändi palasi julkaisten albumin "Hardcore Superstar", jolta löytyi jo yksi elämään jäänyt hittikin, tiedonanto "We Don't Celebrate Sundays", rinnastaen perinteikkään sunnuntaisen jumalanpalveluksen hieman kömpelöhkösti omaan keikkaansa, ajatellen sitä, keitä kaikkia enää 2000-luvulla olisi vastentahtoisesti kirkollismenoihin patistettu, ainakaan Pohjoismaissa. Todennäköisesti almanakkaa ei Hardcore Superstarin juhliessa muutenkaan erityisesti silmällä pidetä.

Hardcore Superstarin "We Don't Celebrate Sundays" sijoittui sijalle 261.

260: 10CC - Dreadlock Holiday

70-luvun yksi mielenkiintoisimmista uusista tyylilajeista oli sen taustan huomioiden reggae, joka alunperin oli jamaikalaista kansanmusiikkia noin suunnilleen ympäri pyöritellen. Bob Marley Wailers-yhtyeineen oli luonnollisesti se keskeisin yhdistelmä, joka kykeni popularisoimaan reggaen myös länsimaisille korville soveltuvaksi, ja vaikkei niistäkään suurin osa millään lailla lämmennyt rytmeille, niitä rupesi vaivihkaa kuulumaan muissa yhteyksissä, kuten 10cc:n vuonna 1978 julkaistussa kappaleessa "Dreadlock Holiday". Yhtye oli muutamaa vuotta aiemmin lanseerannut käsitteen "totaalinen pop", vastineena tuolloiselle hollantilaiselle jalkapalloilulle, jota myös "totaaliseksi" kutsuttiin sen roolittamattomuuden takia. Tärkeintä siinä oli päämäärä, eli pelivälineen saattaminen maaliin, ei se, kuka sen sinne toimitti. Samalla tavoin 10cc panosti siihen, että lopputuloksen on kuulostettava mahdollisimman täydelliseltä, oli siitä vastuussa kuka hyvänsä yhtyeen yksittäisistä jäsenistä. "Dreadlock Holiday" perustui tavallaan tositapahtumiin, kun 10cc:n Eric Stewart ja The Moody Bluesin Justin Hayward olivat Jamaikalla lomailemassa, joutuen törmäyskurssille paikallisen rastatukkaisen kantaväestön kanssa, oli kyse sitten hopeisen ketjun lunastuksesta vaatimattomaan dollarin hintaan tai drinkkiä hieman tukevamman aineiston välittämisestä, laulussa kokemukset esitettiin siis eräänlaisen matkapäiväkirjan muodossa.

10cc:n "Dreadlock Holiday" sijoittui sijalle 260.

259: WHITESNAKE - Here I Go Again

Keväällä 1981 Whitesnake julkaisi albumin "Come An' Get It" ja lähti sen jälkeen kiertueelle, jonka lavan ulkopuoliset aktivititeetit olivat kuin rock'n'roll-juhlinnan käsikirjasta. Turneen päätyttyä joulukuussa yhtye oli lähes loppuun palanut, eikä tilannetta edesauttanut se, että liikkeellä oli oltu melko lailla polkuhintaan, kun palkkiot oli ehditty sopia sen hintatason mukaan, jolloin yhtyeellä ei vielä niin laajalti kysyntää ollut. Kaksi kolmasosaa Whitesnakesta katsoi työnormien ja pankkitilin keveyden muodostaman yhdistelmän tasapainottomaksi lähtien etsimään soitannollisia tehtäviä muista yhteyksistä. David Coverdale ei kuitenkaan tästä hätkähtänyt, vaan kokosi uuden miehistön äänittämään seuraavaa albumia "Saints & Sinners", jonka työstäminen oli ehditty aloittaa jo vanhalla ryhmällä. Rahapula vaikutti kuitenkin siihen, ettei jo äänitettyjä nauhoitteita voitu noin vain Ö-mapittaa, näinpä levy jouduttiin viimeistelemään jo valmiille pohjille, vaikka itse levynjulkaisukiertueelle olikin lähdössä aivan toinen joukkue. "Saints & Sinners"in tunnetuimmaksi kappaleeksi kohosi voimaballadi "Here I Go Again", jota on pidetty liveohjelmistossa julkaisustaan lähtien. Biisille tehtiin myös sisäinen uusiokäsittely viittä vuotta myöhemmin, kun laulusta tehtiin USA:laisia radioita liehitellyt puhtoisempi versio, tekstiä myöten. Alkuperäisessä sanoituksessa kulkuria tarkoittanut "hobo" oli korvattu käsitteellä "drifter", koska ensinmainittu sana saattoi livenä äkkiseltään kuultuna tuoda mieleen miessukupuolen edustajan seksuaalista suuntautumista painottaen. Oletettavasti kappale toteutui muutenkin onnistuneimmin jo sillä ensiyrittämällä.

Whitesnaken "Here I Go Again" sijoittui sijalle 259.

258: TURMION KÄTILÖT - Minä määrään

Kuopiolaisen Ancient Drive-yhtyeen vuonna 2000 julkaiseman debyyttialbumin "Black Orgies" sisältämä goottimetalli matalalla urinalaululla ei saanut kovinkaan kummoista huomiota osakseen, siinä missä samassa kaupungissa toinen operoinut yhtye AEON askaroi vielä demojulkaisujen parissa. Ancient Drive-kitaristi Late Kauppisen ja bändissä hetken aikaa vaikuttaneen AEON-kosketinsoittaja Petja Turusen seuraava siirto oli perustaa uusi yhtye ja vaihtaa laulukieli suomeksi, lajina teollisuusmetallin suuntainen ilmaisu. Ristimänimet hyllytettiin samaan laskuun, kun uudessa Turmion Kätilöt-yhtyeessä taiteilijat tunnettiin DJ Vastapallona ja MC Raaka Peenä. Keväällä 2004 ilmestynyt debyyttialbumi "Hoitovirhe" sai herätti joissain piireissä hieman omituisia laskelmointimielleyhtymiä, kun suomen kielellä esitetty raskaampi rock oli hieman aiemmin tehnyt läpimurron, siinä missä ulkomailta käsin tutuksi oli tullut muuan yhtye nimeltään Rammstein. Turmion Kätilöiden tekstit eivät kuitenkaan olleet mitään maalailuja saati havainnollistavia kokemuksia elinpiiristä, musiikissakin oli huomattavasti säröisempi ja aggressiivisempi ote kuin referenssinä käytetyllä saksalaisorkesterilla. Vuoden 2008 albumille "U.S.C.H." sisältynyt, singlenäkin julkaistu "Minä määrään" oli kärkikappaleeksi omiaan selkeästi erottuvan kertosäkeens puolesta, toteutuksen ollessa muutoinkin monipuolisen onnistunut. Jos yksilö haluaa viestiä "minä määrään", tokihan taustoituksessa täytyy yhtä lailla olla painokasta äänenkäyttöä.

Turmion Kätilöiden "Minä määrään" sijoittui sijalle 258.

257: SENTENCED - Ever-frost

Syksyllä 2003 Sentenced sai julkisuutta hieman musiikinteon ulkopuoleltakin, kun Oulun Kärpät-jääkiekkojoukkueelle tehty suomenkielinen kannatuslaulu "Routasydän" sisälsi sanayhdistelmän Sisu, veri ja kunnia, Perämeri ja Pohjanmaa. Paikallisessa yliopistossa ja hengellisissä piireissä huomattiin, että veri ja kunnia - Blut und Ehren oli vuosikymmeniä aiemmin ollut kansallissosialistisessa Saksassa Hitler-jugendin tunnuslauseena, samaten kuten myöhemmin vastaavasti uusnatseilla "Blood and Honour". Routasydämen sanoittanut suomen kielen maisteri, Sami Lopakka ei kovinkaan todennäköisesti ollut tätä ajatellut, mutta asiayhteydestä irroittaminen ja erillisen yksityiskohdan paisuttaminenhan ei suuria ponnistuksia vaadi. Lahjahevosen saaja, Oulun Kärppien seurajohto hyllytti kappaleen suurempaa kohua välttääkseen, vaikka esimerkiksi kaikki Suomen puolustusvoimissa asepalveluksensa suorittaneet tuskin ovat alokasaikanaan välttyneet sanojen sisu, veri tai kunnia kuulemiselta. Pedon rinnassa on sydän ikiroutainen, ja tässä tapauksessa koston liekki ikuinen. Sentenced maksoi kalavelkansa paria vuotta myöhemmin kappaleella "Ever-frost", jolla ihmeteltiin, kuinka pieniä kuviot voivat toisilla joskus olla, ja kuinka joidenkin näennäinen muiden suojelemistarve menee kaiken edelle. Tekstin kappaleeseen oli kirjoittanut Sami Lopakka.

Sentencedin "Ever-frost" sijoittui sijalle 257.

256: KISS - Heaven's On Fire

Syyskuussa 1983 Kiss riisui jo tavaramerkeiksi muodostuneet naamionsa ja samalla pesuveden mukana menivät myös kaikenlaiset musiikilliset kokeilut. Bändi palasi albumilla "Lick It Up" ydinosaamisensa pariin, eli tarttuvankuuloisen rockin esittämiseen. Jatkoa seurasi lähes tarkalleen vuotta myöhemmin, kun albumi "Animalize" julkistui. Levyltä lohkottu single "Heaven's On Fire" oli takuuvarma täsmäkuljetus, jonka onnistumista oli edesauttamassa jo aiempaa "I Was Made For Loving You"- hittiä työstämässä ollut Desmond Child. Myyntiluvut albumille rupesivat myös osoittamaan jyrkemmin kohti mainittua taivasta edellisiin verraten, USA:ssa albumi möi platinaa kolmessa kuukaudessa ja menestyipä levy hyvin myös Suomessa tv-mainoskampanjan siivittämänä, tuloksena 25.000 kappaleen kultalevyrajan ylitys. Ilmiselvästi Kiss oli saanut houkuteltua pariinsa uutta sukupolvea, joille 70-lukuinen tuotantonsa ei välttämättä niin tuttua ollut. Paul Stanleyn tuonaikaisen lausunnon mukaan kaikenlaisten kokeilujen aika oli tällä erää ohi, viisastuttuaan siitä, mikä Kissille sopii, mikä ei, päätyen lopputulemaan, että Kissin on parasta olla vain rockyhtye, joka ei yritä modernisoida soundiaan kaiken maailman teknisten vekottimien tai samplereiden kanssa. Uudelleen tavoitettu vastaanotto tuntui myös puhuvan tämän ratkaisun puolesta.

Kissin "Heaven's On Fire" sijoittui sijalle 256.

255: ANTHRAX - I Am The Law

80-luvun puolivälin Yhdysvalloissa ei metalliyhtye voinut laskea mitään sikäläisen radiosoiton varaan, joten viesti oli vietävä perille henkilökohtaisesti, lähinnä ahkerasti keikkailemalla. Tämä koski tuolloin niin Metallicaa kuin Anthraxia, jotka molemmat saivat kunnian kiertää Ozzy Osbournen kanssa vuonna -86. Erityisen hyvää näkyvyys tiesi Anthraxille, jolla oli allaan vasta kaksi albumia ja oikeastaan näistäkin vain tuolloin viimeisin, "Spreading The Disease" oli kiertueella nähdyllä kokoonpanolla tehty. Jatkoa seurasi vuonna -87, ja tuo kolmas Anthrax-albumi, "Among The Living", nousikin hetimiten lajityyppinsä klassikoihin. Tämä tuskin olisi onnistunut vain olemassaolevaa jäljittelemällä, jos kohta speed- ja thrashmetal-linjoilla operoitiinkin. Tekstien aiheet kuitenkin paljastivat, että lajissa saattoi käsitellä humoristisiakin aiheita ainaisten sotien ja maailmanlopun maalailujen sijaan. "I Am The Law"-kappaleeseen inspiraatio oli saatu suoraan "Judge Dredd"-sarjakuvasta, ollen eräänlainen kunnianosoitus sille. Kuusiminuuttinen soitannollinen rakenne sisälsi sittemmin monen muunkin sisäistämän minuutin mittaisen kitarariffi-intron, osin eri vireessä harhailevan vokaaliosuuden ja kappaleen puolivälin jälkeen tempon nopeutuksen pellit avaten. Toteutus tuli myöhemmin kärsimään kohtalaisen inflaation, mutta toimi vielä tässä vaiheessa, kun järjestely oli uusi ja tuore.

Anthraxin "I Am The Law" sijoittui sijalle 255.

254: SCORPIONS - Still Loving You

Toisinaan yhtyeen yhdeksi tunnetuimmaksi kappaleeksi kohonnut sävelmä on tekijöidensä mielestä saattanut ollut vähän niin ja näin, tulisiko moista edes levyttää. Näihin lukeutuu Scorpionsin mahtiballadi "Still Loving You", jonka synnystä Rudolf Schenker kertoi haastattelussani vuonna 2002:

"Meillä oli tuo kappale ollut valmiina jo pitemmän aikaa, mutta se ei vain ollut oikein sopinut millekään aiemmalle albumille, kun niillä oli jo omat hitaansa. Ja olihan se aika hemmetin lälly biisinäkin, kun meidän 80-luvun alussa tuli korostaa olevamme "kovia hevimiehiä". Vuonna 1984 julkaistua "Love At First Sting"-albumia kasatessamme huomasimme, että "Still Loving You"n voisi sijoittaa sen lopuksi. Jos se jonkun mielestä olisi liian saippuaa, niin senkun lopettaisi kuuntelun jo siihen".

"Mielestäni biisin toteutus onnistui kuitenkin tosi hyvin", jatkoi Schenker. "Olet varmaan kuullut sen tuhat kertaa, jollet ylikin tähän mennessä. Mutta kuuntele, kuinka Klaus Meinen laulu vaihtelee liki kuiskauksesta tosi väkevään ulosantiin. Se oli se juttu, mitä emme aiemmin olleet saaneet toimimaan. Että siinä olisi niin valtavasti näitä tunnelmavaihteluita".

"Samahan päti itse tekstiin. Se kertoi menetetystä rakkaudesta, johon itse kukin pystyi halutessaan samaistumaan. Tai, jos oli muru kainalossa, otettiin toisesta tiukemmin kiinni, ettei vain minkäänlaista välirikkoa pääsisi koskaan syntymään laulun tekstin tapaan", luonnehti Schenker.

Scorpionsin "Still Loving You" sijoittui sijalle 254.

253: WINTERSUN - Winter Madness

Vuonna 2003 Ensiferumin saatua valmiiksi toisen albuminsa "Iron"-äänitykset, ilmoitti kitaristilaulaja Jari Mäenpää melkoisen yllättävästi jättävänsä yhtyeen, keskittyäkseen omaan Wintersun-projektiinsa. Kyse oli aluksi yhden miehen yhtyeestä, mutta Mäenpää ei katsonut rumpalin kykyjensä olevan aivan sillä tasolla, jota syntyneet sävelmät olisivat edellyttäneet. Rumpuja Wintersunin vuonna 2004 julkaistulle debyyttialbumille tuli soittamaan Kai Hahto, jolla oli meriittejä Rotten Soundista aina Vaasan kaupunginorkesteriin saakka. Lopputuloksen kannalta järjestelyä voitiin pitää erittäin onnistuneena, koskapa sellaiseksi myös itse albumi osoittautui. Kappaleessa "Winter Madness" Hahdon rumputyöskentelyä voi kuvata lähinnä sanalla mielipuolinen, jolla Mäenpään sommittelema sävelmä kansanmusiikkivivahteineen saa ainakin uskomattoman vauhdikkaan ja keskittyneen käsittelyn neoklassisine kitarasooloineen. "Talvihulluudessa" tuskin muusta olisi voinut laulaa kuin jäätävästä kylmyydestä ja pimeydestä, mutta tämän kappaleen ytimessä olivat ennemmin sen musiikillinen toteutus ynnä tulkinta.

Wintersunin "Winter Madness" sijoittui sijalle 253.

252: HIM - Right Here In My Arms

Rock-historiankirjoituksessa saatiin odottaa aina 90-luvulle saakka sitä, että suomalaisille yhtyeille ulkomaat eivät olleet enää kaukainen haave, vaan täysin mahdollinen läpilyönnin paikka, etenkin 90-luvun jälkipuoliskolla ensilevyttäneille yhtyeille. HIMin toinen albumi "Razorblade Romance" teki omankaltaista historiaa vuonna 2000, levyn noustua Saksan albumilistan ykköseksi. Saavutus oli suomalaiselle yhtyeelle siihen saakka ainutlaatuinen, kahdessakin mielessä. Saksan äänilevymarkkinat olivat vuosituhannen vaihteessa Euroopan toiseksi suurimmat Iso-Britannian jälkeen, suomibändien aiempien ulkomaanvalloitusyritysten jäätyä tietylle tasolle. Esimerkiksi Waltari ja Stratovarius olivat kyllä herättäneet kiinnostusta marginaalisempien yleisöjen keskuudessa, mutta selvää oli, ettei heidän esittämällään musiikilla ollut asiaa radioasemien kuunnelluimmille tunneille. "Razorblade Romance"lta toiseksi singleksi lohkottu "Right Here In My Arms" oli eräänlainen kunnianosoitus Billy Idolille, mutta ehkäpä hänen syliinsä ei vuonna 2000 olisi ollut samanlaista tunkua, Ville Valon omalla dekadentilla tyylillään ilmoittaessa, että paikkasi on näiden käsivarsien välissä.

HIMin "Right Here In My Arms" sijoittui sijalle 252.

251: AMORPHIS - Silent Waters

Vuonna 2007 Amorphis ei aikaillut uuden albumin teossa, vaan jatkoi tavallaan uudella innolla uuden laulajansa Tomi Joutsenen mukaantulon seurauksena. Albumi "Silent Waters" ammensi jälleen kerran aiheensa Kalevalasta, tällä kertaa suomalaista viriliteettiä ja taisteluhalua kuvanneen Lemminkäisen elämänkaaresta. "Silent Waters" oli tasapainoinen albumi, jollaiseksi se oli alunpitäen hyvinkin todennäköisesti suunniteltukin. Levyteollisuus vaatii kuitenkin useimmiten jonkin kappaleen singleksi lohkomista, ynnä ainakin vielä noihin aikoihin videon kuvaamista siitä. Tässä tapauksessa näin tehtiin albumin nimikkobiisin osalta, joka ilmavassa kiireettömyydessään ei välttämättä ollut mikään perinteinen laskelmoitu singlepotentiaalikappale. Kitaristi Esa Holopaisen mukaan varsinaista vääryyttä tässä ei tapahtunut, mutta "Silent Waters" ei myöskään ollut ihan sellainen käyntikortti, jollaisiksi pilottisinglet on tavattu mieltää. Tosin tällä ei liene tässä vaiheessa merkitystä, kappaleen kestävyyttä kun on jo ehditty testaamaan useamman vuoden ajan.

Amorphiksen "Silent Waters" sijoittui sijalle 251.

250: RAMMSTEIN - Keine Lust

Vuonna 2004 julkaistun Rammstein-albumin "Reise, Reise" sisältämä kappale "Keine Lust" oli eräänlainen omakohtainen tilinpäätös siihenastiselle uralle. Kun bändi perustui 90-luvun puolivälissä, ei osattu kuvitella, että saksankielisellä musiikilla olisi suuriakaan markkinoita kielialueensa ulkopuolella. Tähän ei uskonut itse yhtye, levy-yhtiö saati manageritoimisto, mutta toisin vain kävi. Näinpä rautaa ruvettiin takomaan sen lämpötilan edellyttämällä tavalla, kun ei voitu tietää, mihin saakka Rammstein-villitys ulottuisi. Oravanpyörän ainekset olivat siis kasassa, etenkin, kun live-esiintymistenkin tulisi olla aina vain näyttävämpiä edelliseen kiertueeseen verraten. Ja sitä kierrettävää oli jo useampi manner. Näinpä "ei huvita/kiinnosta" toimi eräänlaisena signaalina sille, että yhtye oli harkitsemassa pienimuotoista taukoa toiminnalleen, jos kohta siitä ei vielä vuonna 2004 tiedotettu. Biisistä tehty videokin oli eräänlainen tulevaisuudenkuvaus, kun selkeästi ikäisiään vanhemmiksi maskeeratut ja muodottomiksi paisuneet bändin jäsenet tapaavat toisensa ikäänkuin pitkän ajan kuluttua jälleen uudelleen ja päättävät tempaista sen kunniaksi yhden biisin, puheenaolevan.

Rammsteinin "Keine Lust" sijoittui sijalle 250.

249: URIAH HEEP - Lady In Black

Vuonna 1971 julkaistun Uriah Heepin "Salisbury"-albumin studioajasta suurin osa kului sen massiivisen, 17-minuuttisen nimikappaleen viimeistelemiseen orkesteriosuuksineen. Näinpä muiden biisien osalta jouduttiin suorittamaan tiettyjä luovia järjestelyjä, toisin sanoen tehdä pöytälaatikkoinventaario, jos sieltä vaikka jotain olisi löytynyt. Ken Hensleyn mukaan "Lady In Black" oli tosiaan syntynyt jonain sunnuntaiaamuna, miehen nähtyä tummiin pukeutuneen naishenkilön ikkunastaan, samalla kun tapaili kitarastaan kahta sointua. "She came to me one morning, one lonely Sunday morning", mutta siihen tarina tyssäsi sillä erää. Kun "Salisbury"-sessioissa edelläkuvatulla tavalla rupesi tulemaan kiire, Hensley viimeisteli tekstin kirjoittamalla loput tarinasta suunnilleen suoraan paperille. Sen useampia osiakaan kappaleeseen ei ollut aikaa kehitellä, joten näinpä annettiin mennä niillä kahdella ensiksi mieleen tulleella soinnulla. Sitähän ei tässä vaiheessa voinut tietää, että "Lady In Black"ista tulisi valtava hitti esimerkiksi Saksassa, jossa biisi pääsi helppoutensa takia jopa koulujen laulukirjoihin, ja teksti englannin kielen oppimateriaaliksi vastaaviin yhteyksiin. Melodian slaavilainen melankolia upposi myös hyvin niille alueille, joilla vastaavanlaiset sävelkuljetukset olivat tuttuja. Hensley ei ollut tällaisista niin kuullut, vaan totesi myös kelttiläisestä kansanmusiikkiperimästä löytyvän samankaltaisia mollitoteutuksia. Tavallaan lauluntekijää on myöhemmin hieman harmittanut se, jos "Lady In Black"in saama vastaanotto olisi ollut etukäteen vaistottavissa, olisi sen viimeistelemiseen voinut käyttää hieman useampiakin hetkiä. Toisaalta, ehkei se silloin olisi enää kuulostanut siltä, miltä nämä viimeksi kuluneet runsaat neljä vuosikymmentä.

Uriah Heepin "Lady In Black" sijoittui sijalle 249.

248: VIIKATE - Kuolleen miehen kupletti

Viikate-yhtyeen diskografia on siitä mielenkiintoinen, että albumijulkaisujen väleissä on ilmestynyt huomattavahko nippu lyhyempiä ep-levyjä, jollainen oli myös vuonna 2004 julkaistu "Kuolleen miehen kupletti". Mitenkään humoristiseksi ei nimikkolaulua voinut kuitenkaan mieltää, vaikka otsikko moista lupailikin. Viikatteen tapauksessa sitä ei kannattanut niin tosissaan ottaa, koruton tarina kun kertoo alkoholisti-isästä, joka vaikuttaa menettäneen elämänhallintansa tyystin, lopuksi myös itse elämänsä.

Viikatteen "Kuolleen miehen kupletti" sijoittui sijalle 248.

247: THE JIMI HENDRIX EXPERIENCE - All Along The Watchtower

Uransa alussa - noin puoli vuosisataa sitten - Bob Dylan ilmoitti tietävänsä, ettei ole lauluääneltään mikään Enrico Caruso, mutta painotti samalla, että kokee tärkeäksi itse esittää tekemänsä laulut. Elettiinhän vielä aikaa, jolloin työnjaon käsitettiin valtaosin toimivan pohjalta ammattimaiset lauluntekijät luovat esitettävän materiaalin ja sopivaksi katsottu laulaja tai lauluryhmä levyttää aikaansaannokset. Dylanin lauluääni ei tosiaan alussa kelvannut monenkaan USA:laisen radioaseman ohjelmistoon, mutta muiden esittäminä tulosta syntyi huomattavasti laajemmin. Vuonna 1963 koko vuosikymmenen yhdeksi tuonaikaiseksi tunnuslauluksi kohonnut "Blowin' In The Wind" menestyi folktrio Peter, Paul & Maryn käsittelemänä ja paria vuotta myöhemmin "Mr. Tambourine Man" puolestaan The Byrdsin rockimpana toteutuksena. Sen sijaan vuonna -67 lp:llä "John Wesley Harding" ilmestynyt "All Along The Watchtower" olisi saattanut jäädä vain levyn yhdeksi albumiraidaksi, jollei Jimi Hendrix olisi kohtalaisen tuoreeltaan tarttunut aiheeseen.
Oma aikansa tähän kuitenkin kului, kun Hendrix viilasi lopputulosta lukuisilla päällekkäisäänityksillä ja yhtä lailla poistoilla ennenkuin oli tyytyväinen. Ja silti mieltä vaivasi koko perusasetelma - ainakin omissa ajatuksissaan. Dylan oli jo arvostettu lauluntekijä - hän puolestaan periaatteessa vasta puolisentoista vuotta omillaan ollut kitaristilaulaja. Tekisikö versio oikeutta laululle vai olisiko seurauksena kivisade? Yhtä mieltä voitaneen olla siitä, että versio oli hyvinkin onnistunut, ja monen mielestä varmasti paras Dylan-koveri ikinä. Itse maestrokin oli tyytyväinen kuulemaansa, todeten, että Hendrix mitä ilmeisimmin oli porautunut kappaleen sisään ja kasvattanut eri osia eri vaiheissa kypsyttäen ynnä kokeillen tunteja laskematta. Ja kyllähän tästä luulisi käsityönä tehdyn jäljen kuuluvan, sehän oli myös ainoa vaihtoehto toteutuksille vuonna 1968.

The Jimi Hendrix Experiencen versio "All Along The Watchtower"ista sijoittui sijalle 247.

246: MANOWAR - Die For Metal

Vuoteen 2007 mennessä Manowar oli julistanut kuolemaa väärälle metallille jo varsin kauan. Tarkalleen ottaen debyyttialbumistaan "Battle Hymns" oli tuolloin kulunut neljännesvuosisata, ja Joey deMaio Helsingissä markkinoimassa uutta Manowar-albumia "Gods Of War". Sen päätti erilliseksi "bonuskappaleeksi" nimetty "Die For Metal", joka suoraviivaisuudessaan poikkesi melkoisestikin albumikokonaisuudesta:
- "Nimenomaan, "Die For Metal" on oma, uusi erillinen nostatuslaulunsa. Tosimetalli ei kuole koskaan, ja siitä on hyvä aika ajoin muistuttaa paitsi faneja, myös vastapuolta. Kun silloin 18 vuotta sitten näistä juttelimme, niin mitä luulet, missä silloisten "huippu"bändien "uskolliset" fanit nykyään ovat. Aivan, siellä missä ne bänditkin, eli kaatopaikalla, minne jo alunperin olisivat kuuluneet". Siinä missä me kilistämme oluet tässä ja nyt.

Manowarin "Die For Metal" sijoittui sijalle 246.

245: ANTHRAX - Indians

80-luvun jälkipuoliskolle tultaessa USA:laiset thrash metal-yhtyeet rupesivat levyillään kuulostamaan kontrolloidummilta alkuaikain "antaa mennä vaan "-asennoitumiseen verraten. Hyvänä esimerkkinä tästä oli Anthraxin keväällä -87 julkaisema albumi "Among The Living", jolla jokainen riffi, nuotti ja sävelkulku kuulosti ennalta harkitulta. Mahdollisesti tosin spontaaniuden menettämisen kustannuksella, mutta eihän tässäkään lajissa rupisuus voinut olla se mistä ensisijaisesti tekemään lähdettiin. Anthrax ei ollut koskaan peitellyt ihastustaan 80-luvun alkuisiin brittimetallin uuden aallon saavutuksiin, joten näinpä esimerkiksi "Indians"-kappaleen ensimmäinen vajaa puoliminuuttinen kuulostaa erehdyttävästi Iron Maidenilta. Siitä mennään kuitenkin mutkattomasti paahtamaan omaa thrash-leipää. "Indians"in tarinakin myötäili jonkin verran Iron Maidenin "Run To The Hills"iä, eli Euroopan puolelta Amerikan mantereelle purjehtineiden uudisasukkaiden maaperän haltuunottoa alkuperäisiltä asukkailta, jotka keskitettiin omiin reservaatteihinsa jatkamaan elämäänsä, tullakseen kohdelluiksi toisen luokan kansalaisina. Livenä esitettynä kappaleessa tuli varsin odotetuksi sen "war dance"-osuus, jonka aikana yleisö saattoi kuvioida omat askelmerkkinsä.

Anthraxin "Indians" sijoittui sijalle 245.

244: ELVIS PRESLEY - Jailhouse Rock

Elvis Presleyn elokuvaura oli lähes yhtä pitkä kuin levytysuransa, ainakin alkuvaiheissaan. 1950-luvulla levyttäville laulajille oli varsin järkevää etsiä synergiaetuja elokuvan puolelta, koskapa tällä tavoin saatiin biisejä varsin pienellä vaivalla maanlaajuiseen levitykseen. Eikä Elvis sinänsä ollut huonompi näyttelijäkään, vaikka teatterikoulut olivat jääneet käymättä.
"Jailhouse Rock" oli Elviksen kolmas elokuva, saaden ensi-iltansa vuonna 1957. Tarinassa sekoitettiin varsin iloisesti vapausrangaistuksen suorittamista ja silloista musiikkibisnestä, aikaansaaden hieman närkästyneitä kommentteja siitä, ettei vankilaelämä nyt aivan niin riemukasta ollut kuin elokuvan nimikkokappaleessa annettiin ymmärtää. Mutta noihin aikoihin ajateltiin yleisemmin, että rock'n'roll oli turmeltuneiden touhua muutenkin, joten mitäpä näitä autentisoimaan. Laulu jäi silti elämään ikiajoiksi yhtenä rock'n'rollin varhaisista helmistä.

Elvis Presleyn "Jailhouse Rock" sijoittui sijalle 244.

243: SENTENCED - End Of The Road

5.2.2005 Sentenced ilmoitti omalla websivullaan lopettavansa yhteisen toimintansa kuluvan vuoden aikana kohtalaisen koruttomin sanakääntein. Päätökseen ei sisältynyt mitään dramatiikkaa - tai jos sisältyikin, yhtye oli päättänyt pitää sen omana tietonaan. Suunnitelmissa oli vielä yhden albumin julkaisu ja siihen liittyvän jäähyväiskiertueen tekeminen. "The Funeral Album"in kappaleita tehdessä Sentenced oli jo tietoinen sen jäävän viimeiseksi ikinä, joten yksittäisiin biiseihinkin saattoi suhtautua sillä mielellä. Mitenkään sattumalta päätöskappaleeksi tuskin oli valikoitunut sävelmä "End Of The Road", jolla ollaan ikäänkuin viimeisellä rannalla. "Tässä olemme, on aika laskea taakka harteilta, surullisina, silti jollain lailla kunniakkaina. Ei tämä kaikki kuitenkaan hassumpaa ollut", lopunalun idean kiteyttäen. Oman säväyksensä kappaleeseen toi jollain lailla toiveikkaalta kuulostanut lyhyehkö lapsikuoro-osuus, oliko elämä lopussa, vaiko nyt vasta alkamassa, vaikka yhtyeen tie oli tässä saavuttanut loppunsa.

Sentencedin "End Of The Road" sijoittui sijalle 243.

242: BULLET FOR MY VALENTINE - Scream Aim Fire

Vuonna 2007 julkaistu Bullet For My Valentinen toinen albumi "Scream Aim Fire" käynnistyi varsin räväkällä nimikappaleella, jossa oli havinoita 80-lukuisesta thrash metallista melko lailla, ainakin mitä rytmitykseen ja riffittelyyn tulee aina "over the top"-taustahuutokuoroa myöten, slam-osuutta unohtamatta siinä vaiheessa, kun kappaleen nimeä revitetään äänellisesti hieman muutoinkin kuin laulaen. Oikeastaan biisiin oli sekoitettu elementtejä myös perinteisemmästä metallista aina tilusooloa myöten, joten ei Bullet For My Valentinea kannattanut aivan puhdasoppisen hurskaana thrash-myllynä pitää. Biisin tekstissä - kuten siitä kuvatussa videossa esillä oli sodankäynti, josta nuorukaisilla ei varmasti aivan omakohtaisia kokemuksia ollut - eihän moisissa tilanteissa ensin huudeta, tähdätä ja sitten vasta ammuta. Ehkäpä "scream" sopi melodiaan sanana paremmin kuin varsinaisissa tulitusyhteyksissä käytetty "ready".

Bullet For My Valentinen "Scream Aim Fire" sijoittui sijalle 242.

241: WHITESNAKE - Still Of The Night

Vuonna 1987 julkaistua "Whitesnake"-albumia oli edeltänyt melkoinen sarja tapahtumia, alkaen alkuvuodesta -85 päättyneestä "Slide It In"-kiertueesta. David Coverdalen tarkoituksena oli lyödä pillit pussiin joksikin aikaa tai perustaa aivan uusi yhtye, mutta USA:ssa Whitesnaken kanssa juuri sopimuksen tehneelle Geffen-yhtiölle tämä ei tietenkään sopinut, vaan maanitteli Coverdalea jatkamaan vähintäinkin yhtyeeseen liittyneen kitaristi John Sykesin kanssa. Kaksikko suuntasikin ranskalaiseen studioon katsomaan mitä syntyisi, ja valmista tuli kahden kappaleen osalta. Toinen näistä pohjautui vuosia vanhaan demobiisiin, joka oli syntynyt jo Deep Purple-aikoina Ritchie Blackmoren ja Coverdalen yhteistyönä. "Whitesnake"-levylle tämä päätyi nimellä "Still Of The Night". Lopullisessa muodossaan kappale kuulosti melko siekailemattomalta Led Zeppelin-jäljittelyltä, jossa kuului melko lailla kuviointeja kappaleista "Black Dog" ja "Whole Lotta Love". Mutta ehkä tämä oli osaltaan sitä, mitä Led Zeppelinin lopetettua oltiin kaivattu. Ainakin USA:ssa albumi oli jättimenestys yli 8 miljoonan kappaleen myynnillään.
"Still Of The Night"ista tehty video oli melko mielenkiintoinen sekin, kun sillä esiintyi albumin julkaisun jälkeen koottu kiertueyhtye, jonka henkilökuntaan ei sisältynyt –Coverdale poislukien- yhtään levyllä soittanutta muusikkoa. Mutta eipähän se aina niin tarkkaa näissä videoasioissa ennenkään ollut ollut.

Whitesnaken "Still Of The Night" sijoittui sijalle 241.

240: NIGHTWISH - I Want My Tears Back

Siinä missä Nightwishin vuonna 2007 julkaisemaa albumia "Dark Passion Play" voidaan näin jälkeenpäin ajatellen pitää vokaalisuoritusten osalta uuden laulajattaren Anette Olzonin sisäänajoteoksena, toissavuonna ilmestyneellä albumilla "Imaginaerum" haettiin korvinkuultavasti muitakin sävyjä kuin ensiksi kokeiltuja. Esimerkiksi kappaleella "I Want My Tears Back" kuulosti ensi alkuun siltä, kuin bändi olisi jälleen vaihtanut laulajaa, tai vähintäin kutsunut vierailevan solistin, mutta kyllähän ääni Olzonille kuului. Muutoinkin biisissä oli melko omintakeisia ratkaisuja, kun kelttiläishenkinen sävelmä on saatu alkuun kohtalaisen painavalla riffirouheella, rupeaakin äänimaailmaa keventämään samantien viululla toteutettu kuvio, ja siinä missä kappalerakenteessa tavanomaisimmin on kitarasoolon paikka, kuullaankin siinä kohdin säkkipilliä. Tekstissä mitä ilmeisimmin haikaillaan lapsuusvuosiin, jolloin kaikki oli uutta ja mahdollisesti itkuisan pelottavaakin. Nämä oppimisen ja vilpittömyyden päivät tuntuvat tässä jääneen jonnekin kauas taakse, mutta tässä ne ainakin hetkeksi haluttaisiin palauttaa meneillään oleviksi.

Nightwishin "I Want My Tears Back" sijoittui sijalle 240.

239: MEGADETH - In My Darkest Hour

Vuonna 1987 Megadeth aloitti kolmannen albuminsa valmistelut, ensi kertaa ison yhtiön suoman levytysbudjetin varassa. Tosin, ei aivan ilman kommelluksia. Bändin nokkamies Dave Mustaine oli antanut potkut rumpali Gar Samuelsonille, jonka soittotarkkuuteen huumeet olivat ruvenneet vaikuttamaan entistä enemmän. Samaten kitaristi Chris Poland oli saanut kenkää, koska oli oman riippuvuutensa rahoittamiseksi mennyt ja myynyt Mustainen soittokamoja. Puhumattakaan maestrosta itse, joka ei selvää päivää ollut tuolloin nähnyt, sanojensa mukaan kahdeksaan vuoteen. Tilalle tulleiden Chuck Behlerin ja Jeff Youngin ura Megadethissä jäi sekin vain tämän albumin ja sitä seuranneen kiertueen mittaiseksi. Albumi "So Far, So Good...So What!" julkistui alkuvuodesta 1988 ja levy-yhtiössä katsottiin viisaimmaksi komentaa soittokunta samantien kiertueelle promotoimaan levyä. Tai oikeastaan saada bändi ulos studiosta koheltamasta, jonka seurauksena Mustainen mielestä albumi jäi viimeistelemättä parhaalla mahdollisella tavalla. Toukokuun lopussa 1988 turnee ulottui Suomeenkin saakka, soittoympäristönä todennäköisesti yhtyeelle varsin eriskummallinen ulkoilmalava nyt jo puretun Helsingin Lepakon takapihalla. Megadeth ei tuolloin ollut Suomessa vielä kovinkaan tunnettu, joten terhakkaamman vastaanoton saikin lämppärinä soittanut, debyyttialbuminsa paria kuukautta aiemmin julkaissut Stone, jonka esitystä Mustainekin oli seuraamassa. Jotkut yleisön edustajista olivat kuitenkin perillä siitä, että aikojen alussa Dave Mustaine oli soittanut Metallicassakin, tultuaan ainakin sitten myöhemmin tunnetusti poistetuksi juuri ennen ensialbumin "Kill 'Em All" äänityksiä. Yhteys vanhaan yhtyeeseen syntyi vanhalle soittokaverilleen, Metallica-basistille Cliff Burtonille omistetussa kappaleessa "In My Darkest Hour", joka oli inspiroitunut Burtonin kuolemaan johtaneesta auto-onnettomuudesta. "Eikös se muuten tapahtunut jossain täälläpäin..."? kyseli Mustaine lavalta käsin, saamatta siihen täsmentävää vastausta ainakaan samantien. "In My Darkest Hour" on joka tapauksessa kuulunut Megadethin livesettiin lähes poikkeuksetta julkaisustaan lähtien, ja kyllähän se edelleen levyltäkin aikaansaa jonkinlaisen hiljentymisen vielä näin neljännesvuosisataa myöhemminkin.

Megadethin "In My Darkest Hour" sijoittui sijalle 239.

238: RUSH - Tom Sawyer

Vuonna 1974 ensialbumisa julkaissut Rush oli vuoteen -81 mennessä julkaissut jo seitsemän albumia, ja siinä samassa kasvattanut fanikuntaansa vuosi toisensa perään. Varsinaisista hittisingleistä bändiä ei kuitenkaan tunnettu, jos kohta vuoden 1980 albumin "Permanent Waves"in avauskappale "The Spirit Of Radio" USA:n ja Englannin singletilastoissa näyttäytyikin. Samaa voi sanoa vuoden -81 albumin "Moving Pictures"in avausbiisistä "Tom Sawyer", josta tuli niin bändille itselleen kuin bändin seuraajille se elämää suurempi Rush-kappale. Tom Sawyer oli tuttu jo edeltäneen vuosisadan kirjallisuudesta Mark Twaininin luomana hahmona, jonka Rush siirsi nykypäivään eräänlaisena kapinallisena, silti vapaamielisenä yksilönä, joka tarkkaili maailmaa avoimin silmin, uusia kokemuksia janoten. Biisin teksti on tuskin kuitenkaan ollut se syy, miksi siitä tuli niin suosittu, vaan huikaiseva musiikillinen suoritus. Kuinka ollakaan, basistilaulaja Geddy Lee ei aluksi ollut kuitenkaan yhtään tyytyväinen "Tom Sawyer"iin, pidettyään sitä koko albumin tyhjänpäiväisimpänä kappaleena, lähinnä siksi, että Leen mielestä bändin jäsenet yrittivät kukin yksinään peitota muiden osuudet, eikä yrittänyt soittaa yhteen toisiaan täydentäen. Lopullisessa miksauksessa palaset sitten kuitenkin jotenkin loksahtivat kohdalleen, ja biisistä tuli yhtenäisen ehjä kokonaisuus, sillä seurauksella, että yhtye saa soittaa sitä lopun ikäänsä missä ikinä vain esiintyykään.
Rushin "Tom Sawyer" sijoittui sijalle 238.

237: FINNTROLL - Trollhammaren

Maaliskuussa 1997 kaksi edellisillan riennoista väsynyttä soittajaa heräili aamulla treenikämpällä. Toinen heistä rupesi pimputtamaan koskettimilla jotain kansanmusiikkityyppistä melodiaa rivakkaan tahtiin. Toisen herättyä kuulemaansa ääntenmuodostukseen tämä koppasi käteensä kitaran ryhtyen säestämään kuviota. Jonkinlaista lauluntynkääkin päälle raakuttiin. Yhdistelmä kuulosti - ainakin siinä tilassa - kehittelyn arvoiselta ja siltä pohjalta sittemmin demon tekoon rumpukoneen lyödessä tahtia. Spikefarm-yhtiö ilmaisi kiinnostuksensa levyn julkaisemiseen, jos kaksikko kasaisi ympärilleen bändin. Sen toteuduttua Finntroll olikin valmiina taisteluun. Kaksi ensimmäistä albumia, "Midnattens Widunder" ja "Jaktens Tid" esittelivät varsin omintakeiselta kuulostaneen yhtyeen, jonka musisoinnissa metallin ohella kuului rytmisesti humppa- ja polkkavaikutteita. Lisähöysteeksi bändi esitti asiansa ruotsin kielellä, joka ei suomalaisittain tunnetusti ole välttämättä se autuain mahdollisin ratkaisu. Asiaa ihmetelleille Finntroll ilmoitti, että mielestään ruotsinkieli soi näissä kappaleissa "siistimmin" kuin suomi, joten se siitä. Kohtalolla oli kuitenkin melkoista tiedotettavaa yhtyeelle vuonna 2003, kun alussa mainittu kaksikko ei enää kyennyt perustamassaan yhtyeessä jatkamaan. Laulusolisti Katla menetti ennen sovittua kiertuetta yllättäen äänensä, virusperäisen kurkkua vaivanneen sairauden johdosta, sen seurauksena miehen laulut oli pysyväisluonteisesti laulettu. Maaliskuussa 2003 kitaristi Somnium puolestaan putosi Helsingin Pitkäsillalta muutaman metrin matkan suoraan kovalle jäälle, menettäen henkensä. Finntroll jatkoi tästä uraansa uusin jäsenin, joskaan itse musiikkityyliin ei suuria ruuvauksia oltu tehty kolmannelle albumilleen "Nattfödd". Sille sisältyneestä ja sitä edeltäneen EP:n nimikappaleesta "Trollhammaren" tuli iskevyydessään yksi Finntrollin tunnetuimmista kappaleista, sijoittuen tässä yhteydessä sijalle 237.

236: KOTITEOLLISUUS - Tuonelan koivut

Vuoteen 2006 mennessä Kotiteollisuudella oli takanaan jo seitsemän albumia, joista kaksi viimeisintä, "Helvetistä itään" ja "7" olivat lopullisesti niitanneet bändin metalliyleisön tietoisuuteen ja vähän muidenkin, kun yhtye oli päässyt pokkaamaan parit Emma-pystit. Kotiteollisuuden menestys rupesi jäsentensä osalta näkymään myös pankkiautomaatilla asioidessa, joten suunnitelmiin kuului vuoden 2006 täydellinen rauhoittaminen työnteolta. Siitä ei tullut kuitenkaan mitään, kun uusia biisejä rupesi syntymään ja nehän oli näin muodoin tehtävä alta pois. Albumi "Iankaikkinen" ilmestyi marraskuussa 2006 nousten Suomen listakakkoseksi, kun Vesa-Matti Loirin viikkoa aiemmin julkaistu "Ivalo" ja vastaavasti viikkoa myöhemmin ilmestynyt PMMP:n "Leskiäidin tyttäret" hallitsivat kärkipaikkoja vuorollaan. Toisena singlenä julkaistu "Tuonelan koivut" nousi sentään julkistushetkellään keväällä 2007 listansa ykköseksi, jos kohta biisi oli albumilta pompannut esiin jo muutenkin, nyt jo miltei perinteisenä Kotiteollisuus-esimerkkinä siitä, kuinka jyräävää A-osaa seuraa duurimelodinen kertosäe. Tekstikin sisälsi jälleen kerran raamatullista symboliikkaa, yhdistettynä suomalaisuuteen, jota edusti kansallispuuksi nimetty (raudus)koivu. Uudenlaista ulottuvuutta biisille seurasi paria vuotta myöhemmin, kun hartaaksi kristityksi julistautunut Jippu levytti "Tuonelan koivuista" melko lailla kevennetyn version, vangitsevan kertosäkeen ollessa siinäkin korvamagneettina. Toisaalta kuvio oli joillekin saattanut osaltaan tulla tutuksi 80-luvun puolivälissä esitetyn tv-sarjan "Soitinmenot" tunnussävelestä "Elämän soimaan sain", jonka oli säveltänyt George Romain alias Aarno Raninen.

Kotiteollisuuden "Tuonelan koivut" sijoittui sijalle 236.

235: KILLSWITCH ENGAGE - My Curse

Vuonna 2000 ensialbuminsa julkaissut Killswitch Engage opittiin ensin alkuun tuntemaan hyvinkin aggressiivisena yhtyeenä, johon vertailukohtia oli haettava edeltäneen vuosikymmenen äkäisimmistä amerikkalaisilmestyksistä. Bändi taisi kuitenkin oivaltaa, että pelkissä purkauksissa ei ole sinänsä mitään uutta eikä mahdollista luonnollista kasvunvaraa, joten vuonna 2006 julkaistulla albumillaan "As Daylight Dies" bändi kuulosti varsin erilaiselta alkuaikoihinsa nähden. Osin tämä selittyy tietty silläkin, että laulusolistiksi oli vaihtunut Howard Jones, jonka puhdaslaulu olisi ollut aivan kelvollinen vaikkapa progemetalliympyröissä kuuluvaksi. Oikeastaan tässä vaiheessa Killswitch Engage yhdistelikin surutta erilaisia metallin tyylilajeja operoiden halutessaan niiden ulkopuolitsekin. "My Curse"-kappaleessa aiheena on mikäpä muukaan kuin rakkaus, minähahmon kantaessa mielestään kirousta siitä, ettei sellainen kohdalleen osu. Kuviota on teksteissä käsitelty ties kuinka monia satoja tuhansia kertoja, mutta asian yksilöllinen esittäminen lienee se tekijä, joka mieleen jää tai ei.

Killswitch Engagen "My Curse" sijoittui sijalle 235.

234: STEPPENWOLF - Born To Be Wild

Kanadassa 60-luvun puolivälissä perustunut The Sparrow ei levytyksillään tehnyt sen suurempaa vaikutusta, joten bändin kitaristi Dennis Edmonton katsoi viisaimmaksi kokeilla siipiään sooloartistina. Muu yhtye lähti puolestaan kokeilemaan onneaan Yhdysvaltain puolelle, vaihtaen samalla nimekseen Steppenwolf. Tiet eivät kuitenkaan erkaantuneet aivan kokonaan, vaan Steppenwolf otti levytettäväkseen Edmontonin kynäilemän kappaleen "Born To Be Wild, joskin tekijäkrediiteissä luki miehen komealta kalskahtanut taiteilijanimi Mars Bonfire. Steppenwolfin debyyttialbumi ilmestyi vuoden -68 alussa, edeltäväksi ja toimivimmaksi singlejulkaisuksi levy-yhtiössä oli katsottu kappale "A Girl I Knew", joka ei uuden yhtyeen nimeä tehnyt yhtään sen tunnetummaksi. Mutta kesäkuussa 1968 asia rupesi korjautumaan, kun toisena lohkaisuna oli "Born To Be Wild", ajaton klassikko vapaudenkaipuusta, sopien eritoten aktiivisten moottoripyöräharrastajien tunnuslauluksi. Etenkin, kun vuonna -69 kappale sijoitettiin oikeaan asiayhteyteensä, elokuvaan "Easy Rider". "Born To Be Wild" on nostettu myös kaikkien aikojen ensimmäisen heavy metal-kappaleen asemaan, mutta tosiasiassa vuonna -68 ei moisesta musiikkityylistä vielä puhuttu, vaikka tekstissä kuuluikin sanayhdistelmä "heavy metal thunder". Raskasta metallia kun löytyi kosolti siitä ajoneuvosta, jolla matkaa tässä taitetaan.

Steppenwolfin "Born To Be Wild" sijoittui sijalle 234.

233: CRADLE OF FILTH - Dusk And Her Embrace

Vuonna 1994 ensialbuminsa "The Principle Of Evil Made Flesh" julkaissut Cradle Of Filth tuli tunnetuksi etenkin vokaaliosuuksistaan, jotka ujelsivat melkoisissa korkeuksissa siten, että äänet eivät tuntuneet tuntevan mitään rajaa. Toisella, vuonna 1996 julkaistulla albumilla "Dusk And Her Embrace" tyyliä oli jalostettu vielä siitäkin pidemmälle, vaikka Dani Filthin suureksi harmiksi moni mielsi Cradle Of Filthin kuuluvan tuolloiseen black metal-alalajiin. Musiikillisia yhtymäkohtia saattoi kyllä ollakin, mutta Filthin ärtymyksen ymmärsi, kun teksteillä ei ollut mitään tekemistä kristinuskon riepottelun kanssa. Kauhuromantiikkaa löytyi sitten senkin edestä, muutoinkin Danin tekstit nojasivat ennemminkin runouteen ja klassikkokirjallisuuteen. Albumin nimikappaleessa vaelletaan hämärissä ynnä pimeyksissä, jossa naispuolinen hän ilmestyy eri olomuodoissaan syleilemään tai mielialaa varjostamaan, kuinka vain, kunhan on läsnä eikä pois pyyhittävissä. Soitannollinen puoli tukee myös kuvauksia aina sen mukaan, millaiset erityispiirteet hallitsevina esiintyvät.

Cradle Of Filthin "Dusk And Her Embrace" sijoittui sijalle 233.

232: HIM- Join Me

William Shakespearen ja Ville Valon välinen etäisyys aikajanalla on varsin pitkä, vaikka etunimistä tiettyä yhtäläisyyttä löytyykin. Viimemainittu on kuitenkin kertonut ottaneensa vaikutteita lauluunsa "Join Me (In Death)" Shakespearen kirjoittamasta Romeon ja Julian onnettomasti päättyneestä rakkaustarinasta, joten sen mukaan marssijärjestys noudattaa kronologista ajanlaskua. Mainittu tunnetila on tunnetusti yksi voimakkaimmista, ja yksi sen väkevimmistä muodoista on saavuttamaton sellainen. Ville Valon esittämänä kysymys vuosituhannen vaihteessa kuului, voisitko kuvitella kuolevasi tänä yönä, seurakseni liittyen? Kun laulun päähenkilöt esiteltiin vielä huomattavan nuorina, joillakin markkina-alueilla otsikon "death"-sana oli liikaa, jolloin nimeksi typistyi pelkkä "Join Me". Oliko tämä nyt taas jokin itse Saatanan peitelty yritys yllyttää itsensä surmaamiseen "ahneen" äänilevyteollisuuden kautta? Villen mukaan näin asia ei ollut: "Ei siinä laulussa yllytetä yhtään mihinkään. Kuolema toimii tässä vain symbolina täydellisen pyyteettömälle rakkaudelle, että on valmis antamaan aivan kaiken pois voidakseen vastavuoroisesti saada sen kaiken, mitä toisella on antaa". Jotain lähes samankaltaista oli Suomessa taidettu edellisen kerran kuulla niinä aikoina, jolloin kuolema oli jatkosodan aikana konkreettisestikin läsnä, elokuvassa "Katariina ja Munkkiniemen kreivi" Leif Wagerin laulaman "Romanssin" muodossa.

HIMin "Join Me" sijoittui sijalle 232.

231: PINK FLOYD - Wish You Were Here

Vuonna 1975 julkaistulla Pink Floyd-albumilla "Wish You Were Here" teos "Shine On You Crazy Diamond" kaappasi leijonanosan, jälkeenpäin ajatellen myös sen suurimman huomion ynnä klassikkoteoksen jalustan. Levyn nimikappale oli toki hienoa työtä sekin, johon innoituksen oli antanut niinikään ex-bändikumppaninsa Syd Barrett. Laulussa vastakkainasettelu oli äärimmillään, kun kysyttiin, kykenetkö erottamaan taivaan helvetistä tai vihreat niityt kylmästä teräksestä. Kaksi toisistaan eksynyttä sielua uudelleen kohdatessaan törmäävät samoihin kuvioihin ja pelkoihin kuin aiemmin, elämässä ei vain siis ollut eteenpäin menemistä kahden kesken, asian tullessa esitetyksi silti likimain taivaallisen melodian johdattamana. Ja vaikka selvää on, ettei tästä mitään enää tule syntymään, kovasti toivotaan, että olisit tässä vierellä. Loppujen lopuksi olemme vain kaksi kadonnutta sielua, jotka samoja teitä taapertavat vuodesta toiseen, koskaan kuitenkaan toisiaan kohtaamatta.

Pink Floydin "Wish You Were Here" sijoittui sijalle 231.

230: KANSAS - Carry On Wayward Son

Harvassa lienevät ne yhtyeet, jotka olisivat ensi kertaa esiintyneet äänilevyllä kätten taputtajina. Ainakaan sellaiset, joiden julkaisema albumi olisi ostettu USA:n albumitilaston kymmenen myydyimmän levyn joukkoon. Näin vain kävi yhtyeelle Kansas, joiden "käden jälki" taltioitui ensi kerran äänilevylle Johnny Winterin vuonna 1974 julkaistun albumin "Saints & Sinners" kappaleelle "Rollin' Cross The Country", Kansas kun oli tuolloin New Yorkissa sijainneessa Record Plant-studiossa äänittämässä ensialbumiaan, kun naapuriäänittämössä kaivattiin apua rytmittämään Winterin paraikaa teolla ollutta kappaletta. Kansasin merkittävimmät saavutukset eivät jääneet kuitenkaan tähän, mutta hetken aikaa niiden saavuttamiseen meni. Kotiosavaltionsa mukaan nimetty yhtye ei yhdysvaltalaisittain ollut kotoisin mistään kovin sykkivästä trendikeittiöstä, vaan suoraan sanoen keskeltä ei mitään. 70-luvulla omaa Rock Concert-TV-sarjaa vetänyt promoottori/tuottaja Don Kirshner vainusi yhtyeessä kuitenkin potentiaalia, vaikka tulosta syntyi näyttävästi vasta Kansasin neljännellä, vuonna 1976 julkaistulla albumilla "Leftoverture". Levyn avannut, bändin todennäköisesti tunnetuin kappale "Carry On Wayward Son" ei ainakaan ollut mistään "näin tehdään hitti"-käsikirjasta peräisin, kun kappale käynnistyy suoraan säestyksettömällä kertosäkeellä, jonka perään tarjotaan kohtalaisen kimuranttia kuviota kitarasooloineen ennen varsinaisen säkeistön alkua, joka melko lailla nojasi klassiseen musiikkiin. Moneen taipuvasta ja polveilevasta toteutuksestaan huolimatta kappale on kuitenkin edelleenkin keskeinen osa USA:laista 70-lukuista musiikkiperimää, jolle ei oikein minkäänlaista kattoluukkua luokittelumielessä löytynyt.

Kansasin "Carry On Wayward Son" sijoittui sijalle 230.

229: METALLICA - Fight Fire With Fire

Alkuvuodesta 1984 Metallica matkusti Tanskaan Sweet Silence-studiolle äänittämään toista albumiaan "Ride The Lightning". Syynä tähän ei ollut rumpali Lars Ulrichin kotiseuturakkaus, vaan Rainbow'n vuoden -81 albumi "Difficult To Cure". Sellaiset soundit pitäisi Metallicallekin saada. Tai tarkemmin, mies äänipöydän takana vaikutti sellaiselta, että tasokasta jälkeä voisi olettaa syntyvän kuullun perusteella. Mainittu tuottaja, Flemming Rasmussen, ei puolestaan ollut kuullut Metallica-musiikkia tässä vaiheessa vielä lainkaan. Näinpä sessiot aloitettiin kuuntelemalla Metallica-debyyttiä "Kill 'em All". Rasmussenin kouliintunut korvapari huomasi jäljestä, että aika primitiiviseltähän tämä kuulosti. Oikeastaan, aika lailla. James Hetfield kuitenkin halusi, että levyltä kuulunut kitarasoundi pitäisi saada kuulostamaan suht samanlaiselta. Ongelmaksi tässä muodostui se, että ensialbumilla käytetty vahvistin oli jossain vaiheessa lähtenyt pitkäkyntisten matkaan, ja Tanskasta jouduttiin suunnilleen kaikenlaisten nelijalkaisten kanssa etsimään vastaavaa nuppia. Ilmeisesti tyydyttävä vaihtoehto jossain vaiheessa löytyi, koskapa Hetfieldin soitto ei levylle akustisena päätynyt. Sellaisella levy kuitenkin käynnistyi, "Fight Fire With Fire"-kappaleen liu'uttua kuitenkin noin puolen minuutin kuluttua sähköisempään toteutukseen. Albumin ilmestyttyä kesällä -84 Metallica kuulosti huomattavasti tiiviimmältä kuin debyytillään, osin siksikin, että studioaikaa oli varattu vain kolme viikkoa, näinpä albumin biisit olivat jo valmiiksi treenatut ja viimeistelty itse nauhoitusta varten. Tehokkuuden maksimoimiseksi ja ennen kaikkea kustannuksia säästääkseen Metallican jäsenet yöpyivätkin Sweet Silence-studion tiloissa, tarkalleen ottaen yläkerran lattialla. Tämä järjestely teki hyvää koko albumia ajatellen. Sille saatiin samanaikaisesti vangittua spontaanius ja pidäkkeetön mielipuolisuus, jota ei olisi ollut tarpeen myöhemmin korjailla. Kostoa, ydinsotaa ja maailmanloppua käsitellyt "Fight Fire With Fire" oli avausbiisinä albumilla, joka sittemmin oli nouseva yhdeksi kaikkien aikojen metallialbumeista.

Metallican "Fight Fire With Fire" sijoittui sijalle 229.

228: JUICE LESKINEN GRAND SLAM - Musta aurinko nousee

Juice Leskisestä oli 80-luvulla tullut jo eräänlainen instituutio suomalaisessa musiikkielämässä. Alkuaikain humoristisista sinkkurallatuksista musiikillisen tuotannon pääpaino oli 70-80-lukujen taitteessa siirtynyt albumikokonaisuuksiin, jos kohta jokaiselle levylle oli ujutettu jokin radioystävällinenkin ralli. Vuoden 1985 albumi "Pyromaani palaa rikospaikalle" oli eräänlainen temaattinen kokonaisuus, jonka lopusta löytyi siihen liittymätön laulu "Musta aurinko nousee". Biisin nimen perusteella saattoi käsittää kyseessä olleen jonkinlaisen ympäristönsuojeluaiheisen tarinan, mutta rakkaudestahan siinä enimmäkseen laulettiin. Juicen rakkauslaulut viestivät huomattavan usein pelkoa siitä, ettei mitään näin ihanaa ole luotu loputtomaksi, jolloin pyynnöt ovat kuuluneet viipymään vielä tämän yön tai seuraavan viikon, ja jos tulevaisuutta olisikin, se tapahtuisi maailmassa, joka muutoinkin olisi mallillaan. Juicen tuotannosta on käynyt ilmi, kuinka suomen kielessä mies rakasti kaksoismerkityksiä, tässä tapauksessa jopa kolmessa eri kerroksessa. Kuten mies tv-haastattelussakin totesi: "Se voi tarkoittaa auringon väriä tai sitä, että aurinko nousee minusta itsestäni. Tai voin olla sitä mieltä, että havaintoni perusteella ilmiö on tapahtumassa.

Juice Leskinen Grand Slamin "Musta aurinko nousee" sijoittui sijalle 228.

227: OZZY OSBOURNE - Shot In The Dark

Vuonna 1982 Bad Company-yhtyeen suuruuden päivät olivat auttamatta takanapäin, jonka kiteytymäksi muodostui vaatimattomasti vastaanotettu albumi "Rough Diamonds". Vokalisti Paul Rodgers halusi toteuttaa pitkäaikaisen haaveensa sooloalbumista, ja rumpali Simon Kirke perustaa uuden yhtyeen. Näinpä Bad Company lopetti toimintansa tällä erää. Kirken Wildlife-yhtyeeseen pestattiin Overlandin veljekset Chris ja Steve ynnä bassoon parikymppinen Philip Soussan. Tämän yhtyeen saavutuksiksi jäi yksi albumi ja lämppärin pesti Michael Schenker Groupin kiertueella. Overlandin veljekset lähtivät perustamaan yhtyettä FM, siinä missä Soussan sai puhelun itseltään Jimmy Pagelta. Että josko kiinnostaisi tulla hänen kanssaan bändiä perustamaan? Toki kiinnosti, mutta Soussan ei vain jäänyt tarpeeksi pitkäksi aikaa kokoonpanoon, josta sittemmin kehittyi The Firm. Ja kun ympäri käytiin ja yhteen tultiin, laulajana tässä bändissä toimi Paul Rodgers. Soussan oli nimittäin saanut USA:sta yhteydenoton, jossa Ozzy Osbourne kaipasi basistin palveluja Ozzyn riitaannuttua siihenastisen soittokumppaninsa Bob Daisleyn kanssa. Tämähän sopi, koska näin Soussan pääsi samantien jo olemassaolevaan ja varsin menestyksekkääseen yhdistelmään mukaan. Lähtemättömän kädenjälkensäkin mies sai vuoden -86 albumille "The Ultimate Sin", Ozzyn innostuttua Soussanin sävelmästä "Shot In The Dark". Alunperin kappale oli hitaammanpuoleinen balladi, mutta Osbourne ehdotti josko biisin tempo voisi olla ikäänkuin "rullaavampi". Mikäpä siinä. Melko pahahan se olisi varsin nimettömän basistin hanttiinkaan laittaa maailmankuululle tähdelle! Melkoisena yllätyksenä soittajalle tuli kuitenkin se, että krediiteissä miehen nimen rinnalle oli ilmestynyt myös Osbournen nimi, eihän tällaisesta oltu mitään sovittu. Ozzy oli puolestaan sitä mieltä, että tokihan hänelle "kunniasta" puolet kuuluu. Eihän tuo kappale muutoin olisi koskaan hänen levylleen päätynyt, ja tuskin minnekään muuallekaan, ainakaan tällaisessa mittakaavassa levitettynä. Eräänlainen "ongelma" syntyi siitäkin, että kappaleesta tuli melkoinen hitti. Soussan penäsi oikeuksiaan lakiteitse kahteenkin eri otteeseen, molemmilla kerroilla jonkinlaiseen yhteisymmärrykseen hiljaisesti päästiinkin, välien silti säilyessä tulehtuneina edelleenkin. Vielä vuonna 2002 levyllä soittaneen rumpalin Randy Castillon hautajaisissakin edettiin käsirysyasteelle tästä tapauksesta taiteilijoiden kesken. Mutta sehän ei itse levytykseltä edelleenkään kuulu.

Ozzy Osbournen "Shot In The Dark" sijoittui sijalle 227.

226: AMORPHIS - The Smoke

Vuonna 2004 Amorphis oli jälleen uuden alun edessä, kun pitkäaikainen vokalisti Pasi Koskinen jätti yhtyeen. Uutta laulajaa lähdettiin etsimään vanhalla kunnon menetelmällä, eli pyytämällä kiinnostuneita lähettämään näytteen taidoistaan passikuvan kera. Uusi laulaja Tomi Joutsen löytyi yhden albumin julkaisseesta Sinisthra-yhtyeestä, tosin ehkä hieman mutkan kautta, kun bändiä läheltä seuranneet vinkkasivat Amorphista ottamaan Joutseneen yhteyttä. Lyhyiden harjoitusten jälkeen asia oli selvä ja siirryttiin kehittelemään uutta Amorphis-albumia, jolla palattiin jälleen Kalevala-aiheisiin tunnelmiin. Käsittelyyn otettiin eepoksen yksi kurjimmista ihmiskohtaloista, Kullervon tarina. "Eclipse"ksi nimetyn albumin yhdeksi kohokohdaksi nousi laulu "The Smoke", jossa periaatteessa toistuu lähes kaiken aikaa yksi ja sama kuvio, vain sävellajeja vaihtaen. Se kuvio melankolisuudessaan on varmasti mieleen jäänytkin, eikä kaukana ole ajatus siitä, että joku jotain sen suuntaista olisi kuuluisilla Karjalan kunnailla saattanut jo 1800-luvulla kanteleella tai paimenhuilulla soittaakin.

Amorphiksen "The Smoke" sijoittui sijalle 226.

225: JOHNNY CASH - Ring Of Fire

Matalaääninen Johnny Cash ei liene aivan rock-arkkityyppien perikuvanoloinen hahmo, mutta näinpä vain muuan kappaleensa kohtalaisen korkealle tässä yhteydessäkin sijoittui. Vuonna 1963 julkistunut, hiemankin meksikolaisin puhallinsovituksin maustettu "Ring Of Fire" oli lähinnä Cashin kantrihenkistä tuotantoa, mutta kenpäties miehen varsin rocktyyppisesti eletty 71 vuoden mittainen elämä on ollut lähentävänä tekijänä ainakin tunnelmallisesti rockosastolle, jota itse taiteilija ehkei pitänyt niin omanaan ainakaan puolisen vuosisataa sitten. Oikeastaan tämä kappale heijasteli - vaikkei sitä tietenkään julkisesti biisin ilmestyessä esille tuotu - Johnny Cashin tuolloin varsin huikentelevaista elämäntapaa, jota oli vaikeata sovittaa vajaata vuosikymmentä aiemmin solmimansa avioliiton kehyksiin. "Ring Of Fire"n toiseksi tekijäksi merkitystä June Carterista tuli ajan mittaan Cashin puoliso numero kaksi, mutta hyvinkin mahdollisesti laulajalla oli jo tässä vaiheessa niinsanotusti laitto asennuksessa. "Ring Of Fire"n on tässä tapauksessa tulkittu tarkoittavan varsin suorasukaisesti sitä vartalon aluetta, joka viettien määräämänä toisinaan aivan liekeissä on. Mutta näin rakkautta tunnustettiin noin kutakuinkin vilpittömään tapaan.

Johnny Cashin "Ring Of Fire" sijoittui sijalle 225.

224: RAMMSTEIN - Reise, Reise

Keväällä 2001 julkaistu "Mutter"-albumi oli lyönyt Rammsteinin läpi viimeistään myös kansainvälisesti, mutta suurempaa kiirettä ei seuraavan levyn julkaisussa pidetty, kun albumiin "Reise, Reise" julkaisuväliä kertyi lähes kolme ja puoli vuotta. Bändiä ei oltu kuitenkaan unohdettu, vaan albumi nousi ilmestyessään useammassa maassa listaykköseksi, myös Suomessa. Kokonaisuutena levy oli piirun verran rauhallisempi kuin aiemmat, tarkoittaen lähinnä sitä, että industrial-jyskytykseen pohjautuneita biisejä preussilaistyyppisin komennoin oli vähemmän ja sävyjä haettu vähän muualtakin. Nimikappale "Reise, Reise" käynnisti myös albumin, ollen heti alkuun ehkä hieman hämmentävä elämys hidastempoisemmalla otteellaan, tavallaan kuitenkin johdonmukaisena johdantona itse levylle. Biisi päätyi myös albumijulkaisua seuranneen kiertueen avauskappaleeksi, ja esimerkiksi "Völkerball"-dvd:n versiota kuunnellessa soundimaailma on alkuun kuin Type O Negativen keikalta. Eipähän Rammstein silti miksikään doom-yhtyeeksi ollut ajautunut.

Rammsteinin "Reise, Reise" sijoittui sijalle 224.

223: TIMO RAUTIAINEN & TRIO NISKALAUKAUS - Lumessakahlaajat

Yleisradion TV1 kulttuuritoimitus nimesi vuonna 2001 vuoden valopilkuksi Timo Rautiaisen, jonka ansioksi laskettiin muunmuassa "omaehtoisen ajattelun tuominen metallimusiikkiin". Ajatuksia kyseisen musiikinlajin teksteissä oli kylläkin ollut vähintään jo 80-luvulta lähtien, mutta mukavaa tietysti, että asia ajan mittaan oli auennut toisaallakin. Ja tokihan Timo on ajatuksia esille tuonut enemmän kuin moni muu yhteensä. Vuoden 2002 Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus-albumi "Rajaportti" oli ottanut nimensä Tampereella sijaitsevasta yleisestä saunasta, suomalaisuuden oltua albumilla muutoinkin vahvasti läsnä. Useissa haastatteluissa Rautiainen täsmensi, että tätä ei tule yhdistää minkäänlaiseen yltiöisänmaallisuuteen, vaan suomalaiseen maailmaan ja käytösmalliin noin yleensä. Kappaleessa "Lumessakahlaajat" maalataan visio siitä, jos suomalaiset joutuisivat jättämään maansa ja lähtemään pakolaisiksi ulkomaille humanitaarisen avun varaan, kun maailmantilanne tuolloin runsas vuosikymmen sitten ja edelleenkin aiheuttaa paremminkin toissuuntaista liikehdintää. Biisistä tehtiin video 90-lukuisessa kriisipesäkkeessä, entisessä Jugoslaviassa sijainneen Kosovon alueella, ja laulun edetessä ruutuun ilmaantui aika ajoin synkkää tilastofaktaa sikäläisten sotilaallisten toimenpiteiden seurauksista. Tunnelman kruunaa yksi Niskalaukauksen kaikkien aikojen tyylikkäimmistä sävellyksistä.

Timo Rautiainen & Trio Niskalaukauksen "Lumessakahlaajat" sijoittui sijalle 223.

222: THE 69 EYES - Red

Kun jotakin on rikki, pitää tehdä... mitä? Särkymishavainnon teki The 69 Eyes viime vuonna julkaistulla "X"-albumilla kappaleessa "Red", joka noin musiikin ulkopuolitse sai myös värinsä mukaisen viinin mausteeksi kappaleelle, joka oli melko lailla hidastemposesti etenevä kuljetus - ei nyt synkän goottinen, vaan paremminkin pop-perimästä melodiansa ammentanut kuvio, hieman raaemmin esitettynä sävelmä olisi melkein sopinut edesmenneen Sentencedinkin ohjelmistoon. Albumikokonaisuuteen sijoitettuna "Red" toimi tunnelmapalana, jota tarkoitusta varten se arvatenkin oli myös tehty. Ja mikähän tekstissä oli rikki, no, mikäpä muukaan kuin läheinen ihmissuhde, joka ei enää korjattavissa ollut. Tarina on tuttu monesta muustakin yhteydestä, mutta näinpä The 69 Eyes sai sen kuulostamaan vakuuttavan tuntuisesti.

The 69 Eyesin "Red" sijoittui sijalle 222.

221: ACCEPT - Princess Of The Dawn

Scorpions ei 80-luvun alussa jäänyt Saksan liittotasavallan ainoaksi lahjaksi metallimaailmalle, vaan perässä porhalsi yhtye nimeltään Accept. Vaikkei bändeillä sinänsä ollut mitään yhteistä suunnitelmaa maailmanvalloitukselle, ovat Accept-jäsenet myöntäneet, että Scorpionsin tekemä pohjatyö edesauttoi muidenkin saksalaisyhtyeiden huomioarvoa omien rajojen ulkopuolella. Tosin, oli kotoisin nyt sitten mistä hyvänsä, musiikin tasollakin on tietty jotain merkitystä asiassa. 70-80-lukujen taitteessa Accept oli saanut julki kaksi albumia, joiden yleisilme oli vielä varsin sekava. Kolmannella albumilla "Breaker" bändi ei enää kuunnellut muiden neuvoja, vaan latasi metallisydämensä kyllyydestä täydeltä laidalta. Lisänäkyvyyttä saatiin siitä, kun Judas Priest otti Acceptin lämppäriksi tuolloiselle kiertueelleen. Tämä vaikutti myös seuraavan albumin "Restless And Wild"-sisältöön, muisteli kitaristi Wolf Hoffmann haastattelussani toukokuussa 1993: "Tottakai opimme tuolla Priest-kiertueella valtavasti. Ei kai sitä voinut olla ihastelematta, kun ilta toisensa jälkeen bändi ottaa yleisönsä haltuun heti ensi tahdeista, oltiin missä maassa hyvänsä". Acceptin esiinmarssia helpotti varmasti myös senhetkinen heavy-innostus?

"Ilman muuta. Bändeillä ja faneilla oli yksi yhteinen missio, ja se oli metalli. Ei tarvinnut väkisin yrittää vängertää jotain helpommankuuloista hittiä, koska fanit eivät sellaista välttämättä kaivanneet tai edes halunneet. Esimerkiksi "Restless And Wild"-albumilla oli hienoja biisejä, nimikappale, "Fast As A Shark", "Neon Nights" ja "Princess Of The Dawn", mutta eivät ne olleet mitään hittihittejä, vaan vain kokonaisuuteen sopivia kappaleita".

-"Princess Of The Dawn"ista tulikin sitten varsinainen livepala joka keikalla soitettavaksi?

"Ja sellaiseksi se tehtiinkin", myhäili Hoffmann vuonna -93. "Meillä ei siinä vaiheessa ollut oikein mitään sellaista biisiä kuin vaikka Judas Priestillä tai Iron Maidenilla useita, missä yleisö olisi voinut nostaa nyrkkiä ilmaan ja laulaa mukana muutaman sanan verran. Pidimme livenä huolta siitä, että tähän tarjoutui monta tilaisuutta tämän kappaleen aikana".

Acceptin "Princess Of The Dawn"in sijoittui sijalle 221.

220: GREEN DAY - Basket Case

90-luvun puoliväliä lähestyttäessä kaivattiin jälleen jotain uusia tuulia grunge-synkistelyn tilalle. Tai eihän sekään aina ollut silkkaa kivireen vetämistä, mutta angstisen ja epätoivoa huokuvan leiman tyyli oli silti saanut. Tässä asetelmassa jo kaksi albumia julkaisseelle Green Day'lle koitui täysosuma vuonna -94, kun kolmas kokopitkänsä "Dookie" nousi USA:n albumitilaston Top Kymppiin, tullen tutuksi muuallakin maailmassa. Soitossa oli poikamaista riemua, jolla ei suuria musiikillisia ulottuvuuksia tavoiteltu, tuoden mieleen 70-luvun lopun ne punkbändit, joille positiiviset tunnelmat olivat tärkeämpiä kuin maailmanparantaminen. "Basket Case"-kappaleen teksti olisi sinänsä toiminut grunge-yhteyksissäkin, kun heti alkuun kysytään, olisko hetki aikaa kuunnella tätä valitustani. Kitaristilaulaja Billie Joe Armstrong kävikin siinä läpi omia kokemuksiaan teinivuosilta, jolloin kärsi paniikkihäiriöistä ja voimattomuuden tunteesta, kokien olevansa biisin nimen mukaista "roskiskamaa". Itse laulu ei sinne kuitenkaan kuulunut, vaan elää omaa elämäänsä edelleen.

Green Dayn "Basket Case" sijoittui sijalle 220.

219: CMX/KOTITEOLLISUUS feat. 51koodia - Vapaus johtaa kansaa

Runsaat 30 vuotta sitten Juice Leskinen ideoi yhteiskiertueen, jossa välimatkat taitettaisiin bussin sijaan sisävesilaivalla. Silloisen Slam-yhtyeensä lisäksi matkaan lähtivät Eppu Normaali ja Hassisen kone, joten kattaus oli tuonaikaista kotimaista huippua. Mukaan lähti myös Kaurismäen veljesten filmiryhmä ynnä Soundi-lehden toimittaja ja sarjakuvapiirtäjä Juho Juntunen, joten tämä Tuuliajolla-kiertueeksi nimetty turnee tuli dokumentoiduksi myös elokuvana "Saimaa-ilmiö" ja kirjana "Tuuliajolla: Suuri suomalainen rock and roll-risteily". Ideaa hyödynnettiin vielä muutaman kesän ajan, mutta bändimäärä paisui tästä huomattavasti suuremmaksi, eikä niihin sisältynyt esimerkiksi silloisia uusia Porista kotoisin olleita vetovoimaisia suosikkiyhtyeitä. Näinpä risteilyt lopetettiin saldon painuttua miinusmerkkiseksi. Tuuliajolla-risteily elvytettiin vuonna 2006, kun CMX, Kotiteollisuus ja 51koodia astuivat laivaan, joka oli sama kuin ensimmäisellä kerralla alla ollut sisävesilaiva Heinävesi. Komentosillalla oli tiettävästi myös sama kapteeni kuin neljännesvuosisataa aiemmin. Risteilyn kunniaksi julkaistiin yhteissingle "Vapaus johtaa kansaa", joka oli CMX:n A.W.Yrjänän sommittelema. Aiheeltaan se ei sinänsä sivunnut risteilyideaa, eikä sitä myöskään tällä kiertueella livenä esitetty. Radioissa biisi soi sen sijaan taajaan eikä singletilaston ykköspaikka tullut tällä yhdistelmällä millään lailla kyseenalaistetuksi. Tuuliajolla 2006-kiertue jäi sikälikin historiaan, että idean alullepanija Juice Leskinen osallistui retken päätöskonserttiin Kuopiossa. Tämä jäi Leskisen viimeiseksi viralliseksi esiintymiseksi yleisön edessä, kun loput Juicelle myöhemmin buukatut keikat peruutettiin, miehen poistuessa lopullisesti näiltä keikkamailta marraskuun alussa 2006.

CMX/Kotiteollisuus feat. 51koodia-biisi "Vapaus johtaa kansaa" sijoittui sijalle 219.

218: STRATOVARIUS - Hunting High And Low

90-luvun alkupuoli merkitsi melkoista alasajoa melodisen metallin seurannalle. Judas Priest, Iron Maiden ja Helloween menettivät laulajakeulakuvansa ja muutenkin vaikutti siltä, että uusi sukupolvi käsitti metalliksi joko Metallican ja Megadethin 90-lukuiset linjaukset tai toisaalla äärimetallin eri alalajit. Vuonna -89 ensialbuminsa julkaissut Stratovarius sai myös koti-Suomessa huomata olevansa varsin epämuodikas 90-luvun alussa. Vastakaikua tekemisille löytyi kuitenkin Japanista ja Etelä-Euroopasta, joten luontevinta oli suunnata katseet ulkomaille, kuin kierrellä kotimaisia keikkapaikkoja esiintyen parille-kolmellekymmenelle ihmiselle kerrallaan. Hyvänä iltana. Stratovariuksen - tai paremminkin johtajansa Timo Tolkin määrätietoinen työ rupesi kuitenkin tuottamaan hedelmää 90-luvun jälkipuoliskolla, jolloin bändiin oli pestattu erillinen laulaja Timo Kotipelto ynnä soittopuolelle ulkomaalaisvahvistukset Jens Johansson ja Jörg Michael. Viimeksimainitun tuplabassarit, Tolkin ultranopeat kitarasoolot ja Kotipellon puhtaat, korkeat lauluäänet olivat se perusta, jotka Stratovariuksen lopulta löivät läpi. Itse biisien merkitystä unohtamatta. Vaikka rakennusaineet olivat periaatteessa samat kuin aiemminkin, ruvettiin musiikista tässä vaiheessa käyttämään nimikkeitä "power metal" tai "sinfoninen metalli". Sinänsä tällä ei kai suurempaa merkitystä ollut, mutta ero 80-lukuisena käsitettyyn metalliin oli kuitenkin korvin kuultavissa. Näinpä Stratovarius ei kuulostanut havinoilta menneestä, vaan tuoreelta ja ajankohtaiselta. Stratovariuksen kultainen putki käynnistyi vuoden -97 albumista "Visions", kahden seuraavan albumin "Destiny" ja "Infinite" vallatessa myös Suomen albumilistan kärkipaikat julkaisuhetkillään. Kahdella viimeksimainitulla oli havaittavissa pientä hittihakuisuuttakin, kun biisit "S.O.S." ja "Hunting High And Low" olivat ikäänkuin tarkoitukseen luotuja. "Hunting High And Low"n koukkuna oli paitsi mukaansatempaava kertosäe, myös molli- ja duuriskaalojen vuorottelu biisin rakenteessa. Tekstissä elämänjanoinen hahmo haki aina vain uusia elämyksiä taivaalta käsin, välillä voittaen, välillä häviten, aivan kuten elämässä yleensäkin tuppaa käymään.

Stratovariuksen "Hunting High And Low" sijoittui sijalle 218.

217: MANOWAR - Hail And Kill

Tosimetallin kuningaslevyä nimetessä vaihtoehtoja on monia, mutta kyllä siihen listaan ehdottomasti kuuluu Manowarin vuonna 1988 julkaisema albumi "Kings Of Metal", jota yhtye kävi Suomessakin markkinoimassa kohtuutäydessä Helsingin Kulttuuritalossa huhtikuun alussa vuonna 1989. Mikä mukavinta, Joey deMaiolla oli ennen keikkaa aikaa haastatteluun, jossa alkuun vuolaasti kehui tuoreinta aikaansaannosta: "Kings Of Metal" on ehdottomasti paras kaikista tähän saakka julkaisemistamme albumeista. Tiedän, että näin kuuluu aina sanoa tämmöisissä tilanteissa, mutta nyt asia näin todellakin on. Edelliselle "Fighting The World"-albumille levy-yhtiössä haluttiin pari kevyempää kappaletta, ja kun sopimuksemme oli tuolloin vasta alkanut, niin teimme sitten hieman kompromisseja näiden suhteen. Tällä kertaa ME päätimme kuitenkin itse, ketään kuuntelematta, millainen "Kings Of Metal" tulisi olemaan. Eli niin hyvä levy kuin vain suinkin oli mahdollista tehdä, josta Manowar-fanitkin voivat vaistota sen peittelemättömän voiman ja otteen, jolla asiat tulee hoitaa".

Manowarin lanseeraama termi "false metal" sai Joey deMaiolta selvityksensä sekin: "Olen ollut näissä kuvioissa varsin pitkään, ja tiedän, että monet näistä nykyisin suosituista puudelipäistä silinterihattuineen eivät välttämättä edes pidä siitä musiikista, jota soittavat, mutta raha puhuu ja häränuloste kävelee. Jotkut heistä eivät oikeasti osaa edes soittaa, joka selittääkin ne mikkihiiri-kamat, joilla rasittavaa äänikuonaansa tuottavat. Manowarin kiertuekalusto on parhain mahdollinen, koska fanimme ansaitsevat yhtä lailla vain parasta mahdollista. Me olemme tehneet paljon töitä saavuttaaksemme sen musiikillisen osaamisen tason, jota faneillemme tarjoamme, ja näin on asianlaita myös tällä "Kings Of Metal"-albumilla. Kerropa minulle, minkä hiuslakkayhtyeen levyllä olet kuullut sadan hengen mieskuoroa? Aivan, et kenenkään, mutta meillä "The Crown And The Ring"-kappaleessa kuulet. "Hail And Kill"-kappale, kun nyt siitä kysyit, ei suoranaisesti tarkoita sitä, että ensin tervehditään ja sitten surmataan, vaan tuo on tervehdys faneillemme ja lupaus siitä, että olemme kohta taas tulossa livenä suorittamaan tuon "kill"-puolen, "Kings Of Metal"-albumin nimikappaleestahan kuulet totuudenmukaisen sanaparin "Manowar Kills".

Manowarin "Hail And Kill" sijoittui sijalle 217.

216: AC/DC - Touch Too Much

Vuonna 1979 AC/DC kokoontui äänittämään demoja tulevaa albumia varten, ja sille oli tällä kertaa tarkoitus palkata uusi ulkopuolinen tuottaja entisen Vanda/Young-perhepiirin asemesta. Eddie Kramerilla oli meriittiä muunmuassa Jimi Hendrixin ja Led Zeppelinin kanssa työskentelystä, mutta AC/DC:n kanssa homma ei toiminut sitten alkuunkaan. Kovin paljoa aikaa ei ollut toisen tuottajan löytämiseen, ja melkeinpä oli tyytyminen siihen saakka lähinnä brittiläisiä pop- ja uuden aallon levyjä äänittäneeseen Robert John "Mutt" Langeen, koskapa sattui olemaan tuolloin vapaana muista sitoumuksista. Lange toi esiin näkemyksensä siitä, että AC/DC:n siihen saakka varsin särmikkäitä soundeja tulisi hieman pehmentää, muttei toisaalta liiaksi. Haettu keskitie tuntui löytyneen, koskapa kesällä 1979 julkaistu albumi "Highway To Hell" sisälsi materiaalia, joka sopi niin pienempiä klubeja kuin stadionhoilauksia ajatellen. Yksi albumin ikimuistoisimmista hetkistä oli suorasukainen koskettelukuvaus "Touch Too Much", jonka Bon Scott mourusi kuin vuosia selibaatissa olleena, toisin sanoen, äärimmäisen vakuuttavasti. Biisin nokkelan yksinkertainen riffi kuului myös niihin aikaansaannoksiin, joihin ei ollut mitään lisättävää.

AC/DC:n "Touch Too Much" sijoittui sijalle 216.

215: PEARL JAM - Alive

Vuonna 1990 kitaristi Stone Gossardin yhtye Mother Love Bone oli juuri julkistamassa debyttialbumiaan, kun vokalisti Andrew Wood menehtyi traagisesti heroiinin yliannostukseen. Sen bändin taival päättyi siihen, joten eipä muuta kuin Gossard yhdessä basisti Jeff Amentin kanssa tästä uutta yhtyettä muodostamaan. "Dollar Short"-työnimellä kierrellyt instrumentaalidemo päätyi muunmuasssa Eddie Vedderin korviin, joiden välissä tekstiksi muotoutui eräänlainen omaelämäkerta. Vedderin vanhemmat olivat eronneet pojan ollessa vuoden ikäinen, ja kun Eddie oli kolmentoista, äitinsä kertoi, että tämä mies, jonka kanssa tässä ollaan eletty, onkin kasvatti-isäsi. Vedderin biologinen isä oli ennen MS-tautiin menehtymistään eräänlainen perhetuttu, mutta Eddielle ei asioiden oikeaa laitaa paljastettu isänsä eläessä. Pian tämän jälkeen kasvatti-isäkin jätti perheensä, joten Eddie Vedder yritti tehdä lohdullisen huomion, että onpahan hän itse nyt ainakin elävien kirjoissa. Tarina päätyi tunnetusti laulettuna uuden yhtyeen, Pearl Jamin ensialbumille "Ten" vuonna 1991. Biisi "Alive" julkaistiin albumilta myös ensisinglenä, kuuluen bändin tunnetuimpiin aikaansaannoksiin. Kesällä 2000 kappale sai makaaberimman merkityksen, kun Pearl Jam oli esiintymässä Tanskassa Roskilden festivaalien päälavalla. Tungos oli valtava, ja yhtyettä pyydettiin keskeyttämään settinsä, kun hätääntyneitä yleisön edustajia oli käynyt kertomassa järjestäjille, että joillekuille oli käynyt ilmeisen huonosti massan puristuksessa. Pearl Jam lopetti soittonsa, ja kun suurin osa luuli keikan vielä jatkuvan tauon jälkeen, virittyi kentällä laulu pohjalta "I'm still alive". Soitto päättyi päälavan osalta kuitenkin siihen, kun yhdeksän ihmisen huomattiin menehtyneen, jonka jälkeen Pearl Jam pidättäytyi soittamasta "Alive"-kappaletta meneillään olleen kiertueensa aikana ennen aivan viimeistä iltaa kotikaupungissaan Seattlessa.

Pearl Jamin "Alive" sijoittui sijalle 215.

214: KISS - Strutter

70-luku vaikutti hieman siltä, kuin lähes jokaiselta vähänkin tunnetummalta nimeltä olisi ilmestynyt livealbumi, jota tarjontaa perusteltiin useissa tapauksissa sillä, että virallisilla julkaisuilla oli tarkoitus heittää kapuloita luvattomien bootleg-tallenteiden kaupankäynnille. Ja jos kerran niillekin kysyntää oli, miksikäs ei sitten ihan tarkoituksellisesti äänitetyille livelevyille. Kissin markkina-arvo ei vuonna 1975 olisi vielä merkinnyt livekansion julkaisua, oikeastaan tässä laitettiinkin kaikki likoon. Jollei "Alive!"-tupla olisi ottanut tuulta alleen, voisi hyvin olla, että bändin tarina olisi jäänyt melkoisen lyhyeksi nykyisen 40 vuoden asemesta. Huomionarvoista tässä on sekin, että bändin vuonna -74 julkaisema debyyttialbumi oli "Alive!"lla edustettuna lähes kokonaan, materiaalin tullessa kuitenkin soitetuksi aivan toisenlaisella itsevarmuudella kuin ensilevyn kohtalaisen jähmeällä "varman päälle"-otteella. Kun livetupla oli avattu kappaleella "Deuce", siirryttiin joustavasti Paul Stanleyn tulkitsemaan lauluun "Strutter", aiheena oman arvonsa tunteva, keimaileva tyttö, joka näissä soidinmenoissa jätti kaverit kuolaamaan korkeintaan "ehkä"-tyyppisellä lupauksella. "Alive!"-albumi oli yhtä lailla "ehkä" aika pitkälti studiossa uudelleen soitettu, mutta siinäkin tapauksessa toteutus kuulosti verevämmältä kuin ensialbumin studioversio.

Kissin "Strutter" sijoittui sijalle 214.

213: ENSIFERUM - Lai Lai Hei

Minkähänlainen lie historian lehtien havina ollut, kun Ensiferum matkasi syksyllä 2003 äänittämään toista albumiaan Kööpenhaminaan, Sweet Silence-studioon, jossa oli aiemmin äänitetty mm. Metallican albumit "Ride The Lightning" ja "Master Of Puppets". Äänittäjänäkin tulisi toimimaan sama mies, Flemming Rasmussen, joka tällä pestillään taisi saada ensikosketuksensa folk-metallin työstämiseen. Ainakin suomalaisen sellaisen. Alkuun lajityypin tunnetuimpia edustajia oli vuonna -90 toimintansa aloittanut Skyclad, mutta tässä tapauksessa folk tarkoitti lähinnä kelttiläistä musiikkiperimää. Pohjolan oloista kartalle ovat jääneet näkyvimmin suomalaisyhtyeet aina 90-lukuisesta Amorphiksesta Moonsorrown ja Finntrollin kautta 2000-luvulle. Ensiferumin toisella albumilla "Iron" folkmelodiat ja -sävyt olivat mainituista kenties korostetummin läsnä, etenkin kappaleessa "Lai Lai Hei", jonka tekstiosuus laulettiin niin suomeksi kuin englanniksi. Biisiä rakennetaan varsin pitkään ennen laulun sisääntuloa, ja kun asiat on suomeksi viimeistelty, pidempi englanninkielinen osuus saa taustalleen nopeamman tempon, kunnes vielä kerran palataan ensimmäiseen kotimaiseen. "Iron"-albumin julkaisun jälkeen Ensiferumissa kävi melkoinen myllerrys, kun kolme viidestä jäsenestä erkani omille teilleen, näiden mukana Wintersun-projektinsa pariin halunnut Jari Mäenpää, joka ei saanut tuolloista Ensiferumin kiertueohjelmaa mahtumaan kuvioon. Näinpä "Iron"-albumi jäi tällä tavoin myös erään aikakauden päätökseksi.

Ensiferumin "Lai Lai Hei" sijoittui sijalle 213.

212: NIGHTWISH - Nemo

Huhtikuussa 2004 julkistui uusi Nightwish-single "Nemo", muutamaa viikkoa ennen varsinaista albumia "Once". Tässä vaiheessa ja jo varsin pitkään ennen tätäkin singlebiisin tarkoituksena oli lähinnä saada radiosoittoa osakseen, ja tokihan "Nemo" varsin tutuksi tätä kautta ehti tullakin. Olihan sillä lukuisia puoltotekijöitä plussanaan. Suomalainen bändi, metallia, mutta siistimmänpuoleista verrattuna rajumpiin ilmiöihin ynnä yleisilmettä pehmentävä Tarja Turusen lauluääni. Unohtamatta sitä, että olihan itse kappalekin sangen nopeasti päähän soimaan jäävä.
Jos tuntui siltä, että biisi soi radiossa vähän turhankin tiuhaan, sai Tuomas Holopainenkin vastata enemmän kuin usein, kertooko kappale Jules Vernen kirjoissa esiintyneestä hahmosta Kapteeni Nemo. Johtopäätökseen oli tietysti olemassa syynsäkin, kun kapteeni vaikutti kirjassa "Sukelluslaivalla maapallon ympäri" ja Holopaisen tiedettiin harrastavan sukellusta, fantasiakirjallisuudesta puhumattakaan. Vastaus kysymyksiin oli kuitenkin ei. "Nemo" tarkoitti tässä yhteydessä henkilöä, jolla ei ole nimeä, ja samalla joutunut jo varsin eksyksiin omasta itsestäänkin. Surullinen tarina siis, ja melkoisen surumielinenhän itse kappalekin oli.

Nightwishin "Nemo" sijoittui sijalle 212.

211: MOKOMA - Hei hei heinäkuu

Aggressiivisempaa metallimusiikkia on tavattu pitää synkistelyn tyyssijana, jossa hyvän mielen aikaansaaminen ei ole pääasia. Kaikeksi onneksi Mokoma ei ole tainnut tällaisesta säännöstöstä kuulla, tai jos onkin, ei ole siitä turhia välittänyt. Vuoden 2010 albumilta "Sydänjuuret" löytyvä "Hei hei heinäkuu" kuulostaa jo nimellään kuin suomi-iskelmältä, ja mikäli toteutustapa olisi ollut toinen, näin olisi myös käytännössä saattanut olla. Toki biisi lähtee puhkumaan kipakalla thrash-kompilla, eikä kitaroidenkaan täsmällisyydessä ole huomauttamista. Tekstipuolella annetaan kielikuvin ymmärtää, että ihmissuhde on jäänyt taakse, mutta ei sen väliä, onhan tulossa heinäkuu pilvettömine taivaineen ja iloisine tunnelmineen. Vuodenkierto tulee tarjoamaan muitakin ilmastollisia elämyksiä, mutta ne tulisi ottaa vastaan yhtä lailla antamatta niiden viileämpien ominaisuuksien häiritä. "Hei hei heinäkuusta" kuvattiin myös kesäinen video, jäljitellen hieman amerikkalaisia autoilutyyppisiä ratkaisuja kesäisissä rantamaisemissa. Koska Suomesta ei oikein tahdo löytyä Sunset Boulevardin kaltaista sykettä, ajeltiin avo-Chevrolet'lla aurinkoisessa, hiljaisessa Hangossa ja käytiin suomalaiskansalliseen tapaan ilmoittamassa rantalentistä pelanneille viehkeille tytöille, että nyt muuten alkoi tämän soittokunnan pelivuoro, josko voisitte ikäänkuin lähteä kälppimään. Eipä tätä toteutusta olisi ehkä niinkään huomannut arvostaa, jollei muutamia vuosia aikaisemmin olisi tottunut siihen, että videokuvaukset suoritettiin tuolloin voittopuolisesti hylätyissä tehdasmiljöissä soittajien heiluttaessa tukkaa ja vääntämässä naamaa mitä äkäisimpiin ilmeisiin.

Mokoman "Hei hei heinäkuu" sijoittui sijalle 211.

210: KING DIAMOND - No Presents For Christmas

Joulu ja rock'n'roll löysivät toisensa jo 50-luvulla, kun Elvis Presleyn "Christmas Album" julkistui jouluksi 1957 Chuck Berryn seuratessa perässä seuraavana vuonna ilmestyneellä singlellä "Run Run Rudolph". Omankaltaisekseen käsitteeksi muodostui vuonna 1963 julkaistu tuottaja Phil Spectorin kokoama joulualbumi, ja tuskinpa sattumalta nämä kaikki olivat USA:laista alkuperää. Olihan tämä alunperin hengellinen juhla saatu siellä kaupallistetuksi jo hyvän aikaa ennen näiden levyjen julkaisua. Euroopan puolella 60-lukuisista, vuotuisista jouluisista tervehdyksistä tunnetuimpia olivat Beatlesien äänittämät flexisinglet, joita lähetettiin Englannin ja USA:n fanclubien jäsenille. Sittemmin joululauluja jos jonkinlaisia on ehditty julkaisemaan, harvemmin ne kuitenkaan ovat yhtyeen tai artistin ohjelmistossa tulleet niin tunnetuksi kuin King Diamondin tapauksessa. Mielenkiintoisesti se oli myös jouluna 1985 julkistuessaan ensimmäinen King Diamondin nimissä ilmestynyt levytys Mercyful Fate-yhtyeen hajottua. "No Presents For Christmas" luonnollisesti parodioi jouluun liittyviä käsitteitä, eli siellä joulukuusen ääressä saa aivan turhaan odotella lahjoja puun juureen, niitä ei ole tulossa. Ilmeisesti Tanskankin televisio on 80-luvun puolivälissä esittänyt jouluisin Walt Disneyn Samu Sirkan joulutervehdystä, jos kohta Jiminy Cricket ei King Diamondin laulussa seikkaillut, sen sijaan Tom ja Jerry kylläkin, siemaillen perinteikästä tanskalaista väkevää kirsikkaviiniä, eivätkä voisi vähempää välittää siitä, mitä ympärillä tapahtuu. Tunnelman "keventämiseksi" kappaleeseen on ujutettu pätkiä lauluista "Kulkuset", "Kun Joulupukki suukon sai", "Petteri Punakuono" ja "Valkea joulu", joka lopuksi ei sitten aivan joulu ollutkaan.

King Diamondin "No Presents For Christmas" sijoittui sijalle 210.

209: CHILDREN OF BODOM - Lake Bodom

Syksyllä 1997 julkaistiin suomalaisittain kaksi sittemmin hyvinkin tunnetuksi kohonneen yhtyeen debyyttialbumia, Nightwishin "Angels Fall First" ja Children of Bodomin "Something Wild". Mahtuivatpa yhtyeet samalle singlellekin, kun Nightwishin "The Carpenter" sai seurakseen kaksi muuta Spinefarm-yhtiön kiinnitystä, Children of Bodomin jäädessä tässä vaiheessa aseenkantajan rooliin. Varsin sattumoisin viimemainitun albumilta löytynyt kappale "Lake Bodom" olisi voinut intronsa puolesta sopia Nightwish-maailmaankin melko hyvin, mutta eipähän yhtyeillä sitten vokaaliosuuksien puolesta ollut juuri mitään tekemistä toistensa kanssa. "Lake Bodom" oli kokonaisuudessaan varsin neoklassinen sävelmä, joka toisella tavoin toteutettuna olisi periaatteessa voinut mahtua Yngwie Malmsteenin tuotantoon. Sanoituksellisesti - tai kappaleiden nimien osalta päästiin ensi kertaa Espoon Bodomjärven rannalle, joka ikuisiksi ajoiksi on suomalaiseen rikoshistoriaan kirjattu helluntain 1960 tapahtumien johdosta. Vasta vuonna 2011 julkaistulla "Relentless Reckless Forever"-albumilla luovuttiin käytännöstä, jossa vähintään yksi Children Of Bodom-albumin kappaleista olisi otsikoitu mainitun järven nimellä. Ruotuun tosin palattiin jälleen tämänvuotisella albumilla "Halo Of Blood".

Children of Bodomin "Lake Bodom" sijoittui sijalle 209.

208: KLAMYDIA - Pohjanmaalla

Hiljattain 25-vuotista olemassaoloaan juhlistanut Klamydia on jäänyt jokseenkin omaksi luvukseen suomalaisen rockin historiassa, kolmen soinnun punkin oltua perustana ties kuinka monille kappaleilleen. Vesku Jokisen kirjoittamat tekstit ovat useimmiten sisältäneet likimain suoraa suomalaista kuplettiperimää, joissa niin tuikitavalliset tapahtumat kuin hieman kantaaottavammatkin asiat esitetään pienellä silmäkulmapilkkeellä, tarvittaessa toki myös isommalla kädellä. Loppujen lopuksi siellä keskiössä vaikuttaisi molemmissa tapauksissa olevan Vesku Jokisen kaltainen peruskansalainen, joka maailman menolle ei paljoakaan voi tehdä, mutta onpa nyt kuitenkin siinä asemassa, missä voi tuoda esille oman näkövinkkelinsä. Vuonna 2007 julkaistu kotiseutuylistys "Pohjanmaalla" sisälsi jälleen kerran taitavaa verbaalista leikittelyä perinteikkääseen maakuntaan liitetyillä käsitteillä, joissa on totuttu asioiden olevan jämptisti näin, eikä vain sen suuntaisesti. Itse maa on säilynyt vuosituhansien ajan, kaikki ei välttämättä ole eikä tule olemaan viimeisen päälle, mutta on kuitenkin se maailman parhain paikka elää siihen ympäristöön kiinni kasvaneille.

Klamydian "Pohjanmaalla" sijoittui sijalle 208.

207: SABATON - White Death

Vaikka Ruotsi on viimeksi käynyt sotaa noin pari vuosisataa sitten, on sikäläinen Sabaton-yhtye teksteissään käsitellyt erilaisia taisteluita aina vuoden 2005 "Primo Victoria"-albumistaan saakka. Laulajansa, Joakim Brodenin mukaan aiheesta riittää ammennettavaa, jos kohta meneillään oleviin tai aivan lähihistoriaan sijoittuneisiin konflikteihin bändi ei halua tarttua, koska historiallista perspektiiviä ei ole vielä riittävästi ehtinyt kertyä. Koska Suomi ei suurvaltapolitiikan eturistiriidoissa jäänyt vuosikymmeniä sitten osattomaksi niistä tyrskyistä, omisti Sabaton vuonna 2010 julkaistulla albumillaan "Coat Of Arms" kappaleen "White Death" talvisodassa taistelleelle tarkka-ampuja Simo Häyhälle, jota puna-armeijan puolella kutsuttiin "valkoiseksi kuolemaksi", lumipukuun sonnustautuneena ja äärimmäisen tarkalla tähtäyksellä kun oli ollut vihollisen lukumääräistä ylivoimaa huomattavan vähentävä vaikutus. Brodenkin oli oivaltanut, mitä suomalainen sisu on, koskapa sanan oli sellaisenaan tekstiinsä sisällyttänyt.

Sabatonin "White Death" sijoittui sijalle 207.

206: METALLICA - The Day That Never Comes

Rockin ja etenkin metallin historiaan on jäänyt yksi hyvin valitettava menetys, joka jätti jälkeensä yhden valtavan kysymysmerkin. Jospa muuan bussi olisi pysynyt Etelä-Ruotsissa tiellä syyskuun lopussa 1986, ja basisti Cliff Burton jäänyt henkiin? Jotain vahvassa nousussa olleelle Metallicalle vain tapahtui sen jälkeen, joka antaa aiheen olettaa, että Burton oli yhtyeelle tärkeämpi hahmo kuin "vain" basisti. Burtonin kuoleman jälkeen synnytetty "...And Justice For All"-albumi oli levy, joka Metallican vain kerta kaikkiaan oli tehtävä, ja vuoden -91 "musta albumi" luonnollisesti se lopullinen läpimurtoalbumi, joka kuitenkin valtavirtasoundeineen vieraannutti vanhan, aggressiivisen Metallican ystävät loitommalle. Sen jälkeen julkaistuista albumeista löytyikin enää yksittäisiä kappaleonnistumisia, ja varsinaisen soittamisen riemun aistiminen aina vain harvinaisemmaksi käynyt ilmiö. Syyskuussa 2008 julkaistulla albumillaan "Death Magnetic" Metallica oli jo etukäteen ilmoittanut, että levyllä kuultaisiin taas kitarasooloja ja rummutkin tulisivat kuulostamaan kelvollisilta ja ennen kaikkea kalvollisilta vuoden 2003 "St.Anger"-albumin kurkkupurkkisoundien sijaan. Paluuta vanhaankin olisi luvassa. Näin tapahtuikin, mutta kynnys 80-lukuisiin "Ride The Lightning" ja "Master Of Puppets"-albumeihin osoittautui jälleen ylitsepääsemättömäksi, vaikka bändi oli taatusti keikoillaan huomannut, kuinka riehakkaan vastaanoton näiltä levyiltä peräisin olevat kappaleet mustan albumin sisällön ohella olivat saaneet. Vaan kun ei, niin ei, joten oliko Cliff Burtonin panos 80-luvun aikaansaannoksiin loppujen lopuksi aivan korvaamatonta luokkaa? Vuonna 2008 julkaistulla "Death Magnetic"illä asiat olivat kuitenkin paremmin kuin aikoihin. Tietynlaista vanhan ajan uhmakkuuttakin kuultiin, kun James Hetfield julisti rakkauden olevan vain nelikirjaiminen sana vankilassa, johon ei ollut aikonut jäädä, vannoen tämän hyvinkin vakuuttavan kuuloisesti.

Metallican "The Day That Never Comes" sijoittui sijalle 206.

205: AC/DC - Dirty Deeds Done Dirt Cheap

Likaiset duunit hoidetaan törkyhalvalla, julisti australialaisyhtye AC/DC vuonna -76 kolmannen albuminsa nimikappaleella. Kyseinen vuosikerta ei kuitenkaan ollut bändin kannalta se, jolloin suoraviivainen rock'n'roll olisi ollut erityisen arvostettua. Päinvastoin, AC/DC sai puskea sanomaansa läpi keikkailemalla, eikä tilaisuuksia millään muotoa ylenkatsottu, missä vain soittamaan pääsi. Esimerkiksi naapurimaassa Ruotsissa sopi hyvin, että bändi esiintyi niinsanottujen "dansband"ien eli viihteellisempää tanssimusiikkia esittäneiden orkestereiden väliajoilla. Rockhistorian osalta AC/DC on siitä omituinen yhtye, että varhaisista aikaansaannoksista tuli klassikoita vasta paljon myöhemmin. "Dirty Deeds Done Dirt Cheap"-albumi sisälsi näitä nimikappaleensa ohella lukuisia muitakin, mutta vielä oli kuluva jonkin aikaa, ennen kuin AC/DC:tä ruvettiin arvostamaan omana itsenään. Harmi kyllä tämä tunnustus ehti hieman liian myöhään vokalisti Bon Scottin kohtaloa ajatellen, kun varhaiset AC/DC-levytykset "löydettiin" monien korvaparien toimesta vasta myöhemmin. Hyvä kuitenkin edes niin.

AC/DC:n "Dirty Deeds Done Dirt Cheap" sijoittui sijalle 205.

204: THE OFFSPRING - Self Esteem

Rock-aikajanalla 80-luvun puoliväli-90-luvun puoliväli suuntaukset USA:laisittain vaihtuivat varsin vikkelään. Siinä missä vielä 80-luvulla glamrock ja metalli olivat tukkanuottasilla, 90-luvun alussa valokeilassa oli grunge, jonka pessimismi ei niinkään enää sykähdyttänyt parin-kolmen vuoden kuluttua. Aika oli tällöin jo kypsä The Offspringin kaltaisille yhtyeille. Vuonna 1994 julkaistu kolmas albuminsa "Smash" oli jymymenestys, yllätys yhtyeelle itselleenkin, saati bisnesportaalle. Tällaista ei mahonkipöytien takana oltu voitu suunnitella, joten The Offspring oli vain mitä ilmeisimmin oikeassa paikassa juuri oikealla hetkellä. Tähän ei sinänsä tarvittu mitään vallankumouksellista, esimerkiksi kappale "Self Esteem" olisi rakenteensa ja tekstinsä puolesta voinut käydä grungestakin. Tarina itsekunnioitusta vailla olevasta pojasta, joka ei millään pääse eroon höykyttävästä tyttöystävästään, esitettiin kuitenkin niin valloittavalla tavalla, että kuulijakin olisi saattanut kyetä samaistumaan harkitsemaan irtiottoa vihdoin viimein.

The Offspringin "Self Esteem" sijoittui sijalle 204.

203: HANOI ROCKS - Million Miles Away

Vuonna 1984 Hanoi Rocksilla meni paremmin kuin hyvin. Bändi oli saanut ensimmäisenä suomalaisyhtyeenä merkittävän kansainvälisen levytyssopimuksen CBS-yhtiöltä, käsittäen tuolloin varsin monelle nousevalle yhtyeelle tarjotun seitsemän lp:n mittaisen diilin. Oli myös itsestään selvää, että markkinointi tulisi olemaan aivan toista luokkaa kuin aiemmin, ja esiintymismahdollisuuksien lisääntyminen maailman tärkeimmällä markkina-alueella USA:ssa tuli olemaan myös lähes itsestäänselvyys. Ennen uuden albuminsa "Two Steps From The Move" julkaisua Hanoi Rocks tekikin pienimuotoisen esittäytymiskiertueen USA:n itärannikolla. Pidemmän turneen aika olisi koittava loppuvuodesta 1984. Eräällä keikalla Michael Monroe loukkasi kuitenkin nilkkansa, jolloin sovittuja keikkoja jouduttiin peruuttamaan. Koska vamma ei kuitenkaan haitannut haastattelujen tai promootion tekemistä muutoin, lennätettiin yhtye Los Angelesiin, josta kiertuetta oli tarkoitus jatkaa Monroen tervehdyttyä. Samalla olisi tilaisuus tavata Mötley Crüen jäseniä, jotka olivatkin jo ilmoittaneet järjestävänsä kunnon bileet kavereilleen, kun ensi kerran enkelten kaupunkiin laskeutuisivat. Juhlat päättyivät, kuten tunnettua, Hanoi Rocks-rumpali Razzle'n kuolemaan auto-onnettomuudessa, ja bändin navakassa myötätuulessa ollut ura päätyikin vaakalaudalle heittelehtimään. Heti vuoden 1985 alussa Hanoi Rocks esiintyi kahtena perättäisenä iltana Helsingin Kultturitalossa, osana alkanutta kansainvälistä nuorten teemavuotta -85. Rumpuihin saatiin pikahälytyksellä entinen The Clash-rumpali Terry Chimes ja toinen noista Razzlen muistokonserteiksi nimetyistä keikoista, ynnä basisti Sam Yaffan jäähyväisesiintymisistä bändin riveissä, televisioitiin myös Eurooppaan. Konsertin eräänlaiseksi kohokohdaksi nousi Andy McCoyn pianolla aloittama kappale "Million Miles Away", jonka Michael Monroe omisti edesmenneelle Razzle'lle "siellä kaukana jossain". Kesken laulun Monroe rupesi kyynelehtimään, eikä oikein saanut ääntään enää kulkemaan. Hetki onkin jäänyt mieleen yhtenä suomalaisen rock-historian koskettavimpana, kun tähän vielä yhdistää sen epäonnen, joka bändiä oli kohdannut.

Hanoi Rocksin "Million Miles Away" sijoittui sijalle 203.

202: TURMION KÄTILÖT - Pirun nyrkki

Turmion Kätilöiden arvioinneissa on toisinaan tärkeimmältä tuntunut etsiä se vertailukohta, josta esitetty materiaali on inspiraationsa ammentanut. Vuonna 2006 ilmestyneen "Pirun nyrkki"-albumin soundimaailmaa oli toki aiemmin kuultu vaikkapa Ministryn toimesta, mutta melodiain käsittelyissä oli kuitenkin kuultavissa jotain perisuomalaista, jollei peräti savolaista. Ainakin vuonna 2005 julkaistu "Niuva 20"-ep viittasi otsikollaan kuopiolaiseen Niuvanniemen psykiatriseen hoitolaitokseen, jonne tavanomaisimmin määrätään raskaista rikoksista mielentilan epävakaisuudesta johtuen tuomitsematta jätettyjä hoitoon määräämättömäksi ajaksi. Kovin terveeltä ei vaikuttanut myöskään "Pirun nyrkki"-albumin nimikappaleessa asiaansa esittäneen hahmon diagnoosi omasta itsestään. Kappale lienee Turmion Kätilöiden toistaiseksi tunnetuin biisi päädyttyään soimaan myös elokuvassa "V2-jäätynyt enkeli", mutta muutoin Turmion Kätilöiden musisointi on tuntunut jääneen lähinnä alan piirien seuraamaksi.

Turmion Kätilöiden "Pirun nyrkki" sijoittui sijalle 202.

201: W.A.S.P. - Animal (F**k Like A Beast)

Vuonna 1984 hardrock-markkinoille rynkinyt W.A.S.P. oli ehtinyt keikkailla jo parin vuoden ajan USA:ssa ennen ensialbumiaan, ja ensisingleksi Blackie Lawless oli kaavaillut keikoilla hyvin vastaanotettua kappaletta "Animal (F**k Like A Beast)". Capitol-yhtiö ei kuitenkaan halunnut sisällyttää moisen nimistä kappaletta levylle, koskapa oletettavissa oli, että laulussa selkeästi kuuluneen f-sanan takia moni kauppaketju olisi kieltäytynyt ottamasta levyä valikoimiinsa. Kompromissiratkaisuksi Lawless keksi yhden singlen mittaisen sopimuksen eurooppalaisen indieyhtiön kanssa. Sellaiseksi valikoitui englantilainen Music For Nations, joka tuossa vaiheessa julkaisi pelkästään raskaampaa musiikkia, näin single saatiin julki keväällä 1984 ennen saman vuoden loppukesästä julkaistua ensialbumia, jolta biisi jätettiin Capitol-yhtiön toivomuksesta pois.

-"Olihan se eräänlaista riskipeliä, mutta mitään ei tuossa vaiheessa ollut menetettävänäkään", myhäili Lawless Helsingissä haastattelussani noin viittä vuotta myöhemmin. "Tiesin, että tuo kappale lyö läpi kertaheitolla, kunhan se vain saataisiin kuuluville. Emme voineet julkaista sitä millään muullakaan merkillä USA:ssa levydiilimme johdosta, ja Music For Nationsilla oltiin innoissaan pelkästään siitä, että voisivat myydä sitä importtina USA:han huomattavia määriä".

-"Mutta usko tai älä, biisi ei kerro teini-ikäisen pojan fantasioista tehdessään itse itselleen hyvää, kuten sinäkin varmaan luulit. Lauloin tahallani hieman epäselvästi sanat, ja tuo käsitys biisistä on toki se kaikkein yleisin. Alunperin sain idean kuitenkin "National Geographic"-lehdestä, jossa oli kuva kahdesta parittelevasta leijonasta lisääntymistouhuissa. Ja vaikket uskoisikaan sitä, sen täsmällisempää selvitystä biisistä et tule koskaan kuulemaan", päätti Blackie lausuntonsa silmää iskien.

W.A.S.P.:in "Animal (F**k Like A Beast)" sijoittui sijalle 201.

200: THE 69 EYES - Brandon Lee

Aina ei käy kuin elokuvissa, ja elokuvia filmattaessakaan ei pitäisi käydä kuten vuonna 1993 näyttelijä Brandon Leelle. "The Crow"-elokuvan kuvauksissa juoneen liittynyttä ampumakohtausta valmistellessa tuli kiire, jolloin aseen piippuun epähuomiossa jäänyt luoti osui Leetä keskivartaloon. Tämän jälkeen tulikin kiire leikkauspöydälle, valitettavasti ei kuitenkaan elokuvan, vaan kirurgisia toimenpiteitä varten suunnitellun. Se ei kuitenkaan auttanut, vaan Lee menehtyi 28-vuotiaana, vain paria viikkoa ennen kuin miehen oli määrä astua avioon Renny Harlinin toimistossa tapaamansa Eliza Huttonin kanssa. Seitsemää vuotta myöhemmin The 69 Eyes julkaisi surumielisen nimikkokappaleen "Brandon Lee", joka ei kuitenkaan kuvannut miehen kuolemaan johtaneita tapahtumia, vaan arvuuttelua tuonpuoleisesta Leen silmin kautta koettuna. Biisistä kuvattu video tehtiin talon katolla hyvin hämärässä valaistuksessa, päättyen enkeliä kuvaavan hahmon traagiseen loppuun. "Brandon Lee"stä tuli yksi The 69 Eyesin tunnuskappaleista, tarkoittaen sitä, että se myös joka keikalla kuullaan. Bändille itselleen siivu on varmasti jäänyt mieleen muutenkin, sen sisältyessä vuonna 2000 julkaistulle albumille "Blessed Be", joka tuli olleeksi yhtyeen ensimmäinen suomalaisen kultalevyrajan ylittänyt pitkäsoitto.

The 69 Eyesin "Brandon Lee" sijoittui sijalle 200.

199: DISTURBED - Stricken

Vuosituhannen vaihtuessa runsas vuosikymmen sitten oltiin metallimusiikin osaltakin päästy jo ilmaisuun "vaihtoehto-" tai "nu-metal", etenkin Yhdysvalloissa. Jälkimmäisestä tuli kuitenkin varsin nopeasti eräänlainen kirosana sen sijaan, että olisi kuvannut lajityyppiä, näinpä monet yhtyeet mieluummin julistautuivatkin ennemmin vain "metallibändeiksi". Disturbed otti varsin nopeasti haltuunsa kaistaleen, jonka juuret olivat Pantera- ja Soundgarden-tyyppisessä musisoinnissa, pahimpia särmiä silti vältellen. Vokalisti David Draimanin ulosanti oli riittävän rankka, mutta makuasia on, ylletäänkö sillä yhtä ikimuistettaviin suorituksiin kuin vaikkapa Phil Anselmon tai Chris Cornellin tapauksissa. Kaupallisesti menestys oli kuitenkin mainiota, jo toinen, vuonna 2002 julkaistu albuminsa "Believe" nousi USA:n listaykköseksi ja saman teki seuraajansa, vuoden 2005 "Ten Thousand Fists". Vaikka levy sisälsi yhteiskunnallisiakin kannanottoja, oli ensisingle "Stricken" melkoisen perinteinen parisuhteen päättymistarina laulajaminän tehdessä selväksi, kuinka sydän oli murtunut, mutta irtikään ei menneestä tunnuttu päästävän. Aiheelle tuntuu olevan jatkuvasti tilausta, ja onhan siihen toki helppo samaistua.

Disturbedin "Stricken" sijoittui sijalle 199.

198: IRON MAIDEN - Afraid To Shoot Strangers

Vuoden 1992 albumille "Fear Of The Dark" sisältynyt kappale "Afraid To Shoot Strangers" käynnistyi melko lailla epä-Iron Maidenmaisesti, kun kappaleen alkuosa muistutti lähinnä 60-70-lukuisia psykedeelisemmän rockin saavutuksia, eikä vokalistiakaan aivan heti mieltäisi Bruce Dickinsoniksi, mies kun lauloi likimain puheäänen voimakkuudella. Kappaleen puoleen väliin mennessä pelko-albumille sisältynyt pelko-kappale rupesi kuitenkin kuulostamaan esittäjältään, kun tempoa lisätään, tuplakitarat tykittämään yhteistä kuviotaan sooloineen, Steve Harrisin nakuttavan basson säestäessä toimintaa. Tekstinsä puolesta kappale olisi sopinut hyvin siihen 60-70-lukuiseen maailmaan, jossa sotia aktiivisesti vastustettiin. Ne kun tuppaavat yleensä käynnistymään poliitikkojen vaatimuksista, ja kansalaisille jää tehtäväksi mennä suorittamaan ns. käytännön toimenpiteet. Yksilötasolla toisen surmaaminen saattaa kuitenkin osoittautua vaikeaksi, etenkin silloin, jos yhtä lailla "ylempää" on kerrottu, miksi näin tulisi tehdä.

Iron Maidenin "Afraid To Shoot Strangers" sijoittui sijalle 198.

197: RAMMSTEIN - Pussy

Yksi Rammsteinin oivalluksista on ollut käsitellä teksteissään yleismaailmallisia aiheita, jotka ovat kaikille tuttuja, oli kyseessä äiti, tuli, Amerikka tai aurinko. Miksikäs tähän joukkoon ei jatkoksi sopisi vartalonosa, joka myös mirrinä tunnetaan. Ei se puheenaolevassa "Pussy"-laulussa taida oikein kissaakaan tarkoittaa. Vuonna 2009 julkaistun albumin "Liebe ist fur alle da" ensisingleksi valikoitunut "Pussy" käsitteli saksalaisuuteen liitettäviä kliseitä, etenkin mitä pornografiaan tuli. Teerenpeli oli laulussa tuntematon käsite, kun päämäärähakuisuus oli jo etukäteen tiedossa. Mitäpä siis turhia aikaa haaskaamaan, kun elämäkin on tunnetusti lyhyt. "Liebe ist fur alle da"-kiertueella "Pussy" oli sijoitettu varsinaisen osuuden päätteeksi, jonka aikana vokalisti Till Lindemann suihkutti vaaleanpunaisesta, maskuliinisen elimen muotoisesta kanuunasta vaahtoa yleisön joukkoon. Symboliikan ei luulisi jääneen epäselväksi.

Rammsteinin "Pussy" sijoittui sijalle 197.

196: HURRIGANES - Roadrunner

Vuonna 1973 julkaistu Hurriganesin debyttialbumi "Rock And Roll All Night Long" oli sikäli poikkeuksellinen, että se sisälsi niin live- kuin studiomateriaalia. Periaatteessa elävää soittoa olisi riittänyt koko albuminkin tarpeiksi, mutta lopputulemana päädyttiin ratkaisuun, jossa valtaosin bändin omat kappaleet täyttäisivät livepuolen ja studiossa äänitettäisiin muutama lainakappale, joita keikoilla oltiin jo ahkerasti ehditty hioa. Levy menestyi hyvin, kuten myös pari vuoden -74 puolella julkaistua singleä, nekin edelleen lainakappaleista koostuen. Uuden albumin julkaisu tuli ajankohtaiseksi loppuvuodesta, ja koska bändi oli tuottanut levy-yhtiölleen Love Recordsille mukavasti pelimerkkejä, päätettiin yhtye lähettää Tukholman Marcus Music-studiolle tallentamaan äänellisesti tasokasta jälkeä, jota voisi kenties kaupitella Suomen rajojen ulkopuolellekin. Ennen 70-luvun puoliväliä ideaa pidettiin kutakuinkin mahdottomana, mutta Hurriganesilla saattaisi musiikissaan olla se jokin, missä ei ensimmäisenä ajateltaisi mistä maasta yhtye on kotoisin. Bändi oli edelleenkin melko riippuvainen lainakappaleista, näistä levyn viimeiseksi sijoitetun nimikappaleen Roadrunner oli 60-luvun alussa tehnyt tunnetuksi biisin tekijä, Bo Diddley, kuin sittemmin 60-luvun puolivälissä The Animals ja Pretty Things omine levytettyine näkemyksineen. Hurriganes lisäsi kappaleen alkuun kuitenkin jo keikoillakin toteutetun puolentoista minuutin instrumentti"kaaoksen", jossa Albert Järvinen kurittaa kitaraansa Jimi Hendrixin malliin, muiden tuottaessa samankaltaista "avantgardistista" äänimassaa. Neljän studiopäivän - tai paremminkin illan ja yön - aikana Hurriganes kykeni tallentamaan ison palan suomalaista rock-historiaa aikana, jolloin ns. musiikillinen valveutuneisuus oli Suomessa huipussaan. Tähän kuului keskeisesti ajatus siitä, että Suomessa tulisi laulaa suomeksi, ja mielellään itse tehtyjä kappaleita. Hurriganes-konsepti sopi tähän kuvioon äärimmäisen huonosti, mutta nuorta rockväkeä tämä ei haitannut, tuskin edes kiinnosti. "Roadrunner" on 170.000 kappaleen myynnillään edelleen kirkkaasti Suomen eniten myyty englannin kielellä esitetty albumi Suomessa.

Hurriganesin "Roadrunner" sijoittui sijalle 196.

195: FAITH NO MORE - Epic

Muuan mielenkiintoisimmista 80-luvulla keksityistä musiikillisista kategorioista oli "vaihtoehtorock", sen tarkemmin määrittämättä, mikä oli se varsinainen "rock", jolle vaihtoehtoa tässä tarjottiin, oletettavasti siihenastisella kaupallisella menestyksellä oli tekemistä tässä osajaossa. 80-luvun puolivälissä ensialbuminsa julkaissut Faith No More sai myös alkuaikoinaan huomata "edustavansa" vaihtoehtorockia, mutta vuonna -89 ilmestyneellä kolmannella albumillaan "The Real Thing" yhtye rupesi paremminkin määrittämään ja esittämään aivan omanlaistaan sekoitusta eri musiikkityyleistä. Yksikään levyn kappaleista ei ollut toisensa veli, saati kaukaisempikaan sukulainen. Suosituimmaksi näistä kohosi "Epic", jonka nimi (eeppinen, kertova) oli ilmeisesti bändin sisäistä huumoria, koska teksti oli melkoista hölynpölyä. Sävelmän kertosäe oli kuitenkin kuninkaallinen, ja liekö sen esillenostoa helpotettu vastakkainasettelulla muihin biisin lauluosuuksiin, jotka suoritettiin lähinnä rap-pohjalta.

Faith No Moren "Epic" sijoittui sijalle 195.

194: QUEENS OF THE STONE AGE - No One Knows

90-luvun alkuvuosina rockmusiikki sai taas yhden uuden alalajin, kun raskasta ja hidastempoista musisointia ruvettiin kutsumaan nimikkeellä "stoner rock", jonka soittajat mallinsivat tuotantoaan osin Black Sabbathin ensimmäisiltä levytyksiltä. Selkeä pesäero haluttiin kuitenkin tehdä metallimusiikkiin, koskapa lauluissa harvemmin käsiteltiin siihen liittyviä aiheita. Tai millainen käsitys niistä noin yleisellä tasolla oli. Yhdeksi stoner rockin kärkinimeksi kohotettiin kalifornialainen Kyuss, jonka hajottua bändin johtohahmo Josh Homme perusti uuden yhtyeen, Queens Of The Stone Agen, jonka nimeen saatiin kivikausi kuvaamaan musisointia. Vaikka bändin jäsenet olivat miehiä, piti Homme Kings-vaihtoehtoa vähän turhan koppavana, joten miksikäs ei sitten Queens. Olihan Englannissakin ollut varsin hyvin menestynyt yhtye Queen, jonka riveissä ei naispuolisia jäseniä ollut. Kolmas Queens Of The Stone Age-albumi, vuonna 2002 julkaistu "lauluja kuuroille", "Songs For The Deaf" oli eräänlainen teema-albumi, jossa yhtye taittoi matkaa Los Angelesista huomattavasti pienempään kalifornialaiskaupunkiin, Joshua Treehen, jossa Homme oli syntynyt, ja biisit kuuluivat ikäänkuin autoradiosta kanavia matkan aikana vaihdellen. Albumi sisälsi yhden tunnetuimmaksi tulevista kappaleistaan, "No One Knows". Menneistä biisi muistutti tässä tapauksessa rytmilliseltä ratkaisultaan, joka kuljettaa hieman kuin vuoden -71 Sladen läpimurtohitti "Coz I Luv You", ja avausriffi jonkin verran Hanoi Rocks-biisiä "Tragedy". Näistä ei ehkä USA:ssa oltu niin kovin kuultu, sen sijaan "No One Knows" päätyi ehdolle Grammy-palkinnon saajaksi sarjassa "paras hard-rock esitys". Sillä kertaa pysti meni kuitenkin Foo Fightersille biisistä "All My Life", sikäli mielenkiintoisesti, kun Foo Fightersien Dave Grohl oli ollut soittamassa rumpuja "Songs For The Deaf"-albumilla.

Queens of The Stone Agen "No One Knows" sijoittui sijalle 194.

193: CHILDREN OF BODOM - Hate Crew Deathroll

Tammikuussa 2003 Children Of Bodomin neljäs albumi "Hate Crew Deathroll" meni heittämällä Suomen listan ykköseksi, työntäen tieltään kakkoseksi Robbie Williamsin "Escapology"n, joka yhtyeen jäseniä riemastutti oikein erityisesti. Vuosi 2002 oli bändiltä mennyt hieman hiljaisemmin, mutta sitä enemmän aikaa käytettiinkin uusien biisien hiomiseen jo ennen studioon menoa. Alunperin tarkoituksena oli suunnata edellisen albumin "Follow The Reaper"in äänittämöön Ruotsiin Peter Tägtgrenin The Abyss-studiolle, mutta siinä vaiheessa kun yhteyksiä ruvettiin ottamaan, ei Tägtgren ollutkaan siellä enää töissä, ja bändissä muisteltiin muutenkin, että lopputulos oli kärsinyt tuottajan lukuisista muista projekteista. Näinpä palattiin Astialle, eli edeltäneiden albumien tekopaikalle Astia-studioon, jossa aikaa käytettiin tehokkaat kuusi viikkoa. Eipä siis ihme, että kyseessä oli kirkkaasti toimivin Children of Bodom-albumi siihenastisista, eikä aivan väärin olisi sanoa, että peittoaa jotkut myös sen jälkeisistä. Alexi Laihon oraalisen ulosannin v-käyrä oli tappiinsa viritetty, ja soittokin oli - jälleen kerran - saumatonta, värikästä ja kekseliästä. Albumin nimikappaleesta muodostui bändin ohella lempinimitys myös bändin kannattajille, jotka yhtä lailla vihaiseksi joukoksi täten kastettiin.

Children Of Bodomin "Hate Crew Deathroll" sijoittui sijalle 193.

192: KISS - I Was Made For Loving You

Syyskuussa 1978 Kiss tempaisi ennennäkemättömällä tavalla julkaisemalla kunkin neljän jäsenen sooloalbumit samana päivänä. Bändi ei kuitenkaan ollut enää niin suuri ja erehtymätön, että niitä suorastaan käsistä olisi revitty. Sama tahti tuntui jatkuvan seuraavalla bändilevyllä "Dynasty", joka julkaistiin keväällä 1979. Kokonaisuus oli kohtalaisen sekava, ja jälkeenpäin ilmeni, ettei rumpali Peter Criss soittanut levyllä kuin yhdellä kappaleella huumeongelmiensa ja auto-onnettomuutta seuranneen käsivammansa vuoksi. Basisti Gene Simmons ei myöskään ollut aivan täydellä sydämellään levyllä mukana, mies kun lauloi vain kaksi kappaletta yhdeksästä. Mutta mitäpä sillä väliä, kun albumi sisälsi Kiss-asteikolla varsin yllätyksellisen ja edelleen muistettavan hittikappaleen. 70-luvun loppupuolen discoboomi ei ollut kitaristi Paul Stanleyltä jäänyt huomioimatta, joten levyn tuottajan Vini Poncian ja tulevan hittimaakarin Desmond Childin kanssa kehitellystä "I Was Made For Loving You"sta tuli varsinainen rajat ylittänyt tanssikappale. Stanleyn mukaan sen alkuperäisenä tarkoituksena oli vain osoittaa, kuinka helppoa yksittäisen discohitin tekeminen on, mutta Kissin tapauksessa siitä tuli niin suosittu, että edelleenkin keikkaohjelmistossaan on, vaikka Paul Stanley ei niin kovin luontevasti enää aivan korkeimpia ääniä tavoitakaan.

Kissin "I Was Made For Loving You" sijoittui sijalle 192.

191: MOKOMA - Marras

Kun kuluneen vuosituhannen alussa Mokoman 120 päivää-albumin myymättä jäänyt painos rusikoitiin pilkkeiksi, ei varmaankaan voitu aavistella, että vuosikymmenen loppupuolella Mokoma olisi maan suosituimpia yhtyeitä. Ja mikä ehkä merkittävintä, täysin omakustannepohjalta. Kaikki on rockbisneksessä siis edelleenkin mahdollista, vaikkei aina kenties siltä tuntuisi. Vuonna 2007 julkaistu albumi "Luihin ja ytimiin" nousi Suomen albumilistan ykköseksi edeltäjänsä "Kuoleman laulukunnaiden" tapaan, tuolloisen uutukaisen sisältäessä rauhallisemman palan "Marras", jossa on ollut kalenterivuosi aikaa miettiä menneitä ja toivoa vielä yhteenpaluuta vuolaine anteeksipyyntöineen. Klassista suomi-iskelmä ainesta siis, Mokoman rouhean soiton toki tehtyä selväksi sen, ettei tässä mistään popsävelmästä ollut kyse.

Mokoman "Marras" sijoittui sijalle 191.

190: SYSTEM OF A DOWN - Toxicity

90-lukua voi jälkeenpäin kuvata USA:laisen rockin osalta vuosikymmenenä, jolla ei välttämättä ollut minkäänlaista yhtenevää musiikillista identiteettiä. Grungella ja uuspunkilla oli hetkensä, mutta näiden bändien osalta nopeaa nousua saattoi seurata kysynnän yhtä jyrkkä putoaminen. Oliko uusi sukupolvi sitten aiempaa lyhytjänteisempi vai oliko tarjontaa jo niin paljon, että kaikkeen olisi pitänyt ehtiä mukaan. Vaihtoehtoja riitti, ja monet listojen kärkiin yltäneet bänditkin leimattiin "vaihtoehtoyhtyeiksi", jollei muuta keksitty. Ajankohta oli kuitenkin mitä mainioin 90-luvun puolessa välissä perustuneelle System of a Downille, kesällä -98 julkistunut ensialbumi ei tosin ottanut tuulta alleen aivan saman tien - elettiinhän vaihtoehtoja täynnä olevia aikoja. mutta sanomaa vietiin vanhaan tapaan jalkatyönä perille keikkailemalla, muunmuassa Metallicaa ja Slayeria lämmittäen. Viimemainitut olivat vielä siinä mielessä vanhaa koulukuntaa, että olivat eräänlaista loogista jatkumoa aiemmin alalla vaikuttaneille metalliyhtyeille, soveltaen omaksumansa elementit omalla tavallaan. System of a Down ei välttämättä ollut edes metallibändi, vaikka jäljet sen suuntaisilta saattoivat vaikuttaa. Vuoden 2001 albuminsa "Toxicity" löi yhtyeen sitten kertaheitolla kuuluisuuteen ja listakärkiin USA:ssa ja Kanadassa. Bändin tavaramerkiksi oli muodostunut musiikillinen kiemuraisuus - ellei peräti kieroutuneisuus - tyyliin juuri, kun saattoi odottaa biisin lähtevän jostain kohdasta etenemään ennalta oletetulla tavalla, vetääkin yhtye maton alta. Albumin nimikappale oli tästä onnistunut esimerkki, kun biisi käynnistyy kuin vaikkapa jokin Iron Maiden-teos hiljaisella introlla ja perinteinen voimakkuudenvaihtelu on sittemmin käytössä läpi kappaleen, päättyen Black Sabbath-malliseen riffijärjestelyyn. System of a Downin laulaja Serj Tankian käytti persoonallista ääntään taipuisasti lähes puheasteelta suoraan huutoon, kappaleeseen sisältyneen "myrkyllisyyden asteen" viitattua kotikaupunkiin Glendaleen Kaliforniassa, todennäköisesti kuitenkin ennemmin siksi, että "Toxicity" rimmasi sanan "city" kanssa. Kappaleesta on muutenkin tainnut päällimmäisenä jäädä mieleen se häiriö, häiriö, häiriö.

System of a Downin "Toxicity" sijoittui sijalle 190.

189: KOTITEOLLISUUS - Jos sanon

Suomen kieltä ja raskasta rockia pidettiin pitkään mahdottomana yhtälönä. Muutamat 80-lukuiset yritykset tyrmättiin musiikkilehdissä pelkästään siltä pohjalta, että "hevi" nyt ylimalkaankin oli niin typerää, etteivät suomenkieliset tekstit asiaa miksikään muuttaneet. Hardcore-piireissä suomea suosittiin kyllä laajaltikin, mutta valtaosa yleisöstä koki musiikillisen annin sen verran vastenmielisenä ja luotaantyöntävältä, ettei suurempaa huomiota tähän alalajiin kiinnitetty. 90-luvun lopussa ilmasto oli muuttunut sen verran suopeammaksi, että suomeksi saattoi esittää asioitaan myös raskaammalla otteella. Kotiteollisuuden osakkeiden nousu osuikin vuosituhannen vaihteeseen. Vuonna 2000 ilmestynyt neljäs albumi "Tomusta ja tuhkasta" ei ollut vielä varsinainen myyntimenestys, ylittäen juuri ja juuri Top 40 noteerausrajan sijalla 39. Avauskappale "Jos sanon" sai kuitenkin runsaan myönteistä huomiota osakseen. Biisin kertosäe on ainakin perisuomalaisen peräänantamaton. Jos minä näen maailman tällaisena, siinä eivät muiden vakuuttelut paremmasta auta. Eikä tämä minähahmo maailmaa välttämättä näin haluaisi edes kokea, mutta se on oma tapa elää, ja heittää sitä samalla tavallaan hukkaan.

Kotiteollisuuden "Jos sanon" sijoittui sijalle 189.

188: QUEEN - I Want It All

"Kaikkimullehetinyt" on viimeisimpinä vuosina muuttunut käsitteeksi siitä, että kaikkea on oltava, ja mielellään samantien. Ja kaikkein mieluimmin tietenkin siten, ettei itse tarvitsisi tikkuja ristiasentoihin sovitella. 80-luvun loppupuolella Brian Maylle vaatimuksesta syntyi päänvaivaa, kun mies oli vielä viimeisiään vetelevän avioliittonsa toisena osapuolena, uuden kumppanin kyljessä, joka ei tämmöistä pähkäilyä suvainnut sitten alkuunkaan. Ohjeellinen ilmoitus kuului: "I want it all, and I want it now". Sanoma meni siinä mielessä perille, että Mayn päässä rupesi soimaan melodia turhautuneen purkauksen johdosta. Niin paljon pitäisi saada yhden elämän aikana tehdyksi ja kompromissien tekeminen suuntaan jos toiseen aina yhtä vaikeata. "I Want It All" päätyi Queenin vuoden -89 albumille "The Miracle", ollen myös ensimmäinen siltä julkaistu single. Harmi kyllä, Queen ei päässyt esittämään tätä koskaan livenä Freddie Mercuryn kanssa, ainesta kun olisi ollut ties minkälaiseksi stadionhymniksi. Brian May kuitenkin avioitui myöhemmin tahtonsa ilmaisseen Anita Dobsonin kanssa, joten asia saatiin ainakin tältä osin järjestykseen.

Queenin "I Want It All" sijoittui sijalle 188.

187: BAD RELIGION - Punk Rock Song

70-80-lukujen taitteessa perustettu Bad Religion oli ehtinyt julkaista jo seitsemän albumia ennen suurempaa läpimurtoaan vuoden -94 pitkäsoitolla "Stranger Than Fiction". Tähän oli osaltaan vaikuttanut se, että alkupään julkaisut oli tehty kitaristi Brett Gurewitzin pystyttämälle Epitaph-pienmerkille, jonka markkinointimahdollisuudet olivat olleet perin rajatut. Päästyään vihdoin menestyksen makuun Gurewitz ilmoitti yllättäen jättävänsä yhtyeen keskittyäkseen levy-yhtiönsä pyörittämiseen. Lähtö vaikutti myös siten, että noin puolesta Bad Religion-tuotannon biiseistä vastannut tekijä oli työryhmästä poissa. Näinpä vuoden -96 albumilla materiaalin säveltely jäi lähes yksinomaan vokalisti Greg Graffinin harteille. Yhdeksi tunnetuimmista "The Gray Race"-albumin kappaleista kohosi "Punk Rock Song", jolla asetellaan vastakkain nälästä ja köyhyydestä kärsiviä ihmisiä versus hyväosaiset, jotka eivät mammonistaan luovu, vaan käyttävät miljoonansa mieluummin haluamallaan tavalla. Mutta tämähän on vain pieni punk rock laulu, tehty heillekin, jotka vääryyden myös vaistoavat. Mutta jolla paljoa ei tilannetta muuttaakaan voi.

Bad Religionin "Punk Rock Song" sijoittui sijalle 187.

186: RAMONES - Blitzkrieg Bop

Käsitettä "salamasota" ei Euroopan puolella ole muisteltu hyvällä, käynnistyihän toinen maailmansota Saksan operaatiolla Puolaan syyskuussa 1939 tällä nimenomaisella "Blitzkrieg"iksi nimetyllä taktiikalla, jossa toisen suvereenin valtion alueelle hyökätään nopeasti raskaalla tulivoimalla pyrkimyksenä lamauttaa puolustustoimenpiteet alkuunsa. Ramonesin ensisingle ja debyyttialbuminsa vuonna 1976 avannut "Blitzkrieg Bop" ei sinänsä viitannut sodankäyntiin, ja hieman epäselvää on, mihin ylipäätään. Ainakin siinä mennään järjiltään laulun soidessa, rytmin voimakkaasti sykkiessä. Tavallaan tuon olisi voinut painattaa tuoteselosteeksi Ramones-musiikista ylipäätään. Eipä juuri mitään näin riisuttua oltu aikoihin kuultu, ja kappaleiden pituuksissa tyydyttiin tavanomaisimmin kaksiminuuttisiin "kokonaisuuksiin", jossa ajassa olennaisin oli saatu sisäistetyksi. Tavallaan Ramones palautti soitannallaan ajatukset rock'n'rollin alkulähteille, jolloin usein oltiin myös parissa minuutissa valmiita. Ramones-musisointi ei saanut laajempaa vastakaikua heti alkuun, mutta ehtihän sitä hieman myöhemminkin. Olihan soitanta ajatonta muutoinkin kuin vain kappaleittensa kestojen puolesta, ja tärkeintä "Blitzkrieg Bop"issa taisi olla se, että bändi sai lanseeratuksi iskulauseensa "Hey!, Ho!, Let's Go"!

Ramonesin "Blitzkrieg Bop" sijoittui sijalle 186.

185: BLACK SABBATH - Black Sabbath

Vuonna 1970 läpimurtonsa tehneistä yhtyeistä vähiten rakastetuimpia oli muuan Englannin Birminghamista kotoisin ollut orkesteri. Tai siis, riippuen tietysti siitä, keneltä asiasta kysyy. Kriitikkojen normeja ihanteellisesta musiikista ei varsin yksinkertaisesti kappaleitaan toteuttanut Black Sabbath täyttänyt, eivätkä hengelliset piirit olleet alkuunkaan otettuja yhtyeen imagosta, johon tuntui liittyvän näyttävä ristisymbolien esilletuominen. Sen ristin muodossa, joka oli historiaan kirjattu siten, kuin sitä aikoinaan Golgatalla oli naulintatuomion yhteydessä käytetty.
Black Sabbathin ensialbumi oli äänitetty kolmessa päivässä osapuilleen livenä studiossa matkalla kiertueelle, ja kun helmikuussa 1970 kolmastoista päivä osui sattumoisin perjantaiksi, päätettiin tämä myös brittiläisellä mustalla huumorilla osoittaa levyn julkaisupäiväksi. Tästä vedettiin muitakin johtopäätöksiä Black Sabbathin tarkoitusperistä pitkään. Avaus- ja nimikappaleen pahaenteinen tritonus-kuvio ei sekään antanut aihetta olettaa, että tässä oltaisiin aivan pyhän hengen asialla, vaikka bändi ei tällaista allekirjoittanutkaan. Laulun tekstissähän Saatana oli vainoamassa minähahmoa, joka pyysi Jumalalta apua. Mutta kerrankos näitä tekstejä on kuunneltu ja sovellettu miten haluttu omia tarkoitusperiä vastaaviksi.

Black Sabbathin "Black Sabbath" sijoittui sijalle 185.

184: NIGHTWISH - Wishmaster

Uusi vuosituhat käynnistyi Nightwishin kannalta erikoisesti, kun yhtye otti osaa Eurovision laulukilpailujen Suomen karsintaan pohjalta "tärkeintä ei ole voitto, vaan myönteinen julkisuusarvo". Kappale "Sleepwalker" oli kuitenkin lopuksi lähellä tulla valituksi jopa itse finaaliin, mutta ns. "asiantuntija"raati päätti toisin, lähettäen ulkomaista tekoa olleen, amerikkalaiselta pehmorockilta kuulostaneen Nina Åströmin laulaman kappaleen "A Little Bit" keräämään naapurimaiden myötätunto- ynnä jäännöspisteet. Nightwishille järjestelystä tuskin haittaa koitui, koskapa päähuomio oli kuitenkin toukokuussa 2000 julkaistavassa kolmannessa albumissaan "Wishmaster". Levy oli ilman muuta ehein aikaansaannos siihenastisista, ja oikeastaan vasta "Wishmaster"illa draaman kaari oli kyetty ottamaan täydellisesti haltuun eritoten nimikappaleella, jonka yhtenä jännitysmomenttina oli, ulottuisiko Turusen ääni sinne aivan korkeimpaan nuottiin. Ulottuihan se, ja lisää mahtipontisuutta biisiin toivat sen kuoro-osuudet, yleisestä jyhkeydestä puhumattakaan.

Nightwishin "Wishmaster" sijoittui sijalle 184.

183: SABATON - Primo Victoria

Sabaton-yhtyeen vuonna 2005 julkaisema albumi "Primo Victoria" oli laskennallisesti toinen, mutta käytännössä ensimmäinen, jolla kappaleiden aiheiksi olivat valikoituneet erilaisista historiallisista taisteluista kertovat tekstit. Näiden eteen oli hiemankin saatu kotiläksyjä tehdä, mutta arvatenkin oli myös kiinnostavaa puuhaa. Ainakin siihen verraten, jos tarjolle olisi tehty taas ties kuinka mones kuvaus siitä, kun yksinäinen ritarisetä ratsastaa ja miekallaan viholliset tuhoaa. Kovin helppoa ei "Primo Victoria"n toteutus Sabatonille itselleenkään ollut, levytyssopimuksen puuttuessa äänitykset aloitettiin ensin omarahoitteisesti. Biiseistä kuitenkin vaistosi sen, että Sabatonilla oli näyttöhaluja, jotka eivät ehkä ihan heti saaneet vastakaikua, mutta sittemmin maastoasuinen partio on tullut elävänäkin suosituksi. "Primo Victoria"n nimikappale kertoi Normandian maihinnoususta 6. kesäkuuta vuonna 1944, tai "Operation Overlord"ista, jolla koodinimellä suunnitelmaa lähdettiin toteuttamaan aluksi varsin raskain uhrauksin.

Sabatonin "Primo Victoria" sijoittui sijalle 183.

182: STAM1NA - Likainen parketti

Keväällä 2006 ilmestynyt Stam1nan toinen albumi "Uudet kymmenen käskyä" oli yhtyeelle itselleenkin uusi, kun lausuntojensa mukaan vuotta aiemmin ilmestynyt debyytti oli sisältänyt bändin kannalta jo osin vanhempia tekeleitä. Sen saama myötäsukainen vastaanotto rohkaisi kuitenkin tekijöitä jatkamaan valitsemallaan linjalla ja jos mahdollista, vielä kierommin kuin esikoisellaan. Kristinuskon kanssa ei "Uudella kymmenellä käskyllä" ollut mitään tekemistä, ja tarkalleen laskien albumi sisälsi muutenkin 11 kappaletta. Näistä "Likainen parketti" oli yksi sen viekkaimmista toteutuksista lukuisine osineen ja vokaalivaihteluineen. Siivoustoiminnon laiminlyönti oli pientä siihen verrattuna, mitä laulajaminälle kappaleessa tapahtui, tai oikeastaan tehtiin vain tosiasioiden ynnäys, tarkistus ja loppuyhteenveto, joka ei varsinaisesti kieli täydellisen henkisestä tasapainosta. Jota biisin rakenne ja esitystapa myös täydellisesti tukee.

Stam1nan "Likainen parketti" sijoittui sijalle 182.

181: IRON MAIDEN - Powerslave

Vuonna 1984 Iron Maiden ryhtyi määrätietoisin ottein laajentamaan ilmaisuaan aina vain moni-ilmeisempien kappaleiden suuntaan. Viidennen albuminsa nimikappale, "Powerslave" sai kuvauksensa myös levyn kanteen, joka johdatti muinaisegyptiläisiin tunnelmiin. Alun laulumelodiakin - tai ainakin Bruce Dickinsonin tulkinta - toi mieleen vähemmän länsimaiset sävelkuviot. Mielenkiintoiseksi "Powerslave"n tekee sekin, että kertosäe ei erotu kappaleessa mitenkään erityisemmin, sen sijaan biisin keskelle upotettu pariminuuttinen kitarailotulitus kuuluu Maiden-tuotannon kohokohtiin instrumenttien käsittelyn osalta. Tekstin "voimaorja" ei suinkaan kuulunut työtätekevien joukkoon, vaan kertoi faaraosta viimeisinä elinhetkinään. Mies kun oli jo tottunut ja kasvatettu siihen, että on jumalan asemassa, miksi hänen täytyi siis kuolla?

"Powerslave"-albumin julkaisua seurasi 11 kuukauden mittaiseksi venynyt maailmankiertue "World Slavery Tour", joka oli viedä ja osittain loppuvaiheessa olikin vienyt mehut miehistä. Lähes 200 konserttia käsittänyt turnee ulottui myös Suomeen, bändin tuolloiselle "kotiareenalle" Helsingin Jäähalliin marraskuussa -84, jolloin Iron Maidenin egyptiläishenkiset lavasteet ynnä kuusimetrinen muumio-Eddie olivat taatusti jotain sellaista, mitä täälläpäin ei oltu aiemmin tavattu nähdä.

Iron Maidenin "Powerslave" sijoittui sijalle 181.

180: VIIKATE - Viina, terva & hauta

Luku kolme on läntisessä maailmassa varsin tuttu käsite raamatullisine symboleineen ja vaikka rock'n'rollia pidettiin aluksi - tietyissä piireissä vieläkin - paholaisen musiikkina, kolmelle soinnulle sekin aikoinaan perustui. Erilaisia kolmikantakäsitteitä tunnetaan muitakin, kuten usko, toivo ja rakkaus ynnä viini, laulu ja naiset. Koska viimemainittu olisi ollut aivan liian riemukas yhdistelmä Viikatteen maailmassa käsiteltäväksi, oli luontevaa, että vuonna 2009 julkaistun "Kuu kaakon yllä"-albumin ensisingleksi valikoitui "Viina, terva & hauta". Viinan ja haudan yhteys on sinänsä ymmärrettävä, mutta nykyihmiselle terva lienee tuttu lähinnä pastilleista tai puunkyllästeaineena. Kyse lieneekin siitä, että elämä on välillä kuin tervanjuontia, jota viina saattaa hetkellisesti helpottaa, päivittäin käytettynä kuitenkin ennenaikaiseen hautaan syöksevänä tekijänä. Periaatteessa laulussa käsiteltäneen ihmisen yksinäisyyttä ja sopeutumattomuutta kanssaeläjiin, kuten Viikate on asiansa usein tavannut esittää.

Viikatteen "Viina, terva & hauta" sijoittui sijalle 180.

179: METALLICA - Wherever I May Roam

Vuonna 1991 julkaistu Metallican viides albumi "Metallica" halutaan muistaa yleensä sinä levynä, jolla bändi käänsi selkänsä thrash metallille, etenkin, jos oli tykästynyt Metallican 80-lukuiseen meininkiin. Muulla tavoin ajateltuna albumi oli melkoinen virstanpylväs ei vain yhtyeen uralla, vaan koko metallinäyttämöllä. Levy sisälsi vaihtelevia kappaleita runnovista riffeistä balladeihin, keskitemposemmasta päästä oli kappale "Wherever I May Roam", joka käynnistyi hieman itämaisittain gongin kumahduksella, jonka jälkeen intro soitettiin sähköiseltä sitarilta kuulostavalla soittimella, oltiin siis haettu jonkinlaisia kaukomaiden tunnelmia. Kokemusta yhtyeellä tästä oli ainakin reissumiehen kannalta, olihan Metallica ehtinyt viettää tien päällä melkoisesti aikaa. Näistä kokemuksista "Wherever I May Roam" kertookin koruttomasti, mutta silti siten , ettei elämää oikein ilmankaan kiertueita osaisi kuvitella. Osuvimmin tämän kaiketi summasi Kirk Hammett, kun mieheltä "Metallica"-albumin julkaisua seuranneella, lähes puolentoista vuoden mittaisella "Wherever We May Roam"-turneella kysyttiin, että kaippa tämä menestys on jollain lailla tilipussissakin tuntunut?

- "Kyllä vain, ostin tuossa jokin aika sitten talon. Tosin, en ole vielä ehtinyt näkemään sitä kuin valokuvista".

Metallican "Wherever I May Roam" sijoittui sijalle 179.

178: MUSE - Knights Of Cydonia

70-luvulla niinkutsuttu progressiivinen eli edistyksellinen rockmusiikki kohosi arvoon arvaamattomaan. Ensin alkuun kehitystä katsottiin suopein silmin ja kuunneltiin kiinnostunein korvin, oltiinhan tässä ikäänkuin laajentamassa rock-ilmaisua perinteisiä kolmea sointua laajemmaksi ja muutoinkin kokeilemassa, mihin saakka raameja sopisi venyttää. Vuosikymmenluvun loppupuoliskon punk-boomi teki tästä kuitenkin lopun ja oikeastaan koko siihenastisia saavutuksia haluttiin ruveta pitämään jonkinlaisina elitistisinä näytönhaluesimerkkeinä, vaikkei kyse ollut alkuunkaan siitä, vaan nimenomaisesti uusien ilmaisutapojen etsiminen. Muse olisi varmasti ollut jo 70-luvulla lajin yksi johtotähdistä, mutta soittokunnan jäsenet ylipäätään syntyivät vasta 70-luvun lopussa, joten heidän aikansa koitti vasta tämän vuosituhannen puolella.
Vuonna 2006 julkaistu neljäs albuminsa "Black Holes And Revelations" sisälsi sen verran kosolti kekseliäitä ratkaisuja, ettei kertakuuntelulla kaikki läheskään aukea. Tässä tapauksessa, ei pidäkään. Levyn päättänyt "Knights Of Cydonia" oli tästä mainio esimerkki. Oikeastaan teos koostui eri elementeistä, jäljitellen alkuun The Tornados-yhtyeen vuoden -62 instrumentaalihittiä "Telstar". Varsin mielenkiintoiseksi kunnianosoituksen tekee se, että Musen kitaristilaulaja Matt Bellamyn isä George oli tämän mainitun The Tornadosin toinen kitaristi. Sukujuuria Queen-yhtyeeseen ei tiettävästi ole, mutta kappaleen edetessä lauluharmoniat rupesivat kulkemaan sensuuntaisesti, kuten soittokin muistuttamaan mainitun yhtyeen raskaimpia hetkiä. Tällä kappaleella Muse ei siis välttämättä ole kirjaimellisesti "edistyksellinen", mutta on tällaisen lopputuloksen aikaansaamiseen siitä huolimatta tarvittu mielikuvitusta ja oivaltavuutta.

Musen "Knights Of Cydonia" sijoittui sijalle 178.

177: TURMION KÄTILÖT - Teurastaja

Vuonna 2004 julkaistu Turmion Kätilöiden ensialbumi "Hoitovirhe" käynnistyi varsin säksättävällä kuviolla, jonka edettyä vokaaliosuuksiin saakka melko lailla karjahtelevalla äänellä ryhdyttiin suoltamaan tekstiä "Teurastajasta", joka teki selvää niin avopotilaasta kuin palkkasotilaasta, joutuipa käsittelyn kohteeksi "hevarikin", joten aivan yksinkertaisesti käsitettäväksi tätä ei ilmeisesti oltu tarkoitettu, kun vielä paavinkin ateria lingottiin kysymättä veteen, näinpä tarkoituksena oli kaiketi riimitellä jollain lailla kavahduttava teksti, joka ei suoranaisesti mitään tarinaa sisältänyt. Turmion Kätilöiden teollinen soundi otti kuitenkin etäisyyttä perinteisiin esitysmalleihin nähden, ja tästä oli hyvä lähteä sitä jatkossa kohentamaan.

Turmion Kätilöiden "Teurastaja" sijoittui sijalle 177.

176: BON JOVI - Runaway

80-luvun alussa John Bongiovi pääsi osa-aikatöihin serkkunsa Tonyn osin omistamalle Power Station-studiolle New Yorkin Manhattanille. Toimenkuvana oli tilojen puhtaanapito ynnä äänityskaluston järjestely. Varsinaista palkkaa ei maksettu, mutta työsopimukseen kuului studiotilojen käyttö hiljaisina hetkinä silloin, kun muita varauksia ei ollut. Bongiovi demosi biisejään lähetellen niitä eri yhtiöille, tässä vaiheessa vaille vastaisempia yhteydenottoja. Vuonna -83 21-vuotias nuorimies sai kuitenkin ujutettua biisinsä "Runaway" paikallisen radioaseman kokoelmakasetille, joka esitteli alueen uusia kykyjä. Biisi herätti pienimuotoista kiinnostusta radiossa soidessaan, ja kun Polygram-yhtiön kykyjenetsijä, entinen Gentle Giant-progeyhtyeen vokalisti Derek Shulman kuuli kappaleen, virisi kiinnostus nähdä yhtye esiintymässä livenä. Tässä vaiheessa ainoa huono puoli oli siinä, että varsinaista yhtyettä ei ollut, "Runaway" kun oli viimeistelty demoksi eräänlaisella talkooporukalla. Bongiovi sai kuitenkin ryhmän kasaan ja Shulman päätti tarjota sopimusta nähtyään yhtyeen esityksen. Biisipuoli ei ehkä ollut vielä kauttaaltaan aivan paketissa, mutta kykyjenetsijä oli erityisen viehättynyt vokalistin asenteesta, joka henki korkeata työmoraalia ja tahtotilaa asiain edelleen viemiseen. Bändillä ei ollut vielä nimeä, ja kun Shulmanin ensimmäinen ehdotus "Victor" oli saatu tyrmättyä, todettiin ehdotus "Johnny Electric" niinikään roskiskamaksi. Viimein kompromissina Bongiovin nimi halkaistiin keskeltä "Bon Jovi"ksi, koskapa näin se saatiin kuulostamaan hieman kuin "Van Halen"ilta. Bon Jovin debyyttialbumi julkistui vuoden -84 alussa, itseoikeutettuna avauskappaleenaan "Runaway", joka sijoittui sijalle 176.

175: SONATA ARCTICA - FullMoon

Melko lailla luottamuksellisesti suhtauduttiin vuonna 1999 kemiläiseen yhtyeeseen Sonata Arctica, kun aiempaa kokemusta oli lähinnä demojen tekemisestä, nimillä Tricky Beans ja -Means. Demojen sisältämä materiaali oli kallellaan rockimpaan ilmaisuun, eikä niitä tiettävästi kovin aktiivisesti levy-yhtiöiden suuntaan lähetelty, joten aika lailla puskista saatiin kuunnella Tricky Meansin neljän kappaleen demoa "FullMoon". Se vakuutti Spinefarm-yhtiön kuitenkin siten, että sopimus tehtiin samantien kolmesta täysmittaisesta albumista. Samalla yhtyeen nimi vaihdettiin komeammalta kalskahtavaksi Sonata Arcticaksi. Demolta ensisingleksi valikoituivat kappaleet UnOpened ja Mary-Lou, muta ehkäpä kestävimmiksi ovat osoittautuneet demon kaksi muuta kappaletta "8th Commandment" ja "FullMoon", jotka sisältyivät ensialbumille Ecliptica. "FullMoonin" tekstissä täysikuun loimottaessa laulun mies muuttuu joksikin muuksi, kenpäties ihmissudeksi. Se varsinainen susihan on kyllä sittemmin Sonata Arctican kappaleissa esiintynyt useamminkin.

Sonata Arctican "FullMoon" sijoittui sijalle 175.

174: PINK FLOYD - Shine On You Crazy Diamond (Part One)

Vuonna 1973 ilmestynyt Pink Floyd-albumi "The Dark Side Of The Moon" oli jättimenestys, ja yhtye rupesi jo heti seuraavana vuonna puuhaamaan julkaisulle jatkoa. Albumin rungoksi kehiteltiin yhdeksänosainen teos "Shine On You Crazy Diamond", ollen Pink Floydin eräänlainen kunnianosoitus bändin perustajajäsenelle Syd Barrettille, joka ei näitä kunnian päiviä ollut enää jakamassa tultuaan poistetuksi yhtyeestä jo vuonna -68 arvaamattoman käytöksensä takia. Teoksen syntyvaiheet olivat hieman tavanomaisesta poikkeavat, koskapa sitä kypsyteltiin ennen levyjulkaisua elävän yleisön edessä jo vuodesta 1974 lähtien. Tällöin kappaletta esitettiin vielä nimellä "Shine On", lopullisen levyversion ruvetessa muodostumaan kesän -75 USA:n kiertueella. Alun perin suunnitelmissa oli täyttää yksi kokonainen vinyylipuolisko "Shine On You Crazy Diamond"illa, mutta kenpäties 26-minuuttinen kokonaisuus olisi ollut teknisesti liian pitkä tarkoitusta ajatellen. Näinpä osat 1-5 koottiin yhdeksi yhtenäiseksi kokonaisuudeksi levyn alkuun ja loput vastaavasti B-puolen loppuun, jolloin ne vain yksinkertaisesti nimettiin osiksi 1 ja 2. Syksyllä 1975 julkaistulle "Wish You Were Here"-albumille ei näin ollen mahtunut kuin kolme muuta kappaletta.
"Shine On You Crazy Diamond"in albumiosa 1 kuului sittemmin Pink Floydin liveohjelmistoon ja yhtyeen hajottua myös Roger Watersin ja David Gilmourin soolona esittämiin.

Pink Floydin "Shine On You Crazy Diamond (Part One)" sijoittui sijalle 174.

173: IN FLAMES - Deliver Us

Vuonna 2011 julkaistulla albumillaan "Sounds Of A Playground" In Flames oli melko lailla uuden ajan alussa, kun bändin perustajajäsen, Jesper Strömblad oli jättänyt yhtyeen edellisvuonna. Poissa oli siis paitsi kolmasosa biisintekovoimaa, myös puolet kitarakaksikosta Strömblad-Björn Gelotte. In Flamesin ratkaisuksi muodostui se, että Gelotte jäi yhtyeen ainoaksi kitaristiksi, ottaen myös täyden vastuun sävellyksistä. Mikä tavallaan sopikin yhtyeen toimintamalliin, In Flames kun ei koskaan ole lakannut kehittymästä eikä kavahtanut uusien näkökulmien kokeilemista. Yleisöllä on sitten kyllä saattanut sen suhteen olla hieman vaikeampaa.. Ensisingleksi nostetulla kappaleella "Deliver Us" myös vokalisti Anders Friden oli tehnyt tutkimusmatkan omaan äänenkäyttöönsä, joka In Flamesin alkuvaiheissa oltiin opittu tuntemaan vain kaksi vaihtoehtoa käsittävästä, murinasta tai aggressiivisista korkeuksista. Varsin pessimististä asiaa mies tässä kappaleessa laulaa - biisin muutoinkin kuuluessa In Flamesin hieman kevyempään kalustoon. Mutta sehän ei tarkoita sitä, etteikö se toimisi.

In Flamesin "Deliver Us" sijoittui sijalle 173.

172: MÖTLEY CRUE - Wild Side

Vuonna 1987 julkaistulla albumilla "Girls, Girls, Girls" Mötley Crue kuulosti olevan paremmassa iskussa kuin edeltävällä, hieman vaisuhkolla albumillaan "Theatre Of Pain". Olihan juuri sitä ennen ehtinyt tapahtua vähän kaikenlaista, tällä ei vähiten vokalisti Vince Neilin ajamaa tunnettua kuolonkolaria ajatellen. Basisti Nikki Sixx oli ainakin ehtinyt kehittää itselleen melko totaalisen heroiiniriippuvuuden. Eipä näin ollen ihme, että kirjoittamansa teksti kappaleeseen "Wild Side" oli varsin estotonta liehittelyä raamatullisten käsitteiden ja "haudassa levätään"-asenteen yhdistelmää. Sävelmäkin oli saatu rakennettua sen verran houkuttelevaksi, että kadun villin puolen hedelmä oli saatu kuulostamaan varsin makealta. Bändin tekemisistä kun ei millään jäänyt epäselväksi se, että tällä puolen elettiin sitä rock 'n' roll-elämää - tai ylipäätään elämää, josta monet muut kykenivät vain haaveilemaan.

Mötley Cruen "Wild Side" sijoittui sijalle 172.

171: DISTURBED - Down With The Sickness

Kun Häiriintyneet julkaisevat debyyttialbumin nimeltään Sairaus, ei välttämättä olisi kuvitellut isojen asioiden ääressä oltavan. Mutta näinpä vain tuosta vuonna 2000 julkaistusta Disturbed-esikoisesta "The Sickness" tuli USA:ssa melkoinen menestys nelinkertaisella platinamyynnillään. Alkuvaiheissaan Disturbed oli helposti luokiteltavissa silloiseen nu metal-boomiin, joka hyvinkin ilmeisesti myös edesauttoi yhtyeen läpimurtoa. Disturbedin tekemisissä oli kuitenkin tiettyä kontrollointia, eli aivan kaaostasolle kappaleita ei viety. Albumilta lohkotusta singlestä, otsikkoa mukaelleesta "Down With The Sickness"istä on ehtinyt muodostua jo eräänlainen kulttikappale, jolle kulmia kurtistettiin sen sisältämän äiti-poika-osuuden takia. Siinä kun kasvatusmetodit eivät olleet ihan niitä päivänvaloa kestävimpiä ja lopputulos muutoinkin kokolailla karmaiseva. Puolen minuutin mittaisen viidakkorummutuksen jälkeinen David Draimanin äänellinen sisääntulo on käsitteeksi muodostunut sekin.

Disturbedin "Down With The Sickness" sijoittui sijalle 171.

170: METALLICA - Ride The Lightning

Siinä missä Metallican vuonna -83 julkaistu debyyttialbumi "Kill 'em All" sisälsi vielä poikamaista rymistelyä, oltiin seuraavana vuonna julkaistulla toisella albumilla "Ride The Lightning" jo nuoria vihaisia miehiä. Tai tiedä sitten, miten vihaisia, mutta huomattavasti aggressiivisempia kuitenkin. Levyn kanteen painettu kuva sähkötuolista viittasi levyn nimikappaleeseen, jonka sävellaji ei aivan kuulostanut James Hetfieldin äänialalle sopivalta, mutta ehkäpä tällä ratkaisulla oltiin haettu toisenlaisia puristuksia lauluääneen. Biisin tarina kertoi kuolemaantuomitusta, jonka viimeiset hengenvedot ovat tulossa suoritetuksi sähkötuoliin kytkettynä. Syystä tai toisesta hahmo ei itse katso kuuluvansa paikalle, liekö sitten kyse ollut kahtiajakautuneesta persoonasta, jonka toinen minä ei muistanut toisen tekemisiä. Kappaleen rivakinta antia olivatkin sen instrumentaaliosuudet, joissa kitaroita kuritetaan melko lailla ennenkuulumattomalla intensiteetillä, soittotaitoakin kun oli kertynyt selkeästi enemmän "Kill 'em All"in päivistä.

Metallican "Ride The Lightning" sijoittui sijalle 170.

169: URIAH HEEP - Easy Livin'

70-luvun alussa Uriah Heep julkaisi rivakassa tahdissa kolme albumia, vain runsaan vuoden sisään. Kolmannella albumilla "Look At Yourself" linja tuntui vakiintuneen raskaamman rockin ympäristöön, siinä missä parilla ensimmäisellä kuultiin vielä proge- ja jopa jazz-vaikutteitakin. Materiaali jalostui entisestään kesäksi 1972 julkaistulle albumille "Demons and Wizards". Sille sisältyi myös yksi niistä kappaleista, jota Uriah Heep saakin soittaa keikoillaan lopun ikäänsä. Laulun sommitelleelle Ken Hensleylle ideaksi riitti tuohtuminen eräälle toimittajalle, joka haastattelussaan erehtyi kysäisemään "se on varmaan helppoa tuo elämä, kun ei tarvitse muuta kuin soittaa tunnin-puolitoista tuntia illassa ja sillä on palkka ansaittu"? Hensleyllä kilahti totaalisesti, huutaen tähän arveluun takaisin: "Ai sekö on mielestäsi helppoa? Tiedätkö, paljonko tässä joudutaan ympäri maailmaa matkustelemaan keikkapaikalta toiselle etäisyyksien ollessa ties kuinka pitkät, ja kun heti kiertueen jälkeen pitäisi uupuneena synnyttää uusia, entistä parempia lauluja, niin miten helppoa se on? Sinun työsi tässä helppoa on. Sinun ei tarvitse muuta kuin kirjoittaa tästä haastattelusta juttu, ja todennäköisesti sinulle jää siitä enemmän rahaa käteen kuin meille soittajille yhdestä keikasta per nuppi", päätti Hensley tuohtuneen lausuntonsa. Näinpä tekstistä tuli varsin sarkastinen näkemys tähän "helppoon elämään". Raskas työtahti oli laittanut ajattelemaan, että helpompaakin voisi elämä olla. Mutta 70-luvun alussa ei soittajilta paljoa kyselty, jaksavatko he mihin saakka. Se oli vain jaksettava.

Uriah Heepin "Easy Livin'" sijoittui sijalle 169.

168: AMORPHIS - From The Heaven Of My Heart

Vuonna 2005 Amorphikseen laulajaksi liittynyt Tomi Joutsen aikaansai näin jälkeenpäin ajatellen melkoisen ketsuppipulloilmiön, kun levytystahti tihentyi aiemmasta ja biisi-ideointeihin haettiin osviittaa jälleen Kalevalan tarinoista. Vuonna 2009 ilmestyneellä "Skyforger"illa keskityttiin Ilmarisen tarinaan. Kalevala-viitekehys helpottanee biisien tekoa, mutta saattaa tietysti olla rajoittavakin tekijä. Kun "Skyforger" oli jo kolmas peräkkäinen kokonaisuus samasta lähteestä, saatettiin kysellä, tehdäänkö tässä nyt vain samaa albumia uudelleen ja uudelleen. Ja kuinkakohan monelta yhtyeeltä on vuosien varrella kyselty, "miksi tällaista, miksette tee niitä klassikkojuttujanne". Mutta kaikkiahan ei voi miellyttää samaan aikaan eikä varsinkaan joka kerta.
"From The Heaven Of My Heart" voisi periaatteessa ollakin vanhan toisintoa, kappaleen intro on jälleen melankolista laulukunnaiden mailta-pohjaista sävelkulkua, jonka voisi hyvin kuvitella sopivan myös kanteleella soitettavaksi kyseisissä yhteyksissä. Silti, biisiä ei tulisi verrata aiemmin tehtyihin, koskapa tässäkin tapauksessa yksityiskohdat poikkeavat toisistaan. Samaten "Skyforger"-albumille sijoitettuna biisillä on siinä oma tehtävänsä hieman rauhallisempana tunnelmapalana.

Amorphiksen "From The Heaven Of My Heart" sijoittui sijalle 168.

167: SABATON - Talvisota

Sabatonin levyttämiin taisteluaiheisiin kappaleisiin sisältyy myös yksi täkäläisittäin läheinen välienselvittely naapurivaltion kanssa, kunnian 105 päivää, jotka Talvisotana paremmin tunnetaan. Sabatonin "Talvisota" ilmestyi vuonna 2008 albumilla "The Art Of War", ja kiitettävästi siellä oltiin taustoja tutkittu, maininnan saivat niin motit kuin Molotovin cocktailit. Ynnä senkin, jos helvetti olisi maan pinnalla jäätynyt, se olisi tapahtunut nimenomaan Suomen itärajan tuntumassa talvella 1939-40. Vaihtoehtoina olivat kuolema tai kunnia. Suomessa ei Sabatonin vaivannäköä palkittu vielä tässä vaiheessa listasijoituksella, mutta kotimaassaan Ruotsissa yhtye nousi ensi kertaa sikäläisen albumitilaston Top Kymppiin, heti julkaisuviikollaan sijalle 5.

Sabatonin "Talvisota" sijoittui sijalle 167.

166: DEPECHE MODE - Enjoy The Silence

80-luvun alun Englannista maailmalle kantautui uudenkuuloista poppia, kun säestysinstrumentteina kuultiin joko pelkästään tai ainakin pintaan miksattuna koneinstrumentteja, jotka soivat joko soitettuina tai etukäteen ohjelmoituina. Muutos oli varsin radikaali, olihan tähän saakka totuttu perinteiseen kitara-basso-rummut-kolmiyhteyteen jonka pohjalle sopi tietysti lisätä muitakin soittimia. Mutta pelkät koneet olivat kertaheitolla monelle aivan liian vaikea pala nieltäväksi.
Moni linjan omaksunut yhtye saattoi silti menestyäkin aluksi, mutta loppu oli toisinaan yhtä nopea kuin läpimurto. Depeche Mode kykeni kuitenkin ylläpitämään suosiotaan läpi 80-luvun paitsi kotimaassaan Englannissa, myös Saksassa ja Ruotsissa. Yhdysvallatkin polvistui viimeistään bändin seitsemännen albumin, vuonna 1990 julkaistun "Violator"in myötä. Levyn yhdeksi tunnetuimmista kappaleista kohosi yksi rockhistorian koko lailla täydellisimmistä poplauluista, "Enjoy The Silence". Depeche Moden tekstit olivat jo tähänkin saakka lähennelleet runoutta, mutta tässä varsinkin. Ydinajatuksena oli, miksi satuttaa toista sanoilla, jotka voivat olla sävyltään ankaria, tai antaa lupauksia, jotka ovat kuitenkin vain rikkomista varten. Sanat ovat turhia, tarpeettomia, unohdettavia, ja aikaansaavat vain harmia. Kannattaisi siis nauttia vain hiljaisuudesta. Yksinkertaisuudessaan varsin nerokas huomio.

Depeche Moden "Enjoy The Silence" sijoittui sijalle 166.

165: BLACK SABBATH - Sabbath Bloody Sabbath

Rockmaailman kestoiskulause "liian paljon, liian pian" päti ainakin Black Sabbathiin uransa alkuaikoina. Vain paria vuotta myöhemmin debyyttialbumin julkaisusta bändi käytti jo päivittäin kokaiinia, siis perinteisempien päihteiden ohella. Kesäkuussa -72 aloitettiin uuden albumin äänitykset Los Angelesin Record Plant-studioilla, mutta työn edistyminen oli kuitenkin varsin hidasta edellämainituista syistä johtuen. Valmista saatiin kuitenkin aikaiseksi siten, että "Vol. 4"-otsikon saanut albumi kyettiin julkaisemaan syyskuussa ja lähtemään sen jälkeen tien päälle markkinoimaan tuotosta. Samaa kaaviota yritettiin toteuttaa uudelleen kesällä -73, mutta tällä kertaa ei syntynyt yhtään mitään, kitaristi Tony Iommin myöhemmin muistellessa: "Ei kai siitä mitään tullut, kun pää oli täynnä ja takki tyhjä. Muut odottivat, että minä saisin jotakin aikaiseksi, mutta ei vain lähtenyt. Eipä kellään muullakaan tuntunut olevan sen koommin mitään esiteltävää". Peli vihellettiin poikki, ja yhtye matkusti Englantiin rauhallisempiin olosuhteisiin virittämään kuvioita uusiksi. Lopputuloksena olikin mainio kokonaisuus "Sabbath Bloody Sabbath", joka ensi kertaa sai jopa kriitikoilta jonkinlaisia puoltolauseita osakseen. Albumin käynnistäneeseen nimikappaleeseen Iommi oli kyennyt kehittämään veret seisauttaneen ja kiehauttaneen kitarariffin, jota jalostettiin lyhyin akustisin välikkein. Eipä ollut tainnut Ozzy Osbournekaan saada aikoihin itsestään irti niin puhtaita ja korkeita ääniä, kuin mitä tällä biisillä kuultiin.

Black Sabbathin "Sabbath Bloody Sabbath" sijoittui sijalle 165.

164: FOO FIGHTERS - The Pretender

Syyskuussa 2007 julkaistu Foo Fighters-albumi sisälsi kaikuja, hiljaisuutta, kärsivällisyyttä ja suloutta. Ja yhden teeskentelijänkin. Sitten edellisen "In Your Honor"-tuplan jälkeen "Echoes, Silence, Patience & Grace"-albumilla oli palattu normaaliin kantaan, joka sisälsi viitisenkymmentä minuuttia musiikkia. Avauskappaleeksi sijoitetun "The Pretender"in lanseeraus suoritettiin uuden internet-aikakauden tapaan joko ostosversiona ladaten tai perinteiseen radiosoittoon luottaen. Ja kyllä ainakin Radio Rockissa tämä jälkimmäinen puoli taisi tulla hoidetuksi. "The Pretender" kertoo sen saman vanhan tarinan, johon tekstissäkin viitataan. Aikaansaatu luottamus on perustunut teeskentelylle, jossa kohdetta pidetään pimennossa siihen saakka, kunnes luurangot tekevät kaapin suunnasta voimallisen hyökkäyksen. Eikä kukaan halua tällaisessa vaiheessa tuntea itseään hyväksikäytetyksi leluksi, vaan olla antautumatta moiseen peliin. Kuviota on monet kerrat rocklauluissa käsitelty, mutta Foo Fighters kykenee tämän omalla tavallaan hyvinkin vakuuttavasti esittämään, teeskentelemättä.

Foo Fightersin "The Pretender" sijoittui sijalle 164.

163: AVENGED SEVENFOLD - Welcome To The Family

Kun kesällä 2010 julkaistun Avenged Sevenfoldin "Nightmare"-albumin avaus- ja nimikappale oli saatu jo eteen julkaistuna singlenä käsitellyksi, seuraavaksi singleksi lohkottiin joustavasti albumin seuraava kappale, "Welcome To The Family". Kappaleen oli kynäillyt edellisen vuoden lopussa menehtynyt rumpali The Rev, ja ainakin sävelmän kertosäkeestä löytyi melkoista tartuntapintaa. Mies tuskin tässä laulussa oli ennakoinut tulevaa ainakaan niin pian tapahtuvaksi, vaikka laulun keskeisimpänä sanomana tuntuukin olevan "ei elämästä selviä hengissä". Avenged Sevenfoldin Nightmare-albumin kannessa näkynyt hautakivi, johon kirjoitettuna oli vain sana "forever", siinä tuskinpa aivan sattumalta kirjaimet r, e ja v erottuivat hieman korostetumpina, hyvinkin ilmeisenä kunnianosoituksena edesmenneelle jäsenelleen.

Avenged Sevenfoldin "Welcome To The Family" sijoittui sijalle 163.

162: RAMMSTEIN - Mutter

Äidin sydämen sanotaan olevan suuremman kuin koko maailma, mutta toisinaan vaikuttaa siltä, että väitettä tulisi tarkastella tapauskohtaisesti. Rammsteinin "Mutter"-laulussa kun asia ei vaikuttanut aivan näin olevan. Tavallaan siinä ei ollut äitiä lainkaan, koskapa vauva oli saanut alkunsa jonkinlaisissa laboratorio-olosuhteissa. Vaikka luontaista kiintymystä ei tällaisessa hyvinkin kuvitteellisessa tapauksessa voinut syntyä, on lapsi kuitenkin varttuessaan tuntenut jääneensä äidinrakkautta vaille, ja vannottuaan kostoa jää silti lohduttomasti huutamaan äidiltään voimaa. Tämän on tavallaan käsitetty kuvanneen Rammsteinin laulajan, Till Lindemannin kokemuksia, vanhempiensa erottua ollessaan 12-vuotias, eikä ollut sitä ennen tai sen jälkeenkään välttämättä saanut omalta äidiltään paljoa huomiota osakseen. Niin tai näin, vyörytys on kuitenkin ikimuistettavaa kuultavaa.

Rammsteinin "Mutter" sijoittui sijalle 162.

161: HELLOWEEN - Eagle Fly Free

80-luvun puolenvälin jälkeen melodisen metallin ystävillä rupesivat koittamaan jälleen niukemmat ajat, aivan kuin vuosikymmentä aiemmin. Tällä kertaa tilanne oli kuitenkin siinä mielessä parempi, että Iron Maiden, Judas Priest, Dio ynnä muut vastaavat suuruudet puskivat yhä täydellä höyryllä, mutta metallimusiikissa liikkumavara oli melko vähäinen - mikäli mieli säilyttää faninsa. Uusia tuulia kuitenkin pystyi löytämään, jos niitä vain osasi etsiä oikeasta suunnasta. Hampurissa perustunut Helloween tykitti aluksi speed metallia muistuttavaa nopeata kaahausta, jossa päällimmäisenä kiekui kitaristi Kai Hansenin lauluääni. Miehen vetäydyttyä päälauluvastuusta tuolloin 18-vuotias Michael Kiske toi äänellään yhtyeeseen melodisemman näkökulman, jolloin kaikki rupesi olemaan valmista seuraavaa siirtoa varten. Yhtye äänitti materiaalia kahden albumillisen verran, ja ehdotti Noise-levy-yhtiölleen niiden julkaisemista tupla-lp:nä. Yhtiön kirstussa ei kuitenkaan ollut tarpeeksi varoja moiseen sijoitukseen, olihan kyseessä vielä varsin tuntematon yhtye, eikä tupla-albumin hintaa voisi oikein kovin alaskaan painaa. Singlemenestyksen varaan melodisella metallilla oli turha laskea noihin aikoihin. Näinpä "Keeper Of The Seven Keys"-albumi kokonaisuudet julkaistiin kahdessa osassa vuoden välein. Ratkaisu olikin jälkeenpäin ajatellen järkevä, koskapa ykkösosa poiki ainakin melkoisen keikkasuosikin "Future World", joka lisäsi kysyntää kakkososaa ajatellen. Ykkösalbumin tapaan "Keeper Of The Seven Keys part II" käynnistyi myös minuutin mittaisella introlla, ennen kuin varsinaisesti ruvettiin puhuttelemaan kappaleella "Eagle Fly Free". Äärimmäisen melodisessa, tuplabassareilla rivakasti kuljetetussa kappaleessa kaihottiin taivaalle lentämään vapaan kotkan lailla, kun ihmisten keskuudessa kaikenlaiset asiat vain lähinnä ahdistivat. Ehkä jonain päivänä nämä kahleet voisivat olla murrettavissa aina ikuisuuteen saakka.

Helloweenin "Eagle Fly Free" sijoittui sijalle 161.

160: SYSTEM OF A DOWN - B.Y.O.B.

Syyskuussa 2001 tapahtui Yhdysvalloissa jotain maailmanhistoriallisesti merkittävää, ja tavallaan viikkoa aiemmin siitä niihin tapahtumiin mitenkään liittymättä ilmestyi yksi kuluvan vuosituhannen merkkiteoksista, System of A Downin toinen albumi "Toxicity". Levy oli kuin raikas tuulahdus muistuttaen ajoista, jollaisia ei välttämättä enää luullut olevankaan. Yhtyeen kahlitsematon ote ja kekseliäisyys yhdistettynä huikeaan soittotaitoon ja nerokkaasti rakennettuihin biiseihin puri vastustamattomasti, ja mikä parhainta, niitä oli useita. "B.Y.O.B." on tuttu kirjainlyhenne anglosaksisissa maissa tarkoittaen tilaisuutta, jossa isäntä tai emäntä ei tarjoile juotavaa, mutta omien juomien mukaantuonti on kannustettavaa ja suotavaa, "bring your own bottle". System of a Downin tapauksessa lyhenne tarkoitti kuitenkin "tuokaa omat pomminne", näin ainakin väitetään. Joka tapauksessa tekstissä kummastellaan pitkään, kuinka hallitusten on helppoa aloittaa sotatoimet, ja lähettää sitten palkolliset hoitamaan niinkutsuttu likainen työ, kuvion koskaan muuttumatta. Tätä pelkoa ei kuitenkaan ole biisin toteutuksessa. Bändiä ei ole koskaan kiinnostanut selittää, miksi esimerkiksi "B.Y.O.B." muotoutui tällaiseksi, ehkäpä siihen ei ole vastausta tekijöilläkään. Ainakin kappale on saatu kuulostamaan sellaiselta, että se on kuin yhtä ja saumatonta tajunnanvirtaa, vaikka yhtä selvää on, etteivät kaikki osat ole nivoutuneet toisiinsa "noin vain".

System of a Downin "B.Y.O.B." sijoittui sijalle 160.

159: MOKOMA - Takatalvi

Vuoden 2003 tulokkaisiin voidaan lukea yhtye, jolla tosin oli jo levytettyäkin menneisyyttä. Mokoma-yhtyeen julkaisemat kaksi albumia "Valu" ja "Mokoman 120 päivää" eivät kuitenkaan kiinnittäneet juuri minkäänlaista huomiota, vaikka olivatkin isomman EMI-yhtiön julkaisuja. Bändin suomeksi esittämät kappaleet eivät tuntuneet tuovan oikein mitään uutta alalle, joten EMI jätti optionsa kolmannen albumin julkaisemisesta käyttämättä, jyräyttäen myymättä jääneet Mokoma-albumien kopiot muovisilpuksi kierrätykseen. Julkaistakseen ne vuonna 2004 uudelleen. Tätä ennen oli tietenkin pitänyt tapahtua jotain muuta, levytyssopimuksen päätyttyä yhtye perusti oman Sakara-levy-yhtiönsä, joten se puoli oli ainakin hallussa samantien. Niinsanottua taiteellista vapautta hyödynnettiin terävöittämällä ulosanti 80-lukuisen thrash metallin suuntaan, esityskielenä edelleen silti ensimmäinen kotimainen. Yhdistelmä osoittautuikin toimivaksi, näin raskailla taustoilla suomeksi oli harvemmin laulettu, ja kun jo hieman unholaan painunut thrash metal-ilmaisukin koki tässä eräänlaisen paluun, oltiin pyörä keksitty ikäänkuin uudelleen rullaamaan uusiin suuntiin. Mokoma oivalsi myös internetin paremminkin mahdollisuutena kuin uhkana. Siinä missä suuremmat nimet tuskailivat uusien julkaisujensa kanssa ennenaikaisista nettivuodoista, laittoi Mokoma nettiin ladattavaksi ilmaiseksi kappaleensa "Takatalvi", joka toimi varmasti tehokkaammin suorasiirtona yleisölle kuin painattamalla promolevyjä toimittajien pinoihin entisten jatkeeksi, biisiä kun ladattiin parissa kuukaudessa yli 10.000 kertaa. Puhumattakaan siitä, että itse kappalekin oli mitä toimivin. Keväällä 2003 ilmestynyt Mokoman uuden aikakauden avaus, albumi "Kurimus" kävi näyttäytymässä Suomen virallisen listan Top 40:n alimmilla sijoilla, mutta tästä oli kuitenkin hyvä lähteä saattamaan sanaa eteenpäin eritoten varsin intensiivisiksi elämyksiksi kohonneilla Mokoman keikoilla, joilla vokalisti Marko Annala saattoi esiintyä vartalonsa sietokyvyn rajamailla ja toisinaan jopa sen ylikin.

Mokoman "Takatalvi" sijoittui sijalle 159.

158: DREAM THEATER - Pull Me Under

90-luvun alkuun osui erään kohtuu-uuden yhtyeen läpimurto, ilman, että se olisi askaroinut grungen tai muiden "modernimpien" tyylilajien parissa. Oikeastaan tämä bändi vain yhdisti 70-lukuisia progekuvioita raskaampaan ilmaisuun, lopputuloksena progressiiviseksi metalliksi nimetty, ensikuulemalta ehkä vaikeaselkoinen, mutta lopuksi palkitseva elämys. Dream Theater on alansa hallitsevimpia nimiä edelleen, onhan se runsaassa kahdessa vuosikymmenessä tuottanut häikäisevän määrän musiikkia häikäisevin taidoin soitettuna ja laulettuna. Vaikka Dream Theaterin juuret ulottuvat pitkälle 80-luvulle asti, lähtölaukauksena uralle voidaan pitää toista albumiaan "Images And Words", joka esitteli tuolloisen uuden laulajansa, James La Brie'n. Levy-yhtiön ohjeistuksella ensisingleksi albumilta lohkottiin kappale "Another Day", joka sivuutettiin lähes huomiotta. Sen sijaan albumin avauskappale "Pull Me Under" otettiin USA:laisilla radioasemilla lämpimästi vastaan, vaikka mittaa biisillä oli yli 8 minuuttia, yksin intron kesto oli 2 minuuttia ja kertosäkeeseen päästiin "jo" vajaan neljän minuutin kohdalla, siinä missä monen muun kappale olisi tavanomaisimmin jo päättynyt. Tosin "Pull Me Under"ista tehtiin myös alle viiteen minuuttiin puristettu versio, jonka pohjalta kuvattiin myös musiikkivideo. Itse albumi "Images And Words" ei noussut USA:n listalla kuin sijalle 61., mutta sitä ostettiin sen verran tasaisesti bändin ahkeran keikkailun ansiosta, että kultalevyraja ylittyi kaksi ja puoli vuotta albumin julkaisun jälkeen.

Dream Theaterin "Pull Me Under" sijoittui sijalle 158.

157: SEPULTURA - Roots Bloody Roots

Metallihistorian äkäisimpiin esityksiin kuuluu vastaan laittamatta Max Cavaleran suoraan sydämestä kuuluva huuto kappaleessa "Roots Bloody Roots", jolla Brasilia sai ehkäpä autenttisempaa näkyvyyttä ja kuuluvuutta kuin vain jalkapallomiljonäärien saavutuksien ansiosta. Kyseessä oli tietty Sepulturan kuudennen studioalbumin "Roots" avauskappale, jolle rankkojen metalliriffien oheen oli lomitettu sambarumpuja korostamaan sanoman perillevientiä, toimenpiteenä se oli varsin yksinkertainen, mutta lisäsi henkilökohtaisempaa otetta tekemiseen. Vaikka yhtye itse oli jo aikoja sitten muuttanut Yhdysvaltoihin, muistot äärimmäisen kahtiajakautuneesta luokkayhteiskunnasta olivat edelleen voimakkaita. Tämän mukaan Brasiliassa oltiin joko sikarikkaita tai toimeentulon rajamailla tarpovaa halpatyövoimaa, jonka elämänkaareen ei työnteon ohella muuta mahtunut eikä koskaan tulisi mahtumaan.

Sepulturan "Roots Bloody Roots" sijoittui sijalle 157.

156: GUNS N' ROSES - Nightrain

Rockhistorialliseksi virstanpylvääksi kohotetun Guns N' Roses-debyyttialbumin "Appetite For Destruction" julkaisusta kului lähes vuosi, ennen kuin se nousi USA:n albumitilaston ykköseksi. Amerikkalaiseen tapaan albumilta lohkottiin useampi singlebiisi, näistä viimeisimpänä "Nightrain", ollen levyn kuudes sinkkujulkaisu. Normaalia albuminostajaa moinen järjestely saattaa tietenkin hieman kummastuttaa, kun johan nämä kappaleet albumilta löytyivät, mutta singlet käsitetään USA:ssa lähinnä markkinointiasioiksi ja etenkin 80-luvulla niistä saatiin myös hyvä syy teettää kappaleelle oma musiikkivideonsa. "Nightrain" ei kertonut niinkään yöllisestä sateesta, vaan yöjunasta, johon biisin nimeä onkin ehditty sekoittaa useammin kuin kerran tai pari. Tarkalleen ottaen biisi on ylistyslaulu "Night Train Express"- nimiselle punaviinipohjaiselle juomalle, jota on väkevöitetty 17, 5-prosenttiseksi, maustaen sen keinotekoisin sitrusaromein. Tätä tuotetta ei ole tavattu nähdä viininharrastajien tasting-tilaisuuksissa, vaan kohderyhmänä ovat olleet ns. kadun miehet tai muutoin pienillä tuloilla elävät kuluttajat, mukaan lukien Guns N' Roses-muusikot ennen läpimurtoaan. Hinta-laatusuhde kun juomassa oli erinomainen pelkkää päihtymistarkoitusta palvellen, varsinaisesta makunautinnosta on harvemmin tämän juoman kohdalla ollut puhetta, verrokiksi on tosin toisinaan mainittu maalinohenne.

Guns N' Rosesin "Nightrain" sijoittui sijalle 156.

155: BRUCE DICKINSON - Tears Of The Dragon

Loppuvuodesta -92 Bruce Dickinson oli vaikean ratkaisun edessä. Iron Maidenissä laulaminen ei enää tuntunut silleen omalta jutulta. Eikä mikään viitannut siihen, että moista olisi enää syntymässä. Kun "Fear Of The Dark"-kiertue oli marraskuussa päättynyt, vetäytyi Steve Harris miksaamaan livetallenteita ja yhtye jäi näin obligatoriselle tauolle. Tässä välissä Dickinson sai yllättävän tarjouksen Yhdysvalloista. Huvittaisiko miestä valmistaa tauon aikana toinen sooloalbumi? Dickinson pestasi Skin-yhtyeen muusikoita taustalle kokeillakseen ideoitaan. Ne vaikuttivat sen verran hyviltä, että valintatilanteesta muodostui nyt todellinen. Jatkaako turvallisesti Maidenissä vai ottaako riski soolona? Kummassakin vaihtoehdossa oli puolensa, myös ne huonot. Se, mikä 80-luvulla oli ollut suurta ja mahtavaa Maidenin livekonserttien esillepanossa, oli 90-luvulla jo kenties turhanaikaista suuruudenhulluutta, mutta milläpä Iron Maiden olisi voinut takapakkiakaan ottaa. Uuden sukupolven uudet suosikit esiintyivät minimalistisissa lavarakenteissa kirpputorivaatteet yllään, ja olivat silti äärimmäisen suosittuja. Voisihan Dickinsonkin tehdä niin, mutta hänellä tulisi aina olemaan yksi "ongelma" muihin verraten. Hän tulisi aina olemaan Iron Maidenin ex-laulaja, jolta joko odotettaisiin Maiden-tyylistä metallia, tai sitten tekemisensä eivät kiinnostaisi omista lähtökohdistaan.
Dickinson valitsi vaihtoehdoista soolouran, ja vuonna -94 julkistui albumi "Balls To Picasso", jonka materiaali ei odotetusti kuulostanut Iron Maideniltä, ja tavallaan oli aistittavissa sekin, ettei sellaista mielikuvaa haluttu antaakaan. Albumin viimeinen kappale "Tears Of The Dragon" tosin muistutti vahvasti vanhoista ajoista, mutta Dickinson piti laulua vain balladina, joka olisi saattanut sopia Iron Maideninkin levytettäväksi. Muutoinkin mies teki selväksi, ettei "Balls To Picasso"n julkaisu sisältänyt väitettä, jonka mukaan se olisi ehdottomasti parasta, mitä olisi urallaan aikaan saanut. Tämä levy oli irtiotto entisestä, ja sillä kertaa syntyi sellaista.

Bruce Dickinsonin "Tears Of The Dragon" sijoittui sijalle 155.

154: DIRE STRAITS - Money For Nothing

Vuonna 1985 julkaistu Dire Straitsin albumi "Brothers In Arms" ei julkaisuhetkellään kuulostanut varmaan kovinkaan trendikkäältä saati uusia uria aukovalta, verraten sen aikaisiin syntikkapop-yhdistelmien saavutuksiin. Eipä sitä ollut aikoinaan myöskään bändin debyyttilevy vuonna 1978. Mutta niinpä vain yhtyeen levyjä on myyty maailmanlaajuisesti yli 120 miljoonaa kappaletta. Näistä "Brothers In Arms"in osuus on neljäsosa, ja Suomessakin levy on kaikkien aikojen viidenneksi myydyin ulkomainen äänite. "Brothers In Arms"in tunnetuimpiin hetkiin kuuluu "Money For Nothing", jolla yhtye Stingin vahvistamana otti kantaa silloisen Music Televisionin alati kasvavaan ylivaltaan musiikin levityskanavana. Siinä missä radion välityksellä oli aiemmin mahdollista löytää uusia tuttavuuksia, oli rima hinattu nyt vaarallisen -ja kalliin - korkealle. Ei kaikilla yhtyeillä ollut varaa videon kuvaamiseen, eikä silläkään tuntunut olevan merkitystä, tarvitsiko edes osata soittaa, kunhan vain näytti hyvältä. Periaatteessa kyse oli siis vanhan muusikkojen liiton puolustus- ellei peräti herjapuheesta. Tämä ei kuitenkaan haitannut, kun MTV aloitti lähetyksensä erillisellä Eurooppa-ohjelmistolla vuonna -87. Ilmeisesti pieni pilke silmäkulmassa aivan ensimmäisenä videona näytettiin "Money For Nothing".

Dire Straitsin "Money For Nothing" sijoittui sijalle 154.

153: IN FLAMES - Come Clarity

Kesällä 2001 julkaistu In Flames-livekansio "The Tokyo Showdown" jäi jälkeenpäin ajatellen erään aikakauden yhteenvedoksi. Melodisen death metallin aateliin kohonneen yhtyeen siihenastiset parhaat palat kuultiin siinä tavallaan best of-koosteena elävän yleisön edessä. Vuoden 2002 studioalbumilla "Reroute To Remain" soundia reititettiin uudelleen otsikon mukaisesti, ei välttämättä kaikkien mieliksi. Yhtyeellä kuin yhtyeellä on kuitenkin vain yksi ura ja yksi suunta eli eteenpäin, mikäli mieliä toiminnalleen jatkuvuutta. Osasyyksi uumoiltiin pyrkyä USA:n markkinoille, joiden valloittaminen ei vanhalla materiaalilla ollut onnistunut ainakaan kovin isossa mittakaavassa. Vuoden 2006 albumilla In Flamesille "tuli kirkkaus", otsikolla "Come Clarity". Soittopuolella oltiin palattu aggressiivisempiin ilmaisuihin karjuntalaulujen kera, jos kohta puhtaitakin osuuksia kuultiin. Ainoa täysin puhtaasti laulettu biisi levyllä oli sen nimikappale, jota ei aivan heti olisi In Flamesiksi uskonut, varsinkin, jos edeltävät kokemukset yhtyeestä olivat 90-luvulta. Kappaleen kertosäe kantaa kuitenkin komeasti ja antaa muutoinkin loisteliaan kuvan vokalisti Anders Fridenin lauluäänen taipuisuudesta ja moni-ilmeisyydestä, tässä etenkin angstin ilmaisijana.

In Flamesin "Come Clarity" sijoittui sijalle 153.

152: CREEDENCE CLEARWATER REVIVAL - Fortunate Son

Vuonna 1969 Yhdysvallat kävi alati kiihtyvää sotaa Vietnamissa. Tuohon aikaan USA:ssa oli voimassa vielä asevelvollisuusjärjestelmä, jolloin saattoi joutua vastaanottamaan palvelukseenastumismääräyksen sotilaallisiin tehtäviin itäisessä Aasiassa, ryyditettyinä ankarilla sanktioilla, jos kutsua ei noudatettu. Mikäli taisteluhalukkuutta ei ilmennyt, oli kadottava maan alle tai vaihtoehtoisesti harkita uuden elämän aloittamista Kanadan puolella, myös opiskelijaksi kirjautuminen saattoi vähentää viranomaisten terhakkuutta kutsunta-asioissa. Niin tai näin, mahdollinen kutsu oli sotkeva elämän perinpohjin, suuntaan tai toiseen.
Järjestelmä ei kuitenkaan ollut koko yksittäistä ikäluokkaa koskeva. Kutsuja lähti valikoidusti, ja värilläkin oli väliä. Jos ihon värisävy poikkesi vaaleasta tummempaan suuntaan, saattoi postinjakaja pysähtyä näissä osoitteissa tavallista useammin. Toisaalta, jos pappa oli hyvässä yhteiskunnallisessa asemassa, voitiin asia järjestellä siten, että jälkikasvua ei USA:n armeijassa kaivata. Juuri tästä oli kyse John Fogertyn CCR-bändilleen tekemässä laulussa "Fortunate Son", jossa todetaan, ettei ole sen paremmin miljonäärin kuin senaattorinkaan poika, pystyäkseen välttämään kutsunnat vain tämän "lottovoiton" perusteella. Eikä näin muodoin siis mikään onnenpekkakaan.

Creedence Clearwater Revivalin "Fortunate Son" sijoittui sijalle 152.

151: NIGHTWISH: Sleeping Sun

Vuonna 1999 Tuomas Holopainen sai Saksasta mielenkiintoiselta kuulostaneen tarjouksen, kun osassa Eurooppaa tulisi olemaan täydellinen auringonpimennys elokuun 11:ntenä. Ilmiön ympärille tarvittaisiin uusi, erillinen kappale Nightwishin esittämänä. Holopaisen harmiksi ehdotus ei suinkaan sisältänyt vapaita käsiä, vaan varsin tiukat reunaehdot: "Kappaleen tulee olla hidas, helposti seurattava, ynnä sisältää selkeästi erottuva kertosäe. Pituutta saa maksimissaan olla neljä minuuttia". Alun vastentahtoisuudestaan huolimatta Tuomas ryhtyi hommiin, ja sävelsi hieman uneliaan laulun "Sleeping Sun", jossa aurinko menee joka ilta päivän työstä uupuneena mailleen, samaa haikailee myös sävelmän laulajaminä. "Sleeping Sun" julkaistiin Saksassa singlenä, täydennettynä kolmella aiemmin julkaistulla balladilla. Levy möikin siellä yli 15.000 kappaletta, tietäen hyvää bändin jatkomarkkinointia ajatellen, Nightwish kun ei vielä tuolloin ollut Saksassa koskaan livenä edes esiintynyt. Näitä tilaisuuksia tuli kuitenkin jatkossa monin verroin lisää.

Nightwishin "Sleeping Sun" sijoittui sijalle 151.

150: GUNS N' ROSES - Estranged

Guns N' Rosesin vuonna 1991 julkaisemat "Use Your Illusion"-albumit sisälsivät muutamat varsin pitkät kappaleet, joista toiseksi pisimmälle ponkaisi runsaan 9 minuutin mittainen "Estranged", josta tulikin yksi yhtyeen muistettavimmista kappaleista. Axl Rosen yksin kynäilemä kappale kertoi nimensä mukaan vieraantumisesta, tässä tapauksessa tuolloisesta puolisostaan, Erin Everlystä. Teos oli siinä mielessä erikoisesti rakennettu, ettei siinä ollut varsinaista kertosäettä lainkaan, lomiin oli ujutettu piano- ja kitarasooloja, joista jälkimmäisten toteuttamista Slash oli pitänyt ns. haastavana, koskapa Rosella oli omat tietyt visionsa siitä, miltä kitarakuvioiden tulisi kuulostaa, ja toi nämä varmasti tekovaiheessa esille järkähtämättömällä tyylillään. Tokihan niistä majesteetillisia tuli, kuten itse kokonaisuudestakin.

Guns N' Rosesin "Estranged" sijoittui sijalle 150.

149: EAGLES - Hotel California

Monella artistilla tai yhtyeellä on Se Yksi Kappale, josta tekijä tullaan ikiajat muistamaan. Monella tosin useampikin, kuten vaikkapa The Eaglesilla, mutta niistä päätä ylempänä muita on kiistämättä "Hotel California". Ennen biisin julkistumista yhtye oli etenkin kotimaassaan USA:ssa jo valtava nimi yhdisteltyään country- ja rock-elementtejä keskenään. Tästä huolimatta "Hotel California" eteni puolittaisessa, keinuvassa reggae-poljennossa.
Sävelmän melankolinen melodia oli helposti seurattava - jopa niin, että siinä oltiin havainnoivinaan yhtäläisyyksiä vuonna -69 levytettyyn Jethro Tull-kappaleeseen "We Used To Know". Tuon bändin nokkamies, Ian Anderson on myöhemmin todennut, että sointukulku kieltämättä on hieman samankaltainen, mutta niiden omistussuhteita voidaan pitää hämärinä. Ainakaan tekijänoikeuskorvauksista ei ole puhetta ollut saati tilille tarjottu. "Hotel California"n tarinasta on olemassa jos jonkinlaista tulkintaa, ja muutama vuosi sitten tekstin yhdessä Glenn Freyn kanssa kirjoittanut Don Henley halusi avautua asiasta, koskapa liikkeellä oli mitä villeimpiä käsityksiä sanoituksesta: "Ensinnäkään, sillä ei ole mitään tekemistä huumeiden, kristinuskon, saatananpalvonnan tai jonkin yksittäisen ihmissuhteen käsittelyn kanssa. Tekstissä on monia kaksoismerkityksiä, joihin on helppo tarttua, jos oma päämäärä on tiedossa. Hotel Californiassa kuvataan amerikkalaisen unelman kääntöpuolta, kaikkien kohdalla kun ne eivät toteudu. Eagles kylläkin perustui Los Angelesissa Kaliforniassa, mutta kukaan meistä ei ollut sieltä edes lähimainkaan kotoisin. Me menestyimme, mutta monikaan sinne samaan aikaan tulleista ei. Eli tähän kuvitteelliseen hotelliin kaikki ovat aluksi tervetulleita, mutta se ei takaa vielä oikotietä unelmansa toteuttamiseen. Näinpä lopuksi tästä "hotellista" voi kirjautua ulos, muttei koskaan lähteä", päätti Henley selvityksensä.

Eaglesin "Hotel California" sijoittui sijalle 149.

148: SKID ROW - 18 And Life

80-luvun loppupuoli oli USA:ssa glamrockin juhlaa ja tämähän se heijastui tietenkin myös muualle maailmaan. Vuonna 1986 perustuneen Skid Row'n tietä tunnettuuteen tasoitti huomattavasti jo huippusuosioon yltänyt Jon Bon Jovi, joka suositteli yhtyettä managerilleen Doc McGheelle. Skid Row'n kitaristi Dave Sabo kun oli vanha tuttu ja auttanut aikoinaan vielä tuntematonta John Bongiovia viritelmissään, mutta tietysti myös biiseissäkin oli jotain oltava. McGhee junaili levytyssopimuksen ynnä huipputuottaja Michael Wagenerin työstämään bändin debyyttialbumia, joka ilmestyi vuoden -89 tammikuussa. Ja kun Bon Jovi aloitti samassa kuussa puolen vuoden mittaisen Pohjois-Amerikan kiertueen, ei liene vaikeata arvata, mikä yhtye toimi turneella lämppärinä.
Skid Row'n debyyttialbumi toimi kuitenkin komeasti omillaankin, eikä varmasti tarvinnut kovin montaa kertaa kuulla vaikkapa kappaletta "18 and Life", kun kiinnostus tätä uutta yhtyettä kohtaan oli herännyt. Idean Sabo kertoi saaneensa paikallislehdestä, jonka pikku-uutinen kertoi 18-vuotiaan nuorukaisen ampuneen vahingossa kaverinsa kuoliaaksi, leikitellessään revolverilla, jonka sylinteriä oli luullut tyhjäksi. Osavaltion laki tunsi kuitenkin vain ampuma-aseella aiheutetun kuolemantuottamuksen, josta seurauksena voidaan lukea vain elinkautinen vankeustuomio, oli teko tahallinen tai tahaton. Liekö myös jonkinlainen New Jerseyn osavaltion tapa, että Bruce Springsteenin ja Bon Jovin tapaan päähenkilöt saavat kutsumanimen laulujen tarinoihin. Tässä tapauksessa kehyskertomuksen keskushahmona oli Ricky, jonka edesottamuksia biisissä kuvataan.

Skid Row'n "18 And Life" sijoittui sijalle 148.

147: KOTITEOLLISUUS - Helvetistä itään

Vuonna 1988 Slayer julkaisi albumin "South Of Heaven". Viittätoista vuotta myöhemmin Kotiteollisuus nimesi albuminsa hieman mukaellen "Helvetistä itään"-nimiseksi. Se oli yhtyeen ensimmäinen listaykköseksi noussut albumi, ensimmäinen kultaa ja myöhemmin platinaa myynyt albumi, ja palkittiin myös Emma-patsaalla vuoden kotimaisena hardrock/metallialbumina. Kotiteollisuus oli toisin sanoen tainnut suorittaa läpimurron. Suurempaa suunnitelmallisuutta yhtye ei ollut ilmeisesti noudattanut, koskapa levyn nimikappale oli syntynyt sessioissa kaikkein viimeisimpänä. Mahdollisesti ajateltiin, että "olet yhtä hyvä kuin viimeisin ideasi", näinpä laulu päätyi koko pitkäsoiton otsikoksi. Varsinaisella kiirastulella kappale ei pelottele, jollei sellaiseksi lasketa varsin kaavamaista elämänkaarta, joka kuluu erilaisten perustarpeiden hankintoihin, lisäksi jännittävänä kuukausittaisena kohokohtana kotiin jaettava bonustiedote suoritetuista ostoksista. Ohimennen kertosäkeessä lentää ilmaan ajatus, voisiko elämä olla jotain muutakin, mutta toisaalta, meneehän se näinkin.

Kotiteollisuuden "Helvetistä itään" sijoittui sijalle 147.

146: MÖTLEY CRUE - Girls, Girls, Girls

Kesäksi 1987 Mötley Crue julkaisi neljännen albuminsa "Girls, Girls, Girls", joka oli melkoinen irtiotto edeltäjänsä "Theatre Of Pain"in sekavahkoista tunnelmista. Olihan sitä edeltänyt työvaihe ollut melko synkkä vokalisti Vince Neilin aiheuttaman tunnetun kuolonkolarin johdosta. Tällä kertaa oli kuitenkin laitettu bilevaihde päälle. Nimikappale "Girls, Girls, Girls" oli estotonta ylistystä strippiklubeille, jotka tarjosivat rock-elämäntapaan yhdistettynä vaihtoehdon deittailulle teerenpeleineen, jossa lopputulos saattoi aivan hyvin päättyä ratkaisemattomaan. Riemukkaaseen melodiaan yhdistettynä miesnäkökulma tehtiin tutuksi, ja kyllähän monet tytötkin pitivät laulua kunnianosoituksena, ainakin Yhdysvalloissa. Laulettiinhan siinä, että jenkkitytöt ovat voittamattomia, vaikka Pariisin tarjontaakin oli käyty katsastamassa.

Mötley Cruen "Girls, Girls, Girls" sijoittui sijalle 146.

145: SENTENCED - Killing Me Killing You

Vuonna 1999 Sentenced vietti 10-vuotisjuhliaan, tai yhtyeen levytetyn tuotannon huomioiden lienee viisainta muotoilla asia siten, että yhtyeen perustamisesta oli kulunut vuosikymmen. Alkuaikain deathmetalli oli vähitellen vaihtunut melodisempaan ulosantiin, ei välttämättä laskelmoidusti, mutta selvää oli myös, että örinäpohjalta oli vaikea tavoittaa suurempia yleisöjä. Unohtamatta sitä, että soittajilla on taipumus kehittyä suuntaan jos toiseen uransa aikana. Syksyllä -99 Sentenced valmisteli uutta albumia, tällä kertaa Suomessa kahdesta Saksassa viimeistellystä pitkäsoitosta poiketen. Bändin mukaan oli turha matkustaa kauaksi kotoa, kun katsottiin, ettei mitään soundillista lisäarvoa ulkomainen studio sikäläisine henkilökuntineen musiikkiinsa tuonut. Yhtye oli myös innoissaan albumin eteen julkaistavasta singlestä "Killing Me Killing You", jossa vaikutti olevan hittipotentiaalia noin ryhmän omin korvin kuulemana. Eikä siinä väärässä oltukaan.
Biisillä kuultiin ensi kerran Sentenced-musiikissa niinkin eksoottista instrumenttia kuin piano, jonka käsittelijänä toimi bändin vanha kamu Kari Hautalampi. Kappaleesta tehtiin myös video, joka käytiin kuvaamassa Jäämeren rannalla pohjoisnorjalaisessa Vårdön kaupungissa marraskuun hyisissä oloissa. Ulkokuvaukset olivat bändille melkoisen kylmää kyytiä, ja tuon kerran taisi mielessä käydä, voisikohan Sentenced-musiikkiin joskus sopia edes pieneltä osin aurinkoinen Kalifornian meininki. Eipä kuitenkaan sopinut silloin, saati myöhemminkään. "Killing Me Killing You" oli luvatulla tavalla kaunis ja melodinen, raskaasta otteesta kuitenkaan tinkimättä. Tekstipuolella rakkaus on kuihtumassa ja kuolemassa, tämähän ei Sentenced-tuotannossa ollut millään lailla omituista. Aivan lopussa kuitenkin pieni toivonkipinä kiintymykselle annetaan.

Sentencedin "Killing Me Killing You" sijoittui sijalle 145.

144: 3 DOORS DOWN - Kryptonite

Vaikka ihminen itseään luomakunnan herrana pitääkin, on pakkauksessa monia puutteita eläimiin verraten. Ihminen ei osaa lentää, ei pärjää fyysisesti voimakkaammille petoeläimille, saati liikkumisen nopeudessa. Mutta ainahan sitä haaveilla saa, ja tällaisista fiktiivisistä hahmoista maailmalla tunnetuin lienee Teräsmies, jonka toinen olomuoto on ujo, hiljainen ja kömpelön oloinen sanomalehtitoimittaja Clark Kent, joka ei koskaan pääse puuta pidemmälle ihastuksensa Lois Lanen kanssa. Ollaan siis sarjakuvamaailmasssa, jossa Teräsmiehen yliluonnollisista kyvyistä voidaan vain uneksia. Teräsmiehen seikkailut laajenivat sittemmin radioon, televisioon ja valkokankaalle. Koska alkuun hahmo oli voittamaton, kävi juonten kehittely ajan mittaan hankalammaksi, joten mielenkiinnon säilyttämiseksi Teräsmiehelle ruvettiin keksimään heikkouksiakin. Näistä tunnetuimmaksi kohosi kuvitteellinen radioaktiivinen mineraali, kryptoniitti, joka vihreässä muodossaan oli kuolettavan tappava. Kryptoniitin avulla myös 3 Doors Down-yhtye suoritti läpimurtonsa, kun kappaleensa "Kryptonite" sai aluksi radiosoittoa ja myöhemmin biisi päätyi paraatipaikalle debyyttialbumilla "A Better Life". Koskapa asetelma Teräsmies-kryptoniitti oli tuttu useammallekin sukupolvelle, hyödynnettiin tätä kappaleen kertosäkeessä kuvaamaan, kuinka kahden ihmisen suhteessa tyttö pitää kumppaniaan Teräsmiehenä, joka puolestaan vakuuttaa, että nainen heikentää häntä kuin kryptoniitti, eikä niin muodoin voi poistua viereltä mihinkään.
Rock-klassikoiden joukosta löytyy varmasti vielä yksinkertaisempia tekstioivalluksia, eikä 3 Doors Downin menestystä voi oikein selittää erityisen oivaltavalla sävelmälläkään. Silti siitä tuli valtavan suosittu, ehkäpä juuri tällaista kaivattiin vuonna 2000 ja yhtye sattui olemaan oikeaan aikaan läpi murtamassa.

3 Doors Downin "Kryptonite" sijoittui sijalle 144.

143: EUROPE - The Final Countdown

Mannereurooppalaiset hardrock/metalliyhtyeet eivät maailman mittakaavassa merkinneet paljoakaan ennen 80-luvun alkua, jolloin länsisaksalaiset Scorpions ja Accept saavuttivat jalansijaa Yhdysvalloissa. Seuraava "valloittaja" tuli Ruotsista, kun Europe kiinnitettiin suurelle Epic-yhtiölle, jolloin levytysbudjettiakin voitiin kuvailla samalla laatusanalla. Ainakin kahteen ensimmäiseen Hot Records-pienyhtiölle levytettyyn albumiin verraten. Saksalaisista kuuluisuuksista poiketen Europe-soundia värittivät kosketinsoittimet, ja ne hallitsivatkin kolmannen albumin nimikappaleen "The Final Countdown"in alkua. Itse asiassa kuvion piti alunperin toimia vain eräänlaisena introna keikoilla ennen esityksen alkua. Vallan toisin kävi, kun kuvio levennettiin kokonaiseksi kappaleeksi. Kuvio oli sen verran tarttuva, että siitä tuli myös periaatteessa biisin kertosäe, jota edelsi toteamus viimeisestä lähtölaskennasta. Tässä oli hieman jäljitelty David Bowien "Space Oddity"-hittiä vuodelta -69, mutta tuskinpa monikaan yhtäläisyyttä sen suuremmin pohti. Tässäkin tekstissä lähdettiin avaruusseikkailulle, jonkinlaisena peiteltynä ajatuksena se, että maapallolla asiat olivat menneet jo niin huonoon jamaan, että elinkelpoisuuden kanssa oli hieman niin ja näin. Eipä biisiä kuitenkaan sanoituksestaan muisteta, vaan paremminkin sävelmästään. Tulostakin syntyi siten, että albumi nousi listaykköseksi niin Suomessa, Ruotsissa, Sveitsissä kuin Ranskassakin, ynnä Top Ten-noteeraukset tärkeillä USA:n ja Englannin listoilla. Hyvinkin oletettavasti eräiden ruotsalaisnuorukaisten unelmat olivat tämän myötä täyttyneet.

Europen "The Final Countdown" sijoittui sijalle 143.

142: ROLLING STONES - Paint It, Black

Vuonna 1966 rock-levyllä kuultiin ensimmäisiä kertoja vaikutteita maailmanmusiikista, vaikkei siitä tuolloin varmaan paljoakaan tiedetty. Tällä nimenomaisella levyllä kuultiin intialaista sitar-instrumenttia, rytmityksen muistuttaessa jonkin verran Lähi-idässä tanssittavia ryhmätansseja. Melodiakaan ei aivan kaikissa kohdin perinteisen länsimaiselta kuulostanut. Rolling Stonesin "Paint It, Black"-kappaleessa päähenkilön maailma ei ollut edes mustavalkoinen, vaan tyystin musta haluten nähdä kaiken ympärillään vain ja ainoastaan synkimpänä mahdollisena. Syynä tähän voisi yhden rivin perusteella pitää sitä, että rakkaus oli mennyttä. Tämä ei kuitenkaan vähentänyt ostavan yleisön rakkautta Rolling Stonesia kohtaan, vaan levy ostettiin niin Englannissa kuin USA.ssa singlelistan ykköseksi. Jonkinasteista hämmennystä aiheutti kappaleen nimeen ja singlen kuvakanteen näkyvästi painettu pilkku kahden viimeisen sanan väliin, jolloin saattoi syntyä käsitys Rollareiden kehottavan mustaihoista ihmistä maalaamaan "sen", ja näin ollen siinä ajateltiin kyseessä olleen jonkinlaisen kannanoton rodullisiin asioihin, vaikka tekstiin suhteutettuna mitään pilkkua ei nimessä olisi tarvittukaan. Bändi itse antoi lausunnon, jonka mukaan kyseessä on jonkin sortin väärinkäsitys levy-yhtiön taholta, ettei nimi tosiaan tuota pilkkua, jota nyt niin kovasti haluttiin jynkyttää, olisi tarvittukaan. Toisaalta lööppijulkisuus on julkisuutta sekin, ja noihin aikoihin rockmusiikin ja -kulttuurin vastustajat tuskin jättivät yhtään tilaisuutta käyttämättä, jos vain suinkin oli edes pieni mahdollisuus päästä kirjaimellisesti mustamaalaamaan Rolling Stonesia tai rockmusiikkia ylipäätään.

The Rolling Stonesin "Paint It, Black" sijoittui sijalle 142.

141: METALLICA - Harvester Of Sorrow

Elokuussa 1988 Metallica julkaisi uransa neljännen albumin, "...And Justice For All". Kuuluisa "vaikea kolmas albumi" oli siis edeltävä "Master Of Puppets", mutta vaikeudet sen osalta liittyivät lähinnä siihen, että teoksesta oli vaikea panna paremmaksi, ynnä se, että yksi sen tekijöistä oli lopullisesti poissa. Basisti Cliff Burtonin kuoleman jälkeen yhtye kokosi rivinsä ja hankki tilalle Jason Newstedin, jolla ei kuitenkaan tuntunut Metallicassa olevan samanlaista roolia kuin Burtonilla. "...And Justice For All"illa bassot oli pikemminkin miksattu varsin alas soundien kuulostaessa muutenkin hieman hämmentäviltä, kappaleista ja lähinnä niiden pituuksista puhumattakaan. Bändin underground-statuksen ylläpidon kanssakin oli hieman niin ja näin, kun aiemmin Metallica oli johdonmukaisesti kieltäytynyt musiikkivideoiden tekemisestä, eikä bändiä oikein singlehiteistäkään oltu siihen saakka muistettu. Tällä kertaa muutosta tuli tavallaan molempiin. Albumijulkaisun ohella samanaikaisesti singleksi siltä lohkottiin "Harvester Of Sorrow", joka ei kuitenkaan tasoittanut tietä radioaalloille ja hieman hitaasti käynnistyvänä biisinä ei muutenkaan ollut ehkä sitä Metallica-kaahausta, jota olisi sopinut odottaa. Livenä biisi saatiin kuitenkin jyräämään studioversiota huomattavasti intensiivisemmin, ja pitkään se myös keikkaohjelmistoon on kuulunutkin.

Metallican "Harvester Of Sorrow" sijoittui sijalle 141.

140: BON JOVI - Livin' On A Prayer

Hieman yli neljännesvuosisata sitten valettiin pohjustus sille menestykselle, jonka seurauksena tämä taiteilijaryhmä edelleen kiertää vain stadionluokan olosuhteissa, myös Suomessa. Bon Jovin kolmas albumi "Slippery When Wet" löi yhtyeen komeasti ja lopullisesti läpi suurimpien sarjaan.
Toki bändiltä oli ilmestynyt jo kaksi albumia, mutta tuolloinen mielenkiinto lajissa tuntui kohdistuvan Mötley Cruen kaltaisiin glam-yhtyeisiin. Bon Jovi ei kuitenkaan julistanut lauluissaan irtoseksin ihanuutta samaan malliin vaan korvasi tämän rakkaus-käsitteellä. Valtaosalla amerikkalaistytöistä kun elämänarvot olivat kuitenkin etäällä eläimellisestä käytösmallista, ja Bon Jovi-soittajat miellettiin yhtä lailla kunnollisiksi naapurin pojiksi. Olihan heidän molemmilla albumeillaan ollut kummassakin jo kaksi laulua, joiden nimessä oli sana "love", ja kellontarkkaa työtä tehtiin myös "Slippery When Wet"illa - sama kuvio toistuu silläkin.
"Livin' On A Prayer" ei kuitenkaan lukeutunut näihin, mutta ei tarvinnutkaan, koska biisi tuli muutenkin tutuksi ultratarttuvan kertosäkeensä ansiosta. Tai kitaristi Richie Samboran tehokeinona käyttämän ns. talkbox-kuvion kuljettamana. Efektiä olivat jo 70-luvulla käyttäneet Joe Walsh biisissään "Rocky Mountain Way" ja Peter Frampton "Show Me The Way"ssa, kuten myöhemmin Scorpionskin kappaleessaan The Zoo, mutta tämä lienee maailmalla levinnein kuulokuva laitteesta.

Bon Jovin "Livin' On A Prayer" sijoittui sijalle 140.

139: STONE - Get Stoned

Joka kymmenes vuosi tulee joku, joka sanoo mihin mennään, mutta harvemmin näin on tapahtunut niinkin pienestä suomalaiskaupungista kuin Kerava. Siinä missä vuonna 1978 Teddy & The Tigers nostatti lyhyen kotimaisen rockabillybuumin, oli Stonen debyyttialbumilla 10 vuotta myöhemmin kauaskantoisempia seurauksia. Suomalaista metallimusiikkia oli siihen saakka tavattu pitää parhaimmillaan "ihan hyvänä", muttei silloinkaan aivan vertailukelpoisena ulkomaisiin alan osaajiin. Mitä ei sinänsä kannata ihmetellä, olivathan niiden bändien jäsenet täysverisiä ammattilaisia ja levytysbudjetit omaa luokkaansa verrattuna kotimaisiin alan harrastajiin, joilla lisärasitteenaan oli yleisempikin vähättely tekemisiään kohtaan suomalaisessa mediassa. "Black Sabbath, Iron Maiden, Judas Priest, W.A.S.P... Ihan ookoo bändejä, muttei silleen meidän juttu", luonnehti Stonen basistilaulaja Janne Joutsenniemi hieman debyyttialbuminsa julkaisun jälkeen. "Meille suurempia bändejä ovat Metallica, Sodom, Kreator ja niin edelleen, vaikkeivät ne mitään kansansuosikeita Suomessa olekaan".

Tästä olikin Stonelle oma hyötynsä, näinpä sitä ei verrattukaan muinaisiin heavybändeihin, vaan kuulosti samantien ihan omillaan uudelta ja tuoreelta. Soittotaitoja oli hiottu treenikämpällä jokunenkin kerta ja livekokemusta kartutettu nuorisotaloilla ynnä vastaavissa erikoisemmissa tilaisuuksissa. Eräästä tällaisesta, Helsingin Lepakon Metal Massacre-tapahtumasta levypomo Atte Blom bongasi yhtyeen, ja sopimuksen synnyttyä debyyttialbumi äänitettiin viikossa valmiiksi. Heinäkuussa 1988 Hämeenlinnassa Giants Of Rock-festivaaleilla bändillä olikin syytä hymyyn, noihin aikoihin kun niinsanottu "breakeven" oli albumimyynnissä kolmentuhannen kappaleen kohdalla, jonka jälkeiset kopiot toivat jo voittoa julkaisijalleen. Blom oli luvannut Stonelle, jos myynti ylittää 6000 kappaletta, hän tarjoaa bändille samppanjat. "Se eka kolmetuhatta myytiin aika heittämällä, kun levy maaliskuussa oli ilmestynyt, sitten se kyllä tasaantui melko nopeasti", laskeskeli Joutsenniemi. "Mutta kyllä Atte meille samppanjat viime kuussa pisti", kehuskeli toinen kitaristi Roope Latvala vierestä. "Eli kyllä se kuustuhatta oli rikki silloin mennyt, ja se on aika huikeasti, kun ottaa huomioon millaista möykkää tää kuitenkin on".

Stonen "Get Stoned" sijoittui sijalle 139.

138: KINGSTON WALL - Shine On Me

90-luvulla suomalaiseen rockhistoriaan kirjattiin melko erikoinen tapaus, kun Kingston Wall muodosti eräänlaisen perheyhteisön esiintyen Helsingissä oman "Freakout Club"-nimikkeen alla. 70-lukuisittain bändi ja yleisö olivat sillä tavoin symbioosissa keskenään, että lavalta käsin soitettiin ja yleisö kuunteli mahtavia yksilösuorituksia, silti yhtyeenä soittaen. Keikoilla saatettiin kuulla lähes mitä vain, useita lainakappaleitakin, joten improvisioinnilla oli melkoinen osuutensa Kingston Wallin musisoinnissa. Musiikkia luotiin ikään kuin juuri sillä hetkellä, eikä settiä vedetty ennalta laaditun käsikirjoituksen mukaisesti. Kingston Wallin julkaisemat kolme albumia muodostivat trilogiaksi tarkoitetun kokonaisuuden, jonka jälkeen bändi vetäytyi määrittelemättömän pituiselle tauolle. Lopulliseksi se muuttui kesäkuussa 1995, jolloin kitaristilaulaja Petri Walli kiipesi Helsingissä Töölön kirkon torniin hypäten sieltä alas, eikä sen jälkeen ollut mitään tehtävissä. Omakustanteina julkaistut albumit eivät suuria yleisöjä julkaisuhetkillään tavoittaneet, mutta sittemmin Kingston Wallin ajaton musiikki on löydetty aina uudelleen ja uudelleen, toivottavasti nytkin. Kingston Wallin toiselle, vuonna 1993 julkaistulle albumille sisältynyt "Shine On Me" kuuluu kiistatta suomalaisen rockhistorian komeimpiin toteutuksiin, vierailevana fonisolistina tässä Sakari Kukko.

Kingston Wallin "Shine On Me" sijoittui sijalle 138.

137: AMORPHIS - Silver Bride

Toukokuussa 2009 julkaistu Amorphiksen yhdeksäs albumi "Skyforger" jatkoi kahden edeltäjänsä linjalla Kalevala-tarinoiden hyödyntämisessä. Kun edellisillä pääosissa olivat olleet Kullervo ja Lemminkäinen, keskittyi "Skyforger" Ilmariseen. Biisejä albumille syntyi pitkälti toistakymmentä, joten läheskään kaikki eivät albumille päätyneet. Heikkoja esityksiä "Skyforger"ilta saakin niin muodoin hakea. Tällä kertaa Amorphis tuntuikin panostavan melodisuuteen ja ilmavuuteen, ja ottaa niistä parhaat ominaisuudet irti, tässä myös mainiosti onnistuen. Amorphiksella on kuitenkin nyt jo yli 20-vuotisella levytysurallaan ollut kolme eri laulajaa, jotka ovat väistämättä merkinneet uudelleenarviointeja musiikillisessa linjassa kunkin vokalistin erityispiirteet huomioiden, ja aikansa on varmasti mennyt sitäkin ihmetellessä, mitä vanhoista elementeistä voidaan pitää mukana ja mitä uutta voidaan keksiä. Ja ainahan uuden jäsenen sisäänajo vie aikansa. "Skyforger" oli kolmas Tomi Joutsenen laulama albumi, ja edellä mainitut kuviot huomioiden myös siihen saakka onnistunein, jolla bändin energisyys ja vastapainona herkkyys oli saatu sopusoinnussa tallennetuksi. Albumi nousi Suomen listaykköseksi, kuten eteen julkaistu single "Silver Bride". Sittemmin albumia myytiin yli 15.000 kappaleen kultarajapyykin. Levy palkittiin myös Emma-gaalassa vuoden hardrock-metallialbumina.

Amorphiksen "Silver Bride" sijoittui sijalle 137.

136: AVENGED SEVENFOLD - Almost Easy

Vuonna 2007 Avenged Sevenfold liittyi neljännellä albumillaan niiden yhtyeiden joukkoon, jotka olivat julkaisseet nimisensä albumin. Kärkikappaleena albumilta oli julkaistu singleksi eteen kappale "Critical Acclaim", ja vielä ennen albumijulkaisua tehtiin tiettäväksi toinen biisi, "Almost Easy". Taiten rakennettu kappale sisälsi melko lailla tuttuja Avenged Sevenfold-elementtejä, eli eteenpäin rynkivää kappaletta höystettiin välillä harmonisin lauluratkaisuin, joihin sisältyi anomus takaisin paluusta, mitä ilmeisimmin läheisempään suhteeseen, se on "melkein helppoa", koska pyynnön esittäjä vakuutti, ettei ollut järjiltään. "Almost Easy" jää hyvänä esimerkkinä rockhistoriaan hyvinkin 2000-lukuisena esityksenä, jossa kappale itsessään on kuin nopeasti leikattu musiikkivideo, useine eri vaihteluineen. Biisi on tähän mennessä kerännyt YouTubessa lähes 16 miljoonaa klikkausta, johon lukemaan tätä sepustusta kirjoittaessa tuli vaivatta kolme lisää.

Avenged Sevenfoldin "Almost Easy" sijoittui sijalle 136.

135: IN FLAMES - Pinball Map

Siinä missä Suomea suitsutetaan heavy metallin luvattuna maana, ei kannata unohtaa, että myös Ruotsissa ollaan oltu kehityksen kärjessä, etenkin mitä äärimmäisempään metallimusiikkiin tulee. Tukholmalaiset Entombed ja Dismember tekivät tiettäväksi omaa näkemystään death metallista 90-luvun alussa, kun samoihin aikoihin Göteborgissa vaikutti hieman pienemmällä fontilla metallin historiankirjoitukseen jäänyt Ceremonial Oath-niminen kokoonpano.
Viime mainittu ei saanut lajissa yhtä näkyvää jalansijaa, jolloin basisti Jesper Strömblad visioikin melodisemman version death-metallista perustaen yhtyeen In Flames. Aikaa tuntui silti riittävän myös rumpujen soittamiseen Ceremonial Oath-yhtyeen kitaristin, Oscar Dronjakin perustamassa power-metal-yhtyeessä HammerFall, mutta vuodesta -95 lähtien Strömblad keskittyi yksinomaan In Flamesiinsä. Samana vuonna yhtyeeseen liittyi vokalisti Anders Friden, kuinka ollakaan, toimintansa lopettaneesta Ceremonial Oathista.
Vuonna -96 julkaistu toinen In Flames-albumi "The Jester Race" määritti jo tulevat suuntaviivat, jos kohta ilmestyessään ei aivan valtaisaa huomiota osakseen saanutkaan, metallialalla kun muutokset voittopuolisesti vievät aikansa. Pikkuhiljaa bändille ruvettiin sovittamaan määritelmää "melodinen death metal" tai "Göteborg-metallli" joista yhtye itse ei ollut välttämättä mielissään. Death metal käsitti yleensä matalalta laulettuja murinavokaaleja, kun Fridenin ääniala oli huomattavasti laajempi. Ja kotikaupungista löytyi kyllä muunkintyylisiä metallibändejä kuin vain In Flamesin kaltaisia. Suomesta yhtyeelle rupesi siunaantumaan vastakaikua jo vuonna 1997, kun albumi "Whoracle" näyttäytyi parin viikon ajan Suomen virallisella Top 40-listalla. Taajaan yhtye on tällä puolen Pohjanlahtea käynyt myös esiintymässä.
Vuoden 2000 albumi "Clayman" sisälsi jo useita ikimuistettavia In Flames-biisejä, kuten esimerkiksi "Pinball Map"in. Death-metalliksi sävelmää ei tohtisi kutsua yksinomaan Fridenin varsin suoraviivaisen, rääkyvän ulosannin johdosta, kappaleen rakenteenkin oltua tavallaan hyvin perinteinen, sisältäen eräänlaiseksi In Flames-tavaramerkiksi muodostuneen "melodinen osuus sijoitetaan kertosäkeeseen"-periaatteen. Ja tässä, kuten monissa muissakin bändin kappaleissa kyseinen vastakkainasettelu on saatu toimimaan.

In Flamesin "Pinball Map" sijoittui sijalle 135.

134: MEGADETH - Hangar 18

Jos metallimusiikissa olisi 90-luvulla valittu vuoden "surullisen hahmon ritari", ehdolle olisi monesti voinut laittaa Megadethin Dave Mustainen. Vuonna 1989 mies oli pysäytetty ajaessaan autoa epävarman tuntuisesti, ja verikokeesta analysoitiin elimistössään virranneen seitsemää eri huumelaatua. Oikeus kehotti Mustainea hakeutumaan tietyntyyppiseen hoitoon, jonka tarpeessa mitä ilmeisimmin oli, lisäsuosituksella "vakavampien seuraamusten välttämiseksi".
80-luvun päätteeksi Mustaine kohtasikin pitkästä aikaa maailman selvinpäin, huomaten yhtyeensä tarvitsevan uutta kitaristia rinnalleen. Yksi koesoitossa kävijöistä oli tuolloin vielä tuntemattoman Pantera-yhtyeen myöhemmin Dimebagina tunnettu Diamond Darrell, joka olisi saanutkin paikan, mutta edellytti, että veljensä Vinnie Paulin tulisi päästä mukaan rumpaliksi. Tämä ei puolestaan sopinut Mustainelle, joka oli jo kiinnittänyt bändiin Nick Menzan. Lopuksi paikan otti haltuun hieman yllättävähkö nimi, aiemmin Hawaii-yhtyeessä soittanut Marty Friedman, joka tunnettiin paremminkin kitarainstrumentaalilevyistään.
"Mielestäni tämä on aivan johdonmukaista kehitystä urallani", totesi Friedman haastattelussani vuonna -91. "Halusin soittaa jälleen bändissä. No, olihan 80-luvun lopussa Cacophonykin yhtye, mutta jos kokoonpanossa on kaksi kitarataituria - itseni lisäksi Jason Becker - ei se nyt kuitenkaan ihan bändi-bändi ole. Kun sain tarjouksen liittyä Megadethiin, ajattelin, miksikäs ei. Moni ilmeisesti luulee, että Dave Mustaine on se sama hörhö kuin 80-luvulla, mutta mies on kohentanut aktiaan. Megadeth on nykyään viimeisen päälle ammattitaitoisesti hoidettu organisaatio, eikä mikään hälläväliä-pohjalta kiertelevä sekoiluryhmä. Se on sitä saattanut olla aiemmin, mutten ole niin tarkkaan bändin tekemisiä tätä ennen seurannut", totesi Friedman kyllästyneen oloisesti vastauksena kysymykseen, jonka oli liittymisensä jälkeen kuullut varmasti muutamia kertoja aiemminkin.
Uudistetulla kokoonpanolla tehty albumi "Rust In Peace" olikin siihen astisista ehein Megadeth-kokonaisuus, jonka onnistumista edesauttoi varmasti Friedmanin kuvailema ammattitaitoinen ja kurinalainen lähestyminen asiaan. Levyn kohokohtiin lukeutunut "Hangar 18" pohjautui Nevadan autiomaassa sijainneeseen suljettuun tukikohtaan, jossa väitettiin tehtävän kokeita ulkoavaruudesta saapuneilla olennoilla. Vaikka kappale on kirjattu yksin Mustainen nimiin, bändin innokkain UFO-harrastaja oli kuitenkin Nick Menza, joka vähintäinkin alkusysäyksen biisin tarinalle oli antanut.

Megadethin "Hangar 18" sijoittui sijalle 134.

133: CHILDREN OF BODOM - Hate Me!

Vuosituhannen vaihteessa oli jo melko harvinaista, että bändi olisi julkaissut uuden albumin peräkkäisinä vuosina. Children Of Bodomin tapauksessa näin kuitenkin kävi, kun vuoden -99 "Hatebreeder"iä seurasi jo seuraavana vuonna uusi "Follow The Reaper", ja välissä vieläpä livealbumi "Tokyo Warhearts". Nimensä mukaisesti Tokiossa heinäkuussa 1999 äänitetty materiaali herätti hieman kummeksuntaa julkaisuhetkellään, olihan yhtyeellä takana vasta kaksi studioalbumia. Tämä ei kuitenkaan kitaristilaulaja Alexi Laihoa hetkauttanut. "Eipähän tuon tekeminen kalliiksi tullut. Siitä on tehty kahdenkymmenentuhannen kappaleen painos, ja sen voi ostaa tai olla ostamatta, ihan miten haluaa". Varsin nopeasti levy kuitenkin kaupoista loppui. Tuotantokustannuksiltaan edulliseksi "Tokyo Warhearts"in teki sekin, että levy oli sataprosenttisesti autenttinen, toisin sanoen mitään korjauksia tai lisäyksiä ei studiossa tehty jälkikäteen. Livealbumilta huomasi senkin, että Children Of Bodom kaipasi lisää materiaalia livenä soitettavaksi. Mittaa oli vain 45 minuuttia, joten omia kiertueita ei oikein sillä määrällä pystyisi buukkaamaan, etenkin, kun kysyntä maailmalla oli kaiken aikaa kasvamassa.
Näinpä elokuussa 2000 yhtye matkusti Ruotsiin äänittämään uutta albumia tuottaja Peter Tägtgrenin johdolla miehen omaan The Abyss-studioon, jonka asiakkaina olivat jo olleet sellaiset nimet kuin Dimmu Borgir, Immortal tai Marduk. Makuasiana voi pitää, toiko tämä veto lisäarvoa levylle. Ainakin yhtye itse antoi näin tuoreeltaan ymmärtää.
Studioon mennessä bändillä oli hallussa kahdeksan uutta kappaletta, mikä albumikokonaisuutta ajatellen oli vähän siinä ja näin, jos jotain tulisi pudottaa pois. Näistä "Mask Of Madness" pohjautui pitkälti jo Bodomia edeltäneen IneartheD-vaiheen demobiisiin "Talking Of The Trees". Albumin päätöskappale "Kissing The Shadows" syntyi puolestaan osin vasta studiossa. Aikatauluihin vaikutti varmasti sekin, että näihin aikoihin Laiholla ja rumpali Jaska Raatikaisella riitti oheistekemistä myös yhtyeessä Sinergy.
Singlenäkin julkaistu "Hate Me!" sisältyi usein jatkossa myös Children Of Bodomin livesettiin, ja soitettiin Tuska-festivaaleilla vuosina 2003 ja 2005 liki identtisellä Laihon esittelyllä. Sen mukaan Tuska-viikonloppu oli vuodessa ainoa, jolloin metallin ystävää ei katsota Helsingissä kieroon, eikä kukaan tule suutaan soittamaan. Ja jos tuleekin, ei sen väliä, koska en voisi voimasanan tehostuksella vähempää välittää, jos vihaat minua.

Children of Bodomin "Hate Me!" sijoittui sijalle 133.

132: GUNS N' ROSES - You Could Be Mine

Syyskuussa 1991 julkaistut Guns N' Roses-albumit "Use Your Illusion I ja II" olivat kauan odotettuja, olihan debyytistä "Appetite For Destruction" kulunut jo neljä vuotta ja yhtye sillä välillä ehtinyt kohota USA:n kuumimmaksi nimeksi maailmanlaajuista kysyntää unohtamatta. Kakkososa sisälsi jo kolme ennenjulkaistua kappaletta, joka ehkä selitti sen, että tätä albumia ostettiin aluksi hitusen enemmän kuin ykkösosaa. Bob Dylan-laina "Knockin' On Heaven's Door" oli kuultu elokuvassa "Days Of Thunder" ja "Civil War" useamman taiteilijan kappaleista kootulla hyväntekeväisyysalbumilla "Nobody's Child" Romanian orpojen hyväksi. Strategia oli yhtyeenkin kannalta toimiva, näin nimeä saatiin pidettyä tapetilla ilman normaalikäytäntöä, jossa pilottisingleä seuraa kohtuullisen ajan kuluessa varsinainen albumijulkaisu.
Tällaisena ensisinglenä toimi tavallaan kesäkuussa -91 julkaistu "You Could Be Mine", joka julkistui Arnold Schwarzenegger-elokuvan "Terminator 2 - Judgement Day" tunnussävelenä. Biisin perusteella ei ollut epäilystäkään siitä, etteikö bändi olisi ollut tikissä toteutuksen kuuluessa edelleen Guns N' Rosesin kulkevimpiin aikaansaannoksiin.
Kappaleen eräänlaisena muusana sai toimia Izzy Stradlinin entinen asuin- ja kihlakumppani, Angela Nicoletti, joka päätyi kuitenkin suhteen purkauduttua pikavauhtia naimisiin Andy McCoyn kanssa, hyvissä ajoin ennen "Use Your Illusion"eiden ilmestymistä, joten terveiset jokseenkin kitkerähkön makuisista tunnelmista lähetettiin melko suuressa mittakaavassa perille.

Guns N' Rosesin "You Could Be Mine" sijoittui sijalle 132.

131: JOHNNY CASH - I Walk The Line

Vuonna 1956 julkaistu Johnny Cashin single "I Walk The Line" merkitsi miehelle ensimmäistä USA:n ykkössingleä, tehden muutoinkin tunnetuksi country-musiikin tässä tapauksessa varsin pelkistettyä olemusta, levytyksellä kun ei Cashin äänen ja kitaran lisäksi kuulla kuin pesulauta-tyyppistä rytmisoitinta, joka oikeastaan oli pala paperia kitaran kielten välissä. Varsin mielenkiintoisella tavalla sävellaji vaihtuu säestyksen osalta joka säkeistön kohdalla, siinä missä sanoituksen kirjoittamiseen Cash kertoi käyttäneensä noin 20 minuuttia. Siinä mies vannoi selkä suorana kävelevänsä tietään, vaikka minkälaisia houkutuksia matkalle osuisi, tehden tällä tavoin tiettäväksi tunttensa mielitiettyään kohtaan. Suomessa sävelmä tuli hyvin tunnetuksi Tapio Rautavaaran lauluna "Yölinjalla", joka alunperin oli merkitty Rautavaaran nimiin, mutta yhtäläisyydet olivat sen verran ilmeiset, että käytäntöä muutettiin Johnny Cashin suuntaan. "Yölinjalla"-laulun teksti kertoi paremminkin rekkakuskien toimeentuloansaintamahdollisuuksista, vaikka toteutus ja soinnutus kummassakin oli melko lailla sama.

Johnny Cashin "I Walk The Line" sijoittui sijalle 131.

130: ALICE IN CHAINS - Would?

Syksyllä 1992 julkaistua Alice In Chainsin toista albumia "Dirt" voitiin pitää kuuluisalla tavalla "odotettuna", vaikka ensialbumin "Facelift" vastaanotto olikin aluksi ollut nihkeänpuoleista. Lisää jäätiin kuitenkin odottamaan, kun MTV oli voimalla pyörittänyt biisiä "Man In The Box" vuonna -91.
"Dirt"iltä ensisinglenä julkaistu "Would?" ei tosin muistuttanut Alice In Chainsin läpimurtokappaletta lainkaan, kun biisi koostuu periaatteessa vain A-osasta ja kertosäkeestä, huipentuakseen lopussa kappaleen nimessä esitettävään kysymykseen, tunnelman ollessa kaiken aikaa jollain lailla kelmeän ahdistava. Tämä ei ollut sinänsä kummallista, kun kitaristi Jerry Cantrell kertoi tekstiä kirjoittaessaan ajatelleensa Mother Love Bone-yhtyeen vokalistia Andrew Woodia, joka kuoli 24-vuotiaana heroiinin yliannostukseen, sanojen sisältäessä symboliikkaa matkoista, virtauksista ja loittonevasta kehosta. Cantrellin mestarina pitämä hahmo oli riippuvuuteensa menehtynyt, mutta älkööt häntä tästä jälkeenpäin tuomittako.

Alice In Chainsin "Would?" sijoittui sijalle 130.

129: HANOI ROCKS - A Day Late, A Dollar Short

Vuonna 2001 julkaistiin Hanoi Rocksin uralta kattava neljän cd:n boksi, jota markkinoidessaan Michael Monroe ja Andy McCoy pystyttivät yhtyeen Hanoi Rocks Revisited muutamaa live-esiintymistä varten. Tämä johti jatkossa siihen, että kaksikko ryhtyi työstämään aivan uutta materiaalia, jota julkistui loppuvuodesta 2002 albumin "Twelve Shots On The Rocks" muodossa. Tässä vaiheessa nimi oli lyhentynyt perinteiseksi Hanoi Rocksiksi, vaikka monet vuodet oltiin ehditty vakuuttaa, ettei vuonna 1985 hajonnutta yhtyettä tultaisi koskaan enää uudelleen lämmittämään.
Levyltä kuului kuitenkin soitannan riemua ja pirteyttä, joten kyse ei ollut vanhan nimen hyötykäytöstä, vaan paremminkin laatutakuuna aikaansaannoksista. Sille ei tietenkään mitään voinut, että 17 vuodessa oli ehditty julkaista niin paljon rocklevyjä välillä, että ihan suoraa jatkumoa paluu ei voinut olla vuodesta -85. Tavallaan sitä ei kuitenkaan osattu niin koommin odottaakaan, joten eipähän tämä sinänsä keneltäkään poiskaan ollut.
Tavallaan pystyttiin myös itse katsomaan vapautuneesti taaksepäin, kuten biisissä "A Day Late, A Dollar Short". Moni nuoruuden unelma jäi toteutumatta, oltiin matkalla jotain suurempaa kohti, mutta loppujen lopuksi se saattoi jäädä vain siitä kiinni, että vuorokaudella myöhästyttiin tai vähän puuttui pääomasta, ei välttämättä rahalla mitattavasta. Mutta aina on mahdollista tavoitella taivaita, jos vain rahkeissa riittää.

Hanoi Rocksin "A Day Late, A Dollar Short" sijoittui sijalle 129.

128: NIGHTWISH - Wish I Had An Angel

Loppuvuonna 2001 Nightwish oli jo ehtinyt saada aikaiseksi kolme albumia, joista tuolloin viimeisin, Wishmaster oli myynyt Suomessa kultaa ja jalkaa oli saatu hieman kansainvälistenkin markkinoiden ovien väliin, etenkin Saksassa. Silti bändin sisällä voitiin pahoin. Basisti Sami Vänskä sai lähteä, jonka jälkeen tilalle lupautui Tarotissa ja Sinergyssä vaikuttanut Marco Hietala, aluksi määräaikaissopimuksella. Vaihdos merkitsi myös sitä, että Marcon laulutaidot kyettiin valjastamaan Nightwish-maailmaan, vuoden 2002 albumilla "Century Child" kenties vielä hieman kokeiluluontoisesti, mutta miehen jäätyä pysyvästi yhtyeeseen hyödyntämistä voitiin jatkaa kesäkuussa 2004 julkaistulla albumilla "Once".
Kappaleen "Wish I Had An Angel" mies/naislauluduetto oli rakennettu eräänlaiseksi vuoropuheluksi, mistäpä muustakaan aiheesta kuin rakkaus ja sen löytämisen vaikeudesta, toivon kuitenkin eläessä voimakkaana. Hempeähköstä runoilustaan huolimatta kappaleen sointi oli silti Nightwish-asteikolla varsin rankkaa, joten enkelintarpeen voitiin katsoa olleen voimallista luokkaa.

Nightwishin "Wish I Had An Angel" sijoittui sijalle 128.

127: DANZIG - Mother

Vuonna 1977 perustettu Misfits jäi kuusi vuotta kestäneellä toiminta-ajallaan melkoiseksi kulttinimeksi, jonka monet löysivät vasta myöhemmin johtajansa Glenn Danzigin soolouran julkisuuden myötä. Saattoipa joku innostua tutkimaan Misfits-historiaa myös Metallican versioitua vuonna -87 kappaleyhdistelmän Last Caress/Green Hell cover-EP:lleen "Garage Days Re-Revisited".
Misfitsin hajottua vuonna -83 Glenn Danzig perusti yhtyeen Samhain, joka operoi edelleen yhtä matalalla profiililla, mutta rupesi kiinnostamaan isompiakin levy-yhtiöitä. Lopuksi sopimus syntyikin tuottaja Rick Rubinin Def Jam-merkille, jolloin bändin nimeksi vaihdettiin Danzig mahdollistaen sen, että vokalisti voisi jatkossa käyttää eri taustamuusikoita tarpeen mukaan. Miehellä kun oli kosolti kokemuksia siitä, että kiinteiden bändisoittajien intohimo asiaan ei ollut aina järin korkealla tasolla. Sellaisen albumin Danzig kuitenkin julkaisi vuonna -88, debyytin otsikkona yksinkertaisesti "Danzig". Miehen lauluäänestä tuli välittömästi mieleen Doorsin Jim Morrison, ja tavallaan myös levyn yhdestä tunnetuimmasta kappaleesta "Mother". Olihan Morrisonkin laulanut äidistään teoksessa "The End". Danzigin äitilauluun ei kuitenkaan sisältynyt oidipaalista hekumaa, vaan ohjeistusta perillisten kasvatukseen, isänkin sivulauseessa mainiten. Glenn Danzigin viitoittama tie ei olisi se vakain ja turvallisin mahdollinen, mutta valinnan kohdistuessa siihen, näkisi maailmasta toisenkin ellei useamman puolen.

Danzigin "Mother" sijoittui sijalle 127.

126: MEGADETH - Peace Sells

Keväällä 1983 Dave Mustainelle annettiin potkut yhtyeestä, joka oli juuri astumaisillaan studioon äänittääkseen debyyttialbuminsa. Kitaristi kun oli osoittautunut varsin persoksi alkoholipitoisille juomille, jotka annokset tuntuivat olevan poikkeuksetta ns. rähinäviinaa, koskapa käytös muuttui aina hyvin aggressiiviseksi. Syntyneestä luottamuspulasta johtuen Mustaine sai mennä, ja tilalle Metallica kutsui Exodus-yhtyeen Kirk Hammettin. Mutta hänpä tulisi vielä näyttämään, tuumi Mustaine, perustaen oman yhtyeensä Megadeth. Kesälla -85 julkaistu ensialbumi "Killing Is My Business...and Business Is Good!" möi mukavasti, muttei kuitenkaan noussut USA:n 200:n myydyimmän albumin listalle. Seuraavan albumin "Peace Sells...But Who's Buying" julkaisikin suuri Capitol-yhtiö syyskuussa -86, ja ajan mittaan se möi USA:ssa kultalevyyn oikeuttavan määrän.
Idean kappaleeseen "Peace Sells" Mustaine oli saanut lehtiotsikosta, jossa kysyttiin "jos rauha olisi kaupan, ostaisiko joku sen"? Tätä ei kuitenkaan tekstissä juurikaan pohdittu, vaan Mustaine teki biisistä omaelämäkerrallisen laulunsa, ollen erityisen ylpeä riimistä "Miten niin en ole mukava tyyppi? En vain ole kaltaisesi".

Megadethin "Peace Sells" sijoittui sijalle 126.

125: IRON MAIDEN - 2 Minutes To Midnight

Chicagon yliopistossa on vuodesta 1947 ylläpidetty symbolista kelloa, joka näyttää aikaa vain keskiyön liepeiltä. Jos tämä kello löisi tasan kaksitoista, se merkitsisi ihmiskunnan tuhoutuneen ydinsodassa, ja mitä kauempana tästä kellotaulun kuvitteellisissa minuuteissa mitaten ollaan, sitä vähäisempi on todennäköisyys täystuholle. Pahimmillaan tämä kello on näyttänyt kahta vaille keskiyön vuonna 1953, jolloin USA ja Neuvostoliitto suorittivat tahoillaan omat ydinkokeensa. Tämä lukema päätyi myös Iron Maidenin vuonna -84 julkaistulle albumille "Powerslave" biisin "2 Minutes To Midnight" muodossa. Se oli kenpäties siitä poikkeuksellinen, että Iron Maiden - tai tekstin kirjoittanut Bruce Dickinson - otti kantaa sen hetkiseen maailmantilanteeseen historiallisten aiheiden asemesta. Ja kieltämättähän vuonna -84 ei voitu välttyä ajatukselta, että silloiset suurvaltajohtajat olisivat periaatteessa voineet päättää maailman moukaroinnista takaisin keskiaikaan, silkasta kunnioituksen ja ylpeyden loukkaamisesta.

Iron Maidenin "2 Minutes To Midnight" sijoittui sijalle 125.

124: FIVE FINGER DEATH PUNCH - Never Enough

Kesällä 2007 Five Finger Death Punch sai julki debyyttialbuminsa "The Way Of The Fist", saaden pienimuotoista kiinnostusta osakseen, jonka jälkeen lisänäkyvyyttä tuli yhtenä Kornin Family Values-kiertueen osanottajana. Ensialbumi päätettiin näin muodoin julkaista seuraavana vuonna uudelleen, ryyditettynä kolmella uudella kappaleella. Näistä yksi oli singleksikin pilkottu "Never Enough", joka oli radioystävällisempi kuin vaikkapa albumin nimikappale, jolla todella pystyi tuntemaan nyrkin viuhunnan lähellä naamataulua. Samaa tunnelmaa ei oikein voi aistia puheenaolevasta kappaleesta, jolla sanoma on sinänsä kohtalaisen samankaltainen. Pehmennetty esitystapa saa lausunnon kuulostamaan jokseenkin turhanpäiväiseltä marinalta, jossa kuuluisan epämääräinen yhdistelmä "ne" tekee elämästä yhtä kärsimystä, kun eivät anna olla oma itsensä ja aivan niin kuin haluaa. Angstaaminen sinänsä ei koskaan taida mennä muodista pois, mutta yhtä lailla kaikille sopivia patenttiratkaisujakaan ei ole olemassa, jos niitä vain istuu itsekseen odottelemassa.

Five Finger Death Punchin "Never Enough" sijoittui sijalle 124.

123: PANTERA - Fucking Hostile

Rockmaailmassa yhden supermenestyksekkään yhtyeen vastapainoksi on tuhansia muita bändejä, joista kukaan ei ole koskaan kuullutkaan, eikä tule. Näinä internet-aikoina tämä asetelma on ainakin kuuluvuuden kannalta muuttunut, mutta 80-luvulla siitä ei ollut vielä tietoakaan. Vuonna 1983 ensilevynsä julkaissut Pantera olisi myös saattanut jäädä yhdeksi niistä tuhansista, joiden kohtalona oli vuosikausien yrityksen jälkeen päätyä tuntemattomille yhtyeille kaivettuun joukkohautaan.

"Me olimme aika naiiveja uramme alussa", muisteli rumpali Vinnie Paul haastattelussani lokakuussa 1992, jolloin Megadeth ja Pantera esiintyivät Helsingin Jäähallissa. "Me luulimme, kun soitamme samantapaista musiikkia kuin silloin menestyneet Mötley Crue tai Ratt, niin kyllä meidätkin ennen pitkää huomataan, olihan meillä yllämmekin asianmukaiset glam-kuteet. Että se olisi ikäänkuin "oikea" tapa soittaa rockia. No, eipä meitä juurikaan noteerattu ja kun vuonna -86 kuulimme Metallican "Master Of Puppets"in ja Slayerin "Reign In Blood"in tuumimme, että emme me taida oikein tykätä tuosta musiikistakaan, jota silloin soitimme. Annoimme silloiselle laulajallemme Terry Glazelle kenkää ja otimme tilalle tämän nykyisen, Phil Anselmon. Teimme vielä yhden glamrock-tyyppisen albumin "Power Metal", melkeinpä vain varmistaaksemme, ettei menestymättömyytemme ollut laulajasta kiinni, vaan vain silloisesta musiikistamme", kertasi Vinnie Paul.

Vuoden 1990 "Cowboys From Hell"-albumilla sointi oli kaartunut jo huomattavasti thrash metallin suuntaan ja kaikki glam-elkeet oli tarkasti kitketty pois. Pantera eli uutta alkuaan täysillä ja nautti silminnähtävästi saamastaan huomiosta, etenkin livenä, jolloin bändin ja yleisön vuorovaikutus kohosi sellaisiin ulottuvuuksiin, joita enää voi haikeana muistella.

Vuoden -92 alussa julkaistu albumi "Vulgar Display Of Power" oli nimensä mukaisesti huima harppaus aina vain brutaalimpaan suuntaan, ja jos edeltäjältä oli löytynyt jo pari elämään jäävää Pantera-klassikkoa, tältä niitä löytyi useampia.

"Fucking Hostile" ei ollut muuta kuin alle kolmessa minuutissa suoritettu ultratotaalinen aggressioiden purkaus, joka kyllä jo levylläkin teki tehtävänsä, mutta porukallahan tämä kuulosti Helsingin Jäähallissa vielä murhaavammalta. Myös Vinnie Paul piti kappaletta yhtenä levyn onnistuneimmista:

"Tarkoituksena oli tehdä biisi, joka on vain suoraviivaista paineiden purkamista viimeistä solua myöten. Sillä on siis tavallaan hyvinkin tervehdyttävä vaikutus kuulijaansa, saati meille, jotka "Fucking Hostilea" livenä soitamme".

- Mutta eikö tuo f-kirjaimella alkava sana merkitse sitä, että jotkut amerikkalaiset kaupat eivät ota levyä valikoimiinsa, radiosoitosta puhumattakaan?

"Kyllä levy-yhtiössä asiasta tosiaan naputettiin. Mut hei, kun olet kuullut ja sisäistänyt biisin, niin sopisiko sen nimeksi mielestäsi, että "olenpa nyt hiukka äkäinen"? Aivan, ei sovi. Kyllä sen täytyy kuvastaa sitä, että olet **tun vihainen. Kai teillä suomeksikin on jokin samantyylinen ilmaisu"?

- Toki löytyy. Sanaa voi tehostaa vielä vaikkapa siten, että **tuttaa niin, ettei veri kierrä.

"I'm so fucked up that even my blood does not circulate"? räkätti Paul. "Hitto, tuohan on hyvä! Täytyy kertoa bändin muillekin jäsenille tuo, kun tämä haastattelu on ohi".

Kiitos siitä vielä näin yli kahden vuosikymmenen jälkeen, Vinnie Paul.

Panteran "Fucking Hostile" sijoittui sijalle 123.

122: DEEP PURPLE - Burn

Vuonna 1973 Deep Purple ajautui eräänlaiseen käymistilaan, kun vokalisti Ian Gillan kiertue-elämään ja kitaristi Ritchie Blackmoreen väsyneenä ilmoitti jättävänsä yhtyeen. Pesuveden mukana sai lähteä myös basisti Roger Glover, jonka pitkäaikaisen soittokumppanuussuhteen Gillanin kanssa Blackmore katsoi riskiteijäksi. Deep Purple oli 40 vuotta sitten maailman kuumimpia nimiä, eikä varsinkaan laulusolistin vaihtamisesta huipulla ollut juurikaan kokemuksia tämän kokoluokan yhtyeiden osalta. Ensimmäisenä tilalle kiinnitettiin Trapeze-yhtyeen basistilaulaja Glenn Hughes, jonka kimakahko lauluääni ei kuitenkaan ollut oikein sitä, mitä Blackmore olisi keulille kaivannut. Varsinaisen vokalistin tontille pyydettiin toimintansa lopettaneen Free-yhtyeen laulajaa Paul Rodgersia, mutta mies oli juuri perustanut sittemmin omiin suuruuksiinsa kohoavan yhtyeen Bad Company. Näinpä laulajan pestin sai siihen saakka täysin tuntematon suuruus David Coverdale, jonka rouhea, bluessävyinen ääni oli ollut Blackmoren mieleen. Helmikuussa 1974 julkaistun albumin nimi- ja avauskappale "Burn" ei tosin ollut bluesia nähnytkään, tosin kappaleen johtoriffin Blackmore oli vohkinut puolta vuosisataa aiemmin julkistuneesta George Gershwinin sävelmästä "Fascinating Rhythm". Kappaleesta kehkeytyi kuitenkin edetessään yksi neoklassisen rockin helmistä, jota kuunnellessa kannattaa kiinnittää huomiota myös rumpali Ian Paicen varsin mielikuvitukselliseen työskentelyyn.

Deep Purplen "Burn" sijoittui sijalle 122.

121: LYNYRD SKYNYRD - Simple Man

Ennen vanhaan perheissä kaikilla sen jäsenillä oli oma paikkansa. Mies hankki työllään elatuksen, vaimo hoiti kotiaskareet ja lasten tehtävänä oli leikki-iän jälkeen valmistautua elämään. Kyläyhteisöissä jaettiin nämä samat periaatteet ja niistä poikkeaminen katsottiin vähintäinkin epäilyttäväksi. Etenkin, jos ei oltu sisäistetty sitä, että Herran pelko on viisauden alku. Tällaiset myytit Yhdysvalloissa yhdistettiin usein sen etelävaltioihin, joissa ne saattavat tietysti vieläkin olla elämän peruspilareita. Vuonna -73 ilmestyneellä Lynyrd Skynyrdin debyyttialbumilla "Pronounced Leh-nerd Skin-nerd" käytäntö kuului laulussa "Simple Man", jossa äiti ohjeistaa nuorta poikaansa elämänpolulle. Kuten kappaleen nimikin jo kertoo, kannatti pyrkiä elämässään vaatimattomuuteen, eikä haikailla rikkauksien perään, koska ne eivät tuo onnea saati rakkautta, jota on elämään tuleva, jos vain seuraa sydäntään, eikä unohda, että tuolla ylhäällä on joku, joka pitää sinusta huolen, jos vain uskot häneen. Lynyrd Skynyrd kykeni hienosti tallentamaan tämän maanläheisen puolen maailman menosta, tyylikkään yksinkertaisella ja konstailemattoman kuuloisella toteutuksellaan.

Lynyrd Skynyrdin "Simple Man" sijoittui sijalle 121.

120: ZZ Top - Sharp Dressed Man

70-luvulla tanakkana perusboogiebändinä maineensa luonut ZZ Top löysi 80-luvun alussa syntetisaattorien ihmeellisen maailman vuoden -81 albumillaan "El Loco". Tai oikeammin niistä innostui kitaristi Billy Gibbons. Seuraavana vuonna aloitetut sessiot uutta albumia varten päättyivät nimittäin varsin yllättävällä tavalla. Aluksi kuvio käynnistyi normaalisti. Frank Beard soitti rumpuosuutensa, matkustaen sen jälkeen kotikulmilleen pelaamaan golfia. Dusty Hill lisäsi bassokuvionsa, ja sen jälkeen Billy Gibbonsin oli tarkoitus lisätä kitarat ja laulut. Oltiin kuitenkin tultu 80-luvulle, uudenlaisen tekniikan mahdollistaessa sekunnin murto-osan tarkat rytmitykset koneellisesti, joten lopputuloksena vuoden -83 "Eliminator"-albumilla Beardin ja Hillin soitto-osuudet jäivät joko olemattomiksi tai vähäisiksi, jos kohta miehet merkittiin levyn kansiin instrumenttiensa soittajiksi. "Sharp Dressed Man"-kappale olikin käytännössä Billy Gibbonsin henkilökohtaista juhlaa, miehen käyttäessä Dean Z-merkkistä kitaraa, jonka mikrofonit olivat ominaissärö- ja takaisinkytkentäominaisuuksiensa puolesta aivan kiertämisen rajamailla. Näinpä soittaminen sillä oli haastavaa, mutta onnistuessaan palkitsevaa. Biisin kruunasi sen päättävä minuutin mittainen Gibbonsin soolo, yksi parhaista levyttämistään ikinä.

ZZ Topin "Sharp Dressed Man" sijoittui sijalle 120.

119: ACCEPT - Balls To The Wall

Vuonna 1981 englantilainen Kerrang!-lehti aloitti säännöllisen ilmestymisensä erikoistuen raskaamman musiikin esilletuontiin, olihan brittimetallin uudella aallolla tuolloin huomattavaa nostetta ja innostus aiheeseen ylimmillään. Keikkaraporteissa, mikäli meno oli yltynyt erityisen riehakkaaksi niin lavalla kuin yleisön joukossa, saatettiin kuvauksissa käyttää käsitteitä "over the top" tai "balls to the wall". Jälkimmäistä ilmaisua oli tosin käytetty jo ilmailuslangissa, kun moottorista otettiin täydet tehot irti työntämällä kaasuvipu kojelaudan etuseinään saakka. Vipujen tyvissä pyöreänmuotoiset osat ilmaisivat, ettei tämän nopeammaksi ollut enää mahdollista kiihdyttää, näinpä "pallot olivat seinässä", kun oltiin täydessä vauhdissa. Heavymetal-yhteyksissä asia voitiin käsittää toisella tapaa sen verran vauhdikkaaksi meiningiksi, että siinä miehiset ns. "pallit" lensivät seinälle. Niin tai näin, Acceptille siitä tuli ei vain yksittäisen kappaleen, vaan kokonaisen albumin otsikko. Se julkaistiin vuonna 1983. Itse teksti ei viitannut kumpaankaan käsitteeseen, vaan ehkäpä aivan omaan tulkintaan, jossa nostetaan "vehkeistä seinälle", kun orjuutettu kansanosa nousee kapinaan, oli kyse sitten henkisestä tai fyysisestä nöyryyttämisestä. Tämäkään ei välttämättä riitä, kun vallasta syöstyille tuupataan itse kullekin vielä yksilöllisesti pommi persläpeen. Ehkei tässäkään tapauksessa kappaleen teksti-idea ollut se kokonaisuuden kantavin voima, vaan kertosäe, ja Acceptilla noihin aikoihin yleistymään päin ollut melodinen "sonnikuoro"-osuus. Joka tapauksessa, metalliklassikostahan tässä on kyse.

Acceptin "Balls To The Wall" sijoittui sijalle 119.

118: LED ZEPPELIN - Black Dog

Led Zeppelinin vuonna 1969 julkaisemat kaksi albumia muodostivat yhtyeelle sellaisen kivijalan, joka valloitti yleisönsä jokseenkin kertaheitolla. Eipä juuri aiemmin oltu kuultu bluesrockia soitettavan näin rouhealla kädellä korkealta lauletuin vokaalein. Näinpä vuonna 1970 julkaistu folk- ja akustissävyinen kolmosalbumi osoittautui jonkinasteiseksi pettymykseksi, etenkin joidenkin englantilaisten musiikkilehtien toimittajille, joiden lempiharrastuksiin usein kuului "hieman liian suuriksi" kohonneiden yhtyeiden tölviminen.

"Harvaa kiinnosti kuinka tulitte tehneeksi tällaisen albumin, vaan kysymys kuului yleisimmin MIKSI IHMEESSÄ teitte tällaisen levyn", muisteli kitaristi Jimmy Page jälkeenpäin. Kyllästyttyään vastaamaan johdatteleviin ja voittopuolisesti nälviviin kysymyksiin mies ilmoitti, että turha sitten lähestyä haastattelujen toivossa. Page ei niitä myöntänytkään liki puoleentoista vuoteen, suunnitellen muutenkin vastavetoa bändinsä kohtelulle.
Näinpä marraskuussa 1971 ilmestynyt albumi julkaistiin anonyyminä, levyllä soittavia jäseniä kuvasivat vain itse kunkin valitsemat symbolit. Albumilla ei ollut otsikkoa, biiseillä sentään nimet. Pagen viesti ikäänkuin kuului, "hyvät kriitikot, arvostelkaapa tämä tuotos nyt sitten ihan puhtaalta pöydältä, ikäänkuin tämä yhtye ja musiikki tulisivat vain jostakin kaukaisesta tuntemattomuudesta, jolloin tätä kohtaan ei pitäisi olla mitään ennakkoluuloja tai -asenteita.

Mihinkäpä kuitenkaan kissa viiksistään - tai tässä tapauksessa koira karvoistaan - pääsisi. Avauskappale "Black Dog" oli tietty välittömästi Led Zeppeliniksi tunnistettava, ynnä peittelemätöntä riffien, tahtilajien ja rytminvaihdosten riemujuhlaa, jonka kruununa ujelsi Robert Plantin korkealta vaikeroiva lauluääni. Vaikka biisin nimi tarinan mukaan tulee studiossa tuttavuutta tehneestä mustasta koirasta, laulaa Plant kuin kollikissa kiimassa, sanomankin ollessa sanomatta selvä. Pitäisi päästä - 70-lukuista sanaa käyttääkseen - muhinoimaan.

Led Zeppelinin "Black Dog" sijoittui sijalle 118.

117: BLACK SABBATH - N.I.B.

Helmikuussa 1970 yksi kuukauden neljästä perjantaista osui kolmanneksitoista päiväksi, ja tämä haluttiin ehdottomasti Black Sabbathin ensialbumin julkaisupäiväksi. Levyprässäämöön tuli näin muodoin hiukka omituinen deadline, koska tavaraa piti saada kauppoihin tietyksi päiväksi, ja muitakin levyjä olisi pitänyt samanaikaisesti painattaa. Näinpä kukaan ei ihan tarkkaan tiedä, kuinka suuri Black Sabbathin ensi-lp'n painos oli, arvioiden mukaan mitä hyvänsä tuhannen ja viidentuhannen kopion väliltä, mutta se on varmaa, että hyväkuntoisen yksilön hinta ensipainoksesta kieppuu nykyisin sadan euron tietämillä.
Levyn A-puolen päättänyt "N.I.B." herätti tietysti heti kysymyksiä, mitähän moinen kirjainyhdistelmä tarkoittaa. Koska teksti ei tätä paljastanut, arveltiin sen merkitsevän "Nativity In Black"ia, "mustaan syntynyttä". Geezer Butlerin kirjoittama teksti oli muutoinkin hämmentävä, kun siinä vanha vihtahousu Lucifer esitellään hyväntahtoisena rakkauden nimeen vannovana hahmona, mutta eiköhän tämäkin ajatus kyetty kääntämään yksinomaan saatananpalvonnaksi. Butler kertoi myöhemmin "N.I.B.":n merkinneen rumpali Bill Wardin tuonaikasta pujopartaa, joka muistutti mustekynän terää, englanniksi "nib", mutta teksti oli ehditty tulkitsemaan jo aivan muihin asioihin liittyväksi.

Black Sabbathin "N.I.B." sijoittui sijalle 117.

116: DIO - Don't Talk To Strangers

Keväällä 1983 julkaistiin yksi kaikkien aikojen debyyttialbumeista metallimusiikin saralla, vaikka nokkamiehensä olikin ehtinyt vaikuttaa jo hyvän aikaa eri yhteyksissä. Tällä kertaa mies oli kuitenkin enempi vähempi omillaan ja omalla nimellään vastuussa aikaansaannoksesta. Dion "Holy Diver"in yhdeksästä kappaleesta kaksi oli yksin Ronnie James Dion käsialaa, nimikappale ja "Don't Talk To Strangers". Helmikuussa 1997 mies valotti haastattelussani jälkimmäisen kappaleen melko monimerkityksellistä ja kenties hieman hyökkäävääkin tekstiä:

"Ideana siinä on oikeastaan kohtalaisen kulunut sanonta, ettei ihmisellä voi koskaan olla liian montaa ystävää. Olen tästä aivan samaa mieltä, mutta siten, että ystäviä ei tosiaan voi eikä saa olla montaa. Vähintään yksi, parhaimmillaan kaksi, jotka tuntevat sinut läpikotaisin ja sinä heidät. Jo kolmas saattaa olla "liikaa".
"He ovat juuri niitä sen laulun "muukalaisia", jotka saattavat näyttäytyä ja esittäytyä kuin ystävinä, mutta loppujen lopuksi aiheuttavatkin sinulle kosolti harmia, ja muut kielikuvat laulussa ovat eräänlaisia muunnelmia aiheesta. Tavallaan nuo "neuvot" kannattaa kuitenkin sivuuttaa, sillä jos aina vain pelkää kaikkea, ei sitä oikein voi elämäksikään kutsua", ohjeisti Ronnie James Dio kappaleen ymmärtämistä hieman helpomman kaavan kautta. Mutta yhtä monimerkitykselliseksi se jäi edelleen tuostakin huolimatta.

Dion "Don't Talk To Strangers" sijoittui sijalle 116.

115: DEEP PURPLE - Sometimes I Feel Like Screaming

Marraskuussa 1993 Deep Purple-leirissä elettiin kohtalon hetkiä, kun kitaristi Ritchie Blackmore ilmoitti muille yhtyeen jäsenille jättävänsä yhtyeen, tiedonannon julkistamista kuitenkin pantattiin meneillään olleen Euroopan kiertueen päätepysäkille saakka. Vihoviimeinen paikka maailmassa, jossa Blackmore yhtyeen kanssa esiintyisi, tulisi olemaan Helsinki, ja näin myös kävi.
Koska yhtyeelle oli buukattuna vielä Japanin kiertue, eikä jäljelle jäänyt nelikko halunnut jättää pulaan jo 70-luvun alussa yhtyettä Kauko-Idässä promotoinutta Mr. Udoa, tuli näille keikoille kitaraan pikahälytyksellä Joe Satriani. Hoitelipa mies tonttia vielä seuraavanakin vuonna, mutta pysyväisjäseneksi Satriani ei voinut jäädä voimassaolleen levytyssopimuksensa vuoksi.
Uusi kitaristi löytyi kuitenkin samalta suunnalta Yhdysvalloista, melkoinen monitaituri hänkin. Steve Morse oli ehtinyt urallaan levyttää materiaalia melkoisen laajalta skaalalta, jos kohta ei niinkään Deep Purple-tyylistä hard rockia. Morse kuitenkin otti tarjouksen vastaan, joten bändi ryhtyi uuden albumin työstöön.
Alkuvuodesta 1996 ilmestynyttä "Purpendicular"ia odoteltiinkin melkoisella mielenkiinnolla, ja niinhän siinä kävi, että ainakin fanaattisin Blackmore-fanikunta tyytyi kuulemaan funk-rytmisen avauksen "Vavoom: Ted The Mechanic" todeten, että tämä bändi olikin sitten näköjään tässä. Jatkossa löytyi kuitenkin varsin runsasta radiosoittoa saanut hitaammanpuoleinen, melankolinen "Sometimes I Feel Like Screaming", jossa tunteet kanavoitiin hotellihuoneessa koettuun koti-ikävään. Steve Morsen soittotyyli oli varsin erilainen edeltäjäänsä verraten, mutta loihtipa hyvinkin maukkaankuuloista melodiaa kappaleeseen, vaikka nopeustaitojaan ei tässä esitellytkään, vaan maalaili tunnelmat toisella tavoin.

Deep Purplen "Sometimes I Feel Like Screaming" sijoittui sijalle 115.

114: DIRE STRAITS - Brothers In Arms

30 miljoonaa maksavaa asiakasta on harvoin väärässä, tai ainakaan useimmat heistä. Tällaisen myyntilukeman Dire Straits kuitenkin aikaansai viidennellä albumillaan "Brothers In Arms" vuonna 1985, ollen edelleen yksi rockhistorian eniten myydyistä albumikokonaisuuksista.
Dire Straits ei koskaan ollut kovinkaan trendikäs - oikeastaan mikään muu aikalaisbändinsä ei muistuttanut sitä, joten mikään sen hetkinen musiikillinen suuntaus ei ilmiötä selittänyt. Levyn nimikappale oli raukeahko, aseistariisuva sävelmä, kohoten yhdeksi levyn muistettavimmista helmistä. Mark Knopflerin lähes puhumalla suorittama lauluosuus yhdistettynä taidokkaaseen kitarointiin on kuitenkin yksi alan ikiaikaista kulutusta kestävistä teoksista, joidenkaltaisten pariin ei tee lainkaan pahaa silloin tällöin hiljentyä.

Dire Straitsin "Brothers In Arms" sijoittui sijalle 114.

113: CHILDREN OF BODOM - Everytime I Die

Melko harvassa tapauksessa parikymppinen nuorukainen laulaa kuolemasta, ei siitä yhdestä väistämättömästä, vaan lukuisammista. Mutta eipä Alexi Laihon kaltaisia lahjakkuuksia ole muutoinkaan tähän maahan ainakan jonoksi saakka syntynyt.
Children Of Bodomin vuonna 2000 ilmestyneellä kolmannella albumilla "Follow The Reaper" olivat näytöt tulleet annetuiksi jo kahdella edeltävällä kokonaisuudella, näinpä esimerkiksi kappaleessa "Everytime I Die" saatettiin soveltaa keskitempoisempaa, lähes hard rock-tyylistä lähestymistä. Eipä kappale kuitenkaan mitään 80-lukuista tukkaheviä ollut, siitä piti huolen Laihon äkäinen laulutapa, kitaraluritustenkin ollessa keskimääräistä taidokkaampia. Kappaleen minähahmo on puolestaan melko lailla toivonsa heittänyt sen suhteen, mitä tulevaisuus voisi mukanaan tuoda. Pientä kuolemaa tehdään kaiken aikaa, ja joka kerta se aina vain tuskallisemmaksi muuttuu.

Children of Bodomin "Everytime I Die" sijoittui sijalle 113.

112: PEER GÜNT - Backseat

Suomalaisten rocksydänten sisimmissä englanniksi lauletuista kotimaisista rock-kappaleista on todennäköisesti kaksi triokokoonpanojen toteuttamaa sävelmää ylitse muiden, Hurriganesin ”Get On” ja Peer Güntin ”Backseat”, jälkimmäinen tavallaan eräänlaisena jatkumona asenteelle. Siinä missä Hurriganesin elinkaari oli 80-luvun puoltaväliä lähestyttäessä hiipumassa, Peer Güntin varsa oli vasta laukkaan lähtemässä. Tavallaan hämmästyttävän yhtenevästi molempien legendakappale ilmestyi levytysurien toisella albumilla, molempien oltua myös omana aikanaan aluksi jollain lailla ulkopuolisia ”hylkiöitä” suomen kielellä esitettyjen laulujen suosiopuristuksessa tai vähintäinkin esilletuonnin tiheydessä. Mutta kyllä kansa tiesi, ja tietää edelleenkin.
Minkähänlaista sattumaa, yhteyttä tai symboliikkaa oli sitten sillä, että Hurriganes istui ”Roadrunner”-albuminsa kansikuvassa auton takapenkillä, ja Peer Güntinkin tapauksessa oltiin jälleen samassa ympäristössä. Pientä eroa löytyi kuitenkin siitä, että Cadillacin asemesta Peer Güntin laulussa ajoneuvona oli Pontiac Trans Am.

Peer Güntin ”Backseat” sijoittui sijalle 112.

111: AC/DC - Whole Lotta Rosie

Vuonna 1977 muuan australialaisyhtye halusi kertoa tarinan naisesta, joka ei lukeutunut aivan pienikokoisimpiin lähimmäisiin. Rinnanympärys oli yli metrin ja painoakin 120 kiloa elämän iloa, nimeltään Rosie. Kyseessä siis AC/DC:n kappale "Whole Lotta Rosie", päättäen albumin "Let There Be Rock". Biisistä tuli välittömästi osa AC/DC:n liveohjelmistoa, sen verran oleellisesti, että on säilyttänyt paikkansa siinä aina tähän saakka. Viime vuosina lavan takaa tarinaa höystämään on kohonnut valtava puhallettava nukkekin.
Biisin kerrotaan syntyneen Bon Scottin yhden yön kokemuksesta kuvatunkaltaisen naisen kanssa, jättäen lähtemättömän vaikutuksen yhdessäolon hetkistä. Bändi antoi haastatteluissa myös ymmärtää, että Scottin naismaku kohdistui nimenomaan XXXL-kokoon, mutta ryhmän lausuntoja ei ole välttämättä koskaan kannattanut ottaa ihan sataprosenttisina faktoina.
"Whole Lotta Rosie"n täsmäriffi lähtee kuljettamaan kappaletta välittömästi kiitolinjavauhtia, jos kohta Angus Young on siinä hieman mallintanut Chuck Berryn vuonna 1955 levyttämää kappaletta "No Money Down". Sinänsä tämä ei ole suurikaan ihme, onhan Angus ilmoittanut yhdeksi esikuvakseen nimenomaan Berryn. Ja sen verran toimivahan tuo riffi oli, että kelpasi kohtuusellaisenaan myös George Thorogoodille biisiinsä "Bad To The Bone".

AC/DC:n "Whole Lotta Rosie" sijoittui sijalle 111.

110: METALLICA - ...And Justice For All

Elokuussa 1988 ilmestyi hartaasti odotettu Metallica-albumi "...And Justice For All", ja erityisen odotetun siitä tekivät tietenkin julkaisua edeltäneet tapahtumat. Kahta ja puolta vuotta aiemmin oli markkinoille saatu sittemmin klassikkoasemaan kohotettu "Master Of Puppets", ja suurena kysymysmerkkinä väijyi sekin, kuinka yhtye oli kyennyt ylittämään basistinsa Cliff Burtonin tapaturmaisen kuoleman. Itse yhtyekin oli päättänyt hieman uudistaa tuotantomenetelmiään.
Metallican kolme ensimmäistä albumia olivat olleet soundeiltaan varsin rosoisia, joten tätä puolta oli tarkoitus päivittää nykyaikaisemmaksi. Jo eräänlaiseksi luottotuottajaksi vakiintunut Flemming Rasmussen ei ollut aikataulullisista syistä käytettävissä, joten bändille palkattiin vuonna -87 ikimuistettavaa jälkeä Guns N' Rosesin kanssa aikaansaanut Mike Clink. Tämä yhteistyö ei toiminut kuitenkaan odotetun kaltaisesti, joten bändi jäädytti projektin siihen saakka, kunnes Rasmussen oli jälleen käytettävissä viimeisen soundisilauksen suorittamiseen.
Ne olivatkin varsin hämmentävät, kun basso tuntui puuttuvan kokonaan ja rummutkin kuulostivat kovin köykäisiltä. Eikä biiseissäkään tuntunut olevan aiempien aikojen riehakkuutta, vaan vaikutti siltä, että Metallica oli todella päättänyt "kehittyä".
Hyvänä - tai vähemmän hyvänä vertailukohtana saattoi havaita, kuinka edellisen albumin nimikappale "Master Of Puppets" oli tiivis kokonaisuus, siinä missä "...And Justice For All"in vastaava jollain lailla hakeva, vaikka molemmilla on mittaa lähes 10 minuuttia. Kappaleen nimi oli poimittu suoraan Yhdysvaltain lippuvalasta, joka päättyy sanoihin "...ja oikeutta kaikille". Metallica lähestyi tekstissä aihetta sarkastiseen malliinsa, antaen ymmärtää, että varmimmin "oikeutta" saa rahalla.
Biisi sisältyi luonnollisesti tulevan kiertueen settilistaan, mutta bändi sai huomata sen latistavan melko lailla tunnelmaa kappaleen intron käynnistyessä. He, jotka tunsivat kappaleen jo levyltä, tiesivät siinä vaiheessa, että seuraavat kymmenen minuuttia kuluvatkin sitten näissä merkeissä. Metallica pidättäytyikin soittamasta kappaletta kokonaisuudessaan jatkossa vuosikausien ajan, jolleivät sitten kiusallaan nivoneet osaa biisistä johonkin toiseen yhteyteen ja lopettaen sen toteamukseen "jaa niin mutta tämähän oli se biisi josta te ette pitäneet". Vasta viime vuosina sävelmä on saanut "synninpäästön" ja päässyt jälleen keikoillakin kuuluville.

Metallican "...And Justice For All" sijoittui sijalle 110.

109: MEGADETH - A Tout le Monde

Marraskuun 1994 alussa Megadeth julkaisi historiansa kuudennen albumin "Youthanasia", jatkaen Megadethin 90-lukuisten albumien menestyksekästä sarjaa. Biisilistasta pisti monelle varmasti silmään kappale "A Tout le Monde", joka sai yhtä lailla monet selailemaan ranskan sanakirjaa selvittäen tätä kautta, että biisin nimi tarkoittaa "omistettu maailmalle".
Lyriikkaa tulkittiin joillain tahoilla myös siten, että sen katsottiin ihannoivan itsemurhaa, näinpä USA:ssa musiikkikanava MTV hyllytti biisistä tehdyn videon. Dave Mustaine kommentoi asiaa vakuuttaen, ettei tämä aihe ole tekstissä läsnä ensinkään.

"Se on lyhyesti ajatus siitä, jos minulla olisi kolme sekuntia aikaa ennen kuolemaani sanoa maailmalle jotain, se kuuluisi: Kaikille ystävilleni, rakastan teitä, minun on nyt mentävä. Nämä ovat viimeiset sanat, jotka koskaan sanon. Siinä ei esimerkiksi ilmaista, että olen pahoillani, jään kaipaamaan teitä, tulen odottamaan teitä, vaan että rakastin teitä".

Kappaleesta tuli yksi Megadethin ydinbiiseistä ja vakiopala myös keikkasetteihin. Vajaa vuosikymmen sitten "A Tout le Monde" päätyi otsikoihin ikävämmissä merkeissä, kun 25-vuotias Kimveer Gill avasi tulen Montrealissa Dawson Collegen kampuksella, surmaten 18-vuotiaan tytön ja haavoittamalla pariakymmentä muuta. Poliisin ammuttua Gilliä oikeaan käsivarteen, mies teki oman ratkaisunsa, ampuen itseään päähän.
Jäämistöstä löytyi blogikirjoituksia, joista yhdessä Gill kertoi kuunnelleensa kappaletta ennen ammuskeluihin ryhtymistä, ja vielä vain vuonna 2006 tästäkin saatiin kielteissävyisiä kirjoituksia aikaiseksi. Mustaine kommentoi tapahtuneita välittömästi saatuaan kuulla niistä, kertoen olevansa järkyttynyt, rukoillen uhrien ja heidän omaistensa puolesta. Valitettavasti Gill oli tulkinnut kappaleen sisällön tavallaan, eikä se ollut sävelmän alkuperäinen tarkoitus, ja vaikka jotkut tietty mielellään sysäisivät vastuunkantoa tähän suuntaan, osoite ei nyt vain ole oikea, totesi Mustaine.

Megadethin " A Tout le Monde" sijoittui sijalle 109.

108: D-A-D - Sleeping My Day Away

Tanska, tuo väkiluvultaan Suomen kanssa lähes samankokoinen Pohjoismaa varsin omituisen kuuloisen kielensä kanssa on rockmusiikillisesti ollut historialtaan varsin yhtälailla harvalukuinen kansainvälisten menestystarinoidensa suhteen. 60-luvulla teiniyhtye The Lollipops tuli tutuksi muissakin Skandinavian maissa, Burnin Red Ivanhoe-yhtye esiintyi kaikkien aikojen ensimmäisessä Ruisrockissa vuonna -70 ja moni saattoi noihin aikoihin myös rakastua Savage Rose-yhtyeen laulajattaren, Annisetten ulosantiin. Myöhäistä se ei toki ole vieläkään.
Metallipuolella tanskalaisnimistä esille nousivat myöhemmin Mercyful Fate/King Diamond ynnä Pretty Maids, mutta perusrock-puolella laajimmin yleisöä puhutti "Disneyland After Dark"-nimellä aloittanut yhtye.
Walt Disney-yhtiöiden saatua vihiä nimenvalinnasta, lähetettiin yhtyeelle pyyntö vaihtaa nimeään, huomattavan korvausvaateen höystämänä. Bändi tunnettiin siitä eteenpäin lyhenteellä D-A-D.
Tunnetuin kappaleensa "Sleeping My Day Away" avasi maaliskuussa 1989 ilmestyneen toisen albuminsa "No Fuel Left For The Pilgrims", joka kiinnitti huomiota Yhdysvalloissakin. D-A-D:lle lätkäisty kategoria "cowpunk" ei tosin ollut yhtyeen mieleen, koskapa bändi oli nimenomaisesti perustunut punk-ahdistuksen vastapainoksi, "hyvän tuulen musiikkia" esittäväksi yhtyeeksi.
Myötätuuli ei kuitenkaan siivittänyt USA:ssa sen pidemmälle myyntilukujen valossa, mutta monia yksittäisiä biisionnistumisia kuultiin myöhemminkin. Ahkerana keikkailijana bändi on moneen kertaan käynyt Suomessakin esiintymässä, eikä varmaan koskaan ole tarvinnut paikalta poistua kuulematta tätä kappaletta.

D-A-D:n "Sleeping My Day Away" sijoittui sijalle 108.

107: AC/DC - You Shook Me All Night Long

Kun AC/DC-vokalisti Bon Scott menehtyi helmikuun 19. vuonna 1980, muu yhtye suuressa surussaan harkitsi hetken toiminnan lopettamista. Toisaalta, yhtyeen ura oli juuri monen vuoden puurtamisen jälkeen lähtenyt lentoon, ja kun varsin nopeasti tilalle löytyi uusi laulaja, Brian Johnson, päätettiin, että Scottin muisto ansaitsi vähintäinkin yhden lp-julkaisun, vaikka jo lähes valmiiksi sävellettyä materiaalia studiossa taltioidessa saattoi ajatus kerran jos toisenkin harhailla Scottin suuntaan. Johnson täytti kuitenkin saappaat täydellisesti ja mikä parasta, sai omatkin jalkineensa hyvin kuuluville, lopputuloksena yksi kaikkien aikojen merkittävimmistä rock-albumeista, ”Back In Black”, joka julkaistiin heinäkuussa 1980, alle puoli vuotta Scottin poismenon jälkeen. Levyn kymmenestä kappaleesta ei heikkouksia löytynyt, joskin luonnollisesti joistakin tuli ”suurempia” kuin toisista. ”You Shook Me All Night Long” oli levyn riemukkainta antia, ja kertosäe kuin luotu stadionolosuhteisiin. Harvoin tätä kappaletta AC/DC on jättänyt keikoilla soittamatta. ”You Shook Me All Night Long” toimi estottomana ylistyksenä naiskauneudelle ja kuvitelmille, joiden toteuttamista lähempi tutustuminen voisi edesauttaa. Kappaleesta tehdyssä videossa valmistautuminen tapaamiseen on hygienistä toimintaa myös miespuolella, kun Brian Johnson ensin säntillisesti kylpee paljussa, ajaa partansa ja suihkutaa deodoranttiakin kainaloon. Itse kappaleessa hajun aromi on kuitenkin hiki ja meininki veitsenterävä.

AC/DC:n ”You Shook Me All Night Long” sijoittui sijalle 107.

106: RAMMSTEIN - Feuer frei!

Rammsteinin esiintyessä livenä tulityölupien on syytä olla kunnossa, etenkin silloin, kun settilista on edennyt kappaleeseen "Feuer frei!" Alunperin kappale sisältyi vuonna 2001 julkaistulle albumille "Mutter", mutta julkaistiin myös singlenä ja päätyipä sävelmä myös elokuvamusiikiksi filmiin xXx". Rammsteinin tapaan teksti leikitteli kahdella eri tasolla, "Feuer frei!" kun saattoi merkitä sotilaallista komentoa avata tuli vihollista kohti, mutta saattoi myös merkitä kivuliasta kokemusta liekkien ihokosketuksena, tai saattoipa siinä sydänkin liekehtiä, kun toisen onni ei ollutkaan oma onni.

Rammsteinin "Feuer frei!" sijoittui sijalle 106.

105: GUNS N' ROSES - Civil War

Noin neljännesvuosisata sitten muuan nykyisin EU:iin kuuluva valtio eli ankarassa köyhyydessä, maan poliittinen eliitti poislukien. Romanian presidentti - tai lähinnä diktatorisesti maataan hallinnut Nicolae Ceausescu oli toimillaan pitänyt tästä huolen.
Joulun 1989 alla kansan mitta oli täyttynyt, ja syntyneen kapinoinnin seurauksena presidentti puolisoineen teloitettiin ilman oikeudenkäyntiä. Tämän jälkeen varsinainen lohduton kurjuus aukeni muullekin maailmalle, näistä yhtenä näkyvimpänä ryhmänä lukuisat hylätyt lapset, niinkutsutut Romanian orvot. Heitä oli ehtinyt syntyä kymmeniätuhansia, maassa, jossa abortti ja ehkäisykeinot olivat kiellettyjä. Vanhemmat olivat täystyöllistettyjä kyetäkseen säilymään edes itse jollain lailla hengissä eikä valtiota kiinnostanut näiden lasten olemassaolo millään lailla, koulutuksen saati terveydenhoidon kannalta.
George Harrisonin puoliso Olivia näkemästään tyrmistyneenä perusti muiden ex-Beatles jäsenten vaimojen kanssa säätiön varojen keräämiseksi, avunsaajina edellämainitut Romanian orvot. The Romanian Angel Appeal Foundationin, "enkelin vetoomussäätiön" aikaansaannosta oli hyväntekeväisyysalbumi "Nobody's Child", jolle kuuluisat taiteilijat lahjoittivat yhden laulunsa, näistä eräänä melkoisessa nousukiidossa olleen Guns N' Rosesin "Civil War". Kappale ei suoranaisesti käsitellyt Romanian orpojen tilannetta, vaan sodankäyntejä yleensä. Vaikka biisin nimi viittaa sisällissotaan, tekstin kirjoittanut Axl Rose halusi paremminkin viestiä, että kaikki ihmiset syntyvät tahoillaan siviileinä, mutta he, joista tulee sotilaita, lähtevät kerta toisensa jälkeen taistelemaan hallituksiensa puolesta. Ja näitä sotia ei enää koskaan enempää tarvittaisi, niiden vain ruokkessa rikkaita ja haudatessa köyhiä.

Guns N' Rosesin "Civil War" sijoittui sijalle 105.

104: VOLBEAT - Still Counting

2000-luvun jälkipuoliskon yksi ilmiöistä on kiistämättä ollut Volbeat, jonka musiikillinen ennakkoluulottomuus on poikinut yhtyeelle lukuisia ystäviä. Alkuaikain varsin yksioikoinen määre "Elvis-metalli" oli ehkäpä alunperinkin vitsiksi tarkoitettu, koskapa Michael Poulsen harvemmin antaa äänensä mennä särölle metallimusiikille ominaiseen tapaan. Se ei kuitenkaan poista sitä mahdollisuutta, etteikö elementtejä soitossa kuuluisi.
Vuonna 2008 julkaistulla, Suomen listaykköseksi nousseella albumilla "Guitar Gangsters & Cadillac Blood" biisi "Still Counting" käynnistyy kevyemmänpuoleisella ska-kompilla, jonka tunnetuimmat hetket olivat 70-80-lukujen taitteessa. Kappale ei ehdi kuitenkaan vanheta minuuttiakaan, kun ajassa siirrytään kronologisesti hieman eteenpäin lataamaan 80-lukuisen Metallican malliin, näitä kahta jatkossa limittäen. Eipä tällaista yhdistelmää oltu kovin usein kuultu, ja siinäpä varmaan sen viehätys.
Biisi on sisältynyt myös Volbeatin livesettiin, silloin tällöin jopa sen päättäen, joten olettaa voinee, että yhtyeen itsensäkin mielestä kappale kuuluu keskeisimpään tuotantoonsa.

Volbeatin "Still Counting" sijoittui sijalle 104.

103: AEROSMITH - Dream On

Vuonna 1972, siihen saakka lähinnä klubeissa keikkailleella Aerosmithillä rupesi tapahtumaan, kun bändin asioita rupesi hoitamaan erillinen manageritoimisto, järjestäen koe-esiintymisen kahden suuren yhtiön edustajalle New Yorkissa. Monet siihenastiset potentiaalit vainunnut Clive Davis kiinnitti bändin Columbia-yhtiölleen, debyyttialbumin ilmestyessä alkuvuodesta 1973.
Suurempaa pankkia ei Aerosmith-esikoinen vielä räjäyttänyt, mutta levy sisälsi pari oivaa näyttöä yhtyeen iskukyvystä. Kenpäties hieman yllättäen toinen näistä oli balladityyppinen "Dream On", joka ei välttämättä ollut yhtyeen ominta hard rock-linjaa, mutta tulkinta kylläkin. Ei ollut mikään sattuma, että 70-luvun alussa Led Zeppelinin myrskyisän vastaanoton innoittamana amerikkalaisissa levy-yhtiöissä kartoitettiin raskaampaa musiikkia hieman eri malliin kuin aiemmin. Aerosmithin osalta panostus saatiin jatkossa varmasti moninkertaisena takaisin, ja yhtye itse tästä yhden tavaramerkkilauluistaan.

Aerosmithin "Dream On" sijoittui sijalle 103.

102: ACCEPT - Metal Heart

Vuonna 1983 Acceptin julkaisema albumi "Balls To The Wall" löi yhtyeen läpi Yhdysvalloissa, jossa harvemmin oli kiinnitetty huomiota sellaisiin eurooppalaisiin artisteihin tai yhtyeisiin, jotka olivat Englannin tai Irlannin ulkopuolelta. Toki Acceptkin kykeni puhuttelemaan vain heavy metal-yleisöä, mutta saavutus se oli jo sekin. Euroopassa suosio oli jo sillä tasolla, että vastaavasti täkäläinen metalliporukka taatusti nimen tunsi.
Taso säilyi myös vuonna -85 julkaistulla albumilla "Metal Heart", jonka kanteen moinen värkki olikin kuvattuna. Nimikappaleessa maalataan tulevaisuudenkuvia vuodesta 1999, jolloin tällainen tietokoneistettu metallisydän voidaan asentaa ihmiseen perinteisen pumpun tilalle ikuisuuspohjalta toimien ja samalla tietysti voitiin leikitellä toisella sydänasialla, tunne-elämällä, jota koneellinen ratkaisu ei toteuttaisi tai tunnistaisi sitten lainkaan. Helpointa näissä ympyröissä oli loppujen päätteeksi ajatella, että sydämessä sykkivä metalli viittaisi metallimusiikkiin.
Kitaristi Wolf Hoffmann sai biisillä toteuttaa pitkäaikaisen unelmansa, avautuen aiheesta haastattelussani vuonna -94.:
"Minusta Beethovenin "Für Elise", tai se melodiakulku jonka kaikki tietävät, oli heviä jo itsessään, kukaan ei vain ollut valjastanut sitä metallisempaan käsittelyyn. Kun "Metal Heart"iin sommiteltiin kitarasooloa, huomasin, että tähänhän teema sopii kuin nakutettu. Tuottaja Dieter Dierks ehdotti siihen vielä, jospa tähän lisättäisiin sooloa tukemaan "mullikuoro", ja kun kokeilimme sitä, lopputuloshan oli täydellinen! Ja veikkaanpa, että monelle kuuntelijallekin tuo osuus kappaleessa on se kohokohta, joka mieleen jää, ja mistä se muistetaan.

Acceptin "Metal Heart" sijoittui sijalle 102.

101: DIABLO - Read My Scars

Vuonna 1997 jo muutoinkin huojuvaan demopinoon saapui Diablo Brothersin nauha "Aggressive Machinery", jonka saatekirjeessä korostettiin kitarankielten olevan paksuimpia mitä kaupasta saa, ja jollei riitä, teetetään niistäkin vielä paksummat rihmat. Lauluosuuksien puolelta vakuutettiin, että niitä vedetään äänitystilanteessa niin kauan, kunnes toivottu lopputulos saavutetaan, vaikka siihen menisivät viimeisetkin äänihuulten riekaleet, joten sittemmin Diabloksi nimensä lyhentäneellä yhtyeellä oli vähintäänkin asenne jo heti alusta kohdillaan!
Musiikissa se rupesi kuulumaan bändin päästyä levyttämään Poko Rekordsille, jonka yhteydessä käsitteeksi muodostui myös yhtyeen lanseeraama "hevisauna", jossa löylyhuoneeseen on lauteiden alle sijoitettu riittävän kookkaat kaiuttimet ja sitähän ei tarvinnut erikseen kysyä, millaista musiikkia Diablon saunailloissa soitettiin niiden kautta. Kysyttyäni Rainer Nygårdilta, että eivätkös ne kaiuttimet ajan mittään kärsi kosteisiin tiloihin sijoitettuina, vastaus kuului, että kaupasta saa uusia. Taisi jo muutoinkin olla kolmas tai neljäs kaiutinpari kulutuksessa tässä yhteydessä.
Diablon vuonna 2000 julkaistu debyyttialbumi Elegance In Black kävi ehkä vielä käyntikortista, mutta seuraava kokopitkä "Renaissance" puristelikin paikkoja niin että tuntui. Vuoden 2004 albumilla Eternium oltiin haettu hieman toisenlaisempiakin ulosanteja, kuten singlekappaleen "Read My Scars" alkajaisiksi. Ei siinä kuitenkaan kauaa ehdi maito hapantua, kunnes Diablo ottaa sen tehtävän hoitaakseen.

Diablon "Read My Scars" sijoittui sijalle 101.

100: ZZ TOP - La Grange

Jos on yksi kaupunki laulettu maailmankartalle ilmeisesti paremminkin miesnäkökulmaa kiinnostavasta paikasta, sen täytyy olla Teksasissa sijaitseva La Grange. Perimätiedon mukaan teksasilaisten isien velvollisuus ynnä kunnia-asia oli viedä poikansa saamaan käytännön oppia suvunjatkamistoimenpiteistä, siinä vaiheessa, kun ensimmäiset partahaivenet olivat puskeneet esiin. ZZ Topin Dusty Hill kertoi saaneensa tällaisen "koulutuksen" 13-vuotiaana, mutta ZZ Topin lausunnoista ei aina vain tiedä, onko itse tarina mehukkaampi kuin mitä oikeasti oli tapahtunut.
Joka tapauksessa "La Grange"-kappaleesta tuli ZZ Topille ensimmäinen hieman laajemmin huomioitu sävelmä vuonna -73 julkistuessaan singlenä ja osana "Tres Hombres"-albumia. Kappaleen boogieriffi oli toki jo vanhempaa perua, katsottiinpa sen olleen melko suorasti lainattu John Lee Hookerin kappaleesta "Boogie Chillen" ja asiasta tultiin myöhemmin käymään oikeuttakin. Lausunnossa todettiin, että kuvion tekijänoikeussuoja oli vanhentunut ja tullut niin muodoin osaksi yleistä musiikkiperimää. Mutta eipä kai sitä muualla ole yhtä ikimuistettavasti levytetty kuten tässä.

ZZ Topin "La Grange" sijoittui sijalle 100.

99: THE JIMI HENDRIX EXPERIENCE - The Wind Cries Mary

Vuonna 1967 Jimi Hendrixiä markkinoitiin lähinnä rockin uutena villimiehenä, jonka kitaransoitto perustui virtuoosimaisiin taitoihin, tarvittaessa myös varsin fyysiseen aggressiivisuuteen livetilanteissa. Toukokuussa -67 julkaistu single "The Wind Cries Mary" ei kuitenkaan pönkittänyt tätä mielikuvaa, ollen paremminkin soultyylinen balladi, johon Hendrixin kosketus toi toki rock-sipauksen mukaan. Itse laulun kerrotaan olleen eräänlainen anteeksipyyntö tuolloiselle tyttöystävälleen Kathy Etchinghamille, Hendrixin käyttäessä kohteesta keskimmäistä nimeään Mary. Oli syntynyt riitaa jostain pienestä arkisesta asiasta, joten pahoillaanoloa purettiin kuultavaan malliin. Jos asia näin oli, niin harvassa taitavat olla sellaiset anteeksipyynnöt, jotka vielä lähes puolen vuosisadan jälkeen tällä tavoin muistettaisiin.

The Jimi Hendrix Experiencen "The Wind Cries Mary" sijoittui sijalle 99.

98: BLACK SABBATH - Children Of The Grave

Helmikuussa 1970 ensialbuminsa julkaisseen Black Sabbathin jäsenten elämät muuttuivat siitä hetkestä lähtien kertaheitolla, kun levy nousi Englannin listalla sijalle 8 ja myöhemmin kesäkuussa julkaistuna USA:ssakin sijalle 23 - käytännössä ilman minkäänlaista tuolle ajalle tyypillistä singlehitti-vetoapua. Sitähän järjestyi sitten seuraavan albumin nimikkokappaleesta "Paranoid", ja tämäkin levy julkaistiin USA:ssa jälkijättöisesti vasta vuoden -71 puolella. Tämä merkitsi lähinnä sitä, että Black Sabbathin piti tehdä Pohjois-Amerikassa erilliset levynjulkaisukiertueet, joihin kulunut aika oli taas poissa seuraavan albumin valmisteluista. Niitä puolestaan 70-luvun alussa odotettiin yhtyeiltä suunnilleen kaksi per kalenterivuosi-tahtia, tämän tarkoittaessa sitä, milloin studioon ehdittiin, jouduttiin turvautumaan siihen, mitä siinä ajassa aikaan saatiin.
Black Sabbathin kolmas albumi "Master Of Reality" on tyyppiesimerkki levystä, jossa ei oikein tahtonut jäädä aikaa kokonaisuuden värittämiselle. Sessiot käynnistyivät helmikuun -71 alussa, ja jo kymmenen päivän kuluttua siitä oli matkustettava puolentoista kuukauden mittaiselle jenkkikiertueelle. Tämän jälkeen albumi oli viimeisteltävä muutamassa päivässä, koska julkaisupäivämäärä heinäkuussa oli jo lukittu. "Master Of Reality"n ilmestyessä bändi olikin jo jälleen parin kuukauden mittaisella USA:n turneella.
"Children Of The Grave"-kappale koostui käytännössä kahdesta yhteensovitetusta riffistä, jotka eivät välttämättä kuuluneet Tony Iommin moni-ilmeisimpiin kehitelmiin, mutta tässä tapauksessa saatiin toimimaan jyrän lailla. Varsinaisena kuningasideana biisissä paukkaavat aluksi mystisen kuuloiset, hieman päälleliimatun oloiset perkussiot, jotka aina vain putkahtavat esiin aikaansaaden mielikuvan kuin loputtomasti jatkuvasta pakoonjuoksusta. Teksti kuului Black Sabbathin sodanvastaiseen linjaukseen, jossa tämän päivän lapsia kehotettiin olemaan seuraamatta vanhempiensa edesottamuksia, muutoin hauta kutsuisi ennen pitkää heitäkin.

Black Sabbathin "Children Of The Grave" sijoittui sijalle 98.

97: DIMMU BORGIR - Mourning Palace

90-luvun puolivälissä norjalaiset black metal-yhtyeet olivat tehneet läpimurtonsa ainakin alaa seuraavissa piireissä, jolloin yhdeksi lajin perusnimeksi oli vakiintunut Dimmu Borgir. Bändin saatua levytyssopimuksen saksalaiselta Nucléar Blast-metallimerkiltä yhtyeen linja ruuvautui samalla korvinkuultavasti.
Yhtye oli levyttänyt kaksi ensimmäistä albumiaan norjankielellä, mutta uudella "Enthrone Darkness Triumphant"illa tekstit esitettiin pääosin englanniksi. Bändin sointi muuttui myös aiempaa sinfonisemmaksi, jos kohta vielä vain syntetisaattorein toteutettuna, tuotantopuoleen oli muutenkin kiinnitetty tarkkaavaisemmin huomiota. Sirkkelisoundeilla tulevaisuus kun ei välttämättä muodostuisi kovin pitkäksi.
Tällaisissa tapauksissa on pikemminkin sääntö kuin poikkeus, että itse itsensä jollain perusteella puhtauden vaalijoiksi nimenneet tahot kokevat välttämättömäksi tiedottaa, että nytpä on tällä yhtyeellä takki kääntynyt ja kaupallistuttu viimeisen päälle, Dimmu Borgirin saadessa tästä luonnollisesti myös osansa. Kauppa toki kävikin, "Enthrone Darkness Triumphant" nousi Saksan listan kolmoseksi ja kävi Suomenkin listalla sijalla 26.
Sinänsä tästä ei kuitenkaan kannata vetää johtopäätöksiä siitä, että Dimmu Borgir olisi jotain säyseämpää materiaalia albumillaan tarjonnut. Levyn avauskappaleesta "Mourning Palace" tuli kuitenkin keikkojen odotetuin kestosuosikki, jota yhtye on tosissaan saanut veivatakin julkaisustaan lähtien.

Dimmu Borgirin "Mourning Palace" sijoittui sijalle 97.

96: HANOI ROCKS - Tragedy

Vuonna 1980 ensilevynsä julkaissut Hanoi Rocks oli varsinainen kummajainen tuonaikaisessa suomalaisessa musiikkikentässä, kun uuden aallon suomi-rockilla meni suomeksi laulettuna lujaa kuin Pelle Miljoonan laulussa, ja englanninkielinen ulosanti koettiin ikäänkuin jonkinlaisena kansallisena petturuutena. Hanoi Rocksin visuaalinen ilme oli myös oma lukunsa, koruja ja meikkejä käyttävät mieshenkilöt koettiin runsaan kolmen vuosikymmenen takaisessa Suomi-ilmapiirissä automaattisesti kaappipuolen pojiksi, tarkoittamatta tällä kaiutinkaappeja. Ja kun Hanoi Rocks uskalsi vielä röyhkeästi ilmoittaa, että varsinainen tähtäin on ulkomailla tämän tuppukylän sijaan, päästiin jo lähes lynkkausasteelle. Eihän täältä oltu ennenkään mihinkään lähdetty saati päästy. Mutta hyvää matkaa vaan. Koettakaahan olla pahemmin läikyttämättä, kun maitojunalla palaatte, kuului yleisemmänpuoleinen toteamus.
Alkuvuodesta 1981 ilmestynyt toinen single "Tragedy" sisältyi myös debyyttialbumille "Bangkok Shocks, Saigon Shakes, Hanoi Rocks", kummankaan olematta mikään varsinainen myyntimenestys, julkaisumaidenkin ollessa tässä vaiheessa vielä vain Suomi ja Ruotsi.
Yhtye itsekin oli tosin vasta uransa alussa, ja myöhempiin aikoihin verraten vielä kutakuinkin raakileasteella. Sähäkästi etenevä ja mainion kertosäkeen omaava "Tragedy" antoi kuitenkin oivan osoituksen Andy McCoyn biisintekonäkemyksistä, ja jäänyt yhdeksi yhtyeen uran tunnetuimmista kappaleista.

Hanoi Rocksin "Tragedy" sijoittui sijalle 96.

95: OZZY OSBOURNE - Crazy Train

Syyskuun 20. vuonna 1980 oli Ozzy Osbournelle jännä päivä. Silloin ilmestyisi miehen ensimmäinen sooloalbumi "Blizzard Of Ozz" Black Sabbathista saatujen katkerien potkujen jälkeen. Ex-yhtyeensä olikin jo vajaata puolta vuotta aiemmin ehtinyt julkaista uuden albumin uuden laulajansa Ronnie James Dion kanssa, mutta kohtalaisen nihkeiltä tuonaikaiset myyntilukemansa näyttivät, ainakin jos vertasi Black Sabbathin kulta-aikoihin, jolloin mainitut arvometallirajat paukkuivat rikki muutamissa viikoissa. Joten kuinkahan Ozzy pärjäisi, kun oli nyt suunnilleen aivan omillaan pohjalta "takana loistava menneisyys"?
Sinkkubiisiksi valikoitunut "Crazy Train" käynnistyikin lupaavasti melkoisella tapporiffillä, mutta tunnelma vaihtui melko nopeasti duuripohjaiseksi lauluksi tekstinkin ollessa melkoista jälkihippeilyä, kuinka niin helposti voimme vihata toisiamme, mutta vielä ei olisi varmaan liian myöhäistä oppia, kuinka rakastaa. Siihen saakka oltaisiin kuin kiskoilta suistunut juna.
"Crazy Train"ista ei muodostunut mitään välitöntä hittiä, mutta albumi möi mukavasti Englannissa - USA:ssa levy julkaistiin vasta keväällä -81 tukemaan Ozzyn Pohjois-Amerikan kiertuetta, jolla aluksi tyydyttiin suosiolla pienempiin klubeihin, nämä kun saatiin vanhalla maineella helposti loppuunmyydyiksi. Uuttakin mainetta syntyi, kun levy-yhtiön toimiston tiloissa albumin lanseeraustilaisuudessa tapahtui sittemmin legendaariseksi kohonnut kyyhkysenpurentaepisodi.

Ozzy Osbournen "Crazy Train" sijoittui sijalle 95.

94: STAM1NA - Viisi laukausta päähän

Uuden vuosituhannen alkajaisiksi - tai mitenkään siihen liittymättä - Stam1na vaihtoi laulukielensä englannista suomeksi. Suurempaa merkitystä asialla ei tainnut maailmalle olla ennen vuonna 2005 ilmestynyttä debyyttialbumia, jolla kuultiin monia jo demoina julkaistuja kappaleita. Kun "arkisto" oli näin saatu tyhjennettyä, ruvettiin alkuvuodesta 2006 äänittämään toista albumia, joka sai otsikokseen "Uudet kymmenen käskyä". Ensialbumin saamat myötäsukaiset arviot nostivat varmasti itseluottamusta tekemisiin, kun levy oli noussut Suomen albumilistalla sijalle 13. Toisaalta jouduttiin arvatenkin hieman raamittamaan, kuinka vallattomaksi touhun sallittaisiin mennä. Lopputuloksen perusteella jälkimmäistä asiaa tuskin silti paljoa pohdittiin.
"Viisi laukausta päähän"-niminen kappale ei todennäköisesti luo kovin myönteisiä odotusarvoja itse biisin sisällölle, ja tekstissä annetaankin ymmärtää terroristipedolle ainoan oikean kohtelun olevan tämä, kuitenkaan ilmaisematta, onko kyseessä oma kannanotto vai ulkopuolisen tarkkailijan huomio. Loppuvaiheessa lisähöysteeksi tarina viedään vielä ympäristöön, jossa tiedonvälitys on säännösteltyä, riippuen siitä, keiden tarkoitusperiä levitettävä aineisto palvelee.

Stam1nan "Viisi laukausta päähän" sijoittui sijalle 94.

93: CHILDREN OF BODOM - Needled 24/7

Tammikuussa 2003 Children Of Bodomin neljäs albumi "Hate Crew Deathroll" meni heittämällä Suomen listan ykköseksi, työntäen tieltään kakkoseksi Robbie Williamsin "Escapology"n, tämän riemastuttaessa yhtyeen jäseniäoikein erityisesti.
Vuosi 2002 oli mennyt Bodomilta hieman hiljaisemmin, mutta sitä enemmän aikaa käytettiinkin uusien biisien hiomiseen jo ennen studioon menoa. Alunperin tarkoituksena oli suunnata edellisen albumin "Follow The Reaper"in äänittämöön Ruotsiin Peter Tägtgrenin The Abyss-studiolle, mutta siinä vaiheessa kun yhteyksiä ruvettiin ottamaan, ei Tägtgren ollutkaan siellä enää töissä, ja bändissä muisteltiin muutenkin, että lopputulos oli kärsinyt tuottajan lukuisista muista projekteista, eikä keskittyminen tuolloin ollut tahollaan aivan täydellistä. Näinpä palattiin Astialle, eli edeltäneiden albumien tekopaikalle Astia-studioon.
Tällä kertaa kappaleet oli treenattu kuntoon jo ennen studioon menoa, ja siellä aikaa käytettiinkin sitten kuusi viikkoa. Eipä siis ihme, että kyseessä oli kirkkaasti toimivin Children of Bodom-albumi siihenastisista, eikä aivan väärin olisi sanoa, että kepittää monet sen jälkeisistäkin, ainakin yksittäisten kappaleiden osalta. Alexi Laihon oraalisen ulosannin v-käyrä oli tappiinsa viritetty, ja soittokin oli - jälleen kerran - saumatonta, värikästä ja kekseliästä. Jotain biisien tasosta kertonee sekin, että monet niistä ovat live-esitysten runkosetissä edelleenkin.
Levyn avannut Needled 24/7 oli peittelemätön kuvaus siitä, kun miedosti ilmaisten "potuttaa vuorokaudet läpeensä", jonkun tai jonkin asian tökkiessä koko ajan neulalla iholle kärsimystä tuottamaan. Aivan hyvin voisi kuvitella, että tällaisen lopputuloksen aikaansaamiseen tätä olisi käytännössäkin voitu soveltaa biisiä äänitettäessä.

Children Of Bodomin "Needled 24/7" sijoittui sijalle 93.

92: LED ZEPPELIN - Immigrant Song

Kesäkuussa 1970 Led Zeppelin löysi itsensä keikalta varsin eksoottisesta paikasta - Islannin pääkaupungista Reykjavikista. Koska saarelle oli melkoinen matka suunnasta mistä hyvänsä, eivät tuonaikaiset nimekkäät yhtyeet sinne juurikaan esiintymismatkoja tehneet. Puhumattakaan siitä, että levymyynnin edistäminen maassa, jossa tuolloin asui noin 200.000 asukasta, olisi ollut mitenkään taloudellisesti merkittävää. Syynä vierailuun olikin Islannin hallituksen esittämä kutsu kulttuurilähetyksen merkeissä, ja miksikäs Led Zeppelinin jäsenet eivät olisi tilaisuuteen tarttuneet. Olisihan reissu jo elämys sinänsä. Kokemus ikuistettiin myös muulle maailmalle, kun näkemästään inspiroituneina yhtye värkkäsi kappaleen "Immigrant Song". Kovin kauaa luomistyöhön ei käytetty, koskapa biisi esitettiin ensisoittona jo seuraavalla keikalla vajaata viikkoa myöhemmin. Levylle laulu päätyi myöhemmin vuonna -70 julkaistun albumin "Led Zeppelin III" aloitusraidaksi, kertoen tarinan siitä, kuinka viikingit lähtivät aikoinaan retkilleen merten halki, ja maihin noustessaan näyttivät kaapin paikan sikäläisille asukkaille historiankirjoituksen kuvailemin tavoin. Biisiin sisältyi myös ukkosenjumala Thorin vasarasta johdettu ilmaisu "Hammer of the gods", jota myöhemmin ruvettiin käyttämään metaforana Led Zeppelinin soitannasta ylipäätään.

Led Zeppelinin "Immigrant Song" sijoittui sijalle 92.

91: SYSTEM OF A DOWN - Chop Suey!

Kiinalaisten kansallisruoaksi väitetty chop suey oli oikeastaan vain USA:laisten maahanmuuttajien keksintö ja nimike annokselle, joka sisälsi kypsennettyä lihaa ja vihanneksia maustekastikkeessa riisin tai nuudelien kera. System of a Downin vuonna 2001 julkaistulla albumilla "Toxicity" laitetaan yhden kappaleen nimessä tilaus vetämään huutomerkin kera. Tai toisaalta ei, koska tekstissä ei elintarvikkeista ole minkäänlaista mainintaa. Biisin nimeksi olikin aluksi kaavailtu "Suicide", joka onkin sanoituksen kantava teema. Levy-yhtiökin olisi hyväksynyt tämän, mutta yhtye itse päätti vaihtaa nimeksi "Chop Suey"! Olisihan siinä taas monelle enemmän pähkäiltävää.
"Chop Suey"! julkaistiin "Toxicity"lta ensimmäisenä singlenä, jos kohta kappaleen monikerroksisuudesta johtuen siitä ei mitään varsinaista radiohittiä tullut. Sanoituksen aiheenakin tuntui olevan perheväkivalta, jonka seurauksena uhri katsoi parhaimmaksi poistua kotoa lopullisesti jättämällä avaimet pöydälle ja päättää omatoimisesti päivänsä. Bändi itse ei ole luonnollisestikaan kommentoinut tekemisiään sen tarkemmin, mutta leiristä on myönnetty yhteys raamatullisiin tapahtumiin Golgatalla.

System of a Downin "Chop Suey"! sijoittui sijalle 91.

90: SLIPKNOT - Duality

Toukokuussa 2004 ilmestynyt Slipknot-albumi "Vol.3: (The Subliminal Verses) sisälsi osapuilleen samankaltaista kiihkoa kuin kolmea vuotta aiempi läpimurtoalbuminsa "Iowa", tällä kertaa kuitenkin kenpäties jäsennellymmin. Tuottajaksi oli palkattu Rick Rubin, yhtyeen muutoinkin annettua ymmärtää uuden albumin sisältävän muutakin kuin raskasmetalleja, tarkoitus kun oli muutenkin yrittää karistaa jo jonkinlaiseksi rasitteeksi muodostunutta nu-metal-leimaa harteilta.
Eteen julkaistu single "Duality" pelottelikin jo introllaan, kuulostaen kuin käynnistymässä olisi jonkinlainen vaihtoehtorock-kappale. Siitä siirryttiin kuitenkin melko samantien Slipknotilta kuulostavaan ilmeeseen, mutta kokonaisuudessaan albumilla mättöbiisejä oli tosiaan suunnilleen vain puolet, joten etukäteisluonnehdinta levystä oli aivan kohdallaan. Vastaanotto listamenestysten kannalta oli myös hyvin suopea, kun USA:ssa Vol.3-albumi ostettiin sijalle 2, samoin kuin Suomessa julkaisuviikollaan. Ykköstilaa täällä hallitsi tuolloin Antti Tuisku.
Mainittu "Duality" eli kaksijakoisuus oli tekstiltään sangen murjovaa luokkaa, kun kiputilojen poistamiseen tunnuttiin vaadittavan vielä raastavampia toimenpiteitä, kuten heti alkuun sormien tunkemista silmiin. Mahdollisesti pienet terveiset lähtivät myös musiikkiteollisuudelle ja -medialle, todeten, ettei yhtye varmasti voi luvata aikaansaamansa melun miellyttävän kaikkia, mutta eipä kukaan voi myöskään tuhota jotain sellaista, mitä ei itse ole ollut luomassa.

Slipknotin "Duality" sijoittui sijalle 90.

89: RAINBOW - Stargazer

70-luvun puolivälissä brittiläinen raskas rock oli melko kuihtuneessa tilassa. Suuremmat nimet kykenivät vielä huomiota kiinnittämään vanhoilla meriiteillä, mutta niitä ei enää lukumääräisesti montaa ollut jäljellä. Vähemmän menestyneet raskaammat yhtyeet eivät puolestaan saaneet enää levytystilaisuuksia, jolleivät ne jo julkaistutkaan olleet tuottaneet kuin lähinnä tappioita taloudellisesti ajatellen.
Vuonna 1975 saatiin alalle kuitenkin uusi nimi, jonka takaa löytyi vanha tekijä - Deep Purplesta eronnut kitaristi Ritchie Blackmore. Alunperin sooloalbumiksi kaavailtu ensilevy sai nimekseen Ritchie Blackmore's Rainbow, joka yhtyeen nimessä lyhentyi sittemmin käsittämään vain sen sateenkaari-osion. Laulusolistiksi Blackmore oli kutsunut USA:laisen Ronnie James Dion, jonka oli tavannut Elf-yhtyeen toimiessa lämmittelybändinä Deep Purplen keikoilla. Dion reunaehtoihin kuitenkin kuului, että myös muun bändin on saatava soittaa Blackmoren kaavailemalla albumilla. Pitkin hampain kitaristi tähän suostuikin, mutta ilmoitti omana ehtonaan, että vain tämän ensimmäisen, yhden ja ainoan kerran.
Vuoden 1976 "Rainbow Rising"-albumille olikin Blackmoren sanoin "lepsut soittajat" vaihdettu kyvykkäämpiin, ja tämähän se myös soitossa kuului. Esimerkiksi rumpali Cozy Powellin läsnäolo riitti jo yksin aikaansaamaan aivan toisenlaisen jämäkkyyden kappaleisiin edeltäjäänsä verraten.
Mitään hittisinglejä "Rising"ilta ei ollut lohkottavissa, mutta mitäpä niillä olisi tehnytkään, kun koko albumi puhui ja soi puolestaan. Keskeisimmäksi kappaleeksi kohosi lievästi itämaishenkinen "Stargazer", jolla yhtyettä säestää Münchenin filharmoninen orkesteri. Tähtiintuijottajan teksti sisälsi Ronnie James Diolle sittemmin tunnusomaisia velhoja sun muita taikureita, tässä päähenkilölle kävi tosin huonosti, houkuteltuaan ensin rahvaan seuraamaan itseään, pudoten kuitenkin päätteeksi hänelle rakennetusta tornista maahan murskautuen, kenenkään enää kiinnittämättä asiaan sen suurempaa huomiota.

Rainbow'n "Stargazer" sijoittui sijalle 89.

88: KISS - Detroit Rock City

Vuonna 1975 Kiss-yhtyeen ura oli vaakalaudalla. Bändin julkaisemat kolme ensimmäistä lp:tä eivät olleet osoittautuneet suuriksi menestyksiksi, eikä kriitikoiltakaan ollut tullut vetoapua, päinvastoin. Päällimmäiset havainnot olivat keskittyneet arvostelemaan heppoisehkoja soittotaitoja, joita sitten jotenkin säälittävästi yritettiin peitellä kasvonaamioiden ynnä muun salaperäisyyden taakse. Levy-yhtiön kassanpohjakin rupesi jo häämöttämään.
Viimeinen lottokuponki jätettiin sisään livetuplan muodossa, ja kaikeksi onneksi se otettiin viimein myös ostavan yleisön keskuudessa vastaan. Tällä pystyttiin rahoittamaan ulkopuolisen tuottajan palkkaaminen seuraavalle albumille, ja täksi valikoitui jo 70-luvun alussa Alice Cooperin hörhöilymusiikin helpommin tajuttavammille linjoille luotsannut Bob Ezrin.
Tuottajan rooli albumilla "Destroyer" ei tässä tapauksessa kuitenkaan käsittänyt pelkkää soundien ruuvaamista, vaan Ezrin joutui painamaan töitä oikein tosissaan. Mies sävelsi lähes kaikkiin kappaleisiin täydentäviä lisäosia, ja milloin ne osoittautuivat bändille liian vaikeiksi soittaa, joutui Ezrin pitämään pienimuotoisen perehdytyksen musiikin teoriapuoleen. Erään kappaleen loppuosaa soittaessaan Gene Simmons oli mielestään soittanut samaa kuviota jo parin minuutin ajan arvellen, että levyversiolla tässä kohdin biisi olisi jo feidattu lopettaen soittamisen, johon Ezrin kommentoi äänittämön puolelta. "Mr. Simmons. Tämä homma menee siten, että te lopetatte soittamisen vasta siinä vaiheessa, kun minä annan siihen luvan, vaikka se merkitsisi yhden ja saman kuvion toistamista koko päivän ajan". Ace Frehley puolestaan asettui poikkiteloin, kun Ezrin halusi joihinkin kohtiin tuplakitarointia, joten tuottaja ilmoitti: "No, älä sitten soita. Kutsun tänne sitten jonkun toisen tekemään niin, ja sinä voit puolestani painua tästä yhtyeestä sinne mistä olet syntynytkin", johon ilmoitukseen Frehleyn kritiikki tuotantomenetelmiä kohtaan päättyi. Myös Paul Stanleyn mielestä "Destroyer"in studiosessiot muistuttivat toisinaan ennemminkin kurinpitoleiriä kuin albumin äänittämistä, mutta vaikea se oli vastaankaan väittää. "Alive!"-tuplan menestymisestä huolimatta Kissillä ei ollut varaa enää yhteenkään floppiin, eikä "Destroyer"ista sellaista muodostunutkaan.
Levyn avauskappale "Detroit Rock City" sai kunnian jatkossakin avata lukuisat Kiss-konsertit. Paperilla biisiä pidettiin kunnianosoituksena kaupungille, jossa Alive!-tupla oli äänitetty, mutta paremminkin tarina etenee Kiss-fanin automatkasta keskiyöllä alkavaan konserttiin, johon tulee hiukka kiire, eikä sinne koskaan ehditäkään, saati mihinkään muuhunkaan konserttiin enää, kun ajaa juuri vuorokauden vaihteessa nokkakolarin rekan kanssa. Hieman samassa hengessä toteutettiin myös Detroit Rock City-niminen elokuva vuonna 1999, siinäkin neljä kaverusta yrittää tehdä kaiken voitavansa päästäkseen näkemään Kissin keikalla livenä.

Kissin "Detroit Rock City" sijoittui sijalle 88.

87: AVENGED SEVENFOLD - Afterlife

Vuoden 2007 nimikkoalbumiltaan "Avenged Sevenfold" julkaistiin peräti puolet kappaleista myös singleinä, siis viisi kymmenestä, näistä yhtenä "Afterlife", joka olikin varsin moni-ilmeinen kappale biisin käynnistyessä kuin tulossa olisi tilumetallia, välillä tempoa puolittaen, välillä taas nopeuttaen, aina tarttuvaksi rakennettuun kertosäkeeseen saakka, eikä tässä suinkaan vielä kaikki, joten oletettavasti pitemmän kaavan kautta kokeillen lopputulos saatiin valmiiksi. Tuonpuoleiseen sijoitetussa tekstissä kutsu oli käynyt liian aikaisin, vaikka uudessa ympäristössä ei mitään vikaa ollutkaan, tuntui siltä, että siinä varsinaisessa oli jäänyt vielä paljon tekemättä ja kokematta, pyytäen toista mahdollisuutta palata siihen uudelleen. Eli sisältäen kenpäties kehotuksen itse kullekin ottaa elämästä irti se, minkä kiinnostavaksi kokee.

Avenged Sevenfoldin "Afterlife" sijoittui sijalle 87.

86: W.A.S.P. - Wild Child

Vuonna 1983 rupesi uusi USA:lainen hard rock valtaamaan jälleen alaa, kun Van Halen oli jo vakiinnuttanut asemansa, kasvonsa pessyt Kiss kuulosti jälleen siltä kuin pitikin ja uudemmat yhtyeet kuten Mötley Crue, Twisted Sister ja Quiet Riot tekivät tuloaan nekin. Tällaiseen maaperään W.A.S.P.:inkin oli hyvä heittäytyä, jos kohta olisi voinut aivan hyvin herättää huomiota omillaankin.
Näin se ainakin teki vuoden -84 debyyttialbumillaan, jolta ei täytekappaleita löytynyt - bändi oli samantien luonut oman tunnistettavan soundinsa, joten samalla menestysreseptillä luonnollisesti jatkettiin seuraavana vuonna ilmestyneellä kakkosalbumilla "The Last Command". Toiminnassaan W.A.S.P. ei tyytynyt pelkkään soittoon ja lauluun, vaan esityksissä oli runsaasti visuaalista näkemistä aikalaisyhtyeidensä malliin. Näin muodoin ei ollut ihme, että W.A.S.P. löysi yleisönsä etupäässä nuoremmasta kuulijakunnasta.
"The Last Command"in avauskappale "Wild Child" toimi silti ikäluokassa jos toisessakin, jos tämäntyylinen musiikki oli sydämen lähistöllä. Näinhän jo kappaleen nimikin viittaa kohti vapautta aikuisuuden arkirutiineista, ja tämä villi lapsi haluaisi mukaansa kenetkäpä muunkaan kuin juuri sinut. Biisistä tehdyllä videolla houkuttavuus korostuu, kun Blackie Lawless aluksi ajaa autiomaassa yliviileän näköisenä moottoripyörällään ollen hetken kuluttua yhtyeineen sormella osoittelemassa. Eipä siis ihme, että keväällä 1985 USA:ssa perustuneen PMRC:n eli vanhempain musiikintutkimuskeskuksen yhtenä ensimmäisenä maalitauluna oli W.A.S.P. Musiikki oli yksinkertaisen kiehtovaa, mutta esittäjät eivät sitä kuuluisaa vävykokelasaineistoa.

W.A.S.P.:in "Wild Child" sijoittui sijalle 86.

85: KOTITEOLLISUUS - Minä olen

Maaliskuussa 2002 julkaistun Kotiteollisuus-albumin "Kuolleen kukan nimi" jälkeen bändin keikkabussi sai nieltäväkseen kosolti kilometrejä siinä missä itse yhtye... ei ainakaan kiukkua, koska keikkaa riitti bändin käydessä esiintymässä suunnilleen kaikkialla minne tilattiin, jos aikatauluihin vain sopi. Vastaanotto saattoi vaihdella paljonkin paikkakunnasta riippuen, mutta Kotiteollisuus rupesi livenä olemaan tiukassa kuosissa. Levypuolella Kotiteollisuudelta ilmestyi pari EP-tyylistä ratkaisua ennen seuraavaa albumia, joka aluksi kulki työnimellä "Saatana kärsii Helvetissä niin perkeleesti ja vähän hitaasti". Jotain siitä jäi myös julkaistun albumin otsikkoon.
"Helvetistä itään" jatkoi samoilla raskailla soinnillisilla linjoilla, mutta sanoittaja Hynynen oli jotakuinkin kypsynyt aiempiin kuolema-aiheisiin teksteihinsä lähestyen useissa lauluissaan ennemmin arkitodellisuutta. Tämä käynee selkeimmin ilmi albumin jättihitissä "Minä olen", joka ehkä vielä paria-kolmea vuotta aiemmin olisi saattanut ilmestyä muodossa "Minä kuolen". Tosin siltäkään ei voida biisissä välttyä, mutta voittopuolisesti purjehditaan kuitenkin myötäisillä vesillä.
Kertosäkeessä vastakkainasettelun aikakin tuntui olevan ohi, paremminkin voisi puhua rinnakkaisasettelusta, vaikka markkinoita, marketteja ja värivaloja lähestytään kahdesta eri suunnasta, toiselle ahneuden ja rahan valtaamana, kun laulun minälle
samat asiat merkitsevät elämää itseään.

Kotiteollisuuden "Minä olen" sijoittui sijalle 85.

84: OZZY OSBOURNE - Mr Crowley

Vuonna -79 Ozzy Osbournen elämäntyö Black Sabbathissa oli muisto vain, tai lähinnä se, mitä itse siitä muisti. Mies oli saanut potkut yhtyeestä holtittomaksi äityneen huumeiden ja päihteiden käyttönsä vuoksi, ja jottei tämä tosiasia olisi päässyt mieltä liikaa painamaan, häivytettiin tapahtunut sieltä lääkkeillä jos jonkinmoisilla yhdysvaltalaisessa hotellihuoneessa monien viikkojen ajan.
Ozzyn silloinen manageri ja tuleva puolisonsa Sharon Arden ei sallinut tämän jatkuvan loputtomiin, vaan patisti laulajan keksimään järkevämpää tekemistä, musiikkiin liittyen. Toisin sanoen Ozzyn tuli aloittaa sooloura, ja muusikoitakin oli jo katsottu valmiiksi. Englannista tulivat rumpali Lee Kerslake, basisti Bob Daisley ja kosketinsoittaja Don Airey, kaikki rutinoituneita soittajia jo ennestään. Ainoa USA:laismuusikko bändiin tuli yhtyeestä Quiet Riot, kitaristi Randy Rhoads. Koesoitossa mies oli tuskin ehtinyt muutamaa säveltapailua pitemmälle, kun Ozzy jo ilmoitti paikan olevan hänen, luonnehtien Rhoadsin soittoa ja hahmoa henkilönä "aivan kuin Jumala olisi tullut elämääni, jos kohta mistä minä tietäisin, miltä moinen tuntuu. Mutta Randy otti paikkansa samantien, koska se vain tuntui niin oikealta".
Uusien biisien tekeminen lähti käyntiin heti aivan uudella innolla ja klassikkotavaraa siunaantui jo heti syksyllä -80 julkaistulle Ozzyn soolodebyyttialbumille "Blizzard Of Ozz". Rhoadsin soittotyyli oli täysin erilainen junttariffeihin perustuneen Tony Iommin työskentelyyn verraten, ollen ilmavampi ja vapaamuotoisempi. Ja kun Rhoads nakuttaa "Mr Crowley"-kappaleeseen ei vain yhtä vaan kaksi sooloa, voitiin päätellä Ozzyn aistineen kohdalleen sen, miksi oli välittömästi pyytänyt Randy Rhoadsia yhtyeeseensä.
"Mr Crowley" kertoi luonnollisesti brittiläisestä okkultistikirjailijasta Alesteir Crowleysta, kappaletta edeltävän kosketinsoitinintron ollessa varsin sykähdyttävä sekin. Sen loihtija, Don Airey kertoi siitä haastattelussani vuonna 2002:

"Biisiin haluttiin jonkinlainen alustus tai johdanto, ettei se lähtisi ihan "kuiviltaan" liikkeelle. Minulta kysyttiin, voisinko keksiä siihen jotakin, joten tapailin jotain klassista urkumusiikkikuviota, ja kysyin, jotain tällaistako ehkä... Juuri noin, hihkui Ozzy. Jotain tosi dramaattista!! No, pidin tilauksen mielessäni ja meniköhän siihen noin viisi minuuttia kunnes kuvio oli valmis. Vähän lisäsin sen jälkeen syntetisaattoria mausteeksi ja leikittelimme stereokuvapanoroinnin kanssa viipottamalla ääntä vasemmasta äärilaidasta oikeaan ja päinvastoin. Eli tuon näköjään sittemmin aika tunnistettavaksi tulleen intron tekemiseen ei paljoa aikaa tärvääntynyt", muisteli Don Airey.

Ozzy Osbournen "Mr Crowley" sijoittui sijalle 84.

83: ALICE COOPER - Poison

Jos 80-luvun puolivälissä jostakusta rock-artistista olisi pitänyt käyttää määritelmää "has-been", moisella listalla Alice Cooper olisi varmasti ollut kärkipäässä. Varsinaisista menestyksen päivistä oli kulunut jo suunnilleen vuosikymmen, ja uudet tulokkaat ajaneet vasemmalta, keskeltä ja oikealta ohi. Jokunen kulta-ajan biisinsä saattoi radiossa vielä soida, etenkin se yksi koulujen päättymisen aikaan.
Cooperin 80-luvun alkupuolella julkaisemat neljä albumia ilmestyivät lähinnä sen takia, että hyvien vuosien aikana oli allekirjoitettu kahdeksan lp:tä kattanut sopimus. Levyiltä ei kuulunut juurikaan mitään mielenkiintoista eikä Cooper itse edes muistanut tehneensä niitä kaikkia. Mies oli vuosikausia ehtinyt liuottaa aivojaan alkoholilla, saavuttaen lakipisteen sen suhteen vuonna -83. Tuolloin 35-vuotiaalla Cooperilla oli jäljellä enää ne kaksi vaihtoehtoa, jotka alkoholiriippuvaisella tapaa lopuksi olla. Cooper valitsi pitkällisen kuntoutusjakson, palaten musiikkikuviohin vasta kolmea vuotta myöhemmin.

Vuonna -86 Cooper saikin näkyvyyttä Perjantai 13. päivä- elokuvasarjan kuudennessa osassa laulullaan "He's Back (The Man Behind The Mask)", mutta mistään 70-luvun alkuisesta massasuosiosta ei voitu puhua, kuten ei seuraavankaan albumin "Raise Your Fist And Yell" kohdalla. Näihin aikoihin tehty "The Nightmare Returns"-kiertue osoittautui menestyksekkäämmäksi, mutta kuten nimikin jo kertoi, kyse oli lähinnä nostalgia-arvoista. Melko nopeasti tämäkin olisi koettu, jollei uusia, tasokkaita biisejä saataisi aikaiseksi. Tietotaitoaan tuli tässä vaiheessa tarjoamaan Kissin, Bon Jovin ja Aerosmithin kanssa yhteistyötä tehnyt Desmond Child, jolla tuntui olevan hyppysissään se kosketus, millä kappaleista rakennettiin kerralla mieleenpainuvia, ja joita silti jaksaisi kuulla useammankin kerran.

Näitä hedelmiä julkistui kesällä -89 albumilla "Trash", jonka avasi singleksikin lohkottu "Poison", ollen se biisi, jota Cooper oli kaivannut noin suunnilleen viimeiset viisitoista vuotta. Enää mies ei ollut mikään kehäraakki menneisyydestä, vaan taasen tiukasti hardrock-maailman ytimessä, kyeten osoittamaan, että pohjaltakin on mahdollisuus nousta.

"Poison"issa Childin kädenjälki kuuluu tunnistettavasti, ja mielenkiintoisena yksityiskohtana biisin kitaraintro oli tässä vaiheessa jo kierrätyksessä. Child ynnä luottoäänittäjänsä Arthur Payson olivat kahta vuotta aiemmin olleet työryhmässä, joka oli viimeistellyt John Waiten albumin "Rovers Return". Sillä olleesta kappaleesta "Encircled" ei tullut albumiraitaa kummempaa, mutta biisin johdanto poimittiin ja suoristettiin sellaisenaan "Poison"in alkuun, tästä hyvästä kitaristi John McCurry sai nimensä tämänkin laulun krediitteihin. Oletettavasti myös jonkin suuruisen rahallisen korvauksen.

Alice Cooperin "Poison" sijoittui sijalle 83.

82: STRATOVARIUS - Black Diamond

Vuonna 1997 pitkä uurastus palkittiin, kun vuonna -89 ensialbuminsa julkaissut Stratovarius sai ensimmäisen kultalevynsä Suomesta albumillaan "Visions".
Debyyttialbumi "Fright Night" ei ilmestyessään saanut järin suurta huomiota saati suosiota osakseen, jolloin vaatimattomat myyntiluvut johtivat siihen, ettei levy-yhtiössä optiota toisesta levystä käytetty, näinpä Stratovarius julkaisi toisen albuminsa omakustanteena. Se saatiin lisensoitua myöhemmin Saksaan, ja ennenkaikkea Japanissa levy vastaanotettiin lämpimästi. Bändin keulahahmoksi kohonnut kitaristilaulaja Timo Tolkki tähysi näinollen ulkomaiden suuntaan levytyssopimusta ajatellen. Kolmas albumi "Dreamspace" julkaistiinkin saksalaisella T&T-merkillä vuonna -94.

Harmi kyllä, noihin aikoihin melodinen metalli, kuten oikeastaan vähän kaikki muukin metallimusiikki, oli yleisesti ottaen suosion suhteen alamaissa vaikkapa samanaikaisen käsittämättömän suuren eurodancepop-buumin puristuksissa. Raskaamman musiikin esittäjiä kohdeltiin mediassa muutenkin jokseenkin hupaisina ilmentyminä, jos kohta tämä ei toisaalta ollut mitään uutta metallimusiikin historiassa.

Vuonna -97 Stratovarius oli muuttanut kovastikin muotoaan sitten ensilevynsä, Tolkin luovuttua päälaulamisesta, jota puolta yhtyeeseen oli tullut hoitamaan voimakkaampiääninen Timo Kotipelto. Tolkki oli saanut myös mukaan nimekkäät ulkomaalaisvahvistukset, kosketinsoittaja Jens Johanssonin ja rumpali Jörg Michaelin, joilla oli esittää meriittejä hyvinkin arvostetuista alan kokoonpanoista.

Tältä joukkueelta ei puuttunut enää kuin lopullinen läpimurto, joka saavutettiin keväällä -97 julkaistulla albumilla "Visions". Levyn suosituimmaksi kappaleeksi kohosi "Black Diamond", joka tapasi sittemmin päättää joka ainoan Stratovariuksen livesetin, luonnollisesti Jens Johanssonin kosketinintron avaamana, sen muistuttaesa hämmästyttävän yhtenevästi ruotsalaisen Pandora-yhtyeen vuonna 1974 levyttämää kappaletta "Measures Of Time". Toisaalta, eiköhän kuvioinnin varsinainen alkuperä liene jo jossain vuosisatojen takana klassisen musiikin sävelaarteistossa.

Tekstin kirjoittanut Timo Kotipelto kielsi asiasta kysyessäni jyrkästi, että "Black Diamond" olisi kertonut edellisenä vuonna Miss Suomeksi valitusta Lola Odusogasta, vaan sanoi kehitelleensä tekstin ajatellessaan kissaansa. Kieltämättä asia voi tietysti näinkin ihan hyvin olla.

Stratovariuksen "Black Diamond" sijoittui sijalle 82.

81: IRON MAIDEN - Rime Of The Ancient Mariner

70-luvun alkupuolella Steve Harris oli ollut kovan luokan progefani, yhtenä lempiyhtyeenään tuonaikainen Yes. Hyvinkin ilmeisesti Harris ammensi myös omaan soittotyyliinsä Yes-basisti Chris Squiren oivalluksia, jotka perustuivat melko lailla pitkiin jatkettuihin säveliin, kuvioidenkin oltua huomattavasti värikkäämpiä kuin pelkkien sointujen seuraaminen. Vuonna -84 Iron Maiden laajensi "Powerslave"-albumilla ilmaisuaan melkoisesti, jota ennen Harris oli varmaankin pähkäillyt, voisiko metallimusiikkia toteuttaa progen rakentein, toisin sanoen, ei Yes-teoksissakaan aina oltu kelloa katsottu, vaan yksi kappale saattoi täyttää kokonaisen vinyylipuoliskon. Vastaus saatiin Iron Maidenin melkoiseksi merkkipaaluksi osoittautuneen "Rime Of The Ancient Mariner"in muodossa. Tähän saakka oltiin hyvinkin ilmeisen voittopuolisesti ajateltu, ettei metallimusiikki noin tyylinä yleensäkään salli kovinkaan pitkiksi venyviä teoksia, kun laji oli perustunut korkeintaan muutamaan riffiin per kappale, näitä toistamalla kokonaisuuden muodostaen. Harris ei kuitenkaan jättäytynyt tähän, vaan antoi "Rime Of The Ancient Mariner"in venyä lähes 14 minuutin mittaiseksi. Teoksen teksti-idea oli lainattu sellaisenaan lähes kaksi vuosisataa aiemmin Samuel Taylor Coleridgen runosta "Vanhan merimiehen tarina", perustuen päähenkilön pitkään merimatkaan ja sillä koettuihin tapahtumiin.

Iron Maidenin "Rime Of The Ancient Mariner" sijoittui sijalle 81.

80: QUEEN - The Show Must Go On

Helmikuussa 1990 Queen sai vastaanottaa Britannian ääniteteollisuudelta tunnustuspalkinnon elämäntyöstään brittiläisen musiikin hyväksi. BRIT Awards-tilaisuudessa kiitospuheen yhtyeen puolesta piti Brian May, siinä missä kovasti laihtunut ja jokseenkin huonoryhtinen Freddie Mercury tyytyi vain hiljaisella äänellä kiittämään ja toivottamaan hyvää yötä. Tämä jäi miehen viimeiseksi julkiseksi esiintymiseksi lavaolosuhteissa.
Ennen niin salskean kukkopojan kuihtunut olemus herätti vilkkaita spekulaatioita etenkin sensaatiolehdistön piirissä. Olikohan Mercuryn terveydentila ihan kohdillaan? Kuten nykyisin tiedetään, mies oli tässä vaiheessa parantumattomasti sairastunut AIDSiin, mutta piti tämän tuolloin vain omana ja lähipiirinsä tietona. Mercury ei halunnut sääliä osakseen, ja ennen kaikkea halusi varjella sukulaisiaan ja muitakin asianosaisia lehtihyeenojen hyökkäyksiltä.
Queen oli jo edellisenä vuonna aloittanut uuden albumin äänitykset, tietäen sen jäävän viimeisekseen. Tarkoituksena oli saattaa levy vuoden -90 joulumarkkinoille, mutta aikataulu ei pitänyt Mercuryn alati pahenevasta sairaudesta johtuen. Helmikuussa -91 tuskin aivan sattumalta "vihjaukseksi" nimetty albumi "Innuendo" julkaistiin, ja varmasti aivan tarkoituksella levyn päätti kappale "The Show Must Go On".
Biisin tekstissä vilahteli kielikuvia tiettyjen tapahtumien jäämisestä eiliseen ja niin muodoin historiaan, mutta shown tulisi jatkua siitäkin eteenpäin, vaikka sydän on murtumassa ja meikki karisemassa. Hymy ja hyvä mieli ei kuitenkaan ollut pois pyyhittävissä.

Queenin "The Show Must Go On" sijoittui sijalle 80.

79: AMORPHIS - House Of Sleep

Rockbisneksessä työvoitot ovat tunnetusti harvinaisia - osin paljolti siitä syystä, että jossain vaiheessa saavuttamattomiksi jääneiden tulosten seurauksena usko omiin tekemisiin hiipuu vähitellen, vääjäämättä tai molempien yhdistelmänä. Amorphiksen tarina olisi saattanut muodostua yhdeksi tällaisista, kuluihan huipulle kapuamiseen viitisentoista vuotta.
Vapauduttuaan 2000-luvun alussa nuorina ja tietämättöminä allekirjoitetusta levytyssopimuksesta USA:laisen Relapse-yhtiön kanssa, rupesi bändin sisällä repeilemään. Vokalisti Pasi Koskisen intressit kohdistuivat vähemmässä määrin yhtyeeseen, jonka jätti lopullisesti vuonna 2004. Siinähän sitä Amorphis olikin sitten melko lailla suossa ilman laulajaa ja vaikeatahan se on levytyssopimuksistakaan neuvotella moisessa tilanteessa.
Lokakuussa 2004 Amorphis ryhtyi etsimään uutta laulajaa julkisella ilmoittelulla, ainoana vaatimuksena kokeneisuus. Kuulutus tuotti toistasataa näytettä, mutta mikään niistä ei tuntunut sopivalta. Melkoisen harvinaista kaveriapua järjestyi, kun Sinisthra-yhtyeen kitaristi Markku Mäkinen ehdotti Amorphiksen Tomi Koivusaarelle, että tuo meidän laulajamme, kaimasi Joutsen saattaisi hyvinkin olla etsimänne mies. Kuten sitten olikin.
Aivan uudella virroituksella ruvettiin valmistelemaan uutta albumia, jolla kolmen "kalevalattoman" täyspitkän jälkeen kirja otettiin jälleen käteen, näinpä vuonna 2006 julkaistulla "Eclipse"-albumilla käsiteltiin eepoksen kurjinta kohtaloa, Kullervon tarinaa.
Eteen julkaistu single "House Of Sleep" hämmensi alkuun ehkä hieman, kun biisi oli melko kohtuupuhdasta goottirockia ilman leimallisia kansansävelmällisiä vaikutteita ja soitinsoolo-osuuskin hoidettiin kutakuinkin menneisyyden havinoin 70-lukuisen moog-syntetisaattorin ääntä muistuttavalla instrumentilla.
"Eclipse"-albumi nousi kuitenkin kaikkien aikojen ensimmäisenä Amorphis-albumina Suomen listaykköseksi, myyntilukujen ylitettyä yhtyeen kohdalla niinikään ensimmäisen kerran kultarajan, 15 vuotta ensidemonsa julkaisun jälkeen.
Harmi kyllä Amorphis ei päässyt television Lista-ohjelmaan juhlistamaan näkyvästi ensimmäistä ykkösalbumiaan. Sen ainoan viikon aikana, jolloin "Eclipse" helmikuussa 2006 oli kärjessä, järjestettiin Torinossa samanaikaisesti talviolympialaiset, jolloin Listan lähetysaika oli pyhitetty urheilutapahtumien reaaliaikaiseen seuraamiseen.

Amorphiksen "House Of Sleep" sijoittui sijalle 79.

78: BLACK SABBATH - War Pigs

Jossain vaiheessa yhtyeiden levytysuria seuratessa muotiin kohosi sanonta "vaikea kolmas albumi", mutta 70-luvun alussa se saattoi olla jo toinen. Ensialbumille ideoita oli saatettu kerätä jo vuosien ajan, ja jos levy menestyi, tiesi se lisääntyvää keikkailua. Näinpä tämä aika oli pois toiselle albumille tulevien kappaleiden ideoinnista, joka saattoi jäädä melkoisen spontaanipohjaiseksi. Tämä toteutui ainakin Black Sabbathin tapauksessa, kun kesäkuussa 1970 studioaikaa oli varattu peräti viikko ja sinä aikana tuli synnyttää LP-levyllinen uutta materiaalia. Aivan tyhjää taulua ei kuitenkaan tarvinnut ruveta täyttämään, bändi kun oli keikoillaan joutunut venyttämään settejään välillä jamipohjalta. Yhdestä kuvioinnista kehkeytyikin albumin avauskappale "War Pigs", jonka nimiseksi itse albumiakin aluksi kaavailtiin, näinpä myös levyn kansitaide oli suunniteltu sitä silmälläpitäen. Selkeästi sodanvastaisen laulun korostaminen kurtisti kuitenkin kulmia levy-yhtiössä, jossa laskelmoitiin, että biisi saatettaisiin käsittää jonkinlaiseksi kannanotoksi käynnissä ollutta Vietnamin sotaa vastaan, ja kun Black Sabbath oli ehtinyt jo saavuttaa jalansijaa Yhdysvalloissa, olisi siellä saattanut koitua hankaluuksia markkinoinnin suhteen. "Ongelma" ratkesi kuitenkin kuin itsestään, kun heinäkuussa 1970 julkaistusta singlestä "Paranoid" tuli Britanniassa Top Ten-hitti, jolloin toinen albumi voitiin luontevasti nimetä sen mukaan. Biisinä "War Pigs" sisälsi lukuisia Tony Iommin unohtumattomiksi jääviä oivalluksia, siinä missä Bill Ward hakkaa rumpujaan mielipuolen lailla, sivuuttamatta Ozzy Osbournen kolkkoudessaan ainutlaatuista tapaa tulkita Geezer Butlerin puhuttelevaa tekstiä.

Black Sabbathin "War Pigs" sijoittui sijalle 78.

77: CHILDREN OF BODOM - Downfall

Marraskuussa 1997 julkaistun Children Of Bodom-debyytin "Something Wild" jälkeen yhtye laitettiin seuraavan vuoden alkajaisiksi Euroopan kiertueelle, toki aluksi lämmittelemään tunnetumpia nimiä, joten soittoaikaa ei paljoa ollut luvassa, mutta sopi tarkoitukseen tietenkin hyvin tässä vaiheessa, kun levytettyä materiaaliakaan ei paljoa ollut. Tärkeintä oli tässä vaiheessa saada yhtyeelle näkyvyyttä, ja melkoinen puukorva piti olla, jollei Children Of Bodomin esityksen aikana vaistonnut sellaista tiettyä havinaa, että tämä yhtye se ei ollutkaan mikä hyvänsä "nobody", vaan potentiaalissa löytyi. Sitä päästiin jalostamaan toiselle albumille "Hatebreeder", jonka äänitykset aloitettiin loppuvuodesta 1998. Keikkailu oli tehnyt korvinkuultavasti hyvää niin soitolle kuin itseluottamukselle, joten "Hatebreeder"ista saatiin huomattavasti tiiviimpi kokonaisuus kuin ymmärrettävästi hieman hajanaiseksi jäänyt debyytti. Biisiä "Downfall" oli ehditty soittaa jo keikoillakin, tosin tuolloin esiteltynä nimellä "Forevermore". "Downfall" lohkottiin myös albumia edeltäneeksi pilottisingleksi, jolla saattoi huomioida kosketinsoitinten noston aiempaa enemmän pintaan, sittemmin hyvinkin oleelliseksi muodostuneeksi tavaksi bändin soundimaailmassa, kitarasooloissakin neoklassisia aineksia hyödyntäen. Alexi Laihon vokalointi ainakin tällä kappaleella noudatti vielä ns. "yhden nuotin taktiikkaa", mutta kyllähän sieltä ajan mittaan muutama muukin tulisi löytymään.

Children Of Bodomin "Downfall" sijoittui sijalle 77.

76: RAMMSTEIN - Du hast

Ollako vai vihata, kas siinäpä pulma. Vuonna -97 se tosin koski vain saksankielistä kielialuetta, jolla Rammsteinin toinen albumi "Sehnsucht" nousi listaykköseksi Saksassa ja Itävallassa. Osin saksankielisessä Sveitsissä sijaluku oli kolmas.
"Du hast"-kappaleesta tuli kuitenkin ennen pitkää tuttu muuallakin maailmassa, jahka Rammstein oli tullut laajemmin tiettäväksi. Biisillä on ollut oma pitkäaikainen sijansa bändin liveohjelmistossa. Kirjoitusmuodossaan "Du hast" tarkoittaa "sinulla on", mutta äänneasultaan se kuulostaa samalta kuin "sinä vihaat", kummassakin kohteena "minä". Englanninkielisessä versiossa tyydyttiin pelkkään vihaamiseen, koska saksankielistä kaksoismerkitystä oli mahdotonta järkevästi ilmaista.
Teksti ei sinänsä suuria polveiluja sisältänyt. Periaatteessa siinä oli vain lainattu vihkikaavaa siten, että kysyttiin vakuutusta uskollisuudelle, kunnes kuolema erottaa. Vastaus kysymykseen oli kireän lakoninen "ei". Mutta biisi itse paaluttui varmasti kuulijansa mieleen, jollei kerralla, niin viimeistään toisella.

Rammsteinin "Du hast" sijoittui sijalle 76.

75: SENTENCED - Noose

Suomalaisen metallimusiikkiviennin käsitetään yleisemmin alkaneen vasta vuosituhannen vaihteen tienoilta, vaikka menekkiä ehti jo aiemminkin olla. Vuonna 1993 saksalainen Century Media-yhtiö julkaisi omalla markkina-alueellaan Sentencedin toisen albumin ”North From Here” ja jo seuraavana vuonna luottoa löytyi siten, että sopimuspaperit allekirjoitettiin useiksi vuosiksi eteenpäin. Suurempia otsikoita tästä ei Suomessa kuitenkaan revitty, järjestelyn katsottiin kenties olevan vain metallikentän sisäistä pientä näpertelyä ja sitä se vielä luonnollisesti olikin, jos mittapuuksi otettiin suuret kansainväliset yhtiöt. Eikä täälläpäin välttämättä osattu vielä iloita ”omien” menestyksestä. Päinvastoin, puristisimmissa underground-piireissä saatettiin paremminkin ajatella, että niinpä se Sentencedkin vaan meni myymään itsensä!

Vuoden -95 alussa julkaistu ”Amok”-albumi merkitsi kuitenkin huomattavaa kohennusta myyntilukuihin, jos sitä syntinä saatettiin pitää. Century Media hoiti Sentencedille Euroopan kiertueet talliyhtyeidensä Tiamatin ja Samaelin kanssa ja päätti tosissaan panostaa seuraavaan albumijulkaisuun äänityttämällä levyn Saksassa luottotuottajansa Waldemar Sorychtan johdolla. Muutamia viikkoja ennen äänitysten alkua basistilaulaja Taneli Jarva päätti kuitenkin jättää yhtyeen, jolloin pakka jouduttiin melkoisella kiireellä rakentamaan uusiksi. Lauluhaluja ei muilla Sentenced-jäsenillä ollut, joten sitä puolta tuli hoitamaan ”baarin jonosta” pestattu Ville Laihiala, siinä missä basso-osuudet soitti toinen kitaristi Miika Tenkula.

Ymmärrettävistä syistä seuraava albumijulkaisu ”Down” ei ollut soitannollisesti tiukinta mahdollista, mutta samalla Sentencedillä oli sopiva tilaisuus häivyttää kaikki aiemmat death metal-elementit ilmaisustaan ja keskittyä melodioihin. Tenkulan riffitehtaasta tuntui löytyvän tasokasta materiaalia vaikka kuinka, tyylikkäimmän onnistumisen osuessa kappaleeseen ”Noose”.

Sentencedin suosimaa itsemurha-aihetta laajennettiin ehkäpä sen kunniaksi ei vain yhteen vaan puoleentoista suoritukseen yhdessä ja samassa laulussa. Ensimmäisen ratkaisun tultua viimeistellyksi jäljellejäänyt hahmo ei saa rauhaa, ennen kuin on seurannut perässä. Hieman rohkaisua tekoon kuitenkin tarvittiin Sami Lopakan kirjoittamassa tekstiosuudessa: ”Juon viinaa masentuakseni. Sitten otan köyden ja ilmaisen itseäni. Jätän tämän maailman ilman kyyneliä, toivoa tai pelkoa". Loppu jää kuitenkin sen verran avoimeksi, että tämä saattoi jäädä vain aikomukseksi.

Sentencedin ”Noose” sijoittui sijalle 75.

74: HURRIGANES - Get On

Vuonna 1973 julkaistun Hurriganesin debyyttialbumin kansiin oli painettu bändin jäsenten näkemyksiä rockin silloisesta tilasta Suomessa. Cisse Häkkisen lausunto kuului: "Kun jengi menee bailaa illalla duunin tai skolen jälkeen, niin ne haluaa kuulla jotain, jota ne diggaa. Rokki rentouttaa kaikista eniten". Mies oli harvinaisen oikeassa. Omaehtoista suomalaista rockia oli tähän mennessä jo enenevässä määrin ehditty levyttää, mutta suurimmaksi osaksi tämä oli tarkoittanut keskittyneempää kuuntelua vaativaa materiaalia. Taidokkaat soolot vaikeiden soinnutusten pohjalla eivät välttämättä uponneet kaikille, kuten eivät toisinaan astraalitasoilla liikkuneet tekstitkään. Ei näiden sisäistämiseen monella tosiaan ollut enää työ- tai koulupäivän jälkeen energiaa eikä välttämättä mielenkiintoakaan.

Vuosi 1973 oli tavallaan kuitenkin se suomirockin nollavuosi, jolloin Hurriganesin ensi-lp:n ohella Rauli "Badding" Somerjoki levitti rockin ilosanomaa "Fiilaten ja höyläten", hieman myöhemmin todeten "Ja rokki soi". Samana vuonna jo kokeneempi "rokkivaari" Jussi Raittinenkin sai uutta tuulta taakseen Boys-yhtyeensä levyttämän lp:n "Mä tahdon rokata" myötä. Mutta se varsinainen pommi jysähti joulukuussa 1974.

Hurriganesin "Roadrunner"-lp:n julkaisun jälkeen rock oli tullut Suomeenkin jäädäkseen, ja "Get On"-kappaleesta tuli Se Hurriganes-biisi, joka oli tukholmalaisessa studiossa syntynyt viime hetkellä täytekappaleeksi, kun lp olisi muutoin jäänyt hieman liian lyhyeksi. Näin sen kaikkein laajimmin levinneen tarinan mukaan.

Tosiasiassa "Get On"ista oli jo ennen levyttämistä ollut olemassa kertosäe, joka puolestaan oli ollut pidentämässä live-esityksiä. Noihin aikoihin bändin keikkasetti jakaantui yleensä ainakin kahteen osaan, joka merkitsi esimerkiksi kahta 45-minuuttista vetoa väliajan katkaisemana, ja tällöin saatettiin joissain kohdin joutua jonkin verran biisien sisällä improvisoimaan, jos esitettäviä biisejä ei ollut riittävästi.

Sinänsä "Get On" olisi saattanut jäädä julkaisematta, koskapa laulaja itse oli aluksi sitä vastaan. Biisin vokaaliosuus oli tarkoitettu vain demotyyppiseksi osviitaksi muille soittajille, eikä siihen oltu kirjoitettu varsinaista tekstiä. Muiden mielestä tämä myöhemmin Englannissa Nick Lowen "rock-esperantoksi" nimeämä esitys kelpasi kuitenkin sellaisenaan, ja tuskin siitä varsinaisesti tekemälläkään olisi parempaa aikaan saatu. Eikä olisi edes tarvinnut.

Hurriganesin "Get On" sijoittui sijalle 74.

73: PINK FLOYD - Comfortably Numb

Pink Floydin vuonna 1979 julkaisema tupla-lp "The Wall" jäi paitsi yhdeksi rock-historian suureellisimmista kokonaisuuksista, myös viimeiseksi, jolla kitaristi David Gilmour ja basisti Roger Waters tekivät yhteistyötä biisintekomielessä. Sen yhdeksi helmeksi jäi kappale "Comfortably Numb", joka oli teolla jo vuonna -78 julkaistulle Gilmourin sooloalbumille, muttei ehtinyt valmistua sille. Näinpä kitaristi toi sävelmänsä "The Wall"-sessioihin ja Waters kirjoitti kappaleeseen tekstin, sijoittaen tämän "mukavasti vähän kaikesta pihalla"-laulun siihen kohtaan tarinaa, jossa päähenkilö Pink oli vahvasti erkaantunut läheisistään ellei jo peräti koko maailmasta.
Biisin teksti ei välttämättä ollut kuitenkaan kappaleen kohokohta, vaan Gilmourin soittamat ylistetyt kitarasoolot. Mies kertoi myöhemmin "Guitar World"-lehdelle niiden syntytarinan:

"Soitin biisiin 5 tai 6 eri sooloa, ja levylle valikoituivat ne, joita ei millään lailla oltu suunniteltu. Joskus sitä vain soittaessaan rupeaa soittamaan säveliä peräkkäin jollain alitajuisella tavalla, jossa kuviot seuraavat toisiaan ilman, että pohtisi mikä nuotti tai venytys kuuluisi seuraavaksi, aivan kuin itsekin kärryiltä pudoten, ja sitten on vain yritettävä palata siihen kohtaan, missä näin oli tapahtunut, joten ehkä tämän takia soolot tuossa kappaleessa kuulostavat niin spontaaneilta".

Pink Floydin "Comfortably Numb" sijoittui sijalle 73.

72: AC/DC - It's A Long Way To The Top (If You Wanna Rock 'n' Roll)

Vuonna 1975 AC/DC ei ollut vielä tunnettu kuin Australiassa, eikä sielläkään välttämättä valtaväestön toimesta. Epämääräistä melusaastetta suoltava epämääräinen hampuusijoukko ei myöskään herättänyt suuria tunteita niskoiltaan punaisimpien keskuudessa, paitsi vihanpidon osalta. Tällaisissa tapauksissa viimeksi mainittu väestöryhmä on tavannut kansakunnasta riippumatta katsonut olevansa oikeutettu antamaan tarvittaessa pienimuotoista fyysistä "koulutusta" yleisen väestönsuojelun nimissä. Tällaiset AC/DC:n kaltaiset hulttioporukat jos ketkä eivät joutaisi muualle kuin hakeutumaan ns. oikeisiin töihin.

Tätä asetelmaa kuvattiin jouluksi 1975 ilmestyneellä albumilla "T.N.T.", sen avauskappaleessa "It's A Long Way To The Top (If You Wanna Rock 'n' Roll). Huipulle on pitkä matka, jos lajina on rock 'n' roll, muilla aloilla se saattaa olla helpompi. Vain yhden keikan takia matkaa saattaa joutua taittamaan tuntikausia, ja vastaanottaa iskuja jos jonkinlaisia, jotka tuskin saavat taivalta tuntumaan lyhyemmältä.

Kappaleen erikoisuutena kuultiin säkkipillisoolo, syystä että tuottaja George Young oli kuullut Bon Scottin aikoinaan soittaneen mainitunkaltaisessa yhtyeessä. Tämä pitikin paikkansa, mutta rumpuja, säkkipilliä Scott ei ollut eläissään soittanut, mutta lupautui käsittelemään instrumenttia siten, jollei hänen tarvitsisi muuta kuin puristella soitinta, jos melodia kuuluisi jotenkin muuten. Todennäköisesti muista erottavaksi tempuksi tarkoitetusta ilmiöstä ei kuitenkaan mitään elämää suurempaa kummasteltavaa muodostunut.

Sen sijaan biisi nousi Brian Johnsonin arvoasteikossa elämää suuremmaksi, kun Scottin poismenon jälkeen yhtyeeseen liittynyt laulaja johdonmukaisesti kieltäytyi esittämästä kappaletta ikinä livenä. Johnsonin mielestä biisi henkilöityi niin vahvasti sen alunperin laulaneeseen Bon Scottiin, että se kappale tuli AC/DC:n tuotannossa ikäänkuin jäädyttää sellaiseksi, kuin se alunperin oli tullut taltioiduksi.

AC/DC:n "It's A Long Way To The Top (If You Wanna Rock 'n' Roll)" sijoittui sijalle 72.

71: MOTÖRHEAD - Killed By Death

Vuonna 1981 Motörhead-kuume oli Englannissa ankarimmillaan, kun livealbumi "No Sleep 'til Hammersmith" ostettiin bändin toistaiseksi ainoaksi brittilistaykköseksi koskaan. Seuraava studioalbumi, "Iron Fist" nousi sekin vielä Top Kymppiin, mutta tämän jälkeen rivit rupesivat rakoilemaan. Kitaristi Fast Eddie Clarke jätti yhtyeen suivaantuneena Lemmyn ulkopuolisiin projekteihin eikä tilalle tullut Brian Robertson osoittautunut aivan oikeaksi mieheksi monista eri syistä johtuen. Kun Lemmy vuonna -84 ilmoitti kokoonpanon vaihtuneen tyystin ympärillään, laskettiin levy-yhtiössä, että nyt oli viisainta päättää yhteistyö tähän. Innostus brittimetallia kohtaan oli hiipunut sitten 80-luvun alun, eikä Motörhead ollut kyennyt valloittamaan Yhdysvaltain markkinoita Def Leppardin tai Iron Maidenin malliin.

Ottaakseen sijoituksestaan viimeiset punnat ja pennyt irti, ruvettiin yhtiössä kaavailemaan kokoelmatuplan julkaisua. Lemmyn saatua vihiä asiasta, mies vaati saada valittavakseen levylle tulevat kappaleet. Jotta "rahastus"tunne ei tuntuisi niin ilmeiseltä, ehdotti Lemmy neljän uuden kappaleen äänittämistä kokoelmalle uudella kokoonpanolla. Näin tehtiinkin, ja ne sijoitettiin kunkin vinyylipuoliskon lopuksi. Kokoelma sai otsikokseen "No Remorse", ja koko komeuden deluxe-ensipainos pakattiin vinyylituplana ja c-kasettina aidosta lehmännahasta valmistettuihin tyylikkäisiin koteloihin.

Neljästä uudesta kappaleesta "Killed By Death" julkaistiin myös singlenä, ja siitä muodostuikin pysyvä sävelmä Motörheadin livesettiin. Siinä mielessä levy-yhtiönsä oli kuitenkin oikeassa, ettei single noussut brittitilastossa enää edes 50:n myydyimmän joukkoon. Tämähän ei sinänsä ollut Motörheadin vika, jos ostava yleisö oli tässä vaiheessa ihastunut tuolloisiin uusromanttisiin levytyksiin.

Motörheadin "Killed By Death" sijoittui sijalle 71.

70: W.A.S.P. - I Wanna Be Somebody

Maailman tunnetuin unelma on kirjattu Yhdysvaltain itsenäisyysjulistukseen. Amerikkalaisessa unelmassa jokaisella on oikeus menestyksen tavoitteluun. 50-luvun puolivälin jälkeen voitiin ruveta puhumaan myös rock'n'roll-unelmasta, kun muuan memphisläinen kuorma-autonkuljettaja kohosi lauluäänellään maailmanmaineeseen ilman, että olisi kovasti äänenmuodostusta opiskellut. Eikä se yksi liverpoolilainen moppitukkayhtyekään ollut perinteisiä musiikkiopintoja harjoittanut, vaan päinvastoin ilmoitti, ettei kukaan heistä osannut lukea nuotteja. Ja silti heistäkin tuli maailmankuuluja.

Oma unelmansa oli myös New Yorkista kotoisin olleella Steven Durenilla, joka 70-luvun puolivälissä oli muuttanut Kaliforniaan perustaen Los Angelesissa yhtyeen Sister. Mukaan tuli kitaristi Randy Piper, jonka kanssa jatkettiin vielä yhdistelmässä Circus Circus, Durenin otettua tässä vaiheessa käyttöön taiteilijanimen Blackie Lawless. Kuten tunnettua, kumpikaan bändeistä ei ollut lähelläkään rock'n'roll-unelman toteutumista. Mutta vuonna -82 rupesi tapahtumaan.

Lawless oli säveltänyt uutta materiaalia jo Circus Circus-aikaisten biisien lisäksi ja otti yhteyttä Piperiin. Lähtisikö tämä perusteilla olevaan bändiin, jonka nimi olisi W.A.S.P.? Tarkoituksena oli hoitaa tällä kertaa homma melko lailla teatraalisemmin erilaisine lavajippoineen. Piper vastasi myöntävästi ja aikakin tämäntyyppiselle toiminnalle vaikutti otolliselta, kun melkeinpä yhdellä kertaa isot yhtiöt kiinnittivät merkeilleen samankaltaisia hard rock-yhtyeitä, kuten Mötley Cruen, Rattin, Great Whiten ja Dokkenin varsin maukkain sopimuksin. W.A.S.P. sai Capitol-yhtiöltä diilin mallilla kaksi varmasti julkaistavaa albumia ynnä optio neljästä seuraavasta. Käyttövaroja sopimukseen sisältyi kolme miljoonaa dollaria.

Ensisingleksi kaavailtua "Animal (F**k Like A Beast)"ia ei Capitol kuitenkaan sulattanut, jolloin biisi päätettiin julkaista riippumattomalla brittiläisellä Music For Nations-merkillä. USA:ssa singleksi lohkottiin ensialbumin avauskappale "I Wanna Be Somebody", tämän sähäkästi rullaavaan kappaleen kertoessa juuri siitä, millä tämä esittely aloitettiin. Minäkin haluan tulla joksikin, ja mieluiten pian. Eivät minua kiinnosta arkirutiinit, koska minulla on uskallusta olla jotain. Haluan autoja, rahaa ja rock and rollia, mutta vanheta, sitä en halua koskaan.
Tiedossa ei ole, lisääntyikö rock-instrumenttien myynti vasta-alkajille kuinka ratkaisevasti tämän julkaisun jälkeen, mutta olettaa voisi, että aika moni innostui biisin kuultuaan haluamaan myös joksikin. Halutessaan on voinut myös tyytyä vain kuulemaan biisin joka ikisellä W.A.S.P:in keikalla esikoisalbuminsa ilmestyttyä vuonna -84.

W.A.S.P.:in "I Wanna Be Somebody" sijoittui sijalle 70.

69: BLUE ÖYSTER CULT - (Don't Fear) The Reaper

Vuonna 1972 ensialbuminsa julkaissut Blue Öyster Cult sijoitettiin alkuvaiheissaan usein heavy metal-nimikkeen alle, vaikka paremminkin olisi ansainnut tulla kutsutuksi jonkinlaiseksi jälkipsykedeeliseksi raskaammaksi rockiksi. Tekstit kieppuivat usein avaruuksissa tai taivaallisissa sfääreissä bändin soundimaailman ollessa, kuten todettu raskas, mutta samalla myös eteerinen. Helpommin yhdellä sanalla ilmaisten - kokonaispaketti oli omalla tavallaan maaginen ja helposti omanlaisekseen tunnistettava.

Tähän kuvioon ei oikein istunut bändin suurimmaksi hitiksi kohonnut, nyttemmin jo klassikkokappaleeksi kohonnut (Don't Fear) The Reaper, jonka helisevät kitarat ja lauluharmoniat poikkesivat kohtuullisessa määrin bändin muusta tuotannosta. Biisi toi kovasti mieleen 60-lukuisen USA:laissuuruuden The Byrdsin, joten liekö Blue Öyster Cultille jäänyt siitä ulosannista jotain korvan taakse, kun alkuaikoinaan ehtivät toimia The Byrdsin kiertueella lämmittelyaktina.

Kappaleen nimestä saatiin tietysti polttoainetta pohdiskeluille, että näinköhän siinä taas jokin paholaisen sanansaattajaksi vihkiytynyt yhtye on houkuttelemassa pahaa-aavistamattomia kuuntelijoita tekemään jonkinlaisen henkilökohtaisen ratkaisun kehotuksella olemaan pelkäämättä viikatemiestä. Biisin tekijällä, Buck Dharmalla oli oma kommenttinsa arvioinneille:

"Kunpa nämä vouhottajat vaivautuisivat kuuntelemaan tekstin kokonaan. Siinähän lauletaan, että vuodenajat, tuuli, aurinko saati sade eivät pelkää kuolemaa, eikä kahden toisiaan rakastavan ihmisenkään näin tarvitse tehdä. Tuskinpa kukaan siinä tunnetilassa ajattelee, että jonain päivänä tämä tulisi päättymään".

Blue Öyster Cultin (Don't Fear) The Reaper sijoittui sijalle 69.

68: SLIPKNOT - Psychosocial

Danten Jumalaisessa näytelmässä luki jo 1300-luvulla helvetin portin yläpuolella teksti: "Ken tästä käy, saa kaiken toivon heittää". Sen perusteella Slipknot olisi kaiketi vuonna 2008 ottanut ratkaisevat askeleet mainittuun suuntaan julkaistessaan neljännen albuminsa "All Hope Is Gone". Nimi ei kuitenkaan ollut tässä tapauksessa enne, vaan bändin palattua pieneltä tauolta peliin oli heittää historiansa moni-ilmeisin albumi. Tauko tarkoitti tässä tapauksessa Corey Taylorin ja Jim Rootin oman projektin Stone Sourin väliaikaista aktivoitumista, mutta tavallaan Slipknot-akut latautuivat tälläkin tavoin. Bändi päätti tällä kertaa äänittää albumin kotipuolessaan Iowassa järjestelyn mahdollistaessa pidemmät biisi- ja soundikokeilut, eikä haitaksi ollut varmaan sekään, että jo päälle kolmikymppiset perheenisät pääsivät säännöllisemmin näkemään jälkikasvuaan.

Kovin paljoa perheidyllistä ei kuitenkaan ollut jäljellä singleksikin lohkotussa kappaleessa "Psychosocial", joka lähtee murjomaan Ministryn tai Rammsteinin malliin päätyen kuitenkin lopuksi selkeästi tunnistettavaksi Slipknot-biisiksi. Kappaleen "psykososiaalista" tyyppiä ei välttämättä ole helppoa yksiselitteisesti hahmottaa, mutta ehkäpä kyseessä voisi olla kaikkia ja kaikkea epäilevän psykopaatin vastakohta. Tavallaan bändi on varmasti lukuisia sellaisia urallaan ehtinyt tavatakin, kuten Corey Taylor on antanut lausunnoissaan ymmärtää:

"Alkuvaiheissa Slipknotille tunnuttiin lähes aina toitotettavan, että ne ovat vain ne maskit, joilla nuorisoa sumutamme. Kun vastineeksi tiedustelin, miksikäs kaikki uudet bändit eivät sitten naamioituisi, jos suosion saavuttaminen noin yksiselitteisen helppoa on? Tähän ei sitten vastausta tullutkaan. Eli psykososiaalinen tapaus voisi tosiaan olla tällainen mielistelijä, joka on sinusta jo valmiiksi kielteistä mieltä, mutta myötäilee aina niissä tilanteissa, joissa se on tarpeen. Ja kuten biisistä saattaa vaistota, en kaipaa tällaisten tyyppien seuraa. Toki sen voi käsittää sitenkin, ettei Slipknotinkaan tarkoitus ole miellyttää kaikkia".

Slipknotin "Psychosocial" sijoittui sijalle 68.

67: METALLICA - Blackened

Syyskuussa 1986 Metallicaa oli kohdannut valtava menetys, kun basistinsa Cliff Burton menehtyi Ruotsissa liikenneonnettomuudessa. Uusi soittimen käsittelijä Jason Newsted tuli paikkaamaan aukon, muttei yhtyeen sisäisessä hierarkiassa edennyt koskaan Burtonin kaltaiseen asemaan. "Sisäänajolevynä" toimi kovereista koostunut "Garage Days Re-Revisited"-EP, samalla kun yhtye täten halusi ilmaista, että toiminta jatkuu kaikesta huolimatta. Varsinainen uusi albumi, "...And Justice For All" julkistui elokuussa -88, ja sen avauskappaleeseen "Blackened" oli Newsted saanut yhden harvoista "tilastomerkinnöistään" Metallica-kappaleiden krediiteissä, tiettävästi osan tekstistä kirjoittaneena.

Nimestään huolimatta "Blackened" ei viitannut Burtonin edesmenoon (sitä virkaa albumilla toimitti kappale "To Live Is To Die"), vaan teksti käsitteli 80-luvun loppupuolella metalliyhtyeiden suosimaa tulevaisuuden luonnonkatastrofiasetelmaa, jolloin ihmiskunnalle ojennetaan viimeinen lasku ympäristön loppuun kuluttamisesta. Metallican thrash-perinteetkin elivät tällä albumilla osapuilleen viimeistä kertaa, kun avauskappale käynnistyi lajille ominaisesti minuutin mittaisella kitaraintronostauksella, jonka jälkeen siirryttiin varsinaiseen lataamiseen.

Metallican "Blackened" sijoittui sijalle 67.

66: JUDAS PRIEST - Breaking The Law

Vuoteen 1980 mennessä Judas Priest oli ehtinyt julkaista viisi studioalbumia, joista yksikään ei ollut kuitenkaan mikään varsinainen myyntimenestys. Pienellä Gull-merkillä ilmestyneitä kahta ensimmäistä albumia ei markkinoitu juuri lainkaan, ja 70-luvun loppupuolella metallimusiikki oli muuten vain suosionsa aallonpohjassa. Vuoden -78 albumillaan "Killing Machine" Judas Priest selkiytti linjansa pelkästään iskeväksi heavy metalliksi, joka vuonna -80 jalostui läpimurtoalbumilla "British Steel" siten, että levy nousi brittilistalla sijalle 4.

Osasyytä tähän voi hakea myös äänipöydän takaa, kun soundeja sääti jo edeltäneellä livealbumilla "Unleashed In The East" tuotannosta vastannut Tom Allom. Miehen aiempia meriittejä olivat olleet Strawbsin ja Touristsin kaltaiset popimmat yhtyeet, ja mies ensimmäisen kerran Priest-jäsenet tavatessaan hieman kummastelikin, mihin sitä oli tullutkaan ryhtyneeksi. Allomin ansioksi voidaan kuitenkin laskea se, että Judas Priest kuulosti levyllä selkeältä ja silti raskaalta.

Toki materiaalikin levyllä oli huikeata luokkaa. Jo äänitysvaiheessa ilmeni, että "Breaking The Law"-kappale voisi toimia myös singlenä ja näinpä lohkaisu siitä tehtiinkin, kuten myös jo klassikoksi kohonnut video, jossa yhtyeen jäsenet käyvät ryöstämässä pankin kitaralaukkujensa kanssa, ottaen holvista mukaansa ainoastaan Judas Priest-kultalevyn. Tämän Rob Halford nostaa suorille käsille laulaessaan kohtaa "You don't know what it's like". Kysyessäni asiasta lähes kahta vuosikymmentä myöhemmin Halford muisti kohtauksen hyvinkin:

"Kyllä, siinä oli tarkoitus lähettää "terveisiä" kriitikoille, joista suurin osa ei ollut koskaan nähnyt Judas Priestin toiminnassa mitään järkevää, siinä missä itse olimme aina ylpeitä siitä, että olimme heavy metal-bändi. "Breaking The Law"-videolla näyttäisi, että kyseessä olisi "British Steel"-kultalevy, mutta näin asia ei ihan oikeasti ollut. Se oli Japanista saatu kultalevy "Unleashed In The East"ista, sen kulmaan oli vain liimattu teksti "British Steel". Mutta sillä kohtauksella oli hyvä heittää pienet piikit tietyille tahoille. Hehän eivät voi tietää, miltä tuntuu nostella suorille käsille itse ansaittua kultalevyä.

Ja kun biisiin päästiin, Halford vielä jatkoi: "Moni kuvitteli, että "Breaking The Law"lla yritimme hypätä punk-junaan, mutta asia ei taaskaan ollut näin. 70-luvun lopussa Englannissa oli toki paljon työttömyyttä ja pitkäksi venyneitä lakkoja. Kirjoitin tekstin näiden asianosaisten näkökulmasta, kuinka kaikki on turhauttavaa, elämä jämähtänyt paikalleen, eikä tulevaisuudessa näkynyt minkäänlaista kohennusta elinolosuhteisiin. Jotta elämässä olisi vähän vipinää ja tekemistä, miksikäs ei vaikka rikkoa lakia, kun ketään ei pudokkaan elämä kuitenkaan kiinnosta. Se ei ollut mikään suoranainen kehotus, vaikka sellaisena sen jotkut tietenkin taas halusivat nähdä. Ei meitä tosin haitannut se, että näin teksti haluttiin käsittää. Lisää julkisuuttahan se vain toi", virnisti Halford lausuntonsa päätteeksi.

Judas Priestin "Breaking The Law" sijoittui sijalle 66.

65: LED ZEPPELIN - Whole Lotta Love

Tammikuussa -69 julkaistun ensialbuminsa jälkeen Led Zeppelinillä riitti keikkaa niin Yhdysvalloissa kuin Englannissa, ja ehtipä yhtye maaliskuussa konsertoimaan Ruotsissa ja Tanskassakin. Yhtye - tai paremminkin managerinsa Peter Grant oli neuvotellut levy-yhtiön kanssa sopimuksen, että bändi päättää itse, koska julkaisee levyjä ja missä muodossa, luonnollisestikin pykälällä, jossa musiikillinen sisältö on Led Zeppelinin täysin itsensä päätettävissä.

Grantin strategiaan kuului, ettei Led Zeppelin julkaise lainkaan singlejä, etenkään Englannissa, jossa vielä 60-luvulla käytäntönä oli pitää singlekappaleet albumeista erillisinä, jottei kuluttajan tarvitsisi ostaa samaa kappaletta "kahteen kertaan". USA:n puolella asia oli paremminkin päinvastoin, single koettiin useimmiten vain albumin markkinointivälineeksi, koskapa radioasemat perinteisesti keskittivät soittotapahtumansa niihin. Mielenkiintoista oli tavallaan sekin, että Led Zeppelin-debyyttialbumi julkaistiin Englannissa vasta maaliskuun lopussa, kun bändin senhetkinen brittikiertue oli jo lopuillaan.

Toinen albumi julkistui lokakuussa -69, ja tiiviistä kiertuetahdista johtuen levyä äänitettiin "matkan varrella" eri studioissa. Tämä oli tavallaan hyväkin asia, koskapa yhtye oli alinomaa "live-kuosissa" yhteensoittoa ajatellen.

Avauskappale "Whole Lotta Love" äänitettiin toukokuussa -69 Lontoon Olympic-studioilla ja kappale otettiin myös saman tien livesettiin, vaikkei biisi ollut saanut vielä levymuotoista julkaisuaan. Ja kun sai, moni varmasti ihmetteli kappaleen melko "vapaamuotoista" väliosaa, joka vaikutti aika suunnittelemattomalta. Kitaristi Jimmy Page totesi, että kyllä biisi oli juuri näin ajateltu jo etukäteen. Toteutuksessa kävi vain silleen, että äänittäjä Eddie Kramer ja Page itse kääntelivät äänipöydän nappuloita suuntaan jos toiseen, ja Robert Plant sai kiekua vaikerointinsa miten tahtoi. Siitä selvittiin yhdellä ainoalla otolla.

Sen sijaan seuranneesta plagiointisyytöksestä ei, koskapa "Whole Lotta Love"n katsottiin olleen melkoisesti velkaa Willie Dixonin värkkäämälle blues-sävelmälle "You Need Love". Vuonna -85 Dixon sai kappaleesta tekijänoikeuskorvauksensa ja nimensä levyetiketteihin vastaisilla painoksilla.

USA:ssa "Whole Lotta Love"n sallittiin julkistua myös singlenä, koskapa radiosoitto oli maassa kuitenkin ensisijainen väylä tehdä yhtyettä tunnetuksi. Toki parilla minuutilla lyhennettynä, ja tuskin on vaikea arvata, mikä osuus kokonaisuudesta leikattiin syrjään. Eräissä asioissa kun muutamakin kuuntelija on edelleen hämmästyttävän samankaltainen. Jos radiosta tulee minuutin ajan jotain ymmärryksen ylittävää, suoritetaan vastaanottimen kanssa joko kanavanvaihto tai sulkeminen, oli kyseessä sitten vaikka minkälainen rock-klassikko.

Led Zeppelinin "Whole Lotta Love" sijoittui sijalle 65.

64: METALLICA - Sad But True

Vaikka jouluun oli aikaa enää runsas viikko, oli Lars Ulrich hyvin vihainen. Tapahtumapaikkana helsinkiläisen hotellin kokoushuone ja vuosi 1992.

"Metallica on varmaan maailman ainoa yhtye, jota kuuntelemalla ja seuraamalla luulee saavansa ikäänkuin omistusoikeuden yhtyeen tekemisiin", viitaten tällä vuotta aiemmin julkaistuun Metallcan "The Black Album"iin. "Ei meille tullut yllätyksenä se, etteivät kaikki pidä siitä - eihän suurin osa ihmisistä pitänyt neljästä edellisestäkään albumistamme, muutenhan myyntilukumme olisivat olleet Michael Jackson-tasoisia", summasi Ulrich.

Niinpä. 80-lukuinen Metallica oli toiminut vastavoimana lähes kaikelle valtavirralle, ja jopa siihenastisille käsityksille metallimusiikista ylipäätään. Bändi kieltäytyi ylpeästi musiikkivideoiden tekemisestä, eikä panostanut radioystävällisiin singlehitteihin.

"No emme tietenkään", tuhahti Ulrich. "Eihän Metallicaa soitettu radioissa muutenkaan, ja miksi emme kuvanneet videoita, olivat lähinnä niiden kalleus harakoille tehtäväksi. Eräänlaisena vastavetona näillehän julkaistiin vuonna -87 videokooste "Cliff 'em All", halvalla kuvattua materiaalia aiemmilta kiertueilta".

Mutta nyt Metallica oli valtavirtaa, ja joidenkin puhtaudenvaalijoiden mukaan hylännyt aiemmat ylevät ideaalinsa...

"Tiedätkö, mitä ne tyypit voivat tehdä? He voivat suksia... no kyllähän sinä tiedät. Tiesimmekö me Metallica-albumia julkaistessamme, että se möisikin aivan hillittömiä määriä. Jos se sisältää jonkun mielestä musiikkia, josta ei pidä, niin älköön sitten ostako sitä tai myykööt sen pois, eikä keikoillemmekaan kannata tulla, kun niitä biisejä kuitenkin tulemme soittamaan. Metallica on varmaan maailman ainoa bändi, jonka tulisi ikuisesti olla kiitollisuudenvelassa jollekin jostakin", sulki Ulrich purkautumisympyränsä ennen Helsingin jäähallikeikkaa joulukuussa 1992. Ehkä ikävää, mutta totta, ainakin silloin.

Metallican "Sad But True" sijoittui sijalle 64.

63: DEEP PURPLE - Highway Star

13. syyskuuta vuonna 1971, harmaana englantilaisena päivänä Deep Purplen kiertuebussi oli matkalla kohti seuraavaa keikkapaikkaa Portsmouthin kaupungissa. Koska yhtyeen aikataulu oli äärimmilleen kiristetty, ei lehtihaastattelujen tekemiselle tahtonut oikein löytyä sopivia hetkiä, ja noihin aikoihin sanallisesti painettu näkyvyys oli tietenkin arvossaan tuntemattomassa. Näinpä ratkaisuksi keksittiin järjestely, että toimittajathan voisivat matkustaa bändin mukana bussissa keikkapaikoille, jolloin tämä pakollinen "joutoaika" voitaisiin hyödyntää haastatteluihin.

Matkan aikana muuan poptoimittaja sinkosi ilmoille peruskysymyksen, kuinka Deep Purplen kappaleet syntyvät. "Suunnilleen näin", demonstroi Ritchie Blackmore kaivaen käsiinsä akustisen kitaran ryhtyen nakuttamaan yhtä kieltä samasta kohdasta, Ian Gillanin improvisoidessa samanaikaisesti päälle tekstiä: "We're on the road, we're on the road. We're a rock 'n' roll band".

"Tälleen ne meidän biisimme syntyvät", vakuutti Blackmore. "Poikkeuksetta".

- "Aha", tuumi toimittaja jokseenkin epäuskoisena. "Tuohan vaikuttaa perin helpolta"?

"Niinhän se onkin", kuittasi Blackmore. "Ihan yhtä helppoa kuin kirjoittaminen. Ehkä sillä eroavaisuudella, että me teemme laadukkaita biisejä. Lehtikirjoituksista ei aina niin tiedä, mutta nythän ainakin sinä tiedät, kuinka kirjoittaa hyvä artikkeli", virnisti kitaristi vielä lakonisen lausuntonsa perään.

Eikä puhunut tässä edes muunneltua totuutta. Aihiosta syntyi sittemmin "Machine Head"-albumin avauskappale "Highway Star", jos kohta biisin kaava ja rakenne olikin sommiteltu jo pitkälti etukäteen. Kitaran nakutuksellahan sävelmä tosiaan käynnistyy, ja eri osat oli myös huolellisesti rakennettu marssijärjestyksellä laulu-urkusoolo-laulu-kitarasoolo-laulu ja finaali.

"Highway Star" oli kuitenkin siitä vallankumouksellinen, että raskaaseen rockiin oli yhdistetty saumattomasti klassisia sävelkuvioita, ja nehän piano-opintonsa tunnollisesti suorittaneelta Jon Lordilta taittuivat. Blackmore itse puolestaan tunnusti oman soolonsa kolmisävelkuvion mutkan kautta lainatuksi:

"Johnny Burnette-niminen kitaristi opetti sen minulle jo vuosikymmen sitten, mutta olin ehtinyt unohtaa kuvion sopivan käytön puuttuessa. Se kuulostaa tai voi hyvin olla peräisinkin jostain Bachin teoksesta, tästä ei ole nyt tarkempaa mielikuvaa. Mutta hyvältä se kuulostaa, eikö vain"?

Kyllä vain. Edelleen.

Deep Purplen "Highway Star" sijoittui sijalle 63.

62: RAMMSTEIN - Ich Will

Vuonna 2001 Rammstein löi läpi myös saksalaisen kielialueen ulkopuolella kolmannella albumillaan "Mutter". Kotimaassaan Saksassa bändi oli nauttinut jo suurta suosiota, ei vain levytyksillään, vaan myös näyttävien livekonserttiensa ansiosta.

Ulkomaille levittäytymistä helpotti monissa kappaleissa näennäisen yksinkertainen samojen sanojen toisto, joten kuulija saattoi ikäänkuin kuvitella osaavansakin saksaa - ainakin vähän. Minimalistisimmillaan tämä toteutui kappaleessa "Ich will" - minä tahdon, joka ei alkuperäiskielellään paljoa poikennut englanninkielisestä ilmauksesta "I will" - tulen tekemään (jotakin).

Rammsteinin "minä" tässä kappaleessa tahtoi hallita kuuntelijaa - hieman kuin käskevään sävyyn, aivan kuten kappalekin etenee. Kolmessa ja puolessa minuutissa asia hoidettiin, sikäli kuin kuuntelijalla vain Rammstein-musiikkia kohtaan kiinnostusta oli.

"Ich will"ista tehtiin myös video, jossa saksalaisten tv-rikossarjojen perimä oli ikäänkuin modernisoidussa muodossa. Yhtyeen hyvin pukeutuneet jäsenet suorittavat siinä aseellisen pankkiryöstön yrityksen, päätyen kuitenkin poliisin kommandojoukkojen pidättämäksi. Ainoa Rammstein-jäsen, joka ei varsinaisesti asetta heiluttele, on kosketinsoittaja Flake, jonka osana on kiikuttaa etupuolellaan valtavaa aikapommia. Sen näyttäessä jäljellä olevan yhden sekunnin mittainen hetken ennen laukeamista, seuraa nopeassa tahdissa kollaasi aiempien Rammstein-videoiden otoksista.

Rammsteinin "Ich Will" sijoittui sijalle 62.

61: METALLICA - Orion

Vuonna 1986 Metallica julkaisi kolmannen albuminsa "Master Of Puppets", jota voidaan ainakin myyntilukujen valossa pitää ensimmäisenä menestyslevynään, koskapa USA:ssa levy möi kultaa ilmestymisvuonnaan. Valitettavasti basisti Cliff Burton ei koskaan ehtinyt omaa kappalettaan vastaanottamaan, koska menehtyi kuukautta aiemmin auto-onnettomuudessa Ruotsissa syyskuun lopussa 1986. Miehen vaikutuksesta kullekin kolmelle siihenastiselle astiselle Metallica-albumille oli kuitenkin sisältynyt instrumentaalikappale, joilla Burton pääsi mahdolliselta taka-alalta vähintäinkin hieman näyttävämmin esille. "Master Of Puppets"illa tämä laulua sisältämätön esitys oli sittemmin arvoon arvaamattomaan kohonnut "Orion".
Kappale oli oikeastaan liimattu yhteen kahdesta toisistaan riippumattomasta osasta, joista ensimmäinen neliminuuttinen edusti bändille tyypillistä riffittelyä, joka laulun puuttuessa saattoi kuulostaa hieman kuin kelailulta, mutta sen tarkoitus oli toimia varsinaiselle asialle, eli kappaleen jälkipuoliskolle, joka olikin tyylikkäintä levytettyä Metallicaa siihen saakka hyvin kauniine melodiakuljetuksineen, vaikuttaen siltä, että bändi tietoisesti halusi kokeilla siipiään mukavuusalueensa ulkopuolellakin. Välillä teos kuulostaa jopa siltä, kuin melodioissa olisi pientä perimää skandinaavisesta kansanmusiikista, joten siltä osin "Orion" täyttää tehtävänsä sikäli, kuin tarkoituksena olisi ollut antaa ajatuksen lentää. Kuitenkin, vasta Burtonin harjoittama sielukas bassonsoitto on se tekijä, joka toteutuksesta unohtumattoman teki, muutoin ajatukset olisivat saattaneet nyrjähtää johonkin toiseen suuntaan.

Metallican "Orion" sijoittui sijalle 61.

60: DIRE STRAITS - Sultans Of Swing

Soittaminen on tunnetusti mukava harrastus ja lähinnä sitä se vielä 70-luvun puolivälissä olikin englanninkielen opettajana itsensä elättäneelle Mark Knopflerille. Vuonna -77 mies päätti kuitenkin perustaa yhtyeen veljensä Davidin kanssa saadakseen demottua muutaman biisinsä. Nimeksi tuli noina varsin ankarina punk-aikoina hirtehisesti Dire Straits, "kauhea ahdinko", jolla esitetyn musiikin kanssa ei ollut suuremmin tekemistä. Kovin trendikkäänäkään ei yhtyeen musisointia voinut pitää, siinä kun ei kuulunut tasainen diskojumputus saati uuden aallon särmikkyys. Lähimpiä vertailukohtia olivat 70-luvun alussa menestyneet laulaja/lauluntekijät, joiden ajan katsottiin 70-luvun lopussa olleen ja menneen, ainakin kaupallisesta näkökulmasta.

Näinpä Dire Straitsin syksyllä -78 julkaistu debyyttialbumi jäi ilmestyessään vaille sen suurempaa huomiota, samoin kävi aiemmin ilmestyneelle ensisinglelle "Sultans Of Swing". Musiikille löytyi kuitenkin yksittäisiä puolestapuhujia, Englannissa BBC:n musiikkitoimittaja Charlie Gillett, USA:ssa kykyjenetsijä Karin Berg ja Hollannissa erään radioaseman musiikkipäällikkö, joka bändin tuntemattomuudesta huolimatta laittoi "Sultans Of Swing"in ennakkoluulottomasti tehosoittoon, toimenpiteen levitessä sieltä naapurimaihinkin. Vuonna -79 biisi julkaistiin uudelleen singlenä, tällä kertaa useammassa maassa Top Ten-sijoituksen arvoisesti, vetäen samalla debyttialbumin myyntilukemat listasijoituksiin oikeuttaviksi. Mark Knopflerin kertoman mukaan mies oli aikoinaan törmännyt sattumalta aivan oikeisiin "Swingin Sulttaaneihin" jouduttuaan Englannissa hakeutumaan pubin suojaan äkkiä yllättäneen voimakkaan sadekuuron johdosta. Nuhruisen oloisessa krouvissa ei ollut kovin montaa asiakasta ja nurkassa instrumentaaleja soittaneen jazzbändin soitanta yhtä lailla nuutuneen kuuloista, esitettyjen kappaleiden kirvoitettua korkeintaan kolmen sekunnin mittaiset miedot aplodit. Tämä ei kuitenkaan amatööriyhtyeen ammattiylpeyttä kolhinut, vaan setin päätyttyä yksi jäsenistä kävi ilmoittamassa mikrofonin välityksellä "We are the Sultans Of Swing", joilla sanoilla Mark Knopfler omankin laulunsa päätti.

Dire Straitsin "Sultans Of Swing" sijoittui sijalle 60.

59: METALLICA - The Unforgiven

Jos jonkin yhtyeen uralla yksittäistä albumia voidaan pitää varsinaisena vedenjakajana, tuskin suurempaa sellaista voi olla kuin Metallican elokuussa 1991 julkaisema viides kokopitkänsä, "Musta albumi", "Metallica", joka muutti sen verran paljon käsityksiä yhtyeestä ja musiikistaan, suuntaan ja toiseen. Jotkut kokivat levyltä löytyneet balladit kuin iskuna vyön alle, vaikka Metallica oli sellaisia jo levyttänytkin, esimerkiksi "Welcome Home (Sanitarium)"in. "The Unforgiven"in tapauksessa asetelmaa käännettiin siihen verraten hieman ylösalaisin. Kumpikin kappale käynnistyy instrumentaalijohdannolla, "The Unforgiven"in osalta mallia oli haettu Ennio Morriconen 60-lukuisista spagettiwestern-teemoista. Sen sijaan, että Metallica olisi kasvattanut kappaletta "tavanomaiseen tapaan" kohti voimakasta kertosäettä, tehtiinkin "The Unforgiven"issä juuri päinvastoin. Melkeinpä voisi sanoa, että ensimmäistä kertaa James Hetfield lauloi aivan omalla äänellään tässä kappaleessa siihenastisen karjunnan sijaan. Vaikka Metallican kanssa 80-luvulla varttunut fanikanta ei välttämättä pitänyt tätä kovinkaan mielekkäänä kappaleena, on sillä silti edelleen oma maaginen tenhonsa, osaltaan merkkinä siitäkin, että vuonna 1991 Metallica oli aikuistumassa, ellei jo aikuistunut.

Metallican "The Unforgiven" sijoittui sijalle 59.

58: LED ZEPPELIN - Rock And Roll

70-luvun alussa rock oli vain kehittynyt kehittymistään jo noin puolentoista vuosikymmenen ajan, eivätkä aivan kaikki kuuntelijat olleet perässä pysyneet. Vaikutti siis siltä, että tilausta oli rockhistorian ensimmäiselle laajemmalle nostalgiaboomille. Suunnannäyttäjinä olivat tavallaan toimineet Elvis Presleyn comeback rock'n'rollin pariin vuonna -68 ynnä samanaikainen Creedence Clearwater Revivalin menestys juurimusiikkiin pohjautuneilla sävelmillään. Moni tunnettu yhtye oli myös noihin aikoihin ottanut liveohjelmistoonsa vanhoja rock'n'roll-klassikoita vaikkapa Chuck Berryltä, Eddie Cochranilta ja Little Richardilta. Viimemainittu inspiroi Led Zeppeliniä studiossa siten, että jamihengessä lähdettiin liikkeelle Little Richard-kappaleesta "Keep A-Knockin'" ja kehiteltiin oma kuvio perään perinteisellä kahdentoista tahdin taktiikalla. Teksti muotoutui kaihoisaksi muisteluksi siitä, kuinka kauan olikaan ehtinyt kulua siitä ajasta, kun viimeksi rokattiin ja rollattiin. Mitään elämää suurempaa ei kappaleeseen haluttu tehdä, viimeistelemiseen saattoi kulua se legendaarinen varttitunti. Spontaanit ideat osoittautuvat silti joskus toimivimmiksi, näin ainakin tässä tapauksessa, vielä neljän vuosikymmenen jälkeenkin.

Led Zeppelinin "Rock And Roll" sijoittui sijalle 58.

57: CHILDREN OF BODOM - Are You Dead Yet?

Syyskuussa 2005 ilmestyneellä Children Of Bodom-albumilla "Are You Dead Yet?" mukana oli ensi kertaa kitaristi Alexander Kuoppalan tilalle pestattu Roope Latvala, ja tästähän otettiinkin irti heti täysi hyöty. Kitaroiden vireyttä oli madallettu entisestäänkin ja miksauksessa aiemmin tasaveroisesti kuuluneita kosketinsoittimia työnnetty taaemmaksi. Musiikissa saattoi kuulla myös jonkin verran teollisuusmetallivaikutteita, jos kohta perimmäisenä tarkoituksena oli arvatenkin tehdä vain kipeämpi ja aggressiivisempi levy kuin mitä aiemmat olivat olleet. Tässä onnistuttiinkin hyvin, vaikka se merkitsi aiempien power-metallielementtien vähäisempää kuulumista Bodomin soitossa. Laulupuolella suoran raakkumisen sijaan oli kuultavissa jopa melodisia kulkuja, eikä tälläkään saralla metsään menty. Joissain kappaleissa tai niiden osissa kokeiltiin myös hitaampia tempoja.

Vaikka uudistunut linja saattoi joitakuita hämmentää, se ei keikkakysyntään vaikuttanut. Levyn julkaisun jälkeen Australian ja Japanin visiittien jälkeen Children Of Bodom soitti pääesiintyjänä Pohjois-Amerikassa puolentoista kuukauden mittaisella kiertueella, joulutauon jälkeen hoidettiin vuorostaan Eurooppa suunnilleen samassa ajassa. Eivät olleet suomalaisyhtyeille tuolloin ihan arkipäiväisiä buukkauksia tällaiset, ja näyttäytyipä albumi "Are You Dead Yet?" USA:n albumilistallakin, tosin vasta sijalla 195. Levyn otsikko sai Alexi Laihon mukaan nimensä siitä, että taas oli tullut otettua kitaristia väkevämpää yhdellä kertaa hieman turhan paljon, ja sen seurauksena saatu kuningasidea omankaltaisen liikunnallisen performanssin tekemisestä auton katolla. Haparoivaksi osoittautunut esitys päättyi kuitenkin ilman suosionosoituksia siihen, että Laiho putosi "lavalta" suoraan asvalttiin murtaen ranteensa. Herättyään sairaalassa ja tajuttuaan tilanteensa, katsoi Alexi vahvassa krapulatilassa peiliin kysyen itseltään: "Jokohan tämä tällainen ilveily saisi riittää? Kun et ole sentään vielä kuollut?"

Children Of Bodomin "Are You Dead Yet?" sijoittui sijalle 57.

56: METALLICA - Whiskey In The Jar

Top 1000-listan yhdeksi erikoisuudeksi osoittautui se, että sama kappale nousi sille kahteen kertaan eri esittäjin, eikä kumpikaan näistä ollut biisin ensiesittäjä, kun "Whisky In The Jar" oli tunnetusti irlantilainen kansansävelmä, jonka The Dubliners oli popularisoinut 60-luvulla. Thin Lizzyn käsittelyssä bändi sai siitä ensimmäisen, joskin tahattoman hittinsä, jota tapahtumasarjaa sivuttiin tämän esityksen sijoituttua sijalle 416. Metallican versio noudatteli pitkälti Thin Lizzyn näkemystä, oikeastaan vain sillä poikkeuksella, että kappaleen nimeen lisättiin amerikanenglantilaisittain ylimääräinen e-kirjain elämän vedeksikin kutsutun "whisky"-sanan kahden viimeisen kirjaimen väliin, julkistaen näkemyksensä vuonna 1998 muutoinkin lainakappaleita sisältäneellä albumillaan "Garage Inc.". Biisi sisällytettiin myös livesettiin, ja hiukanko kävi mielessä, että lämmikkeelle olisi tosiaan voinut löytyä käyttöä Metallican soittaessa kappaletta varsin viileässä ja sateisessa Ruisrockissa heinäkuun 1999 alussa. Bändiä itseään arvatenkin kuitenkin lämmitti "Whiskey In The Jar"-versionsa saama huomionosoitus vuoden 2000 Grammy-gaalassa, kun levytys palkittiin voitolla sarjassa "paras hard rock-esitys".

Metallican esittämä "Whiskey In The Jar" sijoittui sijalle 56.

55: IRON MAIDEN - Wasted Years

Vuoden 1985 loppuun mennessä Iron Maiden oli julkaisu julkaisultaan aina vain laajentanut ilmaisuaan ja levittänyt lähes vuoden kestäneellä "World Slavery Tour"- kiertueella yhtyeen metallista sanomaa yli kahteenkymmeneen eri maahan. Turneen aikana nauhoitettu livetupla "Live After Death" oli paitsi osoitus Maidenin senhetkisestä livekunnosta, myös mainio kokoelma bändin muistettavimmista kappaleista. Niihin verraten syksyllä 1986 julkistunut albumi "Somewhere In Time" vaikutti yhtyeen uralla ensimmäiseltä levyltä, joka ei oikein tahtonut lähteä lentoon. Bruce Dickinsonin levylle tarjoamat laulut oli tekovaiheessa tylysti sivuutettu levylle "soveltumattomina", eikä Steve Harriskaan ollut jälkikäteen täysin tyytyväinen omiin aikaansaannoksiinsa. Dickinsonilta riitti jälkiviisautta senkin edestä:

"Vuonna 1986 Iron Maiden oli siinä asemassa, että olisi aivan hyvin voinut kokeilla jotain ennenkuulumatonta pienellä riskilläkin. Nyt vain tyydyttiin tavanomaiseen rock-albumiin, jota tehdessä jo tiesi, ettei se tule tuomaan mitään uutta Iron Maidenin taiteilijakuvaan, kuten edelliset levyt.

Ensisingle "Wasted Years" oli Adrian Smithin käsialaa, ja kuuluikin levyn napakimpiin suorituksiin. Biisin teksti oli suora kuvaus raskaaksi osoittautuneesta "World Slavery"-kiertueesta, missä oltiin vain matkalla kaupungista toiseen, kodin häämöttäessä jossain kuukausien päässä. Siellä vietetyt vuodet olivat kuitenkin valmistaneet nykyhetkeen, joista olisi ennemmin pitänyt oivaltaa, että nyt käsillä olivat ne kultaiset vuodet.

Iron Maidenin "Wasted Years" sijoittui sijalle 55.

54: STAM1NA - Kadonneet kolme sanaa

Yksi Suomen kautta aikojen ahkerimmista ja pitkäikäisimmistä demobändeistä, jotka lopuksi saavat viimeinkin levytyssopimuksen ja mahdollisuuden albumin julkaisuun, tunnetaan nimellä Stam1na. Debyyttialbumi julkistui maaliskuussa 2005, sitä edeltänyt single "Kadonneet kolme sanaa" vastaanotettiin joissain piireissä eräänlaisena "Suomen vastineena System Of A Downille", vaikka esimerkiksi kanadalainen Devin Townsend oli julkaissut vastaavan kaltaista materiaalia jo 90-luvun puolivälistä saakka. Albumia luonnehdittiin puolestaan "puuttuvaksi lenkiksi Kotiteollisuuden ja Mokoman välillä", joka periaatteessa vain kertoi siitä, kuinka vaikeata Stam1nan musiikkia oli luokitella!
Stam1nan demo"ura" oli harvinaisen pitkä, ensimmäisestä vuoden -97 englanninkielisestä demosta vuoteen 2004, jolloin laulukieleksi oli jo vaihtunut suomi. Mokoma-jäsenten perustama Sakara Records osoittautui sitten siksi talliksi, jossa yhtyeelle osoitettiin ymmärrystä vaiheessa, jossa Stam1nalle oli arvatenkin muualla jo kymmeniä kertoja ihmetelty, että kukahan tämmöistäkin suostuisi vapaaehtoisesti ostamaan.
Debyyttialbumillaan Stam1na, joka monen vuoden 2005 metallijulkaisun lailla oli omistettu edellisvuonna surmansa saaneen kitaristin Dimebag Darrellin muistolle, paljastui ainakin kappaleiden rakentelun suhteen hyvin kekseliääksi ja ennakkoluulottomaksi, lisämaustetta ilmeelle antoi myös erittäin selkeästi lausuttu ja laulettu suomen kieli, jossa sanojen lukumäärässä ei säästetty.
Kappale "Kadonneet kolme sanaa" vakiintui tässä vaiheessa Stam1nan livesetin yhdeksi kohokohdaksi, eikä siitä oikeastaan kannata esille nostaakaan kuin ne olennaisimmat kolme sanaa. Varmaankaan millään keikkapaikalla ei yleisöä tarvinnut erikseen pyytää laulamaan mukana "vihaan sinua ihminen".

Stam1nan "Kadonneet kolme sanaa" sijoittui sijalle 54.

53: METALLICA - Creeping Death

Vuoden 1984 yksi merkittävimmistä albumijulkaisuista oli Metallican "Ride The Lightning", jos aihetta lähestytään sillä vaikutuksella, jonka se teki tuleviin tekijöihin, tarkoittaen tällä sitä, ettei ihan tarkkaan voi tietää, kuinka monen soittajan musiikilliseen linjaukseen tämä levy on vaikuttanut. Ei ole myöskään mitään syytä olla väittämättä, etteikö tämä albumi osoittanut sen, että metallia voi soittaa myös peittelemättömällä innolla ja nulikkamaisella uholla, sen sijaan, että lajin jatkuvuus olisi ollut jo vakiintuneiden käytäntöjen toistamisella.
Koskapa Metallican kaverit tuskin olivat nuorina olleet niitä poikia, jotka alinomaa kanniskelivat mukanaan muistivihkoa runosuonen yhtäkkistä pulppuamista varten, "Ride The Lightning"in aiheet oli pääosin kaivettu metallimusiikkiin aina sopivasta väistämättömästä tapahtumasta, siis kuolemasta, "Creeping Death"-kappaleen tapauksessa suoraan Raamatusta, Mooseksen toisessa kirjassa kuvatuista Egyptin vitsauksista, joilla Israelin Jumala Jahve koetteli Egyptin faaraota tarkoituksena vapauttaa israelilaiset orjuudesta. Kymmenennen vitsauksen jälkeen israelilaisten sallittiin lähteä muuttomatkalle eli exodukselle, joka sattumoisin oli myös Kirk Hammettin ex-yhtyeen nimi. Tulipa "Creeping Death"iin Hammettin peruina myös väliosuus "Die by my hand!", joka oli sisältynyt Exoduksen demobiisille "Die By His Hand". Ja vaikka kappaleen julkaisusta on kohta jo kolmekymmentä vuotta kulunut, niin hyvinkin todennäköisesti kylmien väreiden esiintymistiheys tulee kasvamaan huomattavasti tämän kappaleen lähdettyä soimaan.

Metallican "Creeping Death" sijoittui sijalle 53.

52: GUNS N' ROSES - Welcome To The Jungle

Heinäkuussa 1987 julkaistiin albumi, joka ainakin toistaiseksi on Yhdysvalloissa eniten myynyt yhtyeen debyyttialbumi kautta aikojen. Mitä ilmeisimmin se myös sellaiseksi jääkin, jos lukemaan lasketaan vain fyysisesti kaupatut äänitteet.

Guns N' Rosesin "Appetite For Destruction" ei kuitenkaan lähtenyt aivan suoralta kädeltä myymään niitä nyt yli 18:aa miljoonaa kopiota USA:ssa ja kymmentä miljoonaa vielä niiden lisäksi muualla maailmassa, vaan alkuun albumin eteen julkaistu single "It's So Easy" sivuutettiin täysin ja vasta toinen "Welcome To The Jungle" noteerattiin isommalla huomiolla, johon vaikutti varmasti myös MTV-kanavan tehomyllytys biisistä tehdylle videolle. Tosin vasta sen jälkeen, kun yleisön lukuisista pyynnöistä johtuen kaapelikanavalla suostuttiin näyttämään biisiä muulloinkin kuin keskellä yötä.

Biisin "viidakkona" oli luonnollisesti suurkaupunki, johon mahtui jos jonkinlaista kulkijaa. "Welcome To The Jungle"n kohottua klassikoksi huomattiin aikanaan, että sama tervetulotoivotus oli sisältynyt kolmea vuotta aiemmin Hanoi Rocksin lauluun "Underwater World", ja ehkäpä Axl Rose Hanoi-diggarina olisi innostunut aiheesta juuri tämän biisin pohjalta? Melkeinpä tuskinpa, ja näinköhän tuolla enää sen suurempaa väliäkään.

Kuten ehkei silläkään, että MTV-ketjuun kuuluvan VH1-kanavan listatessa nelisen vuotta sitten 100 kaikkien aikojen hard rock-biisiä, komeili ykkösenä tämä kappale. Vaikka alkuun siihen nihkeästi suhtauduttiinkin.

Tässä äänestyksessä Guns N' Rosesin "Welcome To The Jungle" sijoittui sijalle 52.

51: MOTÖRHEAD - Overkill

Toukokuussa 1975 Hawkwind-yhtye päätti erottaa basistinsa Lemmyn tämän jäätyä kiinni huumeiden hallussapidosta USA:n ja Kanadan rajalla, pidätetyksi joutuminen kun ei oikein natsannut kiertueaikatauluihin, ja keikkoja jouduttiin tämän johdosta perumaan. Lemmyn vapauduttua mies palasi Englantiin, perustaen yhtyeen Motörhead.
Alkuperäinen kolmikko pääsikin melko nopeasti äänittämään ensialbumiaan, mutta United Artists-yhtiö ei ollut vakuuttunut lopputuloksen kaupallisesta potentiaalista, hyllyttäen äänitteet. Tähän myös Motörheadin ensimmäinen kokoonpano hajosi.

Korvaaviksi soittajiksi tulivat periaatteessa jo toiseksi kitaristiksi liittynyt "Fast" Eddie Clarke ja rumpali Phil Taylor. Tämäkään kokoonpano ei aluksi päässyt sen pidemmälle, ja aikansa asusteltuaan vallattujen talojen kommuuneissa bändi päätti soittaa viimeisen keikkansa Lontoon Marquee-klubilla huhtikuussa -77. Lemmy oli pyytänyt pienen Chiswick-yhtiön edustajan hommaamaan paikalle liikkuvan äänityskaluston, jotta edes jotain saataisiin Motörheadista taltioitua jälkipolville.

Kalustoa ei paikalle saatu, mutta tilalle luvattiin kaksi päivää äänitysaikaa studiossa singlen tekoa varten. Tämä leveni myöhemmin debyyttialbumiksi "Motörhead", joka ilmestyi elokuussa -77 tullakseen vain sotketuksi silloiseen punk-boomiin, Lemmy kun tunnetusti on pitänyt bändiään vain ja ainoastaan rock'n'roll-yhtyeenä.

Kesällä -78 bändi sai Bronze-yhtiöltä tarjouksen yhden singlen mittaisesta sopimuksesta. Kappaleeksi valikoitui The Kingsmen-laina "Louie Louie", joka näyttäytyi sen verran singletilastoissa, että Motörheadille päätettiin kustantaa paitsi studioaika kokonaista albumia varten, myös nimituottaja Jimmy Miller sen äänittämiseen, Millerin meriitteihin kun kuuluivat muunmuassa Rolling Stonesin 70-luvun alkupuolen klassikkoalbumit.

Maaliskuussa -79 ilmestynyt albumi "Overkill" olikin varsinainen täystyrmäys heti avaus- ja nimikappaleestaan lähtien. Jo ensi hetkistä tehtiin selväksi, että tämä kolmikko ei ollut muniin puhaltelemassa, vaan paahtamassa siekailemattoman estotonta ja äänekästä rock'n'rollia, tässä kappaleessa kuitenkin varsin metalliseen tyyliin Taylorin tuplabassareiden kuljettamana. Biisi on ilmestymisestään lähtien kuulunut Motörheadin liveohjelmistoon, eikä pienintäkään syytä näy, miksei se siinä säilyisi tappiin saakka.

Motörheadin "Overkill" sijoittui sijalle 51.

50: METALLICA - Welcome Home (Sanitarium)

Metallimusiikin uusjako käynnistyi 80-luvun edetessä Yhdysvalloista käsin, kun speed- ja thrash metal-tyylit rupesivat saamaan jalansijaa kuuntelevan nuorison keskuudessa. Vanhemman ikäpolven - ja tyylin - ystävät eivät juurikaan vaivautuneet korvaansa lotkauttamaan uusien soittajien innostukselle.

Se, mikä mainituissa tyyleissä oli uutta, korostui biisien rakenteissa. Jopa brittimetallin uusi aalto oli hyvinkin vanhakantaista sen suhteen - kappaleet oli koottu totutun kaavan mukaan, eli kertosäkeissä löytyi, laulumelodiat olivat helposti seurattavia ja niin edelleen. Thrashmetallin yhdeksi - välillä jopa tunnusmerkiksi - muodostui minuutin-puolentoista mittainen kitarariffeistä koostunut johdanto, jolla ei välttämättä ollut mitään tekemistä biisin muun sisällön kanssa. Mikään ehdoton sääntö se ei kuitenkaan ollut, ja vuoden -86 albumillaan "Master Of Puppets" Metallica osoitti, ettei kaikkien kappaleiden tarvinnut olla hillitöntä kaahausta alusta loppuun.

Itse asiassa "Welcome Home (Sanitarium)" käynnistyi kuin mikä tahansa hard rock-balladi, jota pikku hiljaa kasvatettiin biisin edetessä, kappaleen sisältäessä myös selkeästi koukuttavan kertosäkeen. Vajaan neljän minuutin kohdalla tempo kuitenkin tuplataan hieman samaan malliin kuin Black Sabbathin "Heaven and Hell"issä, ottaen kuitenkin etäisyyttä biisin alkuosaan.

Tekstiin James Hetfield kertoi saaneensa idean elokuvasta "Yksi lensi yli käenpesän", ja näinhän tapahtumat mielenterveydelliseen hoitolaitokseen sijoittuivatkin, sinne toimitettujen potilaiden näkökulmasta. Heidät oli saatu uskomaan, että tänne he kuuluvatkin, mutta kaikki asianosaiset eivät tätä välttämättä allekirjoittaneet, kuten kappaleessa todetaan.

Metallican "Welcome Home (Sanitarium)" sijoittui sijalle 50.

49: BLACK SABBATH - Iron Man

Helmikuussa 1970 ensialbuminsa julkaisseella Black Sabbathilla vapaapäivien määrä väheni huomattavasti levyn noustua Britannian albumilistan kahdeksanneksi, ja kun levy julkaistiin USA:ssa myöhemmin keväällä, kirjattiin sielläkin ensilevyttäjälle mainio 23:s sija. Kesäkuussa -70 Black Sabbath komennettiin studioon äänittämään uutta materiaalia, ja vaikka bändillä oli sinne mennessään vain joitain kappaleaihioita valmiina, saatiin nopeassakin aikataulussa valmiiksi nippu Black Sabbath-klassikoita.

"Paranoid"-albumilla julkaistun "Iron Man"in alkuperäinen työnimi oli "Iron Bloke", Ozzy Osbournen mielestä biisin raskaus kun viittasi kuin painavan hahmon tallusteluun maan pinnalla. Geezer Butler sovelsi tekstin tästä päinvastaiseksi ja lähetti "Iron Man"in avaruuteen, koskapa 60-70-lukujen taitteessa lehdet olivat täynnä seikkaperäisiä kertomuksia silloisista avaruuslennoista ja pohdiskeluista, mihin kaikkeen ihminen vielä ehtiikään maailmankaikkeudessa tällä kehitystahdilla.

"Iron Man" kävi aikamatkalla tulevaisuudessa, nähden sieltä käsin maapallon täystuhon. Palattuaan takaisin reaaliaikaan mies muuttui ilmakehän magneettikentässä raudaksi, eikä kyennyt ilmaisemaan varoituksen sanoja siitä, mihin maailma oli menossa. Näinpä häntä ei otettu tosissaan, ja "rautamies"hän se sitten kosti kohtelunsa biisin loppua kohden...

Butlerin kirjoittama teksti oli siis kohtuupuhdasta scifiä, mutta kenpäties muistettavimmiksi suorituksiksi biisistä jäivät Tony Iommin kehittelemät lyömättömät kitarariffit, joita kappaleeseen mahtui useita. Onkin sanottu, että "Iron Man"issa niitä on yhdellä kertaa enemmän, kuin moni saa aikaiseksi koko uransa aikana.

Black Sabbathin "Iron Man" sijoittui sijalle 49.

48: DIO - Rainbow In The Dark

Vuonna 1982 Ronnie James Dio katsoi ajan ja itsensäkin kypsäksi oman yhtyeen perustamisen kannalta. Nimeksi tuli ytimekkäästi Dio, lähinnä tien tasoittamiseksi. Laulaja kun oli ehtinyt tulla tutuksi niin Rainbow'sta kuin Black Sabbathista, joten miksikäs ei hyödyntää jo tätä olemassa ollutta tunnettavuutta.

Bassoon tuli vanha Rainbow-kumppani Jimmy Bain ja kitaraan tuolloin vasta 19-vuotias Vivian Campbell, jonka meriitit koostuivat lähinnä brittimetallin uuden aallon yhtyeestä Sweet Savage. Bain hallitsi hyvin myös kosketinsoittimet, joten tämäkin puoli antoi lisää liikkumavaraa studiotyöskentelyssä.

Muuan kosketinsoitinkuvio vain otti Ronnie James Dioa hermoon sen verran pahasti, että oli valmis hyllyttämään jo viimeistellyn kappaleen: "Rainbow In The Dark... Tuo melodia on kuin jostain popkappaleesta, jollei peräti lastenlaulusta. Eihän niissä sinänsä mitään pahaa, mutta ei Dio-nimen alla tuollaista voi julkaista. Sen pitäisi toimia luotettavana takuuna laadusta, eikä "Rainbow In The Dark" kohtaa mielestäni niitä vaatimuksia", perusteli Dio,

Muu jäsenistö puhui miehen kuitenkin ympäri, vakuutellen, että kyllä tämä tonttinsa täyttää ihan kelvollisella tavalla, ja kuinka ollakaan, biisistä tuli yksi "Holy Diver"-albumin kohokohdista ja live-suosikeista. Kappaleen tekstin on käsitetty viittaavan Ronnie James Dion laulajauran päättymisiin edellisissä yhtyeissään Rainbow ja Black Sabbath, mies itse asiasta kysyttäessä tyytyi kuitenkin vain vinkkaamaan silmää todeten "ei välttämättä ihan väärin analysoitu ajatuskuvio".

Dion "Rainbow In The Dark" sijoittui sijalle 48.

47: PANTERA - Cemetery Gates

Syyskuussa 1989 Hugo-hurrikaani pyyhälsi Yhdysvaltain itärannikon yli, seurannaisvaikutuksenaan lukuisten lentojen peruuttaminen. Atco-levy-yhtiön edustaja Mark Ross oli näin ollen jäänyt jumiin Texasiin, eikä täsmällistä tietoa paluulennosta ollut sillä hetkellä antaa. Kaupungissa sattui esiintymään illemmalla Pantera-niminen yhtye, ja oikeastaan pääkonttorista olikin annettu ohjeistusta, että joutessaanhan Ross voisi käydä tsekkaamassa bändin keikan, joka tekikin vaikutuksen. Ross innostui kovasti näkemästään ja soitti heti seuraavana päivänä New Yorkiin kantanaan, että tämä yhtye kannattaisi kiinnittää aika samantien, ennenkuin muut ehtisivät apajille. Näin tapahtuikin, jolloin Pantera pääsi äänittämään esikoisalbumiaan vielä saman vuoden loppupuolella.

Debyytillä tarkoitetaan tässä Atco-yhtiöllä tapahtunutta ensiesiintymistä, koskapa Pantera oli ehtinyt julkaista jo neljä albumia omakustanteisesti. Niiden sisältämällä glam rockilla ei kuitenkaan oltu päästy sen pidemmälle ja bändi mieluusti halusikin unohtaa nuo varhaistekeleensä "Cowboys From Hell"-albumin julkaisun jälkeen kesällä 1990.

Levytysbudjetissa oli tällä kertaa ollut raamia palkata alalla kunnostautunut tuottaja valvomaan Pantera-soundien oikeaoppista tallennusta, johon yhtye olisi halunnut monet Ozzy Osbournen albumit tuottaneen Max Normanin. Mies valitsi itselleen tulleista tarjouksista kuitenkin Lynch Mobin ensialbumin tuottamisen, joten näin Pantera-levyä tuli kokoamaan Terry Date, joka aiemmin oli kunnostautunut Metal Churchin, Dream Theaterin ja Soundgardenin levytyksillä. Vaihtoehto saattoi tässä tapauksessa olla hyvinkin merkittävä, koska yhteistyö tuli jatkumaan tästä vielä pitkään, näinpä Daten panoksen voidaan katsoa olleen varsin oleellisen 90-lukuisen Pantera-soundin muotoutumisessa.

"Cowboys From Hell" niputettiin ilmestyessään melko suruttomasti thrash metal-nimikkeen alle, mutta bändin rytmillisissä ratkaisuissa oli huomattavasti enemmän vaihtelua peruskaahaukseen verraten, joten jossain joku keksi Panteraa varsin hyvin kuvanneen termin "groove metal". Albumilta löytyi myös bändin itsensä "balladiksi" nimeämä kelmeähkö "Cemetery Gates", josta tuli Panteran yksi tavaramerkkikappaleista.

Balladia biisissä oli lähinnä sen alkuosa, jossa Phil Anselmo laulaa puhtaalla äänellä paljastaen, etteivät äänivaransa olleet pelkästään karjumisen varassa. Tavallaan Pantera halusi sisällyttää esitykseen myös pienimuotoista kunnianosoitusta toiselle teksasilaisbändille King's X:lle, jonka faneja yhtyeen jäsenet olivat. Mutta se ei ollut kuitenkaan Panteran ominta osaamisaluetta, joten "Cemetery Gates"ista tuli hyvin oman näköinen kappaleensa.

Biisin tekstissä naispuolinen hän kuolee, jättäen surijan yksin. Suosittuja vaihtoehtoja edesmenneen henkilöydelle ovat olleet Phil Anselmon poismennyt äiti tai itsemurhan tehnyt tyttöystävä, mutta yleiselläkin tasolla anti oli väkevää luokkaa. Menneessä ei voi elää, hautausmaan porttien kuitenkin muistuttaessa tapahtuneista.

Panteran "Cemetery Gates" sijoittui sijalle 47.

46: HELLOWEEN - I Want Out

80-luvun jälkipuoliskolla eri levy-yhtiöiden toimistoilla tiedettiin, että se seuraava iso juttu ei ainakaan tule olemaan perinteinen, melodinen metalli. Vuosikymmenen alkupuolella Rainbow'lla, Judas Priestillä ja Iron Maidenilla oli sentään ollut eräänlaisia "yleishittejä", mutta näistä rupesi jo olemaan aikaa. Metallin julkaisu - lajista riippumatta - jäi lähinnä pienyhtiöiden harteille. Olivat trendit ja näkymät mitkä hyvänsä, saksalaisessa Noise-yhtiössä uskottiin kuitenkin Hampurista kotoisin olleeseen Helloweeniin, joten bändin läpilyöntisuunnitelmaan satsattiin koko lailla riihikuivaa.

Vuoden 1987 albumille "Keeper Of The Seven Keys part 1" bändiin oli pestattu uusi laulaja Michael Kiske, samalla biisipuolellakin oli tapahtunut selkeätä kohennusta sitten edellisen ensialbumin. Helloween ei ollut aivan tyylipuhdas melodinen metallibändi, koskapa jotkut kappaleet vedettiin läpi speed metallista tutuin nopeuskäsittein, jälkeenpäin on silti voitu arvioida, että yhtye oli käynnistämässä myöhempää power metalliksi kutsuttua alalajia.

"Keeper Of The Seven Keys part 2"-albumilla tyyppiesimerkkinä tästä voi pitää avauskappaletta "Eagle Fly Free", levyltä löytyi myös ikuiseksi osoittautunut Helloween-sävelmä "I Want Out". Sen tekijän, Kai Hansenin ura yhtyeessä ei kuitenkaan enää pitkään jatkunut, hieman levynjulkaisun jälkeen Hansen ilmoitti jättävänsä yhtyeen, joka "ei enää tuntunut hänen omaltaan", "I Want Out"in ollessa eräänlainen piilotunnustus tästä. Bändissä oli kaksi hieman liian voimakastahtoista biisintekijää, joilta materiaalia syntyi yli tarpeen, ja levyille päätyneet kappaleet tahtoivat kummankin mielestä olla jonkinasteisia kompromisseja. Kuten toinen osapuoli, Michael Weikath on todennut: "Minusta "I Want Out" ei ole mitenkään erikoinen, saati ihmeellinen kappale. Mutta kyllä me silti sitä tulemme keikoillamme soittamaan hamaan tappiin saakka, koska yleisö siitä niin kovasti pitää".

Helloweenin "I Want Out" sijoittui sijalle 46.

45: DEEP PURPLE - Child In Time

”Hei, mikä tuo kuvio oli, jota juuri äsken tapailit”, kysyi kitaristi Ritchie Blackmore loppuvuodesta 1969 äänitysstudiossa soittokumppaniltaan, kosketinsoittaja Jon Lordilta. ”Se oli It’s A Beautiful Day-yhtyeen Bombay Calling-kappaleen intro. Muistat kai sen yhtyeen? Teimme jenkeissä muutaman keikankin heidän kanssaan”. ”Joo…niin kai sitten. Mutta ruvetaan kehittelemään tuosta omaa biisiä”. "Tuota.., ei kai me nyt noin vain voida vohkia tuota sävelkuviota”?, ihmetteli Lord. ”Kyllä voidaan”, vakuutti Blackmore.

Periaatteessa hyvä näin, koska kappaleesta kehittyi myöhemmin ”Deep Purple In Rock”-albumin keskeisin kappale, ”Child In Time”. Deep Purple oli 60-luvun lopussa ehtinyt saada USA:ssa jonkinlaista jalansijaa, mutta kotimaassaan Englannissa yhtye oli kutakuinkin täysin tuntematon. Syyskuussa -69 bändi oli saanut Lontoossa myönteistä medianäkyvyyttä esiinnyttyään yhdessä kuninkaallisen filharmonisen orkesterin kanssa, mutta se ei ollut sellaista julkisuutta, mitä Blackmore oli kaivannut.

”Tuossa vaiheessa vaikutti siltä, että tulevaisuus olisi Led Zeppelinin kaltaisille yhtyeille suotuisa, ja siihen myös Deep Purple In Rockilla tähdättiin. Bändiin oli saatu huikean äänialan omannut vokalisti Ian Gillan, joka kykeni täysin vastaavankaltaisiin suorituksiin kuin Zeppelinin Robert Plant. Meidän oli kuitenkin turha ruveta operoimaan blueskaavalla, vaan runkoja lähdettiin hakemaan klassisen musiikin puolelta, tietenkin rockilmaisuun sovitettuina”, valaisi Blackmore asiaa haastattelussani neljännesvuosisataa myöhemmin levyn ilmestymisestä.

”Kun olimme kokoontuneet tarkkaamoon kuuntelemaan "Child In Time"a, tunnelma oli jotenkin epätodellinen. Mieleen hiipi ikään kuin epäilys siitä, ettemme koskaan pystyisi ylittämään tätä saavutusta”, kommentoi puolestaan Jon Lord paria vuotta aiemmin vuonna -93. ”Siihen oli ikään kuin vangittu koko se silloinen, kahlitsematon voima, joka Deep Purplessa tuolloin oli. "Child In Time" ei ollut vain biisi, joka soitettiin studiossa nauhalle myöhemmin julkaistavaksi. Se oli yhteinen ponnistus, jossa kaikki yhtyeen viisi jäsentä ymmärsivät, että tämä hetki oli ainutlaatuinen, jokaisen pistäessä siinä vaiheessa kaikkensa ja vähän enemmänkin peliin”.

Deep Purplen ”Child In Time” sijoittui sijalle 45.

44: AC/DC - T.N.T.

Vuonna 1974 AC/DC kysyi ensisinglellään, voisiko sitä mahdollisesti hivuttautua istumaan tytön viereen. Jatkossa bändi ei kuitenkaan niinkään pyrkinyt enää vetoamaan vastakkaiseen sukupuoleen "Can I Sit Next To You, Girl"in tapaisilla lauluilla. Tietenkään vastaanotto ei ollut myöskään poissuljettua, mutta tämä tulisi tapahtumaan yksinomaan AC/DC:n ehdoilla. Ja ne eivät aina olleet anelua, vaan toisinaan vain sanelua.
Ennen tätä laulupuolelle oli tarvittu kohennusta, kun Dave Evansin lauluääni kuulosti turhan popmaiselta Youngin veljesten musiikillisiin skenaarioihin eikä Evans puolestaan katsonut paikkansa olevan tämänkaltaisessa rasavilliyhtyeessä. Tilalle saatiin Fraternity-yhtyeessä laulanut Bon Scott, jolloin maailmanvalloitus saattoi alkaa.

Paitsi, että AC/DC oli vuonna -75 vielä varsin tuntematon kotimaassaan Australiassakin. Bändi pääsi kuitenkin sopivasti hyötymään Australian yleisradioyhtiön ABC:n tuolloisesta päätöksestä, jonka mukaan televisiossa tuli ruveta korostetusti tuomaan esille uusia australialaisia kevyen musiikin akteja sen sijaan, että amerikkalaiset ja brittiläiset levy-yhtiöt määrittelisivät, mitä maassa tulisi kuunnella. Vuonna -74 alalle vihitty pop-ohjelma "Countdown" rupesi hoitamaan annettua tehtävää, ja kiinnostuksen lisäämiseksi se kuvattiin kokonaan värillisenä, Australiassakin kun tv oli noihin aikoihin saakka näyttänyt pääosin vain mustavalkoista kuvaa. "Countdown" osoittautui huikeaksi katsojamagneetiksi, ja samaa "isänmaallista" linjaa ruvettiin noudattelemaan radionkin puolella. Pallo oli AC/DC:n osalta siis jo vinhasti pyörimässä - mutta vain Australiassa.

AC/DC:n ensivierailu "Countdown"issa oli huhtikuussa 1975, jolloin bändi esitti yhden harvoista koskaan levyttämistään lainakappaleista, Big Joe Williamsin "Baby, Please Don't Go"n Bon Scottin oltua puettuna koulutytön näköiseksi meikkeineen ja peruukkihiuspalmikkoineen ikäänkuin vastakappaleeksi Angus Youngin koulupuvulle. Näkymä ei vaikuttanut aivan siltä, että tästä yhtyeestä tulisi vielä yksi maailman kuuluisimmista.

Seuraavan kerran AC/DC pääsi alkuvuodesta -76 "Countdown"iin esittämään tuolloin tuoreen lp:nsä nimikappaleen, "T.N.T.":n. Tällä kertaa Scott saikin olla jo oma itsensä liian kireissä farkuissa, liian pienessä t-paidassa paljastaen tuolloin ylipäätään vielä tuiki harvinaiset tatuoinnit ihmisiholla, jollei kyseessä ollut merimies tai vapausrangaistusta suorittamassa ollut henkilö.

"T.N.T." edustikin jo sitä pilke silmäkulmassa-uhoa, jolla AC/DC myöhemmin otti rockyleisön haltuunsa. Scotthan ei sinänsä ollut varreltaan kuin 168-senttinen, joten kehotukset juosta karkuun henkensä edestä miehen tieltä saattoi ottaa tietyn huumorinäkökulman kannalta. Kappale itse kuuluu luonnollisesti AC/DC:n tunnistettavimpiin ja räjähdysvoimaa siinä on edelleen yhtä paljon kuin vuonna 1975.

AC/DC:n "T.N.T." sijoittui sijalle 44.

43: SLAYER - Angel Of Death

Jos vuonna 1984 julkaistu Metallican toinen albumi "Ride The Lightning" oli melkoinen käsikirja silloiselle metallinuorisolle, yhtä lailla Slayerin kolmas albumi "Reign In Blood" kävi aapisesta äärimetallin alalla. Sen vaikutus kun osoittautui kiistattomaksi myöhemmille yhtyeille, ja itse albumikin pääsi syntymään melkoisten onnellisten tähtien alla.
Slayerillä oli julkaistuna jo kaksi albumia, mutta värkeissä vaikutti olevan vielä huomattavasti kiristämisen varaa. Samat mietteet olivat myös bändin managerilla Brian Slagelilla, jonka Metal Blade-yhtiön kautta Slayer oli levynsä siihen saakka julkaissut.

Slagelilla ei vain ollut loputtomasti varoja sijoitettavaksi yhteen yksittäiseen yhtyeeseen, joten yhteistyökumppanin etsintä vaikutti väistämättömältä. Sellainen löytyi Rick Rubinista, joka siihen saakka oli tullut tunnetuksi hiphop-levyjen tuottajana ja Def Jam-yhtiön perustajana. Yhdistelmä ei paperilla vaikuttanut ihan toimivimmalta, ja aluksi Slayer suhtautuikin ideaan hieman epäröiden. Rubin kykeni kuitenkin vakuuttamaan, ettei tarkoituksena ollut muokata Slayeristä mitään taustamusiikkia breakdancen harrastajille, näinpä tämän jälkeen pantiin toimeksi.

Studiossa soittajat huomasivat, että Rubinin menetelmillä pystyttiin kuulemaan myös kumppanin aikaansaamat äänet aiempaa kirkkaammin ja selkeämmin, joka mahdollisti tempon lisäämisen. Tämä tosin johti siihen, että biisit jäivät melko lyhyiksi, varsinkin, kun aiemmin parinkin minuutin mittaisiksi venyneet introt jätettin pois. Samaten yhtye oli katsonut, ettei lyriikkapuolella tarvinnut enää ujuttaa Saatanaa sinne sun tänne, kääntäen samalla bändin pentagrammilogonkin lähes "oikeaan" pystyasentoon "Reign In Blood"-lp:n kannessa.

Levyn avauskappale "Angel Of Death" johdatti tähän vajaan puolen tunnin yhtämittaiseen Slayer-elämykseen, siinäkin mielessä, ettei kappaleiden välissä ollut taukoja. Kuoleman enkelin edesottamuksista kertonut kappale aiheutti myös päänvaivaa, koskapa kertoi toisen maailmansodan aikana tohtori Josef Mengelen suorittamista kokeiluista elävillä ihmisillä. Kun Slayeriä ruvettiin joillain tahoilla tästä syystä pitämään natsiaatteen ihailijoina, sanat kirjoittanut kitaristi Jeff Hanneman kertoi saaneensa idean juuri samoihin aikoihin lukemastaan kirjasta, eikä katsonut tarpeelliseksi erikseen laulussa todeta, että piti Mengelen toimenpiteitä vastenmielisinä ja täysin ihmisarvoa halventavina, tulematta ajatelleeksi, että joillekuille tämä asia olisi pitänyt kuitenkin ihan erikseen käydä kädestä pitäen selvittämässä.

Slayerin "Angel Of Death" sijoittui sijalle 43.

42: GUNS N' ROSES - Sweet Child O' Mine


Helmikuun 1. päivänä 1988 Helsingin Jäähallissa piti esiintymän kaksi USA:laisyhtyettä, Mötley Crüe lämppärinään mielenkiintoisen kuuloinen uusi tulokas Guns N' Roses. Tuo konsertti, kuten koko lyhyehköksi suunniteltu Skandinavian kiertue kuitenkin peruttiin Nikki Sixxin lähes kuolemaan johtaneen yliannostelun johdosta edellisvuoden jouluaatonaattona.

Guns N' Rosesia tämä ei kuitenkaan pysäyttänyt, vaan bändi kierteli vuonna -88 USA:ta lämmitellen muunmuassa David Lee Rothia, Iron Maidenia ja Aerosmithia. Näiltä ajoilta on jäänyt runsaasti Axl Rosen verbaalisia heittoja historiaan, tokihan laulaja oivalsi, että tämän kokoluokan yleisöjä kannattaa haastaa milloin voi, ja rämäpääjulkisuushan se tietysti Guns N' Rosesille oli sitä parasta mahdollista. Rose saattoi keskeyttää keikan omalta osaltaan, jos tekniikka ei toiminut haluamallaan tavalla, jättäen bändin viimeistelemään keskenään loppuosan setistä. Tai toisinaan kesken keikan Rose saattoi haastaa yleisöstä jonkun häirikön lavalle tappeluun kanssaan, ja jos pelkuri ei ottanut kutsua vastaan, kehotti Rose asianosaista imemään elintä, ja voisi vielä valitakin mieleisensä, koskapa tämä bändi koostui vain ja ainoastaan homoista. Iron Maiden-lämppäyskiertue keskeytyi Rosen menetettyä äänensä, mutta oli ehtinyt Duff McKaganin kotiinpaluukeikalla Seattlessa julistaa "Sweet Child O' Mine"n tulevan olemaan seuraava videonsa, kuvausten tultua jo suoritetuiksi. Samalla siitä tuli myös bändin seuraava single, joka ostettiin USA:n listaykköseksi. Loppuvuodesta -88 Guns N' Roses tuntui myös olevan puheenaihe numero yksi rockbändit-kategoriassa.

"Sweet Child O' Mine" oli käynnistynyt Slashin hupimielessä kitarastaan loihtimasta kuviosta, joka oli tarkoitettu lähinnä ilveilyksi. Rose kehotti kuitenkin jatkamaan, ja loppujen lopuksi käsissä oli kolmesta osasta koostunut kokonaisuus. Yksi näistä ei ollut tuottaja Mike Clinkin mieleen, joten biisi lyhentyi siltä osin. Sen jälkeen siitä tuntui taas puuttuvan jotain, joten studiossa kehiteltiin biisin päättänyt "where do we go now"-osuus.

Kuusiminuuttisen albumiversion laskettiin taas kerran olevan liian pitkä radioasemien soittolinjauksille, joten perinteiseen tapaan tiivistäminen toteutettiin leikkaamalla kitarasoolo pois singleversiolta. Rosen kuultua tämän "pahoinpitelyn", mies julkitoi kummastuksensa, "kuinka toisten sydänverellä aikaansaamia biisejä silvotaan näin vain siksi, että saataisiin myytyä enemmän mainoksia kanavalle". Kun vastineeksi todettiin, olisiko parempi, ettei soitettaisi sitten ollenkaan, Rose totesi että siitä vaan. Jollette te soita, niin kilpaileva kanavanne soittaa, ja sitähän te ette taas voi sietää.

"Sweet Child O' Mine" oli omistettu Rosen silloiselle tyttöystävälle, Erin Everlylle. Biisistä tehdyllä videolla nähdään myös muiden bändin jäsenten ystävättäriä, joten Rosen lavalta heittämä toteamus bändin seksuaalisesta suuntautumisesta ei ollut täysin paikkansa pitävä.

Guns N' Rosesin "Sweet Child O' Mine" sijoittui sijalle 42.

41: IN FLAMES - Only For The Weak

Vuosituhannen vaihteessa In Flames julkaisi runsaan vuoden sisään kaksi albumia, jotka betonoivat bändin aseman melodisen death metallin ykkösnimenä. "Colony" ja "Clayman" olivat tasavahvoja kokonaisuuksia molemmat, jos kohta jälkimmäisen kolme ensimmäistä kappaletta ovat kohonneet niiksi tunnetuimmiksi. Jos In Flames olisi stadionluokan bändi, nuo biisit olisivat nimenomaan ne suurimmat nostattajat. Tokihan ne sitä ovat olleet pienemmissäkin puitteissa.

"Only For The Weak" oli äärimmäisen melodinen ja traaginenkin runttaus, periaatteessa sitä voisi lohduttomuudessaan pitää kappaleena, joka Sentencediltä jäi tekemättä. Vain heikoille ja vastustuskyvyttömille oli se tartunta, jota välittämiseksi kutsuttiin, aikaansaaden vain syyllisyyden tunnetta.

Tavallaan mielenkiintoista oli se, että "Clayman"-albumin ensimmäisellä painoksella oli bonuskappaleena myös "Power From The North"-kokoelmalle päätynyt In Flames-versio maanyhtyeensä Treatin 80-lukuisesta paikallishitistä "World Of Promises". Sattumaako vai ei, mutta joissain kohdissa "Only For The Weak"in kuviointi muistuttaa hetkittäin mainitun kappaleen vastaavia.

In Flamesin "Only For The Weak" sijoittui sijalle 41.

40: AC/DC - For Those About To Rock (We Salute You)

Vuonna 1980 AC/DC oli lyönyt isosti läpi albumillaan "Back In Black", vaikka sen tekovaiheet eivät niitä kaikkein helpoimpia olleetkaan edesmenneen laulajansa Bon Scottin kohtalosta johtuen. Uusi vokalisti Brian Johnson otti tontin kuitenkin muitta mutkitta haltuunsa, ja levynjulkaisua seuranneella runsaan puolen vuoden mittaisella kiertueella kävi selväksi, että yhtyeen mielessä hetken käynyt ajatus lopettamisesta ei enää ollut millään lailla perusteltavissa.

Kevään ja kesän 1981 aikana AC/DC valmisteli uutta albumia, jolla hyväksi havaittua reseptiä ei katsottu tarpeelliseksi muuttaa, vaan soundipuolella luotettiin jälleen tuottaja Robert John "Mutt" Langen näkemyksiin, siinä missä kappaleissakin ratkaisumallit olivat kenties ennalta-arvattavat, mutta silti toimivat.

Uusi albumi sai nimekseen "For Those About To Rock (We Salute You)", Angus Youngin kehittämänä väännöksenä muinaisen Rooman gladiaattorien viimeisistä sanoista keisarilleen "me kuolevaiset tervehdimme sinua". Levyn kanteen kuvattu kanuunakin sai merkityksensä, kun oli kuullut avaus- ja nimikappaleen. Kunnialaukauksiahan sillä ammuttiin, kuten jatkossa tultiin tekemään livenäkin AC/DC:n konserteissa.

Biisi oli, paitsi soitannollista riemujuhlaa, myös ylistyslaulu positiivisille, yhdessä koettaville rock-tunnelmille. Vuonna 1981 ei ollut kulunut kovinkaan kauaa siitä, kun uuden aallon keinoin haluttiin toitottaa sitä, kuinka kaikki on mätää, toivotonta ja vastenmielistä. Eivät rock'n'rollin pioneerit tämmöisistä aiheista laulaneet, eikä näin tehnyt myöskään AC/DC. Siksipä laulu oli omistettu - yhtyettä itseään unohtamatta - kollektiivisesti kaikille, jotka olivat päättäneet elää tätä päivää, oivaltaen rockin olevan se oikea tapa sitä ajatellen.

AC/DC:n "For Those About To Rock (We Salute You)" sijoittui sijalle 40.

39: GUNS N' ROSES - Paradise City

Kun Guns N' Roses aloitti livesetissään erään tietyn kappaleen, se oli äärimmäisen usein merkkinä siitä, että konsertti rupeaa olemaan vihkossa. Laulettiinhan siinä hyvin selkein sanoin kotiinpaluusta paratiisimaisiin olosuhteisiin.

"Paradise City"-kappale syntyikin aikoinaan keikkamatkalla paluusuunnassa. Slash syötti akustisesta kitarastaan kuviota, joka myöhemmin päätyi kappaleen alkuun, ja "take me home"-osuus löytyi hyvinkin spontaanisti, kun väsymys ja itseaiheutetun euforian jälkitila jyskytti päässä.

Biisi päätyi "Appetite For Destruction"-debyyttialbumille, ja viipaloitiin myös singleksi musiikkivideon höystämänä. Siinä Guns N' Roses on kuvattuna esittämässä "Paradise City"ä valtavalla, alkuun tyhjällä, mutta sitten täpötäydellä stadionilla, jonne biisi luonnollisesti kuuluikin. Yhtä lailla selkeästi kappale oli tehty aikoina, jolloin bändi oli vielä elänyt kädestä suuhun eikä siitä kodistakaan aina ollut niin tietoa, missä se voisi olla, joten unelma eli tälläkin tasolla.

Guns N' Rosesin "Paradise City" sijoittui sijalle 39.

38: LYNYRD SKYNYRD - Free Bird

Yhdysvalloista on pitkä matka Suomeen, ja 70-luvun alussa sikäläisten lista-artistien ulkopuolelta ei täällä juuri muita nimiä tunnettu, ainakaan laajemman yleisön keskuudessa. Näinpä vuonna -73 julkaistu Lynyrd Skynyrdin debyyttialbumi "Pronounced leh-nerd skeh-nerd" jäi julkistuessaan Suomessa lähes huomiotta, vaikka sisälsi bändin yhdeksi tavaramerkkikappaleeksi kohonneista biiseistä.

Tiedonpuutetta korjasi osaltaan vuonna -74 Musa-lehdessä julkaistu artikkeli "Sounds From The South" esitellen kuusi USA:n etelävaltioissa operoivaa yhtyettä, joukossa mm. Black Oak Arkansas ja mainittu Lynyrd Skynyrd. Juttu lisäsi ostohalukkuutta kyseisten bändien levyille, joilta kuului letkeän rytmikästä rockia kutakuinkin vain ja ainoastaan miesnäkökulmasta. Kuitenkin silleen, että oltiin ikäänkuin yhtä perhettä, jotka voivat ilot ja surut jakaa keskenään.

Yhteisiä tunnelmia syntyi varmasti siitä, että etelävaltioissa tietyt normit olivat kyseenalaistamattomia, kuten vaikkapa Lynyrd Skynyrdin tapauksessa tunnetusti miesten hiusten pituus ynnä sekin, että hengellisillä tienoilla rockmusiikki katsottiin yksinomaan Saatanasta lähtöisin olevaksi. Mutta etelävaltioissahan oltiin osattu kapinoida jo aiemminkin, edellisellä vuosisadalla. Ei tarvinnut tulla määräilemään, miten tehdä ja kuinka olla.

Lynyrd Skynyrdin debyyttialbumi päättyi yhdeksänminuuttiseen kappaleeseen "Free Bird", joka jakautui suunnilleen kahtia, alkuosan ollessa hidas balladi, jonka jälkeen kitaristikaksikko Gary Rossington/Allen Collins päästettiin vauhtiin.

Viimeksimainitun tyttöystävän esittämä kysymys erään kahdenvälisen riidan aikana päätyi sellaisenaan tekstin alkuun, jos lähden täältä huomenna, muistaisitko silti vielä minut? Jatkossa tarina kuitenkin etenee vapauden kaipuuseen, siihen tunteeseen, että elämällä on niin paljon muuta annettavaa kuin paikalleen jääminen. Eikä sitä tunnetta pysty muuttamaan, aivan kuin ei lintuakaan pysty sijallensa kahlitsemaan.

Mielenkiintoista sinänsä, että levy-yhtiössä vastustettiin aluksi näin pitkän kappaleen sisällyttämistä levylle, eikä bändi itsekään pitänyt biisiä mitenkään erityisenä, mutta tällaisista kappaleistahan klassikot ovat toisinaan syntyneet. "Free Bird" sopii soittoon ihmissuhteen tai koko elämän päättyessä, ja erityinen asema sillä on tietenkin vankilaolosuhteissa vapautumista odottaessa.

Lynyrd Skynyrdin "Free Bird" sijoittui sijalle 38.

37: JUDAS PRIEST - Painkiller

80-luvun alussa metalliväen keskuudessa massasuosioon kohonneen Judas Priestin tähti rupesi mainitun vuosikymmenen jälkipuoliskolla himmenemään, kun vuonna -86 julkaistun "Turbo"-albumin kohdalla myyntikäyrät rupesivat taittumaan kohti kaakkoa perinteisen metallin kysynnän muutoinkin hiipuessa niin glam rockin kuin äreämmän metallin esilletulon myötä. Ja kun vuoden -88 albumi "Ram It Down" oli enempi vähempi elokuvaan "Johnny Be Good" tehdyn Chuck Berry-lainan "Johnny B. Goode"n ympärille kasattu kokonaisuus, rupesi mietintämyssyille löytymään käyttöä.

Syyskuussa -90 julkistuneella albumilla "Painkiller" näkyvimpänä muutoksena oli rumpalin vaihtuminen Dave Hollandista tanakammaksi ja nopeammaksi Scott Travisiksi, samalla kun musiikkipuolella oli suoritettu päivitystä rankemman metallin suuntaan tuolloisen ajan hengessä. Miksipä päästää nuorempia tulokkaita kiilaamaan ohi, jos vanhoissakin värkeissä vielä virtaa riitti!

Lopputuloksena "Painkiller" sisälsi hyvinkin modernisoitua Judas Priestiä, Rob Halfordin äänen kuulostaessa kirkkaammalta ja kireämmältä kuin kenties koskaan. Tämä tosin kirvoitti lukuisia vastalauseitakin pohjalta "ennen mies sentään lauloi, nyt vain huutaa ja karjuu", todistaen todeksi vanhan viisauden, jonka mukaan kaikkia ei voi miellyttää, eikä varsinkaan samanaikaisesti.

Siitähän ei pääse kuitenkaan mihinkään, etteikö levyn nimikappale ollut varsin huikaiseva suoritus, vaikkei sillä varsinaisesti millään koukkumelodioilla juhlittu, vaan perille jyrättiin melko yksioikoisin, silti hyvin aggressiivisin menetelmin lähes kaikki metallisymbolit tekstiin sijoitettuina. Eikä kannata unohtaa sitäkään, että kitaristikaksikko Tipton/Downing loihti tähän yhdet kaikkien aikojen sooloistaan.

Judas Priestin "Painkiller" sijoittui sijalle 37.

36: MÖTLEY CRÜE - Kickstart My Heart

Jouluaaton aattona 1987 Mötley Crüen Nikki Sixxiä kiidätettiin kohti sairaalaa, eikä tilanne näyttänyt kovin hyvältä. Heroiinia oli sisuksissa yli sietokyvyn, ja miestä oltiin jo julistamassa kuolleeksi. Periaatteessa näin oltiin jo tehtykin, eikä tilanne olisi enää välttämättä muuttunut, jollei muuan ammatistaan ylpeä sairaanhoitajakuljettaja olisi päättänyt, että hänen ambulanssiinsa ei muuten kukaan kuole.

Kaksi adrenaliinipistosta sydämeen palauttikin paria viikkoa aiemmin 29-vuotispäiviään viettäneen Sixxin jatkamaan vanhenemista ja koettu episodi päätyi myös vuonna -89 julkaistulle albumille "Dr. Feelgood" kappaleen "Kickstart My Heart" muodossa. Sävelmä oli kyllä hiemankin velkaa The Sweetin vuoden 1973 hitille "Hell Raiser", mutta teksti perustui taatusti tositapahtumiin.

"Dr. Feelgood"-albumi nousi USA:n listaykköseksi, merkiten tavallaan erään aikakauden päättymistä. 80-luvun vaihduttua yhdeksällä alkavaksi musiikillinen hauskanpito ainakin näissä merkeissä laantui vähitellen ja bändi kerrallaan rupesi hajoilemaan liitoksistaan, näin myös Mötley Crüe, kun Vince Neil poistui riveistä, ja muutoinkin, toisenlaiset tuulet rupesivat puhaltelemaan synkemmissä merkeissä. Mutta vuonna -89 tämänkaltainen riemukkuus ei ollut mitenkään poissuljettua.

Mötley Crüen "Kickstart My Heart" sijoittui sijalle 36.

35: GUNS N' ROSES - November Rain

Syyskuussa 1991 julkistuivat Guns N' Rosesin odotetut "Use Your Illusion"-albumit herättäen luonnollisesti kysymyksen siitä, miksi samanaikaisesti piti julkaista lähes kaksi ja puoli tuntia musiikkia, olletikin, että samoissa sessioissa olivat tallennetut. Eräänlaisen vastauksen löytää ajatusmallista, jos olisikin julkaistu vain yksi albumi, vaikkapa se ykkönen, moni olisi todennäköisesti ajatellut, että jopa on sekavaksi mennyt. Kahdella erillisellä albumilla - ja materiaalin määrällä - kyettiin tunnelmia tasoittamaan. Puhumattakaan siitä, ettei yhtyeen sisällä tarvinnut kiistellä siitä, mitä pitäisi ajanpuutteen takia jättää pois.

Slash, Izzy Stradlin ja Duff McKagan eivät nimittäin alkuunkaan olleet innostuneet Axl Rosen visioista esimerkiksi "November Rain"-kappaleeseen. Eikös tämän pitänyt olla rock'n'roll-yhtye, eikä mikään mahtipontisin jousitaustoin operoiva viihdeorkesteri? Vaikka "November Rain"ista tuli, ei vain Guns N' Rosesin uran yksi kohokohdista, vaan ylipäätään yksi mahtavimmista levytetyistä balladeista, eivät mainitut muut jäsenet ole teosta luonnehtineet kuin "ihan hyväksi biisiksi". Slashia saattoi närästää myös kappaleesta tehty video, tuotantokustannuksiltaan puolitoista miljoonaa dollaria. Kitaristilla oli vielä hyvässä muistissa se, kuinka viittä vuotta aiemmin bändin ruokavalio oli koostunut dollarin hodareista. Eikä edes päivittäin nautittuina. Kiitellyistä kitarasooloistaankin Slash on vain kuivasti todennut, että ne ovat täsmälleen samat kuin ne, mitkä mieleen tulivat spontaanisti silloin, kun Rose ensi kertaa biisinsä esitteli.

Tekstissä Rose julkituo tuntemuksia siitä, kun rakkaus on yksipuolista, ajatellen, että kaikki kääntyy kannaltaan parhain päin, jos toinen osapuoli vain saa miettimisaikaa. Marraskuisessa sateessa on tietysti kylmä yksin kävellä, eikä kynttiläkään tahdo moisessa lepattaa, mutta kuten tosielämässäkin, tunteet vain joko ovat tai eivät ole.

Monille "November Rain" on kuitenkin Guns N' Rosesin Se Kappale, sijoittuen tässä yhteydessä sijalle 35.

34: DEEP PURPLE - Perfect Strangers

Huhtikuussa 1984 rock-maailmassa jysähti melkoinen pommi, kun Deep Purple virallisti jo jonkin aikaa huhutut paluuaikeensa. Kyseessä tulisi olemaan legendaarisin ns. "Mk2" - kokoonpano, jonka aikaansaannoksia olivat olleet mm. albumit "In Rock" ja "Machine Head". Ja soittanut yhdessä viimeksi lähes 11 vuotta aiemmin, kesäkuun -73 lopussa Japanin Osakassa, joten tiedonannon aikaansaamat tunnelmat olivat aluksi varsin ristiriitaisia. Hätäisimmät mutalinkojournalistit kerkesivät julistamaan jälleenyhdistymisilmoituksen "päiväksi, jolloin Deep Purple päätti lakata olemasta legenda", kun taas fanipuolella odotusarvo nousi korkealle. Purplen perintöä jatkanut Ritchie Blackmoren Rainbow oli ehtinyt vajota jo jokseenkin keskinkertaiseksi hard rock-yhtyeeksi, ja ainakin miehen oma innostus Deep Purplen elvyttämisestä lupasi vähintäinkin mielenkiintoisempaa jälkeä kuultavaksi.

Eikä tässä tarvinnutkaan pettyä. Blackmoren pöytälaatikkoon oli ehtinyt kertyä kosolti Rainbow-käyttöön soveltumattomia sävellyksiä, muun jäsenistön kyetessä puhaltamaan materiaaliin vanhaa Purple-henkeä. Kyseessä ei kuitenkaan ollut se levy, joka jäi vuonna -74 kokoonpanolta tekemättä, vaan vuosikymmenen lisäkokemuksella valmistettu albumi, jonka nimeksi tuli hirtehisesti "Perfect Strangers", ventovieraat. Loistokkaaseen nimikappaleeseen oli upotettu hieman lyriikkaakin vastaavalta pohjalta, kaiku menneisyydestä oli palaamassa takaisin, kasvot loistavat keskenään, henkien läsnäolon luodessa myönteisiä tuntemuksia. Mutta; niiden säilyttämiseksi oli edelleen pidettävä etäisyyttä, näennäisestä riemusta huolimatta.

Kappaleesta kuvattu "video" koostui lähinnä manageri Bruce Paynen käsikameralla tallentamista harjoitussessioista, silmiinpistävimpinä yksityiskohtina jäsenten iloiset ilmeet, ja lisää messinkiä suupieliin tuotti tammikuussa -85 aloitettu vajaan kolmen kuukauden mittainen Pohjois-Amerikan kiertue, joka taloudellisesti tuotti vuoden toiseksi suurimmat tulot Yhdysvalloista Bruce Springsteenin dollarinoteerauksen jälkeen.

Eurooppa jäi paluusta huomattavasti vähemmälle osalle livemielessä. Ainoa Englannin keikka oli buukattu Knebworthin festivaaleille kesäkuun -85 loppupuolelle ja kun Britannian olosuhteissa ulkoilmafestivaaleilla on aina omat ilmastolliset riskinsä, ne myös täysimääräisinä toteutuivat 70.000:n ihmisen teutaroidessa rankkasateen pehmittämällä festivaalialueella kuraisissa olosuhteissa. Heinäkuun alkupuolella Pariisissa kuvattiin yhtyeen konsertti näytettäväksi varsinkin niissä maissa, joihin kiertue ei ulottunut. Suomen tv:kin tuon keikan näytti yhteislähetyksenä radion kanssa, mutta juuri tuona iltana Ian Gillanin äänestä ei ollut kuin rippeet jäljellä ja sinänsä urhea yrittäminen oli kutakuinkin kaameata katsottavaa, kuuntelemisesta puhumattakaan. Vasta elokuussa -87 Deep Purplen toinen tuleminen Suomessa toteutui livenä Helsingin Jäähallissa, mutta tuolloin jäljellä ei ollut enää vastaavankaltaista iloista jälleennäkemisen meininkiä.

Deep Purplen "Perfect Strangers" sijoittui sijalle 34.

33: LED ZEPPELIN - Kashmir

Mitä suurempi yhtye, sitä suurempi mahdollisuus on tehdä jotain "väärin". 70-luvulla rock-kriitikot etenkin Englannissa olivat oivaltaneet tämän ja kärkkäimmät heistä tavallaan kohottaneet itsensä jonkinlaisiksi ylimmiksi laaduntarkkailijoiksi, joiden tehtävänä oli kertoa havainnoistaan kuluttajarahvaalle. Käänteisesti voi tosin arvella, monikohan jätti ostamatta lempibändinsä uutuuskiekon vain sen takia, ettei joku arvostelija ollut siitä pitänyt?

Led Zeppeliniä rupesivat nämä lainalaisuudet koskemaan jo kolmannesta albumistaan lähtien. Vuonna -73 julkaistu viides albumi "Houses Of The Holy" merkitsi lopullista etääntymistä perinneblues-juurista, esittellen kokeiluja reggae- ja funk-musiikin saroilta. Nämä ilman suurempia kehuja, mutta bändi oli toisaalta jo sen verran teflonpinnoitettu, että räksytyksistä ei tarvinnut enää välittää.

Alkuvuodesta -74 Zeppelin äänitti jälleen materiaalia uutta albumia varten, ja kelvollista tavaraa syntyikin lähes tunnin verran. Tavanomaiseen tapaan olisi lähdetty suorittamaan karsintaa tarkoituksena puristaa albumi normaalin 40-minuuttisen mittaiseksi, mutta tässä tapauksessa päätettiin käyttää aiemmin yli jääneitä kappaleita tilkkeeksi, näinpä helmikuussa -75 julkaistu "Physical Graffiti" sisälsi kahden lp:n verran uutta musisointia. Kritiikin ääniäkin kuitattiin jo etukäteen mojovasti, siinä missä "Houses Of The Holy"a oli pidetty "sekavana", "Physical Graffiti"n vielä laajempaa kirjoa kuvailtiin bändin itsensä toimesta "valtavaksi taidonnäytteeksi yhtyeen kyvyistä muokata eri tyylejä mieleisikseen".

Levyn kohokohdaksi nousi lähes 9-minuuttinen jyhkeä "Kashmir", jolle lisämuhkeutta toivat jousi- ja puhallinsoittimet. Melodia- ja sointukuvioissa hyödynnettiin itämaista musiikkiperinnettä, vaikkei maailmanmusiikki tuolloin vielä ainakaan laajalti seurattu erillinen käsitteensä ollutkaan. Bändikin oli aikaansaannokseensa enemmän kuin tyytyväinen, eritoten vokalisti Robert Plant:

"Kashmirista tuli periaatteessa esittäjiäänkin suurempi teos, ainakin, mitä itseeni tulee. Ensimmäisen ja ainoan kerran yhtyeen uralla tuntui, etten kykene tekemään laululle oikeutta niin paljon kuin pitäisi, tuntien ikäänkuin eräänlaista voimattomuutta sen suhteen".

Eipä tässä nyt kuitenkaan voi sanoa, että se laulutulkinnasta olisi millään lailla jäänyt kiikastamaan.

Led Zeppelinin "Kashmir" sijoittui sijalle 33.

29: AC/DC: Let There Be Rock

Rock'n'roll-musiikki on ihmiskunnan varmasti yksi turhimmista keksinnöistä - jos se ylipäätään olisi ollut keksintö. Myös maailmankaikkeus olisi varmasti tullut oikein hyvin toimeen ilman ihmiskuntaa - senkään olematta keksintö. Ja kun nämä kaksi asiaa AC/DC:n nerokkuudella yhdistettiin vuonna 1977, lopputuloksena oli "Let There Be Rock".

Luomiskertomusta mukaellen maailmaan saatettiin omassa järjestyksessään valo, ääni, rummut ja kitara, lopuksi suvaiten "olkoon maailmassa rock", joka viittätoista miljoonaa sormea inspiroi instrumenttienkäsittelyn ilonpitoon, ja bisnesosastoa repimään tästä kaikesta hyödyn irti, jahka se alkuperäinen voima oli hallitsemattomasti liikkeelle ryöstäytynyt.

Rockmusiikki on historiansa aikana sisältänyt tarinoita jos jonkinmoisia, mutta sille itselleen on tämänkaltaisia kunnianosoituksia tehty melko harvoin. Ehkäpä tämä kappale ehtikin tehdä myöhemmät sellaiset aika lailla tarpeettomiksi.

AC/DC:n "Let There Be Rock" sijoittui sijalle 29.

32: IRON MAIDEN - Run To The Hills

Syyskuussa 1981 Kööpenhaminassa koettiin erään aikakauden päätös, kun Iron Maiden soitti viimeisen keikkansa laulussa Paul Di'Anno. Muu yhtye oli tympääntynyt miehen jatkuvaan päihteiden- ja huumeidenkäyttöön, muodostuen rasitteeksi uusille haasteille. Di'Anno puolestaan ilmoitti potkujensa jälkeen olleensa tyytymätön suuntaan, johon yhtye oli ollut menossa, joten eipä tässä silleen mitään hävitty. Myöhemmin mies kuitenkin tunnusti, että aineet olivat vieneet jo kummatkin lapaset, muun vaatetuksen odotellessa vuoroaan.

Jo saman kuukauden aikana Maiden oli koelaulattanut Samson-yhtyeen Bruce Brucea, joka ilmoitti ehdoksi liittymiselleen, ettei aio ruveta vain Di'Annon seuraajaksi, vaan tulisi tekemään omaa juttuaan, jos tulisi. Kun yhtyeen puolelta ilmoitettiin, että tämä oli tarkoituskin, hölmöhkö taiteilijanimi sai unohtua, jolloin jatkossa mies tulisi esiintymään omalla nimellään Bruce Dickinson.

Lokakuussa -81 Iron Maiden suoritti lyhyehkön sisäänajokiertueen Italiassa, saman vuoden jouluaatonaattona bändin puolestaan muistaessa kannattajiaan "kotikentällään" The Ruskin Arms-pubissa. Ohjelmistoon kuului tuolloin pari uuttakin kappaletta, "The Prisoner" ja "Run To The Hills" näytiksi siitä, mihin yhtye oli uusiutumassa.

Viimemainittu biisi julkaistiin myös singlenä helmikuussa -82 ennen albumia "The Number Of The Beast". "Run To The Hills" oli viimeistelty julkaisukuntoon pikavauhtia, koskapa bändillä oli käynnistymässä vajaan kuukauden mittainen Englannin kiertue, ja kun albumi ei ehtisi ilmestyä sen alkuun mennessä, oli näin sentään jotain uutta tarjota. Tilannehan oli muutoinkin ongelmallinen, kun settilistalle oli materiaalia voittopuolisesti vain kahdelta ensimmäiseltä albumilta, ja joka keikkapaikalle luvassa varmasti omat huutelijansa, jotka tulisivat kaipailemaan Di'Annoa takaisin mikin varteen, tehden sen myös äänekkäästi tiettäväksi.

Iron Maiden pääsi kuitenkin juhlimaan ensimmäistä brittilistan Top Ten-singleään, kun laukkakompilla kuljetettu "Run To The Hills" ostettiin sijalle 7. Steve Harrisin kynäilemä kappale tarjosi lauluäänen vaihtumisen lisäksi muutenkin uusia oivalluksia, osoittaen, että oli lukenut historian kirjansa muistakin kohdista kuin vain niistä, joiden sivuilla esiteltiin kiduttajia, vaanijoita ja tappajia, "Run To The Hills" kun sijoittui tunnetusti Amerikan Yhdysvaltoihin ja siellä käytyihin intiaanisotiin.

Iron Maidenin "Run To The Hills" sijoittui sijalle 32.

31: PANTERA - Walk

Vuonna 1990 julkaistun "Cowboys From Hell"-albumin saama lämmin vastaanotto tuntui rohkaisseen Panteraa jalostamaan linjaansa entistä raskaammaksi seuraavalle albumilleen, siinä myös täydellisesti onnistuen. Tuntui siltä, kuin mikään ei olisi rajoittanut bändiä helmikuussa 1992 julkaistulla albumilla "Vulgar Display Of Power". Tämä oli sitä siekailematonta aggressioiden purkua ja vaarallisuutta, jota metallimusiikissa oltiin pitkään kaivattu, tai paremminkin, juuri tällaisella antaumuksella sitä ei koskaan oltu vielä edes tehtykään.

Kappaleessa "Walk" oli nimensä mukaisesti tavallaan "askeltava" rytmitys, saumattomasti tekstisisältöä tukien, kääntyen suomeksikin "lähdepä siitä kävelemään, ja poispäin". Sen on usein käsitetty merkinneen parisuhteen päättymisen jälkeistä kehotusta ottaa pysyvästi etäisyyttä, mutta totuus lienee yksinkertaisesti niinsanottujen hännystelijöiden häivyttämisestä. Siis näiden, jotka Panteran ollessa vielä "nobody", kohtelivat bändiä hymyssä suin eräänlaisina ikuisina pyrkyreinä, mutta menestyksen myötä tällä osastolla oltiinkin yhtäkkiä aina tiedetty, että tästä bändistä ihan varmasti tulisi vielä jotain. Ja juuri tällaista seuraa ei kaivattu, ei nyt, eikä myöhemminkään.

"Walk" ei periaatteessa ollut muuta kuin viisi minuuttia musiikillista turpaanvetoa, niin vakuuttavaan malliin, ettei lähistölle tosiaankaan varmasti tehnyt mieli jäädä vakuuttelemaan yhtään mitään, jollei sanomisilleen ollut esittää todellisuuspohjaisia väitteitä.

Panteran "Walk" sijoittui sijalle 31.

30: AVENGED SEVENFOLD - Nightmare

Vuoden 2009 viimeisinä päivinä Avenged Sevenfoldin esituotantovaihe seuraavaa albumia varten keskeytyi traagisesti, kun rumpali ja biisientekijä Jimmy "The Rev" Sullivan löytyi kuolleena kotoaan. Kuolinsyyksi ilmoitettiin aluksi "luonnolliset syyt", mutta eihän se oikein luonnolliselta vaikuttanut, jos mies noin vain 28-vuotiaana menehtyy. Tarkempien tutkimusten jälkeen alkoholin ja reseptilääkkeiden yhteisvaikutus oli osoittautunut kohtalokkaaksi, aiheuttaen mahdollisesti sydämen laajentumisen, siten, että kyseessä oli kuitenkin puhdas vahinko.

Sessiorumpaliksi tulevalle albumille Avenged Sevenfold sai parasta mahdollista apua, kun tuolloin vielä Dream Theaterissa vaikuttanut Mike Portnoy ehti niin levylle kuin tulevalle kiertueellekin pääbändinsä pidettyä taukoa. Albumin otsikoksi tuli "Nightmare", levy luonnollisesti The Revin muistolle omistettu, kappaleiden sisällönkin ollessa helposti yhdistettävissä tapahtuneeseen.

Nimibiisin "painajainen" muuttuu todeksi sairaalassa, johon kappaleesta tehty video on sijoitettu. Siinä vokalisti M. Shadowsia ollaan valmistamassa leikkaukseen, kun miestä ruvetaankin kärräämään vuoteellaan ympäri hoitolaitosta. Kuvissa näkyvät The Revin käyttämä rumpusetti kuin myös bändikaverit enempi vähempi järkensä menettäneinä.

Ostava yleisö käyttäytyi kuitenkin loogisemmin, kun julkaisuviikollaan "Nightmare"- albumi nousi niin USA:n kuin Suomenkin listojen ykköseksi. Viimeksimainitun osalta kiinnostuksen kohoaminen oli ollut varsin huimaa, koskapa mikään bändin neljästä edellisestä albumista ei siihen mennessä ollut yltänyt Suomen virallisen listan Top neljäänkymppiin edes jäännössijoille.

Avenged Sevenfoldin "Nightmare" sijoittui sijalle 30.

28: NIRVANA - Smells Like Teen Spirit

Vuonna 1969 hollantilainen Shocking Blue-yhtye julkaisi toisen albuminsa "At Home", sisältäen sittemmin muuallakin Euroopassa ja myöhemmin USA:ssakin suureksi hitiksi nousseen kappaleen "Venus", Yhdysvalloissa aina singletilaston ykköseksi saakka. Liekö tämä LP-levy kulkeutunut jossain vaiheessa Kurt Cobaininkin kuunteluun, varsin todennäköisesti, koskapa Nirvanan ensisingleksi levyttämä kappale "Love Buzz" löytyi alunperin nimenomaan tuolta Shocking Bluen albumilta.

Biisi päätyi uudelleenäänitettynä myös Nirvanan ensialbumille "Bleach", joka ilmestyessään sai huomiota lähinnä paikallisen väestön keskuudessa. Yhdysvaltain luoteiskulmassa sijaitseva Seattlen kaupunki oli tähän saakka ollut kuuluisa lähinnä lentokoneteollisuudestaan ynnä paikan päällä perustetusta maanlaajuiseksi levinneestä Starbucks-kahvilaketjusta. Kaupungin suurin musiikillinen hahmo oli luonnollisesti ollut Seattlessa syntynyt ja varttunut Jimi Hendrix.

Seattlessa toimi myös pieni riippumaton levy-yhtiö Sub Pop, jonka kautta Nirvanan esikoisalbumi julkaistiin. Markkinointimahdollisuudet levylle olivat vain varsin olemattomat, lähinnä Nirvana-musiikkia saatiin tiettäväksi bändin keikoilla ja pienten college-radioiden välityksellä. "Bleach" möi kuitenkin mukavat 40.000 kopiota, joka bändin kannalta merkitsi sitä, että levytyssopimuksen ulosmittaamiseen tarvittaisin ison levy-yhtiön mukaantuloa tai piensuosio jatkuisi ties kuinka pitkään. Vetoapua tuli Sonic Youth basisti/kitaristi Kim Gordonin muodossa, suorittaessaan ahkeraa lobbausta Nirvanan puolesta. Kolmikko saikin sopimuksen isolle DGC-yhtiölle vuonna -90, jolloin toista albumia ryhdyttiin valmistelemaan.

"Nevermind"-albumi julkistui syyskuun -91 loppupuolella, jo kuukautta aiemmin radioasemille oli lähetetty promosingle kappaleesta "Smells Like Teen Spirit", joka myös kaupallisena versiona julkaistiin paria viikkoa ennen albumia. Biisi sai soittoa lähinnä pienillä vaihtoehtorock-asemilla, eikä levyjäkään suoranaisesti käsistä viety. MTV-musiikkikanava sijoitti biisin videon myöhään illalla lähetettyyn ohjelmaan "120 Minutes", josta "Smells Like Teen Spirit" siirtyi säännöllisemmin näytettäväksi.

Ennen vuoden -91 loppua "Nevermind" olikin myynyt jo platinaa USA:ssa ja Kurt Cobainista leivottu uuden "X-sukupolven" näkyvin sankari, vaikkei miestä itseään moinen asema pahemmin miellyttänyt. Kuten ei sekään, että Nirvana-keikat rupesivat muistuttamaan enempi massahysteriakokouksia kuin konsertteja, joissa olisi tarkoitus kuulla musiikkiakin, ja muitakin biisejä kuin vain "Smells Like Teen Spirit"iä. Hitin suosiosta pääsi hyötymään myös deodoranttifirma, jolla sattumoisin oli myynnissään teinitytöille kohdennettu "Teen Spirit"-hajuste, eikä Cobain ollut tällaisesta alkuunkaan tietoinen. Hän kun oli tarkoittanut laulun tekstin kuvaamaan angstiseen teinimaailmaan jääneen 24-vuotiaan ajatuksia, henkilöiden tekstin omaan itseensä.

Vaikka Nirvana ehti sittemminkin julkaisemaan vielä tukun kelpo biisejä, tuskin on epäilystä siitä, että tämä sävelmä jäi ikiajoiksi bändin Siksi Kappaleeksi.

Nirvanan "Smells Like Teen Spirit" sijoittui sijalle 28.

27: METALLICA - Battery

Heinäkuun 27. päivänä vuonna 1984 julkaistiin Metallican toinen albumi "Ride The Lightning". Viikkoa myöhemmin bändi oli keikalla New Jerseyssä, ja sen päätyttyä takahuoneeseen asteli mies esittäytyen:

"Hei, minä olen Michael Alago, ja olen Elektra-yhtiön kykyjenetsijä. Tulkaapa huomenna päivällä käymään toimistossani, minulla olisi teille asiaa". Cliff Burton totesi tähän, että käyhän se, mutta onko siellä sitten riittävästi olutta? - "Hoidetaan niin, että on", kuului vastaus.

Ehkä Metallican kiinnitys isolle merkille ei mennyt loppujen lopuksi ihan näin sutjakasti, koska tarjouksia oli tullut muualtakin, eikä Elektran ollut edes sieltä rahakkaimmasta päästä. Vastineeksi luvattiin kuitenkin täydellinen taiteellinen vapaus, eikä tätä reunaehtoa välttämättä muista papereista löytynyt. Samalla toisaalta huomioitiin, ettei Metallica ollut vielä lähelläkään mitään massasuosiota, ja koko musiikkilajinsa muutoinkin vielä varsin marginaalissa. Eräänlaisena esimerkkinä tästä, kun Metallica oli elokuun puolivälissä 1985 Englannissa esiintymässä Doningtonin Monsters Of Rock-festivaaleilla yhdessä ZZ Topin, Bon Jovin ja Rattin kanssa, sai alkupäässä soittanut Metallica osakseen perinteisen tavaranheittosateen yleisön joukosta lavalle. Muuan katsojista oli varustautunut erityisesti Metallicaa varten kärräämällä paikalle laatikollisen sian ruhon osia, joita nakkeli kohti soittajia sopivalta etäisyydeltä, hajuefektin ollessa luonnollisesti omaa luokkaansa.

Hieman tuon jälkeen Metallica lähti jälleen Kööpenhaminaan äänittämään uutta albumia, joka ilmestyi maaliskuussa -86 otsikolla "Master Of Puppets". Avauskappale "Battery" käynnistyi pahaenteisen levollisella akustisella osuudella, josta lähdettiin sahaamaan yhtä murhaavimmista siihenastisista Metallica-riffeistä. Biisi tarjosi nimellään lukuisia eri tulkintavaihtoehtoja pahoinpitelystä pariston kautta San Franciscon Battery Streetille, jolla sijaitsevalla Old Waldorf Clubilla Metallica oli ehtinyt alkuvuosinaan muutamankin keikan soittaa. Levynjulkaisua seuranneella "Damage Inc." - kiertueella ei siellä kuitenkaan enää soitettu, ja Yhdysvaltain osalta tämä turnee meni vielä Ozzy Osbournea lämmitellen. Sen jälkeisillä kiertueilla Metallica onkin toiminut vain pääesiintyjän asemassa.

Metallican "Battery" sijoittui sijalle 27.

26: IRON MAIDEN - Hallowed Be Thy Name

Raskaamman rockin ja metallin puolella bändissä melkein kaikki muut jäsenet ovat suhteellisen huomaamatta vaihdettavissa, paitsi se yksi ja ainoa - bändin laulaja. Kun vaihdos on syystä tai toisesta osoittautunut välttämättömäksi, ollaan varsin usein pudottu ryminällä alas saavutetuista asemista. Mutta onnistumisiakin on nähty ja koettu yhtä lailla. Deep Purplen nousu maailmanmaineeseen olisi voinut jäädä toteutumatta, ellei Ian Gillan olisi aikoinaan korvannut Rod Evansia. Black Sabbath sai aikoinaan uutta virtaa Ronnie James Dion liityttyä yhtyeeseen, vaikka moni jäikin Ozzy Osbournea kaipaamaan. Van Halen oli jo melkoinen suuruus David Lee Roth keulillaan, mutta suosio ei millään lailla vähentynyt Sammy Hagarin mukaantulon myötä. AC/DC joutui tunnetuista syistä vaihtamaan laulajansa vuonna 1980, mutta eiköhän Brian Johnson kyennyt melko nopeasti tonttinsa lunastamaan. Vuonna 1981 joutui Iron Maiden myös tunnustamaan sen tosiasian, että sinänsä kyvykkään Paul Di'Annon kanssa oli lähdettävä eri teille. Laulajan työmoraali oli osoittautunut kovin häilyväiseksi kiertueolosuhteissa, ja bändin perustajan, basisti Steve Harrisin tavoitteet olivat korkeammalla kuin mihin Di'Anno olisi ollut kykenevä. Laulaja itse ilmoitti, että oli muutenkin ollut lähdössä, koska mielestään Maidenin musiikista olivat aggressiivisimmat särmät hioutumassa pois.

Tilalle houkuteltiin Samson-yhtyeessä laulanut Bruce Dickinson, tuolloiselta taiteilijanimeltään Bruce Bruce. Samsonkin oli saavuttanut jo jonkinlaista jalansijaa brittimetallin uusi aalto-skenessä, mutta aistittavissa oli, etteivät Samsonin eväät pitemmän päälle jaksaisi kantaa. Dickinson ilmoittikin itsevarmasti Harrisille olevansa paitsi juuri oikea mies tehtävään, myös ainoa mahdollinen sellainen, mutta asetti reunaehdoksi liittymiselleen sen, ettei aio ruveta jäljittelemään tätä riveistä poistunutta karjujaa. Harris vakuutti, ettei sitä odotettukaan, joten uusiutunut Maiden sulkeutui loppuvuodesta 1981 valmistelemaan kolmatta albumiaan.

"Hallowed Be Thy Name" viittasi kappaleen nimenä luonnollisesti englanninkieliseen "Isä meidän, joka olet taivaissa"-rukoukseen, ja samaa asiaa tuntui varmasti olleen kappaleen minähahmon osalta, joka kuolemaan tuomittuna oli jättämässä tämän maailman, tervehdittynä "Jumala kanssasi", mutta jos Jumala ylipäänsä olemassa on, miksi hän sallii minun menevän"?

Iron Maidenin "Hallowed Be Thy Name", julkistuessaan vuonna 1982 albumilla "The Number Of The Beast" oli tavallaan raakile studiossa kohtuullisen pikapikaa läpisoitettuna, vasta livenä siitä kasvoi suurempi elämys. Kun kappaleen mukana on voinut laulaa nyt runsaat kolme vuosikymmentä, niin eihän se kovin kaukana hymnityyppisestä virrestäkään ole, jos sävelasettelua tarkemmin kuuntelee.

Iron Maidenin "Hallowed Be Thy Name" sijoittui sijalle 26.

25: DEEP PURPLE - Smoke On The Water

Vuonna 1971 Deep Purplella rupesi olemaan sen verran tuloja, että niiden kotiuttaminen Englantiin olisi merkinnyt varsin kireätä veroprosenttia. Asteikko lähti tällaisissa tapauksissa alimmillaankin 80:stä, joten kovinkaan järkevältä ei tuntunut lapioida kovalla työllä ja kiertämisellä ansaittuja rahoja valtion kirstuun. Suosittuna kiertotienä vastaavissa tapauksissa oli levyjen äänittäminen saarivaltakunnan ulkopuolella, jolloin kustannukset voitiin maksaa suoraan ulkomailta ansaituista tuloista. Tämän oli jo aiemmin oivaltanut The Rolling Stones, joka oli rakennuttanut pyörillä liikkuvan studion omiin tarkoituksiinsa ja vuokrasi kalustoa mieluusti myös "kohtalotovereilleen".

Deep Purple oli varannut äänittämön joulukuuksi 1971 ja äänityspaikaksi oli valittu Sveitsin Montreux'ssa sijaitseva kasinorakennus, jossa bändi oli ollut keikalla saman vuoden huhtikuussa, tuolloin fasiliteetit hyviksi havaiten. Jahka bändi olisi viimeistellyt USA:n kiertueensa marraskuun lopussa, voitaisiin siirtyä lennosta suoraan äänityspuuhiin.

Paitsi, että Purple joutui mainitun turneen keskeyttämään Ian Gillanin sairastuttua hepatiittiin, tohtorin suositeltua useamman kuukauden sairaslomaa. Se ei nyt vain mahtunut aikatauluun, koska keikkoja oli myyty seuraavan vuoden kesään saakka. Ja sitä ennen oli saatava albumillinen uutta materiaalia talteen. Näinpä bändi majoittui Montreux'n kasinolle 3. joulukuuta 1971. Seuraavana päivänä huvihuoneistossa olisi vielä yksi konsertti ennen talviteloille sulkeutumista ja Purple voisi rauhassa keskittyä omiin äänityksiinsä.

Frank Zappan ja Mothersin keikka keskeytyi kuitenkin siihen, että joku yleisön edustajista ampui valoraketin kohti kasinon kattoa, joka syttyi räjähdysmäisesti tuleen. Koko kiinteistöhän siinä lopuksi roihusi, jättäen jälkeensä vain savun Geneve-järven ylle.

Tapahtumat tulivat dokumentoiduiksi tekstiin "Smoke On The Water", jonka raakaversio kirjoitettiin lautasliinalle. Alun kitarariffi oli hieman muistelijasta riippuen joko jo valmiina Ritchie Blackmoren päässä, tai kehiteltiin paikan päällä. Joka tapauksessa ensi kerran se kuultiin äänityssessioissa, ja nauhalle niissä myös tartutettiin.

"Smoke On The Water"ia ei kuitenkaan katsottu potentiaaliseksi singlelohkaisuksi, vaan bändi arvosti paljon korkeammalle kappaleen "Never Before". Ostava yleisö ei kuitenkaan ollut samaa mieltä, epäonnen vainotessa yhtyettä muutenkin. Huhtikuun -72 alussa kesken USA:n kiertueen sairaslomalle joutui Blackmore ja kokeiltuaan yhdellä keikalla tuuraajana Randy Californiaa, ei järjestely tuntunut toimivalta.

Singleksi "Smoke On The Water" lohkottiin USA:ssa kirjaimellisesti vasta toukokuussa 1973, kun viisi- ja puoliminuuttinen albumiversio katsottiin sikäläisiin olosuhteisiin liian pitkäksi. Kitarasoolon kylmästi poistamalla mitta lyheni alle neljän minuutin, ja sinkku nousikin USA:ssa aina sijalle 4 saakka, vetäen "Machine Head"-albumin omalle listalleen perässään. Jotta biisin kirous sen kuin jatkuisi, oli Purplella kesällä -73 niin albumi kuin single Yhdysvaltain Top Tenissä, mutta bändi oli ehtinyt jo hajota, eikä listamenestystä kyetty kiertuemielessä hyödyntämään. Kesäkuun 29:nä Ian Gillan ja Roger Glover olivat tällä erää esiintyneet viimeistä kertaa yhtyeen riveissä Japanin Osakassa.

Deep Purplen "Smoke On The Water" sijoittui sijalle 25.

24: METALLICA - Seek & Destroy

Vuonna 1982 Metallica oli keikoilla sopinut työnjaosta, jossa Dave Mustaine hoitelisi välispiikit tuolloin vielä hyvin ujon James Hetfieldin asemesta, kitarasoolopuolen muutoinkin ollessa tyystin Daven harteilla. Heinäkuun 1982 alussa bändi nauhoitti seitsemän kappalettaan demolle "No Life 'Til Leather", kaikkien biisien päätyessä myös debyyttialbumille "Kill 'em All", muttei kaikkien soittajien osalta. Dave Mustainelle ojennettiin USA:n itärannikolla matkalippu takaisin kotiin, kun soittokunta oli toiselta puolen USA:ta matkaa pintateitse perille taittanut, ja tuona aikana Mustainen todellinen luonne, etenkin matkalla nautittujen juomien jälkeisenä aikana pulpahtanut esiin. Kuten tunnettua, Mustaine ei potkujaan sulattanut alkuunkaan eikä pitkään aikaan vielä niiden jälkeenkään.

"Kill 'em All"- sessioihin lennätettiin kitaroimaan Exodus-yhtyeen Kirk Hammett, johon bändi oli tutustunut yhteiskeikalla vuoden -82 marraskuussa. Järjestely oli siis vähintäänkin mielenkiintoinen; Hammett ei ollut koskaan soittanut Metallicassa, vaan kopioi soolot edellämainitulta demolta. Myöhemmin Hetfield totesikin, että aivan yhden kortin varassa oltiin oltu. Jos Hammett ei olisikaan osoittautunut sopivaksi tyypiksi, ei paljoa olisi ollut tehtävissä. Hänen mahdollista paluulippuaan varten kassassa ei ollut killinkiäkään.

"Kill 'em All" ilmestyi heinäkuussa -83, paljastaen Metallican esittävän asiansa paremminkin punkmaisella innostuksella kuin tarkkaan harkitulla kokonaisuudella. Debyyttialbumi sisälsi kuitenkin myöhemmin jo yhden tavaramerkkibiisiksi muodostuvan kappaleen "Seek & Destroy", joka on tavattu kuulla jokaisella Metallican keikalla viimeisten biisien joukossa, useimmiten nimenomaan viimeisenä.

The Stooges oli vuosikymmentä aiemmin käsitellyt "etsi ja tuhoa"-aihetta rock-klassikon arvoisesti biisillään "Search and Destroy", viitaten Vietnamin sodassa käytettyyn strategiaan vihollisen etsintä, tuhoaminen ja paluu tukikohtaan. Metallican "Seek & Destroy" ei suoranaisesti käsittele samanlaisia militaristisia offensiiveja, vaan lähinnä sitä, missä yhtye pyrkii etsimään kannattajansa ja tuhoamaan - ei heitä, vaan muut ajatukset mielistään.

Metallican "Seek & Destroy" sijoittui sijalle 24.

23: BLACK SABBATH - Heaven And Hell

Alkuvuodesta 1979 tiedotettiin virallisesti Ronnie James Dion jäsenyyden Rainbow'ssa lakanneen olemasta, laulajan suunnattua takaisin Yhdysvaltoihin miettimään uusia kuvioita. Pieniä yhteistyön elvytyksiä ehtikin jo olla entisen Elf-yhtyeensä jäsenten kanssa, kun yht'äkkiä Englannista otettiin yhteyttä. Black Sabbath-kitaristi Tony Iommi oli perin pohjin tympääntynyt koko yhtyeeseensä ja kysäisi Diolta, kiinnostaisiko tätä perustaa aivan uusi yhtye aivan uudelta pohjalta. Kyseessä ei olisi siis Black Sabbath, vaan yhtä lailla aloitettaisiin uudella, myöhemmin keksittävällä nimellä. Dio ilmaisi periaatteellisen kiinnostuksensa, Iommin luvattua palata asiaan.

Levy-yhtiölle ja managementille ei kuitenkaan sopinut Black Sabbathin hautaaminen, vaikka viimeisimmät levyt olivat olleet mitä olivat. Bändi oli kuitenkin konserttirintamalla vetonaula ja tässähän olisi sopivasti kohta myös kulunut 10 vuotta yhtyeen ensialbumista, näinpä helppoakos se olisi järjestää kiertue sitä juhlistamaan. Vaivannäkö huomoituisi myös jäsenistön pankkitileillä, joten ei tästä aivan uudesta bändistä nyt kuitenkaan tainnut mitään tulla. Iommi pyyteli Diolta anteeksi ja toivotti onnea tulevaisuudelleen.

Ozzy Osbourne oli tässä vaiheessa kuitenkin jo niin heitteillä, ettei mitään kymmenvuotisjuhlia tarvinnut suunnitella. Sattumoisin Iommi ja Dio tapasivat myöhemmin Los Angelesissa, jolloin kuviota ryhdyttiin tarkastelemaan uudelleen.

Rumpuihin Iommi haluaisi Bill Wardin, koskapa tämän kanssa oli kuitenkin vuosikausia soittanut, miehen oltua muutakaan tekemistä vailla. Kuten tietenkin myös basisti Geezer Butler, vaikka olikin jo hetkeksi ehtinyt lopettaa Black Sabbathissa. Eipä siinä sitten kummempaa päättelykykyä tarvittu, kuin että bändi jatkaisi Black Sabbathin nimellä, joka Diollekin sopi. Käytännössähän yhtye olisi kuitenkin sama, vain lauluäänen vaihtuessa.

Samalla vaihtuivat myös työskentelytavat, Iommin lämpimästi muistellessa, kuinka hienoa oli taas keskittyä musiikin tekemiseen, sen sijaan, että tapellaan siitä, mitä seuraavaksi tehdään. Lopputuloksena syntyi albumi "Heaven And Hell", joka julkistui juuri ennen huhtikuussa 1980 alkanutta kuukauden mittaista Englannin kiertuetta.

Odotettavissa oli, että keikoilla kuuluisi välihuutoja Dion soveltuvuudesta Black Sabbathiin, ja kuka siihen oikeasti kuuluisi. Dio totesi tällaisiin kommentteihin ystävällisesti, että hän ei ole Ozzy Osbourne, eikä hänestä sellaista voisi tullakaan. Ei hän ole tässä kuitenkaan vienyt kenenkään paikkaa, Ozzy olisi hänen puolestaan voinut jatkaa tässä vaikka kuinka pitkään. Mutta näin kun Ronnie James Dio on nyt tässä bändissä, hän tulisi tekemään kaikkensa tämän yhtyeen eteen. Sille ei voi mitään, jollei se ole tarpeeksi.

Heaven And Hell-albumin nimikappaleesta tuli ryhmän uusi paraatinumero ynnä keskeinen osa livesettiä, jo alunperin pitkähköstä levyversiosta pidennettynä tulkintana. Laulun tekstissä annettiin ymmärtää, että jokaisessa ihmisessä asuu taivas ja helvetti, ja että on itse kunkin asia, kumpaa puolta haluaa elämässään esille tuoda.

Black Sabbathin "Heaven And hell" sijoittui sijalle 23.

22: IRON MAIDEN - The Number Of The Beast

Kesällä 1981 Steve Harrisilla oli melkoisesti pohdittavaa. Päänvaivaa aiheutti vokalisti Paul Di'Anno, kahdessakin mielessä. Mies käytti varsin runsaasti alkoholia, muista substansseista puhumattakaan, ja tuntui myös keskirekisteripainotteisen lauluäänensä osalta jonkinlaiselta esteeltä Iron Maidenin pyrkimykselle siirtyä ikäänkuin seuraavalle tasolle. Alla oli toki jo kaksi mainiota albumia, mutta materiaali niillä oli rahtusen verran yksioikoista, ja brittimetallin uusi aalto-ilmiö ennemmin tai myöhemmin hiipumassa, samaan tapaan kuin punkille kävi parissa-kolmessa vuodessa. Merkkejä tästä oli jo hyvinkin ilmassa.

Vaikkeivät Iron Maidenin muutkaan jäsenet olleet mitään lasiinsylkijöitä, saatiin Di'Anno poistettua yhtyeestä päihteidenkäytön ylenpalttisuuteen vedoten, eikä mies ollut myöskään järin innostunut bändin uudesta suuntauksesta. Tosin se ei ollut Harrisillekaan täysin selkeä, mutta pöytälaatikko oli tyhjennetty kahdelle ensimmäiselle albumille ja kolmannen rakentelu täytyisi aloittaa aivan tyhjästä. Suunnilleen vain sillä tiedolla, ettei se voi enää olla kahden edeltäjänsä kaltainen.

Uudeksi laulajaksi pestattu Bruce Dickinsonkin vaikutti alkuun hieman leukavalta, mutta ehkäpä mies vain peitteli epävarmuuttaan siitä, mihin oli lähtenyt. Eiköhän hänkin ymmärtänyt, että edellisessä Samson-yhtyeessään tie olisi noussut pystyyn varsin pian, kun bändillä ei ollut ensimmäistäkään tavaramerkkikappaletta, jollei sellaiseksi voinut laskea biisiä "Riding With The Angels". Eikä sekään ollut edes yhtyeen omaa tuotantoa, vaan Russ Ballardin, jonka sävelkynää 70-80-lukujen taitteessa hyödynsi erityisesti Rainbow.

Uutta Maiden-albumia pyrittiin työstämään julkaisukuntoon ennen helmikuun lopussa -82 alkanutta Englannin kiertuetta, mutta siihen mennessä saatiin julki vain single "Run To The Hills". Sen verran kiire lopullisten miksausten kanssa tuli, että jälkeenpäin Harris oli niiden suhteen tyytyväinen vain nimikappaleeseen "The Number Of The Beast", johon idea oli saatu runsasta kolmea vuotta aiemmin ensi-iltansa saaneesta kauhuelokuvasta "Damien: Omen II".

Pedon luku 666 oli luonnollisesti suoraan Raamatun ilmestyskirjasta, kuten myös biisin eteen luettu johdanto. Sen lukijaksi haluttiin kauhuelokuvien näyttelijänä tunnettu Vincent Price, mutta mies hinnoitteli tämän pienimuotoisen työn 25.000 punnan arvoiseksi. Olisipa koko intro saattanut tästä syystä jäädä kokonaan poiskin, jollei Maiden-manageri Rod Smallwoodin käyttämässä mainostoimistossa olisi ollut muuan työntekijä, joka vinkkasi, että kaverinsa Barry Clayton on varsin taitava imitaattori ja voisi mahdollisesti hoitaa homman halvemmalla, jopa maksutta. Itse Claytonilla ei ollut minkäänlaista käsitystä, mikä bändi tällainen Iron Maiden ylipäätään oli, mutta kyllähän tuossa muutama raamatullinen sana taittuisi palveluksena kaverilleen.

Iron Maidenin "The Number Of The Beast" sijoittui sijalle 22.

21: MEGADETH - Symphony Of Destruction

Vuonna 1989 Dave Mustaine määrättiin oikeuden päätöksellä vieroitushoitoon kärähdettyään ratista, verikokeen osoitettua alkoholin lisäksi sisuksissa kiertäneen seitsemää eri huumelaatua. Vaihtoehtoina oli määrämittaisen vapausrangaistuksen suorittaminen perinteisemmällä mallilla, tai vapaaehtoinen hoitoon hakeutuminen. Mustaine valitsi jälkimmäisen, ja tämä voidaankin laskea alkusysäykseksi 90-luvun alkupuolen kultaisille ja platinaisillekin Megadeth-albumeille.

Bändikin uudistui siten, että toiseen kitaraan tuli lähinnä instrumentaalimusiikkia levyttänyt perfektionisti Marty Friedman, joka kertoi suhteesta instrumenttiaan kohtaan haastattelussani vuonna -91:

"Vartuin aikuiseksi Havaijilla, joka, kuten ehkä tietänet, on yksi maanpäällisistä paratiiseista. Siinä missä muut 16-vuotiaat kaverini hippasivat rannalla frisbeineen ja lainelautoineen, meikä sen kun vain harjoitteli kitaransoittoa sisätiloissa - ei varmaan kuulosta kovin fiksulta noissa puitteissa, mutta halusin vain palavasti oppia soittamaan kitaraa ja saamaan siitä kaiken irti. Näinpä viikonloppuisin teini-Martya oli turha huudella aurinkoiselle rannalle loikoilemaan, kun kitaransoitossa saattoi mennä 12 tuntiakin putkeen ilman, että huomasi ajan kulumista. Eikä tässä ollut kyse siitä, että olisin yrittänyt tehdä tyttöihin vaikutusta tai jotain sen tapaista", tosiaan hieman ujonoloisella ja hiljaisella äänellä puhuva Friedman jatkoi: "Minä vain yksinkertaisesti rakastin kitaransoittoa niin paljon, etten hereilläoloaikoinani oikein muuta halunnut ajatellakaan".

Friedmanin soiton jälki kuului jo vuoden -90 mainiolla albumilla "Rust In Peace", mutta paremmaksi pistettiin edelleen kahta vuotta myöhemmin julkistuneella "Countdown To Extinction"illa. Ainakin se ostettiin USA:ssa sijalle 2., josta juttua tuli Dave Mustainen kanssa Helsingissä myöhemmin:

"Niin... se tosiaan nousi kakkoseksi, ja vaikka se oli tietenkin loistelias saavutus metallibändille, sillä hetkellä jotenkin silti tunsi, miltä tuntuu hävitä vaikkapa sadan metrin juoksun olympiakulta sadasosasekunnilla. Silloin ei vain voinut mitään näille kantritähdille", viitaten Billy Ray Cyrusin debyyttialbumiin "Some Gave All", joka piti Megadethin loitolla kärjestä. Rohkaistuin vielä kysäisemään, vaikka reaktio olisi voinut olla mitä vain, aiheuttiko lisäsapetusta se, että vuosikaudet oli tuulettanut visiolla jonain päivänä oleva suurempi kuin Metallica, josta aikanaan oli saanut potkut. Mustaine totesi vain rauhallisesti:

"Niin. Heidän "musta" albuminsahan oli edellisvuonna noussut USA:n listaykköseksi, ja tämä kakkostila tuntui siinä mielessä juuri sen olympiakullan häviämiseltä", näyttäen tämän todettuaan siltä surullisen hahmon ritarilta.

"Countdown To Extinction"in paraatikappaleeksi osoittautui rullaavasti etenevä "Symphony Of Destruction", joka käynnistyy Mozartin "Requiem"ista lainatulla pätkällä ennen siirtymistä synkempään tarinankerrontaan. Otetaan yksi kappale kuolevaista ihmistä, asetetaan hänet johtoon, miehen noustua mielessään jumalan asemaan ja vastustajat eliminoituaan, voi pillipiiparin lailla johtaa perässäseuraajat kohti tuhoa.

Megadethin "Symphony Of Destruction" sijoittui sijalle 21.

20: IRON MAIDEN - Aces High

Syyskuussa 1984 ilmestyneellä Iron Maiden-albumilla "Powerslave" avauskappaleena oli edeltäneen "Piece Of Mind"in tapaan laulu, jonka tapahtumat oli sijoitettu toiseen maailmansotaan. Siinä missä "Where Eagles Dare" pohjautui Alistair MacLeanin myöhemmin myös filmatisoituun kirjaan "Kotkat kuuntelevat", oli "Aces High" kertomus ilmassa käydystä taistelusta Britanniasta, ässien viitatessa viholliskoneiden pudottamisessa kunnostautuneisiin lentäjä-ässiin.

Melkoista ilotulitusta oli itse biisikin vauhtiin päästyään temponsa puolesta, ja näinhän sen tuli ollakin, kun haluttiin aikaansaada tunnelma ahtaassa ohjaamossa lentävästä pilotista, jonka lento saattaisi katketa hetkenä minä hyvänsä vihollisen luotisuihkusta. Biisistä tehdylle videolle oli ympätty autenttista arkistofilmimateriaalia ja itse Yhdistyneen Kuningaskunnan pääministeri Winston Churchill piti puheen ennen kappaleen alkua, päättäen julistuksensa sanoihin: "Me emme koskaan tule antautumaan". Puhe kuultiin myös konserteissa ennen "Aces High"in alkua.

Usein biisi oli aikoinaan sijoitettu myös koko keikan alkuun. Mikäpä sen kirjaimellisesti "nostattavampi" elämys olisi ollutkaan, kun musiikillinen riemujuhla saatiin samantien vauhtiin. Kappale vaatii myös melkoista suorituskapasiteettia vokalistilta, joten Bruce Dickinsonin oli tällä varmasti hyvä "avata äänensä".

Iron Maidenin "Aces High" sijoittui sijalle 20.

19: SLAYER - Raining Blood

Metalliväki on tunnetusti kohtalaisen tarkka musiikkimaustaan, ja leimakirves heilahtaa toisinaan pienimmästäkin huomauttamisen aiheesta. Harvinaisen yksimielisiä alalla ollaan kuitenkin oltu siitä, että Slayerin lokakuussa 1986 julkistunut albumi "Reign In Blood" kuuluu äärimetallin kiistatta kivuliaimpiin saavutuksiin ikinä.

Slayer oli tehnyt ikäänkuin sellaisen suodatuksen, että eritteli metallista vain ja ainoastaan sen rankkuuden ja voiman, jalostaen siitä hieman alle puolituntisen kokonaisuuden. Enempää ei tosin levyltä kaipaisikaan, koska tässäkin ajassa ehditään jo tainnoksiin jyrätä. Monen korviin Slayer kuulosti tietenkin aivan liian rajulta, eikä välttämättä aloitteellisesti hakeutunut tämäntyyppisen musiikin pariin. Mutta he, joille Slayerin lähes nihilistisen brutaali ote oli taivaasta seuraavana, saivat ansaitun palkintonsa.

Taivaalta ripotteli verta albumin "lähes" nimikappaleessa "Raining Blood". Täsmennettynä kyse oli enkelten verestä, jota satoi karkotetun sielun ryhtyessä kostotoimenpiteisiin taivaaseen pääsyn tultua estetyksi. Rankemman puoleinen musiikki vaati tietysti rankemman puoleiset sanat.

Slayerin "Raining Blood" sijoittui sijalle 19.

18: PANTERA - Cowboys From Hell

Vuonna 1990 julkaistulla albumillaan "Cowboys From Hell" Pantera oli pessyt kasvonsa ja vaihtanut vaatteensa, puhumattakaan musiikista. 80-luvulla työstetty glamrock oli muisto vain ja tilalle tullut raskaampi ote ynnä soitanta. Lokakuussa -92 Helsingissä Vinnie Paul muisteli haastattelussani levyn nimikappaleen syntyä tähän tapaan:

"Cowboys From Hell" syntyi aluksi vain biisiksi muiden joukossa, mutta ajattelimme, että sehän sopisi myös hyvin albumin otsikoksi. Mehän olemme Teksasista kotoisin ja se osavaltiohan on nimenomaan karjapaimenistaan tunnettu. Kun lisäsimme siihen helvetin, tuntui siltä, että se on omiaan kuvaamaan Panteraa vuosimallia 1990"

- Ette kuitenkaan pohtineet, josko imagoon sopisi perinteinen cowboy-asustus stetsoneineen, liiveineen, bootseineen ja niin edelleen?

"No emme toki", naureskeli Paul. "Kyllähän sinä varmaan tiedät minkälaiseen musiikkiin meidät siinä tapauksessa olisi assosioitu"? - Aivan, kantriin.

- "Cowboys From Hell"-biisi on varsin mielenkiintoisen kuuloinen, kun nakuttelet periaatteessa aika suoraa komppia, siinä missä velimies Darrell tikkaa välillä niin käsittämättömiä kuvioita, melkein kuin epätahtiin, mutta silti linjassa pysyen?

"Hienoa että huomasit", kiitteli Vinnie Paul. "Me tosiaan lähdimme hakemaan uutta kulmaa tekemisiimme. 80-luvullahan me yritimme kovasti jäljitellä silloisia glamrock-bändejä, emmekä päässeet sillä mihinkään. Otimme siitä opiksemme, emmekä lähteneet nyt toista kertaa jäljittelemään jotain jo olemassa olevaa, vaikka toki ammensimme inspiraatioita Slayerin "Reign In Blood"-albumista. Kokeilimme ennemmin omia juttujamme, ja tulokset nyt tällä tavoin kuultavissa".

- "Cowboys From Hell"in tekstissä annetaan kyllä ymmärtää, että siellä kuljettaisiin revolverit vyöllä ja toiselta henki lähtee pienimmästäkin erimielisyyden aiheuttajasta...

"Ääh...", toppuutteli Vinnie Paul. "Me vain kirjoitimme paperille kaikenlaisia kliseitä villi länsi-aiheesta, ei niillä ole enää mitään tekemistä tämän päivän meiningin kanssa. Teksti kuitenkin palvelee musiikillista elämystä, jossa todetaan, että turha tulla soittelemaan poskea".

Panteran "Cowboys From Hell" sijoittui sijalle 18.

17: AC/DC - Back In Black

Vuoden 1980 alussa Brian Johnson elätti itsensä Englannissa Newcastlen kaupungissa lähinnä moottoripyöriä korjaten. Laulaja oli vaikuttanut lupaavassa hardrock-yhtyeessä Geordie lähes koko 70-luvun, mutta lupaukseksi jäätyään sekin oli ehtinyt jo hajota. Johnson oli kuitenkin elvyttänyt bändin uudelleen heti vuosikymmenen vaihduttua ja saanut neuvotelluksi levytyssopimuksenkin. Maaliskuussa -80 mies sai kuitenkin puhelun Lontoosta. Voisiko Johnson tulla koelauluun? Kyseleepi sellainen yhtye kuin AC/DC. Tokihan tämä Johnsonille sopi.

AC/DC:n laulaja Bon Scott oli tunnetusti menehtynyt hieman tätä aiemmin, mutta oli joskus ehtinyt kehaista Johnsonin ääntä muille AC/DC:n jäsenille. Ja nyt äänelle olisi tosiaan tarvetta. Koelaulutilaisuudessa tiedusteltiin, tunsiko Johnson yhtään AC/DC:n biisiä entuudestaan? - Jo vain, Geordie oli keikoillaan jopa soittanut "Whole Lotta Rosie"ta livenä. Lähdettiin siis siitä.

Parin muun testikappaleen jälkeen asia rupesi vaikuttamaan selvältä - vain Johnsonia hieman askarrutti. Hän kun oli juuri koonnut uuden Geordien, ja nyt pitäisi hypätä kelkasta samantien pois. Kyllä hänen täytyy kysyä näiltä soittajilta, voisiko hän liittyä AC/DC:hen. Vastaukseksi Johnson sai, että totta kai, tämähän olisi hänen elämänsä tilaisuus. No hyvä, nyt hän uskaltaa vastata AC/DC-miehille kutsuun myöntävästi.

Liittymisen jälkeen ei montaakaan kuukautta kulunut, kun jo ensimmäinen Johnsonin laulama AC/DC-albumi ilmestyi, tarkalleen heinäkuussa -80. "Back In Black"ista tuli sittemmin maailman toiseksi myydyin albumi liki 50 miljoonan kappaleen myynnillään, edellään vain Michael Jacksonin "Thriller".

Syitä onnistumiseen voi yrittää keksiä pidemmänkin luettelon, mutta riittänee, kun toteaa bändin ylittäneen soitannollisesti itsensä. Voisi ajatella, että viimeisen päälle vedettiin vähintäinkin Bon Scottin muistolle, josta syystä levyn kannet olivat kokonaan mustat. Johnson puolestaan tuntui tahtovan ottaa laulajan paikan suvereenisti haltuunsa saman tien ilman vertailuja edeltäjäänsä - ikäänkuin hieman näytön paikkana.

Nimikappaleen "Back In Black" kitarakuviot olivat sanalla sanoen nerokkaat - yksinkertaisen kuuloiset, silti täynnä koukkuja ja yllättäviä ratkaisuja, edelleenkin, ties kuinka monen kuuntelukerran jälkeen. Johnsonin suoltaessa tekstiä kaikki tavut eivät tule aivan virheettömällä kieliopilla, tehden kokonaisuudesta kuitenkin saumattomasti etenevän. Teksti itsessään ei juuri muuta ole kuin kahlitsematonta uhoa ja riemua siitä, ettei mitään pidäkkeitä tunneta. Ei taida taivaskaan riittää tässä rajaksi.

AC/DC:n "Back In Black" sijoittui sijalle 17.

16: MOTÖRHEAD - Ace Of Spades

Toukokuussa 1975 Lemmy oli lennolla kohti Englantia Hawkwind-yhtyeestä juuri potkut saaneena, syynä USA:n ja Kanadan rajalla tapahtunut tullitarkastus. Lemmyn hallusta oli löytynyt gramma "spiidiä", amfetamiinia, joka oli kuitenkin virallisiin papereihin kirjattu virheellisesti kokaiiniksi. Koska syytteen sanamuoto oli tämä, eikä Lemmyllä ollut kokaiinia hallussaan, tulkittiin tämä siten, ettei mies ollut syyllistynyt mihinkään, ja koska sikäläisen lainsäädännön mukaan yhdestä ja samasta rikkeestä ei voinut nostaa kannetta toistamiseen, oli Lemmy päästetty palaamaan kotimaahansa.

Siellä perustui uusi yhtye varsin vauhdikkaasti, koskapa Motörhead heitti ensimmäisen keikkansa jo heinäkuussa -75. Vaikka yhtye oli keväällä -77 lopettaa toimintansa kokonaan levytyssopimuksen ja vähän kaiken puuttumiseen, pala palalta Motörheadin maine kasvoi äänekkäänä ja periaatteessa mistään piittaamattomana yhtyeenä. Aivan kuin bändi olisi jälleensyntynyt reinkarnaatio rock'n'rollin syvimmästä olemuksesta, jossa ei mietitä onko tukka hyvin tai vaatetus trendien mukainen. Annetaan vain palaa, ja annetaan palaa täysillä.

Marraskuussa 1980 Motörheadiltä ilmestyi pankin ja kaikenlaista muutakin räjäyttänyt neljäs albuminsa "Ace Of Spades", jonka nimikappaleesta muotoutui bändille Se Biisi. Omaelämäkertakirjassaan Lemmy muistelikin bändin tuolloin olleen kovimmassa tikissä, ja levy oli kaiken kaikkiaan erittäin onnistunut. Jos kohta ymmärrettävistä syistä mies on tähän mennessä ehtinyt lopen kyllästymään nimibiisin esittämiseen, muttei sitä tohdi keikoilla soittamattakaan jättää.

"Ace Of Spades"in tekstissä rinnastetaan uhkapeli ja koko elämä ylipäätään, ajatuksella "millään ei ole mitään väliä", kun ei tässä muutenkaan ikuisesti olla pyörimässä. Kaikkein tärkein hetki on juuri tämä hetki, ja edelleen se tästä esityksestä kuuluu vielä runsaan kolmen vuosikymmenen jälkeenkin.

Motörheadin "Ace Of Spades" sijoittui sijalle 16.

15: METALLICA - Fade To Black

Helmikuun 1984 alussa Metallica lensi Eurooppaan tarkoituksenaan äänittää uusi albumi Kööpenhaminassa. Sinne siirryttiinkin kuukauden loppupuolella, mutta sitä ennen oli tilaisuus toimia Venomin lämppärinä "Seven Dates of Hell"-kiertueella, jonka nimestä voi päätellä keikkojen lukumäärän.

Turnee alkoi Sveitsin Zürichista, ja ensimmäisen keikan jälkeen vuorossa olivat luonnollisesti ensimmäiset juhlat. Niiden aikana James Hetfield kaatui lattialle olutlasi kädessään, ja piti astiaa tietenkin loppuun saakka hyppysissään kallisarvoista juomaa suojellakseen. Seurauksena melkoisen pahaa jälkeä, kun lasinsirpaleet tunkeutuivat kämmeneen kummaltakin puolen. Pahemmilta vammoilta kuitenkin vältyttiin, joten sessiot Sweet Silence-studiossa pääsivät alkamaan sovitun aikataulun puitteissa.

Varsin usein on käsitetty Lars Ulrichin tanskalaistaustan vaikuttaneen äänittämön ja tuottaja Flemming Rasmussenin valintaan, mutta näin asian laita ei ollut - kumpikaan ei tuntenut toistaan aikaisemmin, jos kohta kommunikaatio rumpalin ja äänittäjän kesken toimi sujuvasti tanskaksi. Metallica oli mieltynyt Rainbow'n 80-lukuisten albumien soundeihin, ja arveli Rasmussenin kykenevän vastaaviin suorituksiin heidänkin kanssaan.

Rasmussen puolestaan muisteli jälkeenpäin, ettei juuri kukaan olisi halunnut ottaa toimeksiantoa vastaan Metallicalta vuonna -84. Bändin musiikki kun oli melko primitiivistä ja soittajisto kohtalaisen viinaanmenevää... Äänityksiin paneuduttiin kuitenkin asiaankuuluvalla tarmolla jo yksin senkin takia, että levytysbudjetti "Ride The Lightning"ia varten ei suoranaisesti ollut mitään tähtitieteellistä luokkaa, majoituskustannuksissakin säästettiin siten, että bändi yöpyi studiorakennuksen yläkerran lattialla.

Albumilta löytyvä "Fade To Black" oli Metallican ensimmäinen hitaampi levylle päätynyt kappale ja tekstiltään samalla hyvinkin todennäköisesti synkin. Kovin helpponakaan Hetfield ei pitänyt sen intron soittamista, kun herkemmän akustisen kitaran kanssa tuppasivat kaikki virheet kostautumaan heti ylimääräisinä napsauksina ja rusahteluina.

"Fade To Black"-tarina ei sisällä minkäänlaista valonpilkahdusta, ja Hetfield myöhemmin kertoikin sen heijastaneen senhetkisiä tuntemuksiaan: "Niin.. Meiltä oli hieman aiemmin pöllitty kaikki soittokamat ja sen lisäksi olimme lentäneet ulos managerimme meille osoittamasta kämpästä, kun olimme tyhjentäneet hänen viinavarastonsa. Mistäs me olisimme voineet tietää, että yksi pulloista oli jotain erityisen kallista samppanjaa, jonka oli saanut häälahjaksi ja säilyttänyt pulloa siitä lähtien, mehän vain korkkasimme sen ja kuilimme tyhjäksi yhdellä bändin sisäisellä kierroksella".

"Olihan tuo vuosi 1984 muutenkin vielä melko epävarmaa aikaa. Mehän elimme suoranaisesti kädestä suuhun, eli olimme ihan sen varassa, miten levyt myyvät ja kuinka manageritoimisto saa meille keikkoja myydyksi. Olihan tuo "Fade To Black" kieltämättä hyvin kelmeä kokonaisuus, mutta melko moni fani tuli myös tunnustamaan, että onpa yksi hienoimmista biiseistämme. Heilläkin oli ollut samansuuntaisia kokemuksia, kun elämässä ei mikään tunnu onnistuvan, mutta olivat saaneet tästä biisistä voimaa kohdata vastoinkäymisiä, koska ymmärsivät siitä, etteivät he ole ainoita, joilla on välillä vähän vaikeata", summasi Hetfield.

Metallican "Fade To Black" sijoittui sijalle 15.

14: AC/DC - Highway To Hell

Vuonna 1978 AC/DC julkaisi viidennen albuminsa "Powerage" kiertäen ahkerasti siinä yhteydessä maailmaa. Runsaat 130 keikkaa käsittänyt kiertue päättyi marraskuussa -78 Tukholman Göta Lejon-teatteriin ja Suomeenkin olisi tuolloin arvatenkin ehditty, mutta täällä ei ehkä ollut innostusta tuoda esiintymään bändiä, joka edellisvuonna oli kerännyt Helsingin Kulttuuritalolle vaatimattomat viitisensataa katsojaa. Toisaalta, eihän AC/DC:stä tuolloin täällä juuri mitään tiedettykään, kuten ei välttämättä aina muuallakaan. Jotkut pitivät bändin rankkaa ja äänekästä soitantaa hevinä, ja toisaalta monet brittiläiset punkkarit olivat ottaneet bändin lemmikikseen yksinkertaisehkolta kuulostavien biisiensä johdosta. Kun Angus Youngilta kysyttiin, millaista musiikkia AC/DC hänen mielestään soittaa, Youngin vastaus oli lakoninen "Ei aavistustakaan".

Alkuvuodesta -79 bändi ryhtyi äänittämään uutta albumia Floridassa muunmuassa Jimi Hendrixin ja Led Zeppelinin äänittäjänä toimineen Eddie Kramerin johdolla. USA:lainen levy-yhtiö halusi levylle radioystävällisemmät soundit aiemman tuottajaparivaljakko Vanda/Youngin rosoisen kupruilevien ratkaisujen sijaan. Uudesta yhteistyöstä ei kuitenkaan tullut yhtään mitään, joten AC/DC suuntasi Lontooseen jatkamaan äänityksiä, tällä kertaa siihen saakka lähinnä uuden aallon levyjä tuottaneen Robert John "Mutt" Langen työstämänä. Valmista syntyi siten, että albumi "Highway To Hell" saatiin julki heinäkuussa -79.

Radiosoittominuutit lisääntyivät ja kauppakin kävi. Tähän astiset AC/DC-albumit eivät olleet Yhdysvalloissa nousseet edes sadan myydyimmän joukkoon, mutta "Highway To Hell"illä kuitattiin komeasti 17. sija, vaikka levyn kansikuva herättikin hieman hämmennystä Angus Youngin pirunsarvien ja -hännän johdosta. Satanismisyytöksiin velimies Malcolm Young totesi, ettei missään tapauksessa. Äitihän suuttuisi sydänjuuriaan myöten moisesta.

AC/DC:hen ei siis kannattanut suhtautua kirjaimellisen tosissaan, vaan paremminkin hyvän tuulen rock'n'roll-perinteistä tekemisiään ammentavaksi yhtyeeksi, vaikka "Highway To Hell" käsitteenä tietenkin jokseenkin kelmeältä kuulostikin. Sen merkityksestä on tarjottu pariakin versiota, yhtenä Angus Youngin toteamus keikkaelämän loputtomalta tuntuvasta matkustamisesta karuissa, haisevissa bussiolosuhteissa, tai Bon Scottin kotikulmillaan Australiassa Perthissä sijaitsevaa mutkaista Canning Highway'tä, joka johti rockhenkiseen Raffles-pubiin. Kotiinpaluu tai jo meno sinne saattoi koitua kohtalokkaaksi, jollei ratin takana ollut ns. juoppokuskia, koskapa jos Rafflesin liittymästä ei huomannut kääntyä, jatkui tie suoraan kohti kallioseinämää.

AC/DC:n "Highway To Hell" sijoittui sijalle 14.

13: METALLICA - For Whom The Bell Tolls

Vuoden 1983 loppupuolella Metallica rupesi säveltämään kappaleita toista albumiaan varten, samalla, kun kierteli USA:ta ensialbuminsa "Kill 'em All"-julkaisukiertueella. Tammikuussa -84 Bostonissa, turneen kolmanneksi viimeisen keikan jälkeen, bändin kaikki kamat varastettiin keikkabussista. Vain kitarat säilyivät, kun roudarinsa John Marshall oli katsonut hotellihuoneen lämpimämmäksi tilaksi niile, arvellen, että ulkona paukkunut pakkanen ei tekisi soittimille järin hyvää. Viimeisten keikkojen ajaksi Metallica sai lainata mukana kiertäneen Anthraxin kamoja, mutta omia laitteita ei koskaan saatu takaisin.

Tämä hankaloitti helmi-maaliskuuksi -84 sovittuja äänityssessioita Kööpenhaminassa, Hetfieldin halutessa käyttää täsmälleen samanlaista Marshall-vahvistinta, joka Bostonissa oli vohkittu, eikä sellaista tuntunut löytyvän koko Euroopasta. Pienestä tanskalaisesta musiikkipuodista mitat täyttävä nuppi viimein löytyi ja äänitykset saatettiin aloittaa.

"Ride The Lightning"-albumi ilmestyi heinäkuussa -84 osoittaen Metallican kovasti kehittyneen etenkin biisintekijöinä sitten ensialbuminsa. Bändin soitossa oli enemmän sävyjä, eikä kaikkien kappaleidenkaan tarvinnut enää edetä tuhatta ja sataa, "For Whom The Bell Tolls"in ollessa siihenastisella Metallica-asteikolla jopa hitaaksi luokiteltava. Raskaudesta ei kuitenkaan oltu tingitty grammaakaan, päinvastoin.

Biisin kahden ensimmäisen minuutin aikana Metallica tarjoaa tukevan riffikavalkadin kirkonkellon säestyksellä, ennen Hetfieldin hyökkäävää tarinointia 1930-luvun loppupuolella Espanjassa käydystä sisällissodasta, pohjautuen Ernest Hemingwayn kirjaan "Kenelle kellot soivat".

Sen verran luottavainen Metallica riffiensä kanssa oli, ettei "For Whom The Bell Tolls"ille katsottu tarpeelliseksi soitattaa metallimusiikissa yleensä lähes järjestään pakollista kitarasooloa, mutta kuten jäljestä kuuluu, ei sitä varsinaisesti kaipaamaankaan ole jääty.

Metallican "For Whom The Bell Tolls" sijoittui sijalle 13.



Vuoden 1983 loppupuolella Metallica rupesi säveltämään kappaleita toista albumiaan varten, samalla, kun kierteli USA:ta ensialbuminsa "Kill 'em All"-julkaisukiertueella. Tammikuussa -84 Bostonissa, turneen kolmanneksi viimeisen keikan jälkeen, bändin kaikki kamat varastettiin keikkabussista. Vain kitarat säilyivät, kun roudarinsa John Marshall oli katsonut hotellihuoneen lämpimämmäksi tilaksi niile, arvellen, että ulkona paukkunut pakkanen ei tekisi soittimille järin hyvää. Viimeisten keikkojen ajaksi Metallica sai lainata mukana kiertäneen Anthraxin kamoja, mutta omia laitteita ei koskaan saatu takaisin.

Tämä hankaloitti helmi-maaliskuuksi -84 sovittuja äänityssessioita Kööpenhaminassa, Hetfieldin halutessa käyttää täsmälleen samanlaista Marshall-vahvistinta, joka Bostonissa oli vohkittu, eikä sellaista tuntunut löytyvän koko Euroopasta. Pienestä tanskalaisesta musiikkipuodista mitat täyttävä nuppi viimein löytyi ja äänitykset saatettiin aloittaa.

"Ride The Lightning"-albumi ilmestyi heinäkuussa -84 osoittaen Metallican kovasti kehittyneen etenkin biisintekijöinä sitten ensialbuminsa. Bändin soitossa oli enemmän sävyjä, eikä kaikkien kappaleidenkaan tarvinnut enää edetä tuhatta ja sataa, "For Whom The Bell Tolls"in ollessa siihenastisella Metallica-asteikolla jopa hitaaksi luokiteltava. Raskaudesta ei kuitenkaan oltu tingitty grammaakaan, päinvastoin.

Biisin kahden ensimmäisen minuutin aikana Metallica tarjoaa tukevan riffikavalkadin kirkonkellon säestyksellä, ennen Hetfieldin hyökkäävää tarinointia 1930-luvun loppupuolella Espanjassa käydystä sisällissodasta, pohjautuen Ernest Hemingwayn kirjaan "Kenelle kellot soivat".

Sen verran luottavainen Metallica riffiensä kanssa oli, ettei "For Whom The Bell Tolls"ille katsottu tarpeelliseksi soitattaa metallimusiikissa yleensä lähes järjestään pakollista kitarasooloa, mutta kuten jäljestä kuuluu, ei sitä varsinaisesti kaipaamaankaan ole jääty.

Metallican "For Whom The Bell Tolls" sijoittui sijalle 13.

METALLICA: For Whom The Bell Tolls

12: AC/DC - Hells Bells

Kesällä 1979 julkaistu AC/DC-albumi "Highway To Hell" käynnistyi nimikappaleella. Kesällä 1980 ilmestynyt albumi "Back In Black" puolestaan "Hells Bells"illä. Vaikka alakerta oli molemmissa sama, varsin paljon oli ehtinyt vuodessa tapahtua. Bon Scott oli menehtynyt helmikuussa 1980, ja uutena laulajana AC/DC:ssä debytoinut Brian Johnson osoitti aluksi huomiota edeltäjälleen.

Tuskin sattumalta kolmentoista kelmeän kirkonkellon lyönnin johdattamana lähdetään lauluun, jossa viikatemies on saalistamassa uhrejaan, tässä tapauksessa vaikkakin nuorta, silti kuolevaista. Vankeja ei oteta, eikä elämää säästetä. Viittaukset Scottin poismenoon olivat ilmeiset, kuten sekin, että kappale oli yksi harvoista AC/DC:n siihenastisista mollivoittoisista sävelmistä. Tosin tämän surumielisemmäksi ei bändi ilmeisesti melodiaa saanut, koska mistään varsinaisesta nyyhkyballadista ei tämän kohdalla voi puhua.

"Back In Black"-albumista tuli yllättäen huikea myyntimenestys, ja "Hells Bells"istä yksi AC/DC:n tunnuskappaleista, jota ei keikoillaan ole levyn julkaisun jälkeen soittamatta jätetty. Onhan siihen arvatenkin ladattu melkoinen määrä tunnelatausta edesmenneelle laulajalleen, joka näin aina on saava kunnianosoituksensa, vielä runsasta kolmea vuosikymmentä myöhemmin.

AC/DC:n "Hells Bells" sijoittui sijalle 12.

11: METALLICA - Nothing Else Matters

Elokuussa 1991 ilmestyi varsin suurilla odotuksilla lastattu Metallican viides albumi, ja kun noihin aikoihin ei tunnetusti ollut vielä internetiä, oltiin ennen julkaisua bändin jäsenten lausuntojen varassa siitä, mitä tuleman pitää. Yleisimmin niissä ilmoitettiin, että tällä kertaa on tulossa hieman erilainen Metallica-albumi. Sellainen se tosiaan myös olikin.

Monimutkaisempien kuvioiden määrä oli huomattavasti vähäisempi, ja äänituotanto vihdoin viimeisen päälle onnistunut, kiitos tuottaja Bob Rockin. Hänen ideansa oli myös ehdottaa jotain sellaista, mitä vielä edellisellä vuosikymmenellä ei kuuna päivänä olisi voinut Metallica-levyiltä odottaa kuulevansa. Tarkemmin sanoen jousitaustoja.

Eipä Metallica tosin "Nothing Else Matters"in kaltaista kappalettakaan ollut aiemmin levyttänyt - tai jos olikin, ei ainakaan näin henkilökohtaisella tekstillä, jossa James Hetfield julkituo tuntemaansa ikävää tyttöystäväänsä kohtaan raskaiden kiertueiden aikana.

"Nothing Else Matters"in kaltainen balladi oli tietenkin melkoista etikkaa Metallican siihenastisille kovaydin-faneille, mutta vastaavasti sellainen yleisö, joka 80-luvulla koki Metallica-rymistelyn lähinnä vastenmielisenä, saattoi hyvinkin todeta sävelmän olevan kaunis, lähes klassista musiikkia, kuten myöhemmästä Apocalyptican versiosta voi vaistota.

Biisi on lunastanut kiintiöpaikan Metallican livesetissä, ja useimmiten se on omistettu paikalle olevalle yleisölle, joka 90-luvulla tavallisimmin kaivoi taskustaan sytyttimen luodakseen tunnelmavalaistusta. Nykyisin sama asia hoituu terveellisemmin kännykän taustavalolla, semminkin, kun samalla voi vaivihkaa käyttää puhelimen videotallennustoimintoa.

Metallican "Nothing Else Matters" sijoittui sijalle 11.

10: DIO - Holy Diver

Loppuvuodesta 1982 Ronnie James Dio sai havaita, että jo toistamiseen muutaman vuoden sisään egot kahden brittikitaristin kanssa olivat kolisseet yhteen sellaiseen malliin, jossa yhteiselon jatkuminen ei ollut enää mahdollista. Näitä mies muisteli - kaikesta huolimatta - positiivisella mielellä heinäkuussa 2004 haastattelussani Tuska-festivaalien bäkkärillä:

"Oli selvää, että Rainbow oli Ritchie Blackmoren luomus, siinä missä Black Sabbath Tony Iommin perustama. Kaikissa musiikkiin liittyvissä asioissa päätöksenteko kulki heidän kauttaan, ja tämä oli tietysti turhauttavaa. Tunsin itseni välillä vain työkaluksi, joka oli hyödyllinen silloin, kun jotain piti rakentaa. Ja hankala silloin, kun esitin joitain omia näkemyksiäni. Ei ollut kuitenkaan helppoa lähteä perustamaan ihan omaa yhtyettä. Olisiko Dio-nimellä riittävästi vetovoimaa omillaan, oli se kaikkein askarruttavin kysymys".

Rumpali Vinny Appice lähti Black Sabbathista Dion matkaan, mutta muutoin bändikuvio oli täysin avoin. Se oli kuitenkin selvää, että USA:ssa Dion materiaalille ei välttämättä olisi kysyntää:

"80-luvun alussa heavy metal oli Euroopassa paljon suositumpaa, varsinkin, kun alalle oli tuolloin ilmaantunut lukuisia uusia nimiä ja innostus suurta. USA:ssa kitaristeiksi oli tarjolla lähinnä Eddie Van Halen-klooneja. Näinpä otin yhteyttä vanhaan Rainbow-basistiin Jimmy Bainiin kysyäkseni, tietäisikö hän ketään soveliasta kitaristia. Bain vastasi, että parikin. Toinen oli Tygers Of Pan Tang-yhtyeen kitaristi John Sykes ja toinen Sweet Savagen Vivian Campbell. Viimeksimainitussa jokin tuntui viehättävän enemmän, ja kun Bain kysyi, josko hän kelpaisi basistiksi, oli yhtye kasassa. Bisnesmielessä oli järkevää nimetä yhtye Dio'ksi, mutta kyllä se hieman hirvitti, koska nyt ei ollut kenenkään selkää, jonka taakse piiloutua siinä tapauksessa, ettei homma toimisikaan".

Alkuun Diolla ei ollut kuin kaksi sävellystä, "Holy Diver" ja "Don't Talk To Strangers". Debyyttialbumia varten loput kappaleet syntyivät kuitenkin nopeasti, kun yhtye oli kasassa, ja nimikappale levylle valikoitui ikäänkuin itsestään:

"Holy Diver"issa oli jotain samanlaista tunnelmaa kuin Rainbow'n kanssa oli "Stargazer"issa tai Black Sabbathin "Heaven And Hell"issä. Eihän se tietenkään ollut samalla tavoin mikään eeppinen teos, mutta "Holy Diver" oli ikäänkuin sellainen selkänoja, jolla levyä kuvata. Nimikappaleella tuppaa tällainen asema olemaan - ainakin bändin sisäisessä ajattelumaailmassa. Että se on ikäänkuin se biisi, joka ollaan haluttu alleviivata, lähestykää tätä kautta albumia, jolloin muu anti aukeaa helpommin.

Dion tapauksessa "Holy Diver" toimi siten, että se sijoittui tässä äänestyksessä sijalle 10.

9: QUEEN - Bohemian Rhapsody

Onko tämä todellista, vaiko vain mielikuvitusta, kas siinäpä kysymys, jonka Queen esitti moniäänisesti teoksensa "Bohemian Rhapsody" alkajaisiksi. Kuutta minuuttia myöhemmin oli saattanut kokea elämyksen, jonka melkein täytyi olla jotain elämää suurempaa.

Freddie Mercuryn mukaan kappale oli aluksi vain nippu ideoita, jotka ikäänkuin rupesivat kasvamaan keskenään. Ennen studioon menoa teos oli jo täysin valmiina, enää puuttui vain sen toteutusvaihe, johon studiotunteja käytettiin kelloa katsomatta. Pelkästään lauluosuuksia saatettiin äänittää kymmenen tuntia päivässä, ja raitoja vain lauluja varten kerrostettiin yhteensä 180 - ei kovin helppoa vuonna 1975, jolloin koneistettua hiiri/näyttöpääte-pohjaista tallentamista ei edes osattu kuvitella.

"Bohemian Rhapsody" jakautui kuuteen eri osaan, jotka poikkesivat suuresti keskenään. Introa seuranneen balladiosuuden purkauduttua kitarasooloon jatkossa kuuluu teoksen keskeisin oopperakohtaus, jollaista ei rocklevyiltä oltu siihen saakka juurikaan kuultu. Queenmäisen hardrock-rypistyksen jälkeen rauhallinen loppuhäivytys päättyy toteamukseen "joka tapauksessa tuuli puhaltaa", jonka voi käsittää vaikkapa siten, että kaikesta huolimatta elämä jatkuu. Mercury itse ei juurikaan kommentoinut kirjoittamaansa tekstiä, vaan antoi ymmärtää kyseessä olevan vain nipun yksittäisten sanojen yhdistelmiä, joiden katsoi kuulostavan hyvältä.

"Bohemian Rhapsody" ja "A Night At The Opera"-albumi, jolle teos sisältyi, sijoittuvat poikkeuksetta korkealle kaikkien aikojen "kaikkien aikojen" rocklevyjen listoilla, näin myös tässä tapauksessa. Yleensä ei koskaan kuitenkaan aivan kärkeen, mutta ehkä tämä kuuluisikin aivan omaan sarjaansa, koska vertailukohdat ovat edelleenkin varsin vähiin jääneet.

Queenin "Bohemian Rhapsody" sijoittui sijalle 9.

8: IRON MAIDEN - The Trooper

Joulukuussa 1982 Clive Burr soitti rumpujaan viimeisen kerran Iron Maidenin riveissä. Steve Harrisia, kuten koko muutakin ryhmää oli ruvennut tympimään lyömäsoittajan välinpitämättömyys live-esiintymisiä kohtaan, tarkoittaen lähinnä sitä, että mies oli ikäänkuin jäänyt vielä siihen maailmaan, jossa kiertueilla olo tarkoittaa pääasiassa juhlimista, ja keikat hoidetaan siinä ohessa. Työkunto osoittautui usein häilyväksi, ja kuten tavallisemmissakin työpaikoissa, viimeisen varoituksen ja retkahduksen jälkeen työsuhteen päättyminen oli tosiasia.

Näinpä Iron Maiden ei ollut levyttänyt vielä kahta peräkkäistä albumia täsmälleen samassa kokoonpanossa, kun neljäs kokopitkä "Piece Of Mind" ilmestyi toukokuussa 1983. Levyn otsikko oli väännös tunnetummasta käsitteestä "mielenrauha", jonka Steve Harris tavallaan yhtyeelleen sai, kun rumpujen taakse istahti Nicko McBrain. Tällä kokoonpanolla Maiden olikin jatkava vuosikausia eteenpäin, synnyttäen lukuisia ikimuistettavia metalliklassikoita.

Jo "Piece Of Mind"ilta sellaiseksi kohosi "The Trooper", jonka tekstissä kuvattiin 1850-luvulla käytyä Krimin sotaa ja siinä tarkemmin Balaklavan taistelua senaikaisen brittiläisen hovirunoilijan Alfred Tennysonin kertomukseen "The Charge Of The Light Brigade" pohjautuen. Siinä ylistettiin brittiläis-ranskalaisten joukkojen "kevyen prikaatin rynnäkköä", joka raskaista tappioista huolimatta päättyi torjuntavoittoon.

"The Trooper"issa miestä lahdataan puolin ja toisin, ja laulun minähahmo saa lopuksi surmansa hänkin saatettuaan maailmalle viimeisen voihkaisunsa, nähtyään sitä ennen läheltä niin monen taistelutoverinsa kaatumisen. Jollei tarina sinänsä kiinnosta, löytyy biisistä kuitenkin sekin osuus, jossa omat äänijänteensä voi virittää yhteislauluun ilman sanoja.

Soitannollisesti ja rakenteellisesti "The Trooper" kuuluu Maidenin kekseliäimpiin aikaansaannoksiin, sisältäen täsmälliset tuplakitarat hersyvine sooloineen, oikea-aikaiset tauotukset ynnä Bruce Dickinsonin hurmoksellisen tulkinnan.

Iron Maidenin "The Trooper" sijoittui sijalle 8.

7: AC/DC - Thunderstruck

Vuonna 1990 AC/DC palasi jälleen hittikantaan, kun albumi "The Razors Edge" poiki useamman sellaisen. Avauskappaleeksi sijoitettu "Thunderstruck" tuskin oli siinä sattumalta, olihan biisin rullaava avausriffi "thunder"-huutoineen samantien päällekäyvä ja mieleenjäävä. Tuotantopuoli albumilla oli jälleen huippuluokkaa, kun Aerosmithin ja Bon Jovin kanssa työskennellyt Bruce Fairbairn loihti AC/DC:llekin kirkkaat ja selkeästi erottuvat soundit. 80-luvulla bändiä oli aika ajoin patisteltu palaamaan juurilleen ja yhtye luvannut näin tehdäkin, mutta kauppa tuntui kuitenkin käyvän paremmin, mitä puhtaammin AC/DC soi. "The Razors Edge" nousi USA:n listan kakkoseksi ja Englannissa neloseksi. Suomessa albumi on bändin myydyin tultuaan palkituksi platinalla yli 60.000 kappaleen myynnillään.

Idean "Thunderstruck"iin Angus Young kertoi saaneensa lentokoneen matkustamossa, kun reitillä oltiin osuttu yllättävään ukkosmyrskyyn, joka aiheutti ylimääräistä tärinää, kovasta ääntelystä puhumattakaan. Myöhemmin Young on korjannut lausuntoaan yksinkertaisemmaksi selvitykseksi, jonka mukaan "thunder"sana vain kuulosti hyvältä biisin introssa. Muutoinhan kitaristille voisi suositella useampiakin lentomatkoja hankalissa olosuhteissa, jos jälki olisi aina tällaista.

AC/DC:n "Thunderstruck" sijoittui sijalle 7.

6: METALLICA - Enter Sandman

Elokuun 12. päivä vuonna 1991 käynnistyi monella äänilevynostajalla heti ensiminuuteista lähtien, kun eri puolilla maailmaa levykaupat avasivat ovensa tasan keskiyöllä. Tällöin oli lupa ruveta myymään Metallican uutta albumia "Metallica" tai tavanomaisemmin "mustana albumina" tunnettua kokonaisuutta. Paria viikkoa aiemmin malliksi oli julkaistu single "Enter Sandman", joka albumin avasi. Eikä varmasti ollut Metallica aiemmin kuulostanut levyltä yhtä selkeänä kuin nyt, arvatenkin yhtenä merkittävänä syynä sekin, että tällä kertaa moni sovitti uutta Metallica-levyä soittimeen cd-formaatissa, jota oli tällä kertaa myös täysimääräisesti hyödynnetty koko tunnin mitalta. 80-lukuisella vinyyliajalla masteroinnissa jouduttiin huomioimaan se, ettei yhdelle puoliskolle sopinut musiikkia juuri pariakymmentä minuuttia enempää matalampien taajuuksien kärsimättä. Näsäleukaisimmat voisivat tässä tapauksessa tietysti todeta, että eihän niitä bassoja kuulunut Metallican edellisellä "...And Justice For All"-albumilla muutenkaan, vaikka tuplavinyylinä julkaistiin.

"Enter Sandman" oli ollut myös ensimmäinen sävelmä, joka studiossa oli viimeistelty miksausta myöten, ikäänkuin malliksi koko albumin soundia ajatellen. Paksun kitaravallin komppien osalta James Hetfield toteutti kolmella eri kitararaidalla kaikki mahdolliset jykevyystekijät huomioiden. Biisin pohjien valmistuttua bändi arveli, että kappale uutena käyntikorttina kuulostaa ehkä hieman kevyeltä aikaisempaan tuotantoonsa verraten, joten Hetfield päätti rustata lauluun ankaramman puoleisen tekstin, käsitellen pienokaisen näkemiä painajaisia silloin, kun nukkumatti ei tulekaan totutusti vaivuttamaan rauhallisten unien pariin.

Metallican konserteissa "Enter Sandman" on pitkään ollut merkkinä siitä, että setin varsinainen osuus olisi tässä ja seuraavaksi olisi jäätävä taputtamaan ja odottamaan ylimääräisiä. Eräänlaisia ylimääräisiä mietintöjä on aikaansaanut myös kappaleen intro, joka kieltämättä jonkin verran muistuttaa Excel-yhtyeen paria vuotta aiemmin levytettyä kappaletta "Tapping Into The Emotional Void". Parranpärinää on ollut myös Stonen "Get Stoned"-biisin alkuun verratessa, koskapa Helsingissä lokakuussa -88 Metallicalle ojennettiin Stonen debyyttialbumit kotiin vietäviksi. Jälkimmäisessä tapauksessa haku tuntuu kuitenkin kaukaisemmalta.

Metallican "Enter Sandman" sijoittui sijalle 6.

5: IRON MAIDEN - Fear Of The Dark

80-luvun loppupuolella Iron Maiden oli ilmoittanut hyvissä ajoin jäävänsä vuoden mittaiselle tauolle lukeman näyttäessä 1989:ää. Bändiä oli vähintään vuosikymmenen ajan kasvatettu vaivoja säästämättä ja ajassa pihistelemättä. Oli siis kuuluisien akkujen lataamisen aika.

Vuonna -90 bändi palasi sovitusti kehiin ja aluksi Maidenin siihenastinen singletuotanto julkaistiin uusiksi, ikään kuin muistutuksena ja ilmoitusluontoisena asiana, että uutta albumia on tulossa. "No Prayer For The Dying" oli kuitenkin jonkinasteinen pettymys, merkiten myös pitkäaikaisen kitaristin Adrian Smithin vaihtumista Janick Gersiin.

Samalla kokoonpanolla toteutettiin toukokuussa 1992 julkistunut albumi "Fear Of The Dark", jolle mittaa kertyi lähes tunti. Kahdentoista kappaleen sekaan mahtui yllättävän paljon materiaalia, joka ei suoranaisesti tullut jäämään Iron Maidenin keskeisimpään tuotantoon kuuluvaksi. Albumin päättäneestä nimikappaleesta tuli kuitenkin kestosuosikki, jota yhtye itsekin on ilmoittanut mieluusti soittavansa.

"Fear Of The Dark"-biisillä bändi onnistui siinä, minkä parhaiten halutessaan hallitsi, eli liian kiemuraisten kuvioiden karsimisella saatiin lopputulokseksi toimivan kompakti teos mahtumaan seitsemään ja puoleen minuuttiin. Pimeän pelkoa ei tarvitse kuitenkaan livenä tuntea, kun yleisökuoro pääsee biisin mukana vauhtiin. 5.6.1992 suomalaisyleisökin tuli ikuistetuksi Iron Maiden-levylle, kun "Fear Of The Dark" taltioitiin Helsingin Jäähallissa livealbumille "A Real Live One". Itse kappale oli ehdolla myös Grammy-palkinnon saajaksi vuonna -94, mutta tuolla kertaa vuoden parhaasta metalliesityksestä vastasi Ozzy Osbourne kappaleellaan "I Don't Want To Change The World".

Tässä äänestyksessä Iron Maidenin "Fear Of The Dark" sijoittui kuitenkin sijalle 5.

4: METALLICA - One

Kun Metallican konsertissa valot himmenevät, spotit rupeavat välkkymään, pommit paukkumaan ja konekivääri papattamaan, on tasan tarkkaan tiedossa, mikä kappale on tulossa seuraavaksi. Tietenkin se yksi ja ainoa One.

Kappale ilmestyi bändin neljännellä albumilla "...And Justice For All", jolla oli mittaa yli 65 minuuttia, ja vinyyliversio julkaistiinkin tupla-lp:nä kannessaan tarra "tämä piti painattaa kahdelle lp:lle, koska muutoin soundit olisivat olleet v*tun huonot". Eivät ne välttämättä huonoja olleetkaan, mutta lievän omituiset kylläkin. Ja kun ne olivat kautta levyn liki samankaltaiset, eivät yksittäiset kappaleetkaan tahtoneet heti aueta. Singlenä eteen julkaistu "Harvester Of Sorrow" ja "One" ovat kuitenkin säilyttäneet paikkansa liveohjelmistossa, ja "One"sta tehtiin myös Metallican kautta aikain ensimmäinen biisivideo.

"One"n teksti pohjautui toisen maailmansodan alla julkaistuun Dalton Trumbon sodanvastaiseen kirjaan "Johnny Got His Gun", jossa nuori sotilas joutuu ensimmäisen maailmansodan aikana tykistökeskityksen uhriksi menettäen kaikki raajansa ja aistinsa, vain aivotoiminnan jäädessä jäljelle. Kirjasta ei toisen maailmansodan aikana otettu uusia painoksia, koska sodankäynnin tätä puolta ei tuolloin haluttu tuoda esiin. Vielä vuonna -88 puolestaan jotkut saattoivat ihmetellä sitä, voiko tällaisilla pitkätukkaisilla metallihanttapuleilla ylipäätään edes olla lukutaitoa, Metallican selvitellessä haastatteluissa kirjallista lähdettään. Mutta eiköhän tähän mennessä asia ole jo selväksi tehty.

Metallican "One" sijoittui sijalle 4.

3: BLACK SABBATH - Paranoid

"Enpä muista, että meitä olisi juuri missään musiikkilehdessä kehuttu uramme alkuaikoina", tuumi Black Sabbathin Tony Iommi puhelimessa vuonna -89. "Musiikkiamme luonnehdittiin jo perustaltaan tylsäksi ja itseään toistavaksi. Jälkimmäisen voisin periaatteessa allekirjoittaakin. Sillä tavoinhan me loimme biiseihimme sen Black Sabbath-tunnelman".

"Haastatteluissakaan ei juuri vaivauduttu kysymään muusta, kuin että miksi teette tällaista musiikkia ja oletteko siitä vieläpä ylpeitä", jatkoi Iommi, todeten yrittäneensä diplomaattisesti vastata, että ihan oikeasti silkasta musiikin tekemisen halusta ja ilosta näin tapahtuu, ja kyllähän siinä tiettyä tyytyväisyyden tunnetta pukkaa kun porukka tykkää. "Senkin ymmärsi, että joitain piirejä tuntui harmittavan menestyksemme, joka oli ikäänkuin mennyt "väärään osoitteeseen". Ehkä siinä olisi mielellään nähty jokin toinen yhtye, mutta paljonkos me asialle mahdoimme. Ja oliko se nyt ylipäätään meidän asiamme olla moisesta huolissaan", kertasi Iommi.

"Eikä varmasti ensimmäistäkään haastattelua, jossa ei olisi kysytty suhteestamme mustaan magiaan. Kun vastasimme, ettei sellaista edes ollut, ja kun tarkemmin silmäilisi tekstejämme, niin onhan siellä monista muistakin aiheista lauluja tehty. Emme vain suostuneet olemaan jonkinlaisia kukkaisaatteen jälkihippejä, kun rakkausaihe olisi tuskin luontevasti musiikkiimme sopinut", päätti Iommi lausuntonsa.

Näitä elementtejä ei luonnollisestikaan sisältynyt Black Sabbathin läpimurtokappaleeseen "Paranoid", jota kyllä julkistuessaan kehuttiinkin brittiläisessä musiikkilehdistössä vuonna -70. Biisi oli erään kirjoituksen mukaan "napakka pop-kappale", joka tuli tunnetuksi eritoten siinä vaiheessa, kun bändi pääsi esittämään sen "Top Of The Pops"-tv-ohjelmaan singlen noustua brittilistan neloseksi. Pitkään yhtye ylläpiti myös myyttiä, että "Paranoid" olisi syntynyt kuuluisassa varttitunnissa, kun studiosessioissa huomattiin, että lp-levy oli jäämässä alimittaiseksi.

Aivan näin se ei kuitenkaan mennyt. Black Sabbath oli nauhoittanut raakaversion kappaleesta, johon Ozzy Osbourne raakkui omiansa noin sanojen puolesta. Idea ei ollut kuitenkaan kantanut sen pitemmälle, ja oli siirtynyt ikäänkuin "työstämättömien aihioiden joukkoon". Kun toiselle albumille äänitettyjen kappaleiden joukossa ei vaikuttanut olevan yhtään singlepotentiaalia omannutta biisiä, viimeisteltiin "Paranoid" tekstillisesti tähän tarkoitukseen, Iommin lisätessä alkuperäiseltä otokselta puuttuneen kitarasoolon lopulliseen versioon.

Singlen saavutettua listamenestystä Englannissa vaihdettiin vielä julkaisemattoman toisen lp:n otsikoksi lennosta "Paranoid" alunperin kaavaillun avauskappaleen "War Pigs"in asemesta. Mutta miksi "Paranoid"? Eihän se biisinä ole silti nyt niin kovin kummoinen, ja samaa mieltä oli Tony Iommikin vuonna -89:

"Kun biisi oli viimeistelty, emme tosiaankaan tunteneet saaneemme aikaan jotain elämää suurempaa. Jos sitä vertaa muihin silloisiin kappaleisiimme, niin aika alkeellinenhan se oli. Mutta näin vain joskus käy, ja meidän onneksemme näin kävi. Jos meillä ei olisi ollut "Paranoid"ia, olisimme saattaneet jäädä vain lyhyeksi alaviitteeksi rockhistoriankirjoituksessa 70-luvun alussa, kuten niin moni muu silloinen yhtye. Se vain tapahtui, osui ja upposi".

Black Sabbathin "Paranoid" sijoittui sijalle 3.

2: LED ZEPPELIN - Stairway To Heaven

Vuoden 1970 alkajaisiksi rockmusiikkia seurannut maailma, tai ainakin Englanti joutui hetkeksi tuuliajolle, kun suurista suurin, The Beatles ilmoitti toimintansa lopettamisesta. Monarkiasta tutuin periaattein, jostain bändistä piti ainakin sikäläisen musiikkilehdistön mukaan löytää manttelinperijä, Se Yhtye, johon muita voitaisiin verrata.

Vaikka The Beatles oli jo omalla esimerkillään ehtinyt osoittaa, että alunperin melodisiin lauluharmonioihin perustuneista sävelmistä voitiin ottaa huomattavastikin etäisyyttä monipuolisempaan ilmaisuun, haluttiin toisaalta tuotteistustyylistä ajattelutapaa, että tietyllä tavalla tutuksi tullut yhtye säilyisi myös tyylinsä edustajana. Led Zeppelin ei vuonna -70 julkistuneella kolmannella albumilla vastannut tähän huutoon, jonka se oli kahdella ensimmäisellä pitkäsoitollaan itselleen rakentanut raskaalla kädellä soitetun bluesperinteen modernina ilmentymänä. Ja jollei "kolmosella" olisi tätä irtiottoa tehty, olisi yksi kaikkien aikojen suurimmista rock-kappaleista saattanut jäädä syntymättä.

"Stairway To Heaven" ei noudattanut minkäänlaista kaavamaista rakennetta, vaan koottiin teoksen ehdoilla. Kitaristi Jimmy Page oli herkän johdattelevaan introon kaavaillut aluksi jopa jousitaustoja, mutta basisti John Paul Jones arveli, että avauksesta saattaisi näin tulla turhan erikoinen Led Zeppelin-asteikollakin. Jospa se toteutettaisiin kevyemmin, käyttämällä vaikkapa vain nokkahuiluja tukemassa melodiaa? Tähän ratkaisuun tunnetusti myös päädyttiin.

Kappaletta rakennetaan rauhallisesti ensin parin minuutin ajan, jonka jälkeen yhtye suorittaa sisääntulon säestykseen, tunnelmaa nostattaen. Varsinaiseen riemukulkuun päästään vasta viiden minuutin jälkeen, jolloin "Stairway To Heaven"ista on kasvatettu loppuun saakka kestävä huipentumaosuus, jolla ei sitten enää volyymia säästellä. Laulun tekstin kirjoittanut vokalisti Robert Plant on myöhemmin todennut, että olisihan se voinut vähän syvällisempikin olla, kun kappaleesta moinen klassikko muodostui. Sillä hetkellä vain tuntui tarpeelliselta jotenkin tökkiä sitä turhamaisuutta, ja minäkeskeisyyttä, jota maailmassa tuolloin ilmeni, ja pukea se kertomukseksi naishenkilöstä, joka uskoo voivansa saada rahalla kaiken, ja joka lopuksi saa huomata olevansa vain minimaalisen vähäpätöinen eläjä koko maailman mittakaavassa.

"Stairway To Heaven" oli ilmestyessään vain A-vinyylipuolen päättänyt teos, mutta nousi sittemmin koko albumin ja rockhistorian keskeiseksi teokseksi, joka toimi kekseliäisyyden, kaavoista piittaamattomuuden ja luovuuden riemuvoittona. Tämän jälkeen oli melko turhaa ruveta kummeksumaan, että eikös tämän Led Zeppelinin pitänyt soittaa sitä voimabluesia eikä mitään muuta.

Led Zeppelinin "Stairway To Heaven" sijoittui sijalle 2.

1: METALLICA: Master Of Puppets

Rockartistien ja -yhtyeiden tie kestosuosikeiksi ja klassikoiksi tuntuu usein noudattaneen yksinkertaista kaavaa. Aluksi ollaan oltu kunakin hetkenä valtavirran ulkopuolella ja jollain lailla jopa sietämättömiä. Etenkin silloin, kun suosio tuntuu perustuneen innostuneimman vastaanottopään "arvostelukyvyttömyyteen". Monet nykyisin itsestään selvät rockin edelläkävijät ovat osansa saaneet, niin myönteisessä kuin kielteisessä mielessä. Niinikään monissa tapauksissa ei tekijöillä ole voinut olla alkuvaiheissaan aavistustakaan siitä, millaiseksi merkityksensä tulee muodostumaan.

Kesällä 1984 julkistunut Metallican toinen albumi "Ride The Lightning" toimi monelle kuulijalle tajunnan räjäyttäjänä, vaikka se oli varsin kaukana perinteisistä metallikäsityksistä, joihin kuului instrumenttien virtuoosimainen hallinta, mutta samalla jo monia vuosia aiemmin noudatetut kaavat. Biiseissä ikäänkuin "tuli" olla selkeä jako eri ennalta-arvattaviin osiin, eikä Metallica tuntunut noudattavan niitä. Soittopuolikin kuulosti siltä, kuin koko ajan oltaisiin kykyjen ylärajoilla, hieman kuin brittiläisillä punk-yhtyeillä 70-luvun loppupuolella. Näistä kaikista huolimatta Metallicasta tuli yksi suunnannäyttäjistä koko lajia ajatellen.

Vuoden -85 loppupuolella bändi vetäytyi jälleen Kööpenhaminaan äänittämään uutta albumia, järjestyksessään kolmatta. Tällä kertaa budjetti olisi sallinut toisenlaisetkin ratkaisut, ja tuottajaksi kaavailtiinkin aluksi Iron Maidenin, Black Sabbathin ja Whitesnaken levyille soundeja luonutta Martin Birchiä. Aikataulut eivät kuitenkaan osuneet kohdilleen, mutta tällä kertaa Metallican ei tarvinnut yöpyä Sweet Silence-studion ylisillä, vaan varaa oli hotellimajoitukseenkin. Ynnä tanskalaiseen jouluolueeseen, josta syystä äänityssessiot pääsivät alkamaan tavanomaisimmin tasan kello seitsemältä illalla, jolloin aluksi kokoonnuttiin äänittäjä Flemming Rasmussenin kanssa illalliselle suunnittelemaan seuraavan yön äänityksellisiä toimenpiteitä.

Albumi "Master Of Puppets" julkistui maaliskuun 1986 alussa, ja ajan mittaan siitä tuli yksi metallimusiikin klassikoista. Jälkeenpäin ajatellen ajoitus oli jälleen kerran kohdallaan, koskapa Metallicalta ei vielä osattu odottaa juuri mitään, jolloin suorituspaineitakaan ei ollut, musiikkinsakin käsitettiin vielä vain metallin yhdeksi alalajiksi undergroundin puolella. Albumin myöhempääkin arvostusta kuvaa se, ettei kellään tunnu olevan kokonaisuudesta mitään kielteistä sanottavaa.

Levyn kahdeksan ja puolen minuutin mittainen nimikappale kertoo huumeriippuvaisen yksilön alisteisesta suhteesta mestariinsa, eli aineeseen itseensä. Paljon myöhemmin valtaosan Metallican teksteistä kirjoittanut James Hetfield totesi, että olisihan tuo voinut viitata myös alkoholiin, samanlainen kuningas se on, joka komentaa hakeutumaan luokseen ja tottelemaan.

Metallican "Master Of Puppets" sijoittui tässä Top 1000-äänestyksessä sille kaikkein korkeimmalle sijalle 1.